Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki

Olen viime viikon ajan tutustunut tapaukseen Jazz Jennings ja kirjoitan nyt ajatuksista, joita minussa on herännyt.

Jazz Jennings on tällä hetkellä maailman transyhteisössä iso juttu. Hän on yhdysvaltalainen teini (synt. 2000), joka on yksi kaikkien aikojen nuorimmista julkisuudessa olleista transsukupuolisista ihmisistä. Jazz syntyi poikana ja aloitti sukupuolenvaihdoksen tytöksi jo esiteini-iässä. Jazzin sukupuoli-identiteettiongelmat alkoivat jo vauvaiässä ja hänen vanhempansa kuvaavat, että hän oli aivan alusta asti räikeästi erilainen kuin muut pojat ja siitä lähtien, kun Jazz oppi puhumaan, hän sanoi olevansa tyttö. Jazzilla diagnosoitiin sukupuolidysforia hänen ollessaan 4-vuotias. Hän on elänyt tyttönä esikouluiästä saakka. Jazz on ollut julkisuudessa kuusivuotiaasta saakka. Hän esiintyi useissa televisio-ohjelmissa ja hänellä on oma Youtube-kanava, missä hän puhuu transasioista. Jazzin vanhemmat perustivat translapsia avustavan järjestön vuonna 2007 ja vuonna 2013 Jazz julkaisi transsukupuolisuudesta kertovan lastenkirjan. Vuonna 2015 alkoi Yhdysvalloissa Jazzista kertova realitysarja I am Jazz. Jazz on ollut transaktivisti hyvin nuoresta iästä lähtien. Tällä hetkellä (4.7.2016) Jazz on 15-vuotias.

Ihmiset ovat maalailleet Jazzista hyvin positiivista kuvaa ja moni onkin sanonut, että Jazz on heille suuri inspiraatio ja kuvannut, että Jazz on aina vahva, iloinen ja positiivinen riippumatta kaikesta siitä kritiikistä ja vihapuheesta, mitä hän on saanut osakseen. Jazzin haastatteluista, hänen Youtube-videoistaan ja hänestä kertovasta realitysarjasta kuitenkin voi nähdä kaiken tämän taakse. Jazzilla ei ilmiselvästi ole asiat ihan niin hyvin kuin hänestä voisi päältäpäin kuvitella.

Jazz on hyvin epävarma itsestään, paljon epävarmempi kuin hänen samanikäiset ystävänsä. Hän on jatkuvasti korostetun tietoinen transsukupuolisuudestaan ja ylitulkitsee muiden ihmisten käytöstä ja reaktioita ajatellen, että kaikki negatiivinen tai mahdollisesti negatiivinen johtuu siitä, että hän on transsukupuolinen. Jazz on lievästi vainoharhainen ja näkee negatiivista myös siellä, missä sitä ei voida selvästi todentaa ja ajattelee kaiken johtuvan hänen transsukupuolisuudestaan. Esimerkiksi hän ja hänen naispuoliset ystävänsä halusivat järjestää sosiaalista toimintaa ja kutsuivat mukaan poikia. Vain kaksi poikaa saapui paikalle ja Jazz on heti sitä mieltä, että pojat eivät tulleet, koska he eivät halunneet olla samassa tilassa Jazzin kanssa, koska Jazz on transsukupuolinen. Jazz myöntää sekä realitysarjassa että Youtube-kanavallaan, että hänellä ei ole paljoa kavereita ja hän ei koulussa puhu juuri kellekään. Koulussa ruokatunnilla hän menee vessaan syömään. Hänen ystävänsä sanovat hänelle useaan otteeseen, että hän on yksinkertaisesti ihan liian ujo ja hänen pitäisi vaan rohkeasti puhua ihmisille ja mennä oma-aloitteisesti mukaan. Jazzin ystävät myös sanovat haastattelussa, että eivät olisi ikinä arvanneet Jazzin olevan transsukupuolinen, jos hän ei olisi itse kertonut heille. Jazz siis voisi halutessaan kadota tyttöjen sekaan ja olla ihan tavallinen teinityttö.

Jazz on ollut pariin otteeseen elämässään syvästi masentunut ja hänellä on ollut itsemurha-ajatuksia. Hänen äitinsä sanoo, että pelkää tosissaan Jazzin tekevän itselleen jotain pahaa ja on järjestänyt Jazzille terapeutin. Jazz käy säännöllisesti terapiassa ja käyttää masennuslääkkeitä. Jazzin isosisko sanoo, että Jazz on ollut jossain määrin masentunut siitä lähtien, kun oppi puhumaan.

Jazz on saanut todella kovaa kritiikkiä osakseen. Esimerkiksi hänen Youtube-videoissaan on todella härskejä kommentteja, joissa häntä haukutaan kirjavilla nimityksillä tai hänelle toivotaan tai uhataan tehdä ruumiillista vahinkoa. Tällaiset kommentit ovat rajuja aikuisellekin, saati sitten teinille. Ne eivät voi olla jättämättä jälkeä Jazziin. Jazzin monet oireet ja hänen ja hänen perheensa monet ajatukset kuitenkin pätevät todella moniin transsukupuolisiin, myös niihin, ketkä eivät ole koskaan olleet millään tavalla julkisuudessa eivätkä siten ole saaneet osakseen tällaista laajaa vastustusta. Haluan siksi nostaa tähän joitakin asioita siitä huolimatta, että Jazzia on häiriköity rajusti millä tahansa mittarilla.

Jazzin vanhemmat sanovat haastatteluissa, että heitä on paljon kritisoitu siitä, että miksi he ovat tukeneet näin nuorta lasta hänen tyttöfantasioissaan ja miksi he ovat sallineet lapsen aloittaa sukupuolenvaihdoshoidot. Sukupuolidysforia ei ilmene tai etene kaikilla siitä kärsivillä samalla tavalla ja myös intensiteetti vaihtelee. Jazz on hyvä esimerkki sellaisesta tapauksesta, jolla sukupuoliristiriita ilmenee hyvin nuorena ja hyvin vahvana. Tällainen tapaus on hyvin hankala kaikilla mahdollisilla tavoilla ja olemassa on vain huonoja ratkaisuja. Pakottamalla Jazz elämään poikana pahennetaan hänen sukupuoli-identiteettiongelmiaan ja ne todennäköisesti tulisivat johtamaan syvään masennuskuiluun ja itsemurhaan varhaisella iällä. Aloittamalla sukupuolenvaihdos otetaan paha riski, sillä on mahdollista, että teini-iän jälkeen Jazz katuu ja haluaakin olla mies. Katumistapauksia on ollut ennenkin, esimerkiksi kuuluisa Ria Cooper. Vanhemmat ovat siis erittäin vaikeassa asemassa ja heillä ei ole juurikaan keinoja tehdä mitään. Haastatteluissa Jazzin vanhemmat sanovat, että he pelkäsivät Jazzin masennusta ja itsetuhoisuutta ja näkivät, että sukupuolenvaihdos tytöksi oli ainoa tapa pelastaa Jazz itsemurhalta. He sanovat, että lopulta haluavat vain Jazzin olevan onnellinen, kaikki muu on toissijaista. Itse olen sitä mieltä, että Jazzin vanhempia on hankala mennä kritisoimaan, sillä he ovat ihan oikeasti todella pahassa paikassa ja vaikeassa asemassa. He varmasti tuntevat lapsensa kaikkein parhaiten, joten en itse tuomitse heitä mistään. Jazz ei ole ainoa tällainen tapaus. Youtubessa on dokumentti brittiläisestä mallintöitä tekevästä transsukupuolisesta tytöstä Jackie Greenistä, jolla diagnosoitiin sukupuolidysforia 5-vuotiaana ja joka meni leikkaukseen 16-vuotiaana. Myös Jackiella oli hyvin voimakas sukupuolidysforia, joka johti niin vaikeaan masennukseen, että Jackie yritti itsemurhaa peräti seitsemän kertaa. Hänen äitinsä tosissaan pelkäsi hänen puolestaan, eikä nähnyt muuta ratkaisua kuin lennättää Jackie leikkaukseen Thaimaahan (missä ei ole leikkauksille ikärajoja toisinkuin Euroopassa).

Transsukupuolisuus on todella vaikea tila niin sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti kuin lääketieteellisestikin ja siihen ei ole helppoja ratkaisuja. Niin vahvana ja niin nuorena kuin Jazzilla ja Jackiella se on on erityisen vaikea ja tällaisten lasten vanhemmilla on keinot todella vähissä. Pakottaminen elämään siinä sukupuolessa, mihin henkilö on syntynyt, ei yksinkertaisesti toimi ja vain pahentaa tilannetta. Jackie yritti itsemurhaa seitsemän kertaa ennen kuin 16-vuotiaana pääsi leikkaukseen. Sukupuolenvaihdoshoidot taas ovat peruuttamattomia, hyvin kalliita ja hengenvaarallisia. Edes transsukupuolisuuden diagnosoiminen ei ole ihan yksinkertaista ja meillä on ennakkotapauksia vääristä diagnooseista, jotka ovat yhtälailla katasrofaalisia. Kehodysforia ei välttämättä johdu transsukupuolisuudesta, vaan sen voi aiheuttaa joku muu häiriö. Tällaisen henkilön hoitaminen sukupuolenvaihdoksella voi olla katastrofaalista. Kuinka sitten erotella jyvät akanoista?

On varsin selvää, että kehodysforiasta kärsivien ihmisten hoitoa pitäisi huomattavasti kehittää ja koko kehodysforian ymmärtämistä ilmiönä huomattavasti syventää ja meidän tulee ymmärtää ilmiön kaikki puolet. LGBT-liike ei tee asiaa tällä hetkellä yhtään helpommaksi. LGBT-liikkeellä on huomattavaa yhteiskunnallista valtaa ja se kykenee vaikuttamaan vahvasti mediaan, yleiseen mielipiteeseen kuin lainsäädäntöelimiinkin. LGBT-liike lähinnä lobbaa transsukupuolisuuden ”hyväksymistä” ja pyrkii ampumaan kaiken kritiikin alas vihapuheena, fobiana tai syrjintänä. Suomessa transaktivistit ovat ajaneet ns. itsemääräämisoikeutta eli kenen tahansa pitäisi pystyä milloin tahansa vaihtamaan sukupuolensa (myös juridisen) millä verukkeella tahansa ilman mitään lääketieteellistä tutkimusta. Asia ei ole lainkaan niin yksinkertainen ja suoraviivainen kuin transaktivistit yrittävät väittää ja asiassa on kyse paljon muustakin kuin ”hyväksymisestä” tai ”syrjinnästä”.

Kuten yllä kuvasin, Jazz Jenningsillä on yhtä ja toista psyykkistä ongelmaa, jotka ovat alkaneet jo hyvin varhaisessa iässä. Tässä suhteessa Jazz on tyypillinen transihminen. Transihmiset tyypillisesti kuvaavat, että heillä on ollut ongelmia niin kauan kuin he muistavat. Sama pätee minuun. En muista koko elämästäni varhaislapsuudesta alkaen sellaista aikaa, kun minulla ei olisi jotakin ongelmaa liittyen sukupuoleen tai sosiaalisiin suhteisiin. Jazz Jenningsin I am Jazz -realitysarjassa sekä Jazz itse että hänen koko perheensä laittaa Jazzin ongelmat transsukupuolisuuden ja yhteiskunnan syyksi. Jazz on masentunut, koska hän on väärässä kehossa ja ympäröivä yhteiskunta ei hyväksy häntä, koska yhteiskunta on transfoobinen. Tämä on asioiden huomattava yksinkertaistus sekä ongelmien lakaisemista maton alle.

Miksi? Koska tutkimusten mukaan transihmisillä on kaikennäköisiä ongelmia, jotka jatkuvat myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen. Paul McHugh on vuosikymmeniä transihmisiä tutkinut ja hoitanut yhdysvaltalainen lääkäri. Artikkelissaan McHugh kertoo, miksi kaikki yliopistolliset sairaalat Yhdysvalloissa lopettivat tekemästä sukupuolenvaihdosleikkauksia: sukupuolenvaihdos ei korjaa ihmisen psyykkisiä ongelmia. McHugh kuvaa, että sukupuolidysforiasta kärsivillä ihmisillä on tyypillisesti monia psyykkisiä ongelmia, kuten masentuneisuutta, itsetuhoisuutta, sosiaalisia ongelmia, kyvyttömyyttä sopeutua yhteiskuntaan yms. Nämä ongelmat jatkuvat myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen. Täten voidaan esittää, että transsukupuolisen ihmisen ongelmat ovat ensisijaisesti sisäisiä, eivät ulkoisia. Eli hänellä on jotakin häiriötä päänsä sisällä ja hänen ongelmansa kumpuavat tästä, eivät yhteiskunnan transfobiasta. Transihmisillä on muuhun väestöön verrattuna moninkertainen itsemurhariski ja riski jatkuu moninkertaisena myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen. McHughin mukaan 80% sukupuolenvaihdokseen haluavista ei pitäisi koskaan ryhtyä siihen.

En pääsääntöisesti pidä termeistä ”homofobia” ja ”transfobia”. Fobia viittaa irrationaaliseen pelkoon. Suvakit yleisesti tykkäävät viitata asiassa kuin asiassa pelkoon. Usein pelolla on hyvin vähän tekemistä minkään kanssa, vaan kritiikki on aiheesta, henkilö on vain yksinkertaisesti eri mieltä tai sitten fobiaksi tulkittu asia on vain normaalia elämää, kuten koulukaverien nälviminen (sitä joutuvat kokemaan ihan kaikki asiasta kuin asiasta). LGBT-liikettä kokonaisuudessaan voidaan kritisoida ihan aiheesta ja järkipohjalta. En pidä sateenkaari-ihmisten yksisilmäisestä maailmankuvasta, jonka mukaan kukaan ei voi olla LGBT-asioista heidän kanssaan eri mieltä olematta jonkinsortin ”vihaaja”, joka ei vaan tajua yhtään mistään mitään. Maailma ei tule koskaan olemaan sellainen, että kaikki olisivat aina kaikesta samaa mieltä. Turha edes odottaa sellaista. Jazz Jennings laittaa suurinpiirtein kaiken ikävän transfobian tai vihan piikkiin. Hän on kuitenkin omien videoidensa ja TV-sarjansa perusteella varsin negatiivinen ja epäsosiaalinen henkilö, vaikka onkin hyvä puhuja. Hänen äitinsä sanoo, että Jazzin tuttavilla ja koulukavereilla on vaikeuksia ymmärtää Jazzia, koska hän on niin erityinen persoona. Noh, Jazz on välillä hyvinkin sosiaalisesti awkwardi... Hän tykkää ilveillä ja heittää outoa läppää. Eikö kenellekään tule mieleen, että Jazzilla on sopeutumisongelmia siksi, että hän on vainoharhainen, epäsosiaalinen ja outo? Ei tällä ole mitään tekemistä transfobian kanssa, vaan on pelkästään normaalia sosiaalista dynamiikkaa. On mielenkiintoista, että perheestä ongelmia on vain Jazzilla. Perhe kokonaisuudessaan vaikuttaa hyvin tasapainoiselta ja Jazzin kaikki kolme sisarusta ovat sosiaalisia, hyväntuulisia ja fiksun oloisia. Perheen isä on vähän yksinkertaisen oloinen (tyypilliseen miehiseen tapaan), mutta hyvin vastuuntuntoinen. Äiti on ylisentimentaalinen, mutta selvästi välittää aidosti lapsistaan ja on vahvasti läsnä heidän elämässään. Perhe on selvästi hyvin läheinen ja heillä sujuu yhteistyö keskivertoa paremmin.

Transsukupuolisuus on mielenkiintoinen muna vai kana -tyylinen kysymys. Johtuvatko henkilön ongelmat transsukupuolisuudesta vai transsukupuolisuus henkilön ongelmista? Minusta on merkittävää, että lääkärit, keillä on vahvaa kokemusta transsukupuolisuuden hoidosta, asettuvat jälkimmäiselle kannalle ja esittävät, että transsukupuolisuutta tulee hoitaa psykoterapialla eikä hormoneilla tai leikkauksilla. Se on oikeasti totta, että transsukupuoliset ovat varsin ongelmaista porukkaa. Myös omat kokemukseni osoittavat tämän. Nimimerkki Wanha Ämmä kirjoittaa aikaisemman postaukseni kommenttiosastolla hyytävästi: ”Minun aikanani oli jo internet (vaikkei sellaisena kuin mitä se tänään on), ja tutustuin silloin viiteen suunnilleen itseni ikäiseen TS:ään ympäri maailmaa. Meistä kuudesta minä olen ainoa, joka on enää elossa.”

Sukupuolenvaihdos ratkaisee yhden ongelman eli kehodysforian, mutta se luo myös koko joukon uusia. Näistä kaksi isoa ovat 1) kehollinen epänormaalius ja hedelmättömyys, 2) uuden sukupuolen sosiaalinen maailma. Olen aikaisemmin kirjoittanut omista ongelmistani uudessa sukupuolessa eli miehenä. En muuta halunnutkaan kuin olla mies, mutta todellisuudessa en tiennyt, mitä toivoin. Ympäröivä maailma kohtelee miehiä ja naisia dramaattisesti eri tavalla ja vaikka olin lukenut tästä aiheesta vaikka kuinka paljon, tuli kohtelun voimakkuus minulle täytenä yllätyksenä. Olen joutunut voimakkaasti muuttamaan käytöstäni sopeutuakseni miesten sekaan ja projekti on minulla yhä kesken. Projekti ei ole ollut lainkaan helppo ja minun on vaikea spontaanisti mennä uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Uskon, että juuri tästä syystä niin moni transsukupuolinen ajautuu alakulttuuriporukoihin, koska niissä on yleisesti hyväksyttyä olla kummallinen. Minulla oli aiemminkin sopeutumisongelma, mutta en sukupuolenvaihdoksen jälkeen automaagisesti sopeutunutkaan, vaan sopeutumisongelma vain muutti muutoaan. Aiemmin kehoni oli kuitenkin normaali, luonnollinen ja toimiva, vaikka koinkin sen vääräksi, mutta sukupuolenvaihdoksen jälkeen olen täysin epänormaali. Minä, kuten monet muutkin transsukupuoliset, en mennyt jalkoväliremonttiin eli minulla on jalkovälissä jotakin sellaista, mitä siellä ei pitäisi olla. Lisäksi nykyinen hormonitoimintani on täysin keinotekoista ja joudun ottamaan hormonipiikin kolmen kuukauden välein koko loppuelämäni. Olen mieheksi huomattavan pehmeäpiirteinen ja androgyyninen ja näytän 10 vuotta ikäistäni nuoremmalta. Olen täysin lisääntymiskyvytön, koska lisääntymiseen tarvittavat elimet on leikattu irti ja uusia on täysin mahdoton rakentaa. Minusta ei koskaan tule oikeaa, aitoa, toimivaa miestä, vaan tulen ikuisesti olemaan vain muokkailtu nainen. Sukupuolta ei ole mitenkään mahdollista oikeasti vaihtaa, vaan ”vaihdos” on ainoastaan kosmeettista.

Uskon, että juuri ymmärrys siitä, ettei sukupuolta ole oikeasti mahdollista vaihtaa, on monelle transsukupuoliselle hyvin raskas asia tajuta ja varmasti monelle myös se viimeinen niitti, joka katkaisee mielenterveyden lopullisesti. Nuorilla transsukupuolisilla, kuten Jazz Jenningsillä, on vahva usko siihen, että sukupuolenvaihdos korjaa kaiken ja sen myötä tulee tavalliseksi, tasapainoiseksi vastakkaisen sukupuolen yksilöksi. Jos jotain ongelmia onkin, niin se on yhteiskunnan transfobian vika ja transfobiaa vastaan tulee sinnikkäästi taistella. Se ei kuitenkaan ole niin. Kuten yllä olen kuvannut, transsukupuolisilla on paljon ongelmia ja sukupuolenvaihdos ei korjaa näitä ongelmia, vaan se päinvastoin jopa pahentaa niitä. Sukupuolenvaihdos ei tehnytkään henkilöstä onnellista tasapainoista yksilöä, joten mitä helkuttia nyt sitten? On perusteltua sanoa, että muna vai kana -kysymyksen vastaus on ”henkilön ongelmat aiheuttavat transsukupuolisuuden”. Ei päinvastoin. Ihmisillä voi olla kaikenlaisia synnynnäisiä sairauksia, niin psyykkisiä kuin fyysisiä. Ehkä kehodysforia voi aiheutua jostakin tällaisesta.

Olen viimeisen parin vuoden aikana voimakkaasti kyseenalaistanut omaa transsukupuolisuuttani ja miettinyt, että voisiko minunkin taustallani olla jotakin sellaista, joka voisi aiheuttaa sukupuolidysforian tunnetta ja voisiko siten sukupuolidysforiani olla ratkaistavissa psykoterapian avulla. Olen itsekseni penkonut mieltäni ja asioita on löytynyt paljonkin... Jostakin on mennyt piuhat väärinpäin jo hyvin varhaisella iällä ja sukupuolidysforia on oireista vain yksi. Olisin typerä, jos syyttäisin ympäröivää yhteiskuntaa ongelmistani, sillä ne ovat kaikki ilmiselvästi lähtökohtaisesti sisäisiä. Ne tosin oireilevat myös ulkoisesti aiheuttaen mm. sosiaalisia ongelmia. Olen käyttänyt lähes koko aikuisikäni näiden ongelmien ratkaisemiseen, joten mistään pienestä solmusta ei ole kyse. Transfobiasta en voi ketään syyttää. Muistan kyllä, kun ennen sukupuolenvaihdostani en kestänyt yhtään mitään kritiikkiä sukupuoli-identiteetistäni ja halusin vain lukita itseni mukavaan kuplaan ja uskoa, että olen oikeasti mies ja päästin kuplan sisälle vain ne ihmiset, jotka tukivat minua uskomuksissani. Tällainen käytös on transsukupuolisille tyypillistä ja kaikki sellaiset ihmiset, jotka kyseenalaistavat sukupuoli-identiteetin, ovat foobikkoja tai vihaajia (”ignorant haters” Jazz Jenningsin mukaan). Kritiikki ei kuitenkaan ole fobiaa saati vihaa. Asioista voidaan keskustella ja asioista voidaan olla eri mieltä ilman fobiaa tai vihaa. Myös sinun tulee kyetä tällaiseen keskusteluun, mikäli aiot olla tasapainoinen aikuinen ihminen.

Transsukupuolisuutta on ilmiönä verrattu anoreksiaan, eikä ihan syyttä. Molemmat kokevat voimakasta kehoristiriitaa ja näkevät kehonsa vääristyneesti, eikä vääristymää korjata ihan tuosta vaan ottamalla itseä niskasta kiinni, pakottamalla tms. Molemmilla on vakavaa psyykkistä oireilua, kuten syvää masennusta ja ahdistusta ja molemmat voivat johtaa kuolemaan. Myös anoreksia johtaa usein vuosien ja vuosien lääkäri- ja lääkekierteeseen ja se puhkeaa eri ihmisillä eri aikaan ja erilaisella voimakkuudella. Kukaan ei kuitenkaan ehdota anorektikolle hoidoksi hänen kehonsa keinotekoista muokkausta hänen kuvitelmiensa mukaiseksi. Anorektikko voidaan terapialla ohjata näkemään kehonsa toisenlaisessa valossa ja tällä tavoin on saatu anorektikkoja parantumaan. Sama saattaisi toimia sukupuolidysforiaan, kunhan joku ensiksi kehittää toimivan hoitomuodon.

LGBT-liike kokonaisuudessaan on vain yksi iso kansainvälinen halilaatikko. Laatikon sisällä kukaan ei käy kriittistä keskustelua mistään, vaan koko hommassa on kyse toinen toistensa fantasioiden tukemisesta. Kaikki laatikon ulkopuolella olevat leimataan foobikoiksi ja vihaajiksi ja heitä syytetään syrjinnästä, vaikka heidän argumenttinsa olisivat täysin asiallisia ja perustuisivat tutkimustietoon. Myös Jazz Jennings on osa tätä kritiikitöntä hyväksymisfiilistelyä.

Kommentti I am Jazz -realitysarjaan Youtubessa.