********
ONKO TRANSLIIKE KULTTI?
Minusta tämä on pohtimisen arvoista, sillä olen nähnyt kuinka lahkoihin joku sekoaa ja tämä on kyllä lahko, ei ehkä uskonnollinen siinä mielessä, mutta ihan puhdas lahko. Ja sitä se on myös lahkomittareilla ja vielä erittäin vaarallinen sellainen. Kulttimaisuutta löytyy monista kohtaa, käytän tässä ihan Uskontojen Uhrien Tuki ry:n listaa, mistä voi pohtia kuinka paljon yhtäläisyyksiä tähän muodostuu.
Liike on kansainvälinen, joten siinä liikkuu satoja miljoonia rahaa. Esimerkiksi puberteettiblokkereiden, naisten endometrioosilääkityksen, myynti on moninkertaistunut kun valtiot ostavat niitä lasten ”terveydenhuoltoon”. Kun WHO ja YK suosittelee, ei ole väliä, ettei tiedetä oikeasti edes, mitä kaikkea ihmisen normaalin kehityksen estäminen tekee. Sukupuolen kehityshän ei vaikuta pelkästään sukuelimiin, seksiin tai lisääntymiseen vaan sukupuolihormonit ja puberteetti vaikuttaa mm. aivojen, lihaksiston, pituuden, sisäelinten, keuhkojen, sydämen, luuston tiheyden ja nivelten kehitykseen.
On syytä epäillä vahvasti, että raha tähän ainakin liittyy, vahva poliittinen valta sekä järjestäytyneisyys ja moniulotteiset lonkerot. Mikä tämän liikkeen todellinen alkuperä on, on vaikea tietää, ottaen huomioon millä volyymilla se tehtailee pseudotiedettä esim. internettiin. Mutta kun miettii tätä vaikutusvaltaa mikä tällä transaktivismiliikkeellä on, se on älytön.
Olen pitänyt tätä kulttimaisena ja olen alkanut epäillä johtaako sitä kultti oikeasti vai vaan rahakultti. Resurssit tuskin riittää tavallisella pulliaisella koskaan saamaan selville, mutta nämä Suomenkin transaktivistit vaikuttavat olevan pelkkiä pelinappuloita. Tässä koko liikkeessä ei ole kenenkään terveydestä ja hyvinvoinnista kysymys, eikä edes transsukupuolisista. Sen huomaa jo siitä, että ”väärien” transsukupuolistenkin suut tukitaan: kuinka voi olla transsukupuolisten asialla, kun on valmis heittämään heidät junan alle eri mielipiteistä?
"Uskon vapaus sallitaan kunhan uskot, kuten me sanellaan."
Tässä kohtaa, kun tätä listaa tarkastelee, "johtajan" tilalle voi vaihtaa useammin ”aatteen” mutta epäilen että näissä järjestöissä toimii juuri (monen näkyvimmän aktivistin kaltaisia) joko mielenterveysongelmaisia tai narsistisia henkilöitä jotka julistautuvat ylijumaliksi ihmisoikeuksien (aatteen) puolesta ja heiltä sitten kysytään neuvoa ja opastusta.
Tässä kuitenkin listaa mihin saa tutustua. Sivuilla on nämä kohdat ja laitan tuohon omia huomioita kohtien jälkeen.
”Amerikkalainen psykoterapeutti Steven Hassan esittelee kirjassaan Combatting cult mind control esimerkkien avulla vaikutusjärjestelmää, jota Hassan kutsuu henkiseksi kontrolliksi (mind control). Jos uskonnollinen yhteisö pyrkii vaikuttamaan jäseniinsä näiden vaikutusjärjestelmien avulla, on syytä huolestua. Tämän vaikutusjärjestelmän ja henkisen kontrollin neljä vaihetta ovat:
1. käytöksen valvonta (Toteutuu niin ettei riitä, että olet muka transmyönteinen. Sinun on oltava liittolainen. Sinun ei tarvitse ajatella, koska kaikki vastaukset löytyvät aatteesta.)
2. ajattelun valvonta (On yksi ainoa totuus ja mielipide, kaikki muu on fobiaa ja äärioikeistolaisuutta. Todellisuus tulkitaan. Kaikki hyvä on aatteessa.)
3. tunteiden valvonta (Käyttää syyllistämistä ja pelottelua.)
4. informaation valvonta (Estää oikean informaation, kaikki tieto saadaan yhteisön omista julkaisuista: transaktivistit vääristelevät tiedettä ja tutkimuksia jne...)
Jokainen elementti vaikuttaa toisiinsa. Jos esimerkiksi pystyt muuttamaan ihmisen käyttäytymistä, hänen ajattelunsa ja tunteensa pyrkivät muuttumaan vastaavasti, koska ihminen pyrkii luontaisesti välttämään tekojensa ja ajatuksiensa välistä ristiriitaa (Hassan 1988, 59-67).”
Onko siis syytä huoleen, jos katsotaan 16 kohdan lista? Jos järjestö saa jokaisesta pisteitä 1-5 voidaan laskea kuinka vaarallinen se on. Sanan johtaja tilalla pääosin Aate.
1. Sisäinen kontrolli: miten paljon yhteisö määrää jäseniensä henkilökohtaisista asioista, jäsenen velvollisuus raportoida tekemisistään ylemmässä asemassa oleville.Tästä en tiedä, mutta ainakin sisäinen valvonta toimii nettisivujen valvontana, ryhmämobbauksina ja twitterhyökkäyksinä. Ilmeisesti jokaisella on velvollisuus valvoa näitä ja ilmoitella näistä.
2. Johdon autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä.Aate on täysin erehtymätön. Transaktivistijohtajat ovat täysin erehtymättömiä.
3. Opillinen dogmaattisuus: todellisuuskäsityksen ja oppien jäykkyys. Suvaitsemattomuus erilaista ajattelua kohtaan. Kuinka pitkälle oppi ajattelee jäsenen puolesta tarjoten valmiit mielipiteet.Mikä suvaitsevaisuus erilaista ajattelua kohtaan? Transaktivismi ei suvaitse edes TIEDETTÄ mikä ei ole mitään asennetta. Kaikki nämä hokemat ovat kuin mantroja, mitä aatteen kannattajat hokee. Mikään ei ole edes harkittavissa, mitään keskusteluyhteyttä ei välttämättä saa: faktat ei mene jakeluun edes perustelemalla ja näyttämällä.
4. Syyllistäminen: onko jäsenen etsittävä vikaa aina itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön.Tämä on intersektionaalisen feminismin perusperiaate. Joko olet ymmärtämätön, tietämätön ja sinua pitää opettaa tai olet osa ongelmaa, etuoikeutettu joka ei tunnista etuoikeuksiaan. Sinussa on aina lähtökohtainen vika, se on synnynnäinen, sitä ei voi poistaa tai korjata.
5. Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset viranomaiset, virallinen (lääke)tiede, ja ennen kaikkea yhteisöstä lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.Niin, transaktivistille lääkärit ovat hirviöitä ja portinvartioita, tiedettä hallitsee äärioikeistolaiset, Setan kritisoijat ovat rikollisia, viranomaiset ja lainsäätäjät ääriuskovaisia ja kuinka lempeästi he taas suhtautuukaan teihin detransitioitujiin...?
6. Maailmankielteisyys: näkeekö yhteisö maallisen elämän yhteisön ulkopuolella täysin arvottomana. Väittääkö se yhteisöön kuulumattomien ihmisten joutuvan kuoleman jälkeen helvettiin tai syntyvän uudestaan huonoihin oloihin. Onko sillä apokalyptinen visio, jossa maailmanloppu on lähellä ja vain yhteisöön sitoutuneet jäsenet pelastuvat.No ehkei näin uskonnollisessa merkityksessä, mutta transaktivistithan levittävät tietoa, mikä on joku kauhea maailmanloppu, missä joka päivä joku transsukupuolinen hakataan kadulle, vaikka ihmiset ovat suvaitsevaisempia kuin koskaan. Pääosin jokaisessa sivistysmaassa on hyvin turvallista ja transsukupuolisten kuolemat USA:ssakin on todettu pääosin olevan seurausta joko ihan samanlaisesta huonosta tuurista kuin muillakin TAI tiettyjen ryhmien ollessa kyseessä, yhteisössä on hirveän iso huume ja prostituutio-ongelma, mikä valitettavasti nostaa riskin aivan valtavaksi. Tätä pelotetta sitten käytetään, vaikka maailma on pääosin ihan rauhassa, heillä on Suomessakin yhteiskunnan maksamat hoidot ja suomalainen yhteiskunta on hyvin rauhallinen ylipäätään.
7. Sensuuri: missä määrin yhteisö rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin yhteisöstä. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa maallisiin tai demonisiin tiedonlähteisiin.Niinpä. Saako transaktivistit kuunnella muiden näkemyksiä? Etsiä muuta tietoa?
8. Ihmissuhteiden rajoittaminen: onko painetta hylätä eri tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura, entinen elämä harrastuksineen ja ilonaiheineen.Kyllä. Nykyään neuvotaan jopa hylkäämään oma perhe (nuorille netissä) jos he vastustavat. Käsketään hankkiutua väärämielisistä ystävistä eroon ja transvihan levittäjistä.
9. Uusien jäsenien värväys: kuinka paljon painoa annetaan uusien jäsenien hankkimiselle ja lähetystyölle.Paljon etenkin netissä, missä groomataan lapsia transkulttuuriin, annetaan neuvoja mitä sanoa transpolilla jne.
10. Peiteryhmät: kuinka suuri määrä yhteisöllä on sen määräysvaltaan kuuluvia ryhmiä, joilla on toinen nimi kuin yhteisöllä, esim. peiteyhtiöt ja ”hyväntekeväisyysjärjestöt”, joiden tosiasiallinen tarkoitus on tuoda lisää kannattajia ja rahaa.Ai kuten hallituksen työryhmät, mitkä lopulta kaikki ovat transaktivismityöryhmiä? Ai kuten Amnesty Suomi? Että jos lahjoitan rahaa maailman ihmisoikeusjärjestölle, lahjoitankin rahaa transaktivisteille! Mietipä hetki miten valtava organisaatio tämän on pakko olla ja miten täysin törkeää manipulaatiota tämän AATTEEN taakse kätkeytyy, ei tämä ole enää mikään tavallinen aktivismi, tässä on takana hyvin, hyvin vaikutusvaltaista porukkaa.
11. Varakkuus: kuinka paljon rahaa tai omaisuutta yhteisöllä on käytössään tai se pyrkii haalimaan; miten paljon jäseniä painostetaan lahjoittamaan omaisuuttaan yhteisölle (esim. kymmenykset tuloista, erikoiskolehdit, yhteisölle testamentatut perinnöt).No ilmeisen paljon kun se voi haalia sitä valtioltakin...
12. Poliittinen vaikutusvalta: kuinka paljon poliittista vaikutusvalta yhteisö haluaa tai on pystynyt hankkimaan esim. sijoittamalla jäseniään vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa.Vihreät ja vasemmisto: aivan täysin aatteen vallassa. Vihreät etenkin, sisäministeri on jo hehkuttanut intersektionaalista feminismiä aina netissä asti ja hallituksen tasa-arvo-ohjelma on sen varassa: hallituksen polvella istuu ”sateenkaariverkosto” missä kaikki ovat transaktivisteja. Ai onko tällä poliittista valtaa? Enemmän kuin kenelläkään. Räsänen on VIIDESSÄ syyteharkinnassa. Jos Räsänen tuomitaan, kaikki tämä muuttuu laittomaksi.
13. Seksuaalinen manipulaatio: kuinka tarkkaan johtajat määräävät alaistensa seksielämästä.Sitä en tiedä kuinka tarkkaan, mutta tämä seksuaalinen painostus ja painostus seksuaaliseen kanssakäymiseen transihmisten kanssa seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta on tasan tätä.
14. Eroa harkitsevien painostus: kuinka voimakkaasti jäseniä pyritään estämään lähtemästä liikkeestä tai kuinka paljon entisiä jäseniä painostetaan liittymään takaisin lahkoon, esim. yöllisten puhelinsoittojen avulla.Detransitioituneita uhkaillaan, mollataan, ahdistellaan. Ihmiset eivät uskalla olla eri mieltä, puhua, sanoa mielipiteitään järjestöjen sisällä. Jopa tutkijat pelkää. Lääkärit on hiljaa.
15. Väkivallan hyväksyminen: kun johto harjoittaa sitä tai on kyse liikkeen edusta.Tästä en tiedä enkä usko että fyysistä väkivaltaa on, mutta henkinen väkivalta on väkivaltaa.
16. Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua.Niin, kuinka huumorintajuisia transaktivistit ja intersektionaaliset feministit taas onkaan??? He eivät siedä ryhmään, aatteeseen eikä oppeihin kohdistuvaa huumoria mutta eivät edes muihin kohdistuvaa huumoria jonka luulevat kohdistuvan itseensä (Kontulan tapaus). Heillä ei ole yksinkertaisesti mitään huumorintajua ja kaikki, joka ikinen asia, on vihaa, fobiaa ja aggressiota.
PISTEITÄ JOKA OSIOSTA, TÄYDET PISTEET USEASTA.
Jos tällä mennään, kyseessä on erittäin vaarallinen aate. Minusta tämän tajuaminen oli todella mielenkiintoista, joskin melko kauhistuttavaa. Tämä ON lahko. Siinä, että mikäli tämän sallitaan jatkuvan, seuraukset ovat yhteiskunnalle melko huonot.
Voihan moniulotteiset lonkerot �� Kauhean vaikutusvaltaiset transaktivistit mutta tälläkään hallituskaudella ei näköjään saada aikaiseksi kunnon translakia koska keskustan mielestä hetun muuttaminen on jotenkin vaarallista. Takapakkia mennään vauhdilla Unkarissa, Puolassa, Venäjällä ja vaikka missä.
VastaaPoistaKirjoittaja ei näköjään myöskään tiedä mikä on some ja kuinka se toimii. Somessa ihmiset jakaa juttuja jotka sitten saattaa levitä nopeastikin ja moni voi niihin sitten reagoida. Valvomisvelvollisuuksista ja koordinoiduista hyökkäyksistä puhuminen on parhainta Soittakaa Paranoid - osastoa.
Suomessa toimii kai viisi eri transjärjestöä joilla on jos jonkinlaisia näkemyseroja, mutta kyllähän ne kaikki samalta illuminatilta näyttää kun oikein silmin katsotaan..
Ihanko vakavissasi sä nyt siinä väität, että kirjoittajan kuvailemia asioita ei tapahdu?
Poista"kirjoittajan kuvailemia asioita"
PoistaEhkä pikemminkin kuvittelemia asioita...
Satoja miljoonia rahaa? Valtavasti vaikutusvaltaa? Tranaktivistit Räsäs-tutkinnan käynnistäjinä? Detransitioituneita ahdistellaan? Ei saa kuunnella muuta tietoa?
Poistun nauramaan.
Ota samalla pää pois perseestä.
PoistaJos haluat palata asialliseen keskusteluunniin kerro mielellään nyt ensin vaikka noista.
PoistaMissä on sadat miljoonat?
Miksi vaikutusvaltainen kultti ei saa mieleistään lakia läpi?
Kuka transaktivisti käynnisti Räsäs-tutkinnat?
Ketä detransitioitunutta on ahdisteltu (detransition vuoksi)?
Ja jos et ole huomannut, niin transaktivistit lukee oikein mielellään foobikoiden blogeja.
Nimetön, sinä ajattelet nyt vain Suomea, mutta tämä sama liike on myös kansainvälinen. Kulttimaisia piirteitä siinä kyllä todella on. Se onko se sitten tosiaan pelkkää rahanhaalimista vai mitä se on, voi olla monisyinen juttu.
PoistaMutta koordinoiduista hyökkäyksistä puhut vain sinä. Muut näkee kyllä netistä esim. tuon Kontulan tapauksen jopa omien kimppuun hyökkäämisenä ryhmämobbauksella, mikä ei ole harvinaista. Joten ilmeisesti aktivistit siis viettävät kaiket päivät somessa ja vaikka blokkaavat tileiltään kaikki eri mieltä (asiallisestikin) olevat, he jostain syystä löytävät kuitenkin aina ne jotka sanovat jotain "väärää" ja heitä ei ole vain yksi tai kaksi, vaan todella joukko ja usein etenkin ydinjoukko kiihottumassa sekä kiihottamassa mistä tahansa asiasta siellä. Eikö olekin jännä, miten he eivät edes kuuntele muita ja jostain syystä tietävät aina ketä nämä ovat ja minne syöksyä. Ei tarvitse olla enää koordinoitua, kun aivopesu on riittävän pitkällä.
Ja kuten nyt jo näkyy netissä, ihmiset jotka ovat heränneet kyseenalaistamaan liikkeen, ovat päässeet eroon ystävistään, työpaikoistaan jne. eli todella aggressiivista meno on. Jos aktivismin sisällä alat esittää eriäviä mielipiteitä, valmistaudu menettämään kaikki ystäväsi. Tästä syystä ihmiset eivät edes kerro mitä oikeasti ajattelevat.
Vetoat Puolaan ja Venäjään, millä ei juuri ole yhteistä Suomen kanssa, miksi et vetoa USA:n New Yorkiin missä väärin sukupuolittamisesta saa 250 000 dollarin sakot, Kanadaan missä naisia on raiskattu vankilaan koska mies päätti indetifioitua naiseksi tai UK:hon, missä naisia on pidätetty koska he ovat osoittaneet mieltään naisten takia? Miksi et vetoa niihin älyttömyyksiin, kun puhut miten itseidentifikaatio olisi kaikille vapautta ja hyväksi, kun se on johtanut esim. naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja naisten turvakotien menetykseen. Kanadassa ei enää rahoiteta naisten turvakoteja, jotka eivät ota sinne miehiä, jotka esittävät naisia. How about that! Itseidentifikaatio, eihän siitä mitään haittaakaan ole!
Olethan kuitenkin varmasti etsinyt sitäkin tietoa, puolueettomia tutkimuksia, vastakkaisia mielipiteitä ja epäkohtia, sillä sinähän saat tehdä niin ja varmasti teetkin..?
Ja itseasiassa muuten, transaktivisteista jo yksin Pritzker on miljardööri ja olet oikeassa, miljoonat ovat todennäköisesti alakanttiin!
Räsäs-tutkinta tehtiin nimenomaan transaktivistien takia mm. Priden, tv-ohjelman (missä hän ei ollut edes sanonut väitettyjä asioita) sekä raamatun lainaamisen takia näiden tahojen puolesta - koska kukaan muu ei niitä tehnyt. 5 syytetutkimusta? 4 tunnin kuulustelut raamatusta? Mahtoi siinä poliisilla olla pitkä päivä. Onneksi resursseja on liikaa.
Detransitioituneita ei pelkästään ahdistella vaan poistetaan mm. youtubesta samoin kriittisiä ääniä, eri mielisiä syytetään mm. äärioikeistolaisiksi ilman mitään todisteita, linkkejä tai syytä ja itseasiassa nämä organisaatiot ovat jopa levittäneet täysin väärää tietoa esim. Seta puberteettiblokkerien turvallisuudesta.
Homoseksuaaleja yritetään painostaa seksiin ja väittää seksuaalista suuntautumista sukuelin preferenssiksi... jne. Ollaan aika kaukana normaalista aktivismista. Tämä on jotain ihan muuta.
Vaikka kyseessä ei ole uskonnollinen kultti, kyseessä on hyvin kulttimaisesti (ja uskonnonomaisesti) toimiva "joku". Voidaan hyvin sanoa sitä siis kultiksi.
Mikä se on, aate, poliitinen joukko, biolääketiede, raha... Vai kaikki ne ja minkä kelkkaan ne on hypänneet? Onko esim. intersektionaalinen feminismi vain sattunut hyvin tielle käytettäväksi ja asiat kasautuneet kuin puro mereen vai onko joku taho nähnyt tilaisuutensa koittaneen... Sitä ei tiedä nauraja enempää kuin muutkaan. Mutta kannattaa miettiä, kyseenalaistaa ja ottaa selvää.
Ainakin ennen kuin vie lapsensa kastroitavaksi ulkomaille, koska aktivistit ovat saaneet vanhemmat uskomaan että 5-vuotiaan leikit ja epästereotyyppinen käytös on merkki vastakkaisesta sukupuolesta.
Olipa hieno teksti.
VastaaPoistaKulttimuotoisissa liikkeissä on yleensä sekin tunnusomainen piirre, että ne vetävät puoleensa henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella ns. rikki (persoonallisuushäiriöiset, mielenterveysongelmaiset), kuin myös niitä, joita vallankäyttö kiehtoo. Eivätkä erilaisiin narsismin kirjon häiriöihin lukeutuvat piirteet ole viime mainitussa ryhmässä suinkaan harvinaisia... Ja useinhan näillä messiashahmoilla on ikään kuin korostettu tarve esiintyä "hyvinä" ja "korkeamoraalisina". Ja nyt puhutaan kulttimuotoisesta liikehdinnästä noin yleensä, erilaiset uskonnot (vast.) ovat vain yksi osa-alue tässä ilmiöryppäässä. Mitä sitten eri kultteihin suhtautumiseen noin yleisellä tasolla tulee, niin oikeat ihmiset saavat toki tehdä myös vääriä asioita, mutta väärät eivät edes niitä oikeitakaan...
VastaaPoistaKaikenlaistahan voi väittää, kun valitsee sopivat faktat tai "faktat". Myös gender critical movementtia voi kutsua kultiksi, tai detransitioituneita.
VastaaPoistaNyt vedit aivan pohjat. Toivottavasti tajuat hävetä.
PoistaTätähän mieltä myös julkisuudessa ollut Nita oli, että transliikkeestä löytyy kulttimaisia piirteitä.
VastaaPoistaSametti, tiedätkö, vaikuttaako Nita vielä jossain somessa? Hän puhui youtube-videoillaan ja instagramissa todella asiaa mutta sitten jossain kohtaa yhtäkkiä poisti tilinsä.
Joo, näillä ketkä ovat itse olleet syvällä transporukoissa mukana, on aina kaikkein karuimmat tarinat.
PoistaNita käy välillä kommentoimassa Youtube-videoitani. Ilmeisesti seuraa aihetta siis, mutta ei halua enää itse olla esillä jostain syystä. En tunne häntä henk koht, joten en tiedä hänestä enempää.
Erittäin hyvä teksti, kiitos kirjoittajalle. Juurikin näitä asioita olen pohtinut jo aika pitkään. Nimettömän kommentti kertoo että hän joko a) ei ole oikeasti seurannut tätä touhua tai b) on seurannut ja ehkä huomannutkin, mutta haluaa valehdella itselleen ettei kulttimaista toimintaa muka tapahdu. Itsekin aikoinaan kun huomasin epäilyttäviä asioita, yritin jotenkin sivuuttaa ne aluksi. Siihen vaikutti varmaan aika pitkälti pelko leimaantumisesta ja paskamyrskyistä. Mulla on kuitenkin omatkin aivot niin en enää jaksa peitellä eriäviä mielipiteitäni. Siitä on toki seurannut ongelmia, leimaamista, haukkumista ja kaikennäköistä aggressiota mua kohtaan. Mutta en halua elää elämääni muita miellyttääkseni joten nyt sanon mitä ajattelen. Suosittelen muillekin. Nimetön voisi tosiaan ottaa pään pois perseestä. En tiedä herättääkö kommenttinsa mussa sääliä, myötähäpeää vai mitä.
VastaaPoistaKommentoin tänne, kun youtubeen ei voi nimettömänä. Eli miten sosiaalinen dysforia ja kehodysforia ovat kaksi ei asiaa.
VastaaPoistaSosiaalinen dysforia syntyy siitä, miten muut meitä kohtelevat. Se EI ensisijaisesti riipu ihmisen kehosta, vaan oletuksista, joita kehoon kulttuurissa liitetään ja miten näiden oletusten perusteella ihmisiä kohdellaan.
Esim. jos elää ympäristössä, jossa oletetaan että naiset ovat aina äitejä, haluavat tulla äidiksi, juhlissa naisten syliin tullaan tunkemaan pikkuvauvoja, kaikille naisille sälytetään vastuu lapsista tilanteissa joissa on koolla aikuisia ja lapsia jne. Jos itse et tykkää lapsista, niin epämukavaksihan sitä olonsa (ja sen roolin/odotukset) tuntee. Sitä epämukavuutta voi kutsua sosiaaliseksi sukupuolidysforiaksi.
Voi siis viihtyä ihan hyvin omassa naisen kehossaan, mutta ei vaan ole kiinnostunut äitiydestä tai lapsista tai hoivaamisviettinen. Ei ole kehodysforiaa, mutta on sosiaalinen sukupuolidysforia (käytännössä sukupuoliroolidysforia tai sukupuolimielikuvadysforia).
Vastaavasti jos normina on, että naisen pitää pukeutua minihameeseen, keikistellä ja nauraa miesten vitseille ja jos näin ei tee, niin tulee haukutuksi ja/tai suljetuksi ulos kaveripiiristä, niin helposti syntyy ahdistus siitä roolista ja normista ja sen ahdistuksen voi käsittää sosiaalisena sukupuolidysforiana.
Voi viihtyä ihan hyvin omassa naisen kehossaan, vaikka ei kiinnosta pätkääkään flirttailla miehille, jos on esim. lesbo tai ei kovin seksuaalinen.
Jos siirtyy sosiaalisesta ympäristöstä toiseen, missä ei sosiaalisten rangaistusten uhalla pidetä ahdistavia ja sosiaalisen sukupuolidysforian laukaisseita normeja yllä, voi olla, että sosiaalinen sukupuolidysforia katoaa. Ihminen tajuaakin, että hei, naisena voikin olla tällainenkin kuin minä olen.
Jos taas on sisäistänyt normit ja olettaa (tiedostamatta tai tiedostetusti) että nainen on tietynlaisella tavalla käyttäytyvä/näyttävä yksilö ja kun itse ei mielikuvaansa naisesta sovi ja mielikuva on ahdistava, päättelee että ei ole nainen. Ja kun ajattelee, että ei ole nainen, päättelee siitä, että täytyy olla mies tai jos ei koe olevansa mieskään, niin muunsukupuolinen.
Edelleenkään fyysisen kehon kanssa ei välttämättä koe mitään ristiriitaa. Sitä vaan sitten ajattelee, että se ei ole naisen keho. Ja jos joku muistuttaa, että esim. jos on kuukautiset, niin on nainen, niin (sukupuolimielikuva)dysforia palaa.
Kuvailemasi ei ole transsukupuolisuuteen liittyvää dysforiaa, vaan yleisinhimillistä kipuilua.
PoistaHyvä analyysi! Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Kauheinta on lasten ja nuorten lobbaaminen.
VastaaPoistaSteve Hassanin listalta voisi poimia myös kohdat 'anti-gay' ja 'anti-medicine', joista transliike on jalostanut omat oudot muotonsa.
VastaaPoistaGenitaalipreferenssin ympärillä käytävä keskusteluhan päätyy usein siihen, että suostumus ei ole enää seksuaalioikeuksien kärkipäässä. En tarkoita varsinaista seksiin pakottamista, vaan syyllistämistä ja vaikka lesbojen painostusta seksiin miesten kanssa.
Plus, kun homous koskeekin identiteettiä eikä kehojen fyysistä todellisuutta, niin koko käsite murenee. Omalla tavallaan transliike on siis anti-gay, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, kun samaa aakkosperhettä kerran ollaan.
Anti-Medicine taas liittyy vaatimukseen saada luoda omat säännöt terveydenhuoltoon. Informed consent, tutkimustiedon sivuuttaminen jne. Eli halutaan luoda erioikeuksia ja luoda rinnakkaislääketiede, jossa vaikka biologisen sukupuolen merkitys ja määritelmä sivuutetaan. Hyvänä esimerkkinä tästä ainakin osa WPATH:n hoitosuosituksista.