keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Transihmiset, jotka vaihtoivat takaisin syntymäsukupuoleensa (detransition)

Olen tutustunut viimeisten viikkojen aikana pieleenmenneisiin transtapauksiin. Tarkoitan tällä sellaisia ihmisiä, jotka aloittivat tai kävivät läpi sukupuolenvaihdoksen, mutta tulivat siihen tulokseen, että sukupuolenvaihdos oli heidän kohdallaan väärä ratkaisu, joten lakkasivat kutsumasta itseään transsukupuoliseksi tai vastakkaisen sukupuolen yksilöksi ja keskeyttivät hoidot.

Sukupuolenvaihdoksen peruuttaminen eli sukupuolenvaihdoksen keskeyttäminen tai vaihtaminen takaisin syntymäsukupuoleen on englanniksi detransition. En tunne vastaavaa suomenkielen sanaa. Suomessa puhutaan usein katumisesta tai katumistapauksista, mutta katuminen (regret) ei ole aivan sama asia kuin detransition. Detransition tarkoittaa konkreettista toimintaa, kun regret on pelkkä tunne. Lisäksi monet sukupuolenvaihdoksen peruuttaneet ihmiset eivät omien sanojensa mukaan varsinaisesti "kadu" sukupuolenvaihdosta. Puhun siis itse sukupuolenvaihdoksen "peruuttajista", en "katujista".

Virallisen totuuden mukaan katumis- ja peruuttajatapaukset ovat hyvin harvinaisia, niin harvinaisia, että heitä ei ole käytännössä olemassa. Löysin kuitenkin netistä tietoa useasta tapauksesta ja monella on myös blogi, missä itse kertoo tunteistaan ja ajatuksistaan (kirjoituksen lopussa kootut linkkivinkit). Mitä enemmän kaivelin, sitä enemmän tapauksia paljastui. Heitä on todella, todella paljon. Tämän vuoksi meidän tulee ehdottomasti lakata puhumasta, että peruuttajat ovat harvinaisia. Kyseessä on todellinen ilmiö ja peruuttajat ovat oikeita, eläviä ja hengittäviä ihmisiä, jotka joutuvat elämään seurausten kanssa lopun ikäänsä. Täytyy pitää mielessä, että sukupuolenvaihdos on peruuttamaton toimenpide. Kuten eräs amerikkalainen 20-vuotias nainen tiivistää: "Maksoin tyypille, joka tekee tätä joka päivä rahasta, että hän nukuttaisi minut ja leikkaisi irti tervettä kudosta. Tein sen, koska uskoin sen parantavan tunne-elämän ongelmat, joista syytin naisruumistani. Se ei toiminut. Olen vieläkin aivan hiton sekaisin, mutta nyt minulta myös puuttuu ruumiinosia."

Rapakontakana Amerikassa peruuttajat ovat järjestäytyneet ja heillä on omia yhdistyksiä, jotka mm. järjestävät keskustelupiirejä. Moni peruuttajista pitää blogia valistaakseen suurta yleisöä siitä, että sukupuolenvaihdokseen liittyy ihan oikeita riskejä ja epäkohtia ja että transaktivistit silottelevat totuutta erittäin ronskisti. Eräs tunnetuimmista peruuttaja-aktivisteista on Maria Catt, joka vaatii, että suuri yleisö tunnustaa peruuttajien olemassaolon. Hän kirjoittaa: "Vau, peruuttanut nainen on olemassa! Olen todellakin olemassa! En ole ainoastaan olemassa, vaan tunnen paljon muitakin peruuttaneita naisia, jotka ovat myös superinnostuneet olemassaolosta."

Nyt peruuttaneiden ihmisten teksteihin syvällisesti tutustuttuani yhteenvetoni on tämä:

Peruuttajat ovat sitä mieltä, että transsukupuolisuus ei ole lainkaan selvä asia. Transsukupuolisuus ei ole samanlainen asia kuin homoseksuaalisuus ; sinä joko olet homo tai et ole. Transsukupuolisuus on paljon vaikeampi, monimutkaisempi ja monisyisempi ilmiö kuin homoseksuaalisuus. Transsukupuolisuuden diagnosoiminen on hyvin vaikeaa. Transsukupuolisuuteen liittyy olennaisena sukupuolidysforia ja kehodyforia eli kokemus siitä, että oma keho on väärä ja että kuuluu oikeasti vastakkaiseen sukupuoleen. Mutta mistä tämä dysforia tulee onkin sitten hyvin monimutkainen juttu. On esitetty, että transsukupuolisuus johtuu aivojen rakenteesta. Transsukupuolisella on vastakkaisen sukupuolen aivot. Täten transsukupuoliseksi synnytään ja tilaan ei voi itse vaikuttaa. Aivojen rakennetta ei voida kuitenkaan luotettavasti mitata. Emme voi tarkistaa kenenkään ihmisen aivojen rakennetta jollakin skannerilla ja todeta, että jep, transtapaus on. Näin ollen transsukupuolisuuden diagnosoiminen perustuu yksinomaan potilaan omaan kertomukseen. Monet peruuttajat eivät usko lainkaan tähän aivoteoriaan ja tyrmäävät sen ihan täysin. Ei ole mitenkään mahdollista "syntyä väärään kehoon". Erityisesti Walt Heyer, amerikkalainen anti-transaktivisti, joka vaihtoi sukupuolensa miehestä naiseksi ja takaisin mieheksi, on keräillyt blogiinsa uusinta tutkimustietoa. Löydökset eivät tue aivoteoriaa.

Peruuttajat yleisesti ovat sitä mieltä, että sukupuolidysforia on traumaperäistä ja liittyy erityisesti dissosiaatiohäiriöön. Heidän mielestään kehodysforia eli tunne siitä, että on väärässä kehossa, on dissosiaation muoto. Peruuttajien blogeissa on paljon pohdintaa tästä aiheesta ja he usein kuvaavat, että heillä on lapsena tai nuorena tapahtunut jotakin sukupuolisesti hämmentävää tai ahdistavaa. Dissosiaation muodostumiseksi ei tarvitse tapahtua mitään erityisen dramaattista. Jonkintasoista ahdistusta tai ristiriitaa aiheuttava konflikti riittää. Esimerkiksi kokemus siitä, että on erilainen poika tai tyttö, riittää. Erään blogin kommenteissa pohdittiin, että se, että henkilön mielessä syntyy kaksi lokeroa, riittää dissosiaation muodostumiseen. Ensimmäinen lokero on "tyttö" ja toinen "poika" ja henkilö alkaa jaotella asioita ja ilmiöitä, kuten harrastuksia, leluja, värejä tai luonteenpiirteitä, näihin lokeroihin ja sitten punnitsee, että mihin lokeroon hänen omat ominaisuutensa pääsääntöisesti menevät. Se, että omat ominaisuudet menevät pääsääntöisesti vastakkaisen sukupuolen lokeroon, synnyttää dysforian.

Jotkut peruuttajat ovat sitä mieltä, että transsukupuolisuus ei ole todellinen ilmiö. Heidän mielestään transsukupuolisuutta ei ole varsinaisesti olemassa, vaan siihen liittyvä sukupuolidysforia on aina oire jostakin mielenterveyshäiriöstä. Sukupuolensa miehestä naiseksi vaihtanut australialainen Alan Finch sanoo: "Transsukupuolisuus on psykiatrien keksintö. Sukupuoltaan ei voi vaihtaa. Leikkaukset eivät muuta genetiikkaa. Se on vain sukuelinten silpomista. Vaginani on vain kivespussieni nahkaa. Se on kuin kengurun pussi. Pelottavaa on se, että kiihottuessa tuntuu yhä siltä kuin minulla olisi penis. Se on kuin haamuraaja. Tämä on kaamea onnettomuus. En ole koskaan ollut nainen, olen vain Alan. Käytän sellaista analogiaa, että leikkausten antaminen henkilölle, joka haluaa epätoivoisesti vaihtaa sukupuolta, on kuin rasvaimun tarjoaminen anorektikolle."

Suomalaisella Trauma ja dissosiaatio -foorumilla on keskustelu Sukupuolidysforia dissosiaatiohäiriöissä. Keskustelussa on aika uskomatonta kamaa, enkä osaa sanoa, että minkätasoinen foorumi tuo kokonaisuudessaan on ja ovatko nuo ihmiset oikeasti tosissaan. Mutta mikäli nuo ovat todellisia ihmisiä, niin meillä on näyttöä siitä, että ihmisen mieli voi todellakin reagoida mitä erikoisemmilla tavoilla ja henkilö itse voi tulla tästä tietoiseksi.

Todella monet peruuttaneet naiset ovat lesboja. Heille on tyypillistä kuvata, että heidän poikamaisuutensa aiheutti lapsuudessa konflikteja ja teini-iässä kiinnostuminen tytöistä pahensi asiaa. Yritykset seurustella miesten kanssa olivat kauheita kokemuksia. He ovat kertoneet, että dissosiaatio eli kehodysforia oli näiden ristiriitojen aiheuttaman stressin hallintakeino. Dissosiaatiota esiintyy nimenomaan erilaisten traumojen yhteydessä. Irrottautuminen kehosta on mielen tapa hallita kovaa stressiä. Kehodysforia syntyy siis siitä, kun omaan sukupuoleen liittyy ahdistavia kokemuksia. Henkilö kokee, että voidakseen olla sitä, mitä sisimmässään on, täytyy hänen tulla vastakkaisen sukupuolen yksilöksi.

Miehillä vastaavaa vahvaa korrelaatiota homoseksuaalisuuden kanssa ei näyttäisi olevan. Miehet usein kuvaavat, että olivat kiinnostuneet naisten vaatteista (transvestisismi, autogynefilia) ja/tai olivat luonteeltaan feminiinisen pehmeitä ja herkkiä. Tästä huolimatta he ovat useimmin heteroita. Amerikkalainen bloggaaja Third Way Trans, joka vaihtoi sukupuolensa miehestä naiseksi 19-vuotiaana ja takaisin mieheksi 39-vuotiaana, kertoo, että oli lapsena älykäs, mutta fyysisesti heikko ja häntä kiusattiin rajusti tästä hyvästä. Hän kehitti jo pienenä lapsena fantasian, että olisi tyttö, sillä uskoi, että tyttönä hän saisi olla rauhassa älykäs ilman kiusaamista. Fantasia oli hänen mukaansa rauhoittava. Teini-iässä tyttöfantasia voimistui ja muuttui eroottiseksi. Aikuisena hän tajusi, että hänellä oli vinksahtanut käsitys miehenä olemisesta. Hän koki, että miehet ovat pahoja ja miehenä oleminen on pelottavaa ja turvatonta ja ryhtyi tietoisesti muuttamaan tätä käsitystä.

Peruuttaneiden naisten blogeja on huomattavasti enemmän kuin peruuttaneiden miesten. Lähes kaikki löytämäni peruuttaneet naiset ovat lesboja. He ovat myös feministejä, erityisesti sukupuolenvaihdoskokemuksensa jälkeen ja nimenomaan feministejä sanan alkuperäisessä merkityksessä. Peruuttajista lukiessa ei voi välttyä feminismiltä, sillä feminismi kietoutuu heidän ajatteluunsa hyvin voimakkaasti. Moderni intersektionaalinen feminismi keskittyy sukupuolen monimuotoisuuteen ja rasismiin ollen täten hyvin kaukana alkuperäisestä feminismistä eli naisasialiikkeestä. Peruuttaneet naiset blogeissaan yleensä voimakkaasti kritisoivat modernia feminismiä (joka on sama asia kuin transaktivismi) ja yrittävät tuoda esiin niitä teemoja, joita vanhanajan feministit ajoivat. Peruuttajanaiset ovat kuvanneet transaktivismia uudeksi naisten sorron muodoksi, sillä transaktivistit/modernit feministit nostavat sorron ytimeen transnaiset eli biologiset miehet ja pelkistävät naiseuden pelkäksi tunteeksi ja kokemukseksi unohtaen naiseuden todellisen ytimen eli biologian ja he ovat unohtaneet, mitä naisten sorto on ja mistä se kumpuaa. Voit tutkailla aiemmasta postauksestani esimerkkejä transaktivistien yrityksistä häivyttää naisen biologia.

Miten suhtauduin peruuttajien blogeihin ja heidän esittämiinsä väitteisiin? Minusta heidän puheissaan on erittäin paljon perää. Jokainen vähänkään transsukupuolisiin tutustunut ihminen on varmasti huomannut, että transsukupuolisten joukossa on iso kasa aivan kilahtaneita yksilöitä. Osa heistä on kertonut avoimesti kaikennäköisistä mielenterveysongelmistaan. Hyvä esimerkki on suomalainen sarjakuvataiteilija Wolf Kankare, jonka blogi on lähinnä kuvausta hänen mielenterveysongelmistaan ja hän on myös avoimesti myöntänyt, että hänellä on hyvin vaikea isäsuhde, joka on aiheuttanut hänelle fetissin vanhoihin miehiin.

Olen pohtinut aiemminkin transsukupuolisten mielenterveyttä ja kyseenalaistan ajatuksen, että transihmisten ongelmat johtuisivat syrjinnästä ja yhteiskunnan transfobiasta. Vuosia transihmisiä hoitanut yhdysvaltalainen psykiatri Paul McHugh on sanonut, että transihmisillä on tyypillisesti kaikenlaisia psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia sekä moninkertainen itsemurhariski muuhun väestöön verrattuna. Nämä ongelmat mukaanlukien itsemurhariski jatkuvat myös sukupuolenvaihdoksen jälkeen. Johtuvatko ihmisen ongelman transsukupuolisuudesta vai transsukupuolisuus ihmisen ongelmista? Paul McHugh asettuu jälkimmäiselle kannalle ja esimerkit sukupuolenvaihdoksen peruuttajista puoltavat jälkimmäistä myöskin.

Siitä lähtien, kun kuulin näistä asioista ensimmäisen kerran, olen kyseenalaistanut oman transsukupuolisuuteni useaan otteeseen. Mitä tulee peruuttajien juttuihin dissosiaatiosta, niin kaikki sopii kuin nenä päähän. Minulla on ollut vastaavia hämmentäviä sukupuolikokemuksia niin kauan kuin muistan. Ne ovat alkaneet jo silloin, kun olin ihan pieni. Mutta minua ei ole koskaan tutkittu, eikä minulla ole diagnosoitu mitään traumaperäistä häiriötä tai muutakaan mielenterveyshäiriötä. Transklinikalla mitään tällaisia ei otettu kertaakaan puheeksi. Olen kuullut kaikesta transsukupuolisuuden kritiikistä vasta oman sukupuolenvaihdokseni jälkeen ja törmäsin koko asiaan täysin sattumalta. Kaikki nykyiset tietoni olen kerännyt oma-aloitteisesti. Toisetkin ovat kritisoineet Suomen transklinikoita osaamisen puutteesta. Aiemman kirjoitukseni kommenteissa on viesti henkilöltä, jolla on DID eli dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Yksi hänen persoonistaan on nuori nainen (henkilö on biologinen mies) ja hän aikoinaan hakeutui transklinikalle sukupuolidysforian vuoksi. Hänen mukaansa Suomen transklinikalla ei ole mitään traumaosaamista. Hän sanoo, että tietää sellaisia tapauksia, joissa DID:istä kärsivä henkilö on mennyt sukupuolenvaihdokseen.

Eli mitä tästä kaikesta opimme? Sukupuolidysforia voi ihan Aikuisten Oikeasti johtua traumoista ja dissosiaatiosta tai jostain muusta. Asia ei ole lainkaan yksinkertainen. Esimerkkejä on oikeasti olemassa ja nämä ihmiset ovat oikeita, eläviä ja hengittäviä ihmisiä, jotka joutuvat elämään peruuttamattomien sukupuolenvaihdoshoitojen kanssa lopun ikäänsä. Henkilö ei ole ollut tietoinen oman mielensä selviytymismekanismeista tai vääristyneestä todellisuuskuvasta (mikä on ihan yleisesti tiedossa oleva fakta mitä tulee psyykkisiin häiriöihin yleisesti).

Tämänhetkinen transpropaganda aivosukupuolineen on destruktiivinen. Järkkynyt yksilö nappaa ajatuksen aivojen sukupuolesta jostakin transaktivistien tekstistä ja keksii, että tässähän se ongelma onkin. Minä olen transsukupuolinen ja minulla on vastakkaisen sukupuolen aivot! Olen syntynyt tällaiseksi! Vaihdan sukupuoleni ja ongelmani ratkeavat! Näin kävi mm. amerikkalaiselle urheilutoimittaja Mike Pennerille. Penner kärsi sukupuoli-identiteettiongelmista koko ikänsä, kunnes keski-ikäisenä tuli siihen lopputulokseen, että on transsukupuolinen nainen. Penner kirjoitti artikkelin päätöksestään vaihtaa sukupuolensa naiseksi. Artikkeli on tyypillinen transihmisen kuvaus ongelmistaan sekä siitä paistaa tyypillinen helpotuksen tunne, kun ongelmille on viimein nimi ja ratkaisu (transsukupuolisuus ja sukupuolenvaihdoshoidot). Penner myös kirjoittaa tyypillisen rimpsun siitä, että hänen aivonsa ovat naisen aivot ja että transihmiset syntyvät tällaisiksi. Penner lähti toimittajan työstään lomalle ja palasi takaisin töihin naisena nimeltä Christine Daniels. Mutta vain vähän yli vuotta myöhemmin Penner vaihtoi sukupuolensa takaisin mieheksi. Ja kaksi vuotta ensimmäisen sukupuolenvaihdoksen jälkeen Penner teki itsemurhan. Penner piti naisena blogia ja jatkoi toimittajan työtään, mutta kaikki Christine Danielsin nimellä kirjoitetut artikkelit poistettiin Pennerin vaihdettua sukupuolensa takaisin mieheksi. Penner on hyvä esimerkki ihmisestä, jonka ongelmat eivät kadonneet yhtään minnekään sukupuolenvaihdoksen myötä, vaikka hän itse aluksi uskoi niin käyvän. Hän olisi tarvinnut muunlaista apua.

Sukupuolenvaihdoksen peruuttaneet ihmiset ovat sanoneet, että he olisivat saattaneet pelastua sukupuolenvaihdoshoidoilta, mikäli näistä asioista olisi keskusteltu laajemmin. Eli he eivät välttämättä olisi koskaan halunneet vaihtaa sukupuoltaan, mikäli he olisivat tienneet, että peruuttajatapauksia on olemassa ja että sukupuolidysforia voi liittyä traumoihin. He eivät välttämättä olisi koskaan uskoneet olevansa transsukupuolisia, mikäli he olisivat saaneet jonkin tason traumaterapiaa. Juuri tästä syystä he haluavat kertoa ajatuksistaan ja kokemuksistaan maailmalle. Jotta toisilla ihmisillä olisi sitä tietoa, mitä heillä itsellään ei ollut. Peruuttajat ovat sitä mieltä, että he eivät itse tehneet päätöksiään ja valintojaan täydessä ymmärryksessä. He ymmärsivät asioiden todellisen tilan vasta, kun oli jo myöhäistä, ja he huomasivat, että ongelmat eivät ratkenneetkaan.

Kaikkia nyt tietysti kiinnostaa, että onko kaikki yllä kertomani argumentti sen puolesta, että sukupuolenvaihdoksia ei pitäisi lainkaan tehdä. Ei ole. Maailmassa on myös ihmisiä, ketkä ovat hyötyneet sukupuolenvaihdoksesta ja kokevat sen olleen paras heille koskaan tapahtunut asia. Olen itse miettinyt todella paljon sitä, että olisiko minun oma sukupuolidysforiani ollut mahdollista ratkaista jollakin muulla tavalla kuin sukupuolenvaihdoksella, esimerkiksi traumaterapialla. Vastaus on, että en todellakaan tiedä ja nyt on jo liian myöhäistä. En saa koskaan tietää. Olen tosin epäillyt, että olisinko koskaan voinut eheytyä tämänkään vertaa ilman sukupuolenvaihdoshoitoja. Olin alkujani todella paha ahdistusvyyhti ja angstipallo. Ongelmani ratkesivat sillä, kun sukupuolenvaihdoksen myötä pääsin irtautumaan naiseudesta. Lopulta pystyin tarkastelemaan naiseutta ja koko sukupuolikysymystä ikäänkuin ulkoapäin. Tämän jälkeen kykenin tarkastelemaan kaikkia ongelmiani ja myös koko maailmaa aivan uudesta näkökulmasta. En tiedä, olisinko koskaan kyennyt tähän ilman kokemusta miehenä elämisestä. Itseni kannalta oli aivan ratkaisevaa, että pääsin olemaan ei-nainen. Tiedostan, että en ole mies, mutta miehen sosiaalinen rooli tuntuu oikealta. Kaiken tämän vuoksi koen, että hyödyin sukupuolenvaihdoksesta todella paljon ja siksi en kadu mitään, vaikka teksteistäni saattaa saada hyvin katkeran kuvan.

Tähän on vielä todettava, että en enää usko siihen, että joku on "oikea" transsukupuolinen ja joku toinen ei. Kuten olen sanonut, teoria aivojen poikkeavasta rakenteesta on vain teoria. Me emme voi mitata transsukupuolisuutta ihmisen aivoista mitenkään. Me emme koskaan varmuudella tiedä, että minkälaiset aivot kenelläkin on ja niin kauan, kun aivojen sukupuolta ei voida varmuudella mitata keneltä tahansa, ei voida puhua "oikeista" transsukupuolisista ja "feikeistä" transsukupuolisista. Sillä me emme oikeasti tiedä. Meillä on vain eriasteista dysforian tunnetta ja erilaisia ihmisiä, joilla on erilaiset taidot selviytyä dysforiansa kanssa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin ja olen kertonut, että sukupuolidysforia puhkeaa eri ihmisillä eri ikävaiheessa ja sen voimakkuus vaihtelee. Ihmisillä on myös hyvin erilainen dysforian sietokyky. Joillakin dysforia on hyvin voimakas jo pikkulapsena, kuten aiemmassa kirjoituksessani mainituilla Jazz Jenningsillä ja Jackie Greenillä. Itse kuuluin siihen kategoriaan, joka koki voimakasta sukupuoliristiriitaa pikkulapsesta lähtien, mutta yritti useaan otteeseen sopeutua aikuisikään saakka, jolloin mielenterveys lopulta petti. Tiedän tosin myös useita ihmisiä, joiden dysforia oli syvä, mutta he iän myötä löysivät keinon hyväksyä syntymäsukupuolensa. Minä en itse koskaan saanut kuulla peruuttajatapauksista ja dissosiaatiosta. En voi mitenkään tietää, miten olisin siihen suhtautunut ja olisiko tieto auttanut minua. Kuten todettua, näistä aioista ei keskustella edes transklinikalla, jonka pitäisi olla se tutkiva ja hoitava taho.

Mutta mikäli tällainen tieto auttaa jotakuta toista ja voi pelastaa jonkun sukupuolenvaihdokselta, niin hyvä. Siksi tästä pitää puhua. Sukupuolenvaihdokselle on olemassa vaihtoehto ja ihmisten täytyy saada tietää siitä.

Luvatut linkkivinkit:

Naiset:

Maria Catt
B0rn Wr0ng
Crash Chaos Cats
Destroy Your Binder (erityisesti hänen videonsa Youtubessa)
Cari
This Soft Space
Hot Flanks
Redress Alert

Miehet:

Third Way Trans
Walt Heyer
Joel Nowak
Gregory
Mike Penner
Ria Cooper


Kannattaa myös tsekata Youtube hakusanoilla "detransition" ja "sex change regret".

40 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen kiintoisasta kirjoituksesta. Olen se sama tyyppi, joka niistä taidekoulun kokemuksistaan puhui. Ja jossain toisessa aiheessa siitä, kuinka omien taustojeni avautumisen lopussa sanoin jotain hippidippeilystä ja kuinka harvinaisen hyvällä tuulella olin sinä päivänä.
    Olen vasta diagnosoitavana "transpolilla" ja tämmöiset on hyvää luettavaa. Odotan nyt psykologin aikaa mielenkiinnolla ja toivomuksena olisi, että tämä ihminen osaisi vähän enemmän hiilostaa. Nyt saan sen tehdä itsenäisesti ja pohtia ovatko nämä tuntemukseni nyt oikeasti todellisia vai luuloja. Olisihan se helpottavaa, jos tälle tilalle löytyisi biologinenkin selitys eikä olisi tämmöistä mutuilua. Tukiforkat eivät aina auta helpottamaan siinä kartoittamisessa, koska tukifoorumi, niin kaikkea ei ole kuulemma sopivaa laukoa perusteena, ettei joku pahastu tai ahdistu. Mutta ainakin käsitys hoidoista ja sen mahdollisista seurauksista on paljon parempi, mitä se saamani tieto siinä nivaskassa, jonka polilta sain.

    Tiedän juuri tuon taidekoulun kautta kaksi tyyppiä, joilta jäi tuo prosessi etenemättä pidemmälle. Tai no toinen ei ehtinyt polille asti, kun hänellä terveys petti. Nyt vuosia myöhemmin on sinut biologisen sukupuolensa kanssa ja elää onnellisena miehensä ja lapsensa kanssa. Toinen tyyppi hakeutui polille, mutta kävi psykiatrisissa hoidoissa jo ennen sitä. Psykiatri oli se, joka pisti topin hänen transtutkimuksilleen, sillä hänellä oli/on skitsofrenia. Mitä tutun tuttujen kautta kuullut, on hänkin ihan sinut oman biologisen sukupuolensa kanssa, vaikka välillä tykkää ottaa sosiaalisesti miehen roolin. Jälkinmäisen tapauksen kohdalla olen onnellinen, että hän ei päässyt rikkomaan henkistä tilaansa enempää. Opiskeluitteni aikoina hänellä oli taipumusta itsemurhaan. Jos hän ei olisi ollut psykiatrin kanssa juttusilla ja olisi lähtenyt näihin sukupuolenvaihdos hoitoihin, en uskoisi hänen olevan elossa tänä päivänä.
    Pitää kyllä mainita vielä siitä oppilaitoksestani, jossa olin, oli se ammattikoulu. Eli suurin osa opiskelijoista oli iältään 16-25 ja joukossa muutama aikuinen. Nämä, jotka niitä erityisyyden tavoittelijoita olivat ja joilla oli se vähän vääränlainen käsitys sukupuolenvaihdosleikkauksista, olivat kuitenkin alle parikymppisiä. Eli epäkypsiä.

    Ehkä voisi sitä taidekoulun opiskelu aikaa kiittää siitä, että sen jälkeen ryhdyin kaivelemaan näistä historian ensinmäisistä sukupuolenvaihdoksen läpikäyneistä ihmisistä. Onhan Buck Angelkin ihan kiintoisa kaveri, mutta näissä vanhemmissa herroissa on vain enemmän sanomaa kuin niissä tuhansien transmiesten vlogeissa, mitä youtube on täynnä. Micheal Dillon on niitä ihmisiä, joka vain herättää minussa samaan aikaan surua ja kunnioitusta. Toki vanhempina aikakausina jo se saattoi riittää tekemään naisesta miehen, kun laittoi housut hameen sijaan, mutta hyvin harva lähti/kykeni etsimään kosmeettisia ratkaisuja tilaansa. Se on nykyään todella hämmentävää, kuinka matalaksi ihmiset asettavat itselleen sen kynnyksen määritellä olevansa trans sen kummemmin vakavemmin pohtimatta. On se nykyään huikeaa, kuinka tavallaan helpolla pääsee hoitoihin verrattuna Dillonin aikaan. Kun vaan ei käy, mitä täällä kommenteissakin on pelätty, että sen seurauksena jotkut ihmiset menevät turmelemaan kehonsa turhaan.
    Jatkuu->

    VastaaPoista
  2. Ja se loppu pötikkä tekstistä->
    Ehkä nykyisistä avoimesti prosessistaan kertovista transmiesten blogeista se suomalaisen Alexin blogi on ollut hyvä. Ulkomaalaisista Cayden Carter. Jälkinmäisellä phalloplastia oli lähes viedä hengen ja nyt hän on elänyt jotain yli vuoden paksusuoliavanteensa kanssa. Kyllä suomen polilta sain esitteet joissa kerrottiin hormonihoidoista, rintakehäkirurgiasta ja genitaalikirurgiasta. Mutta paremman käsityksen noista leikkauksista pystyy muodostamaan, vasta kun lukee toisten kokemuksia niistä. Kaikilla ei mene hyvin ja hyvä, että uskaltavat kertoa siitä. Vähän saavat vähenemään tämän mielikuvan leikkausten helppoudesta.

    Käytin tekstissäni sukupuolenvaihdosta, koska en nyt keksinyt korrektimpaa tai osuvampaa sanaa/termiä sitä kuvaamaan. Enkä ole varma oliko tämä nyt aiheeseen kuuluvaa tekstiä, kuin muutamassa kohtaa.

    Mutta onko Yazka Love tuttu? Itsellä vasta raapaisu tuntuma kyseiseen henkilöön. Itseä kyseinen tyyppi kiinnostaa siinä, että miten hän on kykenyt/kykenee olemaan ja elämään miehen roolissa (ja hyvin menee läpi omasta mielestäni) ilman hormonihoitoja sun muita. Tosin hänen etunsa on tuo, että on syntynyt noin maskuliinisen näköiseksi. Omalla kohdalla mahtava peräsimeni ja pulleat purjeet(vaikka bindaa) käräyttävät heti, joten kyllä tässä vähän kateellinen olen noissa asioissa Yazkalle.

    VastaaPoista
  3. Aika syvältä että toistuvasti käytät mielenterveysongelmia lyömäaseena ja keinona tehdä henkilö jonka kanssa et ole samaa mieltä vähemmän luotettavaksi (tässä ja monissa postauksissa). Tuntuu ettet paljon tiedä mthäiriöistä kun vaikka ahdistus tai masennus meinaa että on sekaisin ja ei kykene ajattelemaan (vassaria ahdistaa-postaus.) Mietipä kuinka yleisiä ongelmat on ja sitten että kuinka paljon teet edistääksesi ilmapiiriä jossa sairaus on tabu jota käytetään ihmistä vastaan. Tää vaikuttaa siihen että ihmiset ei saa hoitoa kun ne häpee. Vaikka noi sun spekulaatiot olisi totta niin teet kaikkesi että ongelmia pitäisi hävetä sen sijaan että niistä voisi puhuu avoimesti - liittyi ne sit disso-oireisiin tai kehodysforiaan. Kaikki tää että konservatiivit taputtaa? Onnea sinne nimimerkin suojiin.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi 1:
    Jep, on jokaisen ihmisen oma päätös, että ryhtyykö sukupuolenvaihdokseen vaiko ei. Mutta minusta on tärkeää tarjota ihmisille kaikki mahdollinen tieto aiheesta, jotta he pystyvät punnitsemaan asiaa kaikilta kanteilta. Kuten moni sukupuolenvaihdoksen peruuttanut ihminen on sanonut, he kokivat, että eivät tehneet päätöstä täydessä ymmärryksessä, sillä eivät yksinkertaisesti tieneet traumoista ja dissosiaatiosta. He eivät myöskään tienneet, että sukupuolenvaihdos ei ole ainoa vaihtoehto, vaan sukupuolidysforiaa voi hoitaa myös muulla tavoin. Nykyinen transkeskustelu on voimakkaan yksinkertaistettua ja siinä sivuutetaan monia ongelmia ja vaihtoehtoja transfobiana.

    Moni peruuttanut nainen on nk. butch-lesbo. Esimerkiksi tekstissä mainittu B0rn Wr0ng on sanonut, että häneltä puuttui kokonaan butch-lesbon roolimalli ja hän koki, että voidakseen olla oma itsensä ei hän voi olla nainen ollenkaan, vaan hänestä täytyy tulla mies. Olen sanonut aiemmin, että sukupuolen monimuotoisuus-ajattelu nimenomaan kaventaa sukupuolikäsitystä, sillä se pelkistää miehet ja naiset tiettyihin stereotypioihin. Jos et sovi näihin stereotypioihin, niin et ehkä ole mies tai nainen lainkaan, vaan joku muu. Todellista tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta on todeta, että voit olla millainen mies tai nainen tahansa olematta yhtään vähempää mies tai nainen. Juuri tästä ovat peruuttajatkin puhuneet. Esimerkiksi B0rn Wr0ng puhuu tästä hyvin ymmärrettävästi. Hän voi olla millainen nainen tahansa olematta ei-nainen.

    Tiedän Yazka Loven. Muitakin hänenkaltaisiaan on. Käsittääkseni myös Yazka on lesbo. Olen myös henkilökohtaisesti tavannut sellaisia miehiä ja homoja, jotka leikittelevät sukupuolirooleilla ja vaatetuksella ilman halua muokata kehoaan.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi 2:
    Tiedän paljonkin mielenterveysongelmista, sillä minulla on niistä henkilökohtaista kokemusta.

    Olen osoittanut linkin mielenterveysongelmien ja transsukupuolisuuden välillä. Olen myös osoittanut linkin vasemmistolaisuuden ja mielenterveysongelmien välillä. Sinusta saa sellaisen kuvan, että haluaisit lakaista tämän linkin maton alle ja vähätellä mielenterveysongelmien vaikutusta yksilön kykyyn havainnoida itseään ja maailmaa. Vai etkö vain pidä totuuden kertomisesta?

    Jos yksilöllä on niin pahoja mielenterveysongelmia kuin Wolf Kankareella ja yksilöllä on näiden ongelmien vuoksi suuria vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan ja selvitä arkielämässä ja ihmissuhteissa, niin on syytä epäillä, ettei hän aina ajattele aivan selkeästi. Tämä myös todennäköisesti heijastuu hänen havaintoihinsa, minäkuvaansa ja maailmankuvaansa. Hän ei tee päätöksiään ja johtopäätöksiään täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

    En sano näitä juttuja bashatakseni tai häväistäkseni mielenterveysongelmaisia, vaan yritä ohjata ihmisiä katsomaan asioita eri näkökulmasta. Se voi auttaa itse kutakin saamaan ahaa-elämyksen ja luotaamaan omaa itseään vähän toisin.

    Kirjoitan nimimerkin takaa, sillä en juuri nyt jaksa sitä ryöpytystä, mikä seuraa siitä, että kehtaa olla aroista aiheista eri mieltä. Tiedän ihmisiä, ketkä ovat menettäneet työpaikkansa, saaneet tappouhkauksia ja jengi on ottanut osoitteesta selvää ja tullut oven taakse häiriköimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta blogista, en tunne ketään transsukupuolista ja olet rohkea, kun kirjoitat aroista asioista näin avoimesti.

      Nyt kuitenkin väitän vastaan. Väite että olisit osoittanut linkin vasemmistolaisuuden ja mielenterveysongelmien välillä on mielestäni suoraan sanottuna aika posketon. Vasemmistolaisia on Suomessakin aika paljon, määritelmästä riippuen. Jos SDP ja Vasemmistoliitto lasketaan vasemmistoksi, lähes 30 prosenttia suomalaisista kannattaa viimeisen kyselyn mukaan vasemmistoa. Ihanko oikeasti ajattelet, että tällä porukalla on enemmän mt-ongelmia kuin vaikka kokoomuksen ja keskustan äänestäjillä?

      Jo sen osoittaminen, että vasemmistolla on enemmän mielenterveysongelmia kuin oikeistolla, vaatisi huolellisesti tehdyn tutkimuksen. Siihen ei riitä muutaman esimerkkiä omasta tuttavapiiristä, kuten "Vassaria ahdistaa" -bloggauksessa. Kokonaan toinen juttu olisi vielä todistaa, että mt-ongelmilla on jotain tekemistä poliittisen suuntauksen kanssa eli että siinä on jokin syy-seuraussuhde. En minäkään käy väittämään, että perussuomalaisuudella on linkki mt-ongelmien kanssa, vaikka muutamat julkisuudessa olleet persut tuntuvat välillä olevan pallo aika hukassa - se ei mielestäni todista vielä yhtään mitään.

      Mutta luen tosi mielelläni, jos ehdit linkata jonkin tutkimuksen vasemmiston mt-ongelmista.

      t. Eri anonyymi

      Poista
    2. Minulla ei ole tutkimusta vasemmiston mt-ongelmista. Vasemmiston mt-ongelmat on minun tekemäni havainto, jota olen aiemmin blogissa pohtinut ja olen miettinyt, että miksi näin on.

      Olen ollut jonkin verran aktiivisena persuporukoissa. Siellä on AIVAN toisenlaista porukkaa. Oikeasti kontrasti Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon on aivan mielettömän suuri. Ja nimenomaan siinä mielessä, että persuissa ei käytännössä ole mt-ongelmaista porukkaa ja mt-ongelmista ei keskustella, kun niitä ei vaan ole. Joukkoon tietty mahtuu kaikenlaista sählääjää, mutta tarkastelenkin tässä joukkoa.

      Oikeistosta suurempana joukkona en osaa sanoa mitään, sillä minulla on omakohtaista kokemusta vain persuista. En tiedä juuri mitään esimerkiksi Kokoomuksesta, SDP:stä yms. Olen tavannut joitakin kokkareita ja siellä taas tuntuu olevan vähän narsistista porukkaa. Jossain aiemmin blogissani joku puhui "kusipääoikeistosta" eli että oikeistopiireissäkin on ongelmia, mutta ne ovat toisenlaisia kuin vasemmistossa. Kusipääoikeistolaiset kykenevät esimerkiksi normaaliin työ- ja perhe-elämään (joiden kanssa vassareilla nimenomaan on ongelmia) mutta ovat ihmisinä tunteettomia mulkkuja.

      Minusta tämä on kiintoisa aihe ja tästä olisi kiva puhua enemmänkin, varsinkin jos joku kykenee selvästi argumentoimaan suuntaan tai toiseen.

      Olen itse nähnyt vassarin avautuvan somessa tai IRL mt-ongelmistaan niin monta kertaa, ettei vaan voi olla sattumaa. En tosin ole tullut ottaneeksi screencäppejä, niin paha tässä alkaa muita vakuuttamaan.

      Poista
    3. En kyseenalaista sitä, ettetkö sinä tuntisi suhteettoman paljon mt-ongelmaisia vasemmistolaisia. Se vaan ei tarkoita, että olisit osoittanut vasemmistolaisuudella ja mt-ongelmilla olevan jotain tekemistä keskenään, kuten aiemmin väitit. Selittävä tekijä voi olla jokin ihan muu. Tämä oli mun pointti.

      En tietenkään tiedä kuinka paljon vasemmistolaisia tunnet, mutta screenshotteja saisi kyllä olla aika leegio että osoittaisit mt-ongelmien yhteyden vasemmistoon, kun viime eduskuntavaaleissakin pelkästään vassareita ja vihreitä äänesti yli 460 000 ihmistä – eri-ikäisiä, eri paikkakunnilla asuvia, erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisia töitä tekeviä tyyppejä.

      (Pahoittelen jankuttamista, lämpenin nyt näköjään tälle aiheelle.)

      Mutta aihe on tosiaan mielenkiintoinen ja voihan sitä jotain eroja ollakin.
      Tuli mieleen hieman asiaan liittyen, että jokin aika sitten uutisoitiin esimerkiksi konservatiivien ja liberaalien aivojen eroista. Tutkimuksen mukaan konservatiivit kokevat uhkat ja riskit liberaaleja voimakkaammin, ja esimerkiksi loiset ja taudit ällöttävät konservatiiveja enemmän kuin liberaaleja. Eräässä parin vuoden takaisessa aihetta käsittelevässä uutisessa todetaan, että tällainen ”negativity bias” kuitenkin lisää ihmisen onnellisuuden tunnetta.

      Linkkejä jos kiinnostaa, näissä myös osassa linkkejä tutkimuksiin:
      http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2315469
      https://mic.com/articles/95234/psychologists-discover-the-striking-difference-between-conservative-and-liberal-brains ja abstrakti https://www.cambridge.org/core/journals/behavioral-and-brain-sciences/article/differences-in-negativity-bias-underlie-variations-in-political-ideology/72A29464D2FD037B03F7485616929560
      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/10/aivokuva-voi-kertoa-oletko-konservatiivi-vai-liberaali

      t. Eri anonyymi

      Poista
  6. Moi Sametti! Ootko harkinnut kantelun tekemistä hoitovirheestä? Mä en tunne näitä asioita mutta tosi helposti löysin netistä Transseksuaalisuuden hoito-ohjeen vuodelta 2003.

    Tuossa ohjeessa sanotaan että päätöstä hoidosta ei tule tehdä vailla selvää tietoa ja ymmärrystä prosessin vaikutuksesta ja että potilasta hoitava työryhmä selvittää
    potilaalle sukupuolenkorjausprosessin mahdollisia ennustettavia seurauksia jo ennen tosielämän kokeeseen siirtymistä. Lisäksi siinä korostetaan että vielä ennen hoitojen aloittamista on tärkeätä antaa tietoa hoidon mahdollisuuksista, toteutuksesta, seurannasta ja riskeistä. Erityisen tärkeää on kertoa, mitä hoidolla ei voida saavuttaa. Tuossa hoito-ohjeessa puhutaan myös leikkausten yhtyeydessä merkittävistä jälkiongelmien riskistä esim. tulehduksista. Seurannassa on erityisesti muistettava hoidon mahdolliset haitat ja riskit.

    Siellä on lisäksi tietoa hoidon onnistumisesta ja tyytymättömistä. "Tutkimuksissa on yhdenmukaisesti todettu, että sukupuolen korjaamiseen tähtäävät toimenpiteet
    ovat tuloksekkaita (Lancet 1991). Edellytyksinä ovat oikeassa paikassa tehty huolellinen diagnostiikka, hyvä hoitosuunnitelma ja taitava kirurgia. Näiden edellytysten täyttyessä hoitoon tyytymättömiä on vain noin 10 % ja päätöstään
    katuu vain 1–1,5 % (Michel ym. 2001)."

    Tuossakin puhutaan tyytymättömien ja katuvien osuudesta ja riskeistä on paljon settiä. Sua hoitanut tiimi siis pimitti sulta nää asiat kokonaan. Miksi? Painostivatko vielä siihenkin ettet saa itse hakea tietoa niin ettet löytäisi noita Duodecimin hoito-ohjeessa korostettuja tietoja? Vai luotitko vaan itse hoitotiimiin niin täysin ettet etsinyt tai googletellut hoito-ohjetta itse? No ok, kaikki ei ole nettipersoonia tietysti.

    Noista vaihtoehtoisista syistä. Hoito-ohjeessa sanotaan, että diagnostisissa selvittelyissä pyritään sulkemaan pois psykiatriset sairaudet, jotka voivat aiheuttaa
    sukupuolenvaihtohalua. Tällaisia ovat eräät psykoosit ja transvestismi. Lisäksi arvioidaan psykiatriset sairaudet, jotka voivat haitata raskasta sukupuolenkorjausprosessia, kuten vaikeat persoonallisuushäiriöt ja hoitamaton päihdeongelma.

    VastaaPoista
  7. En ole harkinnut kantelun tekemistä, sillä en kadu hoitojani.

    Blogissa välillä kommentoiva nimimerkki Wanha Ämmä on sanonut, että transsukupuolisten hoitoa varten on olemassa kattava hoitosuunnitelma Standards of Care, joka luotiin transsukupuolisiin perehtyneiden psykiatrien toimesta juuri kaikenlaisten katumis- ja pieleenmenneiden tapausten pohjalta. Suomen transklinikka on ainakin joskus noudattanut tätä suunnitelmaa ja Pohjoismaiden todella pienet katumisprosentit ovat suoraa seurausta erittäin tiukasta seulasta. Sen perusteella, mitä olen lukenut, niin nykyään transklinikalla seulaa on huomattavasti höllennetty transaktivistien painostuksen ja käsittääkseni myös resurssien puutteesta. Ainakin HUS:issa hoitohenkilökunta on vaihtunut aika tiuhaan.

    Mutta toisaalta, kantelu voisi pikkasen ravistella transklinikkaa ja herätellä heitä siitä, että transaktivisteja ei kannata kuunnella. Hmm.

    En tiedä Suomesta yhtäkään peruuttajatapausta. Jos näitä tuntisin, niin voisin kerätä tapaukset yhteen. Mutta mikäli nykymeno jatkuu, niin peruuttajia alkaa olla Suomessakin seuraavien vuosien aikana. Yhdysvalloissa ei tällä hetkellä ole käytännössä seulaa ja moni on raportoinut, että sai hormonit vain pyytämällä niitä. Leikkaukseenkin voi vaan kävellä, jos vaan omaa tarvittavat rahat tai pystyy puhumaan vakuutusyhtiön maksamaan (siellä ei ole samanlaista julkista terveydenhuoltoa kuin Suomessa).

    Jos joku täällä tietää peruuttajia tai katujia Suomesta, niin vinkatkaa tai ohjatkaa heidät tänne, kiitos.

    VastaaPoista
  8. Wanha Ämmä4.11.2016 12.28

    Kun nyt minutkin on vedetty mukaan tähän keskusteluun, niin vastataan.

    1. Aitoja transsukupuolisia on olemassa. Minä itse olen siitä elävä esimerkki. Transsukupuolisuus on hemmetin ikävä asia kohdalle osuessaan, mutta se on onneksi äärimmäisen harvinainen (1/10 000) ja se on hoidettavissa. Sen ikävin puoli on se, että se pahenee iän myötä eikä parane, ja hoitamattomana johtaa joko psykoosiin, itsemurhiin tai molempiin. Ainoa toimiva hoitomuoto tällä hetkellä aitoon transsukupuolisuuteen on sukupuolenvaihdos. Toivon kaikesta sydämestäni, että siihen joskus kehitettäisiin jokin muu hoito, vaikka geeniterapia.

    2. Maailmassa on paljon tiloja, jotka muistuttavat transsukupuolisuutta, mutta eivät sitä ole. Blogi-isäntämme listasikin niitä jo paljon. Lisäksi maailma on täynnä erikoisuudentavoittelijoita, itsensäsilpojia ja vanhoja rumia miehiä jotka haluaisivat olla kauniita nuoria naisia, mutta se nyt vain ei käy. He eivät ole aitoja transsukupuolisia eivätkä hyödy hoidoista. Heitä tulee hoitaa jollain muilla tavoin. Eihän diabetestäkään hoideta antamalla sytostaatteja eikä syöpää insuliinilla.

    3. Transsukupuolisuuden hoitoprosessin tehtävä on erottaa jyvät akanoista ja estää ajoissa se, että epäaidot eivät pääse tai joudu hoitoprosessiin. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät hyödy hoidosta mitään ja se pahimmillaan johtaa katastrofiin. Siinä käytännössä luodaan uusi TS. Kaikkine dysforioineen. Jos vähääkään epäilet tilaasi, niin älä ryhdy muutokseen. Mieluummin yksi vuosi lisää itsetutkiskelua. Dysforiasi kyllä pahenee siinä ajassa, jos olet aito, mutta ehdit sen hoitaa.

    4. Jos lääkäri ei saa tutkittavaa itkemään, hän ei ole tehtäviensä tasalla. Tutkimusprosessi on kova ja niin sen pitääkin olla, koska kyseessä on asia, joka koskee koko elämää ja joka on peruuttamaton. Tutkimuksen tulee olla syväluotaava ja siinä pitää repiä kaikki auki. Juuri sen takia, ettei katumuksia tulisi. Seulan tulee olla kireä - potilaan oman oikeusturvan vuoksi.

    5. Aidon TS:n voi tunnistaa siitä, että hän nimenomaan ei halua hoitoon ennenkuin on pakko. Hän tietää, kuinka raju, raskas ja peruuttamaton tämä prosessi on, kuinka hirveä se on ja kuinka paljon siinä on sudenkuoppia. Tällainen ihminen yleensä yrittää etsiä kaikki mahdolliset muut ratkaisut ja elää syntymäsukupuolessaan vaikka hampaat irvessä. Vasta sitten kun se on mahdotonta, hakeudutaan hoitoon. Aivan liian usein turhan myöhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Transsukupuolisuus on hemmetin ikävä asia kohdalle osuessaan, mutta se on onneksi äärimmäisen harvinainen (1/10 000)"
      Joku oikeaantutkimukseen perustuva lähde, kiitos. Todellisuus näyttää siltä että transsukupuolisia on neljästä kymmeneen kertaa enemmän.

      Poista
    2. Anonyymi:
      Transsukupuolisten tarkasta määrästä ei ole dataa, sillä laskemista haittaa se, että mikä luetaan transsukupuolisuudeksi. Laskemmeko vain ne ihmiset, jotka ovat käyneet läpi sukupuolenvaihdosprosessin vai laskemmeko myös ne, jotka kokevat epämukavuutta sukupuoleen liittyen tai jotka epäilevät olevansa transsukupuolisia?

      Olen törmännyt eri lähteissä lukuihin 0,1% - 1% väestöstä, mutta tuossa 1%:ssa oli mukana sukupuolesta yleisesti epämukavuutta tuntevia. Se ei ole sama asia kuin transsukupuolisuus. Kuulemma jo 0,3% väestöstä olisi liioittelua.

      Luvut myös vaihtelevat maasta toiseen. Joissain kehitysmaissa luvuissa on mukana homoja.

      Poista
  9. Wanha Ämmä4.11.2016 12.30

    6. Hoitostandardit ovat olemassa siksi, ettei katujia tulisi, ja niistä ei saa tinkiä yhtään. Ne luotiin aikoinaan katkerien kokemusten avittamana ja niiden tarkoitus on erottaa jyvät akanoista. Tarkoitus on, että kaikki aidot pääsevät hoitoon ja että katujien määrä jää mahdollisimman vähäiseksi. Transaktivistit käytännössä sahaavat itse omaa oksaansa vaatiessaan standardien höllentämistä. Ne ovat olemassa potilaan oman oikeusturvan vuoksi.

    7. Enemmän kuin mitään muuta tilaa aito transsukupuolisuus muistuttaa eniten intersukupuolisuutta. Monilla TS:illä - kuten itselläni - on kromosomipoikkeamia tai muita samansuuntaisia tiloja. Myöskään intersukupuolisuus ei ole kiva juttu kohdalle osuessaan. On OK olla tyttö ja on OK olla poika, mutta ei ole kiva olla jotain siitä väliltä.

    8. Varmin tapa varmistautua omasta tilastaan on hormonit ja arkielämäkoe. Niistä ei saa tinkiä lainkaan. Hormoneilla on äärimmäisen voimakkaat psykofysiologiset vaikutukset, ja aito TS kokee ne miellyttävinä ja helpottavina, kun taas epäaito epämiellyttävinä. Kuka täysipäinen ihminen tykkää impotenssista tai amenorreasta? Tai siitä, että kokee murrosiän uudelleen - mutta toiseen suuntaan? Samoin arkielämäkokeesta, RLT:stä ei saa tinkiä yhtään. Se on kuitenkin sitä, mitä joudut elämään lopun ikääsi. Minulle se oli se todellinen sukupuolenvaihdos, ei suinkaan leikkaus. Minä lasken omaa uutta elämääni RLT:n aloittamisesta, en leikkauksesta. Jos tykkäät hormoneista ja arkielämäkokeesta ja koet ne luonnollisina, olet todennäköisesti aito TS. Jos et, niin olet todennäköisesti jotain muuta. Jos olet yhtään epävarma, niin vedä mieluummin vapaaehtoisesti yksi vuosi lisää arkielämäkoetta itseäsi samalla tutkiskellen kuin kiiruhtaisit leikkaukseen ja katuisit sitä

    9. Minä en ole lainkaan huvittunut transaktivisteista enkä puolestaloukkaantujista. Transaktivistit ovat yleensä hyvin sekaisin ja puolestaloukkaantujille me olemme pelkkä keppihevonen, jolla ajetaan heidän omaa agendaansa. Todellisuudessa he eivät välitä meistä tippaakaan, ja toisaalta minulle minun oma juttuni on vain enää kaukaista historiaa. Miksi tarvitsisin jotain erityistä suvaitsevaisuutta koska en ole sitä tarvinnut tähänkään saakka? Sitä sanotaan perus-sosiaalistumiseksi.

    10. Olennaisempaa kuin vetää muutosprosessi läpi mahdollisimman nopeasti on tehdä se mahdollisimman ehjänä. Elämä ei lopu kahteenkymmeneen. Eikä kolmeenkymmeneen. Eikä neljäänkymmeneen. Eikä se varmaan lopu viiteenkymmeneenkään. Olennaista on pyrkiä säilyttämään ja pelastamaan mielenterveys ja työkyky, ja samalla sosiaalistua uuteen sukupuoleensa kyseisen sukupuolen jäsenenä ja tulla sellaiseksi, jollaiseksi olisi pitänyt alunalkaenkin syntyä. Jos onnistuu löytämään työpaikan ja/tai puolison muutoksen aikana, ennuste on hyvä.

    VastaaPoista
  10. Wanha Ämmä4.11.2016 12.51

    Blogi-isännälle vielä. Juuri tuo, että koet hyötyneesi hoidoista ja että ne ovat kohentaneet tilaasi, kertoo että olet todennäköisesti aito. Olet myös kyennyt tutkimaan itseäsi objektiivisesti, kuin ulkoapäin. Olet myös hyötynyt hormoneista ja kykenet elämään arkielämää miehenä, ja sinulla on myös luonteva suhde vanhaan sukupuoleesi. Ne ovat hyviä merkkejä.

    Silloin, kun asia oli itselleni akuutti, kävin itse läpi nuo samat epäilykset. Juuri siitä syystä vedin oman RLT:ni kolmen vuoden mittaiseksi. Halusin varmistua satavarmasti, että olisin aito tapaus. Silloisessa tekstipohjaisessa internetissä kiersi usenetin keskusteluryhmissä ja postituslistoissa paljon kauhutarinoita katujista ja muka-TS:istä. En halunnut joutua ennenaikaiseen hautaan.

    Varmuuden asiasta sain yksinkertaisella tavalla. Lopetin hormonit muutamaksi kuukaudeksi. Se kaikki dysforia, paha olo, tuska palasi takaisin. Oma kehoni myrkytti minut. Minun oli pakko hakea psyykenlääkeresepti kestääkseni. Siitä sain varmuuden, että kyse oli aidosta asiasta. Tämä on asia, jota jokainen omaa tilaansa epäilevä voi yrittää.

    Itse voin sanoa sukupuolenvaihdoksen pelastaneen henkeni ja mielenterveyteni, eli minun tapauksessani se oli oikea päätös.

    VastaaPoista
  11. Wanha Ämmä4.11.2016 13.09

    Tuo dissosiatiivinen identiteettihäiriö on yksi niistä tiloista, jotka muistuttavat transsukupuolisuutta, mutta eivät sitä ole. Siinä kyse ei ole myöskään skitsofreniasta, jossa psyyke ikäänkuin pirstaloituu. Enemmän kuin mitään muuta se muistuttaa roolipeliä, jossa roolihahmot koetaan ikäänkuin todellisiksi - kuin "päälle jäänyt larppi". Se olisi hyvin tärkeä tunnistaa varhaisessa vaiheessa.

    Itse saatoin onneksi omalla kohdallani sulkea DID:n pois selitysmallina. Mutta tämä on asia, joka on syytä pitää koko ajan mielessä ja avoimena. DID on kuitenkin paljon helpompi hoitaa kuin transsukupuolisuus, ja paljon vähemmän tuhoisilla hoidoilla.

    Itselleni taideterapia ja musiikki oli hyvin tärkeä tapa pitää psyykeäni kasassa silloin kun asia oli minulle akuutti. Taide ja käsityöt ovat selviämismekanismi: siinä saadaan toisaalta annettua aivoille muuta ajateltavaa (selviämismekanismi 3) ja toisaalta myös luotua jotain sellaista konkreettista, mikä muistuttaa että "hei, minäkin olen olemassa".

    VastaaPoista
  12. Wanha Ämmä:

    Erittäin hyvä tiivistelmä. Tuon soisi leviävän laajemmallekin.

    Olen tosin vieläkin eri mieltä "oikeasta" transsukupuolisuudesta. Niin kauan kun emme voi luotettavasti mitata aivojen rakennetta on kaikki vain spekulaatiota. "Oikeasta" puhuminen voi myös olla vaarallista. Kukapa nyt haluaisi olla feikki ja tämä varmasti luo painetta. Porukka ehkä sivuuttaa omat epäilynsä, koska ei halua myöntää, että voisi olla "feikki".

    Se, mitä me VOIMME mitata, on se, että helpottaako sukupuolenvaihdoksen aloittaminen henkilön oloa. Voimme myös kehittää indikaattoreita todennäköisyyden mittaamiseksi. Ilmeisesti hoitostandardit ovat juuri tätä.

    Koska emme voi mitata "oikeutta" niin ei ole mielekästä puhua oikeista transsukupuolisista. On mielekästä puhua ihmisistä, jotka hyötyvät hoidoista ja ihmisistä, jotka eivät hyödy hoidoista. Minä hyödyin niistä. Mielenterveyteni parani ilmiselvästi ja pidin ja pidän yhä muutoksista kehossani. En halua muuttaa kehoani takaisin sellaiseksi kuin se oli ennen hoitoja.

    Sinun aikanasi keskusteluilmapiiri on ilmiselvästi ollut hyvin terve ja asiallinen. Jokaisen pitäisi tietää pieleenmenneistä tapauksista ja käydä läpi epäilyt. Myös tuo real life test on hyvin tärkeä, kuten sanoit. Minusta näyttää siltä, että monet peruuttajat ovat lintsanneet siitä, sillä he ovat usein vaihtaneet takaisin jo 1-3 vuoden päästä ja menneet ensimmäiseen leikkaukseen jo hoidon alkuvaiheessa. Heidän yleistä mielenterveyttään ei myöskään ole tutkittu, vaan ovat saaneet hormonit vain pyytämällä niitä.

    On myös huomattava, että moni peruuttaja on kuvannut, että hormonien aloitus tuntui euforiselta. Mutta euforia loppui nopeaan ja hormonien lopetus tuntui hyvältä.

    Meidän pitäisi saada käännettyä keskusteluilmapiiri takaisin sellaiseksi mitä se oli sinun aikanasi.

    VastaaPoista
  13. Moi vielä Sametti! Väännä nyt mulle rautalankaa. Pimitettiinkö sulta nuo tiedot riskeistä ja tyytymättömien osuudesta? Kehotettiinko olemaan hakematta tietoa itse? Oliko transaktivistit toiselleet sua hoitaneelle henkilöstölle ja painostaneet heitä pimittämään sulta tietoa? Vai mistä siinä oli kyse?

    Mä vaan ihmettelen että kun ihan helposti löysin tuon Transseksuaalien hoito-ohjeen netistä www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo93871.pdf ja siihen on linkki noissa uudemmissakin transsukupuolisuuden hoitoon liittyvissä liittyvissä artikkeleissa. Ei tarvi miettiä mitään ulkomaisia hoitosuosituksia kun on nää kotimaiset. Mä aidosti luulin, että kaikki hoitoa saaneet tai hoitoon hakeutumista miettivät löytäisivät nää ohjeistukset helposti kun mäkin löysin ne ihan heti. Siellä painotetaan näitä riskejä ja ettei saa luoda epärealistisia odotuksia ja että osa kumminkin on tyytymättömiä ja vielä pienempi osa katuu. Ja sä sanot, ettet tiennyt näistä asioista mitään eikä niistä sulle kerrottu. Mutta et toisaalta sano suoraankaan, että miten kaikki noi mun kysymät asia oikein meni.

    VastaaPoista
  14. Wanha Ämmä4.11.2016 22.18

    "Kun menet leikkaukseen, on parasta olla satavarma siitä, että todella olet TS. Jos et ole sitä ennen leikkausta, olet taatusti sellainen sen jälkeen."

    Näissä sanoissa on niin, niin paljon totuutta, ja ikävä kyllä muistan omalta ajaltani silloisesta Internetistä kaksi pieleenmennyttä tapausta. Vieläpä niin, että molemmat ylläpitivät TS-aiheisia sivustoja ja olivat melko aktiivisia amerikkalaisessa TS-skenessä.

    Toinen päätyi puoli vuotta leikkauksensa jälkeen pipolaan. Kuulin jälkeenpäin, että hän oli lintsannut RLT:ssä ja oikonut mutkissa. Vaikka hän todennäköisesti onkin ollut aito TS, niin hän meni aivan liian kepein eväin leikkaukseen. Hän lisäksi halusi katkaista kaikki siteensä menneisyyteen niin perusteellisesti, että hän vaihtoi myös sukunimeään ja keksi itselleen menneisyyden. Tämä ei ole kenellekään suositeltavaa.

    Toinen taas huomasi istuvansa aarrearkun päällä. Hän oli alunperin IT-asiantuntija, mutta hänellä oli hyvin epävakaa psyyke, ja hän post-opina ryhtyi prostituoiduksi. Ei hyvä. Hän(kin) oli aito TS, mutta häneltä kesti liki kymmenen vuotta tulla sinuiksi itsensä, sukupuolensa ja seksuaalisuutensa kanssa.

    Eli kiirehtiminen ja mutkien oikominen ei kannata. Siitä koituu vain vahinkoa itselle.

    VastaaPoista
  15. Wanha Ämmä4.11.2016 23.03

    Olen miettinyt sitä, miksi TS:n täysipäisyyden voi helposti havaita hänen nimestään: eli miksi ihminen, jolla on jokin tavallinen tai tavanomainen uusi nimi, on todennäköisesti täysipäinen kun taas sellainen TS, jolla on omanlaatuinen tai erikoinen nimi, on todennäköisesti kilari, ja mitkä ovat syyt sen takana.

    Nimi on osa ihmisen persoonallisuutta. Ihmisen nimi heijastaa hänen persoonaansa, hänen identiteettiään, hänen sosiaalisuuttaan ja se on samalla signaali ulospäin. Jos TS valitsee sellaisen uuden nimen, joka on tavanomainen tai yleinen hänen omassa ikäluokassaan, se on merkki siitä, että hän identifioituu heihin. Se on myös samalla signaali siitä, että hän haluaa olla samanlainen kuin toiset ja integroitua heihin. Nimen signaali on "Katsokaa, olen kuten te, haluan olla samanlainen, hyväksykää minut joukkoonne". Tämä ei tarkoita laumasieluisuutta tai persoonattomuutta, vaan halua integroitua valtaväestöön.

    Jos taas TS:llä on erikoinen tai persoonallinen nimi, se antaa päinvastaisen signaalin. Se merkitsee erikoisuudentavoittelua ja halua erottautua ja pahimmillaan eristäytyä muista. "Katsokaa, minä en ole kuten te, minä en hyväksy teitä ja teidän maailmaanne, minä haluan olla erilainen, en jaa teidän arvojanne, suksikaa kuuseen". Tällainen mentaliteetti ilmentää asosiaalisuutta, halua olla erilainen ja olla integroitumatta. Ikävä kyllä tällaisella mentaliteetilla voi saada pahan takapotkun.

    Huomasin myös, että yhteiskunnan eri kerroksissa on tapana antaa lapsille nimiä eri perustein. Yläluokassa etunimet valitaan nimien merkityksen tai suvun perinteiden mukaan. Keskiluokassa annetaan nimiä sukulaisten mukaan ja nimet usein seuraavat sukupolvesta toiseen. Työväenluokassa annetaan usein sukupolvelle tunnusomaisia muotinimiä. Mutta alaluokassa annetaan "erikoisia" nimiä: TV-sarjojen mukaan, pop-tähtien mukaan, urheilijoiden mukaan. Jos lapsella on nimenä Brooke tai Ridge, niin hän todennäköisesti on white trashia. Ja ikävä kyllä mielenterveysongelmat ovat sitä yleisempiä, mitä alemmas yhteiskunnan sosiaalikerroksissa mennään. Sama pätee TS:iin: liian persoonallinen tai erikoinen nimi kertoo sekaisin olevasta psyykestä.

    Minulla itselläni nimenvalinta oli helppo. Kysyin vanhemmiltani, minkä nimen he olisivat antaneet minulle, jos olisin syntynyt tyttönä. Se oli varsin tavallinen ikäluokkani tytön nimi, mutta pidin siitä. Ennenkaikkea se ei ollut liian persoonallinen, ja sillä on kaunis merkitys.

    Itse antaisin kolme ohjetta uuden nimen valintaan. Ensimmäinen on että muuta oma nimesi maskuliiniseksi tai feminiiniseksi, jos sille on maskuliini/feminiinimuoto. Hannu-Hanna, Kalle-Karoliina, Johannes-Johanna, Petri-Petra tms. Tämä on aina varma valinta.

    Toinen ohje on, että kysy vanhemmiltasi, minkä nimen he olisivat antaneet, jos olisit syntynyt poikana/tyttönä. Tässä on vielä se etu, että se luo entistä kiinteämmän siteen omiin vanhempiin ja sukulaisiin, ja sen tärkeyttä ei voi painottaa liiaksi.

    Kolmas ohje on se, että mieti nimesi merkitystä, ja valitse sellainen nimi, minkä merkityksen koet tärkeäksi. Useimmat etunimemme ovat, jos eivät suomea, niin kreikkaa, latinaa tai hepreaa. Netistä selviää nopeasti etunimen merkitys.

    VastaaPoista
  16. Pimitettiinkö sulta nuo tiedot riskeistä ja tyytymättömien osuudesta? Kehotettiinko olemaan hakematta tietoa itse? Oliko transaktivistit toiselleet sua hoitaneelle henkilöstölle ja painostaneet heitä pimittämään sulta tietoa? Vai mistä siinä oli kyse?

    En ole nähnyt tuota linkkaamaasi artikkelia koskaan aikaisemmin. En osaa sanoa, miksi. Minä kyllä googlailin aikoinaan todella paljon ja löysin paljon suomenkielisiä sivuja (en aikoinaan lukenut ollenkaan ulkomaisia sivuja), mutta juuri tuota artikkelia en ole nähnyt, eikä sitä näytetty minulle transklinikalla.

    En osaa sanoa "pimityksestä". Kuten sanoin, transklinikalla ei kertaakaan otettu tässä tekstissä mainitsemiani asioita puheeksi. Minua ei valaistu katumis- ja peruutustapauksista. Minulle ainoastaan sanottiin useaan kertaan, että katumistapaukset ovat erittäin harvinaisia.

    Minua ei kielletty hakemasta tietoa itse. Miksi minun olisi pitänyt osata hakea tietoa peruutustapauksista? Se oli aihe, jonka olemassaolosta en tiennyt. Minusta transklinikan pitäisi keskustella tästä potilaan kanssa.

    En tiedä, miksi se meni näin. Näin jälkeenpäin peruutustapauksista tietoisena vaan ihmettelen, että miksi näin tärkeä aihe sivuutettiin kokonaan.

    Kuulemani mukaan transaktivistit painostavat transklinikkaa. Transaktivistit ajavat itsemääräämisoikeutta ja transtutkimusten lopettamista. Olen kuullut, että tutkimusjaksot ovat nykyään paljon lyhyempiä kuin aiemmin ja osa ihmisistä väittää lukeneensa netistä, että mitä klinikalla pitää sanoa, jotta saa diagnoosin nopeasti. Tämähän on aivan selvä merkki siitä, että klinikalla ei tutkita tarpeeksi tarkasti ja seulaa on höllätty. Tämä tosin varmasti johtuu myös osittain resurssien puutteesta. Hoitohenkilökunnasta on klinikalla pulaa. Tämä varmaan kielii siitä, että transklinikkaa ja transtutkimuksia ei pidetä niin kovin tärkeinä, joten sinne ohjataan vähemmän resursseja.

    Olen miettinyt, että pitäisi tarkistaa tämä kaikki suoraan klinikalta. Onkohan sieltä vaikeaa saada haastattelua?

    VastaaPoista
  17. Nimi on osa ihmisen persoonallisuutta. Ihmisen nimi heijastaa hänen persoonaansa, hänen identiteettiään, hänen sosiaalisuuttaan ja se on samalla signaali ulospäin. Jos TS valitsee sellaisen uuden nimen, joka on tavanomainen tai yleinen hänen omassa ikäluokassaan, se on merkki siitä, että hän identifioituu heihin.

    Erittäin hyvä analyysi.

    VastaaPoista
  18. Moi! Okei, sulle siis useaan otteeseen kerrottiin että katujia on olemassa. Mä sain sun teksteistä sen käsityksen että sulle ei kerrottu tämmöisen ilmiön olemassaolosta ollenkaan eli että jätettiin kertomatta. Ei se nyt sitten niin ollutkaan. Kyllä mä sen ymmärrän että kerrotaan yleisellä tasolla että osa katuu ja että se on erittäin harvinaista, jos niin kerran Suomessa on. Mitä muuta hoitoa antavat lääkärit voisivat sanoa? Eihän niille kuulu antaa jotain amerikkalaisten blogityyppien tietoja kun eivät ole Amerikassa antamassa hoitojakaan. Eikä muutenkaan potilaiden asioista kerrota muille. Eli nyt mä en oikein tajua, mihin oot tyytymätön kun sulle on kuitenkin moneen kertaan tehty selväksi että on myös niitä, jotka katuvat hoitoihin ryhtymistään.

    Oli tästä munkin kommentoinnista ainakin se hyöty että säkin tulit nyt tietoiseksi näistä kotimaisista hoitosuosituksista. Mun täytyy sanoa että ne vaikuttaa asialliselta ja siinä oli just sitä tietoa, jota säkin peräänkuulutit. Oli tietoa katuvien ja tyytymättömien määristä ja painotettiin hoitoon liittyviä riskejä ja velvollisuutta kertoa niistä potilaalle.


    VastaaPoista
  19. Niin siis.

    Minulle sanottiin "katujat ovat erittäin harvinaisia". Näillä sanoilla. Mutta ei yhtään tämän enempää.

    Ei mitään tarkempaa tietoa siitä, että maailmalla on oikeasti ihmisiä, jotka ovat halunneet vaihtaa takaisin. Ja miksi he ovat halunneet vaihtaa takaisin. Voisinko minä mahdollisesta haluta vaihtaa takaisin? Ei mitään puhetta siitä, että tietyt häiriöt voivat aiheuttaa sukupuolidysforiaa (kuten trauma ja dissosiaatio). Ei mitään pohdintaa siitä, että voisiko minulla olla sukupuoleen liittyviä traumoja tai dissosiaatiota. Ei mitään keskustelua tai tarkempaa tietoa koko tähän aiheeseen liittyen.

    Uskon, että hoitohenkilökunta on varmasti ollut tietoinen hoitostandardeista, traumasta, dissosiaatiosta, peruuttajista ja katujista. Varsinkin, kun minua hoitanut psykiatri oli Veronica Pimenoff, joka on Suomessa transsukupuolisten hoidon uranuurtaja. He kyllä tietävät kaiken tarvittavan. Mutta miksi näistä ei potilaan kanssa keskustella, niin en tiedä.

    VastaaPoista
  20. Wanha Ämmä5.11.2016 11.10

    Transyhteisöstä vielä. Transsukupuolisten yhteisö koostuu pääasiassa pre-opeista ja heiltä saa vertaistukea, mutta heihin ei kannata identifioitua. Transyhteisöä dominoivat voimakasluonteiset ja kovaääniset persoonallisuudet, jotka usein ovat hyvin rikkinäinen ja joilla on suoraansanoen outo identiteetti.

    Transsukupuolisuuteen kannattaa suhtautua niinkuin mihin tahansa krooniseen sairauteen: allergiaan, diabetekseen, keliakiaan tms. Ikävä riesa, mutta hoidettavissa oireettomaksi - eikä missään tapauksessa identiteetin aihe. Siksi en ymmärrä ihmisiä, jotka ottavat transsukupuolisuuden identiteettinsä pohjaksi. Itse olen seksuaaliselta suuntautumiseltani bi, mutta se on minulle samalla tavalla pelkkä attribuutti, ei identifioitumisen aihe. Minä identifioidun perheeseeni, sukuuni ja puolisoni sukuun, sekä ammattiini. Samalla tavalla kuin kuka tahansa normivirtanen.

    Omana aikanani TS:illä oli tapana hengata hetken aikaa transyhteisössä, saada sieltä apua ja henkistä tukea hätäänsä ja selvitäkseen pahimmasta, ja sen jälkeen hoidattaa itsensä ja vähin äänin hävitä valtaväestön sekaan, eikä heistä enää kuultu sen jälkeen. Aika moni on ihan tavallisissa hetero-naimisissa. Se kai se lienee tavoitekin: hankkia elämä. Sellaista ihmistä, joka post-opina jäi hengaamaan transyhteisöön, katsottiin että hän on joko järjestöaktiivi tai sitten hänellä ei kaikki mennyt ihan putkeen.

    Kun asia oli minulle akuutti, uutta tulokasta oli tapana tervehtiä kysymyksellä No kuinka monta kertaa olet yrittänyt itsaria? Tyly kysymys, mutta se erotti jyvät akanoista. Jos tulokas vastasi vakavalla naamalla ja luku oli suurempi kuin 1, niin tällöin tulokas erittäin todennäköisesti oli tosissaan. Jos hän vastasi vaivautuneesti ja luku oli 1 tai 0, hän saattoi olla tosissaan ja kaipasi lisäselvitystä. Mutta jos hän meni hämilleen tai jauhot suuhun, niin hän todennäköisesti ei tiennyt mitä hän oli tekemässä. Sukupuolidysforia ei ole leikin aihe, mutta musta huumori on tapa selvittää, kuinka tosissaan ihminen oli.

    Toinen, vähän julma, tapa oli näyttää hänelle leikkausvideo genitaalirempasta. Jos hän katseli kiinnostuneena ja teki kysymyksiä, hän oli vakavissaan. Jos hän katseli vaivautuneena ja kiemurteli, hän todennäköisesti oli epävarma. Mutta jos hän selkeästi tunsi olonsa epämukavaksi, hän todennäköisesti ei ollut TS.

    Niin julmaa kuin tällainen hevosenleikki olikin, siinä oli totta toinen puoli. Me suhtauduimme asiaan vakavasti, ja me katsoimme, että jos tällainen irvokkuus saa edes yhdenkin itsestään epävarman ihmisen etsimään jotain muuta ratkaisua tai hoitoa tilanteelleen, niin se on aina parempi kuin mennä leikkaukseen. 1970-luvun villit vuodet ja 1980-luvun natsittaminen olivat tuolloin vielä tuoreessa muistissa.

    Itse olen neuvonut jokaista joka on tullut kysymään minulta neuvoa, että "Älä." On aina mielekkäämpää koettaa löytää jokin pienemmän riesan tie. Sellainen, jossa ei tarvitse tehdä sosiaalista muutosta, muokata kehoaan ja syödä hormoneja. Ryhdy sukupuolenvaihdokseen vain silloin, kun mikään muu ei kertakaikkiaan auta. Tee läpikotainen itsetutkiskelu, läpikotainen introspektio, ota selvää itsestäsi kuka ja mikä todella olet, ja opi hyväksymään itsesi. Käy läpi kaikki muut ratkaisumallit. Mutta jos vielä silloinkin tuntuu, että olet TS, niin hankkiudu tutkimuksiin, sillä ei tämä ainakaan iän myötä helpota.

    Tähän voisi lisätä vielä, että tämä muutosprosessi ei ole kujanjuoksu vaan löytöretki. Sen aikana on tarkoitus löytää itsensä, oppia elämään uudessa sukupuolessa ja kasvaa siihen. Arkielämäkoe on paljon enemmän Real Life kuin Test, ja mitä perusteellisemmin sen tekee, sen parempi on myös ennuste, eli mieluummin liian pitkään kuin liian vähän aikaa. Jos arkielämäkokeen käsittää jonain estekilpailuna, josta pitää vain päästä läpi, niin siinä tekee vain vahingon itselleen.

    VastaaPoista
  21. Ehkä tässä on sit jotain, mitä mä en tajua. Sulle kerrottiin useaan kertaan että katujia on. Mä ymmärrän sen tarkoittavan että on ihmisiä, jotka ovat halunneet vaihtaa takaisin. Kun hoitoa on annettu Suomen käytöntöjen mukaan, on katujien määrä sitten ollut erittäin alhainen. Sun hoitohenkilökunta ei voi tietää niiden Amerikan katujien hoitohistoriaa, onko hoitoa annettu asianmukaisin perustein tai että onko tehty hoitovirheitä. Tai ylipäätään mitään niistä ihmisistä. Okei, sä moitit nyt Suomen hoitokäytäntöjä, koska Amerikassa on katujia ja sua hoitanut tiimi ei ole kertonut sulle niiden ihmisten hoitoasioista.

    Sulle on ilmeisesti tehty diagnostinen selvittely, jossa "pyrittiin sulkemaan pois psykiatriset sairaudet, jotka voivat aiheuttaa sukupuolenvaihtohalua". Ei kai niistä sairauksista tai tiloista potilaan kanssa keskustellakaan vaan psykiatri selvittää, onko jokin muu hoitoa vaativa sairaus tai tila, joka estäisi hoidot. Nyt sä moitit Suomessa tehtäviä diagnostisia selvittelyjä puutteellisiksi tai huonosti hoidetuiksi, koska Amerikassa on katujia, jotka ovat tehneet itselleen ?? trauma- tai dissosiaatiodiagnoosin. Näitä juttuja mä nyt nyt oikein tajua mut älä ota siitä paineita, ei mun tarvikaan.

    VastaaPoista
  22. Minusta olisi tärkeää, että potilas ohjataan itse aktiivisesti miettimään näitä tässä tekstissä mainittuja seikkoja. Juuri sitä näin jälkikäteen katsottuna jäin itse kaipaamaan.

    Se, että tässä on mainittu lähinnä amerikkalaisia ihmisiä (osaan suomen lisäksi vain englantia) ei tarkoita, etteikö näitä asioita esiintyisi tai voisi esiintyä Amerikan ulkopuolella.

    VastaaPoista
  23. Suomen hoitosuosituksissa on laajat psykiatriset diagnostiikat, tosielämän kokeet jne. joiden tarkoituksena on varmistaa että hoitoa annetaan oikein perustein. En mä usko että missään hoidossa tai diagnostiikassa idea on että potilas laitetaan tekemään diagnoosia itse itselleen. Ei kai se oikein toimisi jos potilas pistettäisiin funtsimaan onko hänellä se tai tämä psykiatrinen tila/sairaus. Se on hoitoa antavan tahon vastuulla. Missä tahansa hoidossa keskitytään onnistuneen lopputuloksen varmistamiseen eikä laiteta potilasta miettimään etukäteen mikä diagnoosi on jäänyt tekemättä jos hän katuu hoitojensa aloittamista.

    Okei, sä et tunne lainkaan Suomen hoitosuosituksia mutta niissä tosiaan sanotaan noiden edellä olevien lainausten lisäksi mm. seuraavaa:

    Psykiatri tekee normaalin yksityiskohtaisen psykiatrisen haastattelun lisäksi strukturoidut diagnostiset haastattelut (SCID I ja SCID II) ja oirekyselyn (SCL-90). Erikoissairaanhoitaja kartoittaa tiheillä käynneillä potilaan elämäntilannetta
    sekä informoi ja tukee häntä. Psykologi tekee kliinisen haastattelun ohella laajan
    persoonallisuustutkimuksen ja laajan kognitiivisen suorituskyvyn kartoituksen. Tutkimukseen on varattava riittävästi aikaa, jotta potilaan tilanteesta,
    persoonallisuudesta ja muusta psykiatrisesta problematiikasta saadaan seurannassa realistinen kuva ja tulevia hoitovaihtoehtoja voidaan turvallisesti arvioida. Potilasta informoidaan alusta asti erilaisista hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Osa potilaista ei halua biologisia ja juridisia toimenpiteitä, osalle riittää etunimen vaihto, osa haluaa hormonihoidon muttei leikkauksia, ja osa haluaa "koko paketin" eli hormonihoidon, oikeudellisen sukupuolenkorjauksen ja kaikki mahdolliset leikkaukset.

    Mut hei, tsemppiä sulle ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  24. Wanha Ämmä5.11.2016 14.37

    Törmäsin vuosien takaa erääseen silloiseen nettituttuuni, nimeltään Perette Barella, joka teki oman muutoksensa 1992-1994 ja oli tuolloin 24-vuotias. Hänen sivustonsa löytyy täältä: http://perette.barella.org/index.html.

    Hän pohtii aika hyvin omaa transsukupuolisuuttaan täällä: http://perette.barella.org/Social/on-queer-and-trans.html Hän tutkii ja pohtii aika hyvin omaa tilannettaan 20-jotain vuoden jälkeen siellä. Sillä tuotahan se on. Itse en allekirjoita aivan kaikkea mitä Perette kirjoittaa, mutta hyvin paljon.

    Todettakoon, että Perettellä oma prosessi oli kertakaikkiaan hengen pelastamista. Hänellä dysforia oli äitynyt itsemurhayritysten asteelle. Mitä nuorempana tämä juttu puhkeaa, sitä nopeammin se pahenee. Mutta hänen kertomuksensa on rohkaiseva.

    VastaaPoista
  25. Perettellä on kiintoisia pointteja. Erityisesti tuo, mitä hän sanoo identiteetistä ja että mediassa on henkilöitä, joilla sukupuolenvaihdos on joko käynnissä tai tapahtunut hiljattain.

    On totta, että sukupuolen vaihtaminen on uusi matka omaan sukupuoleen. Uuteen sukupuoleen kasvetaan ja vasta vuosien jälkeen ymmärtää, että millainen mies tai nainen on. Itselläni matka alkoi lähes viisi vuotta sitten ja vasta nyt alan olla selvillä siitä, että millainen mies olen tai en ole. Juuri tässä narahtavat ne, keiden ei pitäisi vaihdokseen ryhtyä. Muutos ei tunnukaan heistä hyvältä ja he hämmentyvät vain lisää. Hormonien käytön lopettaminen tuntuu heistä hyvältä.

    VastaaPoista
  26. Wanha Ämmä5.11.2016 23.41

    Mielestäni on tärkeä erottaa toisistaan katujat ja keskeyttäjät. Katujat (regretters) ovat heitä, jotka vetävät prosessin läpi ja jälkeenpäin katuvat mitä tuli tehtyä - ja pahimmillaan peruuttavat (detransitioners) kuten Walt Heyer. Keskeyttäjät puolestaan huomaavat kesken muutoksensa että tämä juttu ei ole heitä varten ja luopuvat leikistä ennen kuin mitään peruuttamatonta on tapahtunut.

    Suomessa systeemi on toiminut suunnilleen hyvin. En tiedä ketään suomalaista katujaa, vaikka tiedän monta joilla leikkauksen lopputulos on ollut kyseenalainen ja jota on jouduttu paikkailemaan jälkeenpäin. Tiedossani on muutama keskeyttäjä. Kun asia oli itselleni akuutti, kysyin omalääkäriltäni, kuinka monen hän on tiennyt keskeyttäneen Suomessa. Hän vastasi, että ei kovin monta, ja yleensä he itsekin ovat lopulta ymmärtäneet asian.

    Kun itse aloitin tutkimukset, olin jo tehnyt sosiaalisen sukupuolenvaihdoksen ja alkanut elää naisena. [Miehen nimellä, hetulla ja papereilla.] Minulla dysforia oli pahentunut jo niin pahaksi, etten enää kertakaikkiaan kestänyt. Lääkäri toisaalta ei ollut mielissään että olin ottanut varaslähdön, mutta myös tyytyväinen että se oli helpottanut tilaani.

    Itse tutkimukset olivat aika lailla läpihuutojuttu, ehkä kromosomipoikkeamani takia ja siksi, että olin aloittanut RLT:n jo ennen tutkimuksia eivätkä hormonit aiheuttaneet tilan huononemista vaan päinvastoin. Kysyin omahoitajaltani, että mitä muuta tämä voisi olla? Minulla on vaativan persoonallisuuden sivudiagnoosi, ja hän epäili, että kyseessä voisi olla "äärimmäinen halu hallita tahdonvoimalla omaa sukupuolta ja seksuaalisuutta", mutta hän totesi ettei hän uskonut siihen, vaan piti transsukupuolisuutta todennäköisempänä.

    Mutta on aina parempi keskeyttää kuin katua. Transsukupuolisuuden diagnoosihan tehdään erotusdiagnoosina. Tästä syystä kaikki muut mahdollisuudet ja selitysmallit tulisi aina käydä läpi ensin sillä ne ovat se pienemmän riesan tie ja transsukupuolisuuteen päätyä vain silloin, jos mikään muu ei kertakaikkiaan toimi.

    Tämä on prosessi, joka ei ikinä tule valmiiksi. Omaan sukupuoleen kasvaminen kestää monta vuotta, eikä se tapahdu arkielämäkokeen aikana eikä vielä leikkauksessakaan, vaan jatkuu sen jälkeen. Perette totesi aivan saman. Mutta on piste, jossa transihmiseltä lopulta putoaa se "trans"-määre pois, ja jää jäljelle vain nainen tai mies.

    Tästä syystä myös ne, jotka opettelevat vuorosanat ulkoa ja etsivät etukäteen vastauksia "mitä lääkärille pitää sanoa" että saisi TS-diagnoosin, pettävät vain itseään. He tekevät itselleen vahingon. Omaa itseään ei voi pettää, ja on aina helpompi viheltää Ria Cooperin tavoin peli kesken ennen leikkausta kuin mennä sinne väkisin.

    VastaaPoista
  27. Wanha Ämmä6.11.2016 12.04

    Lisäisin vielä, että parhaimmin sukupuolenvaihdoksesta selviävät ne, jotka ovat psyykkisesti ehjiä prosessin aloittaessaan ja joiden ainoa ongelma on sukupolidysforia, toisin sanoen ne, joilla ei ole mitään muita psyyken ongelmia. Perette Barella itse myöntää, että hän rynnisti vähän turhan nopeasti oman prosessinsa läpi (1992-1994), ja hän löysi oman sukupuolisuutensa ja seksuaalisuutensa vasta 2000-luvun taitteessa, eli vaikka hän itse aidosti onkin TS, omaan sukupuoleen kasvu kesti vuosia.

    Ennen muutokseen ryhtymistä kannattaa sortata kaikki tuntemukset läpi ja miettiä kaikki muut ratkaisukeinot läpi. Walt Heyer itse sanoo, että hän oli tehnyt oman esitutkimuksensa huonosti ja että hänen hoitajansa oli "puhunut hänet ympäri" sukupuolenvaihdokseen. Ei näin!

    Perette kirjoittaa tuon itsetutkiskelun ja itsensä löytämisen tärkeydestä. Today’s freedom to explore and implement gender in one’s own way means more Transpeople will find their way to the right gender, with less risk of sex change regret. Eli hoitostandardien puitteissa on täysin mahdollista sekä tutkia omaa sukupuolituntemustaan että kokeilla eri rooleissa ilman, että joutuisi pakottamaan itsensä johonkin tiettyyn muottiin. Ja on muistettava myös: teet tämän vain itsesi vuoksi. Et kenenkään muun. Älä ikinä kuuntele ketään sellaista, joka yrittää sanella sinulle, että olet TS. Päinvastoin, juokse silloin ja lujaa! Transyhteisössä saattaa toisinaan olla aivan uskomattoman luja toverikuri.

    Yleensäkin ottaen tutkimuksiin kannattaa mennä mieluummin sillä ajatuksella, että haluaa löytää selityksen omalle dysforialleen, olipa tuo selitys mikä tahansa - ja saada siihen asianmukaista hoitoa, kuin että olla satavarma omasta transsukupuolisuudestaan. Transsukupuolisuus ei ole mikään upea juttu. Siitä hengissä selviäminen on, mutta se ei myöskään ole ylpeilyn aihe sen enempää kuin diabeteksen hoitaminen oireettomaksi.

    On paljon todennäköisempää, että ihminen on lesbo jolla on vaurioitunut käsitys naiseudesta kuin että hän olisi transmies. Samoin on paljon todennäköisempää, että ihminen on femme mies kuin transnainen. Mielestäni on paljon mielekkäämpää etsiä jokin sellainen rooli oman biologisen sukupuolen sisällä, jossa pystyy elämään, kuin lähteä suinpäin vaihtamaan fenotyyppiään. Itse toki antaisin mitä vain, jos minulla olisi kohtu ja munasarjat ja olisin valmis kärsimään vaikka kuinka kivuliaat kuukautiset, jos minulla olisi edes mahdollisuus tulla äidiksi. Mutta kun ei niin ei.

    Kävin itse leikkauksessa ulkomailla, ja vaikka minulla oli Suomesta paperit ja lääkärin lausunto ja lähete, minut leikanneella kirurgilla oli tapana, että hän vielä itse yhden päivän ajan tutki minut, ja myös ulkomainen psykiatri haastatteli minut, varmistuakseen että todella tiesin mitä olin tekemässä ja olin vakavissani. Ennen leikkausta hän vielä kysyi varmistukseksi, että olenko aivan varma että haluan tämän kaiken ja että enhän ole muuttanut mieltäni. Vastasin, että en ole muuttanut, ja kyllä haluan. Tämän varmistumisen pitäisi kuulua jokaisen kirurgin rutiineihin.

    VastaaPoista
  28. Wanha Ämmä6.11.2016 16.51

    Vielä yksi juttu tuli mieleen. Jos todella olet transsukupuolinen, niin ennen sukupuolenvaihdosta sinun tulee olla täsmälleen sujut oman biologisen sukupuolesi ja sen sukupuoliroolin kanssa jos aiot onnistua. Ainoa hyväksyttävä syy on mahdottomuus enää elää siinä. Minä itse yritin elää miehenä vaikka hampaat irvessä, lopulta kykenemättä siihen enää.

    Blogi-isäntämme listaamat esimerkit ovat olleet juuri sitä, ettei tätä asiaa ole tajuttu. Sukupuoli ei vaihtamalla parane, sanotaan, ja se tarkoittaa sitä, että jos et ole tyytyväinen joko biologiseen sukupuoleen tai kuvittelet, että sinusta tulisi jotenkin parempi, sosiaalisesti suositumpi, viehättävämpi tai mukavampi vastakkaisessa, niin metsäänhän se menee. Olet juuri täsmälleen samanlainen kuin ennen metamorfoosiasi, kaikkine ongelminesi ja pulminesi, ja nyt olet sitten vielä siihen päälle ihan oikeasti transsukupuolinen.

    Nuo kaikki katumus-, keskeytys- ja peruutustarinat kertovat siitä, että ihminen ei ole miettinyt asioitaan riittävästi ja tarpeeksi pitkälle. Erityisen traaginen oli tuon Third Way Transin kohtalo: hän vihasi miessukupuolta jouduttuaan toisten poikien terrorin kohteeksi, ja alkoi dissosioimaan itseään tytöksi, joka muuttui sitten eroottiseksi fantasiaksi. Hän lopulta kehitti vihasuhteen mieheyteen. Ja huonostihan siinä sitten kävi.

    Miesten maailma _on_ äärimmäisen kova ja brutaali, ja vain aniharvalla naisella on mitään hajua siitä lihamyllystä, jonka läpi pojat joutuvat jo pienestä pitäen menemään. Sosiaalinen ja henkinen väkivalta on paljon helpompaa kestää kuin fyysinen väkivalta ja jatkuva pahoinpidellyksi tulemisen pelko. Sikäli tytöillä ja naisilla _on_ paljon helpompaa. Mutta tilanne ei muutu sukupuolenvaihdoksen jälkeen: et muutu tytöksi vaikka kuinka vihaisit poikia ja pitäisit heitä petoina.

    Parhaimmin pärjäävät myös ne, kenellä on elämää jo ennestään, merkityksellisiä ihmissuhteita ja harrastuksia. Omana aikanani tunnettiin käsite "gender-ghetto" joka tarkoitti samanhenkisten ja samanmielisten porukkaa, joka suhtautui vihamielisesti ulkomaailmaan. Ghetto antaa turvaa ja suojelee, mutta samalla eristää. Ja tämä on tuhoisaa. Itselläni oli hyvä harrastus ennen omaa muutostani, ja olen jatkanut sen piirissä edelleenkin, aivan kuten Perette. Siksi se on omalle identiteetilleni ollut tärkeä.

    Katujia on hyvin vähän - noin 2-3% kaikista. Mutta yksikin katuja on liikaa. Jokainen katuja on pilalle mennyt elämä. He eivät ole mitään merkityksettömiä nimiä tai tekstejä Netissä, vaan aivan oikeita, lihaa ja verta olevia ihmisiä, ja jokainen katumus on tragedia. Siksi on olennaista, että kaikki vähääkään itsestään epävarmat saataisiin ohjattua muiden diagnoosien piiriin ennenkuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. On parempi samoin keskeyttää kuin katua. Siksi olen iloinen Ria Cooperin puolesta: hän keskeytti ajoissa.

    VastaaPoista
  29. Mt-ongelmaisten leimaamisesta aiemmin pohtinut anon vastaa:

    Mitäh, miten pääsit siihen että olisin vaatinut totuuden kieltämistä? Minkä "totuuden"? Se että sulla on jokin näkemys ei ole mikään totuus. :) outo hyppy kerrassaan, hyökkäys on paras puolustus?

    Mun on vaikea nähdä mieltä minkään poliittisen ryhmän ja mtongelmien yhteyksien spekuloimisen välillä... Ja ei sillä että mielenhäiriöt olisi hävettäviä. Ekaksi: Ongelmat on erilaisia. Kaikki ei näy, joku tyynen oloinen tyyppi voi olla masentunut. Tokaksi: Sun tulkinta ja havainnot ei tavoita kaikkea, vaan sen mitä ihmiset tahtoo näyttää ja kertoa muillekin kuin läheisille. Kolme: Tää valinta voi olla poliittisesti motivoitu, halua häivyttää häpeää. Näin se mitä havainnoit voi olla se, kuinka valmiita ihmiset on kertomaan ongelmistaan. Tää on spekulaatiota, kyllä... Mutta yksi tapa lähestyä sun kokemuksia. Ainakin itse olen törmännyt todella erilaisiin avoimuuden asteisiin. Näen et vaikka Kankare on rohkea ja antaa monelle voimaa... Ja just siksi on surkeeta että haluat käyttää mtongelmia leimakirveenä. Väitän että moni voisi paremmin jos häpeä vähenisi. Tän takia en niele sitä et sun vassari/transaktivisti-antipatiasi estää miettimästä tätä.

    VastaaPoista
  30. Kannattaa huomioida, että vaikka katujia tai peruuttajia vaikuttaa olevan paljon, heitä on silti prosentuaalisesti hyvin vähän. Transsukupuolisia on esim. euroopassa maltillisinkin arvioin satoja tuhansia. Suomessa tutkimukset suojelevat sitä, että kuka tahansa ei pääse hoitoihin, joten meillä heitä voi olla vielä sitäkin vähemmän verrattuna maihin, joissa prosessi on vain rahakysymys.

    Toisekseen homouskaan ei ole asia, jota ollaan tai ei olla. On lukuisia tapauksia, joissa yksilön seksuaalisuus on muuttunut yllättäen. Joskus jopa pään lyönnin seurauksena.

    "Born this way" tuskin pitää ihan niin yksioikoisesti paikkaansa sen enempää homouden kuin transasioidenkaan suhteen, vaikka aivoissa voikin olla näihin altistavia ominaisuuksia jo valmiina.

    VastaaPoista
  31. Tätä blogiasi on todella mieltä avartavaa lukea.

    Mieleeni tulee väkisin, olisikohan hyvä idea erottaa toisistaan transsukupuolisuus ja sukupuoli-identiteetinhäiriö ihan lääketieteen tasolla. Ensimmäinen on vain yksi mahdollinen aiheuttaja jälkimmäiselle, kun muihin mahdollisiin lukeutuu kaikenlaisia kompleksisia psyykkisiä rakennelmia, joista tässä kirjoititkin dysforian aiheuttajina, ihmisillä jotka eivät oikeasti ole ts.

    Merkittävästi elämää vaikeuttaviin sukupuoli-identiteetin häiriöihin voitaisiin tarjota muunlaisia hoitoja, kuin niitä fyysisiä. Siis ihan päämäränä hoitaa näitä häiriöitä, eikä minään seulana, joka jättää sinut kaiken sukupuoliristiriitoihin perehtyneen psyykkisen avun ulkopuolelle, osoittaessaan ettet ole varsinaisesti transsukupuolinen.
    En tiedä kuinka hyvin tällainen järjestelmä käytännössä palvelisi tarkoitustaan, mutta jos näitä mt-ongelmaisia ei-ts sukupuolidysforikkoja kerran erityisesti nuorissa on niin merkittävästi, voisi tällaisen järjestelmän kuvitella tuovan apua, ja ehkäisevän vanhingollisia ja tarpeettomia fyysisiä hoitoja.

    Minä taisinkin kesällä jo kirjoittaa jotain elämäntarinaani jonkin postauksesi kommentteihin, mutta sanottakoon, että itse elän tilassa, jota ehkä voisi jonkinlaiseksi sukupuoli-identiteetin häiriöksi nimittää. Kehodysforiaa en ole kokenut koskaan, mutta epämääräisen, elämän mittaisen psyykkisen/psykososiaalisen sukupuolikriisin kyllä. Ja olen nyt 21v. Tässä ei ole ainakaan auttanut, että kaikkien tietolähteiden mukaan voin joko olla a) jonkinsortin trans, b) ihan vaan nainen, joka tarkoittaa sitä, että minun tulee _kokea_ jotenkin olevani nainen. Kun en vittu koe kuin vahvaa samaistumista miehiin, eli jäljelle jää transvaihtoehto? Tiedän nyt varmuudella etten ole transmies, mutta sitäkin vakavasti epäilleenä, minulla olisi ollut potentiaalia kuulua tuohon fyysistä hoitoa saaneiden ei-transsukupuolisten joukkoon. Olen diagnositu neuropoikkeava (asperger) ja melko pahasti mielenterveysongelmainen, joten tuo transsukupuolisuus selityksenä kaikenlaisiin ongelmiini ja outouksiini tuntui sen 16-vuotiaana löytäessäni varsin houkuttelevalta.

    Tunsin myös erään lesbo-naisen, joka kerran oli jo vakuuttunut transmieheydestään ja vääristä ruumiinosistaan, ja hakeutui tutkimuksiin, joissa onneksi todettiin näiden ajatusten taustalla olleen psykoosi.

    VastaaPoista
  32. Aleksi Vesala13.12.2016 23.20

    Pakko todeta, että eräältä tuttavaltani on aikoinaan kysytty aivokuvien tutkimisen yhteydessä, että onko hän transsukupuolinen. On siis ihan totta, että se voidaan todeta vain niidenkin avulla. Ja entä ne transsukupuoliset, jotka ovat vain onnellisia sukupuolenkorjauksesta? Okei, olen monimielenterveysongelmainen, mutta kaikki helpottui ja meni paremmaksi asioiden tajuamisen myötä. Minulla ei lapsuudessani ole traumoja, se on tutkittu jo kauan ennen kuin tajusin edes mitään omasta sukupuoli-identiteetistäni, elämäniloni on palannut ja olen jo nyt, ennen hormonien alottamista, huomattavasti itsevarmempi. En kiellä, etteikö näitä "peruuttajia" ole ja toisaalta taas, oletko tutkinut, miten tarkka tutkimusjakso - vai onko sitä laisinkaan - Atlantin toisella puolella on? Ja Suomessakin on suhteellisen helppo transhoitajille huijata olevansa kunnossa ja ei siellä asioita kysellä, jollei niitä itse oteta esiin. Minä olin avoin, minä olin antanut luvan päästä psyk. polin tietoihin ja puhuin asiasta itse, jolloin myös kyseltiin ja keskustelimme asiasta.

    (Ja omalla nimellä kirjoitan, koska itsekin toteat asiallisen keskustelun olevan kantava hedelmä, enkä halua piiloutua anonyymiuden taakse. Olen muutenkin erittäin ulkona kaapista ja jonkin verran myös puhun asiasta julkisesti, joten nimen paljastaminen on minulle aivan sama.)

    VastaaPoista
  33. Anonyymi:
    "Mieleeni tulee väkisin, olisikohan hyvä idea erottaa toisistaan transsukupuolisuus ja sukupuoli-identiteetinhäiriö ihan lääketieteen tasolla."

    Ne on erotettu lääketieteen tasolla. Meillä on diagnoosi F64.0 eli transsukupuolisuus, mutta myös F64.8 Muu sukupuoli-identiteetin häiriö, F64.2 Lapsuusajan sukupuoli-identiteetin häiriö ja F64.9 Määrittelemätön sukupuoli-identiteetin häiriö.


    Ongelma on siinä, että Suomessa näihin muihin häiriöihin ei saa apua kuin yleispsykiatrian puolella ja kuulemani mukaan osaaminen on siellä heikkoa.

    Voimia sinulle.

    Aleksi Vesala:
    "Pakko todeta, että eräältä tuttavaltani on aikoinaan kysytty aivokuvien tutkimisen yhteydessä, että onko hän transsukupuolinen. On siis ihan totta, että se voidaan todeta vain niidenkin avulla."

    Tällaisesta en ollutkaan kuullut. Kyllähän se kehitys kehittyy ja sellaista. Osaatko kertoa enemmän?

    Fakta on kuitenkin se, että transtutkimuksissa potilaita ei aivokuvata. Jos aivokuvista jotain voi nähdä, niin ihmettelen tosissani, että miksi ei kuvata.

    "---oletko tutkinut, miten tarkka tutkimusjakso - vai onko sitä laisinkaan - Atlantin toisella puolella on?"

    Tässä se pointti onkin. Tutkimusjaksoa ei ole. Voit vaan marssia psykologille ja yhden tapaamiskerran jälkeen saada lähetteen lääkärille, joka samantien kirjoittaa sinulle hormonireseptin. Syynä on se, että rapakon takana transaktivistit ovat saaneet purettua ns. portinvartioinnin eli transhoidot on vapautettu kaikille niitä haluaville.

    Nämä peruuttaja- ja katumistapaukset ovat juurikin todiste sen puolesta, että tutkimusjakso aivan ehdottomasti tarvitaan. Juuri tiukka seula on syy siihen, että Suomessa on katumistapauksia niin vähän.

    VastaaPoista
  34. Olet maailman parhaimpia bloggaajia mielestäni. En oikeastaan juuri muita seuraakaan kuin sinua ja paria muuta. :)

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.