Uusinta: Translakia ei edelleenkään pidä uudistaa

Blogi on saanut viime aikoina paljon uusia lukijoita, joten teenpä temput ja härskisti apinoin eräältä toiselta blogistilta idean uusinnoista. Suurin osa mielipiteistäni ei ole muuttunut mihinkään koko blogin olemassaoloaikana ja olen kirjoittanut monet kantani auki perinpohjaisesti jo pari-kolme vuotta sitten. En kuitenkaan tiedä, selaako juuri kukaan vanhoja kirjoituksiani läpi. Nostan siis joitakin vanhempia kirjoituksiani uudestaan näkyviin.

Tämä on kirjoitukseni, joka on alunperin julkaistu 13.6.2017.

*****

Sain linkkivinkin, että Amnestylla on jälleen kerran käynnissä kampanja translain uudistamiseksi. Linkin takana alkuperäinen sivu, mutta tässä screencäppi siltä varalta, että kampanja poistetaan Amnestyn sivuilta niinkuin edellisen kanssa kävi (klikkaa isommaksi).

Translain uudistamisesta on käyty vääntöä jo useamman vuoden ajan. Asiassa on siis kyse siitä, että transaktivistit kokevat nykyisen translain ihmisoikeuksia syrjiväksi. Nykyisessä laissa siis vaaditaan, että voidakseen ”vahvistaa sukupuolensa” eli siis vaihtaa juridisen sukupuolensa (henkilötunnuksen, passin sukupuolimerkinnän yms.) täytyy henkilön olla 1) lisääntymiskyvytön, 2) täysi-ikäinen, 3) saanut transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta eli toisinsanoen hänen täytyy olla läpikäynyt ns. transtutkimukset, mikä tarkoittaa psykiatrista tutkimusjaksoa sairaalan erikoispoliklinikalla. Transaktivistit vaativat ns. itsemääräämisoikeutta eli he haluavat lakkauttaa sekä lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen, ikävaatimuksen että transtutkimukset.

Vastustan translain muutosta aivan ehdottomasti. Olen kirjoittanut oman kantani selväksi kolmessa aiemmassa kirjoituksessani täällä, täällä ja täällä ja keskustelen aiheesta myös tässä Youtube-videossani. Koska tämä translakiälämölö nyt vaan jatkuu ja jatkuu, niin väännän vielä kerran rautalangasta, että miksi koko tämä älämölö on bullshittiä ja miksi translakia ei pidä missään tapauksessa muuttaa transaktivistien haluamaksi. Eli tämä itsemääräämisoikeus on täyttä bullshittiä ja sen ei pidä missään tapauksessa toteutua.

Käyn nyt Amnestyn vetoomuksen kohta kohdalta läpi ja selitän, että miksi olen sen kanssa eri mieltä.

Tämänhetkinen translaki kuitenkin edellyttää, että vahvistaakseen juridisen sukupuolensa on oltava täysi-ikäinen, on oltava diagnoosi transsukupuolisuudesta ja on oltava lisääntymiskyvytön. Minä en ole steriili, enkä haluakaan olla.
Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon tai leikkaukseen. Lisäksi se sisältää ajatuksen siitä, ettei sukupuoltaan korjaavan ihmisen toivota saavan lapsia tai perhettä. Tämä on vastoin kaikkia ihmisoikeusperiaatteita, joihin Suomi on sitoutunut.

Kampanjassa puhutaan 21-vuotiaan Sakriksen äänellä. Sakris on mielestään transsukupuolinen, mutta sitä tarina ei kerro, että kumpaa sukupuolta hän on biologisesti ja kummaksi hän haluaa sukupuolensa vaihtaa. Sakris sanoo, että ei halua olla steriili. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon ja leikkaukseen. Lisäksi hän toteaa, että transsukupuolisen ei toivota saavan lapsia.

Minulle on täysi mysteeri, että miksi kukaan transsukupuolinen puhuisi vakavissaan jotakin tällaisia. Tämä on suoraansanoen kuin huono trolli. Vedetääs nyt kaikki faktat suoriksi:

1. Transsukupuolinen ihminen kokee vakavaa kehodysforiaa eli hän kokee fyysisen kehonsa ja kehon sukupuoliominaisuudet vääriksi (sukuelimet, kuukautiset, kykenevyys tai kykenemättömyys raskauteen, sekundääriset sukupuoliominaisuudet kuten ääni, lihasmassa, parta tai sen puute, tissit tai niiden puute, kehon muoto yms.).
2. Transsukupuolisuuden hoito on sukupuolenvaihdos (tai ”sukupuolenkorjaus” niinkuin poliittisesti korrekti muoto kuuluu), joka on lääketieteellinen toimenpide, jossa henkilön keho muokataan keinotekoisesti vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi.
3. Hormonihoito ja leikkaukset ovat aivan olennainen osa sukupuolenvaihdosprosessia. Transsukupuoliset odottavat etenkin hormonihoitoa kuin kuuta nousevaa, koska hormonihoidolla on henkilön kehoon dramaattisia vaikutuksia ja juuri kehon muutoksia transsukupuoliset haluavat. Esimerkiksi naisesta mieheksi (female to male)-tapauksilla hormonihoito aiheuttaa äänen madaltumisen, parran kasvun, lihasmassan kasvun ja kehossa olevan rasvakudoksen uudelleenjärjestäytymisen, jonka seurauksena kehon muoto muuttuu feminiinisestä maskuliiniseksi.
4. Sukupuolenvaihdoksen sivuvaikutus on lisääntymiskyvyttömyys. Sinä et voi vaihtaa sukupuoltasi menettämättä lisääntymiskykyäsi. Jos nainen alkaa nappailla testosteronia, niin häneltä loppuu kuukautiset parissa kuukaudessa kokonaan. Tämä on asia, jota transsukupuoliset miehet (eli biologiset naiset) odottavat kuin kakarat joulua. He haluavat ihan oikeasti, että kuukautiset loppuu. Jos mies alkaa nappailla estrogeeniä ja haluaa estrogeenillä olevan jopa jotain vaikutuksia, niin hänen täytyy samanaikaisesti ottaa lääkettä, joka estää testosteronin vaikutukset. Tämä on kemiallinen kastraatio. Ja tottakai jos johonkin leikkaukseen menet, niin siellähän sinulta leikataan alkuperäiset sukupuolivermeet irti. Minulla ei ole enää kohtua eikä munasarjoja. Miehiltä taas leikataan pallit irti. Ja tätä he haluavatkin.
5. Kukaan ei pakota sinua yhtään mihinkään. Koko sukupuolenvaihdos on täysin vapaaehtoinen. Vaikka saisit transklinikalta transdiagnoosin, niin sinun ei ole mikään pakko alkaa vedellä hormoneja tai leikkauttaa ruuminosia irti. Voit myös ottaa pelkät hormonit, mutta jättää menemättä leikkauksiin. Maailmalla on lukemattomia transsukupuolisia, joille ei ole tehty mitään leikkauksia.
6. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksella ei ole mitään käytännön merkitystä, koska sukupuolenvaihdosprosessiin ryhtyessäsi sinusta tulee lisääntymiskyvytön joka tapauksessa. Miksi takerrutte siihen ja suurentelette siitä jonkun natsi-Hitler -jutun?
7. Kukaan ei ole sanonut eikä mikään laki määrää, että transsukupuolisella ei saisi olla lapsia. Mutta sukupuolenvaihdokseen ryhtyessäsi menetät kykysi saada lapsia. Sukupuolenvaihdos on oma valintasi. Jos haluat muksun, niin teet muksun ennen sukupuolenvaihdostasi. Ei tämä ole vaikeaa?

Kysyn sadannen kerran: Miksi haluat vaihtaa sukupuolta, jos et halua vaihtaa sukupuolta? Ja mikä olennaisempaa: Jos olet sinut kehosi kanssa, et halua muokata sitä ja koet hormonit ja leikkaukset tarpeettomiksi, niin miksi ihmeessä kutsut itseäsi transsukupuoliseksi? Mikä sinun oikea ongelmasi on? Transsukupuolisuus se ei tämän perusteella ainakaan ole.

Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Hallituksen mukaan minulla ei kuulu olla mahdollisuutta saada lapsia. Minut kategorisoitiin epäihmiseksi sukupuoli-identiteettini perusteella.

Nyt tuli aika paksua puhetta. Väänsin jo yllä rautalangasta, että miksi transsukupuolinen ei voi saada lapsia. Kyse ei ole kenenkään sukupuoli-identiteetin perusteella tehdystä kieltämisestä tai kiristämisestä. Kyse on siitä, että sukupuolenvaihdos nyt vaan paskoo ihmisen lisääntymiselimistön. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tämä ei ole mitään epäihmiseksi kategorisointia. Miten Sakriksella tai Amnestylla on edes pokkaa väittää jotain näin päätöntä? Transsukupuolisilla on ihmisoikeudet ihan samalla tavalla kuin muillakin ja transsukupuolisen syrjintä on erikseen laissa kielletty.

Sitä paitsi erikoinen tai erilainen identiteetti ei ole millään tavalla laitonta eikä mikään taho voi konkreettisesti puuttua siihen, että miten koet itsesi. Saat kokea itsesi vastakkaisen sukupuolen yksilöksi, Napoleoniksi tai pinkiksi yksisarviseksi. Saat tehdä lapsia tasan silloin kuin haluat ja tasan niin monta kuin haluat.

Jutellaan vähän lisää seuraavasta kohdasta: Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Tämä on todella oudosti sanottu. Sakris on jo kersana miettinyt steriiliyttä ja ollut musertunut sen takia. Transsukupuolisilla ei yleensä ole ekana mielessä tällaiset asiat. He haluavat vastakkaisen sukupuolen yksilöksi hinnalla millä hyvänsä (ja tästä syystä he ovat valmiita menemään läpi tulen, veren ja tuskanhien). Itse nimenomaan halusin steriiliksi, koska minulle pelkkä ajatuskin raskaaksi tulemisesta oli aivan kestämätön. Mietin sitä usein ja jo pelkkä ajatus oli aivan hirveää. Olen aina ollut varma, etten olisi ikinä kestänyt raskautta. Se olisi tuhonnut psyykeni lopullisesti. Ja tarkennan nyt vielä, että halusin steriiliksi juuri siksi, että mieheksi minä en voi tulla. Minä en voi saada lasta miehenä, sillä toimivaa vastakkaisen sukupuolen lisääntymiselimistöä ei ole mahdollista saada. Voin saada lapsen ainoastaan naisena ja siihen en olisi ikimaailmassa pystynyt. Transsukupuolisuuteen liittyy kiinteästi kehodysforia ja ahdistuminen oman kehon biologisista sukupuoliominaisuuksista (kuten kuukautisista tai raskaaksi tulemisesta) on erittäin yleistä. Osa transsukupuolisista ei kykene edes harrastamaan seksiä ahdistumatta. Kersana muutenkaan harvemmin miettii perheen perustamista, koska kersat eivät oikein kykene kunnolla edes ymmärtämään koko asiaa. Tuntuu oudolta, että Sakris olisi kersana surrut steriiliyttä. Varsinkin, jos on transsukupuolinen.

Mitä tulee lasten sukupuoli- tai kehodysforiaan, niin sitä ei pitäisi lähtökohtaisesti koskaan ottaa vakavasti. Olen kirjoittanut aiheesta ajatuksella täällä. Transsukupuolisuutta ei voida luotettavasti diagnosoida lapselta. Lapsi ei edes kunnolla ymmärrä, mitä miehenä oleminen tai naisena oleminen oikeastaan tarkoittaa. On yllättävän yleistä, että henkilö kokee lapsena jonkin sortin sukupuolihämmennystä, mutta sitten kuitenkin teininä tai viimeistään nuorena aikuisena kasvaa siitä kokonaan ulos. Tutkimusten mukaan lapsena transtutkimuksissa olleista ihmisistä 80% kasvaa koko hommasta ulos. Ja tässä on mukana vain tutkimuksissa olleet. Maailma on täynnä sukupuolihämmennystä kokevia lapsia, jotka eivät koskaan päädy tutkimuksiin asti. Täten oikea luku uloskasvaneista tapauksista on lähempänä sataa prosenttia. Lapsuuteen ja etenkin murrosikään liittyy tietynlainen eksyneisyys. Sille on syynsä, että miksi jo lain mukaan ihmisen tulee olla 18-vuotias voidakseen tehdä tiettyjä asioita. Lapsen ja teinin identiteetti, minäkuva ja maailmankuva on erittäin kehittymätön. Maailma on täynnä pieleenmenneitä transtapauksia tai tapauksia, joissa henkilö oikeasti luuli olevansa transsukupuolinen, mutta tuli myöhemmin toisiin aatoksiin. Olen kirjoittanut aiheesta täällä. Tästä syystä transtutkimukset ovat oikeasti tarpeelliset. Ne ovat olemassa potilaan turvallisuuden vuoksi. Transtutkimuksen tarkoitus on minimoida katumistapaukset ja seuloa joukosta ne tapaukset, jotka eivät ole oikeasti transsukupuolisia ja tarvitsevat toisenlaista hoitoa. Maailmalla on ennakkotapauksia ihmisistä, jotka kärsivät esimerkiksi dissosiaatiohäiriöstä tietämättään ja luulivat olevansa transsukupuolisia. Kuuluisin tapaus on Walt Heyer, joka biologisena miehenä vaihtoi sukupuolensa naiseksi ja takaisin mieheksi. Kun hänen dissosiaatiohäiriönsä hoidettiin niin hänen sukupuolidysforiansa katosi.

Laki sukupuolen vahvistamisesta eli translaki on monella tapaa merkittävä ihmisille, joille syntymässä määritelty sukupuoli ei vastaa heidän sukupuoli-identiteettiään. Sukupuolen juridisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi.
Mikäli henkilötunnus ei vastaa sukupuoli-identiteettiä, ihminen altistuu syrjinnälle.
Matkustaminen on hankalaa ja jopa vaarallista, jos passissa oleva sukupuoli ei vastaa ulkoista olemusta; työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.

Minulle jäi täysin epäselväksi, että mitä tässä yritetään sanoa. Jos lähdet sukupuolenvaihdosprosessiin, niin saat vaihtaa sen sukupuolimerkinnän. Minäkin olen tehnyt niin. Käsittääkseni tämän translakiuudistuksen takana on ajatus siitä, että kenen tahansa pitäisi pystyä vaihtelemaan henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjä milloin tahansa. Vaikka et olisi käynyt transtutkimuksissa etkä olisi aloittanut minkään sortin sukupuolenvaihdoshoitoja, niin sinun pitäisi pystyä vaihtamaan sukupuolimerkintäsi vain soittamalla johonkin virastoon ja sanomalla, että haluat vaihtaa sukupuolimerkinnän. Mikä järki tässä on ja miten se muka vaikuttaa syrjintään positiivisesti? Sukupuolimerkintä tarkoittaa biologista sukupuoltasi. Vaikka kokisit itsesi minkälaiseksi tahansa, niin se biologinen sukupuoli ei muutu. Vaikka olisit pukeutunut androgyynisti tai vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin, niin ihmiset lähes aina pystyvät näkemään, että kumpaa sukupuolta edustat biologisesti. Minkälaiseen syrjintään tässä viitataan? Jos biologinen nainen, joka ei ole käynyt sukupuolenvaihdoshoidoissa, vaihtaa sukupuolimerkinnän mieheksi ja ottaa miehen etunimen, niin miten se poistaa syrjintää? Tämähän vain pahentaa asiaa, koska ihmiset edelleen näkevät päivänselvästi, että henkilö on nainen. Mutta nyt hänen papereissaan lukee mies. Siinähän itse kukin alkaa miettiä, että mitä hittoa, mikäs eläjä tämä nyt on. Sama pätee tietty toisinpäin. Jos henkilö on mies mekossa ja huulipunassa, niin ihmiset edelleen näkevät miehen mekossa ja huulipunassa, vaikka passissa lukisi nainen. Yritäpä tällä päästä läpi passintarkastuksesta jossain vieraassa maassa. Ja mikä vielä pahempaa, jos henkilö on parrakas karvainen köriläs maihareissa ja nahkarotsissa ja passissa lukee nainen... Ei hitto, tämä koko juttu on vain huono vitsi. Tämä translakiuudistus on vain huonoa trollausta. Ei kukaan voi vakavissaan sanoa, että tämä jotenkin poistaisi syrjintää tai parantaisi transsukupuolisten asemaa.

Hormonihoidon aloittamisen pitäisi olla minimivaatimus etunimen ja henkilötunnuksen muuttamiseksi. Niinkuin se nykyään onkin. Nykyään etunimen voi vaihtaa saadessaan transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta ja henkilötunnuksen voi vaihtaa oltuaan hormonihoidolla vähintään vuoden. Eli voidakseen vaihtaa sukupuolimerkinnän täytyy henkilön olla muuttunut ulkonäöltään vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Nykysysteemi on järkevä ja se toimii.

Henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjen muuttamisilla ei syrjinnän kannalta ole mitään vaikutusta mihinkään, jos henkilön ulkoinen olemus ei samalla dramaattisesti muutu. Amnesty vetoaa matkustamisen vaarallisuuteen. Mutta kuten yllä totesin, sukupuolimerkintöjen mielivaltainen muuttelu vain pahentaa asioita, ei suinkaan helpota. Edes sukupuolenvaihdoksen aloittaminen ei aina muuta henkilön ulkoista olemusta tarpeeksi. Ihmiset eivät ole typeriä tai sokeita, kyllä he näkevät, että mitä sukupuolta edustat ja et voi luritella heille mitä tahansa satuja. Tässä on video eräältä transsukupuoliselta naiselta (biologinen mies), joka käännytettiin Dubain passintarkastuksessa takaisin ja hänen pääsynsä Dubaihin evättiin. Hänelle annettiin selitykseksi ”olet transsukupuolinen ja täällä meillä ei tykätä sellaisesta”. Kuten kuvasta näkyy, hän ainakin yrittää näyttää naiselta ja onnistuu siinä aika hyvin. Tarina ei kerro, että mitä hänen passissaan lukee. Lukeeko siellä nainen vai mies? Jos hän on amerikkalainen, niin hänen olisi pitänyt pystyä vaihtamaan passin sukupuolimerkintä naiseksi (omassa passissani lukee mies, vaikka olen biologinen nainen). Eli näkikö Dubain rajatarkastaja pelkästään hänen naamastaan, että hän on biologinen mies? No miten tämä ylläkuvattu sukupuolimerkintöjen mielivaltainen vaihteleminen olisi muuttanut asiaa? Jos Dubaihin yrittää karvainen äijänköriläs, jonka passissa lukee nainen, niin miten hänelle olisi käynyt? Entäs miten jos Dubaihin yrittää miehen vaatteisiin pukeutunut nainen, jonka passissa lukee mies? Olisiko Dubain rajavartiolaitos pitänyt häntä miehenä? Ei varmasti. Transaktivistit eivät ole miettineet tätä asiaa loppuun asti.

Amnesty vetoaa myös kiusaamiseen: ”---työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.” Kuten yllä selitin, tällaisissa tapauksissa on kyse siitä, että olet hyvin epäselvä tapaus. Näytät joltakin, mutta väität olevasi jotain muuta. Todellisuutta ei voi pyyhkiä pois ja sukupuolimerkinnän muuttamisella ei ole mitään vaikutusta todellisuuteen. Näissä transaktivistien jutuissa aina vedotaan kiusaamiseen ja väkivaltaan, mutta miten yleistä se on, onkin jo toinen juttu. Minulla on tästä henkilökohtaista kokemusta, kuten kaikilla muillakin sukupuolenvaihdoksen läpikäyneillä ihmisillä. Kun aloitat sukupuolenvaihdoksen, niin muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Ne tapahtuvat hitaasti ja muutokseen voi mennä jopa kuukausia. Koko tämän muutosajan joudut elämään arkielämääsi. Itselläni ensimmäinen näkyvä muutos oli ääni. Se madaltui hyvin nopeasti, mutta näytin yhä naiselta. Kun menin miesten vessaan tai pukukoppiin, niin minulle tultiin sanomaan, että mene pois, tämä on miesten huone. Otin tavaksi, että joka kerta mennessäni vessaan tai pukukoppiin morjestin siellä olevia miehiä kovalla äänellä, koska ääneni oli miehen ääni, vaikka naamani oli naisen. Kun hormonien vaikutus eteni, niin aloin näyttää lähinnä ituhippihomolta. Olin hintelä ja pitkätukkainenkin vielä ja ihmiset pitivät minua yleisesti homona ja todella usein myös transnaisena (=biologisena miehenä, joka haluaa vaihtaa sukupuolensa naiseksi). Aiheutin ihan hemmetisti hämmennystä ja ihmetystä kaikkialla, minne menin. Töissä tietenkin jouduin tulemaan ulos kaapista ja koko sukupuolenvaihdokseni aloittamisen ajan kävin töissä. Kaikesta aiheuttamastani hämmennyksestä huolimatta en koskaan kohdannut syrjintää enkä väkivaltaa. Päinvastoin, olin tyrmistynyt siitä, että miten positiivinen vastaanotto oli ja miten paljon ihmiset tukivat minua. Olin odottanut jonkin verran paskaa, mutta sitä ei tullut ollenkaan. Töissä pomoni tuli onnittelemaan minua ja sanoi, että jos joku kiusaa minua, niin minun pitää tulla kertomaan heti. Ja huomatkaa, että olin matalapalkkaisessa duunarityössä ja asuin pikkukaupungissa. Ympärilläni oli siis pelkkiä junttiperusheteroita. Mutta miettikääpäs, jos olisin vaihtanut nimeni ja juridisen sukupuoleni ilman mitään hormonihoitoja. Olisin siis 100% nainen, joka väittää olevansa mies. Miten tämä olisi tehnyt elämääni yhtään helpommaksi? Päinvastoin, olen aika varma, että ihmiset eivät olisi ottaneet minua senkään vertaa vakavasti, koska en olisi edes yrittänyt muuttaa fyysistä sukupuoltani.

Ihmisoikeustyöni takia olen joutunut häirinnän, pelottelun, uhkailun ja vihamielisyyden kohteeksi. Tämän takia jouduin olemaan vuoden poissa opinnoistani.

Tässä herää kysymys, että minkähäntyylisestä ”ihmisoikeustyöstä” on kysymys. Mikäli kyse on jostain muunsukupuolisuussekoilusta, niin en yhtään ihmettele, jos ihmiset eivät ole ottaneet sitä avosylin vastaan. Tässä kohtaa varmaan alkaa olla kaikille selvää, että minkälaiset psykoosit pahimmillaan näillä sukupuolisekoilijoilla on päällä. On myös todennäköistä, että Sakris on ollut vuoden poissa opinnoistaan, koska on vain pahoittanut mielensä. Lukijoista varmasti kaikki tietävät, miten helposti suvakkien ja feministien mieli pahoittuu. Muistatte ehkä Hesegaten elikkäs Hesburgerin työntekijä oli Twitterissä sanonut halunneensa sylkäistä asiakkaan purilaiseen, koska asiakkaalla oli ollut lippis, jossa luki Make America Great Again. Jengi ei ilahtunut, että ravintolan työntekijä puhuu tällä tavalla asiakkaasta. Noh, homma menikin yhtäkkiä siihen, että työntekijän kritisoiminen olikin transfobiaa, koska työntekijä näköjään oli transsukupuolinen. Koko homma repesi täydelliseksi sekasotkuksi. Hohhoijakata... Suhtaudun nykyään erittäin skeptisesti kaikkiin syrjintä-, häirintä- ja vihamielisyyspuheisiin, sillä sukupuolisekoilijoiden käsitys syrjinnästä on hyvin erilainen kuin meillä kaikilla muilla. Olen kirjoittanut aiheesta täällä ja kirjoituksessa on lukemattomia esimerkkejä. Pelkkien päivänselvien faktojen sanominen voi olla vihaa ja transfobiaa ja pelkästään asiallisesti eri mieltä oleminen voi olla syrjintää. Kaipaisinkin seikkaperäisempää selostusta siitä, että miksi tarkalleen Sakris oli poissa opinnoistaan vuoden ja miksi hän koki, että häntä uhkailtiin ja peloteltiin.

Voimassa oleva translaki loukkaa oikeutta olla joutumatta epäinhimillisen kohtelun kohteeksi, oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun, yksityis- ja perhe-elämän suojaan ja fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. On korkea aika muuttaaa se.
Seistään Sakriksen rinnalla: muutosta translakiin on vaadittava äänekkäästi ja tinkimättä milliäkään ihmisoikeuslähtökohdista. Allekirjoita vetoomus ja vaadi, että Sipilän hallituksen on uudistettava translaki ihmisoikeuksia kunnioittavaksi!

Blaa blaa blaa.
Sen on kylläkin niin, että jos joku ihmisoikeuksia loukkaa, niin se on tämä translakiuudistus. Syystä että se ei suhtaudu transsukupuolisuuteen riittävän vakavasti. Meillä on rutkasti tutkimustietoa ja ennakkotapauksia siitä, että kaikki transsukupuolisena itseään pitävät eivät ole transsukupuolisia ja sukupuolenvaihdoshoitoja ei missään tapauksessa pidä antaa kaikille niitä haluaville, eikä etenkään alaikäisille. Sukupuolenvaihdos on peruuttamaton toimenpide, joka muokkaa ihmisen kehoa ja tekee ihmisen lisääntymiskyvyttömäksi. Leikkauksiin liittyy myös vakavan komplikaation riski, jopa kuoleman riski. Translakiuudistus on äärimmäisen vakava potilasturvallisuusriski. Tätä turvallisuusasiaa ei voida sivuuttaa. Lisäksi, kuten yllä selitin, henkilötunnusten tai etunimien mielivaltainen muuttelu ei todellisuudessa auta ihmistä yhtään ja sen vaikutus syrjintään on tasan nolla.

Minun kaikista suurin ongelmani tämän koko translakiuudistusälämölön kanssa on se, että se on pelkkää tunnemanipulaatiota. Tuo Amnestyn tekstikin on pelkkää tunteisiin vetoavaa propagandaa, jossa vääristellään ja suurennellaan asioita ja saadaan kaikki kuulostamaan paljon pahemmalta kuin mitä se oikeasti edes on. Tekstissä jopa ihan suoranaisesti valehdellaan. Translakiuudistusvetoomukset eivät ole millään tavalla asiapohjaisia ja niissä ei edes kerrota, että mitä oikeastaan vaaditaan ja miksi. Niissä ei kerrota, että mitä konkreettisia muutoksia halutaan ja miksi, miten ne toteutetaan ja mikä vaatijien mielestä on tarkalleen ottaen nykysysteemissä pielessä ja miten asiat heidän mielestään tulisi jatkossa hoitaa. Translakiuudistusälämölön sisältö on silkkaa epämääräisten iskulauseiden hoentaa, kuten ”translaki loukkaa ihmisoikeuksia” ja ”itsemääräämisoikeus, nyt” ja ”kaikilla on oikeus keholliseen koskemattomuuteen”. Mutta mitä näillä tarkalleen ottaen haetaan takaa, sitä tarina ei kerro. Jopa translakiuudistuksen nettisivu on hyvin ympäripyöreää liibalaabaa. Olen kaikki päätelmäni transaktivistien vaatimuksista tehnyt laskemalla rivien välistä 1+1. Selkeitä vaatimuksia tai uudistusehdotuksia ei pysty lukemaan mistään.

Minulla on myös erittäin suuri ongelma sen kanssa, että transaktivistit sanovat transtutkimusten olevan ihmisoikeuksien vastaisia ja että ne pitäisi lakkauttaa, mutta he eivät kerro, että miten transsukupuolisia sitten pitäisi heidän mielestään hoitaa. Mikä tutkimuksissa on tarkalleen vialla ja miksi ("loukkaa ihmisoikeuksia" ei ole mikään selitys)? Jos niissä on vikaa, niin miten ne sitten pitäisi toteuttaa? Miten sukupuolenvaihdoshoidot pitäisi järjestää? En ole nähnyt yhtäkään selvitystä tästä. Kaikki on pelkkää epämääräistä iskulausetta ja propagandaa. Jos siellä ruudun takana on nyt joku, joka kannattaa tätä translakiuudistusta, niin ole hyvä ja tule selittämään kantasi kommentteihin.

Tässä vielä lopuksi kootut sepustukseni, joissa selitän kantani erinäisiin transasioihin:

Translakiuudistus osa 1
Translakiuudistus osa 2
Translakiuudistus osa 3
Transaktivistien paskapuheet syrjinnästä
Lapsen sukupuolidysforia ei välttämättä ole merkki yhtään mistään
Transsukupuoliset, jotka vaihtoivat takaisin syntymäsukupuoleensa
Tarinani transleikkausten riskeistä (omakohtainen kokemukseni)
Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki
Kun sukupuolenkorjaus ei korjaa mitään
Youtube: Transaktivistit eivät suhtaudu transsukupuolisuuteen tarpeeksi vakavasti
Youtube: Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?

Vieraskynä: Dysforia, identiteetti ja lapsuus

Näin naistenpäivänä on ilo julkaista teille tämä teksti nimimerkiltä "Tyttö tuonpuoleisesta". Kirjoittaja on itseään aikaisemmin transsukupuolisena miehenä pitänyt nuori lesbonainen. Hänet käytännössä painosti vaihtamaan sukupuolensa mieheksi hänen terapeuttinsa, koska "Tyttö" oli ns. viallinen nainen. "Tyttö" kuitenkin ymmärsi ennen transhoitojen aloittamista olevansa tekemässä virheen. Hänen transhoitojaan ei koskaan päädytty aloittamaan. Kirjoittajan aiempi teksti löytyy tästä. Kirjoittajalle voi esittää kommentteja kirjoituksen kommenttiosiossa.

Hyvää naistenpäivää kaikille lukijoille!

*****

DYSFORIA, IDENTITEETTI JA LAPSUUS
Kirjoittanut: Tyttö tuonpuoleisesta

Varhaisin muistikuvani sukupuoli-identiteetin astumisesta elämääni on, kun hyvää tarkoittava täti kysyy isältäni, onko rattaissa istuva lapsi tyttö vai poika.
"En minä ole tyttö enkä poika! Minä olen hevonen!" huudan isäni päälle.
Tämä voi tosin olla valemuisto. Epäilen nykyään kaikkea, mikä liittyy sukupuoliristiriitaani nuorella iällä.

Vanhemmiltani ei tullut minkäänlaista viestiä sen suhteen, miten minun tulisi tyttönä käyttäytyä suhteessa maailmaan. Minun annettiin leikkiä dinosauruksilla ja autoilla. Olin kyllä hieman kiinnostunut myös niinsanotuista prinsessaleikeistä lyhyen ajan, mutta seikkailut ja tappamisjutut ja tarinat veivät voiton. Jos joku lukee Harry Potteria, olin tyypillinen korpinkynsi. Aina nenä kirjassa tai sitten ulkona telmimässä puiden katveessa mielikuvitusystävieni kanssa.

En vieläkään identifioidu naiseksi. Siitä yksinkertaisesta syystä, etten näe naiseutta identiteettinä vaan sinä kokemuksena, joka johtuu naiskehossa elämisestä. Tunnistan kehoni omakseni. Se vain lienee olemassa tällaisena, identifioiduin siihen tai en. Se, että havainnoin sitä, ei vielä liity identiteettiini mitenkään. Se on tietynlainen kuori, tietty tomumaja, ajatuslaiva jota minä persoonallisuuteni kanssa ohjaan.

Ajatusmaailmani on tietysti muuttunut viime vuosina aika paljon, mutta olen silti sama ihminen. Muistan yhä, miltä kehodysforia tuntuu ja jos ajattelen sitä, voin kääntää sen päälle. Olenko jotenkin ollut epäaito transihmisyyteni kanssa? Mistä sen olisi voinut tietää, kun oireilin tismalleen samalla tavalla vuosia kuin niin useat transitioon asti päätyneet?
Minulla on kuitenkin samanlaista taustaa; mieshahmoihin samaistuminen, poikamainen ulkomuoto ja äänekäs vastustus tytöksi erittelyä kohtaan. En vihannut vaaleanpunaista sen takia, että siinä olisi värinä ollut jotain huonoa, vaan sen takia, että kyseessä oli tytöille tyrkytetty väri. Minä en halunnut olla passiivinen prinsessa vaan seikkailija, aktiivinen toimija, eikä siinä nyt ole mitään erikoista sinällään.

Prinsessa oli muuten sana, jota ensimmäinen terapeuttini rakasti käyttää minua vastaan, antimonarkistista poikatyttöä, joka koki sen turhankin nöyryyttävänä. Kun vertaan nykyiseen minuuteeni, pystyn hyvin kuuntelemaan, kuinka olen hieno neiti tai prinsessa, vaikka kuka hyvänsä minut tunteva tietääkin etten asetu noihin sanoihin mitenkään päin.

Palatakseni asiaan - mikä tekee juuri minun kokemuksestani epätyypillisen? Nuo samat huolet painavat transmiehiä ja -poikia hyvin yleisesti. Lisäksi tietysti kehodysforia, joka alkoi minulla (kuten usein käy) juuri murrosiän kynnyksellä.
Miksi juuri minä paranin dysforiasta miltei kokonaan? Vaikka se oli voimakkaampi kuin mikään muu inhon ja depersonalisaation tunne kehoani kohtaan? Huijaanko itseäni? En mielestäni. Olen aidosti onnellinen, vaikka ahdistun monesti siitä ajasta jonka olisin voinut käyttää itseni rakastamiseen. Minusta nykyinen suhteellisen seestynyt tilanteeni ei sulje pois sitä faktaa, että dysforiani oli aitoa. Se oli keskittynyt nimenomaan naiseuden tuntomerkkeihin. Se oli repivää, ällöttävää ja sairasta. En toivoisi kenenkään ristiksi.

Nyt varmaan joku ajattelee, että patoan vain tunteeni ja minun pitäisi tulla uudestaan itselleni kaapista transmiehenä. Vaan olisihan se näin lesbon näkökulmasta sääli, jos näin hienoa naisen kehoa lähtisi muuttelemaan jonkin periaatekysymyksen vuoksi. Tehkööt muut mitä tahtovat, en jaksa käydä kamppailua kenenkään muun sukupuolesta kuin omastani. Mutta transpolille en mene. Enkä riisu yltäni sen asian tunnustamista, että olen nainen tai tyttö. Olin tyttö kun halusin olla hevonen, olin tyttö kun vihasin rintojani, ja vaikka jonkin aikaa olinkin mielestäni trans, on minun silloinen mielipiteeni herttaisen yhdentekevä sen rinnalla, että tämä ruumis pitää vain hyväksyä. Toista samalaista en saa.
Ei transitio olisi minua auttanut.

Minulta kysytään vieläkin, miksi puhun poikamaisella äänellä. Monet hätkähtävät käytöstäni, vaikken varsinaisesti ole huonotapainen. Voisi kuvitella, että joudun jotenkin uudestaan assertoimaan itselleni ja muille sukupuoleni, kuten olen tässä tekstissä tehnyt. Tosiasiassa minua huvittaa jokainen kerta, kun ajattelen itseäni naisena syystä tai toisesta. Nauran itsekseni sille harhaluulolle, ettei tämä kroppa ole minua varten. Ehkä olisin erilainen, jos olisin syntynyt pojaksi. Mahdotonta sanoa. Siinäkin tapauksessa että minulla olisi miehen mieli, olen sopeutunut jo uskomattoman hyvin elämään tässä varastetussa naiskehossa, eikä kukaan ole pääni sisällä tullut vaatimaan sitä takaisinkaan.

Vika olikin dysforiassa, ei sukupuolessani.

Vieraskynä: Minä ja trans

Tämänkertaisen vieraskynäkirjoituksen meille tarjoilee nimimerkki "Tyttö tuonpuoleisesta", joka on itseään aikaisemmin transsukupuolisena miehenä pitänyt nuori lesbonainen. Hänet käytännössä painosti vaihtamaan sukupuolensa mieheksi hänen terapeuttinsa, koska "Tyttö" oli ns. viallinen nainen. "Tyttö" kuitenkin ymmärsi ennen transhoitojen aloittamista olevansa tekemässä virheen. Hänen transhoitojaan ei koskaan päädytty aloittamaan.

Olen blogissa maininnut pari kertaa sen, että jotkut ovat sitä mieltä, että moderni transagenda on uusi homojen eheytymisterapian muoto (linkki 1, linkki 2, linkki 3, linkki 4), erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Etenkin hyvin konservatiivisten tai uskonnollisten vanhempien on joskus helpompi sulattaa lapsen sukupuolenvaihdos kuin lapsen homoseksuaalisuus (lesbotyttärestä tulikin heteromies tai homopojasta tulikin heteronainen). "Tyttö tuonpuoleisesta" todistaa, että huoli on aiheellinen ja tätä oikeasti tapahtuu Suomessa 2000-luvulla.

Kirjoittajalle voi esittää kommentteja kirjoituksen kommenttiosiossa.

*****


MINÄ JA TRANS
Kirjoittanut: Tyttö tuonpuoleisesta

"Kumpi on kauniimpi? Minä vai äitisi?" Terapeuttini tapittaa minuun ylimeikatuilla sinisillä silmillään.
Suuni on yhtäkkiä kuiva. Haluan sanoa 'äitini'. Hän ei meikkaa eikä arvostele muita naisia ulkonäön perusteella. Hän on muutenkin paljon kauniimpi kuin tämä olento edessäni, joka pukeutuu kuin 2000-luvun pissikseksi kutsuttu ihmistyyppi, ollen tosin yli kaksin verroin keskimääräistä lajin edustajaa vanhempi.
Juuri siinä hetkessä vihaan terapeuttiani tuhottoman paljon.

"Homot eivät ole oikeita miehiä."
"Nainen on liian samanlainen ollakseen toisen naisen kanssa."
"Nainen ei pidä lompakkoa taskussa."
"Oletko ajatellut, että olisitkin poika?"
Pääni oli täynnä näitä lauseita ja kaunaa niiden laukojaa kohtaan. Olin ollut kiusattu sen takia, että pukeuduin collegevaatteisiin ja näytin liian ruokkoamattomalta tullakseni ikäisteni tyttöjen kanssa toimeen. Minulle tarjottiin kahta vaihtoehtoa; naisistu, heitä meikit naamaan ja kävele sipsuttaen tai hakeudu sukupuolenvaihdoshoitoihin. Pyörittelin päässäni molempia. En halunnut tuottaa terapeutilleni sitä tyydytystä, että muuttuisin hänen kaltaisekseen teräväkieliseksi korkokenkäolennoksi.
Omaa vikaani oli se, etten itseinhossani nähnyt kolmatta vaihtoehtoa.

Kaikenlaisia ahdistavia ajatuksiani pyöri päässäni. Kuinka rintani tekivät minusta saman joukon edustajan terapeuttini kanssa. Kuinka ruumiini oli tarkoitettu muiden käyttöön, kantamaan lapsia, vaikka minulla oli vahva tarve omistaa itseni kokonaan. Ajatuskin raskaaksi tulemisesta sai minut haluamaan vahingoittaa itseäni. En kestänyt miesten katseita, en sitä limaista oloa baari-illan jälkeen kun olin ollut niille alttiina. Halusin hyökätä kaikkea sitä vastaan mikä tuli iholle ja halusi niputtaa minut samaan joukkoon kiusaajieni ja terapeuttini kanssa. Koin itseni oksettavaksi. Rasvaprosentti? Liian korkea, tunsin itseni lihavaksi vaikka olin hoikka normaalipainoinen. Lantio? Liian leveä, en tehnyt ylimääräisiksi kokemillani senteillä mitään. Rinnat? Niille minulla ei ollut mitään käyttöä, halusin repiä ne irti ettei kukaan katsoisi niitä ihaillen. En voinut rakastaa mitään sellaista itsessäni, mikä teki minusta naisen. Minun kaltaiselleni ihmiselle ei mielestäni ollut olemassa onnellista tapaa olla naaras, olin liian äänekäs, liian itsenäinen ja raju, liian suorasukainen ja ennen kaikkea liian lesbinen.

"Kyllä me sinut hommataan transhoitoihin, älä huoli", uusi terapeuttini sanoo. On ensimmäinen tai toinen kerta, kun tapaamme.
Hänen huoneessaan on ikoneja ja hän puhuu hyvin nopeasti. Alan epäillä, että terapeutillani on mania.
Epäilen myös tässä vaiheessa, onko transhoidoissakaan mitään järkeä.
Pyörittelen asiaa, ja sisälläni syntyy dysforiankin ylitse kantava ajatus: entä jos dysforia onkin väärässä ja minussa ei olekaan mitään vikaa? Entä jos olen erilaisena, poikamaisena, aavistuksen Asperger-piirteisenä, ylitarkkana lesbonaaraana juuri sopiva eikä minun tarvitse olla kukaan muu?

Minun olisi pitänyt tietää, etten halua miehiltä muuta kuin pakopaikan naisten maailmasta jossa minua nälvittiin ja arvosteltiin säälimättä. Miehet ja aiemmin pojat inspiroivat minua olemaan parempi ihminen ja vaatimaan vähemmän armopaloja. Tilanne on sittemmin parantunut, mutta nuorempana ollessani tyttöseurassa halusin ampua itseni. En jaksanut sitä kaksinaamaisuutta, jota suurin osa ikäryhmäni naisista harrasti. Ja silti, niitä harvoja naisia jotka eivät minua inhonneet, minä rakastin silloinkin kun ei objektiivisesti olisi pitänyt, minä halusin heidät iholleni, heidän kosketuksensa tuntui kodilta.
Jos vihaa ja rakastaa samaan aikaan jotain ryhmää ja kuuluu itsekin siihen, voi kokea syvää ristiriitaa. Saattaa myös alkaa vihata itseäänkin.

"Kumpi olisi parempi?" kysyn ystävältäni, vaikka tiedän jo tasan tarkkaan kumpi on vastaus ahdistukseeni.
"Nainen", hän vastaa ja katsoo minuun.
Olen rauhallisempi. Dysforia muuttuu jotenkin; se koteloituu ja alkaa rapistua pikkuhiljaa.
Entisen terapeuttini määritelmän mukaista naista minusta ei saa vieläkään, ja hyvä niin. Olen nainen joka haluaa naisia; olen outolintu; olen monta asiaa samaan aikaan enkä halua enää että minua kohdellaan silkkihansikkain. Loppu munankuorilla kävelylle. Loppu jatkuvalle tuskalle ja tunteelle siitä, että minussa on jotain perinpohjaisen väärää.
Suljen mielessäni kirjan täynnä minua hoitaneiden ihmisten letkautuksia, jotka päästin ihon alle.
Minuun ei kykene enää mikään homofobian terä; olen pahimman jo käynyt läpi ja iloitsen, kun säästyin näin vähällä. Monelle muulle kävi toisin ja käy jatkossakin.
Istun sohvalla naisenperseelläni ja kirjoitan naisenkäsilläni näitä sanoja. Voin hyvin; olen vahvempi kuin koskaan ennen.