Vieraskynä: Ajatuksiani työpaikkojen Pride-koulutuksista

Tämänkertaisen vieraskynän kirjoittaja on nimettömänä pysyttelevä julkisen sektorin työntekijä, joka on kyllästynyt Setan järjestämiin koulutuksiin työpaikallaan. Tässä kirjoituksessa hän hieman kertoo siitä, että minkälaisia koulutuksia Seta järjestää hänen työpaikallaan.

Kirjoittaja näytti minulle ottamiaan kuvia koulutusmateriaalista, mutta ei halunnut minun liittävän niitä tähän, sillä hän oli epävarma siitä, että minkälaisia sääntöjä työpaikan sisäisten koulutusten materiaalien julkiseen jakamiseen liittyy, ja hän pelkäsi saavansa osakseen jonkinlaisia sanktioita. Hän tässä kirjoituksessa kuvailee kuitenkin koulutusten sisältöä omin sanoin. Materiaalien luulisi olevan saatavissa Setalta, mikäli joku lukija on niistä kiinnostunut, sillä Seta käyttää niitä koulutuksissaan muutenkin.

Kirjoittaja linkkasi tämän sivuston, jolla kyseinen koulutus mainitaan, mutta itse latauslinkki ei toimi. Sivulla kuitenkin mainitaan Setan koulutussunnitelija Marita Karvinen nimeltä, sekä hänen yhteystietonsa. Koulutuksesta on juttua myös Helsinki Pride -yhteisön sivuilla.

ONKO SETA KÄYNYT KOULUTTELEMASSA SINUN TYÖPAIKALLASI? Esitän yleisen vieraskynäkutsun kaikille lukijoille. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi nimellä, nimimerkillä tai täysin anonyyminä. Lähetä tekemäsi vieraskynäkirjoitus osoitteeseen samettiorkidea@gmail.com.

On aikakin, että suuri yleisö saa tietää, että minkälaista tuubaa Seta levittelee hömppäkoulutuksiensa muodossa ja mukamas asiantuntijana. Lisäksi olen aika varma, että valtaosa homoista/transsukupuolisista ei hyväksy sitä, että minkälaista shittiä heistä selitellään valtaväestölle. Sinun homona/transsukupuolisena kannattaa tiedostaa tämä.



********


AJATUKSIANI TYÖPAIKKOJEN PRIDE-KOULUTUKSISTA
Kirjoittanut: Liittoutumaton rivityöntekijä


Valtioneuvostossa perustettiin kaikessa hiljaisuudessa syksyllä 2019 sateenkaariyhteistyöverkosto, jonka alkuperäinen nimi oli Valtioneuvoston HLBTI-verkosto. Toimintaa koordinoivat oikeusministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö. Verkoston kaikista jäsenistä ei ole tietoa eikä myöskään siitä, miten sitä rahoitetaan. Lokakuussa 2020 Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen kysyi eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Sanna Marinilta, onko hallitus antanut tällaisen verkoston kautta erityisaseman joillekin ryhmille. Marin sanoi, ettei ollut tietoinen verkostosta, vaikka hän oli juuri kuukautta aiemmin syyskuussa Helsinki Priden virallisena suojelijana kertonut siitä ja sen tarkoituksista (halu parantaa sateenkaariyhteistyötä ja tavoitteena edistää sateenkaaripolitiikkaa). Marin kiisti, että kyseessä olisi ns. salaseura.

Omassa työyhteisössäni järjestettiin Helsinki Priden yhteydessä Seta:n Working with Pride-teemainen koulutus, jossa käytiin läpi mm. aiheeseen liittyvää termistöä, lainsäädäntöä, LHBTIQ-historiaa, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämistä työpaikoilla sateenkaarinäkökulmasta ja ”hyviä inklusiivisia käytäntöjä”. Henkilöstökoulutuksen lisäksi LHBTIQ-aihe tulisi Seta:n mukaan huomioida ja saada näkyvyyttä vähemmistöille sopivina työvaatteina, WC-tilojen järjestelyissä, palavereissa, arvoissa, viestinnässä, työnantajatahon kannanotoissa aiheeseen liittyviin uutisiin, lomakkeissa, sähköisissä uutiskirjeissä, ilmoitustauluilla jne. Käytännössä siis vähän kaikkialla. Oli hämmentävää lukea samaan aikaan vastamedian uutisointia Helsinki Priden epämääräisiltä kuulostavista ohjelmanumeroista: mm. kemikaaliseksi-luennosta, lasten drag queen-työpajasta, dildobingosta. Äkkiseltään ei tule mieleen, mitä näillä on tekemistä mainostetun yhdenvertaisuuden edistämisen kanssa. Mitä tapahtuu tällaista toimintaa yhteistyöllään tukevien työnantajatahojen arvokkuudelle ja uskottavuudelle?

Mielestäni on kyseenalaista, että ideologisesti värittynyttä koulutusta järjestetään työpaikoilla. Osa ihmisistä, erityisesti perinteisiä arvoja kannattavat, alkavat olla jo lopen kyllästyneitä tähän sateenkaariaatteen ja intersektionaalisen feminismin väkipakolla tuputtamiseen. Erityisesti julkisen sektorin kuuluisi pysyä neutraalina, eikä esimerkiksi liputtaa vuosittain sateenkaarilipuilla tai osallistua marsseille. Eihän samainen taho liputa esimerkiksi vammaisjärjestöjen tai romanienkaan lipuilla säännöllisesti. Muille vähemmistöille tai valtaväestölle voi muodostua käsitys, että tiettyä vähemmistöryhmää suositaan, vaikka hallintolaki velvoittaa jo lähtökohtaisesti kohtelemaan ihmisiä tasaveroisesti.

Koulutuksen yhteydessä tuli esille, että työyhteisössämme ei ollut tiettävästi esiintynyt niin yhteisön sisällä kuin sieltä ulospäinkään seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistunutta syrjintää. Olemme itse asiassa olleet käytäntöinemme ihmisiä yhdenvertaisesti kohteleva taho jo ammoisista ajoista. Missä siis ongelma? Keskustelu harhautui sitten sivuraiteille, alettiin puhua esimerkiksi ikä- tai ihonvärisyrjinnästä. Tulee väistämättä vaikutelma lapsenomaisesta huomionhakuisuudesta. Joillakin mieli vain pahoittuu toistuvasti arjessa. Koetaan ja haetaan syrjintää sieltä, missä sitä ei edes ole - edes niissä rakenteissa - ja jostain syystä tarvitaan kuitenkin erityiskohtelua. Aktivistipiireissä tuntuu olevan myös tarvetta määritellä, mitä muut ihmiset saavat asioista ajatella ja sanoa. Tähän törmäsi hiljattain esimerkiksi kansanedustaja Anna Kontula julkaistessaan Twitterissä satiirisen sarjakuvan, jonka joukko transaktivisteja tulkitsi transmisogyyniseksi ja odotti myös Kontulan ja muidenkin tekevän niin.

Unisex-WC:t kuulemma tarvitaan, koska ”jotkut joutuvat koulussa tai työpaikallaan olemaan juomatta koko päivän, jottei tarvitsisi mennä normaalivessoihin”. Esimerkiksi eräässä ison suomalaisen kaupungin sairaalassa jouduttiin unisex-WC:t palauttamaan takaisin sukupuolitetuiksi, koska asiakkaat (siis enemmistö = ei seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat) kokivat yhteisvessat kiusallisiksi. Joissakin kouluissa on toimittu samoin, koska monet tytöt joutuivat pidättelemään koko päivän uskaltamatta mennä poikien kanssa samaan vessaan. Jos sukupuolitetut vessat eivät sateenkaariväelle kelpaa, voi käyttää  invavessoja. Vessojen remontointi unisex-versioiksi ei ole ilmaista sekään.

Pride-viikon yhteydessä keskusteltiin myös palaverikäytännöistä. Niissähän pitäisi kuulemma esittelykierroksella ja työkavereita puhutellessa noudattaa jotakin lumihiutale-säännöksiä persoonapronominien suhteen, jottei kukaan vaan loukkaannu. Tämä on ainakin suomenkielisiä palavereita pitäville työyhteisöille täysin turhaa vouhkaamista, koska meidän persoonapronominimme hän on sukupuolineutraali ja ihmisiä kutsutaan etunimillä. Tai vaikka lempinimillä. Seta:n väen mielestä inklusiivisuus tulisi ottaa huomioon palavereja pidettäessä. Eräs osallistuja kysyi, miten se heidän tapauksessaan otetaan, kun aihepiiri on koko lailla täysin eri sfääreistä eikä siihen oikein saa inklusiivisuutta mitenkään ympättyä mukaan. Kouluttajan mielestä palavereissa on hyvä puhua välillä muustakin kuin työasioista. ”Olisiko teillä hetki aikaa keskustella inklusiivisuudesta?” Ei, ei ole aikaa eikä suurinta osaa taida oikein kiinnostaakaan.

Koulutusmateriaalin mukaan mikroaggressio voi työpaikalla ilmetä mm. niin, että todetaan työkaverille: ”En olisi uskonut, että olet homo.” Miten usein tällaisia kommentteja oikeasti kuulee? Omassa työyhteisössäni en ole kuullut koskaan. Tavallisia ihmisiä ei työpaikoilla yleensä kiinnosta pätkääkään muiden työkavereiden seksuaalinen suuntautuminen ja mahdollinen vähemmistöön kuuluminen. Ehkä pienen väestönosan ajatusmaailma pyörii toistuvasti sukupuoliin ja seksielämään liittyvien teemojen ympärillä, mutta valtaosaa ihmisiä taasen ei juurikaan kiinnosta muiden makuukammarielämä. Tavallisesti työpaikoille mennään ensisijaisesti tekemään töitä, ei pohdiskelemaan muiden suuntautumista. Jos jotakuta esimerkiksi avoimesti nimitellään halventavasti seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, tulee se tietysti selvittää ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin työpaikkakiusaamistapaukset. Koko mikroaggressio-keskustelu sen sijaan vaikuttaa neuroottiselta muiden ihmisten eleiden, ilmeiden, asentojen ja lauseiden pilkun paikkojen kyttäämiseltä. Moni kysyy jo aiheellisesti: uskaltaako työpaikoilla enää mistään puhua, ettei vain joku loukkaannu?

Edelleen koulutuksen mukaan työyhteisön yhteiskuvissa tulisi ilmetä monimuotoisuus eli esillä olisi oltava kaikennäköistä, ei vain yhdennäköistä väkeä. Hetkinen. Kaikkihan me olemme erinäköisiä, vaikka työyhteisö nyt sattuisi koostumaan vaikkapa valkoihoisista nuorista naisihmisistä. Kuten esimerkiksi tämän sateenkaariverkoston alulle pannut Suomen valtioneuvoston viisikko ennen Kulmunin vaihtumista Vanhaseen. Mikä ihmeen itseisarvo se on, että työyhteisön yhteiskuvissa esiintyy erirotuisia, eri seksuaalisesti suuntautuvia, eri ikäisiä, terveitä ja vammaisia jne?  Työyhteisöähän ei pitäisi koota ulkoisten seikkojen vaan henkilöiden pätevyyden perusteella. Seta:n kouluttajan mukaan työryhmän koostuminen esimerkiksi vain valkoisista miehistä on merkki siitä, ”ettei ole annettu tilaa kaikille”. Tervetuloa todellisuuteen, kaikki eivät voi päästä kaikkiin työpaikkoihin. Jotkut alat ja työtehtävät nyt vain ovat luontaisempia miehille tai naisille.  Intersektionaalisen feminismin ajaminen työpaikoille johtaa siihen, että työyhteisöt alkavat vähitellen koostua työtehtäviin inkompetenteista yksilöistä, jotka täyttävät kylläkin ulkoisilta ominaisuuksiltaan jonkun uhripisteytysjärjestelmän kriteerit.

Koulutuksessa annettiin myös vinkkejä ”LHBTIQ-liittolaisille” työyhteisössä. Liittolainen-sanasta ainakin itselleni tulee mielleyhtymä jonkinlaisesta sodankäynnistä. Onko Seta ja transaktivistijoukko sodassa? Ketä vastaan ja miksi?  ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!”-ajattelua? Työyhteisöjen johto ei aina näemmä uskalla vastustaa tällaista painostusta, koska pieni mutta äänekäs vähemmistö aloittaisi välittömästi massiivisen maalittamiskampanjan verkossa, puolueellisen valtamedian tukemana. Oli suorastaan säälittävää seurata esimerkiksi erään ison vaatefirman ryömimistä transaktivistien vaatimusten mukaan, kun lupasivat poistaa verkkokaupastaan kahteen sukupuoleen perustuvan binäärisen hakujaottelun. Yrityksillä on melkoinen tasapainotteleminen tässä "sodassa", jossa lopputuloksena voi olla osan asiakaskunnan menettäminen.

Mielestäni ihmisten työpaikat tulee jättää trans- ja miltä tahansa aktivismeilta rauhaan, koska suurin osa haluaa vain keskittyä tavanomaiseen arkiseen työntekoon. Kohtaamaan erilaiset ihmiset ihmisinä, hyviä käytöstapoja noudattaen. Ilman sekavan oloisia selvityksiä esimerkiksi useista kymmenistä eri sukupuolen kokemuksista ja vaatimuksista, miten ne tulisi muiden CIS-ihmisten (!) osata sensitiivisesti ottaa huomioon. Vetoan myös julkisen ja yksityisen puolen työnantajiin. Uskaltakaa suhtautua kriittisesti ja vastustaa tätä kehitystä. Työyhteisössä ei alaisten pidä joutua sosiaalisen paineen alla  tekemisiin minkään aatteiden kanssa, varsinkaan sellaisten, jotka ovat mahdollisesti omaa arvomaailmaa vastaan. Jotkut voivat kokea epämiellyttävänä, jos heidät työajan ulkopuolella leimataan olevan jollain lailla kytköksissä esimerkiksi Seta:an työpaikkansa Pride-hypetyksen kautta. Politiikka ja ideologiat kuuluvat vapaa-ajalle.

Vieraskynä: Transsukupuolisuuden perusteella ei ole steriloitu ketään

Tämänkertaisen vieraskynäkirjoituksen takana on Antero Säämäki, joka on omalta osaltaan kaivellut pakkosterilisaatioasiaa. Olen itse ihmetellyt transaktivistien pakkosterilisaatiopuheita jo blogini alkuajoista saakka, sillä Suomessa ei yksinkertaisesti pakkosterilisoida yhtään ketään. Kyseessä on härski kusetus, vääristely ja tunnemanipulaatio. Lue aiemmat bloggaukseni täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Tämän vieraskynän kirjoittaja esittää asialle vielä lisää todisteita.

********

TRANSSUKUPUOLISUUDEN PERUSTEELLA EI OLE STERILOITU KETÄÄN
Kirjoittanut: Antero Säämäki

Transaktivistit, ihmisoikeusjärjestöt, tiedotusvälineet ja poliitikot puhuvat yleisesti transihmisten pakkosteriloinneista ja translain väitetään loukkaavan heidän kehollista koskemattomuuttaan ja kieltävän heiltä perheen perustamisen. Asia yhdistetään jopa eugeniikkaan ja kidutukseen. Tämän vuoksi monet luulevat, että transihmiset pakotetaan sterilisaatioleikkaukseen.

Todellisuudessa Suomessa ei ole transsukupuolisten pakkosterilisaatiota, vaan lisääntymiskyvyttömyysvaatimus, joka täyttyy hormonihoitojen vaikutuksesta.

Suomen translaki tuli voimaan vuoden 2003 alussa ja siinä määritellään:
"1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön;"

Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on perusteltu lainvalmistelussa vuonna 2001:
”Edellytyksenä olisi myös lääketieteellinen selvitys lisääntymiskyvyttömyydestä, koska muussa tapauksessa saattaisi syntyä tilanteita, joissa henkilö, jonka sukupuoli on vahvistettu naiseksi, siittäisi lapsen tai henkilö, jonka sukupuoli on vahvistettu mieheksi, tulisi raskaaksi."
Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus oli silloin yleinen käytäntö monissa maissa. Nykyään sitä pidetään ihmisoikeusloukkauksena.

Steriloimislakiin lisättiin vuodesta 2003 alkaen translain vuoksi oikeus sterilointiin transsukupuolisuuden perusteella:
"7) kun henkilö pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa." ...
Steriloimiseen voidaan ryhtyä: ...
4) 1 §:n 7 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kahden lääkärin päätöksellä."
Tätä lainkohtaa ei ole sovellettu kertaakaan.
THL:n rekisteriin ei ole raportoitu yhtään sterilisaatiota transsukupuolisuuden perusteella koko lainkohdan voimassaoloaikana 2003 alkaen. THL:n erikoissuunnittelija vastasi kysymykseen transsukupuolisten steriloimismääristä: "steriloimisrekisteriin ei ole ilmoitettu yhtään sterilointia tällä perusteella. Tätä kuitenkin selittää juuri se, että lain vaatima lisääntymiskyvyttömyys saavutetaan lääkkeillä ja siksi näitä tapauksia ei ilmoiteta meidän rekisteriin."

Transihmiset käyttävät omasta halustaan ulkonäön muuttamiseen hormoneja, joilla on ehkäisyvaikutus, ja monet heistä haluavat lisääntymiselinten leikkauksia.
Jos joku yksittäinen transihminen on hakenut sterilisaatiota, on käytetty muuta perustetta kuin transsukupuolisuus. Ne ovat steriloimislaissa kolme lasta, 30 vuoden ikä, ehkäisyongelmat, oma tai periytyvä sairaus.
Translaki ei edellytä sukupuolen vahvistamiseen hormonien käyttöä eikä leikkauksia, vaan transsukupuolisuusdiagnoosin ja koetun sukupuolen mukaisessa roolissa elämisen, ja hedelmättömyystodistuksen. Mutta koska useimmat haluavat hormoneja, kukaan ei ole hakenut sterilointia transsukupuolisuuden perusteella saadakseen hedelmättömyystodistuksen.
Transklinikan mukaan kierukan käyttö hyväksytään hedelmättömyystodistuksen perusteeksi.
Jos haluaa lapsia, voi lopettaa hormonien käytön ja kokeilla palautuuko hedelmällisyys, jos ole poistattanut lisääntymiselimiä. Tämä on harvinaista, joten ei ole tutkimuksia, miten pitkäaikainen hormonien käyttö vaikuttaa hedelmällisyyteen.
Muutaman vuoden ajan on ollut mahdollista tallentaa transklinikalla sukusoluja hedelmöityshoitojen varalle.

Translain lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on esitetty isona ihmisoikeusloukkauksena, joka pakottaa transihmiset lapsettomuuteen.
Todellisuudessa lainmuutos koskisi vain niitä harvoja transihmisiä, jotka yrittävät elää kehoinhon eli dysforian kanssa ilman hormonihoitoja ja leikkauksia.
Toivottavasti nykyinen hallitus muuttaa pian translakia, jotta meteli tästä periaatteellisesta asiasta loppuisi.


Lähteet:

Translaki

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta eräissä tapauksissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, 2001

Steriloimislaki

THL: Steriloinnit 2018 Tilastoraportti liitteineen

"toisin kuin julkisuudessa usein esitetään, sterilisaatiota ei edellytetä (muuntohormonihoidot tuottavat infertiliteettiä, ja fertiliteetti saattaa palautua, jos hoidon keskeyttää)."
Kun sukupuoli on nuorelle ongelma LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM 2018

"Suomessa vakiintuneen hoitokäytännön mukaan lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksen on katsottu täyttyvän henkilön käyttäessä itselleen oikeaksi kokemia sukupuolihormoneja eikä varsinaisia sterilisointitoimenpiteitä ole tehty kuin muutamissa tapauksissa, joissa hormonihoito ei ole potilaan muun terveydentilan vuoksi ollut mahdollinen."
Lääkärilehti, Sukupuolen moninaisuus – lähestymistapa sukupuoleen muuttumassa? Katsausartikkeli 9.11.2018

"Vakiintuneen käytännön mukaan lain vaatima hedelmättömyys saavutetaan kuitenkin henkilön itsensä toivoman hormonihoidon ”sivuvaikutuksena”, eikä varsinaisia sterilisaatiotoimenpiteitä edellytetä."
Transsukupuolisuus, Lääkärikirja Duodecim 8.8.2017

"Sukupuolen lääketieteelliseen korjaukseen kuuluvan hormonihoidon sivuvaikutuksena aiheutuvan hedelmättömyyden on Suomessa vakiintuneesti tulkittu täyttävän translaissa säädetyn lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen siitäkin huolimatta, että hormonihoidon vaikutukset ovat yleensä palautuvia. Translaissa ei nimenomaisesti säädetä, että lisääntymiskyvyttömyyden tulisi olla pysyvää. Sukupuolen korjaus sukuelinkirurgisin hoidoin puolestaan johtaa pysyvään lisääntymiskyvyttömyyteen. ...
Sterilisaatioita on Suomessa tehty sukupuolen vahvistamisen vuoksi tiettävästi vain yksittäistapauksissa silloin, kun henkilön terveydentila on estänyt hormoni- tai sukuelinkirurgiset hoidot."
Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:23, SUKUPUOLEN OIKEUDELLISEN VAHVISTAMISEN EDELLYTYKSET, Työryhmän loppuraportti Helsinki 2015

"Käytännössä lisääntymiskyvyttömyys täyttyy monilla sillä perusteella, että henkilö katsotaan lisääntymiskyvyttömäksi, kun hän on käyttänyt vuoden ajan hormonihoitoa."
Sukupuolen vahvistaminen, Trasek ry
Muualla Trasekin sivuilla on kuitenkin kirjoitettu pakkosteriloinneista:
Hakusana: pakkosterilisaatio
Hakusana: pakkosterilointi

Miksi vastustan LGBT-liikettä (itse homona)

 

Aiemmassa kirjoituksessani selostin kohta kohdalta, että miksi vastustan Setaa. Syyt sille, että miksi vastustan LGBT-liikettä suurempana kokonaisuutena menevät todella paljon päällekkäin sen kanssa, että miksi vastustan Setaa, koska Seta edustaa LGBT-liikettä. LGBT-liikkeeseen suurempana kokonaisuutena kuuluu kuitenkin vielä muitakin piirteitä, joita vastustan. Tämä kirjoitus on siis suoraa jatkoa Seta-kirjoitukselleni ja ensimmäiset 7 syytä, miksi vastustan LGBT-liikettä, ovat samat kuin miksi vastustan Setaa. Lue näille syille perustelut aiemmasta kirjoituksestani.

1.  LGBT-liike on queerfeministinen liike.
2.  LGBT-liike ei ole homoliike.
3.  LGBT-liike levittää yhteiskunnassa genderideologiaa.
4.  LGBT-liike levittää yhteiskunnassa "tietoa" mielikuvitusseksuaalisuuksista.
5.  LGBT-liike ei erota seksuaalista suuntautumista ja fetissiä toisistaan.
6.  LGBT-liike on perverssien liike.
7.  LGBT-liike tukee translapsi-ilmiötä.
   

 
Seuraavassa käyn läpi loput 7 syytä, että miksi vastustan LGBT-liikettä. Nämä kaksi kirjoitusta luettuasi ymmärrät, että miksi nykymuotoisen LGBT-liikkeen vastustajissa on yhä etenevissä määrin nimenomaan homoja ja miksi siinä ei ole edes mitään omituista.

• LGBT-liike on mielestään jatkoa Stonewallin riehumisille

LGBT-liike katsoo usein itsensä perustetuksi Stonewallin riehumisessa vuonna 1969. Tapahtumasta käytetään nimitystä "Stonewallin mellakat" tai englanniksi "Stonewall riots". Stonewall Inn oli homobaari Yhdysvaltojen New Yorkissa aikana, kun maan lait olivat hyvin homovastaisia ja ravintolat eivät tykänneet homoista asiakkaina. Oli yleistä, että ravintolat kokonaan kieltäytyivät tarjoilemasta homoille. Joitakin homobaareja oli olemassa, mutta poliisi teki niihin usein ratsioita ja kohteli niissä käyviä ihmisiä nöyryyttävästi. Stonewall Inn:ssä eräänä yönä poliisi tuli tekemään ratsiaa, mutta baarin asiakkaat saivat tarpeekseen poliisin käytöksestä ja nousivat kapinaan, jonka seurauksena poliisi menetti tilanteen hallinnan. Ilta eskaloitui avoimeen mellakkaan ja mellakointi jatkui pari päivää. Tästä tapahtumasta saivat muutkin homot myös muualla maailmassa inspiraatiota nousta avoimeen kapinaan.

Illan tapahtumista on olemassa useita versioita, mutta meillä ei ole pomminvarmaa tietoa siitä, että mitä tarkalleen tapahtui, koska dokumentaatiota ei ole. Kyseessä oli tosiaan aamuyön baaririehuminen. Mielestäni on aivan outoa, että miten paljon jotkut ihmiset glorifioivat tätä tapahtumaa. Esimerkiksi tässä kirjoituksessa eräs suomalainen transnainen suorastaan ylistää tapahtumaa. Hän tosin sepittää tapahtumista oman version, jonka mukaan Marsha P. Johnson, transvestiitti prostituoituna työskennellyt homomies (jota kirjoittaja kutsuu kuitenkin transnaiseksi), olisi ollut tapahtumissa pääosassa ja käynyt ensimmäisenä poliiseja vastaan. Mainittu henkilö kuitenkin muiden lähteiden mukaan on itse sanonut, ettei ollut mellakan alussa edes paikalla, vaan liittyi mukaan vasta myöhemmin. On myös ylitulkinta sanoa häntä transnaiseksi, sillä muiden lähteiden mukaan hän oli drag queen. Drag on teatteria ja transvestisismi fetissiluonteista, se ei ole sama asia kuin olla transsukupuolinen. Henkilö voi olla transvestiitti tai olla kiinnostunut dragistä olematta transsukupuolinen.

Kuvausten perusteella Stonewall Inn oli aivan jäätävä räkälä. Se oli mafian omistuksessa ja siellä hengaili huumejengiä ja kodittomia. Stonewallin mellakka oli aamuyön baaririehuminen. Tämmöisen paikan ja tapahtuman nostaminen koko homoliikkeen pyhäksi ikoniksi on vastenmielistä. Kykenen kyllä ymmärtämään, että mitä kyseisenä iltana paikalla olleet ihmiset ovat mahdollisesti kokeneet ja miksi he ovat mellakan aloittaneet, mutta tämä yksittäinen tapahtuma jääköön vain osaksi historiaa. Sen nostaminen koko homoliikkeen esikuvaksi on mautonta, enkä koe yhtään mitään yhteenkuuluvuutta räkäläbaarin riehujiin. On totta, että tämä tapahtuma kyseiseen maailmanaikaan jostain syystä inspiroi homoja ja siitä lähti maailmanlaajuinen lumipalloefekti. En kiellä sitä, etteikö tämä olisi ollut jostain syystä merkityksellistä tuohon aikaan eläneille ihmisille, koska ajat olivat silloin oikeasti erilaisia, mutta baarimellakan henki olisi saanut jäädä tuohon aikakauteen. Tuona aikakautena oli muutakin yleistä levottomuutta esimerkiksi Vietnamin sodan ja kylmän sodan vuoksi. Myös hippiliike oli iso juttu tuolloin. Kuuluisa "rakkauden kesä" oli ollut 1967 eli vain kaksi vuotta aikaisemmin.

Olen usein kuullut väittämän, että ilman Stonewallin riehumisia mitään homojen oikeuksia ei nykyäänkään olisi. Rohkenen epäillä. Kun lähdin tonkimaan asiaa, niin yllätyin, että tuohon samaan aikaan oli olemassa useita muitakin homojen oikeuksia ajaneita ihmisiä ja ryhmittymiä. Jostain syystä niistä ei yleisesti puhuta ollenkaan ja en ollut aikaisemmin edes kuullut niistä. En esimerkiksi ollut kuullutkaan 1950-luvun homofiiliaktivisteista. Ensimmäiset homojärjestöt perustettiin jo 1800-luvun puolella, mutta niiden toiminta katosi pitkäksi aikaa natsi-Saksan nousun vuoksi. San Franciscossa oli toiminut jo vuodesta 1955 lähtien lesbojärjestö Daughters of Bilitis, jonka tarkoituksena oli integroida lesboparit yhteiskuntaan, tukea lesboja ja levittää tietoa lesbouden historiasta. Tämä heidän tekemänsä suunnitelma lesbojen integroimiseksi on mielenkiintoinen. Vuonna 1950 perustettu Mattachine Society oli järjestänyt mielenosoituksia Valkoisen talon edustalla vuonna 1965 eli neljä vuotta ennen Stonewallin riehuntaa. Jotkut ajan homoaktivistit olivat häpeissään Stonewallin riehumisista. Mattachine Societyn mielenosoituksiin osallistunut ja omiakin tempauksia järjestänyt homoaktivisti Randy Wicker oli niin häpeissään Stonewallin takia, että etäännytti itsensä koko homoliikkeestä hetkeksi.

Kun homoavioliitto laillistettiin Yhdysvaltojen Kaliforniassa vuonna 2004 Del Martin ja Phyllis Lyon, Daughter of Bilitis -järjestön perustajalesbopari, menivät heti naimisiin. He olivat olleet pariskunta vuodesta 1952 saakka. Kuvan lähde: Wikipedia

Homoseksuaalien mielenilmaus Philadelphiassa Yhdysvalloissa vuonna 1965. Mielenilmauksen sääntönä oli asetettu, että osallistujien on pukeuduttava siistiin pukuun. Huomioni kiinnittyi vasemmalla olevan miehen kyltin tekstiin: "Homosexual citizens want: Their right to make their maximum contribution to society". Vapaa suomennos: "Homoseksuaaliset kansalaiset haluavat: Heidän oikeutensa antaa maksimaalisen panostuksensa yhteiskunnalle". Tämä mielenosoitus on ajalta, kun homoilta oli evätty pääsy armeijaan ja valtion työpaikkoihin, ja pelkkä homous oli riittävä irtisanomisperuste missä tahansa työssä. Kuvan lähde: LGBTQNation

Rauhanomaista homoaktivismia siis oli olemassa vaikka kuinka paljon. Edellä on kuvattu vain tiettyjä ryhmittymiä Yhdysvalloissa. Stonewallin merkitys tässä kokonaisuudessa tuntuu aivan liioitellulta ja ylikorostuneelta. Lukemieni tekstien perusteella kyseisen aikakauden ihmiset todellakin saivat jotakin boostia siitä, että homoryhmä oli avoimesti uhmannut poliisia, mutta toistan: tämä avoin mellakointi ja keskarinnäyttely olisi saanut jäädä tuohon aikakauteen. Koko homoliikkeen ei todellakaan pidä olla joku yleinen keskarinnäyttelyliike, joka pohjimmiltaan perustuu juuri keskarinnäyttelyyn.

LGBT-liike kokonaisuudessaan tuntuu olevan nimenomaan anarkistiliike. Jotkut ihmiset jostain syystä tuntevat suurta vetoa anarkismiin. Siksi meillä on olemassa talonvaltaajia, kettutyttöjä, Varisverkosto ja Pinkkimusta blokki. En ole ikinä ymmärtänyt näitä ihmisiä ja heidän ajatusmaailmaansa, mutta noh, heitä nyt vaan on olemassa. LGBT-liike tuntuu näiden ihmisten valtaamalta. En tiedä, miten siinä niin kävi, vai oliko LGBT-liike jo alkujaankin sellainen, sillä sehän katsoo tulleensa perustetuksi Stonewallin mellakoissa.

Jostain syystä homofiililiike ajan kuluessa hiipui, ja kaikki homoaktivismi kulminoitui LGBT-liikkeeseen ja ajan kanssa homoaktivismi muuttui luonteeltaan nimenomaan eräänlaiseksi anarkismiksi. LGBT-liikkeelle ei ole enää meidän aikanamme vaihtoehtoa ja LGBT-liikkeen asema on niin vahva, että useimpien ihmisten mielissä LGBT-liike on yhtä kuin homoseksuaalisuus. Tämä ei tarkoita sitä, että homous on yhtä kuin anarkismi, tai että LGBT-liikkeelle ei voisi olla olemassakaan vaihtoehtoa. Anarkistien tapa nähdä maailma on vain yksi monesta. On muitakin tapoja katsoa maailmaa, ja sen tietää teistä lukijoista joka ikinen. LGBT-liike ei edusta homoseksuaalisia ihmisiä kollektiivina, vaan se edustaa vain tiettyä joukkoa heistä. Minä itse en halua olla missään tekemisissä anarkistien ja räkäläbaarin riehujien kanssa. Aion omalta osaltani vaikuttaa siihen, että LGBT-liikkeelle ja Setalle saadaan muodostettua vaihtoehto. Tässä kirjoitukseni "Millä perusteella minä olen konservatiivi", jossa avaan omaa maailmankuvaani hieman enemmän.

• En pidä pride-tapahtumista

"LGBT pride" (aikaisemmin "gay pride") on nimenomaan LGBT-liikkeen tapahtuma/käsite. Ensimmäiset pride-marssit järjestettiin Yhdysvalloissa vuonna 1970 nimenomaan Stonewallin mellakoiden muistoksi. Tunnen huonosti priden historiaa, mutta ymmärtääkseni se on alusta saakka ollut nimenomaan karnevaalihenkinen tapahtuma. Karnevaali se on kuitenkin ollut koko sen ajan, kun minä olen aihetta aikanamme seurannut, ja nimenomaan voimakkaan seksuaalissävytteinen ja fetisistinen sellainen, johon myös liittyy mielenosoituksen piirteitä. Se ei siis ole puhtaasti vain jonkinlainen juhla- tai muistotilaisuus, vaan se on nimenomaan poliittinen tapahtuma.

Olen voimakkaasti kritisoinut pridea blogini alkuajoista saakka ja kutsunut pridea "pervokarnevaaliksi". En ole itse kertaakaan marssinut pride-kulkueessa. Voit lukea lisää aikaisemmista kirjoituksista täältä, täältä ja täältä. En ole koskaan pitänyt siitä, että muun väestön silmissä homous tai transsukupuolisuus tiivistyy tai kiteytyy nimenomaan tähän pervokarnevaaliin. Se on varsin paskaa PR:ää etenkin nykytilanteessa, kun jengiltä alkaa tulla LGBTiiTyy -hommat urakalla korvista. Nykyään kuvailisin asiaa juurikin siten, että LGBT-liike on anarkistiliike ja pride on kyseisen anarkistiliikkeen mielenosoitus.

Homoliike ei tarvitse karnevaaleja ja kulkueita. Niiden ei tarvitse olla automaattisesti homoliikkeeseen kuuluva asia tai kiinteä osa sitä. Pride-marssit ja pervokarnevaalit ovat nimenomaan erään tietyn homoliikkeen, LGBT-liikkeen, tapahtumia. Koko "pride" käsitteenä liittyy kiinteästi nimenomaan erään tietyn homoliikkeen, LGBT-liikkeen, ajatusmaailmaan ja toimintaan. Alleviivaan EDELLEEN, että LGBT-liike on VAIN YKSI TAPA ajatella homoasiat. Myös muita tapoja on olemassa.

Jotkut ovat ihmetelleet, että miksi minä joskus hillun prideilla. No seuraamassa omin silmin, että mitä siellä konkreettisesti tapahtuu. Seuraan skeneä omakohtaisesti ja tutustun ilmiöihin.

• Pride on lähtenyt aivan lapasesta

Pridessa ei ole enää pitkään aikaan ollut kyse homojen oikeuksista, vaan siitä on tullut outoa yleistä maailmanhalailua ja "identiteettien" juhlintaa, ja "pride-identiteeteistä" on muodostunut valtava bisnes. Näin ei ollut vielä minun aikanani. Kaikkea pride-krääsää on nykyään saatavilla vaikka millä mitalla ja vaikka missä muodossa, ja uusia identiteettejä sekä niiden "pride-lippuja" syntyy kuin sieniä sateella. Kuka tahansa voi periaatteessa suunnitella oman pride-identiteetin ja sille lipun, ja pistää sen jakoon. Alkujaan oli vain yksi lippu eli sateenkaarilippu, joka edusti kaikkia LGB-ihmisiä eli ei-heteroita (Lesbian Gay Bi). LGBT-liikkeen symboliksi valikoitui alkujaan nimenomaan sateenkaari juuri siksi, että sen tarkoitus oli kuvata koko spektriä.

Priden käsiinleviäminen näkyy jostain syystä erityisen selvästi monissa nörtähtävissä tapahtumissa, kuten animeconeissa ja roolipelitapahtumissa. Näissä tapahtumissa on kiinteänä osana käsityöläisten myyntipöydät sekä ns. taidekuja, jolla piirtäjät voivat esitellä ja myydä töitään. Pride-krääsä ilmestyi näihin paikkoihin yhdessä kohtaa ja sen määrä on vuosien mittaan vain lisääntynyt, samoin muut LGBT-sivuilmiöt, kuten sukupuolineutraalit vessat. Kun minä aloitin nörttitapahtumien harrastamisen vuonna 2000, niin mistään pride- tai trans-jutuista ei ollut merkkiäkään. Nämä tapahtumat ovat aina olleet liberaaleja, joten ei niissä ollut aiemmin edes tarvetta alleviivata näitä asioita. Ihmettelen, että mistä se tarve yhtäkkiä ilmaantui. Taitaa olla koko juttu keinotekoisesti luotu.

Naurahdin eräänä päivänä Facebookissa, kun eräs henkilö kommentoi osuvasti, että homokulttuurissa harrastetaan "huiviviestintää", jossa erivärisillä hihamerkeillä ilmaistaan toisille "alakulttuurinen suuntaus". Tähän tekisi mieli todeta LGBT-liikkeestä kolmannella kotimaisella: "He is not a clown, he is the whole circus."

Moderneja pride-identiteettejä ja niiden lippuja. Klikkaa isommaksi.

Pridesta on nykyään tullut lähinnä erikoinen, värikäs, nörtähtävä nuorten alakulttuuri. Osa homoista/transsukupuolisista tykkää siitä ja osa vihaa sitä valkohehkuisella raivolla, eikä halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Osa suhtautuu välinpitämättömästi. Valtaväestö saisi aikuisten oikeasti lakata assosioimasta kaikkea ei-perusheteroutta pride-kulttuuriin.

Yön supi, suomalainen transbloggaaja, kirjoittaa suhteestaan prideen:

Jos minä osallistuisin Prideen, haluaisin osallistua johonkin sukupuoleni on Mies, ei trans -henkiseen ryhmään, mutta luulen, että sellainen todennäköisesti nähtäisiin jotenkin hyökkäävänä ja tulkittaisiin niin, että joku tulee viestittämään miehisellä, heteroseksuaalisella ja ylpeällä maskuliinisuudellaan kuinka transeus, homous, feminiinisyys ja mekkoon pukeutuminen on noloa, vaikka en ajattele niin. Aikanaan, kun yritimme kaverini kanssa osallistua transihmisille tarkoitettuun pienempään tapahtumaan, minua ja kaveriani tuijotettiin sateenkaarilippujen keskeltä tylysti saapuessamme paikalle. Yksi pinkkitukkainen tyyppi huomautti minulle, että tämä miitti on transihmisille. Minua pidettiin cismiehenä ulkomuotoni perusteella. En jaksanut selitellä mitään, joten häivyimme kaljalle.

Transsukupuolisuuteni ei ole minulle asia, jossa olisi juhlittavaa. Se ei ole minulle asia, josta olisin ylpeä tai josta näkisin edes mitään syytä olla ylpeä. Minulle henkilökohtaisesti transsukupuolisuus on kipeä ja minua ja elämääni paljon rajoittanut ominaisuus. En koskaan olisi transmies, jos saisin olla cismies. Tähän vaikuttavat fysiologiset syyt ja se, että transmiehistä oletetaan hyvin usein naisellisia asioita, oli olettaja sitten joku, joka pitää miehen näköisenä naisena tai feministi, joka haluaa korostaa menneisyyttäni ja kasvatustani, jonka olettaa tehneen minut naisenkaltaiseksi. Avoimesti transmiehenä on vaikeaa saada olla vain mies.

Minä voisin kyllä juhlia sitä, että minä selvisin ja elän, vaikka olen trans ja meitä kohdellaan miten kohdellaan. Niin monet muut ympäri maailmaa eivät selvinneet. Haluaisin tuoda sen esille ennemmin kuin juhlia rakkautta. Minä voisin myös osallistua johonkin raadollisen synkkään kulkueeseen, jossa tuotaisiin ilmi, että kaikki sukupuolen moninaisuus ei suinkaan ole iloista. On monia, joille oma intersukupuolisuus tai transsukupuolisuus on loppuelämän mittainen kipu.

• LGBT-liike korostaa "identiteettejä"

Homoseksuaalisuus tai sukupuoli eivät ole jotain hämäriä "identiteettejä". Sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista ei voi omaksua. Sukupuoli on yksilön lisääntymisbiologinen, fyysinen ominaisuus. Sinä olet mies tai et ole. Sinä olet nainen tai et ole. Seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa, että kumpaan sukupuoleen yksilön seksuaaliset ja romanttiset tuntemukset kohdistuvat. Homon/lesbon/heteron mielenkiinto ei kohdistu ihmisten identiteetteihin, vaan biologiseen sukupuoleen. Minä lesbona olen kiinnostunut biologisista naisista, en ukkelien "naisidentiteeteistä". Lesbo ei ole identiteetti, koska sukupuoli ei ole identiteetti.

Mitä sukupuoli tarkoittaa

Nykyinen LGBT-liike korostaa nimenomaan "identiteettiä" biologian yli. LGBT-liike on genderideologian läpikyllästämä, eli sen ajatusmaailman mukaan ihmisen "koettu" sukupuoli on todellisempi kuin biologinen sukupuoli, eli esimerkiksi itsensä mieheksi "kokeva" biologinen nainen myös "on" mies, ja täten jos homomies ei hyväksy häntä (eli biologista naista) kumppanikseen, niin kyseinen homomies syyllistyy transfobiaan ja syrjintään. Sama pätee toisinpäin, eli lesbonaisen odotetaan haluavan deittailla biologisia miehiä, mikäli kyseinen mies "kokee" olevansa nainen. Näin LGBT-liike siis täysin kieltää koko homoseksuaalisuuden olemassaolon ja painostaa homoja heterosuhteisiin. Tämä näkyy konkreettisesti sellaisissa tiloissa, joiden voisit kuvitella tai odottaa olevan nimenomaan homopaikkoja. Eräs homomieskaverini on ottanut paljon screenshotteja käyttämästään homomiehille tarkoitetusta deittisovelluksesta ja lähetellyt niitä minulle. Siellä nimittäin tulee jatkuvalla syötöllä vastaan ilmiselviä biologisia naisia, jotka ovat mielestään "homomiehiä" ja ovat tunkeutuneet homomiesten deittitilaan. Oikeasti he ovat hetero- tai bi-naisia. Nyt he olettavat/odottavat homomiesten olevan seksuaalisesti tai romanttisesti heistä kiinnostuneita. Olen itse käyttänyt lesbonaisten deittisovellusta, jossa vastaavasti tulee vastaan biologisia miehiä. Jatkuvasti myös kuulee ikäviä tarinoita siitä, miten nämä "homot" ja "lesbot" ovat meillä tai maailmalla vetäneet jäätäviä kilareita esimerkiksi "men only"- tai "women only" -bileissä, kun heille on ovella sanottu, että tämä on vain miehille/naisille. Transaktivistien raivareiden pelossa ei enää juuri uskalleta järjestää aitoja homobileitä (eli men only tai women only). Vielä minun aikanani women/men only -bileitä järjestettiin. Kävin aikoinaan women only -bileissä ja silloin ne olivat ihan oikeasti women only.

Kuvakaappaus Grindr:sta, homomiesten deittisovelluksesta, kesältä 2020.

Edellisessä kirjoituksessa nostin esiin Setan järjestämän "lesbojen" tukiryhmän, joka siis nimellisesti on ei-heteroiden naisten keskusteluryhmä, mutta oikeasti sinne tulee myös biologisia miehiä "identiteetin" verukkeella. Sama todennäköisesti tapahtuu myös toisinpäin, eli homomiesten ryhmään tunkee biologisia naisia. Edes homojen omat järjestöt eivät voi enää transaktivistien raivareiden vuoksi järjestää aitoja tukiryhmiä, jotka olisi suunnattu tietyn biologisen sukupuolen yksilöille ja joissa olisi tarjolla vertaistukea ja keskusteluapua kyseisen sukupuolen yksilöille heidän kipuilussaan. Huomautan, että homoseksuaalisuus on jo itsessään sukupuolista epätyypillisyyttä ja aiheuttaa siten kummajaiskokemusta, sosiaalisia ristiriitatilanteita ja sosiaalista eristäytyneisyyttä heterokeskeisen maailman keskellä. Tukiryhmissä ei voida genderideologian vuoksi enää lainkaan keskustella tietyn biologisen sukupuolen kokemusmaailmasta sekä kasvamisesta tietyn sukupuolen yksilöksi, koska sukupuolen liittäminen biologiaan on kiellettyä. Ryhmässä saattaa nimittäin olla joku identiteettivammainen vastakkaisen sukupuolen yksilö, joka sitten vetää kilarit siitä, että hänen "identiteettiään" ei ole otettu huomioon ja sukupuolesta on kehdattu puhua biologisena ilmiönä ja miten "sukuelimet ei liity henkilön sukupuoleen" ja muuta tätä perus gendershittiä. Eli täten tukiryhmissä ei voida lainkaan puhua niistä aiheista, joiden vuoksi ne on ylipäätään alunperin perustettu. Täten homojen oma järjestö estää homoja saamasta sitä vertaistukea ja keskusteluapua, jonka tarpeessa he ovat.

Ymmärrän, että myös transporukka tarvitsee tukiryhmänsä (kävin aikoinaan itse transryhmässä), mutta heidän pitää kokoontua omissa ryhmissään ja keskustella siellä identiteeteistä. He eivät voi pelmahtaa homomiesten tai lesbonaisten tukiryhmään ja sitten vaatia, että niissä keskustellaan vain (trans)identiteeteistä. Transidentiteetti on täysin eri asia kuin homomiehen tai lesbonaisen konkreettinen kasvukipuilu. Ei tämä ole vaikeaa?

Koko LGBT-/pride -liike on siis hyvin perustavanlaatuisella tavalla kääntynyt homoja vastaan! Kyseessä ei ole homoliike, vaan joku queerfeminismin outo jatke. Aitoja nimenomaan homoseksuaaleille tarkoitettuja tiloja ei ole enää olemassa! Homojen entiset omat piirit painostavat heitä heteroseksuaalisuuteen ja aito homoseksuaalisuus koetaan transfobiana! Koko nykyinen LGBT-liike on käytännössä narsistisen transväen kiukkuiluliike. Oma hypoteesini on, että valtaosalla transaktivisteista on jokin B-klusterin persoonallisuushäiriö ja juuri sen vuoksi ja siitä johtuen heidän käytöksensä on niin läpeensä kusipäistä. En ole ainoa tämän havainnon tehnyt ihminen ja viime aikoina LGBT-liikkeen vastustus on alkanut nousta nimenomaan homojen itsensä keskuudesta. Ihan turhaan siis ihmettelette LGBT-vastaisia homoja. Heillä on aika helkkarin hyvä syy vastustaa tätä läpeensä homofoobista muka-positiivista "ihmisoikeus"liikettä.

Älkää kompastuko tuohon "ihmisoikeus" -jauhantaan. Se on vain manipulointitaktiikka, jonka tarkoitus on verhota kaikki se skeida, mikä oikeasti tapahtuu. Mikäli B-klusterin persoonallisuushäiriöt ovat sinulle jotakin kautta ennestään tuttuja, niin suosittelen tarkastelemaan transaktivisteja juuri siitä näkökulmasta. Tunnistat kyllä oireet.

• LGBT-liike edistää lasten seksualisointia

Pedofiliasta ja lasten "transidentiteetin" pönkittämisestä puhuin jo edellisessä kirjoituksessa, mutta asiaan liittyy vielä kolmaskin aspekti. LGBT-liike suhtautuu yleisellä tasolla epäterveesti siihen, että miten ja missä määrin alaikäiset osallistuvat tai voivat osallistua siihen. Esimerkiksi millä ihmeen perusteella tämä 16-vuotias poika on "vuoden homo"? Millä ihmeen perusteella yhtäkään alaikäistä voidaan varmuudella kutsua homoksi? Onko hän edes harrastanut seksiä ikinä? Tiedän kyllä, että joillekin homoille on ollut jo varhaisesta teini-iästä saakka selvää, että he ovat homoja, mutta siitä huolimatta näillä alaikäisillä ei ole mitään asiaa vuoden homoiksi tai LGBT-ikoneiksi. Alaikäiset kuuluu pitää erossa kaikista aikuisten seksuaalisuuteen liittyvistä jutuista, ihan sama onko hän homo tai hetero. Yhtä väärin olisivat vaikka 16-vuotiaiden missikisat, joissa on aikuisia katsomossa (kisa voisi olla joko tytöille tai pojille, ei merkitystä, sillä alaikäisten hyväksikäyttö ei ole miesten yksinoikeus, sillä sitä tekevät myös naiset), tai vaikka jonkinlainen "vuoden vaimo" -nimitys, johon valittaisiin 16-vuotias tyttö.

Kun itse kävin Helsinki Pridella vuonna 2019, niin olin todella ihmeissäni, että miten nuoria osallistujat olivat. Tuntui, että suorastaan valtaosa kulkueen marssijoista sekä puistojuhlan osallistujista oli alle 20-vuotiaita. Tuntui todella oudolta ja epäsopivalta, että ilmiselvät yläasteikäiset hilluvat pridessa erilaisiin seksuaalisuuslippuihin kääriytyneinä. Tämä on aikuisten juttu.

Maailmalla kuohuttavat tällä hetkellä erityisesti lapsi-drag-queenit. Jopa alle 10-vuotiaat lapset ovat olleet mukana pride-tapahtumissa ja muuallakin drag-releisiin sonnustautuneina leikkimässä olevansa drag queen. Näillä lapsilla voi olla todella irvokkaita taiteilijanimiä, kuten Lactatia (joka viittaa naisen rintojen maidontuotantoon). En usko, että lapsi on todellakaan itse keksinyt tuota nimeä. Drag on aikuisviihdettä, eräänlaista seksuaalisesti vihjailevaa teatteria, ja siihen voi yhdistyä myös strip-tease. Erään 11-vuotiaan pojan, jonka drag-nimi on "Desmond is Amazing", annettiin jopa vetää oma drag-show homobaarissa eli paikassa, minne hänellä ei ole ikänsä vuoksi koskaan yhtään mitään asiaa. Aikuiset baarin asiakkaat ojensivat pojalle rahaa katsomosta kuin jollekin stripparille.

Ei lapsi ymmärrä, mitä drag on! Hän ehkä näkee siinä vain hassuja pukuja ja tanssia, ja haluaa tehdä perässä. Missä itsessään ei ole mitään väärää. Lapsen on ok leikkiä drag queeniä kotonaan, mutta oikeaan drag-skeneen tai baarin näyttämölle hänellä ei ole yhtään mitään asiaa. Sen pitäisi olla kaikille aivan itsestäänselvää. Lapsi voi LEIKKIÄ olevansa drag queen samalla tavalla kuin lapsi voi leikkiä olevansa vaikka poliisi tai sotilas, mutta lapsi ei OLE drag queen. Näistä drag-lapsista on Youtubessa äärettömän hyviä videoita, jotka sisältävät videomateriaalia, kaikenlaista taustatietoa sekä huolenaiheita. Katso esimerkiksi seuraavat videot:

Hunter Avallone: Exposing 'Desmond is Amazing' child drag queen
READY TO GLARE: Lactatia needs help
Blaire White: The disturbing truth about drag kid "Desmond is Amazing" 

LGBT-liikkeen degeneraatio (klikkaa isommaksi)

• LGBT-liike on tullut tiensä päähän

Yhteenvedonomaisesti totean lopuksi, että LGBT-liike on yksinkertaisesti tullut tiensä päähän. Me emme ole enää 60-70 -luvuilla ja ajat ovat ihan oikeasti muuttuneet sellaisiksi, että tuon ajan homoaktivistit olisivat tuskin ikinä osanneet kuvitellakaan, että miltä 2020-luvulla näyttää. Koko LGBT-liike on irvokkaasti vääristynyt siitä, että minkä vuoksi se alunperin perustettiin. Lisäksi 60-luvun lopun baaririehujien ajat ovat kaukana takanapäin ja baaririehumisen henkeä ei tarvita enää. Me emme tarvitse yhdysvaltalaisen baaririehuntaliikkeen maailmankuvaa ja arvomaailmaa enää yhtään mihinkään. Se ei ole enää järkevä, käytännöllinen eikä ajankohtainen. Olemme aivan tyystin uudenlaisten haasteiden edessä. Nykyaika tarvitsee aivan uudenlaisen homoliikkeen, joka pohjautuu aivan toiselle maailmankuvalle ja arvomaailmalle ja lähtee liikkeelle uudesta lähtökohdasta ja perspektiivistä. Olemme suorastaan siinä pisteessä, että gendersekoilun vuoksi tarvitsee keksiä koko homous uudelleen, ja palauttaa mieleen, että mitä se on ja mitä se ei ole.

Mutta olemme niinkin hullussa tilanteessa, että meidän tarvitsee keksiä koko sukupuoli uudelleen, ja sen myötä myös transsukupuolisuus tarvitsee keksiä uudelleen. Aito transsukupuolisuus on oikea, olemassaoleva, vakava psykiatrinen häiriö, joka on sukua anoreksialle. Lääketieteen maailmassa tarvitsee tehdä iso palautus ilmiön juurille ja lähteä systemaattisesti tutkimaan ilmiötä ilman minkäänlaista transaktivistien asettamaa poliittista ja ideologista taakkaa harteilla. Transsukupuolisuuden tutkiminen ilmiönä sekä hoidon ja hoitokäytäntöjen kehittäminen ei ole kansalaisaktivistien vaan lääketieteen ammattilaisten tehtävä. Nykyinen transaktivismi vertautuu lähinnä pro-ana - liikkeeseen (eli sairaat ihmiset glorifioivat sairautta). Kuvitelkaa sellainen tilanne, että pro-ana -aktivisteilla olisi niskalenkki siitä, että miten yhteiskunnassa anoreksiasta puhutaan ja miten lääketieteen ammattilaiset saavat anoreksiaa hoitaa. Mikäli pro-ana tai syömishäiriömaailma ei ole sinulle tuttu, niin suosittelen, että käyt kääntymässä siellä kaninkolossa. Siitä saa melkoista perspektiiviä transasioihin.

Nykyinen LGBT-liike lähinnä aiheuttaa vahinkoa aidoille homoseksuaaleille ja transsukupuolisille tekemällä koko asiasta ideologista sirkusta ja saamalla valtaväestön assosioimaan nämä ihmisryhmät kaikenlaisiin vahingollisiin ilmiöihin, jotka eivät suoraan heihin liity, mutta jotka LGBT-liike on jostain syystä adaptoinut. LGBT-liikkeen vastustaminen ei ole sama asia kuin homojen tai transsukupuolisten vastustaminen ihmisinä tai ilmiöinä. LGBT-liikkeen vastustaminen ei ole yhtä kuin homofobia tai transfobia. LGBT-liike ei ole yhtä kuin homot tai transsukupuoliset. Tajutkaa nyt jo viimein ero asioiden välillä.

Näkisin, että homoasioissa yhteiskunnallinen kehitys kävi liian nopeasti ja liian radikaalien tapahtumien kautta. Seurauksena emme kulttuurina pysyneet perässä ja lopputuloksena meiltä yhteiskuntana katosi perspektiivi monien asioiden kanssa. Meidän kulttuurissamme homot eivät ole koskaan voineet olla avoimesti homoja koko historian aikana. Täten myöskään homouteen liittyvät yhteiskunnalliset instituutiot eivät ole koskaan päässeet kehittymään. Katsoisinkin, että nyt on tarpeellista nimenomaan saada tilanne tasapainotettua ja stabilisoitua, ja se tehdään nimenomaan kitkemällä kaikki radikalismi kokonaan pois. Koko LGBT-liike ponnistaa nimenomaan anarkistisista ja queerfeministisistä lähtökohdista, ja juuri siinä päädyttiin minun näkökulmastani katsoen menemään perse edellä puuhun, minkä aiheuttamaa vahinkoa nyt joudutaan korjaamaan. En näe, että olisi mitenkään mahdollista saavuttaa kestävää, rauhanomaista yhteiseloa sellaiselta pohjalta, jossa jo lähtökohtaisesti pyritään luomaan vastakkainasettelua valtaväestön kanssa, eli siis toisinsanoen olemaan tarkoituksellisesti jatkuvassa sodassa valtakulttuurin kanssa.

Aion tulevissa kirjoituksissa määritellä tarkemmin, että millainen uuden homo/transliikkeen kuuluisi minun mielestäni olla. Olen hahmotellut sille mielessäni karkeat raamit. Olen käsitellyt aihetta aiemmin lyhyesti tässä kirjoituksessa ja tällä videolla. Copypaste linkatusta aiemmasta kirjoituksesta:

Yksi syy, miksi vastustan pride-liikettä, on se, että siinä on aina ollut sisäänrakennettuna kapinameininki ja keskarin näyttely, minkä tosin uskon liittyvän kiinteästi siihen, että varsinkin menneinä aikoina pride-liikkeen syntyaikoina homoutta ei ole ihan oikeasti hyväksytty yhteiskunnassa, ja homot ja lesbot ovat ihan oikeasti ja konkreettisesti joutuneet kärsimään siitä. Tämä on sitten purkautunut uhona, vihamielisyytenä ja kapinana ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan, ja saanut homot ja lesbot ghettoutumaan yhteen. Mikä on menneiden aikojen kontekstissä ymmärrettävää, sillä olivathan he kirjaimellisesti taistelussa elämästään. Henki on kuitenkin jäänyt elämään pride-liikkeeseen, vaikka ajat ovat muuttuneet. Mielestäni tämä ei ole millään tavalla rakentavaa, ja vaikka pride-liikkeelle varmasti onkin ollut tilausta joskus menneisyydessä (lukekaa huviksenne vaikka, että mitä Alan Turingille, brittiläiselle matemaatikolle, tehtiin vuonna 1952), niin kyseinen liike on tullut nyt kokonaan tiensä päähän. Tarvitaan aivan uudenlainen homoliike, joka vastaa juuri tämänhetkisen yhteiskunnan tarpeita. Ei ole millään tavalla rakentavaa ruokkia (tai lietsoa!) ihmisten teiniuhoa, katkeruutta tai kapinamieltä, vaan heitä pitää ohjata käsittelemään nuo tunteet, pääsemään niistä yli, etsimään rakentavia elämänhallintakeinoja ja kasvamaan tasapainoisiksi aikuisiksi. Pride-liike on minun silmissäni vain yksi iso penskojen uholiike. Ei-heterona olemisen ei todellakaan tarvitse (eikä pidä) olla sellaista. Pride-liike tuntuu jämähtäneen ajattelussaan jonnekin menneisiin aikoihin. Tilanne on hieman sama kuin joidenkin feministien kohdalla, kun he vuosikymmeniä sitten kirjoitettuja feminismin klassikkoteoksia lukiessaan jotenkin kuvittelevat, että yhteiskunta on yhä samanlainen kuin 1950-luvulla (minkäaikaista yhteiskuntaa ja ajattelua nuo teokset kritisoivat). Paljon on kuitenkin kerennyt vettä virrata Kymijoessa, ja ajat ovat oikeasti muuttuneet. Uskon, että monet nuoret ei-heterot ovat nimenomaan pride-liikkeen ajattelutavan uhreja monella tasolla. Eli he ovat jossain kohtaa hakeutuneet hakemaan apua ja tukea tilanteessaan, päätyneet pride-liikkeen vaikutuksen piiriin ja sitten omaksuneet sieltä ajattelutapoja ja toimintatapoja ns. sosiaalisena kontagiona. Uskon, että monet nuoret ei-heterot eivät todennäköisesti olisi koskaan päätyneet harkitsemaan esim. kaikenmaailman transidentiteettejä tai polyamoriaa, jos niitä ei olisi heille pride-liikkeen toimesta tyrkytetty joka puolelta.

Konservatiivien näkee usein kritisoivan homoja ja pride-liikettä juuri holtittomasta seksuaalisuudesta. No, milläs heterot ovat laittaneet holtittoman seksuaalisuuden (eli lähinnä miehet) kuriin kautta historian? Pakottamalla heidät omaksumaan aikuisen, vastuullisen, muita ajattelevan ihmisen roolin. Tämä on usein ollut isän/äidin rooli, mutta se ei ole ainoa olemassa oleva vastuullinen rooli. Mies tai nainen voi olla monenlaisissa vastuullisissa rooleissa yhteiskunnassa (esimerkkejä: suvun vanhin, kylän vanhin, hallitsija, armeijan komentaja, opettaja, lastentarhanhoitaja, työpaikan pomo, jonkin yleishyödyllisen järjestön hallituksen jäsen, luostarin apotti/abbedissa). Näissä rooleissa voi ihan hyvin olla myös homo tai lesbo. Toisin kuin Mikä-mikä-maa -kulttuuri kuvittelee, sikailu ei itsessään voi olla elämän tarkoitus kenellekään. Ihmiseliö tarvitsee itsekuria ja jotakin syvällisempää sisältöä elämälleen pitkällä tähtäimellä. 

Kautta historian ihmiset ovat kipuilleet aikuiseksi kasvamisessa sekä aikuisen roolin omaksumisessa. Kautta historian monet ovat myös epäonnistuneet tuon roolin täyttämisessä, tai pelänneet sen omaksumista ja siten pakoilleet sitä. Ei tarvitse kauaa historiankirjoja tai vaikka menneiden aikojen romaaneja selailla, kun tämä asia tulee konkreettisesti selväksi, ja että mitä seurauksia esimerkiksi suvulle tai avioliitolle tai lapsille on ollut siitä, kun mies tai nainen on pakoillut vastuun ottamista. Yhteisön tehtävä on ennen kaikkea auttaa ja tukea nuoria kasvamaan aikuisiksi. Nyky-yhteiskunta, ja pride-liike, epäonnistuu tässä aivan kokonaan.

Mielestäni se on tragedia, joka meidän pitäisi kollektiivina lähteä tietoisesti muuttamaan.

Väliaikaistietoutta: Jaksamisen rajoilla

Moikka moi. Olen ollut pitkään poissa, joten ajattelin tulla vähän kertomaan kuulumisia.

Olen ollut koko kesän ja osan kevättäkin avaamatta sähköpostiani lainkaan ja lukematta mitään blogin kommentteja. Siksi viimeisimpien kirjoitusten kommenttimäärät näyttävät nollaa. Blogissa on käytössä manuaalinen kommenttien tarkistus, joten mitään kommentteja ei tule näkyviin ennen kuin manuaalisesti hyväksyn ne. Katosin myös Instagramista, Youtubesta ja Twitteristä, joissa olen jo pitempään ollut seuraamatta mitään kommentteja muutenkaan. Olen koko tämän vuoden kirjoitellut välillä jotain, jos on tullut juttuja mieleen, mutta en ole jäänyt seuraamaan kirjoitusten mahdollisesti aiheuttamaa keskustelua. Olen ottanut paljon etäisyyttä kaikkeen nettielämään myös ihan tietoisesti, koska voimavarani ovat olleet aivan minimissä.

Kun vuoden 2018 alussa detransitioiduin, niin elämäni hajosi sirpaleiksi ja en ole vieläkään toipunut siitä. Tuolloin kokemani järkytys oli niin suuri, että se vaikutti elämääni hyvin monella tasolla ja hyvin syvällisesti. Tämän te kaikki blogia yhtään pitempään lukeneet tosin jo tiesittekin. Myös koronakevät oli minulle hyvin vaikeaa aikaa, kun jouduin matkustusrajoitusten yms. vuoksi pitkäksi aikaa eristyksiin kavereistani ja sukulaisistani.

On kuitenkin olemassa vielä yksi asia, joka oli minulle vielä detransitiotanikin suurempi isku, ja se on yksinkertaisuudessaan tämä: olin kihloissa, mutta en ole enää. Kyseiseen tapaukseen liittyy intergalaktinen määrä draamaa, jonka silkkaa mainitsemistakin olen tähän asti välttänyt kokonaan. Minulta meni kirjaimellisesti koko vuosi 2019 tapahtuneen prosessoimiseen. Välillä 90% kaikesta energiastani kului tapahtuneen ajattelemiseen ja jäljellejääneen 10% yritin epätoivoisesti käyttää siihen, että saisin yliopisto-opintoni etenemään edes alhaisimmilla arvosanoilla. Mikäli kuvailisin viimeistä puoltatoista vuotta "kamppailuksi", niin vähättelisin tilannetta huomattavasti. Kaikki kihlaukseeni liittyvä draama tapahtui samanaikaisesti detransitiooni liittyvän kipuiluni kanssa, ja olin hyvin lähellä vetää itseni kiikkuun. Ja tämä ei ole läpändeerosta btw.

Nyt on syyskuu 2020 eli detransitioni aloittamisesta on nyt kulunut noin kaksi ja puoli vuotta, ja olen nähnyt ex-kihlattuni viimeisen kerran alkuvuodesta 2019 eli yli puolitoista vuotta sitten. Alan olla vasta nyt yli tästä kaikesta. Vasta nyt olen alkanut pikkuhiljaa palailla normaaliin elämään ja kykenen taas käymään töissä ja keskittymään opintoihin. Kaikenlainen nettivaikuttamiseni on siis ollut asioiden prioriteettilistassa varsin hännillä ja tästä syystä monet kaavailemani blogikirjoitukset tai muut uudistukset ovat jääneet toteuttamatta. En ole unohtanut niitä. Minulla on paljon suunnitelmia, joita haluan lähteä toteuttamaan, mutta minun on ihan ensiksi vakautettava elämäni ja tehtävä se kunnolla, jollen halua, että kaikki hajoaa pian uudestaan.

Mikäli olet laittanut minulle sähköpostia ja et ole saanut vastausta, niin se johtuu siitä, että en ole nähnyt viestiäsi. Pahoittelen tilannetta, mutta en nyt oikeasti mahda sille mitään. Palaan jossakin kohtaa takautuvasti sähköposteihin ja samoin myös blogin kommentteihin. Blogissa on todella iso läjä julkaisemattomia (ja lukemattomia) kommentteja, jotka käyn läpi jossakin kohtaa.

Tässä samalla otan käyttöön seuraavan uudistuksen blogissa: kaikki, siis aivan kaikki, blogiin kirjoitetut kommentit ovat julkisia. Tiedoksi siis kaikille stalkkereille, että en tule enää jatkossa hyväksymään sitä, että blogini kommenttimoderointiominaisuutta käytetään yksityisviestiväylänä kiertämään muualla asettamiani blokkauksia ja bännejä. Kaikki, mitä kirjoitat kommenttiosioon, on julkista. Tulen siis jatkossa kylmästi sivuuttamaan kaikki kommenteissa olevat "älä julkaise tätä blogiin" -pyynnöt. Julkaisen myös kaikki, aivan kaikki, kirjoittelemanne henkilökohtaiset vuodatukset. Mikäli sinulla on minulle yksityistä asiaa, niin laitat sähköpostia. Mikäli olen blokannut sinut, niin sille on jokin syy ja en halua olla kanssasi tekemisissä. Jatka elämääsi muualla.

Tulen jatkossa keskittymään enemmän tähän blogiin. En pidä siitä, että millaisen yleisön päädyin Youtube-kanavani kautta keräämään alkuvuonna 2019. Olen alusta asti ollut nimenomaan anonyymi asiabloggaaja ja minulla ei koskaan ole ollut halua tai tarvetta koota itselleni jonkinlaista fanilaumaa tai kerätä huomiota persoonalleni. Haluan kerätä huomiota asialleni, ja Youtubessa tein sen käyttämällä itseäni esimerkkinä, mutta tämä ei ihan onnistunut niinkuin olisin halunnut, koska Youtuben kulttuuri on tietynlainen. Jatkan Youtubessa, mutta tulen puuttumaan kaikenlaiseen fanitukseen, harhakäsityksiin yms. paljon rankemmin, sekä keskityn enemmän tekstipohjaiseen viestintään täällä blogissa sekä kirjoissa, joita suunnittelen kirjoittavani lähitulevaisuudessa, sekä tulevaan nettisivuuni, jolla esittelen näkemyksiäni pähkinänkuoressa.

Vieläkö täällä blogissa käy lukijoita? Miten teidän syksynne on lähtenyt käyntiin?

Miksi vastustan Setaa (itse homona)

Se olis taas kesäkuu, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkialla maailmassa sateenkaarikansa viettää taas pride-kuukautta (pride month). Pride-tapahtumat on tältä vuodelta koronan vuoksi peruttu, mutta se ei estä viettämästä pride-kuukautta esim. netin välityksellä. Minulla on ollut tapana kritisoida pridea juuri kesäkuussa pidettävän Helsinki Priden aikaan, joten jatketaanpa perinnettä.

Olen eri puolilla Internettiä useasti sanonut vastustavani Setaa. Perustelut tälle ovat olleet ripoteltuina eri puolille blogiani ja somekanaviani. Tässä kirjoituksessa vedän piuhat yhteen, että miksi tarkalleen ottaen mielestäni koko Seta pitäisi räjäyttää. Kritiikkini on jaettu kahteen kirjoitukseen ja tämä on niistä ensimmäinen. Tsekkaa jatko-osa TÄÄLTÄ.

• Seta on queerfeministinen järjestö

Setan koko maailmankuva perustuu intersektionaalisen feminismin maailmankuvalle sekä queerfeministisille teorioille. Seta katselee ihmisiä, maailmaa, ilmiöitä ja yhteiskuntaa intersektionaalisen feminismin läpi. Tämä siis vaikuttaa ratkaisevasti siihen, että miten Seta suhtautuu ihmisiin, maailmaan, ilmiöihin ja yhteiskuntaan, miten se niistä keskustelee, mitä se pitää faktoina ja millaiset arvot ovat sille tärkeitä. Se käyttää ilmiöiden kuvaamisessa ja niistä keskustellessa intersektionaalisen feminismin kieltä ja käsitteitä.

Seta ei siis millään tasolla ole neutraali toimija. Se on voimakkaan ideologinen toimija, ja jokainen ihminen, joka olisi vaikka kuinka homo tai transsukupuolinen, ei ole tervetullut Setan piiriin, jos ei ole itsekin intersektionaalinen feministi. Seta ei missään tapauksessa edusta homoja tai transsukupuolisia kollektiivina, sillä homot ja transsukupuoliset voivat edustaa vaikka minkälaisia maailmankuvia, uskontoja tai poliittisia näkemyksiä. Seta ei ole täten homojärjestö, vaan se on queerfeministijärjestö, joka edustaa nimenomaan queerfeministejä.

Olen itse konservatiivi ja kallellaan talousoikeistoon. Minulla ei ole sen takia mitään asiaa Setaan, vaikka olen lesbo (sekä ns. transtaustainen). En ole Setan kanssa samaa mieltä oikeastaan mistään. Seta ajaa yhteiskunnassa ensisijaisesti nimenomaan queerfeministien arvoja, joista minä olen konservatiivina ehdottomasti eri mieltä. Seta ei missään tapauksessa ole eri taustoista tulevia homoja yhteenliittävä yleiskattojärjestö, eikä se edes yritä olla sellainen. Se on ehkä ollut tällainen joskus menneisyydessä, mutta ei ole enää. Meiltä siis nykyään kokonaan puuttuu ei-ideologinen homojärjestö. Minun puolestani meillä saa olla Queerfeministiset Homot ry ja Kansallismieliset Konservatiivihomot ry ja nämä olkoon tukkanuottaisilla niin paljon kuin ikinä jaksavat, mutta se poliittisesti sitoutumaton kaikkien homojen asioita valtakunnallisesti ajava kattojärjestö tarvitaan erikseen.

Eräs tapa havainnollistaa sitä, että miltä maailma näyttää feminististen lasien läpi katsottuna.

• Seta ei ole homojärjestö

Setan painopiste on viimeisen 5 vuoden aikana siirtynyt homoista lähes kokonaan genderideologiaan. Seta nykyään toitottelee nimenomaan trans- ja muunsukupuolisuusjuttuja, ja niitäkin intersektionaalisen feminismin näkökulmasta, eli siis genderideologiaa, eikä keskity homojen asioihin. Käytännössä aito homojärjestö puuttuu meiltä kokonaan. Seta suorastaan häivyttää sitä, että mikä homo edes on, koska genderideologiassa transhenkilön rajaaminen pois deittipoolista on "fobiaa" ja "vihaa", ja täten Setan piirissä homoilla ja lesboilla on painostus hyväksyä kumppaniksi vastakkaisen biologisen sukupuolen yksilöitä (eli olla heterosuhteessa). Tämä on saanut monet homot ja lesbot raivostumaan Setaan ja eroamaan siitä.

Seta saattaa järjestää toimintaa, joka nimen perusteella kuulostaa homotoiminnalta, mutta kun otat selvää, että mitä oikeasti tapahtuu, niin selviää, että kyse on nimenomaan jostakin yleis-queertoiminnasta. Esimerkiksi "naisten tukiryhmä" ei todellakaan ole lesboryhmä, vaan "feminiiniseksi itsensä kokevien" ryhmä, mikä tarkoittaa sitä, että siellä on myös joko transhoidot läpikäyneitä tai läpikäymättömiä biologisia miehiä, ja kun huomautat asiasta, niin seuraa ulinaa. Kävin itse tällaisessa ryhmässä. Itselläni on täysi nollatoleranssi miehille naisryhmissä. Minun ja muiden naisten kokemukset naiskehossa elämisestä, tyttönä kasvamisesta ja lesbouteen heräämisestä sekä näihin liittyvät kipuilut ovat täysin eri asia kuin jonkun ukkelin mekko, meikki ja kenkäfetissit. Lisäksi haluan tavata muita lesbonaisia ja keskustella yhteisistä kokemuksista, en naisten vaatteisiin pukeutuneita miehiä. Tyttöilyfetisistit tavatkoon omissa tukiryhmissään, naisryhmään he eivät kuulu. Lesbous ei ole identiteetti, koska sukupuoli ei ole identiteetti. Minua ei kiinnosta mitkään queer-hommat lainkaan. Olen lesbo, en queer. Tunkekaa queer hanuriinne tai tavatkaa kokonaan omissa ryhmissänne.

Lesbojen mielenosoitus Isossa-Britanniassa.

Poliittisesti neutraalin yleiskattojärjestön puuttuminen on saanut monet homot ja lesbot tuntemaan itsensä viime aikoina hyvin orvoiksi. Jos et halua olla Setan kanssa tekemisissä, niin saatat kokonaan menettää kanavan olla yhteydessä muihin ei-heteroihin. Setalle ei ole olemassa mitään vaihtoehtoa. Homoilla voi olla useita syitä, että miksi he eivät halua olla Setan kaltaisen järjestön kanssa tekemisissä. Yhteyskanavan katkeaminen muihin homoihin voi olla ikävä asia etenkin pikkupaikkakuntalaisille, vaikeasta perhetaustasta tuleville tai muille vertaistukea tarvitseville. Tämä voi aiheuttaa sen, että henkilö jää Setaan roikkumaan sitten kuitenkin, koska yhteyskanavasta luopumisella on liian kova hinta.

• Seta levittää yhteiskunnassa genderideologiaa

Genderideologia on käsitys, jonka mukaan sukupuolia on enemmän kuin kaksi, eli miehen ja naisen lisäksi on olemassa muitakin sukupuolia. Genderideologian mukaan ihmisen sukupuoli määräytyy ensisijaisesti identiteetin perusteella, ei jalkovälin perusteella, ja jos koet olevasi jotakin sukupuolta, niin silloin myös olet jotakin sukupuolta. Lisäksi tämä koettu sukupuoli on aidompi kuin fyysinen, biologinen sukupuoli, ja sen merkitys on suurempi kuin fyysisen, biologisen sukupuolen. Kyseessä on siis usko biologisesta sukupuolesta irrallisiin "sisäisiin" sukupuoliin (sukupuoli-identiteetteihin eli gendereihin).

Tämä on silkka uskonnolliseen näkemykseen vertautuva hörhöoppi, johon liittyy iso liuta ikäviä lieveilmiöitä, kuten esimerkiksi käsitys, jonka mukaan jokainen ihminen, joka saa päähänsä olevansa trans- tai muunsukupuolinen myös on sitä, ja hänen pitäisi heti saada joko juridisia tai lääketieteellisiä transhoitoja riippumatta siitä, että onko hän aikuinen vai alaikäinen ja onko hänet tutkittu asiaan erikoistuneen terveydenhoitohenkilökunnan puolesta vai ei (esimerkiksi vaihtaa nimensä tai henkilötunnuksensa tai aloittaa hormonihoito). Genderideologia kokonaan pyyhkii pois homoseksuaalisuuden sekä ymmärryksen biologisista sukupuolieroista, myös fyysisistä sellaisista. Genderistit esimerkiksi ihan pokkana selittelevät, että penis on naisen sukupuolielin, ja jotkut heistä uhkailevat väkivallalla ihmisiä, jotka ovat eri mieltä. Kaikkien tähän liittyvien ilmiöiden käyminen läpi tässä on kuitenkin aivan liian pitkä juttu, joten en edes aloita. Jotakin käsitystä aiheeseen saat esimerkiksi tästä tai tästä kirjoituksestani.

"Tyttöpenis" tai "girl dick" on jo ihan oikeasti käsite. Kelatkaa.

Nuorille suunnattua genderideologiaa Väestöliiton Instagramissa. Klikkaa isommaksi. Keltaiset merkinnät minun.

• Seta levittää yhteiskunnassa "tietoa" mielikuvitusseksuaalisuuksista

Koska genderideologian mukaan sukupuolia on olemassa muitakin kuin mies ja nainen, niin tästä on sitten johdettu varsin vekkuleita "seksuaalisia suuntautumisia". Eli kuvitelluille sukupuolille pohjautuu kuviteltuja seksuaalisia suuntautumisia. Nauraisin niille, ellei Seta vakavissaan järjestäisi niihin liittyviä "koulutuksia" opettajia ja terveydenhuoltohenkilökuntaa myöten, ja ellen olisi nähnyt Setan ulkopuolisten toimijoiden suhtautuvan niihin vakavasti ja levittävän niitä eteenpäin (usein vieläpä nuorille). Tässä yksi esimerkki.

Kutsun näitä outoja sukupuoli- ja seksuaalisuusoppeja "genderteologiaksi" ja niitä levitteleviä ihmisiä "genderteologeiksi". Sillä tämähän on aivan samanlaista uskomusoppien pyörittelyä kuin teologiset pohdinnat siitä, että mitä ainetta Pyhä henki on ja onko Poika samaa olemusta kuin Isä ja montako eri enkelialakategoriaa on olemassa. Eli pyöritellään kirjavia ajatuksia, joilla ei ole minkäänlaista konkreettista, havaittavissa tai mitattavissa olevaa vastinetta todellisuudessa.

Genderteologisilla hörhöopeilla ei ole hevonhulihumpan vertaa tekemistä homojen oikeuksien tai aidon transsukupuolisuuden kanssa (transsukupuolisuus on oikea, vakava psykiatrinen ilmiö, joka on sukua anoreksialle).

Nuorille suunnattua genderteologiaa Väestöliiton Instagramissa. Klikkaa kuvat isommiksi. Kuvakaappaukset ovat Instagramin "tarinassa" olleesta videosarjasta. Sinuiksi on Setan alaisuudessa toimiva palvelu ja Outi Santavuori on sen genderteologi (työntekijä).

Genderteologi esittelyssä. Kuvakaappaus Sinuiksi-palvelun sivulta. Klikkaa isommaksi.

• Seta ei erota seksuaalista suuntautumista ja fetissiä toisistaan

Ilmeisesti genderoppien luonnollinen seuraus on se, että ei enää tajuta, mitä seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa, kun peruskäsitteet (kuten sukupuoli) on sotkettu ihan täysin. Ihmisen seksuaalisuushan on tavattoman laaja kenttä, johon liittyy erittäin laaja skaala kaikennäköisiä ilmiöitä homoudesta kakkafetisseihin. Homojärjestön tehtävä ei ole edustaa niitä kaikkia.

Fetissi ei ole seksuaalinen suuntautuminen. Kakkafetisistit eivät ole seksuaalivähemmistö. Seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa, että kumman sukupuolen yksilöihin romanttiset ja seksuaaliset tunteesi kohdistuvat. Koska sukupuolia on kaksi (mies ja nainen), niin seksuaalisia suuntautumisia on tasan kolme:

1. heteroseksuaalisuus: kokee vetoa vastakkaiseen sukupuoleen
2. homoseksuaalisuus: kokee vetoa omaan sukupuoleen
3. biseksuaalisuus: kokee vetoa sekä vastakkaiseen että omaan sukupuoleen

Koska ylivoimainen valtaosa väestöstä on heteroita, niin seksuaalivähemmistöjä on tasan kaksi:

1. homoseksuaalit
2. biseksuaalit

Minun aikanani eroteltiin näiden kolmen seksuaalisen suuntautumisen lisäksi joskus vielä neljäs suuntautuminen, panseksuaalisuus, joka oli eräänlainen biseksuaalisuuden "laajennos", joka piti sisällään myös kiinnostuksen transsukupuolisiin (sillä sukupuolenvaihdoshoidot läpikäynyt ihminen on sukupuolinen rajatapaus), mutta todellisuudessa transsukupuolisen hyväksyminen kumppaniksi on monisyinen ilmiö ja kaikki transsukupuolisen kanssa suhteessa olevat eivät todellakaan ole panseksuaaleja. Mainittakoon, että nykyään panseksuaalisuuden merkitys on huomattavasti muuttunut minun ajoistani, ja lakkasin aikanaan kokonaan käyttämästä tätä käsitettä. On kuitenkin totta, että ihmisen seksuaalisuus on hyvin laaja kenttä, joten joskus jonkun henkilön kategorisointi suoraviivaisesti joko hetero-, homo- tai biseksuaaliksi voi olla hankalaa, mutta en mene tässä siihen. Esimerkki: on olemassa (hetero)miehiä, jotka preferoivat transnaisia (=biologisia miehiä) biologisten naisten yli. Eli ovat siis muuten täysin heteroita ja kokevat olevansa heteroita, mutta jostain syystä transnaiset kiinnostaa.

Vaikka henkilöllä olisi minkälaisia fetissejä tahansa sitomisleikeistä, keskitysleirifantasioista ja kumipuvuista pissakakkajuttuihin saakka, niin hän on seksuaaliselta suuntautumiseltaan silti aina joko hetero, homo tai bi. Jos sinulla on fetissi, niin oikea osoite on lähin BDSM-yhdistys. Ei homojärjestö!

Jotkut ihmisen fetissit ovat vaarallisia, kuten nekrofilia (seksuaalinen kiinnostus kuolleisiin ruumiisiin) ja pedofilia (seksuaalinen kiinnostus esimurrosikäisiin lapsiin). Fetissin ja seksuaalisen suuntautumisen sekoittuminen on aiheuttanut sen, että jengi on alkanut vakavasti puhua pedofiliasta seksuaalisena suuntautumisena ja pedofiilit ovat maailmalla alkaneet hivuttautua LGBT-liikkeeseen seksuaalisen suuntautumisen verukkeella ja ruvenneet vaatimaan "oikeuksia". Kun homot sai oikeuksia, niin meidänkin kuuluu saada. Me ollaan synnytty tällaisiksi. Pedofilialle on jo keksitty uusi, poliittisesti korrekti termi "lapsikohtainen seksuaalisuus" ja "minor attracted people" eli MAP. "Minor-attracted" on muunnos homoutta tarkoittavasta termistä "same-sex attracted".

Pedofilia ei ole seksuaalinen suuntautuminen. Pedofiilin seksuaalinen suuntautuminen on joko hetero, homo tai bi. Pedofilia on fetissi, jonka harjoittaminen on ehdottoman laitonta useasta eri syystä. Pedofilia on ehdottoman moraalisesti väärin useasta eri syystä ja se aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä vahinkoa sen kohteelle. Pedofiliaa ei voi missään tapauksessa verrata homouteen. Homoudessa on kyse kahden aikuisen yksilön tasavertaisesta, suostumuksellisesta, riippumattomasta suhteesta, ja he ovat molemmat mukana siinä omasta aloitteestaan ja omasta vapaasta tahdostaan, ja he ymmärtävät mitä ovat tekemässä. Homoudessa ei ole kyse pelkästä seksiaktista, vaan myös syvän emotionaalisen siteen ja tasavertaisen ihmissuhteen muodostamisesta toiseen (aikuiseen) ihmisyksilöön. Mikään näistä ei toteudu eikä voikaan toteutua pedofiilisessa kuviossa aikuisen ja lapsen erilaisen psykologian ja fysiologian vuoksi. Tämän kaiken pitäisi olla kaikille ihan itsestäänselvää. Ihmisen on mahdollista olla pedofiili ja homo, jolloin hän on siis kiinnostunut oman sukupuolensa lapsista vastakkaisen sijaan. Homoista ehdoton enemmistö kuitenkaan ei ole pedofiilejä. Ei ole väliä, onko pedofiili homo, bi vai hetero - hän on silti pedofiili ja kajotessaan lapseen hän tekee rikoksen, josta hänet kuuluu tuomita.

Homoliikkeessä on kyse ei-heteroiden aikuisten oikeudesta olla sitä mitä ovat ilman, että heidät kivitetään siitä hyvästä tai asetetaan yhteiskunnassa jollain tavalla ikävään asemaan (kuten vaikeutetaan työpaikan saantia tai estetään se, vangitaan tai pakotetaan hormonihoitoihin). Homoliikkeessä ei ole kyse kaikenlaisten fetisistien oikeuksista. Homoilla voi olla fetissejä (tai olla olematta), koska he ovat ihmisiä. Useimmilla ihmisillä on jonkinlaisia fetissejä, vaikka olisi perushetero. Mutta homoliikkeessä ei ole kyse näistä fetisseistä, vaan homoudesta. Ne ovat kaksi eri asiaa. Homoliikkeessä ei ole myöskään kyse muista seksuaalisista ilmiöistä kuin homo- ja biseksuaalisuudesta, eli siis pysytään tiukasti nimenomaan seksuaalisessa suuntautumisessa ja ihmislajin sisäpuolella. On olemassa ihmisiä, jotka kokevat seksuaalista tai romanttista vetoa eläimiin tai elottomiin esineisiin. Tässä tarina "objektiseksuaalista", joka meni naimisiin Eiffelin tornin kanssa ja oli rakastunut giljotiiniin. Objektiseksuaalisuus kenties on seksuaalinen suuntautuminen, mikäli henkilö ei koe mitään vetoa ihmislajiin lainkaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Ei objektiseksuaalisuus kuulu homoliikkeeseen, koska eihän sillä ole yhtään mitään tekemistä homouden kanssa. Se on aivan täysin eri ilmiö. Silti Seta puuhailee tukiryhmiä objektiseksuaaleille (linkin takana myös erittäin huolestuttavaa suhtautumista pedofiliaan). Objektiseksuaalit perustakoon kokonaan omat järjestönsä, mikäli kokevat tarvetta verkostoitua. Minä en heidän tekemisiinsä puutu, mutta homojärjestöön he eivät kuulu, piste.

Homojärjestöjen olisi pitänyt jo ajat sitten tehdä selväksi, että mitä ne edustavat ja mitä eivät, ja vetää erittäin tiukka raja genderideologiaan, pedofiileihin, objektiseksuaaleihin ja muuhun ei-homouteen. Me olemme homoja, emme pedofiilejä, emme zoofiilejä, emme nekrofiilejä, emmekä mitään muitakaan vastaavia, ja meidän järjestömme ajaa homojen asiaa. Homojärjestön ei kuulu suojella pedofiilejä mistään syystä, edes siksi, että sattuisivat olemaan homoja. Homojärjestön kuuluu monottaa pedofiilihomot keskuudestaan viereiseen galaksiin ja lähettää terkkuja, että täällä meillä ei suvaita tätä rikollista toimintaa tippaakaan. LGBT-liike on jostain syystä vuosien varrella koko ajan vaan laajentunut ja laajentunut, paisunut ja paisunut, ja siihen lisätään koko ajan uusia käsitteitä/kirjaimia. Alkuun se oli LGB eli Lesbian Gay Bi, sitten siitä tuli LGBT (Lesbian Gay Bi Trans) ja nykyään se on yleisesti jo LGBTQIA (Lesbian Gay Bi Trans Queer/questioning Intersex Asexual) tai LGBTIQ+, ja olen nähnyt niinkin kamalia kirjainhirviöitä kuin LGBTTQQIAAP ja LGBTTIQQ2SA. LGBT-liike ei ole enää pitkään aikaan ollut homoliike, vaan siitä on tullut yleisfriikkisirkus, johon yritetään ympätä kaikki mahdolliset "peruscisheteroudesta" jotenkin poikkeavat ilmiöt, ja sitten juhlitaan "suvaitsevaisuutta" ja "inklusiivisuutta" hyvin yleistetyllä tasolla. Viime vuosina yhä useampi homo on täysin kyllästynyt tähän meininkiin ja on päättänyt ns. keksiä homouden uudelleen, eli juuria homoliikkeestä kaikki gendersekoilu pois. Tästä on syntynyt LGB-liikehdintä eli "Drop the T" -liikehdintä, jossa myös transsukupuolisuus rajataan tiukasti homoudesta erilliseksi ilmiöksi (mitä se aivan ehdottomasti onkin). Kuulun itse netissä useaan kansainväliseen Drop the T -ryhmään. Suomessa ei ole ainakaan avoimia tai millään tasolla virallistettuja ryhmiä. Esimerkiksi Britanniassa on aiheen ympärillä isompaa toimintaa, esimerkiksi LGB Alliance ja lesbofeministien Get The L Out.

Suomessa konservatiivipiireissä liikkui yhdessä kohtaa läppä "LGBTiiTyy", joka valitettavasti on aika osuva. Olisi kiva, jos voisimme jälleen olla pelkkä LGB.

Meillä täällä Suomessa Seta valitettavasti edustaa genderteologista lahkoa, joka on täysin pihalla siitä, että mikä sukupuoli on ja mitä seksuaalinen suuntautuminen on, ja on täysin vieraantunut alkuperäisistä jäsenistään eli tavan homppeleista. Silti jengi yhäkin tiukasti assosioi Setan nimenomaan homoihin. Näen tämän erittäin suurena ongelmana homojen kannalta.

Älkää kompastuko tähän kaikkeen käsitehässintään! Teitä manipuloidaan.

• Seta on perverssien järjestö

Olen usein käyttänyt teksteissäni sanoja "pervo" tai "perverssi". Nämä ovat epämääräisiä, tunnelatautuneita, monitulkintaisia sanoja, eli siten siis aika huonoja asiatekstiin. Olen käyttänyt niitä siksi, koska en ole keksinyt parempaa. Käytän näitä sanoja eräänlaisina yleiskattotermeinä kuvaamaan sellaista seksuaalissävytteistä käytöstä, joka on
1) estotonta
2) epäasianmukaista, tilanteeseen sopimatonta
3) ylimitoitettua

Totuus on, että osa ihmisistä on seksihulluja, tai jollain tasolla obsessoituneita joko seksistä itsestään tai seksuaalissävytteisistä asioista. Näillä asioilla voi olla heidän elämässään erittäin iso ja näkyvä asema, isompi ja näkyvämpi kuin mitä voitaisiin pitää "normaalina", ja he saattavat käyttää aikaa näiden asioiden ajattelemiseen tai niiden parissa puuhastelemiseen paljon enemmän kuin mitä voitaisiin pitää "normaalina". Osalla ihmisistä siinä samalla sitten katoaa koko käsitys normaalin rajoista ja heille voi olla vaikea ymmärtää, että missä kohtaa hommat ns. lähti lapasesta. Heiltä saattaa kadota kosketus siihen, että missä menee hänen itsensä ja muiden ihmisten raja tai hänen omien fetissiensä ja ulko/reaalimaailman raja. Hän saattaa päätyä katselemaan koko maailmaa oman yliseksuaalisen todellisuutensa läpi. Häneltä saattaa kadota osittain tai jopa kokonaan ymmärrys siitä, että muut ihmiset eivät jaa hänen innostuksiaan ja voivat kokea hänet innostuksineen hyvin vaivaannuttavana, ahdistavana tai jopa traumaattisena. Hänelle voi muodostua näkemys, että hän on käsityksineen jotenkin "enemmän oikeassa" kuin muut, ja jos muut omaksuisivat hänen näkemyksiään, niin heillä olisi parempi olla. Tämä ei ole enää tervettä seksuaalisuutta, ihan sama mitä seksuaalista suuntautuneisuutta henkilö edustaa, ja tällaista henkilöä minä kutsun "perverssiksi". Perverssi ei välttämättä omaa kaikkia edelläkuvattuja piirteitä, mutta saitte varmasti about käsityksen, että mitä haen takaa. Kyseessä on spektri, ja osalla perversseistä piirteet ovat paljon voimakkaampia kuin toisilla. Osalla piirteet ovat niin voimakkaita, että heidän todellisuudentajunsa on hämärtynyt. Jotkut perverssit ovat aidosti vaarallisia, etenkin, jos 1) siihen yhdistyy jokin persoonallisuushäiriö tai paha mielialahäiriö, 2) henkilö pääse asemaan, jossa hänellä on jotakin kautta valtaa muihin ihmisiin. Olen itse tuntenut ison kasan perverssejä ja omannut nuorempana joitakin edelläkuvattuja piirteitä itsekin, kunnes ymmärsin, ettei käytökseni tai tuttujeni käytös ole normaalia tai tervettä, ja kävin läpi rankan itsetutkiskelun ja maailmankuvan uudelleenjärjestelyn.

Ja ennen kuin joku änkyrä ruudun takana alkaa keulimaan, niin todettakoon seuraavaa: ylivoimainen enemmistö maailman perversseistä on heteroita, koska heterous on yleisin seksuaalinen suuntautuminen. Perverssiyttä esiintyy kaikilla seksuaalisuuksilla (hetero, homo, bi) ja molemmilla sukupuolilla.

Setalla ja sen yhteistyöjärjestöillä on todella epäterveitä näkemyksiä seksuaalisuuteen liittyviin asioihin. Esimerkiksi Sexpon hallituksessa on varsin, öh, persoonallista porukkaa. Puheenjohtaja on lisäksi itse prostituoitu ja toiminnanjohtaja on... öh. Lukekaa tyypin ajatusmaailmasta lisää hänen omasta blogistaan. Tyypistä on jonkinasteinen tiivistelmä Wikipediassa. Myös polyamoriayhdistys on nykyään Setan jäsenjärjestö (kun se oli aiemmin kokonaan erillinen klubi) ja Väestöliitto on viime aikoina tehnyt somessa useita huolestuttavia ulostuloja.

Väestöliitto tuputtaa nuorille pervoilua ja pornoilua Instagramissa.

Myös transaktivistit ovat meillä ja ulkomailla olleet seksuaalisesti varsin, öh, vapaita, ja ovat erittäin tyypillisesti kiinnostuneita polyamoriasta, BDSM:stä, pornografiasta, "kehopositiivisuudesta" ja "seksipositiivisuudesta". Haluan esimerkkinä nostaa tähän espanjalaisen transaktivistin Virutan, jonka tekemä musiikkivideo on varsin kuvaava ja sisältää useita intersektionaalisen feminismin piirissä yleisiä teemoja. Tyyppi myös kiertelee kouluissa puhumassa transsukupuolisuudesta. Ei ole sellainen ihminen, kenet minä haluaisin päästää alaikäisten lähelle.

Tuntuu, että joka ikinen järjestö tai taho, joka on jollakin tavoin tekemisissä sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvien asioiden kanssa, on nykyään kaapattu gendersekoilijoiden ja ihme seksihullujen toimesta ja järjestön toiminta muutettu sitten sen mukaiseksi. Kun seuraa Setan, Sexpon ja Väestöliiton toimintaa, niin alkaa hahmottua jonkinlainen synkkä kolmio. Nämä ovat isoja järjestöjä, joilla on oikeaa vaikutusvaltaa sekä omanlaisensa auktoriteettiasema. On vaikea sanoa, että mikä niistä alkujaan aloitti tämän, mutta ne kyllä ovat kytköksissä toisiinsa, tekevät yhteistyötä ja vaikuttavat yhteiskunnassa taustalla kaiken aikaa. Tällä puolestaan on yhteiskuntaan laajempia sivuvaikutuksia, joista esimerkkinä tämä Turvallinen Oulu -hanke, jonka materiaalit olivat uskomattoman hämäriä. Ei tässä oikein voi muuta kuin raapia päätään ja miettiä, että mitä hemmettiä tässä yhteiskunnassa oikein tapahtuu. Tässä on nyt taustalla jotakin isompaa. Tämä ei ole todellakaan normaalia, eikä varmasti ilmestynyt yhtäkkiä tyhjästä.

Setan nimi tarkoittaa SEksuaalinen TAsavertaisuus. Tämähän alunperin on viitannut nimenomaan homoseksuaalisuuteen. Mutta näköjään siinä samalla, kun LGBTIQ+ -liike on laajentunut sisällyttämään itseensä jos jonkinlaista hiihtäjää, niin osa jengistä on ymmärtänyt "seksuaalisen tasavertaisuuden" vähän omalla tavallaan, eli koskemaan kaikenmaailman fetisistijengiä ja yleistä "seksipositiivisuutta" (joka tosin merkitsee näiden järjestöjen kontekstissä perverssipositiivisuutta, eli myönteistä suhtautumista perverssien impulsseihin). Mielestäni seksuaalisuuden pitäminen kauniina, sensuellina asiana on täysin eri asia kuin näiden pervojärjestöjen määrittelemä seksipositiivisuus. Se, että esim. minä konservatiivina kritisoin seksihullujen puuhia, ei ole merkki siitä, että olen joku kitkerän katkera Raamatulla päähän lyövä kuivakka neitsyt peräkammarista (vinkki: en ole). Positiivinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ei ole sama asia kuin olla avoimia suhteita harrastava pornohullu perverssi. Kertoo jotain tämän yhteiskunnan huolestuttavasta polarisoitumisesta, että ihmisten mielissä on olemassa vain kaksi suhtautumistapaa seksuaalisuuteen: olla pervo- ja pornohakuinen TAI olla jotenkin itsensä kieltävä ja ylipidättyvä. Tämä polarisoituminen on jo itsessään ongelma.

Setan olisi pitänyt jo vuosia sitten asettaa tarkka rajaus sille, että mitä "seksuaalinen tasavertaisuus" heidän kontekstissään tarkoittaa. He eivät tehneet niin, ja lopputulos on tässä.

• Seta tukee translapsi-ilmiötä

Translasten ja -nuorten perheet ry on myöskin Setan jäsenjärjestö. Jäsensivulla lukee: "Translasten ja –nuorten perheiden yhdistys on tarkoitettu sukupuolen moninaisuuden kysymyksiä pohtivien lasten ja nuorten perheiden ja lähi-ihmisten yhdistykseksi. Yhdistys on myös kaikille sellaisille, jotka haluavat tukea translapsia ja -nuoria, sekä olla parantamassa heidän tulevaisuuttaan."

Alaikäiseltä ei voida diagnosoida transsukupuolisuutta. Piste. Se, että lapsi käyttäytyy biologiselle sukupuolelleen epätyypillisellä tavalla ei ole välttämättä merkki yhtään mistään. Mitään "translapsia" ei ole olemassa. Asiaa on puitu blogissa aikaisemmin esimerkiksi täällä. Jos alaikäinen sanoo olevansa homo, niin sekään ei ole välttämättä merkki yhtään mistään, eikä hän välttämättä ole homo. Aikuisten homojen ja homojärjestöjen pitää olla tietoisia siitä, että homous yhä edelleenkin nähdään yhteiskunnassa jotenkin kapinoivana ja jotkut nuoret voivat käyttää homoutta ja homokulttuuria pelkästään kapinoimisen välineenä, ikäänkuin jonain "coolina" alakulttuurina. Sama pätee transsukupuolisuuteen. Homoilla onkin aika ajoin ollut keskuudessaan ongelmia homokulttuurista kiinnostuneiden heteroiden kanssa. Tässä erään vanhemman homomiehen Youtube-video, jolla hän kertoo 90-luvun "bistraightual" -ilmiöstä, jossa nuoret heterot käyttivät homokulttuuria lähinnä nuoruuden kapinoinnin välineenä. Homot eivät tästä diganneet, koska he itse olivat oikeasti homoja ja homous oli heille oikea, konkreettinen asia, jonka kanssa he joutuivat konkreettisesti diilaamaan ja jolla oli/on heidän elämässään dramaattiset seuraukset.

Lisäksi aikuisten reaktiot tai hysteria voivat ihan hyvin olla kaiken lapsen dysforian ja hämmennyksen syy. Aikuinen voi helposti lietsoa lapseen dysforiaa ja eri tavoin aivopestä lapsen kokemaan olevansa trans, myös ymmärtämättään ja hyvää tarkoittaen. Lapset ja nuoret ovat vaikutuksille hyvin alttiita, heidän identiteettinsä kehitys on täysin kesken, ja on normaalia olla nuoruudessa hämmentynyt ja kokeilla erilaisia identiteettejä ja rooleja. Se, että tästä aletaan tekemään johtopäätöksiä lapsen oletetusta transsukupuolisuudesta (tai edes homoudesta) tarkoittaa sitä, että ymmärrys lapsuus- ja nuoruusiän peruspsykologiasta on vedetty vessasta alas. Se asettaa lapset ja nuoret suureen vaaraan. Aikuisen ei pidä ikinä lähteä lietsomaan nuoreen hämmennystä.

Mediassa näkee välillä aikuisia transsukupuolisia selittelemässä, että kunpa olisivat itse saaneet mahdollisuuden käydä sukupuolenvaihdoshoidot läpi jo alle kaksikymppisinä, ja transjärjestöt sitten ottavat tästä kipinää ja ratsastavat näillä tarinoilla. Osa selittelijöistä on vasta kypsällä aikuisiällä transhoidot aloittaneita, kun ovat jo eläneet biologisen sukupuolensa yksilönä, luoneet uran, olleet naimisissa ja saaneet lapsia. Heidän tilannettaan ei voi edes verrata hämmentyneen alaikäisen tilanteeseen! Kyseinen aikuinen on tehnyt päätöksensä aikuisena, kun on jo pitempään miettinyt asioita. Alaikäisellä ei ole hänen elämänkokemustaan. Itse aloitin transhoidot 25-vuotiaana kärsittyäni dysforiasta koko ikäni lapsesta saakka, ja päädyin silti detransitioitujaksi.

Jos alamme pitämään jokaista hämmentynyttä tai dysforista nuorta mahdollisena transsukupuolisena, niin pelaamme venäläistä rulettia. Meillä ei ole mitään keinoa selvittää, että kuinka monella vastaantulevalla lapsella ja nuorella hämmennys jää nuoruusikään ja lakkaa ihan itsestään heidän kasvettuaan aikuisiksi, ja kuinka moni saa ajan ja avun kanssa setvittyä sotkunsa ilman mitään transhoitoja. Tutkimusten mukaan ylivoimainen enemmistö nuorista kasvaa koko dysforiasta ulos ihan itsestään, paitsi niissä tapauksissa, joissa nuoren transidentiteettiä on lähdetty aikuisten taholta pönkittämään. Blokkereille laitetuilla nuorilla transidentiteetti jatkuu murrosiän jälkeen 100% tapauksista. Lue lisää esimerkiksi GENIDin sivuilta. Kyseessä on skandinaavinen "transnuorten" vanhempien verkosto, joka on lääkäri- ja tutkijavetoinen.

Tästä syystä puhutaan ns. kasvurauhasta. Eli lapsille ei todellakaan pidä edes ehdottaa, että he voisivat mahdollisesti olla transsukupuolisia. Transsukupuolisuuden diagnosointia voidaan edes harkita ainoastaan aikuiselta, ja heidänkin kohdallaan pitää olla todella varovainen. Kyseessä on äärettömän vakava asia, jossa voi helposti mennä paljon pieleen. Seta ja sen jäsenjärjestöt eivät suhtaudu aiheeseen asiaankuuluvalla vakavuudella.

Asiaan liittyy vielä sekin aspekti, että nimenomaan homoseksuaaleilla, oli kyseessä sitten homomies tai lesbonainen, on näkemäni perusteella yleistä sukupuoli- ja identiteettihämmennys, etenkin nuorina. Se on ollut näin kautta historian. Moni homo ja lesbo on pohtinut tai kyseenalaistanut sukupuoltaan nuorena. Homomiehet ja lesbonaiset ovat tyypillisesti erilaisia kuin heteromiehet ja heteronaiset, ja he joutuvat välillä kärsimään tästä erittäin paljon ja kipuilemaan seksuaalisuutensa ja identiteettinsä kanssa, koska heille ei ole ympäristössä samaistumiskohteita. Se synnyttää heille kokemuksen erilaisuudesta ja eristyneisyydestä, mikä on psykologisesti erittäin raskasta. Koska transsukupuolisuus on nykyään niin kauhean paljon pinnalla, niin he helposti omaksuvat transidentiteetin ja alkavat pitää itseään transsukupuolisena, sillä transnarratiivi tarjoaa heidän ongelmilleen loogisen selityksen. Lisäksi transsukupuolisuus tarjoaa heidän psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiinsa näppärän, suoraviivaisen ratkaisun: sukupuolenvaihdoshoidot. Eli transrummutus hämmentää heidän jo olemassaolevaa identiteettisotkuaan vain lisää sen sijaan, että heitä pyrittäisiin auttamaan esimerkiksi tarjoamalla psykoterapiaa. Valtaosa detransitioituneista naisista on lesboja, minä mukaanlukien, ja olen itsekin saanut tuntea tämän kuvatun identiteetti- ja seksuaalisuuskipuilun nahoissani.

Jotkin tahot ovatkin alkaneet maailmalla pitää transilmiötä uutena, salakavalana, julmana homojen eheytymishoidon muotona. Sukupuolensa vastakkaiseksi vaihtanut homoseksuaali on nimittäin sosiaalisesti hetero. Samalla kätevästi saadaan steriloitua ei-toivottu yhteiskunnallinen aines. Transhoidot nimittäin tekevät ihmisen pysyvästi lisääntymiskyvyttömäksi (minä olen sellainen). Tämä on alaikäisten kohdalla täysin anteeksiantamatonta. Nk. "translapsi" eli todennäköinen homoseksuaali (tutkimuksen mukaan transkokevista pojista 94% ja tytöistä 100% koki vetoa oman biologisen sukupuolensa yksilöitä kohtaan) laitetaan ensiksi esimurrosiässä blokkereille eli myrkyille, jotka estävät hänen luonnollisen murrosikänsä, ja tämän jälkeen hänen kehonsa muokkaillaan vastakkaisen sukupuolen hormoneilla ja kirurgialla. Tunnetuin tällainen tapaus on amerikkalainen Jazz Jennings. Tällainen ihminen ei tiedä lainkaan, millaista on olla normaalikehoinen mies tai nainen, koska hän ei ole koskaan kasvanut kummaksikaan. Hän ei ole koskaan kehittynyt biologisen sukupuolensa aikuiseksi, eikä koskaan kokenut normaalia seksuaalisuutta miehenä eikä naisena. Kirurgia tarjoaa vain irvokkaan jäljitelmän vastakkaisen sukupuolen vermeistä. Hänet on pysyvästi ja peruuttamattomasti steriloitu jo alaikäisenä, ennen kuin hänen elämänsä on kunnolla edes alkanut. Mitä enemmän tätä ajattelee, sitä hirveämmältä se kuulostaa. Miten tällaisen mengelemäisen toiminnan annetaan yhteiskunnassamme tapahtua? Näinkö paljon ihmiskunta vihaa sukupuolelleen epätyypillisiä ihmisiä (eli pääasiassa homoja ja lesboja, sillä homoseksuaalisuus on jo itsessään sukupuolista epätyypillisyyttä)? Herätkää, pahvit, nyt on tosi kyseessä. Lakatkaa tukemasta transliikettä ja genderideologiaa ennen kuin on liian myöhäistä.

• Summa summarum

Kaiken tässä kirjoituksessa esitellyn perusteella Seta on siis oikeille, tavallisille homppeleille ja lepakoille nykyhetken kontekstissa yhteiskunnallisesti yksinomaan vahingollinen järjestö. Setan vastustaminen järjestönä ei ole sama asia kuin homojen tai transsukupuolisten vastustaminen ihmisinä tai ilmiöinä. Setan vastustaminen järjestönä ei ole sama asia kuin homofobia tai transfobia. Ymmärtäkää nyt jo viimein ero näiden välillä. Seta ei ole yhtä kuin homot/transsukupuoliset.

Kirjoituksen jatko-osa: Miksi vastustan LGBT-liikettä (itse homona)