Mitä se tarkoittaa, että en ole feministi? Ihmislajin pariutumisesta, osa 1

//EDIT 1.3.2025: Kieliasua täsmennetty.

Käsittelen tässä bloggauksessa oikeastaan kahta aihetta, mutta antaa mennä nyt, kun kerran aloitin. Olen tässä muutaman vuoden aikana lukenut useita varsin, öh, värikkäitä nettikeskusteluita liittyen siihen, kun olen sanonut, että en ole feministi. En ole edes ex-feministi, vaan en ole ikinä ollut feministi alunperinkään. Olen avannut tätä asiaa aiemmin Youtubessa tässä erittäin pitkässä livestreamissä, mutta jälkikäteen totesin, että tuo keskustelu oli oikeastaan aika huono, sillä rönsyilin siinä kaikenlaista, mutta jätin sanomatta kaikkein olennaisimman. Syy sille, että en ole feministi, on nimittäin erittäin yksinkertainen. Se on seuraava:

En ole feministi, koska en halua ajatella, tai katsoa maailmaa, feminististen yhteiskuntateorioiden läpi.

ja

En ole koskaan ollut feministi, koska feministiset yhteiskuntateoriat eivät ole koskaan vedonneet minuun mitenkään.

Yllätyn kerta toisensa jälkeen siitä, että miten moni ihminen sukupuolesta riippumatta ajattelee, että feministi tarkoittaa henkilöä, jonka mielestä naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Täten ”en ole feministi” tulkitaan seuraavasti: ”en kannata naisten ja miesten tasa-arvoa”. Mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Feminismi on todella paljon suurempi kokonaisuus kuin pelkästään ajatus siitä, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Feminismi on yhteiskuntateoria ja filosofia, jopa maailmankuva. Siihen kuuluu paljon värikkäitä teorioita, villejä näkövinkkeleitä ja aivan kummallisia tulkintoja ilmiöistä. Lisäksi ei ole olemassa vain yhtä feminismiä, vaan on monia feminismejä. Feminismi on osin elänyt ajassa ja puhutaankin feminismin aalloista: ensimmäinen aalto oli se, kun 1800-luvulla naisasianaiset lähtivät ajamaan naisille äänioikeutta ja muita yhtäläisiä yhteiskunnallisia oikeuksia miehiin nähden. Nykyinen meno taitaa olla neljäs tai viides aalto. Jokaisessa aallossa on painopisteet ja näkökulmat olleet eri asioissa, hyvinkin eri asioissa, ja teorioita on niissä kehitelty uusiin suuntiin. Se liike, jota nykyään kutsutaan feminismiksi, on siis hyvin eri asia kuin alkuperäinen ensimmäisen aallon feminismi, ja lisäksi nykyfeminismikin jakautuu koulukuntiin. Esimerkiksi intersektionaalinen feminismi ja radikaalifeminismi ovat painopisteiltään erilaisia ja eri koulukuntaan kuuluvat ajattelevat, että nuo toiset eivät ole feministejä ollenkaan. Ja niin edelleen. Feministit siis tappelevat keskenäänkin siitä, että mitä feminismi on, tai mitä feministinen ajattelu on. Näin on käynyt juurikin siksi, että feminismi on teorioiden ja näkökulmien kokonaisuus: eräänlainen kokonaisvaltainen ideologia siis.

Tässä kohtaa toistan: minä en ole feministi, koska en halua ajatella feminististen yhteiskuntateorioiden kautta. Olen aina ajatellut, että feministiset teoriat ovat täysin käsittämättömiä, jopa pähkähulluja. Minulla on oma tapani ajatella ja haen tietolähteeni ja inspiraationi muualta. En tässä bloggauksessa mene tarkemmin siihen, että mitä nuo käsittämättömät teoriat sitten käytännössä ovat, koska niihin palataan myöhemmin. Keskityn tässä bloggauksessa muuhun.

Mitä siis käytännössä tarkoittaa, että en ole feministi? Miten se käytännössä näkyy?

Aloitetaan tarkastelu kysymyksestä ”kannatanko naisten ja miesten tasa-arvoa”. Kyllä ja ei. Miksi siinä on ”ei”? Koska sillä on merkitystä, että mitä ”tasa-arvo” tarkoittaa, eli miten se määritellään. Mitä katsotaan tasa-arvoksi? Onko jotain, mitä ei voida pitää tasa-arvona, vaan kyse on jostakin muusta? Omasta mielestäni ihmiset usein pitävät tavoiteltavaan tasa-arvoon kuuluvana sellaisia asioita, jotka omasta mielestäni eivät sinne kuulu, ja kun näitä asenteita on lähdetty yhteiskuntaan ajamaan, niin ne ovat tosiasiassa vahingoittaneet ihmisiä (sekä naisia että miehiä).

Mutta mites helsvettiä mä nyt oikein tarkoitan tällä? Lähdetään tarkastelemaan asiaa lähemmin, ja ihan ensimmäisenä totean, että aivan ehdottomasti kannatan naisten ja miesten yhteiskunnallista tasa-arvoa. Yhteiskunnallinen tasa-arvo tarkoittaa tasa-arvoa lain edessä. Kun feminismin ensimmäinen aalto syntyi 1800-luvulla, niin naiset ja miehet eivät olleet tasa-arvoisia lain edessä, vaan miehillä oli naisiin nähden lukemattomia laillisia erioikeuksia. Seuraavassa kuva, jonka minä otin eräässä tapahtumassa siellä olleesta esitelmästä:

Kuvassa on hyvä tiivistys siitä, että minkälaisista asioista on kyse naisten ja miesten eriarvoisuudessa lain edessä. Näin transaktivismin aikakaudella itseäni erityisesti huvittaa muotoilu ”vapautus sukupuolesta”. Kyseisestä aiheesta voit oppia lisää esimerkiksi tästä.

Kannatanko feminismin ensimmäisen aallon tavoitteita? Kyllä. Olenko feministi, jos feminismi määritellään ensimmäisen aallon tavoitteiden kautta? Kyllä.

No mihinkä sitten tyssää minun feminismini? No niihin teorioihin, joita ensimmäisen aallon jälkeen lähdettiin kehittelemään. Nykyfeminismi on täysin eri asia kuin sadan vuoden takainen feminismi. Tässä bloggauksessa en kuitenkaan mene niihin teorioihin, vaan haluan keskittyä tasa-arvon käsitteeseen itseensä.

Ongelmani uudemman feminismin kanssa on nimittäin se, että mielestäni naiset ja miehet ovat yhteiskunnallisesti tasa-arvoisia lain edessä, mutta he eivät milloinkaan voi olla tasapäisiä muilla tavoin. Tähän on monta syytä, ja esittelen tässä nyt pari näkökulmaa.

Ensimmäinen syy on se, että naiset ja miehet ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia. Pelkästään tästä syystä heitä ei voida kohdella samalla tavalla tai laittaa samaan kategoriaan, missä olisi yhtäläiset kriteerit, vaikka yksilötasolla eroja toki onkin. Helpoin esimerkki on fyysinen voima ja fyysinen koko. Esimerkiksi työmaailmassa on sellaisia työtehtäviä, joissa henkilön sukupuoli on tästä näkökulmasta oikeasti otettava huomioon. Jos meillä on joku fyysinen työtehtävä X, jolle on määritelty kriteerit ABC (eli työntekijän on pystyttävä suoriutumaan vaatimuksesta A, vaatimuksesta B ja vaatimuksesta C, ja usein tietyssä rajatussa ajassa ja tietyillä rajatuilla työvälineillä), niin on täysin itsestäänselvää, että miehiä ja naisia ei voida laittaa samalle viivalle tämän työtehtävän tekemisessä ja odottaa heidän suoriutuvan tehtävästä keskimäärin yhtä tehokkaasti. Urheilu on tietenkin toinen itsestäänselvä yhteiskunnallinen osa-alue, jossa meidän vaan kertakaikkiaan on todettava se, että miehet ja naiset eivät ole tasapäisiä, vaan on luotava kategoria ”miehet” ja kategoria ”naiset”, ja luotava näille kategorioille erilliset kriteerit (kuten erilaiset vaatimukset). Lisäksi naisten ja miesten lisääntymisbiologia on hyvin erilaista ja naiset tulevat aina ja ikuisesti ja tappiin saakka olemaan haavoittuvaisempia potentiaalisen raskaaksitulemisen takia. Tästä fyysisestä erilaisuudesta seuraa sitten se, että esimerkiksi jotkut työt vaan kertakaikkiaan soveltuvat lähes yksinomaan ainoastaan toiselle sukupuolelle. Mielestäni tämän myöntämisessä on kyse ainoastaan realiteettien ymmärtämisestä ja realiteettien tunnustamisesta, sekä myöskin työntekijän suojelemisesta. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että toiselta sukupuolelta pitäisi kategorisesti kieltää pääsy jonnekin. Kuten todettua, yksilötasolla voi olla isoja eroja ja asiasta riippuen ihmisten yksilöllisyys pitää pystyä ottamaan huomioon.

Toinen syy on se, että miehet ja naiset ovat keskimäärin kiinnostuneet hyvin erilaisista asioista ja suuntautuneet erilaisia asioita kohti. Heti alkuun jälleen korostan, että yksilötasolla erot voivat olla valtavia ja joskus sukupuolen sisällä hajonta on suurempaa kuin sukupuolten välillä. Mutta silloin, kun tarkastellaan miehiä keskimäärin ja naisia keskimäärin, niin yleistysten tekeminen ei ole edes vaikeaa, sillä erot ovat niin selvästi havaittavissa. Se, että miehissä ja naisissa on keskimäärin selkeitä eroja ei kiellä poikkeusyksilöiden olemassaoloa (terv. poikkeusyksilö). Meillä on esimerkiksi miesvaltaisia aloja ja naisvaltaisia aloja yksinkertaisesti siitä syystä, että miehiä ja naisia keskimäärin kiinnostaa hyvin eri asiat. Jos poimit kadulta satunnaisen miehen, niin kuinka suurella todennäköisyydellä hän olisi kiinnostunut työskentelemään lastenhoitajana tai meikkitaiteilijana tai lukemaan sisustuslehtiä? Jos poimit kadulta satunnaisen naisen, niin kuinka suurella todennäköisyydellä hän olisi kiinnostunut työskentelemään autonkorjaajana tai varusmiesten kouluttajana tai pelaamaan nettipelejä joukkueessa? Jos miehiä ja naisia yritetään väkisin saada kiinnostumaan jostakin, mikä ei heitä kiinnosta, niin tuloksena on pelkkää mielipahaa. Annetaan heidän vaan olla.

Kolmas syy, ja kenties kaikkein suurin syy, on se, että heteroseksuaaliset naiset ja miehet, eli siis väestön enemmistö, ei todellisuudessa edes halua olla tasapäinen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että vastakkaiselta sukupuolelta haetaan, ja heiltä myös odotetaan, eri ominaisuuksia kuin omalta sukupuolelta. Henkilö ei välttämättä myönnä tätä ja saattaa sen jopa suoraan kieltää, mutta hänen käytöstään tarkkailemalla voi sitten havaita jotakin ihan muuta. Silloin on kyse itsepetoksesta, ja ainakaan minä en pidä sitä yhtään terveenä. Parempi sinunkin on olla rehellinen itsellesi ja muille. Mitä tarkoittaa eri ominaisuuksien hakeminen vastakkaiselta sukupuolelta kuin omalta? Noh, lähtökohtaisesti heteroseksuaali ei koe seksuaalista kiinnostusta omaa sukupuoltaan kohtaan. Heteroseksuaalia kiinnostaa vastakkaisen sukupuolen ominaisuudet. Kuinka monen heteronaisen olet kuullut sanovan, että ”miehen täytyy pystyä olemaan mies”? Jokainen mies kuitenkin on mies, eli siis sukupuoleltaan mies. Ei mies voi olla olematta mies, koska hän on syntynyt mieskehoiseksi yksilöksi ja sellaisena pysyy hamaan tappiin saakka. Mutta tämä ei heteroseksuaaliselle naiselle riitä. ”Olla mies” tarkoittaa siis jotakin muuta kuin sitä, että henkilö on sukupuoleltaan mies. Kyse on luonneominaisuuksista, kyvyistä ja taidoista. Miessukupuoliselta yksilöltä täten vaaditaan jotain ylimääräistä, jotakin sellaista, mitä naissukupuoliselta ei vaadita. Heteroseksuaalinen nainen syttyy seksuaalisesti usein esimerkiksi siitä, että mies on kooltaan häntä suurempi ja fyysisiltä voimiltaan häntä niin paljon vahvempi, että kykenee esimerkiksi nostamaan hänet ilmaan ja kantamaan häntä käsivarsillaan. Myös luonneominaisuuksilla on todella paljon väliä, kuten tahdonvoimalla. Toisilta naisilta tällaista ei vaadita, eikä edes odoteta, ja lisäksi heteroseksuaaliset miehet eivät vaadi tai odota vastaavaa toisiltaan. Kyse on heteroseksuaalisen naisen odotuksista ja vaatimuksista miehille. Sanon ”vaatimuksista”, koska monen naisen kohdalla suhde mieheen jää kokonaan muodostumatta tai se muodostuttuaan lopahtaa, jos nämä ominaisuudet puuttuvat, koska mies ei kykene sytyttämään naista seksuaalisesti tai emotionaalisesti. Oman kokemukseni mukaan naisten yleisimpiä turhautumisen syitä parisuhteissaan on se, että miehet ovat ”aikuisvauvoja” (manbabies) tai muulla tavoin lapsellisia tai vässyköitä, tai liikaa kiinnostuneita vain omista harrastuksistaan ja omista asioistaan, ja sitä kautta naiset kokevat tulevansa eri tavoin laiminlyödyiksi.

Mitä siis tulee ihmislajin heteroseksuaaliseen pariutumiseen, niin tämä osa-alue on aivan äärimmäisen epätasa-arvoinen jo perusolemukseltaan. Kun miehiä ja naisia liikaa tasapäistetään, niin he menettävät seksuaalisen ja emotionaalisen kiinnostuksensa toisiaan kohtaan. Toisinsanoen: miehet ja naiset eivät milloinkaan voi olla täysin tasa-arvoisia, mikäli halutaan ihmisten enemmistön pysyvän tyytyväisinä. Heteroseksuaalisuus ei lähde valtaväestöstä edes aivopesemällä tai hakkaamalla.

Tästä pariutumisaiheesta voisin jatkaa kokonaisen kirjan verran, joten en jatka tässä enää syvällisemmin. Nimeän tämän pariutumisosa ykköseksi ja jatkan lisää tulevissa bloggauksissa. Vedän nyt lopuksi vielä piuhat yhteen, että miten ihmeessä tämä kaikki liittyy siihen, että en ole feministi.

Moderni feminismi on pyrkinyt nimenomaan tasapäistämään naiset ja miehet, ja tähän kuuluu suurena osa-alueena sukupuolten erilaisuuden kieltäminen. Eli naisten ja miesten erilaiset toiveet ja tarpeet on selittelöity olemattomiin, todettu, että mitään eroja ei ole ja saatu heteroseksuaaliset naiset ja miehet dissosioitumaan pariutumisen ja yhteiselämän lainalaisuuksista. Eli toisinsanoen, heteroseksuaaliset naiset ja miehet on saatu dissosioitumaan myös omasta seksuaalisuudestaan ja siitä, että mikä oikeastaan saa heidät motivoitumaan. Homma on jo vuosikaudet, ellei vuosikymmenet, ollut jo niin typerällä tasolla, että naurattaisi ellei itkettäisi.

Minä kannatan ensimmäisen aallon feminismin tavoitteita naisten ja miesten tasa-arvoisuudesta lain edessä. Tämä tavoite saavutettiin, mutta sitten tapahtui jotakin outoa ja työ jäi kesken. Sen sijaan, että olisi pyritty saamaan naiset ja miehet työskentelemään yhdessä entistä tehokkaammin ja kunnioittamaan toinen toistaan enemmän, niin homma lähti oudoille sivuraiteille ja syntyi ns. sukupuolten sota, jossa naiset ja miehet ovat entistä enemmän toisiaan vastaan eri tavoin.

Omasta mielestäni tasa-arvo lain edessä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että voidaan samaan aikaan tunnustaa sukupuolten erilaisuus tietyillä osa-alueilla ja kunnioittaa tätä erilaisuutta. Sukupuolten erilaisuuden tunnustaminen ei tarkoita automaattista hyppäystä ajassa jonnekin sadan vuoden taakse. Itse näen, että tämä kunnioitus voitaisiin saavuttaa puolin ja toisin paremmalla kommunikaatiolla. Jostain syystä parempaa kommunikaatiota ja tehokkaampaa molempia kunnioittavaa yhteistyötä ei lähdetty rakentamaan, vaan kommunikaatiokatkos ja kytevä epäluulo, jopa viha, toista osapuolta kohtaan on pelkästään kärjistynyt eri tavoin. Feministinaisten miesviha on varmaan kaikille tuttua, mutta myös miesten keskuudessa on viime vuosina alkanut syntyä erilaisia liikehdintöjä, kuten incel, MGTOW ja alpha male. Tässä kohtaa omasta mielestäni monet nuolet osoittavat ensimmäisen aallon jälkeiseen feminismiin, sen asenteisiin ja teorioihin. En pidä niitä millään tavoin hyvinä asenteina tai ajatuksina. Ne eivät ole rakentavia eivätkä pyri muodostamaan yhteistyötä ja entistä tyydyttävämpää yhteiseloa miesten ja naisten välille, vaan ne ainoastaan lyövät isompaa kiilaa miesten ja naisten väliin. Myöskään lesbonaisena minua ei feministiset teoriat auta enkä saavuta niiden avulla mitään, koska kuten todettua, oma ajatteluni on erilaista.

Miksi lesbona olen tässä kirjoituksessa hölissyt pitkät pätkät nimenomaan heteroista? Koska maailman ihmisistä ylivoimainen enemmistö on aina ollut heteroita, ja tulee jatkossakin olemaan. Minä elän heteroiden keskuudessa joka ikinen päivä. Jos haluan olla osa yhteiskuntaa (joka on heteroiden kansoittama), niin minun on ajateltava heteroita ja otettava heidät huomioon. Minulla on toimivat silmät, joita käytän ympäristössäni tapahtuvien ilmiöiden havainnointiin, sekä toimivat aivot, joita käytän ympäristöni analysointiin.

Omasta mielestäni kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa ja politiikassa on lähtökohtaisesti kysymys harmonian luomisesta ja yhteistyön vahvistamisesta eri ihmisryhmien välillä, jotta olisimme yhteiskuntana entistä tehokkaampi ryhmittymä ("tehokkuus" voi tarkoittaa monia eri asioita, kuten vaikka tehokkaampaa kommunikaatiota). Tähän on pyrittävä ensisijaisesti toisten ryhmien tarpeiden ymmärtämisen sekä neuvottelutaitojen kautta. Tähän olisi aikoinaan ollut aivan mielettömän hyvät mahdollisuudet, kun moderni tasa-arvoinen ja vapaa yhteiskunta saatiin rakennettua. Minä en tue yhtäkään sellaista ideologiaa tai tahoa, joka ajattelee tästä harmonia-asiasta eri tavoin kuin mitä äsken kuvasin. Yhteiskunnallisen toiminnan yleinen päämäärä ei milloinkaan tule olla jonkinlainen vallankumous. Vallankumous on äärimmäinen keino, johon saatetaan ajautua äärimmäisessä, kärjistyneessä tilanteessa, jossa jokin taho kertakaikkiaan on haluton tai kyvytön mihinkään yhteistyöhön. Tavoiteltava yhteiskunnallinen päämäärä on harmonia. Harmonia saavutetaan yhteistyöllä. Miten se yhteistyö sitten saavutetaan, niin noh, siihen on yritysmaailmasta, politiikasta ja viestinnästä paljon todella pätevää tutkimustietoa ja menetelmiä saatavilla, ja ne taidot on jokaisen opeteltavissa ja niitä voidaan myös edelleen opettaa muille. Mikäli sinua kiinnostaa, että mitä tarkoitan, niin etsi käsiisi esimerkiksi kirja "Effective group discussion: Theory and practice". Mielestäni näistä menetelmistä pitäisi ylipäätään puhua enemmän ja ne voitaisiin myös ottaa kouluihin pakolliseksi oppiaineeksi. Tällaisen yleishyödyllisen asian sijaan kouluihin on lähdetty ajamaan kaikenlaista huuhaata, kuten oppia useista sukupuolista ja synnyttävistä miehistä yms. Arvovalintahan se sekin on.

Moderni feminismi siinä muodossa millaiseksi se kehittyi on usein täysin sysipaska työkalu: 

1. harmonian luomiselle naisten ja miesten välille.
2. analysoimaan sitä, että mistä tietyissä ilmiöissä on oikeasti kysymys. Joskus ilmiön ymmärtäminen vaatii sitä, että kaikki olemassaolevat teoriat ja ennakkokäsitykset pudotetaan pois: on osattava omaksua kokonaan uusi näkökulma, mikäli evidenssi osoittaa johonkin uuteen suuntaan. Teoriat pitää sovittaa tosiasioiden mukaan, ei päinvastoin (eli tosiasiat yritetään sovittaa vanhaan teoriaan, esimerkiksi kaikkia ilmiöitä yritetään katsoa sortorakenteiden tai etuoikeushierarkioiden kautta). Kun tosiasiat yritetään sovittaa teoriaan, niin tullaan sokeiksi ja ajattelu alkaa yhä enemmän ja enemmän muistuttaa lähinnä uskontoa.

Kohdasta 2 on media ja some esimerkkejä täynnä, mutta kuten totesin tekstin alussa en mene tässä bloggauksessa niihin. Jatketaan aiheesta lisää myöhemmin.