Mitä translakiuudistuksella halutaan OIKEASTI saavuttaa?

Nk. translakiuudistus on ollut tapetilla jo muutaman vuoden ja on tapetilla yhä. Translaki tarkoittaa Suomen lainsäädännön osaa, joka määrittelee sen, että miten transsukupuolisten lääketieteellinen hoito järjestetään ja miten juridisen sukupuolenvaihdoksen kanssa menetellään. Lain osat voit lukea tästä ja tästä. Translakiuudistuksessa on kyse siitä, että transaktivistien mielestä nykyinen Suomen translaki loukkaa transihmisten ihmisoikeuksia. Aihetta on puitu täällä blogissa blogin perustamisesta alkaen jo monta kertaa. Tsekkaa blogin uusi tägi translakiuudistus, jonka takaa löytyy jatkossa kaikki translakiuudistukseen liittyvät tekstini. Tässä translakiuudistuksen nettisivu.

Olen vastustanut translakiuudistusta aivan ehdottomasti alusta alkaen, sillä lain päämääränä on lakkauttaa nykyinen transsukupuolisten psykiatrinen hoito- ja diagnosoimisjakso ja vapauttaa lääketieteellinen sukupuolenvaihdosprosessi kaikille sitä haluaville. Toinen uudistuksen päämäärä on antaa ihmisille vapaus mielivaltaisesti vaihdella omaa nimeään sekä henkilöpapereiden sukupuolimerkintää pelkällä omalla ilmoituksella, vaikka henkilöllä ei olisi lääketieteellistä transsukupuolisuusdiagnoosia eikä hän olisi läpikäynyt mitään sukupuolenvaihdoshoitoja. Päämääristä ensimmäinen on äärettömän vakava potilasturvallisuusriski (sillä hoidot ovat brutaaleja, peruuttamattomia ja sukupuoli-identiteettiongelmista kärsivät ihmiset ovat tunnetusti aika sekaisin) ja jälkimmäisessä ei ole mitään järkeä. Miten se muka parantaa ihmisen asemaa ja ihmisoikeuksia, että karwainen äijänköriläs saa oikeuden vaihtaa viralliseen henkkariinsa merkinnän ”nainen” ja tavallinen täti-ihminen oikeuden vaihtaa henkkariinsa merkinnän ”mies”? Tätä aihetta olen puinut tarkemmin tässä kirjoituksessani.

Translakiuudistusta ajavat tahot ovat ratsastaneet erityisesti pakkosterilisaatioälämölöllä eli he ovat väittäneet, että Suomessa pakkosteriloidaan ja syrjitään ihmisiä ja tämän vuoksi translaki tulee muuttaa. Tämä väite on kumminkin täyttä hevonskeidaa ja ei vaan yksinkertaisesti ole totta. Käsittelin asiaa edellisessä kirjoituksessani. Transaktivistit ovat myös hyökänneet transpoliklinikoita vastaan häiriten niiden toimintaa. Kaikennäköisiä muita mielenilmauksiakin on ollut aika ajoin.

Minua on alusta asti häirinnyt, että kaikki translakiuudistusvetoomukset ovat aina olleet sisällöllisesti lähinnä tunteisiinvetoavien iskulauseiden hoentaa, kuten ”Itsemääräämisoikeus, NYT!” ja ”Translaki loukkaa ihmisoikeuksia” ja ”Pakkosterilisaatiosta luovuttava”. Se, mitä vetoomuksissa ei ole koskaan selkeästi sanottu, on, että millä perusteella nykyinen translaki ja transsukupuolisten hoitosysteemi on väärä, ja mikäli se on väärä, niin miten transsukupuolisia sitten pitäisi hoitaa. ”Loukkaa ihmisoikeuksia” ei ole itsessään mikään perustelu, erityisesti transhoitoihin liittyvissä asioissa, sillä kyseessä on ihan oikeasti vakava asia ja peruuttamaton toimenpide, johon liittyviin komplikaatioihin on ihan oikeasti kuollut ihmisiä ja johon on aiemminkin mennyt ihmisiä, jotka ovat sitten katuneet ja joutuvat elämään loppuikänsä silvotussa kehossa. Minä itse näin esimerkkitapauksena. Transsukupuolisten psykiatrisen hoitojakson ehdotonta välttämättömyyttä ei voida kieltää. Päinvastoin, nykyinen systeemi on aivan liian lepsu ja sitä pitäisi uudistaa entistä tiukemmaksi ja tarkemmaksi. Olen aika pöyristynyt siitä, että olen saanut nyt kuulla useammalta ihmiseltä, että he ovat luopuneet omista sukupuolenvaihdostoiveistaan luettuaan minun tekstejäni (esimerkkinä Viivi Luoma, joka oli jo saanut virallisen transdiagnoosin poliklinikalta eli hänkin olisi voinut aloittaa transhoidot koska tahansa.). Näistä ihmisistä olisi tullut tulevaisuudessa katujia ja silti he eivät jääneet transpolilla seulaan, kuten en minä itsekään jäänyt. Herää siis kysymys, että kuinka paljon heitä on lisää, kuinka paljon heitä tulee tulemaan lisää lähitulevaisuudessa ja minkälainen katumisaikapommi heissä tikittää. Lisäksi koko pakkosterilisaatiomeuhkaaminen ei perustu yhtään mihinkään, sillä pakkosterilisaatiota ei ole edes olemassa. Täten koko translakiuudistusvaatimusta ei voida perustella millään oikeilla faktoilla. Koko vaatimus on aivan täysin vastuuton ja aktivistien yleinen käytös täysin anteeksiantamatonta, erityisesti tuo poliklinikoita vastaan hyökkääminen ja valheiden tietoinen levittäminen.

Olenkin jo useasti kysynyt, että mitä helskutin helvettiä tällä translakiuudistuksella oikein ajetaan takaa ja en ole ainoa, sillä muutkin ovat aivan yhtä pihalla kuin minä ja pelkästään päätyneet raapimaan päätään ihmeissään. Niin epäselvää ja kummaa tämä on. Tässä eräänä päivänä päädyin taas mietiskelemään aihetta ja tajusin ratkaisseeni pulman jo aikaisemmin tässä kirjoituksessani. Palaan nyt aiheeseen uudestaan ja käyn läpi sen, että mistä translakiuudistuksessa on oikeasti kyse ja mihin sillä oikeasti tähdätään.

Koko translakivouhkaamisessa on kyse neljännen aallon intersektionaalisen feminismin maailmankuvasta sekä yhteiskunnan muokkaamisesta tuon maailmankuvan mukaiseksi.

Annetaan puheenvuoro suomalaiselle transasioita paljon käsitelleelle sarjakuvataiteilijalle Wolf Kankareelle, jonka viesteistä olen ottanut oheiset screencäpit (alkuperäinen keskusteluketju on netistä poistettu, joten en linkkaa siihen). Kyseessä on biologinen nainen, joka kokee itsensä transsukupuoliseksi mieheksi. Tässä Tumblr-blogi, jota hän usein päivittää, mikäli kiinnostaa tutustua hänen mielenmaisemaansa.

Wolf sanoo, että hänellä ei ole ongelmaa kehonsa kanssa ja että hän ei tahdo muokata sitä. Tästä syystä hän vastustaa sukupuolenvaihdos(/korjaus)prosessia. Tästä vinkkelistä siis lainmukainen vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä (ns. pakkosterilisaatio) on ”kiristystä” (Wolfin omien sanojen mukaan) ja siis ”pakkoa”. Wolfin omien sanojen mukaan ongelma ei ole hänessä, vaan ympäröivässä todellisuudessa, joka itsepintaisesti haluaa lokeroida hänet johonkin sukupuoleen. Wolfin mukaan kehoilla ei ole sukupuolta, vaan koko sukupuolen käsite on ihmisen keksintö ja sellaiset ilmaisut kuin ”biologinen mies tai nainen” ovat systemaattisesti väärin, sillä hänen mielestään sukupuoli ei ole biologiaa (hän käyttää sanaa ”bioessentialismi” sellaisesta käsityksestä, jonka mukaan sukupuoli on biologinen ominaisuus). Hän sanoo haluavansa yhteiskunnan, missä sukupuolilla ei ole merkitystä. Eli toisinsanoen hän on sodassa todellisuutta vastaan. Tämän perusteella Wolf itse ei edes ole transsukupuolinen termin varsinaisessa merkityksessä, sillä transsukupuolinen nimenomaan kokee olevansa väärässä kehossa ja tahtoo muokata kehonsa vastakkaisen sukupuolen kehoksi. Wolfin kohdalla kyse on täten jostakin muusta kuin transsukupuolisuudesta.

Tässä kohtaa on ymmärrettävä, että kaikki transaktivistit (tai ”ihmisoikeusaktivistit”, kuten he usein itseään tituleeraavat) ovat neljännen aallon intersektionaalisia feministejä. Tai minä ainakaan en ole tietoinen yhdestäkään (länsimaalaisesta) transaktivistista, joka EI olisi feministi. Jotta heidän yhteiskunnallisia kantojaan ymmärtäisi ollenkaan on tunnettava intersektionaalisen feminismin käsitteitä, teorioita ja maailmankuvaa. On myös ymmärrettävä, että transsukupuolisuus ei ole sama asia kuin feminismi. Transsukupuolisuus on psykiatrinen häiriö, feminismi on ideologia ja maailmankuva. Jengi yleensä ihmettelee, että miten voi olla olemassa transsukupuolisia tai homoja, jotka vastustavat transvouhotusta, homorummutusta tai feminismiä ylipääätän. Juuri siksi, että transsukupuolisuus tai homous/lesbous ei ole sama asia kuin feminismi, ja transsukupuoliset ja homot voivat edustaa kaikennäköisiä maailmankuvia. Olen itse kansallismielinen konservatiivi, joka on lesbo ja transtaustainen, ja meitä on paljon muitakin, mutta ette te meistä yleensä kuule, koska sopeudumme ja sulaudumme muuhun väestöön. On lisäksi ymmärrettävä, että neljännen aallon intersektionaalinen feminismi on aivan eri asia kuin alkuperäinen feminismi eli naisasialiike. Nykyisellä feminismillä ei ole enää juuri mitään tekemistä alkuperäisen naisasialiikkeen kanssa. Tämä on hieman monimutkaista, valitan, ja joudutte itse googlailemaan, että mitä intersektionaalinen feminismi on, sillä minä en ole kirjoittanut aiheesta blogipostausta ja en ole löytänyt aiheesta tyhjentävää artikkelia muualtakaan. Esimerkiksi feministisen puolueen nettisivuista ei tule juuri hullua hurskaammaksi. Tyyppien ajatusmaailmaan joutuu tutustumaan seuraamalla heidän kirjoituksiaan tai toimintaansa ja laskemalla sieltä rivien välistä yhteen 1 + 1 + 1 (esimerkiksi Voima-lehti on aika hyvä). Mutta tutustutaan tässä nopeasti feministeihin blogissani jo kertaalleen aiemmin olleiden screencäppien kautta.

Seuraavassa screencäpit eräästä suomalaisesta feministien suljetusta Facebook-ryhmästä. Feministit eivät tule toimeen edes keskenään, ja kysyä ei saa... Huomaa, että keskustelussa adminina bännivasaransa kanssa riehuva Juudas Kannisto on transmies (biologinen nainen), joka sai Amnestyn kynttiläpalkinnon ihmisoikeustyöstä ja joka on joutunut useammin kuin kerran putkaan anarkistisen riehumisensa vuoksi. Olen kirjoittanut Juudaksesta aiemmin täällä. Oheisen keskustelun ymmärtämiseksi tässä pieni feminismi-suomi -sanasto:
cis-sukupuolinen = henkilö, joka ei ole transsukupuolinen
cissu = cis-sukupuolinen
slurri (slur) = erittäin loukkaava sana tai ilmaisu
t-slurri = transu
tonepolisointi (tone policing) = se, että huomautat jollekulle hänen keskustelusävystään tyyliin ”ota rauhallisesti, keskustellaan tästä niinkuin aikuiset ihmiset” (huomaa, että ryhmän säännöissä tonepolisointi on kielletty!)
triggeröityminen (triggering) = se, kun jokin asia aiheuttaa sinulle hyvin voimakkaan tunnereaktion
n-slurri = neekeri

Ohessa toinen screencäppi samasta Facebook-ryhmästä. Miesasian nettisivuilla on lisää screencäppejä samasta keskustelusta. Ja lisää sanastoa:
spleinaaminen (splaning) = asiasta puhuminen jonkun toisen ns. kokemusasiantuntijuuden yli, eli joku puhuu asiasta tai ilmiöstä, joka ei häntä henkilökohtaisesti kosketa (esim. ei-transsukupuolinen keskustelee transsukupuolisuudesta)

Ja tässä poimintoja screencäpeistä, joita olen esitellyt blogissani tässä ja tässä kirjoituksessa. Screencäpit ovat peräisin TERF is a slur -sivustolta, missä on mittava kokoelma vielä paljon lisää screencäppejä. Suomeksi screencäppejä keräilee Facebook-sivulleen Henry Laasanen. Ja jälleen sanastoa:
TERF = trans exclusionary radical feminist eli feministi, joka ei pidä transnaisia (=biologinen mies) naisina

***

***

***

***

***

***

***

***

***

***
Toinen transsukupuolinen feminismivastainen bloggari Kyrpäjooseppi on käsitellyt aihetta omassa blogissaan täällä. Kyrpäjooseppi kirjoittaa:

Merkittävä osa on ihmisiä, joiden motiivi hakeutua hoitoihin on sukupuolinormien pakeneminen. Sen sijaan, että he opettelisivat käsittelemään sukupuoliroolien olemassaoloa, he yrittävät vapautua sukupuolen ikeistä täydellisesti, mikä on mahdotonta lajilla, jolla on kaksi erilaista sukupuolta. He elävät käsityksessä, että myös transsukupuoliset miehet ja naiset korjaavat sukupuoltaan roolin vuoksi ja käyttävät hyväkseen järjestelmää, joka on luotu sukupuoliristiriidasta kärsiville transsukupuolisille miehille ja naisille lääketieteellisen avun saamiseen ja anatomisen sukupuolen korjaamiseen.
---
Heidän tilanteessaan ei missään nimessä ole kyse samasta asiasta kuin transsukupuolisten miesten ja naisten. Mm. Toronton ylipiston psykologian professori Jordan Peterson on huomauttanut, että kyse on ideologisesti motivoituneesta ihmisjoukosta, joka yrittää muuttaa yhteiskuntaa sukupuolineutraalimmaksi oman vähemmistöstatuksensa kautta. Hän on huomauttanut myös, että joukko voi yrittää estää myös psykologisen sukupuolen biologisen pohjan etsimisen. Myös Suomessa on tahoja, jotka ovat myöntäneet identiteettinsä poliittisuuden. Suostumalla heidän vaatimuksiinsa mm. neutraaleista puhuttelutermeistä ihmisistä tulee heidän ideologiansa tanssittamia käsinukkeja. Nämä tahot ovat liittoutuneet voimakkaasti feministien kanssa ja levinneet transsukupuolisten asioita ajaviin järjestöihin. Sieltä käsin heidän on helppo vaikuttaa lainsäädääntöön, aktivismiin ja yleiseen ilmapiiriin. Transaktivismi onkin muuttunut muutamassa vuodessa lähes täydelliseksi sukupuolettomuuden ja nonbinäärisyyden ilosanoman julistamiseksi, jossa transsukupuolisille miehille ja naisille tai normaalille miehuudelle ja naiseudelle ei ole minkäänlaista tilaa. Koko miesten ja naisten olemassaolon kyseenalaistaminen alkaa olla yleistä. Väärään kehoon syntyminen ei ole heille enää edes hyväksyttävää retoriikkaa, koska keholla ei kuulemma ole sukupuolta.
---
On toinenkin tilanne, mistä pitäisi olla huolissaan. Näiden ihmisten ajamien asioiden seurauksena transsukupuolisuus tullaan poistamaan seuraavasta sairausluokituksesta ja muuttamaan "sukupuoliristiriidaksi". Tämä muutos on täysin turha termikikka, jota osa hoitoja tarvitsemattomista transsukupuolisuus-termiä itselleen haalivista tahoista on ajanut. He eivät halua transsukupuolisuutta liitettävän sairauteen, vaikka kyseessä on nimenomaan hoitoja vativa tila. Hoitoja tarvitsemattomat kehoaan vääräksi kokemattomat transsukupuolset ovat myös joukko, joiden aivoja ei ole kukaan tutkinut, mutta jotka ovat tehneet omalla päätöksellään invaasion transsukupuolisten joukkoon.
---
Muunsukupuoliselle ei myöskään luonnollisesti ole olemassa yhteiskunnassa minkäänlaista sosiaalista roolia, josta monet heistä kokevat ahdistusta. Koska he uskovat feminististen teorioiden pohjalta sukupuolen olevan sosiaalinen konstruktio, he uskovat voivansa luoda tällaisen sukupuolen. Tämä ajatusmalli on luultavasti suurin syy heidän määränsä nousuun. Uskomuksen pitkäaikaisseurakset jäävät nähtäviksi.
---
Minkäänlaisten poliittisten aktivistiryhmien omine intresseineen ja vaihtoehtoisine sukupuolikäsityksineen ei tule päästä peukaloimaan hoitoja oman mielensä mukaisiksi. Näihin ryhmiin vaatimuksineen tulee suhtautua kuten lääketieteessä suhtauduttaisiin homeopaattien vaatimuksiin.
---
Transsukupuolisten asioita ajavilta järjestöiltä ei ole enää vuosikausiin voinut tavallisena hoitojensa puolesta pelkäävänä transmiehenä tai -naisena toivoa mitään, koska ne ovat pääasiassa näiden tahojen valtaamia. Meillä olisikin todella kova tarve järjestölle, joka ajaisi oikeasti transsukupuolisten asioita, eikä sukupuolettomien feministien. Tilanne on ollut jo pitkään se, että näille järjestöille on pääasia epäbinäärisiksi itsensä luokittelevien tahojen asioiden ajaminen ja hoitojen valjastaminen heidän tarkoituksiinsa.

Pakkosterilisaatiota ei ole olemassa

Selailin viikonloppuna Twitteriä ja huomasin, että älämölö translakiuudistuksesta ja pakkosterilisaatiosta jatkuu yhä ja kuumempana ja laajempana kuin aiemmin. Päädyin tutkailemaan, että olisiko translakiuudistuksen nettisivu uudistunut yhtään järkevämpään suuntaan nettipaastoni aikana. Silmääni osui seuraava uutinen:

Ruotsi alkaa maksaa korvauksia pakkosteriloiduille

Tässä kohtaa on pakko todeta, että wattafak? Kuinka transhoitojen yhteydessä tapahtuvasta ”pakkosterilisaatiosta” on edes mahdollista maksaa korvauksia?

Olen kirjoittanut pakkosterilisaatiosta blogissa aiemminkin, mutta vedetäänpäs nyt kunnolla kaikki piuhat yhteen. Ensinnäkin: pakkosterilisaatiota ei yksinkertaisesti ole olemassa. Sterilisaatio on lääketieteellisten transhoitojen väistämätön sivuvaikutus eli sinä et voi läpikäydä sukupuolenvaihdosta tulematta sen ohessa steriiliksi. Toiseksi: sukupuolenvaihdoshoidot ovat vapaaehtoisia. Kukaan ei pakota sinua niihin. Sinä haluat mennä niihin ihan itse. Eli: sinä ihan itse valitset tulla steriloiduksi. Toistan: IHMINEN, JOKA ON PÄÄTTÄNYT MENNÄ SUKUPUOLENVAIHDOSHOITOIHIN, VALITSEE IHAN ITSE TULLA STERILOIDUKSI. Miten ihmeessä vapaaehtoisesta itsevalitusta toimenpiteestä on ruvettu maksamaan jotain korvauksia? Jokaikinen sukupuolenvaihdoshoitoihin ryhtyvä ihminen tietää, että ne johtavat lisääntymiskyvyn menetykseen. Asia ei todellakaan tule kenellekään yllätyksenä.

Olen ihan tosissani ihmetellyt, että minkälaisella mentaaliakrobatialla translakiaktivistit ovat saaneet väänneltyä tästä aiheesta näin ison haloon, jolla sitten ratsastavat saadakseen tahtomiaan lakimuutoksia läpi. Ellei tietty kyseessä ole tarkoin ennaltasuunniteltu tunteisiinvetoava manipulaatiokampanja massojen mielipiteiden muokkaamiseksi. Eli härskiä päin naamaa valehtelua ja kusetusta, mikä tekee heidän toiminnastaan todella vastenmielistä. Sillä jokaikinen transsukupuolinen, muunsukupuolinen ja aktivisti kyllä tietää sen, mitä yllä sanoin. Vähän esitetään asiat taktisesti tiettyyn sävyyn, niin avot, jengi alkaa pitää Suomen hoitosysteemiä ja transpoliklinikoita epäinhimillisenä natsitohtorointina. Olen ihan oikeasti aivan äimän käkenä, että miten hyvin tämä transaktivistien suora kusetus on ihmisiin purrut. Aktivistit valehtelevat härskisti kampanjoissaan, jengi uskoo ja kukaan ei tule väliin sanomaan, että nyt te muuten hei puhutte täyttä scheissea. Eniten minua ihmetyttää aktivistien itsensä toiminta, sillä he kyllä oikein hyvin tietävät valehtelevansa.

Kommentti eräässä translakikeskustelussa.

Kaikki muistanevat viime vuoden lopulla käydyn älämölön Suomen ensimmäisestä synnyttävästä miehestä. Asiaa puitiin tuolloin täällä blogissakin. Kyseessä oli siis naiseksi syntynyt henkilö, joka oli käynyt läpi sukupuolenvaihdosprosessin mieheksi juridista sukupuolenvaihdosta myöten eli hänellä oli miehen paperit. Tämä tapaus on konkreettinen todiste siitä, että ketään ei todellakaan pakkosteriloida. Jos nainen alkaa vedellä testosteronia, niin häneltä loppuu kuukautiset parissa kuukaudessa ja hän on lisääntymiskyvytön niin kauan kuin hän jatkaa hormonien käyttöä. Mutta jos hän lopettaa testosteronin käytön, niin hänen oma alkuperäinen naisen hormonitoimintansa elpyy jonkin ajan kuluttua, kuukautiset tulevat takaisin ja hän voi taas tulla raskaaksi. Lisääntymiskyvyn kadottaa kokonaan, lopullisesti ja peruuttamattomasti, mikäli henkilö käy leikkauksessa. Minä olen itse tällainen tapaus (minulta on leikattu kohtu ja munasarjat irti). Suomessa mikään taho ei kuitenkaan vaadi keneltäkään transsukupuoliselta yhdenkään leikkauksen läpikäymistä. Voit aloittaa hormonit, vaihtaa virallisen nimesi ja henkilötunnuksesi ilman yhtäkään leikkausta. Suomessa ja maailmalla on paljon sellaisia transsukupuolisia, joille ei ole tehty joko yhtään leikkausta tai vain osa niistä. Jos lisääntymiselimistöäsi ei ole leikkauksilla peukaloitu, niin voit koska tahansa lopettaa hormonien käytön, antaa alkuperäisen hormonitoimintasi elpyä ja tehdä lapsen.

En väitä, etteikö Suomen transhoitosysteemiä voisi kritisoida ihan aiheestakin, mutta voitaisiinko perustaa keskustelu ja kampanjointi faktoille, jookoskookos?

Kootut aiemmat sepustukseni translaista ja pakkosterilisaatiosta:

* Translakiuudistus osa 1
* Translakiuudistus osa 2
* Translakiuudistus osa 3
* Translakia ei edelleenkään pidä uudistaa
* Transaktivistien paskapuheet syrjinnästä
* Lapsen sukupuolidysforia ei välttämättä ole merkki yhtään mistään
* Transsukupuoliset, jotka vaihtoivat takaisin syntymäsukupuoleensa
* Tarinani transleikkausten riskeistä (omakohtainen kokemukseni)
* Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki
* Kun sukupuolenkorjaus ei korjaa mitään
* Youtube: Transaktivistit eivät suhtaudu transsukupuolisuuteen tarpeeksi vakavasti
* Youtube: Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?

Ei tätä selvinpäin kestä

Olen ollut kuukausia poissa kaikilta somekanavilta, blogosfääristä ja uutissivuilta, ja tunnen olevani täysin pihalla kaikesta tämänhetkisestä kuumasta keskustelusta. Olen yrittänyt tässä päästä takaisin kärryille, mutta se on osoittautunut erittäin vaikeaksi ja tuskalliseksi.

Ei tätä nimittäin selvinpäin kestä. Viikonloppuna selasin Twitteristä erinäisiä kanavia ja tahoja, ja ei tarvinnut muutamaa twiittiä enempää selailla, kun minun jo teki mieli hypätä ikkunasta ja muuttaa johonkin luolaan eristyksiin koko ihmiskunnasta. Mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä pahemmin ihmiset hullunevat ja keskustelu käy entistä sekopäisemmäksi. Olin täysin pihalla kuin lumiukko jo vuosi sitten, mutta tuosta vuodentakaisesta on sekoilun tahti vain kiihtynyt. Kutsun "sukupuolisekoiluksi" sitä, että yritetään sotkea koko sukupuolen käsite ja selitellään kivenkovaan, että miehet voivat synnyttää ja sen sellaista. Sekoilu on tällä hetkellä aivan eeppisellä tasolla ja koen, että elämme nyt sekoilun korkeinta huippua, jota pian seuraa jonkintasoinen romahdus, joka tulee olemaan ruma. Keskustelun seuraaminen tekee fyysisesti ja psyykkisesti pahaa. On karmeaa huomata, miten käsittämättömän sekaisin ihmiset voivat olla ja on vielä karmeampaa, että kyseisillä ihmisillä on ihan oikeaa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, ja vieläpä mittavaa sellaista. Eilen luin Twitteristä, kun eräs suomalainen aktivisti kertoili siitä, miten hän käy peruskouluissa esitelmöimässä translakiuudistuksesta ja muunsukupuolisuudesta ja muusta feministisestä shaibasta. Jutun taso on mielikuvituksellisuudessaan sitä luokkaa, että ei-niin-kauan sitten kyseisiä tyyppejä olisi pidetty pelkkinä kylähulluina. Mitä hittoa tapahtui, että heidät alettiin ottaa haudanvakavasti? Näitä aktivisteja ei pitäisi päästää keskenkasvuisten lähellekään.

Tajusin eräänä kauniina päivänä, että en ole tässä blogissa käsitellyt muunsukupuolisuutta ollenkaan. Asia täytyy ehdottomasti korjata, sillä koko nykyinen transkeskustelu pyörii lähes 100% muunsukupuolisuuden ympärillä. Olen ihmetellyt jo kauan, että miten tässä näin kävi, sillä koko muunsukupuolisuusilmiö nykyisessä mittakaavassa on ihan uusi juttu, vain muutaman vuoden pinnalla ollut. Heräsin vaan yksi päivä siihen todellisuuteen, että muunsukupuoliset olivat yhtäkkiä kaikkialla. En tajua, miten se oikein tapahtui. Tällä hetkellä sekä transsukupuolisten potilasjärjestö Trasek ry, Seta ja transtukipistekin ovat täysin muunsukupuolisten vallassa. Alleviivattakoon tässä, että muunsukupuolisuus on täysin eri asia kuin transsukupuolisuus. Muunsukupuolisuusilmiö on sotkenut yhteiskunnallisen transkeskustelun (ja homokeskustelun) aivan täysin ja vetänyt sen oudoille sivuraiteille, muuttanut jo vakiintuneiden termien merkityksiä ja luonut joukon uusia, ja vetänyt homman kertakaikkiaan kummallisiin sfääreihin jo pelkästään siitä syystä, että se on erittäin kiinteästi kytköksissä neljännen aallon intersektionaaliseen feminismiin.

Minulla ei ole muunsukupuolisuusilmöstä yhtään mitään positiivista sanottavaa. Koko homma herättää minussa kuvotusta, ahdistusta ja jopa vihaa, joten olen välttänyt aihetta tahallani. Nyt en enää voi vältellä, sillä nuo pahuksen muusut ovat ihan oikeasti kaikkialla ja tehneet vallankaappauksen transsukupuolisten, homojen ja lesbojen järjestöissä sekä tehneet niistä lähes yksinomaan oman shownsa ajaen homppelit niistä pakosalle. Tässä artikkeli, jossa homoseksuaali Jukka Hankamäki kertoo, että miksi hän erosi Setasta. Hankamäki kirjoittaa:

”Kun myös valtakunnallisen Setan puheenjohtajaksi valittiin tänä syksynä ”ihmisoikeusaktivisti”, joka luonnehtii itseään ”sukupuolettomaksi”, joudun toteamaan, ettei minulla ole Setan eikä siellä toimivien kanssa enää mitään yhteistä. Totuus on, että kaksiarvoinen sukupuoliero on biologinen, geenien, kromosomien ja hormonien tasolla vaikuttava tosiasia sekä fenotyyppisellä ilmiötasolla merkityksellinen fakta, eikä sitä voi kosmeettisin toimin muuttaa vastaamaan mielikuvallista sukupuolta, niin kuin yritetään kääntää Jenisein kulkusuuntaa. Poikkeukset tästä perussäännöstä ovat yleensä lääketieteellisesti määriteltävissä, esimerkkinä vaikkapa Klinefelterin syndrooma.

Queer-teoreetikoiden ja transihmisten mielestä ei ole enää homoseksuaalisuutta eikä heteroseksuaalisuuttakaan, koska ne edellyttäisivät kaksiarvoisen sukupuolieron ja sen mukaisen tietyn sukupuolen, johon seksuaaliset intentiot voivat viitata. Näin ollen heidän mielestään ei ole homoja eikä lesbojakaan, mikä on vastoin empiirisiä tutkimustuloksia, joiden mukaan valtaosa ihmisistä ymmärtää itsensä homoksi tai heteroksi ja siihen liittyen mieheksi tai naiseksi. Sukupuolen vaihtaminen (tai ”korjaaminen”) näyttää olevan transihmisille kuitenkin tärkeää, mikä paljastaa, että kaksiarvoisella sukupuolierolla on merkitystä myös heille itselleen.”

Eli siis näiden sukupuolisekoilijoiden ja muususekoilijoiden mielestä homoja ja lesboja ei ole enää olemassa! Ja tällaiset ihmiset ovat kaapanneet homojen oikeuksia ajavan järjestön itselleen! Ei ihme, että homppeleita vituttaa, sillä jo koko homouden tai lesbouden käsite liittyy sukupuoleen. Jos teemme olemattomaksi sukupuolen käsitteen, niin silloin koko homous tai lesbous (ja vastaavasti myös heterous) lakkaa olemasta. Homppelit eivät ole ainoita, keitä vituttaa, vaan yhä etenevissä määrin myös transuja vituttaa.

Itseäni lesbona vituttaa miesten tunkeutuminen lesbojen tiloihin ja lesbojen tapahtumiin sukupuolisekoilun nojalla. Lesbous tarkoittaa sitä, että nainen kokee seksuaalista vetoa toista naista kohtaan. Mies ei muutu naiseksi kokemalla olevansa nainen. Transnainen on mies. Piste. Hänellä ei ole mitään asiaa lesbotapahtumiin. Pitäisitkö sinä heteromiehenä naisena sellaista henkilöä, joka on fyysisesti mies? Pitäisitkö sinä heteronaisena miehenä sellaista henkilöä, joka on fyysisesti nainen? Vituttaisiko sinua, jos ilmapiiri olisi sellainen, että et saisi asiasta mielipidettäsi ilmaista ilman, että villit sudet hyökkäävät kimppuusi? Kävin viime kesänä eräässä ei-heteroille suunnatussa naistenillassa, missä suuressa naisjoukossa oli äänessä vain kolme ihmistä (satunnaisia muita puheenvuoroja lukuunottamatta): piirin vetäjä sekä mukana olleet kaksi transnaista. Nykyinen sukupuolisekoilu on tehnyt tämän asian kritisoimisen sateenkaaripiireissä täysin mahdottomaksi. Minä en lesbona todellakaan halua miehiä lesbotapahtumiin ja minulla ei ole aikomustakaan sietää miehiä niissä tai pitää miehiä naisina eli siis potentiaalisina kumppaneina tai itseni kanssa samassa veneessä olevina ihmisinä. Aloitin aiemmin tänä vuonna netin lesbopiireissä aiheesta keskustelun. Sain ensiksi todella raivoisan vastaanoton, kunnes kaikki viestini poistettiin vain parin tunnin sisällä. Sille on syynsä, että miksi homot ja lesbot haluavat Setan tilalle ja haastajaksi uuden homojärjestön.

Palatkaamme siis astialle seuraavissa kirjoituksissa. Lopuksi vielä erään anonyymin kommentoijan loistavasti asioita tiivistävä viesti aiemman kirjoitukseni kommenttiosastolta:

"Aikaisemmin suhtauduin kaikkiin transsukupuolisiin joko neutraalisti tai positiivisesti, mikäli suhtauduin ollenkaan. Viimeaikaisen yhteiskunnassa framille nousseen transälämölön seuraaminen, johon tämän blogin lukeminen on osaltaan vaikuttanut, on kuitenkin aukaissut silmiä ja muuttanut kantani näistä asioista pysyvästi. On alkanut vaikuttaa siltä, että ns. tyyppitranssukupuolinen olisi hyvin pitkälti jonkun Juudas Kanniston kaltainen. Useimmat transsukupuoliset olisivat loputtomine melttareineen ja draamailuineen pronomineista ja vessoista lähinnä naurettavia tapauksia, mutta fanaattisuudessaan ja aggressiivisuudessaan he ovat aidosti pelottavia ja siksi pyrin välttämään heitä kuin ruttoa (mikäli kyseessä eivät siis ole Blaire Whiten kaltaiset poikkeusyksilöt). Lisäksi heillä on LGBT-aatteen voittokulun myötä kosolti yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, joka vain kasvaa vuosi vuodelta sitä mukaa kuin esim. lasten blokkerihoitoja normalisoidaan ja sukupuolenvaihdoshoitoihin pääsevien määrää tietoisesti kasvatetaan. Mitään tämän lahkon opetuksia ei saa kritisoida ja "sukupuolen moninaisuutta" ajetaan aivottomasti muiden muassa koulutukseen, viranomaistahoihin ja ammattiliittoihin. Koko ideologian perusajatus rakentuu newspeakille ja äärimmäisen poliittisesti korrektin kielenkäytön sävyttämille ideoille, joilla ei ole mitään vastinetta konkreettisessa, fyysisessä todellisuudessa, kuten "setä on täti, koska sukupuoli on mielentila" ja se on soo soo ja hyi häpeä, jos et ajattele näin.

Ylilyöntejä on tullut tässä asiassa viime aikoina niin paljon, ettei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka kauan tämä pelleily vielä tulee jatkumaan ja missä vaiheessa enemmistö, joka edustaa lähes 100 %:a ihmisistä, tulee laittamaan sille stopin. Siinä vaiheessa, kun hommasta on viimeinenkin alkuviehätys karissut ja televisiossa itsekeksityistä pronomineistaan vollottavat uniikit lumihiutaleet sekä mies- ja naisoletetuista puhuminen alkavat vaihteeksi tuntua taas ankeilta? Siinä vaiheessa, kun sukupuolisegregoidut pukukopit ja naisurheilu päätetään vaihteeksi keksiä uudestaan, kun naiset eivät fysiikkansa vuoksi pärjänneetkään itsensä naiseksi kokeville biologisille miehille ja Caster Semenyan kaltaisille intersukupuolisille? Siinä vaiheessa, kun ilman "portinvartiointia" sukupuolenkorjausleikkauksiin hetken massahuumassa menneet ihmiset alkavat joukolla katua leikkauksiaan, tekevät itsemurhan tai detransitioituvat ja menevät tiedotusvälineisiin puhumaan sukupuolenvaihdoksia vastaan, jolloin yleinen ilmapiiri kääntyy siihen suuntaan, että kaikki sukupuolenvaihdosleikkaukset kielletään. Vai onko niin, että koko idea transsukupuolisten hoitamisesta sukupuolenvaihdoksin on kussut jo alusta alkaen ja nämä nykyiset transsukupuolisten yritykset koko yhteiskunnan muuttamiseksi heidän tarpeitaan varten ovat suoraa seurausta heidän ahdistuksestaan ja pahasta olostaan, johon sukupuolenvaihdos ei tuonutkaan toivotunlaista muutosta, vaikka he ovat edelleen sen kannalla ja haluavat sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Olisiko jo silloin vuonna 1950, kun Christine Jorgensen ensimmäisenä sukupuolenvaihdosleikkauksesta henkiin jääneenä ihmisenä leikattiin miehestä naiseksi jonkun ennalta viisaan pitänyt nähdä, että näin ei olisi pitänyt toimia, koska nämä hoidot tulisivat yleistymään ja normalisoitumaan jokaisella tulevalla vuosikymmenellä ainakin 2010-luvulle saakka ja samalla aiheuttaisivat koko yhteiskunnassa vaikuttavan mies- ja naiskäsitysten muokkautumisen epäterveeseen suuntaan, jonka seuraukset ovat pitkälti vasta nyt nähtävissä?"

Blogi takaisin linjoilla

Ette te vielä minusta eroon päässeet. Sori.

Moikkamoi. Blogi on ollut viime huhtikuusta saakka piilotettuna eli näkynyt ainoastaan minulle itselleni. Tarvitsin tauon aivan kaikesta keskittyäkseni olennaiseen eli ruudun toisella puolella oleviin juttuihin. Syynä henkilökohtainen scheisseni, pääasiassa detransitioni, mutta tässä on ollut muutakin draamaa. Voimat tilapäisesti loppui. Tarkoitus oli olla blogitauolla vain korkeintaan kesäkuuhun, mutta yliarvioin oman jaksamiseni ja päädyin taukoilemaan tänne syyskuuhun saakka.

Nyt olen kuitenkin takaisin ja tarkoitus on jatkaa bloggailua entistä ehompana. Pahimmat scheisset on nyt käyty läpi ja draamat draamailtu. Elämässä on hiukan päivitystä muutenkin. Aloitin uusintakierroksen transpolilla, sain B-lausunnon psykoterapian aloittamista varten, sain opiskelupaikan ja aloitin viikko sitten yliopisto-opinnot, muutin toiselle puolen Suomea rauhallisempaan paikkaan ja löysin itseni kihloista. Eli eiköhän tämä tästä.

Blogin ulkoasua on pikkasen päivitelty ja päivitin myös LGBT-sanaston, jonka huomasin auttamattomasti vanhentuneen. Sekin vain neljässä vuodessa (alkuperäinen sanasto on vuodelta 2014). Sanastoon on nyt lisätty kaikenmaailman muunsukupuolisuusjutut ja pari muutakin viime aikoina yleistynyttä termiä. Eli jos joku asia mietityttää, niin käykää tsekkaamassa sanastosta. Sanaston kommenttiosiossa on myös sallittua käydä keskustelua.

Tästä homma etenee. Mitäs lukijoille kuuluu?

Jodelista bongattua.

Musta orkidea eli helvettiin ja takaisin

Puuh. No niin, jatketaan harjoituksia.
Kirjoitin edellisessä tekstissäni elämässäni tapahtuneista dramaattisista muutoksista. Lyhyesti: tulin siihen lopputulokseen, että sukupuolenvaihdokseni oli brutaali virhe. Jatkan tästä eteenpäin biologisessa sukupuolessani eli naisena. Tämä on painajainen, sillä hormonihoito on paikoin muokannut minut tunnistamattomaksi ja minulle on tehty kaksi leikkausta. Hormonien tai leikkausten kummankaan jälkeä ei saa tekemättömäksi eli olen tässä silvotussa ja runnellussa kehossa jumissa koko loppuelämäni. Olen uinut ihmisyyden pimeimmässä likakaivossa viime vuoden (2017) lopusta lähtien ja kävin hyvin lähellä täydellistä romahdusta. Hain apua, sain sitä ja minulla on nyt lähetteet vetämässä eteenpäin. Minulle määrätyt lääkkeet ovat auttaneet ihan oikeasti ja tilanne on nyt kutakuinkin handussa. Niin handussa, kuin tällainen tilanne voi nyt ylipäätään olla. Eli ei oikeastaan handussa lainkaan. Toimintakykyinen minä kuitenkin olen, sillä olen ollut töissä koko ajan normaalisti. Haluan nyt tässä kirjoituksessa jakaa fiiliksiä detransitiosta (=vaihtaminen takaisin alkuperäiseen sukupuoleen) hieman enemmän.

Edellisen tekstini kommenttiosiossa joku kysyi, että tehdäänkö minulle nyt uusia leikkauksia takaisin naiseksi. Ei tehdä. Minä olen nyt tässä kohtaa perseillyt hormoneilla ja leikkauksilla niin paljon, etten halua koskea niihin enää edes lipputangon pituisella seipäällä. En tahdo edes minulle lääkärissä tarjottua estrogeenikorvaushoitoa. En tunge kehooni mitään ylimääräistä ja keinotekoista sinne kuulumatonta enää koskaan. Minulta on leikattu kohtu ja munasarjat irti eli kehoni ei nykyisessä normaalitilassaan tuota luonnollisesti enää mitään hormonia. Olen kastraatti. Olkoon siis niin. Lisäksi, kuten edellisessä tekstissäni selitin, suurin ongelma minulle koko tässä transperseilyssä oli voimakas, ahdistava tunne siitä, että valehtelen. Minä valehtelen maailmalle, muille ihmisille ja ennen kaikkea itselleni. Minä uskottelen olevani jotakin, mitä en ole. En tee tuota enää koskaan. Olen tästä lähin täysin rehellisesti vain sitä, mitä olen, eli lihamyllystä läpimennyt nainen. Eli ei, minulle ei tulla laittamaan silikonirintoja, eikä mitään muutakaan. Rintani on leikattu irti. Kertaalleen irtileikattua ei saa takaisin. Olkoon siis niin. Jos joku kysyy, niin sitten vastaan täysin rehellisesti. Olen saanut valehtelusta sekä kiertelystä ja kaartelusta tarpeekseni koko loppuiäkseni.

En ole vielä tehnyt sosiaalista muutosta työpaikallani, sillä en vaan yksinkertaisesti ole jaksanut. Olen vaihtanut sukupuolta työpaikalla jo kerran aikaisemmin. Se ei ole kiva eikä helppo rumba ja en ole toistaiseksi jaksanut sitä. Ilmiannoin kuitenkin itseni lähipiirilleni, pyysin julkisesti anteeksi somessa kaikilta, joille olen vuosia valehdellut (en ole avoimesti trans) sekä otin yksityiselämässäni käyttöön alkuperäisen nimeni. Olen uusille tapaamilleni ihmisille esittäytynyt alkuperäisellä nimelläni. Virallista nimen- tai sotunmuutosta en ole vielä tehnyt, sillä siihen tarvitaan transpolia, minne on kuuden kuukauden jonot. Vapaa-ajallani olen jo jonkin aikaa käyttänyt pelkästään naisten vaatteita. Esiinnyn miehenä enää ainoastaan työpaikalla, mutta sekin loppuu hyvin pian, sillä sopimukseni on määräaikainen. Uuteen työhön menen naisena. Kirjoitan siitä lisää, kun sen aika tulee.

Detransitio takaisin naiseksi on tuntunut pääasiassa erittäin helpottavalta. Kun ensimmäisen kerran laitoin mekon päälleni ja totesin itselleni, että nyt olen nainen, niin tunsin pelkkää helpotusta, sillä nyt olen viimein lakannut valehtelemasta. Alkuun sain lähes päivittäisiä pakokauhuun asti meneviä ahdistuskohtauksia, kun vanha tuttu dysforia iski silmille oikein kunnon voimalla. Olin jo ehtinyt unohtaa näiden miespuvussa viettämieni vuosien aikana, että miltä dysforia voi tuntua, ja dysforia iski minua naamaan kuin rautainen nyrkki. Opin kuitenkin yllättävän nopeasti käsittelemään noita tuntemuksia ja etenkin siksi, että en enää antanut niille valtaa. Koska silmäni olivat avautuneet, niin en enää voinut paeta harhoihini ja sulkea todellisuutta pois mielestäni. Minulla ei enää ollut sitä mahdollisuutta, että pakenisin kehoani tai sukupuoltani transsukupuolisuuden tai sukupuolenvaihdoksen ajattelemiseen. Se tie oli jo käyty loppuun asti. Kyse on nimenomaan pakenemisesta. Pakokauhun tilalle tuli pikkuhiljaa pelkkä helpotus, kun huomasin, miten uskomattoman huojentavalta tuntuu se, etten teeskentele enää mitään. Tajusin esimerkiksi jo ekalla reissullani naisten julkiseen vessaan, ettei minun tarvitse enää murehtia sellaisista pikkujutuista, kuten että miltä kuulostan käydessäni vessassa. Koska minulla ei ole miehen vermeitä, niin en miestenvessassa kuulosta siltä, miltä pitäisi, ja julkisista vessoista olikin muodostunut minulle painajainen. Erityisesti sellaisista, joissa on pahviset seinät koppien välillä, sillä viereisen kopin jamppa kuulee jokaisen pisarankin putoamisen. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta tuo oli oikeasti ahdistavaa ja olin onneni kukkuloilla, kun naistenvessassa sain suhistella menemään täysin vapaasti ilman mitään peittelyä tai kuumotusta.

Kaikki kulissit on revitty alas. Kaikki naamarit on poltettu totuuden roviolla. Minä en salaile enkä uskottele enkä teeskentele enää mitään. Se, että minä olisin mies, on pelkkä iso paksu valhe. Minun miesidentiteettini on keksitty identiteetti. Sitä ihmistä ei ole olemassa. Nyt jokainen näkee minut kymmenen kilometrin päästä täydessä alastomuudessani juuri sellaisena kuin oikeasti olen. En pysty sanoin kuvailemaan, miten uskomattoman hyvältä tuntuu vuosien salailun, valehtelun, peittelyn, kiertelyn ja kaartelun jälkeen olla täysin avoimesti ja piilottelematta sitä, mitä on. Ja mikä tärkeintä, tiedän nyt itse, että kuka ja mikä olen. Katsoin eräänä päivänä peiliin ja hämmästyin, sillä minä tunnistin itseni. Tuntui siltä, kuin olisin saanut kadottamani kasvot takaisin. Se oli uskomaton tunne.

Se henkilö, joka minä olen, on nainen. Minä olen elämän (kirjaimellisesti) kolhima lesbonainen, jolla on murtunut mieli ja särkynyt sydän. Jokainen kykenee näkemään sen, joten miksi uskotella muuta. Minun piti jauhautua lihamyllyssä ja uida halki elämän ja ihmisyyden pimeimpien ja haisevimpien sontaviemärien sen tajutakseni ja sisäistääkseni. Mutta löysin sieltä likaviemäristä jotakin mittaamattoman arvokasta. Löysin sieltä itseni.

Matkani helvettiin ja takaisin on opettanut minulle ennen kaikkea sen, että kuka ja mikä minä olen. Se on opettanut minulle sen, että kuka ja mikä minä en ole. Minä olen paennut itseäni ja maailmaa harhoihin ja valheeseen ja yrittänyt tulla joksikin, mitä en ole. Tuo tie on nyt kuljettu loppuun asti. En voi enää olla mitään muuta kuin se, mitä olen. En voi enää muuta kuin hyväksyä sen, että kuka ja mikä olen. Olen saanut kokea nahoissani erittäin kipeästi sen, että kuka ja mikä en ole ja miksi en voi koskaan tulla. En toista tuota virhettä enää koskaan. Nyt tiedän, että kuka olen ja hyväksyn itseni. Olen vahva siinä, mitä olen. Voisin kirjoittaa kirjan yleisistä kamppailuistani elämässä. Ehkä kirjoitankin.

Olen kulkenut helvetin läpi ja tuossa tulessa minusta on palanut pois kaikki turha ja jäljelle on jäänyt pelkkä oleellinen ja kirkas ydin. Tunnen vahvuuteni ja tiedostan puutteeni ja ennen kaikkea hyväksyn vajavaisuuteni. Puutteeni ja vajeeni ovat tässä kohtaa varsin lukuisat ja maailma on täynnä asioita, joita en voi koskaan saada useasta syystä. Mutta ei se mitään. En enää koe tarvetta tai halua olla jotakin, mitä en ole, tai viitsi hävetä sitä, mitä olen. Minä olen minä. En voi olla mitään muuta kuin minä. Tuntuu ensimmäistä kertaa koko elämässäni hyvältä olla minä. Olen ensimmäistä kertaa läsnä kehossani ja omassa elämässäni. En toki selvinnyt helvetistä naarmuitta. Siitä on todisteena jäljet kehossani ja kannan noita jälkiä mukana koko loppuikäni. En tahdo peittää enää niitäkään ja siksi olen tästä lähin avoimesti lesbonainen, joka luuli olevansa mies eli sekaisin kuin seinäkello siis. Paskaakos tässä. Ottakaa tai jättäkää.

Opettelen vasta naisena elämistä. Kaikki tuntuu oudolta ja uudelta. Olen ehtinyt unohtaa hirveästi asioita ja loput yritin aina edellisessä elämässäni kieltää tai selitellä olemattomiin. Aion jatkaa tästä aiheesta puhumista. En enää usko lainkaan transsukupuolisuuden olemassaoloon siinä muodossa, missä se tällä hetkellä yleisesti ymmärretään. Transsukupuolisuus on mielenterveyshäiriö ja identiteettiharha. Se on aina oire jostakin muusta ja isommasta. Transsukupuolisille tyypilliset puheet siitä, että sukupuolenvaihdoksen myötä he tulevat siksi ihmiseksi, joka he todellisuudessa sisäisesti ovat, on silkkaa paksua ja törkeää tuubaa. Kenenkään ihmisen sisällä ei ole toista, hänestä irrallista ihmistä. Väärään kehoon syntyminen on yksinkertaisesti täysin mahdotonta, sillä mieli ja keho ovat yhtä ja samaa kokonaisuutta. Minä olen nainen. Minä en ole mies. Yrittämällä tulla mieheksi yritän nimenomaan tulla joksikin sellaiseksi, mitä en ole. Sukupuolenvaihdos ei tee minusta omaa itseäni, vaan detransitio eli harhasta luopuminen tekee minusta oman itseni. Minä syleilen omaa, autenttista itseäni vasta nyt lopettamalla transuilun ja hyväksymällä naiseuteni.

Odotan tällä hetkellä pääsyä takaisin transpolille. Odotan uutta käyntiä mielenkiinnolla, sillä minua kiinnostaa oikeasti, että mitä he minulle vastaavat, kun esitän muutamat tiukat kysymykset. Aion myös nostaa heitä vastaan syytteen hoitovirheestä. Täten aloitan omalta osaltani konkreettisen taistelun tätä nykyisin vallitsevaa hulluutta vastaan. Aiheesta lisää, kun asia jossain kohtaa etenee.



There's a hope that's waiting for you in the dark
You should know you're beautiful just the way you are
And you don't have to change a thing
The world could change its heart
No scars to your beautiful
We're stars and we're beautiful

No better you than the you that you are
No better life than the life we're living
No better time for your shine, you're a star
Oh, you're beautiful, oh, you're beautiful