perjantai 4. elokuuta 2017

Sukupuolenvaihdoksen peruuttaneet ihmiset, osa 2

Kirjoitin aiemmin kirjoituksen sukupuolenvaihdoksensa peruuttaneista ihmisistä ja esittelin tuossa kirjoituksessa syitä, jotka heidän omien sanojensa mukaan johtivat siihen, että päätyivät (virheellisesti) pitämään itseään transsukupuolisena ja halusivat vaihtaa takaisin alkuperäiseen sukupuoleen. Lisää tietoa myös tässä kirjoituksessa. Mutta mitä enemmän seuraan transsukupuolisuuteen liittyvää keskustelua, niin sitä enemmän tulee vastaan peruutus- ja katumistapauksia ja niihin liittyvää tietoa. Siksi haluan nyt palata tähän aiheeseen.

Englanniksi sukupuolen vaihtaminen takaisin on detransition. En tunne vastaavaa suomen kielen sanaa. Suomessa yleensä puhutaan katujista, mutta detransitioituneet ihmiset yleensä sanovat, että eivät varsinaisesti kadu sukupuolenvaihdostaan. He vain totesivat, että sukupuolenvaihdos ei ollut heidän kohdallaan oikea ratkaisu. Detransitioitumisesta löytyy englanniksi todella paljon tietoa, sillä Amerikassa on selvästi nousussa eräänlainen anti-transaktivismi ja siellä astuu julkisuuteen koko ajan lisää detransitioituneita ihmisiä, jotka kirjoittavat artikkeleita erinäisiin transaktivismia vastustaviin blogeihin tai julkaisuihin. Omia tutkimuksianihan toki kapeuttaa kovasti se, että en osaa mitään muuta vierasta kieltä kuin englantia. Jos joku lukijoista haluaa kirjoittaa tähän blogiin vieraskynäkirjoituksen kertoen jonkun muun kielipiirin asioista, niin kirjoituksia voi lähettää osoitteeseen samettiorkidea@gmail.com.

Syy, miksi näitä detransitiotapauksia löytyy juuri Amerikasta, on se, että Amerikassa terveydenhoito on toisanlaista kuin Suomessa ja Euroopassa. Amerikassa transaktivismi on paljon pitemmällä kuin Suomessa ja Amerikassa transaktivistit ovat jo saaneet purettua ns. portinvartioinnin eli siellä henkilön ei tarvitse osallistua mittaviin transtutkimuksiin niinkuin Suomessa, vaan voit saada transhoitoja ainoastaan pyytämällä niitä ja maksamalla tarvittavat rahat. Lisäksi Amerikassa hoitoa annetaan alaikäisille ja siellä jopa yläasteikäinen voi aloittaa vastakkaisen sukupuolen hormonien käytön ja leikkaukseen voi päästä 16-17 -vuotiaana. Lapsille on saatavilla ns. blokkerihoitoa eli lapsi voi saada lääkettä, joka estää hänen normaalin murrosikänsä. Suomessa henkilön täytyy olla 18-vuotias voidakseen saada mitään transhoitoja ja lisäksi pakollisissa transtutkimuksissa seulotaan joukosta sellaiset tapaukset, joiden ei syystä tai toisesta pitäisi sukupuolenvaihdoshoitoihin ryhtyä. Blokkerihoitoa ei Suomessa käsittääkseni ole ollenkaan (eikä toivottavasti tulekaan).

Väitän, että Amerikan katumis- ja detransitiotapaukset ovat suoraa seurausta transtutkimusten puuttumisesta sekä hoitojen "vapauttamisesta" kaikkien saataville. Olen erittäin huolissani kehityksestä Suomessa. Siksi haluan tuoda näitä ulkomaiden ennakkotapauksia suomalaisten tietoisuuteen. Minä haluan, että vastaavaa ei tulisi Suomeen. Yleensä kuulee sanottavan, että sukupuolenvaihdoksissa katumistapaukset ovat erittäin harvinaisia. Se on suoraa seurausta tiukoista transtutkimuksista eli ns. portinvartioinnista.

Tässä kirjoituksessa haluan kertoa Carista. Cari on amerikkalainen 22-vuotias lesbonainen, joka aloitti sukupuolenvaihdoksen mieheksi 16-vuotiaana, aloitti testosteronilääkityksen 17-vuotiaana ja myöhemmin poistatutti rintansa leikkauksessa. 21-vuotiaana hän halusi vaihtaa takaisin naiseksi. Tämä kirjoitus perustuu Carin kirjoittamiin artikkeleihin, joita hän on kirjoittanut transkriittisten terveydenhoitoammattilaisten sivustolle:

Kiitokset portinvartijoille: haastattelu teini-ikäisen transkeskuksen entisen asiakkaan kanssa (In praise of gatekeepers: An interview with a former teen client of TransActive Gender Center)

"Minulle ei annettu muita vaihtoehtoja kuin sukupuolenvaihdos": Vielä yksi avoin kirje terapeuteille detransitioituvalta naiselta ("I was not given options other than transition": Another open letter to therapists from a detransitioning woman)

"Neljä sanaa, joita Sheryl ei koskaan sanonut" ("Four words Sheryl never said")

Tässä myös Carin oma blogi guideonragingstars.
Cari on kirjoituksissaan kritisoinut transsukupuolisia hoitavia tahoja ja tuonut esiin epäkohtia. Hänen kritiikkinsä koskee nimenomaan Amerikan systeemiä, eikä siten sovi sellaisenaan Suomeen, mutta kehitys Suomessa ja Euroopassa on viime aikoina ottanut askelia kohti Amerikkaa. Pidän siksi Carin kaltaisia tapauksia varoittavina esimerkkeinä siitä, että mitä voi Suomessakin tapahtua, jos jatkamme transaktivistien myötäilemistä (Amerikastahan transaktivistit ja intersektionaaliset feministit muutenkin kaiken kopioivat). Minun kantanihan on se, että Suomen transkäytäntöjä ei missään nimessä pidä muuttaa. Nykysysteemi toimii ja transtutkimukset ovat olemassa potilaan itsensä suojaksi.

Cari oli asiakkaana paikassa nimeltä TransActive Gender Center, Oregonin Portlandissa Yhdysvalloissa. Hän oli aloittaessaan 16-vuotias. Hän kärsi masennuksesta ja oli vuotta aikaisemmin joutunut sairaalaan itsemurha-ajatusten ja itsetuhoisen toiminnan vuoksi. Transkeskuksessa hän aloitti käynnit terapeutilla sukupuolidysforian vuoksi. Käynnit tähtäsivät alusta lähtien lääketieteellisen sukupuolenvaihdoksen aloittamiseen ja Carin mukaan terapiakäynneillä pyrittiin ainoastaan vahvistamaan hänen transtuntemuksiaan, ei suinkaan miettimään, että mistä ne voisivat johtua ja mihin ne voisivat liittyä. Terapeutti ei koskaan esittänyt ajatusta, että Cari ei välttämättä olisi transsukupuolinen. Sekä itse terapiakäynneillä että transpiireissä, joissa Cari oli osallisena, hän aina koki, että hänelle esitettiin vain kolme vaihtoehtoa: vaihda sukupuolta nyt, vaihda sukupuolta myöhemmin tai elä elämäsi onnettomana/tee itsemurha. Mielenterveysongelmista kärsivälle teinille ajatus näyttäytyi houkuttelevana: "tässä on ratkaisu kaikkeen tuntemaasi henkiseen tuskaan".

Carin mielestä terapeutti teki suuren virheen siinä, että tämä ei koskaan ottanut puheeksi sitä, että mikä Carin menneisyydessä olisi saattanut mahdollisesti aiheuttaa tuntemuksen väärässä kehossa olemisesta. Carilta kysyttiin kerran "voisitko kuvitella olevasi tyytyväinen butch-lesbona" (maskuliinisena lesbona), mutta kysymys tuntui Carista tuolloin merkityksettömältä, sillä hän ei edes ymmärtänyt olevansa lesbo ennen kuin aloitti itse sukupuolenvaihdosprosessin. Kesken terapiajakson Cari alkoi yhtäkkiä saada flashbackeja hänelle tapahtuneista traumaattisista asioista, joita hän ei ollut aikaisemmin muistanut. Hän kertoi niistä terapeutilleen, joka omisti niille kaksi tapaamiskäyntiä ja sen jälkeen jatkoi itse transprosessia. Cari tajusi myöhemmin, että hänen traumakokemuksensa sivuutettiin täysin ja niiden merkitystä hänen kokemalleen dysforialle ei otettu lainkaan huomioon. Detransitioituneet ihmiset ovat painottaneet nimenomaan traumojen vaikutusta sukupuolidysforian syntymiseen. On tehtävä ero sukupuolidysforian ja transsukupuolisuuden välille - nämä nimittäin eivät ole toistensa synonyymejä eivätkä sama asia. Sukupuolidysforia on heidän mukaansa usein suoraa seurausta traumaattisiin kokemuksiin liittyvästä dissosiaatiosta. Carin mielestä kaikkien sukupuolidysforiasta kärsivien ihmisten kanssa tekemisissä olevien tahojen pitäisi ohjata potilaat pohtimaan tilannettaan traumanäkökulmasta käsin sekä pyrkiä ohjaamaan heidät erilaisin keinoin hyväksymään kehonsa sen sijaan, että alkavat tyrkyttää kehonmuokkausta ratkaisuna kaikkeen. Monet tarvitsisivat ennen kaikkea traumaterapiaa, eivät sukupuolenvaihdoshoitoja. Traumoista kärsivillä ihmisillä voi olla kehonkuvaongelmia, dissosiaatiota ja todellisuudentajun hämärtymistä.

Cari sanoo, että kun hän näin jälkeenpäin miettii, että millaista hoitoa hän olisi toivonut saaneensa hakeuduttuaan transkeskuksen vastaanotolle, niin kaikkein isoin yksittäinen asia on se, että hänelle ei koskaan esitetty mitään muita vaihtoehtoja kuin vaihtaa sukupuolta. Transpiireissä elää vahvana ajatus siitä, että sukupuolenvaihdos on sukupuolidysforian ainoa hoitokeino ja itsemurha on suoraa seurausta siitä, että henkilö ei ole vaihtanut sukupuolta. Cari uskoi tämän kaiken täysin. Kun hän tuli kaapista transsukupuolisena hän masentui syvästi, sillä hän koki, että voidakseen olla onnellinen täytyy hänen käydä läpi sukupuolenvaihdosprosessi. Hän obsessoitui sukupuolenvaihdosprosessista, siitä tuli hänen elämänsä keskipiste ja käytti siihen hirveästi energiaa. Hän koki, että hänen on pakko käyttää siihen paljon energiaa, sillä se on ainoa keino helpottaa dysforiaa ja siten Carille ainoa keino alkaa elää elämäänsä. Vasta luettuaan detransitioituneiden naisten kirjoituksia hän ymmärsi, että asia ei todellakaan ole näin mustavalkoinen ja että muita keinoja on olemassa. Cari oli tavallaan eräänlaisen aivopesun uhri.

Cari mainitsee, että hänelle ns. poikatyttönä ja lesbona oli iso asia se, että yhteiskunnassa ei ole juurikaan hänenlaisilleen roolimalleja. Sukupuolelleen epätyypillisiä naisia on yhteiskunnassa ja mediassa esillä hyvin vähän. Cari kertoo, ettei hän osannut kuvitella erilaisia tapoja olla nainen. Hän osasi kuvitella vain stereotyyppisen tavan olla nainen ja kun hän ei sopinut tähän stereotypiaan teki hänen mielensä sen johtopäätöksen, että hän ei ole nainen. Detransitioituneet naiset, Cari mukaanlukien, tuppaavat olemaan feministejä sanan vanhemmassa merkityksessä (ns. toisen aallon feministejä). He kritisoivat yleensä voimakkaasti sukupuolirooleja.

Mutta kaikkein koskettavin Carin tuotoksista on neljän julisteen sarja, joissa hän kritisoi terapeuttiaan Sheryl Rindeliä, joka kolmen kuukauden tapaamisten jälkeen määräsi Carille testosteronihormonit. Julistesarjan nimi on "Neljä sanaa, joita Sheryl ei koskaan sanonut" (Four words Sheryl never said). Sheryl ei koskaan ottanut Carin traumahistoriaa mitenkään huomioon, eikä ottanut esille muita tapoja hoitaa dysforiaa. Postaan tähän Carin alkuperäiset julisteet sekä suomennokset niissä olevista teksteistä.


4 SANAA, JOITA SHERYL EI KOSKAAN SANONUT: "TÄMÄ SAATTAISI JOHTUA TRAUMOISTA"


4 SANAA, JOITA SHERYL EI KOSKAAN SANONUT: "NAISET TUNTEVAT NÄIN MYÖS"

Naisten yritykset "mennä läpi" miehinä on usein ollut epätoivoinen vastaisku esteisiin työelämässä tai yhteiskunnassa.

Erään tutkimuksen mukaan 53% amerikkalaisista 13-vuotiaista tytöistä on "tyytymätön vartaloonsa". Tämä kasvaa 78%:iin tyttöjen täyttäessä 17 vuotta.

Koska yhteiskunnassa oli lakeja, jotka estivät naisia ottamasta osaa monenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan, päättivät jotkut naiset elää elämänsä miehinä.


4 SANAA, JOITA SHERYL EI KOSKAAN SANONUT: "ON OLEMASSA MUITA KEINOJA"

RAKASTAN TÄTÄ NAISTA

Siitä huolimatta, että eroja on ollut maassa, kulttuurissa, vuosikymmenessä tai seuranta-ajoissa ja tutkimustavoissa, kaikki tutkimukset ovat päätyneet samankaltaisiin lopputuloksiin: Vain hyvin pieni osa translapsista yhä haluaa vaihtaa sukupuolta aikuisina. Sen sijaan he tyypillisesti osoittautuvat tavanomaisiksi homoiksi tai lesboiksi. Tarkat luvut vaihtelevat tutkimuksesta toiseen, mutta pääsääntöisesti 60-90% translapsista lakkaa aikuisena pitämästä itseään transsukupuolisena.


4 SANAA, JOITA SHERYL EI KOSKAAN SANONUT: "LAKKAA JUOKSEMASTA PAKOON ITSEÄSI"

Käytin sukupuolenvaihdosta eskapismina, oikeutettuna poispääsynä dissosiaatiosta, ikäänkuin osittaisena itsemurhana.

MÄÄRÄYS SUKUPUOLEN VAIHTAMISESTA JA UUDEN SYNTYMÄTODISTUKSEN MYÖNTÄMISESTÄ

Tavat, joilla me piilotamme itsemme - nimemme, menneisyytemme, naisellisen minuutemme - näyttäisi tuovan esiin eräänlaisen vanhan minän rituaalisen tappamisen voidaksemme tehdä tilaa uudelle, keksitylle minälle.

Varastin vauvakirjani vanhempieni kirjahyllystä ja tuhosin sen.

Nyt minusta tuntuu hämmentävältä ajatella, että halusin pakkomielteisesti tuhota todisteet lähes kaikesta tähänastisesta olemassaolostani.

7 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus taas kertaalleen. Aihetta sivuten, tämänpäiväisen Pravdan kulttuuriosiossa (mikä yllätys taas kertaalleen...), oli yhden itseään transsukupuolisena pitävän katkera vuodatus siitä, millainen ihmisoikeuksien takapajula Suomi oikein on, kun täällä ei voi noin vain aloittaa transhoitoja pelkästään oman ilmoituksen perusteella. Tyyliin "Mutqu tää on sit niiiin mun juttu, ettexteny voi tajuu hei... Ku mä niinqu ihan aikuisten oikeesti haluuuun!"

    Vaan eipä siinä, jatkahan ihmeessä bloggailua, on mielenkiintoista lukea rehellisen asiallista tekstiä vaikeasta aiheesta ilman ylimääräisiä poliittisen korrektisuuden rasitteita yms. jeesusteluja.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli tarkoitat Hesarissa ollutta Camille Auerin haastattelua, voin todeta, että se mies on tosiaankin sekaisin kuin seinäkello. Kaverin kautta tiedän tapauksen.

      Poista
  2. Luin itsekin Camillen artikkelin ja olen tavannut kyseisen henkilön. Aivan hullu artikkeli. Että mua suututtaa tuommonen.......Transpoli toimi täysin oikein.

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin traagista ja niin läheltä liippaavaa, etten voinut edes lukea koko tekstiä. Pitää lukea se myöhemmin loppuun.

    Lueskelin yhtenä päivänä Panda Erikssonin twitteriä. Siellä hän kehtasi väittää, että katuminen on useimmiten, vai oliko peräti lähes aina, tyytymättömyyttä leikkaustuloksiin eikä varsinaista katumista. Tulin käsittämättömän vihaiseksi! Joku voisi käydä linkkaamassa tämän tekstin Pandalle. Vaikka tuskinpa ne silmät aukeasivat sille miten kammottavia seurauksia ja mikä määrä kärsimystä transaktivistien teoilla aiheutetaan. Eivät he välitä kuin vallastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Siellä hän kehtasi väittää, että katuminen on useimmiten, vai oliko peräti lähes aina, tyytymättömyyttä leikkaustuloksiin eikä varsinaista katumista."

      Jotenkin ei yllätä. Onhan tämä blogikin saanut kritiikkiä, että kirjoittaja kritisoi katkerasti transhoitoja ja transaktivisteja, koska omassa prosessissa ei mennyt kaikki suunnitellusti...

      Onhan se toki sellainen kiva ja helppo tapa pitää asiallinen kritiikki pois sieltä omasta ihannointikuplasta. "Ne on vaan niin katkeria ja kateellisia, siksi ne puhuu noin!"

      Pitäisi lueskella varmaan tuonkin tyypin ajatuksia aiheesta.

      - A-DID (lyhensin vähän aiempaa anonyymi-DID nimimerkkiä)

      Poista
  4. Moikka! Oon lueskellu jonkin verran sun kirjotuksia ja tykännyt erittäin paljon sun tyylistä puhua todella suoraan asioista, mitään, tai ketään säästelemättä. Tykkään siitä, ettet puhu kenenkään mieliks ja silittele päitä. Kiitos siis ja jatka ihmeessä samaan tyyliin :) Mä en yleensä jaksa lueskella kenenkään blogeja, mutta sun oon jaksanu, koska tykkään siitä, että puhut rehellisesti asioista ja oon monessakin asiassa sun kanssa samaa mieltä. Mulla olis sellanen kysymys, mistä asioista transsukupuolisuus voi juontaa juurensa sun mielestä? Ymmärrän kyllä, ettei asia oo todellakaan yksinkertainen, mutta jos voisit antaa vaikka pari esimerkkiä. Haluisin myös kysyä, mitä eroa on sukupuolidysforian ja transsukupuolisuuden välillä?

    VastaaPoista
  5. Moikka Anonyymi. :3 Kiitos.

    Mulla olis sellanen kysymys, mistä asioista transsukupuolisuus voi juontaa juurensa sun mielestä?

    En enää osaa sanoa. Siitä on tieteellistä näyttöä, että transsukupuolisuus liittyy aivojen poikkeavaan rakenteeseen. Wikipedia kertoo hyvin asiasta. Tätä aivojen rakennetta ei voida kuitenkaan mitata elävältä ihmiseltä, joten me emme tiedä itsensä transsukupuolisiksi kokevien ihmisten aivorakenteesta mitään. En tiedä itsekään omasta aivorakenteestani mitään. Voimakkaan sukupuoli- ja kehoristiriidan voi aiheuttaa myös joku muu, kuten traumakokemukset. Siitä tämäkin blogiteksti kertoo. Moni homo tai lesbo on ainakin joskus miettinyt sukupuoli-identiteettiään. On mielestäni merkittävää, että kaikki löytämäni sukupuolenvaihdoksensa peruuttaneet biologiset naiset ovat lesboja.

    Haluisin myös kysyä, mitä eroa on sukupuolidysforian ja transsukupuolisuuden välillä?

    Sukupuolidysforia on omaan sukupuoleen tai sen rooliin yms. liittyvää epämukavuutta ja kuulumattomuuden tunnetta. Transsukupuolisuus on sukupuolidysforian äärimmäinen muoto, jossa henkilö kokee voimakkaasti olevansa vastakkaista sukupuolta ja väärässä kehossa, eikä kykene elämään biologisessa sukupuolessaan. Transsukupuolisuuteen liittyy myös kehodysforia eli kokemys siitä, että keho on väärä.

    Henkilö voi kokea sukupuolidysforiaa ilman kehodysforiaa ja sukupuolidysforia voi olla laimea tai voimakas. Täten henkilö voi olla sukupuolidysforinen olematta transsukupuolinen. Sukupuolidysforian kokemus ei tarkoita sitä, että henkilö on transsukupuolinen.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan.
Tämä blogi EI ole ns. safe space eli täällä EI noudateta turvallisen tilan periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat ja ideat, myös arat ja tabuaiheet, ovat vapaata riistaa kritiikille. Vääriä mielipiteitä ja tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Kahden säännön puitteissa:
1) Älä loukkaa kenenkään yksityisyyttä.
2) Pitäydy kohteliaassa asiakeskustelussa (ei kommentteja luokkaa "tapa ittes", "hevosen kyrpä" tai "neekerineekerineekeri").