Transideologia on todellinen asia, ja se leviää yhteiskunnassamme koko ajan

Yllä on erään katsojan kommentti Youtube-videooni (klikkaa isommaksi). Pohdin, että missähän kiven alla kyseinen henkilö on mahtanut lymytä viime vuodet, kun ei näe niin päivänselvän asian, kuin transideologian, olemassaoloa. Hän ei ole edes ainoa, mikä on kummastuttanut minua jo pitkään.

Mietiskelin, että kuinkahan selittäisin asian niin, että kaikenmaailman umpiluupäätkin sen ymmärtäisivät, kunnes konkreettinen esimerkki tippui syliini. Eräs ystäväni oli eräänä kauniina päivänä vilkaissut yläasteikäisen lapsensa elämänkatsomustiedon oppikirjaa ja hän lähetti seuraavat ottamansa kuvat kyseisestä kirjasta:

Jooh elikkäs.
Käyn nyt seuraavassa läpi kirjassa esitettyjä väitteitä ja kommentoin niitä.

Kirjassa sanotaan, että ”perinteisesti” ihmisten ”on ajateltu olevan” sukupuoleltaan joko naisia/tyttöjä tai miehiä/poikia, ja ”tähän näkemykseen” liittyy vahvasti se, että millaiset sukuelimet kyseisellä henkilöllä on. Mutta nykyään ”tästä käsityksestä” on ”kuitenkin lähdetty irtautumaan”. Eli siis fyysisen todellisuuden, jonka jokainen ihminen voi todeta ja jota voidaan empiirisesti tutkia, olemassaolo on ”näkemys” tai ”käsitys”, joka on ”perinteinen”. Nykyään sitten kuitenkin ollaan tällaisesta näkemyksestä siirrytty poispäin, mikä antaa sellaisen mielikuvan, että tämä aikaisempi näkemys olisi jotenkin vanhentunut, koska nykyään tiedetään paremmin. Aihetta sitten perustellaan intersukupuolisten olemassaololla ja ”psyykkisellä sukupuolella”. Intersukupuolisuus ei ole kolmas sukupuoli, vaan se on sukupuolen kehityshäiriö eli siis eräänlainen kehitysvamma. Asiaa on käsitelty tässä blogissa jo aiemmin, joten en mene tässä siihen syvemmin. Intersukupuolisuuskysymyksen voisi tiivistää näin: Ihmisellä on kaksi silmää. Mutta on olemassa myös yksisilmäisiä ja silmättömiä ihmisiä, tai ihmisiä, joiden yksi tai molemmat silmät eivät toimi. Voidaanko siis opettaa, että ihmisillä on kaksi silmää? No voidaan, sillä yksisilmäisyys tai silmättömyys on poikkeustila (ei uusi ihmisyyden muoto), jonka olemassaolo ei vaikuta normaaliin. Intersukupuolisia tiloja on olemassa lukemattomia erilaisia ja osalla niistä on jossain määrin normaalista poikkeavat sukuelimet (esim. epänormaalin pieni penis tai suuri klitoris), mutta ovat kuitenkin normaalisti lisääntymiskykyisiä joko miehenä tai naisena. Osalta tapauksia elimiä puuttuu (esim. nainen, kenelle ei ole koskaan kasvanut kohtua), jolloin henkilö on luonnollisesti lisääntymiskyvytön. Osan sukupuoli on epäselvä, esimerkiksi sellainen muoto, jossa henkilöllä on XY-kromosomit, mutta Y-kromosomi ei toimi, jolloin henkilö on kehittynyt täysin naisen näköiseksi. Tällainen yksilö on myös lisääntymiskyvytön. Nämä kaikki ovat siis fyysisiä poikkeamia joko nais- tai miessukupuoleen. Mikäli sukupuolia on muitakin kuin mies ja nainen, niin mistä vauvat tulevat, ja missä voin tällaisia mystisiä sukupuolia nähdä? Kerro minullekin, niin menen heti katsomaan.

”Psyykkinen sukupuoli” määritellään tarkoittamaan henkilön kokemusta sukupuolestaan. Se on päivänselvää, että yksilöt voivat kokea elämäänsä liittyvät asiat hyvin eri tavoin. Siitä on vaikea olla eri mieltä. Jostain syystä sukupuolikokemukselle on kuitenkin keksitty uusi termi ”psyykkinen sukupuoli” ja jostain syystä tätä käytetään perusteluna sille, että ”perinteinen” sukupuolinäkemys, jonka mukaan sukupuoli määräytyy sukuelinten perusteella ja jonka mukaan sukupuolia on kaksi (mies ja nainen), ei ole enää nykyaikainen.

Minua häiritsee nykykeskustelussa ihmisten kyvyttömyys erottaa toisistaan biologinen sukupuoli (eli fyysinen todellisuus) sekä erilaiset sukupuoleen liittyvät psykologiset ja kulttuuriset ilmiöt, kuten sukupuolirooli ja sukupuoli-identiteetti/kokemus. Nämä kaikki ovat eri asioita, mutta nykyään monet ihmiset sotkevat ne täysin keskenään, eivätkä ymmärrä enää, mikä on ylös ja mikä alas. Olen käsitellyt aihetta laajasti tässä aiemmassa kirjoituksessani, jossa analysoin sukupuolen eri ulottuvuudet sekä määrittelen ne. Tämä oppikirja käyttää määritelmissään sukupuolen eri ulottuvuuksia ristiin ja keksii uuden terminkin. Huomatkaa, että sukupuolten (=miesten ja naisten) fysiologisista eroista ja siitä, miten sukupuoliroolitkin myötäilevät fysiologisia eroja, kirja ei mainitse yhtään mitään, vaan antaa sen käsityksen, että kaikki sukupuoleen liittyvä on vain ihmisen keksintöä eli jonkinlainen ylhäältäpäin tuleva yhteiskunnallinen sopimus (hmm, haisee feminismiltä eli tässä näyttää olevan selvä tietynsuuntainen ideologinen vakaumus). Huomatkaa, että fysiologisiin eroihin kuuluvat myös hormonaaliset erot, kuten suuri perusero temperamentissa, ja näistä seuraavat erilaiset taipumukset ja kiinnostuksenkohteet. Näistä kirja ei mainitse mitään.

Sitten kirja kuitenkin toteaa, että transsukupuolisuus on sitä, että kokemus sukupuolesta ei vastaa SYNTYMÄSSÄ MÄÄRITELTYÄ fyysistä/biologista sukupuolta (huom. korostamani termi ”syntymässä määritelty”, joka on intersektionaalisten feministien kielenkäyttöä puhtaimmillaan). Aiemmassa kohdassa puhuttiin siitä, että psyykkisiä sukupuolia on lukemattomia erilaisia ja seuraavaksi todetaan, että Facebookissakin voi valita 71 sukupuolta (ei kuitenkaan kerrota, että mitä nämä sukupuolet ovat). Tehtävien joukossa on tehtävä, jossa esitetään väittämä, että sukupuolia on yhtä paljon kuin ihmisiä. Eli periaatteessa jokainen maailman ihminen on näillä määritelmillä transsukupuolinen. Öh? Kirjassa myös iloisesti sotketaan sosiaalinen, psyykkinen ja biologinen sukupuoli ja todetaan, että nämä voivat olla samalla ihmisellä kaikki eri sukupuolia. Wattafak? Tässä olisi varsinaisilla transsukupuolisilla huomautettavaa, sillä he ovat aina korostaneet sitä, että KOKEVAT olevansa nimenomaan VASTAKKAISTA sukupuolta ja haluavat tulla SOSIAALISESTI kohdatuiksi juuri VASTAKKAISEN sukupuolen yksilönä. Alunperin koko käsitys lukuisten sukupuolien olemassaolosta ei muutenkaan kuulunut transsukupuolisuuteen, vaan transsukupuolinen kokee nimenomaan, että sukupuolia on kaksi, ja hän itse kokee olevansa vastakkaista sukupuolta kuin mitä hän on biologisesti. Tämä muunsukupuolisuushössötys ja haloo n-määrästä sukupuolia on varsin uusi ilmiö ja muunsukupuoliset hallitsevat koko transkeskustelua nykyään.

Jos ei vielä ollut selvää, että kirjassa on selvä intersektionaalisen feminismin vivahde (jonka osa-alue transideologia on), niin seuraavaksi se tulee aivan selväksi, sillä kirjassa otetaan kantaa yhdenvertaisuuteen (mikä on intersektionaalisen feminismin kulmakivi): yhdenvertaisuus ei voi toteutua, jos ihmiset luokitellaan vain kahteen sukupuoleen. Eli kääntäen: jos ihmiset luokitellaan vain kahteen sukupuoleen, niin syyllistymme syrjintään. Tätä väitettä ei kuitenkaan perustella tai avata sen tarkemmin. Jokatapauksessa tästä voimme päätellä, että kirjassa asetetaan biologinen, psyykkinen ja sosiaalinen sukupuoli samalle viivalle ja siten samanarvoisiksi ilmiöiksi.

Ja sitten seuraa kirjan rimanalitus, eli suora väittämä siitä, että MIES VOI SYNNYTTÄÄ! Ja nimenomaan NYKYÄÄN, minkä tulkitsen yllä analysoidun perusteella tarkoittamaan sitä, että käsitys siitä, että mies ei voi synnyttää, on vanhanaikainen ja siten jollain tasolla virheellinen. Aihe on käyty tässä blogissa läpi aikaisemmin tässä kirjoituksessa.

Seuraavaksi kirjassa lähdetään ruotimaan seksuaalista suuntautumista ja esitellään varsin liberaaleja kantoja (jotka ovat modernille ajalle yleisesti tyypillisiä). Tästä en lähde sen tarkemmin puhumaan, sillä ihmisen seksuaalisuus on hyvin laaja, monisyinen, syvä ja vaikea aihe, joka on psykologiaa. Se ei ole siis samalla tavoin selvää todennettavissa olevaa materiaalista todellisuutta kuin sukupuoli. Rinnastaisin seksuaalisen suuntautumisen lähinnä persoonallisuuden piirteeseen, vaikka seksuaalisuuteen liittyviä kulttuurisia asioita voidaankin lähteä analysoimaan ja niistä voidaan väitellä. Ihminen voi myös olla seksuaalisuutensa kanssa solmussa hyvin monin eri tavoin, varsinkin jos hänellä on muita psyykkisiä ongelmia (tämä solmuisuus voi ilmetä muullakin tavoin kuin homo-, bi- tai heteroseksuaalisuutena, kuten kaikennäköisinä outoina tai vahingollisina fetisseinä tai jonkinlaisena häiriökäyttäytymisenä, kuten itsensäpaljasteluna). On olemassa myös esimerkiksi pedofiilejä tai zoofiilejä tai jopa objektiseksuaaleja. Seksuaalisen halun kohdistuminen on siis erittäin moninaista ihmislajilla. Tämä oppikirja sanoo (alleviivaukset minun): ”Aiemmin on ajateltu, että on olemassa luonnollinen tapa ilmaista ja harjoittaa seksuaalisuutta. Sittemmin tällainen yhden luonnollisen seksuaalisuuden ajatus on kyseenalaistettu”. Mikä on tietenkin ihan totta. Kirja jatkaa: ”Nykyään tunnetaan monenlaisia seksuaalisuuden muotoja. On vaikea sanoa, onko jokin niistä enemmän luonnollinen kuin toinen”. Mielestäni luonnollisuuteen vetoaminen on hieman vaarallinen argumentti, sillä lopulta luonnollisuudella voidaan perustella vähän mitä vaan. Kun katsomme maailman eri kulttuureja, niin polygamia ja lapsi/teiniavioliitot ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus, erityisesti historiassa. Voisimme jopa väittää, että tämä on ihmislajin luonnollinen tila. Meidän länsimaisessa yhteiskunnassamme näihin kuitenkin suhtaudutaan erittäin kielteisesti. Mutta, noh, yleensä, kun puhumme seksuaalisesta suuntautumisesta, niin tarkoitamme sillä homo-, bi- ja heteroseksuaaleja.

Seuraavaksi kirja kuitenkin sotkee seksuaalisen suuntautumisen käsittelyyn aiemman sukupuolisekasotkuisuuden ja mainitsee erikseen eräänä seksuaalisena suuntautumisena panseksuaalisuuden, jonka määrittelee siten, että henkilö tuntee vetoa KAIKKIA SUKUPUOLIA oleviin ihmisiin. Mitähän tämä nyt sitten käytännössä tarkoittaa ottaen kirjan aiemmat sukupuoleen liittyvät väitteet? Erikseen mainitaan käsite ”sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt” ja sanotaan, että näistä käytetään lyhennettä HLBTIQA. Tämä lyhenne tulee sanoista homo, lesbo, bi, trans, inter, queer, asexual. Eli kirja käyttää LGBT (lesbian, gay, bi, trans)-ihmisistä laajennettua termiä, johon sisällytetään myös ryhmiä, jotka eivät sinne mitenkään kuulu. LGB-liikkeessä on alunperin kyse lesbonaisten, homomiesten ja biseksuaalien yhteiskunnallisista oikeuksista (eli ei-heteroista ihmisistä eli seksuaalivähemmistöistä). Myöhemmin siihen lisättiin T eli transsukupuolisuus (jolla ei ole enää tekemistä kolmen ensimmäisen kanssa). Kirja sisällyttää tähän poppooseen myös intersukupuoliset (wattafak), queerit (mitä ne oikeastaan edes on) ja aseksuaalit (jotka voivat olla myös heteroita). Sitten kirja vielä nostaa erikseen esiin aseksuaalit, joiden olen huomannut ilmaantuneen LGBT-piireihin parin viime vuoden aikana omana korostettuna joukkonaan jostain syystä (mitä en ymmärrä ollenkaan). Aseksuaalisuus tarkoittaa sitä, että henkilön seksuaalinen halu ei kohdistu mihinkään tai se puuttuu. Tämä voi olla joko pysyvää ja sairaudesta johtumatonta, tai pysyvä tai ohimenevä oire jostakin psyykkisestä tai fyysisestä häiriöstä (kuten hormoniongelmista, stressistä, masennuksesta, traumatisoitumisesta yms). Aseksuaali voi olla myös hetero, joten aseksuaalisuus ei ole mikään homouden kaltainen seksuaalinen suuntautuminen. Väittäisin, että aidolla, sananmukaisella aseksuaalilla hänen tilansa on pysyvä ja ei liity suoraan sairauteen. Aseksuaali on kuitenkin yleensä kiinnostunut muista ihmisistä romanttisessa mielessä, ja tällä perusteella hän voi olla hetero, homo tai bi. Kirjan tehtävissä laitetaan oppilaat opiskelemaan pride-lippuja ja kysellään, että miksi on tärkeää, että lippuja on erilaisia. Itsehän en ymmärrä, että miksi niitä pitää olla niin paljon. Itse olin tänä vuonna vanhapierukavereideni kanssa ihmettelemässä Helsinki Priden menoa ja jouduimme googlaamaan kaikki tsiljoonat liput, joihin kääriytyneinä teinien sankat joukot viilettivät ohitsemme. Istuskelimme orpoina keskellä nurtsia ja pohdimme, että mitä kettua oikein teemme täällä. Lähdimme sitten kaljalle kauas keskustasta. Ja me olimme kaikki homoja siis. Silloin, kun HLBTIQA oli vielä LGB ja nykyinen Pride oli nimenomaan Gay Pride, niin meillä oli tasan yksi lippu, sateenkaarilippu. Tässä kirja siis opettaa seksuaalivähemmistöistä asiaa, josta monet seksuaalivähemmistöihin lukeutuvista ihmisistä ovat jyrkästi eri mieltä, mutta mikä kuitenkin on sopusoinnussa intersektionaalisen feminismin/transideologian kanssa (hmm…). Lopuksi kirjassa vielä intersektionaalisen feminismin hengessä alleviivataan, että ”seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei voi mitata kenenkään ihmisarvoa”.

Seuraavaksi laitetaan oppilaat opiskelemaan sitä, miten rasismi, ennakkoluulot ja stereotypiat ovat haitallisia ja tekemään tehtäviä aiheesta. Hmm… Tehtäviä tehdään myös tarinasta, jossa 19-vuotias Vili, biologinen naiseksi pukeutuva mies, kertoo sukupuolikokemuksestaan. Tarinasta ja tehtävistä opitaan transideologian ja intersektionaalisen feminismin keskeisiä käsitteitä: sukupuolittaminen, ”sukupuoli ei määritä minua”, feminiininen ilmaiseminen, sukupuolen moninaisuus. Sen sijaan, että tyydyttäisiin esittelemään Vili miehenä, joka yksinkertaisesti tykkää esiintyä naisena, niin homma esitetään paljon suurempana maailmankuvallisena asiana, jossa Vilin pukeutumistyyli jotenkin muuttaa hänen sukupuoltaan tai vaikuttaa siihen. Todellisuudessahan Vilin kaltaiset ihmiset eivät ole historiassa mitään ennenkuulumatonta, etenkään muotipiireissä. Huomatkaa nettisivu, joka mainitaan Vili-tarinan yhteydessä: Sukupuolena ihminen. Tämä sivu edustaa melkoisen mielenkiintoista käsitystä sukupuolesta (sukupuolen kahtiajakoa kritisoidaan pelkästään intersukupuolisuuden perusteella ja se esitetään pelkästään kulttuurisena konstruktiona).

Lopuksi vielä kyseessä olevan oppikirjan kansi ja julkaisutiedot:

Kustantaja on Otava ja kirjoittajat on lueteltu koulutuksineen tässä. Kirjan sisältö herätti jo aikaisemmin kohua somessa, ja eräs kirjan tekijöistä on ottanut kantaa saamaansa palautteeseen Facebook-sivuillaan. Suosittelenkin nyt itse kutakin lähettämään lisää palautetta sekä tekijöille että kustantajalle. Mikäli lastesi koulussa on käytössä ko. kirja, laita palautetta suoraan kouluun ja elämänkatsomustiedosta vastaavalle opettajalle. Koulussa ei ihan oikeasti voida opettaa kasvaville lapsille ja teineille ihan mitä tahansa puolueellista huuhaapoliittista diipadaapaa. Jos joku vielä tämän jälkeen kehtaa väittää, että transideologia on joku äärioikeiston keksimä salaliittoteoria, niin hahhahhaa ja hohhohhoo. Mahtanet olla kyseisen ideologian niin läpiaivopesemä, että et enää näe metsää puilta.

Aito avioliitto ry:n sivuilla esitellään toinenkin oppikirja, jonka sisältö on samansuuntaista, mutta kyseessä on terveystiedon kirja. Opetushallitus linkkaa sivuillaan tässä bloggauksessa aiemmin mainitun Sukupuolena ihminen -projektin yhtenä terveystiedon oppimateriaaleista.

Kun lähdemme tutkailemaan, että mistä nämä kaikki jutut ovat peräisin, niin kaikki tiet vievät Setaan. Seta yhteistyökumppaneineen ihan oikeasti huseeraa kulisseissa todella aktiivisesti ja ON JO NYT vaikuttanut yhteiskunnan perusrakenteisiin erittäin ratkaisevalla tavalla (kuten koulujärjestelmään). Kyseinen pulju sietäisi kaataa kokonaan, mikäli minulta kysytään. Sain jo pari vuotta sitten yhteydenoton eräältä henkilöltä, joka oli seurannut Setan toimintaa jossakin ihmisoikeusseminaarissa. Seta oli kyseisessä paikassa etsinyt tekijöitä useille suunnitelmissaan oleville projekteille, joista yhden minulle kirjoittanut henkilö mainitsi erityisesti: Seta etsi ohjelmoijaa tietokoneohjelmalle, jonka avulla aiotaan opettaa erilaisia sukupuoli-identiteettejä alakoululaisille. Seta EI EDUSTA seksuaalivähemmistöjä kollektiivina, vaan Seta edustaa tiettyä tarkoin rajattua POLIITTISTA IDEOLOGIAA. Minulla kansallismielisenä konservatiivina ei ole mitään sijaa Setassa tai asiaa heidän piireihinsä, vaikka olen lesbo. Homoseksuaalisuus ei tarkoita, että henkilö olisi sen vuoksi automaattisesti jotakin tiettyä mieltä maailmankuvallisissa tai poliittisissa asioissa.

Tästä voitte lukea elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta. Opetussuunnitelmaan ei sisälly mitään mainintaa tässä bloggauksessa esitellyistä asioista. Sen sijaan 7-9 -luokkalaisten opetuksesta todetaan seuraavaa: ”Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja luovina toimijoina, jotka kokevat ja tuottavat merkityksiä keskinäisessä toiminnassaan ja kanssakäymisissä ympäröivän maailman kanssa. Katsomuksia, inhimillisiä käytäntöjä ja niitä koskevia merkityksiä pidetään yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuuriperinnön vuorovaikutuksen tuloksina. --- Elämänkatsomustiedon opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden valmiuksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi. Tavoitteena on täysivaltainen demokraattinen kansalaisuus globalisoituvassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Tämä edellyttää elämänkatsomustiedon opetukselta monipuolisen katsomuksellisen ja kulttuurisen yleissivistyksen kartuttamisen lisäksi eettisen ja kriittisen ajattelu- ja toimintakyvyn sekä oppimisen taitojen kehittämistä. Elämänkatsomustiedossa kriittinen ajattelu ymmärretään perusteita etsivänä, asiayhteydet hahmottavana ja tilannetajuisena sekä itseään korjaavana. Siihen liittyy avoin ja pohdiskeleva asenne. --- Sisältöjen valinnassa pyrkimys yleissivistävään tietoon yhdistetään oppilaiden kokemusmaailmaan ja identiteetin ja elämänkatsomuksen etsintään. Olennaista on löytää sisältöjä, joiden kanssa työskenteleminen antaa oppilaalle mahdollisuuden rakentaa tiedosta ja omakohtaisesta pohdinnasta katsomuksellista arvostelukykyä.”
Ainakin tämä sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista käsittelevä ”kokonaisuus” jäi, öh, varsin suppeaksi ja tiettyä tarkoin rajattua näkemystä edustavaksi. Tilanne olisi aivan täysin eri, jos kirjassa olisi esitelty transideologian näkemys asiasta vain yhtenä tapana nähdä tämä aihealue muiden katsantotapojen ohella (esim. ”Joidenkin näkemysten mukaan myös mies voi synnyttää”, ja sitten eritelty, että mihin tämä näkemys perustuu, ja vastaavasti esitelty muitakin näkövinkkeleitä asiaan).

Suosittelen ottamaan myös yhteyttä elämänkatsomustiedon opettajien järjestöön Feto ry:hyn. Etusivulla lukee: ”FETO:lla on kolme tehtävää: filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien tukeminen, aineiden opetuksen kehittäminen sekä niiden aseman vahvistaminen suomalaisissa peruskouluissa ja lukioissa.” Tämä järjestö on vastuussa siitä, että mitä ja miten nuorille elämänkatsomustiedon tunneilla opetetaan. Järjestö on Kompassi -kirjan tekijä.

Setan huseeraamisesta, eli siis tietyn ideologian levittämisestä, mainittakoon myös seuraavaa:

Valtioneuvoston sivuilla on luettavissa Sosiaali- ja terveysministeriön tietopaketti sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta oppilaitoksille, työpaikoille ja viranomaisille. Tämä pätkä on etusivulta (lihavoinnit minun): ”Tasa-arvolain uudistus laajensi sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot koskemaan myös syrjintää sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Tietopaketti tarjoaa tasa-arvolain uudistuksen käytäntöön viemisen tueksi tietoa sukupuolen moninaisuuden huomioimiseen ja syrjinnän ennaltaehkäisyyn etenkin oppilaitoksissa, työpaikoilla ja viranomaisten toiminnassa. Tietopaketti esittelee kehittämisehdotuksia työpaikoille, oppilaitoksille ja viranomaisille, sekä kuvaa syrjintätilanteissa toimimista ja syrjinnän ennaltaehkäisyä syrjityksi tulleen kannalta. Tietopaketti myös kertoo tasa-arvolaista ja tasa-arvolain uudistuksesta, sekä havainnollistaa esimerkein sitä, mitä syrjintä sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella voi olla.”
Itse sisällöstä poimin seuraavaa:
”5.2. Miten sukupuolen moninaisuus huomioidaan oppilaitoksen tasa-arvotyössä. --- 5.2.4 Kehitetään sitä, miten opetuksessa ja oppimateriaaleissa käsitellään sukupuolen moninaisuutta. Eräässä oppilaitoksessa todettiin, että käytetyt oppimateriaalit eivät ota sukupuolen moninaisuutta huomioon kovin hyvin. Tiettyihin kursseihin lisättiin tietoa sukupuolen moninaisuudesta ja sukupuolivähemmistöistä. Lisäksi päätettiin kehittää käytettyä oppimateriaalia jatkossa tästä näkökulmasta systemaattisesti. Luokassa pohdittiin, miten sukupuolistereotypioiden toistaminen opetuksessa ja oppimateriaaleissa vaikuttaa eri sukupuolta oleviin oppilaisiin. Yhdessä päätettiin, että kun joku huomaa sukupuolistereotypian esimerkiksi oppimateriaalissa tai puheessa, siitä saa huomauttaa. Näin vastuullistettiin kaikkia havainnoimaan ympäristöä ja omia tekemisiään ja ottamaan sukupuolen moninaisuus paremmin huomioon arjessa.
Kielenopettajat kerääntyivät yhteen jakaakseen tietoa siitä, miten he opetuksessaan kertovat sukupuolen moninaisuudesta. Puhuttiin esimerkiksi siitä, kuinka eri kielissä muunsukupuolisiksi itsensä kokevat käyttävät pronomineja ja taivuttavat verbejä, tai miten muunsukupuolisesta ihmisestä voi puhua kullakin kielellä. Tehtiin yhteinen moniste, jota voitiin jakaa kaikkien kielten tunneilla. Oppilaitoksessa todettiin, että opettajien jatkokoulutuksessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että se tarjoaa opettajille mahdollisuuden myös kehittää taitojaan sukupuolen moninaisuuteen liittyvässä osaamisessa. Oppilaitoksessa kehitettiin normikriittistä pedagogiikkaa. Pohjaksi otettiin Normit nurin! – hankkeessa kehitetty opas, joka löytyy hankkeen sivuilta: linkki. Oppaassa käsitellään erilaisia normeja ja niiden vaikutusta nuorten elämään esimerkkitarinoiden avulla. Oppaassa on myös kehittämisideoita.”
Tähän en voi minä todeta oikein muuta kuin että ”ei saatana”. Aika hiljaiseksi vetää.

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteessä ”Tasa-arvolaki, oppilaitokset ja sukupuolen moninaisuus” todetaan (alleviivaukset minun): ”Sukupuoleen perustuva häirintä voi ilmetä esimerkiksi seuraavin tavoin: 1) halventava puhe toisen henkilön sukupuolesta, mukaanlukien hänen sukupuoli-identiteettinsä ja sukupuolen ilmaisunsa, 2) sukupuolivähemmistöjen vähättely.”
Tästä voisimme päätellä, että jos opettaja kieltäytyy transideologisesta opetuksesta, voidaan hänen helposti sanoa syyllistyvän sukupuolivähemmistöjen vähättelyyn eli syrjintään. Opettajilla ja kouluhenkilökunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia transideologian säännöillä. Ihmisoikeusasioihin on vähän kuin salakalavalasti ilmestynyt oikeus ”sukupuoli-identiteettiin” ja ”sukupuolen ilmaisuun”. Vilkaise vaikka tätä Ihmisoikeusliiton sivua. Huomaa, että tällaista materiaalia käytetään pohjana kaikessa keskeisessä yhteiskunnallisessa toiminnassa, kuten opetuksessa ja lainsäädännössä.

Eräs ystäväni löysi joitakin graduja, joissa oli kritisoitu terveystiedon opetuksen hetero- ja penetraatiokeskeisyyttä ja sukupuolen kaksinapaisuutta. Hän huomautti, että nyt pitäisi alkaa erikseen puhua seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Hän ehdotti, että seksuaaliterveystiedolla annettaisiin nuo sateenkarevat seksi- ja ehkäisyvinkit ei-heteroille tai spektrumsukupuolisille. Heteroseksiä ja lisääntymissukupuolia käsiteltäisiin lisääntymisterveyden osalta. Koska onhan ensiarvoisen tärkeää antaa lapsille kasvatusta siihen miten tullaan tai ei tulla raskaaksi ja miten lisääntymisterveydestään voi pitää huolta. Voi herranpieksut, että olemme yhteiskunnallisesti tällaisessa pisteessä, mutta tässähän ystäväni on aivan ehdottomasti oikeassa. Hän linkkasi tämän seksuaali- ja lisäntymisterveyden toimintaohjelman.

On käsittämätöntä, miten syvälle Seta on omaperäisine näkemyksineen penetroitunut koulutusjärjestelmään ja hallintoelimiin. Yllä mainitaan Normit nurin! -hankkeen opas, jota oli jossain oppilaitoksessa käytetty pohjana ”normikriittisen pedagogiikan” kehittämisessä. Kyseisen oppaan ovat tuottaneet yhteistyössä Seta ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry, Suomen Lukiolaisten Liitto SLL ry ja Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf. Setan yhteistyöverkostot ovat erittäin laajat ja Seta levittelee näkemyksiään aivan joka puolelle. Seta tekee myös tiivistä yhteistyötä poliittisten järjestöjen kanssa. Itse kävin yliopistoni tapahtumassa, jossa kampusjärjestöt ja poliittiset nuorisojärjestöt esittäytyivät. Niistä osa mainosti suureellisesti olevansa Setan yhteistyöjärjestöjä ja sitoutuneensa Setan politiikkaan. Jätin liittymättä pariin järjestöön jouduttuani erimielisyyteen Setan roolista kyseisessä järjestössä. Sanoin, että minä en tue Setaa, enkä liity yhteenkään puljuun, joka tukee Setaa. Erään järjestön puheenjohtaja totesi kuivasti: ”Me tässä järjestössä tuemme ihmisoikeuksia”. Joo, eli Seta on yhtä kuin ihmisoikeudet. Kaikki tasa-arvokeskustelu käydään Setan asettamilla säännöillä. Jooei. Tässä yksi aika hullu esimerkki. En allekirjoita todella monia Setan näkemyksiä, pidän useita niistä hyvin vaarallisina ja haitallisina, ja en hyväksy sitä, miten kyseinen lafka esiintyy homo- ja transasioiden ylimpänä asiantuntijana ja järjestää aiheeseen liittyviä koulutuksia oppilaitoksille, firmoille, terveydenhoitohenkilökunnalle, kunnallisille elimille yms. Esimerkiksi Setan alaisuudessa toimivaa Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskusta (entinen Transtukipiste) konsultoidaan usein ja transsukupuolisuuteen liittyvissä asioissa, mutta kyseinen lafka on täysi huuhaahömppäjärjestö, joka valitettavasti tuottaa myös oppaita, joita käytetään myös järjestöissä ja terveydenhuollossa. Seta ei ole yhtä kuin homot, transsukupuoliset tai tasa-arvo, vaan Seta järjestönä edustaa pelkästään omaa hyvin rajattua maailmankuvaansa. Setan voidaan sanoa pettäneen homot, sillä mikäli biologisen sukupuolen merkitys häivytetään, niin samalla homouskin lakkaa olemasta. Homot alkavat olla aika saakelin vihaisia.

Minä olen homo, ja vastustan Setan näkemyksiä.

Huomatkaa myös sellainen tärkeä seikka, että nyt ihmisoikeusporukka huseeraa kulisseissa ”antigenderien” eli ”sukupuolten tasa-arvoa vastustavien liikkeiden” pysäyttämiseksi. Täältä voit lukea Valtioneuvoston julkaiseman selvityksen, jossa asia mainitaan. Minun korvaani tuo on melkoista pimeää legendaa, mutta tekijät ovat ilmiselvästi tosissaan. Suomen Aito avioliitto ry mainitaan nimeltä. Minulle tulee tästä sellainen kutina perseeseen, että tulevaisuudessa itse kullakin, minä mukaanlukien, on vaara tulla niputetuksi ”antigenderiksi” ja ties mitä uusia hiljentämislakeja ja rikosnimikkeitä siihen mennessä on ehditty säätää, ja jos et varo suutasi, niin joudut vielä karkotetuksi Siperiaan. Bloggari Anne M on blogissaan referoinut julkaisun sisältöä suomeksi (huomaa, että Anne M on trans- yms. asioista minun kanssani eri mieltä). Elämme joka tapauksessa vähän jänskättäviä aikoja, ihan helvetin outoja ja pähkähulluja aikoja oikeastaan. Mitäs sanotte, vanhapierut siellä ruudun takana, joko alkaa tulla flashbackeja Neukkulasta?

Se, joka hallitsee kieltä, hallitsee yhteiskuntaa jne. Transideologia tulee ja syö sinunkin lapsesi.

P.S: Jakakaa tätä bloggausta somessa niin maan perkeleesti. On aikakin, että jengi saa tietää näistä asioista.

Uusinta: Translakia ei edelleenkään pidä uudistaa

Blogi on saanut viime aikoina paljon uusia lukijoita, joten teenpä temput ja härskisti apinoin eräältä toiselta blogistilta idean uusinnoista. Suurin osa mielipiteistäni ei ole muuttunut mihinkään koko blogin olemassaoloaikana ja olen kirjoittanut monet kantani auki perinpohjaisesti jo pari-kolme vuotta sitten. En kuitenkaan tiedä, selaako juuri kukaan vanhoja kirjoituksiani läpi. Nostan siis joitakin vanhempia kirjoituksiani uudestaan näkyviin.

Tämä on kirjoitukseni, joka on alunperin julkaistu 13.6.2017.

*****

Sain linkkivinkin, että Amnestylla on jälleen kerran käynnissä kampanja translain uudistamiseksi. Linkin takana alkuperäinen sivu, mutta tässä screencäppi siltä varalta, että kampanja poistetaan Amnestyn sivuilta niinkuin edellisen kanssa kävi (klikkaa isommaksi).

Translain uudistamisesta on käyty vääntöä jo useamman vuoden ajan. Asiassa on siis kyse siitä, että transaktivistit kokevat nykyisen translain ihmisoikeuksia syrjiväksi. Nykyisessä laissa siis vaaditaan, että voidakseen ”vahvistaa sukupuolensa” eli siis vaihtaa juridisen sukupuolensa (henkilötunnuksen, passin sukupuolimerkinnän yms.) täytyy henkilön olla 1) lisääntymiskyvytön, 2) täysi-ikäinen, 3) saanut transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta eli toisinsanoen hänen täytyy olla läpikäynyt ns. transtutkimukset, mikä tarkoittaa psykiatrista tutkimusjaksoa sairaalan erikoispoliklinikalla. Transaktivistit vaativat ns. itsemääräämisoikeutta eli he haluavat lakkauttaa sekä lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen, ikävaatimuksen että transtutkimukset.

Vastustan translain muutosta aivan ehdottomasti. Olen kirjoittanut oman kantani selväksi kolmessa aiemmassa kirjoituksessani täällä, täällä ja täällä ja keskustelen aiheesta myös tässä Youtube-videossani. Koska tämä translakiälämölö nyt vaan jatkuu ja jatkuu, niin väännän vielä kerran rautalangasta, että miksi koko tämä älämölö on bullshittiä ja miksi translakia ei pidä missään tapauksessa muuttaa transaktivistien haluamaksi. Eli tämä itsemääräämisoikeus on täyttä bullshittiä ja sen ei pidä missään tapauksessa toteutua.

Käyn nyt Amnestyn vetoomuksen kohta kohdalta läpi ja selitän, että miksi olen sen kanssa eri mieltä.

Tämänhetkinen translaki kuitenkin edellyttää, että vahvistaakseen juridisen sukupuolensa on oltava täysi-ikäinen, on oltava diagnoosi transsukupuolisuudesta ja on oltava lisääntymiskyvytön. Minä en ole steriili, enkä haluakaan olla.
Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon tai leikkaukseen. Lisäksi se sisältää ajatuksen siitä, ettei sukupuoltaan korjaavan ihmisen toivota saavan lapsia tai perhettä. Tämä on vastoin kaikkia ihmisoikeusperiaatteita, joihin Suomi on sitoutunut.

Kampanjassa puhutaan 21-vuotiaan Sakriksen äänellä. Sakris on mielestään transsukupuolinen, mutta sitä tarina ei kerro, että kumpaa sukupuolta hän on biologisesti ja kummaksi hän haluaa sukupuolensa vaihtaa. Sakris sanoo, että ei halua olla steriili. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon ja leikkaukseen. Lisäksi hän toteaa, että transsukupuolisen ei toivota saavan lapsia.

Minulle on täysi mysteeri, että miksi kukaan transsukupuolinen puhuisi vakavissaan jotakin tällaisia. Tämä on suoraansanoen kuin huono trolli. Vedetääs nyt kaikki faktat suoriksi:

1. Transsukupuolinen ihminen kokee vakavaa kehodysforiaa eli hän kokee fyysisen kehonsa ja kehon sukupuoliominaisuudet vääriksi (sukuelimet, kuukautiset, kykenevyys tai kykenemättömyys raskauteen, sekundääriset sukupuoliominaisuudet kuten ääni, lihasmassa, parta tai sen puute, tissit tai niiden puute, kehon muoto yms.).
2. Transsukupuolisuuden hoito on sukupuolenvaihdos (tai ”sukupuolenkorjaus” niinkuin poliittisesti korrekti muoto kuuluu), joka on lääketieteellinen toimenpide, jossa henkilön keho muokataan keinotekoisesti vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi.
3. Hormonihoito ja leikkaukset ovat aivan olennainen osa sukupuolenvaihdosprosessia. Transsukupuoliset odottavat etenkin hormonihoitoa kuin kuuta nousevaa, koska hormonihoidolla on henkilön kehoon dramaattisia vaikutuksia ja juuri kehon muutoksia transsukupuoliset haluavat. Esimerkiksi naisesta mieheksi (female to male)-tapauksilla hormonihoito aiheuttaa äänen madaltumisen, parran kasvun, lihasmassan kasvun ja kehossa olevan rasvakudoksen uudelleenjärjestäytymisen, jonka seurauksena kehon muoto muuttuu feminiinisestä maskuliiniseksi.
4. Sukupuolenvaihdoksen sivuvaikutus on lisääntymiskyvyttömyys. Sinä et voi vaihtaa sukupuoltasi menettämättä lisääntymiskykyäsi. Jos nainen alkaa nappailla testosteronia, niin häneltä loppuu kuukautiset parissa kuukaudessa kokonaan. Tämä on asia, jota transsukupuoliset miehet (eli biologiset naiset) odottavat kuin kakarat joulua. He haluavat ihan oikeasti, että kuukautiset loppuu. Jos mies alkaa nappailla estrogeeniä ja haluaa estrogeenillä olevan jopa jotain vaikutuksia, niin hänen täytyy samanaikaisesti ottaa lääkettä, joka estää testosteronin vaikutukset. Tämä on kemiallinen kastraatio. Ja tottakai jos johonkin leikkaukseen menet, niin siellähän sinulta leikataan alkuperäiset sukupuolivermeet irti. Minulla ei ole enää kohtua eikä munasarjoja. Miehiltä taas leikataan pallit irti. Ja tätä he haluavatkin.
5. Kukaan ei pakota sinua yhtään mihinkään. Koko sukupuolenvaihdos on täysin vapaaehtoinen. Vaikka saisit transklinikalta transdiagnoosin, niin sinun ei ole mikään pakko alkaa vedellä hormoneja tai leikkauttaa ruuminosia irti. Voit myös ottaa pelkät hormonit, mutta jättää menemättä leikkauksiin. Maailmalla on lukemattomia transsukupuolisia, joille ei ole tehty mitään leikkauksia.
6. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksella ei ole mitään käytännön merkitystä, koska sukupuolenvaihdosprosessiin ryhtyessäsi sinusta tulee lisääntymiskyvytön joka tapauksessa. Miksi takerrutte siihen ja suurentelette siitä jonkun natsi-Hitler -jutun?
7. Kukaan ei ole sanonut eikä mikään laki määrää, että transsukupuolisella ei saisi olla lapsia. Mutta sukupuolenvaihdokseen ryhtyessäsi menetät kykysi saada lapsia. Sukupuolenvaihdos on oma valintasi. Jos haluat muksun, niin teet muksun ennen sukupuolenvaihdostasi. Ei tämä ole vaikeaa?

Kysyn sadannen kerran: Miksi haluat vaihtaa sukupuolta, jos et halua vaihtaa sukupuolta? Ja mikä olennaisempaa: Jos olet sinut kehosi kanssa, et halua muokata sitä ja koet hormonit ja leikkaukset tarpeettomiksi, niin miksi ihmeessä kutsut itseäsi transsukupuoliseksi? Mikä sinun oikea ongelmasi on? Transsukupuolisuus se ei tämän perusteella ainakaan ole.

Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Hallituksen mukaan minulla ei kuulu olla mahdollisuutta saada lapsia. Minut kategorisoitiin epäihmiseksi sukupuoli-identiteettini perusteella.

Nyt tuli aika paksua puhetta. Väänsin jo yllä rautalangasta, että miksi transsukupuolinen ei voi saada lapsia. Kyse ei ole kenenkään sukupuoli-identiteetin perusteella tehdystä kieltämisestä tai kiristämisestä. Kyse on siitä, että sukupuolenvaihdos nyt vaan paskoo ihmisen lisääntymiselimistön. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tämä ei ole mitään epäihmiseksi kategorisointia. Miten Sakriksella tai Amnestylla on edes pokkaa väittää jotain näin päätöntä? Transsukupuolisilla on ihmisoikeudet ihan samalla tavalla kuin muillakin ja transsukupuolisen syrjintä on erikseen laissa kielletty.

Sitä paitsi erikoinen tai erilainen identiteetti ei ole millään tavalla laitonta eikä mikään taho voi konkreettisesti puuttua siihen, että miten koet itsesi. Saat kokea itsesi vastakkaisen sukupuolen yksilöksi, Napoleoniksi tai pinkiksi yksisarviseksi. Saat tehdä lapsia tasan silloin kuin haluat ja tasan niin monta kuin haluat.

Jutellaan vähän lisää seuraavasta kohdasta: Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Tämä on todella oudosti sanottu. Sakris on jo kersana miettinyt steriiliyttä ja ollut musertunut sen takia. Transsukupuolisilla ei yleensä ole ekana mielessä tällaiset asiat. He haluavat vastakkaisen sukupuolen yksilöksi hinnalla millä hyvänsä (ja tästä syystä he ovat valmiita menemään läpi tulen, veren ja tuskanhien). Itse nimenomaan halusin steriiliksi, koska minulle pelkkä ajatuskin raskaaksi tulemisesta oli aivan kestämätön. Mietin sitä usein ja jo pelkkä ajatus oli aivan hirveää. Olen aina ollut varma, etten olisi ikinä kestänyt raskautta. Se olisi tuhonnut psyykeni lopullisesti. Ja tarkennan nyt vielä, että halusin steriiliksi juuri siksi, että mieheksi minä en voi tulla. Minä en voi saada lasta miehenä, sillä toimivaa vastakkaisen sukupuolen lisääntymiselimistöä ei ole mahdollista saada. Voin saada lapsen ainoastaan naisena ja siihen en olisi ikimaailmassa pystynyt. Transsukupuolisuuteen liittyy kiinteästi kehodysforia ja ahdistuminen oman kehon biologisista sukupuoliominaisuuksista (kuten kuukautisista tai raskaaksi tulemisesta) on erittäin yleistä. Osa transsukupuolisista ei kykene edes harrastamaan seksiä ahdistumatta. Kersana muutenkaan harvemmin miettii perheen perustamista, koska kersat eivät oikein kykene kunnolla edes ymmärtämään koko asiaa. Tuntuu oudolta, että Sakris olisi kersana surrut steriiliyttä. Varsinkin, jos on transsukupuolinen.

Mitä tulee lasten sukupuoli- tai kehodysforiaan, niin sitä ei pitäisi lähtökohtaisesti koskaan ottaa vakavasti. Olen kirjoittanut aiheesta ajatuksella täällä. Transsukupuolisuutta ei voida luotettavasti diagnosoida lapselta. Lapsi ei edes kunnolla ymmärrä, mitä miehenä oleminen tai naisena oleminen oikeastaan tarkoittaa. On yllättävän yleistä, että henkilö kokee lapsena jonkin sortin sukupuolihämmennystä, mutta sitten kuitenkin teininä tai viimeistään nuorena aikuisena kasvaa siitä kokonaan ulos. Tutkimusten mukaan lapsena transtutkimuksissa olleista ihmisistä 80% kasvaa koko hommasta ulos. Ja tässä on mukana vain tutkimuksissa olleet. Maailma on täynnä sukupuolihämmennystä kokevia lapsia, jotka eivät koskaan päädy tutkimuksiin asti. Täten oikea luku uloskasvaneista tapauksista on lähempänä sataa prosenttia. Lapsuuteen ja etenkin murrosikään liittyy tietynlainen eksyneisyys. Sille on syynsä, että miksi jo lain mukaan ihmisen tulee olla 18-vuotias voidakseen tehdä tiettyjä asioita. Lapsen ja teinin identiteetti, minäkuva ja maailmankuva on erittäin kehittymätön. Maailma on täynnä pieleenmenneitä transtapauksia tai tapauksia, joissa henkilö oikeasti luuli olevansa transsukupuolinen, mutta tuli myöhemmin toisiin aatoksiin. Olen kirjoittanut aiheesta täällä. Tästä syystä transtutkimukset ovat oikeasti tarpeelliset. Ne ovat olemassa potilaan turvallisuuden vuoksi. Transtutkimuksen tarkoitus on minimoida katumistapaukset ja seuloa joukosta ne tapaukset, jotka eivät ole oikeasti transsukupuolisia ja tarvitsevat toisenlaista hoitoa. Maailmalla on ennakkotapauksia ihmisistä, jotka kärsivät esimerkiksi dissosiaatiohäiriöstä tietämättään ja luulivat olevansa transsukupuolisia. Kuuluisin tapaus on Walt Heyer, joka biologisena miehenä vaihtoi sukupuolensa naiseksi ja takaisin mieheksi. Kun hänen dissosiaatiohäiriönsä hoidettiin niin hänen sukupuolidysforiansa katosi.

Laki sukupuolen vahvistamisesta eli translaki on monella tapaa merkittävä ihmisille, joille syntymässä määritelty sukupuoli ei vastaa heidän sukupuoli-identiteettiään. Sukupuolen juridisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi.
Mikäli henkilötunnus ei vastaa sukupuoli-identiteettiä, ihminen altistuu syrjinnälle.
Matkustaminen on hankalaa ja jopa vaarallista, jos passissa oleva sukupuoli ei vastaa ulkoista olemusta; työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.

Minulle jäi täysin epäselväksi, että mitä tässä yritetään sanoa. Jos lähdet sukupuolenvaihdosprosessiin, niin saat vaihtaa sen sukupuolimerkinnän. Minäkin olen tehnyt niin. Käsittääkseni tämän translakiuudistuksen takana on ajatus siitä, että kenen tahansa pitäisi pystyä vaihtelemaan henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjä milloin tahansa. Vaikka et olisi käynyt transtutkimuksissa etkä olisi aloittanut minkään sortin sukupuolenvaihdoshoitoja, niin sinun pitäisi pystyä vaihtamaan sukupuolimerkintäsi vain soittamalla johonkin virastoon ja sanomalla, että haluat vaihtaa sukupuolimerkinnän. Mikä järki tässä on ja miten se muka vaikuttaa syrjintään positiivisesti? Sukupuolimerkintä tarkoittaa biologista sukupuoltasi. Vaikka kokisit itsesi minkälaiseksi tahansa, niin se biologinen sukupuoli ei muutu. Vaikka olisit pukeutunut androgyynisti tai vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin, niin ihmiset lähes aina pystyvät näkemään, että kumpaa sukupuolta edustat biologisesti. Minkälaiseen syrjintään tässä viitataan? Jos biologinen nainen, joka ei ole käynyt sukupuolenvaihdoshoidoissa, vaihtaa sukupuolimerkinnän mieheksi ja ottaa miehen etunimen, niin miten se poistaa syrjintää? Tämähän vain pahentaa asiaa, koska ihmiset edelleen näkevät päivänselvästi, että henkilö on nainen. Mutta nyt hänen papereissaan lukee mies. Siinähän itse kukin alkaa miettiä, että mitä hittoa, mikäs eläjä tämä nyt on. Sama pätee tietty toisinpäin. Jos henkilö on mies mekossa ja huulipunassa, niin ihmiset edelleen näkevät miehen mekossa ja huulipunassa, vaikka passissa lukisi nainen. Yritäpä tällä päästä läpi passintarkastuksesta jossain vieraassa maassa. Ja mikä vielä pahempaa, jos henkilö on parrakas karvainen köriläs maihareissa ja nahkarotsissa ja passissa lukee nainen... Ei hitto, tämä koko juttu on vain huono vitsi. Tämä translakiuudistus on vain huonoa trollausta. Ei kukaan voi vakavissaan sanoa, että tämä jotenkin poistaisi syrjintää tai parantaisi transsukupuolisten asemaa.

Hormonihoidon aloittamisen pitäisi olla minimivaatimus etunimen ja henkilötunnuksen muuttamiseksi. Niinkuin se nykyään onkin. Nykyään etunimen voi vaihtaa saadessaan transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta ja henkilötunnuksen voi vaihtaa oltuaan hormonihoidolla vähintään vuoden. Eli voidakseen vaihtaa sukupuolimerkinnän täytyy henkilön olla muuttunut ulkonäöltään vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Nykysysteemi on järkevä ja se toimii.

Henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjen muuttamisilla ei syrjinnän kannalta ole mitään vaikutusta mihinkään, jos henkilön ulkoinen olemus ei samalla dramaattisesti muutu. Amnesty vetoaa matkustamisen vaarallisuuteen. Mutta kuten yllä totesin, sukupuolimerkintöjen mielivaltainen muuttelu vain pahentaa asioita, ei suinkaan helpota. Edes sukupuolenvaihdoksen aloittaminen ei aina muuta henkilön ulkoista olemusta tarpeeksi. Ihmiset eivät ole typeriä tai sokeita, kyllä he näkevät, että mitä sukupuolta edustat ja et voi luritella heille mitä tahansa satuja. Tässä on video eräältä transsukupuoliselta naiselta (biologinen mies), joka käännytettiin Dubain passintarkastuksessa takaisin ja hänen pääsynsä Dubaihin evättiin. Hänelle annettiin selitykseksi ”olet transsukupuolinen ja täällä meillä ei tykätä sellaisesta”. Kuten kuvasta näkyy, hän ainakin yrittää näyttää naiselta ja onnistuu siinä aika hyvin. Tarina ei kerro, että mitä hänen passissaan lukee. Lukeeko siellä nainen vai mies? Jos hän on amerikkalainen, niin hänen olisi pitänyt pystyä vaihtamaan passin sukupuolimerkintä naiseksi (omassa passissani lukee mies, vaikka olen biologinen nainen). Eli näkikö Dubain rajatarkastaja pelkästään hänen naamastaan, että hän on biologinen mies? No miten tämä ylläkuvattu sukupuolimerkintöjen mielivaltainen vaihteleminen olisi muuttanut asiaa? Jos Dubaihin yrittää karvainen äijänköriläs, jonka passissa lukee nainen, niin miten hänelle olisi käynyt? Entäs miten jos Dubaihin yrittää miehen vaatteisiin pukeutunut nainen, jonka passissa lukee mies? Olisiko Dubain rajavartiolaitos pitänyt häntä miehenä? Ei varmasti. Transaktivistit eivät ole miettineet tätä asiaa loppuun asti.

Amnesty vetoaa myös kiusaamiseen: ”---työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.” Kuten yllä selitin, tällaisissa tapauksissa on kyse siitä, että olet hyvin epäselvä tapaus. Näytät joltakin, mutta väität olevasi jotain muuta. Todellisuutta ei voi pyyhkiä pois ja sukupuolimerkinnän muuttamisella ei ole mitään vaikutusta todellisuuteen. Näissä transaktivistien jutuissa aina vedotaan kiusaamiseen ja väkivaltaan, mutta miten yleistä se on, onkin jo toinen juttu. Minulla on tästä henkilökohtaista kokemusta, kuten kaikilla muillakin sukupuolenvaihdoksen läpikäyneillä ihmisillä. Kun aloitat sukupuolenvaihdoksen, niin muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Ne tapahtuvat hitaasti ja muutokseen voi mennä jopa kuukausia. Koko tämän muutosajan joudut elämään arkielämääsi. Itselläni ensimmäinen näkyvä muutos oli ääni. Se madaltui hyvin nopeasti, mutta näytin yhä naiselta. Kun menin miesten vessaan tai pukukoppiin, niin minulle tultiin sanomaan, että mene pois, tämä on miesten huone. Otin tavaksi, että joka kerta mennessäni vessaan tai pukukoppiin morjestin siellä olevia miehiä kovalla äänellä, koska ääneni oli miehen ääni, vaikka naamani oli naisen. Kun hormonien vaikutus eteni, niin aloin näyttää lähinnä ituhippihomolta. Olin hintelä ja pitkätukkainenkin vielä ja ihmiset pitivät minua yleisesti homona ja todella usein myös transnaisena (=biologisena miehenä, joka haluaa vaihtaa sukupuolensa naiseksi). Aiheutin ihan hemmetisti hämmennystä ja ihmetystä kaikkialla, minne menin. Töissä tietenkin jouduin tulemaan ulos kaapista ja koko sukupuolenvaihdokseni aloittamisen ajan kävin töissä. Kaikesta aiheuttamastani hämmennyksestä huolimatta en koskaan kohdannut syrjintää enkä väkivaltaa. Päinvastoin, olin tyrmistynyt siitä, että miten positiivinen vastaanotto oli ja miten paljon ihmiset tukivat minua. Olin odottanut jonkin verran paskaa, mutta sitä ei tullut ollenkaan. Töissä pomoni tuli onnittelemaan minua ja sanoi, että jos joku kiusaa minua, niin minun pitää tulla kertomaan heti. Ja huomatkaa, että olin matalapalkkaisessa duunarityössä ja asuin pikkukaupungissa. Ympärilläni oli siis pelkkiä junttiperusheteroita. Mutta miettikääpäs, jos olisin vaihtanut nimeni ja juridisen sukupuoleni ilman mitään hormonihoitoja. Olisin siis 100% nainen, joka väittää olevansa mies. Miten tämä olisi tehnyt elämääni yhtään helpommaksi? Päinvastoin, olen aika varma, että ihmiset eivät olisi ottaneet minua senkään vertaa vakavasti, koska en olisi edes yrittänyt muuttaa fyysistä sukupuoltani.

Ihmisoikeustyöni takia olen joutunut häirinnän, pelottelun, uhkailun ja vihamielisyyden kohteeksi. Tämän takia jouduin olemaan vuoden poissa opinnoistani.

Tässä herää kysymys, että minkähäntyylisestä ”ihmisoikeustyöstä” on kysymys. Mikäli kyse on jostain muunsukupuolisuussekoilusta, niin en yhtään ihmettele, jos ihmiset eivät ole ottaneet sitä avosylin vastaan. Tässä kohtaa varmaan alkaa olla kaikille selvää, että minkälaiset psykoosit pahimmillaan näillä sukupuolisekoilijoilla on päällä. On myös todennäköistä, että Sakris on ollut vuoden poissa opinnoistaan, koska on vain pahoittanut mielensä. Lukijoista varmasti kaikki tietävät, miten helposti suvakkien ja feministien mieli pahoittuu. Muistatte ehkä Hesegaten elikkäs Hesburgerin työntekijä oli Twitterissä sanonut halunneensa sylkäistä asiakkaan purilaiseen, koska asiakkaalla oli ollut lippis, jossa luki Make America Great Again. Jengi ei ilahtunut, että ravintolan työntekijä puhuu tällä tavalla asiakkaasta. Noh, homma menikin yhtäkkiä siihen, että työntekijän kritisoiminen olikin transfobiaa, koska työntekijä näköjään oli transsukupuolinen. Koko homma repesi täydelliseksi sekasotkuksi. Hohhoijakata... Suhtaudun nykyään erittäin skeptisesti kaikkiin syrjintä-, häirintä- ja vihamielisyyspuheisiin, sillä sukupuolisekoilijoiden käsitys syrjinnästä on hyvin erilainen kuin meillä kaikilla muilla. Olen kirjoittanut aiheesta täällä ja kirjoituksessa on lukemattomia esimerkkejä. Pelkkien päivänselvien faktojen sanominen voi olla vihaa ja transfobiaa ja pelkästään asiallisesti eri mieltä oleminen voi olla syrjintää. Kaipaisinkin seikkaperäisempää selostusta siitä, että miksi tarkalleen Sakris oli poissa opinnoistaan vuoden ja miksi hän koki, että häntä uhkailtiin ja peloteltiin.

Voimassa oleva translaki loukkaa oikeutta olla joutumatta epäinhimillisen kohtelun kohteeksi, oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun, yksityis- ja perhe-elämän suojaan ja fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. On korkea aika muuttaaa se.
Seistään Sakriksen rinnalla: muutosta translakiin on vaadittava äänekkäästi ja tinkimättä milliäkään ihmisoikeuslähtökohdista. Allekirjoita vetoomus ja vaadi, että Sipilän hallituksen on uudistettava translaki ihmisoikeuksia kunnioittavaksi!

Blaa blaa blaa.
Sen on kylläkin niin, että jos joku ihmisoikeuksia loukkaa, niin se on tämä translakiuudistus. Syystä että se ei suhtaudu transsukupuolisuuteen riittävän vakavasti. Meillä on rutkasti tutkimustietoa ja ennakkotapauksia siitä, että kaikki transsukupuolisena itseään pitävät eivät ole transsukupuolisia ja sukupuolenvaihdoshoitoja ei missään tapauksessa pidä antaa kaikille niitä haluaville, eikä etenkään alaikäisille. Sukupuolenvaihdos on peruuttamaton toimenpide, joka muokkaa ihmisen kehoa ja tekee ihmisen lisääntymiskyvyttömäksi. Leikkauksiin liittyy myös vakavan komplikaation riski, jopa kuoleman riski. Translakiuudistus on äärimmäisen vakava potilasturvallisuusriski. Tätä turvallisuusasiaa ei voida sivuuttaa. Lisäksi, kuten yllä selitin, henkilötunnusten tai etunimien mielivaltainen muuttelu ei todellisuudessa auta ihmistä yhtään ja sen vaikutus syrjintään on tasan nolla.

Minun kaikista suurin ongelmani tämän koko translakiuudistusälämölön kanssa on se, että se on pelkkää tunnemanipulaatiota. Tuo Amnestyn tekstikin on pelkkää tunteisiin vetoavaa propagandaa, jossa vääristellään ja suurennellaan asioita ja saadaan kaikki kuulostamaan paljon pahemmalta kuin mitä se oikeasti edes on. Tekstissä jopa ihan suoranaisesti valehdellaan. Translakiuudistusvetoomukset eivät ole millään tavalla asiapohjaisia ja niissä ei edes kerrota, että mitä oikeastaan vaaditaan ja miksi. Niissä ei kerrota, että mitä konkreettisia muutoksia halutaan ja miksi, miten ne toteutetaan ja mikä vaatijien mielestä on tarkalleen ottaen nykysysteemissä pielessä ja miten asiat heidän mielestään tulisi jatkossa hoitaa. Translakiuudistusälämölön sisältö on silkkaa epämääräisten iskulauseiden hoentaa, kuten ”translaki loukkaa ihmisoikeuksia” ja ”itsemääräämisoikeus, nyt” ja ”kaikilla on oikeus keholliseen koskemattomuuteen”. Mutta mitä näillä tarkalleen ottaen haetaan takaa, sitä tarina ei kerro. Jopa translakiuudistuksen nettisivu on hyvin ympäripyöreää liibalaabaa. Olen kaikki päätelmäni transaktivistien vaatimuksista tehnyt laskemalla rivien välistä 1+1. Selkeitä vaatimuksia tai uudistusehdotuksia ei pysty lukemaan mistään.

Minulla on myös erittäin suuri ongelma sen kanssa, että transaktivistit sanovat transtutkimusten olevan ihmisoikeuksien vastaisia ja että ne pitäisi lakkauttaa, mutta he eivät kerro, että miten transsukupuolisia sitten pitäisi heidän mielestään hoitaa. Mikä tutkimuksissa on tarkalleen vialla ja miksi ("loukkaa ihmisoikeuksia" ei ole mikään selitys)? Jos niissä on vikaa, niin miten ne sitten pitäisi toteuttaa? Miten sukupuolenvaihdoshoidot pitäisi järjestää? En ole nähnyt yhtäkään selvitystä tästä. Kaikki on pelkkää epämääräistä iskulausetta ja propagandaa. Jos siellä ruudun takana on nyt joku, joka kannattaa tätä translakiuudistusta, niin ole hyvä ja tule selittämään kantasi kommentteihin.

Tässä vielä lopuksi kootut sepustukseni, joissa selitän kantani erinäisiin transasioihin:

Translakiuudistus osa 1
Translakiuudistus osa 2
Translakiuudistus osa 3
Transaktivistien paskapuheet syrjinnästä
Lapsen sukupuolidysforia ei välttämättä ole merkki yhtään mistään
Transsukupuoliset, jotka vaihtoivat takaisin syntymäsukupuoleensa
Tarinani transleikkausten riskeistä (omakohtainen kokemukseni)
Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki
Kun sukupuolenkorjaus ei korjaa mitään
Youtube: Transaktivistit eivät suhtaudu transsukupuolisuuteen tarpeeksi vakavasti
Youtube: Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?

Vieraskynä: Dysforia, identiteetti ja lapsuus

Näin naistenpäivänä on ilo julkaista teille tämä teksti nimimerkiltä "Tyttö tuonpuoleisesta". Kirjoittaja on itseään aikaisemmin transsukupuolisena miehenä pitänyt nuori lesbonainen. Hänet käytännössä painosti vaihtamaan sukupuolensa mieheksi hänen terapeuttinsa, koska "Tyttö" oli ns. viallinen nainen. "Tyttö" kuitenkin ymmärsi ennen transhoitojen aloittamista olevansa tekemässä virheen. Hänen transhoitojaan ei koskaan päädytty aloittamaan. Kirjoittajan aiempi teksti löytyy tästä. Kirjoittajalle voi esittää kommentteja kirjoituksen kommenttiosiossa.

Hyvää naistenpäivää kaikille lukijoille!

*****

DYSFORIA, IDENTITEETTI JA LAPSUUS
Kirjoittanut: Tyttö tuonpuoleisesta

Varhaisin muistikuvani sukupuoli-identiteetin astumisesta elämääni on, kun hyvää tarkoittava täti kysyy isältäni, onko rattaissa istuva lapsi tyttö vai poika.
"En minä ole tyttö enkä poika! Minä olen hevonen!" huudan isäni päälle.
Tämä voi tosin olla valemuisto. Epäilen nykyään kaikkea, mikä liittyy sukupuoliristiriitaani nuorella iällä.

Vanhemmiltani ei tullut minkäänlaista viestiä sen suhteen, miten minun tulisi tyttönä käyttäytyä suhteessa maailmaan. Minun annettiin leikkiä dinosauruksilla ja autoilla. Olin kyllä hieman kiinnostunut myös niinsanotuista prinsessaleikeistä lyhyen ajan, mutta seikkailut ja tappamisjutut ja tarinat veivät voiton. Jos joku lukee Harry Potteria, olin tyypillinen korpinkynsi. Aina nenä kirjassa tai sitten ulkona telmimässä puiden katveessa mielikuvitusystävieni kanssa.

En vieläkään identifioidu naiseksi. Siitä yksinkertaisesta syystä, etten näe naiseutta identiteettinä vaan sinä kokemuksena, joka johtuu naiskehossa elämisestä. Tunnistan kehoni omakseni. Se vain lienee olemassa tällaisena, identifioiduin siihen tai en. Se, että havainnoin sitä, ei vielä liity identiteettiini mitenkään. Se on tietynlainen kuori, tietty tomumaja, ajatuslaiva jota minä persoonallisuuteni kanssa ohjaan.

Ajatusmaailmani on tietysti muuttunut viime vuosina aika paljon, mutta olen silti sama ihminen. Muistan yhä, miltä kehodysforia tuntuu ja jos ajattelen sitä, voin kääntää sen päälle. Olenko jotenkin ollut epäaito transihmisyyteni kanssa? Mistä sen olisi voinut tietää, kun oireilin tismalleen samalla tavalla vuosia kuin niin useat transitioon asti päätyneet?
Minulla on kuitenkin samanlaista taustaa; mieshahmoihin samaistuminen, poikamainen ulkomuoto ja äänekäs vastustus tytöksi erittelyä kohtaan. En vihannut vaaleanpunaista sen takia, että siinä olisi värinä ollut jotain huonoa, vaan sen takia, että kyseessä oli tytöille tyrkytetty väri. Minä en halunnut olla passiivinen prinsessa vaan seikkailija, aktiivinen toimija, eikä siinä nyt ole mitään erikoista sinällään.

Prinsessa oli muuten sana, jota ensimmäinen terapeuttini rakasti käyttää minua vastaan, antimonarkistista poikatyttöä, joka koki sen turhankin nöyryyttävänä. Kun vertaan nykyiseen minuuteeni, pystyn hyvin kuuntelemaan, kuinka olen hieno neiti tai prinsessa, vaikka kuka hyvänsä minut tunteva tietääkin etten asetu noihin sanoihin mitenkään päin.

Palatakseni asiaan - mikä tekee juuri minun kokemuksestani epätyypillisen? Nuo samat huolet painavat transmiehiä ja -poikia hyvin yleisesti. Lisäksi tietysti kehodysforia, joka alkoi minulla (kuten usein käy) juuri murrosiän kynnyksellä.
Miksi juuri minä paranin dysforiasta miltei kokonaan? Vaikka se oli voimakkaampi kuin mikään muu inhon ja depersonalisaation tunne kehoani kohtaan? Huijaanko itseäni? En mielestäni. Olen aidosti onnellinen, vaikka ahdistun monesti siitä ajasta jonka olisin voinut käyttää itseni rakastamiseen. Minusta nykyinen suhteellisen seestynyt tilanteeni ei sulje pois sitä faktaa, että dysforiani oli aitoa. Se oli keskittynyt nimenomaan naiseuden tuntomerkkeihin. Se oli repivää, ällöttävää ja sairasta. En toivoisi kenenkään ristiksi.

Nyt varmaan joku ajattelee, että patoan vain tunteeni ja minun pitäisi tulla uudestaan itselleni kaapista transmiehenä. Vaan olisihan se näin lesbon näkökulmasta sääli, jos näin hienoa naisen kehoa lähtisi muuttelemaan jonkin periaatekysymyksen vuoksi. Tehkööt muut mitä tahtovat, en jaksa käydä kamppailua kenenkään muun sukupuolesta kuin omastani. Mutta transpolille en mene. Enkä riisu yltäni sen asian tunnustamista, että olen nainen tai tyttö. Olin tyttö kun halusin olla hevonen, olin tyttö kun vihasin rintojani, ja vaikka jonkin aikaa olinkin mielestäni trans, on minun silloinen mielipiteeni herttaisen yhdentekevä sen rinnalla, että tämä ruumis pitää vain hyväksyä. Toista samalaista en saa.
Ei transitio olisi minua auttanut.

Minulta kysytään vieläkin, miksi puhun poikamaisella äänellä. Monet hätkähtävät käytöstäni, vaikken varsinaisesti ole huonotapainen. Voisi kuvitella, että joudun jotenkin uudestaan assertoimaan itselleni ja muille sukupuoleni, kuten olen tässä tekstissä tehnyt. Tosiasiassa minua huvittaa jokainen kerta, kun ajattelen itseäni naisena syystä tai toisesta. Nauran itsekseni sille harhaluulolle, ettei tämä kroppa ole minua varten. Ehkä olisin erilainen, jos olisin syntynyt pojaksi. Mahdotonta sanoa. Siinäkin tapauksessa että minulla olisi miehen mieli, olen sopeutunut jo uskomattoman hyvin elämään tässä varastetussa naiskehossa, eikä kukaan ole pääni sisällä tullut vaatimaan sitä takaisinkaan.

Vika olikin dysforiassa, ei sukupuolessani.

Vieraskynä: Minä ja trans

Tämänkertaisen vieraskynäkirjoituksen meille tarjoilee nimimerkki "Tyttö tuonpuoleisesta", joka on itseään aikaisemmin transsukupuolisena miehenä pitänyt nuori lesbonainen. Hänet käytännössä painosti vaihtamaan sukupuolensa mieheksi hänen terapeuttinsa, koska "Tyttö" oli ns. viallinen nainen. "Tyttö" kuitenkin ymmärsi ennen transhoitojen aloittamista olevansa tekemässä virheen. Hänen transhoitojaan ei koskaan päädytty aloittamaan.

Olen blogissa maininnut pari kertaa sen, että jotkut ovat sitä mieltä, että moderni transagenda on uusi homojen eheytymisterapian muoto (linkki 1, linkki 2, linkki 3, linkki 4), erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Etenkin hyvin konservatiivisten tai uskonnollisten vanhempien on joskus helpompi sulattaa lapsen sukupuolenvaihdos kuin lapsen homoseksuaalisuus (lesbotyttärestä tulikin heteromies tai homopojasta tulikin heteronainen). "Tyttö tuonpuoleisesta" todistaa, että huoli on aiheellinen ja tätä oikeasti tapahtuu Suomessa 2000-luvulla.

Kirjoittajalle voi esittää kommentteja kirjoituksen kommenttiosiossa.

*****


MINÄ JA TRANS
Kirjoittanut: Tyttö tuonpuoleisesta

"Kumpi on kauniimpi? Minä vai äitisi?" Terapeuttini tapittaa minuun ylimeikatuilla sinisillä silmillään.
Suuni on yhtäkkiä kuiva. Haluan sanoa 'äitini'. Hän ei meikkaa eikä arvostele muita naisia ulkonäön perusteella. Hän on muutenkin paljon kauniimpi kuin tämä olento edessäni, joka pukeutuu kuin 2000-luvun pissikseksi kutsuttu ihmistyyppi, ollen tosin yli kaksin verroin keskimääräistä lajin edustajaa vanhempi.
Juuri siinä hetkessä vihaan terapeuttiani tuhottoman paljon.

"Homot eivät ole oikeita miehiä."
"Nainen on liian samanlainen ollakseen toisen naisen kanssa."
"Nainen ei pidä lompakkoa taskussa."
"Oletko ajatellut, että olisitkin poika?"
Pääni oli täynnä näitä lauseita ja kaunaa niiden laukojaa kohtaan. Olin ollut kiusattu sen takia, että pukeuduin collegevaatteisiin ja näytin liian ruokkoamattomalta tullakseni ikäisteni tyttöjen kanssa toimeen. Minulle tarjottiin kahta vaihtoehtoa; naisistu, heitä meikit naamaan ja kävele sipsuttaen tai hakeudu sukupuolenvaihdoshoitoihin. Pyörittelin päässäni molempia. En halunnut tuottaa terapeutilleni sitä tyydytystä, että muuttuisin hänen kaltaisekseen teräväkieliseksi korkokenkäolennoksi.
Omaa vikaani oli se, etten itseinhossani nähnyt kolmatta vaihtoehtoa.

Kaikenlaisia ahdistavia ajatuksiani pyöri päässäni. Kuinka rintani tekivät minusta saman joukon edustajan terapeuttini kanssa. Kuinka ruumiini oli tarkoitettu muiden käyttöön, kantamaan lapsia, vaikka minulla oli vahva tarve omistaa itseni kokonaan. Ajatuskin raskaaksi tulemisesta sai minut haluamaan vahingoittaa itseäni. En kestänyt miesten katseita, en sitä limaista oloa baari-illan jälkeen kun olin ollut niille alttiina. Halusin hyökätä kaikkea sitä vastaan mikä tuli iholle ja halusi niputtaa minut samaan joukkoon kiusaajieni ja terapeuttini kanssa. Koin itseni oksettavaksi. Rasvaprosentti? Liian korkea, tunsin itseni lihavaksi vaikka olin hoikka normaalipainoinen. Lantio? Liian leveä, en tehnyt ylimääräisiksi kokemillani senteillä mitään. Rinnat? Niille minulla ei ollut mitään käyttöä, halusin repiä ne irti ettei kukaan katsoisi niitä ihaillen. En voinut rakastaa mitään sellaista itsessäni, mikä teki minusta naisen. Minun kaltaiselleni ihmiselle ei mielestäni ollut olemassa onnellista tapaa olla naaras, olin liian äänekäs, liian itsenäinen ja raju, liian suorasukainen ja ennen kaikkea liian lesbinen.

"Kyllä me sinut hommataan transhoitoihin, älä huoli", uusi terapeuttini sanoo. On ensimmäinen tai toinen kerta, kun tapaamme.
Hänen huoneessaan on ikoneja ja hän puhuu hyvin nopeasti. Alan epäillä, että terapeutillani on mania.
Epäilen myös tässä vaiheessa, onko transhoidoissakaan mitään järkeä.
Pyörittelen asiaa, ja sisälläni syntyy dysforiankin ylitse kantava ajatus: entä jos dysforia onkin väärässä ja minussa ei olekaan mitään vikaa? Entä jos olen erilaisena, poikamaisena, aavistuksen Asperger-piirteisenä, ylitarkkana lesbonaaraana juuri sopiva eikä minun tarvitse olla kukaan muu?

Minun olisi pitänyt tietää, etten halua miehiltä muuta kuin pakopaikan naisten maailmasta jossa minua nälvittiin ja arvosteltiin säälimättä. Miehet ja aiemmin pojat inspiroivat minua olemaan parempi ihminen ja vaatimaan vähemmän armopaloja. Tilanne on sittemmin parantunut, mutta nuorempana ollessani tyttöseurassa halusin ampua itseni. En jaksanut sitä kaksinaamaisuutta, jota suurin osa ikäryhmäni naisista harrasti. Ja silti, niitä harvoja naisia jotka eivät minua inhonneet, minä rakastin silloinkin kun ei objektiivisesti olisi pitänyt, minä halusin heidät iholleni, heidän kosketuksensa tuntui kodilta.
Jos vihaa ja rakastaa samaan aikaan jotain ryhmää ja kuuluu itsekin siihen, voi kokea syvää ristiriitaa. Saattaa myös alkaa vihata itseäänkin.

"Kumpi olisi parempi?" kysyn ystävältäni, vaikka tiedän jo tasan tarkkaan kumpi on vastaus ahdistukseeni.
"Nainen", hän vastaa ja katsoo minuun.
Olen rauhallisempi. Dysforia muuttuu jotenkin; se koteloituu ja alkaa rapistua pikkuhiljaa.
Entisen terapeuttini määritelmän mukaista naista minusta ei saa vieläkään, ja hyvä niin. Olen nainen joka haluaa naisia; olen outolintu; olen monta asiaa samaan aikaan enkä halua enää että minua kohdellaan silkkihansikkain. Loppu munankuorilla kävelylle. Loppu jatkuvalle tuskalle ja tunteelle siitä, että minussa on jotain perinpohjaisen väärää.
Suljen mielessäni kirjan täynnä minua hoitaneiden ihmisten letkautuksia, jotka päästin ihon alle.
Minuun ei kykene enää mikään homofobian terä; olen pahimman jo käynyt läpi ja iloitsen, kun säästyin näin vähällä. Monelle muulle kävi toisin ja käy jatkossakin.
Istun sohvalla naisenperseelläni ja kirjoitan naisenkäsilläni näitä sanoja. Voin hyvin; olen vahvempi kuin koskaan ennen.

Miten parannuin dysforiasta

En koe nykyään dysforiaa enää lähes ollenkaan. Koen vieläkin hämmennystä, ristiriitaa ja ahdistustakin, enkä tiedä vapaudunko siitä koskaan kokonaan, mutta se on vain kausittaista, eikä voimakkuudeltaan dysforian kaltaista.
(EDIT 4.3.2020: Vuosi tämän kirjoituksen jälkeen on pakko tulla toteamaan, että olen huomannut, että koen yhä vieläkin hyvinkin syviä dysforiapiikkejä, jotka tuntuvat voimakkaana, kuristavana, painostavana ahdistuksena. Ne ovat kuitenkin nimensä mukaisesti piikkejä, eli kyseessä ei ole pysyvä olotila. Olen oppinut, että miten saan tilanteen hallintaan ja rauhoitettua, kun piikki iskee. Olen lisäksi oppinut, että mikä aiheuttaa näitä piikkejä ja osaan välttää asioita, jotka laukaisevat niitä.)

Kerron tässä kirjoituksessa syistä, jotka johtivat detransitiooni, ja samat syyt vaikuttavat dysforiani katoamisen taustalla. Sukupuoli-identiteettiongelmani ovat monen asian eskaloitunut summa. Oli kuitenkin eräs asia, joka minulle henkilökohtaisesti oli kaikkein suurin yksittäinen tekijä dysforian katoamisessa, ja se oli lesbous. Tiivistetysti voin todeta, että lesbous vapautti minut transsukupuolisuudesta. Yritän tässä kirjoituksessa selittää, että miksi. Tässä tulee jonkin verran aika henkilökohtaista settiä, mutta noh, ei kai tätä oikein muuten voi selittää.

Toinen nainen ikäänkuin ankkuroi minut todellisuuteen. Summa summarum: Tämä henkilö tässä on nainen. Minä olen niinkuin tämä henkilö. Ergo, minä olen nainen. Minä pidän tämän henkilön kehosta. Hänen kehonsa on hyvä ja kaunis. Se on samanlainen kuin minun. Ergo, minun kehoni on hyvä ja kaunis. Minä olen lesbo. Ergo, minun ei tarvitse välittää miehistä ja miesten tekemisistä ollenkaan.

Tämä on lyhyesti se ajatuskulku, joka johti dysforiani katoamiseen. Seuraavassa pitempi ja seikkaperäisempi selitys:

Minulla on koko ikäni ollut vääristynyt suhde molempiin sukupuoliin. Naisiin siksi, että olen itse poikkeusyksilö, joka ei kykene samaistumaan toisiin naisiin, ja miehiin siksi, että olen aina ylisamaistunut heihin. Tämä ristiriita on kierouttanut oman sukupuoli-identiteettini ja sen on vetänyt uudelle levelille seksuaalisuuteni (johon palaan kohta). Suhdettani miehiin on aina sotkenut ja vääristänyt se, että minusta miehet ovat yleensä ihan loistotyyppejä. Minun on aina ollut lähtökohtaisesti helpompi tulla toimeen miesten kuin naisten kanssa. Minulla on aina ollut lähes yksinomaan miespuolisia kavereita. Nykyäänkin läheisimmät ja pitkäaikaisimmat ystäväni ovat miehiä. Heitän miesten kanssa härskiä läppää ja puhun naisista. Jo yläasteella minulla oli kännykän taustakuvana tissit, jotka halusin omaan kännykkääni nähtyäni ne yhdellä luokan pojalla. Olen töissä aina tykännyt mieluummin tehdä töitä miesten kuin naisten kanssa. Kaikki idolini ovat miehiä. Minä en vihaa miehiä enkä pelkää heitä. Minä päinvastoin jopa tunnen suurta sympatiaa heitä kohtaan – olenhan myöntänyt symppaavani esimerkiksi miesasialiikettä. Miehillä on paljon sellaisia ominaisuuksia, joita ihailen ja arvostan, ja joista haluan ottaa mallia. Vietän mielelläni aikaa miesten kanssa. Mutta sitten, kun joku pariutumiseen liittyvä kuvio ilmaantuu, niin mieleni sanoo naks, ja minussa nousee negatiivisia tuntemuksia hyökyaallon lailla.

Ihmislajin pariutumiskäyttäytyminen on aina herättänyt minussa hyvin voimakasta kuvotusta. Ihan nuoresta lähtien siis. Miehet ovat pölvästejä ja naiset hupakkoja. Miehet ovat riehuvia apinoita ja naiset kiimaisia narttuja. Juuri ihmislajin pariutumiskäyttäytymisen sivustaseuraaminen saa minut kokemaan itseni irralliseksi muista ihmisistä ja erityisesti naissukupuolesta, ja juuri ihmislajin pariutumiskäyttäytyminen saa minut menettämään aika ajoin uskoni koko ihmiskuntaan. Hurahdin nuorena LGBT-piireihin juuri siksi, että niissä pariutumiskäyttäytyminen oli jo lähtökohtaisesti erilaista kuin heteroilla. Luin jokin aika sitten Juhani Ahon kirjan Juha ja se oli aika ajoin minulle hyvin vaikea kirja lukea, sillä se kuvaa juurikin tyhjäpäisten naisten kiimaista suhtautumista idioottiin jännämieheen. Voin fyysisesti pahoin kirjaa lukiessani ja tarina nostatti minussa voimakkaita vihan ja aggression tunteita. Nuorempana erityisesti se, että ympäristö oletti minun käyttäytyvän ja reagoivan pariutumisjutuissa toisten naisten tavoin, sai minusta jotakin pahasti rikki ja minulta hajosi sekä minäkuva että kuva toisista ihmisistä. Tästä toipumiseen meni vuosia. Minullahan meni sukupuoli-identiteettiasioissa lopullisesti kuppi nurin juurikin yritettyäni treffailla miehiä. Tein lopullisen päätöksen hakeutua transpolille parien miehen kanssa epäonnistuneiden treffien jälkeen. Miehissä on jotakin, mikä saa minut haluamaan tuhota itseni. Miehet herättävät minussa epätervettä kilpailunhalua ja aggressiota, ja sitä kautta ahdistusta ja vihaa, kun huomaan, etten naisena kykene kilpailemaan heidän kanssaan monestakin syystä. Tämä puolestaan saa minut vihaamaan itseäni ja kehoani. Mainitsemisen arvoista lienee myös se, että olen ollut lapsesta saakka aivan sairaalloisen raskaus- ja synnytyspelkoinen. Olen tuntenut erittäin syvää, sairaalloista vihaa lapsia kohtaan hyvin nuoresta saakka. En välillä pystynyt olemaan lapsen kanssa samassa huoneessa. Tämä viha lakkasi vasta sukupuolenvaihdokseni myötä. Minun on vaikea vastata kysymykseen, että miltä minusta nykyään tuntuu olla lisääntymiskyvytön. En tiedä kumpi on pahempi, olla lisääntymiskyvytön ja kärsiä hormonittomuuden terveysvaikutuksista, vai olla lisääntymiskykyinen ja omata terve keho.

Tajusin, että olen myös aina etsinyt miehistä naisten ominaisuuksia (joita heistä ei tietenkään juuri löydy), ja ollut siksi pettynyt ja turhautunut suhteisiini miesten kanssa. Huomattavaa on myös se, että en ole koko ikänäni kokenut yhtään minkäänlaista vetoa tai ylipäätään mielenkiintoa maskuliinisia miehiä kohtaan. Minä joko sivuutan maskuliiniset miehet kokonaan tai he herättävät minussa kuvotusta. Olen esimerkiksi aina vihannut partoja ja ihokarvoja, vaikka tarkoitankin tässä ”maskuliinisella” muutakin kuin ulkonäköä. Olen tykännyt pelkästään joko androgyyneistä tai feminiinisistä miehistä. Tajusin yhdessä kohtaa elämääni, että tykkään kaikenlaisista naisista (kaikentyylisistä, kaikenmuotoisista, kaikenvärisistä, kaikenkokoisista...), mutta tykkään vain hyvin, hyvin tietynlaisista miehistä: kapeakasvoisista, pitkäripsisistä, vaaleista, hoikista ja jäntevistä, joilla on sulavat, pehmeät liikkeet, sekä eräänlaista herkkyyttä olemuksessaan. Miespuolinen balettitanssija on tästä hyvä esimerkki (rakastan balettia). Tosin ollessani puolustusvoimilla töissä (missä näin atleettisia nuoria miehiä hyvin paljon päivittäin) ymmärsin, että katson tällaisiakin miehiä niinkuin katsoisin vinttikoiraa tai gepardia – ihailen, mutta ei siihen seksuaalista vetovoimaa liity (minä btw rakastan siroja ja jänteviä eläimiä, kuten juuri vinttikoiria ja gepardeja, ja katselen niitä hyvin mielelläni). Jos mieheltä puuttuu tämmöinen vinttikoiran sulokkuus ja kapeat kasvot, niin en huomaa häntä ollenkaan, eikä hän saa minussa mitään viisaria värähtämään millään lailla.

Suhdettani naisiin sen sijaan on aina häirinnyt hyvin kompleksinen suhteeni omaan naiseuteeni. Lapsena vihasin tyttöyttäni siksi, että ympäristö liitti minuun niitä ominaisuuksia, joita muilla tytöillä oli, mutta minulla ei ollut. En tullut lapsena juurikaan toimeen tyttöjen kanssa, vaan leikin poikien kanssa heidän leikkejään, kuten autojuttuja ja tappeluleikkejä. Pelasin serkkupoikien kanssa tietokonepelejä ja piirtelin toisiaan tappavia dinosauruksia. Juoksentelin metsässä ja kiipeilin puissa ja keräilin ötököitä ja sisiliskoja. Keräilin autojen kuvia ja halusin aikuisena tietokoneinsinööriksi. En ymmärtänyt tyttöjen leikkejä ollenkaan ja pidin niitä täysin typerinä ja noloina. Olin aggressiivinen niinkuin pojat ja minua nolotti ja vihastutti muiden tyttöjen ”nössöys” eli siis se, että he eivät nousseet poikia vastaan, vaan antoivat poikien kiusata ja haukkua itseään. Voin fyysisesti pahoin, kun minuun liitettiin tuollaisia tyttöjen ominaisuuksia. Eräs hirveimmistä lapsuuskokemuksistani oli se, kun eräs sukulainen oletti minun leikkivän Barbieilla ja antoi minulle syntymäpäivälahjaksi Barbie-nuken. Tuo oli silloiselle minälleni kuin isku naamaan. Olen siis jo pienestä lapsesta lähtien ollut ikäänkuin katkaistu sukupuolestani ja samaan aikaan olen ylisamaistunut poikiin ja miehiin. Kuvotukseni naiseutta kohtaan vain kasvoi tullessani vanhemmaksi. Ymmärsin myöhemmin, että en ole ymmärtänyt lesbouttani aikaisemmin, koska suhtautumiseni omaan naiseuteeni oli niin hirvittävän tulehtunut. Kun katsoin toista naista, niin näin itseni, ja vihasin sitä, mitä näin. Se, mitä sukupuolenvaihdoshoidot minulle tekivät, oli se, että pääsin irtaantumaan omasta naiseudestani ja sen kautta sain naiseuteen etäisyyttä. Tämän vaikutuksesta pääsin tarkastelemaan naiseutta ikäänkuin ulkopuolelta ja yläpuolelta ja kykenin prosessoimaan asiaa. Samalla loppui aiemmin mainittu syvä lapsivihani. En tiedä, olisinko kyennyt mihinkään tähän ilman sukupuolenvaihdosta. Jonkun intensiivisen ja pätevän terapian kautta ehkä, mutta noh, sitä ei kokeiltu. Lisäksi aloin saada naispuolisia kavereita vasta sukupuolenvaihdokseni jälkeen. Olin sitä ennen kaveerannut lähes yksinomaan miesten kanssa ja ollut lukemattomat kerrat ainoa nainen äijäporukassa. Samaistumistani toisiin naisiin edesauttoi se, kun tapasin toisia epätyypillisiä naisia. Suhtautumiseni naiseuteen ja naisena olemiseen yleisesti rauhoittui vasta sukupuolenvaihdoksen myötä. Vasta tuolloin ymmärsin, että miten paljon naiset minua kiinnostavat, vaikka olenkin tiennyt jostain 13-vuotiaasta, että minulla on kiinnostusta toisia naisia kohtaan. Päätin tuolloin ottaa kunnolla aikaa näiden asioiden miettimiseen. Päädyin olemaan selibaatissa lähes 4 vuotta. Tuona aikana asiat kuitenkin huomattavasti selkiytyivät ja jokin lopullinen lukko aukesi päästäni maailmanympärimatkani aikana. Koin ensimmäisen kunnollisen intiimin kokemukseni naisen kanssa vasta palattuani ulkomailta Suomeen. Sitä ennen kaikki kokemukseni naisista olivat olleet vain ujoa säätöä. Tämä vaikutti siihen, että miksi pidin itseäni biseksuaalina hyvin kauan, vaikka minulle olikin ollut useita vuosia selvää, että olen hyvin vahvasti naisiin päin suuntautunut.

Tuo ensimmäinen kunnollinen kokemus toisesta naisesta räjäytti sitten koko maailmani ja sai monet palaset loksahtamaan ryminällä paikoilleen. Minulle oli täysin uutta, että toisen naisen katsominen ja koskettaminen saa minut rakastamaan myös omaa kehoani. En ole koko elämässäni tuntenut sellaista rauhaa ja iloa omaan kehooni liittyen kuin koettuani ensimmäisen intiimin kokemuksen naisen kanssa. Toinen nainen on ikäänkuin minua paljon, paljon lähempänä kuin mies voisi ikinä olla. Kuilu meidän väliltämme puuttuu ja pääsen kaiken sen samuuden kautta paljon lähemmäs niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olen koko ikäni kaivannut tuskaisesti läheistä yhteyttä toiseen ihmiseen ja tuolloin koin sen viimein. Kaikki se rauha ja lämpö, mitä tunsin toista kohtaan, ja mitä tunsin omaa kehoani kohtaan tämän toisen naisen kautta, oli minulle aivan uusi kokemus. En tiennyt, että minun olisi edes mahdollista tuntea jotakin niin hyvää. Se oli aivan järisyttävä kokemus jo ensimmäisestä sekunnista lähtien. Ensimmäistä kertaa koko tämänastisen elämäni aikana minusta tuntui todella hyvältä olla nainen. Minä koin ensimmäistä kertaa koko elämässäni, että minä haluan olla nainen. Minä haluan olla nainen tälle toiselle naiselle. En tiennyt, että minun olisi edes mahdollista tuntea jotakin, mikä tuntui niin hyvältä, tai että naiseus ylipäätään voisi tuntua niin hyvältä ja ennen kaikkea tavoiteltavalta, päämäärältä itsessään. Aloin tuntea halua olla enemmän nainen ja alkaa kultivoimaan kaikkea minussa olevaa naisellisuutta, kasvattaa sitä entisestään, kaikessa mahdollisessa muodossa, koska se vaan yksinkertaisesti tuntui niin hyvältä. Minusta tuntui intiimisti ollessa niin hyvältä, rauhalliselta ja luottavaiselta, että halusin antautua aivan kokonaan, luopua itsestäni ja omasta tahdostani, ja antaa itseni toiselle aivan kokonaan ja antaa hänen tehdä minulle mitä hän ikinä tahtoo. Tämäkin oli minulle aivan uusi ja järisyttävä kokemus. En tiennyt, että voisin koskaan tuntea jotakin sellaista. Olen koko ikäni ollut seksuaalisesti hyvin, hyvin dominoiva ja aggressiivinen, enkä ollut koskaan aikaisemmin elämässäni osoittanut minkäänlaista taipumusta haluun antautua tai alistua. En tiennyt, että minulla ylipäätään voisi olla tuollainen puoli. Ymmärsin, että olen täysin dominoiva ainoastaan miehiä kohtaan. Miehet herättävät minussa kilpailunhalua ja aggressiivisuutta, mutta naiset eivät. Kykenen suhteeseen miehen kanssa vain olemalla täysin dominoiva. Olen koko ikäni kokenut kumppanini dominointi- tai ns. vetovastuuyritykset yksinomaan ahdistavina, ja nimenomaan hyvin, hyvin ahdistavina. Kaikki leikki minun kanssani loppuu siihen, kun toinen yrittää ottaa ohjat. Mutta se on näin vain miehen kanssa. Naisen kanssa kaikki on aivan täysin toisin. En tiennyt sitä, koska minulla ei ollut koskaan ollut kokemusta naisen kanssa olemisesta. Naissuhde oli minulle aivan ratkaisevan tärkeä kokemus. Minulle avautui kokonaan uusi olemisen ulottuvuus, josta en aikaisemmin ollut tiennyt mitään. Nyt olen todella surullinen, etten kokenut tätä ensi kerran jo 10 vuotta sitten, mieluusti alle 20-vuotiaana. Olisin saattanut välttyä aivan kaikilta sukupuolikipuiluiltani ja sitä kautta isolta kasalta vuosia jatkuneilta mielenterveys- ja elämänhallintaongelmilta.

Se, mikä sai minut lopulta parantumaan dysforiasta niin, että halusin detransitioitua, oli ymmärrys siitä, että minun ei tarvitse ajatella miehiä yhtään millään lailla. Suljin miehet kokonaan ulos mielestäni ja sitä kautta elämästäni. Minun ei tarvitse olla suhteessa miehen kanssa. Minun ei tarvitse ajatella yhtäkään miestä potentiaalisena kumppanina. Suljin sen mahdollisuuden mielestäni ulos kokonaan. Minun ei tarvitse olla huolestunut siitä, että miehet herättävät minussa negatiivisia reaktioita tai että minussa on jotakin ”vikaa”. Minun ei tarvitse välittää siitä, että muut naiset ovat kiinnostuneita miehistä tai että miehet ovat kiinnostuneita minusta. Minä en ole itse mies, joten voin kokonaan sivuuttaa sen, että en kykene samanlaisiin suorituksiin kuin miehet, tai että minulla ei ole sellaisia ominaisuuksia kuin miehillä, vaikka noita ominaisuuksia ihailen ja haluaisin niitä itselleni. On ok olla joissain asioissa huonompi kuin miehet, mutta on myös ok olla erilainen nainen. Minun ei tarvitse olla lainkaan ahdistunut siitä, että olen myös erilainen kuin miehet. Minä olen nainen. Minä olen lesbo. Minä olen persoona. Minä olen minä, minä saan olla minä. Olkoon siis niin. Tämän jälkeen tuntui siltä, kuin kokonaisen vuoren paino olisi tippunut pois harteiltani. Kun vapauduin kaikentyylisistä ajatuksistani, jotka liittyivät miehiin, niin vapauduin dysforiasta.

Viimeisen vuoden aikana olen myös saanut kuulla kritiikkiä seksuaalisesta suuntautumisestani. Olen kokenut, että minua on painostettu hakeutumaan suhteeseen miehen kanssa, koska se on ”oikein” ja koska ”luonto on päättänyt niin”. Minulle on sanottu, että en minä ole lesbo, sillä ei lesboja ole olemassa, vaan tämä on kaikki vain jonkinlaista ”vääristymää”, josta minun pitää pyrkiä ”parantumaan”, sillä kaikki ihmiset ovat todellisuudessa heteroita. Minulle on sanottu, että voin olla kokonaisvaltaisesti nainen vain miehen kautta. Voin ”täydentyä” ja tulla ikäänkuin kokonaiseksi ja eheäksi ainoastaan miehen kautta ja miehen läsnäolon vaikutuksesta. Pelkkä ajatus siitä, että minun täytyisi palata suhteisiin miesten kanssa ja olla miehelle nainen siinä samassa merkityksessä kuin olin nainen toiselle naiselle, sai kaiken vanhan dysforiani palaamaan yhtenä isona yhtäkkisenä, voimakkaana ryöppynä. Aloin jälleen potea sitä samaa vanhaa kuvottavaa inhoa naiseutta kohtaan, mitä tunsin koko ikäni ennen transhoitojen aloittamista. Aloin jälleen vihata itseäni ja kehoani ja aloin tuntea pakottavaa halua tuhota itsestäni kaiken naiseuden. Hätkähdin tätä reaktiota ja minun oli tietoisesti muistutettava itseäni siitä, että miten uskomattoman hyvältä minusta naisena oleminen oli tuntunut vain vähän aikaisemmin, ja että minun elämässäni ei ole pakko olla tätä vihaa, dysforiaa ja ahdistusta. Kukaan mies ei määrittele minun naiseuttani. Minun naiseuteni on olemassa yhdestäkään miehestä riippumatta. Minä olen nainen ihan itsessäni. Minulle on loppujen lopuksi ok olla nainen, myös sosiaalisesti, ja ns. ”alistua” moniin sosiaalisiin normeihin NIIN KAUAN KUIN kuvioon ei liity miestä. Minulta on tultu kysymään, että jos olen maskuliininen nainen, niin miksi esimerkiksi pukeudun huiviin ja pitkään hameeseen. Koska ne ovat minusta kauniita, ja minusta näytän miljoonasti paremmalta pukeutuneena näin. Kuka tahansa nainen näyttäisi. Minä en koe mitään halua tai tarvetta kapinoida monia sosiaalisia normeja vastaan, vaan jopa koen rauhaa ja tyydytystä pyrkimällä mukautumaan niihin. Minulle on ok olla nainen itsekseni tai nainen naisten joukossa, mutta sitten, kun täytyisi olla NAINEN SUHTEESSA MIEHEEN, niin minulla on iso, iso ongelma.

Miehet eivät saa minun naiseuttani esiin. Toinen nainen saa. En tiedä, miksi se on niin, mutta se on niin.

Älkää saatana soikoon tulko edes vihjaamaan minulle, että nyt kun olen ”eheytynyt” transsukupuolisuudesta, niin seuraava etappi elämässäni on ”eheytyä” lesbosta heteroksi. Koen itseni konservatiiviksi, mutta tässä menee minulla raja. Minun elämäni on ollut hyvin vaikea, hyvin pimeä ja hyvin surullinen, ja nyt olen löytänyt asian, joka saa oloni oikeasti todella, todella hyväksi, rauhalliseksi ja iloiseksi, ja joka saa minut kokonaisvaltaisesti rakastamaan naiseuttani ja kehoani ensimmäistä kertaa koko elämässäni. En helvetissä aio luopua siitä yhtään minkään syyn varjolla. Jos tiettyjen ihmisten ylenkatse ja arvostelu on hinta siitä, että oloni on viimeinkin hyvä, niin olkoon sitten niin. Olen ihan oikeasti aivan täysin kyllästynyt miettimään sukupuoli-identiteetti- ja seksuaalisuusjuttuja, sillä ne ovat aiheuttaneet minulle ahdistusta ja ongelmia koko ikäni. Nyt kun olen löytänyt paikan, missä nuo molemmat asiat ovat ratkenneet, niin haluan lopettaa näiden asioiden pyörittelyn for good ja jäädä tähän. Tahdon vain lepoon ja rauhaan. Voisitteko edes yrittää ymmärtää, että mitä tämä minulle merkitsee? Ja ei, tämä ei ole lainkaan sama asia, kuin se ”helpotus”, joka tuli sukupuolenvaihdoshoitojen aloittamisesta. On tyystin eri asia alkaa muokkailemaan vääränä pitämäänsä kehoa kuin hyväksyä kehonsa ja alkaa suorastaan rakastamaan sitä. Ensimmäinen oli ongelmien laastarointia ja peittelyä, jälkimmäinen tulosta siitä, kun ongelmat sai käsiteltyä.

Olen blogissani kritisoinut LGBT-yhteisöä sekä ns. homotusta, ja seison edelleen noiden näkemysten takana. Valtaosa kaikista ihmisistä on heteroita ja se nyt vaan on niin, ja se ei muutu, vaikka jotkut meistä eivät ole. Minä olen maailmankuvallisesti valovuosien päässä gay pride -karnevalisteista. Mutta minä en ole hetero. Minä en ole samanlainen kuin te. Tässä maailmassa on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka ovat erilaisia. En oleta, että teistä kukaan ymmärtää, miltä minusta tuntuu, enkä siksi vaadi sitä. Miten voisittekaan ymmärtää, kun ei tämä teitä kosketa, mutta toivoisin, että edes yrittäisitte kuunnella. Minun erilaisuuteni on jotakin todella perustavanlaatuista ja syvältä olemuksestani kumpuavaa. Siihen liittyy paljon muutakin kuin pelkkä seksuaalinen suuntautuminen, ja se seksuaalinen suuntautuminenkin on jotakin paljon syvempää kuin pelkästään se, että kumman sukupuolen vehkeitä preferoi panopuuhissa. Olen ehkä valuvikainen nainen, mutta se on minun elämäni. Minä en tiedä, että miksi olen tällainen, mutta minä olen tällainen. Siinä ei voida vetää mutkia suoriksi, ei suuntaan eikä toiseen. Jos niin yritetään tehdä, niin tehdään pelkkää vahinkoa. Miessuhteeni ovat olleet oleellisesti osana sitä, että miksi dysforiani ylipäätään kehittyi niin pahaksi kuin kehittyi. Nyt toivon, että olisin nuorena välttynyt niiltä kokonaan. Äläkä myöskään tule sanomaan minulle, että miessuhteeni olivat ”vääränlaisia” tai ”huonoja”. Minulla on ollut pari sellaista poikaystävää, jotka olivat oikeasti hyviä tyyppejä ja hyviä minua kohtaan, mutta en kyennyt rakastamaan heitä takaisin, mistä minulla on näin vuosien jälkeenkin huono omatunto. Olisi ollut molempien kannalta parempi, että näitä suhteita ei olisi koskaan syntynytkään. Koen muutenkin, että miehet ovat aina olleet pääasiassa ystävällisiä ja ymmärtäväisiä minua kohtaan. Ristiriitatilanteet ovat johtuneet omasta poikkeavuudestani ja poikkeavasta reagoinnistani asioihin. Selitin tässä tekstissä, että olen ylipäätään kyennyt olemaan intiimisti miehen kanssa vain silloin, kun hän on tietynlainen. En ole koko ikänäni kokenut yhtään minkäänlaista seksuaalista tai romanttista kiinnostusta perinteisesti maskuliinisiin miehiin. Sitä kiinnostusta ei ole olemassa. Ja nyt kun tiedän, että millaista naisen kanssa oleminen on, niin kiinnostukseni edes ajatella paluuta suhteisiin miesten kanssa, minkäänlaisten miesten kanssa, on tasan nolla. Todistat oman lyhytnäköisyytesi tulemalla sanomaan minulle, että voisin olla niinkuin sinä, jos vaan haluaisin. Minulla on todella paljon yhteistä pintaa konservatiivien kanssa, mutta samaan aikaan minulle on täysin itsestäänselvää, että monet asiat eivät ole minua varten. Minä korkeintaan tunnustan asioiden olemassaolon. Asiat ovat totta, ja monet asiat ovat oikein ja kauniitakin ja ne ovat muille, mutta ne eivät ole minulle. Vastaavasti jotkut asiat, jotka ovat minulle, eivät ole muille. Sekin on ok. Minun elämäni on toisenlainen kuin teidän. Minun tehtäväni tässä maailmassa on eri kuin teillä.

Monet ihmiset ovat tulleet kysymään minulta, että miten voin olla sitä ja tätä, kun olen sitä ja tätä. Siksi, koska olen persoona, ja ajattelen itse. En yritäkään mahtua mihinkään muottiin, kuulua johonkin tiiviiseen porukkaan, mielistellä muita ihmisiä tai olla jonkin katsomuksen seuraaja. Älä yritä määritellä minua jonkun viiteryhmän kautta, vaan tutustu siihen, että miten minä henkilökohtaisesti ajattelen. Olen tekemisissä useiden erilaisten viiteryhmien kanssa kiinnostuksenkohteitteni ja suhteitteni mukaan ja vähän tilanteidenkin, mutta nuo ryhmät eivät määrittele minua. En näe tässä mitään ristiriitaa, sillä pidän tavoiteltavana asiantilana sitä, että kykenee kohtaamaan ihmisen ihmisenä ja laittamaan mahdolliset erimielisyydet sivuun.

En kykene antamaan muille mitään neuvoja, että miten parantua dysforiasta. Sinä olet lesbo tai sitten et ole. En tiedä, miksi juuri sinä koet dysforiaa ja mistä sinun dysforiasi kumpuaa. Kuitenkin lukemani perusteella sukupuolidysforia naisilla on suuressa määrin juuri lesbojen ongelma. Kaikki löytämäni detransitioituneet naiset ovat lesboja. Tutkimusten mukaan nuorena sukupuolidysforiaa kokeneista tytöistä 100%:lla on kiinnostusta omaa sukupuolta kohtaan, ja pojillakin luku on peräti 94%. Tämä ei voi olla sattumaa, ja on siksi kiinnostavaa, ja kannattaa pitää mielessä. Eivät jotkut ihmiset turhaan sano, että moderni transbuumi on eheytymisterapian muoto, missä homoista ja lesboista tehdään heteroita laittamalla heidät vaihtamaan sukupuolensa. Saatat olla lesbo myös tietämättäsi, niinkuin minä itsekin olin. Tai sitten et ole. Ihminen on monimutkainen olento. Annan vaan sen neuvon, että älä yritä hädissäsi tai painostettuna olla väkisin jotakin, mitä et ole. Ja muista myös se, että tämä pätee kaikkiin suuntiin.