- Rasismi
- Suvaitsemattomuus
- Vanhanaikaisuus
Näistä rasismi on itse pääperkele ja nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa se onkin pinnalla ihan koko ajan ja sen määritelmäkin on laajentunut siitä, mitä se alunperin tarkoittaa. Rasismia voi olla lähes mikä tahansa ja aina se on jotakin hiuksianostattavan hirveää.
Olen seurannut rasismikeskustelua jo pitemmän aikaa huuli pyöreänä. Olen tehnyt sen havainnon, että ns. antirasistit / rasismin vastustajat eivät ihan oikeasti ymmärrä, että mitä maahanmuuttokriittisyys tai nationalismi tarkoittavat ja miten maahanmuuttokriittinen ihminen pohjimmiltaan ajattelee ja mitä hän ei ajattele. Eivätkä antirasistit edes jaksa tai viitsi ottaa tästä selvää. Nykymaailmassa "rasisti" on kaikkein pahin leima, jonka ihminen voi saada, ja kukaan ei halua tätä leimaa itselleen, sillä silloin olet kirjaimellisesti Hitler ja pahapahapahahuono ihminen, joka pahuutensa tähden yksinkertaisesti ansaitsee tulla kohdelluksi toisen luokan kansalaisena. Antirasistit leimailevat porukkaa rasisteiksi ihan liian heppoisin perustein ja syynä on heidän oma täysi ymmärtämättömyytensä ja tietämättömyytensä siitä, että mitä maahanmuuttokriittiset ihmiset ajavat takaa ja mitä he eivät aja takaa.
Koko keskustelua myös sotkee todella paljon se, että Amerikasta leviää ympäri läntistä maailmaa asenteita, jotka eivät oikeasti kuulu Amerikan ulkopuolelle. Ihmisiltä yleisesti puuttuu kriittisyys Amerikan asioita kohtaan ja sieltä apinoidaan asenteita, käsitteitä ja terminologiaa Suomeen sellaisinaan, vaikka kyseiset asiat eivät sovi Suomeen ollenkaan, sillä ne liittyvät kiinteästi Amerikan historiaan ja amerikkalaiseen yhteiskuntaan, joka on aivan erilainen kuin Suomi. Aivan erityisesti on kyse neljännen aallon intersektionaaliseen feminismiin liittyvistä ajatuksista ja käsitteistä sekä kaikki rasismiin liittyvä, kuten mustien oikeudet (Suomessa yleensä puhutaan "tummista" tai "ruskeista"), valkoihoisten syyttäminen yms.
Nykyisenlainen rasismikeskustelu on mielekäs ainoastaan Amerikassa. Ei missään muualla. Lähestulkoon kaikki Suomessa tällä hetkellä vallitsevat rasismin vastustamiseen liittyvät asenteet on apinoitu suoraan Amerikasta sellaisinaan täysin kritiikittä. Ne eivät sovellu Suomeen lainkaan historiallisista ja yhteiskunnallisista syistä. Selvitän tässä tekstissä, että miksi, ja juttelen rasismista vähän yleisemmälläkin tasolla.
Aloitetaan ihan alusta:
Olen ollut valkoihoisten syyttämistä ja demonisoimista kohtaan kriittinen ala-asteelta saakka. Tulin valkoisten demonisoimisesta tietoiseksi ensimmäisen kerran muistaakseni 10-11 -vuotiaana, kun ala-asteen historiantunneilla puhuttiin kolonialismista. Kolonialismihan on nykyihmisten mielissä jotakin ihan hirveääkamalaa ja tämä asenne näkyi myös luokkatovereissani. He keskustelivat aiheesta ja kauhistelivat sitä, mitä kaikkea hirveää valkoihoiset ovat tehneet ja tunsivat ahdistusta omasta valkoisuudestaan. Minä en koskaan hyväksynyt tätä asennetta edes silloin, enkä hyväksy nytkään. Järkeilin jo ala-asteella seuraavasti:
- Kolonialismi tapahtui hyvin kauan sitten. Minä, vanhempani tai isovanhempani emme koskaan olleet siinä osallisina yhtään millään tavalla. Miksi minä olisin syyllinen johonkin sellaiseen, mitä jotkut tekivät joskus jossain? En tiennyt, että nykyaikana esi-isien synnit periytyvät sukupolvien ajan ja vieläpä vieraille kansoille. Tällä logiikalla meidän pitäisi olla syyllisiä esimerkiksi siihenkin, että roomalaiset valloittivat aikoinaan puoli Eurooppaa ja osan Afrikkaa ja orjuuttivat lukuisia kansoja.
- Minä olen suomalainen. Suomi ei koskaan harjoittanut kolonialismia. Päinvastoin, Suomi on ollut koko historiansa ajan voimakkaampien valtioiden imperialismin uhri.
- Minulla ei suomalaisena ole yhtään mitään tekemistä englantilaisten, ranskalaisten, portugalilaisten yms. maailmanvalloittajien kanssa. Meillä ei ole mitään yhteistä historiaa. Me olemme kaikki valkoisia joo, mutta miten se liittyy yhtään mitenkään mihinkään (vrt. roomalaiset)? Valkoiset eivät ole yhtenäistä sakkia, vaan meitä on lukemattomia kansoja, joilla on oma kieli, kulttuuri, historia, hallinto ja yhteiskunta. En hyväksy valkoisten niputtamista samaksi porukaksi.
Seuraava juttu onkin sitten Amerikan intiaanit. Tämäkin aiheutti koulussa itsevihaa luokkatovereilleni. Mutta tähän pätee sama kuin kolonialismiin: se tapahtui kauan sitten ihan toisaalla kuin Suomessa ja suomalaiset eivät olleet siinä osallisina. Minun ei suomalaisena tarvitse eikä pidä tuntea ahdistusta intiaanien vuoksi vain siksi, että ihonvärini sattuu olemaan sama kuin joillakin vierailla kansoilla, jotka keppostelivat joskus jossain kauan sitten. Edelleen, en tiennyt, että esi-isien synnit periytyät jälkipolville ja vieläpä toisille kansoille. Erityisen typeräksi asian tekee se, että ihmiset alkoivat jossain kohtaa pitämään kaikkia alkuperäiskansoja hirveänkamalan riiston uhreina ja raukkaparkoina, jotka ansaitsevat ikuista anteeksipyytelyä. Eli: nyt suomalaiset ovat syypäitä saamelaisten riistoon, koska Amerikan intiaanit. Vaikka tosiasiassa nämä eivät ole mitenkään verrannollisia keskenään. Amerikan intiaanien tapaus on uniikkia Amerikan historiaa, joka liittyy nimenomaan kyseisen paikan oloihin. Suomalaisilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Suomalaiset ja saamelaiset kohtasivat joskus vuonna käpy aikana ennen modernia teknologiaa ja elivät rinnan vaikka kuinka kauan. Suomalaiset eivät olleet merten takaa yhtäkkiä tulla tupsahtanut teknologisesti kehittynyt valloittajakansa. Suomalaiset tulivat nykyisen Suomen alueelle jo jääkauden jälkeen leviten pikkuhiljaa. Kansat ovat historiassa kohdanneet aina ja kaikkialla. Joskus heidän välilleen syntyy konflikteja. Tämä on aivan normaalia ihmiselämää. Sitä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen kaikenrotuisten ihmisten keskuudessa (myös Afrikassa, Aasiassa, Oseaniassa jne.). Olet huomattavan sivistymätön historian suhteen, jos tämä on sinulle jotakin uutta. Inhottava juttuhan se on, koska sodat ja hirmuteot eivät ole kivaa, mutta sellaista se ihmiselämä nyt vaan on valitettavasti.
Koko maailman historia on täynnä kansojen valloitusretkiä vieraiden kansojen alueille. Koko maailman historia on täynnä sotaa ja orjuuttamista. Mainitsin jo antiikin Rooman. Toinen hyvä esimerkki on mongolivaltakunta. Mongolit tekivät 1200-luvulla laajoja sotaretkiä Aasiaan ja Eurooppaan ja heidän valtakuntansa käsitti parhaimmillaan koko nykyisen Kiinan sekä osia muualta Aasiasta sekä Euroopasta. Aasiasta puhuttaessa ei voida sivuuttaa Kiinaa. Kiina on Aasian historian suurin ja mahtavin valtakunta, joka on vielä nykyäänkin Aasian suurin valtio. Historiassa kiinalaiset ovat keppostelleet siellä sun täällä ympäri Aasiaa toisten kansojen alueilla, esimerkiksi Vietnamissa, Taiwanissa ja Koreassa. Osa kepposteluista ei koskaan loppunut, vaan jatkuu yhä, hyvänä esimerkkinä Tiibetin tilanne. Kiinalla on historiassa ollut ja on vielä nykyäänkin suurta kulttuurista, poliittista ja taloudellista valtaa Aasian alueella. Matkustelin kuusi kuukautta Aasiassa ja tuli huomattua, että todella monet Aasian kansat vihaavat kiinalaisia joko nykyisistä tai historiallisista syistä. Ei kannata myöskään unohtaa, että Kiinan muuri on rakennettu pitkälti orjatyönä. Entäs mites japanilaiset ja ainut?
Afrikassa ja islamilaisessa maailmassa orjuus on ollut historiassa yleistä ja osassa Afrikkaa ja Lähi-Itää käytetään orjia vielä nykyäänkin ja ihmisoikeustilanne on kehno tai olematon. Osa orjista on lapsia. Mauritaniassa orjuus kriminalisoitiin vasta 1980-luvulla. Ajatus ihmisten ehdottomasta tasa-arvoisuudesta on tiukan länsimaalainen. Muualla maailmassa uskotaan ihan oikeasti yleisesti siihen, että ihmiset eivät ole tasa-arvoisia, eikä heidän pitäisikään olla. Suosittelen syvällistä tutustumista vieraisiin kulttuureihin. Kannattaa huomioida, että Yhdysvaltoihin kuljetettiin historian aikana 400 000 afrikkalaista orjaa, mutta arabien orjamarkkinoille heitä päätyi 18 miljoonaa. Ero on enemmän kuin merkittävä. Jos aletaan mittailemaan eri rotuisten ihmisten keppostelujen määrää historiassa, niin valkoiset eivät ole edes pahimmasta päästä. Päinvastoin, nimenomaan juuri valkoihoiset ovat saaneet aikaan paljon hyvää, kuten orjuuden lakkauttaminen, ihmisoikeudet, moderni lääketiede yms. Kaikki kansat ja kaikki rodut ovat tehneet hirmutöitä ja sortaneet ja orjuuttaneet vieraita kansoja, kuten myös omaansa. Valkoisten nostaminen jalustalle joinakin maailman pääperkeleinä on täysin keinotekoista ja puolueellista.
Noniin. Jos nyt käytämme myös muihin rotuihin samaa logiikkaa kuin valkoisiin yleisesti käytetään, niin pitäisikö kaikkien aasialaisten kansojen olla häpeissään kiinalaisten vuoksi, mukaanlukien ei-kiinalaiset sekä ne kansat, joita on historiassa nimenomaan sorrettu (kuten korealaiset, vietnamilaiset ja ainut)? Pitäisikö kaikkien maailman lähi-itäläisten ja/tai muslimien olla häpeissään siitä, että arabien orjamarkkinoille rahdattiin kahdeksantoista fucking miljoonaa afrikkalaista orjaa?
Vastaus on tietysti, että ei. Syy 1: Se, mikä on tapahtunut menneisyydessä, on menneisyydessä ja nykyajan ihmiset eivät ole siihen osallisia eivätkä syyllisiä. Syy 2: Tietyn kansan esi-isien synnit eivät periydy vieraille kansoille. Miksi siis kukaan valkoihoinen ikinä vaivautui lotkauttamaan korvaansa järjettömille syytöksille? Mikä ihme sai valkoihoiset vaivautumaan edes miettimään näitä syytöksiä ja tuntemaan kollektiivista häpeää ja itsevihaa järjettömien ja olemattomien syiden vuoksi?
Lopeta häpeän tunteminen jo tänään.
Ja nyt palatkaamme tekstin alkuperäiseen aiheeseen eli Amerikkaan.
Moderni rasismikeskustelu on mielekästä ainoastaan Amerikan Yhdysvalloissa. Syy tähän on siinä, että USA on moniin muihin maailman valtioihin verrattuna erityistapaus. Nimittäin kaikki amerikkalaiset intiaaneja lukuunottamatta ovat maahanmuuttajia. Kaikki amerikkalaiset ovat tulleet Amerikan mantereelle jostakin muualta maailmasta ja USA on valtiona hyvin nuori, vain parisen sataa vuotta vanha. Yhdelläkään rodulla ei ole toista suurempaa oikeutta olla USAssa, koska kaikki rodut, valkoiset, aasialaiset ja mustat, ovat maahanmuuttajataustaisia ja peräisin eri kansoista eri puolilta Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. "Amerikkalaisuus" onkin jotakin biologiasta ja siten rodusta irrallista. Tämän takia rasismi on USAssa niin iso juttu.
USAn tilanne ei täten ole mitenkään verrannollinen esimerkiksi Eurooppaan, jonka kansat ovat asuneet nykyisillä alueillaan jopa tuhansia vuosia ja kehittyneet ja evolvoineet noilla alueilla. Esimerkiksi "suomalaisuus" ei ole millään tavalla verrannollinen "amerikkalaisuuteen", sillä suomalaisuus on ennen kaikkea geneettistä. Suomalaisuus ei ole rodusta eli biologiasta irrallista. Suomalaiset polveutuvat ihmisistä, jotka ovat asuneet nykyisen Suomen alueella ammoisista ajoista lähtien ja kielemme ja kulttuurimme ovat muovautuneet aikojen saatossa tämän alueen oloissa. Tälle alueelle muuttavat toisten kansojen jäsenet eivät ole suomalaisia, eikä heistä koskaan tule suomalaisia.
Tästä pääsemme seuraavaan pointtiin eli Suomen maahanmuuttajiin. Suomessa asuva musta tai "tumma" tai aasialainen ei ole verrannollinen USAn mustaan tai aasialaiseen. Suomen kaikki maahanmuuttajat ovat joko ensimmäistä tai toista sukupolvea, jotka edustavat lähtömaansa kansaa ja kulttuuria, ja ovat tulleet tänne vasta jossain kohtaa toisen maailmansodan jälkeen. Vielä minun vanhempieni nuoruudessa maahanmuuttajat olivat todella harvinaisia (edustan Y-sukupolvea). Eri etnisistä ryhmistä lähtöisin olevat ihmiset Suomessa eivät ole "suomalaisia" samalla tavalla kuin USAn ryhmät ovat "amerikkalaisia". Koska amerikkalaisuus ja suomalaisuus ovat ihan eri asioita. Suomessa toisen etnisen ryhmän jäsen on muukalainen ja vieraan kulttuurin ja vieraan maailmankuvan edustaja. Amerikassa eri rodut ovat asuneet siellä USAn alkuajoista lähtien ja kasvaneet amerikkalaisuuteen eli amerikkalaiseen kulttuuriin ja amerikkalaisiin arvoihin. Täten USAn eri rodut ovat kaikki amerikkalaisia, mutta vain eritaustaisia ja erivärisiä. Valkoihoiset eivät ole siellä missään erityisessä asemassa, sillä myös he ovat maahanmuuttajia. Suomalaiset sen sijaan ovat Suomen alkuperäisiä asukkaita. Suomalaiseksi voi vain syntyä. Suomalaiseksi ei tulla. Voit ulkomaalaisena tulla Suomen kansalaiseksi, mutta et suomalaiseksi.
Suomessa ei voida puhua rasismista samassa merkityksessä kuin USAssa, sillä USAssa kaikki rodut edustavat käytännössä samaa kulttuuria eli amerikkalaisuutta. Suomessa ryhmien väliset ristiriidat liittyvät ensisijaisesti kulttuurien kohtaamiseen, vieraisiin arvomaailmoihin ja maailmankuvaan, vieraaseen uskontoon (esim. buddhalaisuus, islam) yms. ja vasta toissijaisesti rotuun tai ihonväriin. Suomessa maahanmuuttajat edustavat vierasta kulttuuria ja heidän tapansa ja arvomaailmansa voivat olla ristiriidassa suomalaisen arvomaailman kanssa. Juuri tässä on maahanmuuttokriittisyyden ydin. Kyse ei ole rasismista eli rotusyrjinnästä, vaan siitä, että maahanmuuttajat ovat arvokysymyksissä meidän kanssamme eri mieltä ja ovat jopa kyvyttömiä ymmärtämään Suomen kulttuuria ja sopeutumaan Suomeen. Kansan syvien rivien maahanmuuttokriittisyys liittyy nimenomaan tosielämän kohtaamisiin vierasmaalaisten kanssa (lue tästä omista kokemuksistani) sekä tunteeseen siitä, että suomalaiset ovat nykyään toisen luokan kansalaisia omassa maassaan. Jälkimmäinen liittyy turvapaikanhakijoihin, jotka saavat paljon sellaisia etuuksia, joita syntyperäinen suomalainen ei saa (esimerkiksi ilmainen asuminen, ilmainen ruoka, tulkkipalvelut ja kaikenmaailman liikunta- ja puuhakerhot, unohtamatta yleistä myötäilevää asenneilmapiiriä). Puhutaankin "juhlapaikanhakijoista" ja "elintasosurffareista", joiden erityiskohtelu menee tavan suomalaisen oikeustajun yli, sillä meillä on Suomessa jo omasta takaa kodittomia, mielenterveysongelmaisia, sairaita, vanhuksia, työttömiä yms. joiden hyvinvoinnista leikataan ja joista kukaan ei ole kiinnostunut. Esimerkiksi tässä on kirjoitus, jossa on tyypillistä suomalaisen tavantallaajan kokemusmaailmaa. Todella harva dissaa mamua siksi, että hän on väärän värinen. Maahanmuuttokriittisten piirien sisällä oikeat rasistit eli toisenväristen dissaajat ovat täyttä pohjasakkaa ja heidän kanssaan ei haluta olla tekemisissä.
Miksi tämä on niin vaikeaa ymmärtää?
Kaikenmaailman puheet "uussuomalaisista" on täyttä tuubaa ja koen sen henkilökohtaisesti erittäin loukkaavana. Se on ensinnäkin amerikkalaisen kulttuurin väkisintunkemista Suomeen, vaikka se ei tänne sovellu eikä kuulu syistä, jotka juuri selitin. Toiseksi se on suomalaisen kulttuurin ja suomalaisen perimän halventamista. Ulkomaalainen olkoon ylpeä omasta perimästään. Suomalainen hän ei ole, eikä suomalaiseksi tule.
Olen nyt vääntänyt rautalangasta, että mitä maahanmuuttokriittisyys lähtökohtaisesti on. Selitän vielä, että mitä se ei ole. Mainitsin jo, että se ei ole rasismia eli rotusyrjintää. Lisäksi maahanmuuttokriittisyys ei ole sama asia kuin maahanmuuttovastaisuus. Kukaan ei ole sanonut, että maahanmuutto pitäisi kieltää tai että Suomessa ei saisi olla ketään muita kuin etnisiä suomalaisia (EDIT 21.2.2025: Paitsi ne ihan oikeat natsit, mutta heitä ei ole kovin paljon). Maahanmuutto on normaali osa ihmiselämää. Kaikkialla maailmassa porukkaa muuttaa jatkuvasti maasta toiseen. Siinä ei ole mitään huonoa tai väärää. Maahanmuuttokriittiset ovat kuitenkin yleensä lähtökohtaisesti sitä mieltä, että:
- Jokainen valtio saa itse määritellä, että kenen sallii astua alueelleen.
- Kaikkien täytyy muuttaa vieraaseen maahan omilla rahoillaan ja tulla siellä toimeen omilla rahoillaan.
- Maassa maan tavalla tai maasta pois eli sinun täytyy kunnioittaa uuden maan kulttuuria ja ihmisiä ja elää heidän lakiensa ja oikeuskäsityksensä mukaan.
Olen miettinyt muuttamista Thaimaahan. Tuleeko minusta thaimaalainen, jos asun Thaimaassa? Ei milloinkaan. Tulen aina olemaan ulkomaalainen ja muukalainen. Jos menen naimisiin thaimaalaisen kanssa ja saan lapsen, niin onko lapsi thaimaalainen? Ei ole, hän on puoliksi suomalainen ja puoliksi thaimaalainen ja 100% thaimaalaiseksi hän ei tule. Olenko helvetin idiootti, jos arvostelen Thaimaassa asuvana thaimaalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria? Todellakin olen ja voin joutua siitä hyvästä vankilaan tai hengettömäksi, sillä toisin kuin länsimaissa Thaimaassa kunnioitetaan omaa kulttuuria, pidetään sitä muita parempana ja rangaistaan sitä vastaan rikkomisesta.
Olen itse hyvin maahanmuuttokriittinen, tunnen vahvaa ylpeyttä suomalaisuudesta sekä voimakasta yhteenkuuluvuutta länsimaiseen kulttuuriin. Minusta kaikkien maailman kansojen pitäisi arvostaa omaa perimäänsä ja kulttuuriaan ja vaalia sitä. En haluaisi olla mikään muu kuin valkoihoinen, vaikka saisin valita. Olenko joku white supremacist ja onko Ku Klux Klan siisti juttu? En ole, miksi edes kysyt? Miten se liittyy mitenkään mihinkään? Valkoihoisuus tai länsimaalainen kulttuuri ei ole "parempi" kuin muut rodut tai kulttuurit. Mutta se on minun rotuni ja minun kulttuurini. Muut olkoot ylpeitä omistaan ja vaalikoot niitä. Olen tästä kaikesta huolimatta kuitenkin aina kokenut itseni kosmopoliitiksi ja nautin kansainvälisessä ympäristössä olemisesta. Olen selittänyt kansainvälisyyden ja monikulttuurin eron täällä. Olen aina ollut todella kiinnostunut vieraista kulttuureista ja olenkin tutustunut joihinkin syvällisesti. Elämässäni on myös hyvin paljon vieraista kulttuureista omaksuttuja vaikutteita. Kuitenkin vastustan monikulttuuria.
Oman kulttuurin vaaliminen ja muista kulttuureista kiinnostuneena oleminen eivät sulje toinen toistaan pois. Kuten ei sulje transsukupuolisuus ja konservatiivisuuskaan. On uskomatonta, että näin päivänselviä asioita tarvitsee nykyaikana ruveta vääntämään rautalangasta.
Kaikenlaiset rasismi-, fasismi- ja basismi -syytökset ovat vain harhautusta, joilla yritetään kääntää keskustelu oleellisesta sivuraiteille. Älkää astuko siihen miinaan.
Hei,
VastaaPoistatuntuu tosi hyvältä lukea näitä sun kirjotuksia. En uskonut löytäväni toista näin suorapuheista, konservatiivista transsukupuolista. Kiitos siis kaikesta.
Tämä ei nyt liity juuri tähän postaukseen, mutta löytyykö jostain kuvia suomalaisten mastektomiakirurgien (yksityinen/julkinen) leikkausten tuloksista?
Terveisin
M. Hakala
Tervehdys, kiitos ja tervetuloa joukkoon.
VastaaPoistaSuuntaa foorumille wtftm.org ja pyydä siellä oikeudet rintakehäleikkausfoorumille. Voit myös yrittää saada kuvia ottamalla yhteyden suoraan Sairaala KL:ään (sairaalakl.fi). Kysy kirurgi Asko Salmea ja kerro, että mitä suunnittelet. Tämä on legendaarinen suomalainen kirurgi, joka on leikannut lukemattomia transpotilaita.
Näihin analyyseihin kannattaisi liittää aina yksinkertainen ohje, kun kohtaa syytöksen rasismista/fasismista/joukkomurhien valmistelusta:
VastaaPoistaEntä sitten?
Vastapuolen kanssa ei kannata alkaa keskusteluun, koska se ei ole mahdollista. Jo se, että alkaa puolustautumaan on, kuin tunnustaisi tappionsa. Parasta siis vain trollata vasten kasvoja.
Nyt on muuten tärkeä kysymys: mihin piruun mun edelliset kommentit jäi? Turautin tänne tonnin verran tavaraa tuossa päivä pari sitten, onko mennyt muka roskapostiin? Kullanarvoista asiaa oli.
VastaaPoistaEn ole varma ymmärsinkö täysin oikein oman kantasi USA:n suhteen. En oikein allekirjoita sellaista ajatusmaailmaa, ettäkö maa joka on jonkin aikaa ollut maahanmuuttajien muodostama tarvitsisi sen takia sellaisena ikuisesti pysyä. Ei se voi mennä niin, että "koska mekin olimme mamuja niin tänne pitää kaikkien päästä".
VastaaPoistaJos puhutaan amerikkalaisuudesta kulttuurina, niin voisi enemmänkin ajatella, että USA:n sisällä on useita olennaisesti erilaisia kulttuureja. Esim. etelässä on enemmän piirteitä kunniakulttuurissa kuin "jenkkien" eli perinteisen unionin alueella. Mustien ja valkoisten erot ovat myös kulttuurillisia. Mutta jos ajatellaan,että on amerikkalainen kulttuuri, niin varmasti siihen assimiloituminenkin vie oman aikansa (jos se ylipäätään tapahtuu ghettoutumisen sijaan, mustalaiset ovat mielestäni esimerkki siitä, ettei vltmt assimilaatiota tapahdu edes pitkällä aikavälillä), mikä tahansa matu ei muutu jenkiksi maagisesti päästyään USA:n maaperälle. Tai jos näin ajatellaan niin amerikkalainen kulttuuri on käsitteenä merkityksetön. Vaikka oikeastaan laillisesti "birtright citizenship" tätä tarkoittaakin.
Vielä kolonialismista. Kertoo mielestäni jotain eurooppalaisista, että tästä tunnetaan syyllisyyttä. Kaikki maailman kansat ovat mahdollisuuksien mukaan harrastaneet valloituspolitiikkaa.
Korppi on oikeus:
VastaaPoistaNauru toimii kanssa todella hyvin. Suvakkien monet jutut on niin hölmöjä, että kannattaa vain nauraa päin naamaa.
Luin kommenttisi, kun olin menossa duuniin ja katsoin, että paljon ripulia oli. Sitten jäi roikkumaan, kun piti aloittaa duunit ja unohtui. Kävin nyt töräyttämässä asialliset ilmoille.
Nantti:
VastaaPoistaEn ihan ymmärrä pointtiasi.
Tietenkään jokainen USAn maaperälle astuva ei ole automatic amerikkalainen. Amerikan eri rodut ovat kuitenkin kaikki maahanmuuttajataustaisia. Suomalaiset eivät vertaannu Amerikan valkoisiin, vaan lähinnä intiaaneihin. Tämä teksti oli vertailua Suomen ja USAn merkittävistä eroista.
Ihonvärillä on merkitystä esim. Yhdysvalloissa, koska väri liittyy siellä rotuun ja rotujen välillä on siellä hyvin suuria yhteiskunnallisia eroavaisuuksia. Mutta teoreettisesti ja ihanteellisestihan se itsessään on vain ominaisuus, niin kuin silmienkin väri, ei mitään muuta.
VastaaPoistaJos olisin joku muu kuin valkoinen, niin koko elämäni luultavasti olisi alkujaankin jotain toista. Olisin joku muu, mutta niin kuin nytkin, täytyisi minun silloinkin lähtökohtaisesti olla ihan hyvä ja arvokas, tasa-arvoinen, että voisin olla onnellinen ja tyytyväinen itseeni ja elämääni.
Jotku ihmiset tarttuvat esim. rotuun, seksuaaliseen suuntautumiseen tai ulkoisiin ominaisuuksiin kuten ulkonäköön tai rahaan, ollakseen itse parempia. Heidän elämässään täytyy olla aina jotain itseä todellisesti tai kuvitellusti huonompaa, että he itse olisivat hyviä ja riittäviä. Pohjalla on siis usein oma riittämättömyys tai sen tunne. Koulukiusaajatkin toimivat usein samalla logiikalla nostaessaan toiminnallaan omaa statustaan.
En ihan allekirjoita biologian 100% merkitystä ympäristöön sopeutumisessa. Voi tietenkin olla, että esim. Thaimassa ihmiset ovat tässä suhteessa rasistisempia. Eri maissa arvostetaan eri asioita eri painotuksin. Esim. Kiinasta olisin kuullut, että verellä ei olisi niinkään paljon merkitystä, kunhan osaa kielen ja sitä kautta myös kulttuurin.
Ja ainakin omassa suomalaisessa kodissani aikoinaan opetettiin, ettei niinkään ulkonäkö tai esim. raha, vaan se mitä ihminen on sisältä.
Minulla on ollut useita seka-avioliitoista syntyneitä kavereita ja tuttuja (Suomessa) ja kyllä he ihan tarpeeksi suomalaisia ovat, kunhan ovat täällä kasvaneet, niin että suomalainen vanhempi tai huoltaja on heistä pitänyt huolta. Sekä etnisyydeltä että kasvatukseltaan ulkomaalaiset sen sijaan kokevat integroitumisen hankalempana, kenties myös tarpeettomampana, ja tuntemistani muutamista, moni onkin muuttanut ulkomaille.