torstai 8. helmikuuta 2018

Väliaikaistietoutta: Takaisin lähtöpisteessä

Heippa hei. Huppista, tuli kadottua hetkeksi.

Lähdin kiertämään vähän mualimaa syksyllä 2016. Nyt olen takaisin lähtöpisteessä eli Suomessa. Olen ollut täällä jo jonkin aikaa. Tuli kierrettyä maapallon ympäri. Hitsiläinen.

Oli jännä palata takaisin Suomeen. Wanhat tutut asiat tuntuivat uusilta ja oudoiltakin. Katselin kaikkea, myös tuttuja läpikoluttuja kulmia, aivan uudesta näkövinkkelistä ja elin jonkin aikaa pientä kulttuurishokkia. Jo pelkkä suomenkielen puhuminen ja kuuleminen tuntui oudolta, kun olin puhunut ja kuunnellut yli vuoden putkeen pelkkää englantia ja muita satunnaisia vieraita kieliä. Nyt olen taas kutakuinkin sopeutunut takaisin ja aloitin työtkin jo uudestaan. Voin sanoa, että matka teki todella hyvää. Sain täydellisen irtioton kaikesta, haistelin uusia tuulia, katselin outoja paikkoja ja outoja ihmisiä, opin paljon uutta ja opin ennen kaikkea arvostamaan wanhaa. Suosittelen tällaista pitkää matkaa kyllä ihan jokaiselle.

Olen ollut kokonaan poissa linjoilta (mukaanlukien tämä blogi, foorumini, feisbuuk ja kaikki muutkin), sillä minulla on ollut aivan hemmetisti muuta tekemistä ja muuta ajateltavaa. Kotiinpaluuni jälkeen yksityiselämässäni on tapahtunut hyvin suuria muutoksia. Näillä muutoksilla on ollut kannaltani aivan dramaattiset seuraukset. Traagisetkin seuraukset. Siitä tosin lisää myöhemmin.

Toinen syy poissaololleni on se, että olen suunnitellut kirjan kirjoittamista. Kirja kertoo transsukupuolisuudesta minun näkökulmastani. Osa kirjan taustatyötä on ollut vanhan päiväkirjani järjestelmällinen läpikäyminen. Pidin hyvin aktiivisesti päiväkirjaa vuodesta 2007 vuoteen 2015. Kirjoitin sinne välillä joka päivä parikin kertaa ja osa kirjoituksista on hyvin pitkiä artikkeleita, joten luettavaa riittää. Sinne on dokumentoitu koko transprosessini ja sen aikaiset ajatukset sekä myös prosessia edeltävä aika ja sen jälkeinen aika. Sinne on dokumentoitu myös aatteellinen heräämiseni kokonaisuudessaan. Päiväkirjan lukeminen on ollut erittäin raskasta. Sieltä on paljastunut hyvin vaikeita asioita, joita en muistanutkaan. Lisäksi monien menneisyyteeni kuuluvien vaikeiden aikojen uudelleeneläminen on ollut hyvin raskasta. Tuli vietettyä jonkin aikaa hyvin synkissä mielenmaisemissa, joista en ole vieläkään kuivilla.

Pahoitteluni lukijoille, joiden viestejä en ole lukenut ja joihin en ole vastannut. Palailen pikkuhiljaa blogosfääriin, mutta siihen menee varmasti hieman aikaa. Toivottavasti ymmärrätte kuitenkin. Kuinka oma keväänne on lähtenyt käyntiin?

8 kommenttia:

  1. Welcome back!

    Sinulla tuntuu olevan on-off -suhde blogiisi. Välillä tulee aktiivisesti kamaa, sitten kadotaan pitkäksi aikaa. Ei se kuitenkaan mitään, me lukijat olemme jo tottuneet siihen. Nyt voitkin kommentoida transasiaa sivuavaa postaustani.

    Keräile kuitenkin edelleen voimia, tunnut olevan sen tarpeessa. Helvetin hauska silti kuulla, että olet Suomessa. Tästä se taas lähtee!

    Mun talvi (talvi se on, kevät alkaa aikaisintaan maaliskuussa) on lähteny hyvin käyntiin. Kun työrupeama on ohitse ja olen vihdoin valmistunut kirjastovirkailijaksi, olen rötvännyt ja laiskotellut joulusta asti. Ajattelin myös jatkaa samaan malliin jonkin aikaa, ei oo kiire minnekään.

    VastaaPoista
  2. Moigga. Ja tänks.

    Joops, elämää tapahtuu ja silleen. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Hommaa hankaloittaa se, että elämäni on ollut heikunkeikun vuodesta 2011-2012 lähtien, koska krooninen stressi, ylityöt ja nyt sit myös burn-out. Ja gaggaa senkun sataa lisää eri muodoissa.

    Rötvääminen on ihan jees aina välillä. Itsekin rötväsin tässä jonkin aikaa ennen kuin aloitin taas työt. Mutta rentoutumisen merkeissä ei mennyt, vaan elämän pimeimpiä viemäreitä tutkien. Sitä ennen tosin kerkesin ihmetellä palmuja ja hiekkarantoja, joten eiköhän tässä taas hetkisen jakseta.

    VastaaPoista
  3. Tykkäätkö käydä konserteissa? Minulla ne ovat olleet tehokas keino ladata energiaa.

    Bring in the light.

    VastaaPoista
  4. Tykkään kyllä. Tulikin tuossa käytyä jokin aika sitten. Teki hyvää. Myös metsäkävelyt auttavat. Sitäkin pitäisi harrastaa enemmän.

    Viime aikoina tosin minua on eniten auttanut ruusukkorukous. Sitä tulee mumistua lähes joka päivä.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys pitkästä aikaa Sametti.

    Kiva kuulla, että olet palannut matkalta kokeneena ja oppineena ihmisenä. Matkailu todellakin avartaa: paitsi että se auttaa oppimaan uutta eri maista, kulttuureista ja ihmisistä, niin se myös opettaa näkemään kotimaan hyvät ja huonot puolet. Siksi suosittelenkin kaikille lämpimästi: jos teillä vain on varaa käydä katsomassa ulkomaita, älkää jättäkö mahdollisuutta hyödyntämättä, vaan lähtekää. Älkää jääkö kotiin nyhjöttämään tyyliin "en minä kuitenkaan pärjää siellä".

    Omalta osalta kevät on käynnistynyt hyvin, joskin tulevaisuus näyttää epävarmalta. Olen ollut pian vuoden päivät töissä kotiseutumuseolla palkkatuella, mutta tuki loppuu ensi kuun jälkeen ja jään vaille työtä. Museon henkilökunta haluaisi minun jatkavan, mutta mistä rahat?

    VastaaPoista
  6. Tervehdys, Keepon.

    Tsemppiä tulevaisuuteesi. Toivottavasti jonkinlainen ratkaisu löytyy tilanteeseen.

    VastaaPoista
  7. Onnea kirjaprojektiin. Siitä tulee varmastikin tärkeä ja myöskin huomiota herättävä puheenvuoro. Toivottavasti olet henkisesti varautunut sen tuomaan julkisuuteen, huonoonkin. Asia ja näkökulmasi varmastikin herättävät kiinnostusta ja suuria tunteita, puolesta tai vastaan. Kirja on edelleenkin yhteiskunnalisessa keskustelussa merkittävä vaikuttamisen muoto.

    VastaaPoista
  8. Kiitos. Mitä nyt ulkomaisia ennakkotapauksia olen seuraillut, niin minun tarjoamani näkökulmat tuppaavat herättämään aikamoisen paskamyrskyn. Ulkomailla jengi on saanut jopa tappouhkauksia. En tiedä, menisikö se omalla kohdallani ihan tuohon, mutta kai sitä ryönää on joka tapauksessa luvassa.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan.
Tämä blogi EI ole ns. safe space eli täällä EI noudateta turvallisen tilan periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat ja ideat, myös arat ja tabuaiheet, ovat vapaata riistaa kritiikille. Vääriä mielipiteitä ja tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Kahden säännön puitteissa:
1) Älä loukkaa kenenkään yksityisyyttä.
2) Pitäydy kohteliaassa asiakeskustelussa (ei kommentteja luokkaa "tapa ittes", "hevosen kyrpä" tai "neekerineekerineekeri").