Tarvitseeko Suomi kuninkaan?

Kuvan lähde: British Monarchist Society
Monarkia. Se on joku muinaisjäänne vanhoilta pimeiltä ajoilta, eiköstäjuu. Uudessa Uljaassa Maailmassa ei voi olla monarkiaa, koska se nyt vaan on niin vanhanaikaista ja epätasa-arvoista.

Melkein kaikkien nykyajan ihmisten ajatuskulku kulkee luultavasti kutakuinkin noin. Mutta kuinka paljon mukana on silkkaa edistysuskoa, sokeutta sekä tiemättömyyttä? Kuten kirjoitin aiemmassa tekstissäni, ikäisilläni on yleisesti sellainen ongelma, että he eivät kykene näkemään nykyajan ilmiöiden huonoja puolia, koska uskovat siihen, että nyt eletään edistyksellisessä maailmassa, ja siten he eivät kykene ymmärtämään, että systeemille voisi olla vaihtoehtojakin.

Itse olen ollut melkein koko ikäni sitä mieltä, että systeemissä on jotakin mätää. En vaan ole osannut selittää tarkasti, että mitä. Lukioiässä ajattelin, että demokratia on menettänyt teränsä, koska ihmiset eivät ota sitä vakavasti (esim. akuankka -äänestely, kaikenmaailman misukkojen, muusikkojen ja tonyhalmeiden äänestäminen eduskuntaan yms.) ja politiikasta on tullut silkka sirkus (tosin mistäs minä tiedän, jos se vaikka on ollut sitä aina). Ekan kerran olen kirjoittanut ajatuksiani ylös 23-vuotiaana ja silloin kirjoitin, että demokratia ei toimi, koska maan asiat on niin monisyinen juttu, että niitä voi kunnolla ymmärtää vain asiantuntija. Joku Pera Perusjuntti ei vaan voi tietää, että miten asiat tulisi hoitaa, jotta ne oikeasti toimisi ja että mitkä vaikutukset milläkin toimella olisi, joten miksi Pera Perusjuntti saisi äänestää? En tosin tuolloin osannut yhtään sanoa, että millainen systeemi olisi ratkaisu. Meritokratia? En tiedä.

Meni useampi vuosi. Yritin aina silloin tällöin ottaa selvää politiikasta, mutta tuloksena sain aina vaan pääni pyörälle ja tuntui, etten tajua mistään mitään. Politiikka on silkka sirkus, kaaos ja sekasotku. Sitten törmäsin Ruukinmatruunan kirjoitukseen Euroopan keisarista ja sain ihan uutta ajateltavaa. Sitten törmäsin kirjoitukseen, missä esitettiin, että liberalismi aiheutti kaksi maailmansotaa ja että sosialismi nousi vastavoimaksi nimenomaan liberalismille. Sitten luin Timo Hännikäisen ja Tommi Melenderin kirjan Liberalismin petos ja olin raivoissani siitä, miten pahasti minua on aivopesty koko elämäni ajan (koululaitos ei ole sieltä puhtoisimmasta päästä) ja jälleen kerran heräsin Matrixista.

1900-luku oli ihme riehumisen ja tuhoamisen aikakausi. Kaikki vanha ja perinteinen piti repiä alas ja kaikki vaan paskaksi ja palamaan. Kirjaimellisesti. Olen hämmästynyt siitä, miten vähän ikäiseni ihmiset ajattelevat sitä, että koko historian tuhoisin sota (2.MS) käytiin vain yksi ihmisikä sitten ja että tuossa sodassa mukana olleita ihmisiä vaeltaa yhä keskuudessamme. Natsi-Saksa ja Neukkula tapahtuivat lähihistoriassa. Siinä kehityskulussa, joka alkoi 1800-luvun lopussa, ei voi olla kauheasti hyvää, kun tarkastelemme seurauksia. Mikä pahinta, elämme yhä siinä maailmassa, joka syntyi tuolloin ja loppua ei näy. Minulla on vahva kutina perseessä, että seuraava sota tai joku muu katastrofi ei ole kaukana ja että se tulee tapahtumaan minun elinaikanani. Pinnan alla kuohuu ja kovaa. Jos mietimme vaikka sellaista tyyppiä kuin Adolf Hitler, niin hänhän oli vielä ensimmäisen maailmansodan aikana ihan nobody ja nevahöörd ja oli elänyt jopa pummina ja 20-luvulla hän joutui vankilaan. Sitten yhtäkkiä tsädääm ja kaikki tietävät, mitä seuraavaksi tapahtui. On lisäksi muistettava, että Hitler oli aikalaistensa keskuudessa ihan oikeasti suosittu ja rakastettu. Voi käydä niin, että kun joku yksilö tarpeeksi vittuuntuu nykymeininkiin ja päättää hypätä, niin hän saa taakseen ison kannattajajoukon, kuten Hitler sai, ja lopputulos saattaa olla vaikka mitä. On lisäksi mahdotonta ennustaa, kuka hän voisi olla, koska hän voi olla joku ihan nobody ja nevahöörd.

Sitten törmäsin nimimerkki Valkean kirjoitukseen, missä hän kritisoi demokratiaa ja esittää erittäin mielenkiintoisen väitteen, että demokratia ja oligarkia ovat pohjimmiltaan ja käytännössä sama asia, mutta demokratiassa ihmisten massoilla on tunne siitä, että he ovat tasa-arvoisia ja pystyvät vaikuttamaan asioihin, joten suuret massat pysyvät tyytyväisinä ja rauhallisina. Siten demokratiassa eliitti voi pysyä varjoissa ja puuhailla juttujaan ilman, että heidän tarvitsee pelätä kansan kapinointia. Demokratia on siten pelkkä savuverho ja massapsykoosi. Demokraattisen liberaalin yhteiskunnan eliitin tapa hallita on perinteinen hajota ja hallitse. Lisää aiheesta mm. tässä.

Pystyin viimein muotoilemaan sanoiksi sen, mikä nykysysteemissä mättää eniten: päättäjät eivät ole mitenkään vastuussa tekemisistään. Eduskuntaan päässeet henkilöt voivat porsastella käytännössä mitä tahansa ja heidän kautensa päätyttyä heidän ei tarvitse kantaa vastuuta teoistaan yhtään millään lailla, vaan jättäytyvät vain pois eduskunnasta ja jatkavat elämäänsä muissa hyvinpalkatuissa töissä. Heillä ei siten ole todellista intressiä asioiden ajamiseen tai parantamiseen. Esimerkiksi Jyrki Katainen hyppäsi pääministeristä EU:n komissaariksi. Tähän systeemiin verrattuna perinteisessä monarkiassa on yksi verrattain hyvä puoli: monarkki on henkilökohtaisesti vastuussa tekemistään päätöksistä. Hän on vastuussa koko omaisuudellaan ja jopa hengellään. Kruunun menettäminen tai siitä luopuminen tarkoittaa mahtavien etuoikeuksien menettämistä ja historia on täynnä tapauksia, missä vittuuntunut kansa on kääntynyt hallitsijaa vastaan ja seurauksena hallitsija ja mahdollisesti myös hänen koko perheensä on menettänyt henkensä. Esimerkiksi Venäjän tsaari Nikolai II sekä Ranskan kuningas Ludvig XVI ja kuningatar Marie Antoinette. Täten monarkilla on hyvin vahva motivaatio toimia hyvin tai ainakin yrittää toimia hyvin. Lisäksi kuninkuus on perinnöllistä eli kuninkuuteen kasvetaan. Tällä luulisi olevan selkeä etu siihen nähden, että kansan riveistä nousee pressaksi tai pääministeriksi joku pökkelö, joka on koko siihenastisen elämänsä ajan tehnyt jotain ihan muuta duunia ja elänyt ihan toisissa oloissa. On myös huomattava psykologinen tekijä, että eduskunta on kasvoton ja vellova organisaatio, josta tavan talliaisen on vaikea saada otetta tai käsitystä. Kuninkaalla on selkeät kasvot.

On toistettava vielä uudestaan sitä, että

1. yhteiskunnallisissa asioissa on kyse isojen ihmismassojen hallinnasta
2. 95% ihmisistä on karjaa
3. ihmisjoukon eli apinalauman psykologia on tietynlainen

Ihminen on patriarkaalinen auktoriteettihakuinen laumaeläin, jolla on tietyt lajityypilliset ominaisuudet. Lisäksi ihminen on ensisijaisesti tunneolento ja valtaosa ihmisistä reagoi asioihin tunteella, ei järjellä. Kuninkuuteen liittyy omanlaistaan mystiikkaa ja glooriaa, mihin valtaosa ihmisistä reagoi hyvin voimakkaasti. Katsokaa vaikka Ruotsin ja Englannin kuninkaallisten ympärillä vellovia juttuja ja miten jengi jaksaa kiinnostua niistä ja rakastaa niitä, vaikka noilla kuninkaallisilla ei taida olla oikeasti edes mitään valtaa. Presidentiltä ja eduskunnalta puuttuu tämä glooria. On huomattavaa, että maailman kestävimmät ja pitkäaikaisimmat yhteiskunnat ovat olleet monarkioita. Jostakin syystä valtaosa ihmisistä alistuu mieluummin kuninkaalle kuin presidentille.

Tästä voisi vaikka laskea 1+1 ja todeta, että Suomen (tai Euroopan) kansan stabiloimiseksi meidän tulee luopua tasavallasta ja kruunata joku kuninkaaksi. Myönnänkö oikeasti kannattavani jonkinasteista vallankumousta ja monarkiaa? En tiedä. Olen loppupeleissä vain pentu, joka heittelee ajatuksia ilmaan.

P.S: Olen hyvin huonosti perillä Venäjän asioista, mutta olen kuullut, että Vladimir Putin on käytännössä yksinvaltias ja hän on kertonut tavoitteekseen Suur-Venäjän. Mikäli hän päättää hyökätä Suomeen ja liittää Suomen Suur-Venäjään, niin olisiko fiksumpaa vaan antaa hänen tulla ja ryhtyä Suomi-Venäjän suuriruhtinaskunnan keisari Vladimir I:seksi (vai tulisiko hänet suorastaan kutsua)? Suomi kuului pitkään Venäjään autonomisena alueena. Olisiko hirveääkamalaa, jos palaisimme tähän systeemiin?