maanantai 19. kesäkuuta 2017

Erilaisena olemisen vaikeudesta

Törmäsin Youtubessa thaimaalaiseen lesboelokuvaan Yes or No. Elokuva kertoo thaimaalaisista nuorista yliopisto-opiskelijatytöistä ja käsittelee niitä hämmentäviä ja pelottavia tunteita/tilanteita, kun nuori ihminen huomaa olevansa ei-hetero tai sukupuolisesti poikkeava. Elokuvassa yliopistoon saapuu uusi opiskelija, jota opiskelijatoverit luulevat pojaksi, mutta joka paljastuu ns. tomiksi. Tom on Thaimaan lesbokulttuurissa sellainen nainen, joka pukeutuu ja käyttäytyy kuin mies ja puhuu niinkuin mies eli hän ottaa ikäänkuin miehen sosiaalisen roolin (thaikielessä mies ja nainen puhuvat eri tavalla käyttäen erilaisia sanamuotoja). Elokuva käsittelee ympäristön (negatiivista) suhtautumista outoon, poikkeavaan tyttöön sekä tytön tuntemuksia itsestään. Elokuva käsittelee myös tavallisen tytön kokemuksia, kun hän tajuaa olevansa ihastunut tähän outoon tyttöön (hänen hämmennystään, pelkoa perheen suhtautumisesta, ristiriitaisuutta ja sisäistä kamppailua yms.)

Katsoin elokuvan ja itkin. Elokuva toi mieleeni paljon omia muistojani. Olen jossain määrin unohtanut, että miltä tuntuu olla nuori ei-hetero ihminen. En ole enää itse ihan sitä junioriosastoa ja monet aikoinaan akuutit ajatukset ja tunteet ovat painuneet jonnekin muistojen perukoille. LGBT-ihmisillä ei aina ole todellakaan helppoa monestakin syystä. Olen jo pitkään miettinyt, että mistä johtuu netin LGBT-ryhmissä vallitseva hyvin negatiivinen suhtautuminen valtaväestöön ja tietty katkeruus. Kauhean usein näkee hyvin katkeraa suhtautumista esimerkiksi uskovaisiin ja olen miettinyt, että onko nämä kaikki kirjoittelijat kotoisin jostain Pohjois-Suomen lestadiolaisalueilta, kun kaikki jauhavat vanhanaikaisuudesta ja uskovaisista, vai mistä ihmeestä tämä johtuu. Itselläni ei siis ole kertaakaan ollut tähänkään päivään mennessä mitään ongelmaa uskovaisten eikä vanhanaikaisuuden kanssa. En ole koskaan kokenut mitään oikeaa syrjintää (en laske ennakkoluuloja, kritiikkiä tai tietämättömyyttä syrjinnäksi). Mutta elokuvan katsottuani muistin, että mistä on kyse.

Kyse on ennen kaikkea yksilön sisäisestä kamppailusta. Kyse on yksilön sisäisestä hämmennyksestä ja peloista. Ei ole kauhean yleistä, että randomisti törmäät toiseen LGBT-ihmiseen esimerkiksi koulussa tai työpaikalla, koska me emme ole erityisen yleisiä, joten saatat olla täysin perusheteroiden ympäröimä. Voi olla suorastaan pelottavaa tulla tietoiseksi, että olen erilainen kuin nämä muut. Siinä alkaa miettimään, että mitähän nämä muut sanovat ja miten he reagoivat, jos ilmaisen avoimesti olevani homo, lesbo, bi tai trans. Se on siinä kohtaa itselle ja ympäristöllekin uusi ja outo asia. Et vaan voi tietää, että miten siinä käy, ennen kuin kokeilet. Asiasta saattaa muodostua henkilön sisimpään hyvin suuri vyyhti, joka aiheuttaa ahdistusta. Sellaisessa tilassa kaikki ulkoapäin tuleva arvostelu tuntuu todella, todella pahalta. Yksilön herkkyydestä riippuu, että miten hän kykenee tämän kaiken handlaamaan. Varsinkin nuorena sitä sitten helposti hakeutuu netin LGBT-ryhmiin avautumaan, koska siellä ymmärretään.

Perusheterot ovat yleensä erittäin tietämättömiä kaikista LGBT-asioista. He eivät välttämättä tiedä tai ymmärrä ollenkaan, että mitä on olla homo tai lesbo ja mitä siihen liittyy. He eivät varsinkaan ymmärrä, että mitä transsukupuolisuus tai biseksuaalisuus on. Heillä on kaikenlaisia harhakäsityksiä tai he eivät välttämättä ole koskaan kuulleetkaan koko asiasta. He saattavat ajatella, että ei tämä tämmöinen voi olla tottakaan. ”Sinähän olet ihan ok ja normaali, miten sinä voit olla homo/lesbo/bi/trans?” Asia ei myöskään heitä henkilökohtaisesti kosketa, joten heillä ei välttämättä ole mielenkiintoakaan ottaa selvää. Tästä syystä he saattavat sanoa jotakin hyvin ajattelematonta tai heittää ronskia läppää, erityisesti jos eivät tiedä sinun olevan LGBT-ihminen. Saatat olla ensimmäinen homo, lesbo, bi tai trans, jonka he koskaan tapaavat.

Tämä on se syy, miksi homoilla, lesboilla, biseksuaaleilla ja transsukupuolisilla voi olla vaikeaa. Jos tulet ykskaks kaapista, niin ympäristön reaktio saattaa olla voimakas. Saatat olla ensimmäinen heidän koskaan tapaamansa LGBT-ihminen ja he eivät kertakaikkiaan osaa suhtautua. Reaktio voi vaihdella ihmetyksestä ja epäuskosta närkästykseen tai suuttumukseen. Minulla oli hyvin vaikeaa, kun ensimmäisiä kertoja keskustelin transsukupuolisuudesta vanhempieni kanssa. He eivät suhtautuneet asiaan hyvin. Olen kuullut omalta äidiltäni koko elämäni hirveimmät kommentit liittyen transsukupuolisuuteeni. Isäni itki ja muu suku oli hämmentynyt ja epäuskoinen. Tätini koki asian onnettomuutena. Yli vuoden äitini suhtautui hyvin vihamielisesti kaikkiin pieniinkin viittauksiin. Hän ei esimerkiksi tykännyt, että aloin nostella painoja ja sanoin vaaleanpunaista kännykkäkoteloani ”homonpinkiksi”. En ottanut koko transsukupuolisuutta ollenkaan puheeksi uudestaan ennen kuin sain virallisen diagnoosin transklinikalta ja aloitin hormonit. Vanhempani eivät tukeneet minua. Olin pitkään varma siitä, että sukupuolenvaihdokseni tulee rikkomaan välit vanhempiini. Kykenin kestämään ajatuksen. Minä olen hyvin vahva ihminen, mutta tiedän, että moni muu ei ole yhtä vahva kuin minä. Herkemmälle ihmiselle tilanne olisi saattanut olla täysin kestämätön. Thaimaalainen elokuva käsittelee juuri tätä asiaa hyvin. Elokuvan tyttö ei uskalla kertoa äidilleen, että on suhteessa poikamaisen tom-tytön kanssa. Tilanne katkaisee tyttöjen välit ja molemmat päätyvät murheen murtamiksi.

Tässä blogissa olevien kirjoitusten perusteella minua on sanottu homo- ja transfoobikoksi. Minä kuulemma vastustan LGBT-ihmisten oikeuksia. En vastusta. Jumalauta, minä olen yksi teistä! Minä olen joutunut käymään aika kovan myllyn läpi ja tiedän, miltä teistä tuntuu. Minä en näe homoudessa, lesboudessa tai transsukupuolisuudessa yhtään mitään pahaa tai väärää. Mutta olen huomannut, että LGBT-piireissä on vallalla paljon outoja käsityksiä maailmasta ja yhteiskunnasta. Olen oman elämänkokemukseni ja havaintojeni perusteella todennut nämä käsitykset vääriksi. Tämän blogin tarkoitus on kritisoida käsityksiä, asioita ja ilmiöitä, mutta ei itse homoutta, lesboutta tai transsukupuolisuutta. Tämän blogin tarkoitus on tuoda perspektiiviä ja kriittistä ääntä asioihin. Syy, miksi aikoinaan alunperin lähdin LGBT-piireistä, oli siellä ilmennyt vahva heteroviha ja misogynia. LGBT-ihmiset väittävät olevansa suvaitsevaisia ja suvaitsevaisuuden asialla, mutta silti heistä moni pitää heteroja tyhminä, tylsinä tai ällöttävinä ja puhuu heteroista samaan tyyliin kuin pahimmat homofoobikot puhuvat homoista. Minä en koskaan sulattanut tätä vinksahtanutta ajattelutapaa. Myös heterous on seksuaalinen suuntautuminen ja se on yhtä vähän valinta kuin homouskaan on. Suvaitsevaisuuden pitää koskea myös heterouden suvaitsemista. Sain myös nähdä lähes päivittäistä misogyniaa homo- ja bimiehiltä. Ihan avoimesti puhuivat siitä, miten naiset on ällöttäviä ja rumia ja vaginat on oksettavia. He eivät edes yrittäneet peitellä sitä. Joo, ymmärrän, että ootte homoja ja tykkäätte kyrvästä, mutta joku raja. Misogynia ulottui myös transmiehiin (=biologinen nainen, joka on vaihtanut sukupuolensa mieheksi), kuten minuun itseeni. Jos äitiäni ei lasketa, niin en ole koko elämässäni saanut perusheteroilta sellaista kohtelua kuin sain homo- ja bi-tutuiltani. En saanut yhtään mitään tukea. Tiedän, että vastaavasti lesbopiireissä esiintyy misandriaa. Nämä kaksi asiaa, avoin heteroviha ja misogynia/misandria, saivat minut lähtemään LGBT-piireistä. Feminismi-, sukupuolisekoilu- ja kulttuurimarxismijutut tulivat vasta myöhemmin. Lähtöni jälkeen LGBT-piirit ovat vieläpä nousseet ihan uudelle levelille. Menetin uskoni LGBT-yhteisöön jo pelkän heterovihan ja misogynian vuoksi, mutta nykymeininki on jotakin täysin käsittämätöntä.

Olen omassa elämässäni jatkuvasti pyrkinyt aktiivisesti riisumaan ne homonpinkit lasit silmiltäni, astumaan sivuun ja tarkastelemaan maailmaa, ihmisiä ja yhteiskuntaa ikäänkuin yläpuolelta ja ulkopuolelta. Olen aktiivisesti pyrkinyt olemaan näkemättä asioita transsukupuolisena ja transsukupuolisen näkökulmasta. Sen sijaan pyrin katsomaan asioita ensiksi jonkun toisen näkökulmasta ja sitten ulkopuolisen näkökulmasta. Olen mielestäni hyvä irtaantumaan omista lähtökohdistani ja tunteistani ja asettumaan toisenlaiseen asemaan. Tässä blogissa esitellyt ajatukset ovat tulosta tästä toiminnasta. Moni LGBT-ihminen ei kykene samaan, eikä varsinkaan nuorena (en minäkään kyennyt), vaan kaikkea katsotaan niiden homonpinkkien lasien läpi. Mitä pinkimmät lasit, sitä vääristyneempää kaikki on. Lisäksi olen aktiivisesti vältellyt ghettoutumista samanmielisten porukoihin, vaan olen pyrkinyt sopeutumaan perusheteroiden keskelle. Tämä kykyni ei kuitenkaan tee minua yhtään vähempää LGBT-ihmiseksi. Minulla on omat kokemukseni ja omat tunteeni, jotka ovat kaikenaikaa olemassa taustalla.

Osa näitä kokemuksia on se, että olen itse mennyt läpi niistä asioista, joita nuoret LGBT-ihmiset pyörittelevät mielessään ja pelkäävät. Olen joutunut kohtaamaan kaikenlaisia reaktioita. Osa on ollut perseestä, osa on ollut positiivisia. Osa on ollut yllättäviä. Jo pelkästään tästä syystä kantani moniin asioihin on hieman erilainen. Minusta tuntuu, että monissa netin LGBT-ryhmissä ja foorumeilla on pääosin todella, todella nuorta porukkaa. Eikä nuoruudessa mitään pahaa itsessään ole, olenhan itsekin joskus ollut siellä. Olen vain huolissani juurikin tästä ghettoutumisesta. En pidä lainkaan monista LGBT-piireissä vallalla olevista asenteista ja käsityksistä. Minusta ne tekevät LGBT-yhteisölle itselleen pelkkää hallaa pitkällä tähtäimellä ja pyrin osoittamaan sen tässä blogissani.

Tämä nyt oli tällainen pieni ”musta tuntuu” -postaus. En ole tainnut tällaisia pahemmin kirjoitella, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Viestini tässä on nyt lähinnä se, että ei ole helppoa olla erilainen. Ei ole helppoa olla erilainen mistä tahansa syystä. Ja lohdutukseni on, että 1) kerran se vain kirpaisee ja 2) pelko on usein pitkälti aiheeton. Tiedän, että netissä kiertää näitä kauhutarinoita, että vanhemmat heittivät homon lapsensa kadulle, mutta väitän, että tuollaiset ovat aika harvinaisia. Perusheterot usein haukkuvat, mutta eivät pure. Tarkoittaen siis sitä, että heidän letkautuksensa ovat juuri sitä itseään, eli letkautuksia. He puhuvat ajattelemattomia, koska eivät ymmärrä. Kun he joutuvat oikeassa elämässä kasvotusten oikean homon/lesbon/transsukupuolisen kanssa, niin heidän asenteensa usein muuttuu ja he joutuvat tarkistamaan käsityksiään. Omaan perheeseeni kuuluu syvästi uskonnollinen henkilö, jonka olen tuntenut pikkukakarasta saakka. Kyseessä on hyvin homofoobinen ihminen, jonka homovihaa olen kuunnellut koko ikäni. Kun aloitin sukupuolenvaihdoksen, niin välttelin häntä tahallani pitkään, koska tiesin hänen kantansa. Mutta sitten jouduin yllättäen kohtaamaan hänet eräässä perhetapahtumassa. Hän tuli minua vastaan hymyillen, halasi minua ja käytti minusta uutta nimeäni niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Eräs lestadiolaistaustainen homokaverini taas ei uskaltanut vuosiin kertoa isälleen homoudestaan. Kun hänen isänsä sairastui vakavasti, niin hän päätti kertoa, ettei heidän välilleen jäisi selvittämättömiä asioita. Isä otti asian erittäin positiivisesti ja sanoi, että olet mikä olet, niin olet silti minun rakas poikani. Omat vanhempani kakistelivat pitkään transsukupuolisuuteni kanssa, mutta ajan kanssa oppivat hyväksymään sen. Äitini on sanonut, ettei vieläkään ymmärrä, että miksi halusin vaihtaa sukupuoleni, mutta ainakin hän on tosissaan yrittänyt ymmärtää. Hän esimerkiksi osti Marja Björkin kirjan ”Poika”, luki sen ja halusi minun lukevan sen ja kirjoittavan omia kommenttejani marginaaleihin. Sen jälkeen hän luki kirjan uudestaan. Molemmilla vanhemmillani on vieläkin vaikeuksia käyttää uutta nimeäni ja isäni sanoo minua vieläkin joskus tytöksi. Olen päättänyt olla välittämättä, sillä he ovat kuitenkin auttaneet minua paljon toipuessani leikkauksistani, joten mistään tahallisesta kiusanteosta ei varmasti ole kyse. Ei se kai ihan helppoa ole, kun tyttärestäsi tulee yhtäkkiä poikasi.

Anna ihmisille aikaa pureksia asiaa. Anna heidän mietiskellä ja pyöritellä asioita pienissä päissään. Myös suvaitsevaisuuteen ja hyväksymiseen tarvitaan usein kaksi. En pidä hedelmällisenä tai fiksuna sellaista homot vs. heterot -vastakkainasettelua, johon ihmiset ovat kauhean usein taipuvaisia. Sen sijaan peräänkuulutan yhteisymmärrystä ja yhteistyötä.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Translakia ei edelleenkään pidä uudistaa

Sain linkkivinkin, että Amnestylla on jälleen kerran käynnissä kampanja translain uudistamiseksi. Linkin takana alkuperäinen sivu, mutta tässä screencäppi siltä varalta, että kampanja poistetaan Amnestyn sivuilta niinkuin edellisen kanssa kävi (klikkaa isommaksi).



Translain uudistamisesta on käyty vääntöä jo useamman vuoden ajan. Asiassa on siis kyse siitä, että transaktivistit kokevat nykyisen translain ihmisoikeuksia syrjiväksi. Nykyisessä laissa siis vaaditaan, että voidakseen ”vahvistaa sukupuolensa” eli siis vaihtaa juridisen sukupuolensa (henkilötunnuksen, passin sukupuolimerkinnän yms.) täytyy henkilön olla 1) lisääntymiskyvytön, 2) täysi-ikäinen, 3) saanut transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta eli toisinsanoen hänen täytyy olla läpikäynyt ns. transtutkimukset, mikä tarkoittaa psykiatrista tutkimusjaksoa sairaalan erikoispoliklinikalla. Transaktivistit vaativat ns. itsemääräämisoikeutta eli he haluavat lakkauttaa sekä lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen, ikävaatimuksen että transtutkimukset.

Vastustan translain muutosta aivan ehdottomasti. Olen kirjoittanut oman kantani selväksi kolmessa aiemmassa kirjoituksessani täällä, täällä ja täällä ja keskustelen aiheesta myös tässä Youtube-videossani. Koska tämä translakiälämölö nyt vaan jatkuu ja jatkuu, niin väännän vielä kerran rautalangasta, että miksi koko tämä älämölö on bullshittiä ja miksi translakia ei pidä missään tapauksessa muuttaa transaktivistien haluamaksi. Eli tämä itsemääräämisoikeus on täyttä bullshittiä ja sen ei pidä missään tapauksessa toteutua.

Käyn nyt Amnestyn vetoomuksen kohta kohdalta läpi ja selitän, että miksi olen sen kanssa eri mieltä.

Tämänhetkinen translaki kuitenkin edellyttää, että vahvistaakseen juridisen sukupuolensa on oltava täysi-ikäinen, on oltava diagnoosi transsukupuolisuudesta ja on oltava lisääntymiskyvytön. Minä en ole steriili, enkä haluakaan olla.
Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon tai leikkaukseen. Lisäksi se sisältää ajatuksen siitä, ettei sukupuoltaan korjaavan ihmisen toivota saavan lapsia tai perhettä. Tämä on vastoin kaikkia ihmisoikeusperiaatteita, joihin Suomi on sitoutunut.

Kampanjassa puhutaan 21-vuotiaan Sakriksen äänellä. Sakris on mielestään transsukupuolinen, mutta sitä tarina ei kerro, että kumpaa sukupuolta hän on biologisesti ja kummaksi hän haluaa sukupuolensa vaihtaa. Sakris sanoo, että ei halua olla steriili. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon ja leikkaukseen. Lisäksi hän toteaa, että transsukupuolisen ei toivota saavan lapsia.

Minulle on täysi mysteeri, että miksi kukaan transsukupuolinen puhuisi vakavissaan jotakin tällaisia. Tämä on suoraansanoen kuin huono trolli. Vedetääs nyt kaikki faktat suoriksi:
  1. Transsukupuolinen ihminen kokee vakavaa kehodysforiaa eli hän kokee fyysisen kehonsa ja kehon sukupuoliominaisuudet vääriksi (sukuelimet, kuukautiset, kykenevyys tai kykenemättömyys raskauteen, sekundääriset sukupuoliominaisuudet kuten ääni, lihasmassa, parta tai sen puute, tissit tai niiden puute, kehon muoto yms.).
  2. Transsukupuolisuuden hoito on sukupuolenvaihdos (tai ”sukupuolenkorjaus” niinkuin poliittisesti korrekti muoto kuuluu), joka on lääketieteellinen toimenpide, jossa henkilön keho muokataan keinotekoisesti vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi.
  3. Hormonihoito ja leikkaukset ovat aivan olennainen osa sukupuolenvaihdosprosessia. Transsukupuoliset odottavat etenkin hormonihoitoa kuin kuuta nousevaa, koska hormonihoidolla on henkilön kehoon dramaattisia vaikutuksia ja juuri kehon muutoksia transsukupuoliset haluavat. Esimerkiksi naisesta mieheksi (female to male)-tapauksilla hormonihoito aiheuttaa äänen madaltumisen, parran kasvun, lihasmassan kasvun ja kehossa olevan rasvakudoksen uudelleenjärjestäytymisen, jonka seurauksena kehon muoto muuttuu feminiinisestä maskuliiniseksi.
  4. Sukupuolenvaihdoksen sivuvaikutus on lisääntymiskyvyttömyys. Sinä et voi vaihtaa sukupuoltasi menettämättä lisääntymiskykyäsi. Jos nainen alkaa nappailla testosteronia, niin häneltä loppuu kuukautiset parissa kuukaudessa kokonaan. Tämä on asia, jota transsukupuoliset miehet (eli biologiset naiset) odottavat kuin kakarat joulua. He haluavat ihan oikeasti, että kuukautiset loppuu. Jos mies alkaa nappailla estrogeeniä ja haluaa estrogeenillä olevan jopa jotain vaikutuksia, niin hänen täytyy samanaikaisesti ottaa lääkettä, joka estää testosteronin vaikutukset. Tämä on kemiallinen kastraatio. Ja tottakai jos johonkin leikkaukseen menet, niin siellähän sinulta leikataan alkuperäiset sukupuolivermeet irti. Minulla ei ole enää kohtua eikä munasarjoja. Miehiltä taas leikataan pallit irti. Ja tätä he haluavatkin.
  5. Kukaan ei pakota sinua yhtään mihinkään. Koko sukupuolenvaihdos on täysin vapaaehtoinen. Vaikka saisit transklinikalta transdiagnoosin, niin sinun ei ole mikään pakko alkaa vedellä hormoneja tai leikkauttaa ruuminosia irti. Voit myös ottaa pelkät hormonit, mutta jättää menemättä leikkauksiin. Maailmalla on lukemattomia transsukupuolisia, joille ei ole tehty mitään leikkauksia.
  6. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksella ei ole mitään käytännön merkitystä, koska sukupuolenvaihdosprosessiin ryhtyessäsi sinusta tulee lisääntymiskyvytön joka tapauksessa. Miksi takerrutte siihen ja suurentelette siitä jonkun natsi-Hitler -jutun?
  7. Kukaan ei ole sanonut eikä mikään laki määrää, että transsukupuolisella ei saisi olla lapsia. Mutta sukupuolenvaihdokseen ryhtyessäsi menetät kykysi saada lapsia. Sukupuolenvaihdos on oma valintasi. Jos haluat muksun, niin teet muksun ennen sukupuolenvaihdostasi. Ei tämä ole vaikeaa?

Kysyn sadannen kerran: Miksi haluat vaihtaa sukupuolta, jos et halua vaihtaa sukupuolta? Ja mikä olennaisempaa: Jos olet sinut kehosi kanssa, et halua muokata sitä ja koet hormonit ja leikkaukset tarpeettomiksi, niin miksi ihmeessä kutsut itseäsi transsukupuoliseksi? Mikä sinun oikea ongelmasi on? Transsukupuolisuus se ei tämän perusteella ainakaan ole.

Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Hallituksen mukaan minulla ei kuulu olla mahdollisuutta saada lapsia. Minut kategorisoitiin epäihmiseksi sukupuoli-identiteettini perusteella.

Nyt tuli aika paksua puhetta. Väänsin jo yllä rautalangasta, että miksi transsukupuolinen ei voi saada lapsia. Kyse ei ole kenenkään sukupuoli-identiteetin perusteella tehdystä kieltämisestä tai kiristämisestä. Kyse on siitä, että sukupuolenvaihdos nyt vaan paskoo ihmisen lisääntymiselimistön. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tämä ei ole mitään epäihmiseksi kategorisointia. Miten Sakriksella tai Amnestylla on edes pokkaa väittää jotain näin päätöntä? Transsukupuolisilla on ihmisoikeudet ihan samalla tavalla kuin muillakin ja transsukupuolisen syrjintä on erikseen laissa kielletty.

Sitä paitsi erikoinen tai erilainen identiteetti ei ole millään tavalla laitonta eikä mikään taho voi konkreettisesti puuttua siihen, että miten koet itsesi. Saat kokea itsesi vastakkaisen sukupuolen yksilöksi, Napoleoniksi tai pinkiksi yksisarviseksi. Saat tehdä lapsia tasan silloin kuin haluat ja tasan niin monta kuin haluat.

Jutellaan vähän lisää seuraavasta kohdasta: Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Tämä on todella oudosti sanottu. Sakris on jo kersana miettinyt steriiliyttä ja ollut musertunut sen takia. Transsukupuolisilla ei yleensä ole ekana mielessä tällaiset asiat. He haluavat vastakkaisen sukupuolen yksilöksi hinnalla millä hyvänsä (ja tästä syystä he ovat valmiita menemään läpi tulen, veren ja tuskanhien). Itse nimenomaan halusin steriiliksi, koska minulle pelkkä ajatuskin raskaaksi tulemisesta oli aivan kestämätön. Mietin sitä usein ja jo pelkkä ajatus oli aivan hirveää. Olen aina ollut varma, etten olisi ikinä kestänyt raskautta. Se olisi tuhonnut psyykeni lopullisesti. Ja tarkennan nyt vielä, että halusin steriiliksi juuri siksi, että mieheksi minä en voi tulla. Minä en voi saada lasta miehenä, sillä toimivaa vastakkaisen sukupuolen lisääntymiselimistöä ei ole mahdollista saada. Voin saada lapsen ainoastaan naisena ja siihen en olisi ikimaailmassa pystynyt. Transsukupuolisuuteen liittyy kiinteästi kehodysforia ja ahdistuminen oman kehon biologisista sukupuoliominaisuuksista (kuten kuukautisista tai raskaaksi tulemisesta) on erittäin yleistä. Osa transsukupuolisista ei kykene edes harrastamaan seksiä ahdistumatta. Kersana muutenkaan harvemmin miettii perheen perustamista, koska kersat eivät oikein kykene kunnolla edes ymmärtämään koko asiaa. Tuntuu oudolta, että Sakris olisi kersana surrut steriiliyttä. Varsinkin, jos on transsukupuolinen.

Mitä tulee lasten sukupuoli- tai kehodysforiaan, niin sitä ei pitäisi lähtökohtaisesti koskaan ottaa vakavasti. Olen kirjoittanut aiheesta ajatuksella täällä. Transsukupuolisuutta ei voida luotettavasti diagnosoida lapselta. Lapsi ei edes kunnolla ymmärrä, mitä miehenä oleminen tai naisena oleminen oikeastaan tarkoittaa. On yllättävän yleistä, että henkilö kokee lapsena jonkin sortin sukupuolihämmennystä, mutta sitten kuitenkin teininä tai viimeistään nuorena aikuisena kasvaa siitä kokonaan ulos. Tutkimusten mukaan lapsena transtutkimuksissa olleista ihmisistä 80% kasvaa koko hommasta ulos. Ja tässä on mukana vain tutkimuksissa olleet. Maailma on täynnä sukupuolihämmennystä kokevia lapsia, jotka eivät koskaan päädy tutkimuksiin asti. Täten oikea luku uloskasvaneista tapauksista on lähempänä sataa prosenttia. Lapsuuteen ja etenkin murrosikään liittyy tietynlainen eksyneisyys. Sille on syynsä, että miksi jo lain mukaan ihmisen tulee olla 18-vuotias voidakseen tehdä tiettyjä asioita. Lapsen ja teinin identiteetti, minäkuva ja maailmankuva on erittäin kehittymätön. Maailma on täynnä pieleenmenneitä transtapauksia tai tapauksia, joissa henkilö oikeasti luuli olevansa transsukupuolinen, mutta tuli myöhemmin toisiin aatoksiin. Olen kirjoittanut aiheesta täällä. Tästä syystä transtutkimukset ovat oikeasti tarpeelliset. Ne ovat olemassa potilaan turvallisuuden vuoksi. Transtutkimuksen tarkoitus on minimoida katumistapaukset ja seuloa joukosta ne tapaukset, jotka eivät ole oikeasti transsukupuolisia ja tarvitsevat toisenlaista hoitoa. Maailmalla on ennakkotapauksia ihmisistä, jotka kärsivät esimerkiksi dissosiaatiohäiriöstä tietämättään ja luulivat olevansa transsukupuolisia. Kuuluisin tapaus on Walt Heyer, joka biologisena miehenä vaihtoi sukupuolensa naiseksi ja takaisin mieheksi. Kun hänen dissosiaatiohäiriönsä hoidettiin niin hänen sukupuolidysforiansa katosi.

Laki sukupuolen vahvistamisesta eli translaki on monella tapaa merkittävä ihmisille, joille syntymässä määritelty sukupuoli ei vastaa heidän sukupuoli-identiteettiään. Sukupuolen juridisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi.
Mikäli henkilötunnus ei vastaa sukupuoli-identiteettiä, ihminen altistuu syrjinnälle.
Matkustaminen on hankalaa ja jopa vaarallista, jos passissa oleva sukupuoli ei vastaa ulkoista olemusta; työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.

Minulle jäi täysin epäselväksi, että mitä tässä yritetään sanoa. Jos lähdet sukupuolenvaihdosprosessiin, niin saat vaihtaa sen sukupuolimerkinnän. Minäkin olen tehnyt niin. Käsittääkseni tämän translakiuudistuksen takana on ajatus siitä, että kenen tahansa pitäisi pystyä vaihtelemaan henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjä milloin tahansa. Vaikka et olisi käynyt transtutkimuksissa etkä olisi aloittanut minkään sortin sukupuolenvaihdoshoitoja, niin sinun pitäisi pystyä vaihtamaan sukupuolimerkintäsi vain soittamalla johonkin virastoon ja sanomalla, että haluat vaihtaa sukupuolimerkinnän. Mikä järki tässä on ja miten se muka vaikuttaa syrjintään positiivisesti? Sukupuolimerkintä tarkoittaa biologista sukupuoltasi. Vaikka kokisit itsesi minkälaiseksi tahansa, niin se biologinen sukupuoli ei muutu. Vaikka olisit pukeutunut androgyynisti tai vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin, niin ihmiset lähes aina pystyvät näkemään, että kumpaa sukupuolta edustat biologisesti. Minkälaiseen syrjintään tässä viitataan? Jos biologinen nainen, joka ei ole käynyt sukupuolenvaihdoshoidoissa, vaihtaa sukupuolimerkinnän mieheksi ja ottaa miehen etunimen, niin miten se poistaa syrjintää? Tämähän vain pahentaa asiaa, koska ihmiset edelleen näkevät päivänselvästi, että henkilö on nainen. Mutta nyt hänen papereissaan lukee mies. Siinähän itse kukin alkaa miettiä, että mitä hittoa, mikäs eläjä tämä nyt on. Sama pätee tietty toisinpäin. Jos henkilö on mies mekossa ja huulipunassa, niin ihmiset edelleen näkevät miehen mekossa ja huulipunassa, vaikka passissa lukisi nainen. Yritäpä tällä päästä läpi passintarkastuksesta jossain vieraassa maassa. Ja mikä vielä pahempaa, jos henkilö on parrakas karvainen köriläs maihareissa ja nahkarotsissa ja passissa lukee nainen... Ei hitto, tämä koko juttu on vain huono vitsi. Tämä translakiuudistus on vain huonoa trollausta. Ei kukaan voi vakavissaan sanoa, että tämä jotenkin poistaisi syrjintää tai parantaisi transsukupuolisten asemaa.

Hormonihoidon aloittamisen pitäisi olla minimivaatimus etunimen ja henkilötunnuksen muuttamiseksi. Niinkuin se nykyään onkin. Nykyään etunimen voi vaihtaa saadessaan transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta ja henkilötunnuksen voi vaihtaa oltuaan hormonihoidolla vähintään vuoden. Eli voidakseen vaihtaa sukupuolimerkinnän täytyy henkilön olla muuttunut ulkonäöltään vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Nykysysteemi on järkevä ja se toimii.

Henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjen muuttamisilla ei syrjinnän kannalta ole mitään vaikutusta mihinkään, jos henkilön ulkoinen olemus ei samalla dramaattisesti muutu. Amnesty vetoaa matkustamisen vaarallisuuteen. Mutta kuten yllä totesin, sukupuolimerkintöjen mielivaltainen muuttelu vain pahentaa asioita, ei suinkaan helpota. Edes sukupuolenvaihdoksen aloittaminen ei aina muuta henkilön ulkoista olemusta tarpeeksi. Ihmiset eivät ole typeriä tai sokeita, kyllä he näkevät, että mitä sukupuolta edustat ja et voi luritella heille mitä tahansa satuja. Tässä on video eräältä transsukupuoliselta naiselta (biologinen mies), joka käännytettiin Dubain passintarkastuksessa takaisin ja hänen pääsynsä Dubaihin evättiin. Hänelle annettiin selitykseksi ”olet transsukupuolinen ja täällä meillä ei tykätä sellaisesta”. Kuten kuvasta näkyy, hän ainakin yrittää näyttää naiselta ja onnistuu siinä aika hyvin. Tarina ei kerro, että mitä hänen passissaan lukee. Lukeeko siellä nainen vai mies? Jos hän on amerikkalainen, niin hänen olisi pitänyt pystyä vaihtamaan passin sukupuolimerkintä naiseksi (omassa passissani lukee mies, vaikka olen biologinen nainen). Eli näkikö Dubain rajatarkastaja pelkästään hänen naamastaan, että hän on biologinen mies? No miten tämä ylläkuvattu sukupuolimerkintöjen mielivaltainen vaihteleminen olisi muuttanut asiaa? Jos Dubaihin yrittää karvainen äijänköriläs, jonka passissa lukee nainen, niin miten hänelle olisi käynyt? Entäs miten jos Dubaihin yrittää miehen vaatteisiin pukeutunut nainen, jonka passissa lukee mies? Olisiko Dubain rajavartiolaitos pitänyt häntä miehenä? Ei varmasti. Transaktivistit eivät ole miettineet tätä asiaa loppuun asti.

Amnesty vetoaa myös kiusaamiseen: ”---työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.” Kuten yllä selitin, tällaisissa tapauksissa on kyse siitä, että olet hyvin epäselvä tapaus. Näytät joltakin, mutta väität olevasi jotain muuta. Todellisuutta ei voi pyyhkiä pois ja sukupuolimerkinnän muuttamisella ei ole mitään vaikutusta todellisuuteen. Näissä transaktivistien jutuissa aina vedotaan kiusaamiseen ja väkivaltaan, mutta miten yleistä se on, onkin jo toinen juttu. Minulla on tästä henkilökohtaista kokemusta, kuten kaikilla muillakin sukupuolenvaihdoksen läpikäyneillä ihmisillä. Kun aloitat sukupuolenvaihdoksen, niin muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Ne tapahtuvat hitaasti ja muutokseen voi mennä jopa kuukausia. Koko tämän muutosajan joudut elämään arkielämääsi. Itselläni ensimmäinen näkyvä muutos oli ääni. Se madaltui hyvin nopeasti, mutta näytin yhä naiselta. Kun menin miesten vessaan tai pukukoppiin, niin minulle tultiin sanomaan, että mene pois, tämä on miesten huone. Otin tavaksi, että joka kerta mennessäni vessaan tai pukukoppiin morjestin siellä olevia miehiä kovalla äänellä, koska ääneni oli miehen ääni, vaikka naamani oli naisen. Kun hormonien vaikutus eteni, niin aloin näyttää lähinnä ituhippihomolta. Olin hintelä ja pitkätukkainenkin vielä ja ihmiset pitivät minua yleisesti homona ja todella usein myös transnaisena (=biologisena miehenä, joka haluaa vaihtaa sukupuolensa naiseksi). Aiheutin ihan hemmetisti hämmennystä ja ihmetystä kaikkialla, minne menin. Töissä tietenkin jouduin tulemaan ulos kaapista ja koko sukupuolenvaihdokseni aloittamisen ajan kävin töissä. Kaikesta aiheuttamastani hämmennyksestä huolimatta en koskaan kohdannut syrjintää enkä väkivaltaa. Päinvastoin, olin tyrmistynyt siitä, että miten positiivinen vastaanotto oli ja miten paljon ihmiset tukivat minua. Olin odottanut jonkin verran paskaa, mutta sitä ei tullut ollenkaan. Töissä pomoni tuli onnittelemaan minua ja sanoi, että jos joku kiusaa minua, niin minun pitää tulla kertomaan heti. Ja huomatkaa, että olin matalapalkkaisessa duunarityössä ja asuin pikkukaupungissa. Ympärilläni oli siis pelkkiä junttiperusheteroita. Mutta miettikääpäs, jos olisin vaihtanut nimeni ja juridisen sukupuoleni ilman mitään hormonihoitoja. Olisin siis 100% nainen, joka väittää olevansa mies. Miten tämä olisi tehnyt elämääni yhtään helpommaksi? Päinvastoin, olen aika varma, että ihmiset eivät olisi ottaneet minua senkään vertaa vakavasti, koska en olisi edes yrittänyt muuttaa fyysistä sukupuoltani.

Ihmisoikeustyöni takia olen joutunut häirinnän, pelottelun, uhkailun ja vihamielisyyden kohteeksi. Tämän takia jouduin olemaan vuoden poissa opinnoistani.

Tässä herää kysymys, että minkähäntyylisestä ”ihmisoikeustyöstä” on kysymys. Mikäli kyse on jostain muunsukupuolisuussekoilusta, niin en yhtään ihmettele, jos ihmiset eivät ole ottaneet sitä avosylin vastaan. Tässä kohtaa varmaan alkaa olla kaikille selvää, että minkälaiset psykoosit pahimmillaan näillä sukupuolisekoilijoilla on päällä. On myös todennäköistä, että Sakris on ollut vuoden poissa opinnoistaan, koska on vain pahoittanut mielensä. Lukijoista varmasti kaikki tietävät, miten helposti suvakkien ja feministien mieli pahoittuu. Muistatte ehkä Hesegaten elikkäs Hesburgerin työntekijä oli Twitterissä sanonut halunneensa sylkäistä asiakkaan purilaiseen, koska asiakkaalla oli ollut lippis, jossa luki Make America Great Again. Jengi ei ilahtunut, että ravintolan työntekijä puhuu tällä tavalla asiakkaasta. Noh, homma menikin yhtäkkiä siihen, että työntekijän kritisoiminen olikin transfobiaa, koska työntekijä näköjään oli transsukupuolinen. Koko homma repesi täydelliseksi sekasotkuksi. Hohhoijakata... Suhtaudun nykyään erittäin skeptisesti kaikkiin syrjintä-, häirintä- ja vihamielisyyspuheisiin, sillä sukupuolisekoilijoiden käsitys syrjinnästä on hyvin erilainen kuin meillä kaikilla muilla. Olen kirjoittanut aiheesta täällä ja kirjoituksessa on lukemattomia esimerkkejä. Pelkkien päivänselvien faktojen sanominen voi olla vihaa ja transfobiaa ja pelkästään asiallisesti eri mieltä oleminen voi olla syrjintää. Kaipaisinkin seikkaperäisempää selostusta siitä, että miksi tarkalleen Sakris oli poissa opinnoistaan vuoden ja miksi hän koki, että häntä uhkailtiin ja peloteltiin.

Voimassa oleva translaki loukkaa oikeutta olla joutumatta epäinhimillisen kohtelun kohteeksi, oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun, yksityis- ja perhe-elämän suojaan ja fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. On korkea aika muuttaaa se.
Seistään Sakriksen rinnalla: muutosta translakiin on vaadittava äänekkäästi ja tinkimättä milliäkään ihmisoikeuslähtökohdista. Allekirjoita vetoomus ja vaadi, että Sipilän hallituksen on uudistettava translaki ihmisoikeuksia kunnioittavaksi!

Blaa blaa blaa.
Sen on kylläkin niin, että jos joku ihmisoikeuksia loukkaa, niin se on tämä translakiuudistus. Syystä että se ei suhtaudu transsukupuolisuuteen riittävän vakavasti. Meillä on rutkasti tutkimustietoa ja ennakkotapauksia siitä, että kaikki transsukupuolisena itseään pitävät eivät ole transsukupuolisia ja sukupuolenvaihdoshoitoja ei missään tapauksessa pidä antaa kaikille niitä haluaville, eikä etenkään alaikäisille. Sukupuolenvaihdos on peruuttamaton toimenpide, joka muokkaa ihmisen kehoa ja tekee ihmisen lisääntymiskyvyttömäksi. Leikkauksiin liittyy myös vakavan komplikaation riski, jopa kuoleman riski. Translakiuudistus on äärimmäisen vakava potilasturvallisuusriski. Tätä turvallisuusasiaa ei voida sivuuttaa. Lisäksi, kuten yllä selitin, henkilötunnusten tai etunimien mielivaltainen muuttelu ei todellisuudessa auta ihmistä yhtään ja sen vaikutus syrjintään on tasan nolla.

Minun kaikista suurin ongelmani tämän koko translakiuudistusälämölön kanssa on se, että se on pelkkää tunnemanipulaatiota. Tuo Amnestyn tekstikin on pelkkää tunteisiin vetoavaa propagandaa, jossa vääristellään ja suurennellaan asioita ja saadaan kaikki kuulostamaan paljon pahemmalta kuin mitä se oikeasti edes on. Tekstissä jopa ihan suoranaisesti valehdellaan. Translakiuudistusvetoomukset eivät ole millään tavalla asiapohjaisia ja niissä ei edes kerrota, että mitä oikeastaan vaaditaan ja miksi. Niissä ei kerrota, että mitä konkreettisia muutoksia halutaan ja miksi, miten ne toteutetaan ja mikä vaatijien mielestä on tarkalleen ottaen nykysysteemissä pielessä ja miten asiat heidän mielestään tulisi jatkossa hoitaa. Translakiuudistusälämölön sisältö on silkkaa epämääräisten iskulauseiden hoentaa, kuten ”translaki loukkaa ihmisoikeuksia” ja ”itsemääräämisoikeus, nyt” ja ”kaikilla on oikeus keholliseen koskemattomuuteen”. Mutta mitä näillä tarkalleen ottaen haetaan takaa, sitä tarina ei kerro. Jopa translakiuudistuksen nettisivu on hyvin ympäripyöreää liibalaabaa. Olen kaikki päätelmäni transaktivistien vaatimuksista tehnyt laskemalla rivien välistä 1+1. Selkeitä vaatimuksia tai uudistusehdotuksia ei pysty lukemaan mistään.

Minulla on myös erittäin suuri ongelma sen kanssa, että transaktivistit sanovat transtutkimusten olevan ihmisoikeuksien vastaisia ja että ne pitäisi lakkauttaa, mutta he eivät kerro, että miten transsukupuolisia sitten pitäisi heidän mielestään hoitaa. Mikä tutkimuksissa on tarkalleen vialla ja miksi ("loukkaa ihmisoikeuksia" ei ole mikään selitys)? Jos niissä on vikaa, niin miten ne sitten pitäisi toteuttaa? Miten sukupuolenvaihdoshoidot pitäisi järjestää? En ole nähnyt yhtäkään selvitystä tästä. Kaikki on pelkkää epämääräistä iskulausetta ja propagandaa. Jos siellä ruudun takana on nyt joku, joka kannattaa tätä translakiuudistusta, niin ole hyvä ja tule selittämään kantasi kommentteihin.

Tässä vielä lopuksi kootut sepustukseni, joissa selitän kantani erinäisiin transasioihin:

Translakiuudistus osa 1
Translakiuudistus osa 2
Translakiuudistus osa 3
Transaktivistien paskapuheet syrjinnästä
Lapsen sukupuolidysforia ei välttämättä ole merkki yhtään mistään
Transsukupuoliset, jotka vaihtoivat takaisin syntymäsukupuoleensa
Tarinani transleikkausten riskeistä (omakohtainen kokemukseni)
Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki
Kun sukupuolenkorjaus ei korjaa mitään
Youtube: Transaktivistit eivät suhtaudu transsukupuolisuuteen tarpeeksi vakavasti
Youtube: Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?