Miksi kirjoitan tätä blogia?

Aiemman tekstini kommenteissa nimimerkki Isaiah sanoo:

Voi hyvin olla että sinulle on Suomesa tarjolla suurempaa nettiglooriaa nationalistisen taantumukselliston lemmikkinä ja provoilevana Transu-Milona ja jos tuo rooli kiihottaa, niin ei kai sille millään argumentoinnilla mitään voi.

Inspiroiduinpa tästä nyt kertomaan ihan erillisessä postauksessa, että miksi pidän tätä blogia.

Kuulen aina välillä kommentteja siitä, että kirjoitan, jotta saisin hyväksyntää tai suosiota milloin miltäkin porukalta (kuten alt-rightilta, persuilta, nationalististeilta tai konservatiiveilta) tai koska haluan jotenkin ”päästä piireihin” kyseisissä porukoissa bäshäämällä homoja ja transuja tai koska saan jonkin sortin kiksejä siitä, että minut huomataan. Tai jotain sinne päin.

Kaikessa lyhykäisyydessään, minulla ei alunperin ollut yhtään mitään taka-ajatusta eikä tavoitetta. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli 1) purkaa omaa vitutusta ja 2) tarjota perusheteroille väylä keskustella oikean transsukupuolisen kanssa ilman, että aletaan syyttää syrjinnästä tai transfobiasta. Varsinkin kohta 1 tulee aika hyvin esille blogin varhaisista kirjoituksista.

Olen aina purkanut itseäni kirjoittamalla. Kirjoittaminen on minulle terapiaa ja asioiden kirjoittaminen ylös auttaa minua jäsentämään omia ajatuksiani ja maailmankuvaani. Olen vuodesta 2006 pitänyt päiväkirjaa, johon olen kirjoittanut satoja sivuja tekstejä ja dokumentoinut sinne paitsi koko sukupuolenvaihdosprosessini kaikkine ajatuksineen ja sekavuustiloineen, niin myös koko eksistentiaalisen kriisini sekä poliittisen valveutumiseni. Olen kirjoittanut useista aiheista pitkiä artikkeleita ja esseitä, joita en ole ikinä julkaissut missään. Eli toisinsanoen, kirjoittaminen on minun henkireikäni ja minulle luonnollinen tapa käsitellä ajatuksiani ja tunteitani.

Eli: minä kirjoitan, koska minä haluan kirjoittaa. Kirjoitan, vaikka kukaan ei lukisi. Kuten olen vuosia tehnytkin.

Syy, miksi aloitin transaiheisen julkisen blogin, oli se, että juuri kukaan ei puhu transasioista kriittisesti. Minulla oli pää täynnä ajatuksia ja halusin oksentaa ne maailmalle. En koskaan uskonut, että blogille tulisi enemmän kuin pari lukijaa. Toisin kävi. Kuten olen aiemminkin sanonut, minusta blogin kommenttiosio on ollut alusta asti blogin kaikkein kivoin asia. Minusta on kivaa vaihtaa ajatuksia muiden kanssa ja lukea toisten kokemuksista. Osa kommentoijista on kertonut omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan todella seikkaperäisesti ja se on kivaa. Haluaisin lisää lukijoita jo pelkästään siitä syystä, että kommentteja tulisi lisää ja että kommentoimaan tulisi enemmän erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä. Erityisesti tykkään tarinoistanne.

Pidän tiettyä etäisyyttä kaikkiin poliittisiin ryhmittymiin. Vierastan poliittisia lokeroita, sillä olen aina kokenut, että en oikein kuulu niistä mihinkään. Siksi pidän etäisyyttä kaikkiin ryhmiin, jotka keräytyvät tietyn ajatuksen tai aatteen ympärille. Olen kurottanut tiettyjä ryhmiä kohti ja jollain tasolla lukeudun joihinkin ryhmiin (kuten maahanmuuttokriittisiin ja arvokonservatiiveihin), mutta en ole koskaan kokenut, että ”tämä on 100% minun paikkani”. Olen ajattelultani kriittinen eli olen aina avoin sille ajatukselle, että olen väärässä tai että se, mitä nyt teen ja minkä uskoin olevan oikein, onkin hairahtunut väärälle raiteelle. Aatteen palo ei ole minun juttuni, vaikka olenkin valmis tukemaan joitakin sellaisia ryhmiä tai ihmisiä, joilla aatteen palo on. Koen, että minä olen ensisijaisesti minä ja vasta toissijaisesti osa jotakin ryhmää tai aatetta. Maailmankatsomukseni on tulosta omista kokemuksistani ja havainnoistani ja olen useammin kuin kerran pyörtänyt pyhät sanani jonkun osoitettua minulle, että olen väärässä tai hakoteillä, tai huomattuani, että ajatus ei vastaa todellisuutta. Se voi tapahtua uudestaankin.

Tämän vuoksi en pidä ihmisten valtavasta hingusta yrittää tunkea minut johonkin lokeroon. Erityisesti sellaiseen lokeroon, johon en missään tapauksessa kuulu. Kuten natseihin. Tai queerfeministeihin. Minun kutsumiseni natsiksi on yhtä älytöntä kuin minun kutsumiseni vaikka mormoniksi. Senkin mormoni! Öh, mistäs tuo nyt tuli?

Minä kirjoitan ajatuksistani. Kuten olen tehnyt vuosia. Seuraan paljon netissä käytävää keskustelua ja luen artikkeleita ja kirjoja. Näen asioita, koen asioita. Kirjoitan siitä, mitä olen lukenut ja nähnyt ja mitä ajattelin. Kaikki kirjoitukset tässä blogissa ovat tulosta tästä. Minä en ole asiantuntija, enkä tutkija enkä edes kirjailija tai journalisti. Olen vain random jamppa. Minä en ole täydellinen, enkä väittänyt olevani. Välillä postaan kirjoituksen ajatellen ”tämä saattoi nyt mennä perseelleen, mutta menkööt jos on mennäkseen, eiköhän joku siitä huomauta”. Eli toisinsanoen, postaan sillä uhalla, että kirjoituksissani on asiavirheitä. Myös siksi toivotan tervetulleeksi kommentoijat. Jos puhuin jotain ihan paskaa, niin tule kertomaan siitä. Ehkä opin sinulta jotain. Se on sitä dialogia. Ei elämästä tule mitään, jos pitää aina pyrkiä 100% täydellisyyteen ja tarkkuuteen.

Minä kirjoitan myös siksi, että olen ihan oikeasti huolissani siitä, että mitä maailmassa tapahtuu. Puhun sellaisista asioista, joista puhutaan ihan liian vähän. Kirjoitusteni tarkoitus on osoittaa ihmisille, että näinkin voi ajatella. Ehkä he saavat tästä uusia ideoita ja voivat pohtia asioita pienissä päissään myös toisista näkökulmista. Minusta maailmassa on jännää juuri se, että oikeastaan mikään ei ole mustavalkoista eikä selkeää. Maailmassa ei ole mustaa eikä valkoista, vaan lukematon määrä harmaan eri sävyjä. Maailma on hyvin monisyinen, vaikeaselkoinen ja hankala paikka. Minä yritän antaa ihmisille ideoita. On sitten heidän asiansa, että mitä he niillä ideoilla tai tiedoilla tekevät.

Foorumin perustin, koska halusin antaa alustan myös muille. Minusta oli shokeeraavaa lukea ihmisten kommentteja siitä, että miten yksinäisiksi he ovat itsensä kokeneet omien ajatustensa kanssa. Toisin kuin moni muu asiabloggaaja, minä olen ekstrovertti ja oikeasti pidän ihmisistä. Järkkäisin tapaamisia ja omia tapahtumia harva se päivä, ellen olisi siinä vankassa uskossa, että julkisuuteen astuminen omalla naamalla olisi nykyisen työurani loppu. Tässä joutuu sitten tekemään valintoja, joista osa ei ole kivoja, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi ainakin.

Kaiken tämän varjolla pidän erittäin absurdina näitä kommentteja, joissa väitetään minun olevan vain joku toisten ihmisten äänitorvi tai käsikassara. Ikäänkuin olisin tahdoton robotti tai poliittinen broileri, tai pelkkä trolli. Ihanko oikeasti ette usko, että transsukupuolinen voisi oikeasti olla sitä mieltä kuin minä olen? Tämä on loukkaus transsukupuolisten itsenäistä persoonaa kohtaan. Ja sitä paitsi, minä en kuulu mihinkään sisäpiireihin yhtään missään. Olen yksinäinen susi, jolla ei ole juuri kavereita (sniff).

Osaan tosin ohittaa nämä kommentit hymähdyksellä, sillä tiedän kaikkien kriittisten transujen saavan niitä. Seuraan ulkomaalaisia transuja, jotka puhuvat samaa asiaa kuin minä, ja heitä kaikkia syytetään samoista asioista ja he myös saavat järkyttävät kasat vihapostia ja jopa tappouhkauksia (keiltä muiltakaan kuin LGBT-aktivisteilta ja intersektionaalisilta feministeiltä). Että kai tämä on se hinta siitä, kun kehtaa olla jostain jotain mieltä.

Mutta ei se mitään, kommentoikaa jatkossakin.