perjantai 28. huhtikuuta 2023

Väliaikaistietoutta: Yritän selvitä ja jatkaa juttuja

Moikka moi,
Blogini on taas ollut erittäin kauan hiljaa, niin kuin se on ollut pääasiassa hiljaa jo usean vuoden. Kuten vanhemmat lukijat tietävät, tein päätöksen detransitiosta vuoden 2018 alussa läpikäytyäni sielun pimeän yön, joka oli tuossa kohtaa jatkunut jo jonkun aikaa. Tuo koko prosessi oli minulle hirveä shokki, ja olenkin detransitioprosessistani puhunut täällä blogissa aikaisemmin. Puituani blogissa jonkun aikaa detransitioon liittyviä akuutteja teemoja olen ollut pääasiassa hiljaa. Detransitioprosessini kanssa samaan aikaan tapahtui toinen iso prosessi: läpikävin erittäin vaikean ja erittäin draamaisan eron silloisesta kihlatustani. Suhde oli melkoinen mylly jo pitkään ennen kuin tein päätöksen lyödä sen poikki. Vaikean eron ja detransition yhteisvaikutus hajotti minut pieniksi sirpaleiksi ja kadotin lähes kokonaan kosketuksen siihen, että kuka oikeastaan olen. Koin aivan totaalisen hermoromahduksen talvella 2018-2019. En ole koskaan aikaisemmin elämässäni ollut yhtä sairas kuin vuoden 2018 lopusta alkaen. Kaikki nämä vuodet tuon 2018 jälkeen olen käyttänyt pääasiassa siihen, että saisin itseni koottua jälleen ihmiseksi. Se on ollut aivan hirveän vaikea prosessi. Melkein kaikki energiani on mennyt pelkästä perusarjesta selviämiseen. Olen tehnyt tätä blogia tai Youtubea silloin, kun minulla on sattunut olemaan vähän ylimääräistä energiaa, mikä ei ole ollut usein. Sanottavaa minulla olisi usean kirjan verran, mutta ei energiaa saattaa pointteja koherenttiin muotoon, eikä seurata aktiivisesti maailman tapahtumia. Minulla ei ole ollut energiaa seurata edes sähköpostiani. Tästä syystä minut on ollut välillä myöskin hyvin vaikea tavoittaa, mikä on tietenkin valitettavaa ja hanurista, mutta tilanteelle ei ole oikein voinut mitään.

Hermoromahduksestani on nyt neljä vuotta. Neljä vuotta olen häilynyt lähinnä jossain elämän ja kuoleman rajamailla. Ensimmäiset kaksi vuotta kuluivat lähes päivittäisen hajoilun parissa. Kaiken energian minulta söi obsessiivinen kokemani analysointi ja kuumeinen prosessipäiväkirjan kirjoittelu. Sitten tuli korona, mikä romautti kuntoni uudestaan. Korona oli minulle todella kova isku, ja kaikki koronaan liittyvät poikkeusolojutut ja rajoitukset aivan ilman muuta pitkittivät toipumistani. Hajoilut ja obsessoinnit kuitenkin vähenivät koko ajan, ja nyt tässä kohtaa Herran vuonna 2023 uskallan sanoa, että pahin on selvästi takanapäin. Lopetin obsessoinnit lopullisesti jo vuosi sitten, mutta hermoromahduksen jälkivaikutukset tuntuvat yhä. Olotilani on kuitenkin stabilisoitunut sen verran, että minulle on tullut vakaa käsitys siitä, että elämä jatkuu. Puolikuntoisena ehkä, mutta jatkuu kumminkin. Minullekin on vielä luvassa kivoja juttuja, vaikkakaan ei ehkä niin paljon kuin olin aikaisemmin ajatellut.

Kaiken tämän hölinän takana minulla oli asiaakin: nyt kun olen jälleen lähempänä ihmistä kuin sirpalekasaa, niin minulla on vakaa aikomus jatkaa tätä blogia, ja lisäksi aion viedä toimintani pitemmälle kuin aikaisemmin. Tein joulukuussa 2022 päätöksen vähän karsia juttuja toisaalla ja järjestellä elämää uusiksi voidakseni vapauttaa aikaa ja energiaa. Kun vakavissani mietin, että mitä oikeastaan haluan tehdä elämälläni, niin kerta toisensa jälkeen tämä bloggaushomma sekä kirjoittaminen ylipäätään ilmestyy prioriteettilistojeni kärkeen. Joten so be it. Tarkoitukseni on aktivoida tämä blogi aivan uudella tavalla ja rakentaa eri sosiaalisen median kanavistani entistä integroidumpi kokonaisuus. Suunnitelmat ovat selvillä ja kirjoitettuna ylös, kestää vaan hetken, että saan näin puolikuntoisena kaiken askarreltua kasaan. Tässä nyt kumminkin alkuun Linktree-sivuni, niin kaikkien on helppoa nähdä, että missäs kaikkialla mä nyt taas olinkaan mölisemässä.

Toinen muutos täällä blogissa on se, että poistan toistaiseksi kommenttien manuaalisen tarkistuksen käytöstä. Tämä tarkoittaa sitä, että tähän asti yksikään lukijan kommentti ei ole näkynyt blogissa ennen kuin minä käyn sen manuaalisesti hyväksymässä. Tämä käytäntö on jäänyt blogiin ajalta, kun minulla oli huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa käytössäni kuin mitä viime vuosina on ollut. Kun minulta hermoromahduksessa loppui voimat, niin olen ollut välillä todella pitkiä aikoja tarkastamatta kommentteja, joten kommentit tulivat näkyviin pitkällä viiveellä. Tämä rampauttaa keskustelun ja on turhauttavaa lukijoille. Joten tästä päivästä alkaen en enää tarkista kommentteja julkaisuvaiheessa, vaan ne tulevat heti näkyviin ja mikäli jotain perseilyä ilmaantuu, niin tulen poistamaan kommentteja jälkikäteen. Noudata sääntöjä kommentoidessasi. Säännöt näkyvät kommenttikentän yläpuolella, joten et voi missata niitä.

Kolmas muutos, josta ilmoitin Tuben puolella jo viime syksynä, on se, että eri sosiaalisen median kanavillani tulee olemaan hieman eri aihealue. Poistan Tubesta kaikkein raskaimmat ja monisyisemmät aiheet ja siirrän ne tänne blogiin. Syy on se, että tuli havaittua, että Tube soveltuu huonosti hyvin pitkien ja monisyisten aiheiden puintiin ja siellä kannattaa mieluummin tiivistää asioita. Tube siis jatkossa hieman kevenee ja vastaavasti blogi aktivoituu. Mitä tulee Twitteriin ja Instagramiin, niin Twitter on tämän blogin jatke (asia-aiheet) ja Instagram on Tuben jatke (kevyemmät aiheet ja lifestyle-jutut).

Lisäksi tulen hieman siistimään blogia poistamalla joitakin vanhoja kirjoituksia. Kun aloitin blogin vuonna 2014, niin en koskaan uskonut, että minulle tulisi muutamaa tyyppiä enempää lukijoita ja blogin alkuperäinen funktio oli lähinnä olla minulle itselleni anonyymi kanava purkaa ajatuksiani ja turhautumiani. Tämä näkyy varhaisimpien tekstien tyylissä. Niitä ei koskaan ollut tarkoitettu laajemmalle yleisölle ja ne ovat siitä syystä enemmän päiväkirjoja kuin asiatekstejä. Osa vanhimmista teksteistä on niin epäselviä, etten enää muista itsekään, että mitä yritin tekstillä sanoa. Blogin yleinen tyyli ja myös tarkoitus on huomattavasti muuttunut noista ihan alkuajoista, joten selvyyden vuoksi haluan yhtenäistää blogin tyyliä.

Mutta jooh, uuteen nousuun ja silleen. Kestää vaan hetken, että saan näin puolikuntoisena kaiken tämän askarreltua kasaan. Uutta matskua alkaa tykittäytyä lähiaikoina, joten pysykää kuulolla.

7 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla/lukea sinusta pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  2. Nimetön Masa28.4.2023 19.07

    Tervetuloa takaisin ja suuresti voimia ja kestävyyttä arkeesi! Blogisi tervejärkinen anti transasioiden kanssa avasi itselleni joitakin vuosia sitten kokonaan uusia näkökulmia aiheeseen, josta oli saanut perehtyä vain vihervasureiden kurkusta väkipakolla kaatamaan näkökulmaan.

    VastaaPoista
  3. Mukava kuulla että olet vielä elävien kirjoilla:))
    Mikko Paunio valottaa aihetta myös hyvin omassa kirjoituksessaan Oikean Median sivuilla. Nämä sinun juttusi ja myös hänen taustoituksensa avaavat aivan eri näkökulman aiheeseen kuin ns. "virallinen totuus"
    Voimia eloon:))
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin tervehtymään kokonaan.kokonaiseksi.
    Järjen ääniä ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  5. No perkkule. Tervetuloa takaisin. Pikaisen ollaankin jo oltu huolissaan. Kuten veli QK totesi, järjen ääntä ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  6. Pitkästä aikaa kävin tsekkaamassa olisiko blogissa mitään uutta ja ilahduin kovasti. Hienoa, että sinulla on selvät suunnitelmat jatkosta ja odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista
  7. Wanha Ämmä3.5.2023 14.58

    *hali* sinulle ja voimia! Tässä maassa tarvitaan järjen ääntä.

    VastaaPoista

TERVETULOA KOMMENTOIMAAN.
Tämä blogi EI ole ns. safe space eli täällä EI noudateta turvallisen tilan periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat ja ideat, myös arat ja tabuaiheet, ovat vapaata riistaa kritiikille. Vääriä mielipiteitä ja tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Kahden säännön puitteissa:
1) Älä loukkaa KENENKÄÄN yksityisyyttä.
2) Pitäydy kohteliaassa asiakeskustelussa. Sinun on kyettävä argumentoimaan näkökulmasi.

Muista, että kaikki, mitä kirjoitat kommenttiosiossa, on julkista.

Tässä blogissa kritisoidaan ja analysoidaan asioita ja ilmiöitä, sekä keskustellaan niistä. Kuka tahansa on tervetullut esittämään mielipiteensä, näkemyksensä tai huomionsa, vaikka ne olisivat syvässä ristiriidassa kirjoittajan omien näkemysten kanssa, tai muiden kommentoijien kanssa. Kannustan kaikenlaisia ihmisiä tulemaan kertomaan omista havainnoistaan ja kokemuksistaan, sillä nämä aina täydentävät itse blogitekstin sisältöä tai sanomaa. Blogitekstissä havaituista virheistä huomauttaminen on erittäin toivottavaa. Pidä kuitenkin mielessäsi, että tämä on asiablogi, ja sinun oletetaan kykenevän argumentoimaan näkemyksesi sekä kommunikoimaan sivistyneesti.

Disclaimer:
Minä en ole tutkija, vaan yksityishenkilö, joka on nähnyt asioita, kokenut asioita ja lukenut asioita. Tämä ei ole asiantuntijablogi, vaan henkilökohtainen blogi. Muista kriittinen asenne, kun luet blogia, siinä olevia linkkejä tai kommentteja. Blogi on ensisijaisesti suunnattu ns. perusheteroille, eikä ole ns. sateenkaariväen halilaatikko.