Miksi kirjoitan tätä blogia?

Aiemman tekstini kommenteissa nimimerkki Isaiah sanoo:

Voi hyvin olla että sinulle on Suomesa tarjolla suurempaa nettiglooriaa nationalistisen taantumukselliston lemmikkinä ja provoilevana Transu-Milona ja jos tuo rooli kiihottaa, niin ei kai sille millään argumentoinnilla mitään voi.

Inspiroiduinpa tästä nyt kertomaan ihan erillisessä postauksessa, että miksi pidän tätä blogia.

Kuulen aina välillä kommentteja siitä, että kirjoitan, jotta saisin hyväksyntää tai suosiota milloin miltäkin porukalta (kuten alt-rightilta, persuilta, nationalististeilta tai konservatiiveilta) tai koska haluan jotenkin ”päästä piireihin” kyseisissä porukoissa bäshäämällä homoja ja transuja tai koska saan jonkin sortin kiksejä siitä, että minut huomataan. Tai jotain sinne päin.

Kaikessa lyhykäisyydessään, minulla ei alunperin ollut yhtään mitään taka-ajatusta eikä tavoitetta. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli 1) purkaa omaa vitutusta ja 2) tarjota perusheteroille väylä keskustella oikean transsukupuolisen kanssa ilman, että aletaan syyttää syrjinnästä tai transfobiasta. Varsinkin kohta 1 tulee aika hyvin esille blogin varhaisista kirjoituksista.

Olen aina purkanut itseäni kirjoittamalla. Kirjoittaminen on minulle terapiaa ja asioiden kirjoittaminen ylös auttaa minua jäsentämään omia ajatuksiani ja maailmankuvaani. Olen vuodesta 2006 pitänyt päiväkirjaa, johon olen kirjoittanut satoja sivuja tekstejä ja dokumentoinut sinne paitsi koko sukupuolenvaihdosprosessini kaikkine ajatuksineen ja sekavuustiloineen, niin myös koko eksistentiaalisen kriisini sekä poliittisen valveutumiseni. Olen kirjoittanut useista aiheista pitkiä artikkeleita ja esseitä, joita en ole ikinä julkaissut missään. Eli toisinsanoen, kirjoittaminen on minun henkireikäni ja minulle luonnollinen tapa käsitellä ajatuksiani ja tunteitani.

Eli: minä kirjoitan, koska minä haluan kirjoittaa. Kirjoitan, vaikka kukaan ei lukisi. Kuten olen vuosia tehnytkin.

Syy, miksi aloitin transaiheisen julkisen blogin, oli se, että juuri kukaan ei puhu transasioista kriittisesti. Minulla oli pää täynnä ajatuksia ja halusin oksentaa ne maailmalle. En koskaan uskonut, että blogille tulisi enemmän kuin pari lukijaa. Toisin kävi. Kuten olen aiemminkin sanonut, minusta blogin kommenttiosio on ollut alusta asti blogin kaikkein kivoin asia. Minusta on kivaa vaihtaa ajatuksia muiden kanssa ja lukea toisten kokemuksista. Osa kommentoijista on kertonut omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan todella seikkaperäisesti ja se on kivaa. Haluaisin lisää lukijoita jo pelkästään siitä syystä, että kommentteja tulisi lisää ja että kommentoimaan tulisi enemmän erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä. Erityisesti tykkään tarinoistanne.

Pidän tiettyä etäisyyttä kaikkiin poliittisiin ryhmittymiin. Vierastan poliittisia lokeroita, sillä olen aina kokenut, että en oikein kuulu niistä mihinkään. Siksi pidän etäisyyttä kaikkiin ryhmiin, jotka keräytyvät tietyn ajatuksen tai aatteen ympärille. Olen kurottanut tiettyjä ryhmiä kohti ja jollain tasolla lukeudun joihinkin ryhmiin (kuten maahanmuuttokriittisiin ja arvokonservatiiveihin), mutta en ole koskaan kokenut, että ”tämä on 100% minun paikkani”. Olen ajattelultani kriittinen eli olen aina avoin sille ajatukselle, että olen väärässä tai että se, mitä nyt teen ja minkä uskoin olevan oikein, onkin hairahtunut väärälle raiteelle. Aatteen palo ei ole minun juttuni, vaikka olenkin valmis tukemaan joitakin sellaisia ryhmiä tai ihmisiä, joilla aatteen palo on. Koen, että minä olen ensisijaisesti minä ja vasta toissijaisesti osa jotakin ryhmää tai aatetta. Maailmankatsomukseni on tulosta omista kokemuksistani ja havainnoistani ja olen useammin kuin kerran pyörtänyt pyhät sanani jonkun osoitettua minulle, että olen väärässä tai hakoteillä, tai huomattuani, että ajatus ei vastaa todellisuutta. Se voi tapahtua uudestaankin.

Tämän vuoksi en pidä ihmisten valtavasta hingusta yrittää tunkea minut johonkin lokeroon. Erityisesti sellaiseen lokeroon, johon en missään tapauksessa kuulu. Kuten natseihin. Tai queerfeministeihin. Minun kutsumiseni natsiksi on yhtä älytöntä kuin minun kutsumiseni vaikka mormoniksi. Senkin mormoni! Öh, mistäs tuo nyt tuli?

Minä kirjoitan ajatuksistani. Kuten olen tehnyt vuosia. Seuraan paljon netissä käytävää keskustelua ja luen artikkeleita ja kirjoja. Näen asioita, koen asioita. Kirjoitan siitä, mitä olen lukenut ja nähnyt ja mitä ajattelin. Kaikki kirjoitukset tässä blogissa ovat tulosta tästä. Minä en ole asiantuntija, enkä tutkija enkä edes kirjailija tai journalisti. Olen vain random jamppa. Minä en ole täydellinen, enkä väittänyt olevani. Välillä postaan kirjoituksen ajatellen ”tämä saattoi nyt mennä perseelleen, mutta menkööt jos on mennäkseen, eiköhän joku siitä huomauta”. Eli toisinsanoen, postaan sillä uhalla, että kirjoituksissani on asiavirheitä. Myös siksi toivotan tervetulleeksi kommentoijat. Jos puhuin jotain ihan paskaa, niin tule kertomaan siitä. Ehkä opin sinulta jotain. Se on sitä dialogia. Ei elämästä tule mitään, jos pitää aina pyrkiä 100% täydellisyyteen ja tarkkuuteen.

Minä kirjoitan myös siksi, että olen ihan oikeasti huolissani siitä, että mitä maailmassa tapahtuu. Puhun sellaisista asioista, joista puhutaan ihan liian vähän. Kirjoitusteni tarkoitus on osoittaa ihmisille, että näinkin voi ajatella. Ehkä he saavat tästä uusia ideoita ja voivat pohtia asioita pienissä päissään myös toisista näkökulmista. Minusta maailmassa on jännää juuri se, että oikeastaan mikään ei ole mustavalkoista eikä selkeää. Maailmassa ei ole mustaa eikä valkoista, vaan lukematon määrä harmaan eri sävyjä. Maailma on hyvin monisyinen, vaikeaselkoinen ja hankala paikka. Minä yritän antaa ihmisille ideoita. On sitten heidän asiansa, että mitä he niillä ideoilla tai tiedoilla tekevät.

Foorumin perustin, koska halusin antaa alustan myös muille. Minusta oli shokeeraavaa lukea ihmisten kommentteja siitä, että miten yksinäisiksi he ovat itsensä kokeneet omien ajatustensa kanssa. Toisin kuin moni muu asiabloggaaja, minä olen ekstrovertti ja oikeasti pidän ihmisistä. Järkkäisin tapaamisia ja omia tapahtumia harva se päivä, ellen olisi siinä vankassa uskossa, että julkisuuteen astuminen omalla naamalla olisi nykyisen työurani loppu. Tässä joutuu sitten tekemään valintoja, joista osa ei ole kivoja, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi ainakin.

Kaiken tämän varjolla pidän erittäin absurdina näitä kommentteja, joissa väitetään minun olevan vain joku toisten ihmisten äänitorvi tai käsikassara. Ikäänkuin olisin tahdoton robotti tai poliittinen broileri, tai pelkkä trolli. Ihanko oikeasti ette usko, että transsukupuolinen voisi oikeasti olla sitä mieltä kuin minä olen? Tämä on loukkaus transsukupuolisten itsenäistä persoonaa kohtaan. Ja sitä paitsi, minä en kuulu mihinkään sisäpiireihin yhtään missään. Olen yksinäinen susi, jolla ei ole juuri kavereita (sniff).

Osaan tosin ohittaa nämä kommentit hymähdyksellä, sillä tiedän kaikkien kriittisten transujen saavan niitä. Seuraan ulkomaalaisia transuja, jotka puhuvat samaa asiaa kuin minä, ja heitä kaikkia syytetään samoista asioista ja he myös saavat järkyttävät kasat vihapostia ja jopa tappouhkauksia (keiltä muiltakaan kuin LGBT-aktivisteilta ja intersektionaalisilta feministeiltä). Että kai tämä on se hinta siitä, kun kehtaa olla jostain jotain mieltä.

Mutta ei se mitään, kommentoikaa jatkossakin.

Näkemyksiä homoavioliittoon

Tajusin yhtäkkiä olleeni blogin alusta saakka hyvin hiljaa homoavioliitosta. Olen kirjoittanut aiemmin ainoastaan täällä. Ajattelin nyt sitten muutaman sanan mainita aiheesta.

Olen ollut homoavioliitosta hiljaa, koska olen yksinkertaisesti sitä kohtaan hyvin välinpitämätön. Minulla ei ole oikeastaan juuri mitään sitä vastaan ja osaan kyllä samaistua homojen tunteisiin tässä asiassa, mutta homoavioliiton vastustajilla on myös hyvin osuvia pointteja ja ymmärrän myös ne. Minulla itselläni ei ole suuria tunteita tässä asiassa suuntaan eikä toiseen ja minussa herättää närkästystä lähinnä se, että kuinka eri osapuolet perustelevat kantaansa. Olen taipuvainen asettumaan perinteistä avioliittoa kannattavien puolelle, koska en pidä homoavioliiton kannattajien tavasta perustella näkemystään ”edistyksellä” ja ”ei enää nykyaikana” ja ”rakkaus ei ole koskaan väärin” ja kaikkea siltä väliltä (eli iskulauseita ja tunnemanipulaatiota, joita olen alkanut inhota tosissani). En muista koskaan nähneeni yhtäkään oikeasti hyvää artikkelia homoavioliiton puolesta. Sen sijaan homoavioliiton vastustajilla tai siihen kriittisesti suhtautuvilla on todella asiapitoisia artikkeleita. Esimerkiksi LGBT-väen kovasti vihaama Aito Avioliitto ry on ihan oikeasti asiallinen ja kiinnostava.

Sain aikanaan Facebookissa katsella todella paljon tuttavapiirini kirjoituksia homoavioliittoon liittyen ja niille oli tyypillistä tietty kapina-asenne ja tietoinen keskarin näyttäminen yhteiskunnan arvoille. En tiedä, miten selväksi olen blogissani aiemmin tämän tehnyt, mutta minä en voi sietää tuota kapina- ja haistatteluasennetta. Se on lapsellista ja typerää ja kuuluu korkeintaan teini-ikään, mutta ei enää aikuisikään. En pidä ”normienpurkutalkoista” tai muusta vastaavasta. Yhteiskunnan arvoja on revitty alas jo ihan liikaa ja me nimenomaan tarvitsemme vahvempia arvoja ja vankempaa moraalista selkärankaa.

En ole patavanhoillinen tiukkapipo enkä siveyden sipuli, mutta olen traditionalisti. Ja se nyt vaan on niin, että avioliitto on ollut kaikissa kulttuureissa ja kaikkina maailmanaikoina miehen ja naisen välinen ja syystä. Perinteinen avioliitto eli heteroavioliitto tähtää perheen perustamiseen ja avioliiton tarkoitus on pitää perhe kasassa ja luoda siten vankka ja turvallinen kasvuympäristö lapsille. Heteropari on yhteiskunnan lisääntyvä perusyksikkö. Homopari ei kykene tähän koskaan. Tästä syystä homoavioliitto ei voi koskaan olla yhteiskunnassa tasaveroinen heteroavioliiton kanssa. Tämä on yksinkertaisesti fakta.

Mutta en minä homoja vastustakaan (duh), kuten ei moni muukaan traditionalisti tai edes homoavioliiton vastustaja. Aikuisten ihmisten pariutuminen on heidän keskinäinen yksityisasiansa. Homot homoilkoon, jos homoiluttaa. Sen pituinen se. Ketään ei kiinnosta. Elämä jatkukoon. Mutta homojen ei tarvitse eikä pidä olla yhteiskunnassa sellaisessa valokeilassa, missä he ovat viime vuosina olleet. Homoista (ja transsukupuolisista) on tullut yhteiskunnan pyhä lehmä, josta ei ole sallittua sanoa mitään, mikä ei ole 100% heitä myötäilevää. Jos vähänkään kehtaa olla toista mieltä, niin on heti homofoobikko ja homovihaaja ja ihmisoikeuksien vastustaja ja blaa blaa blaa. Tämä ei ole oikea suunta.

Olen loppupeleissä hyvin neutraali ja minusta homoavioliittoasiassa voisi olla mahdollista saavuttaa jonkinlainen kompromissiratkaisu. Seuraavassa joitakin ajatuksia:

• Isäni ehdotti jo yli 10 vuotta sitten, että sallitaan homojen mennä naimisiin, mutta ei käytetä homoavioliitosta termiä ”avioliitto”. Keksitään sille joku kokonaan uusi termi. Täten ”avioliitto” tarkoittaisi aina perinteistä heteroavioliittoa ja homoavioliitolle olisi oma sana. Homoavioliitto olisi kuitenkin lain edessä saman arvoinen kuin heteroavioliitto ja naimisissa olevilla homopuolisoilla olisi samat oikeudet kuin heteropuolisoilla.
• Laillistetaan homoavioliitto eli sallitaan samaa sukupuolta olevien parien mennä naimisiin maistraatissa, mutta pidetään uskonnolliset yhteisöt kokonaan erossa asiasta. Mielestäni kirkoilla/seurakunnilla tulee olla oikeus päättää itse, että vihkivätkö homopareja vai eivät. Traditionalistina ymmärrän täysin ihmisten halun pitäytyä (vuosisataisissa, vuosituhantisissa) perinteissä, mitä tulee avioliittoon ja siihen liittyviin seremonioihin, tapoihin yms. Yksittäiset seurakunnat saisivat siis päättää, että vihkivätkö homopareja ja eri puolilla Suomea olisi täten kirkkoja, jotka vihkivät homopareja ja kirkkoja, jotka eivät vihki homopareja. Uskonnollinen yhteisö voisi myös päättää, että sen hallinnoimissa tiloissa ei koskaan vihitä homopareja. Eli lestadiolaiset, katoliset yms. olisivat tod näk jatkossakin kielteisellä kannalla, mutta luterilainen kirkko saattaisi jakautua. Mikä on minusta ok. Homot perustakoot vaikka oman kirkon, jos sille tuulelle sattuvat (sinne varmasti piisaa jäseniä). Tämä on vapaa maa. Ja se vapaus koskee myös niitä, jotka päättävät olla homoavioliitosta eri mieltä.
• Laillistetaan homoavioliitto ja sallitaan homoparien mennä naimisiin maistraatissa ja olla lain edessä samassa asemassa kuin heteroparien, mutta lopetetaan tämä prkleen homohype siihen. Se, että homot voivat mennä naimisiin, ei tarkoita sitä, että koko kansakunta pitää pakottaa tukemaan sitä sataprosenttisesti. Pidetään ne kirkot erossa tästä. Niitä ei tarvitse pakottaa tukemaan tätä, eikä niitä pidä voida painostaa ”syrjinnällä” muuttamaan kantojaan rangaistuksen uhalla. Pidetään homoavioliitto poissa opetussuunnitelmasta ja muusta yhteiskunnan toiminnasta. Homoavioliittoa ei tarvitse promota tai propagoida esimerkiksi kouluissa, riittää, kun todetaan, että jämpti on näin, homot voi mennä naimisiin. End of story. Homoavioliittoa ei tarvitse eikä pidä ruveta erikseen korostamaan tai alleviivaamaan. Hääpalveluja tarjoavien yritysten ei tarvitse pitää valikoimissaan myös homohäärekvisiittaa ja ne voivat yhtälailla kieltäytyä järjestämästä homohäitä niin halutessaan. Se, että joku asia on laillista, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että se on yhteiskunnassa jollain erityisellä jalustalla tai joku koskematon, kyseenalaistamaton pyhyys. Se voi myös ”vain olla”. Homoavioliitto ”vain on”.

Ja niin päin pois.
Kuten sanottua, homot homoilkoon, jos homoiluttaa. Homoilkoot vaikka avioliitossa, ketään ei kiinnosta. Mutta homoavioliiton laillistamisen ei tarvitse tarkoittaa sen nostamista heteroavioliiton veroiseksi. Mitä se ei koskaan voi olla. Homot menkööt naimisiin omissa tiloissaan, omissa porukoissaan ja vaikka omissa kirkoissaan. Muut päättäköön itse, että mitä mieltä heistä ovat – vastustavatko, tsemppaavatko vai viis veisaavatko, niinkuin minä. Muun yhteiskunnan ei tarvitse tämän takia muuttaa arvopohjaansa tai suuntaansa. Heillä ei kuitenkaan olisi asiaan mitään oikeaa nokankoputtamista, sillä homoavioliitto olisi laillinen joka tapauksessa.

En tosin tiedä, että voiko tämmöistä harmoniaa koskaan oikeasti tapahtua. Sen verran nihkeää meininkiä on tuolla LGBT-porukoissa, että tuskin koskaan tyytyvät mihinkään siihen, mitä olen tässä esittänyt. Se on niin vaikeaa vain elää elämäänsä ja olla välittämättä siitä, että mitä muut ajattelee. Valtaväestön kyrpiintyminen homoihin kuitenkin näyttäisi ensisijaisesti liittyvän juuri tuohon kapina-asenteeseen, yliherkkyyteen ja kaikestaloukkaantumiseen kuin siihen itse homoiluun. Se ei tahdo mennä LGBT-jengille millään perille.

Mielestäni LGBT-liike on länsimaissa jo saavuttanut alkuperäisen (tärkeän) tavoitteensa eli seksuaalivähemmistöjen tekemisen näkyväksi ja heidän ihmisoikeuksiensa saamisen valtaväestön tietoisuuteen. Mutta LGBT-liike on ottanut monta askelta tämän yli ja lopputulos on nykymeininki eli homouden tarpeeton ylikorostaminen, transsukupuolisuushysteria ja LGBT-ihmisten pyhä lehmä-asema naurettavine yliherkkyyksineen. Olemme menneet jo aikoja sitten sen rajan yli, että valtaväestö vain suhtautuisi meihin välinpitämättömästi sellaisella jees-asenteella. Nyt olemme siinä pisteessä, että valtaväestö on täysin vittuuntunut meihin ja ei halua kuulla enää meistä mitään. Se on vaarallinen käännekohta, josta olen oikeasti huolissani.

Gay pride on enemmän hanurista kuin koskaan

Pride-kuukausi oli ja pride-kuukausi meni eli olen vähän myöhässä tämän kanssa (olen töissä ulkomailla ja teen jälleen 10-tuntista päivää), mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen tehnyt selväksi mielipiteeni gay pridesta jo aikaisemmin. Eli kyseessä on ihmisoikeustapahtumaksi naamioitu pervokarnevaali, joka ei edistä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia tai julkisuuskuvaa yhtään mitenkään. Päinvastoin. Itse erosin Setasta jo vuosia sitten ja lakkasin tukemasta sitä, koska en pitänyt LGBT-yhteisössä vahvana velloneesta heterovihasta ja misogyniasta/misandriasta (riippuen siitä, onko kyseessä mies- vaiko naisporukka). Mutta lähtöni jälkeen LGBT-yhteisö ja erityisesti Seta on noussut aivan uudelle levelille.

Ilmiö ei koske ainoastaan Suomea, vaan on länsimaille yhteinen. Tässä kohtaa on jo täysin päivänselvää, että koko LGBT-liike ja Seta edustavat intersektionaalista feminismiä kaikkine lieveilmiöineen, kuten sukupuolisekoiluineen, käsitehässimisineen ja rasismi- ja fasismihysterioineen. Gay pride ja Seta eivät enää edusta homoja, lesboja ja transsukupuolisia. Gay pride ja Seta ainoastaan ajavat tietyn poliittisen agendan edistämistä.

Jukka Hankamäki esittelee blogissaan varsin häiritseviä tietoja tämän vuoden Helsinki Pride -tapahtumaan liittyen. Perussuomalaisiin kuuluvat LGBT-ihmiset suunnittelivat osallistumista Prideen, mutta Heseta (Helsingin Seta) käytännössä bännäsi heidän osallistumisensa. Heseta nimittäin vaati Perussuomalaisten homojaostoa sitoutumaan sataprosenttisesti tiettyihin arvoihin ja poliittisiin tavoitteisiin. Mikäli he eivät näihin sitoudu, niin heidän pääsynsä Prideen estetään. Listaan kuului kaikennäköisiä vihervasemmiston ajamia asioita, kuten maahanmuuton edistäminen ja isättömien lasten tuottaminen lesbopareille. Huomatkaa, että Heseta vaati sataprosenttista sitoutumista listaamiinsa asioihin. Ei siis vain yhteen tai kahteen. Eli mikäli olet tietystä poliittisestä agendasta eri mieltä, niin et ole tervetullut gay prideen, vaikka olisit kuinka homo. Lisäksi Heseta vaati edustajansa ja Perussuomalaisten välillä käytyä kirjeenvaihtoa julkiseksi. Minulle tulee sellainen kutina perseeseen, että Heseta halusi jostain syystä todisteena mustaa valkoisella siitä, että Perussuomalaiset sitoutuvat queerfeministiseen moninaisuusideologiaan. Tähän Perussuomalaiset eivät tietenkään voineet suostua.

Meno on samanlaista myös muualla länsimaissa. Yhdysvalloissa Donald Trumpia kannattavat homot bännättiin Charlotte Pride -tapahtumasta Pohjois-Karolinassa. Tässä video eräältä yhdysvaltalaiselta homomieheltä, joka kertoo, että Yhdysvalloissa gay pride-paraatit ovat paikoin menneet pitkälti Donald Trumpin dissaamiseksi ja häntä vastaan marssimiseksi. Vastaavasti Chicagossa järjestetty Gay Pride -tapahtuma Dyke March bännäsi juutalaisten Daavidin tähdellä varustetut sateenkaariliput, koska ne "triggeröivät porukkaa" ja "saavat ihmiset tuntemaan itsensä turvattomiksi". Tässä juutalaisen LGBT-ihmisen kertomus tapahtumasta.

Mutta Hankamäki kertoo muustakin venkuloinnista. Hän kertoo, että pride-kulkueessa ja puistojuhlassa pidettiin useita puheita maahanmuuton puolesta, joista puolet oli (jostain syystä) englanninkielisiä. Puheissa erityisesti solvattiin Jussi Halla-ahoa. Hankamäki kertoo, että sai puistojuhlaan osallistuneilta homomiehiltä pelkästään vihamielisiä avautumisia liittyen siihen, että Seta on luopunut alkuperäisistä periaatteistaan. Hankamäki toteaa, että pian Seta tod näk pääsee myös alkuperäisistä jäsenistään. Eiköhän kato ole jo käynyt. Minä itse lähdin ja aikoja sitten. Hankamäki kirjoittaa:

"Kaava on sama, jolla kantaväestöön kuuluvia ihmisiä syrjitään kaikkialla muuallakin yhteiskunnassamme. Suomalaiset homot ja lesbot pakotetaan väistymään omasta yhdistyksestään aivan samalla tavalla kuin Suomi Ensin -järjestön vastamielenosoitus pakotettiin perääntymään Rautatientorilta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden telttojen saadessa jäädä vielä hetkeksi paikoilleen ikään kuin valloituksen merkiksi."

Pridessa järjestettiin myös ensimmäistä kertaa tuhannen ja yhden yön bileet (!), joiden puuhamies oli Hesetan afrikkalaistaustainen puheenjohtaja Hassen Hnini. Bileiden takana on Hesetan turvapaikanhakijoille ja pakolaisille suunnattu TOGETHER-toiminta, joka "halusi järjestää juhlat, jotka ovat monille eri taustaisille ihmisille saavutettavat ja joissa voi tuntea olonsa tervetulleeksi". Tapahtuman tarkoitus oli "juhlia Priden moninaisuutta ja yhteisöllisyyttä" ja "juhlia ylpeydellä jokaisen omaa taustaa ja kulttuuria". Bileet järjestettiin hulppeassa Clarion-tornihotellissa. Herää kysymys, että miksi juuri ulkomaalaistaustaiset halusivat omat (paljon hienommissa puitteissa järkätyt) bileet? Pridessa oli tapahtuman ohjelman mukaan jos jonkinlaista bilettä, joihin he olisivat voineet mennä niinkuin kaikki muutkin.

Astetta jännempi meno näyttäisi olevan Turku Pridessa eli Turussa järjestettävässä gay pride -tapahtumassa. Nettisivujensa ja somen perusteella Turku Pride on kunnostautunut oikein kunnolla queerfeministisenä sekoilijana. Etusivulla lukee:

”Turku Priden arvoihin kuuluu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajaminen, tasa-arvo, anti-rasismi, esteettömyys sekä saavutettavuus. Tämä tarkoittaa monikielisyyden (myös viittomakielen) huomiointia, sekä aktiivista tiedottamista mitä tapahtumapaikkojen rakennettujen ympäristöjen saavutettavuuteen tulee.”

Turku Priden sivuilta voit lukea myös tapahtuman arvoista ja periaatteista:

”Priden aloittivat rodullistetut transfeminiiniset henkilöt. Turku Priden fokus onkin ollut vahvasti niin sukupuolen moninaisuudessa kuin antirasistisessa työssä.”

”Vanhemmuudesta unelmoiva transihminen joutuu kulkemaan raskaan tien, jos haluaa lapsen – onhan hänen itsensä oltava steriili. Medikalisoitunut järjestelmä laittaa ihmisen todistelemaan sukupuoltaan ja lääkärillä on valta päättää yksilön puolesta – ilman lääkärin antamaan todistusta ei maistraattiin ei ole asiaa.”

”Antirasistinen työ kulkee käsi kädessä kaiken muun kanssa. Meillä on kaikilla rodullistettu status – joillain meistä vain on etuoikeus siinä, että olemme valkoisia. Maahanmuuttajataustaiset LGBTIQ-henkilöt joutuvat kerrostetun syrjinnän uhriksi, ja Suomessa olemme useampaan otteeseen törmänneet ihmisiin, jotka eivät ole saaneet turvapaikkaa, vaikka ovat kertoneet, että jos he menevät homoina takaisin lähtömaahansa, he kuolevat. Toiset eivät uskalla osallistua pride-ohjelmiin pelosta, että yhteisö sulkee ovensa. Vihapuhe etenkin maahanmuuttajataustaisia kohtaan kukoistaa sosiaalisessa mediassa ja joihinkin kohtaamisiin liittyy väkivalta.”

”Esteettömyys- ja saavutettavuustyö on yhtä lailla kokonaisvaltaista työtä. Pride ei ole pelkästään etuoikeutettujen, hyväosaisten, normatiivisen toimintakyvyn omaavien juhlaa.”

No huhhuijaa, nyt on intersektionaalisen feminismin marxilainen maailmankuva ja kielenkäyttö otettu kunnolla haltuun. Eikä siinä vielä kaikki, tyypit ovat imaisseet amerikkalaisen intersektionalismin sellaisenaan. Oheiset screencäpit ovat Turku Priden Facebookista:

BLM eli Black Lives Matter on amerikkalainen mustaihoisten kansalaisjärjestö. Miten se liittyy Suomeen? Ei mitenkään. Intersektionaalisen feminismin yksi iso ongelma onkin se, että se on vahvasti amerikkalaisvetoista ja muut kuin amerikkalaiset intersektionalistit imevät Amerikasta vaikutteita sellaisinaan tajuamatta, että niillä on vahvasti amerikkalainen pohja ja ajatukset eivät välttämättä lainkaan sovellu Amerikan ulkopuolelle. Olen tarkastellut amerikkalaisten ideoiden soveltamisen ongelmallisuutta Suomeen täällä. Amerikkalaiseen intersektionaaliseen feminismiin liittyy oleellisesti tuo rotukysymys, joka on siellä erittäin iso juttu. Esimerkiksi Amerikassa jo sateenkaarilippukin on pitänyt päivittää mustaksi ja ruskeaksi. On vain ajan kysymys, että milloin sama tulee Suomeen (ellei ole tullut jo).

Screencäppi täällä olevasta artikkelista.

Ja tottakai myös sukupuolisekoilu ja feministien pimppijutut ovat mukana:

Summa summarum: Gay pride on pettänyt homot. Gay pride nykypäivänä länsimaissa ei enää liity homouteen tai transsukupuolisuuteen, vaan se on pelkkää intersektionaalisen feminismin ideologian edistämistä ja priden järjestäjät eivät edes yritä peitellä tätä. Mikäli olet heidän poliittisesta agendastaan eri mieltä, niin et ole tervetullut prideen, vaikka olisit kuinka homo, bi tai transsukupuolinen. Gay pride yrittää naamioida itsensä the ihmisoikeustapahtumaksi, jonka arvostelu on yhtäkuin tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien vastustamista ja täten tekee arvostelijasta pahapahapahan epäihmisen. Eli priden arvostelu ei tee ihmisestä pelkästään homofoobikkoa, vaan myös transfoobikon, maahanmuuttajien vastustajan, ksenofoobikon, rasistin ja natsin. Tämä on taas tätä järkyttävää tunnemanipulaatiota ja massahysteriaa. Gay pride ei ole ihmisoikeuksia, vaan politiikkaa. Susanna Koivula kirjoittaa hyvin postauksessaan Pride ja suuri sumutus.

Minä en ole mielissäni tästä kehityksestä. Sillä hommahan on niin, että homous tai transsukupuolisuus ei ole ideologia eikä maailmankuva. Homous tai transsukupuolisuus on vain hyvin pieni osa sitä suurta kokonaisuutta, joka on ihminen. Homous tai transsukupuolisuus ei kerro ihmisestä yhtään mitään, kuten hänen mielipiteistään, arvoistaan, persoonastaan, mielenkiinnon kohteistaan tai maailmankuvastaan. Gay pride -tapahtumien pitäisi ehdottomasti olla poliittisesti täysin sitoutumattomia päivänselvistä syistä.

Aihetta sivuaa aiempi kirjoitukseni Suvakit ovat paskasakkia ja terroristeja.

Halla-aho kommentoi osuvasti viimeaikaista LGBT-yhteisön rasismifasismi-hysteriaa. Hänen linkkaamansa artikkeli on tämä.