maanantai 12. lokakuuta 2015

Työttömyydestä ja työelämän todellisuudesta

Elimäkeläisen yrityksen toimitusjohtaja Kari Aalto sanoo nuorista työntekijöistä suorat sanat ja kertoo huonoista kokemuksistaan Iltalehdessä.

”Veltoksi on mennyt. Raaka-aines alkaa olla niin huonoa, että sieltä on vaikea enää löytää niitä kultajyviä”, hän (Aalto) sanoo.

Aallon mukaan nuorilta puuttuu kokonaan vastuuntunto ja suhteellisuudentaju. Myös rahan arvostus täysin hukassa. Hänen mielestään nuorisotyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisestä puhuminen on pelkkää sanahelinää.

Olen pohtinut työmaailman todellisuutta ja että mikä vaikuttaa siihen, että joku saa töitä ja joku toinen ei. Työpaikkani ruokalassa käy syömässä porukkaa eräältä työttömien työpajalta. Kyseessä on pitkään työttöminä olleet tyypit, jotka ovat ns. kuntouttavassa työtoiminnassa. Heihin kuuluu kaikenikäistä jengiä, miehiä ja naisia molempia. Ruokalassa heidät tunnistaa siitä, että he maksavat kassalla työpajalta saamallaan ruokalipukkeella. Kyseisiä lipukkeita on vain tällä porukalla ja ei kellään muulla. Pelasin kerran itsekseni peliä ja yritin arvata, että ketkä kassalle tulevista asiakkaista ovat näitä työttömiä ja ketkä eivät. Arvasin kaikki oikein ihan paria poikkeusta lukuunottamatta. Oikeasti, työttömän tunnistaa jo naamasta ja olemuksesta, vaikka en olisi edes keskustellut hänen kanssaan mistään.

Näille työttömille on ominaista se, että he ovat ulkomuodoltaan epäsiistejä tai kummallisia tai sekä että. Heillä on usein likainen ja sotkuinen tukka, lenkkarit tai verkkarit, metallibändien paitoja, paita napitettu vinoon, isoja silmäänpistäviä koruja yms. Heidän joukossaan esimerkiksi on lähes joka päivä eräs ihan käsittämättömästi pukeutunut nainen, jolla on hirvittävä sotkuinen shokkivärinen peruukki, naamassa niin paljon meikkivoidetta, että se jo halkeilee ja niin rankasti meikatut silmät, että ne ovat jo pandansilmät. Työttömät ovat myös lähes poikkeuksetta selvästi ylipainoisia ja he sotkevat selvästi enemmän kuin ketkään muut. Joukossa on myös siististi pukeutuneita ja hillitysti käyttäytyviä, mutta heidätkin viimeistään tunnistaa pälyilevästä katseesta ja kumarasta ryhdistä. Eli toisin sanoen, työttömien porukasta lähes kaikki ovat sekä ulkonäöltään, käytökseltään että olemukseltaan jossainmäärin luotaantyöntäviä tai epäilyttäviä.

On aiheellista miettiä, että onko juuri työttömyys ja siitä johtuva ahdinko syy siihen, että nämä ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, vai onko tilanne päinvastoin, eli he ovat työttömiä olemuksensa vuoksi. Tekemäni havainnot tukevat jälkimmäistä eli henkilön olemus vaikuttaa ratkaisevasti siihen, että saako hän töitä vai ei. Tunnen ihan kohtuuttoman paljon työttömiä sluibaajia ja heille kaikille on ominaista joko epäsiisti ulkonäkö, pälyilevä ja/tai moukkamainen olemus tai sekä että. Huomatkaa, miten itse osasin tunnistaa työttömät jo kaukaa lähes täydellä tarkkuudella. Minunkin tuttuni ovat lähes poikkeuksetta täysin selkärangatonta sakkia ja heitä kiinnostaa lähinnä erilaisten päihteiden käyttö ja laiska hengailu. Heistä harva pääsee ylös sängystä ennen iltapäivää ja kouluakaan eivät saa käytyä. Asuntonsa ovat yleensä karmeassa kunnossa ja syötyä tulee lähinnä pizzaa, kebabbia ja sipsejä. Masennus ja muut mielialahäiriöt ovat erittäin yleisiä. Mieleltään täysin terveisiin yksilöihin ei juuri törmää. Melkein jokainen kiskoo jotain nappeja tai on aikaisemmin kiskonut niitä. Ja kyse siis hyvin nuorista ihmisistä. Nuorimmat ovat 18-vuotiaita ja vanhimmat kolmikymppisiä.

Näihin tyyppeihin törmää minun ikäisissäni ja nuoremmissa ihan kaikkialla. Oikeasti jämäkät, yritteliäät ja reippaat tyypit ovat harvinaisia. Osassa olisi potentiaalia, mutta kun yli puolet on sluibaajia, niin hyväkin aines korruptoituu aika äkkiä. Monella nuorella jo pelkkä yleisolemus on niin löysä, että sitä on ärsyttävää katsoa. Minun työpaikallani oli kesätöissä tämmöinen vetelä jannu. Eräs vanhempi työntekijä sihahti minulle äkäisesti: ”Tuokin tuossa ihan sen näköinen, että kohta valahtaa viemäriin! Potkut tuollaisille!”

Töissäni on pahimmillaan ikähaitari 16-60 vuotta. Nuorten ja vanhojen välinen kuilu yleisessä työmoraalissa on aivan silmiinpistävä. Nuorten kohdalla asiat ovat juurikin niin kuin Kari Aalto Iltalehden artikkelissa kuvailee. Kaikenlainen yleinen leväperäisyys on erittäin yleistä ja olen nähnyt lukemattomia tapauksia omilla silmilläni. Mitä enemmän työpaikassa on nuoria työntekijöitä sitä yleisempiä tapaukset ovat. Olen ollut sellaisissakin paikoissa, missä olen itse ollut nuorin ja kaikki muut ovat äitini ikäluokkaa. Sellaisissa paikoissa ei koskaan tapahdu niitä juttuja, mikä on nuorille viikoittaista hommaa. Esimerkiksi myöhästely töistä, toistuvat sairaslomat, ilmoittaminen 10 min ennen vuoron alkua, että ei ole tulossa töihin, jääminen pois töistä ilman mitään ilmoitusta, kaikenlainen yleinen laiskottelu, kuten ylimääräisten taukojen pitäminen tai istuminen kahvitauolla reilusti yliaikaa tai kännykän räplääminen työajalla tai jatkuva supattelu ja juoruaminen keskenään töiden kustannuksella, yleinen mielenkiinnottomuus töitä kohtaan ja töiden jättäminen tekemättä tai töiden tekeminen huonosti, karmea kielenkäyttö jne. jne. jne. Lista jatkuu ja jatkuu. Vanhemmat työntekijät eivät koskaan tee näin. Eivät koskaan.

Kari Aalto ei ole ensimmäinen yrittäjä, joka on puhunut mediassa negatiivisesti nuorista. Tapauksia on ollut muitakin. Hämmästyttävää tosin on se, että joka ikinen kerta joku tulee lyttäämään nämä puheet ja vetoaa siihen, että tyyppi on vain yksinkertaisesti paska pomo ja saa katsoa peiliin, jos työntekijät eivät viihdy. Kuten kävi nyt Aallonkin tapauksessa. Minä en usko tähän paska pomo -selitykseen, sillä näen nuorilta samaa käytöstä ihan joka paikassa, myös koulussa. Miten motivoit sellaisia tyyppejä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa muutenkaan? Kyse on siitä, että nuorilla ei ole elämässään mitään yleisiä standardeja. Ei minkään suhteen, joten luonnollisesti ei myöskään työn ja työn jäljen. Työpaikka on vain joku välttämätön paha, mihin ei oikein jakseta panostaa. Kuten nykyinen pomoni sanoi, tärkeämpää on miettiä loma- ja vapaatoiveita ja mitä silloin tekee kuin sitä itse työntekoa. Olen ollut tapahtumanjärjestäjä ja vuoropäällikkö. Nuorten työntekijöiden kanssa saa jatkuvasti vääntää kättä heidän oikeuksistaan. Nuorille on tyypillistä vedota kaikenmaailman oikeuksiin ja vaatia niitä äänekkäästi. Varsinaisten töiden sujuvuus on sivuseikka. Tällaiseen ajatteluun ei törmää koskaan vanhempien ihmisten kanssa. Toinen tyypillinen juttu on jatkuva tappelu siitä, että kenelle mikäkin yksittäinen pieni työtehtävä kuuluu. Jos joku juttu ei kuulu mulle, niin mähän en sitä tee, piste. Paskat siitä isommasta kuviosta ja että työt tulee tehdyksi ylipäätään. Vääntöä tulee ihan typeristä pikkuasioistakin, kuten viime kesänä sain vääntää kättä siitä, että kenelle kuuluu laittaa mehua kannuun. Mitä vittua nyt oikeesti? Itselleni ei olisi tullut mieleenkään mennä vaatimaan toista työntekijää laittamaan mehua kannuun, koska ”se kuuluu sulle”. Jos haluan mehua, niin laitan mehua itse. Siihen olisi mennyt vähemmän aikaa kuin siihen, että juoksen toiselle puolen taloa huomauttamaan asiasta toiselle työntekijälle. Tämäntyyppistä ihme shittiä eivät vanhemmat työntekijät tee koskaan. Heidän asenteensa tyypillisesti on katsoa isompaa kuviota, miettiä mitä hommia on vielä tekemättä ja sitten katsoa, että mihin itsellä on aikaa ja mahdollisuuksia. Eivät he mieti sitä, että kenelle mikäkin kuuluu. Se tekee, kenellä on aikaa. Ei niin, että ajattelee tehneensä kaikki omat hommansa ja jää istumaan kahvitauolle kahdeksi tunniksi samaan aikaan, kun toiset juoksevat pää kolmantena jalkana. ”Ei kuulu mulle”. Viime kesänä eräs vanhempi työntekijä sanoi nuoresta kesätyöntekijästä: ”Tuokin on sellainen, että kun on pienenä hyppinyt pöydillä, niin on varmaan vain taputettu”.

Kuvio alkaa varmaan hahmottua tässä itse kullekin.

Mistä tämä kaikki nyt sitten johtuu?
Kari Aalto syyttää etupäässä vanhempia. Minun mielestäni se ei ole tyhjentävä selitys, sillä asiaan liittyy paljon muutakin. Kyse on yleisestä ajan hengestä. Elämme ihan käsittämättömiä päänsilitys- ja kukkahattutätiaikoja. Kyse on yleisestä kasvatuksen ja kurin puutteesta. Vanhempien ihmisten lapsuudessa kuri kotona oli aivan toisenlaista kuin nykyään ja sama meininki jatkui koulussa. Lapsilta vaadittiin todella paljon enemmän, kuten osallistumista kotitöihin ja moitteetonta käytöstä. Ei kukaan enää vaadi missään sellaisia asioita, mitkä oli entisaikaan ihan peruskauraa. Entisaikojen kuria pidetään jopa julmana. Ihmekös tuo, että nuorista kasvaa veteliä? Entisinä aikoina ns. työelämän perussäännöt olivat täysin selvää jo hyvin nuorille. Nykynuoret eivät tiedä niistä mitään ja miten voisivatkaan tietää, kun ei niistä ole puhuttu eikä ole vaadittu elämään niiden mukaan? Pomon täytyy näiden nykynuorten kanssa aloittaa ihan alusta ja käydä läpi sellaisia perusperusperusasioita, kuin että tullaan ajoissa töihin ja töihin ei voi jättää tulematta. Monesta nuoresta varmaan tulisi hyvä työntekijä, jos ihan kunnolla opettaisi, mutta ei sellaiseen ole kellään aikaa, hermoja tai resursseja.

Myös koulujen opetusohjelma sisältää liikaa liibalaabaa ja opettajat eivät tarpeeksi teroita työelämän todellisuutta ja puutu huonoon asenteeseen ja käytökseen. Eivät he tosin sitä voi tehdä, vaikka haluaisivatkin, koska pääsevät virastaan. Koulumaailma sisältää ihan liikaa päänsilittelyä ja hyssyttelyä. Opettaja ei saa ”loukata ketään” yms. scheissea. Olen nähnyt paljon koulujen harjoittelijoita ja siellä on seassa porukkaa, jotka ovat kertakaikkiaan väärällä alalla ja eivät luultavasti tule koskaan työllistymään. Tällaisiin pitäisi ehdottomasti pystyä puuttumaan vapaammalla kädellä jo pelkästään sen opiskelijan vuoksi. Vanhemmat duunikaverini olivat turhautuneita erityisesti mukautettuihin opetusohjelmiin, jotka on tehty erilaisista ongelmista kärsiville opiskelijoille. Kyse siis ammatillisesta koulutuksesta. Koulutuksen pitäisi ehdottomasti tähdätä työllistymiseen ja koulun tulisi ohjata opiskelijoita siihen, että millainen on työpaikan todellisuus. Mitä hemmetin hyötyä on kenellekään sellaisesta koulutuksesta, missä on kaikki tehty tietentahtoen helpoksi, mutkia siloteltu ja päätä silitelty? Ihminen, joka ei kykene toimimaan normaalissa työllistymiseen tähtäävässä koulutuksessa, ei tule työllistymään koskaan ikinä. Mitään mukautettuja työpaikkoja ei ole olemassa. Työpaikalla on samat säännöt ja käytännöt kaikille ja siellä on yksinkertaisesti vain pärjättävä. Monelle jää ikuisesti epäselväksi, että miksi ei saa työpaikkaa. Tuntuu tavattoman epäreilulta, että opettaja ja työharjoittelupaikka on koko ajan tiennyt, että mikä opiskelijan ongelma on ja mitä sille olisi tehtävä, mutta kukaan ei sano eikä tee mitään, koska ”ei saa loukata”.

Hemmoteltuja, selkärangattomia veteliä lellipentuja, jotka eivät kykene kuriin senkään vertaa, että saisivat ruhonsa sängystä ylös ihmisten aikaan aamulla. Ei ne tiedä työnteosta mitään, eikä niitä oikeasti edes kiinnosta, kun on kivempaa pelata nettipelejä ja ryypätä. Kuka vielä ihmettelee, että nuorisotyöttömyys on mitä on? Ei työpaikalle voi mennä vaan hengailemaan. Siellä pitää tehdä duunia, eikä niitä duuneja voi jättää tekemättä, vaikka ei sattuisi huvittamaan. Seassa on tosin reippaita ja hyvinkasvatettujakin yksilöitä, vaikka harvinaisia ovatkin. Tunnen erään 17-vuotiaan, jonka kanssa keskustelin työelämästä. Hän sanoi minulle suoraan viitaten luokkatovereihinsa amiksessa: ”Jos minä olisin työnantaja, niin en palkkaisi noista ketään! En ihmettele yhtään, että miksi ne ei saa töitä.”

Mistä palaamme mainitsemiini työttömiin. Tällä hetkellä on todella huono työllisyystilanne. Olen kirjoittanut siitä aikaisemmin. Töitä saa hakea hyvin aggressiivisesti. Tämä on sellainen ralli, missä herkät yksilöt syödään elävältä jo alkumetreillä. Kuten kirjoitin aiemmassa tekstissäni, työttömien joukossa on myös huippupäteviä hakijoita ja joudut kilpailemaan myös heitä vastaan. Joukossa on luonnollisesti myös hyvin ahkerat ja kurinalaiset yksilöt. Vetelät löllykät tallotaan heti. Jos minä tunnistan porukasta työttömät eli ne yksilöt, joita muut eivät ole syystä tahi kolmannesta palkanneet, niin kyllä ne tunnistavat kaikki muutkin. Jokaisella työnantajalla on hakijoita pilvinpimein, joten tottakai hän valitsee kermat päältä. Sehän on selvää. Vässykät jaksavat ehkä pari kertaa ujosti kokeilla ralliin liittymistä, kunnes äkkiä luovuttavat ja jäävät kotisohvalle juomaan kaljaa. Ei ihmetytä yhtään, että miksi nykyisessä tilanteessa sellaiset eivät saa duunia, kun ei ne huiputkaan aina saa. Miksi kukaan työnantaja katselisi löllyköitä yhtään enempää kuin tarvitsee, jos jonossa on ahkeriakin?

Työmaailmassa on alasta riippuen tietty todellisuus, mihin on sopeuduttava. Ns. työelämän perussäännöt pätevät kaikkialla. Tie työttömyydestä ulos on selvittää nämä säännöt ja opetella elämään niiden mukaan. Tarvitset myös oikeat suhteet ja aika paljon tuuriakin. Kotisohvalta et löydä näistä yhtäkään. On vaan uskallettava hypätä ralliin mukaan. Siellä saattaa tulla pahojakin kolhuja, mutta juuri niistä opit. Nimimerkillä kokemusta on.

Mainitsemistani työttömistä paistaa kyvyttömyys sopeutua työelämän sääntöihin ja vaatimuksiin.

17 kommenttia:

  1. Jopa oli harvinaisen typerä kirjoitus.

    VastaaPoista
  2. Hmm, analyysisi on väärä ja edustat niin sanottua kekkoslaista sukupolvea. Odotat että kaikki olisivat ns. lampaita, tottelevaisia pikku muurahaispuurtajia jotka peloissaan ovat töissä, ja eivät uskalla mitään sanoa vastaan koska asuntolaina/perhe/sosiaalinen paine. Kannattaisi yrittää myös kenties kirjoittaa hieman ytimekkäämmin, minä ainakaan en jaksa noin pitkää selostusta lukea jos aseytelma on jo lähtökohtaisesti väärä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edustan Y-sukupolvea eli ns. laman lapsia.

      Työpaikalla on pakko olla vähän kusi sukassa ja osattava sulautua massaan. Aika äkkiä tulee potkut koeajalla, jos näin ei tee. Mikäli analyysini on väärä, niin olisi kiva tietää, että mikä analyysi sitten on oikea. Tämä kaikki kuitenkin perustuu ihan omiin välittömiin kokemuksiini.

      Poista
    2. Myöskin laman lapsena sanoisin, että analyysisi kolahtaa ja voisin allekirjoittaa sanoman suurimmalta osin. Minä ainakin elän sellaisessa maailmassa, jota kuvaisi passelisti kristillinen sanonta "kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä" ja tästä syystä näkisin tavoiteltavana asiantilana sen, että on työtä. Ja karkeasti ottaen voinee sanoa, että ihminen joko työllistää itse itsensä, toimii siis yrittäjänä ja oman itsensä herrana, tai hän työskentelee jollekin toiselle, eli on siis alainen. Ja tässä maailmassa on varsin yleistä työskennellä jonkun alaisena, eikö näin? Ja kun toimii jonkun alaisena, on tällöin yleensä noudatettava joitakin pelisääntöjä, eikö näin? Koska jos näin ei tee ja hommat menee munix, tulee huutia ja runtua ja lopulta potku anukseen, eikö näin? Ja sitten ei ole töitä, eikä leipää. Jos asia ei olekaan näin ja elän jossakin menneen ajan kekkoslandiassa, niin kertokaa heti. Mäkin haluan emansipoitua ja vetelehtiä.

      ...not.

      Ja en kyllä minäkään ole sitä mieltä, että kaikkien tulisi lampaita olla ja tehdä se mitä käsketään. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että sekin mentaliteetti edustaa säälittävää riman hipomista; sitä, että suoriudutaan kustakin työtehtävästä vain juuri ja juuri. Ei, minä olen peräti sitä mieltä, että se ei riitä vielä mihinkään! Kaikki on tehtävä jopa paremmin, kuin kukaan vaatikaan! Siis niin hyvin kuin itse pystyy, pointtina se, ettei välttämättä vertaa omaa suoriutumistaan muihin duunailijoihin taikka yleiseen vaatimustasoon, vaan peilalee asiaa ihan oman potentiaalinsa valossa. Johan se nyt itseäkin vituttaa tehdä asiat puolivillaisesti silloin, kun olisi mahdollisuus tehdä ne paremminkin. Onhan aiheesta myös tutkimuksia.

      Kasvatustieteen opiskelijana voisin kyllä sellaisen suru-uutisen tuoda, ettei tämä nyt ainakaan parempaan suuntaan formaalin kasvatuksen puolesta ole menossa. Lällyttely lisääntyy. Mutta. Jospa se sota tulisi. Oltaspahan ainakin hetken ajan face-to-face ihan kouriintuntuvan todellisuuden kanssa, eikä olisi varaa kuvitella, että kaikki olisi jotakin vitun sosiaalista konstruktiota.

      Poista
    3. Tähän tosin voisi vielä lisätä sellaisen, että mikäli vanhempien ihmisten jutut ovat totta, niin kekkoslandiassa oli työn puolesta paremmat oltavat. Saattoi kouluttamatonkin saapastella firmaan sisään ja tulla palkatuksi samantein. Ei toimi enää nykyään, vaan pahimmillaan saa kymmeniä hakemuksia laittaa lyhyen ajan sisään.

      Poista
    4. Suomessa meno on vähän semmoista, että kun tipahdat systeemistä (syystä tai toisesta) niin sitten tiput.
      Esim. Saksassa siskoni lanko on jäänyt kaksi kertaa luokalle. Suomessa jos noin olisi käynyt, niin ennuste ei ainakaan näin äkkiseltään vaikuttaisi kovin hyvältä, Mutta hän on opiskellut yliopistossa, tekee nyt kahta työtä ja on perheellinen.
      Omasta kokemuksesta tuntuu, että elo on yhtä putkea, putki on ahdas, eikä jousta paikoin tippaakaan.
      Miksi yrittää, jos arvostusta ei ole ollut... eikä ole tuleva(?) Ei nimittäin työ eikä työyhteisökään ole samaa kuin ennen! Muistan vielä kun isäni työpaikalla saatoimme me lapset käydä pikkujouluissa myös. Oli harrastetilat ja vastaavat. Oma työporukka ... jne. Työn tuottavuutta ja tehokkuutta on koko ajan lisätty, mutta paikoin työntekijöiden kustannuksella. Ei kaikki saa sisältöä elämälleen (ensisijaisesti... taikka välillisesti) siitä, että tienaavat rahaa, tai onnistuvat täyttämään jonkun näennäisesti hyväksytyn lokeron. Ihminen kaivannee (myös) toista ihmistä, onnistumista ja arvostusta... Jostain syystä noista jälkimmäisistä tuntuu olevan pulaa. Täytettä elämälle haettaneen sitten jostain muualta ...viihteestä.... peleistä, juhlimisesta, yms. Rajattomuutta yleisissä arvoissa itsekin haistan, mutta rajatkaan eivät ole aina rakkautta, vaan voivat toimia myös tuhoavina tekijöinä, yhtä lailla kuin rajaton haahuileminen, ellei elämässä ole muuta arvoa (ja sisältöä).

      -K

      Poista
    5. Vastaus nimimerkille "kaleidoskooppiihmispään"

      Kasvatustieteen opiskelijana eli tulevana lastenvahtina ei kannattaisi paljoa uhoata. Kuka hyvänsä osaa kaitsea kakaroita. Siis aivan jokainen. Se ei ole minkäänlaista eriyisosaamista vaativaa työtä. Koulutusvaatimukset lastenvahdille ovat huutonaurua aiheuttava asia. Ainoa, mitä se oikeasti vaatii on lasten kanssa toimeen tulevaa hösöttävää, pikkuisen naivia ja hoivaavaa luonnetta. Koulutuksella sellaista ei saa. Eikä todellisuudessa edes edellä mainittuja tarvita, koska kaikenlaiset ihmiset alkavat vanhemmiksi. Älykäs koirakin paimentaa laumaa. Joten sauhuaminen asioiden tekemisestä paremmin sinun viitekehyksessäsi on lähinnä naurua herättävää. Mitä teet paremmin oman potentiaalisi valossa kaitsiessasi lapsia? Vahdit tarkemmin, ettei kukaan lapsi vain lähde vessasta käsiä pesemättä?

      Ilmeisesti et ole käsittänyt, että kasvatustieteellinen tiedekunta kouluttaa ns. akateemisia vahtimestareita.
      Ja vahtimestareille yleisimmät kysymykset ovat yleensä A) missä teillä on vessa? B) mistä pääsee ulos ja C) aukioloajat. Lastentarhassa työssä kyse on lähinnä paikalla olemisesta, lasten ajoittaisesta komentamisesta ja juoruamisesta työkavereiden kanssa. Että siinä sitä oikeata face-to-face -todellisuutta ilman hevonkukkuakateemisuusheimeollaantärkeitä- hevosenlantaa.

      Poista
  3. Pidän yleensä kirjoituksistasi, mutta nyt kyllä olin vähän ymmälläni. Olen 40+ nainen ja työtön tällä hetkellä. Olen kasvattanut lapseni kunnialla aikuiseksi ja pitänyt liittoni +20 v. kasassa. Olen kouluttautunut, vaatteeni ja ulkomuotoni ovat siistit (tosin nuorta minusta ei saa tekemälläkään). Miten en nyt löytänyt itseäni tuosta kuvauksestasi? Voisiko totuus olla, että kaikille ei vain enää ole niitä työpaikkoja? Ei vaikka kuinka olisi "oikeanlainen". Yrittäjyyskään ei ole kaikille vaihtoehto, kokemusta on. Menestyäkseen pitää olla rautainen ammattitaito sekä selvä visio siitä, mitä on tekemässä. Hippunen onnea ei myöskään olisi pahitteeksi. Kirjoituksesi oli kyllä niin rankka yleistys, kuin olla vain voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteilla ja onnella on ratkaiseva merkitys. Yritin sanoa, että nykyisessä tilanteessa täytyy olla todella aktiivinen ja sinnikäs. Tämä oli viittaus tuttuihini, jotka pari hakemusta laitettuaan jäävät kotiin pelaamaan nettipelejä ja ryyppäämään.

      En väitä, että olisin kehittänyt teorian, joka kattaa kaikki mahdolliset tapaukset.

      Poista
  4. Tarkoitinkin tuota yleistystäsi kuntouttavassa olevien ulkonäöstä. Minusta kommenttisi oli jotenkin sydämetön. Luultavasti kaikki näistä ovat eläneet jo pitkään n. 500 eurolla kuussa. Ei tuosta rahasta riitä uusiin vaatteisiin saati kampaamokäynteihin. Mitä taas tulee pälyileviin katseisiin ja outoon käytökseen, niin luuletko, että he eivät huomaa halveksuntaasi? Köyhyys ja työttömyys ei tee ihmisestä tyhmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli objektiivinen kuvaus näiden työttömien ulkonäöstä. Tältä he todella näyttävät. Siihen en ota kantaa, että mistä syystä he pukeutuvat näin.

      Poista
    2. Lisäksi rahapuute ajaa tekemään asioita toisten rahattomien kanssa jolloin niistä pelastusarmeijaverskoista ja siitä mitä kirppikseltä sattui irtoamaan tulee se normi. Itse junassa katselin kahta ihan fiksusti keskustelevaa ihmistä jotka olivat pukeutuneet vaatteisiin joita en itse olisi julkiselle paikalle kehdannut pistää. Vartissa ei nyt syväanalyysia kenenkään tilanteessa pysty tekemään, mutta pikakuuntelulla selvisi että toinen oli ilmeisesti pitkällä sairauslomalla (ehkä eläkkeellä?) ja toinen työtön.

      Lisäksi rahattomuus tuntuu ihan munaskuissa asti jos sitä riittävän pitkään kokeilee. Ei vaan enää osaa olla osana kulutusyhteiskuntaa samalla luontevuudella kuin joskus ja saattaa sitenkin vaikuttaa jotenkin oudolta.

      Poista
  5. Tai sitten anonyymin kommenttiin lisäten ehkä elää pelkästään sillä työmarkkinatuen ja asumistuen kombolla, käyttörahaa itsellä jäi sellaiset 120e kuussa kaikkeen kun vitutti liikaa hakea mitään sosiaalitoimistosta. Hirveästi ei sillä edes syö.

    VastaaPoista
  6. Yli kolmekymppinen työtön täällä. Yleisesti ottaen pidän Sametin teksteistä, tavallaan myös tästä "analyysista". Teki silti mieli älähtää...hennosti mutta kuitenkin.

    Ensinnäkin:
    Kyllä, työttömänä (ja tällä hetkellä sosiaalisesti osittain rajoitettuna) ei joka päivä tule käytyä suihkussa/kammattua tukkaa. Hampaat toki harjataan ja dödöä käytetään, mutta kauluspaitoja ei silitetä eikä yksi reikä sukassa haittaa. Lenkkarit ovat suurimman osan ajasta vain ja ainoastaan käyttötavaraa, mutta enemmän mulla on ns. hyviä lenkkareita kuin epämukavia "kaupunkikenkiä". Pukukin löytyy ja mielellään tälläydyn jos siihen on tarvis.

    Ryypätä voisi jos ei joutuisi sitä tekemään vanhojen denojen kanssa lähiostarin kuppiloissa, mutta koska olen outsiderina/työttömänä/ilman opiskelupaikkaa vieraassa kaupungissa, jää ryyppääminenkin tekemättä kun yksin ei jaksa kossua pimeässä olkkarissa kiskoa. Kalliiksi tulisi myös noin niin kuin harrastusmielessä.

    Tämän vuoden yhteishaut eivät tuottaneet koulupaikkaa (ei sillä että se olisi kannattanutkaan koska työttömän saama työmarkkinatuki on enemmän kuin opintoetuudet) ja täällä Turussa ei tunnu olevan tarvetta nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajien (PT) palkkaamiseen...puhumattakaan siitä, että tuettu työllistyminen ei vedä (työkokeilu & palkkatuki).

    Joten...paskaaks tässä pälyilevänä huru-ukkona, työttömien ruokalassa voisi toki syödä jos niitä kuponkeja kävisi hakemassa.

    Ei mulla tähän hätään muuta; Kiitos ja anteeksi.

    VastaaPoista
  7. Olin kuntouttavassa työtoiminnassa v.2013-2014 ja meiltä työttömiltä poistui säästösyistä ilmainen ruokailu vuoden -14 alussa. Se säilyi kuitenkin eläkeläisillä, joita kuntouttavassa on paljon, esim. kehitysvammaiset ja mielenterveysongelmaiset. Kuvaus sopii mielestäni paremmin heihin ja sen puolesta puhuu sekin, että heillä oli ruokailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenterveysongelmat selittäisivätkin. Tosin kävin tuon laitoksen nettisivuilla ja siellä ei ollut mainintaa, että olisivat juuri mielenterveysporukkaa.

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus. Tavallaa olet oikeassa kaikessa joidenkin asenteesta ja muusta. Pahinta, mitä tiedän on välinpitämättömyys. Ja ns. sokeus. Takerrutaan pikkuasioihin kun pitäisi puuttua niihin isoihin vääryyksiin. Tätä harrastavat kaikki puolueet.

    Ahkeruudesta puhuttaessa, asioissa on toinenkin puoli. Otapa selvää kuka hyötyy meidän hitonmoisesta ahkeroinnistamme ja reippailuistamme työssä ?

    Vain pankkiirit ja finanssisektori viimekädessä hyötyvät. Miksi siis kilpailisimme tässä systeemissä siitä kuka on ahkerin ja paras ORJA ? Alan tavallaan ymmärtää laiskottelevia ihmisiä, tavallaan en.

    Ja en ole vasenmistolainen, enkä mitenkään erikoinen. Olen vaan ottanut mielestäni asioista selvää.

    Minä en ainakaan jaksa enää kilpailla siitä - kuka on kuuliaisin ja ahkerin velkaorja tässä systeemissä. Omat hommani teen kunnolla ja asuntoni on siisti yms.

    Vasemmistolainen ideologia on hyvin materialistinen ja toisaalta välinpitämätön finanssisektorin rosvoiluista - pankkitilin kartuttamisenko vuoksi tällä eletään, eikö tästä orjastelusta ikinä pääse eroon ?

    Tiedän jo, että työnteko, tuotanto, leikkaukset ja yksityistäminen eivät mitenkään lisää liikkeellä olevan rahan määrää yhteiskunnassa. Raha on velkaa ja syntyy vain velkana. Ei siis ole merkitystä sillä, kuinka paljon tai vähän teemme työtä. Ahkeruus ei lisää rahan määrää taloudessamme (kokonaisuutena katsoen).

    Tämä EKP:n rahajärjestelmä pakottaa jatkuvaan lisävelkaantumiseen, tehtiinpä yhteiskunnassa mitä hyvänsä. Silti vasemmisto puolustelee tätä systeemiä - eikä halua tästä irti ? Eikö olekin kummallista ? Mikään puolue Suomessa ei halua irroittautua tästä velkaorjuus -järjestelmästä.

    Nykyinen pankki ja rahajärjestelmämme on hirveä tuhoamisväline. Lisäksi meitä tuhotaan sillä tarkoituksellisesti.


    Ikäänkuin ei tiedettäisi, että raha tulee yhteiskuntaamme vain yksityisistä pankeista korollisena velkana (ei palkkana tuotannosta). Rahamäärän kasvu ei siis kuvaa tuotantoa vaan velanottoa (yhteiskuntamme pyörii velalla, ei työllä). Kun meillä yhteiskunnan kierrossa on paljon velkaa, meillä on paljon rahaa ja korkea BKT, ja kun meillä on vähän velkaa, meillä on vähän rahaa ja alhainen BKT, olipa tuotanto (työ) miten suurta tai pientä hyvänsä.


    Raha- ja pankkijärjestelmä on yhteiskunnan toimintojen selkäranka, ja nykyinen tuhoisa kansainvälisten rikollisten raha- ja pankkijärjestelmä on päässyt yhteiskuntamme raha- ja pankkijärjestelmäksi kansan tietämättömyyden tähden. Euro ei ole osa yhteiskuntaamme; se on yksityinen kansainvälinen rikoshanke. EU:n taustalla lymyilevät suuret pankkiirisuvut ja nykyinen rahajärjestelmä on kylmäveristä rikollisuutta.

    Mitä raha on?
    https://youtu.be/U4taDve_Wyg





    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.