Erilaisena olemisen vaikeudesta

Törmäsin Youtubessa thaimaalaiseen lesboelokuvaan Yes or No. Elokuva kertoo thaimaalaisista nuorista yliopisto-opiskelijatytöistä ja käsittelee niitä hämmentäviä ja pelottavia tunteita/tilanteita, kun nuori ihminen huomaa olevansa ei-hetero tai sukupuolisesti poikkeava. Elokuvassa yliopistoon saapuu uusi opiskelija, jota opiskelijatoverit luulevat pojaksi, mutta joka paljastuu ns. tomiksi. Tom on Thaimaan lesbokulttuurissa sellainen nainen, joka pukeutuu ja käyttäytyy kuin mies ja puhuu niinkuin mies eli hän ottaa ikäänkuin miehen sosiaalisen roolin (thaikielessä mies ja nainen puhuvat eri tavalla käyttäen erilaisia sanamuotoja). Elokuva käsittelee ympäristön (negatiivista) suhtautumista outoon, poikkeavaan tyttöön sekä tytön tuntemuksia itsestään. Elokuva käsittelee myös tavallisen tytön kokemuksia, kun hän tajuaa olevansa ihastunut tähän outoon tyttöön (hänen hämmennystään, pelkoa perheen suhtautumisesta, ristiriitaisuutta ja sisäistä kamppailua yms.)

Katsoin elokuvan ja itkin. Elokuva toi mieleeni paljon omia muistojani. Olen jossain määrin unohtanut, että miltä tuntuu olla nuori ei-hetero ihminen. En ole enää itse ihan sitä junioriosastoa ja monet aikoinaan akuutit ajatukset ja tunteet ovat painuneet jonnekin muistojen perukoille. LGBT-ihmisillä ei aina ole todellakaan helppoa monestakin syystä. Olen jo pitkään miettinyt, että mistä johtuu netin LGBT-ryhmissä vallitseva hyvin negatiivinen suhtautuminen valtaväestöön ja tietty katkeruus. Kauhean usein näkee hyvin katkeraa suhtautumista esimerkiksi uskovaisiin ja olen miettinyt, että onko nämä kaikki kirjoittelijat kotoisin jostain Pohjois-Suomen lestadiolaisalueilta, kun kaikki jauhavat vanhanaikaisuudesta ja uskovaisista, vai mistä ihmeestä tämä johtuu. Itselläni ei siis ole kertaakaan ollut tähänkään päivään mennessä mitään ongelmaa uskovaisten eikä vanhanaikaisuuden kanssa. En ole koskaan kokenut mitään oikeaa syrjintää (en laske ennakkoluuloja, kritiikkiä tai tietämättömyyttä syrjinnäksi). Mutta elokuvan katsottuani muistin, että mistä on kyse.

Kyse on ennen kaikkea yksilön sisäisestä kamppailusta. Kyse on yksilön sisäisestä hämmennyksestä ja peloista. Ei ole kauhean yleistä, että randomisti törmäät toiseen LGBT-ihmiseen esimerkiksi koulussa tai työpaikalla, koska me emme ole erityisen yleisiä, joten saatat olla täysin perusheteroiden ympäröimä. Voi olla suorastaan pelottavaa tulla tietoiseksi, että olen erilainen kuin nämä muut. Siinä alkaa miettimään, että mitähän nämä muut sanovat ja miten he reagoivat, jos ilmaisen avoimesti olevani homo, lesbo, bi tai trans. Se on siinä kohtaa itselle ja ympäristöllekin uusi ja outo asia. Et vaan voi tietää, että miten siinä käy, ennen kuin kokeilet. Asiasta saattaa muodostua henkilön sisimpään hyvin suuri vyyhti, joka aiheuttaa ahdistusta. Sellaisessa tilassa kaikki ulkoapäin tuleva arvostelu tuntuu todella, todella pahalta. Yksilön herkkyydestä riippuu, että miten hän kykenee tämän kaiken handlaamaan. Varsinkin nuorena sitä sitten helposti hakeutuu netin LGBT-ryhmiin avautumaan, koska siellä ymmärretään.

Perusheterot ovat yleensä erittäin tietämättömiä kaikista LGBT-asioista. He eivät välttämättä tiedä tai ymmärrä ollenkaan, että mitä on olla homo tai lesbo ja mitä siihen liittyy. He eivät varsinkaan ymmärrä, että mitä transsukupuolisuus tai biseksuaalisuus on. Heillä on kaikenlaisia harhakäsityksiä tai he eivät välttämättä ole koskaan kuulleetkaan koko asiasta. He saattavat ajatella, että ei tämä tämmöinen voi olla tottakaan. ”Sinähän olet ihan ok ja normaali, miten sinä voit olla homo/lesbo/bi/trans?” Asia ei myöskään heitä henkilökohtaisesti kosketa, joten heillä ei välttämättä ole mielenkiintoakaan ottaa selvää. Tästä syystä he saattavat sanoa jotakin hyvin ajattelematonta tai heittää ronskia läppää, erityisesti jos eivät tiedä sinun olevan LGBT-ihminen. Saatat olla ensimmäinen homo, lesbo, bi tai trans, jonka he koskaan tapaavat.

Tämä on se syy, miksi homoilla, lesboilla, biseksuaaleilla ja transsukupuolisilla voi olla vaikeaa. Jos tulet ykskaks kaapista, niin ympäristön reaktio saattaa olla voimakas. Saatat olla ensimmäinen heidän koskaan tapaamansa LGBT-ihminen ja he eivät kertakaikkiaan osaa suhtautua. Reaktio voi vaihdella ihmetyksestä ja epäuskosta närkästykseen tai suuttumukseen. Minulla oli hyvin vaikeaa, kun ensimmäisiä kertoja keskustelin transsukupuolisuudesta vanhempieni kanssa. He eivät suhtautuneet asiaan hyvin. Olen kuullut omalta äidiltäni koko elämäni hirveimmät kommentit liittyen transsukupuolisuuteeni. Isäni itki ja muu suku oli hämmentynyt ja epäuskoinen. Tätini koki asian onnettomuutena. Yli vuoden äitini suhtautui hyvin vihamielisesti kaikkiin pieniinkin viittauksiin. Hän ei esimerkiksi tykännyt, että aloin nostella painoja ja sanoin vaaleanpunaista kännykkäkoteloani ”homonpinkiksi”. En ottanut koko transsukupuolisuutta ollenkaan puheeksi uudestaan ennen kuin sain virallisen diagnoosin transklinikalta ja aloitin hormonit. Vanhempani eivät tukeneet minua. Olin pitkään varma siitä, että sukupuolenvaihdokseni tulee rikkomaan välit vanhempiini. Kykenin kestämään ajatuksen. Minä olen hyvin vahva ihminen, mutta tiedän, että moni muu ei ole yhtä vahva kuin minä. Herkemmälle ihmiselle tilanne olisi saattanut olla täysin kestämätön. Thaimaalainen elokuva käsittelee juuri tätä asiaa hyvin. Elokuvan tyttö ei uskalla kertoa äidilleen, että on suhteessa poikamaisen tom-tytön kanssa. Tilanne katkaisee tyttöjen välit ja molemmat päätyvät murheen murtamiksi.

Tässä blogissa olevien kirjoitusten perusteella minua on sanottu homo- ja transfoobikoksi. Minä kuulemma vastustan LGBT-ihmisten oikeuksia. En vastusta. Jumalauta, minä olen yksi teistä! Minä olen joutunut käymään aika kovan myllyn läpi ja tiedän, miltä teistä tuntuu. Minä en näe homoudessa, lesboudessa tai transsukupuolisuudessa yhtään mitään pahaa tai väärää. Mutta olen huomannut, että LGBT-piireissä on vallalla paljon outoja käsityksiä maailmasta ja yhteiskunnasta. Olen oman elämänkokemukseni ja havaintojeni perusteella todennut nämä käsitykset vääriksi. Tämän blogin tarkoitus on kritisoida käsityksiä, asioita ja ilmiöitä, mutta ei itse homoutta, lesboutta tai transsukupuolisuutta. Tämän blogin tarkoitus on tuoda perspektiiviä ja kriittistä ääntä asioihin. Syy, miksi aikoinaan alunperin lähdin LGBT-piireistä, oli siellä ilmennyt vahva heteroviha ja misogynia. LGBT-ihmiset väittävät olevansa suvaitsevaisia ja suvaitsevaisuuden asialla, mutta silti heistä moni pitää heteroja tyhminä, tylsinä tai ällöttävinä ja puhuu heteroista samaan tyyliin kuin pahimmat homofoobikot puhuvat homoista. Minä en koskaan sulattanut tätä vinksahtanutta ajattelutapaa. Myös heterous on seksuaalinen suuntautuminen ja se on yhtä vähän valinta kuin homouskaan on. Suvaitsevaisuuden pitää koskea myös heterouden suvaitsemista. Sain myös nähdä lähes päivittäistä misogyniaa homo- ja bimiehiltä. Ihan avoimesti puhuivat siitä, miten naiset on ällöttäviä ja rumia ja vaginat on oksettavia. He eivät edes yrittäneet peitellä sitä. Joo, ymmärrän, että ootte homoja ja tykkäätte kyrvästä, mutta joku raja. Misogynia ulottui myös transmiehiin (=biologinen nainen, joka on vaihtanut sukupuolensa mieheksi), kuten minuun itseeni. Jos äitiäni ei lasketa, niin en ole koko elämässäni saanut perusheteroilta sellaista kohtelua kuin sain homo- ja bi-tutuiltani. En saanut yhtään mitään tukea. Tiedän, että vastaavasti lesbopiireissä esiintyy misandriaa. Nämä kaksi asiaa, avoin heteroviha ja misogynia/misandria, saivat minut lähtemään LGBT-piireistä. Feminismi-, sukupuolisekoilu- ja kulttuurimarxismijutut tulivat vasta myöhemmin. Lähtöni jälkeen LGBT-piirit ovat vieläpä nousseet ihan uudelle levelille. Menetin uskoni LGBT-yhteisöön jo pelkän heterovihan ja misogynian vuoksi, mutta nykymeininki on jotakin täysin käsittämätöntä.

Olen omassa elämässäni jatkuvasti pyrkinyt aktiivisesti riisumaan ne homonpinkit lasit silmiltäni, astumaan sivuun ja tarkastelemaan maailmaa, ihmisiä ja yhteiskuntaa ikäänkuin yläpuolelta ja ulkopuolelta. Olen aktiivisesti pyrkinyt olemaan näkemättä asioita transsukupuolisena ja transsukupuolisen näkökulmasta. Sen sijaan pyrin katsomaan asioita ensiksi jonkun toisen näkökulmasta ja sitten ulkopuolisen näkökulmasta. Olen mielestäni hyvä irtaantumaan omista lähtökohdistani ja tunteistani ja asettumaan toisenlaiseen asemaan. Tässä blogissa esitellyt ajatukset ovat tulosta tästä toiminnasta. Moni LGBT-ihminen ei kykene samaan, eikä varsinkaan nuorena (en minäkään kyennyt), vaan kaikkea katsotaan niiden homonpinkkien lasien läpi. Mitä pinkimmät lasit, sitä vääristyneempää kaikki on. Lisäksi olen aktiivisesti vältellyt ghettoutumista samanmielisten porukoihin, vaan olen pyrkinyt sopeutumaan perusheteroiden keskelle. Tämä kykyni ei kuitenkaan tee minua yhtään vähempää LGBT-ihmiseksi. Minulla on omat kokemukseni ja omat tunteeni, jotka ovat kaikenaikaa olemassa taustalla.

Osa näitä kokemuksia on se, että olen itse mennyt läpi niistä asioista, joita nuoret LGBT-ihmiset pyörittelevät mielessään ja pelkäävät. Olen joutunut kohtaamaan kaikenlaisia reaktioita. Osa on ollut perseestä, osa on ollut positiivisia. Osa on ollut yllättäviä. Jo pelkästään tästä syystä kantani moniin asioihin on hieman erilainen. Minusta tuntuu, että monissa netin LGBT-ryhmissä ja foorumeilla on pääosin todella, todella nuorta porukkaa. Eikä nuoruudessa mitään pahaa itsessään ole, olenhan itsekin joskus ollut siellä. Olen vain huolissani juurikin tästä ghettoutumisesta. En pidä lainkaan monista LGBT-piireissä vallalla olevista asenteista ja käsityksistä. Minusta ne tekevät LGBT-yhteisölle itselleen pelkkää hallaa pitkällä tähtäimellä ja pyrin osoittamaan sen tässä blogissani.

Tämä nyt oli tällainen pieni ”musta tuntuu” -postaus. En ole tainnut tällaisia pahemmin kirjoitella, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Viestini tässä on nyt lähinnä se, että ei ole helppoa olla erilainen. Ei ole helppoa olla erilainen mistä tahansa syystä. Ja lohdutukseni on, että 1) kerran se vain kirpaisee ja 2) pelko on usein pitkälti aiheeton. Tiedän, että netissä kiertää näitä kauhutarinoita, että vanhemmat heittivät homon lapsensa kadulle, mutta väitän, että tuollaiset ovat aika harvinaisia. Perusheterot usein haukkuvat, mutta eivät pure. Tarkoittaen siis sitä, että heidän letkautuksensa ovat juuri sitä itseään, eli letkautuksia. He puhuvat ajattelemattomia, koska eivät ymmärrä. Kun he joutuvat oikeassa elämässä kasvotusten oikean homon/lesbon/transsukupuolisen kanssa, niin heidän asenteensa usein muuttuu ja he joutuvat tarkistamaan käsityksiään. Omaan perheeseeni kuuluu syvästi uskonnollinen henkilö, jonka olen tuntenut pikkukakarasta saakka. Kyseessä on hyvin homofoobinen ihminen, jonka homovihaa olen kuunnellut koko ikäni. Kun aloitin sukupuolenvaihdoksen, niin välttelin häntä tahallani pitkään, koska tiesin hänen kantansa. Mutta sitten jouduin yllättäen kohtaamaan hänet eräässä perhetapahtumassa. Hän tuli minua vastaan hymyillen, halasi minua ja käytti minusta uutta nimeäni niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Eräs lestadiolaistaustainen homokaverini taas ei uskaltanut vuosiin kertoa isälleen homoudestaan. Kun hänen isänsä sairastui vakavasti, niin hän päätti kertoa, ettei heidän välilleen jäisi selvittämättömiä asioita. Isä otti asian erittäin positiivisesti ja sanoi, että olet mikä olet, niin olet silti minun rakas poikani. Omat vanhempani kakistelivat pitkään transsukupuolisuuteni kanssa, mutta ajan kanssa oppivat hyväksymään sen. Äitini on sanonut, ettei vieläkään ymmärrä, että miksi halusin vaihtaa sukupuoleni, mutta ainakin hän on tosissaan yrittänyt ymmärtää. Hän esimerkiksi osti Marja Björkin kirjan ”Poika”, luki sen ja halusi minun lukevan sen ja kirjoittavan omia kommenttejani marginaaleihin. Sen jälkeen hän luki kirjan uudestaan. Molemmilla vanhemmillani on vieläkin vaikeuksia käyttää uutta nimeäni ja isäni sanoo minua vieläkin joskus tytöksi. Olen päättänyt olla välittämättä, sillä he ovat kuitenkin auttaneet minua paljon toipuessani leikkauksistani, joten mistään tahallisesta kiusanteosta ei varmasti ole kyse. Ei se kai ihan helppoa ole, kun tyttärestäsi tulee yhtäkkiä poikasi.

Anna ihmisille aikaa pureksia asiaa. Anna heidän mietiskellä ja pyöritellä asioita pienissä päissään. Myös suvaitsevaisuuteen ja hyväksymiseen tarvitaan usein kaksi. En pidä hedelmällisenä tai fiksuna sellaista homot vs. heterot -vastakkainasettelua, johon ihmiset ovat kauhean usein taipuvaisia. Sen sijaan peräänkuulutan yhteisymmärrystä ja yhteistyötä.