Tämä teksti on suomentamani satiiri, joka on alunperin julkaistu Transwidow-blogissa. Blogissa ei ole tällä hetkellä mitkään vanhat kirjoitukset näkyvillä, joten en voi linkata alkuperäiseen tekstiin valitettavasti (itselläni sattuu olemaan screencäppi).
Transwidow eli transleski on englanninkielisessä maailmassa termi, joka tarkoittaa sellaista naista, jonka mies on jossain kohtaa saanut päähänsä olevansa transsukupuolinen nainen, obsessoitunut tästä ajatuksesta ja miehen puoliso sekä mahdolliset lapset ovat tämän jälkeen jääneet miehen elämässä toissijaisiksi. Transwidow on mielenkiintoinen ilmiö. En ole (vielä) käsitellyt sitä blogissani, mutta löydät googlaamalla siitä tietoa halutessasi – englanninkielisessä maailmassa nämä naiset ovat jokseenkin järjestäytyneet. Aihetta sivuaa suomalaisen Selja Ahavan kirja ”Ennen kuin mieheni katoaa”.
Tämä sanasto irvailee sille, että miten queer-meininki on karannut niin lapasesta, että itse homot ja lesbotkaan (ja joskus myös transsukupuoliset) eivät enää halua olla LGBT-piirien kanssa tekemisissä.
***
Queer – Hetero, jolla on erikoinen hiustyyli.
Muunsukupuolinen/genderqueer – Pyylevä nuori naisihminen, tyypillisesti 16-28 -vuotias, joka on värjännyt hiuksensa sinisiksi. On todennäköisesti jotakin sellaista, mitä joskus kutsuttiin lesboksi, mutta hän ei pidä kyseisestä sanasta.
Lesbo – Nelikymppinen mies, joka työskentelee IT-alalla ja alkoi käyttää vaimonsa pikkuhousuja viime vuonna.
Transsukupuolinen – Henkilö, kenen tuntema vastenmielisyys yhteiskunnan sukupuolistereotypioita kohtaan pitäisi ottaa paljon vakavammin kuin kaikkien muiden tuntema vastenmielisyys yhteiskunnan sukupuolistereotypioita kohtaan.
Panseksuaali – Henkilö, joka pitää maskuliinisesti pukeutuneista miehistä ja feminiinisesti pukeutuneista miehistä.
TERF – Iäkäs nainen, joka ei ajattele miesten asioita tarpeeksi. Se osapuoli, joka on vastuussa siitä, kun joku junttimies jossain hakkaa miespuolisen prostituoidun.
Cis – Henkilö, joka kaihoisasti uneksii siitä, että pukisi päälleen asianmukaiset vaatteet ja näyttäisi genitaalejaan lääkärille.
Seksuaalinen suuntautuminen – Syrjintää liittyen siihen, että omaat mielipiteitä siitä, että kenen genitaaleihin haluat koskea.
Intersektionaalisuus – Muistutus siitä, ettet unohda sisällyttää erityyppisiä miehiä feminismiisi.
Transmisogynia – Kun valkoiset heteromiehet eivät saa toisia sanomaan sitä, mitä haluaisivat heidän sanovan, ja se tuntuu paljon pahemmalta kuin mikään sorron muoto, mitä kukaan on koskaan tällä planeetalla kohdannut.
Ze/Hir – Pronomineja, joita voit käyttää lukion oppituntien sekoittamiseen, kun et ole tehnyt vaadittuja tehtäviä (suom.huom: liittyy englanninkielisen maailman transvouhotukseen, kun jengi ei halua käyttää ”sukupuolitettuja” he/she -pronomineja).
Homo – Vanhanaikainen identiteetti, joka ei ole enää cool ja tarvitsee uudelleenbrändäystä.
Aseksuaali – Henkilö, joka tuntee joutuneensa sivuutetuksi.
Intersukupuolinen – Todennäköisesti jokainen meistä. Ethän sinä ole koskaan käynyt kromosomitesteissä, vai mitä. VAI MITÄ?
torstai 31. tammikuuta 2019
keskiviikko 30. tammikuuta 2019
Katujissa tikittää aikapommi
Moi kaverit.
Vielä minussa henki pihisee ja silleen. Elän tällä hetkellä koko tähänastisen elämäni vaikeinta ajanjaksoa, joten kuntoni on mitä on ja hommat vähän takkuaa. Kiitos kaikille, jotka kommentoivat edelliseen postaukseeni tai laittoivat sähköpostia. En tiedä, mitä tehdä, mutta päivä kerrallaan jne. Yritän kestää sen ajatuksen voimalla, että 1) tästä on suunta vain ylöspäin, 2) kesään ei ole mahdottoman pitkä aika ja silloin pääsee nostamaan kytkintä.
Kirjoitan nyt jonkin verran detransitioprosessistani, kun siitä oli moni kiinnostunut. Elikkäs hakeuduin jo vuosi sitten takaisin transpolille uusiin tutkimuksiin saadakseni itseni takaisin naiseksi. Prosessi on ollut todella, todella hidas, sillä transpoli on nykyään hyvin ruuhkautunut. Sain ensimmäisen ajan polille vasta viime elokuulle ja vasta nyt tammikuussa 2019 kävin ensimmäisillä uusilla tutkimuskäynneillä.
Eli minulle haluttiin järjestää uudet psykologin tutkimukset. Ne on nyt saatu päätökseen, ja ne toteutettiin haastatteluna ja erilaisten paperitestien tekemisenä. Tietoni menevät seuraavaksi transpolin lääkärille ja hän päättää jatkosta. Sitä odotellessa. Pari kuukautta nyt menee kuulemma ainakin.
Itse tutkimuksista minulla ei ole juuri sanottavaa, sillä siinä tosiaan lähinnä vain läpikäytiin elämäni tapahtumia sekä mittailtiin nykyisen mielenterveystilani vakavuutta. Mutta se, mikä järisytti minua näissä tutkimuksissa, oli saamani psykologin lausunto. Sain siis luettavakseni psykologin laatiman lausunnon minusta ennen kuin hän lähetti sen eteenpäin lääkärille. Psykologi oli liittänyt lausuntoon pätkiä aikaisemmista saamistani lausunnoista eri ammattilaisilta, ja hän oli liittänyt mukaan pätkän alkuperäisistä transtutkimuksistani peräisin olevasta senaikaisesta psykologin lausunnosta. Transtutkimuksiin siis kuuluu osana psykologin tutkimukset ja kävin alkuperäisten transtutkimusteni osana noissa psykologisissa tutkimuksissa.
Tuo ensimmäinen psykologi oli osannut lukea minua hämmästyttävän tarkasti ja hän oli listannut lausuntoonsa asiat, joista tulin itse tietoiseksi vuosia myöhemmin ja jotka johtivat detransitiooni. Olen kuvaillut detransitiooni johtaneita syitä esimerkiksi tässä kirjoituksessani. Tuo alkuperäinen lausunto on vuodelta 2010. Psykologi listasi hämmästyttävän tarkasti minussa havaitsemiaan ongelmia ja myös totesi näiden ongelmien olevan todennäköisesti osasyynä sukupuoli-identiteettiongelmiini. Hänen listaamansa ongelmat olivat täsmälleen sitä, mitä ymmärsin itse itsestäni vuosia myöhemmin. Tämä kaikki ryönä on siis ollut havaittavissa minusta jo vuonna 2010.
Muistan tuon lausunnon ja muistan reaktion, jonka se minussa vuonna 2010 aiheutti, vaikka en muistanutkaan sen yksityiskohtia. Muistan olleeni ahdistunut noista psykologin tutkimuksista ja olin myös lausunnosta hyvin ahdistunut. Psykologin listaamat asiat olivat sellaisia, joita en kyennyt kohtaamaan enkä käsittelemään vuonna 2010. Olen kuvaillut tässä blogissa aiemmin, että olin ennen sukupuolenvaihdostani lukkiutunut ahdistuspallo ja sukupuolenvaihdos ratkaisi tuon ongelman, joten pääsin elämässä eteenpäin. Nyt ymmärrän, että sukupuolenvaihdos ei ratkaissut ongelmiani, vaan mahdollisti emotionaalisen etääntymisen ongelmista. Seurauksena kykenin tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta ja prosessoimaan niitä. Niin tapahtuikin. Mutta kyettyäni tekemään tuon vaadittavan prosessoinnin olivat ne alkuperäiset ongelmat jälleen edessäni. Kun jouduin kohtaamaan ne, mihin nyt näiden vuosien jälkeen kykenin, niin lopputuloksena oli detransitio.
Se, mikä on minusta aivan päräyttävää, on se, että noihin alkuperäisen psykologin havaitsemiin ongelmiin ei transpolilla tartuttu yhtään mitenkään, eikä niihin puututtu. Tämän uudelle psykologilleni sanoinkin, ja hän kertoi miettineensä samaa. Kyseinen psykologi otti minut lähtökohtaisesti hyvin vakavasti ja sain hänestä sellaisen kuvan, että hän suhtautuu transpoliin aika kriittisesti. Hän kertoi, että hänen vastaanotollaan on käynyt useita transhoitoja katuneita ihmisiä. Myös transpolin lääkäri kertoi minulle viime elokuussa, että katujaluvut ovat nousussa. Psykologini sanoi, että nuo niin usein mainitut pienet katujaluvut ovat pahasti vanhentunutta tietoa. Nykyiset katujaluvut ovat moninkertaiset. Itselleni on jäänyt aikoinaan transpolilta saamistani dokumenteista mieleen luku 3%, mutta esimerkiksi Walt Heyer on sanonut tutkimustensa perusteella, että todelliset katujaluvut ovat yli 20%. Tämäkin luku on todennäköisesti vanhentunut ja tämänhetkisiä tai tulevia lukuja voidaan toistaiseksi vain arvailla.
Muistan, kun vuonna 2010 kerroin transpolilla hoitajalleni psykologin lausunnon aiheuttamasta ahdistuksesta, niin hän totesi rauhoitellen, että nuo psykologit nyt vaan on tuollaisia negatiivisia ja siitä ei tarvitse välittää. Kaiken tämänhetkisen tiedon valossa tuo on ollut aivan uskomaton reaktio! Jäin miettimään, että mitä helsvettiä transpolilla ylipäätään oikein tutkitaan, vai tutkitaanko mitään. Olen nyt menossa psykoterapiaan käymään läpi elämäni scheissea, mutta minut olisi pitänyt passittaa sinne transpolin toimesta jo vuonna 2010. Kaltaisiani tapauksia on varmasti pilvin pimein, sillä minä itse tiedän useita sellaisia transtapauksia, joiden sukupuoli-identiteettiongelmat ovat niin ilmiselvää seurausta heidän elämänsä muista (vakavista) ongelmista, että en voi kuin monttu auki ihmetellä, että miten heidät on ikinä voitu päästää transtutkimuksista läpi silvotuttamaan itsensä. Minusta on myös aika järkyttävää, että kuinka moni ihminen on tullut sanomaan minulle, että ovat luopuneet sukupuolenvaihdosaikomuksistaan vain luettuaan minun blogiani. Miten voi olla mahdollista, että tähän asiaan erikoistunut sairaanhoitoyksikkö ei onnistu seulomaan näitä tapauksia ja ohjaamaan heitä tarvittavaan jatkohoitoon? Miten voi olla mahdollista, että usean ammattilaisen erikoishoitotiimi ei ole kyennyt havaitsemaan minun dissosiaatiohäiriötäni?
Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että Suomen koko transhoitojärjestelmä kaikkine rakenteineen pitäisi laittaa aivan kokonaan uusiksi, ja mitä enemmän itselleni selviää asioita, niin sitä vahvemmin olen sitä mieltä. Näyttää vaan entistä vahvemmin siltä, että meillä on transhoitoja läpikäyneissä ihmisissä aivan järkyttävä tikittävä aikapommi.
Vielä minussa henki pihisee ja silleen. Elän tällä hetkellä koko tähänastisen elämäni vaikeinta ajanjaksoa, joten kuntoni on mitä on ja hommat vähän takkuaa. Kiitos kaikille, jotka kommentoivat edelliseen postaukseeni tai laittoivat sähköpostia. En tiedä, mitä tehdä, mutta päivä kerrallaan jne. Yritän kestää sen ajatuksen voimalla, että 1) tästä on suunta vain ylöspäin, 2) kesään ei ole mahdottoman pitkä aika ja silloin pääsee nostamaan kytkintä.
Kirjoitan nyt jonkin verran detransitioprosessistani, kun siitä oli moni kiinnostunut. Elikkäs hakeuduin jo vuosi sitten takaisin transpolille uusiin tutkimuksiin saadakseni itseni takaisin naiseksi. Prosessi on ollut todella, todella hidas, sillä transpoli on nykyään hyvin ruuhkautunut. Sain ensimmäisen ajan polille vasta viime elokuulle ja vasta nyt tammikuussa 2019 kävin ensimmäisillä uusilla tutkimuskäynneillä.
Eli minulle haluttiin järjestää uudet psykologin tutkimukset. Ne on nyt saatu päätökseen, ja ne toteutettiin haastatteluna ja erilaisten paperitestien tekemisenä. Tietoni menevät seuraavaksi transpolin lääkärille ja hän päättää jatkosta. Sitä odotellessa. Pari kuukautta nyt menee kuulemma ainakin.
Itse tutkimuksista minulla ei ole juuri sanottavaa, sillä siinä tosiaan lähinnä vain läpikäytiin elämäni tapahtumia sekä mittailtiin nykyisen mielenterveystilani vakavuutta. Mutta se, mikä järisytti minua näissä tutkimuksissa, oli saamani psykologin lausunto. Sain siis luettavakseni psykologin laatiman lausunnon minusta ennen kuin hän lähetti sen eteenpäin lääkärille. Psykologi oli liittänyt lausuntoon pätkiä aikaisemmista saamistani lausunnoista eri ammattilaisilta, ja hän oli liittänyt mukaan pätkän alkuperäisistä transtutkimuksistani peräisin olevasta senaikaisesta psykologin lausunnosta. Transtutkimuksiin siis kuuluu osana psykologin tutkimukset ja kävin alkuperäisten transtutkimusteni osana noissa psykologisissa tutkimuksissa.
Tuo ensimmäinen psykologi oli osannut lukea minua hämmästyttävän tarkasti ja hän oli listannut lausuntoonsa asiat, joista tulin itse tietoiseksi vuosia myöhemmin ja jotka johtivat detransitiooni. Olen kuvaillut detransitiooni johtaneita syitä esimerkiksi tässä kirjoituksessani. Tuo alkuperäinen lausunto on vuodelta 2010. Psykologi listasi hämmästyttävän tarkasti minussa havaitsemiaan ongelmia ja myös totesi näiden ongelmien olevan todennäköisesti osasyynä sukupuoli-identiteettiongelmiini. Hänen listaamansa ongelmat olivat täsmälleen sitä, mitä ymmärsin itse itsestäni vuosia myöhemmin. Tämä kaikki ryönä on siis ollut havaittavissa minusta jo vuonna 2010.
Muistan tuon lausunnon ja muistan reaktion, jonka se minussa vuonna 2010 aiheutti, vaikka en muistanutkaan sen yksityiskohtia. Muistan olleeni ahdistunut noista psykologin tutkimuksista ja olin myös lausunnosta hyvin ahdistunut. Psykologin listaamat asiat olivat sellaisia, joita en kyennyt kohtaamaan enkä käsittelemään vuonna 2010. Olen kuvaillut tässä blogissa aiemmin, että olin ennen sukupuolenvaihdostani lukkiutunut ahdistuspallo ja sukupuolenvaihdos ratkaisi tuon ongelman, joten pääsin elämässä eteenpäin. Nyt ymmärrän, että sukupuolenvaihdos ei ratkaissut ongelmiani, vaan mahdollisti emotionaalisen etääntymisen ongelmista. Seurauksena kykenin tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta ja prosessoimaan niitä. Niin tapahtuikin. Mutta kyettyäni tekemään tuon vaadittavan prosessoinnin olivat ne alkuperäiset ongelmat jälleen edessäni. Kun jouduin kohtaamaan ne, mihin nyt näiden vuosien jälkeen kykenin, niin lopputuloksena oli detransitio.
Se, mikä on minusta aivan päräyttävää, on se, että noihin alkuperäisen psykologin havaitsemiin ongelmiin ei transpolilla tartuttu yhtään mitenkään, eikä niihin puututtu. Tämän uudelle psykologilleni sanoinkin, ja hän kertoi miettineensä samaa. Kyseinen psykologi otti minut lähtökohtaisesti hyvin vakavasti ja sain hänestä sellaisen kuvan, että hän suhtautuu transpoliin aika kriittisesti. Hän kertoi, että hänen vastaanotollaan on käynyt useita transhoitoja katuneita ihmisiä. Myös transpolin lääkäri kertoi minulle viime elokuussa, että katujaluvut ovat nousussa. Psykologini sanoi, että nuo niin usein mainitut pienet katujaluvut ovat pahasti vanhentunutta tietoa. Nykyiset katujaluvut ovat moninkertaiset. Itselleni on jäänyt aikoinaan transpolilta saamistani dokumenteista mieleen luku 3%, mutta esimerkiksi Walt Heyer on sanonut tutkimustensa perusteella, että todelliset katujaluvut ovat yli 20%. Tämäkin luku on todennäköisesti vanhentunut ja tämänhetkisiä tai tulevia lukuja voidaan toistaiseksi vain arvailla.
Muistan, kun vuonna 2010 kerroin transpolilla hoitajalleni psykologin lausunnon aiheuttamasta ahdistuksesta, niin hän totesi rauhoitellen, että nuo psykologit nyt vaan on tuollaisia negatiivisia ja siitä ei tarvitse välittää. Kaiken tämänhetkisen tiedon valossa tuo on ollut aivan uskomaton reaktio! Jäin miettimään, että mitä helsvettiä transpolilla ylipäätään oikein tutkitaan, vai tutkitaanko mitään. Olen nyt menossa psykoterapiaan käymään läpi elämäni scheissea, mutta minut olisi pitänyt passittaa sinne transpolin toimesta jo vuonna 2010. Kaltaisiani tapauksia on varmasti pilvin pimein, sillä minä itse tiedän useita sellaisia transtapauksia, joiden sukupuoli-identiteettiongelmat ovat niin ilmiselvää seurausta heidän elämänsä muista (vakavista) ongelmista, että en voi kuin monttu auki ihmetellä, että miten heidät on ikinä voitu päästää transtutkimuksista läpi silvotuttamaan itsensä. Minusta on myös aika järkyttävää, että kuinka moni ihminen on tullut sanomaan minulle, että ovat luopuneet sukupuolenvaihdosaikomuksistaan vain luettuaan minun blogiani. Miten voi olla mahdollista, että tähän asiaan erikoistunut sairaanhoitoyksikkö ei onnistu seulomaan näitä tapauksia ja ohjaamaan heitä tarvittavaan jatkohoitoon? Miten voi olla mahdollista, että usean ammattilaisen erikoishoitotiimi ei ole kyennyt havaitsemaan minun dissosiaatiohäiriötäni?
Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että Suomen koko transhoitojärjestelmä kaikkine rakenteineen pitäisi laittaa aivan kokonaan uusiksi, ja mitä enemmän itselleni selviää asioita, niin sitä vahvemmin olen sitä mieltä. Näyttää vaan entistä vahvemmin siltä, että meillä on transhoitoja läpikäyneissä ihmisissä aivan järkyttävä tikittävä aikapommi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)