perjantai 23. maaliskuuta 2018

Musta orkidea eli helvettiin ja takaisin

Puuh. No niin, jatketaan harjoituksia.
Kirjoitin edellisessä tekstissäni elämässäni tapahtuneista dramaattisista muutoksista. Lyhyesti: tulin siihen lopputulokseen, että sukupuolenvaihdokseni oli brutaali virhe. Jatkan tästä eteenpäin biologisessa sukupuolessani eli naisena. Tämä on painajainen, sillä hormonihoito on paikoin muokannut minut tunnistamattomaksi ja minulle on tehty kaksi leikkausta. Hormonien tai leikkausten kummankaan jälkeä ei saa tekemättömäksi eli olen tässä silvotussa ja runnellussa kehossa jumissa koko loppuelämäni. Olen uinut ihmisyyden pimeimmässä likakaivossa viime vuoden (2017) lopusta lähtien ja kävin hyvin lähellä täydellistä romahdusta. Hain apua, sain sitä ja minulla on nyt lähetteet vetämässä eteenpäin. Minulle määrätyt lääkkeet ovat auttaneet ihan oikeasti ja tilanne on nyt kutakuinkin handussa. Niin handussa, kuin tällainen tilanne voi nyt ylipäätään olla. Eli ei oikeastaan handussa lainkaan. Toimintakykyinen minä kuitenkin olen, sillä olen ollut töissä koko ajan normaalisti. Haluan nyt tässä kirjoituksessa jakaa fiiliksiä detransitiosta (=vaihtaminen takaisin alkuperäiseen sukupuoleen) hieman enemmän.

Edellisen tekstini kommenttiosiossa joku kysyi, että tehdäänkö minulle nyt uusia leikkauksia takaisin naiseksi. Ei tehdä. Minä olen nyt tässä kohtaa perseillyt hormoneilla ja leikkauksilla niin paljon, etten halua koskea niihin enää edes lipputangon pituisella seipäällä. En tahdo edes minulle lääkärissä tarjottua estrogeenikorvaushoitoa. En tunge kehooni mitään ylimääräistä ja keinotekoista sinne kuulumatonta enää koskaan. Minulta on leikattu kohtu ja munasarjat irti eli kehoni ei nykyisessä normaalitilassaan tuota luonnollisesti enää mitään hormonia. Olen kastraatti. Olkoon siis niin. Lisäksi, kuten edellisessä tekstissäni selitin, suurin ongelma minulle koko tässä transperseilyssä oli voimakas, ahdistava tunne siitä, että valehtelen. Minä valehtelen maailmalle, muille ihmisille ja ennen kaikkea itselleni. Minä uskottelen olevani jotakin, mitä en ole. En tee tuota enää koskaan. Olen tästä lähin täysin rehellisesti vain sitä, mitä olen, eli lihamyllystä läpimennyt nainen. Eli ei, minulle ei tulla laittamaan silikonirintoja, eikä mitään muutakaan. Rintani on leikattu irti. Kertaalleen irtileikattua ei saa takaisin. Olkoon siis niin. Jos joku kysyy, niin sitten vastaan täysin rehellisesti. Olen saanut valehtelusta sekä kiertelystä ja kaartelusta tarpeekseni koko loppuiäkseni.

En ole vielä tehnyt sosiaalista muutosta työpaikallani, sillä en vaan yksinkertaisesti ole jaksanut. Olen vaihtanut sukupuolta työpaikalla jo kerran aikaisemmin. Se ei ole kiva eikä helppo rumba ja en ole toistaiseksi jaksanut sitä. Ilmiannoin kuitenkin itseni lähipiirilleni, pyysin julkisesti anteeksi somessa kaikilta, joille olen vuosia valehdellut (en ole avoimesti trans) sekä otin yksityiselämässäni käyttöön alkuperäisen nimeni. Olen uusille tapaamilleni ihmisille esittäytynyt alkuperäisellä nimelläni. Virallista nimen- tai sotunmuutosta en ole vielä tehnyt, sillä siihen tarvitaan transpolia, minne on kuuden kuukauden jonot. Vapaa-ajallani olen jo jonkin aikaa käyttänyt pelkästään naisten vaatteita. Esiinnyn miehenä enää ainoastaan työpaikalla, mutta sekin loppuu hyvin pian, sillä sopimukseni on määräaikainen. Uuteen työhön menen naisena. Kirjoitan siitä lisää, kun sen aika tulee.

Detransitio takaisin naiseksi on tuntunut pääasiassa erittäin helpottavalta. Kun ensimmäisen kerran laitoin mekon päälleni ja totesin itselleni, että nyt olen nainen, niin tunsin pelkkää helpotusta, sillä nyt olen viimein lakannut valehtelemasta. Alkuun sain lähes päivittäisiä pakokauhuun asti meneviä ahdistuskohtauksia, kun vanha tuttu dysforia iski silmille oikein kunnon voimalla. Olin jo ehtinyt unohtaa näiden miespuvussa viettämieni vuosien aikana, että miltä dysforia voi tuntua, ja dysforia iski minua naamaan kuin rautainen nyrkki. Opin kuitenkin yllättävän nopeasti käsittelemään noita tuntemuksia ja etenkin siksi, että en enää antanut niille valtaa. Koska silmäni olivat avautuneet, niin en enää voinut paeta harhoihini ja sulkea todellisuutta pois mielestäni. Minulla ei enää ollut sitä mahdollisuutta, että pakenisin kehoani tai sukupuoltani transsukupuolisuuden tai sukupuolenvaihdoksen ajattelemiseen. Se tie oli jo käyty loppuun asti. Kyse on nimenomaan pakenemisesta. Pakokauhun tilalle tuli pikkuhiljaa pelkkä helpotus, kun huomasin, miten uskomattoman huojentavalta tuntuu se, etten teeskentele enää mitään. Tajusin esimerkiksi jo ekalla reissullani naisten julkiseen vessaan, ettei minun tarvitse enää murehtia sellaisista pikkujutuista, kuten että miltä kuulostan käydessäni vessassa. Koska minulla ei ole miehen vermeitä, niin en miestenvessassa kuulosta siltä, miltä pitäisi, ja julkisista vessoista olikin muodostunut minulle painajainen. Erityisesti sellaisista, joissa on pahviset seinät koppien välillä, sillä viereisen kopin jamppa kuulee jokaisen pisarankin putoamisen. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta tuo oli oikeasti ahdistavaa ja olin onneni kukkuloilla, kun naistenvessassa sain suhistella menemään täysin vapaasti ilman mitään peittelyä tai kuumotusta.

Kaikki kulissit on revitty alas. Kaikki naamarit on poltettu totuuden roviolla. Minä en salaile enkä uskottele enkä teeskentele enää mitään. Se, että minä olisin mies, on pelkkä iso paksu valhe. Minun miesidentiteettini on keksitty identiteetti. Sitä ihmistä ei ole olemassa. Nyt jokainen näkee minut kymmenen kilometrin päästä täydessä alastomuudessani juuri sellaisena kuin oikeasti olen. En pysty sanoin kuvailemaan, miten uskomattoman hyvältä tuntuu vuosien salailun, valehtelun, peittelyn, kiertelyn ja kaartelun jälkeen olla täysin avoimesti ja piilottelematta sitä, mitä on. Ja mikä tärkeintä, tiedän nyt itse, että kuka ja mikä olen. Katsoin eräänä päivänä peiliin ja hämmästyin, sillä minä tunnistin itseni. Tuntui siltä, kuin olisin saanut kadottamani kasvot takaisin. Se oli uskomaton tunne.

Se henkilö, joka minä olen, on nainen. Minä olen elämän (kirjaimellisesti) kolhima lesbonainen, jolla on murtunut mieli ja särkynyt sydän. Jokainen kykenee näkemään sen, joten miksi uskotella muuta. Minun piti jauhautua lihamyllyssä ja uida halki elämän ja ihmisyyden pimeimpien ja haisevimpien sontaviemärien sen tajutakseni ja sisäistääkseni. Mutta löysin sieltä likaviemäristä jotakin mittaamattoman arvokasta. Löysin sieltä itseni.


Matkani helvettiin ja takaisin on opettanut minulle ennen kaikkea sen, että kuka ja mikä minä olen. Se on opettanut minulle sen, että kuka ja mikä minä en ole. Minä olen paennut itseäni ja maailmaa harhoihin ja valheeseen ja yrittänyt tulla joksikin, mitä en ole. Tuo tie on nyt kuljettu loppuun asti. En voi enää olla mitään muuta kuin se, mitä olen. En voi enää muuta kuin hyväksyä sen, että kuka ja mikä olen. Olen saanut kokea nahoissani erittäin kipeästi sen, että kuka ja mikä en ole ja miksi en voi koskaan tulla. En toista tuota virhettä enää koskaan. Nyt tiedän, että kuka olen ja hyväksyn itseni. Olen vahva siinä, mitä olen. Voisin kirjoittaa kirjan yleisistä kamppailuistani elämässä. Ehkä kirjoitankin.

Olen kulkenut helvetin läpi ja tuossa tulessa minusta on palanut pois kaikki turha ja jäljelle on jäänyt pelkkä oleellinen ja kirkas ydin. Tunnen vahvuuteni ja tiedostan puutteeni ja ennen kaikkea hyväksyn vajavaisuuteni. Puutteeni ja vajeeni ovat tässä kohtaa varsin lukuisat ja maailma on täynnä asioita, joita en voi koskaan saada useasta syystä. Mutta ei se mitään. En enää koe tarvetta tai halua olla jotakin, mitä en ole, tai viitsi hävetä sitä, mitä olen. Minä olen minä. En voi olla mitään muuta kuin minä. Tuntuu ensimmäistä kertaa koko elämässäni hyvältä olla minä. Olen ensimmäistä kertaa läsnä kehossani ja omassa elämässäni. En toki selvinnyt helvetistä naarmuitta. Siitä on todisteena jäljet kehossani ja kannan noita jälkiä mukana koko loppuikäni. En tahdo peittää enää niitäkään ja siksi olen tästä lähin avoimesti lesbonainen, joka luuli olevansa mies eli sekaisin kuin seinäkello siis. Paskaakos tässä. Ottakaa tai jättäkää.


Opettelen vasta naisena elämistä. Kaikki tuntuu oudolta ja uudelta. Olen ehtinyt unohtaa hirveästi asioita ja loput yritin aina edellisessä elämässäni kieltää tai selitellä olemattomiin. Aion jatkaa tästä aiheesta puhumista. En enää usko lainkaan transsukupuolisuuden olemassaoloon siinä muodossa, missä se tällä hetkellä yleisesti ymmärretään. Transsukupuolisuus on mielenterveyshäiriö ja identiteettiharha. Se on aina oire jostakin muusta ja isommasta. Transsukupuolisille tyypilliset puheet siitä, että sukupuolenvaihdoksen myötä he tulevat siksi ihmiseksi, joka he todellisuudessa sisäisesti ovat, on silkkaa paksua ja törkeää tuubaa. Kenenkään ihmisen sisällä ei ole toista, hänestä irrallista ihmistä. Väärään kehoon syntyminen on yksinkertaisesti täysin mahdotonta, sillä mieli ja keho ovat yhtä ja samaa kokonaisuutta. Minä olen nainen. Minä en ole mies. Yrittämällä tulla mieheksi yritän nimenomaan tulla joksikin sellaiseksi, mitä en ole. Sukupuolenvaihdos ei tee minusta omaa itseäni, vaan detransitio eli harhasta luopuminen tekee minusta oman itseni. Minä syleilen omaa, autenttista itseäni vasta nyt lopettamalla transuilun ja hyväksymällä naiseuteni.

Odotan tällä hetkellä pääsyä takaisin transpolille. Odotan uutta käyntiä mielenkiinnolla, sillä minua kiinnostaa oikeasti, että mitä he minulle vastaavat, kun esitän muutamat tiukat kysymykset. Aion myös nostaa heitä vastaan syytteen hoitovirheestä. Täten aloitan omalta osaltani konkreettisen taistelun tätä nykyisin vallitsevaa hulluutta vastaan. Aiheesta lisää, kun asia jossain kohtaa etenee.



There's a hope that's waiting for you in the dark
You should know you're beautiful just the way you are
And you don't have to change a thing
The world could change its heart
No scars to your beautiful
We're stars and we're beautiful

No better you than the you that you are
No better life than the life we're living
No better time for your shine, you're a star
Oh, you're beautiful, oh, you're beautiful

25 kommenttia:

  1. En tiedä, lohduttaako sua anonyymien tsemppailut paskan vertaa, mutta todenteolla tsemppiä. Aivan loistavaa, että nostat hoitovirhesyytteen. Hankit parhaan mahdollisen asianajajan. Jospa sun kärsimyksesi ei olisi mennyt hukkaan.

    Puhuin juuri yhden sukupuoli-identiteettinsä kanssa hämmentyneen ystäväni kanssa, ja hän kertoi mulle siitä manipulaatiosta ja painostuksesta mitä on kohdannut ja hän vilpittömimmässä mahdollisessa merkityksessä sopersi kokevansa olevansa transpiirien uhri (puhuttiin näistä setalaisista ja muista piireistä). Sydäntä riipi. PAKKOHAN tähän hommaan on tulla tolkku.

    Sun kyky selviytyä lihamyllystä on kunnioitusta herättävää. Niin, ja tervetuloa takaisin naisten piiriin. Täällä on sullekin paikka.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Kyllä minua aina kommentit ilahduttaa, sillä sehän on merkki siitä, että joku on ollut kiinnostunut höpinöistäni sen verran, että on lukenut ja jotain ajatellut. Lisäksi minusta on kiva jutskailla porukan kanssa täällä kommenteissa.

    Joo, tämä nykyinen meno on lähtenyt lapasesta sellaisella tarmolla, että hirvittää ihan Aikuisten Oikeasti. Kriittinen raja tuli vastaan jo ajat sitten. Ei voida enää ihmetellä sivusta ja tyytyä voivottelemaan.

    VastaaPoista
  3. "Paskaakos tässä. Ottakaa tai jättäkää". Niin just! Saakeli!
    Kannustan myös tekemään hoitovirhesyytteen. Kyllä joku vastuu ja tolkku pitää tähän nykymeininkiin saada. Tervetuloa todellakin rehelliseen sukupuoleesi entistä vahvempana!

    VastaaPoista
  4. Tapauksessasi on kyse nimenomaan hoitovirheestä. Jos minä alkaisin kokea olevani Suomen marsalkka Mannerheim ja vaatia ylennystä ja nimitystä puolustusvoimien ylipäälliköksi, minut diagnosoitaisiin psykoottiseksi ja hoito olisi sen mukaista.

    Mutta jos alkaisin kuvitella olevani nainen, ei puhettakaan mistään antipsykoottisesta lääkityksestä ja psykoterapiasta, jolla minut yritetään saada ymmärtämään, että kun äsken koin olevani Marski, se johtui vain aivojeni häiriytyneestä elektrokemiallisesta tilasta, joka on nyt saatettu tasapainoon. Se ei ollut todellisuutta, vaikka se olisi kuinka sellaiselta tuntunut.

    Ei, vaan minulle alettaisiin touhuta sukupulenvaihdosta, jossa heppini ja pallini leikataan irti, koska minusta nyt vaan tuntuu siltä ja koska mä haluun! Seuraavaksi minua myrkytettäisiin estrogeenilla, kunnes parta lakkaa kasvamasta mutta tissit kasvavat sitäkin enemmän. Lääkäreiden olisi pakko tehdä tämä, koska minusta nyt vaan tuntuu siltä ja koska mä haluun!

    Mutta tässä todellisuudessa jossa nyt elämme, minulle kyllä kelpaisi marsalkaksi ylennys ja puolustusvoimien komentajuus sekä erityisesti niistä lohkeava palkka ja eläke. Miksi ei siis voi saada niitä, vaikka minusta kuinka tuntuisi siltä, että olen Marski ja ennen kaikkea vaikka mä siis nii-ii-iin haluun!!

    Miksi terveydenhuolto käsittelee yhtä psykoosia totaalisen eri tavalla kuin kaikkia muita, mutta täysin identtisiä psykooseja, joissa potilas kokee olevansa jotain aivan muuta kuin mitä todistettavasti on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen että moni lääkäri ei uskalla puhua tästä aiheesta rehellisesti koska pelkää joutumista transaktivistien noitavainon kohteeksi.

      Poista
  5. Teet oikein. Painotan että nyt puhun intersukupuolisista enkä nk.(koska pieniä kromosomi ja hormoonallisia poikkeamia löytyy useammalta ihmiseltä) normaaleista ihmisistä, että heille hoidot voi olla oikea ratkaisu. Toisen helvetti on erilainen kuin toisen, joten et voi olettaa että sinun ratkaisusi on pätevä myös toiselle. Teet oikein kun olet jyrähtänyt että näitä hoitoja tarjotaan liian helposti ja samaa mieltä olen minäkin. Kuten aikaisemmin kirjoitit, dysforia on sama, mutta kukin käsittelee sen omalla tavallaan. Ainoastaan kohdussa kukin ihminen on ollut molempia, mutta syntyessä se määriytyy lopulliseksi jompaan kumpaan muottiin ihminen asettuu. Tai sitten syntyy genitaalit viturallaan ja hormonikoktaililla höystettynä.

    Sinut olisi mahtava tavata joskus kasvatusten. Minut teki iloiseksi tuo piirros kirjoituksessasi. Olemme liikkuneet samoissa piireissä, vaikka itse vähän olin vaisumpi niillä foorumeilla. Koska noh, olihan siellä vähän erikoista sakkia.

    Kun kirjoitit ettet mitään korjaushoitoja(tai miksipä niitä nyt sanoa) ota nyt toistamiseen, niin kai pidät luustosi ja veresi hyvinvoinnin jotenkin kohdillaan?

    VastaaPoista
  6. Tervehdys kaikille ja kiitos kommenteistanne.

    Miksi terveydenhuolto käsittelee yhtä psykoosia totaalisen eri tavalla kuin kaikkia muita, mutta täysin identtisiä psykooseja, joissa potilas kokee olevansa jotain aivan muuta kuin mitä todistettavasti on?

    Se onkin miljoonan taalan kysymys ja olen miettinyt, että miten tässä näin pääsi käymään. Olen vähän kaivellut historiankirjoja ja homma näyttää eräänlaiselta jatkumolta. Transaktivistit ovat alusta asti ratsastaneet homojen oikeuksia ajavien tahojen mukana. Olen aikaisemminkin puhunut siitä, että transsukupuolisuuden rinnastaminen homouteen on erittäin suuri virhe. Kyse ei ole samanlaisista tai toisiinsa vertaantuvista ilmiöistä. Tästä kirjoitan lisää, kun saan parit kirjat luetuiksi.

    Epäilen että moni lääkäri ei uskalla puhua tästä aiheesta rehellisesti koska pelkää joutumista transaktivistien noitavainon kohteeksi.

    Kuulemani mukaan juuri tästä on kyse. Maailmalla on ennakkotapauksia potkut saaneista lääkäreistä. Trnsaktivistien tämänhetkinen yteiskunnallinen valta on huomattavaa ja siten hirvittävää. Nyt pitää meidän kaikkien ihan oikeasti nousta vastustamaan heitä. Minunkaltaisiani tapauksia ei saa tulla enää lisää, eikä tuo lasten blokkerihoito yms. saa edetä tai levitä. Siinä ihan oikeasti leikitään tulella ja pilataan kasvavan ja itseään etsivän ihmisen elämä.

    Sinut olisi mahtava tavata joskus kasvatusten. Minut teki iloiseksi tuo piirros kirjoituksessasi. Olemme liikkuneet samoissa piireissä, vaikka itse vähän olin vaisumpi niillä foorumeilla. Koska noh, olihan siellä vähän erikoista sakkia.

    Kiitos. Kiintoisaa kuulla, että tiemme ovat jossain ristenneet. Voit toki laittaa minulle sähköpostia samettiorkidea@gmail.com.

    Kun kirjoitit ettet mitään korjaushoitoja(tai miksipä niitä nyt sanoa) ota nyt toistamiseen, niin kai pidät luustosi ja veresi hyvinvoinnin jotenkin kohdillaan?

    Tulen keskustelemaan asiasta perinpohjin lääkärien kanssa.

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa! Todella paljon tsemppiä ja virtuaalihalauksia. Tärkeä ja vahva ihminen olet. <3

    VastaaPoista
  8. Koskettavaa.. Yritähän pärjäillä!

    VastaaPoista
  9. Voimia kovasti. Rakkautta ja valoa.

    VastaaPoista
  10. Minusta tuntuu ihan järjettömältä alkaa yleistämään kokemuksiasi ja niiden perusteella puhumaan transhoitoja vastaan. Sinun tapauksesi ei ole lainkaan yleistä vaan poikkeus. Tälläista tapahtuu mutta se on vain murto-osa kaikista transsukupuolista, ja hoitojen estäminen muilta sen takia että joku voi saada vahingossa väärän hoidon ei ole mitenkään rationaalista. Kuten jokaisessa muussakin lääketieteellisessa hoidossa poikkeuksia ja virhehoitoja tapahtuu. Transhoidot ovat välttämättömiä transsukupuolisille jotka niitä tarvitsevat.

    VastaaPoista
  11. Hei Sametti

    Olen lukenut blogisi suunnilleen jok'ikisen kirjoituksen, mutta vasta nyt rohkenen kommentoida. Olin pitkään ajatellut, että tämä transkuvio ei voi pitää paikkaansa, vaikka sen tueksi on esitetty jos jonkinlaista argumenttia. Viehätyin blogiisi, koska siellä oli ns. rehellisen oloista ja suoraa argumentointia. Tästä huolimatta en missään kohtaan vakuuttunut, että sukupuolenvaihdos olisi ratkaisu kenellekään. Minun on tunnustettava että monesti kun luin tekstejäsi, pohdin milloin koet ahaa-elämyksen ja tulet pois valheesta. Kun luin edellisen kirjoituksesi ensimmäinen reaktioni oli innostus, mikä vaihtui pian suruun ja empatiaan niitä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä kohtaan, joita olet joutunut kokemaan.

    Tulen seuraamaan tekstejäsi myös jatkossa, ja toivon saavani tätä kautta hyviä työkaluja siihen, miten kohdata trans-aktivisteja rakentavalla ja kunnioittavalla tavalla, tekemättä kompromissia sen kanssa mikä on totta.

    Olet vahva ja äärettömön viisas nainen, tsemppiä sinulle, rohkonen myös toivottaa sinulle siunausta.

    -Kulkuri

    VastaaPoista
  12. Toivon, että saat apua, koska vaikutat ihmiseltä, joka menee aina vähän liian intohimoisesti mukaan kaikkeen, oli se järkevää tai ei. Olen lukenut blogiasi vuosia, ja ajoittain pohtinut lukiessani, miten ihmisen on mahdollista tuntea niin täydellä fiiliksellä välillä täysin vastakkaisia asioita ainoaksi oikeaksi. En tarkoita vittuilla, mutta väkisin tulee ihmetys, että miten voit nyt taas kerran julistaa universaalia totuutta omien fiilistesi perusteella - eikö viimeistään tämä uusin traumasi ole saanut miettimään, että ehkä oma perstuntumasi ja ne voimakkaatkin tunteet ja mielipiteet joistakin asioista eivät ole aina pidemmän päälle totuudenmukaisia, järkeviä tai universaalisti totta?

    En myöskään ihmettele, että kadut transprosessiasi. Kaikella kunnioituksella arvojasi kohtaan, mutta tuskin kovin moni voi vuosikausia ylläpitää sekä vahvaa transidentiteettiä ja arvokonservatiivista maailmankuvaa.

    Harmi, että menit rikkomaan itsesi, mutta se tuskin on kenenkään muun vika kuin sinun. Minusta on jotenkin tyypillistä edustamallesi konservatiivisuuden suunnalle, että perätään yksilön vastuuta valinnoistaan, rationalismia ja kylmää logiikkaa - mutta kun itse sitten mokaa, siitä pitää saattaa joku muu vastuuseen. Ei siellä transklinikalla varmaankaan ole mitään taikakonstia, jolla he voivat vuosia sitten lukea pääsi sisältä ajatuksiasi vuodelta 2018. Tekstiesi perusteella uskallan veikata, että ne vastaukset, joita silloin annoit olivat ihan yhtä ponnekkaita ja vakaumuksellisia kuin tämäkin kirjoituskin. Ei kukaan tiedä, mikä mielipiteesi asiasta on 5-10 vuoden päästä tästä.

    Jos olet valehdellut lääkärille ja psykalle siinä missä itsellesi - kuten tämän kertomuksesi perusteella olet tehnyt - niin kyse ei ole hoitovirheestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, esimerkiksi "tuntea..täysin vastakkaisia asioita ainoaksi oikeaksi" ja "julistaa universaalia totuutta omien fiilistesi perusteella"? "En halua vittuilla, mutta"...jos pyrkimyksenä on osoittaa vikoja toisen ajattelussa tai järjenjuoksussa (ottamatta sen enempää kantaa motivaatioon tehdä sellaista ylipäätään), kannattaisi ehkä itse koittaa välttää ainakin niitä juttuja joihin toisen väittää syyllistyvän. Sen sijaan valehtelusta syyttäminen, vaikka epäsuorasti ja verhotusti, "kuten tämän...perusteella olet tehnyt", on jo kyllä aikamoisen paksua joka tapauksessa. En itse tunnista yhtään näistä väitteistä Sametin tekst[e]issä.

      Puhuttaessa potentiaalisesta hoitovirheestä, eräs avainlause on, lainattuna aiemmasta blogitekstistä, "[m]inua ei koskaan edes yritetty hoitaa terapialla". Kyllä siinä on sinänsä erittäin hyvät perusteet ainakin moraalisesti. Miten asia toimii juridisella tasolla nykytilanteessa voi sitten olla eri juttu, mutta se ei sinällään kerro yhtään mitään todellisesta oikeutuksesta tai oikeellisuudesta: lääketiede, jos sitä voi nykymuodossaan aina edes "tieteeksi" kutsua, on huutavia vääryyksiä pullollaan. Ja eihän mikään todellakaan muutu jos hissutellaan hiljakseen.

      Eräs hyvä tiivistelmä siitä miksi tästä kannattaa minusta aivan erityisesti pitää ääntä. Koskee varsinkin lapsia, alun määrittelyt ovat toki aika yleipäteviä.
      https://www.acpeds.org/wordpress/wp-content/uploads/9.14.17-Gender-Ideology-Harms-Children_updated-MC.pdf

      Eli tiivistettynä Sametti, ihan mieletön rispekti jos vaan jaksat nostaa kissaeläimiä pöydille!

      Poista
  13. Minultakin tsemppiä, Sametti. Elämässäsi on ollut aikamoista. Toivottavasti alkaa olla jonkin verran parempaa nyt.

    VastaaPoista
  14. Sitä tässä ihmettelen, että minkä takia sinun on nyt pakko kulkea mekossa tai hameessa? Suurin osa naisista ei sellaisia käytä kun joskus. Myös hiukset ovat monesti aivan lyhyet. Harva nainen käyttää korkkareita muuten kuin pakosta. Kulje edelleen housuissa ja ole mikä olet. Mitä sen on väliä? Olet itsesi ja sillä sipuli, miksi väkisin yrität tehdä itsestäsi taas jotain muuta?

    VastaaPoista
  15. Jep, olen samaa mieltä että miksi pakottaa itsensä mekkoon jos ei se tunnu luontevalta? Olen itse cis-nainen ja ihan koen olevani naisellinen nainen vaikkakaan en kuulu niihin todella naisellisiin jotka pukeutuvat mekkoon ja muutenkin ehostautuvat joka päivä. Ehkäpä naiseudesta ja miehekkyydestä on tullut sellaista liiallista "pitää olla tällainenääripää", jolloin ihmisten mielikuva sukupuolesta alkaa joillain vääristyä kun ei koe olevansa ihan niin "tarpeeksi"paljon hameväkeä tai machoilee, niin sitten luullaan olevan jotain muuta- Varsinkin jos on muutenkin mielensisäisiä ongelmia, aspergeria/pakko-oireisuus tms Sukupuolia on vain tasan kaksi kappaletta (!)-mutta näiden kahden sisälle mahtuu kyllä miljoonia erilaisia tapoja kokea/ilmaista/tuntea omaa sukupuoltaan. Ei ole hamepakkoa,(yök, minua jotenkin hävettää olla hameessa, vaikka KYLLÄ olen Nainen ja tunnen olevani "riittävän naisellinen"

    VastaaPoista
  16. Oletan, että koska Sametti on käyttänyt vuosia testosteronia, eikä hän halua estrogeeniä, niin naiselta näyttäminen voi olla vaikeaa ilman yltiönaisellista pukeutumista.

    VastaaPoista
  17. Miksi pitäisi näyttää naiselta, jos naiseus on silkkaa biologiaa? Ts. kromosomit ovat XX ja jalkojen välissä pillu = nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista seikoista huolimatta muut ihmiset eivät tiedä, mitkä ihmisen kromosomit ja genitaalit ovat (ihmiset eivät kuitenkaa liiku alapää paljaana). En tiedä, kuinka paljon testosteroni on muokannut Samettia, mutta tällä hetkellä on todennäköistä, että ihmiset eivät näe Samettia biologisena naisena. Saattavat pitää häntä muun muassa transnaisena tai transvestiittinä.

      Vaikka biologia olisikin ns. ainoa totuus, mutta ulkoisilla olemuksilla on merkitystä sosiaalisissa tilanteissa. Kukaan ei kuitenkaan kysy, että mitkä henkilön kromosomit tai sukuelimet ovat.

      Haluaisinkin kuulla Sametilta myöhemmin, että onko hänellä tällaisia ongelmia naisena elämisen kanssa. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että testosteroni jättää ihmiseen pysyviä jälkiä, kuten esimerkiksi matalamman äänen. Toki puhetapaa voi opetella.

      Poista
  18. Olen pitkään yrittänyt ymmärtää transsukupuolisuutta, koska yksi hyvistä ystävistäni on trans ja on valistanut asiasta paljon. Mutta kun olen ihmetellyt, miten hän tietää olevansa mies, kun samaan aikaan ajattelemme molemmat, että on mahdollista olla monella eri tavalla mies tai nainen. Eli millä perusteella hän ei ole tyytynyt olemaan femme/butch lesbo, vaan kokee olevansa identiteetiltään mies. Hän sanoi ettei osaa selittää sitä, hänellä vain on ollut aina sellainen tunne, esim. lapsena olisi halunnut pissata seisaaltaa niin kuin pojat ym. Tyydyin ajattelemaan, että ehkä se vain on jotain mystistä ihmisyydessä, jota ei voi koskaan täysin tyhjentävästi selittää. Eikä mulla ole tarvetta yrittää vakuuttaa ystävääni siitä, että transsukupuolisuus on "vain" dissosiaatiohäiriön, kehodysmorfian, autismin tmv. yhdistelmä, koska hänelle transidentiteetti on selvästi tuonut mielenrauhaa, ei täysin mutta kuitenkin.

    Sitten luin pitkästä aikaa blogiasi ja huomasin näitä juttuja autismin yhteydestä transsukupuolisuuteen, yhteyteen mielenhäiriöihin, vertaus anoreksiaan jne. Eräs ystäväni kertoi ystävästään, joka kokee olevansa muunsukupuolinen mutta lääkäri ei ollut määrännyt hormonihoitoa vaan kehottanut kokeilemaan ensin laihdutusta, jos se vaikka auttaisi hyväksymään oman kehon (kyseessä ylipainoinen/lihava henkilö). Aloin pohtia kommentin perusteella sitä, miten itse kokisin kehoni lihavampana. Tuskin viihtyisin. Olen aina ihannoinut sekä miehillä että naisilla leveitä hartioita, kapeita lanteita, lihaksikkuutta, hoikkuutta. En ole koskaan pitänyt rinnoistani osana naiseuttani, vaan ne pikemminkin häiritsevät. Luojan kiitos ne eivät ole yhtään tämän isommat, sillä en todellakaan halua mennä leikkaukseen jos ei ole ihan pakko (koska jokaikiseen leikkaukseen liittyy riskejä). Mutta olisihan se hienoa, jos mulla olisi pienet tai olemattomat rinnat ja lisäksi kapeat lanteet. Olen kuitenkin ollut tyytyväisempi kehooni sen myötä kun olen ylipäätään alkanut hyväksyä itseni paremmin. Minulla on vain tämä yksi keho ja haluan varjella sitä. Terveys ja mukava olo omassa kehossa ei ole itsestäänselvyys ja pinnalliset toiveet esteettisesti kauniimmasta (=maskuliinisemmasta) kehosta voivat jäädä haaveisiin.

    VastaaPoista
  19. (jatkuu edellisestä, tässä oli merkkirajoitus)

    Sitten luin jutun siitä, miten transsukupuolisten kertomukset lapsuudesta ja nuoruudesta ovat hyvin samanlaisia kuin minulla. Viivi Luoman kertomus sun muut. Siis olin itsekin sellainen. Jos olisin nyt lapsi tai nuori, epäilisinkö itseäni transsukupuoliseksi? En ole ikinä kyseenalaistanut sukupuoltani. Tokalla luokalla päätin että haluan lyhyen poikatukan ja olin tyytyväinen siihen, paitsi että pojat luulivat minua takaapäin pojaksi ja se oli ärsyttävää. Olin siis mielestäni tyttö mutta kunpahan halusin poikatukan. Olen haaveillut maskuliinisemmasta ulkonäöstä ja maskuliiniset butch-lesbot ovat mielestäni hyvin seksikkäitä. Tästä syystä seksuaalinen suuntautumisenikin on mietityttänyt minua teini-iästä asti, enkä edelleenkään tiedä olenko vain yltiöseksuaalinen ihminen, joka kiihottuu vähän kaikesta, vai biseksuaali. Ihan puhdas lesbo en ainakaan ole, koska penikset on varsin jees. Siitähän oli jokin tutkimus, että heteromiehet kiihottuvat vain heteroseksistä ja homomiehet vain homoseksistä, mutta hetero- ym. naiset kiihottuvat vähän kaikesta mikä vähänkin viittaa seksiin, joten ehkä naiselle on luonnollista olla seksuaalisesti fluidi.

    Aika pelottavaa ajatella, että jos nyt tässä yhteiskunnassa olisin lapsi tai nuori näine ajatuksineni ja vanhempani yhtään alkaisivat tuputtaa tai tukea asiassa, mitä siitä voisi seurata? Olen kuitenkin kärsinyt pitkään masennuksesta ja ahdistuksesta ja tiedän, etten ole kyennyt ajattelemaan kovin selkeästi koskaan, en edelleenkään masennusjaksojen aikana. Siihen en olisi kaivannut vielä sen pohtimista, että onko sukupuoli-identiteettinikin poikkeava seksuaalisuuteni lisäksi, plus monen muun asian lisäksi.

    On vaikea oppia hyväksymään itsensä, jos poikkeaa merkittävästi keskivertoihmisistä. Eivät cishenkilötkään välttämättä opi koskaan hyväksymään vartaloaan. Prosessi voi kestää vuosikymmeniä. Siinä mielessä kieltämättä pelottavaa, jos Suomessa aletaan käyttää laajemmin hormoniblokkereita ja jätetään huomioimatta psyykkiset häiriöt yhtenä mahdollisuutena.

    VastaaPoista
  20. (ja vielä kolmas kommentti kun asiaa riittää näköjään)

    Olen kuullut transystävältäni argumenttina lasten ja nuorten hoitojen puolesta sen, että silloin kehodysforialta välttyy paremmin, koska esim. keski-ikäisenä harva voi muuttua ulkonäöltään niin paljon, että kävisi ikään kuin aidosta miehestä tai naisesta. Mikä on tietysti ihan totta. Mutta miksi sille asetetaan niin paljon merkitystä, että ihmisen pitää näyttää täysimittaisesti omalta sukupuoleltaan voidakseen elää elämäänsä rauhassa hyväksyttynä ja tasavertaisena? Naisillakin kasvaa partakarvoja (mulla tällä hetkellä n. 10 kpl :D ) ja miehillä voi olla heikko karvoitus. Miehellä voi olla leveä lantio ja naisella kapea. Kyllä he ovat silti "oikeita" miehiä ja naisia. Jos yleisesti suhtauduttaisiin suopeammin erinäköisiin miehiin ja naisiin ja sukupuoliroolit olisivat monimuotoisempia, olisiko transsukupuolisia vähemmän? Onko transsukupuolisuus noussut esille nyt sen takia, että sukupuoliroolit ovat kapeammat kuin ennen? Missä määrin se on esillä muualla kuin länsimaissa? Miten tämä länsimainen LGBQT-keskustelu vertautuu historiaan ja eri kulttuuripiirien käsitykseen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta? Eikö jollain Amerikan natiivikansalla ollut esim. viisi eri sukupuolta (roolia).

    Minusta myös tuntuu siltä, että mitä enemmän näitä asioita pohdin, sitä enemmän ahdistun, koska en halua kuulua lokeroon, oli se sitten hetero, homo, bi, trans, muusu. Voisiko se liittyä yksilöllisyyttä ihannoivaan kulttuuriin, että on kova tarve löytää oma lokero ja samastua siihen voimakkaasti? Sen sijaan että voisi hyväksyä biologiaan perustuvat tosiasiat ja ainakin osittain niihin perustuvat sukupuoliroolit ja keskittää kritiikkinsä sen kyseenalaistamiseen, mitkä kaikki asiat juontavat biologiasta ja mitkä eivät. Ja toisaalta miksi olisi väärin, että naiset ovat keskimäärin tietynlaisia biologiansa takia, mutta näitä piirteitä ei saisi väheksyä, esim. voimakkaampi hoivavietti, jota kukaan tuskin pitää huonona asiana. Kuitenkin se on pehmeää ja jotenkin nössöä ja ei se nyt vaan ole niin hienoa saada lapsi ja kasvattaa siitä kunnon ihminen kuin olla looginen ja itsenäinen ihminen joka luo uraa astronauttina.

    No joo, luultavasti kommenttini on hyvin sekava, mutta kuten sanottua, selkeä ajattelu on minulle vaikeaa.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan.
Tämä blogi EI ole ns. safe space eli täällä EI noudateta turvallisen tilan periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat ja ideat, myös arat ja tabuaiheet, ovat vapaata riistaa kritiikille. Vääriä mielipiteitä ja tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Kahden säännön puitteissa:
1) Älä loukkaa kenenkään yksityisyyttä.
2) Pitäydy kohteliaassa asiakeskustelussa (ei kommentteja luokkaa "tapa ittes", "hevosen kyrpä" tai "neekerineekerineekeri").