Uusi queer -sanasto (satiiri)

Tämä teksti on suomentamani satiiri, joka on alunperin julkaistu Transwidow-blogissa. Blogissa ei ole tällä hetkellä mitkään vanhat kirjoitukset näkyvillä, joten en voi linkata alkuperäiseen tekstiin valitettavasti (itselläni sattuu olemaan screencäppi).

Transwidow eli transleski on englanninkielisessä maailmassa termi, joka tarkoittaa sellaista naista, jonka mies on jossain kohtaa saanut päähänsä olevansa transsukupuolinen nainen, obsessoitunut tästä ajatuksesta ja miehen puoliso sekä mahdolliset lapset ovat tämän jälkeen jääneet miehen elämässä toissijaisiksi. Transwidow on mielenkiintoinen ilmiö. En ole (vielä) käsitellyt sitä blogissani, mutta löydät googlaamalla siitä tietoa halutessasi – englanninkielisessä maailmassa nämä naiset ovat jokseenkin järjestäytyneet. Aihetta sivuaa suomalaisen Selja Ahavan kirja ”Ennen kuin mieheni katoaa”.

Tämä sanasto irvailee sille, että miten queer-meininki on karannut niin lapasesta, että itse homot ja lesbotkaan (ja joskus myös transsukupuoliset) eivät enää halua olla LGBT-piirien kanssa tekemisissä.

***

Queer – Hetero, jolla on erikoinen hiustyyli.

Muunsukupuolinen/genderqueer – Pyylevä nuori naisihminen, tyypillisesti 16-28 -vuotias, joka on värjännyt hiuksensa sinisiksi. On todennäköisesti jotakin sellaista, mitä joskus kutsuttiin lesboksi, mutta hän ei pidä kyseisestä sanasta.

Lesbo – Nelikymppinen mies, joka työskentelee IT-alalla ja alkoi käyttää vaimonsa pikkuhousuja viime vuonna.

Transsukupuolinen – Henkilö, kenen tuntema vastenmielisyys yhteiskunnan sukupuolistereotypioita kohtaan pitäisi ottaa paljon vakavammin kuin kaikkien muiden tuntema vastenmielisyys yhteiskunnan sukupuolistereotypioita kohtaan.

Panseksuaali – Henkilö, joka pitää maskuliinisesti pukeutuneista miehistä ja feminiinisesti pukeutuneista miehistä.

TERF – Iäkäs nainen, joka ei ajattele miesten asioita tarpeeksi. Se osapuoli, joka on vastuussa siitä, kun joku junttimies jossain hakkaa miespuolisen prostituoidun.

Cis – Henkilö, joka kaihoisasti uneksii siitä, että pukisi päälleen asianmukaiset vaatteet ja näyttäisi genitaalejaan lääkärille.

Seksuaalinen suuntautuminen – Syrjintää liittyen siihen, että omaat mielipiteitä siitä, että kenen genitaaleihin haluat koskea.

Intersektionaalisuus – Muistutus siitä, ettet unohda sisällyttää erityyppisiä miehiä feminismiisi.

Transmisogynia – Kun valkoiset heteromiehet eivät saa toisia sanomaan sitä, mitä haluaisivat heidän sanovan, ja se tuntuu paljon pahemmalta kuin mikään sorron muoto, mitä kukaan on koskaan tällä planeetalla kohdannut.

Ze/Hir – Pronomineja, joita voit käyttää lukion oppituntien sekoittamiseen, kun et ole tehnyt vaadittuja tehtäviä (suom.huom: liittyy englanninkielisen maailman transvouhotukseen, kun jengi ei halua käyttää ”sukupuolitettuja” he/she -pronomineja).

Homo – Vanhanaikainen identiteetti, joka ei ole enää cool ja tarvitsee uudelleenbrändäystä.

Aseksuaali – Henkilö, joka tuntee joutuneensa sivuutetuksi.

Intersukupuolinen – Todennäköisesti jokainen meistä. Ethän sinä ole koskaan käynyt kromosomitesteissä, vai mitä. VAI MITÄ?

Katujissa tikittää aikapommi

Moi kaverit.
Vielä minussa henki pihisee ja silleen. Elän tällä hetkellä koko tähänastisen elämäni vaikeinta ajanjaksoa, joten kuntoni on mitä on ja hommat vähän takkuaa. Kiitos kaikille, jotka kommentoivat edelliseen postaukseeni tai laittoivat sähköpostia. En tiedä, mitä tehdä, mutta päivä kerrallaan jne. Yritän kestää sen ajatuksen voimalla, että 1) tästä on suunta vain ylöspäin, 2) kesään ei ole mahdottoman pitkä aika ja silloin pääsee nostamaan kytkintä.

Kirjoitan nyt jonkin verran detransitioprosessistani, kun siitä oli moni kiinnostunut. Elikkäs hakeuduin jo vuosi sitten takaisin transpolille uusiin tutkimuksiin saadakseni itseni takaisin naiseksi. Prosessi on ollut todella, todella hidas, sillä transpoli on nykyään hyvin ruuhkautunut. Sain ensimmäisen ajan polille vasta viime elokuulle ja vasta nyt tammikuussa 2019 kävin ensimmäisillä uusilla tutkimuskäynneillä.

Eli minulle haluttiin järjestää uudet psykologin tutkimukset. Ne on nyt saatu päätökseen, ja ne toteutettiin haastatteluna ja erilaisten paperitestien tekemisenä. Tietoni menevät seuraavaksi transpolin lääkärille ja hän päättää jatkosta. Sitä odotellessa. Pari kuukautta nyt menee kuulemma ainakin.

Itse tutkimuksista minulla ei ole juuri sanottavaa, sillä siinä tosiaan lähinnä vain läpikäytiin elämäni tapahtumia sekä mittailtiin nykyisen mielenterveystilani vakavuutta. Mutta se, mikä järisytti minua näissä tutkimuksissa, oli saamani psykologin lausunto. Sain siis luettavakseni psykologin laatiman lausunnon minusta ennen kuin hän lähetti sen eteenpäin lääkärille. Psykologi oli liittänyt lausuntoon pätkiä aikaisemmista saamistani lausunnoista eri ammattilaisilta, ja hän oli liittänyt mukaan pätkän alkuperäisistä transtutkimuksistani peräisin olevasta senaikaisesta psykologin lausunnosta. Transtutkimuksiin siis kuuluu osana psykologin tutkimukset ja kävin alkuperäisten transtutkimusteni osana noissa psykologisissa tutkimuksissa.

Tuo ensimmäinen psykologi oli osannut lukea minua hämmästyttävän tarkasti ja hän oli listannut lausuntoonsa asiat, joista tulin itse tietoiseksi vuosia myöhemmin ja jotka johtivat detransitiooni. Olen kuvaillut detransitiooni johtaneita syitä esimerkiksi tässä kirjoituksessani. Tuo alkuperäinen lausunto on vuodelta 2010. Psykologi listasi hämmästyttävän tarkasti minussa havaitsemiaan ongelmia ja myös totesi näiden ongelmien olevan todennäköisesti osasyynä sukupuoli-identiteettiongelmiini. Hänen listaamansa ongelmat olivat täsmälleen sitä, mitä ymmärsin itse itsestäni vuosia myöhemmin. Tämä kaikki ryönä on siis ollut havaittavissa minusta jo vuonna 2010.

Muistan tuon lausunnon ja muistan reaktion, jonka se minussa vuonna 2010 aiheutti, vaikka en muistanutkaan sen yksityiskohtia. Muistan olleeni ahdistunut noista psykologin tutkimuksista ja olin myös lausunnosta hyvin ahdistunut. Psykologin listaamat asiat olivat sellaisia, joita en kyennyt kohtaamaan enkä käsittelemään vuonna 2010. Olen kuvaillut tässä blogissa aiemmin, että olin ennen sukupuolenvaihdostani lukkiutunut ahdistuspallo ja sukupuolenvaihdos ratkaisi tuon ongelman, joten pääsin elämässä eteenpäin. Nyt ymmärrän, että sukupuolenvaihdos ei ratkaissut ongelmiani, vaan mahdollisti emotionaalisen etääntymisen ongelmista. Seurauksena kykenin tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta ja prosessoimaan niitä. Niin tapahtuikin. Mutta kyettyäni tekemään tuon vaadittavan prosessoinnin olivat ne alkuperäiset ongelmat jälleen edessäni. Kun jouduin kohtaamaan ne, mihin nyt näiden vuosien jälkeen kykenin, niin lopputuloksena oli detransitio.

Se, mikä on minusta aivan päräyttävää, on se, että noihin alkuperäisen psykologin havaitsemiin ongelmiin ei transpolilla tartuttu yhtään mitenkään, eikä niihin puututtu. Tämän uudelle psykologilleni sanoinkin, ja hän kertoi miettineensä samaa. Kyseinen psykologi otti minut lähtökohtaisesti hyvin vakavasti ja sain hänestä sellaisen kuvan, että hän suhtautuu transpoliin aika kriittisesti. Hän kertoi, että hänen vastaanotollaan on käynyt useita transhoitoja katuneita ihmisiä. Myös transpolin lääkäri kertoi minulle viime elokuussa, että katujaluvut ovat nousussa. Psykologini sanoi, että nuo niin usein mainitut pienet katujaluvut ovat pahasti vanhentunutta tietoa. Nykyiset katujaluvut ovat moninkertaiset. Itselleni on jäänyt aikoinaan transpolilta saamistani dokumenteista mieleen luku 3%, mutta esimerkiksi Walt Heyer on sanonut tutkimustensa perusteella, että todelliset katujaluvut ovat yli 20%. Tämäkin luku on todennäköisesti vanhentunut ja tämänhetkisiä tai tulevia lukuja voidaan toistaiseksi vain arvailla.

Muistan, kun vuonna 2010 kerroin transpolilla hoitajalleni psykologin lausunnon aiheuttamasta ahdistuksesta, niin hän totesi rauhoitellen, että nuo psykologit nyt vaan on tuollaisia negatiivisia ja siitä ei tarvitse välittää. Kaiken tämänhetkisen tiedon valossa tuo on ollut aivan uskomaton reaktio! Jäin miettimään, että mitä helsvettiä transpolilla ylipäätään oikein tutkitaan, vai tutkitaanko mitään. Olen nyt menossa psykoterapiaan käymään läpi elämäni scheissea, mutta minut olisi pitänyt passittaa sinne transpolin toimesta jo vuonna 2010. Kaltaisiani tapauksia on varmasti pilvin pimein, sillä minä itse tiedän useita sellaisia transtapauksia, joiden sukupuoli-identiteettiongelmat ovat niin ilmiselvää seurausta heidän elämänsä muista (vakavista) ongelmista, että en voi kuin monttu auki ihmetellä, että miten heidät on ikinä voitu päästää transtutkimuksista läpi silvotuttamaan itsensä. Minusta on myös aika järkyttävää, että kuinka moni ihminen on tullut sanomaan minulle, että ovat luopuneet sukupuolenvaihdosaikomuksistaan vain luettuaan minun blogiani. Miten voi olla mahdollista, että tähän asiaan erikoistunut sairaanhoitoyksikkö ei onnistu seulomaan näitä tapauksia ja ohjaamaan heitä tarvittavaan jatkohoitoon? Miten voi olla mahdollista, että usean ammattilaisen erikoishoitotiimi ei ole kyennyt havaitsemaan minun dissosiaatiohäiriötäni?

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että Suomen koko transhoitojärjestelmä kaikkine rakenteineen pitäisi laittaa aivan kokonaan uusiksi, ja mitä enemmän itselleni selviää asioita, niin sitä vahvemmin olen sitä mieltä. Näyttää vaan entistä vahvemmin siltä, että meillä on transhoitoja läpikäyneissä ihmisissä aivan järkyttävä tikittävä aikapommi.

Mitä translakiuudistuksella halutaan OIKEASTI saavuttaa?

Nk. translakiuudistus on ollut tapetilla jo muutaman vuoden ja on tapetilla yhä. Translaki tarkoittaa Suomen lainsäädännön osaa, joka määrittelee sen, että miten transsukupuolisten lääketieteellinen hoito järjestetään ja miten juridisen sukupuolenvaihdoksen kanssa menetellään. Lain osat voit lukea tästä ja tästä. Translakiuudistuksessa on kyse siitä, että transaktivistien mielestä nykyinen Suomen translaki loukkaa transihmisten ihmisoikeuksia. Aihetta on puitu täällä blogissa blogin perustamisesta alkaen jo monta kertaa. Tsekkaa blogin uusi tägi translakiuudistus, jonka takaa löytyy jatkossa kaikki translakiuudistukseen liittyvät tekstini. Tässä translakiuudistuksen nettisivu.

Olen vastustanut translakiuudistusta aivan ehdottomasti alusta alkaen, sillä lain päämääränä on lakkauttaa nykyinen transsukupuolisten psykiatrinen hoito- ja diagnosoimisjakso ja vapauttaa lääketieteellinen sukupuolenvaihdosprosessi kaikille sitä haluaville. Toinen uudistuksen päämäärä on antaa ihmisille vapaus mielivaltaisesti vaihdella omaa nimeään sekä henkilöpapereiden sukupuolimerkintää pelkällä omalla ilmoituksella, vaikka henkilöllä ei olisi lääketieteellistä transsukupuolisuusdiagnoosia eikä hän olisi läpikäynyt mitään sukupuolenvaihdoshoitoja. Päämääristä ensimmäinen on äärettömän vakava potilasturvallisuusriski (sillä hoidot ovat brutaaleja, peruuttamattomia ja sukupuoli-identiteettiongelmista kärsivät ihmiset ovat tunnetusti aika sekaisin) ja jälkimmäisessä ei ole mitään järkeä. Miten se muka parantaa ihmisen asemaa ja ihmisoikeuksia, että karwainen äijänköriläs saa oikeuden vaihtaa viralliseen henkkariinsa merkinnän ”nainen” ja tavallinen täti-ihminen oikeuden vaihtaa henkkariinsa merkinnän ”mies”? Tätä aihetta olen puinut tarkemmin tässä kirjoituksessani.

Translakiuudistusta ajavat tahot ovat ratsastaneet erityisesti pakkosterilisaatioälämölöllä eli he ovat väittäneet, että Suomessa pakkosteriloidaan ja syrjitään ihmisiä ja tämän vuoksi translaki tulee muuttaa. Tämä väite on kumminkin täyttä hevonskeidaa ja ei vaan yksinkertaisesti ole totta. Käsittelin asiaa edellisessä kirjoituksessani. Transaktivistit ovat myös hyökänneet transpoliklinikoita vastaan häiriten niiden toimintaa. Kaikennäköisiä muita mielenilmauksiakin on ollut aika ajoin.

Minua on alusta asti häirinnyt, että kaikki translakiuudistusvetoomukset ovat aina olleet sisällöllisesti lähinnä tunteisiinvetoavien iskulauseiden hoentaa, kuten ”Itsemääräämisoikeus, NYT!” ja ”Translaki loukkaa ihmisoikeuksia” ja ”Pakkosterilisaatiosta luovuttava”. Se, mitä vetoomuksissa ei ole koskaan selkeästi sanottu, on, että millä perusteella nykyinen translaki ja transsukupuolisten hoitosysteemi on väärä, ja mikäli se on väärä, niin miten transsukupuolisia sitten pitäisi hoitaa. ”Loukkaa ihmisoikeuksia” ei ole itsessään mikään perustelu, erityisesti transhoitoihin liittyvissä asioissa, sillä kyseessä on ihan oikeasti vakava asia ja peruuttamaton toimenpide, johon liittyviin komplikaatioihin on ihan oikeasti kuollut ihmisiä ja johon on aiemminkin mennyt ihmisiä, jotka ovat sitten katuneet ja joutuvat elämään loppuikänsä silvotussa kehossa. Minä itse näin esimerkkitapauksena. Transsukupuolisten psykiatrisen hoitojakson ehdotonta välttämättömyyttä ei voida kieltää. Päinvastoin, nykyinen systeemi on aivan liian lepsu ja sitä pitäisi uudistaa entistä tiukemmaksi ja tarkemmaksi. Olen aika pöyristynyt siitä, että olen saanut nyt kuulla useammalta ihmiseltä, että he ovat luopuneet omista sukupuolenvaihdostoiveistaan luettuaan minun tekstejäni (esimerkkinä Viivi Luoma, joka oli jo saanut virallisen transdiagnoosin poliklinikalta eli hänkin olisi voinut aloittaa transhoidot koska tahansa.). Näistä ihmisistä olisi tullut tulevaisuudessa katujia ja silti he eivät jääneet transpolilla seulaan, kuten en minä itsekään jäänyt. Herää siis kysymys, että kuinka paljon heitä on lisää, kuinka paljon heitä tulee tulemaan lisää lähitulevaisuudessa ja minkälainen katumisaikapommi heissä tikittää. Lisäksi koko pakkosterilisaatiomeuhkaaminen ei perustu yhtään mihinkään, sillä pakkosterilisaatiota ei ole edes olemassa. Täten koko translakiuudistusvaatimusta ei voida perustella millään oikeilla faktoilla. Koko vaatimus on aivan täysin vastuuton ja aktivistien yleinen käytös täysin anteeksiantamatonta, erityisesti tuo poliklinikoita vastaan hyökkääminen ja valheiden tietoinen levittäminen.

Olenkin jo useasti kysynyt, että mitä helskutin helvettiä tällä translakiuudistuksella oikein ajetaan takaa ja en ole ainoa, sillä muutkin ovat aivan yhtä pihalla kuin minä ja pelkästään päätyneet raapimaan päätään ihmeissään. Niin epäselvää ja kummaa tämä on. Tässä eräänä päivänä päädyin taas mietiskelemään aihetta ja tajusin ratkaisseeni pulman jo aikaisemmin tässä kirjoituksessani. Palaan nyt aiheeseen uudestaan ja käyn läpi sen, että mistä translakiuudistuksessa on oikeasti kyse ja mihin sillä oikeasti tähdätään.

Koko translakivouhkaamisessa on kyse neljännen aallon intersektionaalisen feminismin maailmankuvasta sekä yhteiskunnan muokkaamisesta tuon maailmankuvan mukaiseksi.

Annetaan puheenvuoro suomalaiselle transasioita paljon käsitelleelle sarjakuvataiteilijalle Wolf Kankareelle, jonka viesteistä olen ottanut oheiset screencäpit (alkuperäinen keskusteluketju on netistä poistettu, joten en linkkaa siihen). Kyseessä on biologinen nainen, joka kokee itsensä transsukupuoliseksi mieheksi. Tässä Tumblr-blogi, jota hän usein päivittää, mikäli kiinnostaa tutustua hänen mielenmaisemaansa.

Wolf sanoo, että hänellä ei ole ongelmaa kehonsa kanssa ja että hän ei tahdo muokata sitä. Tästä syystä hän vastustaa sukupuolenvaihdos(/korjaus)prosessia. Tästä vinkkelistä siis lainmukainen vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä (ns. pakkosterilisaatio) on ”kiristystä” (Wolfin omien sanojen mukaan) ja siis ”pakkoa”. Wolfin omien sanojen mukaan ongelma ei ole hänessä, vaan ympäröivässä todellisuudessa, joka itsepintaisesti haluaa lokeroida hänet johonkin sukupuoleen. Wolfin mukaan kehoilla ei ole sukupuolta, vaan koko sukupuolen käsite on ihmisen keksintö ja sellaiset ilmaisut kuin ”biologinen mies tai nainen” ovat systemaattisesti väärin, sillä hänen mielestään sukupuoli ei ole biologiaa (hän käyttää sanaa ”bioessentialismi” sellaisesta käsityksestä, jonka mukaan sukupuoli on biologinen ominaisuus). Hän sanoo haluavansa yhteiskunnan, missä sukupuolilla ei ole merkitystä. Eli toisinsanoen hän on sodassa todellisuutta vastaan. Tämän perusteella Wolf itse ei edes ole transsukupuolinen termin varsinaisessa merkityksessä, sillä transsukupuolinen nimenomaan kokee olevansa väärässä kehossa ja tahtoo muokata kehonsa vastakkaisen sukupuolen kehoksi. Wolfin kohdalla kyse on täten jostakin muusta kuin transsukupuolisuudesta.

Tässä kohtaa on ymmärrettävä, että kaikki transaktivistit (tai ”ihmisoikeusaktivistit”, kuten he usein itseään tituleeraavat) ovat neljännen aallon intersektionaalisia feministejä. Tai minä ainakaan en ole tietoinen yhdestäkään (länsimaalaisesta) transaktivistista, joka EI olisi feministi. Jotta heidän yhteiskunnallisia kantojaan ymmärtäisi ollenkaan on tunnettava intersektionaalisen feminismin käsitteitä, teorioita ja maailmankuvaa. On myös ymmärrettävä, että transsukupuolisuus ei ole sama asia kuin feminismi. Transsukupuolisuus on psykiatrinen häiriö, feminismi on ideologia ja maailmankuva. Jengi yleensä ihmettelee, että miten voi olla olemassa transsukupuolisia tai homoja, jotka vastustavat transvouhotusta, homorummutusta tai feminismiä ylipääätän. Juuri siksi, että transsukupuolisuus tai homous/lesbous ei ole sama asia kuin feminismi, ja transsukupuoliset ja homot voivat edustaa kaikennäköisiä maailmankuvia. Olen itse kansallismielinen konservatiivi, joka on lesbo ja transtaustainen, ja meitä on paljon muitakin, mutta ette te meistä yleensä kuule, koska sopeudumme ja sulaudumme muuhun väestöön. On lisäksi ymmärrettävä, että neljännen aallon intersektionaalinen feminismi on aivan eri asia kuin alkuperäinen feminismi eli naisasialiike. Nykyisellä feminismillä ei ole enää juuri mitään tekemistä alkuperäisen naisasialiikkeen kanssa. Tämä on hieman monimutkaista, valitan, ja joudutte itse googlailemaan, että mitä intersektionaalinen feminismi on, sillä minä en ole kirjoittanut aiheesta blogipostausta ja en ole löytänyt aiheesta tyhjentävää artikkelia muualtakaan. Esimerkiksi feministisen puolueen nettisivuista ei tule juuri hullua hurskaammaksi. Tyyppien ajatusmaailmaan joutuu tutustumaan seuraamalla heidän kirjoituksiaan tai toimintaansa ja laskemalla sieltä rivien välistä yhteen 1 + 1 + 1 (esimerkiksi Voima-lehti on aika hyvä). Mutta tutustutaan tässä nopeasti feministeihin blogissani jo kertaalleen aiemmin olleiden screencäppien kautta.

Seuraavassa screencäpit eräästä suomalaisesta feministien suljetusta Facebook-ryhmästä. Feministit eivät tule toimeen edes keskenään, ja kysyä ei saa... Huomaa, että keskustelussa adminina bännivasaransa kanssa riehuva Juudas Kannisto on transmies (biologinen nainen), joka sai Amnestyn kynttiläpalkinnon ihmisoikeustyöstä ja joka on joutunut useammin kuin kerran putkaan anarkistisen riehumisensa vuoksi. Olen kirjoittanut Juudaksesta aiemmin täällä. Oheisen keskustelun ymmärtämiseksi tässä pieni feminismi-suomi -sanasto:
cis-sukupuolinen = henkilö, joka ei ole transsukupuolinen
cissu = cis-sukupuolinen
slurri (slur) = erittäin loukkaava sana tai ilmaisu
t-slurri = transu
tonepolisointi (tone policing) = se, että huomautat jollekulle hänen keskustelusävystään tyyliin ”ota rauhallisesti, keskustellaan tästä niinkuin aikuiset ihmiset” (huomaa, että ryhmän säännöissä tonepolisointi on kielletty!)
triggeröityminen (triggering) = se, kun jokin asia aiheuttaa sinulle hyvin voimakkaan tunnereaktion
n-slurri = neekeri

Ohessa toinen screencäppi samasta Facebook-ryhmästä. Miesasian nettisivuilla on lisää screencäppejä samasta keskustelusta. Ja lisää sanastoa:
spleinaaminen (splaning) = asiasta puhuminen jonkun toisen ns. kokemusasiantuntijuuden yli, eli joku puhuu asiasta tai ilmiöstä, joka ei häntä henkilökohtaisesti kosketa (esim. ei-transsukupuolinen keskustelee transsukupuolisuudesta)

Ja tässä poimintoja screencäpeistä, joita olen esitellyt blogissani tässä ja tässä kirjoituksessa. Screencäpit ovat peräisin TERF is a slur -sivustolta, missä on mittava kokoelma vielä paljon lisää screencäppejä. Suomeksi screencäppejä keräilee Facebook-sivulleen Henry Laasanen. Ja jälleen sanastoa:
TERF = trans exclusionary radical feminist eli feministi, joka ei pidä transnaisia (=biologinen mies) naisina

***

***

***

***

***

***

***

***

***

***
Toinen transsukupuolinen feminismivastainen bloggari Kyrpäjooseppi on käsitellyt aihetta omassa blogissaan täällä. Kyrpäjooseppi kirjoittaa:

Merkittävä osa on ihmisiä, joiden motiivi hakeutua hoitoihin on sukupuolinormien pakeneminen. Sen sijaan, että he opettelisivat käsittelemään sukupuoliroolien olemassaoloa, he yrittävät vapautua sukupuolen ikeistä täydellisesti, mikä on mahdotonta lajilla, jolla on kaksi erilaista sukupuolta. He elävät käsityksessä, että myös transsukupuoliset miehet ja naiset korjaavat sukupuoltaan roolin vuoksi ja käyttävät hyväkseen järjestelmää, joka on luotu sukupuoliristiriidasta kärsiville transsukupuolisille miehille ja naisille lääketieteellisen avun saamiseen ja anatomisen sukupuolen korjaamiseen.
---
Heidän tilanteessaan ei missään nimessä ole kyse samasta asiasta kuin transsukupuolisten miesten ja naisten. Mm. Toronton ylipiston psykologian professori Jordan Peterson on huomauttanut, että kyse on ideologisesti motivoituneesta ihmisjoukosta, joka yrittää muuttaa yhteiskuntaa sukupuolineutraalimmaksi oman vähemmistöstatuksensa kautta. Hän on huomauttanut myös, että joukko voi yrittää estää myös psykologisen sukupuolen biologisen pohjan etsimisen. Myös Suomessa on tahoja, jotka ovat myöntäneet identiteettinsä poliittisuuden. Suostumalla heidän vaatimuksiinsa mm. neutraaleista puhuttelutermeistä ihmisistä tulee heidän ideologiansa tanssittamia käsinukkeja. Nämä tahot ovat liittoutuneet voimakkaasti feministien kanssa ja levinneet transsukupuolisten asioita ajaviin järjestöihin. Sieltä käsin heidän on helppo vaikuttaa lainsäädääntöön, aktivismiin ja yleiseen ilmapiiriin. Transaktivismi onkin muuttunut muutamassa vuodessa lähes täydelliseksi sukupuolettomuuden ja nonbinäärisyyden ilosanoman julistamiseksi, jossa transsukupuolisille miehille ja naisille tai normaalille miehuudelle ja naiseudelle ei ole minkäänlaista tilaa. Koko miesten ja naisten olemassaolon kyseenalaistaminen alkaa olla yleistä. Väärään kehoon syntyminen ei ole heille enää edes hyväksyttävää retoriikkaa, koska keholla ei kuulemma ole sukupuolta.
---
On toinenkin tilanne, mistä pitäisi olla huolissaan. Näiden ihmisten ajamien asioiden seurauksena transsukupuolisuus tullaan poistamaan seuraavasta sairausluokituksesta ja muuttamaan "sukupuoliristiriidaksi". Tämä muutos on täysin turha termikikka, jota osa hoitoja tarvitsemattomista transsukupuolisuus-termiä itselleen haalivista tahoista on ajanut. He eivät halua transsukupuolisuutta liitettävän sairauteen, vaikka kyseessä on nimenomaan hoitoja vativa tila. Hoitoja tarvitsemattomat kehoaan vääräksi kokemattomat transsukupuolset ovat myös joukko, joiden aivoja ei ole kukaan tutkinut, mutta jotka ovat tehneet omalla päätöksellään invaasion transsukupuolisten joukkoon.
---
Muunsukupuoliselle ei myöskään luonnollisesti ole olemassa yhteiskunnassa minkäänlaista sosiaalista roolia, josta monet heistä kokevat ahdistusta. Koska he uskovat feminististen teorioiden pohjalta sukupuolen olevan sosiaalinen konstruktio, he uskovat voivansa luoda tällaisen sukupuolen. Tämä ajatusmalli on luultavasti suurin syy heidän määränsä nousuun. Uskomuksen pitkäaikaisseurakset jäävät nähtäviksi.
---
Minkäänlaisten poliittisten aktivistiryhmien omine intresseineen ja vaihtoehtoisine sukupuolikäsityksineen ei tule päästä peukaloimaan hoitoja oman mielensä mukaisiksi. Näihin ryhmiin vaatimuksineen tulee suhtautua kuten lääketieteessä suhtauduttaisiin homeopaattien vaatimuksiin.
---
Transsukupuolisten asioita ajavilta järjestöiltä ei ole enää vuosikausiin voinut tavallisena hoitojensa puolesta pelkäävänä transmiehenä tai -naisena toivoa mitään, koska ne ovat pääasiassa näiden tahojen valtaamia. Meillä olisikin todella kova tarve järjestölle, joka ajaisi oikeasti transsukupuolisten asioita, eikä sukupuolettomien feministien. Tilanne on ollut jo pitkään se, että näille järjestöille on pääasia epäbinäärisiksi itsensä luokittelevien tahojen asioiden ajaminen ja hoitojen valjastaminen heidän tarkoituksiinsa.

Pakkosterilisaatiota ei ole olemassa

Selailin viikonloppuna Twitteriä ja huomasin, että älämölö translakiuudistuksesta ja pakkosterilisaatiosta jatkuu yhä ja kuumempana ja laajempana kuin aiemmin. Päädyin tutkailemaan, että olisiko translakiuudistuksen nettisivu uudistunut yhtään järkevämpään suuntaan nettipaastoni aikana. Silmääni osui seuraava uutinen:

Ruotsi alkaa maksaa korvauksia pakkosteriloiduille

Tässä kohtaa on pakko todeta, että wattafak? Kuinka transhoitojen yhteydessä tapahtuvasta ”pakkosterilisaatiosta” on edes mahdollista maksaa korvauksia?

Olen kirjoittanut pakkosterilisaatiosta blogissa aiemminkin, mutta vedetäänpäs nyt kunnolla kaikki piuhat yhteen. Ensinnäkin: pakkosterilisaatiota ei yksinkertaisesti ole olemassa. Sterilisaatio on lääketieteellisten transhoitojen väistämätön sivuvaikutus eli sinä et voi läpikäydä sukupuolenvaihdosta tulematta sen ohessa steriiliksi. Toiseksi: sukupuolenvaihdoshoidot ovat vapaaehtoisia. Kukaan ei pakota sinua niihin. Sinä haluat mennä niihin ihan itse. Eli: sinä ihan itse valitset tulla steriloiduksi. Toistan: IHMINEN, JOKA ON PÄÄTTÄNYT MENNÄ SUKUPUOLENVAIHDOSHOITOIHIN, VALITSEE IHAN ITSE TULLA STERILOIDUKSI. Miten ihmeessä vapaaehtoisesta itsevalitusta toimenpiteestä on ruvettu maksamaan jotain korvauksia? Jokaikinen sukupuolenvaihdoshoitoihin ryhtyvä ihminen tietää, että ne johtavat lisääntymiskyvyn menetykseen. Asia ei todellakaan tule kenellekään yllätyksenä.

Olen ihan tosissani ihmetellyt, että minkälaisella mentaaliakrobatialla translakiaktivistit ovat saaneet väänneltyä tästä aiheesta näin ison haloon, jolla sitten ratsastavat saadakseen tahtomiaan lakimuutoksia läpi. Ellei tietty kyseessä ole tarkoin ennaltasuunniteltu tunteisiinvetoava manipulaatiokampanja massojen mielipiteiden muokkaamiseksi. Eli härskiä päin naamaa valehtelua ja kusetusta, mikä tekee heidän toiminnastaan todella vastenmielistä. Sillä jokaikinen transsukupuolinen, muunsukupuolinen ja aktivisti kyllä tietää sen, mitä yllä sanoin. Vähän esitetään asiat taktisesti tiettyyn sävyyn, niin avot, jengi alkaa pitää Suomen hoitosysteemiä ja transpoliklinikoita epäinhimillisenä natsitohtorointina. Olen ihan oikeasti aivan äimän käkenä, että miten hyvin tämä transaktivistien suora kusetus on ihmisiin purrut. Aktivistit valehtelevat härskisti kampanjoissaan, jengi uskoo ja kukaan ei tule väliin sanomaan, että nyt te muuten hei puhutte täyttä scheissea. Eniten minua ihmetyttää aktivistien itsensä toiminta, sillä he kyllä oikein hyvin tietävät valehtelevansa.

Kommentti eräässä translakikeskustelussa.

Kaikki muistanevat viime vuoden lopulla käydyn älämölön Suomen ensimmäisestä synnyttävästä miehestä. Asiaa puitiin tuolloin täällä blogissakin. Kyseessä oli siis naiseksi syntynyt henkilö, joka oli käynyt läpi sukupuolenvaihdosprosessin mieheksi juridista sukupuolenvaihdosta myöten eli hänellä oli miehen paperit. Tämä tapaus on konkreettinen todiste siitä, että ketään ei todellakaan pakkosteriloida. Jos nainen alkaa vedellä testosteronia, niin häneltä loppuu kuukautiset parissa kuukaudessa ja hän on lisääntymiskyvytön niin kauan kuin hän jatkaa hormonien käyttöä. Mutta jos hän lopettaa testosteronin käytön, niin hänen oma alkuperäinen naisen hormonitoimintansa elpyy jonkin ajan kuluttua, kuukautiset tulevat takaisin ja hän voi taas tulla raskaaksi. Lisääntymiskyvyn kadottaa kokonaan, lopullisesti ja peruuttamattomasti, mikäli henkilö käy leikkauksessa. Minä olen itse tällainen tapaus (minulta on leikattu kohtu ja munasarjat irti). Suomessa mikään taho ei kuitenkaan vaadi keneltäkään transsukupuoliselta yhdenkään leikkauksen läpikäymistä. Voit aloittaa hormonit, vaihtaa virallisen nimesi ja henkilötunnuksesi ilman yhtäkään leikkausta. Suomessa ja maailmalla on paljon sellaisia transsukupuolisia, joille ei ole tehty joko yhtään leikkausta tai vain osa niistä. Jos lisääntymiselimistöäsi ei ole leikkauksilla peukaloitu, niin voit koska tahansa lopettaa hormonien käytön, antaa alkuperäisen hormonitoimintasi elpyä ja tehdä lapsen.

En väitä, etteikö Suomen transhoitosysteemiä voisi kritisoida ihan aiheestakin, mutta voitaisiinko perustaa keskustelu ja kampanjointi faktoille, jookoskookos?

Kootut aiemmat sepustukseni translaista ja pakkosterilisaatiosta:

* Translakiuudistus osa 1
* Translakiuudistus osa 2
* Translakiuudistus osa 3
* Translakia ei edelleenkään pidä uudistaa
* Transaktivistien paskapuheet syrjinnästä
* Lapsen sukupuolidysforia ei välttämättä ole merkki yhtään mistään
* Transsukupuoliset, jotka vaihtoivat takaisin syntymäsukupuoleensa
* Tarinani transleikkausten riskeistä (omakohtainen kokemukseni)
* Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki
* Kun sukupuolenkorjaus ei korjaa mitään
* Youtube: Transaktivistit eivät suhtaudu transsukupuolisuuteen tarpeeksi vakavasti
* Youtube: Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?

Ei tätä selvinpäin kestä

Olen ollut kuukausia poissa kaikilta somekanavilta, blogosfääristä ja uutissivuilta, ja tunnen olevani täysin pihalla kaikesta tämänhetkisestä kuumasta keskustelusta. Olen yrittänyt tässä päästä takaisin kärryille, mutta se on osoittautunut erittäin vaikeaksi ja tuskalliseksi.

Ei tätä nimittäin selvinpäin kestä. Viikonloppuna selasin Twitteristä erinäisiä kanavia ja tahoja, ja ei tarvinnut muutamaa twiittiä enempää selailla, kun minun jo teki mieli hypätä ikkunasta ja muuttaa johonkin luolaan eristyksiin koko ihmiskunnasta. Mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä pahemmin ihmiset hullunevat ja keskustelu käy entistä sekopäisemmäksi. Olin täysin pihalla kuin lumiukko jo vuosi sitten, mutta tuosta vuodentakaisesta on sekoilun tahti vain kiihtynyt. Kutsun "sukupuolisekoiluksi" sitä, että yritetään sotkea koko sukupuolen käsite ja selitellään kivenkovaan, että miehet voivat synnyttää ja sen sellaista. Sekoilu on tällä hetkellä aivan eeppisellä tasolla ja koen, että elämme nyt sekoilun korkeinta huippua, jota pian seuraa jonkintasoinen romahdus, joka tulee olemaan ruma. Keskustelun seuraaminen tekee fyysisesti ja psyykkisesti pahaa. On karmeaa huomata, miten käsittämättömän sekaisin ihmiset voivat olla ja on vielä karmeampaa, että kyseisillä ihmisillä on ihan oikeaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, ja vieläpä mittavaa sellaista. Eilen luin Twitteristä, kun eräs suomalainen aktivisti kertoili siitä, miten hän käy peruskouluissa esitelmöimässä translakiuudistuksesta ja muunsukupuolisuudesta ja muusta feministisestä shaibasta. Jutun taso on mielikuvituksellisuudessaan sitä luokkaa, että ei-niin-kauan sitten kyseisiä tyyppejä olisi pidetty pelkkinä kylähulluina. Mitä hittoa tapahtui, että heidät alettiin ottaa haudanvakavasti? Näitä aktivisteja ei pitäisi päästää keskenkasvuisten lähellekään.

Tajusin eräänä kauniina päivänä, että en ole tässä blogissa käsitellyt muunsukupuolisuutta ollenkaan. Asia täytyy ehdottomasti korjata, sillä koko nykyinen transkeskustelu pyörii lähes 100% muunsukupuolisuuden ympärillä. Olen ihmetellyt jo kauan, että miten tässä näin kävi, sillä koko muunsukupuolisuusilmiö nykyisessä mittakaavassa on ihan uusi juttu, vain muutaman vuoden pinnalla ollut. Heräsin vaan yksi päivä siihen todellisuuteen, että muunsukupuoliset olivat yhtäkkiä kaikkialla. En tajua, miten se oikein tapahtui. Tällä hetkellä sekä transsukupuolisten potilasjärjestö Trasek ry, Seta ja transtukipistekin ovat täysin muunsukupuolisten vallassa. Alleviivattakoon tässä, että muunsukupuolisuus on täysin eri asia kuin transsukupuolisuus. Muunsukupuolisuusilmiö on sotkenut yhteiskunnallisen transkeskustelun (ja homokeskustelun) aivan täysin ja vetänyt sen oudoille sivuraiteille, muuttanut jo vakiintuneiden termien merkityksiä ja luonut joukon uusia, ja vetänyt homman kertakaikkiaan kummallisiin sfääreihin jo pelkästään siitä syystä, että se on erittäin kiinteästi kytköksissä neljännen aallon intersektionaaliseen feminismiin.

Minulla ei ole muunsukupuolisuusilmöstä yhtään mitään positiivista sanottavaa. Koko homma herättää minussa kuvotusta, ahdistusta ja jopa vihaa, joten olen välttänyt aihetta tahallani. Nyt en enää voi vältellä, sillä nuo pahuksen muusut ovat ihan oikeasti kaikkialla ja tehneet vallankaappauksen transsukupuolisten, homojen ja lesbojen järjestöissä sekä tehneet niistä lähes yksinomaan oman shownsa ajaen homppelit niistä pakosalle. Tässä artikkeli, jossa homoseksuaali Jukka Hankamäki kertoo, että miksi hän erosi Setasta. Hankamäki kirjoittaa:

”Kun myös valtakunnallisen Setan puheenjohtajaksi valittiin tänä syksynä ”ihmisoikeusaktivisti”, joka luonnehtii itseään ”sukupuolettomaksi”, joudun toteamaan, ettei minulla ole Setan eikä siellä toimivien kanssa enää mitään yhteistä. Totuus on, että kaksiarvoinen sukupuoliero on biologinen, geenien, kromosomien ja hormonien tasolla vaikuttava tosiasia sekä fenotyyppisellä ilmiötasolla merkityksellinen fakta, eikä sitä voi kosmeettisin toimin muuttaa vastaamaan mielikuvallista sukupuolta, niin kuin yritetään kääntää Jenisein kulkusuuntaa. Poikkeukset tästä perussäännöstä ovat yleensä lääketieteellisesti määriteltävissä, esimerkkinä vaikkapa Klinefelterin syndrooma.

Queer-teoreetikoiden ja transihmisten mielestä ei ole enää homoseksuaalisuutta eikä heteroseksuaalisuuttakaan, koska ne edellyttäisivät kaksiarvoisen sukupuolieron ja sen mukaisen tietyn sukupuolen, johon seksuaaliset intentiot voivat viitata. Näin ollen heidän mielestään ei ole homoja eikä lesbojakaan, mikä on vastoin empiirisiä tutkimustuloksia, joiden mukaan valtaosa ihmisistä ymmärtää itsensä homoksi tai heteroksi ja siihen liittyen mieheksi tai naiseksi. Sukupuolen vaihtaminen (tai ”korjaaminen”) näyttää olevan transihmisille kuitenkin tärkeää, mikä paljastaa, että kaksiarvoisella sukupuolierolla on merkitystä myös heille itselleen.”

Eli siis näiden sukupuolisekoilijoiden ja muususekoilijoiden mielestä homoja ja lesboja ei ole enää olemassa! Ja tällaiset ihmiset ovat kaapanneet homojen oikeuksia ajavan järjestön itselleen! Ei ihme, että homppeleita vituttaa, sillä jo koko homouden tai lesbouden käsite liittyy sukupuoleen. Jos teemme olemattomaksi sukupuolen käsitteen, niin silloin koko homous tai lesbous (ja vastaavasti myös heterous) lakkaa olemasta. Homppelit eivät ole ainoita, keitä vituttaa, vaan yhä etenevissä määrin myös transuja vituttaa.

Itseäni lesbona vituttaa miesten tunkeutuminen lesbojen tiloihin ja lesbojen tapahtumiin sukupuolisekoilun nojalla. Lesbous tarkoittaa sitä, että nainen kokee seksuaalista vetoa toista naista kohtaan. Mies ei muutu naiseksi kokemalla olevansa nainen. Transnainen on mies. Piste. Hänellä ei ole mitään asiaa lesbotapahtumiin. Pitäisitkö sinä heteromiehenä naisena sellaista henkilöä, joka on fyysisesti mies? Pitäisitkö sinä heteronaisena miehenä sellaista henkilöä, joka on fyysisesti nainen? Vituttaisiko sinua, jos ilmapiiri olisi sellainen, että et saisi asiasta mielipidettäsi ilmaista ilman, että villit sudet hyökkäävät kimppuusi? Kävin viime kesänä eräässä ei-heteroille suunnatussa naistenillassa, missä suuressa naisjoukossa oli äänessä vain kolme ihmistä (satunnaisia muita puheenvuoroja lukuunottamatta): piirin vetäjä sekä mukana olleet kaksi transnaista. Nykyinen sukupuolisekoilu on tehnyt tämän asian kritisoimisen sateenkaaripiireissä täysin mahdottomaksi. Minä en lesbona todellakaan halua miehiä lesbotapahtumiin ja minulla ei ole aikomustakaan sietää miehiä niissä tai pitää miehiä naisina eli siis potentiaalisina kumppaneina tai itseni kanssa samassa veneessä olevina ihmisinä. Aloitin aiemmin tänä vuonna netin lesbopiireissä aiheesta keskustelun. Sain ensiksi todella raivoisan vastaanoton, kunnes kaikki viestini poistettiin vain parin tunnin sisällä. Sille on syynsä, että miksi homot ja lesbot haluavat Setan tilalle ja haastajaksi uuden homojärjestön.

Palatkaamme siis astialle seuraavissa kirjoituksissa. Lopuksi vielä erään anonyymin kommentoijan loistavasti asioita tiivistävä viesti aiemman kirjoitukseni kommenttiosastolta:

"Aikaisemmin suhtauduin kaikkiin transsukupuolisiin joko neutraalisti tai positiivisesti, mikäli suhtauduin ollenkaan. Viimeaikaisen yhteiskunnassa framille nousseen transälämölön seuraaminen, johon tämän blogin lukeminen on osaltaan vaikuttanut, on kuitenkin aukaissut silmiä ja muuttanut kantani näistä asioista pysyvästi. On alkanut vaikuttaa siltä, että ns. tyyppitranssukupuolinen olisi hyvin pitkälti jonkun Juudas Kanniston kaltainen. Useimmat transsukupuoliset olisivat loputtomine melttareineen ja draamailuineen pronomineista ja vessoista lähinnä naurettavia tapauksia, mutta fanaattisuudessaan ja aggressiivisuudessaan he ovat aidosti pelottavia ja siksi pyrin välttämään heitä kuin ruttoa (mikäli kyseessä eivät siis ole Blaire Whiten kaltaiset poikkeusyksilöt). Lisäksi heillä on LGBT-aatteen voittokulun myötä kosolti yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, joka vain kasvaa vuosi vuodelta sitä mukaa kuin esim. lasten blokkerihoitoja normalisoidaan ja sukupuolenvaihdoshoitoihin pääsevien määrää tietoisesti kasvatetaan. Mitään tämän lahkon opetuksia ei saa kritisoida ja "sukupuolen moninaisuutta" ajetaan aivottomasti muiden muassa koulutukseen, viranomaistahoihin ja ammattiliittoihin. Koko ideologian perusajatus rakentuu newspeakille ja äärimmäisen poliittisesti korrektin kielenkäytön sävyttämille ideoille, joilla ei ole mitään vastinetta konkreettisessa, fyysisessä todellisuudessa, kuten "setä on täti, koska sukupuoli on mielentila" ja se on soo soo ja hyi häpeä, jos et ajattele näin.

Ylilyöntejä on tullut tässä asiassa viime aikoina niin paljon, ettei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka kauan tämä pelleily vielä tulee jatkumaan ja missä vaiheessa enemmistö, joka edustaa lähes 100 %:a ihmisistä, tulee laittamaan sille stopin. Siinä vaiheessa, kun hommasta on viimeinenkin alkuviehätys karissut ja televisiossa itsekeksityistä pronomineistaan vollottavat uniikit lumihiutaleet sekä mies- ja naisoletetuista puhuminen alkavat vaihteeksi tuntua taas ankeilta? Siinä vaiheessa, kun sukupuolisegregoidut pukukopit ja naisurheilu päätetään vaihteeksi keksiä uudestaan, kun naiset eivät fysiikkansa vuoksi pärjänneetkään itsensä naiseksi kokeville biologisille miehille ja Caster Semenyan kaltaisille intersukupuolisille? Siinä vaiheessa, kun ilman "portinvartiointia" sukupuolenkorjausleikkauksiin hetken massahuumassa menneet ihmiset alkavat joukolla katua leikkauksiaan, tekevät itsemurhan tai detransitioituvat ja menevät tiedotusvälineisiin puhumaan sukupuolenvaihdoksia vastaan, jolloin yleinen ilmapiiri kääntyy siihen suuntaan, että kaikki sukupuolenvaihdosleikkaukset kielletään. Vai onko niin, että koko idea transsukupuolisten hoitamisesta sukupuolenvaihdoksin on kussut jo alusta alkaen ja nämä nykyiset transsukupuolisten yritykset koko yhteiskunnan muuttamiseksi heidän tarpeitaan varten ovat suoraa seurausta heidän ahdistuksestaan ja pahasta olostaan, johon sukupuolenvaihdos ei tuonutkaan toivotunlaista muutosta, vaikka he ovat edelleen sen kannalla ja haluavat sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Olisiko jo silloin vuonna 1950, kun Christine Jorgensen ensimmäisenä sukupuolenvaihdosleikkauksesta henkiin jääneenä ihmisenä leikattiin miehestä naiseksi jonkun ennalta viisaan pitänyt nähdä, että näin ei olisi pitänyt toimia, koska nämä hoidot tulisivat yleistymään ja normalisoitumaan jokaisella tulevalla vuosikymmenellä ainakin 2010-luvulle saakka ja samalla aiheuttaisivat koko yhteiskunnassa vaikuttavan mies- ja naiskäsitysten muokkautumisen epäterveeseen suuntaan, jonka seuraukset ovat pitkälti vasta nyt nähtävissä?"

Blogi takaisin linjoilla

Ette te vielä minusta eroon päässeet. Sori.

Moikkamoi. Blogi on ollut viime huhtikuusta saakka piilotettuna eli näkynyt ainoastaan minulle itselleni. Tarvitsin tauon aivan kaikesta keskittyäkseni olennaiseen eli ruudun toisella puolella oleviin juttuihin. Syynä henkilökohtainen scheisseni, pääasiassa detransitioni, mutta tässä on ollut muutakin draamaa. Voimat tilapäisesti loppui. Tarkoitus oli olla blogitauolla vain korkeintaan kesäkuuhun, mutta yliarvioin oman jaksamiseni ja päädyin taukoilemaan tänne syyskuuhun saakka.

Nyt olen kuitenkin takaisin ja tarkoitus on jatkaa bloggailua entistä ehompana. Pahimmat scheisset on nyt käyty läpi ja draamat draamailtu. Elämässä on hiukan päivitystä muutenkin. Aloitin uusintakierroksen transpolilla, sain B-lausunnon psykoterapian aloittamista varten, sain opiskelupaikan ja aloitin viikko sitten yliopisto-opinnot, muutin toiselle puolen Suomea rauhallisempaan paikkaan ja löysin itseni kihloista. Eli eiköhän tämä tästä.

Blogin ulkoasua on pikkasen päivitelty ja päivitin myös LGBT-sanaston, jonka huomasin auttamattomasti vanhentuneen. Sekin vain neljässä vuodessa (alkuperäinen sanasto on vuodelta 2014). Sanastoon on nyt lisätty kaikenmaailman muunsukupuolisuusjutut ja pari muutakin viime aikoina yleistynyttä termiä. Eli jos joku asia mietityttää, niin käykää tsekkaamassa sanastosta. Sanaston kommenttiosiossa on myös sallittua käydä keskustelua.

Tästä homma etenee. Mitäs lukijoille kuuluu?

Jodelista bongattua.

Musta orkidea eli helvettiin ja takaisin

Puuh. No niin, jatketaan harjoituksia.
Kirjoitin edellisessä tekstissäni elämässäni tapahtuneista dramaattisista muutoksista. Lyhyesti: tulin siihen lopputulokseen, että sukupuolenvaihdokseni oli brutaali virhe. Jatkan tästä eteenpäin biologisessa sukupuolessani eli naisena. Tämä on painajainen, sillä hormonihoito on paikoin muokannut minut tunnistamattomaksi ja minulle on tehty kaksi leikkausta. Hormonien tai leikkausten kummankaan jälkeä ei saa tekemättömäksi eli olen tässä silvotussa ja runnellussa kehossa jumissa koko loppuelämäni. Olen uinut ihmisyyden pimeimmässä likakaivossa viime vuoden (2017) lopusta lähtien ja kävin hyvin lähellä täydellistä romahdusta. Hain apua, sain sitä ja minulla on nyt lähetteet vetämässä eteenpäin. Minulle määrätyt lääkkeet ovat auttaneet ihan oikeasti ja tilanne on nyt kutakuinkin handussa. Niin handussa, kuin tällainen tilanne voi nyt ylipäätään olla. Eli ei oikeastaan handussa lainkaan. Toimintakykyinen minä kuitenkin olen, sillä olen ollut töissä koko ajan normaalisti. Haluan nyt tässä kirjoituksessa jakaa fiiliksiä detransitiosta (=vaihtaminen takaisin alkuperäiseen sukupuoleen) hieman enemmän.

Edellisen tekstini kommenttiosiossa joku kysyi, että tehdäänkö minulle nyt uusia leikkauksia takaisin naiseksi. Ei tehdä. Minä olen nyt tässä kohtaa perseillyt hormoneilla ja leikkauksilla niin paljon, etten halua koskea niihin enää edes lipputangon pituisella seipäällä. En tahdo edes minulle lääkärissä tarjottua estrogeenikorvaushoitoa. En tunge kehooni mitään ylimääräistä ja keinotekoista sinne kuulumatonta enää koskaan. Minulta on leikattu kohtu ja munasarjat irti eli kehoni ei nykyisessä normaalitilassaan tuota luonnollisesti enää mitään hormonia. Olen kastraatti. Olkoon siis niin. Lisäksi, kuten edellisessä tekstissäni selitin, suurin ongelma minulle koko tässä transperseilyssä oli voimakas, ahdistava tunne siitä, että valehtelen. Minä valehtelen maailmalle, muille ihmisille ja ennen kaikkea itselleni. Minä uskottelen olevani jotakin, mitä en ole. En tee tuota enää koskaan. Olen tästä lähin täysin rehellisesti vain sitä, mitä olen, eli lihamyllystä läpimennyt nainen. Eli ei, minulle ei tulla laittamaan silikonirintoja, eikä mitään muutakaan. Rintani on leikattu irti. Kertaalleen irtileikattua ei saa takaisin. Olkoon siis niin. Jos joku kysyy, niin sitten vastaan täysin rehellisesti. Olen saanut valehtelusta sekä kiertelystä ja kaartelusta tarpeekseni koko loppuiäkseni.

En ole vielä tehnyt sosiaalista muutosta työpaikallani, sillä en vaan yksinkertaisesti ole jaksanut. Olen vaihtanut sukupuolta työpaikalla jo kerran aikaisemmin. Se ei ole kiva eikä helppo rumba ja en ole toistaiseksi jaksanut sitä. Ilmiannoin kuitenkin itseni lähipiirilleni, pyysin julkisesti anteeksi somessa kaikilta, joille olen vuosia valehdellut (en ole avoimesti trans) sekä otin yksityiselämässäni käyttöön alkuperäisen nimeni. Olen uusille tapaamilleni ihmisille esittäytynyt alkuperäisellä nimelläni. Virallista nimen- tai sotunmuutosta en ole vielä tehnyt, sillä siihen tarvitaan transpolia, minne on kuuden kuukauden jonot. Vapaa-ajallani olen jo jonkin aikaa käyttänyt pelkästään naisten vaatteita. Esiinnyn miehenä enää ainoastaan työpaikalla, mutta sekin loppuu hyvin pian, sillä sopimukseni on määräaikainen. Uuteen työhön menen naisena. Kirjoitan siitä lisää, kun sen aika tulee.

Detransitio takaisin naiseksi on tuntunut pääasiassa erittäin helpottavalta. Kun ensimmäisen kerran laitoin mekon päälleni ja totesin itselleni, että nyt olen nainen, niin tunsin pelkkää helpotusta, sillä nyt olen viimein lakannut valehtelemasta. Alkuun sain lähes päivittäisiä pakokauhuun asti meneviä ahdistuskohtauksia, kun vanha tuttu dysforia iski silmille oikein kunnon voimalla. Olin jo ehtinyt unohtaa näiden miespuvussa viettämieni vuosien aikana, että miltä dysforia voi tuntua, ja dysforia iski minua naamaan kuin rautainen nyrkki. Opin kuitenkin yllättävän nopeasti käsittelemään noita tuntemuksia ja etenkin siksi, että en enää antanut niille valtaa. Koska silmäni olivat avautuneet, niin en enää voinut paeta harhoihini ja sulkea todellisuutta pois mielestäni. Minulla ei enää ollut sitä mahdollisuutta, että pakenisin kehoani tai sukupuoltani transsukupuolisuuden tai sukupuolenvaihdoksen ajattelemiseen. Se tie oli jo käyty loppuun asti. Kyse on nimenomaan pakenemisesta. Pakokauhun tilalle tuli pikkuhiljaa pelkkä helpotus, kun huomasin, miten uskomattoman huojentavalta tuntuu se, etten teeskentele enää mitään. Tajusin esimerkiksi jo ekalla reissullani naisten julkiseen vessaan, ettei minun tarvitse enää murehtia sellaisista pikkujutuista, kuten että miltä kuulostan käydessäni vessassa. Koska minulla ei ole miehen vermeitä, niin en miestenvessassa kuulosta siltä, miltä pitäisi, ja julkisista vessoista olikin muodostunut minulle painajainen. Erityisesti sellaisista, joissa on pahviset seinät koppien välillä, sillä viereisen kopin jamppa kuulee jokaisen pisarankin putoamisen. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta tuo oli oikeasti ahdistavaa ja olin onneni kukkuloilla, kun naistenvessassa sain suhistella menemään täysin vapaasti ilman mitään peittelyä tai kuumotusta.

Kaikki kulissit on revitty alas. Kaikki naamarit on poltettu totuuden roviolla. Minä en salaile enkä uskottele enkä teeskentele enää mitään. Se, että minä olisin mies, on pelkkä iso paksu valhe. Minun miesidentiteettini on keksitty identiteetti. Sitä ihmistä ei ole olemassa. Nyt jokainen näkee minut kymmenen kilometrin päästä täydessä alastomuudessani juuri sellaisena kuin oikeasti olen. En pysty sanoin kuvailemaan, miten uskomattoman hyvältä tuntuu vuosien salailun, valehtelun, peittelyn, kiertelyn ja kaartelun jälkeen olla täysin avoimesti ja piilottelematta sitä, mitä on. Ja mikä tärkeintä, tiedän nyt itse, että kuka ja mikä olen. Katsoin eräänä päivänä peiliin ja hämmästyin, sillä minä tunnistin itseni. Tuntui siltä, kuin olisin saanut kadottamani kasvot takaisin. Se oli uskomaton tunne.

Se henkilö, joka minä olen, on nainen. Minä olen elämän (kirjaimellisesti) kolhima lesbonainen, jolla on murtunut mieli ja särkynyt sydän. Jokainen kykenee näkemään sen, joten miksi uskotella muuta. Minun piti jauhautua lihamyllyssä ja uida halki elämän ja ihmisyyden pimeimpien ja haisevimpien sontaviemärien sen tajutakseni ja sisäistääkseni. Mutta löysin sieltä likaviemäristä jotakin mittaamattoman arvokasta. Löysin sieltä itseni.

Matkani helvettiin ja takaisin on opettanut minulle ennen kaikkea sen, että kuka ja mikä minä olen. Se on opettanut minulle sen, että kuka ja mikä minä en ole. Minä olen paennut itseäni ja maailmaa harhoihin ja valheeseen ja yrittänyt tulla joksikin, mitä en ole. Tuo tie on nyt kuljettu loppuun asti. En voi enää olla mitään muuta kuin se, mitä olen. En voi enää muuta kuin hyväksyä sen, että kuka ja mikä olen. Olen saanut kokea nahoissani erittäin kipeästi sen, että kuka ja mikä en ole ja miksi en voi koskaan tulla. En toista tuota virhettä enää koskaan. Nyt tiedän, että kuka olen ja hyväksyn itseni. Olen vahva siinä, mitä olen. Voisin kirjoittaa kirjan yleisistä kamppailuistani elämässä. Ehkä kirjoitankin.

Olen kulkenut helvetin läpi ja tuossa tulessa minusta on palanut pois kaikki turha ja jäljelle on jäänyt pelkkä oleellinen ja kirkas ydin. Tunnen vahvuuteni ja tiedostan puutteeni ja ennen kaikkea hyväksyn vajavaisuuteni. Puutteeni ja vajeeni ovat tässä kohtaa varsin lukuisat ja maailma on täynnä asioita, joita en voi koskaan saada useasta syystä. Mutta ei se mitään. En enää koe tarvetta tai halua olla jotakin, mitä en ole, tai viitsi hävetä sitä, mitä olen. Minä olen minä. En voi olla mitään muuta kuin minä. Tuntuu ensimmäistä kertaa koko elämässäni hyvältä olla minä. Olen ensimmäistä kertaa läsnä kehossani ja omassa elämässäni. En toki selvinnyt helvetistä naarmuitta. Siitä on todisteena jäljet kehossani ja kannan noita jälkiä mukana koko loppuikäni. En tahdo peittää enää niitäkään ja siksi olen tästä lähin avoimesti lesbonainen, joka luuli olevansa mies eli sekaisin kuin seinäkello siis. Paskaakos tässä. Ottakaa tai jättäkää.

Opettelen vasta naisena elämistä. Kaikki tuntuu oudolta ja uudelta. Olen ehtinyt unohtaa hirveästi asioita ja loput yritin aina edellisessä elämässäni kieltää tai selitellä olemattomiin. Aion jatkaa tästä aiheesta puhumista. En enää usko lainkaan transsukupuolisuuden olemassaoloon siinä muodossa, missä se tällä hetkellä yleisesti ymmärretään. Transsukupuolisuus on mielenterveyshäiriö ja identiteettiharha. Se on aina oire jostakin muusta ja isommasta. Transsukupuolisille tyypilliset puheet siitä, että sukupuolenvaihdoksen myötä he tulevat siksi ihmiseksi, joka he todellisuudessa sisäisesti ovat, on silkkaa paksua ja törkeää tuubaa. Kenenkään ihmisen sisällä ei ole toista, hänestä irrallista ihmistä. Väärään kehoon syntyminen on yksinkertaisesti täysin mahdotonta, sillä mieli ja keho ovat yhtä ja samaa kokonaisuutta. Minä olen nainen. Minä en ole mies. Yrittämällä tulla mieheksi yritän nimenomaan tulla joksikin sellaiseksi, mitä en ole. Sukupuolenvaihdos ei tee minusta omaa itseäni, vaan detransitio eli harhasta luopuminen tekee minusta oman itseni. Minä syleilen omaa, autenttista itseäni vasta nyt lopettamalla transuilun ja hyväksymällä naiseuteni.

Odotan tällä hetkellä pääsyä takaisin transpolille. Odotan uutta käyntiä mielenkiinnolla, sillä minua kiinnostaa oikeasti, että mitä he minulle vastaavat, kun esitän muutamat tiukat kysymykset. Aion myös nostaa heitä vastaan syytteen hoitovirheestä. Täten aloitan omalta osaltani konkreettisen taistelun tätä nykyisin vallitsevaa hulluutta vastaan. Aiheesta lisää, kun asia jossain kohtaa etenee.



There's a hope that's waiting for you in the dark
You should know you're beautiful just the way you are
And you don't have to change a thing
The world could change its heart
No scars to your beautiful
We're stars and we're beautiful

No better you than the you that you are
No better life than the life we're living
No better time for your shine, you're a star
Oh, you're beautiful, oh, you're beautiful

Keisarin uudet vaatteet

Yle Areenassa on katsottavissa viime perjantaina ilmestynyt Transperjantai, jossa keskusteltiin transsukupuolisuudesta. Illan vieraina olivat Viivi Luoma (biologinen nainen, joka sai transpoliklinikalta transsukupuolisuusdiagnoosin, mutta ei koskaan lähtenyt varsinaiseen sukupuolenvaihdosprosessiin) sekä Amanda Majasaari (sukupuolensa naiseksi vaihtanut biologinen mies). Ohjelmassa esitettiin kiintoisia pointteja sekä otettiin kantaa translapsi-ilmiöön. Suosittelen katsomaan ohjelman. Ohjelma sai minut ymmärtämään pari pointtia ja kirjoitan nyt siitä.

Ihan ensiksi, ohjelmassa haastateltavana ollut Viivi Luoma on kiinnostavin näkemäni henkilö hetkeen. Hänen esittämänsä ajatukset muistuttavat kovasti omiani, tosin sillä erotuksella, että minä hyppäsin kaninkoloon, mutta Viivi ei. Viivi kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja sieltä tuli aivan tyypillistä transsukupuolisten settiä. Eli biologisena tyttönä Viivi ei lapsuudessaan koskaan kokenut tyttöyttä tai naiseutta omakseen, hän tykkäsi lukea Tarzaneita, meni kouluun pojaksi pukeutuneena ja murrosikä kehonmuutoksineen oli hänelle hyvin vaikeaa aikaa. Hän oli kilpapainija ja treenasi niin paljon, että kuukautiset jäivät pois, mistä hän oli riemuissaan. Kova treenaus myös piti hänen kehonsa kulmikkaana. Hän oli yksinäinen, sillä hänellä ei ollut tyttöjen kanssa mitään yhteistä, mutta pojat eivät ottaneet häntä mukaan. Hän päätyi transpoliklinikalle sukupuolidysforian vuoksi ja hänet diagnosoitiin siellä transsukupuoliseksi. Lääketieteellistä sukupuolenvaihdosprosessia mieheksi Viivi ei kuitenkaan koskaan aloittanut. Ohjelmassa hän on niin miehen näköinen, että luulin häntä mieheksi. Naiseksi hänet paljasti vain hänen äänensä. Myös hänen puhetapansa on hyvin epänaisellinen. Minulla on miespuolinen tuttava, joka näyttää Viiviltä ja puhuukin ihan samalla tyylillä. Hämmentävää.

Kiinnostavaa tässä on se, että Viivi ei ikinä aloittanut transprosessia. Minusta on hämmästyttävää, että miten samanlaisia kaikkien sukupuolidysforiaa jossain muodossa kokeneiden ihmisten lapsuus- ja nuoruuskokemukset ovat. Olen kirjoittanut tässä blogissa aiemmin ihmisistä, jotka pitivät itseään transsukupuolisina, mutta eivät aloittaneet transprosessia sekä ihmisistä, jotka aloittivat transprosessin, mutta keskeyttivät tai peruuttivat sen. Sitten on vielä se porukka, joka käy sukupuolenvaihdoksen läpi eli ns. varsinaiset transsukupuoliset. Kaikilla näillä kolmella ryhmällä on aivan samanlaiset kokemukset. He kaikki päätyvät pitämään itseään transsukupuolisina samoista syistä. Eroa on vain siinä, että miten he käsittelevät noita kokemuksia, tuntemuksia ja ajatuksia. Aiemmassa kirjoituksessani esittelin kolme biologista naista, jotka pitivät itseään transsukupuolisina, mutta eivät aloittaneet transprosessia. Tässä vielä heidän tarinansa uudestaan. Nämä ovat lyhyitä tiivistelmiä pitemmistä jutuista, jotka ovat ilmestyneet 4th Wave Now -blogissa englanniksi. Klikkaa linkeistä itsesi täysipituiseen kirjoitukseen.

Charlie Rae oli tyttö, joka rakasti pelata jalkapalloa ja harrasti tae kwon do:ta, eikä ymmärtänyt muita tyttöjä ollenkaan. Hän halusi leikkiä vain poikien kanssa. Hän halusi olla poika, mutta hänen äitinsä oli todella jalat maassa, eikä hyväksynyt ollenkaan tällaista puhetta. Hänen äitinsä oli ns. vahva nainen, eikä ottanut sukupuolidysforiaa lainkaan vakavasti. Hän oli sitä mieltä, että tyttö voi tehdä tasan mitä haluaa, eikä se tee hänestä poikaa. Hän ei suostunut kutsumaan Charlieta poikatytöksi. Äiti sanoi: "Mitä helvettiä oikein puhut? Ei, sinä olet tyttö". Teini-iässä Charlie löysi uuden kaveripiirin, missä oli hänenkaltaisiaan poikamaisia tyttöjä. Hän tunsi viimein yhteenkuuluvuutta toisiin tyttöihin ja tuli siihen tulokseen, että hänen äitinsä oli aina ollut oikeassa. Charlien viesti sukupuolisesti poikkeavien lasten vanhemmille on: älkää ottako sitä niin kauhean vakavasti.

Juniper oli tyttö, jolla oli hyvin herkkä kaksoisveli, kun Juniper itse oli voimakasluonteinen. Lapsina he katsoivat itseään peilistä ja veli sanoi: "Minun olisi pitänyt olla tyttö ja sinun poika, koska minä olen meistä kauniimpi". Koulussa veljeä kiusattiin ja veli juoksi Juniperin luo turvaan. Lopulta toisetkin pojat tulivat Juniperin luo turvaan, jos heitä kiusattiin. Juniperin veli piti Juniperiä veljenä eikä siskona. Juniper koki, että Jumala oli tehnyt virheen ja hän rukoili, että heräisi aamulla poikana. Hän koki murrosiässä kehonsa muutokset todella ahdistavina ja hänestä tuli itsetuhoinen. Hänen veljensä oli teininä ristiinpukeutuja (crossdresser) eli käytti mekkoja ja meikkiä. 18-vuotiaana Juniper ymmärsi olevansa lesbo ja se oli hänelle todella vaikea asia. Hän tapasi transsukupuolisia ja vakuuttui siitä, että hän oli itsekin transsukupuolinen. Myöhemmin hän ymmärsi, että hän ei ole mies, vaan hän on vahva maskuliininen nainen ja se on täysin ok. Hän on helpottunut, ettei koskaan ryhtynyt mihinkään sukupuolenvaihdoshoitoihin ja on huolestunut nykymeiningistä, missä sukupuolisesti poikkeavia lapsia pidetään heti transsukupuolisina ja heitä rohkaistaan sukupuolenvaihdokseen. Hänen veljensä lakkasi ristiinpukeutumasta myöhäisteini-iässä. Juniperin mielestä hänen ja hänen veljensä pitäminen transsukupuolisina lapsina olisi ollut tuhoisaa, sillä hänestä heidän molempien ongelmat olivat traumaperäisiä.

Dot oli lapsena poikamaisella tavalla aggressiivinen tyttö. Hän leikki poikien kanssa tappeluleikkejä, metsästi ötököitä, vihasi mekkoja ja repi barbie-nukeilta päät irti. Hän samaistui voimakkaasti miehiin sekä elokuvien ja TV-sarjojen miespuolisiin hahmoihin. Hän ei tullut tyttöjen kanssa toimeen ja vihasi tyttöjä. 10-vuotiaana hän koki, että hänen kehonsa on väärä. Hän häpesi kehoaan ja sulkeutui omiin fantasiamaailmoihinsa, jotta hänen ei tarvitsisi kohdata todellisuutta ja omaa kehoaan. Eräs sukulaismies käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen ja Dot alkoi unelmoida mieheksi muuttumisesta, omasta peniksestä ja fyysisestä voimasta. Teininä hän koki voimakasta tarvetta olla yksi pojista ja tulla hyväksytyksi yhtenä pojista. Hänen oli vaikeaa suhtautua tyttöihin. 18-vuotiaana hän tuli tietoiseksi seksismistä ja että pojat näkivät hänet yhtenä tytöistä ja siten seksiobjektina. 20-vuotiaana hän löysi feministiset yhteiskuntateoriat ja nämä ohjasivat hänet tarkastelemaan omaa naiseuttaan ja naiseutta ylipäätään erilaisista näkökulmista. Vuosien tutkiskelun jälkeen hän lopulta hyväksyi naiseutensa.

Nämä kaikki ovat aivan tyypillisiä transsukupuolisten kokemuksia. Transfoorumit ovat vastaavaa täynnä ja olen lukenut samaa settiä lukemattomilta ihmisiltä, jotka menivät sukupuolenvaihdosprosessiin. Jos kokemukset ovat identtisiä, niin miksi joku käy sukupuolenvaihdosprosessin läpi ja joku toinen ei? Minusta tämä on äärettömän tärkeä kysymys etenkin näinä nykyisinä transhypetyksen aikoina. Se, että henkilöllä on sukupuolidysforiaa, kehodysforiaa, kuulumattomuuden tunnetta, vastakkaisen sukupuolen piirteitä tai kiinnostuksenkohteita tai muita transsukupuolisten tyypillisiä kokemuksia, ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Detransitiotapaukset eli ihmiset, jotka halusivat peruuttaa sukupuolenvaihdoksensa osoittavat, että henkilön pitäminen transsukupuolisena liian heppoisin perustein on katastrofaalista. Transsukupuolisuus ei ole yksiselitteinen tai yksinkertainen asia. Se ei ole sellaista niinkuin homous - sinä joko olet homo tai et ole. Sukupuoli-identiteettiongelmat ovat hyvin, hyvin monimutkainen vyyhti, johon voi olla monia syitä ja myös monia ratkaisuja. Kuka siis lopulta on trans ja kuka ei?

Suosittu selitys transsukupuolisuudelle on elimellinen syy eli että transsukupuolisten aivojen rakenteessa on jotakin poikkeavaa, heillä on vastakkaisen sukupuolen aivot yms. Wikipedia kertoo aiheesta hyvin. Ehkä näin onkin joidenkin ihmisten kohdalla, mutta me emme tiedä, että millaiset aivot kenelläkin on. Aivojen rakennetta ei voida tuosta vaan tutkia elävältä ihmiseltä ja transtutkimuksissakaan kenenkään aivoja ei skannata. Minäkään en tiedä omien aivojeni rakenteesta yhtään mitään. Kaikki on silkkaa arvailua. Olen siksi hylännyt tämän aivoteorian ja tullut siihen tulokseen, että meillä on erilaisia ihmisiä, joilla on erilaiset taidot selviytyä ongelmiensa kanssa. Ihmisillä on myös huomattavan erilaiset kyvyt selviytyä arkielämässä kehodysforian kanssa. Osan se lamaannuttaa aivan täysin ja nämä yksilöt eivät kykene käyttämään julkista vessaa, harrastamaan seksiä tai edes puhumaan puhelimessa. He tyypillisesti eristävät itsensä neljän seinän sisään ja ovat kaikinpuolin syrjäytyneitä ja onnettomia. Osa kykenee jatkamaan arkielämää, kuten työssäkäyntiä ja solmimaan parisuhteitakin, mutta kärsivät sisäisesti ja lopulta katkeavat. Olen seurannut sivusta useaa sellaista tapausta, joka harkitsi sukupuolenvaihdosprosessia tai jopa palavasti halusi siihen, mutta vuosien varrella oppikin hyväksymään kehonsa ja lakkasi kokonaan pitämästä itseään transsukupuolisena, vaikka dysforia olisi aiemmin aiheuttanut heille erittäin suuria ongelmia. Sitten on tämä sakki, joka omien sanojensa mukaan olisi tappanut itsensä, jos ei olisi pystynyt aloittamaan transprosessia. He tyypillisesti sanovat, että sukupuolenvaihdos pelasti heidän henkensä ja että se on paras heille koskaan tapahtunut asia. Osan kohdalla helpotus sitten kuitenkin jää vain väliaikaiseksi ja he haluavat vaihtaa takaisin alkuperäiseen sukupuoleen. Pelkkä henkilön kokemus siitä, että hänen sukupuolensa on väärä, ei siis määritä sitä, että mitä asialle tulisi tehdä, vaikka dysforia olisi kuinka syvä. Raja transsukupuolisuuden ja ei-transsukupuolisuuden välillä on veteen piirretty viiva. Missä se raja menee? Se ei ole mikään yksinkertainen kysymys ja sen pitäminen yksinkertaisena tai joko-tai -asiana on vakava virhe. Tai mitä jos sitä rajaa ei olekaan?

Transperjantai-ohjelman osana näytetään lyhyt dokumentti translapsista ja nuorista. Dokumentin loputtua toimittaja kysyy Viiviltä ja Amandalta heidän kokemuksistaan. Viivi sanoo, että maailmasta on tullut satu, mutta se ei ole prinsessasatu. Se on "keisarin uudet vaatteet" ja jonkun pitää sanoa, että tämä touhu ei ole totta. Viivi toteaa myös, että hän on kyllästynyt itseensä ja omiin kokemuksiinsa. Hän sanoo haluavansa keskittyä siihen, että mikä on totuus. Totuus ei ole sitä, mitä ihmisellä on sisällään, vaan totuus on jotain sellaista, mikä annetaan ulkoapäin. Viivin mielestä hänen omat kokemuksensa ovat vähäpätöisiä - maailmassa on jotakin suurempaa kuin hän ja tuo suurempi on se, mikä lopulta todella on tärkeää.

Tässä taitaa olla tiivistettynä se, että miksi Viivi ei lähtenyt sukupuolenvaihdosprosessiin. Hänen ajattelunsa on analyyttistä ja hän keskittyy koviin ja kylmiin faktoihin. Identiteetti- tai tuntemuskysymykset eivät kiinnosta häntä. Viivi tietää olevansa biologinen nainen, joten hänen kokemuksensa siitä, että hän on jotain muuta, on merkityksetöntä tämän totuuden edessä. Hän sanoo, että koki sukupuolenvaihdoksen vievän hänet vain ojasta allikkoon. Jos hän on nyt masentunut ja yksinäinen kääpiökokoinen nainen, niin onko hänen muka parempi olla masentunut ja yksinäinen kääpiökokoinen eunukki? Tämä ajattelu kertoo paljon siitä, että millainen persoona Viivi on. Hänen ajattelunsa on hyvin samanlaista kuin omani ja hän on päätynyt monen asian suhteen kanssani lähes identtisiin johtopäätöksiin. Mutta sillä erotuksella, että minun piti ensiksi hypätä kaninkoloon ymmärtääkseni tämän kaiken. Viivi kykeni samaan hyppäämättä.

Ohjelman toinen haastateltava Amanda Majasaari on täysin toisenlainen persoona. Amanda toistelee transaktivistien perussettiä. Kätilö "määritteli" hänet pojaksi. Hänen sisällään oli aina nainen ja tuo nainen on se henkilö, joka Amanda todella on. Hänen entinen minänsä on kuollut. Voi olla olemassa "chicks with dicks". Transsukupuolisten pakkosterilointi on ihmisoikeuksien vastaista. Ja niin edelleen. Amanda suorastaan sädehtii ja hän tsemppaa translapsia ja transnuoria. Yleisössä olevilla yläasteikäisille "transnuorille" hän sanoo olevansa ylpeä heistä ja miten ihanaa on se, että näiden nuorten ei tarvitse olla kaapissa niinkuin hän itse joutui olemaan. Kiinnostavaahan tässä on se, että Amanda itse oli täysin kaapissa pitkälle aikuisikään saakka ja vaihtoi sukupuolensa miehestä naiseksi vasta yli nelikymppisenä. Hänessä on sellaista lapsekasta vapautta ja riemua, jota tuntee ihminen, joka on ollut koko ikänsä sidottuna pimeässä ja joka vihdoin on rikkonut kahleensa ja voi levittää siipensä ja lentää valoa kohti ilman mitään esteitä, hengittää vapaasti ja olla vapaa. Amandaa ei kiinnosta, että hän on biologinen mies. Hän kokee olevansa nainen ja tuo kokemus on ainoa, millä on merkitystä.

Amanda kompastuu samaan asiaan kuin moni muukin translapsia tsemppaava aikuinen transsukupuolinen. Hän ei ymmärrä, että hän teki oman ratkaisunsa kypsällä aikuisiällä ja aikuisen ymmärryksellä vuosien ja vuosien pohdinnan jälkeen. Hän oli mennyt naimisiin miehenä ja saanut lapsia miehenä. Hänellä oli vuosia aikaa pohtia elämäänsä, peilata kokemuksiaan ja lopulta tehdä ratkaisunsa. Hän tykkäsi pukeutua naisten vaatteisiin jo lapsena ja piilotti asian kaikilta (hän kertoo, miten kirjaimellisesti meni kaappiin piiloon isäänsä). Hän yritti vuosia "parantua" naisidentiteetistään, tuloksetta, ja piilotti sen ympäristöltään ja läheisiltään koko ikänsä. Hän tsemppaa translapsia, koska ei halua näiden joutuvan kokemaan samaa kuin hän. Hän ei ymmärrä, että lapsen tai nuoren tilannetta ei voida edes verrata hänen omaansa. Lapsella tai nuorella ei ole hänen elämänkokemustaan. Lisäksi toinen ihminen ei ole hän. Se, mikä oli ratkaisu hänelle ei ole välttämättä ratkaisu toiselle ja päinvastoin. Olen ollut huomaavinani, että juuri Amandan kaltaiset ihmiset haluavat kaikkein sinnikkäimmin sulkea korvansa transkokemukseen liittyviltä ongelmilta, kuten detransitiolta, traumaperäiseltä dissosiaatiolta tai transsukupuolisten mielenterveysongelmilta (joihin sukupuolenvaihdoshoidot eivät merkittävästi auta). Hän ei tykkää ikävien totuuksien myöntämisestä. Hän ei ymmärrä, että vaikka hänen kohdallaan sukupuolenvaihdos oli oikea ratkaisu, niin monen muun kohdalla se ei ole oikea ratkaisu, oli dysforia miten syvä tahansa, kuten yllä selitin. Monet sukupuolenvaihdoksensa peruuttaneet ovat nimenomaan hyvin nuoria. Aiemmassa kirjoituksessani kerroin myös ihmisistä, jotka vaihtoivat sukupuolensa vanhemmalla iällä, mutta vaihtoivat takaisin alkuperäiseen sukupuoleen sitten kuitenkin.

Kirjoitin aiemmin purkauksen, jossa kerroin fiiliksiäni sukupuolestani. Ajatteluni on samansuuntaista kuin Viivi Luomalla eli minua vaivaa tietoisuus siitä, että olen biologinen nainen. Minä tiedän olevani nainen ja voin sen myöntää maailmalle ilman mitään ongelma, mutta samaan aikaan tiedostan, että en ymmärrä olevani nainen. Olen miettinyt paljon niitä asioita, joita transprosessista luopuneet ihmiset ja sukupuolenvaihdoksen peruuttaneet ihmiset ovat sanoneet ja ongelmakseni on muodostunut nimenomaan tietoisuus biologisesta sukupuolestani sekä sen muuttumattomuudesta ja vahva tunne siitä, että valehtelen koko maailmalle. Asiasta on tullut suorastaan möykky sisuksiini, sillä minä en pidä valehtelusta ylipäätään ja vältän elämässäni valehtelua tietoisesti. Minulla on samanlainen halu ja taipumus keskittyä totuudellisuuteen niinkuin Viivi Luomalla. Oli tuo totuus miten ruma tai epämukava tahansa. Maailma makaa niinkuin se makaa. Se on mitä se on ja se ei muuksi muutu, vaikka kuinka itkisimme ja parkuisimme ja yrittäisimme sitä muuttaa. Me ihmiset olemme pieniä ja voimattomia ja voimme vain nöyrästi ja alistuen hyväksyä sen, mikä on totuus.

Lisäksi olen vaan niin hemmetin väsynyt kaikkeen transpelleilyyn ja sukupuolisekoiluun, että haluan vain lopettaa. Usein en halua edes ajatella tätä koko asiaa. Olen usein leikitellyt ajatuksella, että vaihtaisin sukupuoleni takaisin naiseksi. Sillä vain siten voin lakata valehtelemasta maailmalle ja olla sitä, mitä todellisuudessa olen (eli nainen). Mutta minun ei tarvitse miettiä asiaa minuuttiakaan, kun ymmärrän, että en voi mennä takaisin ja että miksi en voi mennä takaisin. Sille on syy, miksi sukupuolenvaihdokseen lähdin. Sukupuolenvaihdos aikoinaan ratkaisi kaikki suurimmat ja akuuteimmat ongelmani ja hyödyin sukupuolenvaihdoksesta ihan oikeasti. En tiedä, olisinko tässä ilman sukupuolenvaihdosta. En halua takaisin siihen, mitä joskus olin. Pidän ihan oikeasti transhoitojen aikaansaamista muutoksista kehossani ja en halua luopua niistä. Minä en ole koskaan kaivannut alkuperäistä kehoani. Minä en oikeasti kadu sukupuolenvaihdosta. Mutta minua jostain syystä vaivaa kauheasti ajatus siitä, että valehtelen. Valehtelen maailmalle. Valehtelen yhteiskunnalle. Valehtelen ympärilläni oleville ihmisille. Valehtelen itselleni. Minähän en halua valehdella. Haluaisin, että kaikki ihmiset tietäisivät, että mikä minä olen. Mutta samaan aikaan en halua. Haluan olla vain tavallinen mies ja kadota perusheteroiden sekaan. Tästä kaikesta kokemastani ristiriidasta on muodostunut vyyhti sisimpääni.

Jotkut transsukupuoliset ovat kuvanneet, että sukupuolenvaihdos on ollut heille ikäänkuin perhosen metamorfoosi rumasta toukasta kauniiksi lentäväksi perhoseksi. Voisin kuvitella, että tämä olisi jotain sellaista, mitä Amanda Majasaarikin voisi sanoa. Tämä tämmöinen on kuitenkin ns. ideaalitapaus, jossa asiat ovat menneet putkeen, ainakin suurimmaksi osin. Jokaista tällaista tapausta kohden on kuitenkin iso kasa tapauksia, joissa hommat eivät ole menneet ihan niin putkeen tai jossa hommat ovat menneet suorastaan täysin vituralleen. On julkinen salaisuus, että transsukupuolisilla on hyvin paljon mielenterveysongelmia, jotka jatkuvat myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen. Transsukupuolisten itsemurhatilastot myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen ovat moninkertaiset muuhun väestöön verrattuna. Seuraan netin kautta useita transsukupuolisia ympäri maailman ja sieltä voi mitä suurimmassa määrin lukea rivien välistä, että he kokevat kaikennäköistä ristiriitaa vähän samaan tyyliin kuin minäkin, vaikka eivät sitä aina avoimesti myönnäkään.

Sukupuolenvaihdos ei ole mikään metamorfoosi toukasta perhoseksi. Se on kompromissiratkaisu: luovut jostain saadaksesi jotain. Lopputulos on yhä epätäydellinen, mutta vaa’an painot ovat siirtyneet vähän toiseen suuntaan. On yksilön itsensä ratkaisu, että miten hän painonsa punnitsee. Mutta voidakseen punnita mahdollisimman oikein täytyy hänellä olla oikeanlaista tietoa. Nuo metamorfoosijutut ovat suoranaista asiansivuun johtavaa propagandaa, joka ainoastaan vaikeuttaa ja häiritsee punnitusta.

Olen itse kuvannut transsukupuolisuutta elämän rosvosektorina. Transsukupuolisuus on onnettomuus. Se on hyvin vaikea hoitaa ja siitä voi olla mahdotonta päästä eroon. Transhoidot ovat erittäin raskaita myös silloin, kun menevät putkeen. On ainoastaan ihmisen itsensä etu, jos hän voi välttyä sukupuolenvaihdokselta ja oppia hyväksymään kehonsa ja sukupuolensa. Sukupuoli- ja kehodysforian ensisijainen hoitomuoto tulisi olla terapia, jossa ohjataan ihminen näkemään kehonsa toisenlaisessa valossa. Transaktivistit ovat verranneet tällaista terapiaa homojen eheytyshoitoon, mikä on minun näkökulmastani aivan käsittämätön aivopieru. Dysforiattomuushan on tavoiteltava tila. Dysforia on mielenterveyshäiriö samaan tapaan kuin vaikka masennus. Masennuttomuus on myös tavoiteltava tila. Terapia ei ole eheytyshoitoa minkään mielenterveysongelman kohdalla.

Transsukupuolisuus muistuttaa hyvin paljon anoreksiaa ja anoreksiasta on mahdollista parantua terapialla. Eräs suurimmista mielenkiinnonkohteistani koko maailmassa on syömishäiriöt ja nimenomaan anoreksia. Olen lukenut hyvin paljon anorektikoiden foorumeita ja blogeja ja katsonut kaikki dokumentit, jotka vaan olen onnistunut löytämään. Anorektikon kehodysforia, ahdistus ja masennus muistuttavat hyvin paljon transsukupuolisuutta. Anoreksia on hyvin vaikea sairaus ja se voi tuhota ihmisen täysin. Sitä voidaan kuitenkin hoitaa ja siitä voi parantua. Olen miettinyt, että transsukupuolisuuteen voisi ehkä olla mahdollista kehittää toimiva terapiahoito. Transaktivismi muistuttaa minusta pro-ana -liikettä eli anoreksiaa glorifioivaa porukkaa. Pro-ana -porukka pitää anoreksiaa tavoiteltavana tilana, he eivät pidä sitä sairautena ja he eivät halua parantua siitä. Sukupuolisekoilu on luonteeltaan samankaltaista. Olen nähnyt pro-ana -ihmisten haastatteluja ja lukenut heidän sivujaan ja kyseessä on ilmiselvästi hyvin pahasti mielenterveydeltään järkkynyt porukka. Kukaan normaali ihminen ei päädy tuollaiseksi. Pro-ana -porukalla on tyypillisesti kaikennäköisiä mielenterveysongelmia, sosiaalisia ongelmia ja sopeutumisongelmia. Myös tässä suhteessa he muistuttavat sukupuolisekoilijoita. Kyseessä on ikäänkuin samankaltaisen oireilun eri ilmenemismuoto. Minusta tästä asiasta pitäisi ehdottomasti puhua yhteiskunnassa enemmän, mutta transaktivistit ovat kaikkialla läntisessä maailmassa kääntäneet yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmapiirin sellaiseksi, että tästä ei voida puhua ollenkaan. Sillä ei voi olla olematta hyvin vakavia seurauksia (kuten translapsi-ilmiö, mutta siitä lisää myöhemmin). Kaikki olisi ollut estettävissä, mikäli transsukupuolisuutta olisi aina kohdeltu sellaisena kuin se on eli sairautena. Yhteiskunta ei ole koskaan pitänyt anoreksiaa minään muuna kuin sairautena. Miettikää, mitä seurauksia sillä voisi olla, jos pro-ana -porukka saisi yhteiskunnasta samanlaisen kuristusotteen kuin mitä transaktivistit ovat saaneet.

Mitä "sukupuoli" tarkoittaa? Sukupuolen ulottuvuuksista

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani synnyttävästä miehestä, Facebook-bänneistä ja ihmisten heikentyneestä kyvystä tunnistaa sukupuolen eri ulottuvuuksia. Mainitsin, että sukupuolella on ihmiselämässä ja yhteiskunnassa useita eri ulottuvuuksia ja että sen, mistä ulottuvuudesta on milloinkin puhe, voi päätellä yleensä jo kontekstistä ja siten sitä ei tarvitse, tai ei pitäisi tarvita, alleviivata joka kerta erikseen. Nykyään tosin jostain syystä (kaiketi kaiken tämän sukupuolisekoilun ja aivopesun seurauksena) ihmisten kyky tunnistaa ulottuvuuksia ja päätellä niitä kontekstistä on erittäin pahasti rajoittunut ja monasti näkee keskusteluita, joissa osapuolet puhuvat kokonaan eri asioista ymmärtämättä sitä itse ja koko keskustelu taantuu eipäs-juupas -tasolle ja molemmat osapuolet ovat sitä mieltä, että toinen on idiootti ja/tai kiusaa tahallaan.

Sukupuolella on ihmiselämässä ja ihmisyhteiskunnassa useita eri tasoja tai ulottuvuuksia. Nuo ulottuuudet ovat:

1. biologinen
2. sosiaalinen
3. kulttuurinen
4. yhteiskunnallinen
5. sisäinen eli sukupuoli-identiteetti

Tasot menevät jossain määrin päällekkäin, mutta pääsääntöisesti jako on tämä. Käyn tässä tekstissä kaikki tasot läpi ja selitän, mitä ne tarkoittavat ja mitä ne pitävät sisällään.

Sukupuolen 1. ulottuvuus: biologinen

Sukupuolen biologinen ulottuvuus on kaikessa lyhykäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan tämä:

Sukupuoli on ennen kaikkea yksilön lisääntymisbiologinen ominaisuus. Ei enempää eikä vähempää. Olet joko siittävä tai synnyttävä osapuoli. Munasoluja tai siittiöitä tuottava yksilö. XX- tai XY-kromosomi. Jokaikinen ihminen maailmassa on aina jompikumpi ja tätä ominaisuuttaan ihminen ei voi valita eikä vaihtaa. Yksilön lisääntymisbiologia on osa fyysistä todellisuutta samaan tapaan kuin pituus tai paino ja sitä ei voi itsemääritellä toiseksi kuin mitä se on. Biologisessa todellisuudessa sukupuolia on vain kaksi: mies ja nainen, uros ja naaras. Biologinen todellisuus on joko-tai.

Myös sukupuoliroolit ja sukupuolten kognitiiviset erot ja käyttäytymiserot pohjautuvat biologiaan, mutta on olemassa myös hyvin feminiinisiä miehiä ja hyvin maskuliinisia naisia ja se ei tee heistä yhtään vähempää biologisia uroksia tai naaraita, joten siksi rajaan biologisen ulottuvuuden tiukasti lisääntymisbiologiaan ja jätän psykologian alueelle menevät jutut tästä tarkoituksella kokonaan ulos.

Nykyään paljon tapetilla oleva intersukupuolisuus, vanhalta nimitykseltään hermafrodiittisuus, on biologisen sukupuolen kehityshäiriö eli eräänlainen kehitysvamma. Olen kirjoittanut intersukupuolisuuden aiheuttamasta sekaannuksesta aiemmin täällä. Intersukupuolisuutta on olemassa useaa eri lajia. Englanninkielinen Wikipedia listaa intersukupuolisuuden lajeja. Osalla intersukupuolisista on jossain määrin epämuodostuneet sukuelimet, kuten epänormaalin pieni penis tai epänormaalin suuri klitoris, mutta kromosomit ovat joko XX tai XY ja henkilö on normaalisti lisääntymiskykyinen joko miehenä tai naisena. Joillakin intersukupuolisilla on kromosomihäiriö, kuten ylimääräisiä X- tai Y-kromosomeja tai osa kromosomeista ei toimi. Esimerkiksi eräs muoto on yksilö, jolla on XY-kromosomit, mutta Y-kromosomi ei toimi, joten yksilö on kehittynyt naisen näköiseksi. Osalla on epämuodostuneet sukuelimet, esimerkiksi hänellä on naisen ulkoiset elimet, mutta vagina on syvyydeltään hyvin lyhyt, kohtu ja munasarjat puuttuvat ja niiden tilalla on kehon sisällä olevat kivekset. Tällaiset yksilöt ovat kokonaan lisääntymiskyvyttömiä eli he eivät ole biologisesti uroksia eivätkä naaraita. Huomaa, että todellinen hermafrodiittisuus eli yksilön kyky lisääntyä sekä uroksena että naaraana (eli yksilö omaa molemmat toimivat värkit) on ihmisellä tuntematonta. Huomaa myös, että intersukupuolisuus ei ole kolmas sukupuoli eikä se ole sukupuoli-identiteetti, vaan se on kehityshäiriö eli siis poikkeama samaan tapaan kuin Downin syndrooma tai sokeus. Se ei ole myöskään todiste sen puolesta, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi. Voit tutustua suomalaiseen intersukupuolisten itsensä ylläpitämään nettisivuun täällä. Tässä erään intersukupuolisen Youtube-kanava (englanniksi).

Sukupuolen 2. ulottuvuus: sosiaalinen

Sosiaalinen sukupuoli tarkoittaa sitä, että miten henkilö tulee ympäristössään kohdatuksi. Miehen ja naisen sosiaalinen rooli on erilainen ja ihmiset kohtelevat miehiä ja naisia eri tavalla, vaikka kuinka olisivat ideologisella tasolla sitä mieltä, että sosiaalista sukupuolta ei ole olemassa ja pyrkisivät omassa elämässään ja ympäristössään minimoimaan sukupuolen merkityksen. Olen itse sivunnut aihetta esimerkiksi täällä ja Henry Laasasen Facebook on täynnä esimerkkejä aiheesta. Toinen transsukupuolinen bloggaaja Yön supi on kirjoittanut aiheesta hyvin omassa blogissaan.

Ihmisillä on tietty mielikuva ja käsitys miehestä ja naisesta ja miltä mies ja nainen näyttävät, miten he puhuvat, miten he liikkuvat, mistä he pitävät ja eivät pidä ja miten he käyttäytyvät tai miten heidän tulisi käyttäytyä. Miehiltä ja naisilta odotetaan tietynlaista, toinen toisistaan poikkeavaa käytöstä ja heille sallitaan erilaisia asioita. Näissä mielikuvissa ja odotuksissa voi olla yksilötasolla, ryhmätasolla, kulttuuritasolla yms. paljonkin eroa ja liikkumavaraa, mutta raja menee aina jossain. Kun näet miehen tai naisen, joka näyttää tai käyttäytyy hyvin odotetusta poikkeavasti, niin mielesi sanoo jursk ja pidät näkemääsi omituisena. Nämä odotukset ovat usein alitajuisia eli et ole niistä välttämättä itse tietoinen lainkaan. Miehet ovat pääsääntöisesti asiasta paljon tietoisempia kuin naiset ja esimerkiksi sukupuolten sosiaalista ulottuvutta analysoivia blogeja kirjoittavatkin nimenomaan miehet. Naisten näkee usein kieltävän koko sosiaalisen sukupuolen olemassaolon, vähättelevän sen merkitystä yms. eivätkä he ole tietoisia siitä, että missä määrin heidän oma naiseutensa vaikuttaa heidän kokemuksiinsa ja tulkintoihinsa asioista ja maailmasta. Naisen sosiaalinen rooli on laajempi ja liikkuvampi kuin miehen eli naisen on sosiaalisesti sallitumpaa tehdä tai sanoa kaikennäköistä, mikä on miehelle vähemmän sallittua (=mies saa nopeammin negatiivista palautetta ja häneen aletaan suhtautua negatiivisesti). Uskon tämän olevan iso syy siihen, että niin moni nainen ei osaa lainkaan kuvitella, miltä tuntuu olla mies, joten hän kuvittelee miesten elämän olevan samanlaista kuin hänen omansa. Hauskinta on nähdä itseään maskuliinisena tai miehekkäänä pitäviä naisia, jotka sitten kuitenkin käyttäytyvät stereotyyppisellä naisellisella tavalla. En lähde tässä tarkemmin analysoimaan, että mitä tarkoittaa "stereotyyppinen nainen tai mies" tms. sillä aihe on erittäin laaja. Henry Laasanen on analysoinut aiheen puhki omissa blogeissaan ja jatkaa nykyään päivittäin Facebookissa, joten jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa kahlata hänen kirjoituksensa läpi.

Minä olen biologinen nainen, mutta olen vaihtanut sukupuoleni mieheksi. Eli toisinsanoen olen vaihtanut sosiaalisen sukupuoleni mieheksi. Biologista sukupuolta ei voi vaihtaa. Sukupuolenvaihdoshoidot ovat aikaansaaneet muutoksia kehossani, mutta ne ovat pelkästään kosmeettisia. Nämä kosmeettiset muutokset ovat kuitenkin aikaansaaneet sen, että ympäristö tulkitsee minua miehenä. Näytän siis ympäristölle ja siinä oleville ihmisille mieheltä, joten he kohtelevat minua niinkuin olisin mies ja odottavat minulta asioita, joita miehiltä odotetaan. He kohtelevat minua miehenä vaikka tietäisivät minun olevan biologinen nainen. Sosiaalisen sukupuolen muuttuminen aiheutti elämääni dramaattisia muutoksia. Olen sivunnut aihetta täällä.

Yksilön ilmiasu ja käytös vaikuttaa siihen, että miten ympäristö häneen suhtautuu. Esimerkiksi jotkut homomiehet ovat varsinkin nuorina tulleet hyväksytyksi tyttöporukoihin ikäänkuin yhtenä tytöistä. Sosiaalista sukupuolta on mahdollista vaihtaa tai muuttaa. Sukupuolen sosiaalisessa merkityksessä ei siis ole olemassa tiukasti rajattuna vain miehiä ja naisia, vaan myös lukemattomia välimuotoja. Sukupuoliroolit ovat osa sosiaalista sukupuolta ja vaikka sukupuoliroolit voivat olla hyvin tiukat, niin sukupuolirooleilla voi myös leikitellä. Niitä voi vaihtaa tai sotkea.

Sukupuolen 3. ulottuvuus: kulttuurinen

Kulttuurinen sukupuoli menee päällekkäin sosiaalisen kanssa, mutta sillä erotuksella, että kulttuuriseen sukupuoleen liittyy sellaisia asioita, jotka ovat aika- ja paikkasidonnaisia. Eli kulttuurisen sukupuolen piirteet voivat vaihdella aikakaudesta ja kulttuurista toiseen. Kulttuuriseen sukupuoleen liittyy erityisesti pukeutumiseen ja koristautumiseen liittyvät visuaaliset piirteet.

Kulttuurinen sukupuoli ja siihen liittyvät osa-alueet eivät ole kiveenkirjoitettuja tai muuttumattomia. Esimerkiksi pukeutuminen tai harrastukset voivat vaihdella hyvin paljon. Parisataa vuotta sitten Euroopassa miehet käyttivät meikkiä, pitkähiuksisia kiharrettuja peruukkeja, korsetteja, sukkahousuja ja korkokenkiä. Nykyään nuo ovat yksinomaan naisten juttuja. Vielä maailmansotien aikaan hevosharrastus oli miehekästä hommaa, nykyään se on tyttöjen juttu. Historiassa punainen on ollut miesten väri ja sininen tyttöjen. Nykyään on päinvastoin. Joissain kulttuureissa myös miehet käyttävät hametta tai mekkoa. Nuorten miesten klassiseen sivistykseen kuului aikoinaan runonlausunta ja tanssi. Nykyään nuo ovat akkojen hapatuksia. Joissain kulttuureissa miehet ovat pukeutuneet näyttäviin ja värikkäisiin sulkakoristeisiin ja päähineisiin. Meidän aikanamme ja meidän kulttuurissamme ne yhdistetään yksinomaan naisiin. Ja niin edelleen.

Miesten asuja eri kulttuureissa eri aikakausina (klikkaa isommaksi).

On kuitenkin ilmiselvää, että sosiaalisen tai kulttuurisen sukupuolen hämärtäminen, sotkeminen tai muuttaminen ei muuta henkilön biologista sukupuolta. Jos poika laittaa päälleen mekon ja leikkii nukeilla, niin hän ei muutu tytöksi. Biologinen sukupuoli ja sosiaalinen sukupuoli ovat kaksi eri asiaa ja ne käsittävät eri asioita. Pystyt erottamaan henkilön puheesta, että kumpaa hän tarkoittaa, kun hän puhuu "sukupuolesta".

Sukupuolen 4. ulottuvuus: yhteiskunnallinen

Sukupuolen yhteiskunnallinen ulottuvuus menee päällekkäin sosiaalisen ja kulttuurisen kanssa ja on varmaan määrittelijästä riippuvaa, että mitä hän luokittelee mihinkin kategoriaan. Itse erotan yhteiskunnallisen sukupuolen sosiaalisesta siinä, että yhteiskunnallisella tasolla asiaan liittyy virallista lainsäädäntöä. Sosiaalinen taso on kokonaan epävirallista.

Sukupuolen yhteiskunnalliseen ulottuvuuteen liittyy esimerkiksi sukupuolten yhteiskunnallinen asema ja oikeudet. Esimerkiksi naisten asema, juridinen sukupuoli ja homoavioliitto menevät tähän kategoriaan. Historiassa miesten ja naisten juridiset oikeudet ovat eronneet hyvin paljon. Esimerkiksi vielä 1900-luvun alussa Euroopassa naiset eivät saaneet äänestää. Perheessä isällä oli erityisoikeuksia äitiin verrattuna (lapset ja myös lasten äiti olivat miehen omaisuutta ja miehellä oli huomattavaa sanavaltaa heidän ylitseen). Avioerotilanteessa miehellä oli aikoinaan naiseen verrattuna erityisasema (naisen oli paljon vaikeampaa saada ero miehestä kuin päinvastoin). Homoavioliitto eli samaa sukupuolta olevien parien laillinen avioliitto on nykyäänkin avoin kysymys. Historiassa on ollut ja joissain valtioissa nykyäänkin vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutuminen tai vastakkaisen sukupuolen yksilönä esiintyminen on laitonta ja rangaistava teko.

Juridinen sukupuoli menee yhteiskunnallisen sukupuolen kategoriaan. Eli mitä sukupuolta henkilö on virallisesti lain edessä. Minä olen biologinen nainen, mutta olen vaihtaut juridisen sukupuoleni mieheksi. Täten olen lain edessä mies ja minua koskee esimerkiksi asevelvollisuus. Voin mennä naisen kanssa naimisiin ja se luetaan heteroavioliitoksi. Juridisen sukupuolen vaihtaminen on eräänlainen yhteiskunnallinen poikkeuslupa sellaisille ihmisille, jotka eivät enää näytä biologisen sukupuolensa yksilöiltä. Vielä nykyäänkin on valtioita, jotka eivät tunnusta juridisen sukupuolen vaihtamista. Esimerkiksi Thaimaa. Thaimaa kieltäytyy itsepäisesti kohtelemasta lääketieteellisen sukupuolenvahdoksen läpikäyneitä ihmisiä minään muuna kuin biologisen sukupuolensa yksilönä, vaikka nämä kuinka olisivat ilmiasultaan vastakkaisen sukupuolen kaltaisia. Thaimaassa juridista sukupuolta ei voi vaihtaa. Esimerkiksi thaimaalainen transnainen (=biologinen mies) Nok Yollada tuomittiin rikoksesta vankilaan ja hänet tuomittiin miesten vankilaan, vaikka häntä ei erota biologisesta naisesta. Nok sanoi pelänneensä vankilassa raiskausta, mutta Thaimaan tuomioistuin ei ottaisi hänen rikosilmoitustaan käsittelyyn, koska itsepäisesti pitävät hänen vaginaansa leikkausarpena. Olen kirjoittanut aiheesta enemmän täällä.

Sukupuolen 5. ulottuvuus: sukupuoli-identiteetti

Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa sitä, että miten henkilö oman sukupuolensa kokee. Se on siis irrallinen asia siitä, että mitä sukupuolta henkilö on. Minä olen biologinen nainen, mutta koen olevani mies. Minä tiedän olevani nainen, mutta en ymmärrä olevani nainen. Sukupuoli on biologiaa ja yksilön lisääntymisbiologinen ominaisuus, mutta sukupuoli-identiteetti on psykologiaa.

Kun henkilö sanoo, että sukupuolia on olemassa lukemattomia erilaisia tai että sukupuolia on 30 tai että sukupuolia on 1396837920 kappaletta tai niin monta kuin maailmassa on ihmisiä, niin hän tarkoittaa, että sukupuoli-identiteettejä tai tapoja kokea oma sukupuolensa on olemassa x kappaletta. Niinkuin onkin. Sukupuolensa voi kokea monella eri tapaa ja sukupuoltaan voi ilmentää monella eri tavalla. Jos henkilö on biologisesti mies tai nainen, niin se ei tarkoita, että hänen täytyisi olla aina sataprosenttisesti feminiininen tai maskuliininen sosiaalisessa tai kulttuurisessa merkityksessä. On myös olemassa hyvin feminiinisiä miehiä ja hyvin maskuliinisia naisia. Henkilö ei myöskään välttämättä koe varsinaisesti olevansa mitään sukupuolta. Hän vain on jotain sukupuolta.

Trassukupuolisuus on sukupuoli-identiteettiin liittyvä psykologinen ilmiö. Minä olen biologinen nainen, mutta koen olevani mies eli minulla on miesidentiteetti. Transsukupuolisuus on ilmiö, jossa henkilö kokee olevansa vastakkaista sukupuolta kuin mitä hän on biologisesti. Transsukupuolinen kokee sukupuoliristiriitaa. Sukupuoli-identiteetti voi myös olla häilyvä, epämääräinen tai muuttuileva. Nykyään niin trendikäs muunsukupuolisuus menee tähän kategoriaan. Huomaa, että intersukupuolisella ihmisellä voi myös olla vahva mies- tai naisidentiteetti, vaikka biologisesti hän ei välttämättä ole mitään sukupuolta.

Cis-sukupuolinen tarkoittaa henkilöä, joka ei koe sukupuoliristiriitaa. Eli toisinsanoen cis-sukupuolinen on ns. normaali ihminen. Lukijat ovat kuvanneet sitä siten, että se ei ole kokemusta sukupuolesta, vaan sitä, että yksinkertaisesti on jotakin sukupuolta.

Henkilön kokemus hänen sukupuolestaan ei muuta hänen biologista sukupuoltaan tai tee sitä olemattomaksi. Henkilön kokemus sukupuolestaan ei myöskään automaattisesti muuta hänen sosiaalista sukupuoltaan eli sitä, miten muut ihmiset hänet näkevät ja kokevat ja miten he häntä kohtelevat. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hänen kokemuksensa olisi totta. Ainakin hänelle itselleen.

Pulinaa ja pölinää

Kun seuraan sukupuoleen liittyvää keskustelua, niin minulle tulee väkisin mieleen, että moni ns. suvaitsevainen tulkitsee muiden puheita tahallaan väärin. Minulta menee täysin ohi, että mikä tässä sukupuoliasiassa on niin hirveän vaikeaa ymmärtää. Kuten olen sanonut monta kertaa, puheenaiheena olevan sukupuolen ulottuvuuden voi päätellä kontekstistä lähes aina, viimeistään kysymällä pari tarkentavaa kysymystä.

On nimittäin aivan täysin päivänselvää, että kun Pera Perushetero puhuu "sukupuolesta", niin hän tarkoittaa 100% ajasta biologista sukupuolta. Kun Pera Perushetero jankkaa sinulle, että sukupuolia on vain kaksi, niin hän tarkoittaa 100% ajasta biologista sukupuolta. Hänelle ei tule edes mieleen miettiä transsukupuolisia tai muunsukupuolisia. Miksi tahallasi haluat uskoa, että sanomalla "sukupuolia on vain kaksi" Pera Perushetero kieltää transsukupuolisten olemassaolon ja että hänellä on jotain transsukupuolisten oikeuksia vastaan?

"Sukupuolia on vain kaksi" on tietysti päivänselvä fakta ja tämän sanoessaan Pera Perushetero on tietysti oikeassa. Faktan toteaminen ei itsessään ole kannanotto yhtään mihinkään, kuten transsukupuolisuuden olemassaoloon. "Voiko henkilö kokea olevansa toista sukupuolta" on jatkokysymys Pera Perusheterolle. Miksi voi? Miksi ei voi? Mitäs noille tyypeille pitäis yhteiskunnassa tehdä? Se, mikä Pera Perusheteroa vituttaa, on se, että niin iso kasa jengiä kieltäytyy tunnustamasta päivänselviä faktoja ja itsepäisesti inttää sukupuolia olevan 4924659 kappaletta ja intersukupuoliset sitä ja tätä. Iso kasa Pera Perusheteroita ei voisi vähempää välittää muiden identiteeteistä. Mikä siis tarkoittaa sitä, että hänen puolestaan saat vapaasti kokea itsesi vaikka pinkiksi yksisarviseksi tai Napoleoniksi. Ei vaikuta hänen elämäänsä eikä kutita hänen pyllyään. Mutta faktat ovat faktoja, piste.

Vai oletko ihan vakavissasi sitä mieltä, että biologisia sukupuolia on enemmän kuin kaksi? Kerro kommenteissa meille muillekin, että mitä ne ylimääräiset sukupuolet ovat ja missä voimme niitä nähdä.