Uskonto ja kehitys

//EDIT 21.2.2025: Kieliasua muokattu.

Seurasin erästä keskustelua, missä porukka otti asiakseen manata uskontoa, koska se estää kehitystä. Pääpointit, joista kaikki olivat samaa mieltä, olivat:

1. uskonto on vain vallan väline
2. uskonto on turhaa
3. mustavalkoinen ajattelu on uskonnon syytä
4. uskonto on säädöksineen hidastanut kehitystä monta sataa vuotta
5. uskonto pitäisi jo vihdoinkin heittää romukoppaan ja keskittyä vain tieteeseen ja etsiä oikeita vastauksia

Joojoo, olen nähnyt ja kuullut nämä jutut jo todella monta kertaa ja ajattelin itsekin ennen näin. Mutta sitten aloin miettiä ja kyseenalaistin koko tämän ajatusketjun mielekkyyden.

Jatkuvasti törmää käsitteeseen ”kehitys” (tai edistys). Milloin mikäkin asia on kehitystä ja milloin mikäkin asia jarruttaa kehitystä. Jokaisen olisi aiheellista pohtia, että mitä kehitys oikeastaan edes on, mitä se pitää sisällään ja mikä sen päämäärä on ja miksi. Itsehän olen tullut parin viime vuoden aikana siihen tulokseen, että koko kehitys käsitteenä on kirosana.

Oikeasti ongelma ei ole uskonnossa, vaan ihmisessä itsessään. Kaikki, mihin ihminen koskee, vääristyy. Mustavalkoinen hyvä-paha- ja me-muut -ajattelu on ihmisen lajityypillinen piirre, josta meitä ei vapauta mikään mahti maailmassa. Tämä pätee myös tieteeseen. Nykyaikana uskonto on pitkälti kuollut. Uskonnolla ei enää nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa ole mitään tekemistä minkään kanssa. Tieteeseen perustuva yhteiskunta on jo täällä. Mutta ei se ole mustavalkoista ajattelua poistanut. Se on vain muuttanut muotoaan. Nyky-yhteiskunnassa on ihan yhtä lailla sellaiset asiat, jotka koetaan hyviksi ja itsestäänselviksi (homojen oikeudet, naisten tasa-arvo, uskonto on shaibaa, toisten kulttuurien edustajia tulee suvaita) ja sitten on asiat, jotka ovat pahoja ja väärin (homojen sanominen epänormaaliksi, kaikki vanhanaikaisuus, rasismi...). Mitä tämä on, jos ei uskonnollisuuteen verrattavaa mustavalkoista ajattelua? Kuinka moni oikeasti edes kyseenalaistaa tämän ajattelumallin ja miettii, että missähän ne oikeat vastaukset nyt on? Ei kovin moni. Ihmisten valtaosa ei kyseenalaista koskaan mitään. Nykyäänkin on ihan selvää, että on olemassa ”oikeita mielipiteitä” ja ”vääriä mielipiteitä” ja vääristä mielipiteistä tulee rangaista. Miten tämä eroaa mistään toisesta maailmanajasta? Ei mitenkään.

Historiassa on ollut tieteeseen ja/tai järkeen perustuvia yhteiskuntia, kuten Ranska vallankumouksen jälkeen sekä Natsi-Saksa. Nämä eivät olleet mitään kivoja ja suvaitsevaisia onneloita. Mikään ei poista ihmisestä taipuvaisuutta ajatella mustavalkoisesti. Lisäksi on syytä pitää mielessä, että ihmiset ovat kovin erilaisia ja vaikka jokin idea olisi hieno ja toimiva jossain pienessä homogeenisessä porukassa, niin kyseinen idea saattaa vääristyä vaikka millaiseksi, kun se leviää laajemmalle. Ihmisissä on aina näitä yksilöitä, joiden motiivit eivät ole hyväntahtoisia. Lisäksi aina löytyy iso kasa kaikenmaailman daijuja, jotka eivät vaan tajua. Tai valkohehkuisia idealisteja, jotka ottavat kaiken ihan liian tosissaan ja vetävät kaiken överiksi. Näitä aina löydetään uskonnon bashaamisen tueksi esimerkiksi ristiretkistä ja inkvisitiosta, mutta näitä samoja tyyppejä löytyy joka ideologiasta eläinaktivisteista ja ekohihhuleista homottajiin, multikulteihin ja feministeihin. Mitä muutakaan näiden ryhmien ajattelu on kuin mustavalkoista ja suvaitsematonta? Jos sanan- ja mielipiteenvapaus on hyvä ja tavoiteltava asia, niin miksi tiettyjen ryhmien sananvapautta pyritään jatkuvasti polkemaan ja kyseisiä ryhmiä jopa suoraan kompromettoidaan julkisesti ja eri ryhmien vaientamiseksi tehdään kaikenlaisia toimia? Esimerkkinä Jussi Halla-ahon mielipideoikeudenkäynnit, NYT-liitteen keskustelupalstojen sulkeminen (seurasin siellä keskustelua ja siellä porukka vastusti mm. homotusta), Perussuomalaisten avoin mollaaminen mediassa, Olli Immosta vastaan tehdyt mielenosoitukset yms. Meillä on jo nyt nykyisessä Suomessa valtamedia, joka noudattaa vain yhtä mielipidettä ja pyrkii sensuroimaan kaiken muun. Tästä syystä Helsingin Sanomat on saanut lempinimen Pravda. Meillä on jo nyt sellainen yhteiskunta, jossa tietyillä ryhmillä on enemmän oikeuksia kuin toisilla ja poliisi puuttuu paljon herkemmin tiettyihin ryhmiin kohdistuneisiin loukkauksiin kuin toisiin ryhmiin kohdistuneisiin. Mitä tämä on, jos ei eriarvoisuutta ja suvaitsemattomuutta? Miten tämä eroaa mistään muusta suvaitsemattomuudesta historiassa? Eikö tämä ole mielestäsi väärin? No mietipä hetki historian muita suvaitsemattomia yhteiskuntia, kuten sitä Natsi-Saksaa, kun se on niin helppo esimerkki. Siellä olleet ihmiset ajattelivat toimivansa oikein ja edistävänsä hyvää asiaa.

Nämä asiat eivät johdu uskonnosta. Haukkumalla uskontoa haukut aivan väärää puuta. Nämä asiat johtuvat ihmisluonnosta itsestään. Leopardi ei pääse pilkuistaan, eikä ihminen ahdasmielisyydestä ja se nyt vaan on niin. Katso itse peiliin. Kun uskonto poistetaan, niin ihmisen ajattelussa jokin toinen asia ottaa uskonnon paikan tullen itse uskonnoksi. Kuten monikulturismi tai homosaatio. Nämä ovat jo nyt uskontoon verrattavia ajattelutapoja omine dogmeineen. Kun uskonto otetaan pois, niin ihminen ei automaattisesti muutu joksikin paremmaksi tai ylevämmäksi olennoksi. Päinvastoin. Ihminen on typerä, sikamainen ELÄIN ja ainoa tätä eläimellisyyttä todella suitsiva asia on uskonto. Uskonto asettaa kaikenmaailman moraalikoodeja ja siveyskäytäntöjä sekä yleviä periaatteita. Kun nämä poistetaan, niin lopputulos ei ole ylevä, puhdas, oikeamielinen ja hyväntahtoinen ihminen, vaan täysi elukka, jonka alkukantaisia sikamaisia himoja ei suitsi enää mikään. Siinä vedetään koko sivistys vessasta alas. Ihmisen luonnontila on heimoyhteiskunta ja endeeminen sota. Sivilisaatio on mahdollinen vain, kun meillä on KAHLEET. Kahleet, jotka suitsivat sikailua ja kohdistavat huomiomme korkeampien periaatteiden tavoitteluun. Tämä on yhteiskunnan kannalta ainoastaan hyvä asia.

Sitten on näitä, jotka ovat saaneet päähänsä, että sivilisaatio on saatanasta ja luonnontila on tavoiteltava asia. Oikein toivovat ja odottavat, että koko yhteiskunta romahtaa. Kannattaa varoa, mitä toivoo. Jos oikeasti näin ajattelet, niin sinulla on kohtuuttoman romanttinen käsitys luonnosta. Monet sellaiset asiat, jotka ovat meille itsestäänselvyyksiä, kuten ihmisoikeudet tai ihmisarvo, ovat luonnossa täysin tuntematon käsite. Kannattaa tutustua sellaiseen käsitteeseen kuin viidakon laki. Sitäkö sinä ihan oikeasti toivot?

Edes tiede itse ei ole vapaa ahdasmielisyydestä. Mitäs muutakaan tiede on kuin ihmisen keksintö ja ahdasmielisyys on ihmisen lajityypillinen piirre. Brittiläinen Rupert Sheldrake on erotellut kymmenen tieteen dogmaa. Sheldraken mukaan tiede on ottanut ihmisen ajattelussa uskonnon paikan ja täten tieteelliselle ajattelulle on muodostunut todellista puolueettomuutta häiritseviä dogmeja.

Tiede ei ole vastannut mihinkään suuriin kysymyksiin. Tiede on vain avannut uusia kysymyksiä. Lisäksi tieteestä on tullut eräänlainen lyömäase, jonka varjolla on oikeutettu kaikenlaisia hirmutekoja (Natsi-Saksa...) tai yritetty vaientaa vastapuoli. Jos ennen on voitu sanoa, että olet väärässä, koska Jumala ja Raamattu ja se, mitä teet, on tuomittavaa, koska Jumala ja Raamattu, niin nykyään näkee jatkuvasti, että olet väärässä, koska tiede on todistanut, että.. yms. Ja tämä sitten on laajentunut yleiseksi ylimielisyydeksi. On myös tärkeää huomata, että tiede ei vastaa mihinkään moraali- tai arvokysymyksiin. Ne ovat uskonnon aluetta. Moraali- ja arvokysymykset ovat kuitenkin aivan oleellinen osa yhteiskuntaa. Liiallinen tieteen korostaminen tekee sellaisen yhteiskunnan, missä moraali- ja arvokysymykset sivuutetaan ja päädytään relativismiin, jolloin se päättää, kuka möykkää kovimmin. Tätä on hyvin suuressa määrin havaittavissa nyky-Suomessa. Jos uskonto on vallan väline, niin sitä on myös tiede. Mikä tahansa idea tai aate voi olla vallan väline.

Tiede ja uskonto eivät ole toistensa kilpailijoita. Tiede on vain todellisuuden tutkimisen väline, joka ei kykene vastaamaan elämän suuriin kysymyksiin tai luomaan mitään sisältöä elämään. Uskonto tutkii kaikkea sellaista, mitä tiede ei kykene koskaan tutkimaan. Uskonto on paljon muutakin kuin sitä, mitä Raamattu sanoo. Uskonnosta kumpuaa myös moraali ja etiikka. Uskonto miettii sitä, että mikä on hyvää ja oikein. Tiede ei voisi vähempää näistä välittää, sillä ne eivät ole mitään materiaalisia asioita, joita voi tarkastella. Ne ovat abstrakteja käsitteitä. Ihminen on paljon muutakin kuin materiaa ja ihmiselämä on paljon muutakin kuin biologisen koneen mekanistista toimintaa.

Kun otamme yhteiskunnasta pois uskonnon ja nojaamme liikaa kylmään tieteeseen, tuloksena on moraalikato. Tiede ei ole kiinnostunut oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, tai mistään näihin liittyvistä pohdinnoista. Täten tulemme deletoineeksi myös näiden asioiden kaiken merkityksen yhteiskunnassa ja ihmiset eivät enää ole näistä mitenkään kiinnostuneita, eivätkä pohdi niitä tai tavoittele mitään. Ihmisiltä katoaa kaikki periaatteet. Meillä on nyt yhteiskunta, missä arvoa on ainoastaan bailaamisella ja seksikkyydellä. Jopa kaikki näennäisesti hyvät asiat, kuten fyysinen treenaaminen ja terveellisesti syöminen, tähtäävät ensisijaisesti seksikkäämmän kropan saavuttamiseen. Kuuntele huviksesi hittibiisien sanoituksia. Niistä löydät nyky-yhteiskunnan pähkinänkuoressa. Never grow up ja niinpäinpois. Tässä esimerkki:

I got a hangover, whoa!

I've been drinking too much for sure

I got a hangover, whoa!

I got an empty cup

Pour me some more

So I can go until I blow up, eh

So I can go until they close up, eh

And I can drink until I throw up, eh

And I don't ever ever want to grow up, eh

I wanna keep it going, keep it going, going, going, going...

Vielä minun isovanhempieni aikaan moraalilla oli merkitystä. Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, että vanhuksilla on hämmästyttävä moraalinen selkäranka, joka puuttuu minun ikäisiltäni kokonaan. Tämän huomaa myös työkavereissa. Keski-ikäisillä on aivan toisenlainen työmoraali kuin alle kolmikymppisillä.

Ei mitään yhteiskuntaa voi rakentaa tai ylläpitää ilman hyvää yleistä moraalia ja selkeää käsitystä oikeasta ja väärästä. Kun ei ole mitään yhteisiä periaatteita, niin kaikki on aina vaan ”ihan sama” ja ”jokainen tavallaan”. Tätä on meininki nykyään mitä suuremmassa määrin. Ei ole mitään yhteistä tukirankaa. Tällainen yhteiskunta hajoaa helposti ja kaikenlaiset vähänkin öykkäröivät ryhmät saavat vallan välittömästi. Esimerkiksi islam on tällainen öykkäri. Olen joutunut omassa työssäni tekemisiin islaminuskoisten kanssa ja heidän kanssa joutuu aikuisten oikeasti laittamaan kovan kovaa vastaan. Sain myös töissä kuulla palaverissa, että islaminuskoisille on annettu myönnytyksiä, koska he ovat menneet henkilökunnan tiloihin uhkailemaan henkilökuntaa. Tämä on mahdollista vain siksi, että suomipojalla ei ole mitään selkärankaa ja suomipoika on kadottanut itsensä ja myynyt sielunsa. Jos minä menisin minkä tahansa lafkan henkilökunnan tiloihin uhkailemaan, niin henkilökunta soittaisi poliisit.

Islaminuskoisten paapominen, monikulttuuri ja genderideologia elää sitä ahdingosta, joka on länsimaiden arvorelativismi ja itseviha. Tämä ei ole mitään edistystä, tämä on RAPPIOTA. Ja siihen ei ole syynä uskonto, vaan uskonnon puute.

Viime ajat kuvina

Sukupuolenkorjausprosessin eteneminen

//EDIT 21.2.2025: Huomioi, että tämä kirjoitus on vuodelta 2014. Systeemit ovat nykyään hieman erilaisia viime vuosina voimaantulleiden lakimuutosten tai muiden uudistusten vuoksi.

Nyt kun transasiat ovat tulleet laajemman yhteiskunnallisen älämölön kohteeksi on varmasti aiheellista selventää sitä, että mitä sukupuolenkorjausprosessi tarkoittaa, mitä se pitää sisällään ja miten se etenee.

Ensimmäiseksi haluan tehdä selväksi, että termi ”sukupuolenkorjaus” on feminististä kikkailua ja sanoilla vammailua. Termi on poliittisesti korrekti vastine sanoille sukupuolenvaihdos tai sukupuolen muuttaminen. Rupesin miettimään, että miksi itse puhun aina korjauksesta enkä vaihdoksesta ja tulin siihen tulokseen, että kyseinen termi on iskostunut päähäni, koska aikoinaan, kun itse tutustuin näihin asioihin ensi kertaa, puhuttiin aina sukupuolenkorjauksesta. Olen oppinut puhumaan näistä asioista tuolla termillä, joten kaikki muut termit tuntuvat epäluontevilta. Siksi puhun jatkossakin korjauksesta enkä vaihdoksesta. Mutta kyllä, sukupuolenvaihdos on terminä kuvaavampi ja yksinkertaisempi, sillä siitä tulee selkeästi ilmi, että mistä tässä on kyse. Sukupuolenkorjaus on terminä epämääräinen. Sen sijaan sanasta transseksuaali en tykkää, koska se taas on terminä harhaanjohtava. Transsukupuolisuus ei ole seksuaalinen suuntautuminen, vaan sukupuoli-identiteetin häiriö.

Olen kirjoittanut jo aiemmin siitä, että mitä transsukupuolisuus on ja miltä se tuntuu. Jos siis koko aihealue lähtökohtaisesti on vieras, niin lue em. teksti. Tarkentavia kysymyksiä on sallittua esittää, sillä itselleni tämä kaikki on niin selvää pässinlihaa, että olen saattanut selittää jotain epämääräisesti tai unohtaa jotakin.

Olen lisäksi aiemmin kirjoittanut sanaston.

Aiheellista on myöskin mainita, että tämä teksti kuvaa sukupuolenkorjaushommien etenemistä 2010-luvulla Suomessa. Käytännöt, lait ja muu todellisuus voivat vaihdella huomattavasti maasta ja aikakaudesta toiseen. Lisäksi puhun ensisijaisesti sukupuolenkorjauksesta naisesta mieheksi, sillä tietoni hommasta toiseen suuntaan ovat olemattomat. Mikäli joku lukija siellä tietää netistä vastaavan lyhyen selostuksen miehestä naiseksi, niin links plz. Tai sit kirjoita oma versio kommenteissa, niin liitän sen tähän.

* * * * *

1. VAIHE: Lähete

• Suomessa transsukupuolisia potilaita tutkitaan ja hoidetaan vain kahdessa sairaalassa koko maassa: Helsingissä HUSissa ja Tampereella TAYSissa. HUSissa hoitava taho on Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka ja TAYSissa TRANS-poliklinikka. Vaikka olisit Sodankylästä, niin voit käydä hoidettavana vain näissä sairaaloissa. Käytännössä jako menee pääsääntöisesti niin, että HUSiin menevät pk-seudun jengi ja TAYSiin kaikki muut. Sukuelinkirurgiaa tehdään vain yhdessä sairaalassa koko maassa, Töölön sairaalassa Helsingissä. Muita prosessiin liittyviä leikkauksia tehdään muuallakin, esim. kohdun tai kivesten poisto.
• Hoitavalla poliklinikalle ei voi vaan marssia sisään, vaan sinne pääsee ainoastaan lääkärin lähetteellä. Käytännössä tämä menee niin, että varaat ajan lääkärille ja kerrot, että koet olevasi transsukupuolinen ja haluat tutkimuksiin. Homma etenee kaikessa yksinkertaisuudessaan näin ja Suomen lain mukaan vain transsukupuolisiin erikoistunut poliklinikka voi tutkia tätä asiaa, joten lääkäri on velvoitettu kirjoittamaan lähetteen. Moni lääkäri on kuitenkin täysin tietämätön tästä asiasta ja ongelmat lähetteen saamisessa ovat yleisiä. Tiedän monta tapausta, missä transsukupuolinen potilas on lähetetty psykiatrian poliklinikalle ja hän on saattanut joutua myllytykseen pitkäksikin ajaksi, sillä hänen asiaansa ei ole ymmärretty. Lisäksi lääkärit eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä heidän tulee lähetteeseen kirjoittaa ja mihin se tulee lähettää. Itse ratkaisin ongelman vakoilemalla eräältä transsukupuolisten foorumilta, että minkä nimiseltä lääkäriltä joku toinen oli saanut lähetteen. Varasin ajan samalle lääkärille ja sain lähetteen ilman ongelmia, sillä kyseinen lääkäri oli jo törmännyt tähän asiaan ennenkin ja tiesi jo ennestään, mitä lähetteeseen tulee laittaa ja että joku transklinikka ylipäätään on oikeasti olemassa.
• Monelle transsukupuoliselle lähetteen hakeminen on kova paikka ja voi muodostua ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Itse olen yleisesti ottaen todella vahva persoona, mutta lähetteen hakeminen oli niin pelottavaa, että minulta meni rohkeuden keräämiseen monta kuukautta.
• Kuten kaikilla muillakin erikoissairaanhoidon poliklinikoilla on transklinikallakin monen kuukauden jonot. Lähetteen hakemisen jälkeen saattaa mennä pitkään aikaa, että klinikalta lopulta tulee ajanvarauskirje kotiin. Itse pääsin sisään yllättävän nopeasti ja ensimmäinen aika oli jo kolmessa kuukaudessa.

2. VAIHE: Transtutkimukset

• Kun pääset poliklinikalle sisään, niin siellä aloitetaan syvälliset psykiatriset tutkimukset, missä kartoitetaan pääkoppasi sisältöä. Ensimmäisellä käynnillä itse tapasin sekä lääkärin (transasioihin erikoistunut psykiatri) että hoitajan (transasioihin erikoistunut erikoissairaanhoitaja) ja minun piti kertoa lyhyesti, että kuka olen ja miksi olen tullut klinikalle ja miten koen sukupuoleni. Tämän jälkeen tapasin hoitajan noin kerran viikossa. Tapaamiset ovat keskustelua ja siellä tongittiin koko elämäni läpi. Itselläni tutkimusvaihe eteni varsin nopeasti, sillä asuin tuolloin HUSin sairaalan läheisyydessä. Joillakuilla saattaa olla välimatkaa kodin ja sairaalan välillä satoja kilometrejä, joten heillä ei ole mahdollisuutta käydä tapaamisissa kuin ehkä kerran kuussa tai jopa harvemmin.
• Tutkimusvaiheen eteneminen on yksilöllistä, sillä ihmisten tausta ja yleinen tilanne voi olla hyvinkin erilainen. Yleensä tutkimukset kestävät noin vuoden. Lyhin tietämäni tutkimusvaihe oli vain 3 kuukautta, pisin monta vuotta. Jotkut ovat huonoja ilmaisemaan itseään, joten hoitajan on vaikeampi saada heistä selvää. Osalla saattaa olla taustalla jo aikaisempaa hoitoa (eräs henkilö oli käynyt puimassa tätä asiaa yleispsykiatrilla jo melkein 10 vuotta ennen kuin hakeutui transklinikalle) ja joidenkin elämä on niin pahasti palasina, ettei tutkimuksissa voida tai haluta edetä.
• Tutkimuksiin kuuluu hoitajan tapaamisten lisäksi muutama tapaaminen lääkärin kanssa, tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa sekä psykologin testit. Hommassa on taustalla se, että transklinikka haluaa sinusta useamman eri ammattilaisen arvion. Tutkimuksissa voi joutua ”jäähylle”, mikäli hoitava taho katsoo, että sinulla on taustalla liikaa muita ongelmia. Esimerkiksi vakava masennus voi estää tutkimusten etenemisen. Jäähy tarkoittaa sitä, että tutkimukset laitetaan tietyksi ajaksi kokonaan tauolle ja niitä jatketaan vasta kun jäähyn aiheuttaneet asiat on hoidettu. Tutkimukset voidaan laittaa jäähylle myös potilaan aloitteesta. Hän voi esimerkiksi kokea, ettei juuri nyt jaksa jatkaa asioiden puimista tai että hän ei jaksa ruveta sukupuolenkorjausprosessiin.
• Tutkimuksiin kuuluu myös läheistapaaminen, missä potilaan täytyy tuoda mukanaan klinikalle haastateltavaksi joku perheenjäsen. Yleensä tapaamiseen tuodaan isä tai äiti, mutta mikäli välit vanhempiin ovat huonot voi tapaamiseen tuoda myös kaverinsa. Itse vein isän, äidin ja veljen (koko kööri), eräs tuttuni vei parhaan ystävänsä.

TRANSSUKUPUOLISUUSDIAGNOOSI:
Transsukupuolisuus kuuluu ICD-10 -tautiluokitukseen tunnuksella F64.0. Suomessa mitään sukupuolenkorjaukseen liittyviä hoitoja ei voi saada, mikäli henkilöä ei ole transklinikan toimesta virallisesti diagnosoitu transsukupuoliseksi. Transtutkimusten tarkoituksena on tutkia, että voidaanko henkilö diagnosoida transsukupuoliseksi eli onko hän todella transsukupuolinen. Tutkimusten avulla joukosta seulotaan sellaiset potilaat, joiden ongelma on jossain muualla ja jotka tarvitsevat toisenlaista hoitoa. Epäselville tapauksille ei aseteta transsukupuolisuusdiagnoosia.

• Transtutkimusten lopuksi järjestetään hoitoneuvottelu, missä tehdään potilaasta yhteenveto ja ilmoitetaan mahdollisesta diagnoosista. Diagnoosin saaminen tarkoittaa oikeutta sukupuolenkorjaushoitojen aloittamiseen sekä etunimen muuttamiseen vastakkaisen sukupuolen etunimeksi. Mikäli lääkäri katsoo, että henkilölle ei syystä tai toisesta voida myöntää oikeutta aloittaa korjaushoitoja, niin häntä ei diagnosoida. Puhutaan ”hoitojen myöntämisestä” ja ”hoitojen eväämisestä”.
• Mikäli potilasta ei diagnosoida, niin jatko riippuu tapauksesta. Tiedän tapauksen, missä henkilö laitettiin kokonaan tutkimuksista pihalle määrittelemättömäksi ajaksi ja tiedän tyyppejä, jotka ovat parin hoitajan tapaamiskerran jälkeen saaneet uuden hoitoneuvottelun, missä heidät on diagnosoitu. Itse sain diagnoosin ensimmäisessä hoitoneuvottelussa.
• Transsukupuolisuusdiagnoosin saaminen tarkoittaa oikeutta aloittaa sukupuolenkorjaushoidot niin halutessaan. Diagnoosin saaminen ei sido potilasta mihinkään ja hän voi aloittaa hoidot tai olla aloittamatta. Joillekuille riittää pelkkä diagnoosin saaminen, jotta heillä on asiasta mustaa valkoisella.

3. VAIHE: Hormonihoito ja tosielämänkoe (real life test)

• Diagnoosin saamisen jälkeen käynnistetaan varsinainen sukupuolenkorjausprosessi, joka aloitetaan hormonihoidolla sekä etunimen muuttamisella vastakkaisen sukupuolen etunimeksi. Tästä eteenpäin prosessin eteneminen on huomattavan erilainen riippuen siitä, että onko henkilö biologisesti mies vai nainen. Tässä tekstissä keskitytään prosessiin naisesta mieheksi, sillä tietoni prosessista miehestä naiseksi ovat erittäin puutteelliset.
• Prosessissa naisesta mieheksi käytettävä lääke on testosteronivalmiste, joita on Suomessa käytössä kolme erilaista:

1. Testogel, joka on hyvin mieto valmiste ja on nimensä mukaisesti geeli. Geeli näyttää ja haisee käsidesiltä ja sitä levitetään iholle kerran päivässä. Yleensä hormonihoito aloitetaan tällä lääkkeellä, sillä se on mieto, lyhytkestoinen lääke, jonka ottaminen on helppoa lopettaa, mikäli jotain ikäviä sivuvaikutuksia tulee.
2. Sustanon, joka on voimakkaampi lääke ja otetaan piikillä lihakseen kerran kahdessa viikossa. Lääke piikitetään yleensä joko olkapäähän tai pakaraan. Sustanon oli aikoinaan yleisin lääke, sillä se on edullinen, mutta se ei ole ollut yleisesti saatavilla apteekista enää pitkään aikaan.
3. Nebido, joka on kaikkein voimakkain lääke ja otetaan piikillä lihakseen kerran kolmessa kuukaudessa. Kerta-annos on niin suuri ja lääkkeen paksu rakenne vaatii kaikkein paksuimman neulan, että lääke voidaan piikittää ainoastaan pakaralihakseen, joka on tarpeeksi suuri lihas. Huomattavasti kalliimpi lääke kuin kaksi muuta.

• Prosessissa miehestä naiseksi käytettävät estrogeenivalmisteet sekä testosteroninsalpaaja ovat pääsääntöisesti suun kautta otettavia tabletteja. Testosteronivalmisteita ei ole olemassa tabletteina, vaan ne ovat lihakseen piikitettäviä aineita.
• Testosteronilääkkeitä saa ainoastaan reseptillä ja reseptin voi saada ainoastaan HUSin tai TAYSin hormonipoliklinikan lääkäriltä (gynekologi). Hormonipoliklinikka on naistenklinikan alainen yksikkö. Resepti on voimassa vuoden kerrallaan ja sen voi uusia ainoastaan varaamalla ajan hormonipoliklinikan lääkärille ja käymällä fyysisesti paikanpäällä.
• Ennen kuin potilaalle määrätään mitään testosteronilääkettä, niin hänen yleinen terveydentilansa tutkitaan tarkasti hormonipoliklinikan gynekologin toimesta. Myöskin potilaan toiveet ja odotukset kartoitetaan. Jotkut haluavat aloittaa hormonihoidon vasta myöhemmin (esimerkiksi lapsen saamisen takia, sillä hormonihoito tekee potilaasta lisääntymiskyvyttömän). Joillekuille hormonihoitoa ei voida terveydellisistä syistä määrätä. Esimerkiksi ylipainoiselle potilaalle ei määrätä hormoneja ja hänen täytyy ensiksi laihduttaa. Hormonihoidon aikana potilaan terveydentilaa seurataan ja hänen täytyy käydä säännöllisesti hormonipoliklinikan gynekologin luona (noin kerran vuodessa).
• Mikäli hormonihoidon aloittamiselle ei ole terveydellistä tai muuta estettä, niin hormonihoito aloitetaan yleensä Testogelillä, josta siirrytään Sustanoniin tai Nebidoon. Hormonihoito aikaansaa vähän kuin uuden murrosiän, missä potilas alkaa pikkuhiljaa muuttumaan mieheksi. Testosteronilla on rankkoja vaikutuksia ja se aikaansaa äänen madaltumisen, parran ja muiden ihokarvojen kasvun, lihasten kasvun ja rasvakudoksen muokkautumisen, minkä seurauksena keho ja kasvot muuttuvat miehekkään kulmikkaiksi. Miehillä esiintyvät ikävät jutut, kuten kaljuuntuminen, tulevat itselle, mikäli niitä esiintyy suvussa. Myös klitoris kasvaa ja muuttuu pienen peniksen näköiseksi. Suurentuneesta klitoriksesta käytetään sanaa dicklet. Kirjoitan testosteronin vaikutuksista kokonaan oman merkinnän myöhemmin.
• Hormonihoidon aloittamisesta alkaa tosielämänkoe, jonka kesto on vuodesta kahteen tapauksesta riippuen. Tosielämänkoe tarkoittaa sitä, että henkilö siirtyy pikkuhiljaa elämään vastakkaisen sukupuolen yksilönä ja hänen kokemuksiaan asiasta kartoitetaan. Kyseessä on myös turvallisuusasia, sillä sukupuolenkorjausprosessi voidaan vielä tässä vaiheessa keskeyttää.
• Tosielämänkokeen aikana on mahdollista mennä ensimmäiseen leikkaukseen, mikä on female-to-male -tapauksilla mastektomia eli rintojen poisto (käytetään myös termiä rintakehäleikkaus). Mastektomia on ainoa transleikkaus, joka on mahdollista tehdä muualla kuin Töölön plastiikkakirurgisessa sairaalassa. Suomessa on yksi yksityinen kirurgi, joka on erikoistunut tähän asiaan ja on leikannut lukemattomia transsukupuolisia potilaita. Hän on Asko Salmi Sairaala-KL:stä ja kävin itsekin hänen operoitavanaan. Töölön sairaalan leikkauksiin on todella pitkät jonot, Asko Salmen leikeltäväksi voi päästä lyhyellä varoitusajalla, mutta operaatiolle kertyy myös aikamoisesti hintaa. Hinnan vuoksi monella ei ole mahdollisuutta mennä Salmen hoidettavaksi. Myöskin erot leikkausten jäljessä voivat olla huimia. Itse päädyin Salmen asiakkaaksi nähtyäni suljetuilla foorumeilla kuvia leikkausten lopputuloksesta.

4. VAIHE: Sukupuolen vahvistaminen

• Sukupuolen vahvistaminen tarkoittaa henkilötunnuksen vaihtamista vastakkaisen sukupuolen tunnukseksi, mikä tekee henkilöstä virallisesti vastakkaisen sukupuolen yksilön. Tästä seuraa joitakin hauskoja juttuja, mm. asevelvollisuus.
• Sukupuolen vahvistamista varten tarvitaan lausunto kahdelta transpotilaita hoitavalta psykiatrilta. Jos siis kävit transtutkimuksissa HUSissa, niin nyt sinun tulee käydä myös TAYSissa tapaamassa heidän lääkäriään, ja päinvastoin. Tosielämänkoe virallisesti päättyy siihen, kun saat lausunnot ja toimitat ne viranomaisille.
• Sukupuolen vahvistaminen avaa ovet seuraaviin leikkauksiin, mikä siis tarkoittaa jalkoväliin tehtäviä operaatioita. Lisäksi saat hormonivalmisteisiin täyskorvauksen Kelalta eli lääkkeistä jää itsellesi maksettavaksi vain hiluja.
• Female-to-male -tapausten jalkovälileikkaukset tehdään useassa erässä. Kyseessä on todella iso operaatio. Ensimmäinen vaihe on ”sisäromppeiden poisto” eli leikkaus, missä poistetaan kohtu ja munasarjat ja emätin ommellaan umpeen. Itselleni on tehty tämä operaatio. Jatko riippuu siitä, että miten jatkoleikkaus aiotaan toteuttaa vai toteutetaanko sitä lainkaan. Moni ei halua tai uskalla mennä jalkovälileikkaukseen ollenkaan siihen liittyvien vakavien riskien vuoksi. Moni ei mene edes sisäromppeiden poistoon. Leikkauksiin liittyy vakavan komplikaation/kuoleman riski.
• Leikkauksilla ei ole mahdollista saada toimivaa, aidonnäköistä penistä. Leikkaus voidaan toteuttaa usealla eri tavalla, mutta niistä jokainen on tavallaan kompromissiratkaisu. Kaksi päälinjaa ovat:

1. Metoidioplastia, missä suurennetaan hormonihoidon vaikutuksesta kasvanutta klitorista tuomalla se paremmin esiin ja muotoillaan häpyhuulista kivekset. Virtsaputkea jatketaan klitoriksen päähän asti. Hyvänä puolena on se, että tällä tavoin muokattu ”penis” on ns. toimiva eli se voi vähän erektoitua ja siinä on tunto ja leikkauksen onnistuessa lopputulos on todella aidon näköinen. Huonona puolena on se, että penis on naurettavan pieni.
2. Phalloplastia, missä potilaan kehosta, yleensä jalasta, irrotetaan materiaalia, mistä rakennetaan täydenkokoinen penis. Hyvänä puolena on se, että näin voi saada lähes täysin aidonnäköisen peniksen ja voi mennä mm. yleiseen suihkuun ilman, että kukaan huomaa mitään. Huonona puolena on se, että penis on täysin toimimaton, käytännössä vain roikkuva palanen lihaa.

• Jalkovälileikkaus miehestä naiseksi onnistuu pääsääntöisesti paremmin ja siitä saa ulkoapäin täysin aidonnäköisen. Siitä minulla ei ole mitään tietoa, että miten toimiva tämä uusi värkki on ja onko siinä tuntoa yms.
• That's it. Hyvää loppuelämää jne.
• Sukupuolenkorjausprosessi kokonaisuudessaan kestää noin 3-5 vuotta tapauksesta riippuen, jopa kauemminkin, jos matkalla on ollut mutkia.

Lienee aiheellista lopuksi mainita, että sukupuolenkorjauksella ei saa toimivaa vastakkaisen sukupuolen kroppaa. Et pysty keinotekoisesti kasvattamaan kiveksiä tai munasarjoja/kohtua. Sukupuolenkorjaus turmelee alkuperäisen kroppasi sekä sen luonnollisen hormonitoiminnan ja jäät ikuisiksi ajoiksi riippuvaiseksi hormonivalmisteista. Ilman niitä hormonitoimintasi on samanlainen kuin kastroidulla ihmisellä. Sukupuolenkorjaus on myöskin peruuttamaton eli sen vaikutuksia ei saa tekemättömäksi. Mikäli mitään leikkauksia ei ole tehty ja lopetat hormonihoidon, niin tässä vaiheessa pystyt vielä menemään taaksepäin ainakin vähäsen (varsinkin, jos olet male-to-female), sillä alkuperäinen hormonitoimintasi on yhä jäljellä ja se pyrkii normalisoitumaan. Omassa tapauksessani, jos haluaisinkin takaisin naiseksi, niin minulle jäisi mm. miehen ääni, joten täysin samanlaiseksi en enää pääsisi. Mutta siinä vaiheessa, kun leikkauksia on jo tehty, niin tough shit. Itse saisin tissit enää laittamalla tekotissit.

Sitä saa mitä tilaa

Taloussanomien haastattelema kaupunkisuunnittelija ja -tutkija Leo Kosonen on huolissaan kaupunkien keskustojen kauppojen hiljenemisestä ja haluaisi alkaa tukea keskusta-alueita lainsäädännöllä.

Jutun kommenttiosasto on 18 sivun pituinen, mutta jo ensimmäisellä sivulla on loistavia kommentteja siitä, että miksi keskusta-alueet autioituvat. Syy on siinä, että keskustoihin on vaivalloista, kallista ja hidasta kulkea. Ihmetellään päättäjien yksisilmäisyyttä, että ensiksi he ovat halunneet autottoman keskustan ja sitten ihmettelevät, kun jengi asioi automarketeissa, eikä keskustassa.

Tosi on.
Itse asuin koko elämäni alun sekä ison osan aikuisikäänikin pk-seudulla. Mutta sen sijaan, että olisin asunut kivasti sikakalliissa kaupunkikämpässä, mistä kivasti käppäilee Stockmannille, niin asuin huokeammin lähiössä. Olen asunut useassa lähiössä eri puolilla pk-seutua ja jokaisesta niistä keskustaan kulkeminen oli tervanjuontia ja hammastenkiristystä. Syynä juurikin liikenne. Julkinen liikenne keskusta-alueella on hanurista. Hirveä ryysis, kuuma, odottelua, odottelua, lisää odottelua. Kanna siinä nyt sitten ostoskasseja. Aikaakin kuluu helposti 3 tuntia. Voin vain kuvitella, miltä moinen tuntuisi, jos mukana olisi n määrä kersoja. Niin ja maksaakin ihan sikana. Kertalipulla kulkeminen Espoon puolelta Helsingin keskustaan yhdeltä aikuiselta maksaa edestakaiselta matkalta yhtä paljon kuin Onnibus-lippu Tampereelta Helsinkiin. Autolla kulkeminen keskustassa on vieläkin enemmän hanurista ja en mene autolla keskustaan, vaikka auto olisikin käytössä. Sen sijaan hurautan kauppakeskukseen, kuten Itikseen, Selloon tai Isoon Omenaan. Kerran laiskuuksissani hairahduin menemään työpäivänä keskustaan autolla ja oli siinä työpäivän päätteeksi ihmettelemistä, kun parkkimaksut olivat yhtä suuret kuin koko päivän palkka. Että kiitti vaan. Lisäksi on ihan hullua, että fillaroin Espoosta Helsingin keskustaan yhtä nopeasti kuin mitä kuljen sinne julkisilla.

Eräs Suomen ulkopuolella asuva henkilö kommentoi:

"Meillä täällä k-euroopassa on lauantaisin ilmainen pysäköinti. Keskustan ulkopuolella olevilta parkkipaikoilta on ilmaiset bussikuljetukset keskustaan. Työpaikan ilmaisella työmatkaan tarkoitetulla bussilipulla voi viikonloppuisin matkustaa kaksi henkilöä."

Jösses. Milloin Suomeen? Hahhah, no ei ikinä. Sen sijaan, että meidän kaupunkisuunnittelijamme löisivät viisaat päänsä yhteen, tarttuisivat härkää sarvinsa ja alkaisivat objektiivisesti kelailemaan, että mikä nyt ihan oikeasti mättää ja miksi tilanne on sellainen kuin se on, niin he katsovat kaikkea vihreiden lasiensa läpi, syyllistävät kansalaiset ja huutavat valtiota apuun tekemään uusia lakeja, säädöksiä ja direktiivejä.

Olen alkanut miettiä, että pitäisikö vaan suosiolla ottaa ja roudata omakin hanurinsa sinne k-eurooppaan.

Translakiuudistus, osa 2

Feisbuukissa erään tutun seinältä löytyi linkki oheiseen vuodatukseen, jonka kirjoittajana on Vihreä nuori Miikka Keränen Rovaniemen suunnalta. Luin kirjoituksen ja sen kommentit, katsoin kirjoituksessa mainitun Ajankohtaisen Kakkosen jutun translaista sekä luin muutaman muunkin Miikan kirjoittaman jutun.

Olipas turhauttava kokemus. Kirjoitusten kommenttiosastot olivat tasoa alakoulun välitunti ja erityisesti Ajankohtaisen Kakkosen jakso oli todella turhauttavaa katsottavaa. Studioon oli kutsuttu transaktiivi Sade Kondelin (itsekin trans) sekä gynekologi Sari Tanus, kenestä koko homma mahtoi tuntua vain pään hakkaamiselta seinään. Tanus puhui itsestäänselviä biologisia tosiasioita, joista Kondelin oli eri mieltä.

En ihan Aikuisten Oikeasti ymmärrä, että mitä tässä translakiuudistuksessa haetaan takaa. Koko asiassa on takerruttu pelkkiin olemattomiin sivuseikkoihin, joilla on kokonaisuuden kannalta hyvin vähän tai ei mitään merkitystä. Aivan erityisesti on takerruttu transihmisten ”pakkosterilointiin”, mistä on tehty paljon isomman ja pahemman kuuloinen asia kuin mitä se todellisuudessa on. Ajankohtaisessa Kakkosessa haastateltu transmies Elmo puhuu siitä, miten nykyinen translaki on syyllinen siihen, että transihmisiä syrjitään elämässä, transihmisten hoidot pitkittyvät yms. Kondelin mainitsee samat asiat ja lisäksi toteaa, että ajatuksena vaatimus tietyn ihmisryhmän sterilisaatiosta on ”vastenmielinen” ja näistä asenteista ”pitäisi päästä eroon”. Haastattelijan kysyessä gynekologi Tanukselta hänen kantaansa asiaan alkaa Tanus puhua siitä, että synnyttäminen ja äitiys kuuluu naiseuteen (biologinen fakta) ja siittäminen ja isyys mieheyteen (myöskin biologinen fakta) ja ihmettelee, että jos henkilö haluaa vaihtaa sukupuolensa eli luopua alkuperäisen sukupuolensa ominaisuuksista, niin miksei hän halua luopua myöskin tästä ominaisuudesta. Tähän keskustelu sitten jääkin ja juuttuu paikalleen junnaamaan. Kondelin sekä haastattelija alkavat jauhaa pakkosterilisaatiosta ja Tanus toteaa, että eihän lisääntyminen ole transsukupuolisilta kiellettyä ja heillähän on ihan samanlainen oikeus lisääntyä kuin kaikilla muillakin (fakta). Haastattelussa Tanus ei missään vaiheessa tyrmää transsukupuolisten oikeuksia mihinkään tai ota kantaa koko asian oikeellisuuteen tai vääryyteen. Hän ainoastaan puhuu itsestäänselviä faktoja. Tästä huolimatta Miikka Keränen & kumppanit ovat järkyttyneitä hänen puheistaan ja leimaavat hänet ”paatuneeksi”, ”vanhanaikaiseksi” ja ”julmaksi”.

Joka jutussa pääargumentiksi nousee ”pakkosterilointi on ihmisoikeuksien vastaista”. Ennen kuin lähden puimaan Keräsen tekstiä enemmän selitän vielä kerran, että miksi tämä koko pakkosterilointiasia on liioittelua:

1. Mikään laki ei pakota ihmisiä mihinkään sukupuolenkorjaushoitoihin. Koko homma on täysin vapaaehtoista.
2. Sukupuolenkorjaushoitojen sivuvaikutus on lisääntymiskyvyttömyys. Sukupuolenkorjauksen ensimmäinen vaihe on hormonihoito ja pelkästään hormonihoito riittää tekemään ihmisestä lisääntymiskyvyttömän. Jos nainen ottaa mieshormonia, niin häneltä loppuu kuukautiset kokonaan parissa kuukaudessa ihan itsestään. Jos mies ottaa naishormonia ja haluaa, että hormoni vielä aikaansaa jotain, niin hänen täytyy lisäksi ottaa lääkettä, joka estää testosteronin vaikutukset. Tämä on kemiallinen kastraatio. Miksi haluat vaihtaa sukupuolta, jos et halua vaihtaa sukupuolta?
3. Vaikka lähtisit sukupuolenkorjaukseen ja alkaisit hormonihoidolle, niin mikään laki ei pakota sinua menemään mihinkään leikkaukseen. Leikkaukset ovat kuitenkin aivan oleellinen osa sukupuolenkorjausta, joten jos haluat sukupuolenkorjauksen, niin miksi leikkaukset ovat niin kaamea mörkö? Ja sitäpaitsi kukaan ei edelleenkään pakota sinua mihinkään leikkaukseen.
4. Vielä kerran: mikään laki tai mikään taho ei pakota ketään mihinkään, vaan kaikki on vapaaehtoista. Mikään laki ei myöskään määrää, että transihminen ei saisi lisääntyä. Mutta mikäli haluaa sukupuolenkorjaukseen ryhtyä, niin se lisääntymiskyvyttömyys tulee hoitojen sivuvaikutuksena. Kuten gynekologi Tanus Ajankohtaisessa Kakkosessa esittää, mikään ei estä transihmistä tekemästä lapsia ennen sukupuolenkorjaukseen lähtemistä.

Se on kyllä totta, että laissa todella on pykälä, joka erikseen vaatii sukupuoltaan vahvistavalta ihmiseltä, että tämä on lisääntymiskyvytön. Mutta edelleen: mikäli lähdet sukupuolenkorjaukseen, niin sinusta tulee jokatapauksessa lisääntymiskyvytön. Siksi sillä pykälällä ei ole yhtään mitään käytännön merkitystä. Mitä tarkoittaa ”sukupuolen vahvistaminen”? Se tarkoittaa henkilötunnuksen muuttamista vastakkaisen sukupuolen tunnukseksi eli siis juridisen sukupuolen vaihtamista. Mielestäni hormonihoito on minimivaatimus henkilötunnuksen muuttamiselle, sillä sehän olisi ihan hullua, että ihmisten virallinen sukupuoli voisi olla mitä tahansa ja sitä voisi muutella mielivaltaisesti. Ja vielä kerran: jos aloitat hormonihoidon, niin sinusta tulee lisääntymiskyvytön. Laissa ei myöskään ole merkintää, että henkilötunnuksen vaihtaminen olisi transihmisille pakollista. On siis täysin laillista vaihtaa nimensä vastakkaisen sukupuolen nimeksi, alkaa hormonihoidolle ja mennä leikkauksiin, vaikka henkilötunnus pysyy alkuperäisenä.

(Tämä on btw aika sekavaa. Kirjoitan erikseen merkinnän sukupuolenkorjauksen etenemisestä ja siihen liittyvistä jutuista.)
EDIT: Tässä.

Vaikka sieltä laista se pykälä sterilisaatiosta poistettaisiinkin, niin mitä käytännön vaikutusta sillä olisi yhtään mihinkään? No ei mitään. Tämä on pelkkää pilkunnussintaa. Ja mitä vaikutusta sen pykälän poistamisella olisi transihmisten syrjintään tai transihmisten hoitojen etenemiseen? No ei mitään.

No mitäs helkkaria tämä koko haloo nyt sitten on?
Mitä nyt tämän asian ympärillä vellovaa keskustelua seuraa, niin jengin pääargumentti joka asiaan on ”koska uusi uljas maailma”. Mikä ei ole argumentti lainkaan. Keränen kirjoittaa:

”Tanus viittasi jatkuvasti siihen, että naisen rooliin kuuluu, että voi synnyttää. Näin paatunutta ja vanhanaikaista ajattelua en itse voi ymmärtää. Mielestäni sukupuoliroolit ovat ylipäätään paha vitsaus, josta tulisi päästä eroon: sukupuoliroolit kaatamalla rikotaan yhteiskunnan sukupuolettuneet rakenteet, ja edistetään aitoa tasa-arvoa. Voin melkein ymmärtää, että konservatiivin mukaan naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä, mutta synnytysvaatimus on jo röyhkeyden huippu.”

Voi Luoja.
Keräsen ja kumppaneiden ärtymys on ensisijaisesti kielellistä. Teksteissään Keränen takertuu ensisijaisesti kielenkäyttöön, siihen, minkälaisia sanoja mistäkin käytetään, eikä siihen, että mitä henkilö oikeastaan sanoo. Gynekologi Tanuksen suurin synti onkin se, että hän on selkeästi tietämätön sukupuolen monimuotoisuuteen liittyvästä sanastosta. Hän on tietämätön siitä, että näiden ihmisten päissä tietyt sanat laukaisevat apinanraivon ja jos käytät vääriä sanoja, niin nämä ihmiset takertuvat niihin, eivätkä näe niiden taakse. Ymmärrän kyllä, mitä Tanus yritti sanoa, mutta Keränen ja Kondelin eivät ymmärrä.

Tanus sanoo Ajankohtaisessa Kakkosessa:

”Naiseuteen kuuluu raskaus ja synnytys, se perinteisesti kuuluu naisen rooliin---”
”Miehen rooliin on perinteisesti kuulunut lapsen siittäminen, isänä oleminen---”
”Jos lähtee vaihtamaan tätä roolia, sukupuolta, toiseksi---”
”Yhteiskunnassa on tietyt säännöt, tietyt säädökset, ja se on kuitenkin äiti, joka synnyttää, nainen, joka synnyttää, ja se on mies, joka siittää ja on isänä---”

Tanus puhuu ”perinteisestä roolista” ja ”säännöistä” ja ”roolin vaihtamisesta” ja koko haastattelun ajan hän toistaa näitä ilmauksia. Hän kuitenkin selkeästi tarkoittaa näillä biologisia ominaisuuksia, eikä varsinaisesti sukupuolirooleja. Tanus puhuu ”naisen roolista” sen sijaan, että puhuisi ”naarassukupuolen biologisesta ominaisuudesta” ja ”miehen roolista” sen sijaan, että puhuisi ”urossukupuolen biologisesta ominaisuudesta” ja ”roolin vaihtamisesta” sen sijaan, että puhuisi ”sukupuolenkorjauksesta”. Tähän Keränen takertuu ja koko homma ajautuu turhille ja typerille sivuraiteille. Triggerisanat ovat ”perinteinen”, ”rooli”, ”vaihtaminen” ja ”yhteiskunnan säännöt”. Keräsen kirjoitusten kommenteissa tulee porukkaa kyseenalaistamaan hänen näkemyksiään ja kysymään hyvin aiheellisia tarkennuksia, mutta kaikki ”keskustelu” päätyy silkaksi loanheitoksi. Kuten eräs kommentoija tiivistää Keräsen kirjoituksen: "Noiden arvot ovat paskoja, sillä ne ovat eri kuin omani ja ne pitää siksi tuomita ja niiden tunnustajat mielellään hiljentää."

Väännetään rautalangasta: vain nainen/naaras/XX voi synnyttää ja olla äiti, vain mies/uros/XY voi siittää ja olla isä. Tämä ei ole ”vanhanaikaista” eikä se ole ”roolia”, vaan se on biologinen fakta, mitä mikään mahti maailmassa ei tule koskaan muuttamaan. Uskomatonta, että näin päivänselviä juttuja täytyy jatkuvasti vääntää rautalangasta. Onko tullu pössyteltyä kukkaa liikaa, kun aivot on noin pehmenneet?

Kuten kirjoitin aiemmassa tekstissäni, transvouhotuksessa on pitkälti kyse eeppisestä harhaisuudesta. Siinä on myöskin kyse täydestä kyvyttömyydestä ymmärtää, että mikä ero on biologisella sukupuolella sekä yksilön tavalla/oikeudella ilmaista sukupuoltaan tai sukupuoli-identiteettiään. Suvakit sekoittavat nämä kaksi, kaikki muut yrittävät takoa heidän päihinsä, että sukupuolen biologista luonnetta ei voida kiistää. Keränen on kirjoittanut sukupuolioppaan kaikille meille tietämättömille junteille. Hän ei kuitenkaan kirjoituksessaan kerro mitään sellaista, mitä kaikki eivät jo muutenkin tajuaisi. Ei kukaan ole kieltänyt yksilön oikeutta ilmaista sukupuoltaan haluamallaan tavalla. Kyse on biologisten sukupuoliominaisuuksien kiistattomasta olemassaolosta. Näiden kieltäminen on todellisuuden kieltämistä. Voit elää vaikka missä sekasikiöroolissa ja pukeutua tasan miten haluat ja kutsua itseäsi miksi haluat. Tämä on laillista, sen pitääkin olla laillista ja sille voidaan korkeintaan kurtistella kulmia. Mutta sinä olet silti biologisesti joko mies tai nainen ja tätä ei tee olemattomaksi mikään mahti maailmassa. Et vaan VOI mielivaltaisesti määritellä itseäsi johonkin muuhun sukupuoleen. Et pysty kieltämään biologista sukupuoltasi. Tämä on se, mitä me paskat konservatiivijuntit yritämme teille edistyksen airuille sanoa. Ei enempää eikä vähempää. Sukupuolen biologisen luonteen vuoksi virallista sukupuolta ei tule voida mielivaltaisesti vaihdella. Tämän vuoksi mitään kolmatta sukupuolta ei myöskään voi koskaan olla. Mitään kolmatta sukupuolta ei ole biologisesti olemassa. Sukupuolia on vain kaksi.

Keränen kirjoittaa sukupuolioppaassaan:

”Sukupuoli ei ole kaksiarvioinen asia: se ei ole joko-tai -kysymys. Se on pikemminkin sekä-että, vähän sitä ja tuota. Siksi on erittäin perusteltua esittää myös kolmannen tai määrittelemättömän sukupuolen aseman parantamista ja juridista tunnustamista.”

Mutta kun ei ole. Sukupuoli on tasan joko-tai. Olet XX tai XY. Pippeli tai pimpsa. Piste. Mitään määrittelemätöntä sukupuolta ei ole. Siksi sitä ei voida myöskään juridisesti tunnustaa. Mikään ei kuitenkaan edelleenkään kiellä henkilön oikeutta ilmaista sukupuoltaan haluamallaan tavalla tai määritellä itseään päänsä sisällä vaikka pinkiksi yksisarviseksi.

Keränen jatkaa:

”Useimmilla meistä on selkeä biologinen sukupuoli. Näet siis jalkoväliin vilkaisemalla, kumpaan sukupuoleen joku kuuluu. Mutta kuten nyt olet ehkä oivaltanut, se ei kerro vielä kaikkea. Biologinen sukupuoli ei määritä sitä, miten itse oman sukupuolesi koet tai miten sitä ilmaiset. Biologia on vain eroja värkeissä.”

Sukupuoli on biologiaa. Henkilön kokemus sukupuolestaan tai sukupuoliroolistaan ei vaikuta tähän. Henkilön kokemus sukupuolestaan ei tee hänen sukupuoltaan olemattomaksi. Ei näistä voi edes puhua samassa yhteydessä. Seurustelisitko sinä homo-Keränen naisen kanssa, jos tämä nainen määrittelisi itsensä mieheksi? Miksi edes määrittelet itse itsesi homoksi, jos sukupuoli on mielestäsi näin moniselitteinen asia?

Keränen lainaa oman järjestönsä kannanottoa:

"Feministisenä järjestönä ViNO tiedostaa sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuuden ja vaatii kaikille samanarvoisuutta. Sukupuolineutraalius ei kuitenkaan tarkoita sukupuolten kieltämistä vaan ainoastaan niiden yhtäläistä kohtelua. Jokaisella on oltava oikeus elää elämäänsä omista lähtökohdistaan eikä ulkoa annettujen roolien mukaan. -- Tasa-arvoa on edistettävä yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Sivistyneenä ja tasa-arvoa vaalivana maana Suomen on aika tunnustaa sukupuolen moninaisuus."

Tämä maailma on hullujenhuone.

Voisko joku nyt jo vihdoin selittää, että jos nykyinen tapa hoitaa transihmisiä on perseestä, niin miten heitä sitten pitäisi hoitaa?

Harhakuvitelmia ja ammattiloukkaantumista

Henry Laasanen on hieno mies. Hän on useita kertoja blogissaan osoittanut yksinkertaisin, konkreettisin esimerkein, että miksi koko sukupuolineutraaliusvouhotus on naurettavaa. Lisäksi hän on taitava kysymään oikeat kysymykset ja pistämään sellaisiin kohtiin, jotka tietyt tahot haluavat pitää näkymättömissä.

Laasanen kysyy kysymyksen, mihin moni transsukupuolinen/muunsukupuolinen ei halua vastata. Laasanen pohtii blogissaan, että mikäli hänellä olisi vapaus/oikeus määritellä itsensä mihin sukupuoleen tahansa, niin miten tämä käytännössä muuttaisi hänen sosiaalista asemaansa esimerkiksi siinä, että millainen vienti hänellä olisi humppatansseissa, deittipalstalla tai mitä pukukoppia hän käyttäisi.

Päivänselvä vastaus tietysti on, että ei mitenkään.

Toinen kysymys, mihin moni transsukupuolinen ei halua vastata, on, että onko sinulla pimpsa vai pippeli.

Laasanen osoittaa toisessa blogikirjoituksessaan yksinkertaisesti, että miksi koko kysymys ihmisen oikeudesta määritellä oma sukupuolensa on naurettava. Laasanen kirjoittaa:

Kuvitellaanpa, että minä valitsen sosiaaliseksi sukupuolekseni naisen:

1. Menen lesbobileisiin ja sanon: "Nyt pidetään kunnon orgiat!"
2. Menen baariin iskemään heteromiehiä ja sanon: "Määrittelin itseni naiseksi, meille vai teille?"
3. Menen naisten suihkuun ja sanon: "Jos herra pippelström herättää teissä ihmetystä, niin ei huolta, sillä määrittelin itseni naiseksi".
4. Liityn Perussuomalaisiin ja vaadin päästä ehdokkaaksi naiskiintiössä, koska naisena ehdokkaaksi pääseminen on paljon helpompaa. Myös perussuomalaisten maine naisvastaisena puolueena helpottuisi.

Kuulostivatko esimerkit siltä, että sosiaalisen sukupuolensa voi valita? Ei minustakaan.

Mistä tässä sukupuolivouhotuksessa on pohjimmiltaan kyse? Niin eeppisestä harhaisuudesta, että se on jo hauskaa. Oheinen esimerkki on erään female-to-male -transsukupuolisen blogista translakiuudistuskeskustelusta:

Okei, mitä helvettiä tässä nyt oikein tapahtuu?
Sini kysyy täysin oleellisen kysymyksen. Olen itsekin ihmetellyt samaa. Mitä tekee Wolf? Vetää härkäpavun nenukkiin ja ihan ekaksi epäilee Siniä trollaamisesta. Loppu on aika pimeää legendaa.

Palaataanpa todellisuuteen ja perusasioihin:

1. Sukupuoli on biologiaa.
2. Sukupuolia on kaksi, mies ja nainen, ja näillä on hyvin selkeät tunnusmerkit.

Jotain pimeää kolmatta sukupuolta tai ihme välimuotoja ei ole. Sukupuoli on ennen kaikkea fyysinen ominaisuus, josta ei tule olematonta selittelyillä, sanavalinnoilla tai ideologisoinneilla. Sulla on joko pimpsa tai pippeli, XX- tai XY-kromosomi. Väännetään rautalangasta: jos sulla on pimpsa ja XX, olet nainen. Jos sulla on pippeli ja XY, olet mies. Ja vielä: jos sulla on pimpsa, niin se ei muutu pippeliksi, vaikka kuinka sitä pippeliksi väittäisit. Ja päinvastoin.

Olen linkannut Wolfin blogiin jo monta kertaa ja siihen on selkeät syyt:

1. Hän on oppikirjaesimerkki transihmisestä, joka ei oikein elä tässä maailmassa.
2. Hän on aktiivinen ja tuottaa koko ajan uutta materiaalia.
3. Hän kirjoittaa täysin julkisesti, joten en tee mitään hyvien tapojen vastaista screencappailemalla hänen vaahtoamistaan (iso osa tiedoistani on peräisin suljetuilta foorumeilta, yksityisiltä Facebook-sivuilta yms. ja niitä en ala screencappaamaan).

Olen puhunut syrjinnästä pari kertaa aiemmin ja olen väittänyt, että sateenkaariyhteisö on huomattavasti paisutellut asiaa. Väitän, että valtaosa ”syrjinnästä” on ylläolevan screencapin kaltaisia tapauksia eli jengi kieltäytyy elämästä sun unimaailmassasi ja yrittää kiskaista sut todellisuuteen. Wolfin blogeista löytyy muitakin esimerkkejä, mm. raivokohtaus siitä, kun jossain Guardians -elokuvan fanitarinassa oli ollut transmisogyniaa (tsiisus näitä uudissanoja).

En itse juuri koskaan käytä reaalielämässä (tai Internetissäkään, paitsi täällä) itsestäni termiä transsukupuolinen tai transmies. Nämä termit ovat valtaosalle jengiä tuntemattomia ja epämääräisiä ja he eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä ne tarkoittavat. Termeihin liittyy myös paljon stigmaa, sillä iso osa näkyvillä olevista transuista on todella sekaisin ja en missään nimessä halua tulla yhdistetyksi heihin. Lisäksi nämä termit eivät kerro minun fyysisistä ulottuvuuksistani yhtään mitään. Olenko minä nyt kropaltani mies vai nainen? Onko mulla tissit vai ei? Onko mulla parta vai ei? Onko mulla pimpsa vai pippeli vai onko kumpaakaan vai jotain siitä väliltä? Termit transsukupuolinen ja transmies eivät vastaa mihinkään näistä kysymyksistä ja termit voivat tarkoittaa sekä henkilöä, jolle ei ole tehty mitään korjaushoitoja että henkilöä, jolle on tehty kaikki hoidot. Tai sitten henkilöä, jolle on tehty osa hoidoista. Mikä minä nyt sitten olen? Mietitäänpä nyt vaikka sellaista nettisivua kuin deittisaitti tai BDSM-sivusto. Henkilön fyysinen ulottuvuus sekä jalkovälin sisältö ovat aika hemmetin oleellisia juttuja. Vai onko seksuaalinen suuntautuminenkin syrjintää? Parinhaussa etsitään nimenomaan tietynkroppaista yksilöä ja vaikka henkilö olisikin bi- tai panseksuaali, niin hänellä on yleensä aina tietyt preferenssit sekä toisen henkilön kropan sisältöön että seksin sisältöön. Tykkääkö hän laittaa omaa uloketta reikään? Entä mihin reikään? Haluaako hän ottaa uloketta reikään? Mihin reikään? Jne. On naurettavaa ajatella, että sukupuolella ei olisi mitään merkitystä. Sillä on KAIKKI merkitys.

Olen itse transmies, jolle on tehty kaikki korjaushoidot, paitsi että päätin jättää jalkoväliremontin kesken sattuneista syistä (genitaalileikkaus on niin iso operaatio, että se tehdään parissa erässä ja itselleni eka erä oli sen verran hirveä kokemus, että päätin jättää homman toistaiseksi tähän). Olen siis nainen, jota lähdettiin muokkaamaan mieheksi. Näytän mieheltä ja kuulostan mieheltä, tissejä ei ole, mulla kasvaa parta, mutta jalkovälistä puuttuu oleellista materiaalia. Tuntuu siksi hullulta ilmoittaa, että olisin mies. Termiä transmies en halua käyttää sen epämääräisyyden vuoksi. Siksi käytän itsestäni sanaa cuntboy. Se on pornotermi ja tarkoittaa miestä, jolla on vagina. Vastaava termi naisesta, jolla on penis, on shemale tai dickgirl. Ikäväkseni näitä vaihtoehtoja vaan ei löydy nettisivuilta, ei edes niiltä, joilla on useita sukupuolivaihtoehtoja. Valtaosa transsukupuolisista kokee kyseiset termit äärettömän loukkaaviksi ja he suhtautuvat niihin valkohehkuisella apinanraivolla. Minusta se on turhaa skeidaa, sillä sana cuntboy kuvaa yksiselitteisesti sitä, mitä minä olen fyysiseltä ulottuvuudeltani. Se ei jätä mitään epäselväksi. Termin puuttumisen vuoksi olen nettisivuilla jättänyt sukupuoli-kohdan tyhjäksi ja siinä ei siis lue mitään. Harmillista.

Henry Laasanen on ihmetellyt blogissaan, että mihin väliin transsukupuoliset putoavat pariutumismarkkinoilla. Vastaus on, että ehdottomaan marginaaliin. Kaikenlaisille epämääräissukupuolille, kuten cuntboy, shemale/dickgirl, girlyboy, tomboy, androgyyni, herm yms. on oma vankka fanikuntansa, mutta hekin ovat marginaalia. Yleisillä pariutumismarkkinoilla transsukupuolisen asema on todella haastava ja itse en näe siihen oikein mitään ratkaisua. Kyse on vain siitä, että sun täytyy toivoa löytäväsi joku, jolle kelpaa fyysisesti epämääräinen yksilö ja jaksaa jatkaa etsintää. Valtaosa ihmisistä suhtautuu asiaan vähintään varauksella, iso osa inholla. Se jalkovälin sisältö nyt vaan on oleellista, eikä sille mitään mahda. Mahdotonta kumppanin löytäminen ei ole ja olen transpiireissä nähnyt transuja, jotka seurustelivat normihenkilön kanssa. On paljon ihmisiä, jotka sinuun tutustuttuaan alkavat suhtautua sukupuolivammaasi suvaitsevaisemmin ja lopulta hyväksyvät sen. Persoonallasi on todella paljon merkitystä. Esimerkiksi tapasin transmiehen, jolle ei ollut tehty jalkovälileikkausta ja hän seurusteli homomiehen kanssa. Kun ottaa huomioon, millaisia jäätäviä falloksenpalvojia homomiehet yleensä ovat, niin mielestäni tätä suhdetta voi pitää saavutuksena. Se on vähän kuin heteromiehellä olisi tyttöystävänä transnainen, jolle ei olisi tehty leikkausta eli hänen tyttöystävällään olisi penis. Kaikenlaisista pervo- ja alternativepiireistä on helpompi löytää marginaalista tykkäävää porukkaa, koska yleensä noissa porukoissa ei juuri perusheteroita liiku. Se on varmasti yksi syy, että miksi moni trans tai queer on ghettoutunut ihan kokonaan, eikä heillä ole mitään kontaktia valtaväestöön.

YHTEENVETO:
Voisitteko suvakit nyt olla vaan hiljaa ja mennä hoitoon, että me kaikki muut säästyisimme harhaisuudeltanne ja saisimme jatkaa normaalia elämää?

P.S: Olen käynyt sukupuolineutraalissa vessassa kahdesti, kerran homobaarissa Suomessa ja kerran ihan normiravintolassa Ruotsissa. Molemmilla kerroilla olin järkyttynyt. Miten kenellekään voi tulla mieleen edes läpällä esittää ajatus sukupuolineutraaleista suihkuista tai pukukopeista?

Tämä maailma on aivan sekaisin. Tämä on kuin näkisi painajaista ja huomaakin olevansa hereillä.

Translakiuudistus (osa 1)

Kuinka monta transsukupuolista tarvitaan vaihtamaan lamppu?
- Transsukupuoliset eivät vaihda sitä, vaan he korjaavat sen.

Joojoo, paskapuheet sikseen. Sosiaalisessa mediassa on kovasti ollut viime aikoina älämölöä translakiuudistuksesta. Olen törmännyt useita kertoja allaolevaan kuvasarjaan, joka yleensä esiintyy Amnestyn translakivetoomuksen sivulle vievän linkin kanssa, mutta kyseinen sivu on tällä hetkellä poistettu, joten en linkitä sinne.

Anteeksi, mutta nyt en ihan ymmärtänyt. Aikuisten oikeesti, mitä HELVETTIÄ mä just luin?

Vaaditaanko tuossa ihan oikeasti vakavalla naamalla, että kaikki transtutkimukset tulisi lakkauttaa ja henkilön pitäisi pystyä muuttamaan virallinen sukupuolensa omalla ilmoituksella eli tyyliin soittamalla lyhyen puhelun johonkin virastoon, että ”hei mä oon sit tästä päivästä lähtien sukupuolta x” ja homma olis niinq sillä selvä? Esitetäänkö tuossa, että kaikkien virallisten dokumenttien sukupuolimerkinnät ovat moraalisesti väärin ja henkilön tulisi saada aina väittää olevansa mitä tahansa sukupuolta milloin tahansa?

Takkiraudan erään kirjoituksen kommenttiosastolla on mielenkiintoinen keskustelu transtutkimusten välttämättömyydestä. Kommenteissa mainitaan mm. se, että tutkimusten eräs tarkoitus on seuloa sellaiset tapaukset, jotka eivät ole oikeasti transsukupuolisia, eivät kestäisi sukupuolenkorjausprosessia tai ovat toisenlaisen hoidon tarpeessa. Tämä on selitys, jonka olen itsekin virallisilta tahoilta saanut. Niille, jotka eivät tiedä: transtutkimukset tarkoittaa kuukausien mittaista psykiatrin ja erikoissairaanhoitajan yhteistyössä tekemää syväanalyysia potilaasta. Suomessa ei ole mahdollista saada mitään korjaushoitoja ilman, että sille ns. saa luvan tutkimuspaikasta (transklinikalta). Tämä pitää sisällään vastakkaisen sukupuolen etunimen ja henkilötunnuksen, kaikki hormonihoidot, kaikki leikkaukset yms. Hoidot voidaan evätä, mikäli psykiatri katsoo, ettei henkilölle voida niitä myöntää syystä x. Tiedän henkilöitä, joilta on hoidot evätty joskus, mutta lisätutkimusten jälkeen hoidot on myönnetty. Tähän voi mennä kuukausi tai vuosi. Joillekuille ei hoitoja myönnetä ollenkaan tai lisätutkimuksiin menee aikaa monta vuotta. Pääsääntöisesti jokainen perusterve yksilö pääsee tutkimuksista läpi. Aika moni transu on kuitenkin pihalla kuin lumiukko ja sekaisin kuin seinäkello. Tästä syystä itse tietoisesti vältän kontaktia toisiin transuihin, enkä reaalielämässä koskaan mainitse olevani transsukupuolinen. Takkiraudan kommenttiosastolla eräs henkilö mainitsee hyvän indikaattorin transujen selväpäisyydelle: jos hänellä on normaali etunimi, kuten Sari tai Niko, on hän normaali, mutta jos hänen nimensä on joku outo, niin häntä kannattaa välttää. Hyvä huomio ja voin vahvistaa, että pitää paikkaansa...

Itse sukupuolenkorjausprosessin läpikäyneenä ja noihin transtutkimuksiin osallistuneena voin sanoa, että homma ei ole mitään herkkua. Kyseessä on pitkäkestoiset psykiatriset tutkimukset eli siellä pengotaan koko elämäsi läpi ja siellä tökitään ja revitään sellaisia asioita elämässäsi, joista et välttämättä haluaisi keskustella tai joita et haluaisi ajatella. Luultavasti tämä on sitä ”nöyryyttävää tutkimusta”. Transsukupuolisuus on elämän ja kuoleman kysymys ja sitä se oli/on minullekin. Tuntuu maailmanlopulta, jos hoidot evätään, ja jokaisella transsukupuolisella on hirveä kiire saada hoidot. He eivät haluaisi odottaa yhtään ja vatvoa elämäänsä transklinikalla. Siinä ei välttämättä sitten itselle tule mieleen, että tämä maailma kantaa päällään kaikenkarvaista jengiä ja osalla heistä ei ihan oikeasti ole kaikki muumit laaksossa. Mitähän mahtaisi tapahtua, jos kuka tahansa saisi ryhtyä sukupuolenkorjaukseen naps vaan milloin sattuu mieleen juolahtamaan? On myönnettävä, että tietoni aiheesta ovat hyvin vajavaiset. Linkkaamallani kommenttiosastolla kuitenkin mainittiin, että aikoinaan sukupuolenkorjaushoidot olivat kokonaan pannassa vakavien väärinkäytösten vuoksi. Kaipa sellaista sitten oikeasti tapahtuu. Kannattaa muutenkin pitää mielessä, että sukupuolenkorjausprosessi ei ole mikään leppoisa huviretki, vaan kyse on kaunistelematta sanottuna siitä, että lääkkeillä ja kirurgin veitsellä henkilön ruumiista muokataan toisenlainen ja siitä tehdään sellainen, mikä se ei luonnostaan ole. Kun sanotaan, että hoidot ovat erittäin rankkoja, niin se todellakin pitää paikkaansa. Tätä asiaa ei voi paukuttaa liikaa. Lisäksi hommaan liittyy vakavan hoitovirheen riski, jopa kuoleman riski (nimimerkillä sain erääseen leikkaukseen liittyvän vakavan komplikaation, vuosin verta suihkuamalla ja piti soittaa piipaa-auto hakemaan). Sukupuolenkorjausprosessi on mielenterveydeltään tasapainoisellekin ihmiselle todella kova koettelemus, niin miten hommaan mahtaa reagoida tyyppi, jonka elämä on ihan palasina ja joka olisi pahasti sekaisin jopa ilman transsukupuolisuutta? Olen kuullut sellaistakin, että osalla ihmisistä on hyvin harhaiset käsitykset koko sukupuolenkorjausprosessista ja he kuvittelevat, että se on joku taikasauva, joka korjaa heidän koko elämänsä kaikki ongelmat ja he saavat sen jälkeen rikkautta ja rakkautta jne. eivätkä kykene suhtautumaan asiaan realistisesti ja ymmärtämään, että saattavat joutua ojasta allikkoon tai jopa entistä pahempaan kuseen.

Siispä aloin haistamaan palaneen käryä tässä translakiälämölössä.
Tiedän kaksi suomalaista transaktiivia, joilta on transklinikka evännyt hoidot, koska psykiatri katsoi heidän olevan psyykkisesti liian epätasapainoisia. Mahtaako olla tyypeillä oma lehmä ojassa, kun huutelevat siitä, että tutkimukset tulisi lakkauttaa ja sukupuoli pitäisi voida muuttaa omalla ilmoituksella? Yksi syy, miksi alkujaan perustin tämän koko blogin oli saada tervejärkisten transujen ääni kuuluviin näiden sekoboltsien kirkumisen alta. En oikeasti ole ikinä nähnyt (suomalaisessa) mediassa tai edes Internetissä transasioista puhuvaa henkilöä, joka käyttäytyisi kuin normaali fiksu ihminen ja puhuisi esimerkiksi turvallisuudesta ja vastuusta. Ne ovat aina näitä maailmankuvaltaan pikkasen vinksahtaneita yksilöitä huutosakkeineen. Voitte tutustua tyyppien ajatusmaailmaan esimerkiksi tässä blogissa tai tässä samalle tyypille kuuluvassa astetta häiriintyneemmässä blogissa.

Näissä translakiuudistusvetoomuksissa ei mainita, että miten transsukupuolisten hoitaminen sitten pitäisi hoitaa. Jos juridisen sukupuolensa pitää saada muuttaa omalla ilmoituksella (käytännössä miten?), niin mites nyt sitten kaikki hormonihoidot ja leikkaukset ja sellaiset? Pitääkö kenen tahansa saada saapastella sairaalaan ja sanoa, että haluan varata ajan leikkaukseen? Pitäisikö lääkkeitä voida ostaa ilman reseptiä?

En voi tarpeeksi paukuttaa, että TRANSSUKUPUOLISUUS ON SAIRAUS JA SITÄ ON MYÖS KOHDELTAVA SAIRAUTENA. Miksi se on sairaus? No kuule just siks. Miksi päivä ei ole yö? Ei ole normaalia tuntea kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen. Minulla on sairaus nimeltä transsukupuolisuus ja minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin opetella elämään asian kanssa. Tulen aina olemaan erilainen kuin muut ja muihin verrattuna epänormaali. Siitä ei saa normaalia mitenkään. Tämän asian toteaminen ei ole syrjintää tai mollaamista tai vihaamista. Se on vain toteamista. On täysin pähkähullu ajatus ja siten trollaukseen verrattava asia vaatia, että henkilön virallisen sukupuolen tulisi olla merkityksetön. Transkysymys ei ole ihmisoikeuskysymys, eikä se siten kuulu Setalle tai Amnestylle. Se on potilasasia ja kuuluu Potilasliitolle.

Mitä tulee siviilisäädyn muutoksiin ja sellaisiin, niin no... siten makaa miten petaa. Juuri se on osa henkilön vastuuta, että ymmärtää, mitä seuraa siitä, kun tuleekin vastakkaisen sukupuolen yksilöksi. Et voi enää olla sitä, mitä olit ennen, koska et enää ole sitä, mitä olit ennen. Jos esimerkiksi olet nainen ja parisuhteessa miehen kanssa ja muutat sukupuolesi mieheksi, niin olet homo ja sinun tulee olla tietoinen siitä, mitä ja millaista on olla homo. Asiaan saattaa liittyä varjopuolia ja nyt sait ne päällesi muuttumalla mieheksi. Miehenä olemiseen ylipäätään liittyy sellaisia puolia, joita naiseuteen ei liity. Ne kaikki eivät ole kivoja. Jos tämä tulee yllätyksenä, niin olikohan oma sukupuolenkorjaus koskaan edes mietitty loppuun asti? Lisäksi sukupuolenkorjaushoitojen sivuvaikutus on hedelmättömyys. Jos nainen aloittaa korjaushoidon mieheksi ja ottaa hormonia, niin häneltä loppuu kuukautiset parissa kuukaudessa kokonaan. Voidakseen aloittaa sukupuolenkorjauksen naiseksi täytyy miehen ottaa lääkettä, joka estää testosteronin vaikutukset. Se on eräänlainen kemiallinen kastraatio, joka nyt vaan kuuluu asiaan, koska sukupuolenkorjaus ei tee sinusta lisääntymiskykyistä vastakkaisen sukupuolen yksilöä. Turmelet alkuperäisen kroppasi, mutta et saa vastineeksi uutta normaalia kroppaa. Asia on niin ihan pelkistä teknisistä syistä. Ymmärsinkö oikein, että tuossa vetoomuksessa vaaditaan, että henkilön juridisen sukupuolen pitäisi saada olla, mitä henkilö haluaa sen olevan ilman, että henkilö on edes lähtenyt koko sukupuolenkorjausprosessiin? Eli että jos henkilö on nainen ja hän kokee olevansa mies, niin hän tuosta noin vaan voi vaihtaa juridisesti itsensä mieheksi ja olla yhä fyysisesti nainen?

Missä ihmeen maailmassa nämä tyypit oikein elävät? Sukupuoli on selkeä ja ratkaiseva fyysinen ja henkinen ominaisuus, jota ei vaan yksinkertaisesti voi tuosta vaan lakkauttaa tai tehdä merkityksettömäksi. Ei vaan VOI. Jos olet toista mieltä, niin olet ihan oikeasti ihan vitun sekopää. Ai miksikö? Kertoo aika paljon tästä maailmanajasta, että jollekulle ylipäätään tarvitsisi selittää, että miksi. Miksi päivä ei ole yö? Miksi lintu ei ole kala? Lisäksi tätähän olisi äärettömän helppoa väärinkäyttää kaikenlaisissa hämärissä tarkoituksissa.

Esimerkiksi tässä videossa asia saadaan sanavalinnoilla kuulostamaan paljon pahemmalta kuin mitä se oikeasti on. Mielestäni videon tyypeillä on pallo ihan hukassa. Ohessa vielä screencap kommentista eräässä asiaan liittyvässä keskustelussa. Tässä on ajauduttu sivuraiteille aivan tyystin.

Sanon vain sen, että tämä homotransvitunqueerälämölö on karannut täysin lapasesta ja tässä ei ole enää järjen, suhteellisuudentajun tai todellisuudentajun häivääkään.

P.S: Laajempaa yhteiskunnallista keskustelua tästä aiheesta haittaa huomattavasti se, että valtaosalla jengistä menee intersukupuolisuus ja transsukupuolisuus sekaisin. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa.
Intersukupuolisuus on fyysisen sukupuolen kehityshäiriö, missä henkilön fyysinen sukupuoli on epäselvä. Hänellä esimerkiksi saattaa olla oudosti kehittyneet sukuelimet tai jonkinlainen kromosomihäiriö (esim. hän on XY eli mies, mutta jostain syystä Y-kromosomi ei toimi lainkaan, joten hän on kehittynyt naiseksi).
Transsukupuolisuus on psykologinen häiriö, missä henkilö tuntee olevansa vastakkaista sukupuolta. Toisin kuin intersukupuolinen on transsukupuolinen henkilö normaali fyysisen sukupuolensa yksilö ja hänellä on normaalit, toimivat elimet sekä normaali hormonitoiminta. Ongelma on hänen päänsä sisällä.
Translakivouhotuksessa on kyse nimenomaan transsukupuolisista. Keskustelussa ei voida vedota vaikeasti määriteltävään sukupuoleen, koska transihmisen sukupuoli ei ole epäselvä.

Mitä transsukupuolisuus on ja miltä se tuntuu

//EDIT 21.2.2025: Huomioi, että tämä kirjoitus on vuodelta 2014. Olen sittemmin muuttanut käsityksiäni transsukupuolisuuskokemuksen pysyvyydestä, mahdollisista taustasyistä ja hoidosta.

Transsukupuolisuus on sukupuoli-identiteetin häiriö, mikä ilmenee siten, että henkilö kokee olevansa vastakkaista sukupuolta, kuin mitä oikeasti on. Kyseessä on puhdas päänsisäinen ilmiö eli transsukupuolisen henkilön fyysinen sukupuoli on selkeä ja hänellä on oman sukupuolensa toimiva kroppa ja toimivat elimet. Transsukupuolinen henkilö ei kuitenkaan koe kehoaan omakseen ja hänellä on hyvin voimakkaita tuntemuksia siitä, että hänen kehonsa on aivan väärä ja hän ei sovi siihen sukupuolirooliin, jonka mukaan hänen oletetaan elävän. Tästä käytetään nimitystä kehodysforia ja sukupuoliristiriita. Transsukupuolisuus on ICD-10 -tautiluokituksessa luokiteltu persoonallisuus- ja käyttäytymishäiriöiden joukkoon. Transsukupuolisuuden tarkka koodi on F64.0.

Transsukupuolisuus tuntuu siltä, kuin ylläsi olisi naamiaisasu, jota et kykene koskaan riisumaan. Tiedät itse, kuka olet ja millainen olet, mutta kukaan muu ei tätä näe eikä usko, vaikka yrittäisit selittää. Tuntemus siitä, kuka olet ja millainen olet, voi olla (ja yleensä onkin) hyvin voimakas, mutta sitten katsot peiliin ja näetkin jotain ihan muuta. Silloin aivot sanovat jursk. Tämä aiheuttaa hyvin ahdistavaa ristiriitaista tunnetta ja voi syvetä pahaksi ahdistuneisuudeksi tai masennukseksi. Et tiedä enää kuka tai mikä olet. Olet kokonaan kadottanut itsesi ja minuutesi. Itse tuijotin itseäni peilistä usein alasti ja yritin ymmärtää näkemääni. Aivot eivät mitenkään suostuneet ymmärtämään, että peilissä oleva henkilö olen minä. Ajatus tuntui täysin epätodelliselta. Koin, että peilistä katsoo vieras ihminen. Se oli äärettömän ahdistavaa. Siinä tuntee tulleensa ihan hulluksi tai olevansa jossain aineissa tms. kun kyllä se henkilö siellä peilissä kuitenkin olen minä. Mutta kun ei ole. Jne. Transsukupuolisuutta voisikin kuvata siten, että kyseessä on ilmiö, missä jokin kytkös aivojen ja mielen sekä kehon välillä on rikki. Sukupuolenkorjausprosessin jälkeen löysin varastostani vanhoja valokuvia itsestäni ja niiden katseleminen tuntui ihan uskomattoman oudolta. Se oli kuin olisin katsonut kuvia jostain toisesta ihmisestä ja koin, että tapahtumat, joihin kuvat liittyivät, ovat tapahtuneet jollekin toiselle ihmiselle. Kuvissa oleva henkilö ja tapahtumat eivät ole osa minua tai menneisyyttäni. Minun menneisyyteni ennen sukupuolenkorjausta on silkkaa tyhjyyttä ja mustaa.

Itselleni oli tyypillistä kokonaan unohtaa, että olen nainen. Tuntemus siitä, että olen mies, oli niin voimakas, että se oli minulle todellisuutta. Harrastin muotia ja rakastin miesten pukuja, kravatteja yms. ja halusin käyttää niitä. Olin kerran työpaikan tyttöporukassa ja selitin heille innoissani, millaisia pukuja olin nähnyt kauppojen ikkunoissa ja näytin kuvia ostamastani miestenmuotilehdestä ja selitin, että tuollaisia minäkin haluan. Muut katsoivat silmät pyöreinä ja yksi tokaisi: ”Mutta sinähän olet nainen!” Huudahdus oli kuin isku naamaan ja totesin pettyneenä itselleni, että ainiin, niinpäs olenkin. Koin vastaavia tilanteita ihan jatkuvasti. Koin voimakasta vetoa miesten vaatteita kohtaan ja olisin halunnut käyttää pelkästään niitä. Aiheutin vaatekaupoissa hämminkiä ja koin monia vaivaannuttavia tilanteita, kun sovittelin miesten vaatteita miestenvaateosastoilla, pyysin myyjiä mittaamaan itseni, jotta osaisin valita oikean koon, kyselin mittatilausvaatteista yms. Myyjät usein katsoivat minua kuin ajatellen, että onko tämä joku piilokamera. Koin tilanteista voimakasta häpeää, joka syveni ahdistukseksi, sitten masennukseksi. Kyseessä oli kuitenkin minulle hyvin tärkeä asia, jonka koin voimakkaasti omakseni, mutta joka muiden mielestä oli jotenkin väärin, koska minun olisi kuulunut käyttäytyä toisin. Luulin pitkään olevani transvestiitti, koska nimenomaan vaatteet olivat minulle tärkeitä. Ihailin erään elokuvan miespuolista hahmoa, joka oli (ja on edelleen) minulle voimakas tyyli-ikoni ja otin hänen vaatteistaan mallia paljon. Esimerkiksi piirsin itsestäni kuvia hänen vaatteissaan. Vasta sitten, kun ymmärsin, että en haluakaan pukeutua niinkuin hän, vaan haluan OLLA hän, tajusin, että en ole transvestiitti.

Pahinta onkin juuri se, että ympäristö olettaa sinun käyttäytyvän tietyllä tavalla. Itse toimit tavalla, mikä on sinulle luonnollista ja sitten ympäristö on sitä mieltä, että toiminnassasi on jotain outoa ja niin ei saisi tehdä. Tai sitten ympäristö hämmentyy siitä, kun toimitkin tavalla, mitä se ei osannut odottaa. Esimerkiksi itselleni tuli valtava ongelma parisuhteen löytämisestä. Olen aggressiivinen ja määrätietoinen henkilö, joka luonnollisesti asettuu johtajan rooliin. Kuvittele mustavalkoisten elokuvien miespäähenkilöitä, niin ymmärrät, millainen persoona olen. Homma pätee myös petipuuhiin eli asetun luonnollisesti toimijan rooliin ja saan kiksit nimenomaan dominoinnista. Minä panen. Minua ei panna. Piste. Innostuin yhdessä vaiheessa deittailemaan miehiä netin kautta. Olin tehnyt jo deitti-ilmoituksessani selväksi, että koen jonkinasteista sukupuoliristiriitaa ja että olen dominoiva, ja miehet olivat sanoneet tämän olevan ok. Se ei sitten kuitenkaan ikinä mennyt heille kaaliin ja he automaattisesti olettivat minun olevan alistuva ja odottavan heidän johtavan minua. Ilmeisesti ajatus top/dom -naisesta oli vaan yksinkertaisesti mahdoton. Päädyin moniin hyvin ikäviin tilanteisiin, joiden seurauksena ymmärsin lopullisesti, että en voi elää naisena. Samana vuonna tein päätöksen sukupuolenkorjausprosessiin lähtemisestä.

Transsukupuolisuus on sitä, että yrität kirkua maailmalle naamiaisasusi takaa, mutta maailma ei koskaan kuule. Vaikka selittäisit ihmisille, että miten tunnet, niin he eivät loppupeleissä koskaan ymmärrä. Transsukupuolisuus aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta ja hulluksitulemisen tunnetta. Masennus ja jopa itsetuhoisuus ovat transsukupuolisilla erittäin yleisiä. Ahdistuksen sietokyky vaihtelee yksilöstä toiseen. Jotkut se lamaannuttaa ihan täysin ja he eivät kykene normaaliin elämään, kuten käymään töissä tai koulussa, tai tapaamaan ihmisiä. Eräs henkilö raportoi, että ei pysty edes käyttämään julkisia vessoja tai soittamaan puhelimella. Toiset yrittävät sopeutua ja kestää ja kykenevät käymään töissä, mutta kärsivät jollain tasolla ihan jatkuvasti. Joillakuilla kestää kauan tajuta, että mistä heidän tuntemuksensa johtuvat, kun taas jotkut tietävät jo ala-asteiässä. Tiedän useita henkilöitä, jotka yläasteelle mennessään alkoivat samantien esiintyä vastakkaisen sukupuolen edustajana, käyttivät vastakkaisen sukupuolen pukuhuoneita yms. ja saattoi olla jopa niin, että koko koulussa kukaan ei tiennyt henkilön todellista sukupuolta. Tällaiset henkilöt hakeutuvat sukupuolenkorjausprosessiin jo alle 20-vuotiaina. Itse lukeudun ryhmään, joka yrittää sopeutua, mutta sitten huomaa, että asioista ei vaan tule mitään. Itse en koskaan edes yrittänyt esiintyä poikana kouluaikoinani ja olin 20-30 -ikävuosien puolivälissä hakeuduttuani hoitoon. Lukioiässä pakenin sateenkaaripiireihin ja yritin määritellä itseäni seksuaalisen suuntautumisen kautta. Yhdessä vaiheessa julistauduin lesboksi, mutta sateenkaarihommat jäivät ymmärrettyäni, että en koe olevani lesbonainen, vaan heteromies. Näillä kahdella on aika iso ero. Joillakin ihmisillä ei koskaan riitä rohkeus sukupuolenkorjauksen aloittamiseen tai edes avoimeen kaapistatuloon. Sukupuolenkorjaus vaatii erittäin paljon rohkeutta, sillä lähipiirin vastustus tai hämmennys voi olla todella suurta. Olen itse kuullut kaikista hirveimmät kommentit omalta äidiltäni ja olinkin aikoinaan satavarma, että sukupuolenkorjaus tulee katkaisemaan välit vanhempiini kokonaan. Olen kuitenkin niin vahva luonne, että olin valmis moisen kestämään. Moni muu ei kykenisi samaan koskaan.

Transsukupuolisuudesta ei voi parantua eikä siitä voi ”eheytyä”. Ainoa keino hoitaa transsukupuolista ihmistä on helpottaa hänen kehodysforiaansa sukupuolenkorjaushoidoilla. Transsukupuolisuudesta ei pääse koskaan eroon. Kyseessä on elinikäinen sairaus. Transsukupuolisuuden oireet alkavat jo pienenä lapsena ja transsukupuoliset tyypillisesti raportoivat tunteneensa kehodysforiaa ja sukupuoliristiriitaa niin kauan kuin muistavat. Vaikka itse olin sellainen, joka yritti sopeutua, niin asia aiheutti sosiaalisia ongelmia jo päiväkoti-iässä. Koin ns. poikien jutut omikseni ja suhtauduin tyttöjen leikkeihin, leluihin yms. samanlaisella inholla kuin kuka tahansa pikkupoika. Tykkäsin autoista, dinosauruksista ja tappeluleikeistä. Vihasin nukkeja ja kotileikkejä ja koin ne hyvin häpeällisiksi. Mekon pukeminen oli myrkynjuontia ja äitini lakkasikin jo varhain yrittämästä pukea minua mekkoon. En voinut ymmärtää, miksi kukaan voisi tyttömäisistä jutuista tykätä, ja koin valtavaa, hallitsematonta vihaa siitä, että minun oletettiin näistä tykkäävän. Yritin mm. pakottaa naapurin tyttöjä lopettamaan nukkeleikit. Koin, että tytöt saavat minut näyttämään typerältä ja nämä vihantunteet purkautuivat suoranaisena misogyniana. Vihasin tyttöjä ja naisia sekä naiseutta ylipäätään. Koin, että tytöt/naiset ovat huonompia ihmisiä kuin pojat/miehet ja kaikki tyttöjen/naisten mielipiteet, harrastukset yms. olivat automaattisesti huonompia kuin poikien/miesten. Yläasteen alkuaikoina löysin netin keskustelufoorumit ja esiinnyin niillä aina poikana, koska koin, että jos joku saa tietää, että olen tyttö, niin sanomiseni tulkittaisiin heti tyhmiksi. Poikien joukkoon en tullut koskaan hyväksytyksi eivätkä pojat ottaneet minua mukaan leikkeihinsä, joten päädyin vihaiseksi yksinäiseksi angstipalloksi. Pääsin irti misogyniasta lopullisesti vasta ymmärrettyäni, että olen trans, aloitettuani sukupuolenkorjaushoidot ja saatuani sitä kautta etäisyyttä naiseuteen.

Mikä aiheuttaa transsukupuolisuuden? Muistelisin lukeneeni useita teorioita, mutta mitään virallista kantaa ei taida olla. Se johtuu siitä, että Virallinen Totuus on sitä mieltä, että miesten ja naisten aivoissa ei ole eroja ja on pahaapahaa seksismiä moista väittää. Miesten ja naisten aivojen eroista on kuitenkin olemassa tieteellistä dataa ja tutkimukset osoittavat, että homojen ja lesbojen aivot muistuttavat vastakkaisen sukupuolen aivoja. Esimerkiksi Allan ja Barbara Pease ovat omistaneet aiheelle kokonaisen luvun kirjassaan Hormonien sota (Why men don't listen and women can't read maps). He esittävät kirjassa hormoniteorian, jonka mukaan käy joskus niin, että sikiö saa joko liikaa tai liian vähän testosteronia tietyssä kehitysvaiheessa. Jos poikasikiö saa normaalia vähemmän testosteronia, hänestä tulee homo, ja jos hän saa testosteronia huomattavasti vähemmän, hänestä tulee transnainen. Jos tyttösikiö saa testosteronia normaalia enemmän, hänestä tulee lesbo, ja jos hän saa testosteronia huomattavasti enemmän, hänestä tulee transmies. Kirjoittajat kertovat kirjassa tavanneensa Venäjällä tiedemiehiä, jotka tekevät laittomia ihmiskokeita. Tiedemiehet olivat onnistuneet keinotekoisesti luomaan homoja ja transuja säätelemällä sikiön estrogeenin ja testosteronin saantia. Tämän teorian mukaan siis transsukupuolisuuden juuret ovat biologiassa ja transsukupuolisella ihmisellä on vastakkaisen sukupuolen aivot. Transsukupuoliseksi tai homoksi synnytään ja asiaan ei vaikuta kasvatus tai lapsuuden olosuhteet.
Linkkivinkki: Kirjan alkuperäinen englanninkielinen versio löytyy netistä (pdf).

Transsukupuolisuus on psyykkinen (psykofyysinen?) sairaus, jota tulee hoitaa lääketieteellisesti. En usko sukupuolen monimuotoisuus -hömppään. Se on juuri sitä itseään eli hömppää. Ei kukaan normaalilla järjellä varustettu ihminen voi väittää, että on normaalia tuntea olevansa vastakkaisen sukupuolen yksilö. Ei kukaan voi väittää, että tekstissä aiemmin kuvaamani tuntemukset ovat normaalia. Transsukupuolisuus on hyvin rankka ja kokonaisvaltainen sairaus, jonka hoidot ovat myös erittäin rankkoja. Hoidoissa on rumasti suoraan sanottuna kyse siitä, että henkilön ruumista muokataan, leikellään ja mutiloidaan sellaiseksi, jollainen se ei luonnostaan ole, jotta siitä saadaan mahdollisimman lähelle sellainen, jollainen henkilö päänsä sisällä sen kuvittelee. Muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole olemassa. Itsellenikin transsukupuolisuus oli elämän ja kuoleman kysymys, sillä ahdistus ja masennus kehittyivät niin pahoiksi, etten vaan pystynyt jatkamaan elämää entisenlaisena. En vieläkään halua edes ajatella sitä, millainen olin ennen korjaushoitoja. Tuli valvottua monta yötä, kun pelkäsin, että minulle ei myönnettäisi hoitoja, ja kerkesin pyöritellä vaikka mitä skenaarioita päässäni. Olin valmis uhraamaan sukupuolenkorjauksen puolesta ihan kaiken, kaikki rahani, kaikki ihmissuhteet, perheeni... Mikäli hoitojen saaminen olisi edellyttänyt kaikista näistä luopumista (suhteiden katkeaminen perheeseen ja meneminen hoitoon toiselle puolen maailmaa tms.), niin olisin tehnyt niin. Ajattelin, että jos en saa hoitoja, tapan itseni. Olen vieläkin sitä mieltä, että jos en olisi saanut hoitoja, niin olisin tappanut itseni. Voin vaan olla iloinen siitä, että satuin syntymään sellaiseen maailmanaikaan, jolloin sukupuolenkorjaus on teknisesti mahdollista, ja sellaiseen maahan, missä sukupuolenkorjaus on laillista. Onneksi transsukupuolisuus on harvinainen sairaus ja tästä ei loppupeleissä joudu kärsimään kauhean moni.

Ohessa erään transmiehen piirtämä ”identiteettikartta”, missä hän tarkastelee sukupuoli-identiteettiään. Voin useassa määrin samaistua.

Kuvan lähde: Susi sorakuopassa
Jaahas, mitäs nyt sitten korjaushoitojen jälkeen? Olenko mies? Tuntemukseni siitä, että olen mies, ei ole kadonnut tietenkään mihinkään ja tunnen voimakkaasti olevani mies, haluan olla mies, elää miehen elämää, tulla kohdelluksi miehenä sekä samaistun voimakkaasti miehiin. Usein sanotaan, että transsukupuolinen henkilö tietää, miltä tuntuu olla sekä mies että nainen, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Naiset ovat aina olleet minulle tuntematon maa ja minulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä, miltä tuntuu olla nainen. Opin ymmärtämään naisia vasta luettuani monta sukupuolieroista kertovaa kirjaa. Mutta en tiedä myöskään, miltä tuntuu olla ”oikea” mies, koska en mm. koskaan kasvanut poikana tai miehenä. Tiedän ainoastaan, miltä tuntuu olla trans. Oikea mies en ole vieläkään, eikä minusta sellaista koskaan tule, koska ei minun XX -kromosomeistani saa XY:tä mitenkään. En siksi koe olevani oikeutettu kutsumaan itseäni mieheksi. Olen suoraan sanottuna nainen, joka on helvetin sekaisin päästään. Minuun sattuu sanoa tämä, koska tunnen niin voimakkaasti olevani mies. Tosiasioille ei kuitenkaan voi yhtään mitään ja minulle kävi paska säkä, kun synnyin transsukupuoliseksi. Voin vain pyytää, että toiset kunnioittaisivat identiteettiäni, vaikka en heiltä mitään sen suurempaa ymmärrystä voikaan vaatia. Minulle riittää, että 1) minua ei kivitetä tästä hyvästä 2) sukupuolenkorjaus on laillista.

Toivottavasti sain tässä selvennettyä transsukupuolisten sielunmaisemaa. En ole koskaan onnistunut tyhjentävästi selittämään, miltä tuntuu olla trans. Tämän kirjoituksen kielikuvat ovat monen vuoden pohdinnan tulos.

Syrjinnästä

//EDIT 21.2.2025: Jotkut ihmiset saattavat kokea tämän kirjoituksen loukkaavana. Haluan siksi tähdentää, että tämä on minun kokemustani. Jos oma kokemuksesi on erilainen, niin voit kertoa siitä kommenteissa.



Tulin minä kaapista ulos
ja arvaa, mikä oli lopputulos?
Sanoi mulle töissä pomo:
”Painu täältä vittuun, homo!”
Mediasta saa jatkuvasti lukea, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjitään koulussa ja työelämässä. Organisaatiot jaksavat aina vaan kampanjoida syrjintää vastaan (esim. Syrjinnästä vapaa alue) ja luennoida aiheesta telkkarissa ja radiossa.

Oma kokemukseni on, että syrjintä on äärettömän harvinaista. Itse en ole koko ikänäni kokenut syrjintää sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi koulussa tai työelämässä tai nähnyt, että jotakuta toista olisi syrjitty samasta syystä. Päinvastoin, ihmiset ovat olleet äärettömän ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Tulin itse aikoinaan varsin näyttävästi ulos kaapista työpaikalla ja vastaanotto oli niin lämmin, etten ollut parhaimmissa unelmissanikaan odottanut sellaista. Olin mediasta lukenut kaikenlaisia kauhutarinoita ja olin varautunut sietämään lokaa. Olin kertakaikkiaan hämmästynyt, kun lokaa ei tarvinnutkaan sietää lainkaan. Muutamassa tapauksessa ulostulo jopa lisäsi joidenkin ihmisten kiinnostusta minua kohtaan. Useassa työpaikassa on myös ollut avoimesti homoja ihmisiä ja he ovat aina olleet hyvissä väleissä muiden kanssa ja osa työyhteisöä kuin kuka tahansa muukin. Homoja on ollut myös manageritasolla, eikä omaakaan ylenemistä ole transsukupuolisuus haitannut. Olen tullut kaapista ulos myös muualla, esim. koulussa ja lääkärissä, ja kaikkialla vastaanotto on ollut yhtä hyvä. Ainoat järkyttyneet kommentit ovat tulleet perheeltä sekä pitkäaikaisilta tuttavilta.

Kokemukseni vuoksi nämä syrjintään liittyvät kannanotot ja kampanjat tuntuvat ihan suoranaiselta valehtelulta ja tyhjältä paniikinlietsonnalta. Viime kesänä töissä ollessani aamuradiossa tuli pitkä keskusteluohjelma, missä haastateltiin jotain sateenkaariaktiivia (en muista kuolemaksenikaan nimeä) ja hän höpisi ummet ja lammet siitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjitään ihan jatkuvasti ja syrjintä on ongelma. Ohjelman kuuli moni muukin työntekijä ja meille syntyi keskustelu aiheesta. Kaikkien kokemus aiheesta oli samanlainen kuin itselläni: syrjintää ei vaan yksinkertaisesti ole olemassa ja kukaan ei ollut sitä koskaan nähnyt.

Ihmisten asenne seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on pääsääntöisesti positiivinen. Se ei välttämättä ole heille mikään sydämenasia, koska se ei heitä henkilökohtaisesti kosketa, mutta eipä heillä ole mitään sitä vastaakaan. Valtaosan asenne homoutta kohtaan on sellainen, että rakkaus on rakkautta ja se on aina kaunis asia sukupuolesta riippumatta. Ihmisten suhtautuminen transsukupuolisuuteen on hankalampi jo pelkästään siitä syystä, että transsukupuolisuus on ilmiönä huomattavasti harvinaisempi ja iso osa ihmisistä ei ole koskaan kohdannut transsukupuolista. Voi olla, että heidän kaikki tietonsa aiheesta perustuu sketsiohjelmiin ja elokuviin ja näistä kumpikin on tiedonlähteenä erittäin kyseenalainen. Oma kokemukseni on, että kun ihmiset huomaavat, että kyseessä onkin täysin todellinen ilmiö ja transsukupuolinen henkilö on asiasta vakavissaan, niin alkuhämmennyksen jälkeen he alkavat suhtautua positiivisesti. Tämä pätee myös sellaisiin, jotka ovat aiemmin saattaneet tyrmätä sukupuolenkorjauksen täysin. Esimerkiksi omassa perhepiirissäni on voimakkaasti uskonnollinen henkilö, joka vuosia paasasi homojen ja transujen synnillisyydestä. Lähtiessäni sukupuolenkorjausprosessiin tiesin hänen kantansa asiaan ja välttelin häntä tahallani pari vuotta, kunnes jouduin äkisti hänen kanssaan tekemisiin. Hän oli kuullut asioistani vanhemmiltani ja oli minua kohtaan äärettömän ystävällinen. Hän käytti minusta heti uutta nimeäni, halasi minua ja sanoi olevansa onnellinen puolestani.

Kaikista inhottavimmin transsukupuolisuuteeni ovat suhtautuneet – ylläripylläri – homot. Tulin aikoinaan kaapista eräässä harrastusyhteisössä, mihin olin kuulunut vuosia ja mistä tunsin todella paljon ihmisiä. Näistä valtaosa oli homoja tai biseksuaaleja. He suhtautuivat minuun avoimen vihamielisesti ja koin ilmapiirin niin ahdistavaksi, että lakkasin kokonaan käyttämästä erästä yhteisön internetkeskusteluryhmää, missä olin ollut aktiivinen päivittäin monen vuoden ajan. En koskaan palannut sinne takaisin. Tämä kokemus murensi näkemykseni sateenkaariyhteisöstä. Liikuin vuosia kiinteästi sateenkaariporukoissa ja välttelin perusheteroita. Olin myös Setan jäsen. On julkinen salaisuus, että homojen keskuudessa misogynia ja heterofobia ovat yleisiä. Homot osaavat olla pahempia mulkkuja naisia ja heteroita kohtaan kuin mikään muu ryhmä tai mitä heterot voivat ikinä olla homoja kohtaan (jos jotain islamisteja ei lasketa). Myös lesbonaisten viha miehiä kohtaan on samansuuntaista. En tiedä tarkalleen, mikä transsukupuolisuudessani oli homoista pahaa, mutta osa homoista ottaa mieheyden jonain pyhänä asiana, joten ehkä se, että nainen (=huonompi ihminen) yrittää olla mies, oli heistä hirveääkamalaa. Sateenkaarijengi ei ole oikeasti yhtään suvaitsevaista. He ainoastaan parkuvat ymmärrystä ja erivapauksia toisilta, mutta eivät ole valmiita osoittamaan näitä itse. Olen kuullut itseäni paljon nuoremmilta tutuiltani niinkin hulluja juttuja, että koulussa jo yläaste- ja lukiotasolla on muotia olla homo tai bi ja joku muu kuin cis-sukupuolinen. Heteroina tuttuni olivat saaneet kuulla huutelua, että miksi jaksat olla tuollainen tylsä hetero. Ikäänkuin heteroudessa ja cis-sukupuolisuudessa olisi jotain vikaa tai pahaa. Tämä suvaitsevaisuushömppä on riistäytynyt käsistä, kun ihmiset unohtavat, että heterous ja cis-sukupuolisuus ovat myöskin seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti, jotka eivät riipu henkilön valinnasta, ja näitä tulee suvaita siinä missä mitä tahansa muutakin.

Häivyttyäni sateenkaariporukoista lähdin tutustumaan perusheteroihin useaa eri reittiä ja en ole tähänkään päivään mennessä saanut kertaakaan syrjintää osakseni heidän suunnaltaan. Perusheterot ovat suhtautuneet minuun paljon avoimemmin kuin homot koskaan ja nykyään liikun paljon mieluummin heidän kanssaan. Media on aivan turhaan mustamaalannut heterot sekä pelotellut nuoria homoja ja transuja syrjinnällä.

Tästä päästäänkin siihen kysymykseen, että miksi kyselyissä iso osa sateenkaarijengistä kertoo kokevansa syrjintää. Esimerkiksi Sisäasiainministeriön tutkimuksessa vuonna 2010 selvisi, että kolmasosa nuorista raportoi kokeneensa syrjintää. Tämä on kuitenkin täydessä ristiriidassa sen kanssa, että mitä olen itse kuullut ja nähnyt. Kuten yllä selitin, syrjintää kokeekin hetero, koska ei-heterous on muotia. Oma teoriani on, että iso osa sateenkaarijengistä on aivan yliherkkää ja alkaa parkua ihan typeristä pikkuasioista. He ovat kyvyttömiä ymmärtämään, että kaikki ihmiset eivät ole sellaisia kuin he ja ajattele niinkuin he, vaan ymmärtämisen tulee olla molemminpuolista ja molempien osapuolten tulee kyetä avoimeen ajatteluun ja keskusteluun. Iso osa sateenkaarijengistä elää jossain omassa homonpinkissä kuplassaan ja on täysin kyvytön näkemään sen ulkopuolelle. Tämä lisäksi yleensä yhdistyy huonoon huumorintajuun. Joku kun vähän heittää läppää, niin yhyybyää syrjintää ja haukkumista. Todellisuudessa kaikki ihmiset joutuvat kokemaan läpänheittoa milloin mistäkin aiheesta. Joskus läpänheitto voi olla aika rankkaakin. Se on kuitenkin (valitettavasti?) melko normaalia sosiaalista elämää.

Perusheteroiden kanssa on yleensä se haaste, että he ovat pitkälti tietämättömiä, jopa täysin tietämättömiä, kaikista sateenkaariasioista. Heille joutuu selittämään sellaisia juttuja, jotka ovat itsellesi selvää pässinlihaa ja tämä voi tuntua turhauttavalta. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että he eivät ole missään nimessä pahantahtoisia. Heidän todellisuutensa on vaan erilainen kuin sinun. Heidän maailmassaan miehet on miehiä ja naiset naisia ja that's it. Jotkut perusheterot eivät ole koskaan joutuneet tekemisiin kenenkään queer-henkisen kanssa, heidän tuttavapiirissään ei välttämättä ole ketään homoa ja he yleensä eivät ole koskaan kohdanneet transsukupuolista. Heistä moni tuntuu ajattelevan, että transsukupuolisuus on joku vitsi ja leffajuttu ja he ovat aidosti hämmästyneitä, kun kohtaavatkin oikean transun reaalielämässä. He eivät tiedä, miten transuun tulisi suhtautua ja mitä hänelle uskaltaa sanoa tai mitä häneltä uskaltaa kysyä. He saattavat olla äärettömän kiinnostuneita, mutta eivät uskalla lähestyä. Sitten, kun he uskaltavat lähestyä, niin he kysyvät yleensä aina samat kysymykset, jotka voivat tuntua suorastaan typeriltä. Ensimmäinen kysymys on, että onko sinulla penis ja voiko sen koon valita. Itseäni alkuaikoina ärsytti hirveästi se, että ketään ei tuntunut kiinnostavan, että miltä transsukupuolisuus tuntuu, vaan kaikkia kiinnosti vaan sukuelimeni. Lisäksi sukupuolenkorjausprosessin kulku ja vaikutukset ovat heille täysin tuntematon asia. He saattavat kysellä, että muuttuuko seksuaalinen suuntautumisesi ja voitko jatkaa nykyisen kumppanin kanssa vai koetko hänen olevan väärää sukupuolta yms. He eivät myöskään ymmärrä, että sukupuolenkorjaus ei muuta ihmisen luonnetta tai kiinnostuksenkohteita ja ihmettelevät, että voiko käydä niin, että henkilö, joka ei aiemmin tykännyt autoista, alkaisikin tykätä autoista yms. He eivät kysele tällaisia ollakseen sinua kohtaan inhottavia, vaan yrittävät ymmärtää, mistä tässä on kyse. Jos vastailet vilpittömästi ja olet avoin, niin he yleensä hyväksyvät sinut sen sukupuolen edustajana, minä haluatkin tulla hyväksytyksi. Itselleni kävi näin työpaikalla ja pääsin heteromiesten äijäporukoihin, vaikka kyseiset tyypit olivat tunteneet minut naisena pari vuotta.

Kokemusteni perusteella uskallan väittää, että kaikki syrjintätapaukset ovat harvinaisia yksittäistapauksia. Ne tulisi jättää omaan arvoonsa ja median tulisi lopettaa mässäilemästä niillä. Maailmaan mahtuu vaikka mitä kökköä ja kaikkien kanssa ei tule koskaan toimeen, joten älä hemmetissä oleta, että koko maailman tulee rakastaa ja ymmärtää sinua, koska olet homo tai trans. Mitäs jos koettaisit välillä itse ymmärtää maailmaa ja ottaisit ne homonpinkit lasit pois silmiltäsi?