"Ihan itse hoitoihin menit ja nyt syytät muita niistä" - Transkokemus ja trauma

Otsikossa on lausahdus, jota kaikki detransitioitujat, myös minä itse, joutuvat kuuntelemaan jatkuvasti. Olen ihmetellyt, mitä noiden sanojien päässä oikein liikkuu, kun menee sanomaan jotakin noin älyttömän typerää, mutta keskustellaanpa nyt aiheesta tässä bloggauksessa. Sanojat tuntuvat rinnastavan transprosessin johonkin kampaajalla käyntiin tai tatuoinnin ottamiseen tms., ja heiltä tuntuu menneen ohi aivan kaikki pointit, joita detransitioitujat ovat yrittäneet nostaa esille, nimittäin mielenterveysasiat.

Olen keskustellut transihmisten mielenterveysasioista jonkin verran Youtube-kanavallani tässä ja tässä, sekä maininnut Youtubessa ja blogissani useita kertoja omat mielenterveyshäiriöni, jotka jäivät transpolin henkilökunnalta diagnosoimatta (PTSD ja dissosiaatio). Detransitioitujat mainitsevat erittäin usein kärsineensä pitkään täysin tietämättään dissosiaatiosta ja/tai PTSD:stä, mutta sotkivat kokemuksen transsukupuolisuuteen, ja kukaan ei kyseenalaistanut heidän johtopäätöstään, vaan suorastaan pönkitti sitä. Transsukupuoliseksi itsensä kokevilla ihmisillä on usein myös muita mielenterveysongelmia tai joku muu kehonkuvahäiriö yhtä aikaa kehodysforian kanssa, esim. syömishäiriö. Transaktivistien vakioselitys on, että nämä kaikki johtuvat transsukupuolisuudesta, eli transsukupuolinen ihminen kärsii niin paljon, että hän oireilee lukemattomilla tavoilla, esim. itsetuhoisuudella. Rupesin kuitenkin itse jo useampi vuosi sitten pohtimaan tekemieni havaintojen pohjalta, että ovatko ihmisen ongelmat seurausta transsukupuolisuudesta, vai onko transsukupuolisuus (eli kokemus väärässä kropassa olemisesta) seurausta ihmisen ongelmista. Tulin siihen lopputulokseen, että isossa osassa tapauksista transkokemus on seurausta ihmisen ongelmista, ei siis päinvastoin. Mitä enemmän detransitioitujien juttuja kuuntelee ja transyhteisöä tarkkailee, niin sitä enemmän tämä käsitys vahvistuu.

Sain Youtubessa ja muualla netissä paljon kommentteja, joissa ihmiset olivat suuttuneet tai loukkaantuneet siitä, että ”haukun” tai ”syyllistän” ihmisiä heidän mielenterveysasioistaan, tai ”naureskelen” niille. Näiltä kommentoijilta oli kuitenkin mennyt viestini täysin ohi, sillä oikea viestini oli, että:

ERILAISET MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT OVAT OIKEASTI OLEMASSAOLEVA ASIA, JOKA VAATII OIKEAA, OSAAVAA JA AMMATTITAITOISTA HOITOA, JA IHMINEN, JOKA KÄRSII JOSTAKIN HÄIRIÖSTÄ, KÄRSII SIITÄ IHAN OIKEASTI, EI LEIKISTI, JA HÄN TARVITSEE APUA.

Mielenterveyshäiriöitä on eri asteisia ja ne voivat ilmetä lukemattomilla eri tavoilla. Jotkut mielenterveydenhäiriöt ovat oikeasti syviä ja oikeasti vakavia, ja voivat vaarantaa ihmisen itsensä sekä hänen ympäristönsä (esim. ne häiriöt, joiden yhteydessä ihmisen todellisuudentaju horjuu tai kokonaan katoaa). Häiriöstä kärsivä ihminen voi olla aivan täysin ja totaalisesti häiriönsä vallassa ja sen vietävissä. Ihminen itse ei ole välttämättä millään tavalla tietoinen häiriöstään, ja miten voisikaan olla, sillä hän on ensinnäkin 1) sairas, 2) maallikko. Häiriöiden osaavaan diagnosointiin tarvitaan ammattilainen, eli siis psykiatri (joka on koulutukseltaan erikoislääkäri). Esimerkiksi minä itse en edes tiennyt, että on olemassa sellainen asia kuin dissosiaatiohäiriö. En ollut koskaan kuullutkaan koko asiasta, ennen kuin ensimmäisen kerran törmäsin netissä detransitiotarinaan. Tämän jälkeen osasin epäillä dissosiaatiota itselläni ja hakeuduin hoitoon psykiatrian poliklinikalle, missä todettiin samantien, että minulla on aivan selvää dissosiatiivista oireilua. Lisäksi se, että miten eri häiriöitä kuuluu hoitaa ja vieläpä oikein, on ihan oma maailmansa, ja mikäli joku amatööri laitetaan asialle huseeraamaan, niin hän saattaa vain pahentaa asioita, ja sen jälkeen ollaan entistä syvemmässä kusessa. Siksi ammattitaitoinen psykiatrinen hoito on mielenterveyden häiriöiden kohdalla AIVAN EHDOTTOMAN TÄRKEÄ ASIA. Mikäli sinun mielestäsi maallikoiden pitäisi osata diagnosoida ja hoitaa omat mielenterveyden häiriönsä, niin olet aivan täysi idiootti, ja sinulle kuuluukin sanoa asia ääneen ja päin naamaa.

Noh. Olen tuntenut vuosien varrella useita ihmisiä, jotka joko pitävät itseään transsukupuolisena, ja ovat hakeutuneet transhoitoihin tai käyneet ne läpi, tai jossain kohtaa pitäneet itseään transsukupuolisena, mutta luopunut tästä käsityksestä. En ollut varsinaisessa transyhteisössä koskaan kovin syvällä toisin kuin esimerkiksi toinen suomalainen detransitioituja Nita, mutta kuuluin kyllä transsukupuolisten foorumeille, kävin jonkin aikaa säännöllisesti tukiryhmässä, sekä kaveripiirissäni oli useita transsukupuolisia. Pistin jo useampi vuosi sitten merkille, että transsukupuolisilla on usein erittäin rankka tausta. Heillä on siis paljon traumaattisia kokemuksia, jopa erittäin rajuja sellaisia, sekä pitkällistä, syvää mielenterveysoirehdintaa. Traumaattiset kokemukset yleisesti ottaen ovat tarpeeksi vahvoja rikkomaan koko ihmisen, jopa peruuttamattomasti ja parantumattomasti, varsinkin, jos ne ovat alkaneet lapsuudessa. Traumatisoitunut ihminen voi oireilla hyvin kirjavilla eri tavoilla ja traumatisoitumisesta seuraa yleensä uusia häiriöitä. Mielestäni ei voi olla sattumaa, että transsukupuolisissa on niin paljon ihmisiä, joilla on tällainen tausta. Kavereillani, joiden kanssa olen keskustellut aiheesta, on samanlaisia kokemuksia transsukupuolisista ihmisistä ja he ovat päätyneet samoihin johtopäätöksiin kuin minä. Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että eivät ole koskaan tavanneet ongelmavapaata transsukupuolista, vaan havaintojensa mukaan transsukupuolisilla on rajuja ongelmia myös sukupuolenvaihdoshoitojensa jälkeen, ja osa jopa pahenee hoitojen jälkeen. Olen itse ihmetellyt useamman tuntemani ihmisen kohdalla, että miten voi olla mahdollista, että kyseinen ihminen on IKINÄ saanut transdiagnoosin ja transhoidot, kun hänen kohdallaan on niin ILMEISTÄ, että hänen kehonkuva- ja minäkuvahäiriönsä ovat suorassa kytköksessä hänen erittäin traumaattisiin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiinsa. Miten voi olla mahdollista, että KENELLEKÄÄN, etenkään hyvin nuorelle ihmiselle, kenellä on tällainen tausta, annetaan peruuttamattomia transhoitoja (=kehonmuokkaushoitoja) ENNEN kuin hän on käynyt massiiviset ja syvälliset terapiajaksot läpi? Ja puhun nyt siis ihmisistä, joilla on perheväkivaltatausta tai jotain vastaavaa, sekä jo lapsuudessa alkanutta syvää mielenterveysoirehdintaa. Esimerkiksi eräs tuntemani hyvin nuori transhenkilö kertoi, että hänen dissosiaationsa on niin syvä, että hän välillä alkaa vahingoittaa itseään vain tunnustellakseen, että onko hän oikeasti olemassa (derealisaatio, depersonalisaatio), ja häntä ei tämän vuoksi voi jättää yksin. Sama henkilö kertoi, että hän joutui jo lapsena sähköhoitoon vakavan masennuksen hoitamiseksi, koska mikään muu ei ollut auttanut.

Tässä kohtaa jengi yleensä toteaa tuohtuneina, että yritän mustamaalata transsukupuolisia, ja siten toimimalla ojennan aseita änkyröille. Päinvastoin! Erittäin tärkeä osa ihmisten hoitoa minkä tahansa asian suhteen on se, että hän saa oikeaa hoitoa oikeaan häiriöön. Oikea hoito tietenkin edellyttää oikean diagnoosin saamista. Havaintojeni mukaan transsukupuolisiksi itsensä kokevien ihmisten kohdalla normi on se, että heidän oireilunsa tulkitaan transsukupuolisuudeksi (= oletettu synnynnäinen, parantumaton tila), kaikki huomio kohdistuu henkilön oletettuun transsukupuolisuuteen ja sitä kautta kehonmuokkaushoitoihin, ja samaan aikaan HÄNEN MUUT ONGELMANSA JÄÄVÄT JOPA KOKONAAN DIAGNOSOIMATTA JA HOITAMATTA. Tämä on niin vakava potilasturvallisuus- ja laiminlyöntiasia, että järkeni ei kykene käsittämään, että miten tästä ei ole olemassa suorastaan mitään haloota. Ja kun esim. minä nostan asian esille, niin reaktio on ”miksi sä haukut ihmisiä” tai ”ihan itse transhoitoihin menit, syytä itseäsi vaan”. Ei voi kuin silmät pyöreinä kysyä, että mitä helvetin persettä tässä maailmassa oikein tapahtuu?

Toistan: vakavasti sairaiden ihmisten sairaus jää jopa kokonaan diagnosoimatta ja/tai hoitamatta, ja sen sijaan heidän järkkynyttä/vioittunutta/rikkoutunutta todellisuudentajuaan (eli harhojaan) pönkitetään muiden ihmisten ja terveydenhoitosysteemin toimesta, ja heille uskotellaan, että ainoa keino parantaa heidän vointiaan on peukaloida heidän kehonsa hormoneja ja amputoimalla ruumiinosia.

Miten voi olla mahdollista, että sinä et näe tässä mitään ongelmaa? Miten voi olla mahdollista, että sinä et näe tässä koko aikamme pahinta ihmisoikeusrikkomusta? Voiko olla niin, että ihmisten tietämys mielenterveysasioista yleisesti on niin olematonta, että he eivät kykene tunnistamaan oireita ja laskemaan 1+1, joten tätä kautta minunkin juttuni ovat heille täyttä hepreaa?

Traumatisoitumisen eräs vaikutus on se, että mieli ”blokkaa” vaikeat muistot, eli toisinsanoen työntää ne jonnekin tietoisuuden perukoille, jolloin ihminen ei pääse kyseisiin muistoihin ja/tai ajatuksiin tietoisesti käsiksi, eikä hän varsinkaan kykene käsittelemään näitä asioita. Tämä myös vaikeuttaa trauman tunnistamista. Ihminen saattaa oireilla monin eri tavoin, ja hän saattaa olla oireilustaan tietoinen, mutta hän ei ymmärrä lainkaan, että miksi hän oireilee ja mitä tehdä asialle. Terapiatyöskentelyssä sitten pyritään tunnistamaan syitä oireilun taustalla (mikä saattaa olla vuosikausien projekti), mutta meillä on tässä maailmassa paljon jopa vakavasti traumatisoituneita ihmisiä, jotka eivät päädy koskaan terapiaan, ja jatkavat oireiluaan hautaan saakka. Jotkut ihmiset eivät edes ymmärrä olevansa traumatisoituneita, ja vaikka ympäristö huomaa henkilön oireilun, niin henkilö itse ei ymmärrä oireilevansa. Jos joku olisi ehdottanut minulle ollessani noin 20-vuotias, että olen traumatisoitunut jostain, niin olisin nauranut. Huomatkaa, että traumatisoitumiseen ei vaadita dramaattisia väkivaltaisia kokemuksia, kuten raiskatuksi tai hakatuksi joutumista, vaan traumatisoitumisen aiheuttaa myös kiusaamisen kokeminen lapsena jossain muodossa (passiivinen kiusaaminen, kuten porukasta ulos sulkeminen, riittää) tai etäinen huoltaja. Tämmöiset voivat vaivata ihmista pitkälle hänen aikuisikäänsä jopa hyvin kokonaisvaltaisella tavalla. Jos henkilö joutuu esimerkiksi triggeröitymisen kautta tekemisiin jonkun hänelle vaikean asian kanssa, niin seurauksena voi olla täysi sekoaminen, etenkin pahimmissa traumatapauksissa. Juurikin tästä syystä trauman käsittely voi olla erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta, sillä voidakseen parantua traumasta ihmisen täytyy ensiksi kyetä kohtaamaan se. Moni ihminen mieluummin pakenee traumaa kuin kohtaa sen, sillä kohtaaminen voi olla äärimmäisen tuskallista ja se voi aiheuttaa hyvin voimakkaita reaktioita ihmisessä (huom. ihminen ei tee tätä läheskään aina tietoisesti, vaan kaikki on täysin tiedostamatonta). Pakenemiskeinoja on lukemattomia, esimerkiksi erilaiset turruttamiseen, lohduttamiseen tai huomion muualleviemiseen tähtäävät toiminnot, kuten runsas alkoholinkäyttö, lohtusyöminen, seksiaddiktio, pakkomielteinen liikunta tai työnarkomania. Ihmiset voivat mennä aivan äärimmäisyyksiin traumaa paetessaan ja tehdä ulkopuolisen näkökulmasta täysin älyttömiä, typeriä ja epäloogisia asioita. Btw, olen erittäin vihainen tietyille poliittisille toimijoille siitä, että he ovat saattaneet käsitteen ”triggeröityminen” täysin naurunalaiseksi. Oikea traumatriggeröityminen on nimittäin oikeasti vakava asia, ja liittyy aina hoitoa vaativaan mielenterveysongelmaan. Moni detransitioituja on sanonut, että transidentiteetti oli mielen suojamekanismi jostakin traumaattisesta asiasta selviämiseksi (kutsutaan defenssimekanismiksi), ja kun henkilö tuli tästä asiasta vuosien varrella itse tietoiseksi, niin hän kykeni sanoittamaan kokemuksensa, puhumaan siitä ammattilaiselle ja sitä kautta hakemaan apua. Kun henkilölle opetettiin keinoja prosessoida vaikeita asioita, niin trauma alkoi pikkuhiljaa purkautumaan, ja olo parani. Tässä kohtaa henkilö kykeni samalla luopumaan transidentiteetistä. Olen käsitellyt terapiatyöskentelyä tällä videollani. Olen vuosien varrella saanut blogini kautta myös useamman viestin, jossa kirjoittaja on sanonut olevansa onnellinen siitä, että tajusi itse lopettaa omat transtutkimuksensa kesken ja hakea apua muualta. Tämänkään perusteella transpoliin ei voi yhtään luottaa siinä, että se osaisi tarvittaessa ohjata potilaita kokonaan muuhun hoitoon. Mikä on tietenkin erittäin huolestuttavaa. Terveydenhoitohenkilökunnan on erittäin tärkeää osata hahmottaa, että mikä on syy ja mikä seuraus transkokemuksessa.

Tämä ylläkuvattu prosessointiasia tapahtui myös minulle itselleni eli olen itsekin käynyt läpi vastaavanlaisen pitkän prosessin. Detransitioni siis tavallaan alkoi jo pari vuotta ENNEN kuin tein varsinaisen päätöksen detransitioitumisesta. Se alkoi nimittäin prosessoinnin muodossa, ja olenkin jäänyt ikuisesti kyselemään, että JOS olisin saanut osaavaa terapiaa ennen transhoitojen aloittamista, niin olisinko selvinnyt dysforiastani kokonaan ilman transhoitoja. Ja vastaus on ikuinen en tiedä, sillä mitään terapiaa ei koskaan kokeiltu eikä edes ehdotettu, vaan minut diagnosoitiin suoraan transsukupuoliseksi ja näin toimimalla terveydenhoidon ammattilaiset pönkittivät harhaista minäkuvaani. Vastaavasti taas detransitioni ei päättynyt siihen, kun aloin kutsumaan itseäni jälleen naiseksi, vaan joudun tänäkin päivänä aivan jatkuvasti käsittelemään, prosessoimaan sekä hallitsemaan dysforiaani, jota nyt osaan hallita, sillä opin keinot siihen. Keinoja ihan oikeasti on, ja ne on ihmiselle opetettavissa.

Olen miettinyt monta kertaa, että miten tämä minunkin kohdallani toteutunut ammattilaisten toiminta on voinut olla mahdollista, sillä en usko sekuntiakaan, että transpolin erikoissairaanhoidon koulutettu henkilökunta ei tietäisi kaikkia tässä blogissa esittelemiäni asioita. He tietävät tämän kaiken aivan varmasti, ja paljon enemmänkin. Tämän tiedon pohjalta heidän täytyy ehdottomasti olla kykeneviä vetämään piuhoja yhteen ja laskemaan 1+1=2, kun kerran minäkin kykenen. Ja silti he toimivat niinkuin toimivat. En käsitä, miten voi olla mahdollista, että minun dissosiaationi on jäänyt transpolin ammattilaisryhmältä huomaamatta ja diagnosoimatta, ja niin on jäänyt muidenkin. Transpolit ovat päästäneet transtutkimuksista läpi kehonmuokkaushoitoihin minua itseäni paljon, paljon syvemmin ongelmaisia ihmisiä. Minä itse olin kuitenkin aina toiminta- ja työkykyinen. Moni muu ei ollut. Minä kävin koko transtutkimusten ja transhoitojen ajan normaalisti töissä. Moni muu ei käynyt. Miten voi olla mahdollista, että transpolin henkilökunnalla ei hälytyskellot soi? Mikä on ihmisten oireilussa syy ja mikä seuraus?

Transyhteisö ja LGBT-aktivistit puhuvat yleensä siihen tyyliin kuin ihmiskunta jo tietäisi transasioista kaiken mahdollisen, mutta minusta asia on juuri päinvastoin: me tiedämme loppujenlopuksi transasioista ja transkokemuksesta hyvin vähän, ja on jo aikakin käynnistää mittavat tieteelliset tutkimukset asioiden perusteelliseksi selvittämiseksi, jotta oppisimme varmuudella diagnosoimaan transsukupuolisuuden oikein, emmekä enää koskaan päätyisi arvailemaan tai mutuilemaan. Transpoli muutenkin on olemassa sitä varten, että siellä seulotaan joukosta ne, joiden ei pitäisi kehonmuokkaushoitoihin ryhtyä, mutta tässä tehtävässään transpoli on täysin epäonnistunut jo useita kertoja, ja herraties montako detransitioitujaa Suomessa oikeasti on, varsinkin seuraavan tulevan 10 vuoden aikana. Suomessakin transpoli siirtyi nimittäin vuoden 2019 alusta ns. informed consent -käytäntöön eli suomeksi ”tietoon perustuva suostumus”, jossa vastuu transhoidoista vyörytetään potilaan niskoille. Minun aikanani tätä käytäntöä ei vielä ollut, ja silti olen nyt tässä. Juurikin tässä käsillä olevassa bloggauksessa olen avannut sitä, että miksi kyseinen informed consent on äärettömän huono idea, ja olen paljon miettinyt, että mitkät pahuuden voimat ovat ylipuhuneet transpolin ottamaan sen käyttöön. Tästä ei voi seurata mitään hyvää pitkällä tähtäimellä. Mitä tulee terveydenhoitoon, niin lääkärin vastuu on ehdoton, etenkin niin vakavassa asiassa kuin peruuttamattomassa kehonmuokkauksessa, johon ryhdytään mielenterveyssyistä. Transhoidot eivät esim. ole verrattavissa siihen, että polvesi on sökö ja tarvitset polvileikkauksen (=elimelliseen vaivaan elimellinen hoito) niinkuin Trasekin varapuheenjohtaja kaverilleni Twitterissä sanoi, vaan siinä yritetään hoitaa mielenterveysasioita muokkaamalla kehoa, mikä vertaantuu lähinnä siihen, että maanis-depressiiviselle ihmiselle suoritetaan lobotomia ja hänelle uskotellaan, että lobotomia on ainoa hoitokeino hänen ongelmiinsa. Ja huomatkaa tämä vertaus nyt nimenomaan nykyajan kontekstissä, eli maanis-depressiivisyyteen todellakin on olemassa muuta hoitoa kuin lobotomia (niinkuin on dysforiaankin on muuta hoitoa kuin kehonmuokkaushommat).

Tosin huomatkaa, että huoleni ei liity pelkästään detransitioitujiin, sillä transsukupuoliseksi itsensä kokevien ihmisten joukossa on iso kasa mielenterveystapauksia, jotka eivät päädy detransitioitumaan. Detransitiossa on kyse siitä, että ihminen kykeni kohtaamaan traumansa, käsittelemään sen ja liikkumaan eteenpäin. Jotkut eivät pysty siihen koskaan, eivätkä varsinkaan ilman psykiatrista apua. Minä kysyn, että kuinka monelle noista ihmisistä transprosessi on todellisuudessa heidän oikeiden ongelmiensa lakaisua maton alle, ja kuinka moni heistä olisi mahdollisesti saanut sisimmässään olevaa ahdistusvyyhtiä auki ILMAN transhoitoja, jos heillä olisi ollut pääsy oikeasti osaavaan terapiaan ja muihin tukipalveluihin, ja mikäli yhteiskunnassa ei olisi olemassakaan massiivista koneistoa, joka puskee ajatusta väärään kehoon syntymisestä? Teoria siitä, että transkokemuksesta kärsivällä ihmisellä on ”vastakkaisen sukupuolen aivot” ja täten tila on synnynnäinen ja parantumaton, on pelkkä teoria, sillä aivotutkimukset eivät kuulu transtutkimuksiin eli transtutkimuksissa ei tutkita potilaiden aivoja. Me emme tiedä transsukupuoliseksi itsensä kokevien ihmisten aivojen rakenteesta yhtään mitään. Minäkään en tiedä omien aivojeni rakenteesta mitään, etkä tiedä sinäkään, joten kommentit tyyliin ”sinä et koskaan ollut trans” ovat täysin älyttömiä. Jos minä en ole trans, niin millä perusteella kukaan muukaan on? Miten me varmuudella todennamme transsukupuolisuuden tai ei-transsukupuolisuuden ihmisestä? Vai mahtaako minun ei-transsukupuolisuuteni johtuakin lähinnä siitä, että todellisuudentajuni ja itsereflektiokykyni eivät olleetkaan lopulta tarpeeksi vioittuneet harhaisuuden jatkamiseen? Minä en yritä kieltää sitä, etteikö maailmassa olisi sellaisia ihmisiä, joiden aivorakenne on poikkeuksellinen, sillä luonnossa tapahtuu kaikkea outoa ja jännää koko ajan, mutta tämä aivorakennejuttu koskee vain niitä yksilöitä, joiden aivot on oikeasti tutkittu ja heidän rakennepoikkeamansa on todennettu. Kaikkien muiden kohdalla on kyse pelkästä arvailusta.

Tutkimisen arvoinen asia on myös se, että kuinka moni transhoitoja läpikäynyt ihminen päätyy detransitioitumisen sijaan tekemään itsemurhan. Blogissani kävi aikoinaan kommentoimassa aktiivisesti eräs vanhempi transsukupuolinen, joka kertoi, että hän kuului joskus 90-luvun alussa transpiireihin ja hänellä oli siellä tiivis transnaisten (=biologiset miehet) kaveriporukka. Nykypäivänä kommentoija itse on ainoa tuosta porukasta, kuka on enää elossa. Hän puhui kommenteissaan paljon mielenterveysongelmien tutkimisen tarpeellisuudesta, sillä hän oli nähnyt paljon surullisia tapauksia sekä kaikenlaista rajua mielenterveysoireilua. Olen samansuuntaista kuullut muuallakin, esimerkiksi tässä blogikirjoituksessa kerron thaimaalaisista transnaisista (tunnetaan nimellä ladyboy), jotka olivat näkemässäni dokumentissa kertoneet, että heistä moni jättää menemättä jalkovälileikkaukseen, koska olivat nähneet liian monen ystävänsä sekoavan tuon leikkauksen jälkeen. He olivat tästä päätelleet, että juuri jalkovälileikkaukseen liittyy jotakin pimeää, eivätkä siksi uskaltaneet mennä siihen. Yhdysvaltalainen transsukupuolinen tubettaja Blaire White tuli samaan lopputulokseen omalla kohdallaan. Tämän tutkimuksen mukaan transsukupuolisten itsemurhaluvuissa tapahtuu piikki leikkausten jälkeen. Mediassa näkyvästi esillä olleet sankaritarinat ja menestystarinat taitavat olla pelkkä jäävuoren kiiltelevä huippu. Veden pinnan alla on isot kasat shittiä ja skeidaa.

Olen täysin äimän käkenä siitä, että ihmisten ensimmäinen reaktio tässä bloggauksessa esiin nostamiini asioihin on ”ojennat aseita änkyröille”. Sellaisenko ajatteleminen on teidän prioriteettinne? Prioriteettinne ovat täysin ylösalaisin, sillä kaikkien prioriteetti pitäisi olla potilasturvallisuus, terveydenhuollon eettisyys sekä ihmisten hyvinvointi. Mitä tulee peruuttamattomiin kehonmuokkaushoitoihin, niin niiden tarpeellisuus tulee aina tutkia jokaisen erillisen ihmisen kohdalla erikseen. On olemassa ihmisiä, keiden ei pidä antaa muokkaustoimenpiteisiin mennä, vaikka he itse kokisivat jossakin kohtaa tarvitsevansa ko. muokkauksia. Lisäksi transtutkimuksia tulee jatkuvalla syötöllä kehittää, niinkuin kaikkea muutakin terveydenhoitoa. Jos uusia tutkimustuloksia, uutta tietoa tai uusia havaintoja tulee esiin, niin hoitosysteemin tulee reagoida siihen. Detransitioilmiö sekä dissosiaation ja traumakokemusten yhteys transkokemukseen on tällainen asia, johon transtutkimussysteemin tulee reagoida, ja mikäli jokin käytäntö muuttuu uuden tiedon valossa epävarmaksi tai kyseenalaiseksi, niin asiantuntijoiden tulee käynnistää massiiviset lisätutkimukset. Me tiedämme varmuudella, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat pitäneet itseään transsukupuolisena ja jopa käyneet läpi transhoitoja, mutta ovat löytäneet ei-kehonmuokkauksellisia keinoja selvitä dysforiasta (minä itse olen sellainen). Täten väite siitä, että dysforiaan ei ole muuta hoitoa kuin sukupuolenvaihdos, on täysi vale. Olen itse ehdottanut esim. erillisen dysforiapolin perustamista transpolin rinnalle sekä dysforiayhdistyksen perustamista ja dysforian hoitoon tähtäävän psykofyysiseen fysioterapiaan pohjautuvan jatkuvasti pyörivän kurssin kehittämistä (mainitaan tällä videolla). Tämä ei ole mitään hämärää änkyräpolitiikkaa, vaan ihmisten hoitamista terapeuttisin keinoin, ja päämääränä on ihmisten olon ja elämänlaadun parantaminen ILMAN, että heidän tarvitsee läpikäydä erittäin rankkoja kehonmuokkaushoitoja ja ILMAN, että he joutuvat lääkevalmisteiden käyttäjiksi koko loppuiäkseen (hormonihoitoa on tarkoitus jatkaa loppuelämän!). Tällaisia vastaavia ehdotuksia ovat maailmalla ja Suomessa tehneet myös sellaiset ihmiset, jotka ovat minun kanssani täysin erilaisessa poliittisessa leirissä. On erikoista, että monet niistä ihmisistä, jotka vastustavat esimerkiksi ruoan lisäaineiden käyttöä ja tavoittelevat mahdollisimman ”luonnonmukaista” elämää ovat sitten kuitenkin eturivissä tsemppaamassa muiden ihmisten (jopa lasten) voimakasta lääkkeellistä kehonmuokkausta, sekä kyseisten ihmisten saattamista riippuvaisiksi lääkeaineista loppuiäkseen. Transsukupuolisten hormonihoito jatkuu nimittäin loppuelämän, ja detransitioituja joutuu samaan lääkekierteeseen, mikäli hän on ehtinyt käydä leikkauksissa (itse joudun nyt ottamaan keinotekoista estrogeenia rajujen vaihdevuosioireiden estämiseksi, koska munasarjani on leikattu transhoitojen yhteydessä irti).

”Ihan itse hoitoihin menit ja nyt syytät muita niistä” on kaiken edelläkuvatun varjolla aivan täysin uskomaton lausahdus, sillä todella monelta transsukupuoliseksi itsensä kokevalta ihmiseltä ei voida olettaakaan, että hän tekisi päätöksiä täydessä ymmärryksessä. Ei hän tee, koska hänen muut häiriönsä estävät sen. Esimerkiksi dissosiaatio aiheuttaa häiriöitä ihmisen todellisuudentajuun ja mitä syvempi dissosiaatiotila on kyseessä, sitä merkittävämpiä vaikutukset ovat. Oman lukunsa muodostavat esimerkiksi psykoottinen masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö, joita myös esiintyy transsukupuoliseksi itsensä kokevilla. Joillakin ihmisillä on oireita useammasta kuin yhdestä mainitusta, sekä niiden lisäksi persoonallisuushäiriöistä (omien havaintojeni mukaan etenkin epävakaa persoona sekä narsistinen persoona). Tämä on jo melkoinen cocktail, ja on kertakaikkiaan vastuutonta ajatella, että ongelmat ratkeavat sillä, että laitetaan (sairaat ja mieleltään järkkyneet) ihmiset allekirjoittamaan papereita, joissa he vakuuttavat ymmärtävänsä, mitä ovat tekemässä. Toistan: eivät he ymmärrä, ja miten voisivatkaan ymmärtää. Juuri se on se pointti, jota yritän tässä rautalangasta vääntää. Se, ettei transpolin psykiatri tunnista ihmisestä erilaisia häiriöitä ENNEN kuin kyseinen ihminen aloittaa peruuttamattomia kehonmuokkaustoimenpiteitä, ja ohjaa häntä asianmukaiseen psykiatriseen hoitoon, on todella vakava hoitovirhe sekä potilaan vaarantamista. Hommasta tekee vakavammin myös se, että transpoli pönkittää potilaan epävakaata minäkuvaa sekä legitimoi sen asettamalla virallisen transsukupuolisuusdiagnoosin (jollainen minullakin on). Oma lukunsa on tietenkin massiivinen yhteiskunnallinen transidentiteetin tsemppauskoneisto, joka on levinnyt jo päiväkoteihinkin. Tämän koko tsemppauskoneiston koko olemassaolo on tietenkin erittäin kyseenalaista, mutta koko homman pitäisi viimeistään tyssätä transpoliin, missä terveydenhoitohenkilökunta pistää perseilylle stopin. Mutta kun ei se pistä. Olen miettinyt jo pitkään, että mitä hemmettiä transpoleilla oikein tapahtuu ja tietääkö ne siellä yhtään, mitä ovat tekemässä. Asiasta pitäisi käynnistää laaja selvitys.

Oma lukunsa asiassa on tietenkin se, että transhoitoihin ryhtyvä ihminen ei voi aina tietää, että mitä kaikkia mahdollisia pitkäaikaisia vaikutuksia tai sivuvaikutuksia transhoidoilla on. Ihmiset ovat nälvineet minua siitä, kun olin heidän mielestään niin tyhmä, etten ottanut selvää transhoitojen vaikutuksista. Paitsi, että otin. Minä lurkkasin pitkään transfoorumeilla ja luin lukemattomia prosessipäiväkirjoja läpi. Useissa päiväkirjoissa oli paljon kuvia sekä yksityiskohtaista tietoa hoitojen vaikutuksista. Minä tiesin, mitä esimerkiksi leikkauksissa tapahtuu, ja minulla oli myös transpolilta saatuja dokumentteja, joita erikseen pyysin. Näissä dokumenteissa esiteltiin transhoitojen vaikutuksia sekä tilastoja. Tästä kaikesta huolimatta monet asiat transhoidoissa tulivat minulle yllätyksenä. En esimerkiksi tiennyt mitään siitä, että mitä kaikkia vaikutuksia on naispuolisen yksilön yleisterveyteen sillä, että hänen kehossaan ei ole tarpeeksi estrogeenia. Myös testosteronivalmisteilla itsellään on iso kasa sivuvaikutuksia, ja monista noista sivuvaikutuksista ei puhuttu esimerkiksi transfoorumeilla mitään. Sain lopulta sellaisia sivuvaikutuksia, joista en ollut kuullut kenenkään mainitsevan, en lääkärinkään, mutta vastaavasti minulle jäi tulematta monta sellaista vaikutusta, jotka näyttivät olevan muilla yleisiä. Merkittävää on se, että ongelmat alkoivat vasta kolmisen vuotta transhoitojen aloittamisen jälkeen. Ongelmat eivät alkaneet heti. Näkisinkin nyt nykyisten tietojeni valossa, että iso ongelma transyhteisön kanssa on se, että siellä on paljon nuoria ihmisiä, jotka eivät ole olleet transhoidoilla vielä kovin kauaa. Haluaisinkin nyt kuulla nimenomaan niistä ihmisistä, jotka ovat olleet hormoneilla 20 vuotta tai kauemmin. Tässä kaksi videota, jolla testosteronia neljätoista vuotta käyttänyt transmies puhuu vaikutuksista. Hän lopetti testosteronin käytön terveyssyistä, vaikka ei ole detransitioituja. Alla myös screencäpit eräästä Twitter-keskustelusta. Minä tajusin muutaman vuoden hormoneilla oltuani, että tämä koko asia on paljon, paljon monimutkaisempi kuin mitä kukaan on minulle kertonut, ja että en ole ikinä tavannut ketään vanhempaa transihmistä (ja tarkoitan ”vanhemmalla” nyt sellaista, joka on tosiaan ollut hormoneilla 20 vuotta, en esimerkiksi 40-vuotiasta, joka aloitti hormonit viime vuonna). Mitä tulee leikkauksiin, niin mikään ennalta lukemani, edes näkemäni kuvat, ei kyennyt valmistamaan minua siihen, että miltä leikkauksessa oleminen lopulta oikeasti tuntui. En ollut kyennyt kuvittelemaan niitä tuntemuksia etukäteen, ja miten olisinkaan voinut. Olihan kyseessä täysin uusi kokemus, minkälaista en ollut aiemmin kokenut, ja lisäksi leikkaukset ja niiden tulokset ovat erittäin yksilöllisiä. Juuri leikkaukset saivat minut palaamaan jostain dissosiaatiohuuruista takaisin kehooni, ja aloin ensimmäistä kertaa kyseenalaistaa transidentiteettiäni vakavissani juuri leikkauksia koettuani. Mutta se on kokonaan uusi kirjoituksen aihe.

No yritänkö tässä kirjoituksessa nyt väittää, että kaikki transsukupuoliseksi itsensä kokevat ovat jostakin traumatisoituneita ja päätyvät kaikki lopulta detransitioitumaan tai tekemään itsemurhan? En, sillä eihän minulla nyt tietenkään ole tietoja kaikista maailman transihmisistä, enkä yritäkään väittää olevani joku yleisjeesus, joka tietää kaikesta kaiken. Sanon, että meillä on varma tieto siitä, että transsukupuoliseksi itsensä kokevien ihmisten joukossa ON traumatisoituneita, myös erittäin syvästi traumatisoituneita, ihmisiä, ja heitä ei ole ihan vähän. Heitä on huolestuttavan paljon suorastaan, mutta silti jostain kumman syystä tämä koko aihe on hyshys. Yritän teroittaa sitä, että trauma ja/tai dissosiaatio on ilmeisen selvästi kytköksissä transkokemukseen, ja näiden yhteyttä pitää nyt ihan oikeasti ruveta tutkimaan perusteellisesti. Miksi? Jotta ihmisiä osattaisiin auttaa oikein, ja jotta detransitioitujia EI TULISI ENÄÄ LISÄÄ, ja jotta ihmiset saisivat oikeaa hoitoa oikeaan ongelmaan, eivätkä menisi kehonmuokkaushoitoihin turhaan. Meillä nimittäin alkaa olla maailmalla detransitioitujia jo aika paljon, ja heitä astuu esiin koko ajan lisää, ja transtutkimuksiin hakeutuvien nuorien määrä on räjähtänyt käsiin länsimaissa. Ensimmäiset oikeusjututkin ovat jo tulilla.

Tässä kirjoituksessa esittämäni monet väitteet perustuvat omiin kokemuksiini ja omiin havaintoihini. Mitä tulee moniin tietoihini transihmisistä, niin ne perustuvat todella usein IRL-kohtaamisiin tai keskusteluihin suljetuilla foorumeilla, joten minulla ei ole esittää kirjallista dataa kaikista asioista. Mikäli näistä asioista on tehty virallisia tutkimuksia, niin minulla ei ole niistä tietoa. Aina välillä tihkuu kyselytietoa yksittäisistä ryhmistä tai yksittäisiltä ammattilaisilta, mutta siihen se jää (esimerkiksi tässä yksi). Siksi peräänkuulutan laajempaa tutkimusta. Meillä on aivan liikaa pelkkää mutuilua ja teoretisointia, sekä vanhojen tietojen yleistämistä uuteen kohderyhmään. Kenelläkään ei luulisi olevan mitään puolueettomia tieteellisiä tutkimuksia vastaan, kaikkein vähiten transyhteisöllä, sillä mikäli heidän näkemyksensä ovat tosia ja tieteeseen perustuvia, niin silloin lisätutkimukset osoittavat heidän olevan oikeassa. Mutta transyhteisö ei yleensä näytä olevan tutkimuksille lainkaan avoin. Itselläni on sellainen kutina perseessä, että transyhteisöllä on jotakin salattavaa tai he tietävät itsekin, etteivät heidän väitteensä kestä lähempää tarkastelua, joten siksi he keskittyvät lähinnä kiukutteluun ja uhkailuun (eli siis manipulointiin).

Mielestäni yhteiskunnassa pitäisi aloittaa laajempi keskustelu traumasta ja trauman vaikutuksista yleisesti, ja siitä, mikä merkitys traumatisoitumiseen liittyvillä asioilla on ihmisen elämään, toimintakykyyn, ajatteluun ja elämänlaatuun. Onko sinulla kokemusta tai tietämystä trauma-aiheesta jotakin kautta, tai tarjota linkkejä tietolähteisiin? Tule kertomaan siitä kommentteihin.

Lopuksi haluan todeta, että olen lakannut puhumasta ”transsukupuolisuudesta”, vaan puhun nykyään ”transkokemuksesta”. Uskoin aikoinaan aivoteoriaan dysforian syntymisen taustalla, mutta en usko enää. Aivoteorialle ei ole tarpeeksi todisteita. Käytin aikoinaan käsitettä ”transsukupuolisuus/transsukupuolinen” kuvaamaan sellaista tilaa, missä henkilöllä on synnynnäinen aivorakennepoikkeama, mikä synnyttää hänelle kroonisen olotilan väärässä kehossa olemisesta. Mutta mikäli tällaista aivorakennepoikkeamaa ei ole, niin mitä transsukupuolisuus silloin konkreettisesti on? Kokemus transsukupuolisena olemisesta on kyllä olemassaoleva ilmiö, millä on vakavat seuraukset (samaan tapaan kuin anorektikon kokemus lihavana olemisesta on oikea, vakava asia, joka pitää ottaa tosissaan). Koska kenenkään aivoja ei transtutkimusten yhteydessä tutkita, niin en tee enää rinnastusta/johtopäätöstä transkokemus -> transsukupuolinen. Huomatkaa, että tämä ei kuitenkaan tee henkilön transkokemusta yhtään vähemmän vakavaksi asiaksi. Transkokemus on vakava, aina hoitoa tarvitseva psyykkinen häiriö.

Suomeen tarvitaan transpolin rinnalle dysforiapoli

Minulta (sekä myöskin kavereiltani) kysytään usein, että onko minun mielestäni (tai heidän mielestään) transsukupuolisia olemassa. Mitä kysyjä tarkoittaa tällä kysymyksellä? Mihin se on viittaus? Miksi kysyt sitä?

Minä en ole enää varma, mitä "transsukupuolisuus" on. Koko sen ajan, mitä itse olen ollut tekemisissä transsukupuolisuuden käsitteen kanssa, niin se on tarkoittanut ihmistä, jolla on "vastakkaisen sukupuolen aivot". Tätä ei kuitenkaan voida todentaa tai tutkia ihmisestä, joten emme tiedä transsukupuolisiksi itsensä kokevien ihmisten aivorakenteesta yhtään mitään. Siksi siitä on täysin turhaa puhua. Kaikki perustuu henkilön omaan uskomukseen aivojensa rakenteesta.

Väärään kehoon ei voi syntyä, koska aivot ja muu keho eivät ole toisistaan irrallisia, eivätkä voi olla olemassa ilman toista. MIKÄ syntyy väärään kehoon ylipäätään? Mieli? Sielu? Mieli ei ole olemassa ilman kehoa, ja keholla on sukupuoli, jota ei voi muuttaa. Ja vaikka aivot tai mieli olisivatkin eriparia kehon kanssa, niin mitä sitten, sillä keholla on sukupuoli, jota ei voi muuttaa. Ihmisen koko elämä eletään sukupuolisessa kehossa, joten parempi lähestymistapa on opettaa mieli elämään siinä kehossa, johon on syntynyt. Ihminen voi kokea elämässään sietämätöntä ahdistusta monenlaisista asioista, ja terveydenhoidon ammattilaisten tehtävänä onkin ohjata ihmistä olemaan vähemmän ahdistunut, tulemaan toimeen asioiden kanssa ja käsittelemään kokemuksiaan.

Onko olemassa ihmisiä, jotka kokevat olevansa toista sukupuolta? On. Allekirjoitan transsukupuolisuuden käsitteen sellaisena, jona se on psykiatriassa/lääketieteessä ymmärretty. En ole koskaan sanonut, että transhoidot pitäisi kieltää. Sen sijaan olen sanonut, että transtutkimuksia pitäisi tarkentaa. Ei siis "tiukentaa", vaan tarkentaa. Kaikki tiede, myös lääketiede, kehittyy sitä mukaa, kun uutta tietoa ilmaantuu. Minulla on sellainen perskutina, että moni LGBT-yhteisössä ajattelee, että transasioista tiedetään jo kaikki mahdollinen. Olen eri mieltä. Koko transkokemusta pitäisi tutkia paljon enemmän, ja uuden tutkimustiedon pitäisi heijastua siihen, että miten transtutkimukset järjestetään. Esimerkiksi todella monet detransitioituneet ovat kertoneet, että heillä oli dissosiaatio ja post-traumaattinen stressioireyhtymä ilman, että olivat tästä itse tietoisia, eikä heitä hoitanut terveydenhoitohenkilökunta tunnistanut heistä näitä häiriöitä. Heidän paranemisensa alkoi vasta, kun hoidot suunnattiin dissosiaatioon ja traumoihin, ja transjutut unohdettiin. Suomen transpoli ei tunnistanut minusta itsestänikään dissosiaatiota. Se diagnosoitiin vasta, kun itse epäilin sitä itselläni (jo käytyäni sukupuolenvaihdoshoidot läpi) ja hakeuduin psykiatrian polille. Dissosiaation ja post-traumaattisen stressin yhteys transkokemukseen tulisikin tutkia perinpohjin, sekä henkilökunnan pitäisi kiinnittää näihin transtutkimuksissa huomiota. Koko transhoidon pitäisi olla 100% lääketieteellistä (johon myös psykiatria kuuluu), alati uuden tieteellisen tutkimustiedon kautta kehittyvää. Ei poliittista, tai poliittisten ryhmien painostamaa tai ohjailemaa. Koko transasian yhteiskunnassa pitää olla ensisijaisesti siihen erikoistuneiden lääketieteen ammattilaisten käsissä, ei poliitikkojen tai kansalaisjärjestöjen.

En vastusta myöskään juridista sukupuolenvaihdosta, mutta sen pitäisi toimia siten kuin se on aina ennenkin toiminut, eli juridinen sukupuolenvaihdos on yhteiskunnallinen poikkeuslupa yksilöille, jotka elävät 100% ajastaan vastakkaisen sukupuolen sosiaalisessa roolissa ja eivät enää transhoitojen takia muistuta syntymäsukupuolensa yksilöä.

Kannatan varsinaisen transpolin rinnalle perustettavaa "dysforiapolia", joka olisi toiminnaltaan syömishäiriöklinikan kaltainen, ja dysforiapoleja olisi kaikissa suuremmissa sairaaloissa, ja dysforiaa tuntevia terapeutteja saisi olla yksityisilläkin klinikoilla. Dysforiapolilla hoidettaisiin psykoterapian avulla keho- ja sukupuolidysforiaa, ja siellä olisi töissä ihmisiä, jotka oikeasti tuntevat transkokemusilmiötä, sen syntymekanismeja ja hoitoa. Jokainen transsukupuoliseksi itsensä kokeva ohjattaisiin ensiksi dysforiapolille, ja jos siellä tarjottava psykoterapia ei auta, niin vasta sen jälkeen tulisi lähete varsinaiselle transpolille, ja vasta siellä alettaisiin tutkia mahdollisuutta aloittaa lääketieteelliset transhoidot (niinkuin nyt transpolilla tehdään). Dysforiapolilta ei voisi saada "jäähyjä" (=henkilön kohdalla todetaan syystä x, että tutkimuksia ei voida hänen kohdallaan jatkaa, eikä lääketieteellisiä transhoitoja voida aloittaa) ja siellä ei kytättäisi ihmisten pukeutumista, maneereja, aiempaa dysforiahistoriaa, aiempaa mielenterveyshistoriaa, eikä mitään muutakaan, mitä kytätään transpolilla.
HUS:in syömishäiriöyksikkö
Yle: Syömishäiriöklinikka on Iriksen ja Marian koti

Nykysysteemissä dysforiapoli puuttuu, ja henkilö, joka saa "jäähyn" transpolilta, joutuu täysin tyhjän päälle ilman mitään asiantuntevaa tukea. Monet terapeutit, hoitajat ja lääkärit eivät tiedä hevonhulihumpan vertaa transkokemuksesta, sen ilmenemisestä, syntymekanismeista tai hoidosta, joten eivät kykene dysforiapotilaita kunnolla auttamaan. Transkokemus on anoreksian kaltainen, hoitohenkilökunnalta erityisosaamista vaativa, hyvin syvä ja potilaan elämään kokonaisvaltaisesti vaikuttava häiriö, joka voi olla hengenvaarallinen. Olen nykyään myöskin täysin vakuuttunut siitä, että monet sukupuolenvaihdokseen ryhtyneistä ihmisistä olisivat alunperinkin tarvinneet jotain ihan muuta hoitoa ja apua, mutta jäivät ilman sitä, sillä koko energia keskittyi transsukupuolisuuden vatvomiseen. Olen tuntenut paljon transsukupuolisiksi itsensä kokevia ihmisiä, ja heistä monella on erittäin rankkoja elämänlaatuun vaikuttavia ongelmia sekä traumaattisia kokemuksia, jotka eivät hoituneet yhtään mihinkään transhoidoilla. Dysforiapolilla tällaiset ihmiset saisivat terapiassa käydä läpi asioitaan ja puhua täysin vapaasti ilman tunnetta siitä, että heitä ja heidän kokemuksiaan arvioidaan kriittisesti, ja ilman jännitystä siitä, että heidän täytyy sanoa oikeat asiat tai muuten hoitoa ei tipu. Dysforiapolilla heitä ohjattaisiin käsittelemään kokemuksiaan ja ahdistustaan ja selviämään sen kanssa. Tarvittaessa he saisivat lähetteen jatkohoitoihin muihin yksiköihin, mikäli heidän tilansa sitä vaatii (monilla dysforiapotilailla on myös esim. syömishäiriö).

Ihmiset eivät turhaan sano, että transsukupuolisuus on ainoa lääketieteellinen häiriö, jonka potilas itse diagnosoi ja johon potilas itse määrää hoidot. Mielestäni koko transhoitosysteemin lähtökohdan tulisi olla se, että potilas VÄLTTYISI lääketieteellisiltä transhoidoilta. Jos potilas kykenee löytämään keinon tulemaan toimeen dysforiansa kanssa tai pääsemään siitä yli, niin se on PELKÄSTÄÄN POTILAAN ETU. Meidän tulee tunnustaa se tosiasia, että IHMINEN ON HÄNEN KEHONSA, tuolla keholla on sukupuoli ja sitä kehon sukupuolta EI VOI MUUTTAA. Tämä on aikaisemmin ollutkin transhoidoissa lähtökohtana ja itsestäänselvyytenä, ja transhoitoihin on ymmärtääkseni mennyt pääasiassa vain ne KAIKKEIN DYSFORISIMMAT tapaukset. Jo pelkästään tämän takia transpolille hakeutui aikoinaan vain muutama kymmentä tyyppiä vuodessa ja katujaluvut olivat hyvin alhaiset. Itse tosin olen jäänyt miettimään, että jos näillekin tyypeille olisi ollut saatavilla todella osaava dysforiapoli, niin kuinka moni näistäkin olisi jättänyt menemättä transhoitoihin. En tietenkään ole tavannut kaikkia maailman transsukupuolisia, mutta tapaamistani transsukupuolisista niin hälyttävän suuri prosentti on täysiä mielenterveystapauksia vielä transhoitojen JÄLKEENKIN, että on pakko esittää kysymys: johtuuko henkilön ongelmat transsukupuolisuudesta vai transsukupuolisuus henkilön ongelmista. On huomattava se, että vaikka moni transhoidot läpikäynyt ei päädy katumaan itse hoitoja, niin hänen elämänsä saattaa silti olla onnetonta, vaikeaa ja monien mielenterveysongelmien sävyttämää. Hän tarvitsee apua ja hoitoa näihin asioihin.

Minun ikäisilleni (32 v.) transsukupuolisille varmaan kaikki tässä sanomani onkin ihan selvää pässinlihaa ja heitä varmaan ärsyttää, että miksi louskutan leukojani tästä uudestaan ja uudestaan. Louskutan nuorempien vuoksi. Ilmapiiri yhteiskunnassa koskien sukupuolta on muuttunut. Minusta on erittäin hälyttävää, että eräs yläasteikäisen dysforiasta kärsineen teinitytön äiti kertoi, että hänen tyttärensä oli aidosti uskonut voivansa muuttua transhoidoilla biologiseksi pojaksi. Kun tytär saatiin ymmärtämään, että hän tulee aina olemaan biologisesti tyttö ja että hän saa tyttönä olla juuri sellainen persoona kuin on, niin hän lopulta luopui transidentiteetistä, ja nykyään pitää koko transyhteisöä vahingollisena.

Huomatkaa, että koko transajattelun lähtökohtana on käsitys siitä, että henkilössä on jotain vikaa tai jotakin väärää, ja hänen täytyy muuttua voidakseen tulla onnelliseksi ja voidakseen elää täyttä elämää. Tämä on täysin päinvastaista kuin mitä homoaktivistit ovat yrittäneet yhteiskunnassa saavuttaa, ja syvässä ristiriidassa alkuperäisen homojen oikeuksia ajavan liikkeen kanssa (LGB). "Born this way" -ajattelu koskee siten vain homoja ja biseksuaaleja, EI TRANSSUKUPUOLISIA, ja on tehtävä selvä ero homoaktivistien ja transaktivistien välille. Homot ja biseksuaalit ovat aina halunneet, että yhteiskunta hyväksyisi heidät sellaisina kuin he ovat, eli sukupuolelleen epätyypillisinä naisina tai miehinä. Mutta transsukupuolisen kohdalla ei ole mitään merkitystä sillä, vaikka koko maailma sanoisi hänelle, että olet kaunis, ihana, riittävä, arvokas, rakastettu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin olet (eli sukupuolelleen epätyypillisenä naisena tai miehenä). Transsukupuolinen on silti ahdistunut ja haluaa muokkautua toisenlaiseksi. Eli kääntäen: transsukupuolinen hylkää kaiken sen, mitä homot, lesbot ja biseksuaalit haluavat ja tavoittelevat.

Elämänkatsomustiedon opettajien yhdistyksen nolo kannanotto oppikirjakohuun

Edellisessä kirjoituksessani käytiin läpi erästä varsin transideologisesti värittynyttä yläasteen elämänkatsomustiedon oppikirjaa. Kirjan tekijä Feto ry eli elämänkatsomustiedon opettajien yhdistys on ottanut kantaa kirjan aiheuttamaan kohuun. Tässä screencäppi kyseisestä kannanotosta sen varalta, että se poistetaan tai sitä muokataan (klikkaa isommaksi):

Noniin, käydäänpä nyt yhdessä tämä kannanotto läpi ja keskustellaan sen sisällöstä.

”Opetus ei ole puoluepolitiikkaa”

Sitten kuitenkin kyseinen oppikirja edustaa aivan selvästi tiettyä ideologiaa, jota ajavat nimenomaan tietyt poliittiset tahot.

”Elämänkatsomustiedon oppikirjassa Kompassi: 7–9 yläkoulun elämänkatsomustieto on kuva, jossa esiintyy yhdysvaltalainen Thomas Beatie silloisen puolisonsa kanssa. Beatie on transmies eli hänen sukupuolensa on korjattu naisesta mieheksi. Yhdysvalloissa sukupuolenkorjaus ei lain mukaan vaadi sterilointia. Vuonna 2008 Beatiesta tuli tiettävästi myös maailman ensimmäinen juridinen mies, joka on synnyttänyt lapsen. Kirjan kuvateksti toteaa: “Nykyään mieskin voi synnyttää.””

Tätä informaatiota ei kirjassa kuitenkaan mainita. Henkilö ei ole mies, hän on transmies. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Transmies on biologinen nainen, joka kokee olevansa mies. Transmiehellä on naisen keho eli siten myös synnyttämiseen soveltuvat biologiset värkit. Biologisella miehellä ei synnytysvärkkejä ole, eikä hänelle niitä myöskään koskaan tule. Juridinen mies, joka on synnyttänyt, ei ole sama asia kuin että mies synnyttää. Kamoon nyt ihan oikeasti. Kyseinen tapaus ei ole esimerkki sen puolesta, että miehetkin voivat synnyttää.

”Kuvateksti pitää teknisesti ottaen paikkansa, mutta on ymmärrettävää, että se voidaan kokea provokatiiviseksi, koska sellaiseksi se oli tarkoitettukin. Elämänkatsomustiedon perusluonteeseen kuuluu keskustelun herättäminen.”

Seli seli.

”Näyttää kuitenkin siltä, että elämänkatsomustiedon luonnetta tuntematon ja sukupuolten moninaisuutta koskevasta keskustelusta tietämätön saattoi kokea kuvan teksteineen loukkaavaksi.”

Kyse ei ole siitä, että joku on ”loukkaantunut”, vaan siitä, että kirjassa puhutaan täyttä liibalaabaa, joka ei missään tapauksessa edusta neutraalia tiedettä, vaan tiettyä ideologiaa. Jos kyseinen kuva olisi ollut kirjassa siten, että asia olisi avattu niinkuin kannanoton alussa kirjoitettiin, tai jos kuvateksti olisi kuulunut esim. ”joidenkin näkemysten mukaan mieskin voi synnyttää”, ja lisäksi kirjassa olisi esitelty muitakin tapoja ymmärtää sukupuoli, niin kenelläkään ei olisi ollut minkään kanssa mitään ongelmaa. Mutta sen sijaan kirjassa esitellään sukupuoli vain siten kuin Seta aiheesta opettaa. Setan ideologia on nimenomaan SETAN IDEOLOGIA, ja kirjassa ei esitellä mitään vaihtoehtoisia näkemyksiä. Eli huomatkaa: jengillä ei ole ongelmaa sen kanssa, että Setankin näkemys kirjassa esitellään JOS se esitellään VAIN YHTENÄ näkemyksenä MONISTA näkemyksistä. Tässä maassa on uskonnon- ja maailmankuvan vapaus, siitä ei ole kukaan eri mieltä, ja tämä vapaus koskee myös setalaista maailmankuvaa. Ongelma on siinä, että kirja edustaa PELKKÄÄ SETALAISTA NÄKEMYSTÄ sukupuoliaiheeseen.

”Sen sijaan aiheen käsittely oppikirjassa tulee suoraan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista. Kohdan “3.1 Perusopetuksen tehtävä” mukaan “[p]erusopetus kannustaa yhdenvertaisesti tyttöjä ja poikia eri oppiaineiden opinnoissa sekä lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta.” Kohdassa “4.2 Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet” todetaan, että “Oppiva yhteisö edistää arvoillaan ja käytänteillään sukupuolten tasa-arvoa ja tukee oppilaita oman identiteetin rakentumisessa.” Elämänkatsomustiedon yläkoulun opetussuunnitelmassa mainitaan erikseen kohdassa “15.4.11 S2 Etiikan perusteita” seuraavasti: “Perehdytään sosiaalisessa mediassa ja muissa tiedotusvälineissä esiintyviin ajankohtaisiin kysymyksiin eettisestä näkökulmasta.” Lisäksi kohdassa “S3 Ihmisoikeudet ja kestävä tulevaisuus” lukee: “Perehdytään ihmisarvoon, ihmisoikeuksiin ja ihmisten väliseen yhdenvertaisuuteen[.]” (linkki, sivut 18, 28 ja 412)”

Mitäh? Eihän tuossa puhuttu transideologiasta ja sen sisällöstä yhtään mitään (ja hyvä niin). Miksi kyseistä sisältöä kirjassa siis on? Huomatkaa, että pelkkä transsukupuolisuudesta puhuminen ei ole transideologiaa ja kenelläkään ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että oppikirjoissa mainitaan transsukupuolisuus, homous tai mitkään muutkaan ilmiöt. Transideologiaa on se, että MITÄ ja MITEN esitetään, ja mitä esitetään totuutena. Olennaista on siis muotoilu, ja se, että mitä nostetaan esiin ja mitä jätetään mainitsematta. Kävin aiheen tarkemmin läpi edellisessä kirjoituksessani.

”Oppimateriaalien sisällöt pyrkivät usein herättämään lukijassa kysymyksiä ja reaktioita. Näiden pohjalta opetustilanteessa käydään aiheeseen liittyvää avointa keskustelua. Kyseessä olevassa tapauksessa luvussa pohditaan sukupuolen biologisia, psykologisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Tätä taustaa vasten myös Beatien kuvateksti tulee ymmärrettäväksi: hän on juridisesti mies, vaikka hänellä onkin kohtu ja munasarjat. Lain edessä hän on siis mies, joka on synnyttänyt. Kuvateksti “nykyään mieskin voi synnyttää” ei sano tätä suoraan, mutta asiayhteyden perusteella on ilmeistä, että tarkoituksena on herätellä lukijaa pohtimaan luvuna aihetta eli sukupuolen eri ulottuvuuksia. Jokainen opiskelija on – ja tulee olla – vapaa muodostamaan aiheesta oma mielipiteensä.”

Seli seli.
Kirjan kyseinen luku ei ”pohdi” yhtään mitään, vaan referoi asiat setalaisen ideologian pohjalta. Kyseinen luku on ERITTÄIN yksipuolinen ja jättää etenkin mies- ja naissukupuolen biologiset/fysiologiset/psykologiset erot mainitsematta. Niinikään luku jättää mainitsematta, että sukupuoliroolit pohjautuvat biologiaan. Luku on kokonaan luettavissa (sekä kommenttini siihen) edellisessä bloggauksessani. Ja edelleen, kirjassa ei avata lainkaan sitä, että kyseinen ”synnyttävä mies” on nimenomaan LAIN EDESSÄ mies. Laki ja fyysinen todellisuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Aihe kyllä sellaisenaan on soveltuva elämänkatsomustietoon nimenomaan pohdiskelevalta pohjalta. Aiheesta enemmän kirjoituksessani synnyttävistä miehistä.

”On totta, että esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät kysymykset herättävät tunteita ja jakavat mielipiteitä. Tämä on täysin ymmärrettävää, ovathan ne hyvin henkilökohtaisia asioita. Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvistä eriävistä näkemyksistä ei kuitenkaan pidä tehdä poliittisia lyömäaseita. Jokaisella oppilaalla on oltava oikeus muodostaa niistä vapaasti oma informoitu näkemyksensä. Muuten ajaudumme kohti yhden totuuden yksinkertaistettua ja köyhää maailmaa, jossa opetuksen ammattilaisten perustellut pedagogiset valinnat pyritään sensuroimaan, jos ne eivät vastaa lukijan omaa maailmankuvaa.”

Mitäh?
Se, joka tässä sensuroi ja joka edustaa yhtä totuutta olette TE, KIRJAN TEKIJÄT. Nostatte kirjassa esiin VAIN TÄMÄN YHDEN näkemyksen ja jätätte kokonaan mainitsematta muut. Lisäksi ette kirjassa edes yritä nostattaa keskustelua synnyttävistä JURIDISISTA miehistä, vaan toteatte ykskantaan ”nykyään mieskin voi synnyttää”, mikä on täysin eri asia. Toistan: kenelläkään ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että oppikirjoissa käsitellään eri ilmiöitä, kuten transsukupuolisuutta tai homoutta. Sillä on merkitystä, että MITEN näitä käsitellään, mitä nostetaan esiin ja mistä vaietaan. Asiat voidaan esittää joko objektiivisesti tai asennoidusti. Tämä oppikirja on hyvin asennoitunut, ja SE ON SE ASIA, jonka kanssa ihmisillä on ongelma, ei itse aihe sinänsä. Naisen kehon omaava juridinen mies VOI synnyttää, siitä ei ole kukaan eri mieltä.

”Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvistä eriävistä näkemyksistä ei kuitenkaan pidä tehdä poliittisia lyömäaseita.” Mitä tämä edes tarkoittaa ja mihin tällä viitataan?

”Opettaja tai oppimateriaali ei voi kertoa, miltä jokaisesta opiskelijasta pitäisi tuntua, mikä on heidän seksuaalinen suuntautumisensa tai mitä heidän tulisi ajatella sukupuolen moninaisuudesta. Kuten muissakin kysymyksissä, opettaja esittelee aiheeseen liittyviä näkemyksiä, kysymyksiä ja ongelmia, ja antaa opiskelijalle eväitä muodostaa oma käsityksensä.”

Eipä tässä kirjassa esitellä muita näkökantoja kuin se setalainen.

”Erityisesti ihmistieteissä, jossa näkökulmien moninaisuus on suuri verrattuna luonnontieteisiin, jonkin yksittäisen näkökulman opettaminen ainoana oikeana totuutena olisi ongelmallista.”

No miksi sitten itse teette niin?

”Opettajan tehtävä ei ole kertoa opiskelijalle esimerkiksi, millaista talouspolitiikkaa tai uskontoa hänen tulisi kannattaa.”

Onko joku väittänyt, että olisi? Miksi tämä nostetaan kannanotossa esiin ylipäätään?

”Suomen kouluissa annettava opetus ei lähtökohtaisesti seuraa mitään tiettyä poliittista ideologiaa. Opettaja ei siis pyri tekemään kenestäkään oikeistolaista tai vasemmistolaista, liberaalia tai konservatiivia, ei punavihreää eikä sinivalkoista.”

Kyllä se tietty poliittinen ideologia nyt vaan haisee tänne asti…

”Opetuksen sisällön sanelevat lait ja valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet. Opettajan ja oppikirjailijan tehtävä on antaa opetussuunnitelman sisältöjen ja arvopohjan mukaista opetusta käyttäen työkaluinaan pedagogista asiantuntijuutta ja oman oppiainesisällön hallintaa.”

Hyvin jännästi olette opetussuunnitelman sisällön tulkinneet (lue: oman poliittisen ideologianne läpi).

”Suomen koulumenestys perustuu merkittävissä määrin opettajien vahvaan autonomiaan, joka ei ole alisteinen kulloinkin vallassa oleville poliittisille näkemyksille.”

HAHHAHHAA! Katsotaan, kauanko Suomen koulumenestys jatkuu, jos kaltaisenne opettajat huseeraavat siellä jatkossakin. Opettajan vahva autonominen asema tulee edukseen juuri silloin, kun poliitikot yrittävät painostaa jotakin tiettyä näkemystä kouluihin, mutta opettaja pistää hanttiin. Nytpä te itse opettajat juurikin opetatte tiettyjä poliittisia näkemyksiä. Käytätte opettajan autonomista asemaa opettaaksenne asioita, joita opetussuunnitelma ei edellytä opettamaan ajaaksenne tiettyä maailmankuvaa oppilaille.

”Opetussuunnitelman arvoperusta korostaa ihmisyyttä, sivistystä, tasa-arvoa ja demokratiaa. Opetuksen lähtökohtia ovat kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus, kriittinen ajattelu, ihmisarvon loukkaamattomuus sekä katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitoutumattomuus. Tällaisia arvoja on jokaisen opettajan ammatissaan edistettävä.”

Hienoja periaatteita. Menkää nyt siis ja edistäkää niitä.

”Oppimateriaalien sisältöjen alistaminen puoluepolitiikalle avaisi ovet propagandalle.”

On avannut jo, ja propagandisteja olette te itse. Aika paksua tulla julkisesti selittelemään tuollaisia, kun olette jo jääneet kiinni housut kintuissa.

”Sen sijaan että yritettäisiin herättää opiskelijoissa kysymyksiä, kriittistä ajattelua ja antaa eväitä omien perusteltujen mielipiteiden muodostamiselle, poliittinen ohjaus kertoisi kulloinkin vallassa olevien puolueiden näkökulman totuutena. Näin ei onneksi ole, eikä se ole tulevaisuudessakaan oikea tie Suomen koululaitokselle.”

Paitsi, että on jo. Olet(te) poliittisessa ohjauksessa edustaessasi(/nne) tiettyä maailmankuvaa siten, että et(te) ole siitä ilmiselvästi itse lainkaan tietoinen(/sia). Ota jo se pää pois perseestäsi. Tuo on tosi noloa.

Tästä koko kannanotosta paistaa tietynlainen asenteellisuus, sekä myös jonkintasoinen väärinymmärrys siitä, että MIKSI kirja aiheutti kohua ja MISTÄ ihmiset ovat suivaantuneet. Kantaa asiaan on ottanut esimerkiksi Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas tässä Facebook-videossaan ja kyllä jokaiselle terveellä järjellä varustetulle normaalille ihmiselle käy selväksi, että MIKÄ on Peltokankaan mielestä ”paskaa” ja miksi tämä oppikirja pitäisi heivata ”helvettiin”. Paskaa ei ole transsukupuolisten olemassaolo ja sen maininta oppikirjoissa, vaan väite siitä, että miessukupuolta edustava ihminen voi synnyttää (transmies eli biologinen nainen eli JURIDINEN mies sen sijaan kyllä voi, mutta se on ERI ASIA kuin biologinen mies). Olen äimän käkenä siitä, että MIKSI sukupuoleen liittyvät eri ulottuvuudet ovat nykyihmisille niin kauhean vaikeaa ja miksi tästä aiheesta syntyy liian helposti ja aivan täysin yrittämättä aivan typeriä väärinymmärryksiä, kun keskustelun eri osapuolet puhuvat jo lähtökohtaisesti eri asiasta, mutta eivät ymmärrä sitä itse. Erityisen huolestuttavaa tästä tekee se, että Feto ry on filosofian ja elämänkatsomustiedon OPETTAJIEN järjestö, ja myöskin kirjat tekijät ovat korkeasti koulutettuja ihmisiä, joiden PITÄISI olla kykeneviä syvälliseen, objektiiviseen ajatteluun sekä analysointiin. Jaakko Lindfors, yksi kirjan tekijöistä, on itse kaksinkertainen maisteri (tosin myös Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja, hmm…), mutta hänen Mauri Peltokankaalle tekemänsä vastausvideo on suoraan sanoen myötähäpeää herättävä.

Esittelen, määrittelen ja analysoin sukupuolen eri ulottuvuudet tässä aiemmassa kirjoituksessani.

Vielä lopuksi huomauttaisin siitä, että käsitys, jonka mukaan mies EI VOI synnyttää, ei ole konservatiivinen, eikä siten konservatiivisuutta. Se on pelkkää kiistattoman fysiologisen todellisuuden tunnustamista todeksi, ja on siten ei-ideologinen näkemys. Se, että ihmislajilla vain naissukupuolen yksilö synnyttää, on kiistaton tosiasia samaan tapaan kuin se, että painovoima on olemassa ja kuu ei ole juustoa.

Transideologia on todellinen asia, ja se leviää yhteiskunnassamme koko ajan

Yllä on erään katsojan kommentti Youtube-videooni (klikkaa isommaksi). Pohdin, että missähän kiven alla kyseinen henkilö on mahtanut lymytä viime vuodet, kun ei näe niin päivänselvän asian, kuin transideologian, olemassaoloa. Hän ei ole edes ainoa, mikä on kummastuttanut minua jo pitkään.

Mietiskelin, että kuinkahan selittäisin asian niin, että kaikenmaailman umpiluupäätkin sen ymmärtäisivät, kunnes konkreettinen esimerkki tippui syliini. Eräs ystäväni oli eräänä kauniina päivänä vilkaissut yläasteikäisen lapsensa elämänkatsomustiedon oppikirjaa ja hän lähetti seuraavat ottamansa kuvat kyseisestä kirjasta:

Jooh elikkäs.
Käyn nyt seuraavassa läpi kirjassa esitettyjä väitteitä ja kommentoin niitä.

Kirjassa sanotaan, että ”perinteisesti” ihmisten ”on ajateltu olevan” sukupuoleltaan joko naisia/tyttöjä tai miehiä/poikia, ja ”tähän näkemykseen” liittyy vahvasti se, että millaiset sukuelimet kyseisellä henkilöllä on. Mutta nykyään ”tästä käsityksestä” on ”kuitenkin lähdetty irtautumaan”. Eli siis fyysisen todellisuuden, jonka jokainen ihminen voi todeta ja jota voidaan empiirisesti tutkia, olemassaolo on ”näkemys” tai ”käsitys”, joka on ”perinteinen”. Nykyään sitten kuitenkin ollaan tällaisesta näkemyksestä siirrytty poispäin, mikä antaa sellaisen mielikuvan, että tämä aikaisempi näkemys olisi jotenkin vanhentunut, koska nykyään tiedetään paremmin. Aihetta sitten perustellaan intersukupuolisten olemassaololla ja ”psyykkisellä sukupuolella”. Intersukupuolisuus ei ole kolmas sukupuoli, vaan se on sukupuolen kehityshäiriö eli siis eräänlainen kehitysvamma. Asiaa on käsitelty tässä blogissa jo aiemmin, joten en mene tässä siihen syvemmin. Intersukupuolisuuskysymyksen voisi tiivistää näin: Ihmisellä on kaksi silmää. Mutta on olemassa myös yksisilmäisiä ja silmättömiä ihmisiä, tai ihmisiä, joiden yksi tai molemmat silmät eivät toimi. Voidaanko siis opettaa, että ihmisillä on kaksi silmää? No voidaan, sillä yksisilmäisyys tai silmättömyys on poikkeustila (ei uusi ihmisyyden muoto), jonka olemassaolo ei vaikuta normaaliin. Intersukupuolisia tiloja on olemassa lukemattomia erilaisia ja osalla niistä on jossain määrin normaalista poikkeavat sukuelimet (esim. epänormaalin pieni penis tai suuri klitoris), mutta ovat kuitenkin normaalisti lisääntymiskykyisiä joko miehenä tai naisena. Osalta tapauksia elimiä puuttuu (esim. nainen, kenelle ei ole koskaan kasvanut kohtua), jolloin henkilö on luonnollisesti lisääntymiskyvytön. Osan sukupuoli on epäselvä, esimerkiksi sellainen muoto, jossa henkilöllä on XY-kromosomit, mutta Y-kromosomi ei toimi, jolloin henkilö on kehittynyt täysin naisen näköiseksi. Tällainen yksilö on myös lisääntymiskyvytön. Nämä kaikki ovat siis fyysisiä poikkeamia joko nais- tai miessukupuoleen. Mikäli sukupuolia on muitakin kuin mies ja nainen, niin mistä vauvat tulevat, ja missä voin tällaisia mystisiä sukupuolia nähdä? Kerro minullekin, niin menen heti katsomaan.

”Psyykkinen sukupuoli” määritellään tarkoittamaan henkilön kokemusta sukupuolestaan. Se on päivänselvää, että yksilöt voivat kokea elämäänsä liittyvät asiat hyvin eri tavoin. Siitä on vaikea olla eri mieltä. Jostain syystä sukupuolikokemukselle on kuitenkin keksitty uusi termi ”psyykkinen sukupuoli” ja jostain syystä tätä käytetään perusteluna sille, että ”perinteinen” sukupuolinäkemys, jonka mukaan sukupuoli määräytyy sukuelinten perusteella ja jonka mukaan sukupuolia on kaksi (mies ja nainen), ei ole enää nykyaikainen.

Minua häiritsee nykykeskustelussa ihmisten kyvyttömyys erottaa toisistaan biologinen sukupuoli (eli fyysinen todellisuus) sekä erilaiset sukupuoleen liittyvät psykologiset ja kulttuuriset ilmiöt, kuten sukupuolirooli ja sukupuoli-identiteetti/kokemus. Nämä kaikki ovat eri asioita, mutta nykyään monet ihmiset sotkevat ne täysin keskenään, eivätkä ymmärrä enää, mikä on ylös ja mikä alas. Olen käsitellyt aihetta laajasti tässä aiemmassa kirjoituksessani, jossa analysoin sukupuolen eri ulottuvuudet sekä määrittelen ne. Tämä oppikirja käyttää määritelmissään sukupuolen eri ulottuvuuksia ristiin ja keksii uuden terminkin. Huomatkaa, että sukupuolten (=miesten ja naisten) fysiologisista eroista ja siitä, miten sukupuoliroolitkin myötäilevät fysiologisia eroja, kirja ei mainitse yhtään mitään, vaan antaa sen käsityksen, että kaikki sukupuoleen liittyvä on vain ihmisen keksintöä eli jonkinlainen ylhäältäpäin tuleva yhteiskunnallinen sopimus (hmm, haisee feminismiltä eli tässä näyttää olevan selvä tietynsuuntainen ideologinen vakaumus). Huomatkaa, että fysiologisiin eroihin kuuluvat myös hormonaaliset erot, kuten suuri perusero temperamentissa, ja näistä seuraavat erilaiset taipumukset ja kiinnostuksenkohteet. Näistä kirja ei mainitse mitään.

Sitten kirja kuitenkin toteaa, että transsukupuolisuus on sitä, että kokemus sukupuolesta ei vastaa SYNTYMÄSSÄ MÄÄRITELTYÄ fyysistä/biologista sukupuolta (huom. korostamani termi ”syntymässä määritelty”, joka on intersektionaalisten feministien kielenkäyttöä puhtaimmillaan). Aiemmassa kohdassa puhuttiin siitä, että psyykkisiä sukupuolia on lukemattomia erilaisia ja seuraavaksi todetaan, että Facebookissakin voi valita 71 sukupuolta (ei kuitenkaan kerrota, että mitä nämä sukupuolet ovat). Tehtävien joukossa on tehtävä, jossa esitetään väittämä, että sukupuolia on yhtä paljon kuin ihmisiä. Eli periaatteessa jokainen maailman ihminen on näillä määritelmillä transsukupuolinen. Öh? Kirjassa myös iloisesti sotketaan sosiaalinen, psyykkinen ja biologinen sukupuoli ja todetaan, että nämä voivat olla samalla ihmisellä kaikki eri sukupuolia. Wattafak? Tässä olisi varsinaisilla transsukupuolisilla huomautettavaa, sillä he ovat aina korostaneet sitä, että KOKEVAT olevansa nimenomaan VASTAKKAISTA sukupuolta ja haluavat tulla SOSIAALISESTI kohdatuiksi juuri VASTAKKAISEN sukupuolen yksilönä. Alunperin koko käsitys lukuisten sukupuolien olemassaolosta ei muutenkaan kuulunut transsukupuolisuuteen, vaan transsukupuolinen kokee nimenomaan, että sukupuolia on kaksi, ja hän itse kokee olevansa vastakkaista sukupuolta kuin mitä hän on biologisesti. Tämä muunsukupuolisuushössötys ja haloo n-määrästä sukupuolia on varsin uusi ilmiö ja muunsukupuoliset hallitsevat koko transkeskustelua nykyään.

Jos ei vielä ollut selvää, että kirjassa on selvä intersektionaalisen feminismin vivahde (jonka osa-alue transideologia on), niin seuraavaksi se tulee aivan selväksi, sillä kirjassa otetaan kantaa yhdenvertaisuuteen (mikä on intersektionaalisen feminismin kulmakivi): yhdenvertaisuus ei voi toteutua, jos ihmiset luokitellaan vain kahteen sukupuoleen. Eli kääntäen: jos ihmiset luokitellaan vain kahteen sukupuoleen, niin syyllistymme syrjintään. Tätä väitettä ei kuitenkaan perustella tai avata sen tarkemmin. Jokatapauksessa tästä voimme päätellä, että kirjassa asetetaan biologinen, psyykkinen ja sosiaalinen sukupuoli samalle viivalle ja siten samanarvoisiksi ilmiöiksi.

Ja sitten seuraa kirjan rimanalitus, eli suora väittämä siitä, että MIES VOI SYNNYTTÄÄ! Ja nimenomaan NYKYÄÄN, minkä tulkitsen yllä analysoidun perusteella tarkoittamaan sitä, että käsitys siitä, että mies ei voi synnyttää, on vanhanaikainen ja siten jollain tasolla virheellinen. Aihe on käyty tässä blogissa läpi aikaisemmin tässä kirjoituksessa.

Seuraavaksi kirjassa lähdetään ruotimaan seksuaalista suuntautumista ja esitellään varsin liberaaleja kantoja (jotka ovat modernille ajalle yleisesti tyypillisiä). Tästä en lähde sen tarkemmin puhumaan, sillä ihmisen seksuaalisuus on hyvin laaja, monisyinen, syvä ja vaikea aihe, joka on psykologiaa. Se ei ole siis samalla tavoin selvää todennettavissa olevaa materiaalista todellisuutta kuin sukupuoli. Rinnastaisin seksuaalisen suuntautumisen lähinnä persoonallisuuden piirteeseen, vaikka seksuaalisuuteen liittyviä kulttuurisia asioita voidaankin lähteä analysoimaan ja niistä voidaan väitellä. Ihminen voi myös olla seksuaalisuutensa kanssa solmussa hyvin monin eri tavoin, varsinkin jos hänellä on muita psyykkisiä ongelmia (tämä solmuisuus voi ilmetä muullakin tavoin kuin homo-, bi- tai heteroseksuaalisuutena, kuten kaikennäköisinä outoina tai vahingollisina fetisseinä tai jonkinlaisena häiriökäyttäytymisenä, kuten itsensäpaljasteluna). On olemassa myös esimerkiksi pedofiilejä tai zoofiilejä tai jopa objektiseksuaaleja. Seksuaalisen halun kohdistuminen on siis erittäin moninaista ihmislajilla. Tämä oppikirja sanoo (alleviivaukset minun): ”Aiemmin on ajateltu, että on olemassa luonnollinen tapa ilmaista ja harjoittaa seksuaalisuutta. Sittemmin tällainen yhden luonnollisen seksuaalisuuden ajatus on kyseenalaistettu”. Mikä on tietenkin ihan totta. Kirja jatkaa: ”Nykyään tunnetaan monenlaisia seksuaalisuuden muotoja. On vaikea sanoa, onko jokin niistä enemmän luonnollinen kuin toinen”. Mielestäni luonnollisuuteen vetoaminen on hieman vaarallinen argumentti, sillä lopulta luonnollisuudella voidaan perustella vähän mitä vaan. Kun katsomme maailman eri kulttuureja, niin polygamia ja lapsi/teiniavioliitot ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus, erityisesti historiassa. Voisimme jopa väittää, että tämä on ihmislajin luonnollinen tila. Meidän länsimaisessa yhteiskunnassamme näihin kuitenkin suhtaudutaan erittäin kielteisesti. Mutta, noh, yleensä, kun puhumme seksuaalisesta suuntautumisesta, niin tarkoitamme sillä homo-, bi- ja heteroseksuaaleja.

Seuraavaksi kirja kuitenkin sotkee seksuaalisen suuntautumisen käsittelyyn aiemman sukupuolisekasotkuisuuden ja mainitsee erikseen eräänä seksuaalisena suuntautumisena panseksuaalisuuden, jonka määrittelee siten, että henkilö tuntee vetoa KAIKKIA SUKUPUOLIA oleviin ihmisiin. Mitähän tämä nyt sitten käytännössä tarkoittaa ottaen kirjan aiemmat sukupuoleen liittyvät väitteet? Erikseen mainitaan käsite ”sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt” ja sanotaan, että näistä käytetään lyhennettä HLBTIQA. Tämä lyhenne tulee sanoista homo, lesbo, bi, trans, inter, queer, asexual. Eli kirja käyttää LGBT (lesbian, gay, bi, trans)-ihmisistä laajennettua termiä, johon sisällytetään myös ryhmiä, jotka eivät sinne mitenkään kuulu. LGB-liikkeessä on alunperin kyse lesbonaisten, homomiesten ja biseksuaalien yhteiskunnallisista oikeuksista (eli ei-heteroista ihmisistä eli seksuaalivähemmistöistä). Myöhemmin siihen lisättiin T eli transsukupuolisuus (jolla ei ole enää tekemistä kolmen ensimmäisen kanssa). Kirja sisällyttää tähän poppooseen myös intersukupuoliset (wattafak), queerit (mitä ne oikeastaan edes on) ja aseksuaalit (jotka voivat olla myös heteroita). Sitten kirja vielä nostaa erikseen esiin aseksuaalit, joiden olen huomannut ilmaantuneen LGBT-piireihin parin viime vuoden aikana omana korostettuna joukkonaan jostain syystä (mitä en ymmärrä ollenkaan). Aseksuaalisuus tarkoittaa sitä, että henkilön seksuaalinen halu ei kohdistu mihinkään tai se puuttuu. Tämä voi olla joko pysyvää ja sairaudesta johtumatonta, tai pysyvä tai ohimenevä oire jostakin psyykkisestä tai fyysisestä häiriöstä (kuten hormoniongelmista, stressistä, masennuksesta, traumatisoitumisesta yms). Aseksuaali voi olla myös hetero, joten aseksuaalisuus ei ole mikään homouden kaltainen seksuaalinen suuntautuminen. Väittäisin, että aidolla, sananmukaisella aseksuaalilla hänen tilansa on pysyvä ja ei liity suoraan sairauteen. Aseksuaali on kuitenkin yleensä kiinnostunut muista ihmisistä romanttisessa mielessä, ja tällä perusteella hän voi olla hetero, homo tai bi. Kirjan tehtävissä laitetaan oppilaat opiskelemaan pride-lippuja ja kysellään, että miksi on tärkeää, että lippuja on erilaisia. Itsehän en ymmärrä, että miksi niitä pitää olla niin paljon. Itse olin tänä vuonna vanhapierukavereideni kanssa ihmettelemässä Helsinki Priden menoa ja jouduimme googlaamaan kaikki tsiljoonat liput, joihin kääriytyneinä teinien sankat joukot viilettivät ohitsemme. Istuskelimme orpoina keskellä nurtsia ja pohdimme, että mitä kettua oikein teemme täällä. Lähdimme sitten kaljalle kauas keskustasta. Ja me olimme kaikki homoja siis. Silloin, kun HLBTIQA oli vielä LGB ja nykyinen Pride oli nimenomaan Gay Pride, niin meillä oli tasan yksi lippu, sateenkaarilippu. Tässä kirja siis opettaa seksuaalivähemmistöistä asiaa, josta monet seksuaalivähemmistöihin lukeutuvista ihmisistä ovat jyrkästi eri mieltä, mutta mikä kuitenkin on sopusoinnussa intersektionaalisen feminismin/transideologian kanssa (hmm…). Lopuksi kirjassa vielä intersektionaalisen feminismin hengessä alleviivataan, että ”seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei voi mitata kenenkään ihmisarvoa”.

Seuraavaksi laitetaan oppilaat opiskelemaan sitä, miten rasismi, ennakkoluulot ja stereotypiat ovat haitallisia ja tekemään tehtäviä aiheesta. Hmm… Tehtäviä tehdään myös tarinasta, jossa 19-vuotias Vili, biologinen naiseksi pukeutuva mies, kertoo sukupuolikokemuksestaan. Tarinasta ja tehtävistä opitaan transideologian ja intersektionaalisen feminismin keskeisiä käsitteitä: sukupuolittaminen, ”sukupuoli ei määritä minua”, feminiininen ilmaiseminen, sukupuolen moninaisuus. Sen sijaan, että tyydyttäisiin esittelemään Vili miehenä, joka yksinkertaisesti tykkää esiintyä naisena, niin homma esitetään paljon suurempana maailmankuvallisena asiana, jossa Vilin pukeutumistyyli jotenkin muuttaa hänen sukupuoltaan tai vaikuttaa siihen. Todellisuudessahan Vilin kaltaiset ihmiset eivät ole historiassa mitään ennenkuulumatonta, etenkään muotipiireissä. Huomatkaa nettisivu, joka mainitaan Vili-tarinan yhteydessä: Sukupuolena ihminen. Tämä sivu edustaa melkoisen mielenkiintoista käsitystä sukupuolesta (sukupuolen kahtiajakoa kritisoidaan pelkästään intersukupuolisuuden perusteella ja se esitetään pelkästään kulttuurisena konstruktiona).

Lopuksi vielä kyseessä olevan oppikirjan kansi ja julkaisutiedot:

Kustantaja on Otava ja kirjoittajat on lueteltu koulutuksineen tässä. Kirjan sisältö herätti jo aikaisemmin kohua somessa, ja eräs kirjan tekijöistä on ottanut kantaa saamaansa palautteeseen Facebook-sivuillaan. Suosittelenkin nyt itse kutakin lähettämään lisää palautetta sekä tekijöille että kustantajalle. Mikäli lastesi koulussa on käytössä ko. kirja, laita palautetta suoraan kouluun ja elämänkatsomustiedosta vastaavalle opettajalle. Koulussa ei ihan oikeasti voida opettaa kasvaville lapsille ja teineille ihan mitä tahansa puolueellista huuhaapoliittista diipadaapaa. Jos joku vielä tämän jälkeen kehtaa väittää, että transideologia on joku äärioikeiston keksimä salaliittoteoria, niin hahhahhaa ja hohhohhoo. Mahtanet olla kyseisen ideologian niin läpiaivopesemä, että et enää näe metsää puilta.

Aito avioliitto ry:n sivuilla esitellään toinenkin oppikirja, jonka sisältö on samansuuntaista, mutta kyseessä on terveystiedon kirja. Opetushallitus linkkaa sivuillaan tässä bloggauksessa aiemmin mainitun Sukupuolena ihminen -projektin yhtenä terveystiedon oppimateriaaleista.

Kun lähdemme tutkailemaan, että mistä nämä kaikki jutut ovat peräisin, niin kaikki tiet vievät Setaan. Seta yhteistyökumppaneineen ihan oikeasti huseeraa kulisseissa todella aktiivisesti ja ON JO NYT vaikuttanut yhteiskunnan perusrakenteisiin erittäin ratkaisevalla tavalla (kuten koulujärjestelmään). Kyseinen pulju sietäisi kaataa kokonaan, mikäli minulta kysytään. Sain jo pari vuotta sitten yhteydenoton eräältä henkilöltä, joka oli seurannut Setan toimintaa jossakin ihmisoikeusseminaarissa. Seta oli kyseisessä paikassa etsinyt tekijöitä useille suunnitelmissaan oleville projekteille, joista yhden minulle kirjoittanut henkilö mainitsi erityisesti: Seta etsi ohjelmoijaa tietokoneohjelmalle, jonka avulla aiotaan opettaa erilaisia sukupuoli-identiteettejä alakoululaisille. Seta EI EDUSTA seksuaalivähemmistöjä kollektiivina, vaan Seta edustaa tiettyä tarkoin rajattua POLIITTISTA IDEOLOGIAA. Minulla kansallismielisenä konservatiivina ei ole mitään sijaa Setassa tai asiaa heidän piireihinsä, vaikka olen lesbo. Homoseksuaalisuus ei tarkoita, että henkilö olisi sen vuoksi automaattisesti jotakin tiettyä mieltä maailmankuvallisissa tai poliittisissa asioissa.

Tästä voitte lukea elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta. Opetussuunnitelmaan ei sisälly mitään mainintaa tässä bloggauksessa esitellyistä asioista. Sen sijaan 7-9 -luokkalaisten opetuksesta todetaan seuraavaa: ”Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja luovina toimijoina, jotka kokevat ja tuottavat merkityksiä keskinäisessä toiminnassaan ja kanssakäymisissä ympäröivän maailman kanssa. Katsomuksia, inhimillisiä käytäntöjä ja niitä koskevia merkityksiä pidetään yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuuriperinnön vuorovaikutuksen tuloksina. --- Elämänkatsomustiedon opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden valmiuksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi. Tavoitteena on täysivaltainen demokraattinen kansalaisuus globalisoituvassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Tämä edellyttää elämänkatsomustiedon opetukselta monipuolisen katsomuksellisen ja kulttuurisen yleissivistyksen kartuttamisen lisäksi eettisen ja kriittisen ajattelu- ja toimintakyvyn sekä oppimisen taitojen kehittämistä. Elämänkatsomustiedossa kriittinen ajattelu ymmärretään perusteita etsivänä, asiayhteydet hahmottavana ja tilannetajuisena sekä itseään korjaavana. Siihen liittyy avoin ja pohdiskeleva asenne. --- Sisältöjen valinnassa pyrkimys yleissivistävään tietoon yhdistetään oppilaiden kokemusmaailmaan ja identiteetin ja elämänkatsomuksen etsintään. Olennaista on löytää sisältöjä, joiden kanssa työskenteleminen antaa oppilaalle mahdollisuuden rakentaa tiedosta ja omakohtaisesta pohdinnasta katsomuksellista arvostelukykyä.”
Ainakin tämä sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista käsittelevä ”kokonaisuus” jäi, öh, varsin suppeaksi ja tiettyä tarkoin rajattua näkemystä edustavaksi. Tilanne olisi aivan täysin eri, jos kirjassa olisi esitelty transideologian näkemys asiasta vain yhtenä tapana nähdä tämä aihealue muiden katsantotapojen ohella (esim. ”Joidenkin näkemysten mukaan myös mies voi synnyttää”, ja sitten eritelty, että mihin tämä näkemys perustuu, ja vastaavasti esitelty muitakin näkövinkkeleitä asiaan).

Suosittelen ottamaan myös yhteyttä elämänkatsomustiedon opettajien järjestöön Feto ry:hyn. Etusivulla lukee: ”FETO:lla on kolme tehtävää: filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien tukeminen, aineiden opetuksen kehittäminen sekä niiden aseman vahvistaminen suomalaisissa peruskouluissa ja lukioissa.” Tämä järjestö on vastuussa siitä, että mitä ja miten nuorille elämänkatsomustiedon tunneilla opetetaan. Järjestö on Kompassi -kirjan tekijä.

Setan huseeraamisesta, eli siis tietyn ideologian levittämisestä, mainittakoon myös seuraavaa:

Valtioneuvoston sivuilla on luettavissa Sosiaali- ja terveysministeriön tietopaketti sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta oppilaitoksille, työpaikoille ja viranomaisille. Tämä pätkä on etusivulta (lihavoinnit minun): ”Tasa-arvolain uudistus laajensi sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot koskemaan myös syrjintää sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Tietopaketti tarjoaa tasa-arvolain uudistuksen käytäntöön viemisen tueksi tietoa sukupuolen moninaisuuden huomioimiseen ja syrjinnän ennaltaehkäisyyn etenkin oppilaitoksissa, työpaikoilla ja viranomaisten toiminnassa. Tietopaketti esittelee kehittämisehdotuksia työpaikoille, oppilaitoksille ja viranomaisille, sekä kuvaa syrjintätilanteissa toimimista ja syrjinnän ennaltaehkäisyä syrjityksi tulleen kannalta. Tietopaketti myös kertoo tasa-arvolaista ja tasa-arvolain uudistuksesta, sekä havainnollistaa esimerkein sitä, mitä syrjintä sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella voi olla.”
Itse sisällöstä poimin seuraavaa:
”5.2. Miten sukupuolen moninaisuus huomioidaan oppilaitoksen tasa-arvotyössä. --- 5.2.4 Kehitetään sitä, miten opetuksessa ja oppimateriaaleissa käsitellään sukupuolen moninaisuutta. Eräässä oppilaitoksessa todettiin, että käytetyt oppimateriaalit eivät ota sukupuolen moninaisuutta huomioon kovin hyvin. Tiettyihin kursseihin lisättiin tietoa sukupuolen moninaisuudesta ja sukupuolivähemmistöistä. Lisäksi päätettiin kehittää käytettyä oppimateriaalia jatkossa tästä näkökulmasta systemaattisesti. Luokassa pohdittiin, miten sukupuolistereotypioiden toistaminen opetuksessa ja oppimateriaaleissa vaikuttaa eri sukupuolta oleviin oppilaisiin. Yhdessä päätettiin, että kun joku huomaa sukupuolistereotypian esimerkiksi oppimateriaalissa tai puheessa, siitä saa huomauttaa. Näin vastuullistettiin kaikkia havainnoimaan ympäristöä ja omia tekemisiään ja ottamaan sukupuolen moninaisuus paremmin huomioon arjessa.
Kielenopettajat kerääntyivät yhteen jakaakseen tietoa siitä, miten he opetuksessaan kertovat sukupuolen moninaisuudesta. Puhuttiin esimerkiksi siitä, kuinka eri kielissä muunsukupuolisiksi itsensä kokevat käyttävät pronomineja ja taivuttavat verbejä, tai miten muunsukupuolisesta ihmisestä voi puhua kullakin kielellä. Tehtiin yhteinen moniste, jota voitiin jakaa kaikkien kielten tunneilla. Oppilaitoksessa todettiin, että opettajien jatkokoulutuksessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että se tarjoaa opettajille mahdollisuuden myös kehittää taitojaan sukupuolen moninaisuuteen liittyvässä osaamisessa. Oppilaitoksessa kehitettiin normikriittistä pedagogiikkaa. Pohjaksi otettiin Normit nurin! – hankkeessa kehitetty opas, joka löytyy hankkeen sivuilta: linkki. Oppaassa käsitellään erilaisia normeja ja niiden vaikutusta nuorten elämään esimerkkitarinoiden avulla. Oppaassa on myös kehittämisideoita.”
Tähän en voi minä todeta oikein muuta kuin että ”ei saatana”. Aika hiljaiseksi vetää.

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteessä ”Tasa-arvolaki, oppilaitokset ja sukupuolen moninaisuus” todetaan (alleviivaukset minun): ”Sukupuoleen perustuva häirintä voi ilmetä esimerkiksi seuraavin tavoin: 1) halventava puhe toisen henkilön sukupuolesta, mukaanlukien hänen sukupuoli-identiteettinsä ja sukupuolen ilmaisunsa, 2) sukupuolivähemmistöjen vähättely.”
Tästä voisimme päätellä, että jos opettaja kieltäytyy transideologisesta opetuksesta, voidaan hänen helposti sanoa syyllistyvän sukupuolivähemmistöjen vähättelyyn eli syrjintään. Opettajilla ja kouluhenkilökunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia transideologian säännöillä. Ihmisoikeusasioihin on vähän kuin salakalavalasti ilmestynyt oikeus ”sukupuoli-identiteettiin” ja ”sukupuolen ilmaisuun”. Vilkaise vaikka tätä Ihmisoikeusliiton sivua. Huomaa, että tällaista materiaalia käytetään pohjana kaikessa keskeisessä yhteiskunnallisessa toiminnassa, kuten opetuksessa ja lainsäädännössä.

Eräs ystäväni löysi joitakin graduja, joissa oli kritisoitu terveystiedon opetuksen hetero- ja penetraatiokeskeisyyttä ja sukupuolen kaksinapaisuutta. Hän huomautti, että nyt pitäisi alkaa erikseen puhua seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Hän ehdotti, että seksuaaliterveystiedolla annettaisiin nuo sateenkarevat seksi- ja ehkäisyvinkit ei-heteroille tai spektrumsukupuolisille. Heteroseksiä ja lisääntymissukupuolia käsiteltäisiin lisääntymisterveyden osalta. Koska onhan ensiarvoisen tärkeää antaa lapsille kasvatusta siihen miten tullaan tai ei tulla raskaaksi ja miten lisääntymisterveydestään voi pitää huolta. Voi herranpieksut, että olemme yhteiskunnallisesti tällaisessa pisteessä, mutta tässähän ystäväni on aivan ehdottomasti oikeassa. Hän linkkasi tämän seksuaali- ja lisäntymisterveyden toimintaohjelman.

On käsittämätöntä, miten syvälle Seta on omaperäisine näkemyksineen penetroitunut koulutusjärjestelmään ja hallintoelimiin. Yllä mainitaan Normit nurin! -hankkeen opas, jota oli jossain oppilaitoksessa käytetty pohjana ”normikriittisen pedagogiikan” kehittämisessä. Kyseisen oppaan ovat tuottaneet yhteistyössä Seta ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry, Suomen Lukiolaisten Liitto SLL ry ja Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf. Setan yhteistyöverkostot ovat erittäin laajat ja Seta levittelee näkemyksiään aivan joka puolelle. Seta tekee myös tiivistä yhteistyötä poliittisten järjestöjen kanssa. Itse kävin yliopistoni tapahtumassa, jossa kampusjärjestöt ja poliittiset nuorisojärjestöt esittäytyivät. Niistä osa mainosti suureellisesti olevansa Setan yhteistyöjärjestöjä ja sitoutuneensa Setan politiikkaan. Jätin liittymättä pariin järjestöön jouduttuani erimielisyyteen Setan roolista kyseisessä järjestössä. Sanoin, että minä en tue Setaa, enkä liity yhteenkään puljuun, joka tukee Setaa. Erään järjestön puheenjohtaja totesi kuivasti: ”Me tässä järjestössä tuemme ihmisoikeuksia”. Joo, eli Seta on yhtä kuin ihmisoikeudet. Kaikki tasa-arvokeskustelu käydään Setan asettamilla säännöillä. Jooei. Tässä yksi aika hullu esimerkki. En allekirjoita todella monia Setan näkemyksiä, pidän useita niistä hyvin vaarallisina ja haitallisina, ja en hyväksy sitä, miten kyseinen lafka esiintyy homo- ja transasioiden ylimpänä asiantuntijana ja järjestää aiheeseen liittyviä koulutuksia oppilaitoksille, firmoille, terveydenhoitohenkilökunnalle, kunnallisille elimille yms. Esimerkiksi Setan alaisuudessa toimivaa Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskusta (entinen Transtukipiste) konsultoidaan usein ja transsukupuolisuuteen liittyvissä asioissa, mutta kyseinen lafka on täysi huuhaahömppäjärjestö, joka valitettavasti tuottaa myös oppaita, joita käytetään myös järjestöissä ja terveydenhuollossa. Seta ei ole yhtä kuin homot, transsukupuoliset tai tasa-arvo, vaan Seta järjestönä edustaa pelkästään omaa hyvin rajattua maailmankuvaansa. Setan voidaan sanoa pettäneen homot, sillä mikäli biologisen sukupuolen merkitys häivytetään, niin samalla homouskin lakkaa olemasta. Homot alkavat olla aika saakelin vihaisia.

Minä olen homo, ja vastustan Setan näkemyksiä.

Huomatkaa myös sellainen tärkeä seikka, että nyt ihmisoikeusporukka huseeraa kulisseissa ”antigenderien” eli ”sukupuolten tasa-arvoa vastustavien liikkeiden” pysäyttämiseksi. Täältä voit lukea Valtioneuvoston julkaiseman selvityksen, jossa asia mainitaan. Minun korvaani tuo on melkoista pimeää legendaa, mutta tekijät ovat ilmiselvästi tosissaan. Suomen Aito avioliitto ry mainitaan nimeltä. Minulle tulee tästä sellainen kutina perseeseen, että tulevaisuudessa itse kullakin, minä mukaanlukien, on vaara tulla niputetuksi ”antigenderiksi” ja ties mitä uusia hiljentämislakeja ja rikosnimikkeitä siihen mennessä on ehditty säätää, ja jos et varo suutasi, niin joudut vielä karkotetuksi Siperiaan. Bloggari Anne M on blogissaan referoinut julkaisun sisältöä suomeksi (huomaa, että Anne M on trans- yms. asioista minun kanssani eri mieltä). Elämme joka tapauksessa vähän jänskättäviä aikoja, ihan helvetin outoja ja pähkähulluja aikoja oikeastaan. Mitäs sanotte, vanhapierut siellä ruudun takana, joko alkaa tulla flashbackeja Neukkulasta?

Se, joka hallitsee kieltä, hallitsee yhteiskuntaa jne. Transideologia tulee ja syö sinunkin lapsesi.

P.S: Jakakaa tätä bloggausta somessa niin maan perkeleesti. On aikakin, että jengi saa tietää näistä asioista.