Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

Eräänä kauniina päivänä pyöriessäni netin ihmemaassa törmäsin ISISin viralliseen englanninkieliseen verkkojulkaisuun. ISISillä on virallinen verkkolehti, joka ilmestyy usealla kielellä. Alkuperäinen lehti oli Dabiq, nykyinen on Rumiyah. Tässä on sivu, jonne on kerätty Dabiq-lehtiä englanniksi ja tässä vastaavasti Rumiyahia. Voit käydä itse lukemassa.

Verkkojulkaisu teki minuun hyvin suuren vaikutuksen, samankaltaisen kuin buddhalaisuus teki minuun aikaisemmin. Vieraisiin kulttuureihin tutustuessani olen tehnyt erään hyvin tärkeän havainnon, joka on oikeastaan aivan itsestäänselvä juttu, mutta jota länsimaalaisten ihmisten enemmistö ei tunnu tajuavan ollenkaan. Kerron tässä kirjoituksessa havainnoistani, joita olen tehnyt tarkkaillessani ei-länsimaalaisia ihmisiä.

On erittäin tärkeää ymmärtää, että postmoderni liberaalinen sekulaari länsimainen maailmankuva arvomaailmoineen on vain yksi tapa käsittää maailma. Todella monella länsimaalaisella on sellainen illuusio, että tämä maailmankuva on jonkinlainen kehityksen päätepiste. Tämä maailmankuva on heidän mielestään sellainen, johon kaikki maailman ihmiset pohjimmiltaan pyrkivät ja haluavat. Tämä maailmankuva on kaikkein vapain ja tasa-arvoisin. Vapaus ja tasa-arvohan ovat sitä paitsi arvoista suurimmat. Jos joku on tästä eri mieltä, niin kyseinen henkilö ei ole jostakin syystä nähnyt vielä valoa (mutta kyllä hän sen vielä tulee näkemään). Miksi ihmeessä joku ei olisi tämän maailmankuvan arvomaailman kanssa samaa mieltä?

Tämä on erittäin paha harhakuvitelma. Nimittäin ei-länsimaiset ihmiset eivät todellakaan ole asioista samaa mieltä. He saattavat jyrkästi kritisoida länsimaista maailmankuvaa ja elämänmenoa ja pitää sitä erittäin vääränä ja jopa tuomittavana ja epätoivottavana. He haluavat erkaannuttaa itsensä siitä. Kulttuureissa voi olla ihan oikeasti todella suuria eroja arvomaailmoissa. Arvomaailmat voivat olla toisiinsa nähden jopa vastakkaisia. Ihmiset sisäistävät kukin oman kulttuurinsa arvomaailman ja pitävät sitä hyvänä ja oikeana. Sama pätee sinuun länsimaalaisena. Sinä olet oman kulttuurisi tuote ihan samalla tavalla kuin muidenkin kulttuurien ihmiset ovat omiensa ja sinä olet sisäistänyt oman kulttuurisi arvomaailman ja pidät sitä oikeana.

Sitä sanotaan, että mennessäsi vieraaseen maahan opit enemmän omasta maastasi kuin siitä uudesta maasta. Tämä pätee minuun erittäin hyvin. Olen matkustellut paljon, seurustellut monta vuotta ulkomaalaisen kanssa, ollut töissä muiden kulttuurien edustajien kanssa ja lukenut paljon. Tutustuessasi vieraisiin kulttuureihin huomaat ensisijaisesti sen, että mikä on erilaista kuin omassa maassasi. Olen matkoillani ymmärtänyt, että mikä on Suomessa ihan oikeasti hyvää ja minkä säilyttämisen puolesta kannattaa taistella. Mutta olen myös ymmärtänyt hyvin selkeästi sen, että mikä on Suomessa pielessä ja mikä täytyy ehdottomasti korjata.

Ei-länsimaalaisille ihmisille on tyypillistä seuraavat asiat:

1. He ovat hyvin hierarkiatietoisia. Ihmiset eivät ole tasa-arvoisia, eikä heidän tulekaan olla. Tämä on heistä normaalia.
2. Heidän mielestään sinun täytyy ymmärtää oma paikkasi ja käyttäytyä sen mukaisesti.
3. Kaikenlaisten auktoriteettien kunnioittaminen on äärimmäisen tärkeää (vanhemmat ihmiset, omat vanhempasi, uskonto, opettajat, poliitikot, pomot...).
4. Uskonto on heille normaali osa arkielämää. Uskontoa ei kyseenalaisteta siitä huolimatta, että heidän uskonnollisuutensa asteessa voi olla merkittäviä eroja (toiset ovat paljon uskonnollisempia kuin toiset ja toiset ottavat uskonnon paljon vakavammin kuin toiset).
5. He ovat hyvin perhekeskeisiä ja heillä on hyvin konservatiiviset perhearvot.
6. Heillä on hyvin konservatiivinen sukupuolikäsitys ja he uskovat vanhoillisiin sukupuolirooleihin.
7. He ovat ahkeria ja työkeskeisiä. He eivät välttämättä lainkaan tee eroa vapaa-ajan ja työajan välillä.
8. He ovat todella ihmisläheisiä, sosiaalisia ja yhteisöllisiä.
9. He uskovat oikean ja väärän olemassaoloon.
10. Heillä on hämmästyttävä moraalinen selkäranka ja mielentyyneys. He kokevat, että heillä on paikka ja tarkoitus ja heistä pidetään huolta (viimeistään jonkin jumalolennon toimesta jos ei ihmisten).

Muistan, kun peruskoulussa käsiteltiin maailman kulttuureita ja sanottiin, että länsimaalainen kulttuuripiiri on individualistinen, kun muut kulttuuripiirit ovat lähinnä kollektivistisia. Minulla oli erittäin suuria vaikeuksia ymmärtää, että mitä kollektivismi tarkoittaa. Muistan, että kollektivismia selitettiin siten, että ihmiset kokevat olevansa ensisijaisesti yhteisön jäseniä ja vasta toissijaisesti yksilöitä ja määrittelevät itsensä ensisijaisesti yhteisön kautta. Joissakin kulttuureissa ihmiset eivät koe itseään yksilönä ollenkaan. En voinut mitenkään ymmärtää, että miten tällainen voi olla mahdollista ja miltä sellainen mahtaisi tuntua. Ymmärsin kaiken vasta mentyäni kehitysmaahan ja nähtyäni kollektivistisen yhteiskunnan käytännössä. Olen siis seurustellut monta vuotta kaakkoisaasialaisen kanssa, oleillut paikallisten kanssa useassa Aasian maassa, matkustellut paljon ja tavannut paljon ulkomaalaisia töissä (sekä asiakkaina että työkavereina). Olen tuntenut porukkaa eri puolilta Eurooppaa ja Venäjää, Amerikkaa, Oseaniaa, Lähi-Itää, Pohjois-Afrikkaa ja Aasiaa. Valtaosa kokemuksistani on kuitenkin Kaakkois-Aasiasta, joten siksi tässä kirjoituksessa keskityn niihin. Päätelmäni perustuvat omiin välittömiin havaintoihini ja kokemuksiini.

Päällimmäinen havaintoni on, että vieraiden kulttuurien ihmiset ihan oikeasti uskovat oman kulttuurinsa arvomaailmaan. Heistä se on oikein. Kun he tutustuvat länsimaihin, niin he ihmettelevät meidän kulttuuriamme, tapojamme ja käytöstämme samalla tavalla kuin me ihmettelemme vieraita tapoja kaukomailla. He pitävät meitä omituisina ja erikoisina ja saattavat ihmetellä suuresti jopa sellaisia asioita, joita me pidämme ihan normaaleina ja itsestäänselvinä. Heille meidän tapamme ja kulttuurimme ovat vieraita ja eksoottisia. Mutta he myös paheksuvat monia asioita samalla tavalla kuin mekin paheksumme tiettyjä asioita muissa kulttuureissa. On harhaluulo, että jokainen Suomessa tai muualla länsimaissa asuva ulkomaalainen haluaisi suomalaistua tai länsimaistua. Eivät he halua, sillä he pitävät meidän ajatusmaailmaamme vääränä. Heillä on omat syynsä länsimaissa asumiseen ja se ei välttämättä lainkaan ole meidän kulttuurimme tai yhteiskuntamme ihailu tai parempana pitäminen. He voivat kyllä tänne sopeutua, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että he oppivat, mitä täällä pidetään oikeana tai vääränä, ja he välttävät meidän arvomaailmamme avointa arvostelua tai rikkomista, mutta he eivät välttämättä lainkaan usko arvomaailmaamme tai hyväksy sitä. Tämä on erittäin tärkeä asia ymmärtää.

Kun kävin ensimmäisen kerran Kaakkois-Aasiassa, niin minulle oli shokki huomata, miten hierarkkinen paikallinen kulttuuri ja ajatusmaailma on. Jokaisella ihmisellä oli oma paikkansa ja asemansa ja he tiesivät tämän paikan, eivätkä kyseenalaistaneet sitä. Kun minä menin sinne ulkopuolisena, niin minulle annettiin asema paikallisten toimesta automaattisesti, vaikka en sitä vaatinut tai edes tajunnut vaatia ja paikalliset omasta aloitteestaan järjestäytyivät siten, että minun asemaani kunnioitettiin. Se oli hämmästyttävää. En ollut koskaan nähnyt tai kokenut mitään vastaavaa. Aseman määräytymiseen on omat tietyt säännöt ja siihen vaikuttaa ikä, sukupuoli, sukulaisuussuhde, varallisuus tai muu asema (esim. vanhempi-lapsi, vanha-nuori, pomo-työntekijä, rikas-köyhä, opettaja-oppilas, mies-nainen, hallitsija-alamainen ym.). Yleensä asetelma on vanha-nuori ja vanhempi-lapsi, mutta näiden yli menee pomoasema, opettaja-asema, hallitsija-asema tai varakkuus. Minä olin varakkaan miehen lapsen puoliso, joten asemani oli korkea. Tämä näkyi erityisesti siinä, miten puolisoni isän työntekijät suhtautuivat minuun. Mutta se näkyi myös siinä, että miten puolisoni isä suhtautui puolisoni käytökseen. Puolisoni oli tullut Suomeen 2-vuotiaana, käynyt suomalaisen peruskoulun ja imenyt Suomesta paljon asenteita. Näistä yksi oli yltiöindividualismi. Hän ei länsimaistuneena yltiöindividualistina hyväksynyt kotimaansa voimakasta hierarkkisuutta ja auktoriteettien kyseenalaistamatonta kunnioitusta. Hänen isänsä ei voinut sietää tätä. Isä ei voinut sietää hänen oman asemansa kyseenalaistamista ja isä koki, että häntä uhmataan, vaikka puolisoni olisi vain ilmaissut mielipiteensä jostain mitättömästä asiasta.

Tämän kokemuksen jälkeen aloin huomata näitä hierarkiajuttuja ulkomaalaisten työkaverien käytöksessä. Esimerkiksi työpaikalle uutena työntekijänä tullut minua paljon vanhempi aasialainen henkilö asettui minuun nähden alisteiseen asemaan, koska koki, että minä olen hänen opettajansa. Tässä työpisteessä oli kolme päällikköä ja kyseisen työntekijän ensimmäinen kysymys oli, että mikä on päälliköiden keskinäinen arvojärjestys. Eräässä toisessa työpaikassa aasialainen pomoni oli erittäin vihainen uudelle työntekijälle, joka oli jättänyt minun ohjeeni huomiotta, sillä pomon mielestä minä olin kauemmin töissä olleena uuteen työntekijään nähden korkeampi (hän sanoi minulle englanniksi ”you are his senior”). Tässä työpaikassa oli paljon aasialaisia työntekijöitä ja he eivät koskaan puhutelleet omistajaa tai päälliköitä ilman titteliä (mr, miss, mrs, sir, madam, työpaikka oli englanninkielinen), vaikka tätä ei heiltä koskaan vaadittu ja paikalliset (länsimaalaiset) työntekijät eivät näitä titteleitä käyttäneet. He käyttivät titteleitä myös puhuessaan omistajasta tai päälliköistä keskenään niin, että omistaja tai päälliköt eivät olleet tilassa läsnä. Aasialaisista yksi selitti minulle, että he tekevät näin, koska se on kunnioittavaa ja siten oikein.

Oleskellessani eräässä Aasian maassa paikallisten luona näin paljon vastaavia asioita myöskin. Olin käymässä kyseisestä maasta kotoisin olevan työkaverin perheen luona. Tämä tuttuni on äitini ikäinen ja muuttanut Suomeen vasta aikuisiällä. Hän on siis ajatusmaailmaltaan ja maailmankuvaltaan täysin aasialainen. Myös hänen 10-vuotiaana Suomeen muuttanut nyt aikuinen lapsensakin sopeutuu tähän Aasian maahan täysin. Tämä tuttuni on paljon vertaillut Suomea ja tätä Aasian maata keskenään ja hänen juttunsa ovat aina tosi kiinnostavia. Minulle jäi erittäin voimakkaasti mieleen eräs ilta, kun hän selaili Facebookkiaan (hän seuraa paikallisia sivuja ja paikallisia ihmisiä) ja hän halusi näyttää minulle erään videon. Videolla oli mummoikäinen nainen istumassa penkillä ja hän edessään maassa oli polvillaan aikuinen nuorempi nainen, joka pesi mummon jalkoja. Sitten nuorempi nainen asetti mummon jalat maahan ja painoi omat kasvonsa mummon jalkoihin, otti mummon jalat käsiinsä ja hieroi niitä kasvoihinsa madellen maassa mummon edessä. Tuttuni kasvoilla oli erittäin ylpeä ilme, kun hän katsoi tätä videota. Hän sanoi, että näin täällä meillä tehdään ja hän lisäsi paheksuen: ”Suomalainen ei tee näin”. Hän selitti minulle, että hänen maassaan vanhempia kunnioitetaan aina ja henkilön vanhemmat ovat palvonnan kohteeseen rinnastettava asia. Omien vanhempien palveleminen on ihmisen elämän tärkein asia. Hänen mielestään tämä oli kaunista ja oikein ja hän tykkäsi näyttämästään mummovideosta ja piti sitä kauniina. Myöhemmin menin hänen ja hänen perheensä mukana erääseen paikalliseen juhlaan, jossa perheen mummo- ja pappaikäiset isovanhemmat istuivat tuoleilla buddhalaisen temppelin keskellä ja heidän aikuiset lapsensa asettuivat heidän eteensä puoliympyrään polvilleen lattialle. Lapset nostivat kätensä paikalliseen rukousasentoon ja kumarsivat vanhempien edessä maahan asti useita kertoja. Toimitus kesti useita minuutteja ja tunnelma oli erittäin harras. Lapset olivat niin liikuttuneita, että itkivät. Näin vastaavan rituaalin aikaisemmin myös aasialaisissa häissä Suomessa.

Minä en pelleile.

Kaikki nämä mummon ja papan aikuiset lapset osallistuivat mummon ja papan hoitamiseen ja heistä jokainen vuorollaan oli mummon ja papan luona, vaikka lapsilla on oma perhe ja omat lapset. Mummoa ja pappaa ei koskaan jätetty yksin. Heidän lapsensa hoitivat heidän kaikki asiansa laskujen maksamisesta, kauppareissuista ja ruoanlaitosta lähtien. Lapset kävivät laittamassa vanhuksille ruoan kolmesti päivässä. Kun tuttuni tuli vanhempiensa luokse, niin hän lahjoitti heille useita tuhansia euroja käteisenä.

Tässä kyseisessä maassa huomasin myös samat piirteet, jotka olin aiemmin huomannut aasialaisen puolisoni kotimaassa (kyseessä on kaksi eri maata). Eli sosiaalisissa tilanteissa ihmisillä on tietty asema ja ihmiset järjestäytyvät tämän aseman mukaan automaattisesti. Kaikki ovat hyvin tietoisia omasta asemastaan ja oman asemansa korkeammaksi kokevat eivät hyväksy asemansa kyseenalaistamista tai uhmaamista. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että kaikilla ihmisjoukoilla perheryhmistä lähtien on aina joku, joka on kyseisen joukon ns. johtaja. Tämä johtaja päättää aivan kaikesta, myös perusasioista, kuten siitä, että mitä tehdään ja minne mennään ja mihin aikaan, milloin syödään ja mitä syödään yms. ja hän päättää näistä suorastaan diktaattorimaisesti edes välttämättä kertomatta suunnitelmistaan joukon toisille jäsenille. Toiset jäsenet eivät myöskään koskaan kysele eivätkä sano omia mielipiteitään liittyen näihin asioihin. He vain seuraavat. He voivat korkeintaan kohteliaasti pyytää, että jos sinulle (johtajalle) sopii, niin voisimmeko tehdä näin tai näin. Minusta erityisen hämmästyttävää oli katsella lapsia tässä maassa. Länsimaille on tyypillistä kiukkuavat kakarat, mutta tässä Aasian maassa kiukkuavia kakaroita ei yksinkertaisesti ole olemassa. Lapset odottavat kiltisti, että vanhemmat saavat asiansa päätökseen ilmaisematta omia mielipiteitään, halujaan tai tylsistymistään yhtään mitenkään. Jos lapsia alkaa tympiä, niin he kiertyvät kerälle johonkin (kuten penkille) ja alkavat nukkua.

Juuri näitä kunnioitussuhteiden ja hierarkioiden rikkomisia aasialaiset eivät hyväksy länsimaissa. He kokevat sen äärimmäisen loukkaavaksi ja saattavat huomauttaa sellaisista asioista, joita suomalainen ei edes huomaa. Esimerkiksi kaverini kertoi, että hänen aasialainen tuttunsa oli huomauttanut hänelle siitä, kun hän oli eräästä tapahtumasta otetussa valokuvassa seisonut poliitikon edessä.

Ei-länsimaalaisille on tyypillistä myös voimakas yhteisöllisyys. Toisin kuin länsimaalaiset he eivät ole atomisoituneita yksilöitä. He ovat aina vahvasti jonkun yhteisön jäseniä, usein usean yhteisön jäseniä, kuten perheensä, kirkkonsa/temppelinsä ja kotikylänsä. Toiset ihmiset ovat heidän koko elämänsä. He eivät välttämättä ole koskaan yksin. Myös ollessaan perheenjäsenistään erossa he ovat tyypillisesti koko ajan kännykässä jonkun sukulaisen kanssa. Länsimaalaisiin yleensä tekeekin suuren vaikutuksen juuri ei-länsimaalaisten ihmisläheisyys, ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Moniin ulkomaalaisiin on todella helppo tutustua ja heidän luokseen saa aina mennä kyläilemään yms. Länsimaiden ulkopuolella ihmisillä ei tyypillisesti ole samanlaista yksityisyyden tarvetta/tunnetta kuin länsimaissa, vaan he ovat tottuneet siihen, että ihmisiä on aina ympärillä. Yksinolo näyttäytyy heille outona ja pelottavana. Yhteisö on heille todella tärkeä. Länsimaalaisten kokemukset ei-länsimaalaisten yhteisöistä vaan jäävät usein pintaraapaisuiksi ja heiltä jää ymmärtämättä, että yhteisön pitää kurissa juuri vahva ryhmäkuri, jota kuvailin yllä hierarkioiden yhteydessä. Sinä uhraat yksilöllisyytesi yhteisön puolesta. Kukaan ei riko yhteisön arvoja vastaan tai kyseenalaista sen auktoriteetteja. Yhteisöstä joutuu aika liukkaasti pihalle, jos alkaa sooloilemaan. Tosin ensiksi tietty sooloilusta rangaistaan sooloilijan ruotuun laittamiseksi. Säännöt kaikkialla yhteiskunnassa ovat hyvin tiukkoja ja niistä ei keskustella, kaikenlaiseen pokkurointiin ja perseilyyn reagoidaan heti ja voimakkaasti ja rangaistukset voivat olla hyvin ankaria. Kaakkois-Aasiassa usein jo silkka häpeä riittää palauttamaan sooloilijan ruotuun. Yksilön sooloilu asettaa koko yhteisön häpeään. Olette ehkä kuulleet julkisesta anteeksipyytämisestä, joka on ns. häpeärangaistus. Japanissa voit saada tuomioistuimessa sellaisen tuomion, että sinun täytyy pyytää oikeussalissa anteeksi vanhemmiltasi ja yhteiskunnalta. Eräässä dokumentissa japanilainen huumekauppias joutui oikeudessa pyytämään anteeksi vanhemmiltaan ja hän selitti, että se oli hänestä niin hirveää, että hän toivoi kuolevansa. Hän sanoi, että pelkkä häpeä riitti hänelle tekemään päätöksen lopettaa huumeiden kanssa sähläily. Näin Youtubessa videon, jossa amerikkalaiset nuoret turistit perseilivät polkupyörillä Thaimaan liikenteessa ja paikalliset poliisit ottivat heidät kiinni. Turistit seisotettiin riviin kadulle ja heidän piti pyytää thaimaalaisilta anteeksi julkisesti. Tämmöinen toimii kaakkoisaasialaiseen, koska yhteisöä vastaan rikkominen on siellä häpeä ja yksilön sooloilu tuottaa häpeää koko yhteisölle. Paikalliset eivät kuitenkaan ymmärrä, että häpeärangaistus ei toimi länsimaalaisiin, koska meidän mielissämme ei yhteisöllä ole samaa asemaa kuin paikallisten mielessä. Meidän mielestämme yksilön tekemiset ovat hänen oma asiansa, eivät yhteisön asia, ja meidän mielestämme nämä anteeksipyynnöt ovat lähinnä päiväkotimeininkiä. Kaakkoisaasialaiset eivät ajattele näin.

Onkin keskeistä ymmärtää, että ei-länsimaalaisilta puuttuu se kuuluisa minäminäminä -ajattelu, jonka muoto on mm. oman yksilöllisyyden ja omien mielipiteiden tai tarpeiden korostaminen. He eivät ensisijaisesti mieti, että mitä minä haluan. He miettivät yhteisöään. He eivät epäröi tehdä henkilökohtaisia uhrauksia yhteisön hyväksi. Uhraukset ovat heille normaali asia, eivätkä he näytä edes ajattelevan sitä uhrauksena. Se on jotain ihan normaalia, mitä kaikki tekevät. Osa tätä omaan asemaan alistumista on myös sukupuoliroolit. Länsimaiden ulkopuolella on sellaiset tiukat vanhoilliset sukupuoliroolit kuin länsimaissa oli vielä sotien aikaan. Myös tätä pidetään normaalina ja olen mm. kuullut naisen puolustavan perinteistä naisen sukupuoliroolia. Hän sanoi mm. että ”kodin hoitaminen on naisen tehtävä, koska mies ei osaa”. Vastaavasti on miehen tehtävä pitää vaimosta huolta. Ei-länsimaalaisille on tyypillistä mennä nuorena naimisiin. Lähestulkoon kaikilla on aviopuoliso ja lapsia jo nuorena. Ensimmäisiä kysymyksiä mitä minulta kyseltiin oli aina ”oletko naimisissa”. Kun vastasin, että en ole, niin reaktio oli aina ”vähän myöhemmin sitten, kun olet säästänyt ensiksi tarpeeksi rahaa”.

Haluan vielä mainita erään sukupuoleen liittyvän asian aasialaisen työkaverini kotimaasta. Kyseinen maa on buddhalainen ja maassa vallitsevan buddhalaisuuden suuntauksen mukaan vain mies voi olla munkki. Tästä seurasi jännä ajatusketju, jonka paikalliset minulle selittivät. Vain mies voi olla munkki ja munkki on pyhä eli mies on täten korkeampi kuin nainen. Maassa olikin miesten kunnioittamiseen liittyviä tapoja, jotka näkyivät myös arkielämän pikkuasioissa. Esimerkiksi et pyykkiä ripustaessasi saa koskaan ripustaa naisten vaatteita ylemmäksi kuin miesten vaatteita, erityisesti naisten alusvaatteita. Paikallisilla oli tapana ripustaa naisten alusvaatteet ja rintsikat kuivumaan niin alas, että ne olivat lähes lattialla. Et myöskään saa koskaan astua miehen pään yli. Kyseisessä maassa usein nukutaan tai maataan lattialla. Täten lattialla voi joskus olla ahdasta ja siirtyminen asunnon osasta toiseen vaivalloista. Et saa koskaan astua miehen pään yli, vaan sinun täytyy astua hänen jalkojensa yli tai pyytää häntä nousemaan ylös, jotta voit kävellä hänen ohitseen. Tämä pätee myös silloin, kun olet itsekin mies.

Noniin. Esimerkit tässä ovat lähinnä Aasiasta, mutta perimmäinen pointtini on tämä: ei-länsimaalaisista kulttuureista kotoisin olevat ihmiset ajattelevat ihan oikeasti toisella tavalla kuin me ja he voivat ihan oikeasti pitää väärinä ja tuomittavina sellaisia asioita, jotka ovat meistä hyviä ja itsestäänselviä ja päinvastoin vaalivat jotakin sellaista, minkä me tuomitsemme. He eivät luovu näistä ajattelutavoista edes muuttaessaan länsimaahan, koska eivät halua. Heille voi olla normaalia, hyvää ja oikein joku sellainen, jota meillä ei ole ja jonka olemassaoloa me emme edes välttämättä tiedosta. Esimerkiksi ulkomaalaiset työkaverini kauhistelivat suomalaisten perhe-elämää. Heidän mielestään Suomessa ei ole koko perhettä edes olemassa. Heille oli täysin käsittämätöntä sellainen, että Suomessa ei noudateta sukupuolirooleja tai pidetä huolta perheenjäsenistä (vertaa esimerkki mummosta ja papasta aiemmin mainitussa Aasian maassa). He eivät voineet mitenkään ymmärtää, että miten voi olla mahdollista, että vanhukset joutuvat vanhainkotiin, missä heitä ei käy välttämättä kukaan katsomassa. Miten on mahdollista, että nainen ei osaa olla nainen ja mies ei osaa olla mies? Työkaverieni mielestä suomalaiset ovat uskomattoman ilkeitä ja inhottavia toisiaan, jopa omaa perhettään, kohtaan. Nyt kun olen nähnyt aasialaisten perhe-elämää, niin ymmärrän täysin, mitä työkaverini tarkoittivat. Eroa on kuin yöllä ja päivällä ja he eivät mitenkään hyväksy suomalaista menoa. Jos suomalaisen täytyy valita henkilökohtaisen vapauden ja itsenäisyyden tai yhteisöllisyyden ja henkilökohtaisten uhrausten väliltä, niin hän valitsee vapauden ja itsenäisyyden. Toisten kulttuurien edustajat valitsevat täysin päinvastoin, eivätkä ymmärrä, miksi suomalainen toimii toisella tavalla. Erilaiset valinnat synnyttävät erilaisen yhteiskunnan.

Olen kirjoittanut vieraan kulttuurin hyväksymisen vaikeudesta aiemminkin. Aiemmassa kirjoituksessani esitin seuraavan ajatuksen: jos sinä suomalaisena muutat Afrikkaan johonkin sellaiseen maahan, missä tytöt naitetaan keski-ikäisille ukoille 8-vuotiaina, tytöt ympärileikataan ja ommellaan umpeen heidän seksuaalisuutensa kontrolloimiseksi, miehillä on sata vaimoa ja sata orjaa, leskiltä hakataan sormet irti ja koiranpennuilta purraan uskonnollisissa rituaaleissa pää irti, niin opitko sinä koskaan hyväksymään nämä tavat? Et helvetissä. Ne ovat aivan kertakaikkiaan sinun arvomaailmaasi vastaan. Saatat ns. sopeutua tai integroitua kyseiseen maahan eli toisinsanoen pidät pääsi kiinni siellä, etkä kommentoi tai arvostele paikallisten tapoja tai kulttuuria, mutta sisimmässäsi et koskaan omaksu tai hyväksy sitä ja kotonasi elät loppuun asti niinkuin suomalainen ja pääsi sisällä ajattelet niinkuin suomalainen ajattelee. Lapsillesi opetat suomalaista ajattelutapaa, et paikallista afrikkalaista ajattelutapaa.

Mainitsin alussa ISISin verkkojulkaisun ja että se teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Miksi näin? Se oli ensimmäinen kerta, kun luin jotakin ISISin itsensä tuottamaa. Aiemmin olen lukenut lähinnä median ja yksityisten ihmisten kuvauksia ISISistä. Nämä tuppaavat maalailemaan siitä kuvan jonain demonisena miekkajärjestönä, joka pakottaa Lähi-Idän kansalaiset seuraamaan itseään väkivallan uhalla väkisin. Kuvailin yllä sitä, että mitä ennestään tiedän ei-länsimaalaisista ihmisistä ja vieraista kulttuureista. Kun luin ISISin julkaisua, niin minulle valkeni välittömästi, että minkä kanssa olemme tekemisissä. Olemme nimittäin tekemisissä ei-länsimaalaisen yhteisöllisen itseensä vahvasti uskovan kulttuurin kanssa. Heidän arvomaailmansa on erilainen kuin meidän, he arvostelevat meidän kulttuuriamme ja arvomaailmaamme ja pitävät sitä vääränä. Tiesin tämän muslimeista jo ennestään, sillä minulla on heistä käytännön kokemusta. ISISin julkaisussa kuitenkin heidän väitteensä ja mielipiteensä perusteltiin. He eivät ole vesikauhuista apinanraivoista porukkaa. Heidän kuvaamisensa tällaisena on tietämättömyyttä, kärjistämistä ja pelkistämistä. Heillä on maailmankuva, arvomaailma sekä perustelut näille. He uskovat niihin. Ja heidän mielestään me olemme väärässä ja meidän olemassaolomme on maailmalle vaarallista, koska meidän yhteiskunnassamme tapahtuu asioita ja meidän yhteiskunnastamme leviää asioita, joita he pitävät väärinä ja pahoina vaikutteina. Lehteä luettuani ymmärsin täysin, miksi joku eurooppalainen haluaisi kääntyä islamiin. Ennen kuin joku tulee huomauttamaan islamilaisista extremisteistä, niin huomatkaa, että esimerkiksi imaamit ovat arvostelleet länsimaalaisten tapaa syyttää kaikista ns. ääri-ilmiöistä extremistejä. Imaamien mukaan monet meidän extremisminä pitämämme asiat ovat mainstream-islamia.

Voit käydä lukemassa ISISin perustelut itse esimerkiksi tästä lehdestä. Huomaa lehden nimi ”Break the cross”. Referoin tässä lyhyesti, että mitä he kirjoittavat.

ISISin julkaisu on suurimmaksi osin Allahin ylistämistä. Se muistuttaa hyvin voimakkaasti muita uskonnollisia julkaisuja, joita olen lukenut (esimerkiksi helluntailaisten Ristin voitto -lehti sekä Jehovan todistajien Vartiotorni ja Herätkää!). Kaikki, mitä Allah on luonut tai määrännyt, on kaunista, hyvää ja oikeudenmukaista. Lehdessä esimerkiksi kuvaillaan luonnonilmiöitä ja luontoa sekä pidetään niitä kauniina ja ylistetään Allahia siitä, miten hän on luonut jotakin niin kaunista. Lehdessä on paljon historiallisia tarinoita ja aina tarinoihin jotenkin liittyy Allahin oikeudenmukaisuus. Lehti on hyvin pitkälti uskonnollista fiilistelyä, joka on lähes identtistä kristillisen uskonnollisen fiilistelyn kanssa. Lehti ei siis todellakaan ole mitään verenhimoista RAAAARGH tapetaan kaikki -meininkiä. Mutta lehdessä myös arvostellaan länsimaita ja oikeutetaan sota länsimaita vastaan länsimaiden pahuudella sekä ylistetään mujahidinejä eli jihad-uskonsotureita (jollaisiksi luetaan länsimaissa tapahtuneiden terrori-iskujen tekijät). Lehdessä erikseen mainitaan pahuutena demokratia, feminismi, ateismi sekä seksuaaliset perversiot, joista pahimpana mainitaan homot (sodomiitit). Lehdessä ihmetellään aivan erityisesti ateismia ja perustelut ateismin vastustamiselle ovat identtiset kristillisten uskovaisten perustelujen kanssa eli miten jotakin niin kaunista ja monimutkaista kuin maailma/luonto olisi muka voinut syntyä sattumalta. Ateismi näyttäisi olevan ei-länsimaalaisille mahdoton asia ymmärtää. Olen nähnyt myös aasialaisen ihmettelevän ateismia. Hän ei ymmärtänyt, miten voi olla mahdollista, että joku ei usko, vaikka suomalaiset väänsivät sen hänelle rautalangasta. Huomatkaa, että kyseessä oli buddhalainen ihminen.

Mutta tämän tekstin perimmäinen tarkoitus ei ole keskustella ISISistä. Tämän tekstin tarkoitus on olla alustusta seuraavalle tekstilleni, jossa juttelen siitä, että mikä Suomessa ja länsimaissa on ihan oikeasti pielessä. Jatketaan siis seuraavassa tekstissä.

Mikä vakuutti ateistin uskonnon tarpeellisuudesta?

Olen ateisti. Se lukee erikseen tuossa blogini otsikon alapuolella. Suhteeni uskontoon ei kuitenkaan ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin mitä tästä voisi päätellä. Olen halunnut alleviivata ateismiani vain siitä syystä, että suvakkien kanssa törmää jatkuvasti sellaiseen asenteeseen, että vain uskovainen on konservatiivi. Haluan tahallani korostaa, että olen konservatiivi ja wanhanaikainen "edistyksen" jarru, vaikka EN ole uskovainen.

Olin nuorempana uskonnollisten ihmisten ympäröimä, sillä suvussani on hartaita helluntailaisia. Olen käynyt useissa uskovaisten tapahtumissa, leireillä ja raamattupiireissä. Olin ala-asteella ja yläasteen alussa itsekin uskovainen, kunnes aloin kyseenalaistamaan kristinuskoa ja intohimoisesti pohtia kysymystä ”mikä uskonto on oikeasti oikeassa?” Olin mielettömän kiinnostunut kaikista maailman uskonnoista, niin nykyisistä kuin sammuneistakin, ja tutustuin myös spiritismiin ja uuspakanuuteen ym. juttuihin. Olin pitkään agnostikko ja vakuuttunut siitä, että jotakin on, mutta ihmiskunnassa kukaan ei välttämättä tiedä, että mitä. Minulla oli hulluja omia teorioita.

Jossain vaiheessa lukiota kuitenkin totesin, että äh. Kyllästyin uskonnollisten kysymysten pohtimiseen aivan kokonaan ja päädyin lopputulokseen, että mitään ihmistä suurempaa ei ole. Maailma on sataprosenttisesti materialistinen ja kaikki elävät olennot ovat pelkkiä biologisia koneita. Uskonnollisten ihmisten irrationaalisuus alkoi ärsyttää minua ja tulin siihen tulokseen, että uskonto sumentaa ihmisten järjen sekä rationaalisen ajattelun ja estää kaiken kehityksen eli uskonto on pelkästään huono asia. Minusta tuli ateisti. Alleviivasin tosin sitä, että olen nimenomaan uskonnoton, enkä pelkästään ateisti, sillä ateismi viittaa vain jumaluskon puutteeseen. Ihminen voi uskoa myös mm. henkiin tai sieluihin ja olla sitä kautta uskonnollinen, vaikka ei mihinkään jumalolentoon uskoisikaan. Itse korostin maailman materialistista luonnetta ja siten kielsin kaikkien ei-materialististen asioiden olemassaolon, kuten sielujen. Tykkäsin ilmaisusta biologinen kone ja tällaisina halusin ihmiset ja eläimet nähdä. Minulle oli tyypillistä korostaa järkeä ja rationaalisuutta ja vähätellä tunteiden merkitystä. En ole herkkä tai tunteellinen ihminen ja koin kaikenlaisen tunteellisuuden turhauttavana. Vähättelin myös omia tunteitani ja pyrin jatkuvasti tukahduttamaan niitä tai selittelemään itselleni, miten turhia ja typeriä ne olivat.

Meni monta vuotta enkä uhrannut uskonnolle juuri ajatustakaan. Sitten eräänä päivänä yllättäen tajusin, että olen ollut monta vuotta kummallisen ahdistunut ja pallohukkainen.

Maailmankuvani oli ateistille tyypillinen eli ihmiselämällä ei ole mitään sen kummempaa arvoa tai tarkoitusta, vaan kuolemamme jälkeen yksinkertaisesti lakkaamme olemasta. Olin yläasteelta saakka nauranut ihmisille, jotka sanoivat, että heitä ahdistaa ajatus ikuisesta mustuudesta. Vastasin heille sanoen, että kuoleman jälkeinen maailma ei ole mustaa, vaan se on ei-mitään. Olla kuollut on sama asia kuin olla ei-syntynyt. Miljardeja vuosia ennen syntymääsi kului ilman, että tajusit mitään. Samalla tavalla miljardeja vuosia tulee kulumaan kuolemasi jälkeen ilman, että tajuat mitään. En kokenut tällaista mitenkään ahdistavana tai lohduttomana. Se nyt vaan on niin ja tosiasiat voivat tunnetusti olla ikäviä, mutta ne nyt vaan on hyväksyttävä. Pidin itseäni psyykkisesti poikkeuksellisen vahvana, kun ajatus elämän turhuudesta ei häirinnyt minua. Ajatus oli jopa kiehtova. Myös arvomaailmani oli paatuneelle ateistille tyypillinen eli täysin kivikova. Kielsin kokonaan absoluuttisen ihmisarvon ja siten myös oman arvoni ja elämäni arvon. Olen pitänyt päiväkirjaa vuodesta 2007 ja luin pohdintojani vuosilta 2009 ja 2010, kun muistelin silloin pohtineeni näitä juttuja. Olin tuolloin listannut joitakin ajatuksiani ja sieltä paistoi hyvin kylmä arvomaailma. Kannatin mm. kuolemantuomiota ja lasten ja eläinten oikeuksien huomattavaa heikentämistä sekä sosiaaliturvan heikentämistä. Kannatin hyvin ankaria rangaistuksia ja voimakasta kuria ja hyväksyin myös itseeni kohdistuvat ankarat rangaistukset. Olin luonnollisesti arvorelativisti, vaikka en tuolloin kyseistä termiä tuntenutkaan, ja koin itseni kauhean fiksuksi, kun olin osannut päästää irti ahdasmielisyydestä ja päässyt kohoamaan moraalisesti ylemmälle tasolle. Koin yleväksi sen, että ajattelussani ei ollut mitään ns. kahlitsevia piirteitä, kuten dogmeja tai ideologiaa.

Tajusin yhdessä vaiheessa, että olen ollut pitkään ahdistunut ja masentunutkin, enkä osannut mitenkään selittää, että miksi. Sitten yksi päivä tajusin, että en olekaan vahva. Psyykeni ei kestäkään turhuutta ja olemattomuutta. Tajusin olleeni vuosia ahdistunut, koska minulla on eksistentiaalinen kriisi. Tämän tajuaminen oli kuin pommi olisi pudonnut päähäni. Ihmislajin lajityypillinen piirre näyttäisi olevan, että ihminen tarvitsee elämälle tarkoituksen ja ihmisen täytyy kokea itsensä arvokkaaksi. Minä en ollut vuosiin kokenut itseäni, elämääni tai elämää ylipäätään absoluuttisesti arvokkaaksi. Lopulta minä vaan ajauduin siihen, että elämästä tuli tyhjää ja koin itseni arvottomaksi, turhaksi, epämiellyttäväksi ja taakaksi muille ja koko yhteiskunnalle. Olisi kaikkien kannalta, myös itseni kannalta, parempi, että olisin kuollut.

Aloitin rajun itsetutkiskelun, minkä seurauksena tajusin, että 1) en ole oikeasti arvorelativisti, sillä kykenin listaamaan asioita, jotka ovat minusta ehdottoman oikein tai ehdottoman väärin, 2) en ole pohjimmiltani yhtään enempää järki-ihminen kuin kukaan muukaan.

Erityisesti pohdin kohtaa 2. Pidän itseäni sosiaalisesti hyvin kömpelönä ja olen pohtinut paljon sitä, että mistä tämä johtuu. En vaan mitenkään tunnu käsittävän, että miten ihmissuhteet toimivat. Niissä ja niiden muodostumisessa ei tunnu olevan mitään järkeä. Ihmettelin sitä, että miten toiset ihmiset kykenevät löytämään uusia kavereita vieraasta porukasta jopa tunnissa, kun itse en pysty siihen edes kahdessa viikossa. Olen elämässäni ajautunut monta kertaa hyvin huonoon seuraan ja olen miettinyt paljon sitä, että miten olen voinut olla niin tyhmä, etten kyennyt näkemään, että minkälaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä. Huomasin yhdessä vaiheessa, että toiset ihmiset tekevät jopa parissa minuutissa johtopäätöksen siitä, että kuka on urpo ja kuka ei ja kenen kanssa eivät halua olla tekemisissä. Miksen minä kyennyt koskaan samaan? Sitten ymmärsin, että se johtuu liiallisesta järjen ja järkevyyden korostamisesta. Kun ihmiset kohtaavat jonkun heille ennestään tuntemattoman tyypin, niin he saavat tästä tyypistä viboja jo muutamassa sekunnissa. Heille tulee ihmisistä joku fiilis. Olin itse aina sysännyt nämä fiilikset sivuun, koska ”niissä ei ole järkeä”. Ne eivät perustu mihinkään. Siksi en kuunnellut niitä ja vaimensin ne. Lopputuloksena tulin lähes täysin sokeaksi ja tutustuin monta kertaa ihmisiin, joilla oli minulle destruktiivinen vaikutus. Tämä selkeni minulle eräänä päivänä ymmärrettyäni, että saan aina ihmisistä jotkut vibat. Ja nämä vibat eivät ole vielä koskaan olleet väärässä! Jos jostakin ihmisestä saa huonot vibat, niin lopulta minulle ainoastaan selviää, että mistä vibat oikeastaan tulevat ja mikä kyseisessä ihmisessä on vialla. Muut ihmiset eivät tyypillisesti jää odottamaan tätä, vaan lakkaavat jo alun alkaen hengailemasta tällaisten tyyppien kanssa ennen kuin tilanteet edes ehtivät kehittyä.

En osaa mitenkään selittää, että mistä vibat tulevat ja miksi. Mutta tiedän, että ne ovat aina oikeassa. Aina. En tiedä, että mistä tiedän. Minä vain tiedän. Sama homma pätee myös toiseen suuntaan eli ihmiset intuitiivisesti osaavat tunnistaa joukosta hengenheimolaisensa ja hakeutuvat näiden seuraan.

Tein tästä johtopäätöksen, että järki ei ole ratkaisu kaikkeen. Ihminen on paljon muutakin kuin järki. Tunteissa on uskomatonta viisautta, mitä järki ei osaa selittää. Tämän vuoksi on osattava kuunnella tunteitaan ja myönnettävä, että järki ei ole yksiselitteisesti ratkaisu kaikkeen.

Uskonto ei ole järkiasia. Uskonto on tunneasia. Uskonto vaikuttaa nimenomaan ihmisen tunteisiin, ei järkeen, ja ihmisellä on jännä sisäsyntyinen piirre kokea uskonnollisuutta ja tarve hakeutua sen luo. Törmäsin kerran tekstiin, missä tehtiin ero uskonnollisuuden ja hengellisyyden välille. Siinä missä uskonto pyrkii selittämään maailmaa ja sen ilmiöitä, on hengellisyys ensisijaisesti mielentila, jossa koetaan eräänlaista harmoniaa. Uskonto pitää sisällään myös hengellisyyttä, mutta hengellisyys voi olla olemassa ilman uskontoa. Ymmärsin välittömästi, että olen itse hyvin, hyvin hengellinen ihminen. Koen hyvin voimakkaita tunnetiloja tiettyjen asioiden keskellä, mutta en koe olevani mitenkään uskonnollinen. En sitten kuitenkaan osaa kuvata näitä tunnetiloja millään muulla sanalla kuin ”uskonnollinen”. Myös minulla on voimakkaita, irrationaalisia tunteita. Mikä tärkeintä, näiden tunteiden tunteminen tuntuu hyvältä. Pidän niistä, haluan tuntea niitä ja hakeutua niitä aiheuttavien asioiden luo. Näiden tuntemusten tukahduttaminen tai vähätteleminen aiheuttaa selittämätöntä ahdistusta. Yksi tällainen tuntemuksia aiheuttava asia on kirkkorakennus. Rakastan kirkkoja. Rakastan kirkkomusiikkia. Kirkkoon astuminen tuntuu siltä, kuin astuisi muusta todellisuudesta irralliseen tilaan. Tilaan, missä on läsnä jokin ihmistä suurempi voima, joka ympäröi minut ja ottaa minut vastaan. Tämä ajatus ei ole mitenkään rationaalinen, eikä se pohjaudu mihinkään havaittavaan tosiasiaan. Jännää on kuitenkin se, että pidän ajatuksesta ja tykkään ympäröidä itseni sillä. Ei-uskonnollisen minusta sitten tekee se, että en ole lainkaan kiinnostunut kirkon opista tai auktoriteeteista. En ole kiinnostunut siitä, että onko Jumala olemassa vai ei. Koko juttu on minulle vain tätä henkilökohtaista fiilistä, jota ei kuitenkaan voi kuvata miksikään muuksi kuin uskonnollisuudeksi.

Kun ymmärsin nämä asiat, niin aloin tutkailla tuntemuksiani ja vaalia niitä. Tätä kautta tulin vastaanottavaiseksi sellaisille asioille ja ajatuksille, jotka olisin aiemmin tyrmännyt samantien.

Yksi oivallus oli se, että tiede on täysin hyödytön elämän suurten kysymysten äärellä, kuten ”mikä on elämän tarkoitus” ja ”millainen on hyvä elämä” ja ”mikä on hyvää”. Tiede ei kykene vastaamaan näihin kysymyksiin, eikä se ole edes niistä kiinnostunut. Olisin aiemmin vain tuhahtanut näille kysymyksille, sillä arvorelativistin näkökulmasta jokainen kysymys on turha ja epäoleellinen, sillä mitään vastauksia ei ole eikä voikaan olla. Ihminen määrittelee ja keksii itse itselleen elämänsä tarkoituksen ja sen, mikä on itsestä hyvää. Paitsi, että ei. Ihminen on voimakkaasti uskonnollinen laumaeläin ja havaintoni on, että juuri kenellekään ei riitä oma henkilökohtainen määritelmä elämänsä tarkoituksesta. Sisimmässämme kaipaamme jotakin suurempaa. Suurempaa kuin me itse, jotakin, mikä on itsemme yläpuolella. Kaipaamme kollektiivia. Emme kestä olla irrallisia, atomisoituneita yksilöitä. Tätäkään ajatusta en olisi aiemmin hyväksynyt, sillä olisin pitänyt sitä heikkoutena. Ymmärsin kuitenkin, että tämä on ihmisen lajityypillinen piirre ja minäkään en ole sen yläpuolella. Harva on, vaikka iso osa ei tätä myönnä. Lisäksi ihmisen on äärettömän vaikeaa keksiä itse itselleen tarkoitusta. Mielestäni sen näkee nykymaailmassa selvästi. Kun koko maailma on avoin ja voit olla mitä tahansa, niin siinä jotenkin menee ihan sekaisin, eikä tiedä enää mistään mitään, eikä tiedä, mitä haluaa. Lopputuloksena ahdistuu ja päätyy harhailemaan, esimerkiksi menemään koulusta kouluun, kun ei vaan osaa päättää, että mille alalle haluaa vai haluaako yhtään millekään.

Uskonnolla on historiassa ollut ratkaiseva merkitys elämän suurten kysymysten ratkaisemisessa. Uskonnolla on kysymyksiin vastaukset. Tämän vuoksi uskonto on tärkeä. Uskonto myös määrittelee sen, että mikä on hyvää tai pahaa, oikein tai väärin, ja tämä luo ihmisyhteisölle yhteisen arvopohjan ja säännöt. Uskonto sitoo ihmiset yhteen luoden sen kollektiivin, jota tarvitsemme. Tiede tai ateismi eivät kykene tähän koskaan.

Olen kuvaillut monta kertaa nykyajan ilmapiiriä sekä ikäluokkani moraalisen selkärangan puutosta. Mielestäni osuva kuvaus nuorista on ”häkkiin suljettu eläin”. Nuorilla ei ole koskaan ollut suuntaa, tarkoitusta eikä päämäärää, koska kaikki asiat ovat aina vaan mielipidekysymyksiä ja ehdottomuus asioissa on moraalisesti väärin. Jumalaa ei ole, kuolemanjälkeistä elämää ei ole, elämällä ei ole suurempaa tarkoitusta, vaan kaikki on pelkkää tyhjyyttä. Monilla ei ole edes perhettä samassa merkityksessä kuin esimerkiksi suurilla ikäluokilla, koska yh-äitiys on todella yleistä, kaikki sukulaiset ja sisarukset asuvat muualla, joskus hyvinkin kaukana. Nuoret ihmiset ovat päämäärättömästi ajelehtivia yksinäisiä ja onnettomia haahuilijoita, joiden elämän ainoaksi tarkoitukseksi jää hedonismi. Tästä he eivät kuitenkaan koskaan saa tyydytystä tai tarkoitusta elämälleen, joten he päätyvät tuijottamaan pohjattomaan kuiluun viinapullo kädessä ihmetellen, että miksi aina vaan masentaa ja miksi kaikki on aina vaan paskaa ja perseestä.

Ihminen on otus, joka tarvitsee rajat, säännöt, suunnan, tarkoituksen, päämäärän, yhteisön sekä kokemuksen siitä, että kuuluu johonkin ja on tärkeä. Ihmisen psyyke ei yksinkertaisesti kestä näiden puuttumista. Lisäksi uskonnollisuus on syväkoodattu ihmiseen ja valtaosa ihmisistä ei kestä tyhjyyttä. Olen vakuuttunut siitä, että monet nykyajan ongelmat johtuvat uskonnon puutteesta sekä liiallisesta rationaalisuuden ja relativismin korostamisesta. Korostamme aivan liikaa vapautta, mutta unohdamme vastuun ja kurin. Olen huomannut, että jos ihmisellä ei ole selkeää käsitystä siitä, että mikä on elämässä hyvää ja mikä vahingollista ja kun mitään näihin kohdistuvaa ulkoistakaan painetta ei ole, niin jotenkin kaikki vaan hajoaa. Esimerkiksi tunnen paljon porukkaa, joilla ei ole minkäänlaista vuorokausirytmiä ja eivät saa hoidettua mitään elämän perusasioita, kuten siivousta tai ruoanlaittoa, vaikka heillä olisi kaikki maailman aika käytettävissä. Esimerkiksi minulla oli kämppis, joka ei siivonnut huonettaan puoleen vuoteen ja joka kerta, kun hän avasi oven, niin huoneesta tuli järkyttävä mädän löyhkä. Siellä hän sitten istui tietokoneella mädän keskellä kaikki päivät. En edes halua tietää, että mitä hänen nurkissaan lojui, mutta varmaan jotain karseaa, sillä tultuaan kyläilemään hänen vanhempansa huusivat hänelle asiasta yli tunnin ja hänen isänsä (todella epäsiisti lippispäinen lihava äijä) piti hänelle pitkät saarnat masennuksesta, vitutuksesta ja moraalista. Kämppikseltä jäi myös kaikki kaljatölkit, muovipussit ja pussinsulkijat pöydille lojumaan, vaikka roskis oli metrin päässä. Tällainen käytös ei ole edes mitenkään harvinaista.

Pidin aikaisemmin itseäni vapaana, koska ajattelussani ei ollut kahlitsevia piirteitä, kuten dogmeja tai ideologiaa. Vertasin itseäni tuntemiini uskovaisiin, jotka eivät näyttäneet kykenevän itsenäiseen ajatteluun, vaan he tonkivat kaikkeen valmiit vastaukset jostakin ja he nielivät nämä vastaukset täysin kritiikittömästi. En kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että ateismi on jo itsessään ideologia ja pitää sisällään dogmaattisia piirteitä. Tämä koski juurikin omaa ajatteluani, mitä kuvailin yllä. Näin kun jälkeenpäin tarkastelee, niin ajatteluni ei missään nimessä ollut vapaata, vaan tukahduksiin asti kahlittua. Olin monille asioille täysin sokea ja monet asiat tyrmäsin suorilta käsiltä edes pohtimatta niitä yhtään tarkemmin. Koen olevani vapaa vasta nyt, kun olen riisunut ateismin kahleet itseltäni.

Hämmentävästi olen kuitenkin yhä ateisti. Ateismilla voidaan käsittää kaksi eri asiaa. Näistä ensimmäinen tarkoittaa vain yksinkertaisesti jumalauskon puutetta. Ateismia ei ole kuitenkaan mielekästä tarkastella vain tästä näkökulmasta käsin, sillä ateismiin ilmiönä liittyy niin paljon muutakin ja siten ateismi on olemassa myös kokonaisvaltaisena maailmankuvana. Olen ateisti sanan ensimmäisessä merkityksessä, mutta en toisessa. Lisäksi tunnustaudun hengelliseksi, mutta en uskonnolliseksi.

Ruukinmatruuna on tarkastellut kirjoituksessaan erilaisia ateisteja. Kirjoitus on mielenkiintoinen läpileikkaus ja myös omat havaintoni tukevat sen väitteitä. Kirjoituksessa jaotellaan ateistit vasemmistolaisiin, nihilisteihin ja oikeistolaisiin ja määritellään näiden eroavaisuudet. Tunnen itse lähinnä vasemmistolaisia ja nihilistisiä ateisteja, mutta itse olin oikeistolainen ateisti: täysin tunnekylmä ja täysin amoraalinen. Ja kas kummaa, olin nuorempana myöskin satanisti. Oli miten oli, ateistinen tie ei johda hyvään yhteiskuntaan eikä hyvään elämään. Ikäisilläni ateismi on sääntö eikä poikkeus. Uskonto (erityisesti kristinusko) sekä kaikenlainen moraalifilosofia ovat erittäin epämuodikkaita ja niihin suhtaudutaan yleensä joko naurulla tai puhtaalla vihalla tai näiden sekoituksella. Uskonto kuuluu sinne Wanhojen Pahojen Aikojen romukoppaan yhdessä sukupuoliroolien ja muiden vastaavien juttujen kanssa. Uudessa Uljaassa Maailmassa ei voi olla uskontoa. Olen maininnut usein ikäisteni eksyneisyyden ja olen aika varma, että uskonnon puute on yksi pääsyistä tähän masennuksen ja pahoinvoinnin aikakauteen. Kun uskonto poistetaan, niin päädymme arvorelativismiin ja sitä kautta pallohukkaisuuteen. Päädymme haahuilemaan pimeyteen ja edessämme on silkkaa tyhjyyttä.

Uskonto ja kehitys

//EDIT 21.2.2025: Kieliasua muokattu.

Seurasin erästä keskustelua, missä porukka otti asiakseen manata uskontoa, koska se estää kehitystä. Pääpointit, joista kaikki olivat samaa mieltä, olivat:

1. uskonto on vain vallan väline
2. uskonto on turhaa
3. mustavalkoinen ajattelu on uskonnon syytä
4. uskonto on säädöksineen hidastanut kehitystä monta sataa vuotta
5. uskonto pitäisi jo vihdoinkin heittää romukoppaan ja keskittyä vain tieteeseen ja etsiä oikeita vastauksia

Joojoo, olen nähnyt ja kuullut nämä jutut jo todella monta kertaa ja ajattelin itsekin ennen näin. Mutta sitten aloin miettiä ja kyseenalaistin koko tämän ajatusketjun mielekkyyden.

Jatkuvasti törmää käsitteeseen ”kehitys” (tai edistys). Milloin mikäkin asia on kehitystä ja milloin mikäkin asia jarruttaa kehitystä. Jokaisen olisi aiheellista pohtia, että mitä kehitys oikeastaan edes on, mitä se pitää sisällään ja mikä sen päämäärä on ja miksi. Itsehän olen tullut parin viime vuoden aikana siihen tulokseen, että koko kehitys käsitteenä on kirosana.

Oikeasti ongelma ei ole uskonnossa, vaan ihmisessä itsessään. Kaikki, mihin ihminen koskee, vääristyy. Mustavalkoinen hyvä-paha- ja me-muut -ajattelu on ihmisen lajityypillinen piirre, josta meitä ei vapauta mikään mahti maailmassa. Tämä pätee myös tieteeseen. Nykyaikana uskonto on pitkälti kuollut. Uskonnolla ei enää nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa ole mitään tekemistä minkään kanssa. Tieteeseen perustuva yhteiskunta on jo täällä. Mutta ei se ole mustavalkoista ajattelua poistanut. Se on vain muuttanut muotoaan. Nyky-yhteiskunnassa on ihan yhtä lailla sellaiset asiat, jotka koetaan hyviksi ja itsestäänselviksi (homojen oikeudet, naisten tasa-arvo, uskonto on shaibaa, toisten kulttuurien edustajia tulee suvaita) ja sitten on asiat, jotka ovat pahoja ja väärin (homojen sanominen epänormaaliksi, kaikki vanhanaikaisuus, rasismi...). Mitä tämä on, jos ei uskonnollisuuteen verrattavaa mustavalkoista ajattelua? Kuinka moni oikeasti edes kyseenalaistaa tämän ajattelumallin ja miettii, että missähän ne oikeat vastaukset nyt on? Ei kovin moni. Ihmisten valtaosa ei kyseenalaista koskaan mitään. Nykyäänkin on ihan selvää, että on olemassa ”oikeita mielipiteitä” ja ”vääriä mielipiteitä” ja vääristä mielipiteistä tulee rangaista. Miten tämä eroaa mistään toisesta maailmanajasta? Ei mitenkään.

Historiassa on ollut tieteeseen ja/tai järkeen perustuvia yhteiskuntia, kuten Ranska vallankumouksen jälkeen sekä Natsi-Saksa. Nämä eivät olleet mitään kivoja ja suvaitsevaisia onneloita. Mikään ei poista ihmisestä taipuvaisuutta ajatella mustavalkoisesti. Lisäksi on syytä pitää mielessä, että ihmiset ovat kovin erilaisia ja vaikka jokin idea olisi hieno ja toimiva jossain pienessä homogeenisessä porukassa, niin kyseinen idea saattaa vääristyä vaikka millaiseksi, kun se leviää laajemmalle. Ihmisissä on aina näitä yksilöitä, joiden motiivit eivät ole hyväntahtoisia. Lisäksi aina löytyy iso kasa kaikenmaailman daijuja, jotka eivät vaan tajua. Tai valkohehkuisia idealisteja, jotka ottavat kaiken ihan liian tosissaan ja vetävät kaiken överiksi. Näitä aina löydetään uskonnon bashaamisen tueksi esimerkiksi ristiretkistä ja inkvisitiosta, mutta näitä samoja tyyppejä löytyy joka ideologiasta eläinaktivisteista ja ekohihhuleista homottajiin, multikulteihin ja feministeihin. Mitä muutakaan näiden ryhmien ajattelu on kuin mustavalkoista ja suvaitsematonta? Jos sanan- ja mielipiteenvapaus on hyvä ja tavoiteltava asia, niin miksi tiettyjen ryhmien sananvapautta pyritään jatkuvasti polkemaan ja kyseisiä ryhmiä jopa suoraan kompromettoidaan julkisesti ja eri ryhmien vaientamiseksi tehdään kaikenlaisia toimia? Esimerkkinä Jussi Halla-ahon mielipideoikeudenkäynnit, NYT-liitteen keskustelupalstojen sulkeminen (seurasin siellä keskustelua ja siellä porukka vastusti mm. homotusta), Perussuomalaisten avoin mollaaminen mediassa, Olli Immosta vastaan tehdyt mielenosoitukset yms. Meillä on jo nyt nykyisessä Suomessa valtamedia, joka noudattaa vain yhtä mielipidettä ja pyrkii sensuroimaan kaiken muun. Tästä syystä Helsingin Sanomat on saanut lempinimen Pravda. Meillä on jo nyt sellainen yhteiskunta, jossa tietyillä ryhmillä on enemmän oikeuksia kuin toisilla ja poliisi puuttuu paljon herkemmin tiettyihin ryhmiin kohdistuneisiin loukkauksiin kuin toisiin ryhmiin kohdistuneisiin. Mitä tämä on, jos ei eriarvoisuutta ja suvaitsemattomuutta? Miten tämä eroaa mistään muusta suvaitsemattomuudesta historiassa? Eikö tämä ole mielestäsi väärin? No mietipä hetki historian muita suvaitsemattomia yhteiskuntia, kuten sitä Natsi-Saksaa, kun se on niin helppo esimerkki. Siellä olleet ihmiset ajattelivat toimivansa oikein ja edistävänsä hyvää asiaa.

Nämä asiat eivät johdu uskonnosta. Haukkumalla uskontoa haukut aivan väärää puuta. Nämä asiat johtuvat ihmisluonnosta itsestään. Leopardi ei pääse pilkuistaan, eikä ihminen ahdasmielisyydestä ja se nyt vaan on niin. Katso itse peiliin. Kun uskonto poistetaan, niin ihmisen ajattelussa jokin toinen asia ottaa uskonnon paikan tullen itse uskonnoksi. Kuten monikulturismi tai homosaatio. Nämä ovat jo nyt uskontoon verrattavia ajattelutapoja omine dogmeineen. Kun uskonto otetaan pois, niin ihminen ei automaattisesti muutu joksikin paremmaksi tai ylevämmäksi olennoksi. Päinvastoin. Ihminen on typerä, sikamainen ELÄIN ja ainoa tätä eläimellisyyttä todella suitsiva asia on uskonto. Uskonto asettaa kaikenmaailman moraalikoodeja ja siveyskäytäntöjä sekä yleviä periaatteita. Kun nämä poistetaan, niin lopputulos ei ole ylevä, puhdas, oikeamielinen ja hyväntahtoinen ihminen, vaan täysi elukka, jonka alkukantaisia sikamaisia himoja ei suitsi enää mikään. Siinä vedetään koko sivistys vessasta alas. Ihmisen luonnontila on heimoyhteiskunta ja endeeminen sota. Sivilisaatio on mahdollinen vain, kun meillä on KAHLEET. Kahleet, jotka suitsivat sikailua ja kohdistavat huomiomme korkeampien periaatteiden tavoitteluun. Tämä on yhteiskunnan kannalta ainoastaan hyvä asia.

Sitten on näitä, jotka ovat saaneet päähänsä, että sivilisaatio on saatanasta ja luonnontila on tavoiteltava asia. Oikein toivovat ja odottavat, että koko yhteiskunta romahtaa. Kannattaa varoa, mitä toivoo. Jos oikeasti näin ajattelet, niin sinulla on kohtuuttoman romanttinen käsitys luonnosta. Monet sellaiset asiat, jotka ovat meille itsestäänselvyyksiä, kuten ihmisoikeudet tai ihmisarvo, ovat luonnossa täysin tuntematon käsite. Kannattaa tutustua sellaiseen käsitteeseen kuin viidakon laki. Sitäkö sinä ihan oikeasti toivot?

Edes tiede itse ei ole vapaa ahdasmielisyydestä. Mitäs muutakaan tiede on kuin ihmisen keksintö ja ahdasmielisyys on ihmisen lajityypillinen piirre. Brittiläinen Rupert Sheldrake on erotellut kymmenen tieteen dogmaa. Sheldraken mukaan tiede on ottanut ihmisen ajattelussa uskonnon paikan ja täten tieteelliselle ajattelulle on muodostunut todellista puolueettomuutta häiritseviä dogmeja.

Tiede ei ole vastannut mihinkään suuriin kysymyksiin. Tiede on vain avannut uusia kysymyksiä. Lisäksi tieteestä on tullut eräänlainen lyömäase, jonka varjolla on oikeutettu kaikenlaisia hirmutekoja (Natsi-Saksa...) tai yritetty vaientaa vastapuoli. Jos ennen on voitu sanoa, että olet väärässä, koska Jumala ja Raamattu ja se, mitä teet, on tuomittavaa, koska Jumala ja Raamattu, niin nykyään näkee jatkuvasti, että olet väärässä, koska tiede on todistanut, että.. yms. Ja tämä sitten on laajentunut yleiseksi ylimielisyydeksi. On myös tärkeää huomata, että tiede ei vastaa mihinkään moraali- tai arvokysymyksiin. Ne ovat uskonnon aluetta. Moraali- ja arvokysymykset ovat kuitenkin aivan oleellinen osa yhteiskuntaa. Liiallinen tieteen korostaminen tekee sellaisen yhteiskunnan, missä moraali- ja arvokysymykset sivuutetaan ja päädytään relativismiin, jolloin se päättää, kuka möykkää kovimmin. Tätä on hyvin suuressa määrin havaittavissa nyky-Suomessa. Jos uskonto on vallan väline, niin sitä on myös tiede. Mikä tahansa idea tai aate voi olla vallan väline.

Tiede ja uskonto eivät ole toistensa kilpailijoita. Tiede on vain todellisuuden tutkimisen väline, joka ei kykene vastaamaan elämän suuriin kysymyksiin tai luomaan mitään sisältöä elämään. Uskonto tutkii kaikkea sellaista, mitä tiede ei kykene koskaan tutkimaan. Uskonto on paljon muutakin kuin sitä, mitä Raamattu sanoo. Uskonnosta kumpuaa myös moraali ja etiikka. Uskonto miettii sitä, että mikä on hyvää ja oikein. Tiede ei voisi vähempää näistä välittää, sillä ne eivät ole mitään materiaalisia asioita, joita voi tarkastella. Ne ovat abstrakteja käsitteitä. Ihminen on paljon muutakin kuin materiaa ja ihmiselämä on paljon muutakin kuin biologisen koneen mekanistista toimintaa.

Kun otamme yhteiskunnasta pois uskonnon ja nojaamme liikaa kylmään tieteeseen, tuloksena on moraalikato. Tiede ei ole kiinnostunut oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, tai mistään näihin liittyvistä pohdinnoista. Täten tulemme deletoineeksi myös näiden asioiden kaiken merkityksen yhteiskunnassa ja ihmiset eivät enää ole näistä mitenkään kiinnostuneita, eivätkä pohdi niitä tai tavoittele mitään. Ihmisiltä katoaa kaikki periaatteet. Meillä on nyt yhteiskunta, missä arvoa on ainoastaan bailaamisella ja seksikkyydellä. Jopa kaikki näennäisesti hyvät asiat, kuten fyysinen treenaaminen ja terveellisesti syöminen, tähtäävät ensisijaisesti seksikkäämmän kropan saavuttamiseen. Kuuntele huviksesi hittibiisien sanoituksia. Niistä löydät nyky-yhteiskunnan pähkinänkuoressa. Never grow up ja niinpäinpois. Tässä esimerkki:

I got a hangover, whoa!

I've been drinking too much for sure

I got a hangover, whoa!

I got an empty cup

Pour me some more

So I can go until I blow up, eh

So I can go until they close up, eh

And I can drink until I throw up, eh

And I don't ever ever want to grow up, eh

I wanna keep it going, keep it going, going, going, going...

Vielä minun isovanhempieni aikaan moraalilla oli merkitystä. Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, että vanhuksilla on hämmästyttävä moraalinen selkäranka, joka puuttuu minun ikäisiltäni kokonaan. Tämän huomaa myös työkavereissa. Keski-ikäisillä on aivan toisenlainen työmoraali kuin alle kolmikymppisillä.

Ei mitään yhteiskuntaa voi rakentaa tai ylläpitää ilman hyvää yleistä moraalia ja selkeää käsitystä oikeasta ja väärästä. Kun ei ole mitään yhteisiä periaatteita, niin kaikki on aina vaan ”ihan sama” ja ”jokainen tavallaan”. Tätä on meininki nykyään mitä suuremmassa määrin. Ei ole mitään yhteistä tukirankaa. Tällainen yhteiskunta hajoaa helposti ja kaikenlaiset vähänkin öykkäröivät ryhmät saavat vallan välittömästi. Esimerkiksi islam on tällainen öykkäri. Olen joutunut omassa työssäni tekemisiin islaminuskoisten kanssa ja heidän kanssa joutuu aikuisten oikeasti laittamaan kovan kovaa vastaan. Sain myös töissä kuulla palaverissa, että islaminuskoisille on annettu myönnytyksiä, koska he ovat menneet henkilökunnan tiloihin uhkailemaan henkilökuntaa. Tämä on mahdollista vain siksi, että suomipojalla ei ole mitään selkärankaa ja suomipoika on kadottanut itsensä ja myynyt sielunsa. Jos minä menisin minkä tahansa lafkan henkilökunnan tiloihin uhkailemaan, niin henkilökunta soittaisi poliisit.

Islaminuskoisten paapominen, monikulttuuri ja genderideologia elää sitä ahdingosta, joka on länsimaiden arvorelativismi ja itseviha. Tämä ei ole mitään edistystä, tämä on RAPPIOTA. Ja siihen ei ole syynä uskonto, vaan uskonnon puute.