keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Väliaikaistietoutta: Thaikkulassa

Aloitin usean kuukauden matkan Aasiassa, mistä kerroin aiemmin. Hengaan nyt Thaimaassa toistaiseksi. Olen ollut täällä kolme päivää ja olen huomannut lähinnä seuraavaa: helvetisti baareja, helvetisti valkoihoisia vanhoja ukkoja ja ladyboy on normaalissa katukuvassa oikeasti yleinen näky. Ei ole niin halpaa kuin luulin.

Kärsin pahasta mielenräjäytyksestä. Täällä on joka paikassa niin hirveästi nähtävää, ettei aivot pysy perässä. Kaikki on uutta ja jännää. Edes Mäkkärissä ei ole muita tuttuja tuotteita kuin Big Mac. Kalja on halpaa, mutta minäpä en sitä juo. Jatkan riisiviinin metsästystä. Olen tähän mennessä nähnyt vain japanilaista riisiviiniä, joka oli sikahintaista.

Täällä on pääosin erittäin miellyttävä ilma. Ei yhtään liian kuuma ja on ollut koko ajan pilvistä, niin aurinkokaan ei kärtsää. Minua häiritsee vaan ilmanlaatu, sillä se on erittäin huono. Sellaista oudon paksua ja vaikeaa hengittää. Ilmastointilaitteet on perseestä, sillä jopa kuumin asetus on hirveän kylmä. Puhaltaa ihan liian lujaa ja surisee äänekkäästi.

Olen ollut poissa netistä, koska täällä on vaan niin hirveästi nähtävää. Täällä saisi helposti kulumaan viikkokausia. Varmaan sallin itselleni tässä muutaman päivän äimänkäkenä olemiseen, sit pitää kyllä koota itsensä ja tehdä muutakin kuin hengailla. Aion esim. opetella paikallista kieltä.

Nämä ukot täällä ei muuta teekään kuin istu baarin terassilla.

1 kommentti:

  1. Kiitos postauksesta. Odotan mielenkiinnolla lisäkuulumisia. Sanoisin että pidä hauskaa, mutta en tiedä onko se matkasi tarkoitus.

    VastaaPoista

TERVETULOA KOMMENTOIMAAN.
Tämä blogi EI ole ns. safe space eli täällä EI noudateta turvallisen tilan periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat ja ideat, myös arat ja tabuaiheet, ovat vapaata riistaa kritiikille. Vääriä mielipiteitä ja tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Kahden säännön puitteissa:
1) Älä loukkaa KENENKÄÄN yksityisyyttä.
2) Pitäydy kohteliaassa asiakeskustelussa. Sinun on kyettävä argumentoimaan näkökulmasi.

Muista, että kaikki, mitä kirjoitat kommenttiosiossa, on julkista.

Tässä blogissa kritisoidaan ja analysoidaan asioita ja ilmiöitä, sekä keskustellaan niistä. Kuka tahansa on tervetullut esittämään mielipiteensä, näkemyksensä tai huomionsa, vaikka ne olisivat syvässä ristiriidassa kirjoittajan omien näkemysten kanssa, tai muiden kommentoijien kanssa. Kannustan kaikenlaisia ihmisiä tulemaan kertomaan omista havainnoistaan ja kokemuksistaan, sillä nämä aina täydentävät itse blogitekstin sisältöä tai sanomaa. Blogitekstissä havaituista virheistä huomauttaminen on erittäin toivottavaa. Pidä kuitenkin mielessäsi, että tämä on asiablogi, ja sinun oletetaan kykenevän argumentoimaan näkemyksesi sekä kommunikoimaan sivistyneesti.

Disclaimer:
Minä en ole tutkija, vaan yksityishenkilö, joka on nähnyt asioita, kokenut asioita ja lukenut asioita. Tämä ei ole asiantuntijablogi, vaan henkilökohtainen blogi. Muista kriittinen asenne, kun luet blogia, siinä olevia linkkejä tai kommentteja. Blogi on ensisijaisesti suunnattu ns. perusheteroille, eikä ole ns. sateenkaariväen halilaatikko.