Mitä se tarkoittaa, että en ole feministi? Ihmislajin pariutumisesta, osa 1

Käsittelen tässä bloggauksessa oikeastaan kahta aihetta, mutta antaa mennä nyt, kun kerran aloitin. Olen tässä muutaman vuoden aikana lukenut useita varsin, öh, värikkäitä nettikeskusteluita liittyen siihen, kun olen sanonut, että en ole feministi. En ole edes ex-feministi, vaan en ole ikinä ollut feministi alunperinkään. Olen avannut tätä asiaa aiemmin Youtubessa tässä erittäin pitkässä livestreamissä, mutta jälkikäteen totesin, että tuo keskustelu oli oikeastaan aika huono, sillä rönsyilin siinä kaikenlaista, mutta jätin sanomatta kaikkein olennaisimman. Syy sille, että en ole feministi, on nimittäin erittäin yksinkertainen. Se on seuraava:

En ole feministi, koska en halua ajatella, tai katsoa maailmaa, feminististen teorioiden läpi.

ja

En ole koskaan ollut feministi, koska feministiset teoriat eivät ole koskaan vedonneet minuun mitenkään.

Yllätyn kerta toisensa jälkeen siitä, että miten moni ihminen sukupuolesta riippumatta ajattelee, että feministi tarkoittaa henkilöä, jonka mielestä naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Täten ”en ole feministi” tulkitaan seuraavasti: ”en kannata naisten ja miesten tasa-arvoa”. Mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Feminismi on todella paljon suurempi kokonaisuus kuin pelkästään ajatus siitä, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Feminismi on yhteiskuntateoria ja filosofia, jopa maailmankuva. Siihen kuuluu paljon värikkäitä teorioita, villejä näkövinkkeleitä ja aivan kummallisia tulkintoja ilmiöistä. Lisäksi ei ole olemassa vain yhtä feminismiä, vaan on monia feminismejä. Feminismi on osin elänyt ajassa ja puhutaankin feminismin aalloista: ensimmäinen aalto oli se, kun 1800-luvulla naisasianaiset lähtivät ajamaan naisille äänioikeutta ja muita yhtäläisiä yhteiskunnallisia oikeuksia miehiin nähden. Nykyinen meno taitaa olla neljäs tai viides aalto. Jokaisessa aallossa on painopisteet ja näkökulmat olleet eri asioissa, hyvinkin eri asioissa, ja teorioita on niissä kehitelty uusiin suuntiin. Se liike, jota nykyään kutsutaan feminismiksi, on siis hyvin eri asia kuin alkuperäinen ensimmäisen aallon feminismi, ja lisäksi nykyfeminismikin jakautuu koulukuntiin. Esimerkiksi intersektionaalinen feminismi ja radikaalifeminismi ovat painopisteiltään erilaisia ja eri koulukuntaan kuuluvat ajattelevat, että nuo toiset eivät ole feministejä ollenkaan. Ja niin edelleen. Feministit siis tappelevat keskenäänkin siitä, että mitä feminismi on, tai mitä feministinen ajattelu on. Näin on käynyt juurikin siksi, että feminismi on teorioiden ja näkökulmien kokonaisuus: eräänlainen kokonaisvaltainen ideologia siis.

Tässä kohtaa toistan: minä en ole feministi, koska en halua ajatella feminististen teorioiden kautta. Olen aina ajatellut, että feministiset teoriat ovat täysin käsittämättömiä, jopa pähkähulluja. Minulla on oma tapani ajatella ja haen tietolähteeni ja inspiraationi muualta. En tässä bloggauksessa mene tarkemmin siihen, että mitä nuo käsittämättömät teoriat sitten käytännössä ovat, koska niihin palataan myöhemmin. Keskityn tässä bloggauksessa muuhun.

Mitä siis käytännössä tarkoittaa, että en ole feministi? Miten se käytännössä näkyy?

Aloitetaan tarkastelu kysymyksestä ”kannatanko naisten ja miesten tasa-arvoa”. Kyllä ja ei. Miksi siinä on ”ei”? Koska sillä on merkitystä, että mitä ”tasa-arvo” tarkoittaa, eli miten se määritellään. Mitä katsotaan tasa-arvoksi? Onko jotain, mitä ei voida pitää tasa-arvona, vaan kyse on jostakin muusta? Omasta mielestäni ihmiset usein pitävät tavoiteltavaan tasa-arvoon kuuluvana sellaisia asioita, jotka omasta mielestäni eivät sinne kuulu, ja kun näitä asenteita on lähdetty yhteiskuntaan ajamaan, niin ne ovat tosiasiassa vahingoittaneet ihmisiä (sekä naisia että miehiä).

Mutta mites helsvettiä mä nyt oikein tarkoitan tällä? Lähdetään tarkastelemaan asiaa lähemmin, ja ihan ensimmäisenä totean, että aivan ehdottomasti kannatan naisten ja miesten yhteiskunnallista tasa-arvoa. Yhteiskunnallinen tasa-arvo tarkoittaa tasa-arvoa lain edessä. Kun feminismin ensimmäinen aalto syntyi 1800-luvulla, niin naiset ja miehet eivät olleet tasa-arvoisia lain edessä, vaan miehillä oli naisiin nähden lukemattomia laillisia erioikeuksia. Seuraavassa kuva, jonka minä otin eräässä tapahtumassa siellä olleesta esitelmästä:

Kuvassa on hyvä tiivistys siitä, että minkälaisista asioista on kyse naisten ja miesten eriarvoisuudessa lain edessä. Näin transaktivismin aikakaudella itseäni erityisesti huvittaa muotoilu ”vapautus sukupuolesta”. Kyseisestä aiheesta voit oppia lisää esimerkiksi tästä.

Kannatanko feminismin ensimmäisen aallon tavoitteita? Kyllä. Olenko feministi, jos feminismi määritellään ensimmäisen aallon tavoitteiden kautta? Kyllä.

No mihinkä sitten tyssää minun feminismini? No niihin teorioihin, joita ensimmäisen aallon jälkeen lähdettiin kehittelemään. Nykyfeminismi on täysin eri asia kuin sadan vuoden takainen feminismi. Tässä bloggauksessa en kuitenkaan mene niihin teorioihin, vaan haluan keskittyä tasa-arvon käsitteeseen itseensä.

Ongelmani uudemman feminismin kanssa on nimittäin se, että mielestäni naiset ja miehet ovat yhteiskunnallisesti tasa-arvoisia lain edessä, mutta he eivät milloinkaan voi olla tasapäisiä muilla tavoin. Tähän on monta syytä, ja esittelen tässä nyt pari näkökulmaa.

Ensimmäinen syy on se, että naiset ja miehet ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia. Pelkästään tästä syystä heitä ei voida kohdella samalla tavalla tai laittaa samaan kategoriaan, missä olisi yhtäläiset kriteerit, vaikka yksilötasolla eroja toki onkin. Helpoin esimerkki on fyysinen voima ja fyysinen koko. Esimerkiksi työmaailmassa on sellaisia työtehtäviä, joissa henkilön sukupuoli on tästä näkökulmasta oikeasti otettava huomioon. Jos meillä on joku fyysinen työtehtävä X, jolle on määritelty kriteerit ABC (eli työntekijän on pystyttävä suoriutumaan vaatimuksesta A, vaatimuksesta B ja vaatimuksesta C, ja usein tietyssä rajatussa ajassa ja tietyillä rajatuilla työvälineillä), niin on täysin itsestäänselvää, että miehiä ja naisia ei voida laittaa samalle viivalle tämän työtehtävän tekemisessä ja odottaa heidän suoriutuvan tehtävästä keskimäärin yhtä tehokkaasti. Urheilu on tietenkin toinen itsestäänselvä yhteiskunnallinen osa-alue, jossa meidän vaan kertakaikkiaan on todettava se, että miehet ja naiset eivät ole tasapäisiä, vaan on luotava kategoria ”miehet” ja kategoria ”naiset”, ja luotava näille kategorioille erilliset kriteerit (kuten erilaiset vaatimukset). Lisäksi naisten ja miesten lisääntymisbiologia on hyvin erilaista ja naiset tulevat aina ja ikuisesti ja tappiin saakka olemaan haavoittuvaisempia potentiaalisen raskaaksitulemisen takia. Tästä fyysisestä erilaisuudesta seuraa sitten se, että esimerkiksi jotkut työt vaan kertakaikkiaan soveltuvat lähes yksinomaan ainoastaan toiselle sukupuolelle. Mielestäni tämän myöntämisessä on kyse ainoastaan realiteettien ymmärtämisestä ja realiteettien tunnustamisesta, sekä myöskin työntekijän suojelemisesta. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että toiselta sukupuolelta pitäisi kategorisesti kieltää pääsy jonnekin. Kuten todettua, yksilötasolla voi olla isoja eroja ja asiasta riippuen ihmisten yksilöllisyys pitää pystyä ottamaan huomioon.

Toinen syy on se, että miehet ja naiset ovat keskimäärin kiinnostuneet hyvin erilaisista asioista ja suuntautuneet erilaisia asioita kohti. Heti alkuun jälleen korostan, että yksilötasolla erot voivat olla valtavia ja joskus sukupuolen sisällä hajonta on suurempaa kuin sukupuolten välillä. Mutta silloin, kun tarkastellaan miehiä keskimäärin ja naisia keskimäärin, niin yleistysten tekeminen ei ole edes vaikeaa, sillä erot ovat niin selvästi havaittavissa. Se, että miehissä ja naisissa on keskimäärin selkeitä eroja ei kiellä poikkeusyksilöiden olemassaoloa (terv. poikkeusyksilö). Meillä on esimerkiksi miesvaltaisia aloja ja naisvaltaisia aloja yksinkertaisesti siitä syystä, että miehiä ja naisia keskimäärin kiinnostaa hyvin eri asiat. Jos poimit kadulta satunnaisen miehen, niin kuinka suurella todennäköisyydellä hän olisi kiinnostunut työskentelemään lastenhoitajana tai meikkitaiteilijana tai lukemaan sisustuslehtiä? Jos poimit kadulta satunnaisen naisen, niin kuinka suurella todennäköisyydellä hän olisi kiinnostunut työskentelemään autonkorjaajana tai varusmiesten kouluttajana tai pelaamaan nettipelejä joukkueessa? Jos miehiä ja naisia yritetään väkisin saada kiinnostumaan jostakin, mikä ei heitä kiinnosta, niin tuloksena on pelkkää mielipahaa. Annetaan heidän vaan olla.

Kolmas syy, ja kenties kaikkein suurin syy, on se, että heteroseksuaaliset naiset ja miehet, eli siis väestön enemmistö, ei todellisuudessa edes halua olla tasapäinen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että vastakkaiselta sukupuolelta haetaan, ja heiltä myös odotetaan, eri ominaisuuksia kuin omalta sukupuolelta. Henkilö ei välttämättä myönnä tätä ja saattaa sen jopa suoraan kieltää, mutta hänen käytöstään tarkkailemalla voi sitten havaita jotakin ihan muuta. Silloin on kyse itsepetoksesta, ja ainakaan minä en pidä sitä yhtään terveenä. Parempi sinunkin on olla rehellinen itsellesi ja muille. Mitä tarkoittaa eri ominaisuuksien hakeminen vastakkaiselta sukupuolelta kuin omalta? Noh, lähtökohtaisesti heteroseksuaali ei koe seksuaalista kiinnostusta omaa sukupuoltaan kohtaan. Heteroseksuaalia kiinnostaa vastakkaisen sukupuolen ominaisuudet. Kuinka monen heteronaisen olet kuullut sanovan, että ”miehen täytyy pystyä olemaan mies”? Jokainen mies kuitenkin on mies, eli siis sukupuoleltaan mies. Ei mies voi olla olematta mies, koska hän on syntynyt mieskehoiseksi yksilöksi ja sellaisena pysyy hamaan tappiin saakka. Mutta tämä ei heteroseksuaaliselle naiselle riitä. ”Olla mies” tarkoittaa siis jotakin muuta kuin sitä, että henkilö on sukupuoleltaan mies. Kyse on luonneominaisuuksista, kyvyistä ja taidoista. Miessukupuoliselta yksilöltä täten vaaditaan jotain ylimääräistä, jotakin sellaista, mitä naissukupuoliselta ei vaadita. Heteroseksuaalinen nainen syttyy seksuaalisesti usein esimerkiksi siitä, että mies on kooltaan häntä suurempi ja fyysisiltä voimiltaan häntä niin paljon vahvempi, että kykenee esimerkiksi nostamaan hänet ilmaan ja kantamaan häntä käsivarsillaan. Myös luonneominaisuuksilla on todella paljon väliä, kuten tahdonvoimalla. Toisilta naisilta tällaista ei vaadita, eikä edes odoteta, ja lisäksi heteroseksuaaliset miehet eivät vaadi tai odota vastaavaa toisiltaan. Kyse on heteroseksuaalisen naisen odotuksista ja vaatimuksista miehille. Sanon ”vaatimuksista”, koska monen naisen kohdalla suhde mieheen jää kokonaan muodostumatta tai se muodostuttuaan lopahtaa, jos nämä ominaisuudet puuttuvat, koska mies ei kykene sytyttämään naista seksuaalisesti tai emotionaalisesti. Oman kokemukseni mukaan naisten yleisimpiä turhautumisen syitä parisuhteissaan on se, että miehet ovat ”aikuisvauvoja” (manbabies) tai muulla tavoin lapsellisia tai vässyköitä, tai liikaa kiinnostuneita vain omista harrastuksistaan ja omista asioistaan, ja sitä kautta naiset kokevat tulevansa eri tavoin laiminlyödyiksi.

Sama meininki pätee myös toiseen suuntaan. Eräs pitkäaikainen kiinnostuksenkohteeni on heteromiesten seksiturismi sekä miesten seksuaalisuuden erityispiirteet naisiin verrattuna. Olen esimerkiksi psykologisessa ja kulttuurisessa mielessä hyvin kiinnostunut Thaimaan Pattayalle suuntautuvasta miesten turismista ja olen käynyt sitä myös paikanpäällä ihmettelemässä, sekä seuraan Pattayan miesten omia chättiryhmiä. Näiden miesten keskuudessa on erittäin yleistä suhtautua länsimaisiin naisiin negatiivisesti, jopa äärimmäisen negatiivisesti, ja he ovat keskenään analysoineet näitä asenteitaan ja sitä, että mistä ne johtuvat. Eräs usein esiintuleva näkökulma on se, että länsimaalaiset naiset ovat niin epäfeminiinisiä yleiseltä olemukseltaan, että heteroseksuaalinen mies menettää seksuaalisen ja emotionaalisen kiinnostuksensa heitä kohtaan. Jotkut miehet ovat aivan suoraan myöntäneet, että kun he saapuivat Thaimaahan ja näkivät ensimmäistä kertaa naisia, jotka olivat aidosti klassisessa mielessä feminiinisiä, niin miehet menivät aivan sekaisin. Huomatkaa ilmaisu ”näkivät ensimmäistä kertaa”. Minusta on oleellista ja mielenkiintoista, että länsimaalaisen miehen kokemus on tuo. Pattayan miesten ryhmät ovat aivan täynnä eeppisiä tarinoita siitä, että mitä tapahtui, kun mies meni naisesta aivan täydellisen sekaisin. Kyse on siis tapauksista, joissa mies menetti koko omaisuutensa, jopa henkensä. Tämä on erittäin klassinen tarina myös vanhassa länsimaalaisessa kirjallisuudessa. Monet miehet ovat ensivisiittinsä jälkeen jääneet Pattayaan aivan täysin koukkuun ja minäkin reissuillani tapasin IRL sellaisia miehiä, jotka sanoivat, että ovat käyttäneet jo vuosien ajan kaikki lomansa ja kertyneet säästönsä siihen, että tulevat Pattayalle. Thaimaalaiset naiset ovat paitsi naisellisesti pukeutuneita (pitkä tukka, hameita, mekkoja, röyhelöitä, korkokenkiä, isoja koruja), niin sen lisäksi he ovat ”kodin hengettäriä”, eli täysin pyytämättä laittavat ruokaa, siivoavat, pyykkäävät yms. Lisäksi thaimaalainen nainen pitää itsestäänselvänä sitä, että mies johtaa sosiaalisia tilanteita esimerkiksi pitämällä huolen kyydityksistä, maksamalla ravintolalaskut, varaamalla hotellihuoneet, ostamalla naiselle laukkuja ja koruja yms. Thaimaalainen nainen siis lähtökohtaisesti asettuu miehen huollettavaksi ja johdettavaksi, ja tämä saa miehet tuntemaan itsensä tärkeiksi. Miehistä monet ovat sanoneet, että eivät halua enää olla missään tekemisissä länsimaalaisten naisten kanssa, koska he yksinkertaisesti eivät ole feminiinisiä, eli länsimaalaiset naiset eivät ole heteroseksuaaliselle miehelle haluttavia. Toisin sanoen, myöskään heteroseksuaaliselle miehelle ei riitä, että partneri on naissukupuolinen. Seksuaaliseen ja emotionaaliseen kiinnostukseen vaaditaan naiselta jotakin ylimääräistä, jotakin sellaista, mitä miessukupuoliselta ei vaadita. Pattayan seksituristit ovat toki täysin spesifi oma ryhmänsä, mutta olen ihan vastaavia ajatuksia kuullut miehiltä myös muualla. Erona muihin miehiin Pattayan miehet ovat tehneet jotakin hyvin konkreettista eli yksinkertaisesti hylänneet oman maansa naiset ja lähteneet hakemaan naisensa muualta.

Mitä siis tulee ihmislajin heteroseksuaaliseen pariutumiseen, niin tämä osa-alue on aivan äärimmäisen epätasa-arvoinen jo perusolemukseltaan. Kun miehiä ja naisia liikaa tasapäistetään, niin he menettävät seksuaalisen ja emotionaalisen kiinnostuksensa toisiaan kohtaan. Toisinsanoen: miehet ja naiset eivät milloinkaan voi olla täysin tasa-arvoisia, mikäli halutaan ihmisten enemmistön pysyvän tyytyväisinä. Heteroseksuaalisuus ei lähde valtaväestöstä edes aivopesemällä tai hakkaamalla.

Tästä pariutumisaiheesta voisin jatkaa kokonaisen kirjan verran, joten en jatka tässä enää syvällisemmin. Nimeän tämän pariutumisosa ykköseksi ja jatkan lisää tulevissa bloggauksissa. Vedän nyt lopuksi vielä piuhat yhteen, että miten ihmeessä tämä kaikki liittyy siihen, että en ole feministi.

Moderni feminismi on pyrkinyt nimenomaan tasapäistämään naiset ja miehet, ja tähän kuuluu suurena osa-alueena sukupuolten erilaisuuden kieltäminen. Eli naisten ja miesten erilaiset toiveet ja tarpeet on selittelöity olemattomiin, todettu, että mitään eroja ei ole ja saatu heteroseksuaaliset naiset ja miehet dissosioitumaan pariutumisen ja yhteiselämän lainalaisuuksista. Eli toisinsanoen, heteroseksuaaliset naiset ja miehet on saatu dissosioitumaan myös omasta seksuaalisuudestaan ja siitä, että mikä oikeastaan saa heidät motivoitumaan. Homma on jo vuosikaudet, ellei vuosikymmenet, ollut jo niin typerällä tasolla, että naurattaisi ellei itkettäisi.

Minä kannatan ensimmäisen aallon feminismin tavoitteita naisten ja miesten tasa-arvoisuudesta lain edessä. Tämä tavoite saavutettiin, mutta sitten tapahtui jotakin outoa ja työ jäi kesken. Sen sijaan, että olisi pyritty saamaan naiset ja miehet työskentelemään yhdessä entistä tehokkaammin ja kunnioittamaan toinen toistaan enemmän, niin homma lähti oudoille sivuraiteille ja syntyi ns. sukupuolten sota, jossa naiset ja miehet ovat entistä enemmän toisiaan vastaan eri tavoin.

Omasta mielestäni tasa-arvo lain edessä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että voidaan samaan aikaan tunnustaa sukupuolten erilaisuus tietyillä osa-alueilla ja kunnioittaa tätä erilaisuutta. Sukupuolten erilaisuuden tunnustaminen ei tarkoita automaattista hyppäystä ajassa jonnekin sadan vuoden taakse. Itse näen, että tämä kunnioitus voitaisiin saavuttaa puolin ja toisin paremmalla kommunikaatiolla. Jostain syystä parempaa kommunikaatiota ja tehokkaampaa molempia kunnioittavaa yhteistyötä ei lähdetty rakentamaan, vaan kommunikaatiokatkos ja kytevä epäluulo, jopa viha, toista osapuolta kohtaan on pelkästään kärjistynyt eri tavoin. Feministinaisten miesviha on varmaan kaikille tuttua, mutta myös miesten keskuudessa on viime vuosina alkanut syntyä erilaisia liikehdintöjä, kuten incel, MGTOW ja alpha male. Tässä kohtaa omasta mielestäni monet nuolet osoittavat ensimmäisen aallon jälkeiseen feminismiin, sen asenteisiin ja teorioihin. En pidä niitä millään tavoin hyvinä asenteina tai ajatuksina. Ne eivät ole rakentavia eivätkä pyri muodostamaan yhteistyötä ja entistä tyydyttävämpää yhteiseloa miesten ja naisten välille, vaan ne ainoastaan lyövät isompaa kiilaa miesten ja naisten väliin. Myöskään lesbonaisena minua ei feministiset teoriat auta enkä saavuta niiden avulla mitään, koska kuten todettua, oma ajatteluni on erilaista.

Miksi lesbona olen tässä kirjoituksessa hölissyt pitkät pätkät nimenomaan heteroista? Koska maailman ihmisistä ylivoimainen enemmistö on aina ollut heteroita, ja tulee jatkossakin olemaan. Minä elän heteroiden keskuudessa joka ikinen päivä. Jos haluan olla osa yhteiskuntaa (joka on heteroiden kansoittama), niin minun on ajateltava heteroita ja otettava heidät huomioon. Minulla on toimivat silmät, joita käytän ympäristössäni tapahtuvien ilmiöiden havainnointiin, sekä toimivat aivot, joita käytän ympäristöni analysointiin.

Omasta mielestäni kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa ja politiikassa on lähtökohtaisesti kysymys harmonian luomisesta ja yhteistyön vahvistamisesta eri ihmisryhmien välillä, jotta olisimme yhteiskuntana entistä tehokkaampi ryhmittymä ("tehokkuus" voi tarkoittaa monia eri asioita, kuten vaikka tehokkaampaa kommunikaatiota). Tähän on pyrittävä ensisijaisesti toisten ryhmien tarpeiden ymmärtämisen sekä neuvottelutaitojen kautta. Tähän olisi aikoinaan ollut aivan mielettömän hyvät mahdollisuudet, kun moderni tasa-arvoinen ja vapaa yhteiskunta saatiin rakennettua. Minä en tue yhtäkään sellaista ideologiaa tai tahoa, joka ajattelee tästä harmonia-asiasta eri tavoin kuin mitä äsken kuvasin. Yhteiskunnallisen toiminnan yleinen päämäärä ei milloinkaan tule olla jonkinlainen vallankumous. Vallankumous on äärimmäinen keino, johon saatetaan ajautua äärimmäisessä, kärjistyneessä tilanteessa, jossa jokin taho kertakaikkiaan on haluton tai kyvytön mihinkään yhteistyöhön. Tavoiteltava yhteiskunnallinen päämäärä on harmonia. Harmonia saavutetaan yhteistyöllä. Miten se yhteistyö sitten saavutetaan, niin noh, siihen on yritysmaailmasta, politiikasta ja viestinnästä paljon todella pätevää tutkimustietoa ja menetelmiä saatavilla, ja ne taidot on jokaisen opeteltavissa ja niitä voidaan myös edelleen opettaa muille. Mikäli sinua kiinnostaa, että mitä tarkoitan, niin etsi käsiisi esimerkiksi kirja "Effective group discussion: Theory and practice". Mielestäni näistä menetelmistä pitäisi ylipäätään puhua enemmän ja ne voitaisiin myös ottaa kouluihin pakolliseksi oppiaineeksi. Tällaisen yleishyödyllisen asian sijaan kouluihin on lähdetty ajamaan kaikenlaista huuhaata, kuten oppia useista sukupuolista ja synnyttävistä miehistä yms. Arvovalintahan se sekin on.

Moderni feminismi siinä muodossa millaiseksi se kehittyi on usein täysin sysipaska työkalu: 

1. harmonian luomiselle naisten ja miesten välille.
2. analysoimaan sitä, että mistä tietyissä ilmiöissä on oikeasti kysymys. Joskus ilmiön ymmärtäminen vaatii sitä, että kaikki olemassaolevat teoriat ja ennakkokäsitykset pudotetaan pois: on osattava omaksua kokonaan uusi näkökulma, mikäli evidenssi osoittaa johonkin uuteen suuntaan. Teoriat pitää sovittaa tosiasioiden mukaan, ei päinvastoin (eli tosiasiat yritetään sovittaa vanhaan teoriaan, esimerkiksi kaikkia ilmiöitä yritetään katsoa sortorakenteiden tai etuoikeushierarkioiden kautta). Kun tosiasiat yritetään sovittaa teoriaan, niin tullaan sokeiksi ja ajattelu alkaa yhä enemmän ja enemmän muistuttaa lähinnä uskontoa.

Kohdasta 2 on media ja some esimerkkejä täynnä, mutta kuten totesin tekstin alussa en mene tässä bloggauksessa niihin. Jatketaan aiheesta lisää myöhemmin.

Miksi vihervasemmisto menetti kannatustaan eduskuntavaaleissa?

Vihreät ovat lähteneet kerjuulle. Oheiset kuvat ovat Vihreiden viralliselta Twitter-tililtä huhtikuulta 2023 heidän menetettyään useita paikkoja eduskuntavaaleissa. Paikkoja väheni myös Vihreiden kaverilta Vasemmistoliitolta.

Vihervasemmistolla on ollut vaalien jälkeen pienoinen paniikkitila päällä heidän edustajiensa yrittäessä pähkäillä, että mikä meni vikaan ja kuinka kummassa nuo karmeat natsit ja riistokapitalistit onnistuivat molemmat kasvattamaan kannatustaan reilusti (eli siis persut ja kokkarit). Vihreiden Twitter-seinän kommenttiosasto on melkoisen hulvatonta luettavaa. Siellä on lähes yksinomaan kriittisiä kommentteja luokkaa: "Ottakaa lainaa. Sitähän ei tarvii maksaa takaisin. Ei teillä ole aiemminkaan ollut ongelmaa lainan ottamisen kanssa." Kukaan ei ollut kommenteissa edes väittämässä vastaan kriitikoille.

Mutta mistä vihervasemmiston kannattajakato johtuu? Vastaus on todella yksinkertainen, ja vihervasemmiston edustajien kannattaa nyt ottaa se pää pois perseestä (omasta tai jonkun muun) ja kuunnella tarkkaan:

Vihervasemmiston kannattajat kaikkosivat, koska vihervasemmisto on jo kauan sitten lopettanut ajamasta niitä asioita, joita se väittää ajavansa. Esimerkiksi ylläolevissa mainoksissa Vihreät tiivistää, että jos haluat olla taistelemassa luontokatoa ja köyhyyttä vastaan, niin tuet Vihreitä. Eli Vihreät mainostaa itseään nimenomaan luonnonsuojelupuolueena, joka lisäksi on vähäosaisten puolella.

Todellisuudessahan Vihreät, sekä kaverinsa Vasemmistoliitto, ovat viime vuodet voimakkaasti ajaneet kaikkea muuta kuin luontoasioita. Heidän ajamiinsa asioihin kuuluvat esimerkiksi sateenkaarihörhöilyt, sukupuolen itsemääräämisoikeus ja nk. haittamaahanmuuton edistäminen. Transliput kivasti liehuvat tuossa toisessa ylläolevassa rahankeruumainoksessakin. Sateenkaarihörhöilyllä en tarkoita homojen oikeuksia, vaan sateenkaariliikkeen modernia suuntausta, jossa alkuperäiseen sateenkaariliikkeeseen (eli homojen ihmisoikeusliikkeeseen) on änkeytynyt kaikkea sinne kuulumatonta, kuten sukupuolen moninaisuus ja fantasiaseksuaalisuudet, polyamoria ja drag queen-lapset. Sukupuolen moninaisuus ei myöskään ole sama asia kuin klassinen transsukupuolisuus, sillä transsukupuoliset uskovat kahteen sukupuoleen niinkuin kaikki muutkin. Haittamaahanmuutto puolestaan on maahanmuuttoa, joka aiheuttaa vastaanottajamaalle taloudellista ja sosiaalista vahinkoa. Luonnosta kiinnostunut tai luonnonsuojelusta ja köyhistä ihmisistä vakavasti huolestunut henkilö ei ole sama asia kuin sukupuoli- ja seksuaalisuushörhö tai mamufani (tarkemmin islam-fani). Luontoihminen voi oikein hyvin kokea edellä mainitut asiat vahingolliseksi pelleilyksi ja siksi hän ei voisi ikinä tukea Vihreitä eikä myöskään Vasemmistoliittoa. Itsekin kuulun tähän kategoriaan. Olen koko ikäni ollut luontoihminen ja lisäksi olen trans/lesbo, mutta totesin jo päälle 20-vuotiaana (eli reippaasti yli 10 vuotta sitten), että vihervasemmistoa nyt ei ainakaan äänestetä. Syynä tähän oli oma konservatiivinen pohjavireeni sekä se, että cityhippeily ei ole koskaan napostellut (eräjormailu, kerskakulutuksen vastustaminen ja köyhäily kylläkin). Maahanmuuttokysymys katkaisi selän lopullisesti noin vuonna 2012. Siihen loppui minulta kaikki vihersympatiat (joita siis aikaisemmin kyllä oli).

Mutta en tullut tänne puhumaan itsestäni, vaan vihervasemmiston varsinaisista kannattajista. Tai siis entisistä kannattajista. Kuten todettua, heillä on ongelma sen kanssa, että mitä kaikkea huuhaata vihervasemmisto on viime vuosina voimakkaasti ajanut yhteiskunnassa. Entiset kannattajat ovat aiemmin halunneet purkaa yhteiskunnan normeja, mutta vain johonkin rajaan asti: viimevuotiset vihervasemmiston ylilyönnit ovat olleet heille liikaa. He ovat huomanneet, että monet normit ovat itse asiassa hyödyllisiä ja osa jopa suorastaan välttämättömiä. Siksi niitä ei missään nimessä pitäisikään kaataa. Kuulun useaan sellaiseen keskusteluryhmään, jotka ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat koko ikänsä kannattaneet vihervasemmistoa sekä äänestäneet joko Vihreitä tai Vasemmistoliittoa kaikissa vaaleissa. Mutta eivätpä äänestä enää. Olen jo pitkään lueskellut heidän ajatuksiaan asiasta. He ovat moneen otteeseen ilmaisseet olevansa aivan täysin järkyttyneitä siitä, että millaiseksi vihervasemmisto on muuttunut viimeisen 10-15 vuoden aikana.

Lisäksi heidän keskuudessaan on erittäin yleistä se, että kun he lähtivät somessa keskustelemaan kannattamiensa järjestöjen tai poliitikkojen kanssa, niin heidät blokattiin. Olen kuullut saman tarinan nyt niin monelta, että tämä on vihervasemmiston keskuudessa varmasti yleisempikin kokemus (kerro omastasi kommenteissa). Eli kun henkilö lähtee keskustelemaan oman viiteryhmänsä edustajien kanssa tai kysyy heiltä kysymyksiä, tulee hän blokatuksi. Tutuistani monet olivat tulleet jonkun aidosti kannattamansa ja ihailemansa poliitikon blokkaamaksi, kun olivat kysyneet tältä tarkentavia kysymyksiä. Erään tuttuni blokkasi poliitikko, jota hän oli äänestänyt uudestaan ja uudestaan usean vuoden ajan. Nämä ihmiset olivat tulleet blokatuiksi myös järjestöjen ja jopa virkamiestenkin taholta.

Ei tarvita mitään suuren suurta empatiakykyä sen ymmärtämiseen, että minkälaisia tuntemuksia tuollainen toiminta kannattajakunnassa herättää ja millaisen signaalin se heille lähettää. Mutta asia ei jää edes tähän, vaan kyseisten järjestöjen ja poliitikkojen oma asenne näitä ihmisiä kohtaan on lähinnä ollut "natsit, foobikot ja uskovaiskonservatiivit ne siellä vaan trollaa ja yrittää häiritä meidän toimintaa". Todellisuudessa viestien takana olivat tahojen omat kannattajat ja äänestäjät, eli pitkänlinjan vihervassarit ja feministit. Samat ihmiset olivat huomanneet, että konservatiivit ja talousoikeistolaiset eivät koskaan blokkaa ketään, vaan ottavat kritiikin vastaan ja osaavat vastata siihen. Heillä on oikeita argumentteja, toisin kuin vihervasemmistolla (joilta saa vain blokkia tai fobiasyytöksiä). Tätä kautta oikeistokonservatiivit ovat saaneet paljon rispektiä vihervasemmistolta viime aikoina.

Ei tarvita suuren suurta empatiakykyä ymmärtämään, että miksi vihervasemmiston (entiset) kannattajat ovat aivan täysin raivoissaan. Olen keskusteluryhmistä seurannut, kuinka vihervassarit ovat ihan suoraan sanoneet, että seurasivat vihervasemmiston vaalitappiota nauttien ja iloiten. He ovat riemuissaan siitä, että vihervasemmisto murenee. He ovat todenneet, että eivät äänestä näitä tahoja enää koskaan.

Eli summa summarum, Vihreät ja Vasemmistoliitto aiheuttivat tämän ihan itse hörhöilyineen, natsihysterioineen ja blokkilistoineen. Kenenkään ei pitäisi olla yllättynyt.

Väliaikaistietoutta: Yritän selvitä ja jatkaa juttuja

Moikka moi,
Blogini on taas ollut erittäin kauan hiljaa, niin kuin se on ollut pääasiassa hiljaa jo usean vuoden. Kuten vanhemmat lukijat tietävät, tein päätöksen detransitiosta vuoden 2018 alussa läpikäytyäni sielun pimeän yön, joka oli tuossa kohtaa jatkunut jo jonkun aikaa. Tuo koko prosessi oli minulle hirveä shokki, ja olenkin detransitioprosessistani puhunut täällä blogissa aikaisemmin. Puituani blogissa jonkun aikaa detransitioon liittyviä akuutteja teemoja olen ollut pääasiassa hiljaa. Detransitioprosessini kanssa samaan aikaan tapahtui toinen iso prosessi: läpikävin erittäin vaikean ja erittäin draamaisan eron silloisesta kihlatustani. Suhde oli melkoinen mylly jo pitkään ennen kuin tein päätöksen lyödä sen poikki. Vaikean eron ja detransition yhteisvaikutus hajotti minut pieniksi sirpaleiksi ja kadotin lähes kokonaan kosketuksen siihen, että kuka oikeastaan olen. Koin aivan totaalisen hermoromahduksen talvella 2018-2019. En ole koskaan aikaisemmin elämässäni ollut yhtä sairas kuin vuoden 2018 lopusta alkaen. Kaikki nämä vuodet tuon 2018 jälkeen olen käyttänyt pääasiassa siihen, että saisin itseni koottua jälleen ihmiseksi. Se on ollut aivan hirveän vaikea prosessi. Melkein kaikki energiani on mennyt pelkästä perusarjesta selviämiseen. Olen tehnyt tätä blogia tai Youtubea silloin, kun minulla on sattunut olemaan vähän ylimääräistä energiaa, mikä ei ole ollut usein. Sanottavaa minulla olisi usean kirjan verran, mutta ei energiaa saattaa pointteja koherenttiin muotoon, eikä seurata aktiivisesti maailman tapahtumia. Minulla ei ole ollut energiaa seurata edes sähköpostiani. Tästä syystä minut on ollut välillä myöskin hyvin vaikea tavoittaa, mikä on tietenkin valitettavaa ja hanurista, mutta tilanteelle ei ole oikein voinut mitään.

Hermoromahduksestani on nyt neljä vuotta. Neljä vuotta olen häilynyt lähinnä jossain elämän ja kuoleman rajamailla. Ensimmäiset kaksi vuotta kuluivat lähes päivittäisen hajoilun parissa. Kaiken energian minulta söi obsessiivinen kokemani analysointi ja kuumeinen prosessipäiväkirjan kirjoittelu. Sitten tuli korona, mikä romautti kuntoni uudestaan. Korona oli minulle todella kova isku, ja kaikki koronaan liittyvät poikkeusolojutut ja rajoitukset aivan ilman muuta pitkittivät toipumistani. Hajoilut ja obsessoinnit kuitenkin vähenivät koko ajan, ja nyt tässä kohtaa Herran vuonna 2023 uskallan sanoa, että pahin on selvästi takanapäin. Lopetin obsessoinnit lopullisesti jo vuosi sitten, mutta hermoromahduksen jälkivaikutukset tuntuvat yhä. Olotilani on kuitenkin stabilisoitunut sen verran, että minulle on tullut vakaa käsitys siitä, että elämä jatkuu. Puolikuntoisena ehkä, mutta jatkuu kumminkin. Minullekin on vielä luvassa kivoja juttuja, vaikkakaan ei ehkä niin paljon kuin olin aikaisemmin ajatellut.

Kaiken tämän hölinän takana minulla oli asiaakin: nyt kun olen jälleen lähempänä ihmistä kuin sirpalekasaa, niin minulla on vakaa aikomus jatkaa tätä blogia, ja lisäksi aion viedä toimintani pitemmälle kuin aikaisemmin. Tein joulukuussa 2022 päätöksen vähän karsia juttuja toisaalla ja järjestellä elämää uusiksi voidakseni vapauttaa aikaa ja energiaa. Kun vakavissani mietin, että mitä oikeastaan haluan tehdä elämälläni, niin kerta toisensa jälkeen tämä bloggaushomma sekä kirjoittaminen ylipäätään ilmestyy prioriteettilistojeni kärkeen. Joten so be it. Tarkoitukseni on aktivoida tämä blogi aivan uudella tavalla ja rakentaa eri sosiaalisen median kanavistani entistä integroidumpi kokonaisuus. Suunnitelmat ovat selvillä ja kirjoitettuna ylös, kestää vaan hetken, että saan näin puolikuntoisena kaiken askarreltua kasaan. Tässä nyt kumminkin alkuun Linktree-sivuni, niin kaikkien on helppoa nähdä, että missäs kaikkialla mä nyt taas olinkaan mölisemässä.

Toinen muutos täällä blogissa on se, että poistan toistaiseksi kommenttien manuaalisen tarkistuksen käytöstä. Tämä tarkoittaa sitä, että tähän asti yksikään lukijan kommentti ei ole näkynyt blogissa ennen kuin minä käyn sen manuaalisesti hyväksymässä. Tämä käytäntö on jäänyt blogiin ajalta, kun minulla oli huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa käytössäni kuin mitä viime vuosina on ollut. Kun minulta hermoromahduksessa loppui voimat, niin olen ollut välillä todella pitkiä aikoja tarkastamatta kommentteja, joten kommentit tulivat näkyviin pitkällä viiveellä. Tämä rampauttaa keskustelun ja on turhauttavaa lukijoille. Joten tästä päivästä alkaen en enää tarkista kommentteja julkaisuvaiheessa, vaan ne tulevat heti näkyviin ja mikäli jotain perseilyä ilmaantuu, niin tulen poistamaan kommentteja jälkikäteen. Noudata sääntöjä kommentoidessasi. Säännöt näkyvät kommenttikentän yläpuolella, joten et voi missata niitä.

Kolmas muutos, josta ilmoitin Tuben puolella jo viime syksynä, on se, että eri sosiaalisen median kanavillani tulee olemaan hieman eri aihealue. Poistan Tubesta kaikkein raskaimmat ja monisyisemmät aiheet ja siirrän ne tänne blogiin. Syy on se, että tuli havaittua, että Tube soveltuu huonosti hyvin pitkien ja monisyisten aiheiden puintiin ja siellä kannattaa mieluummin tiivistää asioita. Tube siis jatkossa hieman kevenee ja vastaavasti blogi aktivoituu. Mitä tulee Twitteriin ja Instagramiin, niin Twitter on tämän blogin jatke (asia-aiheet) ja Instagram on Tuben jatke (kevyemmät aiheet ja lifestyle-jutut).

Lisäksi tulen hieman siistimään blogia poistamalla joitakin vanhoja kirjoituksia. Kun aloitin blogin vuonna 2014, niin en koskaan uskonut, että minulle tulisi muutamaa tyyppiä enempää lukijoita ja blogin alkuperäinen funktio oli lähinnä olla minulle itselleni anonyymi kanava purkaa ajatuksiani ja turhautumiani. Tämä näkyy varhaisimpien tekstien tyylissä. Niitä ei koskaan ollut tarkoitettu laajemmalle yleisölle ja ne ovat siitä syystä enemmän päiväkirjoja kuin asiatekstejä. Osa vanhimmista teksteistä on niin epäselviä, etten enää muista itsekään, että mitä yritin tekstillä sanoa. Blogin yleinen tyyli ja myös tarkoitus on huomattavasti muuttunut noista ihan alkuajoista, joten selvyyden vuoksi haluan yhtenäistää blogin tyyliä.

Mutta jooh, uuteen nousuun ja silleen. Kestää vaan hetken, että saan näin puolikuntoisena kaiken tämän askarreltua kasaan. Uutta matskua alkaa tykittäytyä lähiaikoina, joten pysykää kuulolla.