lauantai 1. lokakuuta 2016

Kun käsitteet menettävät kaiken merkityksensä


Eräs poliitikko kirjoitti Facebook-sivuillaan siitä, että mikä on rasismin määritelmä. Hänen mukaansa rasismin määritelmä on ”viha kaikenlaista toiseutta kohtaan” ja mainitsi vielä, että ei ole parempaakaan määrittelyä vielä nähnyt. Tähän tuli kommentoimaan kaikennäköistä jengiä, jotka sanoivat, että rasismia on vaikea määritellä, sillä se on niin laaja käsite.

Minusta tuntuu, että nykyajan trendi on se, että jokainen saa luoda oman todellisuutensa ihan terminologiaa myöten eli sanojen merkitykset vaihtelevat määrittelijän mukaan. Ei todellisuus noin toimi, vaan termeillä on yleispätevä merkityksensä ja jokainen voi ne tarkistaa. Määritelmä on myös rasismille. Rasismi ei ole laaja käsite, eikä sen määritelmä ole se, jota poliitikko tarjosi. Rasismi ei liity ”vihaan” eikä ”toiseuteen”, vaan rasismi on rotusyrjintää tai rotusortoa. Rasismia on sellainen aate tai sellainen toiminta, jonka mukaan ihmiset ovat eri arvoisia rodun (eli ihonvärin) tai etnisen taustan (kansallisuuden) perusteella.

Rasismi on nykypäivän arkikielenkäytössä menettänyt merkityksensä aivan kokonaan ja rasismia voi olla käytännössä aivan mikä tahansa. Miten määritellään ”viha”? Miten määritellään ”toiseus”? Nämä sanat voivat tarkoittaa aivan mitä tahansa. Jotkut uunot vakavissaan puuhaavat rasismia rikoslakiin eli täten rasismista tulisi rangaistava teko. Kun rasismia voi olla mikä tahansa ja merkitys muuttuu ihmisestä ja tapauksesta toiseen, niin kuka tahansa voi syyttää ketä tahansa rasismista millä verukkeella tahansa. Eli ketä tahansa voidaan syyttää rikoksesta mistä syystä tahansa. Ei oikeusvaltio näin toimi. Tervetuloa Pohjolan-Koreaan. En käsitä, miten kenellekään ei tule mieleen, että yhteiskunnallisessa keskustelussa ei voida käyttää niin epämääräisiä käsitteitä kuin ”viha” tai ”toiseus”.

En saanut vastausta kysymykselleni, että jos rasismi on vihaa kaikenlaista toiseutta kohtaan, niin onko rasismia se, että joku syrjii minua musiikkimakuni takia? Entä onko rasismia se, että joku syrjii minua seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolisen poikkeavuuden takia? Voinko syyttää ihmisiä rikoksesta näillä perusteilla? Minun ei myöskään tarvitse määritellä, että mitä syrjintä käytännössä on, sillä ”viha” on epämääräinen käsite ja voi tarkoittaa mitä tahansa. Mielestäni Suomessa liikutaan jo todella vaarallisilla vesillä.

Mutta mitä tulee sukupuoleen, niin meno on mennyt jo aivan överiksi.
Feminismikriittisen sivun Age of Shitlords kirjoittaja on ottanut asiakseen tehdä listaa kaikista mahdollisista sukupuolista. Lista on aivan hulvaton! Osa ”sukupuolista” on aivan pähkähulluja ja ei tarvitse kauaa kyseistä listaa selailla, kun alkaa miettiä, että mitä ihmeen tekemistä näillä asioilla edes on sukupuolen kanssa. Vastaus: ei yhtään mitään. Sukupuoli on käsitteenä menettänyt kaiken merkityksensä tiettyjen ihmisten mielessä ja he eivät enää ymmärrä, mistä puhuvat. Hulluinta on kuitenkin se, että he ovat ihan oikeasti tosissaan ja kukaan ei enää voi sulkea korviaan heidän hourailuiltaan, sillä kyseinen porukka on saanut todella paljon valtaa yhteiskunnassa. Sukupuolisekoilu liittyy sukupuolineutraaliuteen ja kyseistä tuubaa tihkuu nykyään ovista ja ikkunoista. Koululaitos ja päiväkotikin eli meidän kaikkien lapset ovat tulilinjalla. Nyt on viimeinen mahdollisuus nousta vastustamaan tätä perseilyä ja estää sen eteneminen.

Suosikkini kyseiseltä sukupuolilistalta:

Angeligender: Sukupuoli, jota esiintyy ainoastaan enkeleiden keskuudessa. Vain sellaisille ihmisille, ketkä ovat yhteydessä enkeleihin.
Archaigender: Sukupuoli, joka on muinainen/vanha ja iso, ja jota voi kuvailla ainoastaan näillä sanoilla.
Arithmagender: Numeerinen sukupuoli. Se voi liittyä mihin tahansa numeroon/numeroihin, positiivisiin, negatiivisiin, desimaaleihin, murtolukuihin yms.
Astralgender: Sukupuoli, joka tuntuu olevan yhteydessä ulkoavaruuteen.
Cadensgender: Sukupuoli, joka helposti ottaa vaikutteita musiikista.
Carmigender: Sukupuoli, jonka luonne on runollinen ja rytmikäs.
Cavusgender: Vain masentuneille ihmisille. Masentuneena tunnet olevasi jotakin sukupuolta ja ei-masentuneena jotakin toista.
Deaboy: Sellaisille ihmisille, jotka kokevat itsensä maskuliinisiksi tai osin maskuliinisiksi, mutta jotka silti tuntevat yhteyttä feminiiniseen energiaan hengellisyyden kautta. Tarkoitettu pakanoille, mutta on mahdollinen kenelle tahansa, joka harjoittaa jumalattaren tai naisellisen energian palvontaa.
Effreu: Pelottava ei-binäärinen sukupuoli. Jos se on feminiininen siitä käytetään termiä effrille, jos maskuliininen, niin effron.
Egogender: Sukupuoli, jota vain sen omistaja voi kuvailla. Se on niin henkilökohtainen, ettei sitä voi kuvailla muuna kuin ”minuna”.
Genderflora: Sukupuoli, joka kukkii ja kehittyy sään ja ilmaston mukaan.
Gyragender: Henkilöllä on useita sukupuolia, mutta hän ei ymmärrä niitä.
Imperigender: Muuttuileva sukupuoli, jota sen omistaja voi hallita.
Iragender: Sukupuoli, joka on vihainen ja raivoava.
Lipsigender: Sukupuoli, jonka ajatteleminen aiheuttaa masennuskausia.
Mosaigender: Sukupuoli, joka koostuu useiden sukupuolten ja tuntemusten palasista.
Necrogender: Sukupuoli, joka oli aiemmin olemassa, mutta joka on nyt ”kuollut” ja olematon.
Nocturnalgender: Sukupuoli, joka on intensiivinen yöaikaan, mutta heikko päiväsaikaan.
Perogender: Kun haluat olla jotakin sukupuolta, mutta et ole kyseistä sukupuolta.
Perospike: Kun yleensä olet tyytyväinen sukupuoleesi, mutta aina väliajoin haluat kovasti olla jotakin toista sukupuolta.
Polygenderflux: Kun sinulla on useita sukupuolia, joiden intensiteetti vaihtelee.
Sychnogender: Sukupuoli, joka vaihtuu useita kertoja päivässä.
Virgender: Kun olet sukupuoleton stressin takia / kun sukupuolen ylläpitäminen tai omistaminen on liian stressaavaa.

Feminismi on jo aikaa sitten kadottanut alkuperäisen merkityksensä eli naisten aseman parantamisen. Nykyfeminismi on pelkkää sukupuolisekoilua ja transrummutusta. En ole ekspertti feminismin aalloissa, mutta käsittääkseni tämänhetkinen virta on neljäs aalto ja siinä keskitytään lähinnä sukupuolen hämärtämiseen käsitteenä sekä transsukupuolisten ja muunsukupuolisten asemaan. Feminismin viidennestä aallosta on puhuttu jo pari vuotta sitten, joten minulle on kyllä aika epäselvää, että missä aaltojen rajat menevät. Feministien itsensä mukaan feminismi on kaikenlaisten vähemmistöjen puolesta puhumista. Ei siis vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, vaan myös esim. etnisten vähemmistöjen. Siksi feministit ovat osallistuneet kaikenmaailman rasisminkitkemistalkoisiin. Naisten ja heidän asemansa kanssa tällä ei ole enää mitään tekemistä. Siis myös ”feminismi” itsekin on menettänyt merkityksensä.

Feministien itsensä rivit ovatkin alkaneet rakoilla ja valtavirtafeministeistä ovat irronneet nk. TERFit eli Trans-Exclusionary Radical Feminist. TERFit eivät hyväksy biologisten sukupuolirajojen hämärtämistä. TERFit ovat huolestuneet siitä, että ihmiset eivät enää ymmärrä, mitä nainen tarkoittaa ja tätä kautta naisen asema ja naisten ongelmat ovat menettäneet merkityksensä. En ole tutustunut TERFeihin kauhean syvällisesti, mutta heidän nettisivullaan TERF is a slur on loistava kokoelma screencäppejä feministien aivopieruista ympäri nettiä. Screencäppien kautta ymmärrät, että mistä tässä transhysteriassa on kyse. Siinä on kyse siitä, että sukupuoli on käsitteenä menettänyt kaiken merkityksensä ja millään ei ole enää mitään väliä, ei edes naisasialla itsellään eli alkuperäisellä feminismillä. Feministit ja transaktivistit ovat samaa joukkoa ja he eivät elä samassa todellisuudessa meidän muiden kanssa. Tämä porukka on aivan täysin sekaisin. Mutta sinä ja minä emme voi huitaista heidän juttujaan sivuun sekopäiden hourailuna. Toistan, että tämä porukka pitää yhteiskuntaa tiukassa otteessa kaikkialla länsimaissa ja ovat jo saaneet vaatimuksiaan läpi. Nyt on viimeinen hetki alkaa tutustua tähän aiheeseen ja pistää heille hanttiin, ettei hulluus enää tästä leviäisi.

Ohessa kokoelma suosikkiscreencäppejäni ”Terf is a slur” -sivustolta. Tämä on vähän pitkä, mutta halusin nyt välttämättä koota nämä samaan postaukseen.

Transfoobinen sivusto.

***
Naisen ruumis on transmisogyniaa.

***
Naisten keskus on cisseksismiä.

***

"Ihmiset, joilla on kuukautiset", ei "naiset".

***

Hupsistakeikkaa, olinpa typerys!

***

Kuukautiset ei kuulu naiseuteen, senkin transfoobinen, cisseksistinen transmisogynisti. LOPETA.

***

Naisten asiat ovat transfoobista väkivaltaa.

***

Älä ole cisseksisti. Älä tee sitä.

***

Joillakin pojilla on kohtu.

***

Tytöillä on kaikenlaisia vartaloita.

***

Tyttöpenis.

***

Lopeta sukupuolittamasta ihmisten sukuelimiä senkin kusipää.

***

Miehet VOIVAT tulla raskaiksi!

***

Miehet VOIVAT imettää vauvoja!

***

Naistentauteihin kuuluu myös eturauhas- ja kivessyövän seulonnat.

***

Transfoobista vihapuhetta!

***

Sukupuoli ei ole objektiivista tiedettä. Sukupuoli on politiikkaa.

***
Miehillä voi olla kuukautiset!

***

Pfffft HAHAHAHA!

***

Ihmisenä pitäminen on cisseksismiä.

***

TÄH???

***

Kolonialistit keksivät biologian.

***

CISSEKSISTI! KOLONIALISTI!

***

Mielestäsi jokaisella on äiti ja isä? HÄPEÄ!

***

Pillufeminismi pelkistää naiset pelkiksi pilluiksi ja on siten naisvihaa.

***

Kun transtermitkin menettävät merkityksensä. Olen nyt cissukupuolinen nainen peniksellä!

***

Kun ei voida sanoa "nainen", vaan pitää sanoa "kohdunkantaja".

***

Sain itseni kiinni ajatusrikoksesta.

***

Apua, olenko cisseksisti???

***

Nainen on lesbo, vaikka ei tykkää pilluista.

***
Cisseksistiset transfoobiset lesbot.

***

Todelliset lesbot ovat kiinnostuneita vain sieluista, senkin pillufetisisti!

***

Voivat cissukupuoliset ihmiset edes oikeasti rakastaa toisiaan???

 ***

Transtermit, kuten "miehestä naiseksi", ovat transmisogyniaa.

***

Lopettakaa olettamasta vauvojen sukupuolta!

***
 
Ajatukset murhaavat transnaisia.


***

Sinä TAPAT transnaisia uskomuksillasi!!!

***

Väärinsukupuolittaminen on väkivaltaa ja siihen pitää vastata väkivallalla.

***
Naisten alistamista ei ole olemassa!

***

"Miesten harjoittama väkivalta" on vain TERFien hevonpaskaa.

***

Raiskauksen määrittely penetraation kautta on cisseksismiä!

***

Väite, että nainen on helpompi raiskata hänen fyysisten ulottuvuuksiensa vuoksi, on naurettava ja cisseksistinen!

***

Viittaaminen "naisten sukuelinten silpomiseen" on cisseksismiä!

***

Cis-ihmiset suuttuvat, kun huomautan, että "naisten ympärileikkaaminen" (FGM) on cisseksististä. Myös "miesten ympärileikkaaminen" on cisseksistä ja transmisogyynistä.

***

Klitoriksen amputoimisen kutsuminen "naisten ympärileikkaamiseksi" on helvetin cisseksististä.

***

Samalla tuli selväksi, että miksi feministit eivät puhu Lähi-Idän ja Afrikan naisten puolesta. ”Transmisogynian” ja ”cisseksismin” vastustaminen on luonnollisesti tärkeämpää kuin naisten oikeudet ja ruumiillinen koskemattomuus. Kuten aina näissä tapauksissa kielenkäyttö on väkivaltaa ja satuttaa enemmän kuin todellinen, konkreettinen väkivalta.

Hetkinen vain, käyn oksentamassa.

Kannattaa myös vilkaista Terf is a slur -sivuston osio, missä on screencäppejä yllytyksestä väkivaltaan TERFejä kohtaan (eli toisinsanoen, kaikkia sellaisia kohtaan, jotka eivät ole transaktivistien kanssa samaa mieltä). En pystynyt lukemaan osiota loppuun.

15 kommenttia:

  1. Vitsit, sainpas tämän postattua. Meni tuntikausia räpeltää tämän kanssa, kun nettiyhteys on niin hanurista täällä Thaikuissa.

    VastaaPoista
  2. Aivan uskomatonta joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  3. Kohdunkantaja. Ei helvetti. Uterus bearer kuulostaa joltain todella halventavalta sovinistitermiltä naisille. Seksistejä nämä super-trans-inclusive-neljännen aallon feministit toisaalta ovat. Jos 10-vuotias tyttö hämmentyy puberteetista, on hän selkeästi trans! Jos nainen ei pidä meikkaamisesta ja tälläytymisestä, on hän varmasti trans! Jos et yleensäkkään noudata kaikkia näitä heidän tiukkaan määrittämien sukupuoliroolien piirteitä, olet trans. Kaiken kukkuraksi naisellisuus nähdään heidän piireissään aina heikkoutena ja naureskelun aiheena, ellet ole transnainen. Hevosenkenkäefekti on todellinen, etenkin kun ottaa huomioon että nämä sekopäät ovat päättäneet cissukupuolisten homojen olevan suurimpia alistajia queer-piireissä eivätkä he ansaitse suojelua tai näkyvyyttä. Lesbotransnaiset ovat se tämän päivän suurin hitti.

    Naurattaisi ellen tietäisi että vaikuttavassa asemassa olevat henkilöt ovat alttiita tämän sekoilun vaikutuksille. Toivon kyllä todella että transhoitoihin pääsyn ikärajaa ei lasketa nykyisestä, sillä kuinkahan monta tähän sukupuolihulluuteen hurahtanutta nuorta tiedän sinne menneen koettamaan onneaan ja poistuen kiukutellen kun lääkäri ei heti kättä paiskatessa annakkaan diagnoosia. Siitähän Amnestyn koko "sukupuoli pitäisi olla itsensä määriteltävissä"-kampanja lähti, Suomen transhoidot ovat kuulemma "nöyryyttäviä" koska lääkärit haluavat olla varmoja ettei kyseessä ole jokin muu mielenterveyden häiriö ennen kuin langettavat lähetteet peruuttamattomiin kehonmuokkauksiin. Tällaiset sukupuoliflirttailijat haittaavat tulevaisuudessa aivan varmasti transsukupuolisten hoitoonhakeutumista ja sen saamista.

    VastaaPoista
  4. Totta töriset. Olen koko ajan ollut huolissani siitä, että mihin transaktivistien touhut voivat johtaa. Meillä on lähihistoria täynnä pieleenmenneitä transtapauksia ja nykyiset hoitostandardit eli nämä "ihmisoikeuksia loukkaavat nöyryyttävät tutkimukset" luotiin nimenomaan potilaan suojelemiseksi. Olen kuullut, että yhdessä kohtaa transhoidot kiellettiin kokonaan, sillä ne nähtiin vaarallisina pieleenmenneiden tapausten vuoksi. Minusta meillä on nyt kaikki merkit ilmassa, että näin voi tapahtua uudestaan lähitulevaisuudessa. Jälki on luultavasti vielä entistä pahempaa, sillä nyt sukupuolenvaihdoshoitoja puuhataan LAPSILLE ja nuorille (alle 20 v). Epäilen, että menneisyydessä olisi pahemmin hoidettu ketään lapsia, vaan tapaukset ovat olleet aikuisia. Eli mikäli transhoidot jälleen kielletään, niin sitä ennen meillä tulee olemaan kasapäin uusia pieleenmenneitä tapauksia ja paljon traagisia ihmiskohtaloita.

    Transpiireissä tunnutaan vihaavan homoja ja lesboja aivan erityisesti. Erityisesti lesboja, sillä lesbot ovat näköjään feministipiireissä keskeisinä toisin kuin homot. Terf is a slur-sivustolla on paljon screencäppejä vihasta lesboja kohtaan. Heistä käytetään nimeä "cisbians" eli he tykkäävät ainoastaan toisista naisista eivätkä hyväksy transnaista kumppaniksi. Transaktivisteilla on tälle oma nimityksensäkin, cotton ceiling. Se tarkoittaa sitä, että transnainen ei voi tulla lesbopiireissä hyväksytyksi yhtenä naisista ja potentiaalisena seurustelukumppanina, koska hän on "oikeasti" mies ja hänellä on penis. Sehän transaktivisteja risoo.

    VastaaPoista
  5. Onko Patri-Archie Comics-niminen webbisivusto muuten tuttu? Siellä on enimmäkseen sarjakuvamuotoista satiiria todellisuudentajunsa kadottaneiden feministien töräytyksistä ympäri nettiä.

    VastaaPoista
  6. Sekopäistä. Täysin sekopäistä. Ja ainoa mikä on varmaa, on se, että me normi-TS:t, jotka haluamme vain elää omaa elämäämme yhteiskuntaan normaaleina sukupuolemme edustajina, tulemme kärskimään tästä perseilystä.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi:
    Ei ole tuttu. Kiitos linkkivinkistä.

    Wanha Ämmä:
    Näin on nännykät.

    VastaaPoista
  8. Itsehän olen e-sukupuolinen arithmagender ja identifioidun vahvasti eksponentiaalifunktioon ja luonnonlogaritmiin.

    VastaaPoista
  9. Olen pohtinut onko sukupuoli binäärinen. Osaako kukaan vastata?

    Tarkoitan että jos olen trigender, ja trigenderini ovat mies, nainen ja toinen trigender, ja sitten toiset trigender-sukupuoleni ovat mies, neutri ja otherkin, niin olenko tuplasti yhtä mies kuin joku joka kokee itsensä vain mieheksi?

    -bacongender

    VastaaPoista
  10. Anonyymi-DID taas lukemassa ja kauhistelemassa. Nauraisin kyyneleet silmissä, jos en olisi itsekin törmännyt samankaltaiseen kiihkosekopäisyyteen. Ja minä kun luulin, että MINÄ olen sekaisin. Huhhuh! Näihin verrattuna olen järkevyyden ja tasapainoisuuden ilmentymä!

    Ei mutta oikeasti, tämä alkaa olla jo todella sairasta. Puhuin muutama päivä sitten miehelleni, että en ole enää lainkaan niin hämmästynyt, miksi transsukupuolisia pidetään täysinä sekopäinä. Ongelma on siinä, että iso osa transihmisistä haluaisi normaalin elämän samalla, kun transaktivistit sekoilevat suureen ääneen ja hankaloittavat tasapainoisten transihmisten yhteiskuntaan sopeutumista entisestään. Tuollaisesta touhusta haluaisi vain pestä kätensä tyystin. Erittäin ikävä ilmiö transsukupuolisten kannalta, että tuollainen sekopäälauma raivoaa joka suunnassa ja kyttää miten saa ajatella ja puhua. Olen itse törmännyt tähän, etten saisi omasta kehostani käyttää termejä, joita haluan, koska se loukkaa transihmisiä. Miten helvetissä ilmaisu "naisen keho" loukkaa transsukupuolisia, kun puhun omasta kehostani (viimeksi kun tarkistin niin minulla oli naisen fyysiset piirteet)? Samalla on aivan täysin fine, että selitän mielisairauteni aiheuttavan sukupuoli-identiteetin jatkuvaa vaihtelua eikä kukaan puutu siihen, miten voin sekunnnissa muuttua miehestä naiseksi. Sille on näköjään oma sukupuolitermikin määritelty vaikka sille ja monelle muullekin tuon listan sukupuolista on jo olemassa yleistermi: mielisairaus.

    Pahintahan tässä kaikessa tuntuu olevan todella se, ettei tällaisten henkilöiden kanssa ole mahdollista keskustella. Yritin viritellä keskustelua translapsista, mutta se jäi jumittamaan siihen, että vika on maailmassa eikä vanhempien tehtävä näin ollen ole suojella lapsiaan vaan maailman täytyy muuttua. Vihelsin pelin poikki, kun ymmärsin keskustelukumppanini olevan täysin kykenemätön ymmärtämään realiteetteja tai sitä, ettei lapsella ole samaa käsityskykyä kuin aikuisella, eikä lapsi näin ollen ole kyvykäs päättämään asioista, joilla on pitkän linjan seurauksia tulevaisuuteen. Kai nuo kiihkoilijat elävät jossakin omassa ihannemaailmassaan ja jos todellisuus ei vastaa kuvitelmia niin vika on todellisuudessa ja siinä sivussa voi uhrata muutaman ihmisen, oli kyse sitten vaikkapa lapsesta.

    Tämä on naurettavaa. Olet tuonut ilmi transsukupuolisuuden yleisyyttä prosentteina. Se oli naurettavan harvinaista ottaen huomioon, millaista meteliä asiasta pidetään. Oma sairauteni on myös harvinainen. Toisinaan mietin ihan huvittelumielessä, että pitäisikö minunkin nousta barrikaadeille ja alkaa vaatimaan, että maailman on muututtava ja kaikkien täytyy sopeutua siihen, että minä olen sekaisin ja kuvittelen olevani monta ihmistä. Että "minulle kuuluu kaikki mahdolliset oikeudet, että sivupersoonieni on saatava omat henkilöllisyyspaperit ja lupa hakea avustuksia ja tukia ja että minut täytyy huomioda aina ja kaikkialla. Maailman täytyy hyväksyä, että identiteettikokemukseni on monta ihmistä ja jos ette sitä tajua ja mahdollista niin olette rasistisikoja ja rikotte ihmisoikeuksia!!" Se kuulostaa niin naurettavalta ajatukselta, että tekee kipeää. Siis siksi, että juuri tuota samaa tällä hetkellä meuhkataan transasioista.

    Samallahan tässä toisaalta alkaa käsittää, miksi tietyissä piireissä minut otetaankin omituisuuksineen niin hyvin vastaan: en todellakaan ole hulluimmasta päästä!

    VastaaPoista
  11. Hei taas, Anonyymi-DID. Erittäin hyvä kommentti. Minähän en itse kerro transsukupuolisuudestani koskaan kenellekään. En halua tulla missään yhteydessä yhdistetyksi näihin sekoboltseihin.

    VastaaPoista
  12. Mikä ilo lukea blogiasi ja näitä kommentteja! Olen itse transnainen, mutta koen mitä suurinta vastenmielisyyttä tätä mielisairasta mölyporukkaa kohtaan, joka leimaa meidät kaikki hyvin tehokkaasti sekopäiksi. Näiden ihmisten ongelma on jokin ihan muu kuin transsukupuolisuus tai ison, pahan cis-yhteiskunnan normit.

    En ymmärrä, mitä kamalaa tai nöyryyttävää diagnosointiprosessissa on. Kenellekään ei tee pahaa käydä omaa elämänkaarta läpi osaavien ammattilaisten kanssa. Sain tällaisen luxuspalvelun ilmaiseksi, ja olen hyvin kiitollinen siitä. Transaktivistit voivat googlettaa, mitä tuo outo sana kiitollisuus tarkoittaa. Menee täysin mun käsityskykyni yli, että joidenkin mielestä ilmeisesti jokaiselle ikään katsomatta pitäisi vain lyödä hormonit käteen ja sanoa, että ota tuosta.

    Kyllä toi porukka vaan on sekaisin. Pahinta on se, että ovat esimerkiksi Setan saaneet hyppimään pillinsä mukaan. Seta on tehnyt paljon arvokasta työtä, mutta kaikki oikeasti tärkeä rupeaa jo olemaan saavutettu. Nyt he ovat sitten antautuneet tällaisen hörhöpoppoon matkaan, koska kukaan ei edes uskalla sanoa, ettei näissä jutuissa ole enää järjen hiventäkään...

    VastaaPoista
  13. Hei Iida ja kiitos kommentistasi. :3

    Kenellekään ei tee pahaa käydä omaa elämänkaarta läpi osaavien ammattilaisten kanssa. Sain tällaisen luxuspalvelun ilmaiseksi, ja olen hyvin kiitollinen siitä.

    Hyvin sanottu. Juurikin näin. Välillä mietin, että tietävätkö transaktivistit ollenkaan, että mitä transtutkimukset pitävät sisällään vai valehtelevatko härskisti päin kaikkien naamaa.

    Pahinta on se, että ovat esimerkiksi Setan saaneet hyppimään pillinsä mukaan.

    Seta on valitettavasti täysin kaapattu ja solutettu. :/ Samoin Trasek. Kumpikin on lakannut olemasta sitä, mitä alunperin oli ja on nyt valjastettu levittämään muusuilua, antirasismia ja kaikkea muuta intersektionaaliseen feminismiin liittyvää. Pelottavinta tässä on se, että erityisesti Setalla on ihan oikeaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

    Kehoitan kaikkia LGBT-ihmisiä irtisanoutumaan nykymenosta julkisesti vaikka kirjoittamalla blogia tai vastaavaa. Ei tarvitse olla mitään superfiksua settiä edes, kunhan kirjoittaa ajatuksistaan. Meidän täytyy ehdottomasti pitää enemmän ääntä.

    VastaaPoista
  14. Aivan mahtava blogi postaus. Sain niin paljon uutta tietoa vaikka tulenkin vähän jäljessä. Oli pakko kirjoittaa kommentti ja kiittää tästä, kiitos!

    VastaaPoista
  15. Löysin blogisi (vasta) tänään. Samoilla kommenteilla meen ku edeltävä Bella!

    VastaaPoista

TERVETULOA KOMMENTOIMAAN.
Tämä blogi EI ole ns. safe space eli täällä EI noudateta turvallisen tilan periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat ja ideat, myös arat ja tabuaiheet, ovat vapaata riistaa kritiikille. Vääriä mielipiteitä ja tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Kahden säännön puitteissa:
1) Älä loukkaa KENENKÄÄN yksityisyyttä.
2) Pitäydy kohteliaassa asiakeskustelussa. Sinun on kyettävä argumentoimaan näkökulmasi.

Muista, että kaikki, mitä kirjoitat kommenttiosiossa, on julkista.

Tässä blogissa kritisoidaan ja analysoidaan asioita ja ilmiöitä, sekä keskustellaan niistä. Kuka tahansa on tervetullut esittämään mielipiteensä, näkemyksensä tai huomionsa, vaikka ne olisivat syvässä ristiriidassa kirjoittajan omien näkemysten kanssa, tai muiden kommentoijien kanssa. Kannustan kaikenlaisia ihmisiä tulemaan kertomaan omista havainnoistaan ja kokemuksistaan, sillä nämä aina täydentävät itse blogitekstin sisältöä tai sanomaa. Blogitekstissä havaituista virheistä huomauttaminen on erittäin toivottavaa. Pidä kuitenkin mielessäsi, että tämä on asiablogi, ja sinun oletetaan kykenevän argumentoimaan näkemyksesi sekä kommunikoimaan sivistyneesti.

Disclaimer:
Minä en ole tutkija, vaan yksityishenkilö, joka on nähnyt asioita, kokenut asioita ja lukenut asioita. Tämä ei ole asiantuntijablogi, vaan henkilökohtainen blogi. Muista kriittinen asenne, kun luet blogia, siinä olevia linkkejä tai kommentteja. Blogi on ensisijaisesti suunnattu ns. perusheteroille, eikä ole ns. sateenkaariväen halilaatikko.