Olen näköjään kirjoittanut aiemmin tänä vuonna, että olen valmis lähtemään sotaan ählyjä vastaan. Kevään aikana vähän lueskelin juttuja ja mietiskelin ja tuloksena muutin mieleni.
Tulin siihen lopputulokseen, että Suomi ei ole puolustamisen arvoinen.
Ymmärsin, että minulla ei ole enää kotia. Minun kotini on tuhottu. Sitä Suomea, jota olin aiemmin valmis puolustamaan, ei ole enää olemassa. Se Suomi, jota olin valmis puolustamaan, on jo tuhottu.
Länsimaiden uusi kulttuurinen piirre on nihilismi. Minun sukupolveni on sisäistänyt arvorelativismin niin täydellisesti, ettei voida enää puhua ”poliittisesta ilmapiiristä”, vaan on jo kyse kulttuurin piirteestä. Tämä tarkoittaa sellaista ajattelutapaa, että yksilö luo oman todellisuutensa ja omat arvonsa ja kukaan ei saa kritisoida, arvostella tai tuomita toisen todellisuutta ja arvoja. Kuinka monta kertaa olet kuullut jonkun huitaisevan keskustelun sivuun toteamalla ”jokainen tyylillään” tai ”jokaisella on oikeus olla mitä mieltä haluaa” ja sitten kaikki keskustelu tyssää siihen? Yksilöllä ei täten saa olla mitään vankkoja arvoja tai vankkaa maailmankuvaa eli toisin sanoen et saa olla sitä mieltä, että jokin asia on väärin tai tuomittavaa. Ihmisiltä on kadonnut käsitys siitä, että mikä on oikein ja mikä väärin. Kaikki on aina vaan epämääräistä, häilyvää, määrittelemätöntä ja henkilöstä riippuvaa. Meillä ei ole enää mitään, mikä vetäisi ihmisyksilöt yhteen ja mille tämä yhteiskunta rakentuu. Meillä ei ole mitään yhteisiä arvoja. Ei ole mitään tarkoitusta, suuntaa tai päämäärää. Ei mitään, mihin uskoa, ei mitään, mitä toivoa. Ei mitään kiinteää, mihin pyrkiä, mitään, mitä tavoitella. Miksi edes vaivautua, sillä kerranhan sitä vain eletään? Lopputuloksena meillä on kasa eläviä kuolleita, jotka haahuilevat tyhjyydessä. Kasa kidutettuja eläimiä häkissä.
Nimimerkki ”Korppi on oikeus” kuvailee ilmapiiriä osuvasti:
Perheen ideaalista ei todellisuudessa ole mitään jäljellä. Näin ollen homojen adoptio sun muu on aivan merkityksetöntä nappikauppaa, jolla ei ole tilastollista merkitystä. Perhe instituutiona on jo hajalla, avioliittoa ei ole. Lainsäädäntö tuntee molemmat, mutta ne ovat kuolleita kirjaimia; tosiasiallisesti on vain yksilöiden välisiä sopimuksia, joista pidetään kiinni kun huvittaa. Perhe on sentimentaalinen päiväuni isoista häistä ja täydellisistä lapsista. Naisilla on isoin huoli omasta urastaan, miehillä taas lapsien huoltajuudesta. Ainakaan ketään ei kiinnosta perhe, vanhemmat ja lapset yhdessä. Eroaminen on sääntö, ei poikkeus. Kukaan ei edes oleta liittonsa kestävän, alttarilla lausutut sanat eivät merkitse mitään. En voisi kuvitella vannovani rakkautta kuolemaan asti, ellen olisi todella siihen valmis; ilmeisesti siis minä olenkin se typerä sentimentaalinen pelle. Vituttaa ajatella vanhempaa veljeäni, joka liittyi hetkeksi takaisin kirkkoon vain saadakseen hienot häät. Tai no, kai hän halusi miellyttää morsiantaan.
Tätä ihmiset kaiketi halusivatkin, ”tee mitä huvittaa, kunhan et muita vahingoita”. Olisitte edes rehellisiä. Sanokaa siis:
”TEE MITÄ HUVITTAA!”
Kaikki ne asiat, arvot ja instituutiot, joille koko länsimainen yhteiskunta, kulttuuri ja maailmankuva rakentuu, on jo tuhottu. Länsimaisesta kulttuurista on jäljellä enää savuavat rauniot. Näillä raunioilla on sitten hyvä kaikenlaisten mörköjen tanssia. Kun kansakunnan sielu on jo tuhottu, niin siihen on helppoa lähteä kylvämään kaikenlaista. En ole hyvä missään hienoissa teorioissa, sillä en oikein edes ymmärrä, että missä vaiheessa kehitys kääntyi ja miksi ja mitä oikeastaan tapahtui. Nämä jutut ovat itsellenikin aika uusia ja vaikka olenkin tehnyt havaintoja jo vaikka kuinka kauan, niin pystyin vetämään piuhat yhteen vasta varsin myöhään ja olen ymmärtänyt kokonaisuutta vasta pari vuotta. Mutta olen hyvä havainnoimaan omaa ympäristöäni ja tiedän kyllä, mitä näen.
Minulla on ollut jo jonkin aikaa tunne, että olen loukussa samassa häkissä kirkuvien apinoiden kanssa. Nämä apinat sitten yrittävät viskoa toistensa päälle mahdollisimman paljon tuubaa ja minä olen siinä niiden keskellä ristitulessa. Tällaisena minä tämän nykyisen suomalaisen yhteiskunnan koen. Tämä on ihan täysi hullujenhuone. Maailma on aivan pähkähullu paikka ja hullummaksi vaan menee koko ajan. Olen ollut täysin typertynyt epäuskosta, kun olen tässä pari päivää seurannut tätä ihmeellistä rasismiviharikoskeskustelua Olli Immoseen liittyen ja kaikkea tätä uskomatonta loanheittoa, hulabaloota ja älämölöä. Eikä se ollut edes ensimmäinen tapaus. Oikeastaan kaikki ns. isot kysymykset nyky-yhteiskunnassa (homot ja muut sateenkaariporukat, feministit, rasistit, mamut, monikulttuuri, uskonto äh ja öh) ovat pelkkää raivotautisten apinoiden kiljuntaa ilman mitään todellisuudentajua tai järjellistä perustaa. Se on Joku Juttu nykyään, että todellisuus pitää kieltää. Jos todellisuus ei sovi minun valkohehkuiseen ideologiaani, niin todellisuus on väärässä ja se pitää kieltää tai vääristellä niin, ettei kukaan enää tajua mistään mitään.
Juuri tämä uskomaton todellisuuden, tosiasioiden ja perusteltujen faktojen kieltäminen uskonnollisella raivolla ja vimmalla on tämän hetken maailman erityispiirre. Kukaan ei enää edes ymmärrä mistään mitään, sillä niin täydellisesti on ihmisten ajatusmaailma saatu sotkettua kaikenmaailman uudelleenmäärittelyillä ja sen sellaisilla. Lisäksi sokea usko ”edistykseen” ja siihen, että ollaan rakentamassa uutta ja uljasta maailmaa, antaa vaan lisää potkua persuksiin noille tyypeille. Ryhmäpaine pitää huolen siitä, että kukaan ei halua tai uskalla olla vanhanaikainen, edistyksen jarru, ahdasmielinen tai – GASP – rasisti.
On tapahtunut hiljainen vallankumous. Ilman, että edes tajusimme, vietiin meiltä sananvapaus ja apartheid rakennettiin uudelleen. Suvaitsevaisuuden kaapuun verhoutunut Yhden Totuuden poliittinen korrektius pitää huolen siitä, että aivopesu jatkuu ja kansa pysyy massapsykoosissa. Emme ole enää vapaa maa, vaan Pohjolan-Korea Eurostoliitossa. En tiedä, missä tai miten tämä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta sen tiedän, että minulle on häpeilemättömästi valehdeltu koko ikäni ja kun tämän tajusin, niin tuntui, kuin olisin herännyt Matrixista.
Viime talvena mulla oli aika kurjaa. Lähdin aiemmin vuonna 2014 pois suuresta rivitaloasunnostani ja muutin työn perässä isolle paikkakunnalle halvimpaan mahdolliseen läävään säästääkseni rahaa. Asuin vanhassa ja huonokuntoisessa talossa, missä minulla oli kylppärin kokoinen huone asuntonani. Lämmitys toimi niin kuin toimi ja oli oikeasti kylmä ja oikeasti nälkä. Lisäksi kärsin hyvin pahasta kaamosmasiksesta ja olin aika kurjissa tunnelmissa, kun aivot ei pelanneet ja koko ajan ahdisti. Autokin hajosi, ei ollut varaa korjata sitä, ja sain rämpiä jalan syvässä hangessa. Suomen tämänhetkisestä työllisyystilanteesta ja työmiehen todellisuudesta voisin kirjoittaa kirjan. Luin koko Tikkablogin läpi ja vakuutuin siitä, että Suomi on oikeasti aika paska maa. Sää on perseestä, ihmiset täysin demoralisoituneita, poliittinen tilanne on sirkus, mamu hyppii silmille, töitä ei ole ja vaikka toisin väitetään, niin meillä on ryöstöverotus ja kaiken yritteliäisyyden ja omatoimisuuden tappava säädösviidakko. Paska paikka. Paska maa.
Tämä maa on tuhottu. Moraalinen selkärankamme on mädätetty ja taloustilanne on täysin kestämätön. On vain ajan kysymys milloin koko systeemi sortuu. Analysoin poliittista tilannetta toisaalla ja mielestäni tilanne on jo nyt niin paha, että suuntaa ei voi enää muuttaa mikään muu kuin väkivalta. Kaikki puheet on jo puhuttu aikoja sitten ja siitäkin puheesta suurin osa on kaikunut kuuroille korville. Mitään keskusteluyhteyttä ei ole mihinkään suuntaan. Väkivaltainen konflikti on vain ajan kysymys. Tähän päälle vielä sitten kestämätön taloustilanne ja huono työllisyys.
Tässä maassa ei ole minulle enää mitään. Sitä maata, jota olisin ollut valmis puolustamaan, ei ole enää olemassa. Minulla ei ole mitään syytä jäädä tänne. Joten päätin, että lähden läiskimään. Olen pari kuukautta suunnitellut muuttoa ulkomaille. Mikäli ensi keväänä pari hakemusta menee läpi, niin muutan toiselle puolen maailmaa kesällä 2016. Muutan vieläpä maahan, jota meikäläisittäin kuvataan kehitysmaaksi. Jos muuttoliike suuntautuu aina paskasta paikasta parempaan, niin tämä kertoo aika paljon Suomen nykyisestä tilasta. Enkä ole edes ainoa, vaan somessa tulee tuon tuostakin vastaan porukkaa, joilla on mitta täyttynyt ja ovat lähteneet läiskimään myöskin. Kuka mistäkin syystä. Jos kaikki menee hyvin, niin pidän todennäköisenä, etten tule takaisin. En aio jäädä apinalauman ristituleen odottamaan, että paska vaihtuu luodeiksi. Parempi häipyä hyvän sään aikana ja seurata sirkusta etäältä. Paha sanoa, että mihin tilanne tulee tästä kehittymään lähivuosina, mutta kauhean hyvältä ei näytä. Mulla on kutina perseessä, että romahdus on tulossa. Elämme tällä hetkellä todella epävakaata murroskautta niin työllisyysmielessä kuin poliittisessakin mielessä ja tätä tilannetta ei enää kukaan voi lakaista maton alle. Tietty kuohunta on käsinkosketeltavaa. Tietyt ryhmät eivät lepää ennen kuin ovat saaneet tuhottua viimeisetkin rippeet tästä maasta/maanosasta. Ehkä jossain vaiheessa pöly laskeutuu ja Suomesta tulee taas paras paikka suomalaiselle elää ja olla. Jos ei, niin... noh, jään sitten maailmankansalaiseksi. Ei olisi ikinä uskonut, että elämän onnenpyörässä voisi omalle kohdalle osua rosvosektori. Mutta sellaista se elämä joskus on. Pelkästään edellinen vuosisata on täynnä tapauksia, missä jengi joutui jättämään kotimaansa ja häipymään muualle jääden sille tielleen. Joko pakosta tai muutenvaan paremman elämän perässä. Ei ole historiallisessa viitekehyksessä mitään harvinaista edes. Nykyaika ei ole mikään historian tai kehityksen päätepiste, vaan olemme vain yksi aikakausi muiden joukossa. Historia on sykli, ei alusta loppua kohden kulkeva suora. Kotini edustaa minulle enää maantieteellistä paikkaa, mutta ei mitään muuta. Minun kulttuuriani ja maailmaani edustaa enää se, että edustan biologisesti tiettyä ihmisrotua sekä olen syntynyt tietyssä maantieteellisessä paikassa.
So long, suckers. Lähden sinne, missä ei ole mokutusta eikä homotusta eikä feminatseja eikä demoralisaatiota ja missä työnäkökulmasta on vielä tulevaisuus.