Miksi en pidä gay pridesta, osa 2

Edellinen kirjoitukseni Miksi en pidä gay pridesta on saanut todella paljon huomiota ja sitä on jaettu ympäri ja ämpäri nettiä. Sitä on kommentoitu ja kritisoitu hyvin paljon, mutta harmillisesti valtaosa kaikista kommenteista on tämän blogin ulkopuolella jossakin ihan muualla. Vain pieni joukko porukkaa eksyi tänne asti kommentoimaan, mutta niistä saatte esimakua siitä, että millaisen vastaanoton kirjoitukseni on saanut.

Saamani kommentit voidaan pääasiallisesti tiivistää seuraavasti:

1. Miksi sun persettä kutittaa, että joku haluaa tehdä asiaa x?
2. Onko sun mielestä sambakarnevaalitkin pervoilua? Entä mites kesäisin paidattomina tallustelevat miehet? Vihaatko niitäkin?
3. Helsinki Prideilla oli 30 000 tuhatta tyyppiä ja montako oli tissit paljaana? Kymmenen? Mikä sun ongelmasi on?
4. Miksi olet näiden kymmenen ihmisen perusteella valmis leimaamaan kaikki kulkueessa olleet ihmiset pervoilijoiksi?
5. Miksi haluat pakottaa kaikki muut elämään omien siveyssääntöjesi mukaan ja niinkuin sinä haluat?
6. On se nyt niin hirveetä, kun me kerran vuodessa halutaan vähän irroitella, kun kuitenkin muu osa vuodesta eletään yhtä harmaasti kuin muutkin.
7. Ai sun mielestä on täysin oikeutettua vetää turpaan homoja?

Okei. Kirjoitukseni perimmäinen pointti on mennyt porukalta aivan täysin ohi.

En kritisoinut ensisijaisesti ihmisten pukeutumista tai pukeutumisen puutetta. En kritisoinut värikkäitä asuja ja karnevaalimeininkiä sinänsä. En kritisoinut edes BDSM:ää itseään. Kuten kirjoitin jo alkuperäisessä tekstissä: ”Asiahan olisi aivan toisin, jos gay pride -tapahtumat olisivat ihan rehellisesti erikoisuudentavoittelijoiden pervokarnevaalit, sillä karnevaalithan muuten ovat ihan jees.”
Tekstini ei myöskään käsittele pelkästään Helsinki Pride -tapahtumaa tai minkään muunkaan yksittäisen paikan pride-tapahtumaa. Käsittelen gay pridea maailmanlaajuisena ilmiönä ja minkälaisia ilmiöitä gay prideen kansainvälisesti liittyy.

Olen henkilökohtaisesti suuri erikoisten asujen ystävä ja olen harrastanut kaikennäköisiä erikoisia asuja yli 15 vuotta, rakennellut niitä itsekin, tehnyt niitä tilaustöinä muille, pukenut niitä päälleni ja esiintynyt niissä Suomessa ja ulkomailla, myös julkisilla paikoilla. Olen myös BDSM-harrastaja. Olen kaikkea muuta kuin sellainen ihminen, joka paheksuu vähänkin arkisesta poikkeavia asioita ja haluaa kaikkien pukeutuvan yhtäläisiin harmaisiin säkkeihin.

Mitä minä sitten kritisoin? Totesin sen selvästi jo alkuperäisessä tekstissä:

”No jos jollakulla ei ollut homoja kohtaan ennakkoluuloja, niin prideilla käynnin jälkeen ainakin on.”
”Asiahan olisi aivan toisin, jos gay pride -tapahtumat olisivat ihan rehellisesti erikoisuudentavoittelijoiden pervokarnevaalit, sillä karnevaalithan muuten ovat ihan jees --- Mutta kun ne eivät ole. Tapahtuman takaa löytyy niin paljon muutakin. Pride liittyy kiinteästi ei-heteroiden ja ei-cissukupuolisten ihmisoikeuskysymyksiin.”
”Kaikki ymmärtävät, miksi BDSM-bileet järkätään suljettujen ovien takana, mutta kun on homoista kyse, niin porukalta katoaa yhtäkkiä suhteellisuudentaju. Jos et katso tätä menoa kovin hyvällä, niin olet samantien homofoobikko ja rakkaudenvihaaja ja vastustat ihmisoikeuksia jne jne.”
”Homokulttuuri on aivan ahterista. Pelkkää pervoilua on se.”

Eli summa summarum: Minä kritisoin sitä, että mitä gay pride yrittää viestittää ja millä keinoilla.

Otin lähtökohdaksi sen, että mitä gay pridella yleisesti ottaen tarkoitetaan. Gay pride (tai LGBT pride) tarkoittaa sananmukaisesti ylpeyttä omasta seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä. Pride -tapahtumien tarkoituksena on juhlistaa seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteettien monimuotoisuutta sekä ei-heteroiden ja ei-cissukupuolisten ihmisoikeuksia. Gay priden sanoma on, että kaikkien pitää saada olla juuri sellaisia kuin ovat, ja juuri tätä pride-tapahtumat juhlistavat.

Toiseksi lähtökohdaksi otin HeSetan sivuilta löytyvän kuvauksen ”HeSeta pyrkii kitkemään erilaisiin seksuaalisiin suuntautumisiin, sukupuoli-identiteetteihin ja sukupuolen ilmaisuihin kohdistuvia ennakkoluuloja.”

Näin kuvailtuna gay pride on täysin asiallinen. Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki. Gay pride ei ole vain konkreettinen festarityylinen tapahtuma tai karnevaalikulkue, vaan se on myös tietynlainen mielentila, ideologia ja alakulttuuri, johon liittyy tietynlaisia lieveilmiöitä.

Minkälaisia nämä lieveilmiöt ovat?

Eräs näkyvä ilmiö on juurikin tämä karnevaalihenkisyys eli gay pride on jotakin värikästä ja visuaalisesti näyttävää. Pride-tapahtumat ovat pukeutumistapahtumia ja niille on sallittua, jopa toivottavaa, pukeutua minkälaisiin erikoisiin virityksiin tahansa tai olla pukeutumatta ollenkaan (=olla lähes alasti). On totta, että valtaosa pride-tapahtumien osanottajista on pukeutunut täysin arkisesti. Erikoisesti pukeutuminen on kuitenkin kiinteä osa pride-tapahtumia ja jokaisessa vähänkään isommassa pride-tapahtumassa on joukossa erikoisesti pukeutuneita tyyppejä. Moni alkaa suunnitella pride-tapahtuman asuaan jo kauan ennen itse tapahtumaa. Pride-asu voi olla erikoiset hiukset tai näyttävät meikit, mutta se voi myös olla näyttävä karnevaali-, cosplay-, alternativemuoti- tai naamiaisasu. Tai BDSM-asu.

Minulle on kommentoitu mm. että ”pride voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, joillekuille se on lateksiasuihin pukeutumista, mutta eipä se minua haittaa mitenkään”. Vaikka valtaosa priden osanottajista on ihan arkisen näköisiä, niin he eivät paheksu näitä puolialasti olevia, fetissikuteissa kulkevia tai muissa oudoissa asuissa olevia. Prideilla on kollektiivisesti hyväksyttävää hillua millaisissa vetimissä tahansa. Se, että montako erikoisesti pukeutunutta tyyppiä prideilla on per jokainen arkisesti pukeutunut tyyppi, on irrelevanttia.

Pride-tapahtumien luonteesta saa hyvän kuvan katsomalla Youtubesta videokuvaa eripuolilla maailmaa järjestetyistä tapahtumista. Alla videokuvaa Helsingin heinäkuun alussa järjestetystä pridesta. Yleiskuva ei ole kauhean ihmeellinen, mutta joukossa kyllä on kaikenlaista jengiä.


Tässä videokuvaa Lontoon gay pride-kulkueesta kesäkuulta 2016. Tässä näkyy paljon kaikenlaisesti pukeutunutta porukkaa ja olen nähnyt juuri tällaista myös Suomen pride-tapahtumissa. Nämä tällaiset eivät ole mitään ihmeellisyyksiä prideilla. Sitä vaan en kykene tässä harmikseni todistamaan, sillä näkemäni kuvat ovat tuttujeni yksityisillä Facebook-sivuilla tai suljetuilla foorumeilla.


Gay pride on myös armotonta bailaamista ja mekkalointia, kuten videolta näkyy. Kokeile tätä vaikka menemällä johonkin homoporukkaan ja huuda ”gay pride!” Millaisen reaktion saat?

Vielä yksi lieveilmiö on ympäröivän yhteiskunnan tahallinen ärsyttäminen. Minulle on tultu kommentoimaan, että pride-tapahtumien ideana on juurikin ”norminpurkutalkoot” ja ”jos joku konservatiivi pöyristyy meidän puuhista, niin hyvä vaan”. Tässä kohtaa astumme jo kokonaan pois homojen ja transsukupuolisten ihmisoikeuksien tai hyväksynnän alueelta ja siirrymme kritisoimaan ympäröivän yhteiskunnan sukupuolirooleja, seksuaalimoraalia, perhearvoja ja uskonnollisia arvoja. Pride ei edes tee sitä kauhean asiallisella tavalla, vaan se tapahtuu juurikin erilaisen teatterin, tahallisen provoamisen ja satiirin avulla. Täten gay pride on myös poliittinen ideologia ja sellaisena nimenomaan ns. suvaitsevaiston jatke.

Tällä videolla myöskin puhutaan siitä, miten gay pride linkittyy vegaaniuteen. Tässä mennään jo aika kauas homojen ihmisoikeuksista.

Gay pride-tapahtumia markkinoidaan koko perheen tapahtumana. Kuitenkin kaiken kuva- ja videomateriaalin perusteella on ilmiselvää, että ainakaan pride-kulkueet eivät ole lapsille sopivia paikkoja. Pride-kulkueet ovat korostetun seksuaalisävytteisiä ja siksi kutsuin niitä ”K-18 -vappuparaateiksi”. Kirjoitin alkuperäisessä tekstissäni: ”Kaikki ymmärtävät, miksi BDSM-bileet järkätään suljettujen ovien takana, mutta kun on homoista kyse, niin porukalta katoaa yhtäkkiä suhteellisuudentaju.” Seksi ja seksuaalisuus on yksityisasia, eikä ole fiksua käytöstä tuoda sitä esiin (=pervoilla) julkisella paikalla keskellä kirkasta päivää. Siinä on kyse muustakin kuin paidattomana olemisesta. Se on kokonaisvaltaista käyttäytymistä ja fetissisälän osalta myös pukeutumista. Kuten jo mainitsin yllä, tällainen käytös pride-tapahtumissa nauttii muiden pride-kävijöiden kollektiivista hyväksyntää, vaikka läheskään kaikki prideilla eivät näin käyttäydy. En tässä kritisoi BDSM:ää tai ”pervoilua” sinänsä, vaan minun mielestäni näille asioille on aikansa ja paikkansa. Se paikka ei ole julkinen paikka keskellä kirkasta päivää kokoperheen ihmisoikeustapahtuman yhteydessä. Ja mikä pahempaa, muut pride-kävijät eivät edes näe tässä ristiriitaa! Mitä tämä kertoo homokulttuurista?

Homokulttuuriin liittyen, YleWatch -blogissa mainitaan: ”Homojen alakulttuurissa on runsaasti piirteitä, jotka mahdollistuvat sillä tai ovat suoraa seurausta siitä, että seksisuhteista ei voi syntyä lapsia.” Täten koko homokulttuuriin liittyy tietynlainen vastuuttomuus ja lapsistapiittaamattomuus, mistä homot ovat käsittääkseni olleet kuuluisia koko historian ajan. Heterosuhteissa tällaiseen ei ole varaa ja sille on yksi syy: lapsi.

Olin aina siinä uskossa, että pride-tapahtumat yrittävät esittää valtaväestölle, että homot ja transsukupuoliset ovat ihan tavallisia ihmisiä. Kommenttien perusteella asia on juurikin päinvastoin: pride-tapahtumat viestittävät valtaväestölle, miten poikkeavia (eli ei-normaaleja) homot ja transsukupuoliset ovat valtaväestöön nähden. Eli ne siis aivan tarkoituksellisesti kaivavat kuoppaa LGBT-ihmisten ja valtaväestön välille.

Summa summarum: Gay pridessa on kyse helkutin paljon muustakin kuin itsensä ja toisten hyväksymisestä, ihmisoikeuksista tai rakkaudesta.
Gay pride ei ole vain karnevaali, kuten esimerkiksi sambakarnevaali. Gay priden perimmäinen ajatus on tehdä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä näkyväksi ja puolustaa heidän ihmisoikeuksiaan. Gay pride ei kuitenkaan ole vain ihmisoikeuksien puolustamista, vaan siihen liittyy kaikenlaisia muitakin piirteitä.

Vielä kertauksena: Minä kritisoin sitä, että mitä gay pride yrittää viestittää ja millä keinoilla. En kritisoi yksittäisiä ihmisiä tai yksittäisiä priden piirteitä, kuten pukeutumista.
Alkuperäisessä tekstissäni pointtini oli, että miksi valtaväestölle yritetään promota homojen ihmisoikeuksia seksuaalisävytteisen karnevaalin (=pervokarnevaalin) keinoin. Mutta kaikkien saamieni kommenttien jälkeen olen huomannut, että asia onkin vielä pahemmin. Gay priden tarkoitus onkin viestittää, että me olemme seksuaalivähemmistöt, me olemme erilaisia kuin te ja me olemme teidän arvomaailmaanne vastaan, hyväksykää meidät tai olette pahoja.

Tällaisen liikkeen kanssa minä en halua olla yhtään missään tekemisissä, enkä halua tällaista liikettä puolustamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Minä itse kuulun SEKÄ seksuaali- ETTÄ sukupuolivähemmistöön, mutta en halua käydä sotaa valtaväestöä ja sen arvomaailmaa vastaan. En halua osallistua norminpurkutalkoisiin ja kiskoa perinteisiä perhearvoja nurin. En näe näistä mitään edes millään tavalla tarpeellisiksi. Homoilu ei ole tässä maassa kiellettyä, kuten ei ole transsukupuolisuuskaan. Homoilkaa tasan niin paljon kuin haluatte.

Alkuperäisessä tekstissäni totesin myöskin: ”Jos et katso tätä menoa (=gay pridea ja sen lieveilmiötä) kovin hyvällä, niin olet samantien homofoobikko ja rakkaudenvihaaja ja vastustat ihmisoikeuksia jne jne.”
Tämäkin väite on osoitettu todeksi jo monet kerrat. Olen monen sateenkaari-ihmisen silmissä yksiselitteisesti paha.

Vielä lopuksi:
Karnevaalit on jees. Homous on jees. Transsukupuolisuus on jees. Crossdressing on jees. Oudot asut on jees. Seksi on jees. BDSM on jees. Bileet on jees. En kritisoi niitä. Jos jäi epäselväksi, että mitä kritisoin, niin lue teksti uudestaan.
Prideilla on varmasti jees meininki. Ihan kivat bileethän siellä on ja hienoa fiilistä. Mutta kun se olisikin vain tätä.

Miksi en välitä homofobiasta tai transfobiasta

//EDIT 21.2.2025: Jotkut ihmiset saattavat kokea tämän kirjoituksen loukkaavana. Haluan siksi tähdentää, että tämä on minun kokemustani. Jos oma kokemuksesi on erilainen, niin voit kertoa siitä kommenteissa. Edellisessä kirjoituksessani kerroin yhdysvaltalaisesta transaktivistista Jazz Jenningsistä, joka pelkistää lähestulkoon kaikki elämänsä ongelmat transfobian syyksi. Jazz on masentunut, koska hän on väärässä kehossa ja ympäröivä yhteiskunta ei hyväksy häntä, koska yhteiskunta on transfoobinen. Täten transfobiaa vastaan täytyy sinnikkäästi taistella, jotta transihmisille saataisiin samat ihmisoikeudet kuin kaikille muillekin ja jotta syrjintä lakkaisi.

Itse lakkasin murehtimasta syrjinnästä tai fobiasta jo oman sukupuolenvaihdosprosessini alkuvaiheessa. Syystä, että tajusin jotakin. Yhteiskunta ei tule koskaan, milloinkaan olemaan täysin syrjintä- tai kiusaamisvapaa jo pelkästään siitä syystä, että kaikki eivät koskaan tule olemaan kaikesta samaa mieltä ja kaikki eivät koskaan tule pitämään sinusta ja olemaan kavereitasi, monestakin syystä. Tämä on normaalia sosiaalista dynamiikkaa ja kaiken pelkistäminen ”fobiaksi” ja sitä kautta ”syrjinnäksi” on todella yksisilmäistä.

Ihmiset kiusaavat tai syrjivät toisia kaikenlaisista syistä, jopa täysin vähäpätöisistä. Olet hölmö, jos ajattelet, ettei kukaan koskaan tarttuisi transsukupuolisuuteesi tai homouteesi ja huomauttaisi siitä jotakin, josta et pidä. Mitä kiusaamiseen tulee, niin ihmiset usein tarttuvat asioihin, jotka ovat toisessa näkyviä tai poikkeavia, koska niihin on helppo tarttua. Transsukupuolisuus tai homous on tällainen. Muita ovat esimerkiksi ihonväri, kansallisuus, alternative-tyylinen pukeutuminen, jokin erikoinen harrastus, kuten larppaus jne jne.

Olen omassa elämässäni tullut syrjityksi paljon useammin jonkin harrastukseni, mielipiteeni tai mielenkiintoni kohteen vuoksi kuin transsukupuolisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Minulla on paljon sellaisia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, jotka monet ihmiset yhdistävät samantien ”herroihin” ja tuomitsevat minut snobiksi ja ärsyttäväksi tai pahaksi ihmiseksi pelkästään mielenkiinnon kohteitteni perusteella edes puhumatta kanssani ensin.

Esimerkki: Olin tuttuni kotibileissä mökillä. Bileissä oli muutama kymmenen tyyppiä eri puolilta Suomea. Kaikilla muilla oli kaljaa ja makkaraa, mutta minulla oli vuohenjuustoa ja punaviiniä. Kuulin bileiden jälkeen, että moni ei halunnut puhua kanssani lainkaan, koska tekivät heti sen johtopäätöksen, että olen ärsyttävä snobi ja besserwisser. Olivat sitten olleet yllättyneitä, kun en ollutkaan. Tulivat siis itse tämän minulle sanomaan.

Toinen esimerkki: Iso osa tutuistani kuunteli yksinomaan tai lähes yksinomaan metallimusiikin eri genrejä. Minäkin kuuntelen metallimusiikin eri genrejä, mutta näiden lisäksi rakastan klassista musiikkia ja kirkkomusiikkia ja tykkään aidosti käydä oopperassa (jos minulla olisi rahaa, niin kävisin katsomassa kaikki oopperat, joita Suomessa esitetään). Täten olen joku ihme uskovaishihhuli ja snobi ja katson kaikkia muita alaspäin. Täysin paskaa musaa myös kuuntelen, kuka vittu tollaista enää nykyään viitsii kuunnella.

Kolmas esimerkki: Olin aktiivinen eräällä nettisaitilla ennen Facebookin syntymistä. Kyseinen nettisaitti toimi pitkälti sosiaalisen median tavoin. Pidän turkiksista, joten postasin saitille kaksi kuvaa tekemistäni käsitöistä, joissa olin käyttänyt turkista materiaalina. Iso kasa tuttujani Suomesta ja ulkomailta poisti minut kavereista samantien ja alkoi lähetellä etusivulleni viestejä, joissa tuomitsivat minut jyrkästi. Keskustelu etusivulla yltyi tappeluksi ja jatkoi vaikka kuinka kauan, vaikka en itse siihen edes osallistunut. Minua haukkumaan tuli myös eräs kansainvälisesti tunnettu henkilö. Aloin saamaan yksityisviestejä ja sähköposteja täysin tuntemattomilta ihmisiltä, jotka tuomitsivat minut ja harrastukseni ja saarnasivat minulle pitkät pätkät etiikasta. Eräs turkiksia vastustava nettisaitti piti sivuillaan mustaa listaa ihmisistä, joita boikotoida. Minä jouduin tälle listalle.

Ja niin edelleen.
En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa transsukupuolisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Olisin typerä, jos ylireagoisin ihmisten negatiivisiin asenteisiin ajatellen niiden johtuvan transsukupuolisuudestani tai seksuaalisesta suuntautumisestani. Ja vaikka ne johtuisivatkin, niin olisin silti typerä, koska ihmiset tuomitsevat muita paljon vähäpätöisemmistäkin syistä, joten miksi eivät tästä? Transsukupuolisuus tai seksuaalinen suuntautuminen on aika hemmetin paljon isompi asia kuin joku musiikkimaku tai että mitä alkoholia tykkää juoda, joten tietenkin joku siihen reagoi. Miksi välittäisin tai ottaisin itseeni?

Olen pohtinut koulukiusaamista ja yrittänyt ottaa selvää siitä, että miksi joitakuita kiusataan ja toisia taas ei. Minua ei ole koko ikänäni kiusattu koulussa ja olen ihmetellyt, että miksi. Olisin ollut aivan otollinen kohde nimittäin. Minulla oli erityisesti yläasteella muista selkeästi poikkeavia harrastuksia, joita en salaillut tai peitellyt yhtään, sekä hyvin räväkkä pukeutumistyyli. Olen kuullut, että muita on kiusattu niinkin tyhmistä syistä, kuin että housut on erilaiset kuin toisilla, isoveljellä on muiden mielestä hassu hiustyyli, harrastaa jotain, mistä muut eivät niin välitä, vanhempien ammatti on jotain tiettyä yms.

Tulin siihen johtopäätökseen, että kiusaamista tapahtuu vain silloin, kun henkilö kokee käytöksen kiusaamiseksi. Oli kyse mistä asiasta tahansa. Jonkun mielestä joku käytös voi olla vain hauskaa läpändeerosta, kun joku toinen kokee sen hirveäksi sortamiseksi. Jos kokee jotain hirveäksi sorroksi, niin myös reagoi siihen sen mukaisesti, jolloin toiset reagoivat reaktioosi sen mukaisesti yms. ja kierre on valmis. Yhdessä vaiheessa tuttavapiirissäni oli lähes yksinomaan rajun koulukiusaamistaustan omaavia ihmisiä ja huomasin, että heillä oli jotakin yhteistä: he olivat kaikki keskivertoa ujompia ja herkempiä ihmisiä. He eivät ymmärtäneet sellaista ns. normaalia hetulanheittoa, vaan kokivat sen haukkumiseksi ja kiusaamiseksi. Minulle oli valtava kulttuurishokki, kun lähdin näistä piireistä ja aloin hengailla piirien ulkopuolisten ihmisten kanssa työpaikan ja koulun kautta. Huomasin, että kaikki kiusasivat kaikkia ihan koko ajan. Mutta kukaan ei reagoinut siihen negatiivisesti. He kiusasivat leikillisesti takaisin tai totesivat ”haha, hyvä läppä”, ”hyvän jäynän keksit” yms. Kyse on täysin siitä, että miten mihinkin reagoit ja mitä itse koet kiusaamiseksi.

Tajusin, että minä en ole koskaan kouluaikoinani kokenut, että minua kiusataan. Kaikki kommentit ovat menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos herättämättä minussa mitään reaktiota. Täten minulle on jäänyt se mielikuva ja tunne, että minua ei kiusattu. En yksinkertaisesti välittänyt mistään kommenteista senkään vertaa, että ne olisivat herättäneet minussa mitään tuntemuksia.

Olen tällainen nykyäänkin ja muutama vuosi sitten, kun aloitin sukupuolenvaihdosprosessin, tulin työpaikalla ulos kaapista transsukupuolisena. Kerron pienen tarinan, että mitä silloin tapahtui:
Työpaikallani oli eräs päällikkö, joka oli hyvin ronski ja puhui asioista suoraan ja peittelemättä ja heitti myös ronskia läppää kaikkien kustannuksella. Olin aina sitä mieltä, että kyseinen tyyppi on hervottoman hauska ja nauroin katketakseni hänen jutuilleen. Kun tulin kaapista tarttui hän siihen tietysti samantien ja alkoi heittää läppää fyysisistä ulottuvuuksistani ja pariutumismahdollisuuksistani. Olin edelleen sitä mieltä, että tyyppi on hervottoman hauska ja nauroin hänen jutuilleen. Myöhemmin kuulin, että toiset työntekijät olivat olleet aivan järkyttyneitä hänen käytöksestään ja moni aikoi irtisanoutua hänen takiaan. Vasta silloin ymmärsin, että kyseisen päällikön läppä ihan oikeasti oli usein asiatonta (ei pelkästään minuun kohdistunut, vaan ihan yleisesti) ja hänen ei olisi pitänyt puhua sellaisia jo pelkästään asemansa vuoksi. Tajusin kaiken tämän vasta silloin, kun muut siitä huomauttivat ja tunsin itseni ihan helvetin tyhmäksi.

Silloin ymmärsin, että minua ei voida kiusata, koska en ota pahojakaan kommentteja kiusaamisena. Siksi ”minua ei ole koskaan kiusattu”. On minua kiusattu, mutta en kokenut sitä kiusaamisena. Siten kiusaamista ei tapahtunut.

Kiusaaminen on suhteellista ja siihen voi vaikuttaa paljon omilla asenteillaan. Tämä vertautuu esimerkiksi Jazz Jenningsiin siten, että Jazz ottaa kaiken transfobiana. Myös sellaisen, missä transfobiaa ei selvästi edes ole. Hän vain olettaa niin. Jos näet kaikkialla fobiaa ja syrjintää, niin tietysti koet, että fobiaa jatkuvasti ilmenee.

Palaan vielä kirjoituksen alussa esittämiini pointteihin. Mitä tulee trans- tai homofobiaan, niin siitä iso osa on sitä, että joku vain yksinkertaisesti on kanssasi eri mieltä ja näkee asiat eri valossa. Koko LGBT-liikkeen vika on siinä, että se näkee kaiken kritiikin ”vihapuheena” tai syrjintänä tai mistään mitään tietämättömien idioottien huuteluna, vaikka perustelut olisivat kuinka päteviä. En pääsääntöisesti pidä termeistä ”transfobia” tai ”homofobia”. Fobia viittaa irrationaaliseen pelkoon. Monet LGBT-liikkeen kritisoijat sen sijaan ovat oikeasti älykkäitä analysointikykyisiä ihmisiä, jotka tuntevat LGBT-liikettä ja sen historiaa todella hyvin, paremmin kuin monet sateenkaari-ihmisetkään. He ovat vaan yksinkertaisesti päätyneet asioissa erilaiseen johtopäätökseen ja siten erilaiseen mielipiteeseen. Se ei ole vihaa, fobiaa tai syrjintää. Elämä on sellaista, että kaikki eivät ole kaikesta samaa mieltä. Lisäksi joku voi olla pitämättä sinusta ihmisenä ihan transsukupuolisuudesta tai homoudesta huolimatta. Se on normaalia henkilökemia- ja ihmissuhderyönää. Sille ei mahda mitään.

Länsimaisessa yhteiskunnassa ei ole tällä hetkellä olemassakaan mitään transihmisiä tai homoja syrjiviä ”sortorakenteita”. Päinvastoin, LGBT-liike on äärettömän vahva. Sillä on suunnatonta valtaa mediaan, yleiseen mielipiteeseen ja sitä kautta lainsäädäntöelimiin. Pelkästään tämän vuoksi professorit Paul McHugh ja Gerald V. Bradley ovat sitä mieltä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt eivät ole oikeutettuja syrjityn vähemmistön statukseen.

Se, että joku on kanssasi eri mieltä, ei tee sinusta syrjittyä eikä toisesta foobikkoa. On normaalia ihmiselämää kaikilla elämän alueilla, että erimielisyyttä esiintyy. Kasva aikuiseksi ja opettele sietämään ja käsittelemään tätä. Et nimittäin pääse sitä koskaan pakoon ja mikään maailmanlaajuinen transfobian ja homofobian vastustaminen ei poista tätä seikkaa maailmasta.

Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki

Olen viime viikon ajan tutustunut tapaukseen Jazz Jennings ja kirjoitan nyt ajatuksista, joita minussa on herännyt.

Jazz Jennings on tällä hetkellä maailman transyhteisössä iso juttu. Hän on yhdysvaltalainen teini (synt. 2000), joka on yksi kaikkien aikojen nuorimmista julkisuudessa olleista transsukupuolisista ihmisistä. Jazz syntyi poikana ja aloitti sukupuolenvaihdoksen tytöksi jo esiteini-iässä. Jazzin sukupuoli-identiteettiongelmat alkoivat jo vauvaiässä ja hänen vanhempansa kuvaavat, että hän oli aivan alusta asti räikeästi erilainen kuin muut pojat ja siitä lähtien, kun Jazz oppi puhumaan, hän sanoi olevansa tyttö. Jazzilla diagnosoitiin sukupuolidysforia hänen ollessaan 4-vuotias. Hän on elänyt tyttönä esikouluiästä saakka. Jazz on ollut julkisuudessa kuusivuotiaasta saakka. Hän esiintyi useissa televisio-ohjelmissa ja hänellä on oma Youtube-kanava, missä hän puhuu transasioista. Jazzin vanhemmat perustivat translapsia avustavan järjestön vuonna 2007 ja vuonna 2013 Jazz julkaisi transsukupuolisuudesta kertovan lastenkirjan. Vuonna 2015 alkoi Yhdysvalloissa Jazzista kertova realitysarja I am Jazz. Jazz on ollut transaktivisti hyvin nuoresta iästä lähtien. Tällä hetkellä (4.7.2016) Jazz on 15-vuotias.

Ihmiset ovat maalailleet Jazzista hyvin positiivista kuvaa ja moni onkin sanonut, että Jazz on heille suuri inspiraatio ja kuvannut, että Jazz on aina vahva, iloinen ja positiivinen riippumatta kaikesta siitä kritiikistä ja vihapuheesta, mitä hän on saanut osakseen. Jazzin haastatteluista, hänen Youtube-videoistaan ja hänestä kertovasta realitysarjasta kuitenkin voi nähdä kaiken tämän taakse. Jazzilla ei ilmiselvästi ole asiat ihan niin hyvin kuin hänestä voisi päältäpäin kuvitella.

Jazz on hyvin epävarma itsestään, paljon epävarmempi kuin hänen samanikäiset ystävänsä. Hän on jatkuvasti korostetun tietoinen transsukupuolisuudestaan ja ylitulkitsee muiden ihmisten käytöstä ja reaktioita ajatellen, että kaikki negatiivinen tai mahdollisesti negatiivinen johtuu siitä, että hän on transsukupuolinen. Jazz on lievästi vainoharhainen ja näkee negatiivista myös siellä, missä sitä ei voida selvästi todentaa ja ajattelee kaiken johtuvan hänen transsukupuolisuudestaan. Esimerkiksi hän ja hänen naispuoliset ystävänsä halusivat järjestää sosiaalista toimintaa ja kutsuivat mukaan poikia. Vain kaksi poikaa saapui paikalle ja Jazz on heti sitä mieltä, että pojat eivät tulleet, koska he eivät halunneet olla samassa tilassa Jazzin kanssa, koska Jazz on transsukupuolinen. Jazz myöntää sekä realitysarjassa että Youtube-kanavallaan, että hänellä ei ole paljoa kavereita ja hän ei koulussa puhu juuri kellekään. Koulussa ruokatunnilla hän menee vessaan syömään. Hänen ystävänsä sanovat hänelle useaan otteeseen, että hän on yksinkertaisesti ihan liian ujo ja hänen pitäisi vaan rohkeasti puhua ihmisille ja mennä oma-aloitteisesti mukaan. Jazzin ystävät myös sanovat haastattelussa, että eivät olisi ikinä arvanneet Jazzin olevan transsukupuolinen, jos hän ei olisi itse kertonut heille. Jazz siis voisi halutessaan kadota tyttöjen sekaan ja olla ihan tavallinen teinityttö.

Jazz on ollut pariin otteeseen elämässään syvästi masentunut ja hänellä on ollut itsemurha-ajatuksia. Hänen äitinsä sanoo, että pelkää tosissaan Jazzin tekevän itselleen jotain pahaa ja on järjestänyt Jazzille terapeutin. Jazz käy säännöllisesti terapiassa ja käyttää masennuslääkkeitä. Jazzin isosisko sanoo, että Jazz on ollut jossain määrin masentunut siitä lähtien, kun oppi puhumaan.

Jazz on saanut todella kovaa kritiikkiä osakseen. Esimerkiksi hänen Youtube-videoissaan on todella härskejä kommentteja, joissa häntä haukutaan kirjavilla nimityksillä tai hänelle toivotaan tai uhataan tehdä ruumiillista vahinkoa. Tällaiset kommentit ovat rajuja aikuisellekin, saati sitten teinille. Ne eivät voi olla jättämättä jälkeä Jazziin. Jazzin monet oireet ja hänen ja hänen perheensa monet ajatukset kuitenkin pätevät todella moniin transsukupuolisiin, myös niihin, ketkä eivät ole koskaan olleet millään tavalla julkisuudessa eivätkä siten ole saaneet osakseen tällaista laajaa vastustusta. Haluan siksi nostaa tähän joitakin asioita siitä huolimatta, että Jazzia on häiriköity rajusti millä tahansa mittarilla.

Jazzin vanhemmat sanovat haastatteluissa, että heitä on paljon kritisoitu siitä, että miksi he ovat tukeneet näin nuorta lasta hänen tyttöfantasioissaan ja miksi he ovat sallineet lapsen aloittaa sukupuolenvaihdoshoidot. Sukupuolidysforia ei ilmene tai etene kaikilla siitä kärsivillä samalla tavalla ja myös intensiteetti vaihtelee. Jazz on hyvä esimerkki sellaisesta tapauksesta, jolla sukupuoliristiriita ilmenee hyvin nuorena ja hyvin vahvana. Tällainen tapaus on hyvin hankala kaikilla mahdollisilla tavoilla ja olemassa on vain huonoja ratkaisuja. Pakottamalla Jazz elämään poikana pahennetaan hänen sukupuoli-identiteettiongelmiaan ja ne todennäköisesti tulisivat johtamaan syvään masennuskuiluun ja itsemurhaan varhaisella iällä. Aloittamalla sukupuolenvaihdos otetaan paha riski, sillä on mahdollista, että teini-iän jälkeen Jazz katuu ja haluaakin olla mies. Katumistapauksia on ollut ennenkin, esimerkiksi kuuluisa Ria Cooper. Vanhemmat ovat siis erittäin vaikeassa asemassa ja heillä ei ole juurikaan keinoja tehdä mitään. Haastatteluissa Jazzin vanhemmat sanovat, että he pelkäsivät Jazzin masennusta ja itsetuhoisuutta ja näkivät, että sukupuolenvaihdos tytöksi oli ainoa tapa pelastaa Jazz itsemurhalta. He sanovat, että lopulta haluavat vain Jazzin olevan onnellinen, kaikki muu on toissijaista. Itse olen sitä mieltä, että Jazzin vanhempia on hankala mennä kritisoimaan, sillä he ovat ihan oikeasti todella pahassa paikassa ja vaikeassa asemassa. He varmasti tuntevat lapsensa kaikkein parhaiten, joten en itse tuomitse heitä mistään. Jazz ei ole ainoa tällainen tapaus. Youtubessa on dokumentti brittiläisestä mallintöitä tekevästä transsukupuolisesta tytöstä Jackie Greenistä, jolla diagnosoitiin sukupuolidysforia 5-vuotiaana ja joka meni leikkaukseen 16-vuotiaana. Myös Jackiella oli hyvin voimakas sukupuolidysforia, joka johti niin vaikeaan masennukseen, että Jackie yritti itsemurhaa peräti seitsemän kertaa. Hänen äitinsä tosissaan pelkäsi hänen puolestaan, eikä nähnyt muuta ratkaisua kuin lennättää Jackie leikkaukseen Thaimaahan (missä ei ole leikkauksille ikärajoja toisinkuin Euroopassa).

Transsukupuolisuus on todella vaikea tila niin sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti kuin lääketieteellisestikin ja siihen ei ole helppoja ratkaisuja. Niin vahvana ja niin nuorena kuin Jazzilla ja Jackiella se on on erityisen vaikea ja tällaisten lasten vanhemmilla on keinot todella vähissä. Pakottaminen elämään siinä sukupuolessa, mihin henkilö on syntynyt, ei yksinkertaisesti toimi ja vain pahentaa tilannetta. Jackie yritti itsemurhaa seitsemän kertaa ennen kuin 16-vuotiaana pääsi leikkaukseen. Sukupuolenvaihdoshoidot taas ovat peruuttamattomia, hyvin kalliita ja hengenvaarallisia. Edes transsukupuolisuuden diagnosoiminen ei ole ihan yksinkertaista ja meillä on ennakkotapauksia vääristä diagnooseista, jotka ovat yhtälailla katasrofaalisia. Kehodysforia ei välttämättä johdu transsukupuolisuudesta, vaan sen voi aiheuttaa joku muu häiriö. Tällaisen henkilön hoitaminen sukupuolenvaihdoksella voi olla katastrofaalista. Kuinka sitten erotella jyvät akanoista?

On varsin selvää, että kehodysforiasta kärsivien ihmisten hoitoa pitäisi huomattavasti kehittää ja koko kehodysforian ymmärtämistä ilmiönä huomattavasti syventää ja meidän tulee ymmärtää ilmiön kaikki puolet. LGBT-liike ei tee asiaa tällä hetkellä yhtään helpommaksi. LGBT-liikkeellä on huomattavaa yhteiskunnallista valtaa ja se kykenee vaikuttamaan vahvasti mediaan, yleiseen mielipiteeseen kuin lainsäädäntöelimiinkin. LGBT-liike lähinnä lobbaa transsukupuolisuuden ”hyväksymistä” ja pyrkii ampumaan kaiken kritiikin alas vihapuheena, fobiana tai syrjintänä. Suomessa transaktivistit ovat ajaneet ns. itsemääräämisoikeutta eli kenen tahansa pitäisi pystyä milloin tahansa vaihtamaan sukupuolensa (myös juridisen) millä verukkeella tahansa ilman mitään lääketieteellistä tutkimusta. Asia ei ole lainkaan niin yksinkertainen ja suoraviivainen kuin transaktivistit yrittävät väittää ja asiassa on kyse paljon muustakin kuin ”hyväksymisestä” tai ”syrjinnästä”.

Kuten yllä kuvasin, Jazz Jenningsillä on yhtä ja toista psyykkistä ongelmaa, jotka ovat alkaneet jo hyvin varhaisessa iässä. Tässä suhteessa Jazz on tyypillinen transihminen. Transihmiset tyypillisesti kuvaavat, että heillä on ollut ongelmia niin kauan kuin he muistavat. Sama pätee minuun. En muista koko elämästäni varhaislapsuudesta alkaen sellaista aikaa, kun minulla ei olisi jotakin ongelmaa liittyen sukupuoleen tai sosiaalisiin suhteisiin. Jazz Jenningsin I am Jazz -realitysarjassa sekä Jazz itse että hänen koko perheensä laittaa Jazzin ongelmat transsukupuolisuuden ja yhteiskunnan syyksi. Jazz on masentunut, koska hän on väärässä kehossa ja ympäröivä yhteiskunta ei hyväksy häntä, koska yhteiskunta on transfoobinen. Tämä on asioiden huomattava yksinkertaistus sekä ongelmien lakaisemista maton alle.

Miksi? Koska tutkimusten mukaan transihmisillä on kaikennäköisiä ongelmia, jotka jatkuvat myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen. Paul McHugh on vuosikymmeniä transihmisiä tutkinut ja hoitanut yhdysvaltalainen lääkäri. Artikkelissaan McHugh kertoo, miksi kaikki yliopistolliset sairaalat Yhdysvalloissa lopettivat tekemästä sukupuolenvaihdosleikkauksia: sukupuolenvaihdos ei korjaa ihmisen psyykkisiä ongelmia. McHugh kuvaa, että sukupuolidysforiasta kärsivillä ihmisillä on tyypillisesti monia psyykkisiä ongelmia, kuten masentuneisuutta, itsetuhoisuutta, sosiaalisia ongelmia, kyvyttömyyttä sopeutua yhteiskuntaan yms. Nämä ongelmat jatkuvat myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen. Täten voidaan esittää, että transsukupuolisen ihmisen ongelmat ovat ensisijaisesti sisäisiä, eivät ulkoisia. Eli hänellä on jotakin häiriötä päänsä sisällä ja hänen ongelmansa kumpuavat tästä, eivät yhteiskunnan transfobiasta. Transihmisillä on muuhun väestöön verrattuna moninkertainen itsemurhariski ja riski jatkuu moninkertaisena myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen. McHughin mukaan 80% sukupuolenvaihdokseen haluavista ei pitäisi koskaan ryhtyä siihen.

En pääsääntöisesti pidä termeistä ”homofobia” ja ”transfobia”. Fobia viittaa irrationaaliseen pelkoon. Suvakit yleisesti tykkäävät viitata asiassa kuin asiassa pelkoon. Usein pelolla on hyvin vähän tekemistä minkään kanssa, vaan kritiikki on aiheesta, henkilö on vain yksinkertaisesti eri mieltä tai sitten fobiaksi tulkittu asia on vain normaalia elämää, kuten koulukaverien nälviminen (sitä joutuvat kokemaan ihan kaikki asiasta kuin asiasta). LGBT-liikettä kokonaisuudessaan voidaan kritisoida ihan aiheesta ja järkipohjalta. En pidä sateenkaari-ihmisten yksisilmäisestä maailmankuvasta, jonka mukaan kukaan ei voi olla LGBT-asioista heidän kanssaan eri mieltä olematta jonkinsortin ”vihaaja”, joka ei vaan tajua yhtään mistään mitään. Maailma ei tule koskaan olemaan sellainen, että kaikki olisivat aina kaikesta samaa mieltä. Turha edes odottaa sellaista. Jazz Jennings laittaa suurinpiirtein kaiken ikävän transfobian tai vihan piikkiin. Hän on kuitenkin omien videoidensa ja TV-sarjansa perusteella varsin negatiivinen ja epäsosiaalinen henkilö, vaikka onkin hyvä puhuja. Hänen äitinsä sanoo, että Jazzin tuttavilla ja koulukavereilla on vaikeuksia ymmärtää Jazzia, koska hän on niin erityinen persoona. Noh, Jazz on välillä hyvinkin sosiaalisesti awkwardi... Hän tykkää ilveillä ja heittää outoa läppää. Eikö kenellekään tule mieleen, että Jazzilla on sopeutumisongelmia siksi, että hän on vainoharhainen, epäsosiaalinen ja outo? Ei tällä ole mitään tekemistä transfobian kanssa, vaan on pelkästään normaalia sosiaalista dynamiikkaa. On mielenkiintoista, että perheestä ongelmia on vain Jazzilla. Perhe kokonaisuudessaan vaikuttaa hyvin tasapainoiselta ja Jazzin kaikki kolme sisarusta ovat sosiaalisia, hyväntuulisia ja fiksun oloisia. Perheen isä on vähän yksinkertaisen oloinen (tyypilliseen miehiseen tapaan), mutta hyvin vastuuntuntoinen. Äiti on ylisentimentaalinen, mutta selvästi välittää aidosti lapsistaan ja on vahvasti läsnä heidän elämässään. Perhe on selvästi hyvin läheinen ja heillä sujuu yhteistyö keskivertoa paremmin.

Transsukupuolisuus on mielenkiintoinen muna vai kana -tyylinen kysymys. Johtuvatko henkilön ongelmat transsukupuolisuudesta vai transsukupuolisuus henkilön ongelmista? Minusta on merkittävää, että lääkärit, keillä on vahvaa kokemusta transsukupuolisuuden hoidosta, asettuvat jälkimmäiselle kannalle ja esittävät, että transsukupuolisuutta tulee hoitaa psykoterapialla eikä hormoneilla tai leikkauksilla. Se on oikeasti totta, että transsukupuoliset ovat varsin ongelmaista porukkaa. Myös omat kokemukseni osoittavat tämän. Nimimerkki Wanha Ämmä kirjoittaa aikaisemman postaukseni kommenttiosastolla hyytävästi: ”Minun aikanani oli jo internet (vaikkei sellaisena kuin mitä se tänään on), ja tutustuin silloin viiteen suunnilleen itseni ikäiseen TS:ään ympäri maailmaa. Meistä kuudesta minä olen ainoa, joka on enää elossa.”

Sukupuolenvaihdos ratkaisee yhden ongelman eli kehodysforian, mutta se luo myös koko joukon uusia. Näistä kaksi isoa ovat 1) kehollinen epänormaalius ja hedelmättömyys, 2) uuden sukupuolen sosiaalinen maailma. Olen aikaisemmin kirjoittanut omista ongelmistani uudessa sukupuolessa eli miehenä. En muuta halunnutkaan kuin olla mies, mutta todellisuudessa en tiennyt, mitä toivoin. Ympäröivä maailma kohtelee miehiä ja naisia dramaattisesti eri tavalla ja vaikka olin lukenut tästä aiheesta vaikka kuinka paljon, tuli kohtelun voimakkuus minulle täytenä yllätyksenä. Olen joutunut voimakkaasti muuttamaan käytöstäni sopeutuakseni miesten sekaan ja projekti on minulla yhä kesken. Projekti ei ole ollut lainkaan helppo ja minun on vaikea spontaanisti mennä uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Uskon, että juuri tästä syystä niin moni transsukupuolinen ajautuu alakulttuuriporukoihin, koska niissä on yleisesti hyväksyttyä olla kummallinen. Minulla oli aiemminkin sopeutumisongelma, mutta en sukupuolenvaihdoksen jälkeen automaagisesti sopeutunutkaan, vaan sopeutumisongelma vain muutti muutoaan. Aiemmin kehoni oli kuitenkin normaali, luonnollinen ja toimiva, vaikka koinkin sen vääräksi, mutta sukupuolenvaihdoksen jälkeen olen täysin epänormaali. Minä, kuten monet muutkin transsukupuoliset, en mennyt jalkoväliremonttiin eli minulla on jalkovälissä jotakin sellaista, mitä siellä ei pitäisi olla. Lisäksi nykyinen hormonitoimintani on täysin keinotekoista ja joudun ottamaan hormonipiikin kolmen kuukauden välein koko loppuelämäni. Olen mieheksi huomattavan pehmeäpiirteinen ja androgyyninen ja näytän 10 vuotta ikäistäni nuoremmalta. Olen täysin lisääntymiskyvytön, koska lisääntymiseen tarvittavat elimet on leikattu irti ja uusia on täysin mahdoton rakentaa. Minusta ei koskaan tule oikeaa, aitoa, toimivaa miestä, vaan tulen ikuisesti olemaan vain muokkailtu nainen. Sukupuolta ei ole mitenkään mahdollista oikeasti vaihtaa, vaan ”vaihdos” on ainoastaan kosmeettista.

Uskon, että juuri ymmärrys siitä, ettei sukupuolta ole oikeasti mahdollista vaihtaa, on monelle transsukupuoliselle hyvin raskas asia tajuta ja varmasti monelle myös se viimeinen niitti, joka katkaisee mielenterveyden lopullisesti. Nuorilla transsukupuolisilla, kuten Jazz Jenningsillä, on vahva usko siihen, että sukupuolenvaihdos korjaa kaiken ja sen myötä tulee tavalliseksi, tasapainoiseksi vastakkaisen sukupuolen yksilöksi. Jos jotain ongelmia onkin, niin se on yhteiskunnan transfobian vika ja transfobiaa vastaan tulee sinnikkäästi taistella. Se ei kuitenkaan ole niin. Kuten yllä olen kuvannut, transsukupuolisilla on paljon ongelmia ja sukupuolenvaihdos ei korjaa näitä ongelmia, vaan se päinvastoin jopa pahentaa niitä. Sukupuolenvaihdos ei tehnytkään henkilöstä onnellista tasapainoista yksilöä, joten mitä helkuttia nyt sitten? On perusteltua sanoa, että muna vai kana -kysymyksen vastaus on ”henkilön ongelmat aiheuttavat transsukupuolisuuden”. Ei päinvastoin. Ihmisillä voi olla kaikenlaisia synnynnäisiä sairauksia, niin psyykkisiä kuin fyysisiä. Ehkä kehodysforia voi aiheutua jostakin tällaisesta.

Olen viimeisen parin vuoden aikana voimakkaasti kyseenalaistanut omaa transsukupuolisuuttani ja miettinyt, että voisiko minunkin taustallani olla jotakin sellaista, joka voisi aiheuttaa sukupuolidysforian tunnetta ja voisiko siten sukupuolidysforiani olla ratkaistavissa psykoterapian avulla. Olen itsekseni penkonut mieltäni ja asioita on löytynyt paljonkin... Jostakin on mennyt piuhat väärinpäin jo hyvin varhaisella iällä ja sukupuolidysforia on oireista vain yksi. Olisin typerä, jos syyttäisin ympäröivää yhteiskuntaa ongelmistani, sillä ne ovat kaikki ilmiselvästi lähtökohtaisesti sisäisiä. Ne tosin oireilevat myös ulkoisesti aiheuttaen mm. sosiaalisia ongelmia. Olen käyttänyt lähes koko aikuisikäni näiden ongelmien ratkaisemiseen, joten mistään pienestä solmusta ei ole kyse. Transfobiasta en voi ketään syyttää. Muistan kyllä, kun ennen sukupuolenvaihdostani en kestänyt yhtään mitään kritiikkiä sukupuoli-identiteetistäni ja halusin vain lukita itseni mukavaan kuplaan ja uskoa, että olen oikeasti mies ja päästin kuplan sisälle vain ne ihmiset, jotka tukivat minua uskomuksissani. Tällainen käytös on transsukupuolisille tyypillistä ja kaikki sellaiset ihmiset, jotka kyseenalaistavat sukupuoli-identiteetin, ovat foobikkoja tai vihaajia (”ignorant haters” Jazz Jenningsin mukaan). Kritiikki ei kuitenkaan ole fobiaa saati vihaa. Asioista voidaan keskustella ja asioista voidaan olla eri mieltä ilman fobiaa tai vihaa. Myös sinun tulee kyetä tällaiseen keskusteluun, mikäli aiot olla tasapainoinen aikuinen ihminen.

Transsukupuolisuutta on ilmiönä verrattu anoreksiaan, eikä ihan syyttä. Molemmat kokevat voimakasta kehoristiriitaa ja näkevät kehonsa vääristyneesti, eikä vääristymää korjata ihan tuosta vaan ottamalla itseä niskasta kiinni, pakottamalla tms. Molemmilla on vakavaa psyykkistä oireilua, kuten syvää masennusta ja ahdistusta ja molemmat voivat johtaa kuolemaan. Myös anoreksia johtaa usein vuosien ja vuosien lääkäri- ja lääkekierteeseen ja se puhkeaa eri ihmisillä eri aikaan ja erilaisella voimakkuudella. Kukaan ei kuitenkaan ehdota anorektikolle hoidoksi hänen kehonsa keinotekoista muokkausta hänen kuvitelmiensa mukaiseksi. Anorektikko voidaan terapialla ohjata näkemään kehonsa toisenlaisessa valossa ja tällä tavoin on saatu anorektikkoja parantumaan. Sama saattaisi toimia sukupuolidysforiaan, kunhan joku ensiksi kehittää toimivan hoitomuodon.

LGBT-liike kokonaisuudessaan on vain yksi iso kansainvälinen halilaatikko. Laatikon sisällä kukaan ei käy kriittistä keskustelua mistään, vaan koko hommassa on kyse toinen toistensa fantasioiden tukemisesta. Kaikki laatikon ulkopuolella olevat leimataan foobikoiksi ja vihaajiksi ja heitä syytetään syrjinnästä, vaikka heidän argumenttinsa olisivat täysin asiallisia ja perustuisivat tutkimustietoon. Myös Jazz Jennings on osa tätä kritiikitöntä hyväksymisfiilistelyä.

Kommentti I am Jazz -realitysarjaan Youtubessa.