Miksi vastustan Setaa (itse homona)

Se olis taas kesäkuu, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkialla maailmassa sateenkaarikansa viettää taas pride-kuukautta (pride month). Pride-tapahtumat on tältä vuodelta koronan vuoksi peruttu, mutta se ei estä viettämästä pride-kuukautta esim. netin välityksellä. Minulla on ollut tapana kritisoida pridea juuri kesäkuussa pidettävän Helsinki Priden aikaan, joten jatketaanpa perinnettä.

Olen eri puolilla Internettiä useasti sanonut vastustavani Setaa. Perustelut tälle ovat olleet ripoteltuina eri puolille blogiani ja somekanaviani. Tässä kirjoituksessa vedän piuhat yhteen, että miksi tarkalleen ottaen mielestäni koko Seta pitäisi räjäyttää. Kritiikkini on jaettu kahteen kirjoitukseen ja tämä on niistä ensimmäinen. Tsekkaa jatko-osa TÄÄLTÄ.

• Seta on queerfeministinen järjestö

Setan koko maailmankuva perustuu intersektionaalisen feminismin maailmankuvalle sekä queerfeministisille teorioille. Seta katselee ihmisiä, maailmaa, ilmiöitä ja yhteiskuntaa intersektionaalisen feminismin läpi. Tämä siis vaikuttaa ratkaisevasti siihen, että miten Seta suhtautuu ihmisiin, maailmaan, ilmiöihin ja yhteiskuntaan, miten se niistä keskustelee, mitä se pitää faktoina ja millaiset arvot ovat sille tärkeitä. Se käyttää ilmiöiden kuvaamisessa ja niistä keskustellessa intersektionaalisen feminismin kieltä ja käsitteitä.

Seta ei siis millään tasolla ole neutraali toimija. Se on voimakkaan ideologinen toimija, ja jokainen ihminen, joka olisi vaikka kuinka homo tai transsukupuolinen, ei ole tervetullut Setan piiriin, jos ei ole itsekin intersektionaalinen feministi. Seta ei missään tapauksessa edusta homoja tai transsukupuolisia kollektiivina, sillä homot ja transsukupuoliset voivat edustaa vaikka minkälaisia maailmankuvia, uskontoja tai poliittisia näkemyksiä. Seta ei ole täten homojärjestö, vaan se on queerfeministijärjestö, joka edustaa nimenomaan queerfeministejä.

Olen itse konservatiivi ja kallellaan talousoikeistoon. Minulla ei ole sen takia mitään asiaa Setaan, vaikka olen lesbo (sekä ns. transtaustainen). En ole Setan kanssa samaa mieltä oikeastaan mistään. Seta ajaa yhteiskunnassa ensisijaisesti nimenomaan queerfeministien arvoja, joista minä olen konservatiivina ehdottomasti eri mieltä. Seta ei missään tapauksessa ole eri taustoista tulevia homoja yhteenliittävä yleiskattojärjestö, eikä se edes yritä olla sellainen. Se on ehkä ollut tällainen joskus menneisyydessä, mutta ei ole enää. Meiltä siis nykyään kokonaan puuttuu ei-ideologinen homojärjestö. Minun puolestani meillä saa olla Queerfeministiset Homot ry ja Kansallismieliset Konservatiivihomot ry ja nämä olkoon tukkanuottaisilla niin paljon kuin ikinä jaksavat, mutta se poliittisesti sitoutumaton kaikkien homojen asioita valtakunnallisesti ajava kattojärjestö tarvitaan erikseen.

Eräs tapa havainnollistaa sitä, että miltä maailma näyttää feminististen lasien läpi katsottuna.

• Seta ei ole homojärjestö

Setan painopiste on viimeisen 5 vuoden aikana siirtynyt homoista lähes kokonaan genderideologiaan. Seta nykyään toitottelee nimenomaan trans- ja muunsukupuolisuusjuttuja, ja niitäkin intersektionaalisen feminismin näkökulmasta, eli siis genderideologiaa, eikä keskity homojen asioihin. Käytännössä aito homojärjestö puuttuu meiltä kokonaan. Seta suorastaan häivyttää sitä, että mikä homo edes on, koska genderideologiassa transhenkilön rajaaminen pois deittipoolista on "fobiaa" ja "vihaa", ja täten Setan piirissä homoilla ja lesboilla on painostus hyväksyä kumppaniksi vastakkaisen biologisen sukupuolen yksilöitä (eli olla heterosuhteessa). Tämä on saanut monet homot ja lesbot raivostumaan Setaan ja eroamaan siitä.

Seta saattaa järjestää toimintaa, joka nimen perusteella kuulostaa homotoiminnalta, mutta kun otat selvää, että mitä oikeasti tapahtuu, niin selviää, että kyse on nimenomaan jostakin yleis-queertoiminnasta. Esimerkiksi "naisten tukiryhmä" ei todellakaan ole lesboryhmä, vaan "feminiiniseksi itsensä kokevien" ryhmä, mikä tarkoittaa sitä, että siellä on myös joko transhoidot läpikäyneitä tai läpikäymättömiä biologisia miehiä, ja kun huomautat asiasta, niin seuraa ulinaa. Kävin itse tällaisessa ryhmässä. Itselläni on täysi nollatoleranssi miehille naisryhmissä. Minun ja muiden naisten kokemukset naiskehossa elämisestä, tyttönä kasvamisesta ja lesbouteen heräämisestä sekä näihin liittyvät kipuilut ovat täysin eri asia kuin jonkun ukkelin mekko, meikki ja kenkäfetissit. Lisäksi haluan tavata muita lesbonaisia ja keskustella yhteisistä kokemuksista, en naisten vaatteisiin pukeutuneita miehiä. Tyttöilyfetisistit tavatkoon omissa tukiryhmissään, naisryhmään he eivät kuulu. Lesbous ei ole identiteetti, koska sukupuoli ei ole identiteetti. Minua ei kiinnosta mitkään queer-hommat lainkaan. Olen lesbo, en queer. Tunkekaa queer hanuriinne tai tavatkaa kokonaan omissa ryhmissänne.

Lesbojen mielenosoitus Isossa-Britanniassa.

Poliittisesti neutraalin yleiskattojärjestön puuttuminen on saanut monet homot ja lesbot tuntemaan itsensä viime aikoina hyvin orvoiksi. Jos et halua olla Setan kanssa tekemisissä, niin saatat kokonaan menettää kanavan olla yhteydessä muihin ei-heteroihin. Setalle ei ole olemassa mitään vaihtoehtoa. Homoilla voi olla useita syitä, että miksi he eivät halua olla Setan kaltaisen järjestön kanssa tekemisissä. Yhteyskanavan katkeaminen muihin homoihin voi olla ikävä asia etenkin pikkupaikkakuntalaisille, vaikeasta perhetaustasta tuleville tai muille vertaistukea tarvitseville. Tämä voi aiheuttaa sen, että henkilö jää Setaan roikkumaan sitten kuitenkin, koska yhteyskanavasta luopumisella on liian kova hinta.

• Seta levittää yhteiskunnassa genderideologiaa

Genderideologia on käsitys, jonka mukaan sukupuolia on enemmän kuin kaksi, eli miehen ja naisen lisäksi on olemassa muitakin sukupuolia. Genderideologian mukaan ihmisen sukupuoli määräytyy ensisijaisesti identiteetin perusteella, ei jalkovälin perusteella, ja jos koet olevasi jotakin sukupuolta, niin silloin myös olet jotakin sukupuolta. Lisäksi tämä koettu sukupuoli on aidompi kuin fyysinen, biologinen sukupuoli, ja sen merkitys on suurempi kuin fyysisen, biologisen sukupuolen. Kyseessä on siis usko biologisesta sukupuolesta irrallisiin "sisäisiin" sukupuoliin (sukupuoli-identiteetteihin eli gendereihin).

Tämä on silkka uskonnolliseen näkemykseen vertautuva hörhöoppi, johon liittyy iso liuta ikäviä lieveilmiöitä, kuten esimerkiksi käsitys, jonka mukaan jokainen ihminen, joka saa päähänsä olevansa trans- tai muunsukupuolinen myös on sitä, ja hänen pitäisi heti saada joko juridisia tai lääketieteellisiä transhoitoja riippumatta siitä, että onko hän aikuinen vai alaikäinen ja onko hänet tutkittu asiaan erikoistuneen terveydenhoitohenkilökunnan puolesta vai ei (esimerkiksi vaihtaa nimensä tai henkilötunnuksensa tai aloittaa hormonihoito). Genderideologia kokonaan pyyhkii pois homoseksuaalisuuden sekä ymmärryksen biologisista sukupuolieroista, myös fyysisistä sellaisista. Genderistit esimerkiksi ihan pokkana selittelevät, että penis on naisen sukupuolielin, ja jotkut heistä uhkailevat väkivallalla ihmisiä, jotka ovat eri mieltä. Kaikkien tähän liittyvien ilmiöiden käyminen läpi tässä on kuitenkin aivan liian pitkä juttu, joten en edes aloita. Jotakin käsitystä aiheeseen saat esimerkiksi tästä tai tästä kirjoituksestani.

"Tyttöpenis" tai "girl dick" on jo ihan oikeasti käsite. Kelatkaa.

Nuorille suunnattua genderideologiaa Väestöliiton Instagramissa. Klikkaa isommaksi. Keltaiset merkinnät minun.

• Seta levittää yhteiskunnassa "tietoa" mielikuvitusseksuaalisuuksista

Koska genderideologian mukaan sukupuolia on olemassa muitakin kuin mies ja nainen, niin tästä on sitten johdettu varsin vekkuleita "seksuaalisia suuntautumisia". Eli kuvitelluille sukupuolille pohjautuu kuviteltuja seksuaalisia suuntautumisia. Nauraisin niille, ellei Seta vakavissaan järjestäisi niihin liittyviä "koulutuksia" opettajia ja terveydenhuoltohenkilökuntaa myöten, ja ellen olisi nähnyt Setan ulkopuolisten toimijoiden suhtautuvan niihin vakavasti ja levittävän niitä eteenpäin (usein vieläpä nuorille). Tässä yksi esimerkki.

Kutsun näitä outoja sukupuoli- ja seksuaalisuusoppeja "genderteologiaksi" ja niitä levitteleviä ihmisiä "genderteologeiksi". Sillä tämähän on aivan samanlaista uskomusoppien pyörittelyä kuin teologiset pohdinnat siitä, että mitä ainetta Pyhä henki on ja onko Poika samaa olemusta kuin Isä ja montako eri enkelialakategoriaa on olemassa. Eli pyöritellään kirjavia ajatuksia, joilla ei ole minkäänlaista konkreettista, havaittavissa tai mitattavissa olevaa vastinetta todellisuudessa.

Genderteologisilla hörhöopeilla ei ole hevonhulihumpan vertaa tekemistä homojen oikeuksien tai aidon transsukupuolisuuden kanssa (transsukupuolisuus on oikea, vakava psykiatrinen ilmiö, joka on sukua anoreksialle).

Nuorille suunnattua genderteologiaa Väestöliiton Instagramissa. Klikkaa kuvat isommiksi. Kuvakaappaukset ovat Instagramin "tarinassa" olleesta videosarjasta. Sinuiksi on Setan alaisuudessa toimiva palvelu ja Outi Santavuori on sen genderteologi (työntekijä).

Genderteologi esittelyssä. Kuvakaappaus Sinuiksi-palvelun sivulta. Klikkaa isommaksi.

• Seta ei erota seksuaalista suuntautumista ja fetissiä toisistaan

Ilmeisesti genderoppien luonnollinen seuraus on se, että ei enää tajuta, mitä seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa, kun peruskäsitteet (kuten sukupuoli) on sotkettu ihan täysin. Ihmisen seksuaalisuushan on tavattoman laaja kenttä, johon liittyy erittäin laaja skaala kaikennäköisiä ilmiöitä homoudesta kakkafetisseihin. Homojärjestön tehtävä ei ole edustaa niitä kaikkia.

Fetissi ei ole seksuaalinen suuntautuminen. Kakkafetisistit eivät ole seksuaalivähemmistö. Seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa, että kumman sukupuolen yksilöihin romanttiset ja seksuaaliset tunteesi kohdistuvat. Koska sukupuolia on kaksi (mies ja nainen), niin seksuaalisia suuntautumisia on tasan kolme:

1. heteroseksuaalisuus: kokee vetoa vastakkaiseen sukupuoleen
2. homoseksuaalisuus: kokee vetoa omaan sukupuoleen
3. biseksuaalisuus: kokee vetoa sekä vastakkaiseen että omaan sukupuoleen

Koska ylivoimainen valtaosa väestöstä on heteroita, niin seksuaalivähemmistöjä on tasan kaksi:

1. homoseksuaalit
2. biseksuaalit

Minun aikanani eroteltiin näiden kolmen seksuaalisen suuntautumisen lisäksi joskus vielä neljäs suuntautuminen, panseksuaalisuus, joka oli eräänlainen biseksuaalisuuden "laajennos", joka piti sisällään myös kiinnostuksen transsukupuolisiin (sillä sukupuolenvaihdoshoidot läpikäynyt ihminen on sukupuolinen rajatapaus), mutta todellisuudessa transsukupuolisen hyväksyminen kumppaniksi on monisyinen ilmiö ja kaikki transsukupuolisen kanssa suhteessa olevat eivät todellakaan ole panseksuaaleja. Mainittakoon, että nykyään panseksuaalisuuden merkitys on huomattavasti muuttunut minun ajoistani, ja lakkasin aikanaan kokonaan käyttämästä tätä käsitettä. On kuitenkin totta, että ihmisen seksuaalisuus on hyvin laaja kenttä, joten joskus jonkun henkilön kategorisointi suoraviivaisesti joko hetero-, homo- tai biseksuaaliksi voi olla hankalaa, mutta en mene tässä siihen. Esimerkki: on olemassa (hetero)miehiä, jotka preferoivat transnaisia (=biologisia miehiä) biologisten naisten yli. Eli ovat siis muuten täysin heteroita ja kokevat olevansa heteroita, mutta jostain syystä transnaiset kiinnostaa.

Vaikka henkilöllä olisi minkälaisia fetissejä tahansa sitomisleikeistä, keskitysleirifantasioista ja kumipuvuista pissakakkajuttuihin saakka, niin hän on seksuaaliselta suuntautumiseltaan silti aina joko hetero, homo tai bi. Jos sinulla on fetissi, niin oikea osoite on lähin BDSM-yhdistys. Ei homojärjestö!

Jotkut ihmisen fetissit ovat vaarallisia, kuten nekrofilia (seksuaalinen kiinnostus kuolleisiin ruumiisiin) ja pedofilia (seksuaalinen kiinnostus esimurrosikäisiin lapsiin). Fetissin ja seksuaalisen suuntautumisen sekoittuminen on aiheuttanut sen, että jengi on alkanut vakavasti puhua pedofiliasta seksuaalisena suuntautumisena ja pedofiilit ovat maailmalla alkaneet hivuttautua LGBT-liikkeeseen seksuaalisen suuntautumisen verukkeella ja ruvenneet vaatimaan "oikeuksia". Kun homot sai oikeuksia, niin meidänkin kuuluu saada. Me ollaan synnytty tällaisiksi. Pedofilialle on jo keksitty uusi, poliittisesti korrekti termi "lapsikohtainen seksuaalisuus" ja "minor attracted people" eli MAP. "Minor-attracted" on muunnos homoutta tarkoittavasta termistä "same-sex attracted".

Pedofilia ei ole seksuaalinen suuntautuminen. Pedofiilin seksuaalinen suuntautuminen on joko hetero, homo tai bi. Pedofilia on fetissi, jonka harjoittaminen on ehdottoman laitonta useasta eri syystä. Pedofilia on ehdottoman moraalisesti väärin useasta eri syystä ja se aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä vahinkoa sen kohteelle. Pedofiliaa ei voi missään tapauksessa verrata homouteen. Homoudessa on kyse kahden aikuisen yksilön tasavertaisesta, suostumuksellisesta, riippumattomasta suhteesta, ja he ovat molemmat mukana siinä omasta aloitteestaan ja omasta vapaasta tahdostaan, ja he ymmärtävät mitä ovat tekemässä. Homoudessa ei ole kyse pelkästä seksiaktista, vaan myös syvän emotionaalisen siteen ja tasavertaisen ihmissuhteen muodostamisesta toiseen (aikuiseen) ihmisyksilöön. Mikään näistä ei toteudu eikä voikaan toteutua pedofiilisessa kuviossa aikuisen ja lapsen erilaisen psykologian ja fysiologian vuoksi. Tämän kaiken pitäisi olla kaikille ihan itsestäänselvää. Ihmisen on mahdollista olla pedofiili ja homo, jolloin hän on siis kiinnostunut oman sukupuolensa lapsista vastakkaisen sijaan. Homoista ehdoton enemmistö kuitenkaan ei ole pedofiilejä. Ei ole väliä, onko pedofiili homo, bi vai hetero - hän on silti pedofiili ja kajotessaan lapseen hän tekee rikoksen, josta hänet kuuluu tuomita.

Homoliikkeessä on kyse ei-heteroiden aikuisten oikeudesta olla sitä mitä ovat ilman, että heidät kivitetään siitä hyvästä tai asetetaan yhteiskunnassa jollain tavalla ikävään asemaan (kuten vaikeutetaan työpaikan saantia tai estetään se, vangitaan tai pakotetaan hormonihoitoihin). Homoliikkeessä ei ole kyse kaikenlaisten fetisistien oikeuksista. Homoilla voi olla fetissejä (tai olla olematta), koska he ovat ihmisiä. Useimmilla ihmisillä on jonkinlaisia fetissejä, vaikka olisi perushetero. Mutta homoliikkeessä ei ole kyse näistä fetisseistä, vaan homoudesta. Ne ovat kaksi eri asiaa. Homoliikkeessä ei ole myöskään kyse muista seksuaalisista ilmiöistä kuin homo- ja biseksuaalisuudesta, eli siis pysytään tiukasti nimenomaan seksuaalisessa suuntautumisessa ja ihmislajin sisäpuolella. On olemassa ihmisiä, jotka kokevat seksuaalista tai romanttista vetoa eläimiin tai elottomiin esineisiin. Tässä tarina "objektiseksuaalista", joka meni naimisiin Eiffelin tornin kanssa ja oli rakastunut giljotiiniin. Objektiseksuaalisuus kenties on seksuaalinen suuntautuminen, mikäli henkilö ei koe mitään vetoa ihmislajiin lainkaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Ei objektiseksuaalisuus kuulu homoliikkeeseen, koska eihän sillä ole yhtään mitään tekemistä homouden kanssa. Se on aivan täysin eri ilmiö. Silti Seta puuhailee tukiryhmiä objektiseksuaaleille (linkin takana myös erittäin huolestuttavaa suhtautumista pedofiliaan). Objektiseksuaalit perustakoon kokonaan omat järjestönsä, mikäli kokevat tarvetta verkostoitua. Minä en heidän tekemisiinsä puutu, mutta homojärjestöön he eivät kuulu, piste.

Homojärjestöjen olisi pitänyt jo ajat sitten tehdä selväksi, että mitä ne edustavat ja mitä eivät, ja vetää erittäin tiukka raja genderideologiaan, pedofiileihin, objektiseksuaaleihin ja muuhun ei-homouteen. Me olemme homoja, emme pedofiilejä, emme zoofiilejä, emme nekrofiilejä, emmekä mitään muitakaan vastaavia, ja meidän järjestömme ajaa homojen asiaa. Homojärjestön ei kuulu suojella pedofiilejä mistään syystä, edes siksi, että sattuisivat olemaan homoja. Homojärjestön kuuluu monottaa pedofiilihomot keskuudestaan viereiseen galaksiin ja lähettää terkkuja, että täällä meillä ei suvaita tätä rikollista toimintaa tippaakaan. LGBT-liike on jostain syystä vuosien varrella koko ajan vaan laajentunut ja laajentunut, paisunut ja paisunut, ja siihen lisätään koko ajan uusia käsitteitä/kirjaimia. Alkuun se oli LGB eli Lesbian Gay Bi, sitten siitä tuli LGBT (Lesbian Gay Bi Trans) ja nykyään se on yleisesti jo LGBTQIA (Lesbian Gay Bi Trans Queer/questioning Intersex Asexual) tai LGBTIQ+, ja olen nähnyt niinkin kamalia kirjainhirviöitä kuin LGBTTQQIAAP ja LGBTTIQQ2SA. LGBT-liike ei ole enää pitkään aikaan ollut homoliike, vaan siitä on tullut yleisfriikkisirkus, johon yritetään ympätä kaikki mahdolliset "peruscisheteroudesta" jotenkin poikkeavat ilmiöt, ja sitten juhlitaan "suvaitsevaisuutta" ja "inklusiivisuutta" hyvin yleistetyllä tasolla. Viime vuosina yhä useampi homo on täysin kyllästynyt tähän meininkiin ja on päättänyt ns. keksiä homouden uudelleen, eli juuria homoliikkeestä kaikki gendersekoilu pois. Tästä on syntynyt LGB-liikehdintä eli "Drop the T" -liikehdintä, jossa myös transsukupuolisuus rajataan tiukasti homoudesta erilliseksi ilmiöksi (mitä se aivan ehdottomasti onkin). Kuulun itse netissä useaan kansainväliseen Drop the T -ryhmään. Suomessa ei ole ainakaan avoimia tai millään tasolla virallistettuja ryhmiä. Esimerkiksi Britanniassa on aiheen ympärillä isompaa toimintaa, esimerkiksi LGB Alliance ja lesbofeministien Get The L Out.

Suomessa konservatiivipiireissä liikkui yhdessä kohtaa läppä "LGBTiiTyy", joka valitettavasti on aika osuva. Olisi kiva, jos voisimme jälleen olla pelkkä LGB.

Meillä täällä Suomessa Seta valitettavasti edustaa genderteologista lahkoa, joka on täysin pihalla siitä, että mikä sukupuoli on ja mitä seksuaalinen suuntautuminen on, ja on täysin vieraantunut alkuperäisistä jäsenistään eli tavan homppeleista. Silti jengi yhäkin tiukasti assosioi Setan nimenomaan homoihin. Näen tämän erittäin suurena ongelmana homojen kannalta.

Älkää kompastuko tähän kaikkeen käsitehässintään! Teitä manipuloidaan.

• Seta on perverssien järjestö

Olen usein käyttänyt teksteissäni sanoja "pervo" tai "perverssi". Nämä ovat epämääräisiä, tunnelatautuneita, monitulkintaisia sanoja, eli siten siis aika huonoja asiatekstiin. Olen käyttänyt niitä siksi, koska en ole keksinyt parempaa. Käytän näitä sanoja eräänlaisina yleiskattotermeinä kuvaamaan sellaista seksuaalissävytteistä käytöstä, joka on
1) estotonta
2) epäasianmukaista, tilanteeseen sopimatonta
3) ylimitoitettua

Totuus on, että osa ihmisistä on seksihulluja, tai jollain tasolla obsessoituneita joko seksistä itsestään tai seksuaalissävytteisistä asioista. Näillä asioilla voi olla heidän elämässään erittäin iso ja näkyvä asema, isompi ja näkyvämpi kuin mitä voitaisiin pitää "normaalina", ja he saattavat käyttää aikaa näiden asioiden ajattelemiseen tai niiden parissa puuhastelemiseen paljon enemmän kuin mitä voitaisiin pitää "normaalina". Osalla ihmisistä siinä samalla sitten katoaa koko käsitys normaalin rajoista ja heille voi olla vaikea ymmärtää, että missä kohtaa hommat ns. lähti lapasesta. Heiltä saattaa kadota kosketus siihen, että missä menee hänen itsensä ja muiden ihmisten raja tai hänen omien fetissiensä ja ulko/reaalimaailman raja. Hän saattaa päätyä katselemaan koko maailmaa oman yliseksuaalisen todellisuutensa läpi. Häneltä saattaa kadota osittain tai jopa kokonaan ymmärrys siitä, että muut ihmiset eivät jaa hänen innostuksiaan ja voivat kokea hänet innostuksineen hyvin vaivaannuttavana, ahdistavana tai jopa traumaattisena. Hänelle voi muodostua näkemys, että hän on käsityksineen jotenkin "enemmän oikeassa" kuin muut, ja jos muut omaksuisivat hänen näkemyksiään, niin heillä olisi parempi olla. Tämä ei ole enää tervettä seksuaalisuutta, ihan sama mitä seksuaalista suuntautuneisuutta henkilö edustaa, ja tällaista henkilöä minä kutsun "perverssiksi". Perverssi ei välttämättä omaa kaikkia edelläkuvattuja piirteitä, mutta saitte varmasti about käsityksen, että mitä haen takaa. Kyseessä on spektri, ja osalla perversseistä piirteet ovat paljon voimakkaampia kuin toisilla. Osalla piirteet ovat niin voimakkaita, että heidän todellisuudentajunsa on hämärtynyt. Jotkut perverssit ovat aidosti vaarallisia, etenkin, jos 1) siihen yhdistyy jokin persoonallisuushäiriö tai paha mielialahäiriö, 2) henkilö pääse asemaan, jossa hänellä on jotakin kautta valtaa muihin ihmisiin. Olen itse tuntenut ison kasan perverssejä ja omannut nuorempana joitakin edelläkuvattuja piirteitä itsekin, kunnes ymmärsin, ettei käytökseni tai tuttujeni käytös ole normaalia tai tervettä, ja kävin läpi rankan itsetutkiskelun ja maailmankuvan uudelleenjärjestelyn.

Ja ennen kuin joku änkyrä ruudun takana alkaa keulimaan, niin todettakoon seuraavaa: ylivoimainen enemmistö maailman perversseistä on heteroita, koska heterous on yleisin seksuaalinen suuntautuminen. Perverssiyttä esiintyy kaikilla seksuaalisuuksilla (hetero, homo, bi) ja molemmilla sukupuolilla.

Setalla ja sen yhteistyöjärjestöillä on todella epäterveitä näkemyksiä seksuaalisuuteen liittyviin asioihin. Esimerkiksi Sexpon hallituksessa on varsin, öh, persoonallista porukkaa. Puheenjohtaja on lisäksi itse prostituoitu ja toiminnanjohtaja on... öh. Lukekaa tyypin ajatusmaailmasta lisää hänen omasta blogistaan. Tyypistä on jonkinasteinen tiivistelmä Wikipediassa. Myös polyamoriayhdistys on nykyään Setan jäsenjärjestö (kun se oli aiemmin kokonaan erillinen klubi) ja Väestöliitto on viime aikoina tehnyt somessa useita huolestuttavia ulostuloja.

Väestöliitto tuputtaa nuorille pervoilua ja pornoilua Instagramissa.

Myös transaktivistit ovat meillä ja ulkomailla olleet seksuaalisesti varsin, öh, vapaita, ja ovat erittäin tyypillisesti kiinnostuneita polyamoriasta, BDSM:stä, pornografiasta, "kehopositiivisuudesta" ja "seksipositiivisuudesta". Haluan esimerkkinä nostaa tähän espanjalaisen transaktivistin Virutan, jonka tekemä musiikkivideo on varsin kuvaava ja sisältää useita intersektionaalisen feminismin piirissä yleisiä teemoja. Tyyppi myös kiertelee kouluissa puhumassa transsukupuolisuudesta. Ei ole sellainen ihminen, kenet minä haluaisin päästää alaikäisten lähelle.

Tuntuu, että joka ikinen järjestö tai taho, joka on jollakin tavoin tekemisissä sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvien asioiden kanssa, on nykyään kaapattu gendersekoilijoiden ja ihme seksihullujen toimesta ja järjestön toiminta muutettu sitten sen mukaiseksi. Kun seuraa Setan, Sexpon ja Väestöliiton toimintaa, niin alkaa hahmottua jonkinlainen synkkä kolmio. Nämä ovat isoja järjestöjä, joilla on oikeaa vaikutusvaltaa sekä omanlaisensa auktoriteettiasema. On vaikea sanoa, että mikä niistä alkujaan aloitti tämän, mutta ne kyllä ovat kytköksissä toisiinsa, tekevät yhteistyötä ja vaikuttavat yhteiskunnassa taustalla kaiken aikaa. Tällä puolestaan on yhteiskuntaan laajempia sivuvaikutuksia, joista esimerkkinä tämä Turvallinen Oulu -hanke, jonka materiaalit olivat uskomattoman hämäriä. Ei tässä oikein voi muuta kuin raapia päätään ja miettiä, että mitä hemmettiä tässä yhteiskunnassa oikein tapahtuu. Tässä on nyt taustalla jotakin isompaa. Tämä ei ole todellakaan normaalia, eikä varmasti ilmestynyt yhtäkkiä tyhjästä.

Setan nimi tarkoittaa SEksuaalinen TAsavertaisuus. Tämähän alunperin on viitannut nimenomaan homoseksuaalisuuteen. Mutta näköjään siinä samalla, kun LGBTIQ+ -liike on laajentunut sisällyttämään itseensä jos jonkinlaista hiihtäjää, niin osa jengistä on ymmärtänyt "seksuaalisen tasavertaisuuden" vähän omalla tavallaan, eli koskemaan kaikenmaailman fetisistijengiä ja yleistä "seksipositiivisuutta" (joka tosin merkitsee näiden järjestöjen kontekstissä perverssipositiivisuutta, eli myönteistä suhtautumista perverssien impulsseihin). Mielestäni seksuaalisuuden pitäminen kauniina, sensuellina asiana on täysin eri asia kuin näiden pervojärjestöjen määrittelemä seksipositiivisuus. Se, että esim. minä konservatiivina kritisoin seksihullujen puuhia, ei ole merkki siitä, että olen joku kitkerän katkera Raamatulla päähän lyövä kuivakka neitsyt peräkammarista (vinkki: en ole). Positiivinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ei ole sama asia kuin olla avoimia suhteita harrastava pornohullu perverssi. Kertoo jotain tämän yhteiskunnan huolestuttavasta polarisoitumisesta, että ihmisten mielissä on olemassa vain kaksi suhtautumistapaa seksuaalisuuteen: olla pervo- ja pornohakuinen TAI olla jotenkin itsensä kieltävä ja ylipidättyvä. Tämä polarisoituminen on jo itsessään ongelma.

Setan olisi pitänyt jo vuosia sitten asettaa tarkka rajaus sille, että mitä "seksuaalinen tasavertaisuus" heidän kontekstissään tarkoittaa. He eivät tehneet niin, ja lopputulos on tässä.

• Seta tukee translapsi-ilmiötä

Translasten ja -nuorten perheet ry on myöskin Setan jäsenjärjestö. Jäsensivulla lukee: "Translasten ja –nuorten perheiden yhdistys on tarkoitettu sukupuolen moninaisuuden kysymyksiä pohtivien lasten ja nuorten perheiden ja lähi-ihmisten yhdistykseksi. Yhdistys on myös kaikille sellaisille, jotka haluavat tukea translapsia ja -nuoria, sekä olla parantamassa heidän tulevaisuuttaan."

Alaikäiseltä ei voida diagnosoida transsukupuolisuutta. Piste. Se, että lapsi käyttäytyy biologiselle sukupuolelleen epätyypillisellä tavalla ei ole välttämättä merkki yhtään mistään. Mitään "translapsia" ei ole olemassa. Asiaa on puitu blogissa aikaisemmin esimerkiksi täällä. Jos alaikäinen sanoo olevansa homo, niin sekään ei ole välttämättä merkki yhtään mistään, eikä hän välttämättä ole homo. Aikuisten homojen ja homojärjestöjen pitää olla tietoisia siitä, että homous yhä edelleenkin nähdään yhteiskunnassa jotenkin kapinoivana ja jotkut nuoret voivat käyttää homoutta ja homokulttuuria pelkästään kapinoimisen välineenä, ikäänkuin jonain "coolina" alakulttuurina. Sama pätee transsukupuolisuuteen. Homoilla onkin aika ajoin ollut keskuudessaan ongelmia homokulttuurista kiinnostuneiden heteroiden kanssa. Tässä erään vanhemman homomiehen Youtube-video, jolla hän kertoo 90-luvun "bistraightual" -ilmiöstä, jossa nuoret heterot käyttivät homokulttuuria lähinnä nuoruuden kapinoinnin välineenä. Homot eivät tästä diganneet, koska he itse olivat oikeasti homoja ja homous oli heille oikea, konkreettinen asia, jonka kanssa he joutuivat konkreettisesti diilaamaan ja jolla oli/on heidän elämässään dramaattiset seuraukset.

Lisäksi aikuisten reaktiot tai hysteria voivat ihan hyvin olla kaiken lapsen dysforian ja hämmennyksen syy. Aikuinen voi helposti lietsoa lapseen dysforiaa ja eri tavoin aivopestä lapsen kokemaan olevansa trans, myös ymmärtämättään ja hyvää tarkoittaen. Lapset ja nuoret ovat vaikutuksille hyvin alttiita, heidän identiteettinsä kehitys on täysin kesken, ja on normaalia olla nuoruudessa hämmentynyt ja kokeilla erilaisia identiteettejä ja rooleja. Se, että tästä aletaan tekemään johtopäätöksiä lapsen oletetusta transsukupuolisuudesta (tai edes homoudesta) tarkoittaa sitä, että ymmärrys lapsuus- ja nuoruusiän peruspsykologiasta on vedetty vessasta alas. Se asettaa lapset ja nuoret suureen vaaraan. Aikuisen ei pidä ikinä lähteä lietsomaan nuoreen hämmennystä.

Mediassa näkee välillä aikuisia transsukupuolisia selittelemässä, että kunpa olisivat itse saaneet mahdollisuuden käydä sukupuolenvaihdoshoidot läpi jo alle kaksikymppisinä, ja transjärjestöt sitten ottavat tästä kipinää ja ratsastavat näillä tarinoilla. Osa selittelijöistä on vasta kypsällä aikuisiällä transhoidot aloittaneita, kun ovat jo eläneet biologisen sukupuolensa yksilönä, luoneet uran, olleet naimisissa ja saaneet lapsia. Heidän tilannettaan ei voi edes verrata hämmentyneen alaikäisen tilanteeseen! Kyseinen aikuinen on tehnyt päätöksensä aikuisena, kun on jo pitempään miettinyt asioita. Alaikäisellä ei ole hänen elämänkokemustaan. Itse aloitin transhoidot 25-vuotiaana kärsittyäni dysforiasta koko ikäni lapsesta saakka, ja päädyin silti detransitioitujaksi.

Jos alamme pitämään jokaista hämmentynyttä tai dysforista nuorta mahdollisena transsukupuolisena, niin pelaamme venäläistä rulettia. Meillä ei ole mitään keinoa selvittää, että kuinka monella vastaantulevalla lapsella ja nuorella hämmennys jää nuoruusikään ja lakkaa ihan itsestään heidän kasvettuaan aikuisiksi, ja kuinka moni saa ajan ja avun kanssa setvittyä sotkunsa ilman mitään transhoitoja. Tutkimusten mukaan ylivoimainen enemmistö nuorista kasvaa koko dysforiasta ulos ihan itsestään, paitsi niissä tapauksissa, joissa nuoren transidentiteettiä on lähdetty aikuisten taholta pönkittämään. Blokkereille laitetuilla nuorilla transidentiteetti jatkuu murrosiän jälkeen 100% tapauksista. Lue lisää esimerkiksi GENIDin sivuilta. Kyseessä on skandinaavinen "transnuorten" vanhempien verkosto, joka on lääkäri- ja tutkijavetoinen.

Tästä syystä puhutaan ns. kasvurauhasta. Eli lapsille ei todellakaan pidä edes ehdottaa, että he voisivat mahdollisesti olla transsukupuolisia. Transsukupuolisuuden diagnosointia voidaan edes harkita ainoastaan aikuiselta, ja heidänkin kohdallaan pitää olla todella varovainen. Kyseessä on äärettömän vakava asia, jossa voi helposti mennä paljon pieleen. Seta ja sen jäsenjärjestöt eivät suhtaudu aiheeseen asiaankuuluvalla vakavuudella.

Asiaan liittyy vielä sekin aspekti, että nimenomaan homoseksuaaleilla, oli kyseessä sitten homomies tai lesbonainen, on näkemäni perusteella yleistä sukupuoli- ja identiteettihämmennys, etenkin nuorina. Se on ollut näin kautta historian. Moni homo ja lesbo on pohtinut tai kyseenalaistanut sukupuoltaan nuorena. Homomiehet ja lesbonaiset ovat tyypillisesti erilaisia kuin heteromiehet ja heteronaiset, ja he joutuvat välillä kärsimään tästä erittäin paljon ja kipuilemaan seksuaalisuutensa ja identiteettinsä kanssa, koska heille ei ole ympäristössä samaistumiskohteita. Se synnyttää heille kokemuksen erilaisuudesta ja eristyneisyydestä, mikä on psykologisesti erittäin raskasta. Koska transsukupuolisuus on nykyään niin kauhean paljon pinnalla, niin he helposti omaksuvat transidentiteetin ja alkavat pitää itseään transsukupuolisena, sillä transnarratiivi tarjoaa heidän ongelmilleen loogisen selityksen. Lisäksi transsukupuolisuus tarjoaa heidän psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiinsa näppärän, suoraviivaisen ratkaisun: sukupuolenvaihdoshoidot. Eli transrummutus hämmentää heidän jo olemassaolevaa identiteettisotkuaan vain lisää sen sijaan, että heitä pyrittäisiin auttamaan esimerkiksi tarjoamalla psykoterapiaa. Valtaosa detransitioituneista naisista on lesboja, minä mukaanlukien, ja olen itsekin saanut tuntea tämän kuvatun identiteetti- ja seksuaalisuuskipuilun nahoissani.

Jotkin tahot ovatkin alkaneet maailmalla pitää transilmiötä uutena, salakavalana, julmana homojen eheytymishoidon muotona. Sukupuolensa vastakkaiseksi vaihtanut homoseksuaali on nimittäin sosiaalisesti hetero. Samalla kätevästi saadaan steriloitua ei-toivottu yhteiskunnallinen aines. Transhoidot nimittäin tekevät ihmisen pysyvästi lisääntymiskyvyttömäksi (minä olen sellainen). Tämä on alaikäisten kohdalla täysin anteeksiantamatonta. Nk. "translapsi" eli todennäköinen homoseksuaali (tutkimuksen mukaan transkokevista pojista 94% ja tytöistä 100% koki vetoa oman biologisen sukupuolensa yksilöitä kohtaan) laitetaan ensiksi esimurrosiässä blokkereille eli myrkyille, jotka estävät hänen luonnollisen murrosikänsä, ja tämän jälkeen hänen kehonsa muokkaillaan vastakkaisen sukupuolen hormoneilla ja kirurgialla. Tunnetuin tällainen tapaus on amerikkalainen Jazz Jennings. Tällainen ihminen ei tiedä lainkaan, millaista on olla normaalikehoinen mies tai nainen, koska hän ei ole koskaan kasvanut kummaksikaan. Hän ei ole koskaan kehittynyt biologisen sukupuolensa aikuiseksi, eikä koskaan kokenut normaalia seksuaalisuutta miehenä eikä naisena. Kirurgia tarjoaa vain irvokkaan jäljitelmän vastakkaisen sukupuolen vermeistä. Hänet on pysyvästi ja peruuttamattomasti steriloitu jo alaikäisenä, ennen kuin hänen elämänsä on kunnolla edes alkanut. Mitä enemmän tätä ajattelee, sitä hirveämmältä se kuulostaa. Miten tällaisen mengelemäisen toiminnan annetaan yhteiskunnassamme tapahtua? Näinkö paljon ihmiskunta vihaa sukupuolelleen epätyypillisiä ihmisiä (eli pääasiassa homoja ja lesboja, sillä homoseksuaalisuus on jo itsessään sukupuolista epätyypillisyyttä)? Herätkää, pahvit, nyt on tosi kyseessä. Lakatkaa tukemasta transliikettä ja genderideologiaa ennen kuin on liian myöhäistä.

• Summa summarum

Kaiken tässä kirjoituksessa esitellyn perusteella Seta on siis oikeille, tavallisille homppeleille ja lepakoille nykyhetken kontekstissa yhteiskunnallisesti yksinomaan vahingollinen järjestö. Setan vastustaminen järjestönä ei ole sama asia kuin homojen tai transsukupuolisten vastustaminen ihmisinä tai ilmiöinä. Setan vastustaminen järjestönä ei ole sama asia kuin homofobia tai transfobia. Ymmärtäkää nyt jo viimein ero näiden välillä. Seta ei ole yhtä kuin homot/transsukupuoliset.

Kirjoituksen jatko-osa: Miksi vastustan LGBT-liikettä (itse homona)

"Ihan itse hoitoihin menit ja nyt syytät muita niistä" - Transkokemus ja trauma

Otsikossa on lausahdus, jota kaikki detransitioitujat, myös minä itse, joutuvat kuuntelemaan jatkuvasti. Olen ihmetellyt, mitä noiden sanojien päässä oikein liikkuu, kun menee sanomaan jotakin noin älyttömän typerää, mutta keskustellaanpa nyt aiheesta tässä bloggauksessa. Sanojat tuntuvat rinnastavan transprosessin johonkin kampaajalla käyntiin tai tatuoinnin ottamiseen tms., ja heiltä tuntuu menneen ohi aivan kaikki pointit, joita detransitioitujat ovat yrittäneet nostaa esille, nimittäin mielenterveysasiat.

Olen keskustellut transihmisten mielenterveysasioista jonkin verran Youtube-kanavallani tässä ja tässä, sekä maininnut Youtubessa ja blogissani useita kertoja omat mielenterveyshäiriöni, jotka jäivät transpolin henkilökunnalta diagnosoimatta (PTSD ja dissosiaatio). Detransitioitujat mainitsevat erittäin usein kärsineensä pitkään täysin tietämättään dissosiaatiosta ja/tai PTSD:stä, mutta sotkivat kokemuksen transsukupuolisuuteen, ja kukaan ei kyseenalaistanut heidän johtopäätöstään, vaan suorastaan pönkitti sitä. Transsukupuoliseksi itsensä kokevilla ihmisillä on usein myös muita mielenterveysongelmia tai joku muu kehonkuvahäiriö yhtä aikaa kehodysforian kanssa, esim. syömishäiriö. Transaktivistien vakioselitys on, että nämä kaikki johtuvat transsukupuolisuudesta, eli transsukupuolinen ihminen kärsii niin paljon, että hän oireilee lukemattomilla tavoilla, esim. itsetuhoisuudella. Rupesin kuitenkin itse jo useampi vuosi sitten pohtimaan tekemieni havaintojen pohjalta, että ovatko ihmisen ongelmat seurausta transsukupuolisuudesta, vai onko transsukupuolisuus (eli kokemus väärässä kropassa olemisesta) seurausta ihmisen ongelmista. Tulin siihen lopputulokseen, että isossa osassa tapauksista transkokemus on seurausta ihmisen ongelmista, ei siis päinvastoin. Mitä enemmän detransitioitujien juttuja kuuntelee ja transyhteisöä tarkkailee, niin sitä enemmän tämä käsitys vahvistuu.

Sain Youtubessa ja muualla netissä paljon kommentteja, joissa ihmiset olivat suuttuneet tai loukkaantuneet siitä, että ”haukun” tai ”syyllistän” ihmisiä heidän mielenterveysasioistaan, tai ”naureskelen” niille. Näiltä kommentoijilta oli kuitenkin mennyt viestini täysin ohi, sillä oikea viestini oli, että:

ERILAISET MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT OVAT OIKEASTI OLEMASSAOLEVA ASIA, JOKA VAATII OIKEAA, OSAAVAA JA AMMATTITAITOISTA HOITOA, JA IHMINEN, JOKA KÄRSII JOSTAKIN HÄIRIÖSTÄ, KÄRSII SIITÄ IHAN OIKEASTI, EI LEIKISTI, JA HÄN TARVITSEE APUA.

Mielenterveyshäiriöitä on eri asteisia ja ne voivat ilmetä lukemattomilla eri tavoilla. Jotkut mielenterveydenhäiriöt ovat oikeasti syviä ja oikeasti vakavia, ja voivat vaarantaa ihmisen itsensä sekä hänen ympäristönsä (esim. ne häiriöt, joiden yhteydessä ihmisen todellisuudentaju horjuu tai kokonaan katoaa). Häiriöstä kärsivä ihminen voi olla aivan täysin ja totaalisesti häiriönsä vallassa ja sen vietävissä. Ihminen itse ei ole välttämättä millään tavalla tietoinen häiriöstään, ja miten voisikaan olla, sillä hän on ensinnäkin 1) sairas, 2) maallikko. Häiriöiden osaavaan diagnosointiin tarvitaan ammattilainen, eli siis psykiatri (joka on koulutukseltaan erikoislääkäri). Esimerkiksi minä itse en edes tiennyt, että on olemassa sellainen asia kuin dissosiaatiohäiriö. En ollut koskaan kuullutkaan koko asiasta, ennen kuin ensimmäisen kerran törmäsin netissä detransitiotarinaan. Tämän jälkeen osasin epäillä dissosiaatiota itselläni ja hakeuduin hoitoon psykiatrian poliklinikalle, missä todettiin samantien, että minulla on aivan selvää dissosiatiivista oireilua. Lisäksi se, että miten eri häiriöitä kuuluu hoitaa ja vieläpä oikein, on ihan oma maailmansa, ja mikäli joku amatööri laitetaan asialle huseeraamaan, niin hän saattaa vain pahentaa asioita, ja sen jälkeen ollaan entistä syvemmässä kusessa. Siksi ammattitaitoinen psykiatrinen hoito on mielenterveyden häiriöiden kohdalla AIVAN EHDOTTOMAN TÄRKEÄ ASIA. Mikäli sinun mielestäsi maallikoiden pitäisi osata diagnosoida ja hoitaa omat mielenterveyden häiriönsä, niin olet aivan täysi idiootti, ja sinulle kuuluukin sanoa asia ääneen ja päin naamaa.

Noh. Olen tuntenut vuosien varrella useita ihmisiä, jotka joko pitävät itseään transsukupuolisena, ja ovat hakeutuneet transhoitoihin tai käyneet ne läpi, tai jossain kohtaa pitäneet itseään transsukupuolisena, mutta luopunut tästä käsityksestä. En ollut varsinaisessa transyhteisössä koskaan kovin syvällä toisin kuin esimerkiksi toinen suomalainen detransitioituja Nita, mutta kuuluin kyllä transsukupuolisten foorumeille, kävin jonkin aikaa säännöllisesti tukiryhmässä, sekä kaveripiirissäni oli useita transsukupuolisia. Pistin jo useampi vuosi sitten merkille, että transsukupuolisilla on usein erittäin rankka tausta. Heillä on siis paljon traumaattisia kokemuksia, jopa erittäin rajuja sellaisia, sekä pitkällistä, syvää mielenterveysoirehdintaa. Traumaattiset kokemukset yleisesti ottaen ovat tarpeeksi vahvoja rikkomaan koko ihmisen, jopa peruuttamattomasti ja parantumattomasti, varsinkin, jos ne ovat alkaneet lapsuudessa. Traumatisoitunut ihminen voi oireilla hyvin kirjavilla eri tavoilla ja traumatisoitumisesta seuraa yleensä uusia häiriöitä. Mielestäni ei voi olla sattumaa, että transsukupuolisissa on niin paljon ihmisiä, joilla on tällainen tausta. Kavereillani, joiden kanssa olen keskustellut aiheesta, on samanlaisia kokemuksia transsukupuolisista ihmisistä ja he ovat päätyneet samoihin johtopäätöksiin kuin minä. Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että eivät ole koskaan tavanneet ongelmavapaata transsukupuolista, vaan havaintojensa mukaan transsukupuolisilla on rajuja ongelmia myös sukupuolenvaihdoshoitojensa jälkeen, ja osa jopa pahenee hoitojen jälkeen. Olen itse ihmetellyt useamman tuntemani ihmisen kohdalla, että miten voi olla mahdollista, että kyseinen ihminen on IKINÄ saanut transdiagnoosin ja transhoidot, kun hänen kohdallaan on niin ILMEISTÄ, että hänen kehonkuva- ja minäkuvahäiriönsä ovat suorassa kytköksessä hänen erittäin traumaattisiin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiinsa. Miten voi olla mahdollista, että KENELLEKÄÄN, etenkään hyvin nuorelle ihmiselle, kenellä on tällainen tausta, annetaan peruuttamattomia transhoitoja (=kehonmuokkaushoitoja) ENNEN kuin hän on käynyt massiiviset ja syvälliset terapiajaksot läpi? Ja puhun nyt siis ihmisistä, joilla on perheväkivaltatausta tai jotain vastaavaa, sekä jo lapsuudessa alkanutta syvää mielenterveysoirehdintaa. Esimerkiksi eräs tuntemani hyvin nuori transhenkilö kertoi, että hänen dissosiaationsa on niin syvä, että hän välillä alkaa vahingoittaa itseään vain tunnustellakseen, että onko hän oikeasti olemassa (derealisaatio, depersonalisaatio), ja häntä ei tämän vuoksi voi jättää yksin. Sama henkilö kertoi, että hän joutui jo lapsena sähköhoitoon vakavan masennuksen hoitamiseksi, koska mikään muu ei ollut auttanut.

Tässä kohtaa jengi yleensä toteaa tuohtuneina, että yritän mustamaalata transsukupuolisia, ja siten toimimalla ojennan aseita änkyröille. Päinvastoin! Erittäin tärkeä osa ihmisten hoitoa minkä tahansa asian suhteen on se, että hän saa oikeaa hoitoa oikeaan häiriöön. Oikea hoito tietenkin edellyttää oikean diagnoosin saamista. Havaintojeni mukaan transsukupuolisiksi itsensä kokevien ihmisten kohdalla normi on se, että heidän oireilunsa tulkitaan transsukupuolisuudeksi (= oletettu synnynnäinen, parantumaton tila), kaikki huomio kohdistuu henkilön oletettuun transsukupuolisuuteen ja sitä kautta kehonmuokkaushoitoihin, ja samaan aikaan HÄNEN MUUT ONGELMANSA JÄÄVÄT JOPA KOKONAAN DIAGNOSOIMATTA JA HOITAMATTA. Tämä on niin vakava potilasturvallisuus- ja laiminlyöntiasia, että järkeni ei kykene käsittämään, että miten tästä ei ole olemassa suorastaan mitään haloota. Ja kun esim. minä nostan asian esille, niin reaktio on ”miksi sä haukut ihmisiä” tai ”ihan itse transhoitoihin menit, syytä itseäsi vaan”. Ei voi kuin silmät pyöreinä kysyä, että mitä helvetin persettä tässä maailmassa oikein tapahtuu?

Toistan: vakavasti sairaiden ihmisten sairaus jää jopa kokonaan diagnosoimatta ja/tai hoitamatta, ja sen sijaan heidän järkkynyttä/vioittunutta/rikkoutunutta todellisuudentajuaan (eli harhojaan) pönkitetään muiden ihmisten ja terveydenhoitosysteemin toimesta, ja heille uskotellaan, että ainoa keino parantaa heidän vointiaan on peukaloida heidän kehonsa hormoneja ja amputoimalla ruumiinosia.

Miten voi olla mahdollista, että sinä et näe tässä mitään ongelmaa? Miten voi olla mahdollista, että sinä et näe tässä koko aikamme pahinta ihmisoikeusrikkomusta? Voiko olla niin, että ihmisten tietämys mielenterveysasioista yleisesti on niin olematonta, että he eivät kykene tunnistamaan oireita ja laskemaan 1+1, joten tätä kautta minunkin juttuni ovat heille täyttä hepreaa?

Traumatisoitumisen eräs vaikutus on se, että mieli ”blokkaa” vaikeat muistot, eli toisinsanoen työntää ne jonnekin tietoisuuden perukoille, jolloin ihminen ei pääse kyseisiin muistoihin ja/tai ajatuksiin tietoisesti käsiksi, eikä hän varsinkaan kykene käsittelemään näitä asioita. Tämä myös vaikeuttaa trauman tunnistamista. Ihminen saattaa oireilla monin eri tavoin, ja hän saattaa olla oireilustaan tietoinen, mutta hän ei ymmärrä lainkaan, että miksi hän oireilee ja mitä tehdä asialle. Terapiatyöskentelyssä sitten pyritään tunnistamaan syitä oireilun taustalla (mikä saattaa olla vuosikausien projekti), mutta meillä on tässä maailmassa paljon jopa vakavasti traumatisoituneita ihmisiä, jotka eivät päädy koskaan terapiaan, ja jatkavat oireiluaan hautaan saakka. Jotkut ihmiset eivät edes ymmärrä olevansa traumatisoituneita, ja vaikka ympäristö huomaa henkilön oireilun, niin henkilö itse ei ymmärrä oireilevansa. Jos joku olisi ehdottanut minulle ollessani noin 20-vuotias, että olen traumatisoitunut jostain, niin olisin nauranut. Huomatkaa, että traumatisoitumiseen ei vaadita dramaattisia väkivaltaisia kokemuksia, kuten raiskatuksi tai hakatuksi joutumista, vaan traumatisoitumisen aiheuttaa myös kiusaamisen kokeminen lapsena jossain muodossa (passiivinen kiusaaminen, kuten porukasta ulos sulkeminen, riittää) tai etäinen huoltaja. Tämmöiset voivat vaivata ihmista pitkälle hänen aikuisikäänsä jopa hyvin kokonaisvaltaisella tavalla. Jos henkilö joutuu esimerkiksi triggeröitymisen kautta tekemisiin jonkun hänelle vaikean asian kanssa, niin seurauksena voi olla täysi sekoaminen, etenkin pahimmissa traumatapauksissa. Juurikin tästä syystä trauman käsittely voi olla erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta, sillä voidakseen parantua traumasta ihmisen täytyy ensiksi kyetä kohtaamaan se. Moni ihminen mieluummin pakenee traumaa kuin kohtaa sen, sillä kohtaaminen voi olla äärimmäisen tuskallista ja se voi aiheuttaa hyvin voimakkaita reaktioita ihmisessä (huom. ihminen ei tee tätä läheskään aina tietoisesti, vaan kaikki on täysin tiedostamatonta). Pakenemiskeinoja on lukemattomia, esimerkiksi erilaiset turruttamiseen, lohduttamiseen tai huomion muualleviemiseen tähtäävät toiminnot, kuten runsas alkoholinkäyttö, lohtusyöminen, seksiaddiktio, pakkomielteinen liikunta tai työnarkomania. Ihmiset voivat mennä aivan äärimmäisyyksiin traumaa paetessaan ja tehdä ulkopuolisen näkökulmasta täysin älyttömiä, typeriä ja epäloogisia asioita. Btw, olen erittäin vihainen tietyille poliittisille toimijoille siitä, että he ovat saattaneet käsitteen ”triggeröityminen” täysin naurunalaiseksi. Oikea traumatriggeröityminen on nimittäin oikeasti vakava asia, ja liittyy aina hoitoa vaativaan mielenterveysongelmaan. Moni detransitioituja on sanonut, että transidentiteetti oli mielen suojamekanismi jostakin traumaattisesta asiasta selviämiseksi (kutsutaan defenssimekanismiksi), ja kun henkilö tuli tästä asiasta vuosien varrella itse tietoiseksi, niin hän kykeni sanoittamaan kokemuksensa, puhumaan siitä ammattilaiselle ja sitä kautta hakemaan apua. Kun henkilölle opetettiin keinoja prosessoida vaikeita asioita, niin trauma alkoi pikkuhiljaa purkautumaan, ja olo parani. Tässä kohtaa henkilö kykeni samalla luopumaan transidentiteetistä. Olen käsitellyt terapiatyöskentelyä tällä videollani. Olen vuosien varrella saanut blogini kautta myös useamman viestin, jossa kirjoittaja on sanonut olevansa onnellinen siitä, että tajusi itse lopettaa omat transtutkimuksensa kesken ja hakea apua muualta. Tämänkään perusteella transpoliin ei voi yhtään luottaa siinä, että se osaisi tarvittaessa ohjata potilaita kokonaan muuhun hoitoon. Mikä on tietenkin erittäin huolestuttavaa. Terveydenhoitohenkilökunnan on erittäin tärkeää osata hahmottaa, että mikä on syy ja mikä seuraus transkokemuksessa.

Tämä ylläkuvattu prosessointiasia tapahtui myös minulle itselleni eli olen itsekin käynyt läpi vastaavanlaisen pitkän prosessin. Detransitioni siis tavallaan alkoi jo pari vuotta ENNEN kuin tein varsinaisen päätöksen detransitioitumisesta. Se alkoi nimittäin prosessoinnin muodossa, ja olenkin jäänyt ikuisesti kyselemään, että JOS olisin saanut osaavaa terapiaa ennen transhoitojen aloittamista, niin olisinko selvinnyt dysforiastani kokonaan ilman transhoitoja. Ja vastaus on ikuinen en tiedä, sillä mitään terapiaa ei koskaan kokeiltu eikä edes ehdotettu, vaan minut diagnosoitiin suoraan transsukupuoliseksi ja näin toimimalla terveydenhoidon ammattilaiset pönkittivät harhaista minäkuvaani. Vastaavasti taas detransitioni ei päättynyt siihen, kun aloin kutsumaan itseäni jälleen naiseksi, vaan joudun tänäkin päivänä aivan jatkuvasti käsittelemään, prosessoimaan sekä hallitsemaan dysforiaani, jota nyt osaan hallita, sillä opin keinot siihen. Keinoja ihan oikeasti on, ja ne on ihmiselle opetettavissa.

Olen miettinyt monta kertaa, että miten tämä minunkin kohdallani toteutunut ammattilaisten toiminta on voinut olla mahdollista, sillä en usko sekuntiakaan, että transpolin erikoissairaanhoidon koulutettu henkilökunta ei tietäisi kaikkia tässä blogissa esittelemiäni asioita. He tietävät tämän kaiken aivan varmasti, ja paljon enemmänkin. Tämän tiedon pohjalta heidän täytyy ehdottomasti olla kykeneviä vetämään piuhoja yhteen ja laskemaan 1+1=2, kun kerran minäkin kykenen. Ja silti he toimivat niinkuin toimivat. En käsitä, miten voi olla mahdollista, että minun dissosiaationi on jäänyt transpolin ammattilaisryhmältä huomaamatta ja diagnosoimatta, ja niin on jäänyt muidenkin. Transpolit ovat päästäneet transtutkimuksista läpi kehonmuokkaushoitoihin minua itseäni paljon, paljon syvemmin ongelmaisia ihmisiä. Minä itse olin kuitenkin aina toiminta- ja työkykyinen. Moni muu ei ollut. Minä kävin koko transtutkimusten ja transhoitojen ajan normaalisti töissä. Moni muu ei käynyt. Miten voi olla mahdollista, että transpolin henkilökunnalla ei hälytyskellot soi? Mikä on ihmisten oireilussa syy ja mikä seuraus?

Transyhteisö ja LGBT-aktivistit puhuvat yleensä siihen tyyliin kuin ihmiskunta jo tietäisi transasioista kaiken mahdollisen, mutta minusta asia on juuri päinvastoin: me tiedämme loppujenlopuksi transasioista ja transkokemuksesta hyvin vähän, ja on jo aikakin käynnistää mittavat tieteelliset tutkimukset asioiden perusteelliseksi selvittämiseksi, jotta oppisimme varmuudella diagnosoimaan transsukupuolisuuden oikein, emmekä enää koskaan päätyisi arvailemaan tai mutuilemaan. Transpoli muutenkin on olemassa sitä varten, että siellä seulotaan joukosta ne, joiden ei pitäisi kehonmuokkaushoitoihin ryhtyä, mutta tässä tehtävässään transpoli on täysin epäonnistunut jo useita kertoja, ja herraties montako detransitioitujaa Suomessa oikeasti on, varsinkin seuraavan tulevan 10 vuoden aikana. Suomessakin transpoli siirtyi nimittäin vuoden 2019 alusta ns. informed consent -käytäntöön eli suomeksi ”tietoon perustuva suostumus”, jossa vastuu transhoidoista vyörytetään potilaan niskoille. Minun aikanani tätä käytäntöä ei vielä ollut, ja silti olen nyt tässä. Juurikin tässä käsillä olevassa bloggauksessa olen avannut sitä, että miksi kyseinen informed consent on äärettömän huono idea, ja olen paljon miettinyt, että mitkät pahuuden voimat ovat ylipuhuneet transpolin ottamaan sen käyttöön. Tästä ei voi seurata mitään hyvää pitkällä tähtäimellä. Mitä tulee terveydenhoitoon, niin lääkärin vastuu on ehdoton, etenkin niin vakavassa asiassa kuin peruuttamattomassa kehonmuokkauksessa, johon ryhdytään mielenterveyssyistä. Transhoidot eivät esim. ole verrattavissa siihen, että polvesi on sökö ja tarvitset polvileikkauksen (=elimelliseen vaivaan elimellinen hoito) niinkuin Trasekin varapuheenjohtaja kaverilleni Twitterissä sanoi, vaan siinä yritetään hoitaa mielenterveysasioita muokkaamalla kehoa, mikä vertaantuu lähinnä siihen, että maanis-depressiiviselle ihmiselle suoritetaan lobotomia ja hänelle uskotellaan, että lobotomia on ainoa hoitokeino hänen ongelmiinsa. Ja huomatkaa tämä vertaus nyt nimenomaan nykyajan kontekstissä, eli maanis-depressiivisyyteen todellakin on olemassa muuta hoitoa kuin lobotomia (niinkuin on dysforiaankin on muuta hoitoa kuin kehonmuokkaushommat).

Tosin huomatkaa, että huoleni ei liity pelkästään detransitioitujiin, sillä transsukupuoliseksi itsensä kokevien ihmisten joukossa on iso kasa mielenterveystapauksia, jotka eivät päädy detransitioitumaan. Detransitiossa on kyse siitä, että ihminen kykeni kohtaamaan traumansa, käsittelemään sen ja liikkumaan eteenpäin. Jotkut eivät pysty siihen koskaan, eivätkä varsinkaan ilman psykiatrista apua. Minä kysyn, että kuinka monelle noista ihmisistä transprosessi on todellisuudessa heidän oikeiden ongelmiensa lakaisua maton alle, ja kuinka moni heistä olisi mahdollisesti saanut sisimmässään olevaa ahdistusvyyhtiä auki ILMAN transhoitoja, jos heillä olisi ollut pääsy oikeasti osaavaan terapiaan ja muihin tukipalveluihin, ja mikäli yhteiskunnassa ei olisi olemassakaan massiivista koneistoa, joka puskee ajatusta väärään kehoon syntymisestä? Teoria siitä, että transkokemuksesta kärsivällä ihmisellä on ”vastakkaisen sukupuolen aivot” ja täten tila on synnynnäinen ja parantumaton, on pelkkä teoria, sillä aivotutkimukset eivät kuulu transtutkimuksiin eli transtutkimuksissa ei tutkita potilaiden aivoja. Me emme tiedä transsukupuoliseksi itsensä kokevien ihmisten aivojen rakenteesta yhtään mitään. Minäkään en tiedä omien aivojeni rakenteesta mitään, etkä tiedä sinäkään, joten kommentit tyyliin ”sinä et koskaan ollut trans” ovat täysin älyttömiä. Jos minä en ole trans, niin millä perusteella kukaan muukaan on? Miten me varmuudella todennamme transsukupuolisuuden tai ei-transsukupuolisuuden ihmisestä? Vai mahtaako minun ei-transsukupuolisuuteni johtuakin lähinnä siitä, että todellisuudentajuni ja itsereflektiokykyni eivät olleetkaan lopulta tarpeeksi vioittuneet harhaisuuden jatkamiseen? Minä en yritä kieltää sitä, etteikö maailmassa olisi sellaisia ihmisiä, joiden aivorakenne on poikkeuksellinen, sillä luonnossa tapahtuu kaikkea outoa ja jännää koko ajan, mutta tämä aivorakennejuttu koskee vain niitä yksilöitä, joiden aivot on oikeasti tutkittu ja heidän rakennepoikkeamansa on todennettu. Kaikkien muiden kohdalla on kyse pelkästä arvailusta.

Tutkimisen arvoinen asia on myös se, että kuinka moni transhoitoja läpikäynyt ihminen päätyy detransitioitumisen sijaan tekemään itsemurhan. Blogissani kävi aikoinaan kommentoimassa aktiivisesti eräs vanhempi transsukupuolinen, joka kertoi, että hän kuului joskus 90-luvun alussa transpiireihin ja hänellä oli siellä tiivis transnaisten (=biologiset miehet) kaveriporukka. Nykypäivänä kommentoija itse on ainoa tuosta porukasta, kuka on enää elossa. Hän puhui kommenteissaan paljon mielenterveysongelmien tutkimisen tarpeellisuudesta, sillä hän oli nähnyt paljon surullisia tapauksia sekä kaikenlaista rajua mielenterveysoireilua. Olen samansuuntaista kuullut muuallakin, esimerkiksi tässä blogikirjoituksessa kerron thaimaalaisista transnaisista (tunnetaan nimellä ladyboy), jotka olivat näkemässäni dokumentissa kertoneet, että heistä moni jättää menemättä jalkovälileikkaukseen, koska olivat nähneet liian monen ystävänsä sekoavan tuon leikkauksen jälkeen. He olivat tästä päätelleet, että juuri jalkovälileikkaukseen liittyy jotakin pimeää, eivätkä siksi uskaltaneet mennä siihen. Yhdysvaltalainen transsukupuolinen tubettaja Blaire White tuli samaan lopputulokseen omalla kohdallaan. Tämän tutkimuksen mukaan transsukupuolisten itsemurhaluvuissa tapahtuu piikki leikkausten jälkeen. Mediassa näkyvästi esillä olleet sankaritarinat ja menestystarinat taitavat olla pelkkä jäävuoren kiiltelevä huippu. Veden pinnan alla on isot kasat shittiä ja skeidaa.

Olen täysin äimän käkenä siitä, että ihmisten ensimmäinen reaktio tässä bloggauksessa esiin nostamiini asioihin on ”ojennat aseita änkyröille”. Sellaisenko ajatteleminen on teidän prioriteettinne? Prioriteettinne ovat täysin ylösalaisin, sillä kaikkien prioriteetti pitäisi olla potilasturvallisuus, terveydenhuollon eettisyys sekä ihmisten hyvinvointi. Mitä tulee peruuttamattomiin kehonmuokkaushoitoihin, niin niiden tarpeellisuus tulee aina tutkia jokaisen erillisen ihmisen kohdalla erikseen. On olemassa ihmisiä, keiden ei pidä antaa muokkaustoimenpiteisiin mennä, vaikka he itse kokisivat jossakin kohtaa tarvitsevansa ko. muokkauksia. Lisäksi transtutkimuksia tulee jatkuvalla syötöllä kehittää, niinkuin kaikkea muutakin terveydenhoitoa. Jos uusia tutkimustuloksia, uutta tietoa tai uusia havaintoja tulee esiin, niin hoitosysteemin tulee reagoida siihen. Detransitioilmiö sekä dissosiaation ja traumakokemusten yhteys transkokemukseen on tällainen asia, johon transtutkimussysteemin tulee reagoida, ja mikäli jokin käytäntö muuttuu uuden tiedon valossa epävarmaksi tai kyseenalaiseksi, niin asiantuntijoiden tulee käynnistää massiiviset lisätutkimukset. Me tiedämme varmuudella, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat pitäneet itseään transsukupuolisena ja jopa käyneet läpi transhoitoja, mutta ovat löytäneet ei-kehonmuokkauksellisia keinoja selvitä dysforiasta (minä itse olen sellainen). Täten väite siitä, että dysforiaan ei ole muuta hoitoa kuin sukupuolenvaihdos, on täysi vale. Olen itse ehdottanut esim. erillisen dysforiapolin perustamista transpolin rinnalle sekä dysforiayhdistyksen perustamista ja dysforian hoitoon tähtäävän psykofyysiseen fysioterapiaan pohjautuvan jatkuvasti pyörivän kurssin kehittämistä (mainitaan tällä videolla). Tämä ei ole mitään hämärää änkyräpolitiikkaa, vaan ihmisten hoitamista terapeuttisin keinoin, ja päämääränä on ihmisten olon ja elämänlaadun parantaminen ILMAN, että heidän tarvitsee läpikäydä erittäin rankkoja kehonmuokkaushoitoja ja ILMAN, että he joutuvat lääkevalmisteiden käyttäjiksi koko loppuiäkseen (hormonihoitoa on tarkoitus jatkaa loppuelämän!). Tällaisia vastaavia ehdotuksia ovat maailmalla ja Suomessa tehneet myös sellaiset ihmiset, jotka ovat minun kanssani täysin erilaisessa poliittisessa leirissä. On erikoista, että monet niistä ihmisistä, jotka vastustavat esimerkiksi ruoan lisäaineiden käyttöä ja tavoittelevat mahdollisimman ”luonnonmukaista” elämää ovat sitten kuitenkin eturivissä tsemppaamassa muiden ihmisten (jopa lasten) voimakasta lääkkeellistä kehonmuokkausta, sekä kyseisten ihmisten saattamista riippuvaisiksi lääkeaineista loppuiäkseen. Transsukupuolisten hormonihoito jatkuu nimittäin loppuelämän, ja detransitioituja joutuu samaan lääkekierteeseen, mikäli hän on ehtinyt käydä leikkauksissa (itse joudun nyt ottamaan keinotekoista estrogeenia rajujen vaihdevuosioireiden estämiseksi, koska munasarjani on leikattu transhoitojen yhteydessä irti).

”Ihan itse hoitoihin menit ja nyt syytät muita niistä” on kaiken edelläkuvatun varjolla aivan täysin uskomaton lausahdus, sillä todella monelta transsukupuoliseksi itsensä kokevalta ihmiseltä ei voida olettaakaan, että hän tekisi päätöksiä täydessä ymmärryksessä. Ei hän tee, koska hänen muut häiriönsä estävät sen. Esimerkiksi dissosiaatio aiheuttaa häiriöitä ihmisen todellisuudentajuun ja mitä syvempi dissosiaatiotila on kyseessä, sitä merkittävämpiä vaikutukset ovat. Oman lukunsa muodostavat esimerkiksi psykoottinen masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö, joita myös esiintyy transsukupuoliseksi itsensä kokevilla. Joillakin ihmisillä on oireita useammasta kuin yhdestä mainitusta, sekä niiden lisäksi persoonallisuushäiriöistä (omien havaintojeni mukaan etenkin epävakaa persoona sekä narsistinen persoona). Tämä on jo melkoinen cocktail, ja on kertakaikkiaan vastuutonta ajatella, että ongelmat ratkeavat sillä, että laitetaan (sairaat ja mieleltään järkkyneet) ihmiset allekirjoittamaan papereita, joissa he vakuuttavat ymmärtävänsä, mitä ovat tekemässä. Toistan: eivät he ymmärrä, ja miten voisivatkaan ymmärtää. Juuri se on se pointti, jota yritän tässä rautalangasta vääntää. Se, ettei transpolin psykiatri tunnista ihmisestä erilaisia häiriöitä ENNEN kuin kyseinen ihminen aloittaa peruuttamattomia kehonmuokkaustoimenpiteitä, ja ohjaa häntä asianmukaiseen psykiatriseen hoitoon, on todella vakava hoitovirhe sekä potilaan vaarantamista. Hommasta tekee vakavammin myös se, että transpoli pönkittää potilaan epävakaata minäkuvaa sekä legitimoi sen asettamalla virallisen transsukupuolisuusdiagnoosin (jollainen minullakin on). Oma lukunsa on tietenkin massiivinen yhteiskunnallinen transidentiteetin tsemppauskoneisto, joka on levinnyt jo päiväkoteihinkin. Tämän koko tsemppauskoneiston koko olemassaolo on tietenkin erittäin kyseenalaista, mutta koko homman pitäisi viimeistään tyssätä transpoliin, missä terveydenhoitohenkilökunta pistää perseilylle stopin. Mutta kun ei se pistä. Olen miettinyt jo pitkään, että mitä hemmettiä transpoleilla oikein tapahtuu ja tietääkö ne siellä yhtään, mitä ovat tekemässä. Asiasta pitäisi käynnistää laaja selvitys.

Oma lukunsa asiassa on tietenkin se, että transhoitoihin ryhtyvä ihminen ei voi aina tietää, että mitä kaikkia mahdollisia pitkäaikaisia vaikutuksia tai sivuvaikutuksia transhoidoilla on. Ihmiset ovat nälvineet minua siitä, kun olin heidän mielestään niin tyhmä, etten ottanut selvää transhoitojen vaikutuksista. Paitsi, että otin. Minä lurkkasin pitkään transfoorumeilla ja luin lukemattomia prosessipäiväkirjoja läpi. Useissa päiväkirjoissa oli paljon kuvia sekä yksityiskohtaista tietoa hoitojen vaikutuksista. Minä tiesin, mitä esimerkiksi leikkauksissa tapahtuu, ja minulla oli myös transpolilta saatuja dokumentteja, joita erikseen pyysin. Näissä dokumenteissa esiteltiin transhoitojen vaikutuksia sekä tilastoja. Tästä kaikesta huolimatta monet asiat transhoidoissa tulivat minulle yllätyksenä. En esimerkiksi tiennyt mitään siitä, että mitä kaikkia vaikutuksia on naispuolisen yksilön yleisterveyteen sillä, että hänen kehossaan ei ole tarpeeksi estrogeenia. Myös testosteronivalmisteilla itsellään on iso kasa sivuvaikutuksia, ja monista noista sivuvaikutuksista ei puhuttu esimerkiksi transfoorumeilla mitään. Sain lopulta sellaisia sivuvaikutuksia, joista en ollut kuullut kenenkään mainitsevan, en lääkärinkään, mutta vastaavasti minulle jäi tulematta monta sellaista vaikutusta, jotka näyttivät olevan muilla yleisiä. Merkittävää on se, että ongelmat alkoivat vasta kolmisen vuotta transhoitojen aloittamisen jälkeen. Ongelmat eivät alkaneet heti. Näkisinkin nyt nykyisten tietojeni valossa, että iso ongelma transyhteisön kanssa on se, että siellä on paljon nuoria ihmisiä, jotka eivät ole olleet transhoidoilla vielä kovin kauaa. Haluaisinkin nyt kuulla nimenomaan niistä ihmisistä, jotka ovat olleet hormoneilla 20 vuotta tai kauemmin. Tässä kaksi videota, jolla testosteronia neljätoista vuotta käyttänyt transmies puhuu vaikutuksista. Hän lopetti testosteronin käytön terveyssyistä, vaikka ei ole detransitioituja. Alla myös screencäpit eräästä Twitter-keskustelusta. Minä tajusin muutaman vuoden hormoneilla oltuani, että tämä koko asia on paljon, paljon monimutkaisempi kuin mitä kukaan on minulle kertonut, ja että en ole ikinä tavannut ketään vanhempaa transihmistä (ja tarkoitan ”vanhemmalla” nyt sellaista, joka on tosiaan ollut hormoneilla 20 vuotta, en esimerkiksi 40-vuotiasta, joka aloitti hormonit viime vuonna). Mitä tulee leikkauksiin, niin mikään ennalta lukemani, edes näkemäni kuvat, ei kyennyt valmistamaan minua siihen, että miltä leikkauksessa oleminen lopulta oikeasti tuntui. En ollut kyennyt kuvittelemaan niitä tuntemuksia etukäteen, ja miten olisinkaan voinut. Olihan kyseessä täysin uusi kokemus, minkälaista en ollut aiemmin kokenut, ja lisäksi leikkaukset ja niiden tulokset ovat erittäin yksilöllisiä. Juuri leikkaukset saivat minut palaamaan jostain dissosiaatiohuuruista takaisin kehooni, ja aloin ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa transidentiteettiäni vakavissani juuri leikkauksia koettuani. Mutta se on kokonaan uusi kirjoituksen aihe.

No yritänkö tässä kirjoituksessa nyt väittää, että kaikki transsukupuoliseksi itsensä kokevat ovat jostakin traumatisoituneita ja päätyvät kaikki lopulta detransitioitumaan tai tekemään itsemurhan? En, sillä eihän minulla nyt tietenkään ole tietoja kaikista maailman transihmisistä, enkä yritäkään väittää olevani joku yleisjeesus, joka tietää kaikesta kaiken. Sanon, että meillä on varma tieto siitä, että transsukupuoliseksi itsensä kokevien ihmisten joukossa ON traumatisoituneita, myös erittäin syvästi traumatisoituneita, ihmisiä, ja heitä ei ole ihan vähän. Heitä on huolestuttavan paljon suorastaan, mutta silti jostain kumman syystä tämä koko aihe on hyshys. Yritän teroittaa sitä, että trauma ja/tai dissosiaatio on ilmeisen selvästi kytköksissä transkokemukseen, ja näiden yhteyttä pitää nyt ihan oikeasti ruveta tutkimaan perusteellisesti. Miksi? Jotta ihmisiä osattaisiin auttaa oikein, ja jotta detransitioitujia EI TULISI ENÄÄ LISÄÄ, ja jotta ihmiset saisivat oikeaa hoitoa oikeaan ongelmaan, eivätkä menisi kehonmuokkaushoitoihin turhaan. Meillä nimittäin alkaa olla maailmalla detransitioitujia jo aika paljon, ja heitä astuu esiin koko ajan lisää, ja transtutkimuksiin hakeutuvien nuorien määrä on räjähtänyt käsiin länsimaissa. Ensimmäiset oikeusjututkin ovat jo tulilla.

Tässä kirjoituksessa esittämäni monet väitteet perustuvat omiin kokemuksiini ja omiin havaintoihini. Mitä tulee moniin tietoihini transihmisistä, niin ne perustuvat todella usein IRL-kohtaamisiin tai keskusteluihin suljetuilla foorumeilla, joten minulla ei ole esittää kirjallista dataa kaikista asioista. Mikäli näistä asioista on tehty virallisia tutkimuksia, niin minulla ei ole niistä tietoa. Aina välillä tihkuu kyselytietoa yksittäisistä ryhmistä tai yksittäisiltä ammattilaisilta, mutta siihen se jää (esimerkiksi tässä yksi). Siksi peräänkuulutan laajempaa tutkimusta. Meillä on aivan liikaa pelkkää mutuilua ja teoretisointia, sekä vanhojen tietojen yleistämistä uuteen kohderyhmään. Kenelläkään ei luulisi olevan mitään puolueettomia tieteellisiä tutkimuksia vastaan, kaikkein vähiten transyhteisöllä, sillä mikäli heidän näkemyksensä ovat tosia ja tieteeseen perustuvia, niin silloin lisätutkimukset osoittavat heidän olevan oikeassa. Mutta transyhteisö ei yleensä näytä olevan tutkimuksille lainkaan avoin. Itselläni on sellainen kutina perseessä, että transyhteisöllä on jotakin salattavaa tai he tietävät itsekin, etteivät heidän väitteensä kestä lähempää tarkastelua, joten siksi he keskittyvät lähinnä kiukutteluun ja uhkailuun (eli siis manipulointiin).

Mielestäni yhteiskunnassa pitäisi aloittaa laajempi keskustelu traumasta ja trauman vaikutuksista yleisesti, ja siitä, mikä merkitys traumatisoitumiseen liittyvillä asioilla on ihmisen elämään, toimintakykyyn, ajatteluun ja elämänlaatuun. Onko sinulla kokemusta tai tietämystä trauma-aiheesta jotakin kautta, tai tarjota linkkejä tietolähteisiin? Tule kertomaan siitä kommentteihin.

Lopuksi haluan todeta, että olen lakannut puhumasta ”transsukupuolisuudesta”, vaan puhun nykyään ”transkokemuksesta”. Uskoin aikoinaan aivoteoriaan dysforian syntymisen taustalla, mutta en usko enää. Aivoteorialle ei ole tarpeeksi todisteita. Käytin aikoinaan käsitettä ”transsukupuolisuus/transsukupuolinen” kuvaamaan sellaista tilaa, missä henkilöllä on synnynnäinen aivorakennepoikkeama, mikä synnyttää hänelle kroonisen olotilan väärässä kehossa olemisesta. Mutta mikäli tällaista aivorakennepoikkeamaa ei ole, niin mitä transsukupuolisuus silloin konkreettisesti on? Kokemus transsukupuolisena olemisesta on kyllä olemassaoleva ilmiö, millä on vakavat seuraukset (samaan tapaan kuin anorektikon kokemus lihavana olemisesta on oikea, vakava asia, joka pitää ottaa tosissaan). Koska kenenkään aivoja ei transtutkimusten yhteydessä tutkita, niin en tee enää rinnastusta/johtopäätöstä transkokemus -> transsukupuolinen. Huomatkaa, että tämä ei kuitenkaan tee henkilön transkokemusta yhtään vähemmän vakavaksi asiaksi. Transkokemus on vakava, aina hoitoa tarvitseva psyykkinen häiriö.

Mitä translakiuudistuksella halutaan OIKEASTI saavuttaa?

Nk. translakiuudistus on ollut tapetilla jo muutaman vuoden ja on tapetilla yhä. Translaki tarkoittaa Suomen lainsäädännön osaa, joka määrittelee sen, että miten transsukupuolisten lääketieteellinen hoito järjestetään ja miten juridisen sukupuolenvaihdoksen kanssa menetellään. Lain osat voit lukea tästä ja tästä. Translakiuudistuksessa on kyse siitä, että transaktivistien mielestä nykyinen Suomen translaki loukkaa transihmisten ihmisoikeuksia. Aihetta on puitu täällä blogissa blogin perustamisesta alkaen jo monta kertaa. Tsekkaa blogin uusi tägi translakiuudistus, jonka takaa löytyy jatkossa kaikki translakiuudistukseen liittyvät tekstini. Tässä translakiuudistuksen nettisivu.

Olen vastustanut translakiuudistusta aivan ehdottomasti alusta alkaen, sillä lain päämääränä on lakkauttaa nykyinen transsukupuolisten psykiatrinen hoito- ja diagnosoimisjakso ja vapauttaa lääketieteellinen sukupuolenvaihdosprosessi kaikille sitä haluaville. Toinen uudistuksen päämäärä on antaa ihmisille vapaus mielivaltaisesti vaihdella omaa nimeään sekä henkilöpapereiden sukupuolimerkintää pelkällä omalla ilmoituksella, vaikka henkilöllä ei olisi lääketieteellistä transsukupuolisuusdiagnoosia eikä hän olisi läpikäynyt mitään sukupuolenvaihdoshoitoja. Päämääristä ensimmäinen on äärettömän vakava potilasturvallisuusriski (sillä hoidot ovat brutaaleja, peruuttamattomia ja sukupuoli-identiteettiongelmista kärsivät ihmiset ovat tunnetusti aika sekaisin) ja jälkimmäisessä ei ole mitään järkeä. Miten se muka parantaa ihmisen asemaa ja ihmisoikeuksia, että karwainen äijänköriläs saa oikeuden vaihtaa viralliseen henkkariinsa merkinnän ”nainen” ja tavallinen täti-ihminen oikeuden vaihtaa henkkariinsa merkinnän ”mies”? Tätä aihetta olen puinut tarkemmin tässä kirjoituksessani.

Translakiuudistusta ajavat tahot ovat ratsastaneet erityisesti pakkosterilisaatioälämölöllä eli he ovat väittäneet, että Suomessa pakkosteriloidaan ja syrjitään ihmisiä ja tämän vuoksi translaki tulee muuttaa. Tämä väite on kumminkin täyttä hevonskeidaa ja ei vaan yksinkertaisesti ole totta. Käsittelin asiaa edellisessä kirjoituksessani. Transaktivistit ovat myös hyökänneet transpoliklinikoita vastaan häiriten niiden toimintaa. Kaikennäköisiä muita mielenilmauksiakin on ollut aika ajoin.

Minua on alusta asti häirinnyt, että kaikki translakiuudistusvetoomukset ovat aina olleet sisällöllisesti lähinnä tunteisiinvetoavien iskulauseiden hoentaa, kuten ”Itsemääräämisoikeus, NYT!” ja ”Translaki loukkaa ihmisoikeuksia” ja ”Pakkosterilisaatiosta luovuttava”. Se, mitä vetoomuksissa ei ole koskaan selkeästi sanottu, on, että millä perusteella nykyinen translaki ja transsukupuolisten hoitosysteemi on väärä, ja mikäli se on väärä, niin miten transsukupuolisia sitten pitäisi hoitaa. ”Loukkaa ihmisoikeuksia” ei ole itsessään mikään perustelu, erityisesti transhoitoihin liittyvissä asioissa, sillä kyseessä on ihan oikeasti vakava asia ja peruuttamaton toimenpide, johon liittyviin komplikaatioihin on ihan oikeasti kuollut ihmisiä ja johon on aiemminkin mennyt ihmisiä, jotka ovat sitten katuneet ja joutuvat elämään loppuikänsä silvotussa kehossa. Minä itse näin esimerkkitapauksena. Transsukupuolisten psykiatrisen hoitojakson ehdotonta välttämättömyyttä ei voida kieltää. Päinvastoin, nykyinen systeemi on aivan liian lepsu ja sitä pitäisi uudistaa entistä tiukemmaksi ja tarkemmaksi. Olen aika pöyristynyt siitä, että olen saanut nyt kuulla useammalta ihmiseltä, että he ovat luopuneet omista sukupuolenvaihdostoiveistaan luettuaan minun tekstejäni (esimerkkinä Viivi Luoma, joka oli jo saanut virallisen transdiagnoosin poliklinikalta eli hänkin olisi voinut aloittaa transhoidot koska tahansa.). Näistä ihmisistä olisi tullut tulevaisuudessa katujia ja silti he eivät jääneet transpolilla seulaan, kuten en minä itsekään jäänyt. Herää siis kysymys, että kuinka paljon heitä on lisää, kuinka paljon heitä tulee tulemaan lisää lähitulevaisuudessa ja minkälainen katumisaikapommi heissä tikittää. Lisäksi koko pakkosterilisaatiomeuhkaaminen ei perustu yhtään mihinkään, sillä pakkosterilisaatiota ei ole edes olemassa. Täten koko translakiuudistusvaatimusta ei voida perustella millään oikeilla faktoilla. Koko vaatimus on aivan täysin vastuuton ja aktivistien yleinen käytös täysin anteeksiantamatonta, erityisesti tuo poliklinikoita vastaan hyökkääminen ja valheiden tietoinen levittäminen.

Olenkin jo useasti kysynyt, että mitä helskutin helvettiä tällä translakiuudistuksella oikein ajetaan takaa ja en ole ainoa, sillä muutkin ovat aivan yhtä pihalla kuin minä ja pelkästään päätyneet raapimaan päätään ihmeissään. Niin epäselvää ja kummaa tämä on. Tässä eräänä päivänä päädyin taas mietiskelemään aihetta ja tajusin ratkaisseeni pulman jo aikaisemmin tässä kirjoituksessani. Palaan nyt aiheeseen uudestaan ja käyn läpi sen, että mistä translakiuudistuksessa on oikeasti kyse ja mihin sillä oikeasti tähdätään.

Koko translakivouhkaamisessa on kyse neljännen aallon intersektionaalisen feminismin maailmankuvasta sekä yhteiskunnan muokkaamisesta tuon maailmankuvan mukaiseksi.

Annetaan puheenvuoro suomalaiselle transasioita paljon käsitelleelle sarjakuvataiteilijalle Wolf Kankareelle, jonka viesteistä olen ottanut oheiset screencäpit (alkuperäinen keskusteluketju on netistä poistettu, joten en linkkaa siihen). Kyseessä on biologinen nainen, joka kokee itsensä transsukupuoliseksi mieheksi. Tässä Tumblr-blogi, jota hän usein päivittää, mikäli kiinnostaa tutustua hänen mielenmaisemaansa.

Wolf sanoo, että hänellä ei ole ongelmaa kehonsa kanssa ja että hän ei tahdo muokata sitä. Tästä syystä hän vastustaa sukupuolenvaihdos(/korjaus)prosessia. Tästä vinkkelistä siis lainmukainen vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä (ns. pakkosterilisaatio) on ”kiristystä” (Wolfin omien sanojen mukaan) ja siis ”pakkoa”. Wolfin omien sanojen mukaan ongelma ei ole hänessä, vaan ympäröivässä todellisuudessa, joka itsepintaisesti haluaa lokeroida hänet johonkin sukupuoleen. Wolfin mukaan kehoilla ei ole sukupuolta, vaan koko sukupuolen käsite on ihmisen keksintö ja sellaiset ilmaisut kuin ”biologinen mies tai nainen” ovat systemaattisesti väärin, sillä hänen mielestään sukupuoli ei ole biologiaa (hän käyttää sanaa ”bioessentialismi” sellaisesta käsityksestä, jonka mukaan sukupuoli on biologinen ominaisuus). Hän sanoo haluavansa yhteiskunnan, missä sukupuolilla ei ole merkitystä. Eli toisinsanoen hän on sodassa todellisuutta vastaan. Tämän perusteella Wolf itse ei edes ole transsukupuolinen termin varsinaisessa merkityksessä, sillä transsukupuolinen nimenomaan kokee olevansa väärässä kehossa ja tahtoo muokata kehonsa vastakkaisen sukupuolen kehoksi. Wolfin kohdalla kyse on täten jostakin muusta kuin transsukupuolisuudesta.

Tässä kohtaa on ymmärrettävä, että kaikki transaktivistit (tai ”ihmisoikeusaktivistit”, kuten he usein itseään tituleeraavat) ovat neljännen aallon intersektionaalisia feministejä. Tai minä ainakaan en ole tietoinen yhdestäkään (länsimaalaisesta) transaktivistista, joka EI olisi feministi. Jotta heidän yhteiskunnallisia kantojaan ymmärtäisi ollenkaan on tunnettava intersektionaalisen feminismin käsitteitä, teorioita ja maailmankuvaa. On myös ymmärrettävä, että transsukupuolisuus ei ole sama asia kuin feminismi. Transsukupuolisuus on psykiatrinen häiriö, feminismi on ideologia ja maailmankuva. Jengi yleensä ihmettelee, että miten voi olla olemassa transsukupuolisia tai homoja, jotka vastustavat transvouhotusta, homorummutusta tai feminismiä ylipääätän. Juuri siksi, että transsukupuolisuus tai homous/lesbous ei ole sama asia kuin feminismi, ja transsukupuoliset ja homot voivat edustaa kaikennäköisiä maailmankuvia. Olen itse kansallismielinen konservatiivi, joka on lesbo ja transtaustainen, ja meitä on paljon muitakin, mutta ette te meistä yleensä kuule, koska sopeudumme ja sulaudumme muuhun väestöön. On lisäksi ymmärrettävä, että neljännen aallon intersektionaalinen feminismi on aivan eri asia kuin alkuperäinen feminismi eli naisasialiike. Nykyisellä feminismillä ei ole enää juuri mitään tekemistä alkuperäisen naisasialiikkeen kanssa. Tämä on hieman monimutkaista, valitan, ja joudutte itse googlailemaan, että mitä intersektionaalinen feminismi on, sillä minä en ole kirjoittanut aiheesta blogipostausta ja en ole löytänyt aiheesta tyhjentävää artikkelia muualtakaan. Esimerkiksi feministisen puolueen nettisivuista ei tule juuri hullua hurskaammaksi. Tyyppien ajatusmaailmaan joutuu tutustumaan seuraamalla heidän kirjoituksiaan tai toimintaansa ja laskemalla sieltä rivien välistä yhteen 1 + 1 + 1 (esimerkiksi Voima-lehti on aika hyvä). Mutta tutustutaan tässä nopeasti feministeihin blogissani jo kertaalleen aiemmin olleiden screencäppien kautta.

Seuraavassa screencäpit eräästä suomalaisesta feministien suljetusta Facebook-ryhmästä. Feministit eivät tule toimeen edes keskenään, ja kysyä ei saa... Huomaa, että keskustelussa adminina bännivasaransa kanssa riehuva Juudas Kannisto on transmies (biologinen nainen), joka sai Amnestyn kynttiläpalkinnon ihmisoikeustyöstä ja joka on joutunut useammin kuin kerran putkaan anarkistisen riehumisensa vuoksi. Olen kirjoittanut Juudaksesta aiemmin täällä. Oheisen keskustelun ymmärtämiseksi tässä pieni feminismi-suomi -sanasto:
cis-sukupuolinen = henkilö, joka ei ole transsukupuolinen
cissu = cis-sukupuolinen
slurri (slur) = erittäin loukkaava sana tai ilmaisu
t-slurri = transu
tonepolisointi (tone policing) = se, että huomautat jollekulle hänen keskustelusävystään tyyliin ”ota rauhallisesti, keskustellaan tästä niinkuin aikuiset ihmiset” (huomaa, että ryhmän säännöissä tonepolisointi on kielletty!)
triggeröityminen (triggering) = se, kun jokin asia aiheuttaa sinulle hyvin voimakkaan tunnereaktion
n-slurri = neekeri

Ohessa toinen screencäppi samasta Facebook-ryhmästä. Miesasian nettisivuilla on lisää screencäppejä samasta keskustelusta. Ja lisää sanastoa:
spleinaaminen (splaning) = asiasta puhuminen jonkun toisen ns. kokemusasiantuntijuuden yli, eli joku puhuu asiasta tai ilmiöstä, joka ei häntä henkilökohtaisesti kosketa (esim. ei-transsukupuolinen keskustelee transsukupuolisuudesta)

Ja tässä poimintoja screencäpeistä, joita olen esitellyt blogissani tässä ja tässä kirjoituksessa. Screencäpit ovat peräisin TERF is a slur -sivustolta, missä on mittava kokoelma vielä paljon lisää screencäppejä. Suomeksi screencäppejä keräilee Facebook-sivulleen Henry Laasanen. Ja jälleen sanastoa:
TERF = trans exclusionary radical feminist eli feministi, joka ei pidä transnaisia (=biologinen mies) naisina

***

***

***

***

***

***

***

***

***

***
Toinen transsukupuolinen feminismivastainen bloggari Kyrpäjooseppi on käsitellyt aihetta omassa blogissaan täällä. Kyrpäjooseppi kirjoittaa:

Merkittävä osa on ihmisiä, joiden motiivi hakeutua hoitoihin on sukupuolinormien pakeneminen. Sen sijaan, että he opettelisivat käsittelemään sukupuoliroolien olemassaoloa, he yrittävät vapautua sukupuolen ikeistä täydellisesti, mikä on mahdotonta lajilla, jolla on kaksi erilaista sukupuolta. He elävät käsityksessä, että myös transsukupuoliset miehet ja naiset korjaavat sukupuoltaan roolin vuoksi ja käyttävät hyväkseen järjestelmää, joka on luotu sukupuoliristiriidasta kärsiville transsukupuolisille miehille ja naisille lääketieteellisen avun saamiseen ja anatomisen sukupuolen korjaamiseen.
---
Heidän tilanteessaan ei missään nimessä ole kyse samasta asiasta kuin transsukupuolisten miesten ja naisten. Mm. Toronton ylipiston psykologian professori Jordan Peterson on huomauttanut, että kyse on ideologisesti motivoituneesta ihmisjoukosta, joka yrittää muuttaa yhteiskuntaa sukupuolineutraalimmaksi oman vähemmistöstatuksensa kautta. Hän on huomauttanut myös, että joukko voi yrittää estää myös psykologisen sukupuolen biologisen pohjan etsimisen. Myös Suomessa on tahoja, jotka ovat myöntäneet identiteettinsä poliittisuuden. Suostumalla heidän vaatimuksiinsa mm. neutraaleista puhuttelutermeistä ihmisistä tulee heidän ideologiansa tanssittamia käsinukkeja. Nämä tahot ovat liittoutuneet voimakkaasti feministien kanssa ja levinneet transsukupuolisten asioita ajaviin järjestöihin. Sieltä käsin heidän on helppo vaikuttaa lainsäädääntöön, aktivismiin ja yleiseen ilmapiiriin. Transaktivismi onkin muuttunut muutamassa vuodessa lähes täydelliseksi sukupuolettomuuden ja nonbinäärisyyden ilosanoman julistamiseksi, jossa transsukupuolisille miehille ja naisille tai normaalille miehuudelle ja naiseudelle ei ole minkäänlaista tilaa. Koko miesten ja naisten olemassaolon kyseenalaistaminen alkaa olla yleistä. Väärään kehoon syntyminen ei ole heille enää edes hyväksyttävää retoriikkaa, koska keholla ei kuulemma ole sukupuolta.
---
On toinenkin tilanne, mistä pitäisi olla huolissaan. Näiden ihmisten ajamien asioiden seurauksena transsukupuolisuus tullaan poistamaan seuraavasta sairausluokituksesta ja muuttamaan "sukupuoliristiriidaksi". Tämä muutos on täysin turha termikikka, jota osa hoitoja tarvitsemattomista transsukupuolisuus-termiä itselleen haalivista tahoista on ajanut. He eivät halua transsukupuolisuutta liitettävän sairauteen, vaikka kyseessä on nimenomaan hoitoja vativa tila. Hoitoja tarvitsemattomat kehoaan vääräksi kokemattomat transsukupuolset ovat myös joukko, joiden aivoja ei ole kukaan tutkinut, mutta jotka ovat tehneet omalla päätöksellään invaasion transsukupuolisten joukkoon.
---
Muunsukupuoliselle ei myöskään luonnollisesti ole olemassa yhteiskunnassa minkäänlaista sosiaalista roolia, josta monet heistä kokevat ahdistusta. Koska he uskovat feminististen teorioiden pohjalta sukupuolen olevan sosiaalinen konstruktio, he uskovat voivansa luoda tällaisen sukupuolen. Tämä ajatusmalli on luultavasti suurin syy heidän määränsä nousuun. Uskomuksen pitkäaikaisseurakset jäävät nähtäviksi.
---
Minkäänlaisten poliittisten aktivistiryhmien omine intresseineen ja vaihtoehtoisine sukupuolikäsityksineen ei tule päästä peukaloimaan hoitoja oman mielensä mukaisiksi. Näihin ryhmiin vaatimuksineen tulee suhtautua kuten lääketieteessä suhtauduttaisiin homeopaattien vaatimuksiin.
---
Transsukupuolisten asioita ajavilta järjestöiltä ei ole enää vuosikausiin voinut tavallisena hoitojensa puolesta pelkäävänä transmiehenä tai -naisena toivoa mitään, koska ne ovat pääasiassa näiden tahojen valtaamia. Meillä olisikin todella kova tarve järjestölle, joka ajaisi oikeasti transsukupuolisten asioita, eikä sukupuolettomien feministien. Tilanne on ollut jo pitkään se, että näille järjestöille on pääasia epäbinäärisiksi itsensä luokittelevien tahojen asioiden ajaminen ja hoitojen valjastaminen heidän tarkoituksiinsa.