keskiviikko 24. elokuuta 2016

Perheettömät perheet ja infantilismi

Päädyin jokin aika sitten kaverini kautta erääseen Internetin sinkkuryhmään, jolla on myös erittäin aktiivinen chätti. Olen seuraillut tätä chättiä päivittäin. Olen aika huolissani siitä, että mitä olen nähnyt.

Ryhmä on täynnä alle 30-vuotiaita yh-mammoja ja -pappoja. Moni heistä on vasta kahdenkympin alkupäässä. Osalla on lapsia usean eri kumppanin kanssa. Monella on jonkun tason mielenterveysongelma- tai päihdetaustaa. Mikäli olen rivien välistä lukenut oikein, niin lähes kaikilla lapsi on ollut vahinko.

En tiedä, miten yleistä tällainen todellisuudessa on, mutta tämänsuuntaista olen nähnyt useassa eri paikassa. Tällaiseen törmää hyvin usein itse asiassa. Ja vaikka henkilö ei olisikaan päihdetaustainen hyvin nuorena vahinkolapsen saanut, niin eronnut hän ainakin todella usein on. Kun katselen itseni ikäisiä tai vähän nuorempia, niin eronneet vanhemmat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Omat vanhempani eivät ole eronneet ja olen usein tuntenut itseni hyvin poikkeavaksi. Rikkinäinen perhetausta on HYVIN yleistä nykyään.

Itse asiassa, rikkinäisestä perheestä (eli oikeastaan ei-perheestä) on tullut uusi normaali. Ei voida enää edes puhua perheestä, vaan on ainoastaan irrallisia ihmisiä, joilla on lapsia sen ja sen kanssa, mutta jotka eivät ole lapsensa äidin tai isän kanssa suhteessa tai aina edes missään väleissä. Eivätkä he varsinkaan asu samassa osoitteessa.

Olen miettinyt, että miltähän mahtaa tuntua olla tällaisen perheettömän perheen lapsi. Tällaisella ei voi olla olematta jotakin syvää vaikutusta ihmisen psyykeen. Tunnen itse henkilökohtaisesti erään hyvin nuoren yh-mamman, jonka lapsen isä ei ole koskaan ollut kuvioissa mukana mitenkään ja kyseisen yh-mamman poikaystävät myös vaihtuvat todella tiuhaan ja hän muuttaa jopa muutaman kuukauden välein uuteen paikkaan uuden miehen kanssa asumaan. Tämän lisäksi hänellä on useita seksikumppaneita. Yhdessä vaiheessa lakkasin kokonaan kaveeraamasta tämän ihmisen kanssa, koska minua alkoi niin hirveästi ahdistaa hänen lapsensa puolesta. Viimeinen tikki minulle oli eräs ilta, kun tämä kyseinen yh-mamma sai hankittua kannabista ja kutsui useita kavereitaan sitä polttamaan. Minä olin yksi heistä. Hän laittoi pienen parivuotiaan lapsensa nukkumaan yksin pimeään huoneeseen ja laittoi oven kiinni. Sitten me "aikuiset" aloimme viettää iltaa. Parin tunnin kuluessa kaikki paitsi minä makoilivat kannabishuuruissa eri puolilla olohuoneen lattiaa. Minä mietin pääni sisällä: "Mitä helvettiä me oikein olemme tekemässä? Mitähän tuo lapsi mahtaa vanhempana ajatella siitä, kun hänet laitettiin yksin nukkumaan ja äiti poltti kukkaa kaveriensa kanssa koko yön?" Eikä muuten ollut ainoa ilta. Kyseinen yh-mamma on myös kova bilehile ja hänen lapsensa on jatkuvasti hoidossa milloin kenenkin luona (tutun tai ei-niin-tutun), jotta hän voi juosta ympäri Suomea ja Eurooppaa bilettämässä.

Vastaavaa näkee joka viikko myös mainitsemassani sinkkuryhmässä. Tämä on todella yleistä. Olen ihan oikeasti aika huolissani siitä, että millaisia aikuisia näistä lapsista kasvaa ja millainen tämä maailma on parinkymmenen vuoden päästä, kun suuret ikäluokat ovat kuolleet, minun vanhempieni ikäluokka on kuolemassa ja itse olen keski-ikäinen. Millaisia ovat näiden perheettömien perheiden lasten lapset? Eiväthän he tiedä perheestä mitään! He eivät tiedä mitään siitä, mitä eheästä perheestä seuraa, kuten tietoisuus omista juuristaan ja alkuperästään, yhteenkuuluvuudesta.

"Transsissa" on erään transnaisen blogi ja hän kuvailee omaa juurettomuuttaan kirjoituksessa "Transsukupuolisen hoidot - mitä ne EI korjaa" (kursivoinnit omat minun):

"Mitä ne hoidot ei siis korjaa? Sun psyykettä. Sitä että oot ollu jotenki kummallisesti rikki jo neljänvanhasta saakka, jolloin ekan kerran osasit sanoa että tahdot kuolla. Sitä että koet itses täysin arvottomaks ja kelvottomaks. Että sun elämä on aivan vitun tyhjää, vaikka sulla olis kuinka paljon ystäviä, rahaa, kuuluisuutta, lapsia, rakkaita... aina on vaan tyhjää. Sitä että sellaset käsitteet kuin ”koti” ja ”perhe” on niin saastuneita ja rikkinäisiä ettet voi tuntea olevas missään kotona, eikä mikään tunnu perheeltä. On vaan paljon rakkaita ja läheisiä ystäviä mistä kaikki koet isoveljiks / -siskoiks... koska haluut että ne pitää susta huolen, kattoo sun perään ja ottaa vastuun, kun sä et osaa etkä halua – et kykene. Ehkä mun aivoissa on konkreettisesti jotain vikaa? Ehkä mä jään ikuisesti 15- - 16-vuotiaan tasolle.. oon kehityshäiriöinen...
---
Arvoton lihakone. Panonukke. Pirunhuora. Tuomittu sieluttomaan rietasteluun ja tyhjiöön."

Tässä tiivistyvät monet omat uumoiluni siitä, että miltä tuntuu olla perheettömän perheen lapsi (en väitä tai tiedä kirjoittajan olevan sellainen, tartun vain hänen kuvailuunsa). Miten voit tietää, mitä perhe tarkoittaa, kun sinulla ei ole koskaan ollut sellaista? Miten voit tietää, mitä parisuhde tai uskollisuus tarkoittaa, kun sinulla ei ole sellaisen mallia ollut koskaan? Miten voit tietää, mitä yhteenkuuluvuus tai yhteistyö tarkoittaa, kun ympärilläsi on pelkkiä atomisoituneita, irrallisia yksilöitä, jotka vain etsivät omaa mielihyvää ja viihdettä? Jokainen näistä perheettömistä lapsista, joita pompotellaan vanhemmalta toiselle ja vahtijalta toiselle, on tulevaisuuden aikuinen. Moni puhuu, ettei halua lapsia, koska ne ovat tiellä ja haittaavat oman elämän kulkua ja vapautta. Olen kuullut niinkin hulluja juttuja, että eronneen vanhemman löydettyä uuden suhteen on edellisestä suhteesta syntyneistä lapsista haluttu eroon, jotta uuden puolison kanssa voi ns. aloittaa alusta. En tiedä, miten lapsista käytännössä hankkiudutaan eroon. Jos tämä on yleinen suhtautuminen lapsiin (lapset ovat ei-toivottuja, ne ovat tiellä, niistä on haittaa yms.), niin miltä tuntuu kasvaa lapsena tällaisessa ympäristössä?

Miten tällaisista yksilöistä koostuva yhteiskunta voi pysyä pystyssä? Miten tällaisen taustan omaava ihminen voi elää edes itsensä kanssa ja ottaa vastuun itsestään tai tekemisistään, lapsistaan tai tulevaisuudestaan puhumattakaan?

Mielestäni tässä on valtava tikittävä aikapommi ja pelkään länsimaiden tulevaisuuden puolesta tosissani.

Olen välistä todella väsynyt nykymaailmaan monestakin syystä ja olen usean vuoden ajan puoliksi tosissani miettinyt, että voisi esimerkiksi vetäytyä johonkin luostariin kokonaan pois tästä sirkuksesta. En halua osallistua mihinkään villiin sinkkumeininkiin, olla ikiteini ja ikisinkku ja vetää päätä täyteen milloin milläkin aineella. Saan tästä hyvästä kuulla olevani tylsä, vaikka en ole mikään hiljainen introvertti, vaan juuri päinvastoin. Olen äänekäs ekstrovertti ja rakastan mm. laulaa ja tanssia. Tämä ikiteiniys ja laaja-alainen peterpan-syndrooma on kai sitä yhteiskunnan lapsistumista eli infantilismia. Vastuu on pelottavaa ja tylsää. Jos joskus vähänkin avaan muille sitä, että miksi haluan kieltäytyä elämästä kuin tyytyväinen sika ja minua kiinnostaa esimerkiksi luostarit ja hyve-etiikka, niin saan osakseni hyvin jyrkkää vastustusta ja "kerranhan sitä vain eletään" -argumentointia. Olen kyllästynyt olemaan ylisuuri kakara. Haluan kasvaa aikuiseksi ja kantaa aikuisen vastuun.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä syvemmin alan uskoa siihen, että maailmassa on asioita, jotka ovat suurempia kuin minä tai sinä. Asioita, jotka ovat suurempia kuin kenenkään yksittäisen ihmisen ego, halut tai tarpeet. Nykyinen yhteiskunta ei halua tunnustaa niitä, koska se inhoaa kaikkea, mikä rajoittaa yksilön egoismia ja hedonismia. Mutta ne asiat ovat tärkeitä, sillä vain niiden kautta tyhjyys katoaa. Olen käsitellyt aiemminkin tätä ikäisteni ihmisten "tyhjyyttä" ja sitä, miten kaikki on aina vaan paskaa ja perseestä, vaikka mitä tekisi. Uskon koko ajan enemmän ja enemmän siihen, että tyhjyys täyttyy vasta sitten, kun ihminen lakkaa ajattelemasta pelkästään omaa egoaan, laittaa sen sivuun ja tarttuu johonkin suurempaan. En tiedä, miksi se on niin, mutta se on niin. Ihminen on jostain syystä ohjelmoitu niin ja me emme pääse pakoon omia lajityypillisiä ominaisuuksiamme. Ihminen on otus, joka tarvitsee alkuperän, suunnan, päämäärän ja tarkoituksen, ja näiden kaikkien täytyy tulla ihmisen itsensä ulkopuolelta. Siksi "jokainen päättää itse oman elämänsä tarkoituksen" ja "kerranhan sitä vain eletään" eivät toimi. Hedonismi on surkea yritys täyttää tyhjyyttä.

Ihmistä suurempia asioita ovat esimerkiksi avioliitto, perhe ja kokonaisvaltaiset aatteet, joihin sisältyy käsitys oikeasta, väärästä, päämäärästä ja tarkoituksesta (joista historiassa yleisin ja kestävin lienee uskonto).

20 kommenttia:

  1. Syvällisempien ihanteiden ja elämän ohjenuorien asettaminen ja varsinkin noudattaminen tuntuu näyttäytyvän jonkinnäköisenä itselle asetettuna invaliditeettina joka ei anna kantajalleen mitään mutta ottaa sitäkin enemmän. Ja tämä on sääli.

    VastaaPoista
  2. Se tässä kiinnostaa, että teitkö sinä Sametti lastensuojeluilmoituksen kyseisestä lapsesta? Jos et ole tehnyt niin koko tekstisi on vain ja ainoastaan tekopyhää ihmisten arvostelua. Jos sen sijaan olet tehnyt niin kyseinen lapsi saattaa tulevaisuudessa olla jopa kiitollinen sinulle. Tämän anonyymin kommentin takana on alkoholistin lapsi, jonka kännäävästä äidistä yksikään äidin kännikaveri ei koskaan tehnyt lastensuojeluilmoitusta. Sen vuoksi halveksin syvästi ihmisiä, jotka näkevät lapsia päihdekodeissa mutta eivät tee edes sitä nimetöntä lastensuojeluilmoitusta.

    VastaaPoista
  3. Kyseisestä yh-äidistä on tehty useita lastensuojeluilmoituksia.

    VastaaPoista
  4. Lastensuojelussa ollaan aina lähtökohtaisesti äidin puolella. Yhdessä tapauksessa, jota seurasin sivusta ei äiti läpäissyt huumeseuloja, mutta tämä jätettiin huomiotta, koska äidillä oli "halu raitistua". Kun lasten isä oli paiskannut äidin uuden huumekauppias/narkomaanipoikaystävän seinälle, josta tämä oli saanut "nirhauman" ja sielullisen vamman, niin tämä merkittiin piiiitkänä miinuksena osoittamaan lasten isän väkivaltaista luonnetta. Äiti&poikaystävä ovat pitkäaiakaistyöttömiä ilman työhistoriaa. Isä taas akateemisesti koulutettu työssäkäyvä ihminen...meillä kaikilla on lähipiirissä tapauksia, joissa lastensuojelu pitää apinanraivolla äidin puolia isää vastaan, oli äiti millainen sosiopaatti hyvänsä.
    ...nyt kun tuli tämä sukupuolineutraaliavioliittolaki ja perheensisäiset adoptiot, niin miesten ennestäänkin huono asema avioerotilanteessa huononi entisestään. Setahan esim. hehkuttaa,kuinka kaksi äitiä lapsella on olevinaan jokin perusihmisoikeus.

    VastaaPoista
  5. Tuosta sukupuolineutraalista avioliittolaista on pakko sen verran mainita, että maailmalta on ennakkotapauksia, missä isä on vienyt lapset, kun on sanonut olevansa homo. Linkin takana rapakon takaa aivan uskomaton artikkeli, missä eräs äiti kuvaa avioeroaan homosta aviomiehestään: http://www.thepublicdiscourse.com/2014/09/13692/

    VastaaPoista
  6. Eiköhän lähdetä siitä, että ryypiskelevä alaluokka/alempi työläiskasti on aina kohdellut kakaroitaan yliolkaisesti, jopa vastenmielisesti -varsinkin vajaamielisiä, kehitysvammaisia tahi aviottomia lapsia. Kannattaa kysäistä vaikka Joel Lehtosella, joka oli itsekin äpärä ja huutolaispoika.

    En halua olla sairaan nykyajan apoleegikko, mutta uskon, että ihmiset pettivät, porsastelivat ja pahoinpitelevät parisuhteessa toisiaan ihan kuin nykyään. Kuitenkin Sametin päätekstin pointti, että nykyään ollan infantiilimpia eikä kanneta vastuuta pätee silti. Tai siis, ennen lapsia lyötiin kuin vierasta sikaa, ja pentuja saattoi siunautua enemmän kuin perhe pystyi kannattamaan, poikalaumat ottivat matsia kylän raitilla, ukot hyppäsivät tilaisuuden tullen vieraissa/maksullisissa. Mielenterveyshuoltokin loisti poissa olollaan. Mutta siitä huolimatta ainakin yritettiin pitää perheitä pystyissä (tai ainakin kulisseja). Lapsille välittyi ainakin kuva, että kunniallisesta avioliiton-safeheavenistä olisi periaatteessa mahdollinen. Nykyisessä avioerokulttuurissa ei vaivauduta edes siihen.

    Sosiaalinen kurikin oli silloin kohdillaan.

    VastaaPoista
  7. On totta, että kaikennäköisiä ongelmia on ollut aina. Maailma ei ole täydellinen.

    Kysymys onkin siitä, että mitä arvoja ja hyveitä yhteiskunnassa on. Nykyään niitä arvoja juurikin EI OLE. Ennen oli, vaikka kaikki eivät niiden mukaan eläneetkään (tai pystyneet elämään).

    VastaaPoista
  8. Kysymys onkin siitä, että mitä arvoja ja hyveitä yhteiskunnassa on.

    Hyvä pointti Sametti. Yritin sanoa itse samaa rivien välistä, kun kirjoitin, että "ainakin ennen yritettiin pitää kulissit pystyssä."

    En sanoisi kuitenkaan ettei nykyään olisi arvoja. Voi kyllä meillä on paljonkin arvoja, joita tungetaan joka tuutista. Esimerkiksi:
    -vapaamielisyys on kaksplus hyvä juttu, mkayy
    -sosiaalisuus on kaksplus hyvä juttu, mkayy
    -omien motiiviensa, tunteittensa yms. jatkuva järjestely/analysointi on kaksplus hyvä juttu, mkayy
    -Luonnon monimuotoisuuden "kunnioitus" on kaksplus hyvä juttu, mkayy
    -erilaisuuden ihqutus on kaksplus hyvä juttu, mkayy
    -Katolilaiset papit ovat automaattisesti pedareita, mkayy
    -Sen ja sen ryhmän jäsenet ovat poljettuja uhreja mkayy
    ...

    Ja näiden negaatiot ovat sitten kaksplus pahoja juttuja mkayy.

    Niinkuin edesmennyt nimimerkki Pirunkeppi kirjoitti:
    "Nykyihminen käyttää liikaa aikaa ja huomiota yksityiselämäänsä. Hänen suhteensa ystäviin ja sukulaisiin ovat sairaan tiiviit ja tunnevoimaiset. Hän pilaa lastensa kehityksen viettämällä liikaa aikaa näiden kanssa ja infantilisoi omankin elämänsä. Hänen kaikki käytöksensä on mielistelyä, mahtailua tai muuten teeskentelyä. Toisille esittämistä. Hän poukkoilee jokaisen mielenjohtumansa ja tunnetilansa mukaan. Tämän lisäksi hän raportoi tästä kaikesta toisille. Aikuiset miehet hihkuvat katsomistaan televisiosarjoista ja lukemistaan romaaneista. Jokaisen pitää kertoa joko koko maailmalle, ystäväpiirilleen tai ainakin puolisolleen, miten hänellä menee ja mitä hänelle kuuluu. Selitys ei kelpaa, ellei siinä ole myös riittävästi ja riittävän uskottavasti kuvattuja iloja ja suruja, koska ne selittävät, mitkä ovat hänen motiivinsa.

    Jokainen tie pois tästä kohti aidompaa elämää kuuluu jo kiinni lyötyyn elämäntaparemonttien diskurssiin ja vie vain syvemmälle. Hän voisi tietenkin sulkea uutiset ja muun viihteen ja irrota kaikesta, mutta omassa elämässään, johon toiset eivät näe, hän on yksinäinen ja piinattu. Hän tekee tämän kaiken siksi, että pelkää. Tai enää ei edes pelkää vaan on epätoivoinen. Hän yrittää kauhusta lamaantuneena hukuttaa ajatuksensa edes hetkeksi johonkin odottaessaan viimeistä iskua, jonka jälkeen hän saisi lohduttaa itseään edes itsesäälillä.
    "

    Ongelma on siinä, että nämä meidän modernit "arvot" eivät kestä pyhätöntä viikkoa tosi elämässä. Ihan kuin me yrittäisimme pelata Halinallejen säännöillä vaikka olisimme kafkamaisessa tripissä.

    Niin tai näin. Tällaiset jutut kyllä tuppaavat huolestuttamaan:
    Tutkimus: Vain hyväosaisten lapset raitistuvat – osa nuorista juo aiempaa enemmän. Jotain tarttis alkaa tekemään...

    VastaaPoista
  9. Joo tottahan se on, että arvoja ovat nuokin. Mutta miten rakentavia, se onkin sit toinen kysymys.

    VastaaPoista
  10. Ihmisen pohjimmaisin merkityksellisyys ja merkityksellisyyden tunne syntyy siitä, että hän on kokenut olevansa rakastettu ja merkityksellinen pienestä pitäen, lapsena, suhteessa hänelle tärkeimpiin ihmisiin.
    Ja yhtä lailla aikuisenakin ihminen kokee olevansa tärkeä ja ehyt, suhteessa toisiin ihmisiin, ja erityisesti suhteessa hänelle tärkeisiin ihmisiin.
    Siksi niin moni sisältä rikkinäinen sekoilee seksin ja suhteiden kanssa, koska se on alitajunnan keino yrittää päästä korjaamaan pohjalla olevaa rikkinäisyyttä muiden näennäisesti tärkeiden ihmisten kautta.
    Eli koska mennyttä ja menetettyä lapsuutta ei semmoisenaan voi elää uudestaan läpi, sitä tiedostamatta hakee väylää mikä on lähin, luontevin ja tarjolla.
    Valitettavasti semmoinen ei useinkaan toimi. Mikään korvike ei voi semmoisenaan täyttää niitä henkisiä puutteita mitkä ovat jääneet lapsena kokematta, eikä korjata niitä haavoja, mitä vanhempien välinpitämättömyys tai kenties jopa henk./fyysinen väkivalta on saanut aikaiseksi. Ne haavat ja traumat pitää surra ja käsitellä semmoisinaan. (Yleensä ammattilaisen kanssa terapiassa.)

    Eikä se, että vanhemmat ovat yhdessä, ole tae sille, että lapsuus olisi mennyt tässä suhteessa hyvin ja ongelmitta. Ei monet vanhemmat tietenkään tarkoituksellisesti lapsiaan vahingoita. Usein heillä on takanaan omia käsittelemättömiä ongelmia suhteessa heidän omiin vanhempiinsa. Henkinen pallohukkaisuus ja rikkinäisyys siis "periytyy". On hankala toimia hyvänä vanhempana ja rakastaa, jos itse ei ole lapsena kokenut aidosti vastaavaa.

    Kun suhdetta vanhempiin käsittelee (yleensä terapeutin kanssa), käy läpi niitä tiedostettuja ja tiedostamattomia tunteita, mitkä ovat jääneet kaivamaan suhteessa heihin.
    Vihaa, rakkauden tarvetta, rakkautta, surua... Eikä niitä enää projisoi kumppaneihinsa. Ei enää hae ja kohtele kumppania omien tarpeiden tyydyttäjänä, vaan pystyy kohtaamaan hänet semmoisena kuin hän todella on. Silloin pystyy rakastamaan, joustamaan ja antamaan anteeksi. Ja se on pysyvän ja toimivan suhteen edellytys. Ei se, että löytää itselleen jonkun näennäisesti täysin sopivan ja täydellisen, semmoista ei ole. Pitää pystyä arvostamaan ja rakastamaan ihmistä hänenä itsenään, vikojen ja tämän tarpeiden kera. Ja tämä siis vaatii, että on itse tullut rakastetuksi itsenään, vikojen ja tarpeiden kera. Tai, terapian kautta, vapautunut rakastamaan itseään, vaikkei olisi rakkautta lähimmäisiltään tässä suhteessa saanut.

    Terapian kautta yleensä antaa lopulta anteeksi vanhemmilleen, eikä enää ole kiinni heidän itselle välittämässä taakassa, roolissa ja määritelmässä. On henkisesti vapaa, henkisesti itsenäinen oma yksilönsä. Merkittävä semmoisena kuin on.
    Ja kun itsensä näin ollen hyväksyy ja on sitä mitä on, pystyy tosiaan vihdoin myös rakastamaan. Ja siinä vaiheessa ihminen on tietyllä tapaa ehyt. Pystyy rakastamaan ja välittämään ja olemaan onnellinen, myös silloin kun ei saa vastarakkautta tai kun asiat eivät mene niin kuin itse haluaisi. Ja rakastamalla ja välittämällä, on myös tärkeä ja merkityksellinen. Osa jotain suurempaa kuviota.

    Heidi

    VastaaPoista
  11. "Mitä vanhemmaksi tulen, sitä syvemmin alan uskoa siihen, että maailmassa on asioita, jotka ovat suurempia kuin minä tai sinä. "

    Et sitten kaaosmagiaa ole kokeillut? Sieltäkin löytyy.

    Vakavasti ottaen: osut ongelman ytimeen. Raudanluja metanarratiivi joka vetää selkeät rajat ja antaa suunnan on tarpeellisia.

    Ikävä kyllä, kuten tässä artikkleissa todetaan henkisyys ilman uskonnollisuutta on postmodernia narsismia valepuvussa.
    Nykyään on kai muotia "uskoa johonkin itseään suurempaa" sen tarkemmin määrittelemättä, mutta kuten kirjoittaja toteaa "Irreligious “Spirituality” Is Simply A Mirror Of Our Superficial Selves"
    Vähän niinkuin moderni vasemmistolainen liberalismi yleensäkin, mukamas suvaitsevaa, kriittistä ja kaikkea hyvää kaikille, mutta tosiassa täysin markkinavoimien riepottelemaan pallohukkaista dogmatismia.

    Ei sillä että olisin itse yhtään sen parempi.Tämä kolahti noin vuosi sitten kipeästi.

    Eikö se ole muuten pikkaisen perse-edellä puuhun kiipeämistä jos olet ateisti ja haluat mennä luostariin? Jos vaikka ensin hommaisit uskonnon johon voisit sitoutua? Tai muuttaisit ensi alkuun jonnekin uskonnolliseen kaupunkin Raamattu vyöhykkeelle jenkeissä tai lestadiolaisten asuttamaan pikkukylään Peräpohjolaan?

    VastaaPoista
  12. Heh.
    No joo, mitä sanoit postmodernista narsismista kuulostaa kyllä uskottavalta.

    Mutta on minulla uskonto. Se on kristinusko. Olen syntynyt kristittyyn maahan kristityista vanhemmista kristityn historian omaavaan maanosaan (vaikkakin kristinuskon raunioille, mutta silti). Olen hyvin kiinnostunut kristinuskosta ja sen historiasta. Mutta olen ateisti eli "en ole ihan vielä siellä asti" enkä tällä hetkellä osaa sanoa, että tulenko tästä kehittymään mihinkään suuntaan. Mutta tästä syystä olen kiinnostunut luostareista ja munkeista ja leikittelen puolitosissani ajatuksella.

    Olen miettinyt myös USAa ja erityisesti amisheja. Miten järkevää tämä on, en tiedä. Mutta se kertoo siitä, että sisälläni on herännyt tai heräämässä jotakin.

    VastaaPoista
  13. Että luostarit tai vaihtoehtoisesti amishit. Et sinä itseäs helpolla päästä :)

    Mutta toi mitä kerroit kuulosti oikein hyvälle. Osaat arvostaa kristillisiä juuriasi mikä on paljon se.

    Mutta olen ateisti eli "en ole ihan vielä siellä asti"

    Rohkea tunnustus. Ei sinullakaan helppoa, olet suututtanut LGBT-väen konservatiivisuudella ja tuolla äskeisellä pääset piikiksi ateistiyhteisön lihaan. Omat ongelmat tuntuvat pieneltä.

    Jatka samaan malliin ystävä hyvä.
    Blogisi on rakastettava poikkeus blogistanissa.

    VastaaPoista
  14. No kiitos. :D Mutta en ymmärrä, että mitä yrität sanoa noilla musiikkivideolinkeillä (vai yritätkö mitään).

    Mielestäni kirkko on liberalisoitunut aivan liikaa. Suomen luterilainen kirkko on surkea munaton viritys ilman mitään todellista arvopohjaa ja mielipiteitä. Se on samalla viivalla kuvaamasi postmodernin hengellisyysfiilistelyn kanssa. Etsin oikeaa, vahvaa uskontoa. Jos uskonnolliseksi aletaan niin aletaan kunnolla.

    VastaaPoista
  15. Musiikkivideoista sen verran, että ideologia jota Die Antwoord on ajavinaan, liittyy nykyiseen uskonnollisuuden ja henkisyyden rappiotilaan.

    VastaaPoista
  16. Mutta pidän kyllä tuosta Ugly boy:sta.
    Yksi suosikki kappaleistani, että tuo "Blogisi on raikas poikkeus" ei sitten ollut ironiaa.

    VastaaPoista
  17. No, ehkä menee taas ohi.
    Tulipa vain noista luostari-jutuista mieleeni entinen luokkatoverini, lesbo. (True semmoinen.)
    Hän kans sanoi joskus, että oli harkinnut luostaria, ja että kyseinen idea olisi aika yleinen lesboihmisillä... (tietyssä iässä?nuorempana)
    Voisi liittyä, yllättäen, oman seksuaalisuuden sopimattomuuteen... kykyenemättömyyteen saada sitä toimimaan heteroympäristössä.

    Käsittääkseni on kuitenkin luostari-ideastaan aikaa sitten luopunut, ja jonkinlaisen etsintä?kauden jälkeen asunee nyt pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Ehkä sinullakin selkenee vielä ... amisheista en nimittäin tiedä, mutta pohjoisen lestalandiasta voin kokemuksella sanoa ...*herp derp*, että tuohan semmoinen ympäristö omanlaistaan kosketusta ja "ruotua" epäuskovaistenkin elämään, vaan en ehkä menisi suosittelemaan pääsääntöisenä elämäntapana. :')
    Lestatytöille voisit toki olla mieleen - mies, jolle ei tarvitse tehdä sitä pariakymmentä lasta... vanhoillisilla kun on ehkäisy käytännössä kielletty...

    - K

    VastaaPoista
  18. Minulla tämä luostarijuttu ei liity seksuaalisuuteen tai oman seksuaalisuuden etsintään tai jonkun seksuaalisen lukon avaamiseen tms. En myöskään koe mitään tarvetta paeta seksuaalisuutta. Sain nuo setvittyä jo vuosia sitten. Minulla tämä on yleistä tyytymättömyyttä.

    En myöskään etsi naista. En edes erityisemmin kaipaa naista (tai miestä). Haluan keskittyä tekemään jotain ihan muuta ja miettiä jotakin ihan muuta kuin aina vaan sitä, että mistä seuraava kumppani ja monenko kanssa on ollut yms. Maailma on täynnä muitakin asioita ja minulla on parempaakin tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeh. En tarkoittanut selkenemisellä vältsisti seksuaalista (lukkoa, -solmua tms.), vaikka nyt kun tuon luen, niin niin sen voi tuosta tulkita. Kun oletin (kirjoituksen pohjalta), että joku konflikti olisi, tai käsittelemätön asia. (Mikä ei myöskään tarkoita, että itse olisit asian suhteen väärässä, vaan myös mahd. just niinkin, että oma arvomaailma yms. olisi epätasapainossa, epäsoinnussa ympäristön kanssa? Jotenkin niin, ettei ole löytänyt vielä "rauhaa", sisäistä ja/tai ulkoista ratkaisua tms. tilanteen suhteen...)
      Mutta enhän minä mistään tiedä. Kuhan heitin.
      -K

      Poista
  19. Minkähänlaiset vihat saisi niskaansa jos puhuisi tästä julkisuudessa? Timo Soini on tietääkseni ainoa poliitikko joka on puolustanut ydinperheitä.

    Vaatii aikamoista rohkeutta ylipäätään puhua tästä aiheesta.

    Moni ei edes myönnä että tämä olisi mikään ongelma. Naistenlehdet ovat pullollaan artikkeleita joissa ylistetään yksinhuoltajia. Rikkinäiselle perheelle on keksitty kaikenlaisia trendikkäitä nimiä, kuten "uusperhe".

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.