maanantai 15. elokuuta 2016

Asiaa kehodysforiasta

Olen tässä viime aikoina löytänyt YouTubesta kokonaan uuden puolen, videobloggaajat eli vloggaajat. Moni nuori ihminen (alle 30 v.) pitää kirjoitetun blogin sijasta videoblogia, jossa kertoo asioista puhuen. Vlogeja on aiheesta kuin aiheesta ja niitä löytyy lukuisilla eri kielillä. Kuten kirjoitetuista blogeista on vlogeistakin valtaosa hömppää, mutta seassa on todellisia helmiä, joiden asiasisältö on yhtä tasokas kuin hyvien kirjoitettujenkin blogien.

Youtubessa surffatessani törmäsin myös transaiheeseen ja katsoin myös mm. oheisen vlogin, missä yhdysvaltalainen transtyttö kertoo, miksi vihaa olla transsukupuolinen. Hän nostaa esiin mm. jatkuvan epävarmuuden, jatkuvan todistelun, tuomitsemisen, kehodysforian ja tietoisuuden siitä, että on erilainen kuin muut. Hän mainitsee, että transsukupuoliselle ihan tavanomaisetkin arkielämän asiat voivat olla vaikeita ja ahdistavia. Hän mainitsee esimerkkinä pukeutumisen. Naisesta mieheksi -tapauksena hänellä on vaikeuksia liian tiukkojen vaatteiden kanssa (esimerkiksi kynämekot ja legginsit), sillä hänellä on ylimääräistä materiaalia jalkovälissä ja hän joutuu menemään äärimmäisyyksiin tämän materiaalin peittämisen kanssa. Vehkeiden piilottamista kutsutaan englanniksi sanalla tucking ja vloggari sanoo teippaavansa vehkeet jesarilla ja hänen mukaansa se on hyvin kivuliasta. Hän selittää itkien, miten järkyttävää on herätä joka aamu, katsoa peiliin ja nähdä siellä jotakin, mitä hänen mielestään ei siellä pitäisi olla.

Noniin. Olen tässä blogissani rajusti kritisoinut transsukupuolisuutta ja LGBT-liikettä ja minua on tästä hyvästä syytetty vaikka millaiseksi trans- ja homovihaajaksi, suvaitsemattomaksi ja sen sellaiseksi. Jengiltä on kuitenkin mennyt jännästi ohi, että MINÄ OLEN TRANSSUKUPUOLINEN. Minä kärsin kehodysforiasta, minut on erikoislääkäri diagnosoinut transsukupuoliseksi ja olen käynyt läpi sukupuolenvaihdosprosessin.

Minä tiedän, miltä tuntuu olla transsukupuolinen. Minä tiedän, miltä tuosta vloggaajasta tuntuu. Minä tiedän, mistä hän puhuu. Hänen videonsa kosketti sisimmässäni jotakin kivuliasta ja päätinkin siksi tulla nyt hieman puhumaan kehodysforiasta ja siitä, mitä se on.

Olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin kirjoituksessa Mitä transsukupuolisuus on ja miltä se tuntuu. Kirjoitin kyseisessä kirjoituksessa mm. seuraavaa:


Transsukupuolisuus tuntuu siltä, kuin ylläsi olisi naamiaisasu, jota et kykene koskaan riisumaan. Tiedät itse, kuka olet ja millainen olet, mutta kukaan muu ei tätä näe eikä usko, vaikka yrittäisit selittää. Tuntemus siitä, kuka olet ja millainen olet, voi olla (ja yleensä onkin) hyvin voimakas, mutta sitten katsot peiliin ja näetkin jotain ihan muuta. Silloin aivot sanovat jursk. Tämä aiheuttaa hyvin ahdistavaa ristiriitaista tunnetta ja voi syvetä pahaksi ahdistuneisuudeksi tai masennukseksi. Et tiedä enää kuka tai mikä olet. Olet kokonaan kadottanut itsesi ja minuutesi. Itse tuijotin itseäni peilistä usein alasti ja yritin ymmärtää näkemääni. Aivot eivät mitenkään suostuneet ymmärtämään, että peilissä oleva henkilö olen minä. Ajatus tuntui täysin epätodelliselta. Koin, että peilistä katsoo vieras ihminen. Se oli äärettömän ahdistavaa. Siinä tuntee tulleensa ihan hulluksi tai olevansa jossain aineissa tms. kun kyllä se henkilö siellä peilissä kuitenkin olen minä. Mutta kun ei ole. Jne. Transsukupuolisuutta voisikin kuvata siten, että kyseessä on ilmiö, missä jokin kytkös aivojen ja mielen sekä kehon välillä on rikki.
---
Transsukupuolisuus on sitä, että yrität kirkua maailmalle naamiaisasusi takaa, mutta maailma ei koskaan kuule. Vaikka selittäisit ihmisille, että miten tunnet, niin he eivät loppupeleissä koskaan ymmärrä. Transsukupuolisuus aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta ja hulluksitulemisen tunnetta. Masennus ja jopa itsetuhoisuus ovat transsukupuolisilla erittäin yleisiä. Ahdistuksen sietokyky vaihtelee yksilöstä toiseen. Jotkut se lamaannuttaa ihan täysin ja he eivät kykene normaaliin elämään, kuten käymään töissä tai koulussa, tai tapaamaan ihmisiä. Eräs henkilö raportoi, että ei pysty edes käyttämään julkisia vessoja tai soittamaan puhelimella. Toiset yrittävät sopeutua ja kestää ja kykenevät käymään töissä, mutta kärsivät jollain tasolla ihan jatkuvasti. Joillakuilla kestää kauan tajuta, että mistä heidän tuntemuksensa johtuvat, kun taas jotkut tietävät jo ala-asteiässä.
---
Itsellenikin transsukupuolisuus oli elämän ja kuoleman kysymys, sillä ahdistus ja masennus kehittyivät niin pahoiksi, etten vaan pystynyt jatkamaan elämää entisenlaisena. En vieläkään halua edes ajatella sitä, millainen olin ennen korjaushoitoja. Tuli valvottua monta yötä, kun pelkäsin, että minulle ei myönnettäisi hoitoja, ja kerkesin pyöritellä vaikka mitä skenaarioita päässäni. Olin valmis uhraamaan sukupuolenkorjauksen puolesta ihan kaiken, kaikki rahani, kaikki ihmissuhteet, perheeni... Mikäli hoitojen saaminen olisi edellyttänyt kaikista näistä luopumista (suhteiden katkeaminen perheeseen ja meneminen hoitoon toiselle puolen maailmaa tms.), niin olisin tehnyt niin. Ajattelin, että jos en saa hoitoja, tapan itseni. Olen vieläkin sitä mieltä, että jos en olisi saanut hoitoja, niin olisin tappanut itseni. Voin vaan olla iloinen siitä, että satuin syntymään sellaiseen maailmanaikaan, jolloin sukupuolenkorjaus on teknisesti mahdollista, ja sellaiseen maahan, missä sukupuolenkorjaus on laillista.

Ohessa toinen vloggaus, joss nuori konservatiiviksi itseään kuvaava miespuolinen henkilö kritisoi transsukupuolisuutta. Hän esittää samat argumentit, jotka olen itsekin tässä blogissa esittänyt eli sukupuoltaan ei voi oikeasti vaihtaa, itsensä tunteminen vastakkaisen sukupuolen yksilöksi ei ole normaalia ja transsukupuolisuus on psyykkinen sairaus. Transsukupuoliset ihmiset yleensä suhtautuvat tällaiseen kritiikkiin erittäin voimakkaasti ja he argumentoivat tätä vastaan aina samalla tavalla. Myös ylempänä linkkaamassani vlogissa transtyttö esittää tyypilliset väitteet kritiikkiä vastaan: jalkovälin sisältö ei määritä ihmistä, ihminen saa määritellä itsensä tasan niinkuin itse haluaa, miksi ette voi vaan suvaita ja hyväksyä, kun tämä on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa ilman teidän vihaanne.

Haluan tarttua viimeiseen pointtiin ja tarkastella asiaa sen läpi. Eli miksi ette voi vaan suvaita ja hyväksyä, kun tämä on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa ilman teidän vihaanne. Tässä on oikeastaan koko asia tiivistettynä. Transsukupuolisuus on todella vaikea tila jo pelkästään transsukupuolisen itsensä kannalta, puhumattakaan kaikista siitä seuraavista sosiaalisista vaikeuksista. Transsukupuolisuus ei tunnu kivalta. Tunne siitä, että kehosi on väärä, on äärettömän voimakas ja mikään mahti maailmassa ei saa tätä tunnetta katoamaan. Mikään maailman järkeily ei poista sitä tunnetta. Olen tässä blogissa itse esittänyt jyrkkää kritiikkiä sukupuolineutraaliutta ja transsukupuolisuutta vastaan. Minä tiedän, että olen nainen. Minä tiedän, ettei minusta tule ikinä miestä. Minä tiedän, että on täysin älytöntä luulla olevansa vastakkaisen sukupuolen yksilö. Sukupuoli on biologiaa ja sukupuolineutraalia maailmaa ei tule koskaan. Minä tiedän, että olen psyykkisesti sairas yksilö. Kaiken tämän minä tiedän ja voin sen sanoa ääneen. Mutta se ei kuitenkaan mene minulle jakeluun. En kykene mitenkään sisäistämään sitä.

Tätä on kehodysforia. Tämän vuoksi transsukupuoliset menevät äärimmäisyyksiin ja lähtevät vaarallisiin ja peruuttamattomiin hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Minun tunteeni siitä, että olen mies, on niin voimakas, että se jyrää kaiken järjen ja todellisuudentajun yli. Kuten kuvasin yllä, transsukupuolisuus on sitä, että joku yhteys mielen ja kehon välillä on rikki. Jokin piuha on irti. Kuvasin sitä, että kun menin peilin eteen alasti, niin en kyennyt mitenkään ymmärtämään, että peilissä olen minä. Kun katsot peilikuvaasi, niin tuntuu, kuin katsoisit jotakin vierasta ihmistä. Katsot itseäsi samoin kuin katsoisit toista ihmistä eli näet kuvassa olevan ihmisen ulkoapäin. En kykene mitenkään sisäistämään, että peilissä näkemäni ihminen olen minä. Tämä menee erittäin jännäksi seksuaalisuuden alueella. Tutkin aikoinaan tätä aluetta itsessäni laittamalla peilin jalkoväliini. Olen seksuaalisesti attraktoitunut naisiin ja pidin suuresti siitä, mitä peilissä näkyi. Se oli vähän kuin minulla olisi aina ollut pornoa mukanani tai että minulla olisi jatkuva pääsy jonkun naisen jalkoväliin. Kuulostaa ihan hullulta, mutta pointti on tämä: en nähnyt peilissä omaa elintäni, vaan jonkun naisen elimen. Peiliin katsominen tuntui samalta kuin pornosivun aukaiseminen Internetistä. Katselin peilissä avautuvaa näkymää ulkoapäin. Samoin näin koko kehoni. Ahdistus tulee siitä, kun tajuat, että peilissä oletkin sinä. Silloin aivot sanovat jursk ja syvä epätoivo ja hulluksitulemisen tunne alkaa. Transsukupuoliset ihmiset yleensä vihaavat yli kaiken vehkeittensä tuijottelua ja välttävät sitä aivan viimeiseen asti. Heistä monella onkin ylitsepääsemättömän suuria vaikeuksia pariutumisessa ja seksuaalisissa suhteissa. Se johtuu juurikin tästä, mitä juuri kuvailin.

Vloggarin sanoma on tämä: kehodysforia on jo valmiiksi niin hirveän vaikeaa, että siihen ei enää tarvitse tai kaipaa lisästressiä eli ulkoapäin tulevaa arvostelua ja kyseenalaistamista. Pelkästään kehodysforian kanssa kamppaileminen on niin kuluttavaa, että transsukupuolisilla ei enää riitä paukut kohtaamaan todellisuutta eli sitä, että se peilikuvan ihminen todellakin olen minä ja mitään muuta ei ole eikä tule. Henkinen jaksaminen ei vaan enää riitä. Sukupuolineutraaliin kuplaan käpertyminen on defenssireaktio, kun voimat yksinkertaisesti loppuvat. On paljon helpompaa uskotella itselleen ja maailmalle, että minä todellakin voin määritellä itse itseni ja maailma on väärässä kuin kohdata todellisuus.

Transsukupuolisuus on asia, jolle on todella helppoa nauraa, sillä se näyttäytyy ilmiötä tuntemattomalle ihmiselle kertakaikkiaan absurdina. Siihen on helppo tarttua ja siitä on helppo heittää läppää. Ymmärrän tämänkin näkökannan. Tarkoitukseni onkin alleviivata sitä, että miten vakavasta ilmiöstä oikeasti on kyse. Kyseessä on henkilön psyykkistä ja fyysistä terveyttä vakavasti uhkaava tila, joka vaatii lääketieteellistä väliintuloa. Kehodysforia, niin naurettavaa kuin se onkin, on transsukupuoliselle itselleen erittäin todellinen. Transsukupuolisuutta on tilana verrattu anoreksiaan eli ulkoapäin tarkkailtuna henkilön kuvitelmat itsestään ovat täysin absurdeja ja vailla todellisuuspohjaa, mutta jotka johtavat erittäin vakaviin seurauksiin, jopa kuolemaan.

En yritä vaatia ketään ymmärtämään transsukupuolisuutta. Kritisoin ehdottomasti niitä yhteiskunnallisia toimia, joita transaktivistit ovat vaatineet. Kritisoin harhaisia todellisuuskäsityksiä sekä joitakin johtopäätöksiä, joita sukupuolen monimuotoisuuteen uskovat ihmiset ovat tehneet. Mutta minä pyydän, että yhteiskunta kokonaisuutena tunnustaa sen, miten vakava ilmiö transsukupuolisuus on ja että tila on ihmiselle itselleen todellinen ja vaatii asianmukaisia toimia. Tämän enempää en vaadi tai tarvitse.

Transsukupuoliset eivät ole mitään sankareita tai suuria vapaustaistelijoita tai jotain vastaavia. He ovat esimerkkejä traagisista ihmiskohtaloista. Kukaan ei valitse olla transsukupuolinen, vaan se on sisäsyntyinen tila, jolle ei mahda mitään ja joka vaatii lääketieteellistä väliintuloa. Jos olet transsukupuolinen, niin et voi koskaan olla normaali tai tavallinen. Jos et lähde sukupuolenvaihdokseen, niin et siltikään tule koskaan olemaan niinkuin muut miehet tai naiset. Outolintu olet silti. Tilanne ei kauheasti muutu, mikäli lähdet sukupuolenvaihdokseen. Sukupuoltaan ei voi oikeasti vaihtaa, joten sukupuolenvaihdoksenkin jälkeen olet se sama mies tai nainen, joksi synnyit. Muutos on vain kosmeettista. Sukupuolenvaihdos helpottaa kehodysforiaa, mutta ei tee sinusta oikeaa vastakkaisen sukupuolen yksilöä. Transsukupuolisuus on tila, johon on vain huonoja ratkaisuja. Tilan kanssa on vain opeteltava elämään, joko leikkauksilla tai ilman. Poispääsyä ei ole.

56 kommenttia:

  1. Oletko jo lähtenyt kaukomaille? Miten aiot hoitaa hormonipistosten saannin ulkomailla?

    VastaaPoista
  2. En ole vielä lähtenyt. Aion käydä ottamassa piikkejä Thaimaassa. Siellä voi vaan kävellä lääkärille.

    VastaaPoista
  3. Heips. Onko sinulla jokin näkemys näistä pornoleffojen shemaleista? Asettuvatko johonkin kohtaan yleisiä luokituksia, onko niitä arkielämässä ja ovatko ok. oman kehonsa tai elämäntapansa kanssa? Olisi kiva saada sinulta jokin analyysi aiheesta.

    VastaaPoista
  4. Olet verrannut transsukupuolisuutta anoreksiaan. Minun mielestäni se muistuttaa vielä enemmän sellaista diagnoosia kuin ruumiillisen integriteetin identiteetin häiriö (Body Integrity Identity Disorder, BIID), jopa siinä määrin, että mielestäni olisi mielekkäintä käsitellä sukupuolidysforiaa vain yhtenä BIID:in alalajina. Ainoa ero näiden kahden välillä tuntuu olevan se, että GID:ssä henkilö tuntee olevansa vastakkaisen sukupuolen yksilö väärän sukupuolen ruumiissa ja BIID:ssä fyysisesti vammainen yksilö terveessä ruumiissa. Kummassakin häiriössä henkilö kokee "aina olleensa tällainen", häiriöt eivät yleensä johdu mistään henkilön ulkopuolisesta tekijästä kuten psyykkisestä traumasta, kummallakin häiriöllä on ilmeisesti synnynnäistä neurologista perustaa, kumpikaan ei ole terapialla tai lääkityksellä parannettavissa jne. Alla pari artikkelia aiheesta:

    http://www.dailymail.co.uk/health/article-3256029/Woman-dreamed-blind-DRAIN-CLEANER-poured-eyes-fulfil-lifelong-wish-says-happier-ever.html

    http://www.vice.com/read/talking-to-a-guy-who-found-happiness-through-self-amputation

    Kuitenkin kirurgit amputoivat terveitä ja toimivia kehonosia pelkästään transsukupuolisten tapauksessa. Miksi ihmeessä?

    VastaaPoista
  5. Pantalone:

    Shemalet ovat transsukupuolisia naisia, jotka eivät ole käyneet jalkovälileikkauksessa. Eli synnynnäisiä miehiä, jotka ovat vaihtaneet sukupuolensa naiseksi. En valitettavasti tunne pornoteollisuutta ja sen ihmiskohtaloita juurikaan. En tiedä, miten pornotähdeksi tullaan ja miten pornotähti kokee asioita ja elämää yms. joten en kykene analyysia tästä tekemään.

    Mutta näin yleisenä vastauksena: kyllä, shemaleja on arkielämässä ja heitä liikkuu keskuudessamme. Shemale on sama asia kuin jalkovälileikkauksessa käymätön transnainen. Termiin vaan ei törmää pornon ulkopuolella, sillä shemale on pornotermi vähän samaan tyyliin kuin vaikkapa milf. Transsukupuoliset kokevat shemale-termin äärimmäisen loukkaavaksi.

    Todella moni transsukupuolinen ei käy jalkovälileikkauksessa, koska se on todella iso, kallis ja vaarallinen leikkaus. Jos tapaat transnaisen, niin on todennäköisempää, että hänellä on miehen elimet kuin naisen elimet. Ja sama toisinpäin eli transmiehellä on todennäköisesti naisen elimet. Minäkään en ole käynyt jalkovälileikkauksessa eli pornotermein olen cuntboy (tai pillumies, kuten itse tykkään sanoa).

    En tiedä, miten kukaan (trans tai ei) päätyy pornotähdeksi. Kai ne on jotain yleispervoja. Olen itsekin tuntenut kotipornovideoiden tekijöitä ja niistä osa on ollut transsukupuolisia tai genderqueerejä. Kai jos transsukupuolisena ajautuu tiettyihin piireihin, niin helposti pyydetään pornovideoon mukaan. Tiedän, että joillain ihmisillä on shemale-fetissi. He ovat "naisia, joilla on jotakin ekstraa". Netissä on pornosivuja, joilla on pelkkiä shemale-videoita. Myös ladyboy on sama asia kuin shemale eli ovat transsukupuolisia naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No shemalella tarkoitinkin transnaista, jota ei ole leikattu. En tiennyt vain oikeaa termiä. Vastauksestasi veikkaisin, että on olemassa myös iso joukko t-ihmisiä, jotka oppivat tulemaan toimeen kehodysforiansa kanssa. Kiitos vastauksestasi.

      Poista
    2. Juu, ne transihmiset, jotka eivät hajoa henkisesti ja pääsevät elämässä eteenpäin, löytävät keinon elää kehodysforian kanssa.

      Poista
  6. Anonyymi:

    Jotenkin muistelisin, että jotkut ovat luokitelleet transsukupuolisuuden BIID:in alle. Jotain sukua nämä varmasti ovat. Huomattavaa on myös, että BIID menee osittain päällekkäin amputaatiofetissin kanssa, kuten transsukupuolisuuskin menee päällekkäin erilaisten pukeutumis- ja roolileikkifetissien kanssa.

    Anoreksia linkittynee myös näihin jotenkin. Myös siihen on perinnöllistä taipumusta. Uskoisin, että kaikilla tällaisilla vääristyneeseen kehonkuvaan liittyvillä jutuilla on samankaltainen perusta.

    Se, että miksi juuri transsukupuolisuuteen suhtaudutaan niin suopeasti, liittynee vahvaan LGBT-lobbaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transsukupuolisuuteen suopeasti suhtautuminen kuuluu enemmänkin osastolle "kysynnän ja tarjonnan laki". Nyt tietotekniikan, mobiilien ja rajattoman nettipornon aikana "klikkauksten" määrä kertoo markkina-arvon. Mobiilipornosivut jakaantuvat nykyisin kolmeen pääkategoriaan: straight, gay ja tranny. T-porno ei olekaan mitään marginaalia ja homopornon alalaji, vaan se on oma lajinsa, koska se on niin suosittua. Tämä tapahtui jo ennen C.Jenneriä ja mitä niitä onkaan. Bi-seksuaalisuus, vaikka se niin trendikästä onkin, ei ole oikeasti kovinkaan suosittua. Se ei ole pääkategoria, vaan se on pelkkä homopornon alalaji. Kyllä kansa tietää :D

      Poista
    2. Oho. Kiintoisaa. Mitähän tästä pitäisi ajatella.

      Poista
    3. Pornon näkökulmasta asian käsittely on karkeaa ja kenties harhaanjohtavaakin, mutta uskoakseni monet miehet pitävät T-aiheessa "yllättäen" juuri (trans-)naisen miehisyydestä.
      Enkä viittaa tällä automaattisesti elimiin, tai elimiin ainoastaan.
      ….
      Kyllähän nykyteinitytökin lukevat yaoi-hömppää, jossa on ilmeisesti, heidän näkökulmastaan, ihanteellisia, mutta todellisuuden kannalta epärealistisia, naisentyyppisiä mieshenkilöitä... (naisia miehen kropassa)

      Tämä ei tarkoita, että kaikki trans-naiset olisivat miesmäisiä, tai että trans-naisesta tai trans-naisista pitävä mies olisi attraktoitunut juuri miesmäisyyteen.
      Mutta varsinkin Thaimaan ladyboy-ilmiön kanssa olen jäänyt miettimään, että mikä siinä länsimaalaista heteromiestä kiehtoo, ja miksi se itseäni (cis-naisena) ärsyttää….
      Tulin lopulta siihen johtopäätökseen, että ärsytykseni syy liittyisi tuntemukseen, että kyseessä on miehinen fantasia.
      Eli että sen kautta eletään juurikin fantasiaa, miehistä fantasiaa miehille. Eikä niin sanotusti todellisuutta.
      Ja että todellisuuden kannalta, luomulle cis-naiselle ei siinä kuviossa ole tilaa... että luomuna cis-naisena ei niille heteromiehille riitä.
      ...
      Tämä iski erityisesti mieleeni, kun eräässä dokkarissa haastateltiin länsimaalaista miestä, joka oli eronnut vaimostaan ja lapsistaan… ja muuttanut Thaimaaseen itseään huomattavasti nuoremman ladyboyn luo.
      Videolla mies selittää, kaiken muun muassa, kuinka upeaa on, kun hänen nykyinen parinsa ei voi tulla raskaaksi (hei haloo, semmoista elämä ja seksuaalisuus perustavanlaatuisesti on, ei pelkkää seksiä ja pornoa)...
      Kuinka juuri ladyboy-kumppanin peniksellisyys (hyvin stereotyyppinen miesominaisuus) on hänestä kiihottavaa…(selityksenä, että nainen ei voi feikata orgasmia, eli mukana on myös toisen seksuaalisuuden omiminen, sekä - kontrollointi?)
      Että kuinka kumppanin miesmäinen seksuaalisuus on iso osa viehätystä... (Että hänen ladyboy-kumppaninsa suhtautuminen seksiin ilmeisesti noin yleisestikin on miesmäisempi? estottomampi? ja libidon vahvuus suurempi, kuin luomunaisella.)
      Kirsikkana kakussa, miehellä on pornobisnes, jossa hänen köyhistä olosuhteista tullut kumppaninsakin käsittääkseni esiintyy. …

      Kaikki asetelmassa huutaa miehistä fantasiaa, jota heteromies on päässyt toteuttamaan.
      Seksuaalisuutta, jossa mennään miehen tarpeiden ja tahdin mukaan, koska tämän raha ja status.
      Seksuaalisuutta, jossa ei tarvitse tulla vastaan senkään suhteen, ettei ole tarvetta kohdata erilaisuutta… toisen sukupuolen tarpeita ja haluja.
      Seksuaalisuutta, jossa ei tarvitse kasvaa omista haluista sen kypsemmälle tasolle, esim. jälkikasvuun ja sen huolehtimiseen.
      Seksualisuutta, jossa ihannekuppani ei ole varsinaisesti nainen, vaan mies naisen ulkomuodossa (ja sitäkin osittain).

      Että on ollut ikään kuin mahdollisuus ”shopata” kumppani, jolla on valikoidusti itselle sopivimmat sukupuolelliset ominaisuudet, ja jättää epäsopivimmat pois. Sillä erotuksella, että luonto ei semmoista semmoisenaan tarjoa.
      Hänenkin kumppaninsa oli käynyt leikkauksissa...
      Onnellinen tämä mies joka tapauksessa vaikutti olevan, ja saihan köyhä ladyboy-kumppanikin elätettyä perheensä, jos ei muuta. : P : /

      - K

      Poista
    4. "---uskoakseni monet miehet pitävät T-aiheessa "yllättäen" juuri (trans-)naisen miehisyydestä."

      Olen tullut samaan johtopäätökseen.
      Transsukupuoliset eivät tästä toteamuksesta tykkää, mutta olen huomannut, että transnaiset ovat kokonaisvaltaisesti maskuliinisempia kuin bionaiset ja transmiehet ovat feminiinisempiä kuin biomiehet. Yksi alue on juurikin tuo seksuaalisuus eli miten kokee seksin ja seksuaalisuuden. Naisen ja miehen seksuaalisuus poikkeaa toisistaan kuin yö ja päivä. Tällä selittyy se, että miksi shemale-pornoa on niin paljon, mutta transmiespornoa tai naisille suunnattua pornoa ei ole käytännössä olemassa.

      Transnainen ymmärtää miehistä seksuaalisuutta aivan toisella tapaa kuin bionainen. Homothan ovat tunnettuja seksuaalisesta aktiivisuudesta ja matalasta kynnyksestä seksihommiin. Heterosuhteessa tuo ei ole mahdollista, koska nainen toimii eri tavalla, joten heteromies ei voi marssia tuosta vaan naisen luo ja ehdottaa seksiä. Homoilla se on ihan normaalia. Transnaisen kanssa oleminen mahdollistaa heteromiehelle homomiehen seksuaalisen helppouden ikäänkuin kiertotietä.

      Kai tämä on suoraa seurausta yhteiskunnan ns. pornoistumisesta ja hedonismin asettamisesta suurimmaksi hyväksi. Siinä unohtuu hyveet, kohtuus ja varsinkin ne lapset.

      Poista
    5. No, en ehkä ole oikea ihminen näistä puhumaan... omalla tavallaan oma lehmä ojassa. : F

      Olisin kuitenkin kuvitellut, että perinteisesti, kykyä nousta halun ja himon yläpuolella olisi pidetty kypsemmän? aikuisemman ihmisen merkkinä? Tai sitten olen vain elänyt jossain kuplassa.
      Nykyään seksi on niin (yli)arvostettua, vieläpä juuri yleisenä arvona... sen merkitystä noin muuten vähättelemättä.

      Plus, kun lisääntyminen on saatu eriytettyä seksuaalikäyttäytymisestä täysin (ainakin teoriassa), suhde siihen (katoaa ja) vääristyy myös. Voi olla esim. vaikeaa perustaa perhe, vahinkolapsen myötä, jos ei ole mitään ihmeempää alkujaankaan suunnitellut. Eihän sitä seksikumppania ole vältsisti katsonut pidemmällä tähtäimellä ollenkaan. (Kaikista kun ei ole pareiksi, eikä kaikista kaikissa elämäntilanteissa vanhemmiksi.) Eikä yhteiskunta myöskään erityisesti tue tai kannusta äitiyteen (mitenköhän muuten isyyteen?), roolina ja arvona, vaikka rahaa voikin saada ... ja sitäkin muuten sen mukaan, kuinka on kerennyt tienata työelämässä ennen lapsensaantia.

      Tavallaan ymmärtänen naisten hinkua päästä vastuusta irti. Perinteisesti, myös omassa kodissani, tytöille on pienestä pitäen rautalangasta väännetty, että seksistä voi tulla raskaaksi. (No, se on biologinen fakta.) Että (vahinko)raskaus liian aikaisin ja/tai väärälle miehelle, voi pistää niin oman kuin lapsenkin elämän ihan pilalle.
      Että pitäisi katsella "kunnon miestä" ja vältellä "renttuja". Jne. (Kuinka abortti ei ole hyvä asia.)
      Ja että jos raskaaksi tulet ja lapsen pukkaat, niin sen myöskin hoidat. Että miehiin ei voi yleisesti ottaen luottaa... (muihin kuin harvoihin kunnollisiin.) Että itse kärsit, jos väärin nait.
      Pojille ei tämmöisiä paineita käsittääkseni luoda. (Toki eri biologia, mutta...)
      Erästä (mies)tuttavaani mukaellen, tasa-arvoistaminen on käytännössä ottanut semmoisen muodon, jossa ihannenainen on stereotyyppinen miessukupuoli sen huonoine ominaisuuksineen. (Vastuuton seksihurjastelija.)
      Että vaikka aina lienee ollut miehiä, jotka ovat kantaneet vastuuta, niin naiset ovat yleisesti ottaen joutuneet kantamaan vastuuta (sukupuolena), oli siihen ollut valmis, halukas taikka ei - koska biologia. (Raskauden uhka, lisääntymiseen liittyvät riskit sekä äitiyden rooli.) Toki ehkä tämä tilanne on myös vastavuoroisesti pakottanut miehiäkin toimimaan jollain tietyllä tavoin … varmistamaan väistämättömän jälkikasvun pärjääminen.
      Mutta nyt kun ehkäisy toimii, eikä muukaan paina taikka pakota, niin todellisuus on täysin toinen. Ensin muuttuvat käytännöt, ja sitten yleinen arvomaailma.

      En kuitenkaan halua vierittää kaikkea vastuuta naisten kontolle, kun ”ongelmahan” alkujaankin on ollut, että vastuuta on raskasta kantaa. Ja yleiset asenteet yleisestikin, sukupuolta katsomatta, mielihyväkeskeisen yksilövapauden suuntaan.

      No mutta niin… summa summarum? Kait koen, että nuoruudessani seksiin suhtauduttiin yleisellä tasolla melko vakavana asiana... asiana, jolla voi olla vakavia seurauksia.
      Nykyään suhtautuminen tuntuu olevan melko kevyttä.

      - K

      Poista
    6. "Olisin kuitenkin kuvitellut, että perinteisesti, kykyä nousta halun ja himon yläpuolella olisi pidetty kypsemmän? aikuisemman ihmisen merkkinä?"

      Perinteisesti kyllä. Pidättyvyys erilaisista aistinautinnoista on ollut historiassa kaikkein suurimpia hyveitä ja tavoiteltava tila. Mutta nykyäänhän kaikki perinteiset arvot, tämä mukaanlukien, on heitetty roskikseen.

      Perinteisesti on myös ollut olemassa selkeä käsitys ja määritelmä siitä, että millainen on kunniallinen nainen tai kunniallinen mies. Eipä ole enää.

      Tasa-arvoistuminen on tehnyt juurikin sen, että kummankin sukupuolen hyveet on heitetty roskikseen. Naisista on tullut renttuja ja miehistä munattomia ja herkkiä.

      Poista
    7. Joo kyllä, varmaan jossain mielessä näinkin.
      Mutta mistä mallit ja arvot loppujen lopuksi tulevat, niin kotoa.
      Kuten myös, millaisia malleja ja arvoja kukin tarvisee ja kaipaa.

      Heidi

      Poista
  7. Wanha Ämmä24.8.2016 12.18

    Transsukupuolisuuden etiologia alkaa olla aika hyvin tiedossa, eli kyse on pikemminkin samankaltaisesta tilasta intersukupuolisuuden kanssa kuin BIID:stä. Eli kysehän on siitä, että aivokurkiaisen BSTc-alue on kehittynyt vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Tämä puolestaan aiheuttaa kehon ja psyyken ristiriidan. M2F:llä se kytkeytyy X-kromosomin AR-geenin vialliseen muotoon, joka aiheuttaa myös sen, että M2F:illä on etusormi pitempi kuin nimetön (luomumiehillä se on toisin päin). Ks. https://en.wikipedia.org/wiki/Digit_ratio. F2M-transsukupuolisilla tuo epämuodostunut BSTc puolestaan kytkeytyy kromosomin 17 geenin CYP17 T-34C virheelliseen muotoon.

    Transsukupuolisella tila siis on suunnilleen sama kuin intersukupuolisella, joka on vauvana korjattu "väärään" sukupuoleen. (Ja heitä todella on). Kyse ei siis todellakaan ole mistään fetisismistä eikä psyykkisestä ongelmasta, vaan aivojen rakenteen anomaliasta. Vääristynyt kehonkuva siis johtuu transsukupuolisuudesta, ei niin että transsukupuolisuus johtuisi vääristyneestä kehonkuvasta.

    Aidon transsukupuolisen voi tunnistaa siitä, että hän nimenomaan ei halua mennä hoitoon eikä sukupuolenvaihdokseen ennen kuin vasta pakon edessä, sillä hän tietää, miten kamala ja vaikea ja raskas prosessi tämä on. Minäkin yritin liki 25 vuotta elämästäni elää miehenä, vaikka väkisin ja hampaat irvessä. Vasta toisen itsemurhayritykseni jälkeen myönsin itselleni olevani TS ja hakeuduin hoitoon. Jos joku ihminen nimenomaan haluaa vaihtaa sukupuoltaan, hän erittäin todennäköisesti ei ole aito TS vaan jokin fettari, erikoisuudentavoittelija tai muuten vain vinksahtanut tapaus, jollaista ei missään tapauksessa tulekaan päästää hoitoon - hän aiheuttaa sillä vain pysyvän ja peruuttamattoman vahingon itselleen.

    Hormonit ja arkielämäkoe ovat lahjomaton testi siitä, onko ihminen aito TS (joka hyötyy sukupuolenvaihdoksesta) vaiko ei. Jos ihminen kykenee selviämään niistä ja vielä kokee olevansa onnellinen ja elävänsä parempaa elämää niiden kanssa kuin ennen niitä, niin hän erittäin todennäköisesti on aito TS joka hyötyy transhoidoista. Jos hän lintsaa niistä tai ei koe hyötyvänsä, silloin hän ei ole aito TS vaan jotain muuta.

    Olen samaa mieltä, että transsukupuolisuus on tragedia. Siihen on vain huonoja ratkaisuja. Mutta ilman hoitoihin hakeutumista olisin nyt joko kuollut tai vakavassa psykoosissa jossain mielisairaalassa suljetulla. Tämä on todellakin elämän ja kuoleman kysymys.

    VastaaPoista
  8. Suhtaudun hieman skeptisesti tuohon BSTc-teoriaan. Yksi iso juttu on se, että sitä ei voida elävältä ihmiseltä todentaa ja siten emme voi ikinä tietää, että kuka on oikeasti "true" ja kuka feikki. Pidän sitä vain yhtenä selitysteoriana sille, että mistä transsukupuolisuus johtuu. Siksi en ole sitä blogissa käsitellyt, vaan olen keskittynyt siihen, että mitä voimme havainnoida ja mitä seurauksia voimme nähdä.

    Transsukupuolisuuden vertautuminen intersukupuolisuuteen on ongelmallista sikäli, että transsukupuolisen kroppa on toimiva miehen tai naisen keho ja hän voi saada lapsen jommankumman sukupuolen yksilönä. Intersukupuolinen usein ei voi, koska hänen sukupuolensa on fyysisesti epäselvä ja hänen lisääntymiselimistönsä ei toimi. Transsukupuolisen ongelma ei ole fyysinen, vaan liittyy siihen, miten hän itsensä kokee.

    Transsukupuolisuutta on selitetty aivojen rakenteella eli silloin transsukupuolisuuden syy olisi elimellinen eli siis fyysinen. Mutta tämä ei vaikuta muuhun kehoon tai sen toimivuuteen eikä aivojen rakennetta voida tyhjentävästi tutkia. Siksi en ole lähestynyt blogissa transsukupuolisuutta tästä näkökulmasta. Minua kiinnostaa yhteiskunnallinen näkökulma.

    Vierastan myös keskustelua ja määritelmiä siitä, että kuka on aito ja kuka epäaito. Ihmiset ovat aika erilaisia monessa suhteessa ja kaikilla kaikki asiat eivät mene ihan samoin. Olen lähinnä halunnut alleviivata sitä, että dysforialle voi olla monia erilaisia syitä ja kaikenlaisia katumistapauksia ja pieleenmenneitä tapauksia on maailma täys. Haluan painottaa sitä, että sukupuoli-identiteettijutut eivät ole yksiselitteisiä tai helppoja.

    VastaaPoista
  9. Entäs jos sukupuolisuus olisikin metrin mitta? 0cm olisi 100% sitä sukupuolta, jonka kropan sai syntymässä. Ihmiset sijoittuisivat siinä mitassa vain johonkin kohtaan. Kohdassa 50cm alkaa transvetismi aktiivisena osana elämää ja kohdassa 75cm ollaankin jo transsukupuolisia jne tai jotain.

    VastaaPoista
  10. BSTc-teoriaan transsukupuolisuuden selittäjänä liittyy lähinnä kolme ongelmaa:
    1) Ainakin yhdessä tieteellisessä tutkimuksessa kävi ilmi, että aikuisen aivokurkiaisen BSTc:n sukupuolidimorfia - eli se, että aikuisilla miehillä (ja transmiehillä) on tällä aivoalueella noin kaksi kertaa enemmän hermosoluja naisiin ja transnaisiin verrattuna - ei vakiinnu yleensä ennen 22 vuoden ikää. On huomattava, että kaikki näissä autopsioissa tutkitut henkilöt ovat kuolleet tätä vanhempina. Kuitenkin aikuisina sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutuneet ovat yleensä maininneet tunteneensa sukupuolidysforiaa niin kauan kuin he ovat jaksaneet muistaa eli noin kolmevuotiaasta saakka.

    2) Sukupuolihormonien vaikutusta BSTc:n kokoon jopa aikuisiällä ei näissä tapauksissa ole vielä voitu sulkea pois. Täytyy pitää mielessä, että kaikki ne transsukupuoliset yksilöt joiden aivokurkiaisia näissä BSTc-tutkimuksissa on vertailtu, ovat ennen kuolemaansa olleet vastakkaisen sukupuolen hormonikuureilla vuosikaudet, joten heidän BSTc:nsä sukupuolittuminen vastakkaiselle sukupuolelle ominaiseksi saattaa olla seurausta yhtä hyvin heidän hormonikuureistaan kuin synnynnäisestä sukupuoli-identiteetin häiriöstäänkin.

    3) Tutkimuksissa voidaan kartoittaa pelkästään keskiarvoja, eikä keskiarvoja aina voida yleistää yksilöihin. Otetaan esimerkiksi vaikkapa pituuden sukupuolierot: naiset ovat miehiä keskimäärin 10-12 cm lyhyempiä. Silti on olemassa yli kaksimetrisiä naisia ja alle puolitoistametrisiä miehiä. Normaalisti kaikkiin sukupuolidimorfian ilmenemismuotoihin pätee se, että ryhmien sisäinen hajonta on paljon suurempaa kuin ryhmien välinen keskimääräinen ero. Ehkäpä myös tämä BSTc-juttu on sellainen?

    BSTc-hypoteesi transsukupuolisuuden synnynnäisenä aiheuttajana on saanut tietyissä piireissä lopullisen totuuden aseman lähinnä siksi, koska lukemattomat transaktivistit sitä sellaisena toitottavat. He eivät koskaan ota puheeksi näihin tutkimuksiin liittyviä rajoituksia ja epävarmuustekijöitä, koska niiden myöntäminen ei heidän ideologiaansa sovi.

    Mitä tulee transsukupuolisuuden ja intersukupuolisuuden eroavuuksiin sekä puheisiin "aidoista ja epäaidoista TS:istä", allekirjoitan yllä olevat Sametin väitteet.

    On saatu jonkin verran näyttöä siitä, että myös BIID:n taustalla olisi samankaltaisia neurologisia rakennepoikkeavuuksia, mutta mitään lopullista varmuutta ei tästä(kään) asiasta liene olemassa. Ihmisen sisäinen ruumiinkaava on joissakin tutkimuksissa paikannettu oikeaan etuaivolohkoon, ja mikäli tämän aivoalueen esimerkiksi oikeasta jalasta vastaava osa olisi syystä tai toisesta vaurioitunut, se ilmenisi käytännössä juuri BIID:lle ominaisena pysyvänä tunteena tämän raajan "vieraudesta" ja halusta amputoida se. BIID:stä kärsivät reagoivat yleensä tähän konditioonsa samoin kuin transsukupuolisetkin, eli enemmistö yrittää vain purra hammasta yhteen ja kituuttaa tilansa kanssa niin pitkään kuin mahdollista. Osa taas pimahtaa ja yrittää itse amputoida vieraalta tuntuvan ruumiinosansa tai aiheuttaa pysyvän aistivamman itselleen.

    VastaaPoista
  11. Pantalone:
    Sukupuoli-identiteettiä on toki kuvattu mainitsemallasi spektrillä ja minusta se on mielekäs sikäli, että harva ihminen on 100% jotakin. Ihan normaalitkin heterot cis-ihmiset sijoittuvat tavallisesti jonnekin päin spektriä eikä suinkaan sinne 100% mieheen tai naiseen. Ongelmat alkavat, kun jokin raja-alue tulee vastaan.

    Spektrin ongelma on siinä, kun sekoitamme sukupuoli-identiteetin ja fyysisen sukupuolen. Tietyt piirit käyttävät spektriä muka todisteena sille, että sukupuolta ei voida määritellä.

    Anonyymi:
    Todella kiintoisaa. Tärkeää olisi selvittää, että miten hormonihoito vaikuttaa tuon BTSc:n kokoon. Pidän itse tuota selitystä toistaiseksi vain teoriana enkä vahvistettuna totuutena.

    VastaaPoista
  12. Wanha Ämmä25.8.2016 12.02

    "BSTc-teoriaan transsukupuolisuuden selittäjänä liittyy lähinnä kolme ongelmaa:
    1) Ainakin yhdessä tieteellisessä tutkimuksessa kävi ilmi, että aikuisen aivokurkiaisen BSTc:n sukupuolidimorfia - eli se, että aikuisilla miehillä (ja transmiehillä) on tällä aivoalueella noin kaksi kertaa enemmän hermosoluja naisiin ja transnaisiin verrattuna - ei vakiinnu yleensä ennen 22 vuoden ikää."

    Transsukupuolisuus voidaan luotettavasti diagnosoida vasta täysi-ikäiseltä ihmiseltä. Siksi itse suhtaudun ERITTÄIN kriittisesti kaikkiin yrityksiin "hoitaa" lapsi- tai teini-ikäisiä ihmisiä, joilla on transtuntemuksia. Ria Cooperin tapauksen pitäisi kilistää kelloja.

    "On huomattava, että kaikki näissä autopsioissa tutkitut henkilöt ovat kuolleet tätä vanhempina. Kuitenkin aikuisina sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutuneet ovat yleensä maininneet tunteneensa sukupuolidysforiaa niin kauan kuin he ovat jaksaneet muistaa eli noin kolmevuotiaasta saakka."

    Tämä on jälleen myytti, ja se oli myytti jo 1990-luvulla, jolloin asia oli itselleni akuutti. Suurin osa TS:istä ei ole identifioinut itseään vastakkaiseen sukupuoleen lapsesta saakka: he ovat vain tienneet olevansa "jotenkin erilaisia" mutta eivät oikein että miten. Suurin osa TS:istä vain yrittää mukautua ympäristön paineeseen ja olla poikia tai tyttöjä vaikka sitten hampaat irvessä. Niin minäkin. Muutokseen hakeudutaan vasta, kun mikään muu ei toimi.

    "2) Sukupuolihormonien vaikutusta BSTc:n kokoon jopa aikuisiällä ei näissä tapauksissa ole vielä voitu sulkea pois. Täytyy pitää mielessä, että kaikki ne transsukupuoliset yksilöt joiden aivokurkiaisia näissä BSTc-tutkimuksissa on vertailtu, ovat ennen kuolemaansa olleet vastakkaisen sukupuolen hormonikuureilla vuosikaudet, joten heidän BSTc:nsä sukupuolittuminen vastakkaiselle sukupuolelle ominaiseksi saattaa olla seurausta yhtä hyvin heidän hormonikuureistaan kuin synnynnäisestä sukupuoli-identiteetin häiriöstäänkin."

    Tämä asia on todennettu Zhou, Gooren et al tutkimuksessa 2000, jolloin verrokkiryhmässä oli homoja, lesboja, hormonihoitoa syövän tms vuoksi saaneita, lääketieteellisestä syistä kastroituja jne. http://press.endocrine.org/doi/full/10.1210/jcem.85.5.6564 Eli hormonihoito aikuisiällä ei vaikuta BSTc:n solutiheyteen.

    "3) Tutkimuksissa voidaan kartoittaa pelkästään keskiarvoja, eikä keskiarvoja aina voida yleistää yksilöihin. Otetaan esimerkiksi vaikkapa pituuden sukupuolierot: naiset ovat miehiä keskimäärin 10-12 cm lyhyempiä. Silti on olemassa yli kaksimetrisiä naisia ja alle puolitoistametrisiä miehiä. Normaalisti kaikkiin sukupuolidimorfian ilmenemismuotoihin pätee se, että ryhmien sisäinen hajonta on paljon suurempaa kuin ryhmien välinen keskimääräinen ero. Ehkäpä myös tämä BSTc-juttu on sellainen?"

    Tilastolliset poikkeamat säännöstä eivät kumoa itse sääntöä. Ko. tutkimuksissa (1995 ja 2000) saatiin selkeä näyttö siitä, että kyseessä ei ole tilastoharha, eikä se, että poikkeamat ovat suurempia sukupuolten sisällä sulje pois eroja niiden välillä. Itse pidän Zhoun, Kruijverin et al tutkimuksia lopullisesta näytöstä "brainsex"-hypoteesin oikeellisuudesta.

    VastaaPoista
  13. Wanha Ämmä25.8.2016 12.07

    "BSTc-hypoteesi transsukupuolisuuden synnynnäisenä aiheuttajana on saanut tietyissä piireissä lopullisen totuuden aseman lähinnä siksi, koska lukemattomat transaktivistit sitä sellaisena toitottavat."

    Itse asiassa tämä "brainsex"-hypoteesi on ollut transaktivisteille erittäin vaikea hyväksyä. He mieluummin näkevät transsukupuolisuuden "sukupuolten moninaisuutena" kuin lääketieteellisenä anomaliana tai vammana. Muistan itse 1990-luvulla, miten eräät transaktivistit puhuivat tutkimuksista "nöyryyttävinä" ja "ihmisarvoa alentavina" ja vaativat koko tutkimus- ja diagnosointiprosessia alasajettavaksi. Minusta tämä tuntui todella vieraalta jo silloin. Kysehän on tutkittavan omasta oikeusturvasta ja siitä, että epäaitoja TS:iä ei päästetä hoitoon, joka aiheuttaa heille ainoastaan pysyvän vahingon.

    "Brainsex"-hypoteesi on myös hyvin julma. Se kirjaimellisesti jakaa TS-kandidaatit aitoihin (joilla on tuo aivoalueen poikkeama) ja epäaitoihin (joilla sitä ei ole). Tämä on monille transaktivisteille vaikea sulattaa: eli että on todella ihmisiä, jotka aidosti hyötyvät TS-hoidoista, mutta myös niitä, jotka eivät niistä hyödy. Mutta tämä on myös reaalielämän havainto, ja ehkäpä David Reimerin tapaus (John/Joan) on sellainen, joka todella vakuuttavasti puhuu "brainsex"-hypoteesin puolesta.

    Mutta on myös yksi erittäin yllättävä somaattinen näyttö "brainsex"-hypoteesin puolesta, ja se on etusormen pituus verrattuna nimettömään. Naisilla etusormi on säännönmukaisesti pitempi kuin nimetön, kun taas miehillä nimetön on pitempi kuin etusormi. Tämä johtuu testosteronista ja se on havaittu kaikilla ihmisapinoilla. On havaittu, että M2F-transsukupuolisilla etusormi on säännönmukaisesti nimetöntä pitempi aivan kuten luomunaisilla (itsellänikin on näin) ja F2M:illä se on juuri päinvastoin. https://en.wikipedia.org/wiki/Digit_ratio

    VastaaPoista
  14. Wanha Ämmä25.8.2016 12.20

    "Suhtaudun hieman skeptisesti tuohon BSTc-teoriaan. Yksi iso juttu on se, että sitä ei voida elävältä ihmiseltä todentaa ja siten emme voi ikinä tietää, että kuka on oikeasti "true" ja kuka feikki. "

    Se, ettemme voi todentaa asiaa elävältä ihmiseltä, ei kumoa itse hypoteesia. Ja juuri siksi tämä juttu onkin niin kamala: "damned if you do, damned if you don't".

    Kun asia oli itselleni akuutti, USA:ssa arvioitiin, että vain 1:10 transtutkimuksiin hakeutuvista olisi aito TS, joka todella hyötyisi hoidoista. Hoitostandardit luotiin alunperin juuri siksi, että epäaidot saataisiin karsittua pois. Koska BSTc:n solutiheys voidaan diagnosoida vain kuolleelta ihmiseltä, siksi tutkimuksissa joudutaan turvautumaan subjektiivisiin tuntemuksiin ja erotusdiagnoosiin. Sen tarkoitus puolestaan on erottaa aidot epäaidoista niin, että mahdollisimman moni aito pääsisi hoitoihin ja mahdollisimman harva epäaito pääsisi keplottelemaan niistä läpi.

    "Pidän sitä vain yhtenä selitysteoriana sille, että mistä transsukupuolisuus johtuu."

    Tähän pätee sellainen sääntö, että hypoteesi, jonka puolesta on enemmän todennettavissa olevia todisteita, on kaikkein todennäköisimmin oikea. 1960-luvulla suosiossa olleet selitysmallit kasvatuksella, ympäristön vaikutuksella jne osoittautuivat vääriksi. "Brainsex"-malli on yksinkertainen, helposti ymmärrettävissä ja sen puolesta on vakuuttavimmat todisteet. Siksi pidän sitä itse oikeana. Ennenkaikkea se on falsifioitavissa - ja David Reimerin tapaus on vakuuttava todiste.

    Mutta yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti se ei luonnollisestikaan tee asiaa sen helpommaksi.

    VastaaPoista
  15. Juu, olen kyllä samaa mieltä siitä, että transsukupuolisuudella on elimellinen perusta. Mutta mikä tarkalleen ottaen, siihen en ota kantaa ja jään kiinnostuneena seuraamaan sivusta keskustelua.

    Siihen uskon, että sukupuoli-identiteetti on sisäsyntyinen, kuten esim. tuo David Reimerin tapaus todistaa. Haluan kuitenkin alleviivata asian kompleksisuutta eli että asiat eivät aina ole sitä, miltä päällepäin näyttävät. Esimerkiksi Walt Heyerin ja Ria Cooperin tapaukset osoittavat, että ihminen voi oireilla sukupuolidysforialla olematta transsukupuolinen. Ihminen voi myös tosissaan uskoa olevansa transsukupuolinen, vaikka ei ole (kuten Ria Cooper). Ihmisen psyyke ja sen toiminta ja kehitys on ihan kamalan monimutkainen.

    VastaaPoista
  16. Wanha Ämmä25.8.2016 12.37

    "Transsukupuolisuuden vertautuminen intersukupuolisuuteen on ongelmallista sikäli, että transsukupuolisen kroppa on toimiva miehen tai naisen keho ja hän voi saada lapsen jommankumman sukupuolen yksilönä. Intersukupuolinen usein ei voi, koska hänen sukupuolensa on fyysisesti epäselvä ja hänen lisääntymiselimistönsä ei toimi. Transsukupuolisen ongelma ei ole fyysinen, vaan liittyy siihen, miten hän itsensä kokee."

    Ne eivät ole toisiaan poissulkevia.

    Itselläni on selkeät intersukupuolisuuden merkit: kromosomipoikkeama (46-XY/47-XXY -mosaiikki) sekä synnyin jonkin verran epämuodostuneilla sukuelimillä (mm. kivekseni eivät koskaan laskeutuneet). Minulla ei ole koskaan kunnolla kasvanut parta ja ruumiinkarvoitukseni on vähäisempi kuin edes luomunaisilla. Tutkimuksissa vielä todettiin, että olen ollut hedelmätön koko ikäni. Monilla transsukupuolisilla, varsinkin transnaisilla, on myös merkkejä intersukupuolisuudesta, kuten kromosomipoikkeamia. Ehkä tunnetuin lienee Caroline Cossey (Tula), jolla on karyotyyppi 48-XXXY. Minulla on myös digit ratio selkeästi feminiininen.

    Silti kuitenkaan minua ei tutkimuksissa pidetty intersukupuolisena, vaan jouduin käymään kaikki transtutkimukset läpi.

    "Transsukupuolisuutta on selitetty aivojen rakenteella eli silloin transsukupuolisuuden syy olisi elimellinen eli siis fyysinen. Mutta tämä ei vaikuta muuhun kehoon tai sen toimivuuteen eikä aivojen rakennetta voida tyhjentävästi tutkia. Siksi en ole lähestynyt blogissa transsukupuolisuutta tästä näkökulmasta. Minua kiinnostaa yhteiskunnallinen näkökulma."

    Tässä on eromme. Sinua kiinnostaa yhteiskunta ja ihmiset ja asian sosiaalinen puoli: minä puolestani haluan saada asiat selville selittävästi ja tyhjentävästi. Minua kiinnostaa juurikin tuo tieteellinen puoli ja selitykset asialle.

    VastaaPoista
  17. "Ne eivät ole toisiaan poissulkevia."

    Totta. Intersukupuolinen on ihminen siinä missä muutkin eli hänellä voi ilmetä samat ilmiöt kuin ei-intersukupuolisellakin. Sukupuoli-identiteetti on intersukupuolisellakin ja siinä voi ilmetä samaa variaatiota kuin ei-intersukupuolisella.

    Sinua voisi tuon perusteella pitää intersukupuolisena. Siinä eroat minusta, sillä minä olen fyysisesti normaali naaras.

    "Minua kiinnostaa juurikin tuo tieteellinen puoli ja selitykset asialle."

    Tämä on tärkeää toki myöskin, että ylipäätään ymmärrämme mm. että miten ihmisen sukupuoli-identiteetti rakentuu. Paremmalla ymmärryksellä välttyisimme esimerkiksi uudelta David Reimerilta tai vastaavilta tragedioilta. Itselläni on tosin tuo varsinaisen tieteellisen tutkimuksen kahlaaminen jäänyt vähemmälle ja luen juurikin ennakkotapauksia (David Reimer, Ria Cooper, Walt Heyer, Jazz Jennings ym. koko kööri). Ehkä täydennämme toisiamme.

    VastaaPoista
  18. Wanha Ämmä25.8.2016 12.52

    "Vierastan myös keskustelua ja määritelmiä siitä, että kuka on aito ja kuka epäaito. Ihmiset ovat aika erilaisia monessa suhteessa ja kaikilla kaikki asiat eivät mene ihan samoin. Olen lähinnä halunnut alleviivata sitä, että dysforialle voi olla monia erilaisia syitä ja kaikenlaisia katumistapauksia ja pieleenmenneitä tapauksia on maailma täys. Haluan painottaa sitä, että sukupuoli-identiteettijutut eivät ole yksiselitteisiä tai helppoja."

    "Aito-epäaito" -keskustelu juontaa juurensa kahdesta havainnosta:

    1) On ihmisiä, jotka selkeästi hyötyvät transhoidoista ja joiden elämänlaatu paranee rajusti hoitojen jälkeen.

    2) On ihmisiä, jotka eivät hyödy hoidoista mitenkään, jotka katuvat koko juttua ja pahimmillaan tekevät itsemurhan jutun päätteeksi.

    Tämä havainto on lähes yhtä vanha kuin koko transsukupuolisuus ilmiönä itsekin, ja jo Harry Benjamin tarkasteli asiaa. Ja tämä on myös syy, miksi hoitostandardit alunperin luotiin: siksi, että saataisiin erotettua ykkösryhmä, aidot (jotka hyötyvät hoidoista) kakkosryhmästä, epäaidoista.

    Koko juttu olisi niin yksinkertaista, jos voitaisiin vain pistää potilas skanneriin, todeta että joo, on poikkeava aivorakenne, tuossa hormoniresepti ja voit aloittaa RLT:n samantien. Mutta kun ei. Siksi joudumme turvautumaan erotusdiagnoosiin.

    Ehkä kaikkein paras näyttö siitä, kuka on aito ja kuka ei, ovat toisaalta hormonit ja toisaalta RLT eli arkielämäkoe. Aito kokee hormonien aiheuttamat muutokset miellyttävinä ja toivottavina (kukapa mies iloitsisi impotenssista!) kun taas epäaidolle ne tuntuvat oudoilta, pahoilta ja epämiellyttäviltä. Samoin aidolle RLT ei ole Test vaan Real Life, kun taas epäaito kokee sen itselleen vieraaksi. Kuitenkin kyse on kuolemanvakavasta asiasta. Itse sain lopullisen varmuuden kun kokeeksi lopetin hormonit: se hirveä ahdistus ja paha olo palasi takaisin oman hormonitoiminnan elpyessä. Oma kehoni myrkytti minut.

    Kun itselleni leikkaus oli ajankohtainen, eräs amerikkalainen ohjeisti: "Ole satavarma siitä, että todella olet TS. Jos et ole sellainen leikkausta ennen, olet taatusti sellainen sen jälkeen." Julmasti sanottu, mutta totta.

    VastaaPoista
  19. "Ja tämä on myös syy, miksi hoitostandardit alunperin luotiin: siksi, että saataisiin erotettua ykkösryhmä, aidot (jotka hyötyvät hoidoista) kakkosryhmästä, epäaidoista."

    Kyllä, se on aivan selvää, että on olemassa aitoja ja epäaitoja tapauksia. Tarkoitinkin sitä, että näiden erottaminen toisistaan ei aina ole läheskään helppoa. Siksi en itse menisi suorilta käsin sanomaan, että tuo on aito ja tuo epäaito sillä ja sillä kriteerillä, vaan siihen tarvitaan juurikin ammattilaisen suorittama perusteellinen tutkimus.

    Olen tässä blogissa kritisoinut joitakin tapauksia (esim. Wolf Kankare), koska heissä on niin paljon epäselvää, että on syytä epäillä, että ongelmia olisi enemmänkin ja nekin pitäisi tutkia (ennakkotapaukset osoittavat, että jokin muu häiriö voi aiheuttaa sukupuolidysforiaa). Mutta en heitäkään suorilta käsin tuomitse epäaidoiksi.

    VastaaPoista
  20. Wanha Ämmä25.8.2016 13.21

    "Siihen uskon, että sukupuoli-identiteetti on sisäsyntyinen, kuten esim. tuo David Reimerin tapaus todistaa. Haluan kuitenkin alleviivata asian kompleksisuutta eli että asiat eivät aina ole sitä, miltä päällepäin näyttävät. Esimerkiksi Walt Heyerin ja Ria Cooperin tapaukset osoittavat, että ihminen voi oireilla sukupuolidysforialla olematta transsukupuolinen. Ihminen voi myös tosissaan uskoa olevansa transsukupuolinen, vaikka ei ole (kuten Ria Cooper)."

    Juuri näin. Ja juuri tämä tekee transsukupuolisuuden niin hirveän vaikeaksi ja vaativaksi asiaksi.

    Onneksi tiedämme asiasta nyt enemmän kuin vielä 30-40 vuotta sitten. Walt Heyer teki oman juttunsa vuonna 1982, ennen nykyisiä hoitostandardeja, ja häntä ei tutkittu vaan hänet hutkittiin ja kertakaikkiaan ylipuhuttiin sukupuolenvaihdokseen. Tulos oli sitten katastrofi. Näistä jutuista puhuttiin 1980- ja 1990-luvulla silloisessa tekstipohjaisessa Internetissä aika paljon. Hänellähän se tosiasiallinen ongelma oli dissosiatiivinen persoonallisuushäiriö.

    On totta, että maailmassa on paljon sellaisia anomalioita, jotka muistuttavat transsukupuolisuutta mutta jotka eivät sitä ole. Ja juuri ne tekevät erotusdiagnoosin vaikeaksi. Ria Cooper ilmeisesti on femmehomo, joka vain oli sekaisin identiteettinsä kanssa. Itsekin suorastaan toivoin, että omat tuntemukseni selittyisivät jollakin toisella, helpommin hoidettavalla, diagnoosilla. Mutta ei.

    Tietyllä tavalla olen onnellinen Ria Cooperin ja jokaisen sellaisen puolesta, joka ohjautuu pois prosessista ennen peruuttamattomia toimenpiteitä. Heidän ei tarvitse käydä tätä prosessia läpi ja muokata kehoaan. He selviävät helpommalla. On aina helpompaa olla femmehomo kuin TS. Minua aivan oikeasti pelottaa Jazz Jennings ja miten hänen käy.

    VastaaPoista
  21. Wanha Ämmä25.8.2016 14.09

    Ehkä se, mihin nykyiset hoitostandardit ovat vaikuttaneet positiivisimmin on ollut katujien määrä. Niillä on saatu transtutkimuksista ohjattua muihin diagnooseihin valtava määrä sellaisia ihmisiä, jotka todennäköisesti tulisivat katumaan leikkausta.

    Ruotsalaisessa tutkimuksessa vuodelta 2009 oli haastateltu 42 ruotsalaista post-op TS:ää, sekä M2F että F2M. https://www.skane.se/Upload/Webbplatser/USIL/Dokument/Sjukhusbibliotek/Johansson,%20Annika.pdf Heistä 40 oli "erittäin tyytyväisiä" sukupuolenvaihdokseensa. Kaksi (yksi kumpaankin suuntaan) ei ollut, syynä olivat leikkauskomplikaatiot, ei sukupuolenvaihdos sinänsä. Mikä merkittävintä, kukaan näistä 40 ruotsalaisesta post-opista ei katunut.


    On huomattavaa, että tutkimusaineisto tehtiin TS:illä, jotka olivat tehneet muutoksensa 1990-luvulla tai sen jälkeen, eli hoitostandardien käyttöönoton jälkeen.

    Tämä tutkimus oli jatkotutkimus edelliselle ruotsalaiselle tutkimukselle, jossa tutkittiin transsukupuolisia ennen hoitostandardien käyttöönottoa. http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0016885 Eli siis vanhoina huonoina aikoina katujia on ollut, ja heitä on ollut paljon.

    Tiukat kriteerit ja tutkimukset ovat vähentäneet rajusti katujien määrää, ja kehittyneet leikkaustekniikat puolestaan pieleenmenneitä leikkauksia ja komplikaatioita. Eli tiukat hoitostandardit, niin pahoilta kun ne tuntuvatkin, vaikuttaisivat toimivan potilaan oman edun mukaisesti.

    Ohessa vielä lisää: http://www.huffingtonpost.com/brynn-tannehill/myths-about-transition-regrets_b_6160626.html

    VastaaPoista
  22. Wanha Ämmä25.8.2016 14.15

    "Entäs jos sukupuolisuus olisikin metrin mitta? 0cm olisi 100% sitä sukupuolta, jonka kropan sai syntymässä. Ihmiset sijoittuisivat siinä mitassa vain johonkin kohtaan. Kohdassa 50cm alkaa transvetismi aktiivisena osana elämää ja kohdassa 75cm ollaankin jo transsukupuolisia jne tai jotain."

    Transvestismi ja transsukupuolisuus ovat kaksi eri asiaa. Esimerkiksi itselleni eivät pukeutumisjutut oikein koskaan napanneet. Samoin myöskän homoseksualismi ja transsukupuolisuus ovat kaksi eri asiaa. Vaikka tykkäänkin pojista, en koskaan tuntenut itseäni kotoisaksi homoporukoissa.

    Itse tykkään pukeutua aika sukupuolineutraalisti: farkkuihin tai suoriin housuihin, T-paitoihin tai paitiksiin jne, pikemminkin käytännöllisesti kuin muodikkaasti tai kauniisti. Tämä tuntuisi olevan myös monen muun transnaisen kokemus.

    VastaaPoista
  23. Wanha Ämmä25.8.2016 15.38

    Todettakoon vielä, että transsukupuolisuus kytkeytyy aivan liian usein myös muihin ongelmiin, ja vieläpä niin, että mitä pahemmaksi se on päässyt ennen hoitoon hakeutumista, sitä todennäköisemmin. Lähes jokaisella tuntemallani TS:llä, myös itselläni, on ollut sivudiagnooseja. Kun olo sisällä menee kehodysforian myötä riittävän pahaksi, lopputuloksena on ahdistus, masennusta, tunne että kaikki kaatuu päälle ja itsetuhoiset ajatukset. Minulla se purkautui viiltelynä, että saisi kaiken kivun keskitettyä yhteen paikkaan.

    Syy on ilmeinen: transsukupuolisuus puhjettuaan kehittyy koko ajan pahemmaksi ja tuskallisemmaksi. Vieläpä niin, että mitä nuorempana se puhkeaa, sitä nopeammin ja pahemmaksi. En epäile, etteikö Wolf Kankare voisi olla TS, mutta sen ohella hänellä on varmasti myös muita ongelmia.

    Sukupuolenvaihdos ratkaisee vain transsukupuolisuuden ongelman, psyyken ja fysiologian ristiriidan. Kaikki muut ongelmat mitä siihen on vielä päällä, pitää ratkoa muilla keinoin, yksitellen. Se ei minullakaan ratkaissut omaa sivudiagnoosiani. Sen ratkaisin itse, ajan myötä. Työtä se vaatii.

    VastaaPoista
  24. "Tämä on jälleen myytti, ja se oli myytti jo 1990-luvulla, jolloin asia oli itselleni akuutti. Suurin osa TS:istä ei ole identifioinut itseään vastakkaiseen sukupuoleen lapsesta saakka: he ovat vain tienneet olevansa "jotenkin erilaisia" mutta eivät oikein että miten. Suurin osa TS:istä vain yrittää mukautua ympäristön paineeseen ja olla poikia tai tyttöjä vaikka sitten hampaat irvessä. Niin minäkin. Muutokseen hakeudutaan vasta, kun mikään muu ei toimi."

    Suurin osa transaktivisteista ja jopa monet ammattilaiset ovat kanssasi täysin eri mieltä tästä asiasta, joten mikään yleisesti tunnustettu "myytti" se siis ei ole. Esimerkiksi se sukupuoli-identiteetin häiriöiden spesialisti, joka diagnosoi Jazz Jenningsin kolmevuotiaana kysyttyään tältä, että mitä sukupuolta hän on ja mitä sukupuolta hän haluaisi olla.

    Kaksi aiheeseen liittyvää artikkelia eräältä transaktivistilta:

    http://www.huffingtonpost.com/brynn-tannehill/johns-hopkins-professor-e_b_9510808.html?
    http://www.huffingtonpost.com/brynn-tannehill/the-end-of-the-desistance_b_8903690.html?

    "Itse asiassa tämä "brainsex"-hypoteesi on ollut transaktivisteille erittäin vaikea hyväksyä. He mieluummin näkevät transsukupuolisuuden "sukupuolten moninaisuutena" kuin lääketieteellisenä anomaliana tai vammana."

    Transaktivisteilla ei itse asiassa ole minkäänlaisia ongelmia siinä, että he yhtä aikaa sekä hyväksyvät brainsex-hypoteesin että näkevät transsukupuolisuuden terveenä sukupuolen moninaisuutena. Kaikki kohonneet itsemurhariskit sun muut psyykkiset oheishäiriöt selittyvät vain ja ainoastaan ympäröivän yhteiskunnan transfobisuudella. Transaktivistit eivät ratsasta brainsex-hypoteesilla missään muussa asiassa niin paljon kuin siinä, että heidän mukaansa kaikki transsukupuoliset lapset tulisi diagnosoida niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista (siis viimeistään kuuden vuoden ikään mennessä), jotta kaikki ympäröivät aikuiset voivat alkaa tukea lapsen "aidon" identiteetin kehittymistä täysillä ja jotta lapsen luonnollisen puberteetin estävä lääkitys saadaan aloitettua hyvissä ajoin. Tätä kaikkea perustellaan sillä, että jos lapsen sukupuoli-identiteetti on kerran kiveen hakattu ja ikuisesti muuttumaton jo syntymästä saakka, silloin esimerkiksi jokaista sellaista kolmevuotiasta poikaa, joka julistaa olevansa tyttö tulisi alkaa kohdella tyttönä ja valmentaa aikuisiän hormonaalisiin ja kirurgisiin sukupuolenmuokkausprosesseihin siitä sekunnista alkaen.

    Alla pari linkkiä kyseisten transaktivistien kirjoituksiin:

    http://everydayfeminism.com/2014/10/lies-about-nonconforming-children/
    http://www.gendercentre.org.au/resources/polare-archive/archived-articles/myths-about-gender-affirmation-surgery.htm

    "Mutta on myös yksi erittäin yllättävä somaattinen näyttö "brainsex"-hypoteesin puolesta, ja se on etusormen pituus verrattuna nimettömään. Naisilla etusormi on säännönmukaisesti pitempi kuin nimetön, kun taas miehillä nimetön on pitempi kuin etusormi. Tämä johtuu testosteronista ja se on havaittu kaikilla ihmisapinoilla. On havaittu, että M2F-transsukupuolisilla etusormi on säännönmukaisesti nimetöntä pitempi aivan kuten luomunaisilla (itsellänikin on näin) ja F2M:illä se on juuri päinvastoin. https://en.wikipedia.org/wiki/Digit_ratio"

    Kummassakin kädessäni etusormet ja nimettömät ovat keskenään tismalleen samanpituiset. Mikä siis on minun aivosukupuoleni? Olenko juuri sellainen non-binäärinen mielikuvitusihminen, jollaisiin voi törmätä netin ihmemaassa? Pitäisikö tässä kastroida itsensä ja muutenkin yrittää fyysisesti muuntautua mahdollisimman sukupuolettomaksi?

    VastaaPoista
  25. "Tämä asia on todennettu Zhou, Gooren et al tutkimuksessa 2000, jolloin verrokkiryhmässä oli homoja, lesboja, hormonihoitoa syövän tms vuoksi saaneita, lääketieteellisestä syistä kastroituja jne. http://press.endocrine.org/doi/full/10.1210/jcem.85.5.6564 Eli hormonihoito aikuisiällä ei vaikuta BSTc:n solutiheyteen."

    Brainsex-teoriasta on julkaistu kattava kritiikki täällä: http://www.annelawrence.com/brain-sex_critique.html (linkitän sen lyhyesti tänne, jotta ei tarvitsisi keksiä pyörää uudestaan). Artikkelissa todetaan mm. seuraavaa:

    "Zhou et al. (1995) were clearly mistaken when they suggested that "the small size of the BSTc in male-to-female transsexuals cannot be explained by adult sex hormone levels" (p. 70), as were Kruijver et al. (2000) when they concluded that "hormonal changes in adulthood did not show any clear relationship with the BSTc . . . neuron number" (p. 2039). On the contrary, it now seems probable that estrogen treatment was responsible for the low mean BSTc volume and neuron number observed in the six MtF transsexuals studied and that testosterone treatment was responsible for the high BSTc volume and neuron number observed in the one FtM transsexual studied4.

    A significant weakness of the Zhou/Kruijver studies was the inclusion of only a few nontranssexual persons with elevated cross-sex hormone levels. This may partly explain why the Zhou/Kruijver investigators underestimated the potent effects of hormone treatment on the adult brain. Contrary to a popular misconception, the Zhou/Kruijver studies did not examine any nontranssexual men who had been treated with estrogen (for example, for prostate cancer) or any nontranssexual women who had been treated with testosterone. They did examine one woman, S1, in whom a virilizing adrenal tumor had produced elevated testosterone levels and one man, S2, in whom a feminizing adrenal tumor had produced elevated estradiol levels. Neither individual had BSTc volumes or neuron numbers that were atypical for their sex, but it is probable that their cross-sex hormone levels, although elevated, had not been high enough and had not lasted long enough5 to be equivalent to the 5-20 years of cross-sex hormone therapy that the transsexuals had received."

    ja:

    "A recent study by Hulshoff Pol et al. (2006) demonstrated the profound effect of transgender hormone therapy on brain volume in transsexuals: In eight MtF transsexuals treated for 4 months with ethinyl estradiol and CPA, total brain volume and hypothalamic volume decreased significantly with hormone therapy, based on pre- and post-treatment MRI studies. In a control group of nine untreated nontranssexual men, total brain volume and hypothalamic volume increased slightly over a similar period. In six FtM transsexuals treated for 4 months with testosterone, total brain volume increased and hypothalamic volume remained unchanged, whereas in a control group of six untreated nontranssexual women, total brain volume remained unchanged and hypothalamic volume decreased. Hulshoff Pol et al. wrote:
    The findings suggest that treatment of MFs with estrogens and antiandrogens decreases the male brain size toward female proportions, whereas treatment of FMs with androgens (not substantially affecting circulating estrogen levels) increases the female brain size toward male proportions. The magnitude of this change (i.e., 31 ml over a 4-month period) is striking, since it signifies a decrease in brain volume, which is at least ten times the average decrease of about 2.5 ml a year in healthy adults. . . The total brain volume changes are at least in part due to changes in medial brain structures surrounding [the] ventricles (including, but not limited to, the hypothalamus . . .). (pp. S110-S111)

    VastaaPoista
  26. (jatkoa)
    Not surprisingly, Hulshoff Pol et al. (2006) conjectured that cross-sex hormone therapy might have been responsible for the Zhou/Kruijver findings:
    The bed nucleus of the stria terminalis of the hypothalamus, larger in males than in females, was found to be of female size in six MFs and of male size in one FM. All these transsexuals had received cross-sex hormone treatment before their brains were studied. Therefore, the altered size of the bed nucleus of the stria terminalis could have been due to the exposure of cross-sex hormones in adult life. (p. S108)"

    Möhlin edellisessä viestissäni puhuessani BSTc:sta aivokurkiaisen osana, vaikka se kuuluu hypotalamukseen. Tämä virheellinen tieto oli peräisin erään transaktivistin blogista.


    "Tilastolliset poikkeamat säännöstä eivät kumoa itse sääntöä. Ko. tutkimuksissa (1995 ja 2000) saatiin selkeä näyttö siitä, että kyseessä ei ole tilastoharha, eikä se, että poikkeamat ovat suurempia sukupuolten sisällä sulje pois eroja niiden välillä. Itse pidän Zhoun, Kruijverin et al tutkimuksia lopullisesta näytöstä "brainsex"-hypoteesin oikeellisuudesta."

    Tilastolliset poikkeamathan nimenomaan kumoavat kausaliteetin näiden kahden asian välillä! Ne kertovat, että näiden asioiden välillä on pelkkä korrelaatio ilman kausaatiota. Noiden kahden tutkimuksen rajoitteista ks. Anne Lawrencen artikkeli yllä. Pelkästään noiden tutkimusten äärimmäisen pienen otannan takia (esim. Zhou/Kruijverin tapauksessa pelkästään kuusi henkilöä) puhtaan sattuman osuutta ei voida rajata pois, eikä niistä missään tapauksessa voida vielä vetää mitään yleisempiä johtopäätöksiä. Sinun pitäisi ensiksi yrittää ottaa selvää ihan tieteenteon perusasioista ennen kuin lähdet vetelemään mitään johtopäätöksiä olemassaolevista tutkimuksista.

    VastaaPoista
  27. Wanha Ämmä26.8.2016 14.10

    "Suurin osa transaktivisteista ja jopa monet ammattilaiset ovat kanssasi täysin eri mieltä tästä asiasta, joten mikään yleisesti tunnustettu "myytti" se siis ei ole. Esimerkiksi se sukupuoli-identiteetin häiriöiden spesialisti, joka diagnosoi Jazz Jenningsin kolmevuotiaana kysyttyään tältä, että mitä sukupuolta hän on ja mitä sukupuolta hän haluaisi olla."

    Älä opeta äitiäsi naimaan.

    Ensinnäkään sinä et itse ole TS etkä IS (minä olen molempia) eli sinulla ei ole henkilökohtaista kokemusta ja toiseksi asia ei kosketa sinua itseäsi mitenkään eli et ole alan auktoriteetti. Siksi tuon lausahduksesi voi ohittaa olankohautuksella. Se oli myytti jo silloin kun asia oli itselleni akuutti.

    Transsukupuolisuus voidaan luotettavasti diagnosoida vasta aikuisiällä. Samoin noin 70%-80% lapsuusiän sp-identiteettihäiriöistä häviää itsestään. _Tietenkin_ mukaan mahtuu aina joku Jazz Jenningsin kaltainen tapaus, mutta he ovat pikemminkin poikkeuksia kuin sääntö - mahtuuhan sinne Ria Cooperkin, joka olikin femmehomo. Tästä syystä suhtaudun itse _erittäin_ skeptisesti lasten ja teinien sp-identiteettihäiriöiden hoidattamiseen transsukupuolisuutena. Sillä voidaan aiheuttaa todella paha ja peruuttamaton vamma.

    Ja tämä on _täsmälleen_ linjassa hollantilaisen tutkimuksen vuodelta 2002 kanssa, jonka mukaan BSTc saavuttaa _lopullisen_ solutiheytensä vasta noin 20. ikävuoden tienoilla: Chung WC1, De Vries GJ, Swaab DF. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11826131. Eli että tuo ongelma M2F-TS:illä _voi_ korjautua itsellään iän myötä, mutta se myös _voi_ olla korjautumatta, ja tämä myös selittää sen, miksi suurimmalla osalla TS:iä ei ole ollut _selkeitä_ vastakkaisen sukupuolen tuntemuksia lapsuudessaan: ainostaan se, että heissä on jotain vialla tai että he ovat erilaisia kuin toiset pojat.

    Mitä tuohon sinun sormisuhteeseesi tulee, on todennäköisempää että olisit homo kuin että olisit TS. Pelkkä sormisuhde yksinään ei ole indikaatio siitä, että olisit TS, mutta yhdessä kehodysforian kanssa se on erittäin vahva sellainen.

    VastaaPoista
  28. Wanha Ämmä26.8.2016 14.36

    "Brainsex-teoriasta on julkaistu kattava kritiikki täällä: http://www.annelawrence.com/brain-sex_critique.html (linkitän sen lyhyesti tänne, jotta ei tarvitsisi keksiä pyörää uudestaan). Artikkelissa todetaan mm. seuraavaa:"

    Anne Lawrencea ei pidetä transsukupuolisuuden auktoriteettina, vaan pikemminkin pellepelottomana. Hänellä on kaikenlaisia omia teorioitaan, joille yhteistä on se, etteivät ne pidä paikkaansa eikä tiedeyhteisö ole niitä hyväksynyt. Rationalwiki kommentoi hänestä: " weirdos and trolls such as Ray Blanchard, Ann Lawrence and J. Michael Bailey" - Blanchard on surullisenkuuluisan "autogynefilia"-meemin lanseeraaja ja J. Michael Bailey puolestaan on ekspertti homoseksualismissa mutta tietää transsukupuolisuudesta yhtä paljon kuin sika satelliiteista. Siksi Anne Lawrencen esittäminen auktoriteettina voidaan ohittaa olankohautuksella.

    "A recent study by Hulshoff Pol et al. (2006) demonstrated the profound effect of transgender hormone therapy on brain volume in transsexuals: In eight MtF transsexuals treated for 4 months with ethinyl estradiol and CPA, total brain volume and hypothalamic volume decreased significantly with hormone therapy, based on pre- and post-treatment MRI studies. In a control group of nine untreated nontranssexual men, total brain volume and hypothalamic volume increased slightly over a similar period. In six FtM transsexuals treated for 4 months with testosterone, total brain volume increased and hypothalamic volume remained unchanged, whereas in a control group of six untreated nontranssexual women, total brain volume remained unchanged and hypothalamic volume decreased."

    Tiheys on massa jaettuna tilavuudella. Jos massa pienenee ja tilavuus pysyy vakiona, tällöin tiheys pienenee. Jos massa pysyy vakiona ja tilavuus kasvaa, tällöin tiheys pienenee. Jos molemmat kasvavat tai pienenevät yhtä aikaa, tällöin tiheys pysyy vakiona. Nyt kyse oli BSTc:n neuronitiheydestä. Tuo tutkimus osoittaa sen, ettei aikuiaiän HRT vaikuta neuronitiheyteen mitenkään.

    "Tilastolliset poikkeamathan nimenomaan kumoavat kausaliteetin näiden kahden asian välillä! Ne kertovat, että näiden asioiden välillä on pelkkä korrelaatio ilman kausaatiota."

    Kaikessa on kyse todennäköisyyksistä. Kun korrelaatio on yli 60%, puhutaan todennäköisestä kausaatiosta. Kausaatiota pidetään varmana, kun korrelaatio on yli 80%. Tietenkin kun n=6 niin aineisto on hyvin pieni, mutta tässä tapauksessa kaikki M2F:ien lukemat menevät naisten alueelle Tällöin on syytä puhua jo varmasta kausaatiosta.

    Regardless of sexual orientation, men had almost twice as many somatostatin neurons as women (P < 0.006). The number of neurons in the BSTc of male-to-female transsexuals was similar to that of the females (P = 0.83). In contrast, the neuron number of a female-to-male transsexual was found to be in the male range. Hormone treatment or sex hormone level variations in adulthood did not seem to have influenced BSTc neuron numbers. The present findings of somatostatin neuronal sex differences in the BSTc and its sex reversal in the transsexual brain clearly support the paradigm that in transsexuals sexual differentiation of the brain and genitals may go into opposite directions and point to a neurobiological basis of gender identity disorder. - See more at: http://press.endocrine.org/doi/full/10.1210/jcem.85.5.6564#sthash.5OyqORFc.dpuf

    "Noiden kahden tutkimuksen rajoitteista ks. Anne Lawrencen artikkeli yllä."

    Todistustaakka on Anne Lawrencella. Hän esittää todisteiden sijaan pelkkiä spekulaatioita.

    " Pelkästään noiden tutkimusten äärimmäisen pienen otannan takia (esim. Zhou/Kruijverin tapauksessa pelkästään kuusi henkilöä) puhtaan sattuman osuutta ei voida rajata pois"

    Ei voida, mutta ei myöskään voida esittää että se olisi pelkkää sattumaa. Todistetaakka on nyt Anne Lawrencella, ja hän tuskin kykenee vastakkaisia todisteita esittämään.

    VastaaPoista
  29. Wanha Ämmä26.8.2016 14.56

    Tässäpä vielä aivoseksiä:

    https://www.newscientist.com/article/dn20032-transsexual-differences-caught-on-brain-scan

    ja Wikipediasta:

    In a follow-up study, Kruijver et al. (2000) looked at the number of neurons in BSTc instead of volumes. They found the same results as Zhou et al. (1995), but with even more dramatic differences. One MTF subject who had never gone on hormones was also included, and who matched up with the female neuron counts nonetheless.
    https://dx.doi.org/10.1210%2Fjcem.85.5.6564

    In 2002, a follow-up study by Chung et al. found that significant sexual dimorphism (variation between sexes) in BSTc did not become established until adulthood. Chung et al. theorized that either changes in fetal hormone levels produce changes in BSTc synaptic density, neuronal activity, or neurochemical content which later lead to size and neuron count changes in BSTc, or that the size of BSTc is affected by the generation of a gender identity inconsistent with one's assigned sex.
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11826131

    In a review of the evidence in 2006, Gooren confirmed the earlier research as supporting the concept of transsexuality as a sexual differentiation disorder of the sex dimorphic brain.https://dx.doi.org/10.1016%2Fj.yhbeh.2006.06.011 Dick Swaab (2004) concurs. https://dx.doi.org/10.1080%2F09513590400018231

    In 2008, a new region with properties similar to that of BSTc in regards to transsexuality was found by Garcia-Falgueras and Swaab: the interstitial nucleus of the anterior hypothalamus (INAH3), part of the hypothalamic uncinate nucleus. The same method of controlling for hormone usage was used as in Zhou et al. (1995) and Kruijver et al. (2000). The differences were even more pronounced than with BSTc; control males averaged 1.9 times the volume and 2.3 times the neurons as control females, yet once again, regardless of hormone exposure, MTF transsexuals lay within the female range and the FTM transsexual within the male range.
    https://dx.doi.org/10.1093%2Fbrain%2Fawn276

    A 2009 MRI study by Luders et al. of 24 MTF transsexuals not yet treated with cross-sex hormones found that regional gray matter concentrations were more similar to men than women, but there was a significantly larger volume of gray matter in the right putamen compared to men. Like earlier studies, it concluded that transsexuality was associated with a distinct cerebral pattern. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2754583 (MRI allows easier study of larger brain structures, but independent nuclei are not visible due to lack of contrast between different neurological tissue types, hence other studies on e.g. BSTC were done by dissecting brains postmortem.)

    An additional feature was studied in a group of FTM transsexuals who had not yet received cross-sex hormones: fractional anisotropy values for white matter in the medial and posterior parts of the right superior longitudinal fasciculus (SLF), the forceps minor, and the corticospinal tract. Rametti et al. (2010) discovered that, "Compared to control females, FtM showed higher FA values in posterior part of the right SLF, the forceps minor and corticospinal tract. Compared to control males, FtM showed only lower FA values in the corticospinal tract."
    https://dx.doi.org/10.1016%2Fj.jpsychires.2010.05.006

    VastaaPoista
  30. Wanha Ämmä26.8.2016 15.21

    Ehkä kaikkein vakuuttavin näyttö "brainsex" .teorian puolesta ovat kuitenkin nykyiset hoitostandardit (Standards of Care). Ne vaativat sekä vähintään vuoden hormonihoidon että arkielämäkokeen ennen leikkaukseen menoa, ja tänä aikana arvioidaan tutkittavan soveltuvuus leikkaukseen.

    Aito TS kokee hormonien vaikutuksen miellyttävänä, rauhoittavana ja positiivisena ja hänelle Real Life Test ei ole Test vaan Real Life, kun taas epäaito kokee hormonien vaikutuksen epämukavana ja epämiellyttävänä, eikä selviä arkielämäkokeesta kunnialla. Muistanet, että itse elin liki neljä vuotta väärällä nimellä ja miehen papereilla ja silti en kokenut sitä mitenkään ahdistavana verrattuna vanhaan elämääni, ja olin aloittanut naisena elämisen jo ennenkuin hakeuduin transtutkimuksiin.

    Anne Lawrence perustaa omat teoriansa kanadalaisen Ray Blanchardin typologiaan. Tämä typologia on peräisin 1980-luvulta, kauan ennen brainsex-teoriaa ja ennen nykyisiä hoitostandardeja. https://en.wikipedia.org/wiki/Blanchard's_transsexualism_typology Tämä typologia on lähes yksimielisesti hylätty tiedeyhteisössä koska tutkimustulokset eivät tue sitä. Sillä on nykyään lähinnä kuriositeettiarvo. (Wikipedia: Blanchard's ideas about trans women have also been rejected by the World Professional Association for Transgender Health (WPATH), the largest association of medical professionals who provides care for transgender people, as lacking empirical evidence).

    Sekä Blanchard että Lawrence yrittävät linkata transsukupuolisuuden toisaalta homoseksuaalisuuteen että toisaalta transvestismiin sensijaan, että tutkisivat sitä molemmista erillisenä ilmiönä. Lawrencen teoria ei puolestaan selitä transmiehiä (F2M) mitenkään. Ikäänkuin female to male -transsukupuolisia ei hänelle olisi lainkaan olemassa.

    Jos Lawrencen teoria pitäisi paikkansa, tällöin _jokaisen_ TS-tutkittavan pitäisi toisalta kokea hormonien vaikutukset miellyttävinä (jos HRT siis vaikuttaisi BSTc:n solutiheyteen) että toisaalta kokea RLT valtavan helpottavana (koska saa pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin ja omaksua vastakkaisen sukupuolen roolin). Näin ei kuitenkaan ole.

    Ria Cooper esimerkiksi koki hormoniterapian valtavan ahdistavana eikä hän oikein onnistunut RLT:ssäkään. Kävi ilmi, että hän oli femmehomo. Hoitostandardit toimivat juuri kuten pitikin - ne karsivat hoitoon soveltumattoman pois ennen leikkausta.

    HRT karsii hyvin nopeasti sekä homot että fantasiansa överiksi vetävät transvestiitit pois joukosta. Hormoneilla on niin rajut psykofyysiset vaikutukset että oksat pois. Minä koin ne valtavan helpottavina ja rauhoittavina. Ja sama kääntäen: kun kokeeksi lopetin HRT:n, ja oma hormonitoiminta elpyi, ne tuskat ja ahdistus palasivat. Myöskään kukaan fantasiansa överiksi vetänyt transvestiitti ei kykene elämään vuotta naisen roolissa. Minä elin varmuuden vuoksi kolme, että saisin itselleni varmuuden asiasta.

    Siksi en todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat kiistää brainsex-teorian oikeellisuuden. Aivot ovat joka tapauksessa ne suurin sukupuolielin.

    VastaaPoista
  31. "Wanha Ämmä" tuntuu sukupuolidysforiasta kärsiville ominaiseen tapaan uskovan, että hän on pohjimmiltaan normaali keski-ikäinen suomalainen nainen vangittuna kromosomaalisesti kehityshäiriöisen miehen kehoon. Sellaista asiaa ei tietenkään voi olla. Yksilön sukupuoli riippuu puhtaasti sukupuolikromosomeista sekä sisäisistä että ulkoisista sukupuolielimistä. Aivot eivät ole sukupuolielin, eikä sukupuoli ole tunnetila. Koska kaikki tunnetilat ovat puhtaasti subjektiivisia, tällöin sukupuolella ei voisi olla mitään merkitystä mitattavissa olevassa objektiivisessa ulkomaailmassa.

    Yksilön käsitys itsestään on vakavasti häiriintynyt ja harhaluuloinen, jos kuva omasta sukupuolesta ei vastaa fysiologista todellisuutta. Tämän häiriintyneisyyden ja harhaluuloisuuden kannalta on täysin epäoleellista, että mikä alue henkilön aivoissa koodaa tätä harhaluuloisuutta tai mikä sen aiheuttaa (geenit, prenataaliset hormonit, lapsuuden traumat...)

    Kyllä, todellisia "teeässiä" on olemassa sikäli, että joillakin ihmisillä todella on tällainen piintynyt käsitys itsestään vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvana ja muilla ihmisillä sitten taas ei. Ero on kuitenkin pohjimmiltaan samantapainen kuin aidon ja epäaidon skitsofreenikon välillä tai aidon ja epäaidon anorektikon välillä. Jotkut näistä sairauksista ovat luonteeltaan pysyviä, syvästi joihinkin aivoalueihin koodattuja, hormonaalisia, perinnöllisiä ym., ym., mutta eivät ne mitenkään validioi henkilön epätosia uskomuksia. Aito skitsofreenikko saattaa esimerkiksi uskoa olevansa uudestisyntynyt Jeesus tai prinsessa niin kuin Kellokosken Anna Lappalainen, mutta se ei merkitse että esim. Anna Lappalainen olisi ollut jotenkin sisimmältään aito kuninkaallinen (mitä se sitten tarkoittaakaan).

    Esimerkiksi minusta Wanhan Ämmän kokemus omasta naiseudestaan, jota hän täällä netissä innokkaasti jakaa, joskus jopa itse soimaamallaan "opetetaan pappa panemaan"-menetelmällä kaikille oikeille naisille, mukaan lukien allekirjoittaneelle (tyyliin "koska olet nainen, sinä käyttäydyt niin ja näin kuten minä, et kestäisi päivääkään miesten vaatteissa" ym.) on yhtä kaukana oikeasta naiseudesta kuin mitä lasten inkkarileikit ovat oikeiden amerikkalaisten alkuperäisasukkaiden arkielämästä. Noista teksteistä huokuu hyvin vahvasti läpi se, ettei hän oikeasti tiedä mitään siitä millaista on olla nainen. Ne ovat selkeästi "tällaisena tavallisena keski-ikäisenä rouvana" olemista glorifioivan miespuolisen henkilön tuotoksia. Voidaan tietenkin kysyä, että onko joku kokemus naisena tai miehenä olemisesta todempi kuin joku toinen jopa ei-naisen tai ei-miehen kohdalla, mutta Wanha Ämmä itsehän yrittää rajata että kuka on "aito ja epäaito TS", "kuinka oikea nainen tuntee" jne. "Aitoa TS:ää eivät pukeutumisjutut kiinnosta", "olen nainen koska minulla on naisen maneerit".

    Te transsukupuoliset saatte kyllä pitää kehodysforianne asiantuntijuuden itsellänne, mutta älkää tulko selittämään, mitä oikea naiseus ja oikea mieheys ovat ja miten niiden tulee ilmetä TS:llä tai kenelläkään muullakaan. Jos tahdotte tietää, kysykää sitä oikeilta naisilta ja miehiltä itseltään. Muita auktoriteetteja ei ole eikä tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymius taas kertoo sen, että nyt on kirjoittava henkilö loukkaantunut. Hän ei uskalla ottaa kunniaansa mukaan keskusteluun nimimerkin tai oman nimensä voimin. Joten esittäydtyn. Hei. Nimeni on Marja ja olen cis nainen.

      Anonyymin viestistä voin sanoa, että olipa hurja.
      Tämä henkilö on täydellinen esimerkki ihmisestä, joka on sinut itsensä ja kehonsa kanssa. Tosin yksi tekijä on aika ongelmallinen hänen kohdallaan ja se on itsekkyys. Tai kykemättömyys asettua toisen ihmisen asemaan. Ehkä hän kokee tämän tarpeettomaksi, koska hänellä on mennyt hyvin niin kuin hän on.
      Anonyymi pitää täysin käsittämättömänä, miksi kukaan tervettä ruumistaan lähtisi muokkaamaan päinvastaiseen suuntaan. Se tosin antaa meille erityisen hyvän esimerkin siitä, että hän ei tiedä miltä nk. kehoonsa kuulumattomuus tuntuu.
      Valitettavasti, Anonyymi, ts:sien tehtävä ei ole toimia tuomareina siinä, millainen on mies/nainen. Heitä kiinnostaa vaan päästä tasapainoon ja isompi osa haluaa olla osa yhteiskuntaa ja olla hyödyksi sille. Niin kuin varmasti osa skitsofreniaa sairastavatkin haluaa. Löytää ratkaisu tukalaan olotilaan ja olla kykenevä töihin tai ihmisten kanssa sosialisoimaan. Mutta se on haastavaa, koska tämän kaltaisia Anonyymejä on valitettavasti olemassa.
      Ts:ät voivat kysellä nk. cis naisilta/miehiltä, mitä on olla heidän laisensa, mutta niitä vastauksia sataa miljoonia erilaisia. Koska tähän maailmaan, kiitoksia maailman kaikkaudelle siitä, mahtuu monta naisen ja miehen mallia. Onko ne sitten hyviä tai huonoja, jää yksilön päätettäväksi.
      Wanha Ämmä. Kiitoksia sinulle viimeisimmän viestisi lopun virkkeestä. Aivot todellakin ovat se suurin sukupuolielin.

      Poista
    2. Marja, tällaisissa potilaan kehonkuvan häiriöihin liittyvissä sairauksissa empatiakyvyn puutetta ei ole se, ettei ala leikkiä potilaan harhamaailman sääntöjen mukaan. Todellista empatiakyvyn puutetta esimerkiksi sairaalloisen laihan anorektikon tapauksessa olisi tukea tätä tämän harhaluuloissa siitä, että anorektikko oikeasti on ylipainoinen ja hänen kuuluu laihduttaa. Analogiaa voisi jatkaa myös BIID:hin. En ymmärrä, että kuinka kehodysforia poikkeaa oleellisesti näistä kahdesta.

      Jos ajatellaan, että henkilön sukupuoli on pelkästään korvien välissä ja todellinen anatominen sukupuoli on tähän nähden täysin irrelevantti, päädytään tilanteeseen jossa "sukupuoli" käsitteenä menettää täysin merkityksensä, koska silloin sillä ei enää ole mitään yhteyttä konkreettiseen todellisuuteen eikä sitä voi todentaa mistään. Olla olemassa pelkästään henkilön korvien välissä = henkilön omaa mielikuvitusta. Itsensä kastroiminen ja joidenkin keinotekoisten hormonien ottaminen ei muuta tätä tilannetta miksikään, vaikka sillä muuten olisikin henkilön mielialan kannalta suotuisa vaikutus.

      En ole loukkaantunut mistään, mutta ilmiselvien tosiasioiden vääristelyä en voi sietää.

      Poista
    3. Joo. Itsepetos ja yksityiskohdilla sokeutuminen on yksi ärsyttävimpiä asioita itsestäni (kans), erityisesti kun siihen vedetään muitakin mukaan.
      Mutta käsittääkseni trans-puoli on vielä ja yhä tautiluokituksen alla, ja toisekseen, kyseisiä hoitoja kait tarjotaan, koska muita toimivampia ei ole. (Että parempi kuollut trans-ihminenkö vai?)

      Jotku ihmiset kyllä yrittävät kieltää (biologisen) sukupuolellisuuden yhteiskunnassa laajemminkin, mutta loppujen lopuksi todellisuudessa ei voi, vaikka kuinka termejä sekoitettaisiin... Koska ihminen "sukupuolittaa" ja toimii biologianKIN pohjalta, koska ihminen on sukupuolellinen ja sukupuolellisesti lisääntyvä olento.
      Ns. oikeiden trans-ihmisten "rankaiseminen" nykyisestä sukupuolettomuushulluudesta on mielestäni epäosuvaa ja julmaa... he erityisesti joutuvat kohtaamaan (ns. väärän) sukupuolen tuomaa rajallisuutta, ja pyrkivät (ymmärtääkseni) elämään sukupuolessansa ilman sen suurempia polemiikkeja.

      Sen sijaan ihmettelen kuvioita, joissa tyypit eivät välttämättä edes halua olla "toista" sukupuolta, eivätkä siis omaansakaan... ei ehkä edes koeta minkäänlaista kehodysforiaa... ajettaneen oikeuksi sille, että voitaisiin muokata joku tarkoituksellinen uusi (väli)tila (ilman diagnooseja), tai oikeus toiseen sukupuoleen ilman mitään hoitoja....
      Se vaikuttaa minun mielestäni biologian (sukupuolellisuuden rajallisuuden, todellisuuden) täydeltä ohittamista, kieltämiseltä. Harhaisen oloiselta. Jne.
      Voi toki olla, että en tiedä vain tarpeeksi... on joka tapauksessa tullut näitä yaoihomopoika- ja hentaidickgirl-fantasioitsijoita vastaan, jotka haluaisivat päästä toteuttamaan omia (seksi)fantasioitaan, siinä himotussa halutussa (epätodellisessa) toiseudessa, muuttamalla itsensä joiksikin fantasiaolennoiksi, eikä niinkään sukupuolen(sa) edustajiksi, todellisuuden täysin unohtaen.
      Kieltämättä sitä, etteivätkö fantasiahahmot, -henkilötkin yms. voisi toimia inspiraation lähteinä ja idoleina. Osalla vain menee jotenkin ihan överiksi.

      - K

      edit/ niin ja siis se, että vaikka hoidot olisivatkin "kosmeettisia", niin aika paljon merkitystä sillä on silti käytännössä, että henkilö kuulostaa ja näyttää ja haisee eriltä kuin ennen, enempi siis siltä toiselta sukupuolelta, olettanen.

      Poista
  32. Tieteessä ei ole auktoriteetteja, vaan asiantuntijoita. Tiede ei myöskään toimi konsensusperiaatteella, vaan kaikki erilaiset näkökannat otetaan huomioon ja pyritään falsifioimaan ja se, joka jää jäljelle on todennäköisimmin oikea. Kaikki on aina avoinna perustellulle kritiikille. Lawrencen teksti on tietenkin luonteeltaan täysin hypoteettista eikä se vielä itsessään kumoa BSTc-teoriaa vaan tuo esille, miksi se saattaa mahdollisesti olla väärä tai mitä se ei ota huomioon. Kyky sietää epävarmuutta ja ottaa huomioon myös vastakkaiset näkökannat kiihkottomasti kuuluu tieteen luonteeseen.

    Anne Lawrencen BSTc-teorian kritiikki (mikä muuten on eri asia kuin brainsex-teorian kritiikki) on tieteellisesti täysin pätevää. BSTc-teoriaa vastaan puhuu lähinnä Hulshoff Pol et. alin tutkimus vuodelta 2006, jonka mukaan BSTc-alueen sukupuolidimorfia johtuu nimenomaan sukupuolihormonien vaikutuksesta eikä tästä riippumattomasta sukupuoli-identiteetistä. Tietenkin vielä on olemassa mahdollisuus, että tämä kumotaan tulevissa tutkimuksissa ja BSTc-teoria transsukupuolisuuden selittäjänä onkin se oikea.

    Se, että Lawrence on transpiireissä nk. "väärä profeetta" niin kuin jokainen muukin transsukupuolisuutta kritisoimaan erehtynyt henkilö (Paul McHugh, Joseph Berger, Michael Bailey...) johtuu heidän väitteidensä poliittisesta epäkorrektiudesta enemmänkin kuin siitä, että ne olisivat tieteellisesti virheellisiä. Henkilökohtaisuuksiin menevät nimittelyt (esim. Lawrencen kutsuminen pellepelottomaksi, trolliksi ja kummajaiseksi) kielivät ainoastaan nimittelijän argumentointikyvyn puutteellisuudesta. Esimerkiksi Rationalwiki-sivusto, joka alun perin perustettiin Conservapedian "tieteelliseen maailmankuvaan" sitoutuneeksi liberaaliksi haastajaksi on vuosien varrella muuttunut yhä enemmän ja enemmän puhtaasti ideologiseksi ja propagandistiseksi amerikkalaisen punavihreyden lobbaussivustoksi, jonka mukaan esim. kaikki LGBT-aatteen ja feminismin kriitikot ovat yksiselitteisesti pahoja ja heitä vastaan hyökätään henkilöinä sen sijaan, että pyrittäisiin todistamaan heidän väitteidensä virheellisyys.

    Ohessa mielenkiintoinen artikkeli autogynefiliasta: https://gendertrender.wordpress.com/2012/11/21/what-many-transgender-activists-dont-want-you-to-know-and-why-you-should-know-it-anyway/

    Kun tätä autogynefilia-asiaa alkaa raaputtaa pintaa syvemmältä tulee heti ilmi, että sitä tukevaa tieteellistä todistusaineistoa kyllä on olemassa ja lähestulkoon kaikki "kritiikki" sitä kohtaan on itsensä naiseksi tuntevien miesten moraalista närkästystä. Heidän reaktionsa ovat aina äärimmäisen vihamielisiä ja lähinnä erilaisia tutkijoihin kohdistuvia solvauksia ja uhkauksia sekä sensurointivaateita. Tämä raivo johtuu narsistisesta loukkauksesta, jonka transnaiset kokevat joka kerran, kun joku kyseenalaistaa heidän naispuolisen identiteettinsä. Lisäksi tulee huomata, etteivät autogynefilia-teoria ja brainsex-teoria mitenkään sulje toisiaan pois, kuten Anne Lawrence esitti. Esimerkiksi Zhoun löydökset selittyvät luultavasti sillä, että kaikki tutkitut kuusi henkilöä olivat epähomoseksuaalisia eli autogynefiilejä. Homoseksuaaliset itsensä naiseksi tuntevat miehet ja kaikki muut (hetero-, bi- ja aseksuaalit) poikkeavat psykologiselta profiililtaan ja oireilultaan niin vahvasti toisistaan, että on mielekästä puhua kahdesta kokonaan eri häiriöstä.

    VastaaPoista
  33. Hmmh, tämä kommenttiosio on näköjään karannut aika kauas itse kehodysforiasta...

    Rupesin noiden BIID-pohdintojen myötä miettimään eroja kehodysforiassa sen suhteen onko se synnynnäistä vai esimerkiksi vammautumisen aiheuttamaa. Halvaantuneilla ja palovammauhreilla on usein suuria vaikeuksia hyväksyä uusi ulkonäkönsä/toimintakykynsä. Tietenkin asiaa yritetään auttaa sen minkä nykylääketiede voi, mutta erityisesti halvaantuneet ovat vielä siinä asemassa että lopputulos ei koskaan tule olemaan entisen kaltainen. Masennus ja itsetuhoiset ajatukset ovat kuntoutujilla todella yleisiä, samoin eroaminen kumppanista ja eikä osa sopeudu tilanteeseen koskaan.

    Trans/BIID-ihmisten tilasta tämä eroaa merkittävästi siinä mielessä että vammautuneilla on aikuisiällä ollut se sopiva kroppa, eli he ovat menettäneet jotain. Transsukupuolisilla taas ei ole lähtökohtaisesti edes kokemusta siitä miltä se sopiva kuori tuntuu. Kuitenkin aika iso osa vammautuneista oppii elämään kroppansa kanssa verrattuna siihen kuinka moni trans on valmis menemään aikamoisiin äärimmäisyyksiin oman vartalonsa kanssa jos hoitoon ei jostain syystä ole päästy. En tiedä tekeekö konkreettinen kokemus siitä että kropassa voi olla myös hyvä olla kuntoutumisest helpompaa, vai tekeekö ongelmien 'synnynnäisyys' kehodysforian osalta jotain perustavanlaatuista eroa niin että kyseisen dysforian kuntouttaminen ilman leikkaushoitoa on lähellä mahdotonta?

    Toisaalta taas...halvaantuneille ei ole olemassa mitään keinoa jolla he olisivat taas normaaljea, trans/BIID-ihmisille taas on tarjolla laaja kattaus jolla heillä olisi mahdollisuus tavoitella vartaloa jonka he kokisivat omakseen. On varmasti erilaista yrittää sopeutua tilanteeseen jolle ei vaan voi mitään verrattuna tilanteeseen jossa hoitoja on, mutta joku yrittäisi ehdotella että jos nyt vielä koittaisit ilman.

    Normaaliuden kokemuksen puute kylläkin tekee erilaiset harhaluulot siitä että kehodysforian poistuminen korjaisi muitakin elämän ongelmia jossain määrin ymmärrettävämmiksi. Pilvilinnojen rakenteleminen on aika peri-inhimillistä.

    Anoreksian kanssa en ehkä lähtisi näitä miksaamaan, sillä vakava alipaino erityisesti yhdistettynä rasvojen puutteisiin laukaisee anorektista oireilua ihan kenellä tahansa. Keskitysleirivangeilla esimerkiksi havaittiin vapautustilanteissa käyttäytymistä jossa he itse kokivat olevansa normaalipainoisia ja että toisia, heidän silmissään laihempia, tulisi auttaa ensin. Lisäksi anoreksian 'itseselitykset' ovat vaihdelleet sen mukaan mikä on kuttuurillisesti hip, tällä hetkellä kauneus, joitakin vuosikymmeniä sitten useimiten pidättäytyminen maallisesta jumalan nimeen. Trans-oireilua ei käsittääkseni saa aikaiseksi ilman jotain perustavanlaatuista alttiutta, tunne on kokemus väärästä kropasta eikä se ole korjattavissa ilman todella invaasisia toimenpiteitä joten nähdäkseni nämä painivat todella eri sarjoissa vaikka kehodysforiaan molemman liittyvätkin.

    VastaaPoista
  34. "Vaikka selittäisit ihmisille, että miten tunnet, niin he eivät loppupeleissä koskaan ymmärrä."

    "Kehodysforia on jo valmiiksi niin hirveän vaikeaa, että siihen ei enää tarvitse tai kaipaa lisästressiä eli ulkoapäin tulevaa arvostelua ja kyseenalaistamista."

    Mitä ihmettä? Ethän itsekään ymmärrä vaikkapa ihmisiä joiden mielestä sukupuolia on useampia kuin kaksi, ja joiden mielestä transsukupuolisuus itsessään EI ole mielisairaus vaikka saattaa aiheuttaa mielenterveyden ongelmia monelle. Arvostelet ja kyseenalaistat heitä sumeilematta. Miten se eroaa tästä minkä itse koet niin stressaavaksi ja vääräksi kohteluksi itseäsi kohtaan?

    VastaaPoista
  35. "Miten se eroaa tästä minkä itse koet niin stressaavaksi ja vääräksi kohteluksi itseäsi kohtaan?"

    Mikä on väärää kohtelua minua kohtaan? En kerro tekstissä mistään sellaisesta.

    Kuvaan tekstissä sitä, miltä kehodysforia tuntuu. Koen empatiaa muita transsukupuolisia kohtaan, sillä tiedän, miltä kehodysforia tuntuu.

    Kehodysforia on ilmiönä todellinen ja vakava, mutta tuntemuksella siitä, että on jotakin toista sukupuolta, ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Jokainen ihminen näkee, että sukupuolia on vain kaksi. Siksi on väärin sanoa, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi.

    VastaaPoista
  36. Tuli kirjoitettua melko pitkästi linkitetyn transnaisvideon pohjalta, mutta meni niin pitkäksi ja ohi aiheen, että ei ole järkevää sitä tähän postata.
    Pohdintani ei siis liittyne niinkään varsinaiseen postaukseen(?)… toisaalta keskustelu näyttää rönsyilleen täällä muillakin aika lailla.

    Joitain mietintöjä nyt kuiteskin… (oleellisia tai ei)


    Elimistä:
    Miesten mietoksista, tärkeysjärjestyksistä ja mieltymisistä en tiedä, mutta (cis-)naisen näkökulmasta uskon, ja koen, että jos rakastaa ja välittää ja haluaa ihmistä, joka on tai sattuu olemaan trans, niin ne trans-henkilön elimet eivät ole pääasia seksissäkään. Siis siinä mielessä, että niiden pitäisi olla tiettyä jotain…
    Koska jos ihmisestä välittää ja tätä haluaa, niin haluaa sitä ihmistä… Ja haluaa että se toinen ihminen kokee hyvää oloa ja hekumaa. Sen halutun/rakastetun ihmisen halu ja hyvä olo on sytyke (turn on) itsellekin. Jotenkin niin, että elimet ovat siinä mielessä ”vain” sivuosassa, sillä ne ovat ”vain” välineitä saada hyvää oloa aikaiseksi.
    Mutta kait se on, tosi tuskaisaa, jos joutuu käyttämään semmoista ”välinettä”, jota vihaa… jota ei kerta kaikkisesti haluaisi nähdä, saatikka käyttää… jota ei kenties tunne, osaa tai pysty käyttämään. Mutta se ei tarkoita, että se toinen ihminen vihaisi tai vierastaisi niitä trans-henkilön värkkejä (mitä ne missäkin vaiheessa on)… saatikka inhoaisi taikka vierastaisi niiden värkkien takia henkilöä itseään.

    Ja tietty, on myös ihmisiä, joille on oleellista joku asia x, oli se kumppanin elin, tai jokin muu ominaisuus… Ihmiset ovat rajallisia… spesifeine tarpeine ja rajoitteine.
    Mutta tuo siis toiminee kumpaankin suuntaan.
    Mitä esim. seksiin tulee, niin hommahan käsittääkseni menee niin, että trans-miehenä voi olla jopa helpompaa saada naisseuraa, verrattuna luomumiehiin, tai ”rumempiin” naishenkilöihin. Olisin käsittänyt. Mutta että juurikin siis avoimesti trans-miehenä, eikä niinkään ”perus”(cis)miehenä. (Tässä on toki se, että moni transmies halunnee tulla kohdatuksi miesmiehenä…)
    Mutta yleisemminkin… trans-ihminen voi olla, tai trans-ihmisellä voi olla trans-aiheensa seurauksena ja/tai siihen liittyen, jotain erityistä…(/haluttavaa), jota cis-ihmisellä taas ei. Ja toisaalta myös trans-puoleen liittymättä, ihminen voi olla haluttava ja riittävä… Vetovoima ei ole puhdasta ulkokuorta tai ruumiillisuutta. Ja tietenkin, myös trans-ihmisillä ulkokuori voi olla (tosi) haluttava… Naiset nyt joka tapauksessa pariutuvat jossain määrin (myös) hajun perusteella, eikä toisen trans-puoli ole siinä este…

    Epävarmuudesta:
    Että onko se suurin epävarmuus ja kipupiste … loppujen lopuksi mikä/missä?
    Siinä että ei mene toisten silmissä semmoisena kuin itse haluaisi? (Kukaan ei loppujen lopuksi.)
    Ulkoisen aggression ja paheksunnan pelko?
    Se että on aina tullut kohdelluksi vääränä ja väärin (sukupuolensa suhteen siis, viitaten tällä ilmiöön, jossa joutuu olemaan poikana tyttöjen maailmassa ja päinvastoin)… eli ”vääränä” kasvamiseen liittyvät omakuvan vääristymät ja mahd. traumat (normielämän vertailupintana vaikkapa koulukiusaamisen jättämät jäljet ihmisen minäkuvaan ja mielenterveyteen)…?
    Ja/vai se, että ei mene omissa silmissä semmoisena kuin haluaisi? Siihen liittyen kehodysforia ja/vai omat asenteet? … Se että ei voi olla sitä mitä on? Että ei sovi?
    (Onko omakuva kuinka realistinen ja toimiva omassa sukupuolessa alkujaankaan?… Liian korkeat/epärealistiset tavoitteet? Haihattelu?)

    (jatkuu...)

    VastaaPoista
  37. (jatkuu...)

    Identifoitumisesta:
    Aina on ollut ihmisiä, jotka eivät mene selkeään nais-mies-jakoon. Ja on myös kaikenlaisia epätäydellisyyksiä… esim. sisä- ja ei-sisäsyntyisiä häiriöitä, paljon myös semmoisia, joita ei voi nykykeinoinkaan hoitaa/parantaa… Kukaan ei ole täydellinen noin muutenkaan… Miksi asiaan ei voi siis suhtautua niin, että tämmöinen tila nyt on, ja hieno homma, kun sitä voi hoitaa.
    On tietenkin hirveän ikävää (traagista), jos ja kun elämästä on mennyt monta (kymmentä) vuotta hukassa, hukkaan, sekaisin ... jotenkin ohi?… Mutta sitä suuremmalla syyllä, miksi jäädä kiinni tragediaan(?) Mikä estää olemasta tässä suhteessa onnellinen?
    Minä kun en vain ymmärrä tätä ”olen hullu”-asennetta. Trans-puolella näkee kyllä ihmisiä jotka haihattelevat. (Eivät tietenkään kaikki.) Niin kuin Anonyymikin viittasi … tyyppejä joilla normaalius on (ihan) hukassa ja joilla jotku (sukupuolelliset) jutut ovat ikään kuin ”mystifoituneet”, kärjistyneet, kenties jopa fetissöityneet. Mutta trans-puoli itsessään? Voihan se joillain toki olla seurausta haihattelusta (esim. transtrendeily)… tai liittyä siihen. Mutta itsessään, eikö se ole ihan todettu tila, eikä mitään haihattelua….
    Sitä paitsi, loppujen lopuksi tärkeintä kait olisi, että ihminen voisi olla onnellinen... Sillä oletuksella tietty, ettei tarkoituksella satuta muita. Ja vaikka trans-aihe jotenkin satuttaisikin, niin se ei ole käsitykseni mukaan tarkoituksellista - sillä silloin kun se on todellista, se vain on. Eli jos joku ottaa tästä perimmäisestä asiantilasta nokkiinsa, niin se voi hyvinkin olla ihmisen omaa rajallisuutta. Asioiden naamaan hierominen taas on asiansa erikseen… Kuten myös erinäiset sekoilut, sivuilmiöt yms. (Esim. trans-aktivismissa sukupuolettomuuden yleisempi ajaminen, vaateet hormoihoitojen vapauttamiseksi, jne.)

    Sukupuolellisuuteen kasvamisesta:
    Sukupuoleen kasvaminenhan sinällään, se on jännä juttu myöskin, koska trans-ihmiset joutuvat… ts. pääsevät, tekemään sen usein vasta aikuisena (jos ei muuten, niin oman sukupuolensa suhteen). Olettaen siis, että trans-prosessi ei tule kaikille kivuttomasti…. automaattisena eheytymisenä, tai täydellisesti täydentävänä. Pahimmillaanhan nuoruuden identifoimattomuus? ja (sukupuolellinen) ulkopuoleisuus voi jättää aukkoja joissain muissakin ihmisyyteen liittyvissä taidoissa ja asioissa (kuin pelkästään sukupuolellisuudessa).
    Eli kenties yksilö pääsee käymään vasta hoitojen aikana/jälkeen joitain prosesseja, jotka suurin osa on joutunut käymään läpi lapsuudessaan ja nuoruudessaan, jolloinka minuus ja ympäristön suhtautuminen yksilöön on myös eriä (kuin myös oma suhtautuminen ympäristöön verrattuna aikuiseen…).
    Aikuisena joutunee ehkä hyppäämään joidenkin kasvuvaiheiden ohi… tai käymään niitä jotenkin epäsuorasti. Ja se voi varmaan kans olla omalla tavallaan (joillekin) haastavaa. Esim. hypätä sukupuolessaan ja sukupuolellisuudessaan suoraan aikuisuuteen. Riippuen tietenkin siitä miten on onnistunut asioita väärässä sukupuolessa jo käsittelemään. … Tässä suhteessa lienee hyvinkin monenlaisia ihmisyksilöitä.
    Jos nimittäin miettii, että cis-sukupuoleen(kin) kasvaminen voi olla pahimmillaan omanlaisensa mankeli…prässi, miinakenttä…
    On toisten toiveita ja odotuksia, omia toiveita ja odotuksia, muiden käsityksiä, omia käsityksiä, rajallisuutta, kilvoittelua, häpeää, asioiden hyväksymistä, asioiden kyseenalaistamista, onnistumista, feilaamista, jne. …. Vanhemmista erkaantumista, itsenäistymistä, sukupuolellista pariutumista ja/tai siinä kasvamista.
    Eli kuten blogisti itsekin on jossain aiemmassa viitannut, trans-ihmisellä menee monesti ohi sukupuoleensa kasvamisen ns. normaali elämänkoulun (esim. armeija ja hiekkalaatikon leikit).
    Elämä kuitenkin opettaa? Ja ehkä nämä ovat semmoisia asioita, jotka joka tapauksessa vie aikaa. Se aika tuntunee vain pitkältä (ja turhauttavalta), kun asioita tavallaan erillisesti jälkikäteen joutuu suorittamaan.

    (jatkuu...)

    VastaaPoista
  38. (jatkuu...)

    Riittämättömyydestä:
    Tulipahan tuossa mieleeni vain, kun nainen videollaan itki, ja pyöritteli, kaiken muun muassa, että mitä jos… että mitä jos olisin cis-nainen, niin ehkä saisin sen haluamani pojan… tai kuinka cis-ihmisenä ei ehkä tarvinne pelätä joutuvansa epäsuosituksi… ”jos jos jos”.
    Ja siinä kohti, itselläni pikkaisen vihlaisi. (Vaikka luulenkin ymmärtäväni hänen logiikkaa. Kyllä, olosuhteet ovat erit. Ei voi suoraa verrata. Ja en tietty taaskaan voi hahmottaa asiaa sen koko laajuudessa….)
    Mutta aika voittaja saa cis-lähtökohdistakin olla, että saa sen pojan (… miehen, naisen, kumppanin??) jonka haluaa, tai että on suosittu ja kaunis ja haluttava, blaa blaa blaa. Kun ei vain aina ole. Harvemmin on, ainakaan noita kaikkia. Siihen epätäydellisyyteen cis-ihminenkin joutuu kasvamaan. Että asiat ei mene aina niin kuin itse haluaa… ja elämä silti jatkuu.
    Esim. itselläni oli tyttönä mitä kauniimpia kuvitelmia siitä, mitä isona aikuisena (naisena) tulisin olemaan. Että olisin kaunis, karvaton ja sopusuhtainen. Että voisin pitää bikineitä ja näyttää hyvältä. Että olisin pidetty poikien keskuudessa. Jne. Mutta ei, ei se vain mene (aina) niin. Ei ole kroppa ja naama kuin kansikuvatytöllä. Karvaa kasvaa, niin kuin naisillakin monesti kasvaa. Bikinit eivät näytä hyvältä, ei vaikka treenaisinkin. Miestä ei näy, joten ei sitten varmaan lapsiakaan. Listaa voisi jatkaa, vaikka ja kuinka. Toki, en tiedä miltä tuntuu, jos kokee korjatunkin pinnan alla, että asiat eivät kohtaa. Jne.
    Pointtinani kuitenkin kait, että kaikkea ei vain saa, eikä pysty olemaan, ja se on elämää. Että ei mene tasan nallekarkit, eikä nallekarkkeja tässä suhteessa täysin tasan saakaan (vrt. yritykset kieltää ihmisten sukupuolellisuus, ja siitä seuraavat eroavaisuudet…) mutta toisaalta ehkä yksilölle on ”siunaantunut” vastaavasti jotain muuta sitten. Useimmilla ihmisillä kun on jotain suhteessa johonkin toiseen, eri asia, näkeekö ja osaako ja pystyykö arvostamaan sitä mitä itsellä on.
    Että vaikka trans-hoidot olisivatkin täydentymistä, niin sukupuolellisuus on silti aina loppujen lopuksi rajallisuutta (oli cis- tai trans- tai mikä lienee).

    Ja mikäänhän ei estä kilvoittelemasta ja yrittämästä. Ja tärkeimpänä? … vaikka elämä ei ole täydellistä, ja että vaikka ei ihmisenä ole täydellinen, niin on silti tärkeä ja hyvä. Että epätäydellisenäkin riittää, ja pitää pohjimmiltaan riittää. Itseähän toki sen päälle voi ja pitääkin kehittää.

    Mutta tietty, helppo cis-ihmisenä taas puhua. (?)

    - K

    VastaaPoista
  39. No et toki käytäkään sanaa "väärä kohtelu", mutta joka tapauksessa kuvaat miltä ulkoapäin tuleva arvostelu ja kyseenalaistaminen tuntuu. Silti arvostelet ja kyseenalaistat trans- ja muunsukupuolisia jotka kokee asiat eri lailla kuin sinä. Ei kaikille kehodysforian syyt ole samat, mitä kuvaat blogissasi. Eikä kaikilla ole rikkinäinen olo korjaushoitojen jälkeenkin. Esim. minulla ja tunnen muitakin ihmsiä. Me ollaan niitä jotka ovat mielestäsi sekaisin ja kieltävät todellisuuden, mutta meistä on tullut paljon ehjempiä aikuisia ja olen todella pahoillani ettet voi kokea samoin.

    No, olen varmasti jo leimautunut täysin todellisuudesta vieraantuneeksi sekopääksi joten eiköhän tää oo tässä.

    VastaaPoista
  40. Jos joku kokee kehodysforian tai jonkun muun eri tavalla kuin minä, niin on kyllä tervetullut tänne kertomaan oman näkemyksensä asioista ja laajentamaan meidän kaikkien tajuntaa. Tämän blogin on tarkoitus olla myös keskustelukanava.

    Kokemus ja tosiasia ovat eri asioita. Kokemuksia varmasti on paljon erilaisia ja tiedän, että kaikki eivät koe samalla tavalla kuin minä. Esimerkiksi kehodysforia tai itsensä näkeminen rikkinäisenä tai eheänä on kokemus. Biologinen sukupuoli ja sen todellisuus on tosiasia. Kritiikkini kohdistuu ensisijaisesti siihen, että nämä kaksi sekoitetaan keskenään.

    Älä viitsi olettaa, että täällä leimautuu sekopääksi ihan tuosta vaan. Ei se niin mene. Saat tulla tänne jatkossakin kommentoimaan. Toivoisin vaan, että avaisit kantaasi vähän enemmän ja perustelisit näkemyksesi. Nyt en tiedä yhtään, että mitä oikeastaan edes ajat takaa.

    VastaaPoista
  41. Hyvää pohdintaa milloin keltäkin.
    Nuo tutkimukset olivat minulle uutta tietoa (kuinka niin pusikossa kasvanut). Sinäänsä olisihan se kätevää, jos sukupuolen voisi varmentaa vain sormia katsomalla. Se olisi nopeampi seulonta jakso se, mutta no jaa...

    Itse Ransumiehenä, en jaksanut tuota videota katsoa. Vähän muutenkin turruttaa "meikäläisten ulinat" kun niitä on tuubi ja ties mitkä blogit täynnä (no hyi tämäkin, no vitsi vitsi). Ihan hyvä, että kanavoivat ahdinkonsa ulos, mutta kyllä siinä itsekin tulee välillä miettineeksi, että mitäs lähdit. Kaikilla korjaushoitoihin lähtevillä kuitenkin on tiedossa, mitä tuleman pitää.
    Omalla kohdallani vaikeinta oli asian myöntäminen. Olen kasvanut hyvässä perheessä, jossa miesten ja naisten askareita ei eritelty. Perheeseen kuuluu vahvoja naismalleja, joita joku hesalainen friidu(ei mitään heitä vastaan, ihan kauniita ovat) saattaisi säikähtää tai erehtyä haukkumaan rekkalesboksi (perus hetero naikkosia tosin). Sukupuoliristiriitani kuitenkin ilmestyi ja ilmeni siten, että se ääni jolla ajattelen, ei kuulostanut siltä mitä se on. Aluksi ajattelin, että vau, minun naiseuteni erikoisuus on tämä. Seuraava ristiriita tuli peruskouluissa. Tosin sosiaalinen. Halusin viettää aikaa muiden poikien seurassa ja heitää läppää. Niin kuin heitin läppää isoveljieni kanssa. Ero vain oli se, että biologisesti olin nainen ja tätä pidettiin merkkinä siinä, että nyt se epätoivoinen pervo muija koittaa taas iskeä meitä. Ja kyllä muutamiin otteisiin veljeni kassit saivat kärsiä vihastani. Niitä potkin ja löin, koska kateus oli suuri. Jos jotain hyvää peruskoulusta sukupuoli-identiteettini suhteen jäi, niin sentään minut osattiin sukupuolittaa haukkuessa oikein. Porukolli. (Tarkennuksena. Minua ei kiusattu. Aiheutin itse tilanteet, jotka yltyivät riitoihin sanojen tai nyrkkien muodossa.)
    Ja myöhemmin parisuhteessa, joka kesti neljä vuotta, tuli lopulta dysforiat omasta rintakehästä ja alapäästä. Haaveilimme molemmat elämisestä yhdessä elämämme loppuun asti, mutta kumppanin kunnioitus on rakkauden yksi edellytys. Olisi ollut typerää jatkaa suhdetta, jossa toisen pitää ristiriitansa kanssa porata toisen vierellä tai toisen tuntea seksuaalistahalua sitä sukupuolta kohtaan johon ei sitä tunne.

    Sukupuoliristiriitaa tuntuu välillä hömelöltä yrittää selittää sitä ihmiselle, jolla ei sitä ole. En tiedä onko oikein verratta Stephen Hawkingia selittämässä teorioitaan scientologille vai toiste päin. Välillä tuntuu oliolta ulkoavaruudesta. Omalla kohdallani tiedän sen, että menneisyyteni ei muutu miksikään. Naiseksi synnyin ja sain mitä vahvimmat naismallit minut kasvattamaan. En häpeä heitä tai sitä, että sain olla räväkkä likka. Sen lisäksi, että koin ristiriitaa sukupuolestani, koin ristiriitaa siitä, että minun pitäisi olla ylpeä nainen. Pimppaloora on siisti juttu, vahvat naiset niin lihaksistoltaan kuin henkiseltä hyvinvoinniltaan ovat mahtava juttu. Siltikin käsite nainen = minä tuntui väärältä ja pimppaloora epämiellyttävältä masturboinnin tai aktin yhteydessä.
    Ja itsekään en osaa selittää, miksi se tuntuu niin väärältä. Nainen = minä. Ehkä menneisyydessä ja vielä osana jotenkin kehoani, mutta ei. nainen = mies = minä, tämä tuntuu oikealta määrittelyltä. Aavistuksen jännältä, mutta mahdolliselta.

    Jatkoa luvassa ->

    VastaaPoista
  42. Ja loppu pätkä.
    Sukupuoliristiriitaa tuntuu välillä hömelöltä yrittää selittää sitä ihmiselle, jolla ei sitä ole. En tiedä onko oikein verratta Stephen Hawkingia selittämässä teorioitaan scientologille vai toiste päin. Välillä tuntuu oliolta ulkoavaruudesta. Omalla kohdallani tiedän sen, että menneisyyteni ei muutu miksikään. Naiseksi synnyin ja sain mitä vahvimmat naismallit minut kasvattamaan. En häpeä heitä tai sitä, että sain olla räväkkä likka. Sen lisäksi, että koin ristiriitaa sukupuolestani, koin ristiriitaa siitä, että minun pitäisi olla ylpeä nainen. Pimppaloora on siisti juttu, vahvat naiset niin lihaksistoltaan kuin henkiseltä hyvinvoinniltaan ovat mahtava juttu. Siltikin käsite nainen = minä tuntui väärältä ja pimppaloora epämiellyttävältä masturboinnin tai aktin yhteydessä.
    Ja itsekään en osaa selittää, miksi se tuntuu niin väärältä. Nainen = minä. Ehkä menneisyydessä ja vielä osana jotenkin kehoani, mutta ei. nainen = mies = minä, tämä tuntuu oikealta määrittelyltä. Aavistuksen jännältä, mutta mahdolliselta.

    Mitä korjaushoitoihin tulee. Näiden hoitojen avulla saan ne piirteet, jotka minulla olisi pitänyt olla. Toivottavasti myös sen pippeloisenkin, vaikkei luomumunaa ole nähnytkään. Se tulee olemaan riittävä minulle, vaikka ei seisoisi suorassa kuin reipas soturi tai poliisi. Seksihurjastelut ovat kuitenkin mitättömiä sen rinnalla, kun voi herätä lämpimän kumppanin viereltä. Halailla, suudella ja tuntea läheisyyttä. En tiedä teistä, mutta omaan päähän tuo on oivallinen resepti orgasmille (lääppiminenki on fine).

    Lisääntymisen suhteen, olen ihan tyytyväinen etten voi välittää geenejäni eteenpäin. En halua saattaa lasta maailmaan joka on vasenkätinen (tämä oli vitsi).

    Epätäydellinen tulen olemaan aina. Siksi minä riitän. nainen = mies = minä. Voi kyllä kiitos!

    Lopuksi. Kukin trans totta kai saa päättää, mitä tekee alapäälleen. Joten eipäs närkästytä siellä, jos mitä minä tuolle alakerralleni teen. Jos se riittää sinulle sellaisenaan kuin se on syntyessä sinulle tullut, olet sinä. Ole ylpeä.
    Pahoittelen myös, jos pienoinen hippidippi rakkaus hyvä me huuhaa myös närkästytti. Olen hyvällä tuulella tänään.

    VastaaPoista
  43. Kyllä tänne saa tulla nyt ja jatkossakin kertomaan omia näkemyksiään mistä tahansa vinkkelistä. Minusta se on pelkästään hyvä asia.

    Ainoastaan selkeä törky on kiellettyä ("haista vittua ja syö neekerinpaskaa").

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.