Tämä on neljäs kirjoitus nimimerkiltä "Tyttö tuonpuoleisesta". Hän on nuori lesbonainen, jonka hänen terapeuttinsa käytännössä painosti vaihtamaan sukupuolensa mieheksi, koska "Tyttö" oli poikatyttönä ja lesbona ns. viallinen nainen. Hän kuitenkin ymmärsi olevansa tekemässä virheen ja hänen transhoitojaan ei koskaan aloitettu. Kirjoittajan aikaisemmat kirjoitukset:
Minä ja trans
Dysforia, identiteetti ja lapsuus
Terapeutti, jolle naiseuteni ei kelvannut
Kirjoittajan oma blogi: Tyttö tuonpuoleisesta
Kirjoittajalle voi esittää kommentteja kirjoituksen kommenttiosiossa.
****
SUKUPUOLISOPEUTUMATON, VAI OLENKO?
Kirjoittanut: Tyttö tuonpuoleisesta
Olin melko tyypillinen poikatyttö. En tosin halunnut leikata hiuksiani - olin lukenut lasten Raamatusta Simsonin ja Delilahin tarinan ja yhdistin pitkään tukkaan maagista voimaa. Äidillä ja isällä ja urosleijonilla oli pitkä harja. Se oli siis vahvuuden merkki.
Tuo kertoo ehkä jotain minusta ihmisenä. Kuten monet naiset ja miehet, arvostan voimaa. En ole koskaan halunnut tahallani tehdä itsestäni heikkoa tai heikon näköistä. Pentuna näin naisellisen pukeutumisen voimattomuuden korostamisena. Korkokengät vievät kyvyn juosta nopeasti. Meikki vie rahaa ja aikaa. Eihän se tietysti ole näin yksinkertaista. Mutten halunnut kantaa mitään laumatunnuksia toisia naisia, saati miehiä varten. Nykyään asenteeni on pehmentynyt. Jos laittaudun, laittaudun itseäni varten. Minulla on silti jäljellä piirteitä lapsuudestani. En esimerkiksi piittaa säärikarvoista ja saatan mennä samannäköisissä vaatteissa viikkokausia. Ei sikäli, että olisi jotain pahaa siinä jos tekee toisin kuin minä. Olen oppinut, että kiusaamiskokemuksistani huolimatta naiselliset naiset eivät ole vihollisiani ja että naisellisuudessa itsessään on kiistatonta voimaa.
Tästä pääsen siihen, miten pitkään pidin muita tyttöjä täysinä alieneina. Minua kiinnostivat enemmän asiat kuin 'hengaaminen' ja puhuin mieluummin lukemastani kuin omista ja muiden huolista. Vaatetukseni takia minua katsottiin kieroon. Olen jälkeenpäin miettinyt, haistoivatko muut minun olevan lesbo. Saatoin olla aika ilmiselvä tapaus.
Halusin ja janosin muiden tyttöjen hyväksyntää. Ei olisi haitannut, että monet olivat sitä mitä silloin sanottiin pissiksiksi. Jos olisin vain saanut kommunikaation kaksisuuntaisen kadun auki, ei minulla olisi ollut mitään ongelmaa. Mutta olin liian outo, liian lesbohtava, likainen tyttö.
Ihmiset pitävät minua ikäistäni nuorempana aina kun olen poikatytön oloinen enkä yritä kompensoida. Ikään kuin tämän olisi tarkoitus olla vain vaihe. Ymmärrän sen kyllä. Useilla tuntemillani naisilla on ollut sellainen ns. vaihe. Mutten usko, että naiset väkisinkään laittautuvat. Miesten keskuudessa tuntuu olevan selkeä konsensus siitä, että naiskasvot ovat parhaimmillaan ilman meikkiä. Toki jotkut työpaikat vaativat tietynlaista ulkoasua, mikä on mielestäni turhan painostavaa, mutta ylivoimaisesti suurin osa naistutuistani huvittelee meikkaamisella ja vaatteilla. Eivät he ahdistu paljaasta, käsittelemättömästä ihostaan. Uskon, että he ovat tarpeeksi kypsiä ettei media tee heistä ihmisraunioita photoshopatuilla malleilla.
Itse en sen sijaan löytänyt naisista roolimallia. Ei ketään todellista henkilöä, jonka kaltainen olisin halunnut olla isona. Tykkäsin luoda itse tappelevia ja seikkailevia naishahmoja tarinoitani varten, kun ulkopuolelta sellaisia ei löytynyt. (Nyt joku voi aiheellisestikin huomauttaa, etten vain etsinyt tarpeeksi.)
Mitäpä pahaa on siis miehiin samaistumisessa? Tietysti minulla on jotain rajoitteita, mitä heillä ei ole, mutta nykyaikana nainen voi suurin piirtein asettaa samanlaiset päämäärät kuin mieskin ja olla samankaltaisessa tilanteessa onnellinen. Oli vain vaikea hyväksyä, etten tule olemaan koskaan minkään mittainen mies. En ole mies ollenkaan. Olen nainen.
Tutustuin muihin mielenterveysongelmaisiin naisiin teini-ikäni loppuvaiheessa. Jotkut heistä olivat kokeneet samanlaista ulkopuolisuuden tunnetta. Kun transsekoiluni oli ohi, tuli irtiotto; käytin enemmän aikaa ja vaivaa ulkonäkööni kuin on sallittua. Se oli ihan hyvä tapa etsiä minulle sopiva tie. Tajusin, että naisellisuus on luonnollista ja että minustakin löytyy positiivista naiseutta. Saatan olla kova analysoimaan ja haluan korjata ongelmia mieluummin kuin vain puhua niistä, mutta sydämessäni on vahva hoivavietti. Tahtoisin pitää huolta kaikista läheisistäni. Olen vain siinä harjaantumaton.
Äitiyttä minulle on tyrkytetty useammalta taholta kuin jaksan laskea. En silti ole halunnut koskaan tarttua siihen. Pelkään pieniä lapsia, he ovat niin hauraita ja alttiita vaaroille. Nykyään lapsettomuus on onneksi hyväksytympää. Silti mikään maailman paine ei voisi tehdä minusta hyvää äitiä. Eikä naiseutta ole mikään pakko määritellä lisääntymisen kautta. Saa jos haluaa, muttei ole pakko.
Sanotaan, että naisen paras ase on jalkojen välissä. Minusta se ei mene ihan niin. Ihmisen kuin ihmisen paras ase on korvien välissä. Näen eroja, ilmiselviä eroja siinä miten eri sukupuolet käyttävät voimaa, mutta näen myös samankaltaisuuksia.
Olisiko siis niin, että naiseutta on monenlaista ja minunkin naiseuteni, miesten farkuissa, vailla sulosointuista ääntä tai kykyä kodinhengettäryyteen, on validia sellaisena kuin se on? Minusta nimittäin kukaan ei voi vähentää tai lisätä sitä, se on kokemus jolle ainoa yhdistävä tekijä on naisen kehossa eläminen. On vain upeaa, miten koreita ja empaattisia naaraita lajimme pitää sisällään. On myös upeaa, että on poikkeuksia, naisia jotka haluavat naisia, naisia jotka eivät ole koreita, naisia jotka poikkeavat ehkä totutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
TERVETULOA KOMMENTOIMAAN.
Tämä blogi EI ole ns. safe space eli täällä EI noudateta turvallisen tilan periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat ja ideat, myös arat ja tabuaiheet, ovat vapaata riistaa kritiikille. Vääriä mielipiteitä ja tyhmiä kysymyksiä ei ole.
Kahden säännön puitteissa:
1) Älä loukkaa KENENKÄÄN yksityisyyttä.
2) Pitäydy kohteliaassa asiakeskustelussa. Sinun on kyettävä argumentoimaan näkökulmasi.
Muista, että kaikki, mitä kirjoitat kommenttiosiossa, on julkista.
Tässä blogissa kritisoidaan ja analysoidaan asioita ja ilmiöitä, sekä keskustellaan niistä. Kuka tahansa on tervetullut esittämään mielipiteensä, näkemyksensä tai huomionsa, vaikka ne olisivat syvässä ristiriidassa kirjoittajan omien näkemysten kanssa, tai muiden kommentoijien kanssa. Kannustan kaikenlaisia ihmisiä tulemaan kertomaan omista havainnoistaan ja kokemuksistaan, sillä nämä aina täydentävät itse blogitekstin sisältöä tai sanomaa. Blogitekstissä havaituista virheistä huomauttaminen on erittäin toivottavaa. Pidä kuitenkin mielessäsi, että tämä on asiablogi, ja sinun oletetaan kykenevän argumentoimaan näkemyksesi sekä kommunikoimaan sivistyneesti.
Disclaimer:
Minä en ole tutkija, vaan yksityishenkilö, joka on nähnyt asioita, kokenut asioita ja lukenut asioita. Tämä ei ole asiantuntijablogi, vaan henkilökohtainen blogi. Muista kriittinen asenne, kun luet blogia, siinä olevia linkkejä tai kommentteja. Blogi on ensisijaisesti suunnattu ns. perusheteroille, eikä ole ns. sateenkaariväen halilaatikko.