SJW:t ovat roskasakkia ja terroristeja

//EDIT 1.3.2025: Kieliasua muutettu.

Blaire White on yhdysvaltalainen transsukupuolinen nainen (biologinen mies, joka on vaihtanut sukupuolensa naiseksi), joka tekee Yhdysvalloissa vähän samansuuntaista juttua kuin minä Suomessa eli kritisoi feministejä, transsukupuolisuutta ja LGBT-yhteisöä, tunnustautuu konservatiiviksi ja oikeistoon kallellaan olevaksi sekä pyrkii tekemään yhteistyötä perusheteroiden kanssa. Hänen mielipiteensä lähestulkoon kaikesta ovat lähes identtisiä omieni kanssa.

Uusimmalla videollaan Blaire tarjoilee tarinan paikallisten suvakkien hulluudesta (SJW = social justice warrior eli englanninkielinen vastine suvakille). Nimittäin hänen pitkäaikaiset ystävänsä ja kämppäkaverinsa kääntyivät häntä vastaan samantien kuullessaan hänen poliittisista mielipiteistään ja homma eskaloitui niin pitkälle, että Blairea yritettiin puukottaa hänen kotonaan kämppäkaverien toimesta, hän lukitsi itsensä huoneeseensa pitääkseen kaverit loitolla ja joutui soittamaan poliisit avukseen päästäkseen turvallisesti talosta ulos.

Alleviivattakoon, että Blaire on transsukupuolinen ja hänen ystävänsä olivat LGBT-henkisiä feministejä ja suvakkeja, jotka siis meuhkaavat transsukupuolisten ja homojen oikeuksista. Samat ihmiset päätyvät uhkaamaan transsukupuolisen henkeä, kun tämä on heidän kanssaan jostain poliittisesta kysymyksestä eri mieltä.

Mainitussa Blairen videossa on timanttisia kommentteja, joissa ihmiset yhtyvät Blairen näkemyksiin. Ohessa kooste screencäppejä:

Mikä hauskinta, Blairen videoita myös toistuvasti käyvät kommentoimassa heteromiehet, joiden mielestä Blaire on hot siitä huolimatta, että on biologinen mies ja nämä tyypit tietävät sen. Tässä kommentti, jossa henkilö sanoo, että inhoaa transsukupuolisia, mutta oikeastaan inhoaa heitä vain heidän perseilynsä vuoksi, ei siis transsukupuolisuuden vuoksi. Hän vielä lisää, että panisi Blairea kyllä, oli Blairella penis tai ei. Se siitä transfobiasta?

Amerikkalaiset suvakit eli SJW:t ovat degeneroituneet pelkiksi terroristeiksi ja väkivaltaiseksi paskasakiksi, joka käyttäytyy kuin vesikauhuinen apinalauma ja möykkää ja meuhkaa. Kyseessä on siis sama sakki, joka peräänkuuluttaa tasa-arvoa, feminismiä, suvaitsevaisuutta, homojen, transihmisten ja etnisten vähemmistöjen oikeuksia. Heidän suomalaiset aateveljensä ja -sisarensa eivät ole vielä yhtä hulluja, mutta kehitys on valitettavan samansuuntaista. Jos Suomessa tapahtuu jotain vastaavaa, niin en ole lainkaan yllättynyt. Sieltä Ämerikästähän tämä kaikki femmari- ja multikultihullutus on muutenkin lähtöisin. Olen itseasiassa yli vuoden päivät odottanut jotakin tapahtuvaksi.

Amerikkalaisten suvakkien möykkäämisestä on paljon esimerkkejä. Esimerkiksi viime syksynä Toronton yliopistossa järjestettiin tapahtuma sananvapauden puolesta. Tapahtumassa kenellä tahansa oli lupa tulla lavalle, tarttua mikrofoniin ja alkaa puhua omista mielipiteistään mistä tahansa aiheesta. Paikalliset suvakit tulivat paikalle isona laumana ja alkoivat huutaa ja möykätä lavalla olevien ihmisten puheen päälle. He huusivat mm. ”shame, shame” eli ”häpeä, häpeä”. Heille sanottiin, että jos tahdotte puhua, niin olkaa hyvät ja tulkaa tänne lavalle perustelemaan näkemyksenne, me kuuntelemme. Suvakit eivät tehneet niin, vaan ainoastaan häiriköivät.

Eräs naispuolinen reportteri Lauren Southern meni suvakkien joukkoon haastattelemaan heitä ja pyysi heitä kertomaan mielipiteistään omin sanoin. Suvakit yrittivät estää häntä kuvaamasta. Paikalla oli useita USAn SJW-skenessä tunnettuja henkilöitä. Esimerkiksi mustien oikeuksia ajava Yusra Khogali sanoi Southernille ”haista vittu, se on minun mielipiteeni”. Eräs epämääräisesti pukeutunut miesnainen (mikälie transihminen / ei-binäärinen whatever) löi Southernia ja väliin tarvittiin useita ihmisiä erottamaan miesnainen Southernista. Tässä on video, josta voitte katsoa koko tapauksen. Videolla näkyy myös USAssa kuuluisa feministi, joka tunnetaan nimellä Smugglypuff. Poliisit pyytävät häneltä silminnäkijälausuntoa lyömistapauksesta ja hän toteaa leveä omahyväinen virne naamallaan ”minä en nähnyt yhtään mitään”. Ikäänkuin vittuillakseen, että ”siitäs sait, huora”. Se siitä naisten tasa-arvosta ja ruumiillisesta koskemattomuudesta.

Tässä toinen video samasta tapahtumasta. Videolla Lauren Southern menee suvakkien järjestämään vastatapahtumaan, joka järjestettiin sananvapaustapahtumaa vastaan. Vastatapahtuman tarkoitus oli vastustaa yliopiston professoria, joka kieltäytyi käyttämästä yliopiston opiskelijoista muita hän-pronomineja kuin he tai she. USAssa siis pronominit ovat tällä hetkellä iso juttu, koska feministien mielestä ne ovat liian sukupuolitettuja. Feministit haluavat vaihdella omia pronominejaan mielivaltaisesti ja jopa keksivät uusia. Tässä Blaire Whiten video tapahtumaan liittyen. Videolla hän hieman selittää taustoja, jotka eivät tule alkuperäisistä linkkaamistani videoista ilmi.

USAn pressanvaalien jännityksen ollessa kuumimmillaan Donald Trumpin kannattajia terrorisoitiin säälimättömästi. Paikallisilla suvakeilla oli iskulause ”Love Trump's hate” eli rakastakaa Trumpiin kohdistuvaa vihaa. Mm. tämä video kiersi netissä. Videolla kuvaaja huutaa ”hän äänesti Trumpia, hakatkaa hänet” ja kaksi miestä hyökkää kolmannen miehen kimppuun potkien ja lyöden häntä. Tässä toinen video, jossa joukko ihmisiä piirittää Trumpia kannattavan naisen ja heistä yksi saarnaa naiselle ”sinä levität vihaa, joten nyt saat vihaa osaksesi”. Kun Trump valittiin presidentiksi, niin suvakit järjestivät useita väkivaltaisia mellakoita. Ohessa esimerkkivideo.

Myös konservatiivista homoseksuaalia puhujaa Milo Yiannopoulosta vastaan on hyökätty ja hänen esiintymisiään on jouduttu perumaan väkivaltaisten mellakoiden vuoksi. Kuvassa suvakit polttavat Kalifornian Berkeleyssä lipun, jossa lukee ”sananvapaus”. Kuva on käsittääkseni helmikuulta 2017.

Kuvan lähde: http://redstatewatcher.com/article.asp?id=66047

Missäs me nyt taas olemmekaan? Olemmeko länsimaissa vai Lähi-Idässä? Onko nyt sota vai rauha?

Suomessa tilanne ei ole riistäytynyt yhtä pahasti käsistä, mutta meininki on samansuuntaista. Kuulen jatkuvasti tarinoita siitä, miten ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa mielipiteittensä vuoksi tai että työpaikkaa on vaikea saada, jos olet julkisesti jotakin mieltä. Jatkuvasti kuulee siitä, miten ihmisten kaverit tai jopa perheenjäsenet ovat katkaisseet välit mielipiteitten vuoksi, ihmiset joutuvat pihalle kaveri- tai harrastusporukoista yms. puhumattakaan kaikesta sanallisesta terrorista ja henkisestä kiusaamisesta tai media-ajojahdista, jota joutuu kokemaan mielipiteittensä vuoksi. Jotkut ovat saaneet tappouhkauksia, jotka ovat kohdistuneet henkilöön itseensä tai hänen läheisiinsä.

Vieläkö joku kehtaa väittää, että emme elä punavihervassarifemmariterrorin alla, jossa sananvapaus on muisto vain? Vieläkö joku kehtaa ihmetellä, kun ihmiset huutelevat mielipiteitään nimimerkin takaa netissä?

Olen ollut huomaavinani, että näkyvimmät ja äänekkäimmät maahanmuuttokriitikot ovat aika epämääräisen oloista sakkia (esimerkiksi Junes Lokka menee minun kirjoissani kategoriaan ”epämääräinen hiippari”). Tämänkaltaisilla ihmisillä ei ole mitään menetettävää, joten siksi he ”uskaltavat” esiintyä omana itsenään omalla nimellään ja omalla naamallaan. Meillä kaikilla muilla on liikaa menetettävää, kuten työpaikka, läheisten turvallisuus tai maine. Tästä syntyy illuusio, että feminismin tai monikulttuurin vastustajia ei juuri olisi. On heitä ja he kannattavat näitä äänekkäitä vastustajia, mutta hiljaa. He eivät yleensä puhu mielipiteistään edes kysyttäessä. Mutta rivien välistä voit lukea paljon. Minun edellisessä työpaikassani ei ollut yhtään suvakkia. Kaikki olivat hyvin maahanmuuttokriittisiä, mutta eivät yleensä puhuneet mielipiteistään paria sanaa enempää. Kahvitunneilla vaan vähän mutistiin ja kommentoitiin uutisia. Tarkastelin heitä tarpeeksi kauan muodostaakseni tämän mielipiteen. Moni asui vastaanottokeskuksen välittömässä läheisyydessä ja heidän mielipiteensä perustuivat heidän omiin arkipäivän kokemuksiinsa (jotka eivät olleet positiivisia). Kysyttäessä he eivät kuitenkaan suostuneet kertomaan enempää ja sanoivat yleensä ”politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa minua”. Tämän vuoksi et näe heitä aktiivisina jonkun puolueen äänestäjinä. He haluavat vain elää elämäänsä, eivät sotkeentua poliittisiin valtataisteluihin. He eivät vastusta maahanmuuttajia eivätkä sen puoleen homoja. Heillä ei ole mitään sen ihmeempää ideologiaa. Heillä on vain havaintoja todellisuudesta. He eivät yleensä osaa perustella kantojaan mitenkään supersyvällisesti, vaan heidän perustelunsa ovat ”no niin minä näin ja niin minä koin, tiedän kyllä mitä näin”. Nykyään tämä vaan ei riitä ja heillä ei ole kärsivällisyyttä tai mielenkiintoa jankata päivänselvistä asioista (kuten siitä, että montako sukupuolta on olemassa ja aiheuttavatko vastaanottokeskukset järjestyshäiriöitä). Joten he tyytyvät olemaan hiljaa, avaamaan kaljan ja miettimään jotain muuta. Sosiaalinen lynkkaus on heille liikaa ja välien säilyttäminen heidän ympärillään oleviin ihmisiin merkitsee heille enemmän kuin politiikka tai ns. oikeassa oleminen.

Olen itse pyrkinyt järjestämään elämäni siten, että minulla olisi mahdollisimman vähän menetettävää. Olen varma, että joku minut vielä doxaa ja olen varautunut siihen. Haistatan kyllä sinulle jo valmiiksi paskat, kuka oletkin. Ikäänkuin elämä ei olisi jo valmiiksi tarpeeksi hankalaa huonoine työtilanteineen ja muine syöpineen. Kertoo kaiken oleellisen sinun empatiakyvyttömyydestäsi, suvaitsemattomuudestasi, kusipäisyydestäsi ja pikkusieluisuudestasi.

Otin riskin avaamalla suuni, joten kandee olla munaa kohtaamaan seuraukset. Minun luonteeseeni ei sovi epäkohtien hiljainen sietäminen ja kusipäiden kumartelu. Toivoisin vaan, että elämä olis edes joskus kivaa ja helppoa.

Jutellaan valkoihoisista, erityisesti suomalaisista

Jatkan samasta aiheesta, mistä kirjoitin edellisessä kirjoituksessani, eli nykyisen rasismi- ja maahanmuuttokeskustelun mielettömyydestä sekä valkoihoisen rodun kohtuuttomasta demonisoimisesta. Aloitan tämänkertaisen tekstin pienellä tositarinalla omasta elämästäni:

Lähdin vuoden 2016 syksyllä kiertämään maapalloa. Olen nyt ollut jonkun aikaa (Suomesta katsoen) maapallon vastakkaisella puolella duunissa. Nykyisessä duunipaikassani on työkaverina edes nainen, joka kuuluu erääseen paikallisen alueen alkuperäiskansaan. Kyselin häneltä vähän hänen kansastaan ja sen kielestä, uskonnosta yms. Kyseessä on siis heimo-oloissa elänyt kansa, jonka maille valkoihoiset (englantilaiset) tulivat 1800-luvulla ja liittivät heidän alueensa osaksi Isoa-Britanniaa. Kerroin hänelle, että hänen kansansa kahakat englantilaisten kanssa muistuttavat Suomen historiaa. Hän katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että eikö Suomessa puhuta englantia? Minä sanoin, että ei, me puhumme suomea. Hän katsoi minua silmät suurina ja puuskahti: "Mitä! Onko teillä OMA KIELI?" Kerroin hänelle Suomen historiasta ja siitä, että miten olimme aina osa joko Ruotsia tai Venäjää yms. Hän oli aivan ihmeissään. Kaikki tuollainen oli hänelle aivan uutta. Hän oli mieltänyt, että kaikki valkoihoiset ovat yhtä kuin englantilaiset.

Voin ymmärtää tällaisen harhaluulon naiselta, joka on kotoisin alueelta, joka valloitettiin englantilaisten toimesta ja joka sijaitsee maantieteellisesti hyvin, hyvin kaukana Euroopasta. Hän ei ole koskaan käynyt Euroopassa ja tuskin heidän kouluissaan on kauheasti Euroopan historiaa tai kansoja käsitelty. Hänelle valkoihoinen on yhtä kuin englantilainen, sillä täällä kaikki valkoihoiset puhuvat englantia. Mutta jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen pitäisi, tai ei pitäisi, vaan PITÄÄ, ymmärtää, että valkoihoiset eivät ole yhtenäinen porukka. Meitä on olemassa lukemattomia eri kansoja, joilla on oma kieli, kulttuuri, historia, kansallinen identiteetti, hallinto ja yhteiskunta, entisaikoina myös oma uskonto. Vain hyvin pienellä osalla valkoihoisista kansoista oli koskaan siirtomaita kaukomailla. Vain hyvin pieni osa valkoihoisista kansoista valloitti toisten rotujen maita. Lähinnä siihen ovat syypäitä englantilaiset, ranskalaiset, portugalilaiset ja espanjalaiset. Näistäkin neljästä englantilaisilla ja ranskalaisilla oli kaikista siirtomaista leijonanosa. Eli toisin sanoen: lähes kaikki valkoihoiset kansat ovat joko pysyneet omilla maillaan tai sortaneet toisia valkoihoisia.

Mitä kauemmaksi historiaan mennään sitä epäyhtenäisempää jengiä valkoihoiset ovat olleet. Ennen kristinuskon leviämistä Eurooppa oli heimojen tilkkutäkki joka Euroopan kansalla ja heimolla oli oma kieli, kulttuuri ja uskonto. Jokainen tuntee esimerkiksi keltit ja viikingit ja näiden uskonnon ja kulttuurin ominaispiirteet. Myös Suomessa oli oma uskonto, suomalainen muinaisusko. Suomeen kristinusko on saapunut noin 900-luvulla, mutta rajoittui maan etelärannikolle. Syrjäseuduilla vanhat pakanalliset perinteet ja uskomukset elivät vielä 1900-luvun alussa. Myös maan sisällä ihmiset olivat jakautuneet jopa useisiin heimoihin, esimerkiksi Suomen heimoja olivat savolaiset, hämäläiset, karjalaiset, varsinaissuomalaiset, pohjalaiset ja lappalaiset (joka ei ole sama kuin saamelaiset). Nämä kävivät historiassa jatkuvaa sotaa keskenään ja heimoista puhuttiin yleisesti vielä 1800-luvun lopulla.

Kuten kirjoitin edellisessä tekstissäni, tietyn valkoihoisen kansan keppostelu joskus jossain ei tee kaikista valkoihoisista kansoista koko maailman pääperkeleitä, joiden pitäisi hävetä olemassaoloaan. Tiettyjen valkoihoisten kansojen keppostelu tapahtui kauan sitten. Esi-isien synnit eivät periydy jälkipolville. Nykyiset ihmiset eivät ole niihin millään tavalla osallisia tai syyllisiä. Esi-isien synnit eivät varsinkaan periydy vieraille kansoille, kuten englantilaisilta suomalaisille.

Minä olen suomalainen, kuten tekin olette. Meillä ei ole mitään yhteistä historiaa englantilaisten, ranskalaisten, portugalilaisten ja espanjalaisten valloittajakansojen kanssa. Suomi ei koskaan ottanut millään tavalla osaa kolonialismiin, eikä Suomi ole koskaan valloittanut alueita myöskään muilta eurooppalaisila kansoilta. Päinvastoin, Suomi on aina ollut toisten voimakkaampien valtioiden imperialismin uhri. Ns. white guilt eli valkoihoisten kollektiivinen häpeä ei koske suomalaisia, kuten se ei koske lukemattomia muitakaan valkoihoisia. Eikä se tosiasiassa koske ketään, sillä se, mikä on tapahtunut menneisyydessä on menneisyydessä, eivätkä nykyihmiset ole siitä vastuussa. Lisäksi on muistettava, että kaikki maailman rodut ovat syypäitä orjuuteen ja sota- ja valloitusretkiin. Valkoihoiset eivät ole tässä mikään poikkeus. Esimerkiksi kiinalaiset keppostelevat Aasian alueella vielä nykypäivänäkin ja Aasiassa heitä vihataan monessa paikassa. Arabien orjamarkkinoille rahdattiin historiassa 18 miljoonaa afrikkalaista orjaa, kun Yhdysvaltoihin heitä rahdattiin 400 000.

Ihmettelen ihan oikeasti sitä, että miten maailmassa voi olla niin paljon ihmisiä, joille mikään näistä mainitsemistani asioista ei ole tullut mieleen. Nukuitteko koulun historian tunneilla, kun ette näköjään tunne edes Suomen historiasta perusasioitakaan? Mihin unohditte esimerkiksi sortokaudet? Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa vuonna 1809 ja Suomi sai itsenäisyyden vasta vuonna 1917. Tänä vuonna Suomi on ollut itsenäinen valtio vasta sata vuotta. Vuosina 1899-1905 ja 1908-1917 Venäjä yritti pakkovenäläistää Suomen ja Suomen perustuslaki haluttiin syrjäyttää. Venäjän kielen asemaa haluttiin vahvistaa Suomessa julistamalla virkakieleksi venäjä ja lisäämällä venäjän kielen opetusta koulussa. Suomalaiset tekivät vastarintaa ja heitä vangittiin, karkotettiin ja laitettiin pois viralta. Kai muistatte iskulauseen "ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia"?

Ennen Venäjää Suomi oli osa Ruotsia keskiajalta saakka eli siis satoja vuosia. Ruotsin kielellä oli tuolloin Suomessa vahva asema ja esimerkiksi kaikki kouluopetus, erityisesti yliopisto-opetus, oli ruotsiksi. Jos et osannut ruotsia et voinut käydä koulua. Aatelisten ja virkamiesten kieli oli ruotsi. Suomenkieliset olivat vähäisempää porukkaa kuin ruotsinkieliset. Ruotsin historiassa on aikakausia, jolloin suomen kieli on ollut Ruotsissa kielletty ja Ruotsissa asuvia suomalaisia on rangaistu vangitsemalla heitä, polttamalla heidän talonsa ja tuhoamalla heidän viljasatonsa. Vielä nykyäänkin Suomessa on sanonta svenska-talande bättre folk eli ruotsia puhuvat paremmat ihmiset. Suomessa syntyikin vastareaktiona taiteen kansallisromantiikka 1800-luvulla. Varmasti kaikki tuntevat Jean Sibeliuksen, Akseli Gallen-Kallelan ja Elias Lönnrotin. Nämä kaikki ja lukemattomat muutkin pyrkivät etsimään ja esiintuomaan Suomen kansan ja kulttuurin erityispiirteitä.

En voi käsittää, miten suomalaiset ovat ikinä voineet niellä amerikkalaisperäisen white guiltin. Siinä ei ole mitään järkeä. Kerro sinä minulle? Lopettakaa tuntemasta häpeää jo tänään ja tuntekaa ylpeyttä omasta rodustanne ja kansastanne. Valkoihoisia ei voida niputtaa samaksi poppooksi vain ihonvärin perusteella.

Minä en hyväksy valkoihoisiin kohdistuvaa rasismia. Älkää hyväksykö tekään.

Nykyinen rasismi- ja maahanmuuttokeskustelu on mieletöntä

Modernissa maailmassa on kolme kuolemansyntiä. Ne ovat:

1. Rasismi
2. Suvaitsemattomuus
3. Vanhanaikaisuus

Näistä rasismi on itse pääperkele ja nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa se onkin pinnalla ihan koko ajan ja sen määritelmäkin on laajentunut siitä, mitä se alunperin tarkoittaa. Rasismia voi olla lähes mikä tahansa ja aina se on jotakin hiuksianostattavan hirveää.

Olen seurannut rasismikeskustelua jo pitemmän aikaa huuli pyöreänä. Olen tehnyt sen havainnon, että ns. antirasistit / rasismin vastustajat eivät ihan oikeasti ymmärrä, että mitä maahanmuuttokriittisyys tai nationalismi tarkoittavat ja miten maahanmuuttokriittinen ihminen pohjimmiltaan ajattelee ja mitä hän ei ajattele. Eivätkä antirasistit edes jaksa tai viitsi ottaa tästä selvää. Nykymaailmassa "rasisti" on kaikkein pahin leima, jonka ihminen voi saada, ja kukaan ei halua tätä leimaa itselleen, sillä silloin olet kirjaimellisesti Hitler ja pahapahapahahuono ihminen, joka pahuutensa tähden yksinkertaisesti ansaitsee tulla kohdelluksi toisen luokan kansalaisena. Antirasistit leimailevat porukkaa rasisteiksi ihan liian heppoisin perustein ja syynä on heidän oma täysi ymmärtämättömyytensä ja tietämättömyytensä siitä, että mitä maahanmuuttokriittiset ihmiset ajavat takaa ja mitä he eivät aja takaa.

Koko keskustelua myös sotkee todella paljon se, että Amerikasta leviää ympäri läntistä maailmaa asenteita, jotka eivät oikeasti kuulu Amerikan ulkopuolelle. Ihmisiltä yleisesti puuttuu kriittisyys Amerikan asioita kohtaan ja sieltä apinoidaan asenteita, käsitteitä ja terminologiaa Suomeen sellaisinaan, vaikka kyseiset asiat eivät sovi Suomeen ollenkaan, sillä ne liittyvät kiinteästi Amerikan historiaan ja amerikkalaiseen yhteiskuntaan, joka on aivan erilainen kuin Suomi. Aivan erityisesti on kyse neljännen aallon intersektionaaliseen feminismiin liittyvistä ajatuksista ja käsitteistä sekä kaikki rasismiin liittyvä, kuten mustien oikeudet (Suomessa yleensä puhutaan "tummista" tai "ruskeista"), valkoihoisten syyttäminen yms.

Nykyisenlainen rasismikeskustelu on mielekäs ainoastaan Amerikassa. Ei missään muualla. Lähestulkoon kaikki Suomessa tällä hetkellä vallitsevat rasismin vastustamiseen liittyvät asenteet on apinoitu suoraan Amerikasta sellaisinaan täysin kritiikittä. Ne eivät sovellu Suomeen lainkaan historiallisista ja yhteiskunnallisista syistä. Selvitän tässä tekstissä, että miksi, ja juttelen rasismista vähän yleisemmälläkin tasolla.

Aloitetaan ihan alusta:
Olen ollut valkoihoisten syyttämistä ja demonisoimista kohtaan kriittinen ala-asteelta saakka. Tulin valkoisten demonisoimisesta tietoiseksi ensimmäisen kerran muistaakseni 10-11 -vuotiaana, kun ala-asteen historiantunneilla puhuttiin kolonialismista. Kolonialismihan on nykyihmisten mielissä jotakin ihan hirveääkamalaa ja tämä asenne näkyi myös luokkatovereissani. He keskustelivat aiheesta ja kauhistelivat sitä, mitä kaikkea hirveää valkoihoiset ovat tehneet ja tunsivat ahdistusta omasta valkoisuudestaan. Minä en koskaan hyväksynyt tätä asennetta edes silloin, enkä hyväksy nytkään. Järkeilin jo ala-asteella seuraavasti:

1. Kolonialismi tapahtui hyvin kauan sitten. Minä, vanhempani tai isovanhempani emme koskaan olleet siinä osallisina yhtään millään tavalla. Miksi minä olisin syyllinen johonkin sellaiseen, mitä jotkut tekivät joskus jossain? En tiennyt, että nykyaikana esi-isien synnit periytyvät sukupolvien ajan ja vieläpä vieraille kansoille. Tällä logiikalla meidän pitäisi olla syyllisiä esimerkiksi siihenkin, että roomalaiset valloittivat aikoinaan puoli Eurooppaa ja osan Afrikkaa ja orjuuttivat lukuisia kansoja.
2. Minä olen suomalainen. Suomi ei koskaan harjoittanut kolonialismia. Päinvastoin, Suomi on ollut koko historiansa ajan voimakkaampien valtioiden imperialismin uhri.
3. Minulla ei suomalaisena ole yhtään mitään tekemistä englantilaisten, ranskalaisten, portugalilaisten yms. maailmanvalloittajien kanssa. Meillä ei ole mitään yhteistä historiaa. Me olemme kaikki valkoisia joo, mutta miten se liittyy yhtään mitenkään mihinkään (vrt. roomalaiset)? Valkoiset eivät ole yhtenäistä sakkia, vaan meitä on lukemattomia kansoja, joilla on oma kieli, kulttuuri, historia, hallinto ja yhteiskunta. En hyväksy valkoisten niputtamista samaksi porukaksi.

Seuraava juttu onkin sitten Amerikan intiaanit. Tämäkin aiheutti koulussa itsevihaa luokkatovereilleni. Mutta tähän pätee sama kuin kolonialismiin: se tapahtui kauan sitten ihan toisaalla kuin Suomessa ja suomalaiset eivät olleet siinä osallisina. Minun ei suomalaisena tarvitse eikä pidä tuntea ahdistusta intiaanien vuoksi vain siksi, että ihonvärini sattuu olemaan sama kuin joillakin vierailla kansoilla, jotka keppostelivat joskus jossain kauan sitten. Edelleen, en tiennyt, että esi-isien synnit periytyät jälkipolville ja vieläpä toisille kansoille. Erityisen typeräksi asian tekee se, että ihmiset alkoivat jossain kohtaa pitämään kaikkia alkuperäiskansoja hirveänkamalan riiston uhreina ja raukkaparkoina, jotka ansaitsevat ikuista anteeksipyytelyä. Eli: nyt suomalaiset ovat syypäitä saamelaisten riistoon, koska Amerikan intiaanit. Vaikka tosiasiassa nämä eivät ole mitenkään verrannollisia keskenään. Amerikan intiaanien tapaus on uniikkia Amerikan historiaa, joka liittyy nimenomaan kyseisen paikan oloihin. Suomalaisilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Suomalaiset ja saamelaiset kohtasivat joskus vuonna käpy aikana ennen modernia teknologiaa ja elivät rinnan vaikka kuinka kauan. Suomalaiset eivät olleet merten takaa yhtäkkiä tulla tupsahtanut teknologisesti kehittynyt valloittajakansa. Suomalaiset tulivat nykyisen Suomen alueelle jo jääkauden jälkeen leviten pikkuhiljaa. Kansat ovat historiassa kohdanneet aina ja kaikkialla. Joskus heidän välilleen syntyy konflikteja. Tämä on aivan normaalia ihmiselämää. Sitä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen kaikenrotuisten ihmisten keskuudessa (myös Afrikassa, Aasiassa, Oseaniassa jne.). Olet huomattavan sivistymätön historian suhteen, jos tämä on sinulle jotakin uutta. Inhottava juttuhan se on, koska sodat ja hirmuteot eivät ole kivaa, mutta sellaista se ihmiselämä nyt vaan on valitettavasti.

Koko maailman historia on täynnä kansojen valloitusretkiä vieraiden kansojen alueille. Koko maailman historia on täynnä sotaa ja orjuuttamista. Mainitsin jo antiikin Rooman. Toinen hyvä esimerkki on mongolivaltakunta. Mongolit tekivät 1200-luvulla laajoja sotaretkiä Aasiaan ja Eurooppaan ja heidän valtakuntansa käsitti parhaimmillaan koko nykyisen Kiinan sekä osia muualta Aasiasta sekä Euroopasta. Aasiasta puhuttaessa ei voida sivuuttaa Kiinaa. Kiina on Aasian historian suurin ja mahtavin valtakunta, joka on vielä nykyäänkin Aasian suurin valtio. Historiassa kiinalaiset ovat keppostelleet siellä sun täällä ympäri Aasiaa toisten kansojen alueilla, esimerkiksi Vietnamissa, Taiwanissa ja Koreassa. Osa kepposteluista ei koskaan loppunut, vaan jatkuu yhä, hyvänä esimerkkinä Tiibetin tilanne. Kiinalla on historiassa ollut ja on vielä nykyäänkin suurta kulttuurista, poliittista ja taloudellista valtaa Aasian alueella. Matkustelin kuusi kuukautta Aasiassa ja tuli huomattua, että todella monet Aasian kansat vihaavat kiinalaisia joko nykyisistä tai historiallisista syistä. Ei kannata myöskään unohtaa, että Kiinan muuri on rakennettu pitkälti orjatyönä. Entäs mites japanilaiset ja ainut?

Afrikassa ja islamilaisessa maailmassa orjuus on ollut historiassa yleistä ja osassa Afrikkaa ja Lähi-Itää käytetään orjia vielä nykyäänkin ja ihmisoikeustilanne on kehno tai olematon. Osa orjista on lapsia. Mauritaniassa orjuus kriminalisoitiin vasta 1980-luvulla. Ajatus ihmisten ehdottomasta tasa-arvoisuudesta on tiukan länsimaalainen. Muualla maailmassa uskotaan ihan oikeasti yleisesti siihen, että ihmiset eivät ole tasa-arvoisia, eikä heidän pitäisikään olla. Suosittelen syvällistä tutustumista vieraisiin kulttuureihin. Kannattaa huomioida, että Yhdysvaltoihin kuljetettiin historian aikana 400 000 afrikkalaista orjaa, mutta arabien orjamarkkinoille heitä päätyi 18 miljoonaa. Ero on enemmän kuin merkittävä. Jos aletaan mittailemaan eri rotuisten ihmisten keppostelujen määrää historiassa, niin valkoiset eivät ole edes pahimmasta päästä. Päinvastoin, nimenomaan juuri valkoihoiset ovat saaneet aikaan paljon hyvää, kuten orjuuden lakkauttaminen, ihmisoikeudet, moderni lääketiede yms. Kaikki kansat ja kaikki rodut ovat tehneet hirmutöitä ja sortaneet ja orjuuttaneet vieraita kansoja, kuten myös omaansa. Valkoisten nostaminen jalustalle joinakin maailman pääperkeleinä on täysin keinotekoista ja puolueellista.

Noniin. Jos nyt käytämme myös muihin rotuihin samaa logiikkaa kuin valkoisiin yleisesti käytetään, niin pitäisikö kaikkien aasialaisten kansojen olla häpeissään kiinalaisten vuoksi, mukaanlukien ei-kiinalaiset sekä ne kansat, joita on historiassa nimenomaan sorrettu (kuten korealaiset, vietnamilaiset ja ainut)? Pitäisikö kaikkien maailman lähi-itäläisten ja/tai muslimien olla häpeissään siitä, että arabien orjamarkkinoille rahdattiin kahdeksantoista fucking miljoonaa afrikkalaista orjaa?

Vastaus on tietysti, että ei. Syy 1: Se, mikä on tapahtunut menneisyydessä, on menneisyydessä ja nykyajan ihmiset eivät ole siihen osallisia eivätkä syyllisiä. Syy 2: Tietyn kansan esi-isien synnit eivät periydy vieraille kansoille. Miksi siis kukaan valkoihoinen ikinä vaivautui lotkauttamaan korvaansa järjettömille syytöksille? Mikä ihme sai valkoihoiset vaivautumaan edes miettimään näitä syytöksiä ja tuntemaan kollektiivista häpeää ja itsevihaa järjettömien ja olemattomien syiden vuoksi?

Lopeta häpeän tunteminen jo tänään.

Ja nyt palatkaamme tekstin alkuperäiseen aiheeseen eli Amerikkaan.
Moderni rasismikeskustelu on mielekästä ainoastaan Amerikan Yhdysvalloissa. Syy tähän on siinä, että USA on moniin muihin maailman valtioihin verrattuna erityistapaus. Nimittäin kaikki amerikkalaiset intiaaneja lukuunottamatta ovat maahanmuuttajia. Kaikki amerikkalaiset ovat tulleet Amerikan mantereelle jostakin muualta maailmasta ja USA on valtiona hyvin nuori, vain parisen sataa vuotta vanha. Yhdelläkään rodulla ei ole toista suurempaa oikeutta olla USAssa, koska kaikki rodut, valkoiset, aasialaiset ja mustat, ovat maahanmuuttajataustaisia ja peräisin eri kansoista eri puolilta Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. "Amerikkalaisuus" onkin jotakin biologiasta ja siten rodusta irrallista. Tämän takia rasismi on USAssa niin iso juttu.

USAn tilanne ei täten ole mitenkään verrannollinen esimerkiksi Eurooppaan, jonka kansat ovat asuneet nykyisillä alueillaan jopa tuhansia vuosia ja kehittyneet ja evolvoineet noilla alueilla. Esimerkiksi "suomalaisuus" ei ole millään tavalla verrannollinen "amerikkalaisuuteen", sillä suomalaisuus on ennen kaikkea geneettistä. Suomalaisuus ei ole rodusta eli biologiasta irrallista. Suomalaiset polveutuvat ihmisistä, jotka ovat asuneet nykyisen Suomen alueella ammoisista ajoista lähtien ja kielemme ja kulttuurimme ovat muovautuneet aikojen saatossa tämän alueen oloissa. Tälle alueelle muuttavat toisten kansojen jäsenet eivät ole suomalaisia, eikä heistä koskaan tule suomalaisia.

Tästä pääsemme seuraavaan pointtiin eli Suomen maahanmuuttajiin. Suomessa asuva musta tai "tumma" tai aasialainen ei ole verrannollinen USAn mustaan tai aasialaiseen. Suomen kaikki maahanmuuttajat ovat joko ensimmäistä tai toista sukupolvea, jotka edustavat lähtömaansa kansaa ja kulttuuria, ja ovat tulleet tänne vasta jossain kohtaa toisen maailmansodan jälkeen. Vielä minun vanhempieni nuoruudessa maahanmuuttajat olivat todella harvinaisia (edustan Y-sukupolvea). Eri etnisistä ryhmistä lähtöisin olevat ihmiset Suomessa eivät ole "suomalaisia" samalla tavalla kuin USAn ryhmät ovat "amerikkalaisia". Koska amerikkalaisuus ja suomalaisuus ovat ihan eri asioita. Suomessa toisen etnisen ryhmän jäsen on muukalainen ja vieraan kulttuurin ja vieraan maailmankuvan edustaja. Amerikassa eri rodut ovat asuneet siellä USAn alkuajoista lähtien ja kasvaneet amerikkalaisuuteen eli amerikkalaiseen kulttuuriin ja amerikkalaisiin arvoihin. Täten USAn eri rodut ovat kaikki amerikkalaisia, mutta vain eritaustaisia ja erivärisiä. Valkoihoiset eivät ole siellä missään erityisessä asemassa, sillä myös he ovat maahanmuuttajia. Suomalaiset sen sijaan ovat Suomen alkuperäisiä asukkaita. Suomalaiseksi voi vain syntyä. Suomalaiseksi ei tulla. Voit ulkomaalaisena tulla Suomen kansalaiseksi, mutta et suomalaiseksi.

Suomessa ei voida puhua rasismista samassa merkityksessä kuin USAssa, sillä USAssa kaikki rodut edustavat käytännössä samaa kulttuuria eli amerikkalaisuutta. Suomessa ryhmien väliset ristiriidat liittyvät ensisijaisesti kulttuurien kohtaamiseen, vieraisiin arvomaailmoihin ja maailmankuvaan, vieraaseen uskontoon (esim. buddhalaisuus, islam) yms. ja vasta toissijaisesti rotuun tai ihonväriin. Suomessa maahanmuuttajat edustavat vierasta kulttuuria ja heidän tapansa ja arvomaailmansa voivat olla ristiriidassa suomalaisen arvomaailman kanssa. Juuri tässä on maahanmuuttokriittisyyden ydin. Kyse ei ole rasismista eli rotusyrjinnästä, vaan siitä, että maahanmuuttajat ovat arvokysymyksissä meidän kanssamme eri mieltä ja ovat jopa kyvyttömiä ymmärtämään Suomen kulttuuria ja sopeutumaan Suomeen. Kansan syvien rivien maahanmuuttokriittisyys liittyy nimenomaan tosielämän kohtaamisiin vierasmaalaisten kanssa (lue tästä omista kokemuksistani) sekä tunteeseen siitä, että suomalaiset ovat nykyään toisen luokan kansalaisia omassa maassaan. Jälkimmäinen liittyy turvapaikanhakijoihin, jotka saavat paljon sellaisia etuuksia, joita syntyperäinen suomalainen ei saa (esimerkiksi ilmainen asuminen, ilmainen ruoka, tulkkipalvelut ja kaikenmaailman liikunta- ja puuhakerhot, unohtamatta yleistä myötäilevää asenneilmapiiriä). Puhutaankin "juhlapaikanhakijoista" ja "elintasosurffareista", joiden erityiskohtelu menee tavan suomalaisen oikeustajun yli, sillä meillä on Suomessa jo omasta takaa kodittomia, mielenterveysongelmaisia, sairaita, vanhuksia, työttömiä yms. joiden hyvinvoinnista leikataan ja joista kukaan ei ole kiinnostunut. Esimerkiksi tässä on kirjoitus, jossa on tyypillistä suomalaisen tavantallaajan kokemusmaailmaa. Todella harva dissaa mamua siksi, että hän on väärän värinen. Maahanmuuttokriittisten piirien sisällä oikeat rasistit eli toisenväristen dissaajat ovat täyttä pohjasakkaa ja heidän kanssaan ei haluta olla tekemisissä.

Miksi tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

Kaikenmaailman puheet "uussuomalaisista" on täyttä tuubaa ja koen sen henkilökohtaisesti erittäin loukkaavana. Se on ensinnäkin amerikkalaisen kulttuurin väkisintunkemista Suomeen, vaikka se ei tänne sovellu eikä kuulu syistä, jotka juuri selitin. Toiseksi se on suomalaisen kulttuurin ja suomalaisen perimän halventamista. Ulkomaalainen olkoon ylpeä omasta perimästään. Suomalainen hän ei ole, eikä suomalaiseksi tule.

Olen nyt vääntänyt rautalangasta, että mitä maahanmuuttokriittisyys lähtökohtaisesti on. Selitän vielä, että mitä se ei ole. Mainitsin jo, että se ei ole rasismia eli rotusyrjintää. Lisäksi maahanmuuttokriittisyys ei ole sama asia kuin maahanmuuttovastaisuus. Kukaan ei ole sanonut, että maahanmuutto pitäisi kieltää tai että Suomessa ei saisi olla ketään muita kuin etnisiä suomalaisia (EDIT 21.2.2025: Paitsi ne ihan oikeat natsit, mutta heitä ei ole kovin paljon). Maahanmuutto on normaali osa ihmiselämää. Kaikkialla maailmassa porukkaa muuttaa jatkuvasti maasta toiseen. Siinä ei ole mitään huonoa tai väärää. Maahanmuuttokriittiset ovat kuitenkin yleensä lähtökohtaisesti sitä mieltä, että:

1. Jokainen valtio saa itse määritellä, että kenen sallii astua alueelleen.
2. Kaikkien täytyy muuttaa vieraaseen maahan omilla rahoillaan ja tulla siellä toimeen omilla rahoillaan.
3. Maassa maan tavalla tai maasta pois eli sinun täytyy kunnioittaa uuden maan kulttuuria ja ihmisiä ja elää heidän lakiensa ja oikeuskäsityksensä mukaan.

Olen miettinyt muuttamista Thaimaahan. Tuleeko minusta thaimaalainen, jos asun Thaimaassa? Ei milloinkaan. Tulen aina olemaan ulkomaalainen ja muukalainen. Jos menen naimisiin thaimaalaisen kanssa ja saan lapsen, niin onko lapsi thaimaalainen? Ei ole, hän on puoliksi suomalainen ja puoliksi thaimaalainen ja 100% thaimaalaiseksi hän ei tule. Olenko helvetin idiootti, jos arvostelen Thaimaassa asuvana thaimaalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria? Todellakin olen ja voin joutua siitä hyvästä vankilaan tai hengettömäksi, sillä toisin kuin länsimaissa Thaimaassa kunnioitetaan omaa kulttuuria, pidetään sitä muita parempana ja rangaistaan sitä vastaan rikkomisesta.

Olen itse hyvin maahanmuuttokriittinen, tunnen vahvaa ylpeyttä suomalaisuudesta sekä voimakasta yhteenkuuluvuutta länsimaiseen kulttuuriin. Minusta kaikkien maailman kansojen pitäisi arvostaa omaa perimäänsä ja kulttuuriaan ja vaalia sitä. En haluaisi olla mikään muu kuin valkoihoinen, vaikka saisin valita. Olenko joku white supremacist ja onko Ku Klux Klan siisti juttu? En ole, miksi edes kysyt? Miten se liittyy mitenkään mihinkään? Valkoihoisuus tai länsimaalainen kulttuuri ei ole "parempi" kuin muut rodut tai kulttuurit. Mutta se on minun rotuni ja minun kulttuurini. Muut olkoot ylpeitä omistaan ja vaalikoot niitä. Olen tästä kaikesta huolimatta kuitenkin aina kokenut itseni kosmopoliitiksi ja nautin kansainvälisessä ympäristössä olemisesta. Olen selittänyt kansainvälisyyden ja monikulttuurin eron täällä. Olen aina ollut todella kiinnostunut vieraista kulttuureista ja olenkin tutustunut joihinkin syvällisesti. Elämässäni on myös hyvin paljon vieraista kulttuureista omaksuttuja vaikutteita. Kuitenkin vastustan monikulttuuria.

Oman kulttuurin vaaliminen ja muista kulttuureista kiinnostuneena oleminen eivät sulje toinen toistaan pois. Kuten ei sulje transsukupuolisuus ja konservatiivisuuskaan. On uskomatonta, että näin päivänselviä asioita tarvitsee nykyaikana ruveta vääntämään rautalangasta.

Kaikenlaiset rasismi-, fasismi- ja basismi -syytökset ovat vain harhautusta, joilla yritetään kääntää keskustelu oleellisesta sivuraiteille. Älkää astuko siihen miinaan.

Yleistäminen kielletty

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani siitä, että "normaali" on kuin onkin olemassa. Tähän asiaan liittyy myös yleistäminen, mikä on tietyissä piireissä yhtä huonossa huudossa kuin normaalin käsite. Jatkuvasti kuulee tiettyjen ihmisten sanovan, että ei saa yleistää ja heistä osa on sitä mieltä, että koskaan ei pitäisi yleistää missään tilanteessa, koska kaikki ihmiset ovat yksilöitä. Eli ihminen pitäisi aina kohdata pelkästään yksilönä, eikä jonkun ryhmän edustajana, eli täten jokaikinen ihminen pitäisi aina kohdata ilman ainuttakaan ennakko-oletusta. Olen nähnyt joidenkin ihmisten inhoavan yleistämistä niinkin paljon, että inhosivat esimerkiksi koirarotujen rotukuvauksia, joissa tehdään yhteenvetoja eri rotujen tyypillisistä ominaisuuksista.

Olin ennen itsekin yksi näistä yleistämisen vihaajista. En voinut sietää oletuksia enkä varsinkaan stereotypioita. Mutta kuten myös "normaalin" tapauksessa olivat omat käsitykseni vääristyneitä siitä syystä, etten tiedostanut olevani itse poikkeusyksilö. Myös tuttuni olivat epätavanomaisia ihmisiä. Myöhemmin huomasin, että ihmisten kohtaaminen pelkästään yksilönä ei vaan yksinkertaisesti ole mielekästä.

Olen tehnyt vuosia asiakaspalvelutyötä, jossa kohtaan laumoittain ihmisiä joka päivä, alhaisimmillaan kymmeniä, korkeimmillaan satoja. Tässä työssä huomasin, että erilaisia asiakasryhmiä on ihan oikeasti olemassa ja eri ryhmät voivat olla dramaattisesti erilaisia monestakin syystä. Ja mikä hauskinta, pystyn usein päättelemään sekunnissa, että mihin ryhmään ihminen kuuluu vain vilkaisemalla häneen. Minun ei tarvitse edes keskustella hänen kanssaan tehdäkseni tämän päätelmän. Nämä salamannopeat arvioni osuvat 95-prosenttisesti oikein. Se on hämmästyttävää.

Valtaosa ihmisistä edustaa ensijaisesti jotakin tyyppiryhmää ja on vasta toissijaisesti yksilö. Voidakseni kohdata asiakkaan oikein ja voidakseni palvella häntä oikein on minun osattava päätellä hänen tyyppiryhmänsä ja käyttäydyttävä sen mukaisesti. Eri tyyppiryhmiä pitää kohdella eri tavalla, jopa dramaattisesti eri tavalla, ja jos epäonnistut tässä, niin teet asiakkaan hämmentyneeksi, vaivaantuneeksi, loukkaantuneeksi tai jopa vihaiseksi. Eri ryhmillä on eri tarpeita, eri tapoja ja he odottavat eri asioita. Välillä nopean vilkaisun arvioni menee pieleen ja avaan keskustelun asiakkaan kanssa ns. väärin, mutta tavallisesti pystyn päättelemään asiakkaan tyyppiryhmän uudestaan hänen avattuaan suunsa ensimmäisen kerran ja kuultuani häneltä ensimmäiset sanat. Minun täytyy tässä tilanteessa pystyä vaihtamaan kohtaamistapaani lennosta. Minulla onkin tapana sanoa, että työssäni minulla on lukemattomia erilaisia naamareita, joita vaihtelen lennosta asiakkaan mukaan.

Poikkeuksia on toki joka ryhmässä, mutta ne ovat yllättävän harvinaisia. Arviolta 95% kaikista ihmisistä edustaa tyyppiryhmänsä tyypillistä henkilöä ja pystyn arvaamaan tyyppiryhmän sekunnissa lähes aina oikein.

Jokaisen asiakkaan kohtaaminen yksilönä ei vaan yksinkertaisesti ole mielekästä. Tai oikeastaan siinä ei ole mitään järkeä.

Ihmisten tyyppiryhmät eivät tietenkään rajoitu vain työpaikalleni, vaan kohtaan niitä myös työpaikan ulkopuolella, kuten harrastuksissa. Olen pyörinyt useissa eri harrastusporukoissa ja jonkin verran poliittisissa porukoissa. Joka paikassa on vähän erilaista porukkaa. Ihmisryhmien ja piirien välillä voi olla todella dramaattisia eroja.

Ihmisten tyyppiryhmiä ovat esimerkiksi ikä, sukupuoli, ammatti, asema ammatin sisällä (onko johto- vai työntekijäasemassa, onko asiantuntija vai perustasoa), koulutustaso, varallisuusluokka, perhetausta yms. mutta myös poliittinen suuntautuminen, uskonto/uskonnottomuus, kansallisuus/etninen alkuperä, asuinpaikka/kotikunta jne. Iso osa ihmisistä edustaa useampaa kuin yhtä ryhmää ja eri yhdistelmät myös käyttäytyvät eri tavalla. Kaiken tämän pystyy päättelemään hämmästyttävän paikkansapitävästi. Tyyppiryhmän voi tavallisesti päätellä pelkästään ulkonäöstä, pukeutumisesta ja sanattomasta kehonkielestä, viimeistään puhetyylistä. Yleensä väärinarvaamiseni pystynkin korjaamaan heti, kun asiakas avaa suunsa ja kuulen hänen puhetyylinsä. Vain hyvin, hyvin harva ihminen on niin poikkeava, että arvaan väärin vielä puhetyylinkin kuullessani. Heitäkin toki aina välillä esiintyy.

Tietyillä ihmisillä on tapana ylikorostaa näitä harvinaisia poikkeustapauksia. Niiden olemassaolo ei kuitenkaan tee olemattomaksi tyyppiryhmien olemassaoloa ja sitä, että ihmisistä 99% edustaa jotakin tyyppiryhmää. Tämä ajattelu näkyy vähän kaikessa nykyään, etenkin politiikassa. Esimerkiksi tämä vessahullutus. Miesten ja naisten vessoja ei saisi olla olemassa, koska joku transihminen SAATTAA EHKÄ JOSKUS eksyä paikalle. Toinen esimerkki on sukupuolisensiiivinen kasvatus koulussa. Ei saa puhua tytöistä ja pojista, koska luokallasi SAATTAA EHKÄ olla joku transsukupuolinen. Mainittakoon tässä, että transsukupuolisuuden esiintyvyys väestötasolla on 0,3 - 0,5% eli aivan uskomattoman mitättömän vähän.

Mistä tyyppiryhmien olemassaolo johtuu? Tämän voi päätellä ihan maalaisjärjellä: ihmiset ovat erilaisia ja erityyppiset ihmiset hakeutuvat pääsääntöisesti tiettyjen asioiden luo. Täten tyyppiryhmiin kasaantuu pääasiassa tietynlaista porukkaa. On myös itsestäänselvää, että samantaustaiset ihmiset (perhetausta, varallisuustausta, kansallisuus, kulttuuri yms.) käyttäytyvät samankaltaisesti ja vastaavasti eroavat toisentaustaisista ihmisistä. Itsestäänselvää on myös erot käyttäytymisessa ja preferensseissä iän ja sukupuolen mukaan. Ei tämä ole rakettitiedettä.

Kun olet itse poikkeusyksilö ja tyyppiryhmäsi arvataan toistuvasti väärin muiden toimesta, niin sinulle voi syntyä se illuusio, että kaikki toisetkin kokevat samoin. Eivät koe. Itsellenihän oli shokeeraavaa huomata, miten ei-poikkeavia muut ihmiset tyypillisesti ovat. Oma tyyppiryhmäni arvataan toistuvasti väärin ja minusta tehdään tyypillisesti seuraavat päätelmät:

• Teen istumatyötä toimistossa.
• Olen varakas.
• Olen hippihenkinen ja kannatan Vihreitä.
• En käytä alkoholia.
• Olen homoseksuaali (mies).
• Olen noin 20-vuotias.

Minähän en kuulu näistä ryhmistä yhteenkään. Olen vihaisuuteen saakka kurkkuani myöten täynnä näitä olettamuksia. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että ihmisten valtaosa ei tunne samoin.

Todellisuuden hahmottaminen ja päätelmien/päätösten tekeminen kaikenlaisten poikkeustapausten kautta ei ole mielekästä eikä järkevää.

Mitä tarkoittaa "normaali"?

"Normaalin" käsite on ollut huonossa huudossa jo pitemmän aikaa. Erityisesti tietyissä piireissä vihataan normaalia tuhannen auringon voimalla. Olen ollut mukana useissa sellaisessa porukoissa, joissa tavanomaisesti suututaan, jos kehtaat puhua ihmisistä tai ilmiöistä "normaaleina" tai "epänormaaleina". "Määrittele normaali" on yleensä ensimmäinen kommentti ja jota toiset ryhtyvät säestämään "mitään normaalia ei ole olemassakaan" -kommenteilla. Tätä tekevät erityisesti nuoret (tavallisesti teineistä kolmeenkymppiin saakka). Tavallisesti keskustelu seuraavaksi ajautuu koko "normaaliuden" dissaamiseen. Normaali on ihan tylsää. Onneksi en ole normaali. Normaalit ihmiset pelottavat minua. Jne. Kuuluin aikana ennen sosiaalista mediaa eräälle netin keskustelufoorumille, missä käytiin raivokasta vääntöä normaalin käsitteestä ja puitiin erityisesti "yleistämistä" sekä ernuja (ernu = erilainen nuori, siihen aikaan paljon pinnalla ollut käsite). Osa porukasta oli sitä mieltä, että mitään yleistyksiä ei voida tehdä koskaan yhtään mistään, koska kaikki ovat yksilöitä. Täten mitään erilaisuuttakaan ei ole olemassa.

Varsin epätavanomaisena ja värikkäänä persoonana kuuluin aikoinaan itsekin normaalin dissaajiin. Kävin itsekin läpi sellaisen ikäkauden, kun oli hirveän hauskaa kapinoida kaikkia yhteiskunnan normeja ja arvoja vastaan. Olin sukupuolelleni epätyypillinen biseksuaali nainen, jolla oli nörtähtäviä harrastuksia ja nörttikavereita. Mutta sittemmin aloin huomata, että asiat eivät ole niinkuin olin kuvitellut niiden olevan ja kamppailuni ja sopeutumisongelmani työmaailmassa sekä myöhemmin sosiaalisten piirien täydellinen vaihtaminen aiheuttivat silmieni aukenemisen.

Tulin siihen lopputulokseen, että normaali on ihan oikeasti olemassa ja me voimme ihan oikeasti määritellä sen löyhästi. Tämän kirjoituksen tarkoitus on tarkastella normaaliutta ja määritellä sille raamit.

"Normaali" on sikäli haastava määritellä, että se ei ole eksakti käsite. Se on kehys, mutta se ei ole kehyksen sisältö. Normaalin sisällä on siis liikkumavaraa. Se ei myöskään ole aina aivan tiukka kehys, vaan raja normaalin ja epänormaalin välillä tulee selväksi vasta silloin, kun joudumme sinne epänormaalin puolelle. Normaali on myös ainakin jossain määrin subjektiivinen käsite, vaikka ei olekaan relativistinen käsite. Et voi määritellä omaa normaaliasi, vaikka eri ihmisiltä kysyttäessä saamme todennäköisesti hiukan erilaisia normaalin määritelmiä.

Normaali on aina jotakin suhteessa johonkin. Eli normaalia kannattaa lähestyä sen vastaparin, epänormaalin, kautta. Normaali on tavallista suhteessa epätavalliseen, yleistä suhteessa harvinaiseen, tavanomaista suhteessa ei-tavanomaiseen, tervettä suhteessa epäterveeseen, todennäköistä suhteessa epätodennäköisyyteen, odotettavaa suhteessa yllättävään. Kun määrittelemme normaalia yhteiskunnallisella tasolla tai kun määrittelemme normaalia ihmistä, niin käsittelemme erityisesti todennäköisyyksiä. Millainen käytös on todennäköistä kohdatessasi satunnaisia ihmisiä? Mikä on tervettä? Mikä on yllättävää?

Normaalia voidaan lähestyä useasta eri vinkkelistä ja se voi tarkoittaa vähän eri asiaa riippuen kontekstistä (puhutaanko ihmisyksilöistä, ihmisestä lajina, ihmisen ominaisuuksista, kulttuurista, maailman asioista tai ilmiöistä yms). Tässä tekstissä keskityn tarkastelemaan sitä, että mitä voidaan lähtökohtaisesti tarkoittaa sillä, kun (arkikielessä) sanotaan, että joku ihminen on normaali tai epänormaali. Edellä hieman hahmottelin normaalia yleisellä tasolla ja voimmekin jakaa tämän avulla maailman ilmiöitä ja ihmisten yksittäisiä ominaisuuksia normaaleiksi tai epänormaaleiksi. Esimerkiksi tämän perusteella heterous on normaalia ja homous on epänormaalia. Mutta tarkoittaako se sitä, että homo ei voisi koskaan olla muuten henkilönä normaali, yhteiskuntakelpoinen yksilö? Ei tarkoita. Entä tarkoittaako se sitä, että hetero ei voi koskaan olla henkilönä epänormaali? Ei tarkoita.

Se, mikä aikoinaan vääristi omaa käsitystäni normaalista tai sen puutteesta, oli se, että elin omanlaisessani kuplassa. Kaikki kaverini ja tuttuni olivat epätavallisia ihmisiä ja peräisin erilaisista vaihtoehtopiireistä. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kosketusta ns. normaaleihin ihmisiin ja käsitykseni heistä perustui lähinnä vanhempieni tavismielipiteisiin, jotka olivat silloisen itseni silmissä kouluttamattoman ja mistään mitään tietämättömän ihmisen mielipiteitä. Pidin itseäni hemmetin fiksuna ja hyvänä tyyppinä ja siten parempana kuin "tavikset". Käsitykseni asioista ja ihmisistä muuttuivat, kun sain ensimmäisen työpaikkani lukion jälkeen. Jouduin tuolloin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa minun oli pakko tehdä yhteistyötä tavisten kanssa, tulla heidän kanssaan toimeen ja yrittää sopeutua heidän joukkoonsa. Koulussa sinun ei ole ikinä aivan täysin pakko tehdä mitään töitä kaikkien kanssa ja voit valikoida kaverisi. Minulle oli töissä shokeeraavaa huomata, että tavikset eivät ole tyhmiä lainkaan. Mainittakoon, että kyseessä oli duunarityö, ei esimerkiksi mikään luova työ. Päinvastoin, taviksilla on oma kiinnostava kokemusmaailmansa, joka on erilainen kuin minun, ja he voivat olla itseään kiinnostavissa asioissa todella lahjakkaita, vaikka nuo kiinnostuksen kohteet olivat usein eri kuin minun. Ensimmäinen työpaikkani aiheuttikin minulle ensimmäisen eksistentiaalisen kriisini: minä en olekaan se hemmetin fiksu ja lahjakas tyyppi, joka luulin olevani. Minä en enää automaagisesti pärjääkään ja minulla on myös vakavia puutteita.

Juurikin sopeutumiskyvyttömyys vaivasi koko tuttavapiiriäni. Piireissäni oli lähinnä sellaisia ihmisiä, joissa oli jotakin epätavallista ja (epätavanomaisten) harrastustensa kautta kuplautuivat omiksi porukoikseen Internetin välityksellä. Näissä piireissä oli esimerkiksi sellaisia ihmisiä, jotka saattoivat olla suosittuja ja hyvin tunnettuja omissa porukoissaan, mutta piirien ulkopuolella, kuten koulussa, täysiä hylkiöitä, jopa pahasti kiusattuja. Työttömyys ja mielenterveysongelmat olivat todella yleisiä. Piirien ihmisille työmaailma kokonaisuudessaan näyttäytyi lähinnä ahdistavana ja heillä oli suuria vaikeuksia tulla toimeen pomojen ja työkavereiden kanssa. Jotkut olivat joskus tehneet jotain töitä, mutta työsuhteet olivat lyhyitä. Jotkut eivät olleet tehneet töitä koskaan. Monella ei ollut piirien ulkopuolelta yhtään kaveria. Sopeutumiskykyisimmät kykenivät tasapainoilemaan työmaailman ja vaihtoehtopiirien välillä. Taviksimmat tyypit häipyivät piireistä tavallisesti jonkin ajan jälkeen kokonaan.

Kaikenlaisissa vaihtoehto- ja alakulttuuriporukoissa lähtevät ideat helposti lentoon ja elämään omaa elämäänsä ja kuplautumisen vuoksi syntyy ns. echo chamber. Minusta näyttääkin siltä, että normaalin vastustaminen kulminoituu nimenomaan alakulttuuriporukoihin. Kaikille muille normaali on ihan päivänselvä asia ja heille sanaan ei liity negatiivista latausta.

Minun mielestäni normaalilla ihmisellä on:

• terve maalaisjärki ja tilannetaju
• terve todellisuudentaju
• kohtuulliset ihmissuhdetaidot
• kohtuullinen sopeutumiskyky
• kohtuullinen mielenterveys, mukaanlukien terve itsetunto
• kohtuullinen toimintakyky

Terve maalaisjärki on sitä, että kykenee tarkastelemaan syy-seuraus -suhteita ja tekemään päätelmiä näiden pohjalta. Tilannetaju on sitä, kun ymmärtää asioiden ja ihmisten todellisen laidan, tilanteeseen liittyvät oleellisuudet sekä tärkeysjärjestyksen ja osaa toimia tämän pohjalta. Terve todellisuudentaju on sitä, että kykenee havainnoimaan todellisuutta sellaisena kuin se on. Kohtuulliset ihmissuhdetaidot tarkoittaa sitä, että ymmärtää sosiaalisen dynamiikan peruslainalaisuudet ja ymmärtää, mikä on järkevää ja mikä ei ja millaisia seurauksia milläkin käytöksellä todennäköisesti on ja kykenee toimimaan tämän ymmärryksen pohjalta. Kohtuullinen sopeutumiskyky on sitä, ettei kangistu tiettyihin kaavoihin, kykenee tarkastelemaan ympäristöä ja mukautumaan sen vaatimuksiin. Kohtuullinen mielenterveys on sitä, ettei kärsi mistään erityisen vakavista ja pitkäkestoisista mielenterveysongelmista, jotka haittaavat ja vaikeuttavat jokapäiväistä elämää. Kohtuullinen toimintakyky on sitä, että omaa edes jotain itsekuria, saa asioita aikaan ja kykenee tekemään myös epämiellyttäviä asioita ja sietämään niitä, sekä tekemään päätöksiä, myös vaikeita ja ikäviä, ja omaa tarvittavan motivaation.

Normaaleille ihmisille on tyypillistä nimenomaan hyvä maalaisjärki, hyvä tilannetaju ja hyvä sopeutumiskyky. Näistä seurauksena heillä on yleensä myös hyvät sosiaaliset taidot. Heillä ei yleensä ole mielenterveysongelmia ja jos jotain on, niin se pysyy heidän hallinnassaan ja he kykenevät normaalisti luomaan ja ylläpitämään ihmissuhteita, käymään töissä yms. He hallitsevat häiriön, häiriö ei hallitse heitä. Jos heille jotain isompaa ilmaantuu, niin se on tavallisesti väliaikaista ja liittyy elämän kriiseihin, kuten avioeroon, läheisen kuolemaan, burn-outiin töissä yms. Heidän mielenterveysongelmansa eivät ole kroonisia tai jatkuvasti taustalla kummittelemassa. Koska normaaleilla ihmisillä on hyvä maalaisjärki ja sopeutumiskyky ovat he tavallisesti jalat tiukasti maassa ja heidän asenteensa ja mielipiteensä tuppaavat olemaan tästä syystä tietyn suuntaisia. He eivät innostu kovin lennokkaista ideoista, sillä pitävät niitä epärealistisina. He myös ottavat vaikutteita toisilta kaltaisiltaan pitkälti kaikessa, kuten esimerkiksi harrastusten suhteen. Olen esimerkiksi kuullut monta kertaa, että henkilö on valinnut tiettyjä harrastuksia siksi, että kaikki muutkin harrastivat niitä ja he eivät koskaan kyseenalaistaneet koko asiaa yhtään mitenkään.

Tässä kohtaa palaan alussa esittämääni huomioon eli normaalius on vain kehys. Joskus raja normaalin ja epänormaalin välillä on veteen piirretty viiva ja ymmärrämme eron vasta, kun joudumme tietyn rajan yli. Me emme voi sanoa, että joku on normaali tai epänormaali, jos hänellä on se ja se piirre tai häneltä puuttuu se ja se piirre. Ihminen voi myös olla epätavanomainen erilaisista syistä, mutta yhä selväjärkinen, olematta varsinaisesti epänormaali. Tunnen ihmisiä, jotka ovat epätavanomaisia tai erilaisia, mutta heillä on tästä huolimatta hyvä maalaisjärki ja jalat tiukasti maassa eli ylläkuvattu normaalin ihmisen määritelmä täyttyy. He ovat usein tietoisia erilaisuudestaan ja tietävät, missä he eroavat muista ihmisistä, mutta tämä ei ole heille suuri ongelma. He ovat ainakin jokseenkin sinut oman erilaisuutensa kanssa ja kykenevät sopeutumaan muiden joukkoon. Normaaleja ihmisiä voisi kuvata yksiselitteisesti tervejärkisinä.

Olen tavannut elämässäni useita ihmisiä, jotka luokittelen epänormaaleiksi. Heillä on tyypillisesti häikkää juuri näissä yllä listaamissani asioissa ja tavallisesti vähintään kahdessa niistä, usein useammassa kuin kahdessa. Tyypillisesti häikkää on tilannetajussa ja sopeutumiskyvyssä. Pahempaan päin mennessä alkaa ilmaantua ongelmia mielenterveydessä, toimintakyvyssä ja ihmissuhdetaidoissa. Pahimmilla tapauksilla on vääristynyt todellisuudentaju, joka sitten vielä ennestään pahentaa kaikkia muita ongelmia. Heillä on hankaluuksia selviytyä jokapäiväisessä elämässä. Jos heillä on mielenterveysongelmia, niin ne ovat usein kroonisia ja haittaavat heidän jokapäiväistä elämäänsä. He eivät hallitse häiriötä, vaan häiriö hallitsee heitä.

Minä itse en ole normaali ihminen. Elämä ei ole kohdellut minua silkkihansikkain ja tästä on jäänyt selvä jälki. Voisin kuvata elämääni sanalla kamppailu ja olen käyttänyt koko nuoren aikuisikäni siihen, kun olen yrittänyt tulla toimivaksi, normaaliksi yksilöksi. Tämä on ollut erittäin haastava ja tuskallinen projekti, joka on minulla yhä kesken. Minulle oli yli 20-vuotiaaksi asti monet elämän perusasiat ihan täyttä hepreaa ja jouduin opettelemaan aikuisiällä kantapään kautta sellaiset asiat, jotka monet muut oppivat luonnostaan jo teineinä. Juuri tämän vuoksi olen pohtinut normaaliutta ja epänormaaliutta todella paljon - selventääkseni asioita itselleni ja ottaakseni selkoa todellisuudesta voidakseni sopeutua siihen.

Olin teininä yksinkertaisesti sekaisin. Olen lapsesta asti tuottanut paljon kuvataiteellista ja kirjallista materiaalia, joihin purin itseäni, ja säästänyt lähes kaiken, joten itsetutkiskelua käydessäni pystyin helposti palaamaan menneisyyteen ja senaikaisiin tunnelmiin. Olin teininä täysin irtaantunut todellisuudesta ja elin täysin omissa maailmoissani. En ymmärtänyt mistään yhtään mitään. Kun ikätoverini viettivät aikaa toistensa kanssa, harrastuksissa, nuorisokerhoissa ja kesätöissä oppien todellisuuden lainalaisuudet ja ihmissuhdetaidot ihan itsestään, olin minä puolestani uppoutunut pohtimaan kaikkea aivan epäoleellista, kuten fantasiaromaanien henkilöhahmoja, pelien hahmostatistiikkoja, mystiikkaa ja okkultismia. Olin omissa sfääreissäni 24/7. Pyörittelin päässäni kaikenlaisia hulluja omia teorioitani maailman synnystä, tuonpuoleisen olemuksesta yms. En ymmärtänyt edes hävetä näitä ja puhuin niistä avoimesti kaikille. Yläasteella terveydenhoitaja passitti minut psykologille, enkä ymmärtänyt yhtään, että miksi. Minulla ei ollut koulussani yhtään kaveria, sillä en voinut sietää ketään luokkakavereitani. Käsitykseni todellisuudesta perustui lähinnä kirjojen ja pelien maailmoihin ja henkilöhahmoihin, ei havaintoihin todellisuudesta. Kun vuosikausia myöhemmin yli 20-vuotiaana vietin aikaa teinien kanssa, niin olin kertakaikkiaan järkyttynyt siitä, että miten fiksuja he olivat. Olin itse samanikäisenä täysi idiootti. Nuo tapaamani teinit olivat minua 10 vuotta henkisesti edellä. Se oli raastavaa. Minulla onkin tapana sanoa, että olen henkisessä kehityksessä 10 vuotta jäljessä, koska 10 vuotta elämästäni imeytyi pimeään kurimukseen.

Tulin tietoiseksi puutteistani ensimmäisen kerran lukion jälkeen mentyäni ensimmäiseen työpaikkaani. Silloin todellisuus iski minua täysillä päin pläsiä ja jouduin hämmennyksiin ja eksyksiin useaksi vuodeksi. Tuolloin ymmärsin, että minussa on jotakin todella, todella pahasti vialla, mutta minulta meni useita vuosia selvittää, että mikä tuo vika on ja miten se korjataan. Onnistuin siinä lopulta ihan omin avuin, mutta se vei lähes kaikki henkiset voimani useaksi vuodeksi, prosessi oli erittäin raskas ja vaati paljon kyyneliä, perseilyä, harhailua ja epäonnistumisia. Jos minun täytyy jotain positiivista itsestäni sanoa, niin se on se, että olen harvinaisen hyvä katsomaan peiliin. Tein vuosikaudet erittäin rankkaa itsetutkistelua, peilasin itseäni muihin ja muita itseeni, analysoin menneisyyttäni, tarkastelin ympäristöä, tein havaintoja ja pyrin tietoisesti kehittymään. Olen tullut valovuosien päähän siitä, mitä joskus olin. Suurin vaikutus kehittymiseeni on ollut työpaikalla ja työelämällä. Tein havaintoja ja analyysejä nimenomaan työelämässä ja pyrin sopeutumaan sinne. Onnistuin, sillä projektin aloitettuani en ole ollut päivääkään työttömänä, vaikka olen saanut potkut kahdesti ja joutunut välillä lähettelemään kymmeniä työhakemuksia. Uusimmassa työpaikassani koejaksolla pomoni antoi minulle palautetta, että minulla on todella hyvä maalaisjärki. Se on minunkaltaiselleni riemuidiootille aivan valtava saavutus.

Olen tavannut todella paljon ihmisiä, joilla on samankaltaisia negatiivisia kokemuksia koulusta ja työelämästä kuin minulla, mutta heiltä puuttuu itsereflektio ja tietty henkinen kypsyys. Heitä on tietyissä piireissä todella paljon. Juuri tällaisille ihmisille kulttuurimarxismi, erityisesti feminismi, on äärimmäisen tuhoisaa. He omaksuvat tiedostamattaan yhteiskunnallisen sortorakenneajattelun ja alkavat nähdä itsensä milloin minkäkin uhreina. Sen sijaan, että tutkisivat itseään ja pohtisivat, että mikä on pielessä ja mitä sille voisi tehdä, he alkavat syyttää jotakuta toista, esimerkiksi yhteiskuntaa, vanhempiaan, opettajiaan, peruskoulunaikaisia luokkatovereitaan yms. Tunsin esimerkiksi sellaisen ihmisen, joka syytti kaikista ongelmistaan vanhempiaan ja pörssikeinottelijoita. Hän oli täysin kyvytön tarkastelemaan ongelmiaan toisesta näkökulmasta ja torjui ehdottomasti ehdotukseni siitä, että hän lakkaisi murehtimasta menneisyyttään ja pohtisi, että mitä hän voisi itse elämässään muuttaa, että asiat lähtisivät menemään parempaan suuntaan tulevaisuudessa. Tämänkaltaisille ihmisille on täysin mahdoton ajatus, että he ottaisivat itse vastuun tulevan elämänsä suunnasta ja lakkaisivat pohtimasta sitä, että kuka sortaa ja syrjii ketäkin ja minkä uhreja he kokevat olevansa nykyisyydessä tai olleensa menneisyydessä.

Normaaliksi ihmiseksi en ole vieläkään tullut ja olen epäileväinen sen suhteen, että tulenko sellaiseksi koskaan. Olen onnistunut eheytymään sellaiseksi, että pärjään, mutta siinä kaikki. Tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta en juuri koskaan sopeudu yhdeksi heistä. En ole koskaan vain yksi tavallinen jamppa, vaan ihmiset tekevät minusta välittömästi minut kohdattuaan sen johtopäätöksen, että olen omituinen. Kyseisen ihmisen persoona ratkaisee, että pitääkö hän minua ok:na vai rasittavana. Vaikka yritän olla mahdollisimman normaali, niin olen joka paikassa ulkopuolinen. Jos alan vähääkään puhua ajattelemistani asioista, niin saan heti palautetta, että olen todella erikoinen ja mietin outoja asioita. Tilanteesta ja ihmisestä sitten riippuu, että onko tämä erikoisuus hyvä vai huono asia.

Tietyt piirit ovat täynnä erikoisia ja outoja ihmisiä. He tuntuvat hakeutuvan pääsääntöisesti tiettyjen asioiden luo ja pakkautuen siksi juuri tiettyihin piireihin. Näille piireille on tyypillistä se, että niissä olevat ihmiset rakastavat alleviivata omaa erilaisuuttaan ja he ovat korostuneen tietoisia siitä, miten normaalit ihmiset katsovat heitä kieroon. He eivät usein osaa suhtautua tähän ristiriitaan järkevästi ja se purkautuu henkisenä epäkypsyytenä. Juuri näissä piireissä vihataan koko normaalin käsitettä. Normaalius nähdään jonakin negatiivisena ja epänormaalius positiivisena. Osa vilpittömästi ihmettelee, että miksi ei saa työpaikkaa. Miksi jengi ei halua palkata näin erityistä ja persoonallista ihmistä? Kuka tahansa normaali osaa tähän vastata, että duuniin mennään tekemään työnantajan määrittelemää duunia. Ei enempää eikä vähempää. Siellä pitää sulautua joukkoon, eikä erottua siitä. Esimerkiksi itse sain kantapään kautta oppia, että työnantajia ei voisi vähempää kiinnostaa minun erityislahjakkuuteni asioissa x, y ja z. Luulin yhdessä kohtaa näiden erityislahjakkuuksien olevan etu ja esimerkiksi alleviivasin niitä työhakemuksissa. Sain huomata, että pomoja ei kiinnosta, työkavereita ei kiinnosta ja kaikkia vain vituttaa. Pää kiinni ja tee työsi. Olennaista on vain sellainen lahjakkuus, joka yhdistyy jo olemassaolevaan työkokemukseen ja meriitteihin tehden sinusta erityisen tehokkaan työntekijän.

Kun ensimmäisen kerran elämässäni päätin tietoisesti irtautua friikkiporukoista ja hakeutua tavallisten ihmisten seuraan, niin olin kerta toisensa jälkeen ilahtunut ja helpottunut siitä, miten selväjärkisiä tavalliset ihmiset ovat. Heille ei tarvitse selitellä tai määritellä päivänselviä asioita, sillä he tajuavat ne itsekin ja ne ovat heille selvää pässinlihaa. He ovat myös lähes aina perusheteroita ja elävät tavallisentylsissä jokapäiväisissä heterosuhteissa työssäkäynteineen ja lastenhoitoineen. Huomasin, että nautin sellaisen katselemisesta. Minusta on rentouttavaa nähdä, miten normaaleja ihmiset voivat olla. Kerrankin kaikki on yksinkertaista ja selkeää! Siinä sielu lepää. Jatkakaa samaan malliin. Ymmärrän, miksi koette, etten ole yksi teistä, mutta pyydän, että siedätte minua ja hyväksytte minut joukkoonne, sillä pidän teistä.

Epänormaalina ja erilaisena ihmisenä haluan sanoa, että erilaisuus ei ole hyve, eikä se ole elämässä etu. Se on taakka. Se vaikeuttaa yksilön sopeutumista yhteiskuntaan ja työelämään ja aiheuttaa siten kaikenlaisia ongelmia, joista sosiaaliset ongelmat ja mielenterveysongelmat ovat näkyvimpiä. Ei ole helppoa olla erilainen. Ei myöskään todellakaan kannata hakeutua alakulttuuriporukoihin, sillä siellä tyhmyys tiivistyy ja sieltä saa kaikkia negatiivisia vaikutteita. Itselleni erilaisuus on elämän onnenpyörän rosvosektori, joka on ainoastaan vaikeuttanut asioita, ei koskaan parantanut tai helpottanut niitä. En pysty poistamaan näitä piirteitä itsessäni, sillä en voi muuttua toiseksi ihmiseksi. Voin korkeintaan opetella uuden asenteen ja suhtautumistavan asioihin ja elämään.

Miten itse koet normaaliuden? Miten itse määrittelisit normaalin? Koetko olevasi normaali?

Oletko kävelevä friikkisirkus allekirjoittaneen tapaan? Miten se on vaikuttanut elämääsi?

Tom of Finland on ahterista

Tom of Finland putkahtaa säännöllisin väliajoin mediajulkisuuteen ja puheenaiheeksi jonakin homoyhteisön sankarina ja homojen oikeuksien edistäjänä. Vuonna 2014 julkaistiin Tom of Finland -postimerkit ja myös Tom of Finland -patsaasta on käyty vääntöä. Nyt uutuutena on Tom of Finland -elokuva, joka on myös osa Suomi100 -juhlavuotta.

Touko Laaksonen (1920-1991), taiteilijanimeltään Tom of Finland, oli suomalainen taiteilija, joka nousi kansainväliseen julkisuuteen toisen maailmansodan jälkeen homoeroottisilla piirroksillaan. Laaksonen on tunnettu nahkaan pukeutuvista koppalakkisista viiksekkäistä miehistä, joiden vartalossa on epärealistiset mittasuhteet.

Otsikko kertoo minun mielipiteeni hänestä. En ole ikinä pitänyt hänen tuotannostaan, enkä ole ikinä ymmärtänyt hänen ikonista asemaansa homoyhteisössä. Joo, jätkä osas piirtää. Joo, hän tuli tunnetuksi aikakautena, jolloin homot olivat erittäin tiukasti maan alla ja tuohon aikaan vastaavat piirrokset olivat ennenkuulumatonta. Mutta totuus on, että Tom of Finlandin tuotanto on puhdasta pornoa, erittäin härskiä fetisististä sellaista. Tom of Finlandin kuvaaminen "homoeroottiseksi taiteeksi" on harhaanjohtavaa, sillä kyseessä on nimenomaan pornografia, eikä esimerkiksi pin up-tyylinen taide. Tom of Finland on runkkumateriaalia samassa mielessä kuin kaikki muukin porno on. Katso itse (VAROITUS! Älä avaa linkkiä töissä).

Tompan vaikutus homojen oikeuksiin on tasan nolla. Hän on korkeintaan luonut homopornoon ns. nahkahomo -genren ja vaikuttanut homopornon popularisoitumiseen (homoyhteisön sisällä). Tomppa on äärimmäisen huono homouden esikuva. Jätkä oli perverssi ja hänen tuotantonsa on härskiä fetissipornoa, ei homojen jokapäiväisen elämän kuvausta.

Haluavatko homot ihan väkisin leimaantua irstaiksi sioiksi valtaväestön silmissä? Ihan väkisinkö on nostettava homoyhteisön esikuviksi Tompan kaltaisia tyyppejä? Tämä ei todellakaan auta valtaväestöä näkemään homoja ihan tavallisina ihmisinä. Jokainen heteropornoa koskaan katsonut tietää, että kyseessä ei todellakaan ole heterouden tai heterosuhteiden realistinen kuvaus. Kyseessä on pimeät fantasiat ja runkkumateriaali. Kukaan hetero ei ikinä nostaisi heterouden ikoneiksi pornoa tai pornon tekijöitä. Järkikin jo sanoo, että miksi ei. Mihin se järki katoaa homouden kohdalla?

Olen jo kritisoinut Gay Pridea aiemmin. Gay Pride nykyisessä muodossa on pelkkä pervoshow, missä näkyy aivan käsittämätöntä hiihtäjää käsittämättömissä vetimissä. Katsomani videot kaikkialta maailmasta osoittavat, että meininki on Gay Prideissa samanlaista koko maailmassa. Joo, siellä on valtaosa kävijöistä normaaleissa kuteissa, kuten minua kritisoineet huomauttivat, mutta seassa on ihan ihme fetissiviritelmiä ja puolialastomia ihmisiä, joiden läsnäoloa kukaan ei kritisoi tai rajoita ja joista kukaan ei irtisanoudu. Prideilla on myös avoimesti myynnissä kaikenlaisia välineitä, joita myydään tavallisesti aikuisten lelukaupoissa. Kaikenlaiset pervoilijat nauttivat Pride-kävijöiden hiljaista hyväksyntää. Miten omien fetissien julkituominen ja puolialasti kulkeminen edistää homojen ihmisoikeuksia? Mitä tekemistä näillä on keskenään? Gay Prideja kutsutaan nimenomaan ihmisoikeustapahtumiksi, kokoperheen sellaisiksi.

Meininkiä Gay Pride -kulkueessa (teksti ei ole minun lisäämäni).

Auta armias, jos kehtaat kritisida Tomppaa tai Gay Pridea. Selittelijöiden armeijat heräävät välittömästi ja leimaavat sinut samantien homofoobikoksi, homojen ihmisoikeuksien vastustajaksi ja siveyspoliisiksi. Sanon uudestaan: Gay Pride on uskomattoman huono tapa tuoda esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia. Tom of Finland on uskomattoman huono homoikoni. Kumpikin näistä lähinnä leimaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt irstaiksi friikeiksi.

Minä kuulun itse sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöön. En myöskään ole siveyden sipuli. Minä katson pornoa, vieläpä hemmetin outoa sellaista, ja seuraan netissä useita Tomppaan verrattavia taiteilijoita, jotka piirtävät pornoa. Minulla ei ole mitään pervoilua tai fetissejä vastaan. Mutta mitä tulee LGBT-ihmisten toimintaan, niin hommassa on todella paljon pielessä. Jos haluatte pitää pervokarnevaalin tai pervoshown, niin siitä vaan. Katsokaa pornoa, piirtäkää pornoa, ihan sama, ketään ei kiinnosta. Mutta pervoshown paikka ei ole kokoperheen ihmisoikeustapahtumassa. Pitäkää homoporno erossa homojen ihmisoikeuksista. Toimintanne tekee LGBT-ihmisille pelkkää hallaa. Valtaväestö on ihan oikeasti kurkkuaan myöten täynnä teitä ja pornoilujanne ja moni ei halua olla teidän kanssanne missään tekemisissä. Syynä ei ole mikään hämärä yhteiskunnan homoviha, vaan yksinkertaisesti se, että ensin käyttäydytte kuin idiootit ja sitten itkette, kun joku paheksuu. Oletteko tyytyväisiä? Jos haluaa järjestää pervokarnevaalit kaupungin keskustassa keskellä kirkasta päivää, niin pitää varautua kärsimään seuraukset. Sama pätee Tompan kritiikittömään hehkuttamiseen.

Seksi ja fetissit ovat yksityisasia. Ketään ei kiinnosta, että mitä puuhailet makuuhuoneessasi ja kenen kanssa, kunhan yksikään osapuoli ei ole lapsi, eläin tai mukana vastoin tahtoaan. Mutta ihmiset eivät halua, että tuot makuuhuoneesi sisällön julkiselle paikalle kaikkien nähtäväksi. Se koskee kaikkia ihmisiä ihan seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta. Tämä tuntuu olevan LGBT-yhteisölle mahdoton asia ymmärtää.

Myös Tom of Finland kuuluu sinne makuuhuoneeseen. Ei sen ulkopuolelle.

Hämmentävät biseksuaalit

//EDIT 21.2.2025: Kieliasua muokattu.

Olen ollut vuosien varrella huomaavinani, että ihmisten on todella usein vaikea ymmärtää biseksuaalisuutta. Junteinkin perushetero ymmärtää, mitä homous tai lesbous on, mutta he eivät usein noteeraa biseksuaalisuutta yhtään mitenkään, eivät välttämättä edes tiedä sen olemassaolosta, ja kun heille mainitsee siitä, niin he pyörittelevät silmiään tai toteavat mitä v....a. Myös yhteiskunnallisessa keskustelussa biseksuaaleista ei yleensä puhuta puolella sanallakaan ja myös biseksuaalit itse ovat asioistaan hipihiljaa.

Iso osa kaikista tutuistani viimeisten noin 11 vuoden ajalta ovat olleet biseksuaaleja. Aion nyt tässä kirjotuksessa vähän kertoa biseksuaalien tunnelmia ja valottaa sitä, että millaista biseksuaalisuus on.

Biseksuaalisuus tarkoittaa seksuaalisen ja/tai romanttisen kiinnostuksen kohdistumista molempiin sukupuoliin. Siinä missä hetero on kiinnostunut vain vastakkaisesta sukupuolesta ja homo tai lesbo vain omasta sukupuolestaan, niin biseksuaali on kiinnostunut sekä vastakkaisesta että omasta sukupuolestaan.

Biseksuaalisuus on parhaimmillaan rikkautta, valinnanvaraa ja sopeutumiskykyä. Pahimmillaan se on eräänlainen seksuaalinen limbo. Et ole hetero, mutta etpä ole homokaan. Et oikein kuulu perusheteroiden joukkoon, mutta etpä kuulu homoyhteisöönkään. Jotkut homot ja lesbot eivät voi sietää biseksuaaleja, sillä pitävät heitä petollisina ja oikukkaina. Eräs lesbonainen kertoi minulle kerran, ettei halua enää koskaan seurustella bi-naisten kanssa, sillä he jättävät hänet joka ikinen kerta miehen takia. Bi-nainen oli särkenyt hänen sydämensä useammin kuin kerran ja hänen vaatimuksensa oli, että hänen tulevien kumppaniensa täytyy olla täys-lesboja. Tässä kaksi videota eräältä yhdysvaltalaiselta homomieheltä. Näissä hän puhuu biseksuaaleista ja siitä, että miksi bisset ovat usein rasittavia. Olen kuullut useita kertoja, että jotkut biseksuaalit käyttävät homobaareja ja homobileitä vain kokeilunhalusta eli homosuhteet ovat heille vain kokeilua, eivät vakavaa pariutumista. Tämä loukkaa homoja ja lesboja. "Bi-curious" -termiä eli bi-utelias käytetään sellaisista ihmisistä, jotka ovat käytännössä heteroita, mutta ovat kiinnostuneet omasta sukupuolestaan ajatuksen tasolla ja heitä kiinnostaa ainakin kokeilla oman sukupuolensa edustajaa. Aiemmin mainittu lesbonainen pohdiskeli, että tarkoittaako biseksuaalisuus sitä, että voi harrastaa seksiä oman sukupuolen edustajan kanssa, mutta ei halua seurustella. Vastauksena voin todeta, että riippuu biseksuaalista. Heidän preferenssinsä voivat vaihdella todella paljon.

Biseksuaalisuus voi olla vaikeaa, etenkin nuorille ihmisille. Nuorille biseksuaaleille on hyvin tyypillistä identiteettipallohukkaisuus, sillä heidän on hyvin vaikeaa ottaa selkoa siitä, että ovatko he homoja vai heteroita ja mistä he oikeastaan tykkäävät tai eivät tykkää. Kannattaisiko olla miehen vai naisen kanssa, kannattaisiko hakeutua hetero- vai homoporukoihin jne. Jos tähän vielä sotkeentuu sukupuoli-identiteettiongelmat, niin lopputuloksena voi olla pitkään jatkuva hämmennys, joka voi johtaa mielenterveysongelmiin. Vastaavasti hämmennys omasta seksuaalisuudesta voi ennestään pahentaa jo olemassaolevia mielenterveysongelmia. Tämä ei ole väite, että kaikki biseksuaalit ovat pallohukkaisia tai mielenterveysongelmaisia. Eivät ole. Tämä ilmiö on kuitenkin toistunut piireissäni aivan jatkuvasti.

Useimmat biseksuaalit eivät ole kiinnostuneet sukupuolista tasaveroisesti, vaan he ovat kiinnostuneet miehistä ja naisista eri tavalla. Biseksuaaleille erilaiset "preferenssit" ovat tyypillisiä eli he preferoivat jompaakumpaa sukupuolta ja tietynlaisia suhteita, vaikka eivät kiellä kiinnostustaan myös toisenlaisiin suhteisiin. Esimerkiksi eräs bi-nainen kertoi minulle, että hän preferoi miehiä ja miehen kanssa hän on alistuva, mutta naisen kanssa hän on dominoiva. Eli hänen suhteensa miehen kanssa on erilainen kuin hänen suhteensa naisen kanssa. Juuri selonteko omista preferensseistään ja omasta roolista voi olla biseksuaaleille hyvin vaikeaa. Nuorille biseksuaaleille onkin tyypillistä "heterokaudet" ja "homokaudet" eli välillä heistä tuntuu, että vain vastakkainen sukupuoli kiinnostaa ja välillä vain oma sukupuoli kiinnostaa. Homokaudellaan he saattavat liikkua lähinnä homopiireissä. Naisilla esiintyy ns. lesbofeministikautta, jolloin julistaudutaan lesboiksi, digataan feminismiä ja vihataan miehiä. Myös pettymykset jompaan kumpaan sukupuoleen voi aiheuttaa kauden vaihtumisen. Iän myötä biseksuaalit sitten usein asettuvat johonkin. Olen esimerkiksi nähnyt, miten homo- tai lesbopiireissä pyörivä henkilö yhtäkkiä löytää vastakkaisen sukupuolen yksilön, johon rakastuu ja päätyy naimisiin asti. Pian heillä onkin jo lapsi. Olen aika varma, että välillä mediassa olleet heteroituneet homot ovat juurikin näitä hämmentyneitä biseksuaaleja, jotka ovat harrastaneet lähinnä homo-/lesbosuhteita joko pettymysten tai ujouden takia, mutta yhtäkkiä löytäneetkin vastakkaisen sukupuolen yksilön, jonka kanssa klikkaa. Homma tosin toimii myös toiseen suuntaan. Tunnen erään miehen, jolla oli nuoruudessaan lähes yksinomaan suhteita naisten kanssa, kunnes hän vakiintui suhteeseen toisen miehen kanssa. Uskoisin, että biseksuaaleista ei käydä kauheasti keskustelua juuri siksi, että he niin usein sulautuvat ja samaistuvat joko homo- tai heteroporukoihin, mutta mitään erillistä bi-yhteisöä on oikein ole olemassa.

Oletko itse biseksuaali? Millaisia kokemuksia, preferenssejä, havaintoja ym. sinulla on?