lauantai 24. lokakuuta 2015

Transsukupuolisuus ja kehonkuva

Heitin Facebookissa pilluvitsin. Eräs naispuolinen kaverini otti tämän kovasti itseensä. Ihmettelin hänen reaktiotaan, mihin hän totesi: ”En näe pillujuttuja hauskoina, koska itsellänikin on sellainen. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos joku nauraisi transvermeille?”

Rupesin sitten miettimään, että niin.
En oikeastaan osaa kuvitella, että miten joku onnistuisi minua oikeasti loukkaamaan tässä asiassa. Voiko joku sanoa enää mitään yhtään pahempaa kuin mitä olen jo itse sanonut tai mikä edes erityisesti hätkähdyttäisi minua suuntaan tai toiseen?

Miten koen kehoni? Millaiset ovat fyysiset ulottuvuuteni ja miten niihin suhtaudun?

En allekirjoita sukupuolen monimuotoisuus -ideologiaa. Se on vain ideologia ja varsin hölmö sellainen, koska se ei pohjaudu todellisuuteen. Ihmisen kokemus sukupuolestaan voi olla vähän mitä vaan, mutta se ei missään tilanteessa muuta hänen biologista sukupuoltaan. Sukupuolen monimuotoisuutta puoltavat ihmiset käytännössä sekoittavat biologisen sukupuolen sekä sukupuolen kokemuksen ja tässä he menevät metsään. Olen käsitellyt aihetta aiemmissa teksteissäni. Myöskään transsukupuolisen sukupuolenkorjaushoidot eivät muuta hänen sukupuoltaan toiseksi. Ei ole fyysisesti mahdollista muuttua vastakkaisen sukupuolen yksilöksi, vaan transsukupuolinen tulee aina ja ikuisesti olemaan sitä sukupuolta, johon hän on syntynyt. Ainoastaan hänen ilmiasuaan eli fyysistä olemustaan voidaan jossain määrin keinotekoisesti muutella, jolloin hän voi tulla sosiaalisesti hyväksytyksi vastakkaisen sukupuolen yksilönä. Tulla sosiaalisesti hyväksytyksi on kuitenkin eri asia kuin henkilön biologinen ulottuvuus. Biologiaa ei voida koskaan muuttaa. Minä synnyin naiseksi ja tulen aina ja ikuisesti olemaan biologisesti nainen. Olen nainen, joka on keinotekoisesti muokannut kehoaan miehekkääseen suuntaan. Tämä ei kuitenkaan koskaan, milloinkaan tee minusta oikeaa miestä. Ei koskaan. Ei, vaikka sitä kuinka koko sydämestäni toivoisin ja haluaisin.

Transsukupuolisuus on sairaus. Sitä ei koskaan pidä ajatella minään muuna kuin sairautena. Ei ole millään mittapuulla normaalia kokea olevansa vastakkaisen sukupuolen yksilö ja olevansa väärässä kehossa.

Kun käsittelemme transasioita on ehdottoman tärkeää ihan ensiksi tunnustaa kaksi ehdotonta faktaa:
  1. Ihmisen kokemus sukupuolestaan ei ole sama asia kuin hänen biologinen sukupuolensa.
  2. Transsukupuolisuus on sairaus ja sitä tulee lähestyä ja käsitellä sairauden näkökulmasta.
Vasta, kun nämä asiat hyväksytään, saadaan aikaiseksi järkevää keskustelua. Muussa tapauksessa päädytään olemaan jonkinväriset lasit silmillä. Transsukupuolisille ihmisille itselleen nämä kaksi asiaa ovat usein hirvittävän vaikeita myöntää tai tunnustaa. Trust me, olen ollut siellä. En voi vieläkään puhua tästä tuntematta jonkin tasoista tuskaa sisimmässäni. Mutta minkäs teet. Kyse on siitä, että sinun on hyväksyttävä, että et voi koskaan saada asiaa, mitä tahdot eniten koko maailmassa ja sinun on vain tyydyttävä siihen, mitä sinulla on. Tämän hyväksyminen on vaikeaa ja on helpompaa kapinoida sitä vastaan. Itse kykenin tähän vasta sukupuolenkorjaushoitojen aloittamisen jälkeen muututtuani selvästi ei-naiseksi ja saatuani sitä kautta etäisyyttä naiseuteen. Vasta sen jälkeen kykenin tarkastelemaan omaa sukupuoltani ja sukupuolta käsitteenä ikäänkuin ulkopuolelta. Tätä ennen olin jatkuvasti henkisesti rikki ja sain itkuraivarit joka kerta, kun joku viittasi minuun naisena tai että en olisi mies. Menin useammin kuin kerran itkemään nurkkaan, kun jossain sosiaalisessa tilanteessa joku sanoi minua naiseksi. Enää en tee niin, mutta en voi vieläkään olla tuntematta pistoa, kun joku puhuu minusta naisena. Vaikka tiedän oikein hyvin, miten asiat ovat ja voin itsekin sanoa ääneen ”olen nainen”, niin kehodysforia on niin vahva, että on kuin isku naamaan kuulla se joltakulta toiselta. Sanokoot vaikka transuksi tai miksi tahansa muuksi, kunhan eivät naiseksi. En ole mies, eikä minusta koskaan tule, mutta haluan silti aina olla vähintään ei-nainen. Olen mieluummin vaikka olio tai olento tai mörkö kuin nainen.

Transsukupuolisuus on tragedia. En näe siihen mitään muuta suhtautumistapaa, kuin että ”paska juttu, mutta minkäs teet”. Se menee vähän samaan kategoriaan kuin sellainen, että on vaikka sokea tai pyörätuolissa tai omaa jonkun muun vamman, joka tekee normaalista elämästä vaikeaa tai mahdotonta. Mikään mahti maailmassa ei saa vammaasi katoamaan. Mikään mahti maailmassa ei tule koskaan parantamaan sinua ja tekemään sinusta normaalia ja tervettä. Paska juttu, mutta minkäs teet. Sillä erotuksella tosin, että transsukupuolinen on fyysisesti normaali. Vika on hänen korviensa välissä. Vasta sukupuolenkorjaushoidot tuhoavat hänen kehonsa ja tekevät hänestä omalla tavallaan vammaisen. Surullista tässä on se, että kyse on tavallaan valinnasta. Kukaan ei pakota ketään näihin hoitoihin. Niihin mennään vapaaehtoisesti. Hoitojen jälkeen et kuitenkaan tule enää koskaan olemaan normaali fyysisesti, vaikka ennen olit. Erityisen surullista on se, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Transsukupuolisuus itsessään ei ole valinta, vaikka hoitoihin meneminen on. Itse olisin satavarmasti tehnyt itsemurhan, jos hoitoihin ei olisi päässyt. Tuntuu kauhean rumalta sanoa näin, mutta on tosiasia, että olen fyysisesti epänormaali, vammainen, tuhottu. Ennen tätä olin normaali, kaunis nainen. Hoitojen seurauksena minusta ei tullut normaalia, komeaa miestä, vaan runnottu nainen.

Lisää transsukupuolisuuden kokemisesta voi lukea kirjoituksestani ”mitä transsukupuolisuus on ja miltä se tuntuu”.

Sukupuolenkorjaushoidoilla ei saa toimivaa vastakkaisen sukupuolen kroppaa. Erityisesti jalkovälialue jää epämääräiseksi ja pitkälle sukupuolenkorjaushoidoissa edenneet ovat aina lisääntymiskyvyttömiä. Itse en enää pysty mitenkään saamaan lasta, sillä asiaan tarvittavat ruumiinosat on leikattu irti ja uusia on täysin mahdotonta rakentaa. Toimivia miehen elimiä ei pysty saamaan, vaan kaikki leikkaukset ovat tavallaan kompromissiratkaisuja. Kaksi päälinjaa ovat:
  1. Phalloplastia, missä jostain päin kehoa (yleensä jalasta) irrotetaan materiaalia ja tästä tehdään penis. Hyvänä puolena on se, että lopputulos on nopeasti vilkaistuna aidonnäköinen ja voit mennä vaikka yleiseen saunaan herättämättä huomiota. Huono puoli on se, että tämä elin on vain roikkuva palanen lihaa, jossa ei ole sen ihmeempiä tuntoherkkyyksiä eikä se tietenkään mitenkään erektoidu.
  2. Metoidioplastia, missä tuodaan esiin hormonihoidon suurentamaa klitorista, jatketaan virtsaputkea klitoriksen päähän asti ja muotoillaan häpyhuulista kivekset. Hyvänä puolena on se, että tunneherkkyys säilyy ja elin voi vähän erektoitua. Huonona puolena on se, että penis on naurettavan pieni tappi ja leikkauksen lopputulos ja aidonnäköisyys riippuu täysin kirurgin taidoista.
Moni transsukupuolinen (niin miehet kuin naisetkin) eivät mene jalkovälileikkaukseen ollenkaan, sillä kyseiset operaatiot ovat erittäin isoja ja niihin liittyy vakavan komplikaation, vammautumisen tai kuoleman riski. Meillä on siis paljon peniksellisiä naisia ja pillullisia miehiä. Itse olin menossa metoidioplastiaan. Kyseinen operaatio suoritetaan kahdessa tai kolmessa osassa, sillä leikkaus on niin iso, ja sain ensimmäisessä vaiheessa niin pelottavan komplikaation, että päätin jättää homman kesken, enkä usko, että jatkan moneen vuoteen tai sitten en jatka ollenkaan. Eli toisinsanoen, olen itsekin pillumies eli siis miehenä vajaa, sillä minulta puuttuu erittäin oleellinen ruumiinosa. Lisäksi en ole alakerrasta normaalin naisenkaan näköinen, koska hormonihoito ja leikkauksen ensimmäinen vaihe.

Tällai pillumiehenä minun on oltava hyvin varovainen sen kanssa, että missä näyttäydyn puolipukeissa tai alasti. En voi lähteä kotoa ulos ilman, että minulla on täytettä housuissani (minulla on tekopenis sekä sitä varten tehdyt erikoisvalmisteiset alkkarit) ja minun on oltava varovainen sen kanssa, että missä asennossa olen alkkarisillani, sillä en näytä jalkovälistä täysin luonnolliselta. En voi mennä yleiseen saunaan tai suihkuun eli kaikki kylpylät ja uimahallit ovat aluetta, minne en voi ikinä mennä. En voi mennä näissä paikoissa kummallekaan puolelle. Julkiset vessat ovat lähinnä painajainen, koska tällai letkuttomana en voi käyttää pisuaaria ja kopissa pöntöllä en kuulosta siltä, miltä pitäisi... Ihan liian usein vessoissa on kopit, joiden seinät ovat paperia ja seinien ja ovien alaosat niin avonaisia, että niiden alta mahtuisi ryömimään. Sieltä kuuluu äänet niin hyvin, että sama kuin seiniä ei olisi ollenkaan. Vessat ovat niin ahdistavia, että käytän härskisti invavessaa aina, kun voin. Myös kaikki pariutumiskuviot ovat hyvin haasteellisia, enkä ole toistaiseksi keksinyt mitään järkevää ratkaisua, mikä tuntuisi itsestäni hyvältä tai oikealta. En haluaisi sellaiseen tilanteeseen, että tapaan jonkun kivan tyypin ja päädyn hänen kanssaan intiimiin tilanteeseen ja kiskaisen housut alas ja, niin... Etukäteenkään ei oikein voi kertoa aiheuttamatta hämmennystä ja vaivaannusta. En voi edetä spontaanisti ja luonnollisesti, sillä koko ajan tavallaan joudun peittelemään. Lisäksi itse puuhat vaativat suunnittelua ja keskustelua, koska minulla on vajavaiset fyysiset ulottuvuudet. Se on aika äh. Yksi (ja ehkä paras) ratkaisu olisi vaan lähteä kokeilemaan. Jos tulee takkiin, niin sittenhän tulee.

Olisi absurdia sanoa, että minulla on miehen keho. Ei minulla ole. Homma ei edes rajaannu pelkästään jalkovälialueelle. Sukupuolenkorjauksen yleiseen lopputulokseen vaikuttaa alkuperäinen lähtökohta eli se, että miten naisellinen tai miehekäs olit jo valmiiksi. Kulmikkaasta naisesta tulee yleensä suht miehekäs mies ja androgyynistä tyttöpojasta naisellinen nainen, mutta miehekkäästä miehestä ei saa kaunista naista eikä naisellisesta naisesta könsikästä. Itse olin pahin mahdollinen eli naisellinen kaunis nainen päärynävartalolla ja täyteläisillä pyöreillä kasvoilla. Olen ollut kolme vuotta hormoneilla ja olen yhä hintelä ja pehmeähkö ja minulla on miehelle luonnottoman leveä lantio ja isot pyöreät pakarat. Minulla on niin kapea rinnanympärys ja niin pienet kädet ja jalat, että en yleensä löydä vaatekaupoista mitään, sillä pienimmät kengät ovat kolme kokoa liian isot ja kaikki takit ja paidat telttoja. Naisellisuus ei tunnu lähtevän minusta edes hakkaamalla. Luultavasti pääsisin tästä vasta ryhtymällä kunnolla bodariksi ja tiputtamalla rasvaprosentit niin alas kuin mahdollista. Moni muu sen sijaan on menettänyt kaiken naisellisen pyöreyden pelkillä hormoneilla ja muuttunut täysin kulmikkaaksi.

Mielestäni tähän tilanteeseen ei ole muuta järkevää asennetta kuin ”paska juttu, mutta minkäs teet”. Tällainen minä olen, deal with it. Ei tästä ole mitään poispääsyä. On vain elettävä tällaisena ja porskutettava eteenpäin. Olen outo ja epätavallinen ja epäluonnollinen ja se on vain silkka kylmä fakta. Jos joku siitä minulle huomauttaa, niin totean vaan hymyillen, että ”niin olenkin, normipäivä”. Ei tähän auta kuin suhtautua huumorilla. En koe mitään tarvetta tai syytä olla kauhean vakavana.

Mitä tulee kehoni mahdolliseen ällöttävyyteen, niin noh, en siinä eroa mitenkään kenestäkään muusta. Seksuaalinen suuntautuminen on sitä, että koet vetoa tietynlaisia fyysisiä ulottuvuuksia kohtaan. Kaikki tietävät heteromiesten inhon pienintäkin homoilua kohtaan. Eikä heteronaisetkaan toisten naisten jalkovälejä millään ilolla ja innolla tiiraile. Homma toimii myös ei-heteroilla. Olen nähnyt lukemattomia kertoja homomiehen sanovan naisen värkkiä rumaksi ja inhottavaksi ja ällöttäväksi. Homomies haluaa koskea naiseen yhtä vähän kuin heteromies toiseen mieheen. Olen nähnyt myös miten lesbo järkyttyy nähdessään peniksen ja yökkää kuin olisi nähnyt jonkun järkyttävän näyn. Usein pelkkä oikea sukupuoli ei riitä, vaan kiinnostukseen vaaditaan muutakin. Minulla oli kaverina homomies, joka fanitti karhuhomoja eli hän tykkäsi lihavista karvaisista miehistä. Hänellä oli säätöä erään miehen kanssa, mutta kyseinen mies oli hintelä ja täysin karvaton eli twinkki. Hän kertoi minulle, ettei kykene mitenkään kiihottumaan tästä hoikasta miehestä ja katkaisi välit. Ei siis riittänyt, että hänellä oli mies, vaan miehen piti olla myös tietyn tyylinen.

Jos siis ottaisin kovasti itseeni sen, että joku ei koe minun fyysisiä ulottuvuuksiani haluttavina, niin olisin aika hölmö. Sellaista se elämä on. Tällaista ”syrjintää” saavat kokea ihan kaikki. Kuinka moni homomies on särkenyt sydämensä ihastuessaan heteromieheen? Kuinka moni heteronainen on särkenyt sydämensä ihastuessaan homomieheen? Kuinka moni mies on särkenyt sydämensä ihastuessaan naiseen, jonka mielestä hän on liian hintelä tai liian lyhyt tai hänen peniksensä on liian pieni? Kuinka moni nainen on särkenyt sydämensä ihastuessaan mieheen, jonka mielestä hän on liian lihava tai liian maskuliininen? Välillä pelkkä tukan väri riittää siihen, että joku ei sinua halua. Ei kannata takertua omaan transsukupuolisuuteen.

Jos nyt olisin kovin herkkä fyysisistä ulottuvuuksistani, niin se vetäisi minut henkisesti kumaraan ja vaikuttaisi sekä minäkuvaani että kaikkiin ihmissuhteisiini ja niiden sujuvuuteen. Mitä tulee henkilön haluttavuuteen ja kiinnostavuuteen, niin siihen yleensä vaikuttaa todella paljon kaikki muukin kuin pelkkä fyysisyys eli se, että millainen olet henkilönä ja miten esimerkiksi suhtaudut vastaantuleviin asioihin. Korkea itsetunto, huumorintaju, avoimuus ja helppo lähestyttävyys usein riittävät counteroimaan joitakin fyysisiä puutteita tai jopa ne kaikki, sillä nämä persoonallisuuden piirteet saavat ihmiset kokemaan sinut miellyttävänä. Kun ihmiset kokevat sinut miellyttävänä, niin he usein alkavat kiinnostua sinusta myös muussa mielessä. Kenenkään ei kannata takertua siihen, että on transsukupuolinen, rampa, lihava tai ruma kuin petolinnun perse, sillä jos nämä asiat vaivaavat sinua, niin se näkyy sinusta ulospäin yleensä hyvin selkeästi ja nimenomaan negatiivisessa mielessä. Ja vastaavasti vaikka olisit Mister Universum, niin se ei sinua auta, jos istut hiljaa nurkassa, et puhu kenellekään ja tuijotat lattiaa ja et vastaa, jos joku puhuu sinulle, tai haastat koko ajan riitaa kaikkien kanssa. Millainen ikinä oletkaan, niin pyri hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet ja ole avoin. Silloin muutkin hyväksyvät sinut.

Joo mulla on pillu. Mitä siitä? Ei se ole niin vakavaa, etteikö siitä voisi läppää heittää. Pilluhan on itse asiassa aika hauska juttu.

14 kommenttia:

  1. Kummatkin värkit on välillä hauskoja. Liian usein räpellän toisen kikkeliä (kun itellä ei ole) ja väännän siitä Eiffel-tornia, koitan pistää solmuun, venyttelen esaria ja vaikka mitä :D

    VastaaPoista
  2. "Sanoisin näin, että lesbot pitäisi ottaa kiinni, pistettäisiin käsiraudoilla kädet ja nilkat yhteen ja sitten kun ne pakkonussittaisiin niin kyllä vauvoja tulisi. Ei ne enää sen jälkeen olisikaan lesboja," totesi edesmennyt valtakunnanjohtaja ja Luciferin arkkipiispa Pekka Siitoin.

    Väitän Pekan provokatiivisessa väittämässä olevan kuitenkin totuuden siemenen. Jos transsu nainen naitettaisiin, kuten vanhoina aikoina oli tapana heti sukukypsäksi tulon jälkeen joskus 13-16 vuotiaana (kyllä, se on pedofiliaa nykyisin enkä kannata sitä, mutta maailmanhistoriassa sellaista nyt vain on tapahtunut, vaikka kuinka sitä paheksuisimme. Hei kaikki kauhistujat - joskus ihmisen keskimääräinen elinikä oli n. 30 v - ei silloin ollut mahdollista bilettää ja etsiä itseä nelikymppiseksi ennen ekaa lasta) ja tyttö sitä myöten saisi heti kohta ensimmäisen lapsensa, ja ehkäisyvälineiden puuttuessa luultavasti pian seuraavan perään aina vuoden-parin välein, niin hän ei olisi ehtinyt, eikä äidiksi tulon jälkeen luultavasti jaksaisi kauheasti miettiä sukupuoli-identiteettiään kaikelta väsymykseltään. Plus luultavasti raskauksien aiheuttamat hormonimuutoksetkin autta(isi)vat asiaan.

    Tietenkään ei ole hyvä asia lapsille, jos äiti on sekaisin kuin seinäkello (omasta identiteetistään), vaan harvoin vanhemmat ovat täydellisiä. Mutta entisaikaan nuorilta naisilla ei ollut paljon vaihtehtoja elämässään: joko nunnaluostariin tai avioliittoon, ja kun ehkäisyä ei ollut, äidiksi ylensä ennen pitkää tultiin ja lapsia syntyi. Ei siinä sillloin auttanut mitään selitykset, että tunnen itseni mieheksi. Suku ja yhteiskunta pitivät huolen siitä, että parempi oli sulkea silmät ja ajatella itsensä, suvun ja isänmaan parasta, koska se on pienimmän riesan tie, tunsi itsensä sitten vaikka apinaksi ihmisen ruumiissa.

    (jatkuu...)

    VastaaPoista
  3. (...jatkuu)

    Tarpeeksi kun mennään ajassa taaksepäin, niin luolamies otti naarasta tukasta kiinni ja raahasi luolaan pantavaksi kun sille päälle sattui. Jotkut ovat esittäneet usean miehen joukkopanon olleen ihmisen alkuperäinen parittelumuoto (koska nainen voi saada useita orgasmeja peräkkäin ja mies vain yhden). Jos se ei naiselle sopinut, koska sukupuoli-identiteettiongelma, niin pärjäämisen mahdollisuudet ilman miestä ja omia lapsia isän ja veljien kuoltua olisivat olleet hyvin heikot. Myöhemmin historiassa luultavasti joutui mielisairaalaan tai papin puheille, josko on saatanan riivaama, kun alkoi sellaisia höpäjämään, että on muka mies naisen ruumiissa. Joka tapauksessa pienimmän riesan tie oli mennä avioon ja tulla äidiksi, vaikkei mitään seksuaalista halua miehiiin tuntenutkaan. Olivathan avioliitot yleisesti järkiavioliittoja, missä tunteet ja rakkaus olivat toissijaisia (niin tietysti nykyäänkin tapahtuu, koska naisten hypergamia).

    Oikeastaan mitä haen tässä takaa on se, että miten etuoikeutettua on nykyinen naisen mahdollisuus kieltäytyä ikiaikaisesta tehtävästään olla vaimo ja äiti (mies-transut ovat sikäli eri asia, että ns. alemman tason miehiä, ylijäämämiehiä, jotka eivät saa vaimoa ja pääse lisääntymään on aina ollut johtuen jo poikavauvojen suuremmasta syntyvyydestä), vain koska tuntee itsensä mieheksi. So what? Kyllä varmaan joku ennen vanhaankin tunsi, mutta silti elettiin sen mukaan, mitkä pelimerkit (pippeli/pimppi) oli syntymässään sattunut saamaan.

    Mies voi himoita seksuaalisesti ja rakastaa kaunista naista, vaikka tämä tuntisi itsensä karhuhomoksi. Koska ei miehiä kiinnosta, mitä nainen miettii. Koska miehet ovat visuaalisia ja naisen seksuaalisen markkina-arvon määrittää vain ikänsä ja ulkonäkönsä. Näin ollen on aika käsittämätöntä, kuinka kukaan nainen voi heittää vapaaehtoisesti hukkaan kaiken sen, mitä kauniina naisena voi elämässä saavuttaa (ja se on aivan jumalattoman paljon!), koska ei tunne itseään naiseksi. Tunne? Mitä helvettiä? Missä järki, ymmärtävätkö trans-naiset mistä kaikesta etuoikeuksista he luopuvat, kun alkavat vale- miehiksi? Kaikella kunnioituksella, voiko suurempaa tyhmyyttä enää ollakaan, sillä se on sama kuin repisi Loton päävoittokupongin, eikä riitäkään, koska sitä kauniin naisen vastakkaisessa sukupuolessa omana itsenään herättämää himoa ja haluttavuutta ei rikkainkaan mies voi kokea. Edelleen trans-miehellä homma on eri asia, koska pelkkä mieheys ei itsessään tuo yhtään mitään etuja, vain velvollisuuksia (länsimaissa, nykyaikana).

    Puhuin itseni sikäli pussiin, että Kaakkois-Aasiassa ladyboyta ja Intiassa eunukkeja on ollut kai iän kaiken, eivätkä he kai ole mitenkään pakotettuja, kuten Ottomaanisulttaanien hoveista tutut kastroidut haareminvartijat, vaan sukupuoli-identiteetiltään näitä transhenkilöitä? Eli kyse ei olekaan vain mainitsemastani nykyajan rikkaiden länsimaiden etuoikeutettujen ihmisten ongelmasta, vaan ainakin em. kulttuureissa vanhasta - mikä on oikea sana -, ilmiöstä, ongelmasta.

    Saa vapaasti deletoida, jos koet trollaukseksi. Minulla ei ole mitään transsukupuolisia ihmisiä vastaan, vaikka rumasti ja vähätellen kirjoitinkin. Olen kännissä ja ajankuluksi tuuttasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen erittäin tietoinen kaikista niistä etuoikeuksista, mitä minulla kauniina naisena oli. Siksi tämä onkin erityisen perseestä. Jos saisin valita, niin olisin cis-nainen (eli tavallinen naiseksi itsensä kokeva nainen) ja ottaisin naiseudestani kaiken mahdollisen ilon ja hyödyn irti. Tiedän vieläpä, että miten sen tekisin ja mitä kaikkia keinoja minulla olisi.

      Mutta en kykene. Transsukupuolisuuden paskuus on siinä, että et mitenkään, koskaan, milloinkaan pääse irti siitä tunteesta, että sinulla on naamiaisasu. Yrität huutaa sieltä naamarin takaa, mutta kukaan ei koskaan ymmärrä eikä usko. Se on täysin musertavaa. Siksi transsukupuolisten itsemurhaluvut ovat korkeat. Jos olisin syntynyt sellaisena maailmanaikana tai sellaiseen maahan, missä sukupuolenkorjaus ei ole mahdollista, niin olisin suurella todennäköisyydellä nyt kuollut. Jos äitiys ja isänmaallisuuspuheet yms olisivat sitä pitkittäneetkin, niin ennuste olisi jokatapauksessa erittäin huono ja kasvattaisin täysin tunnevammaisia penskoja, koska minulta puuttuu hoivavietti täysin kokonaan. Olisin armeijan upseeri äidin valeasussa.

      Menetin kaikki ne edut, mitä minulla kauniina naisena oli, enkä saanut tilalle mitään muuta kuin paskaa niskaan. Mutta se on parempaa kuin kehodysforia. Jopa olla ei-nainen on parempaa kuin olla se, mitä alunperin olin.

      Transsukupuolisuus, kuten homouskin, ei ole rikkaiden maiden ilmiö. Niitä esiintyy kaikkialla ja ne eivät ole valintoja. Esimerkiksi moni ladyboy on rutiköyhä ja siksi heistä moni onkin prostituoitu. Prostituutio on köyhälle kouluttamattomalle ihmiselle ainoa keino saada suuria summia rahaa suht lyhyessä ajassa. Ne suuret rahasummat menevät sukupuolenkorjaushoitoihin, joita Thaimaassa saa vain yksityisiltä kirurgeilta ja nämä luonnollisesti maksavat maltaita. Lisäksi Thaimaassa ladyboyn työllistymis- ja koulutusmahdollisuudet ovat surkeat, koska he ovat siellä kirjaimellisesti toisen luokan kansalaisia. Kertoo aika paljon kehodysforian vahvuudesta se, että mitä thaimaalaiset ladyboyt ovat valmiita kestämään.

      Poista
    2. Anonyymi, Monet kuvailemistasi asioista ovat varmasti totta. Ei asiat kuitenkaan todennäköisesti ole menneisyydessä olleet niin mustavalkoisia kuin miltä voisi nykyhetkestä katsoen näyttää. Esimerkiksi tuo luolamiesaika on tuskin ollut noin karikatyyristä joukkoraiskauksineen... Avioliittohan syntyi keräilijä-metsästäjäkaudella, koska siitä oli hyötyä kummallekin sukupuolelle. Nainen sai enemmän lihaa itselleen ja jälkeläisilleen, kun yksi miehistä oli sitoutunut antamaan sitä hänelle. Mies saattoi olla varmempi, että elättää omia jälkeläisiään.

      Transsukupuolisuuttakin on varmasti ollut olemassa niin kauan, kuin ihmiset ylipäätään ovat olleet niin monimutkaisia, että pystyvät kehittämään identiteetin ja identiteettikriisejä. Köyhemmillä ihmisillä ei tietysti ikinä ole ollut kauheasti mahdollisuuksia muutenkaan elää haluamallaan tavalla, eli vaihtoehtoja ei ole ollut. Rikkaammista tiedetään esimerkiksi naisia, jotka ovat eläneet miehen sosiaalisessa asemassa. Tämä on tosin voinut olla enemmänkin halua saada miehelle tuolloin kuuluneet vapaudet kuin transsukupuolisuutta.

      Sametti, karismalla, itsevarmuudella (niin kuin itsekin totesit) ja sillä että elää omaa elämäänsä ja tekee asioita, joista on itse innostunut, on viehättävyyden kannalta paljon enemmän merkitystä kuin ulkoisella olemuksella. Varmaan jonkun psykologisen tutkimuksen mukaan laboratorio-olosuhteissa ihmiset preferoivat tietyn näköisiä vastakkaisen (tai saman) sukupuolen edustajia, mutta tosielämässä sillä miten itsensä ilmentää, on paljon enemmän merkitystä.

      Poista
    3. (Ensimmäisen Anonyymin pitkään kirjoitukseen)28.10.2015 17.14

      Pitäisikö tässä kännisen ihmisen kirjoituksia (/trollauksia?) lähtä "oikomaan"?
      Se nimittäin oli (minusta) oikein stereotyyppisen miehinen tulkinta(-pelkistys) todellisuudesta.
      Mehän ei nimittäin oikeasti loppujen lopuksi tiedetä, mitä ja millaista on ollut elää missäkin kulttuurissa, paikassa ja ajassa...
      Emme oikeastaan _tiedä toistemme elämästä nytkään.
      Tulkitsemme ja näemme todellisuutta oman elämämme ja oman kulttuurimme, oman aikamme, ja omien halujemme, pelkojemme ja toiveidemme kautta.... Siis oman elämämme värittämien silmälasien lävitse.

      Moneen seikkaan haluaisin vaihtoehtoisen näkemyksen esittää, mutta kauniista naisista ja heidän etuoikeuksistaan mainittakoon...
      Kieltämään en käy, että kauneus voi olla yksilölle enimmillään todellinen etu -
      mutta "väärissä käsissä" ja epäonnekkaissa olosuhteissa se voi yhtä lailla olla myös kirous.
      Tiedän kauniita/sieviä naisihmisiä, joilla on mennyt elämä enempi tai vähempi päin P:ä....
      Yleensä silloin, kun yksilön koko arvo ihmisenä ja naisena, on ollut liiaksi kiinni miesten osoittamassa positiivisessa? seksuaalissävytteisessä huomioinnissa...

      "Oikeastaan mitä haen tässä takaa on se, että miten etuoikeutettua on nykyinen naisen mahdollisuus kieltäytyä ikiaikaisesta tehtävästään olla vaimo ja äiti."
      Tuon lausahduksen voi kääntää niinkin, että länsimainen nainen on nykyään MELKEIN yhtä "etuoikeutettu", kuin miehet ovat olleet iät ja ajat.
      Ja silti, yhä edelleenkin, nainen voi tulla ehkäisystäkin huolimatta raskaaksi, saada komplikaatioita ja siten jopa kuolla raskauteen, raskaudenkeskeytykseen tai synnytykseen... Puhumattakaan jälkikasvuun uppoavasta työstä ja energiasta (oli yksinhuoltaja tai ei). Miehiä suuremmasta uhasta tulla ahdistelluksi ja raiskatuksi. Jne. Jne.
      Oikeasti.
      Mieheyden "eduista" löytynee nuo äsken mainitsemani, ja muutama muukin.

      "Mies voi himoita seksuaalisesti ja rakastaa kaunista naista, vaikka tämä tuntisi itsensä karhuhomoksi. Koska ei miehiä kiinnosta, mitä nainen miettii. ..."
      Toivottavasti trollauksen puolella nyt ollaan.
      Tai kenties kirjoittaja on suht. nuori... vastaavanlainen asenne ei nimittäin rajoitu pekästään miehiin....

      Itse mieltäisin että rakkaus on loppujen lopuksi muutakin kuin omaa halua ja himoa ja niiden toteuttamista.
      Jos "rakastaa" toista ihmistä välittämättä siitä mitä hän todella on ja mitä hän tuntee ja kokee ja ajattelee (ja siten myös mitä hän todella tarvitsee), ei todella(kaan) rakasta tätä ihmistä .... (todellisuudessa, itsessään, kokonaisuudessa) .... ihmisenä, vaan ikään kuin on rakastunut ....ihastunut pelkkään ulkokuoreen, ja sen kautta omaan mielikuvaansa kyseisestä ihmisestä.
      Semmoinen "rakkaus" ei vaikuta ainakaan minusta ns. todelliselta rakkaudelta, vaan pikemminkin jonkinlaiselta itsekkäältä illuusiolta.... jonkinlaiselta oman navan ympärillä pyörivältä hyötysuhteelta.

      (jatkuu...)

      Poista
    4. (Ensimmäisen Anonyymin pitkään kirjoitukseen)28.10.2015 17.17

      (jatkuu...)

      "...mistä kaikesta etuoikeuksista he luopuvat, kun alkavat vale- miehiksi? ...voiko suurempaa tyhmyyttä enää ollakaan... koska sitä kauniin naisen vastakkaisessa sukupuolessa omana itsenään herättämää himoa ja haluttavuutta ei rikkainkaan mies voi kokea. "

      ...."omana itsenään"?
      Pitänee myös erottaa omien halujen ja fantasioiden haavekuvat toisten elämästä ja -todellisuudesta.
      Asianyhteyksillä on merkitystä.
      Esimerkiksi, jos nainen saa osaksensa seksuaalista ihailua, niin ihan varmasti myös häirintääkin...
      Ylipäätänsä, kummastuttaa asenne, jossa puhutaan naisista sekä äiteinä (/vaimoina) että himon kohteina.... unohtaen täysin(?), kuinka yhtä lailla miehiltäkin vaadittaisiin muutakin kuin himoa ja halua,
      toisin sanoen, henkistä kypsymistä, toisten huomiointia, omasta navasta erkaantumista _viimeistään_
      siinä vaiheessa kun isyyden rooli tulee vastaan.
      Oletettavasti, tähänkin liittyen, naiset eivät _pääsääntöisesti vieläkään, ehkäisystä huolimatta, nai samaa tahtia ja samalla otteella kuin mitä miehet haluaisivat monesti naida ... tai naivat - vertaa vaikkapa homokulttuuriin.
      On ollut pakko arvioida sulhaskanditaatteja tarkemmalla silmällä ja pidemmällä tähtäimellä ... kehen voi luottaa, kenestä olisi isäksi, onko miehellä (ollut) muita naisia ... lehtolapsia, jne. Jne.

      - K

      Poista
    5. ^ Muoks/ Nuo oli siis sen TOISEN anonyymin kahden viestin pituiseen kirjoitukseen, mutta se nyt varmaan tuli tekstistä muutenkin ilmi.
      :'-D
      - K

      Poista
  4. Wanha Ämmä27.10.2015 13.33

    Tähän ei ole oikeastaan mitään lisättävää. Itse tein tämän metamorfoosin toiseen suuntaan vähän yli parikymppisenä pian 25 v sitten. En tehnyt sitä siksi, että halusin sitä tai että halusin olla nainen, vaan siksi, että se oli ainoa mahdollisuus pelastaa mielenterveyteni ja siinä sivussa henkeni. Transsukupuolisuus on kohdalle osuessaan ns. paska juttu. Olisin ollut mielissään mistä tahansa muusta ratkaisusta omaan dysforiaani.

    Vaihtoehto on toki aina olemassa, ja se on nimeltään itsemurha. Tai kilahtaminen. Tai itsensä turruttaminen alkoholilla ja/tai huumeilla. Transsukupuolisuus on siitä inhottava juttu, että se ei häivy itsestään ja se vain pahenee ajan myötä. Minulla oli aikoinaan oikeastaan viimeinen hetki hakeutua hoitoon ennen psykoosin puhkeamista. Kaksi itsemurhayritystä olivat viimeinen niitti hakeutua hoitoon.

    Itselläni oli onneksi kehon ja ulkonäön kannalta hyvät lähtökohdat. Minulla ei ollut nimeksikään parrankasvua eikä ruumiinkarvoitusta, kasvoni olivat pyöreät ja feminiiniset, ja minulla oli uuma jo valmiiksi. Olen isokokoinen, mutta en häiritsevästi. Minulle kasvoivat rinnat aivan luonnostaan hormoneilla. Ainoa ongelmani oli ääni, jonka sain onneksi harjoiteltua siedettäväksi. Silti en voi koskaan saada lapsia. En voi koskaan tulla äidiksi. Kohdunkaulan jälkeen minulla ei ole mitään. Se tässä kaikkein eniten sattuu.

    Jos kenelle on sellainen TS-aktivisti kuin Jenstar kuinka tuttu, niin hän sanoi aikoinaan "Passing is 80% attitude and 20% looks, ja se pitää sanasta sanaan paikkaansa. Tärkein ihminen, kenelle sinun pitää mennä läpi ja kenen kanssa sinun pitää olla sujut, olet sinä itse. Ja sellainen ihminen, joka on itsensä kanssa sujut, kyllä huomataan ja hänestä pidetään. Myös ihmissuhteiden osalta.

    VastaaPoista
  5. Sametille. Lyhykäisesti.
    Okei, ymmärtänen nyt asioita(si) paremmin.
    Vaikka olenkin blogiasi lukenut, niin en siltikään ole osannut hahmottaa
    kuinka paljon mutkaa ja tuskaa tästä kaikesta pahimmillaan aiheutuu.

    Kirjoitan myös nyt kenties pointtiesi ohi, mutta olen aina kuvitellut, että (heteropuolella) naisilla (yleistäen) ei kumppanin fyysisellä puolella... saatikka komeudella, olisi monestikaan niin selkeän alleviivaavasti merkitystä parinvalinnassa... varsinkaan silloin, kun kyse on vakavempihenkisestä pariutumisesta.

    Seksuaalinen suuntautuminen on aika jänskä asia sekin.

    "Seksuaalinen suuntautuminen on sitä, että koet vetoa tietynlaisia fyysisiä ulottuvuuksia kohtaan."

    Miehillä (ja transnaisilla) kuvio vaikuttaisi aika selvältä... ainakin tämän tutkimuksen mukaan.
    Naisilla tilanne sen sijaan vaikuttaisi hiukkasen monimutkaisemmalta:
    http://www.sciencedaily.com/releases/2003/06/030613075252.htm

    - K

    VastaaPoista
  6. Wanha Ämmä30.10.2015 9.43

    K:lle:

    Mitä naisten ja miesten suhteisiin tulee, niin tähän vaikuttaa kaksi harhaa. Ensinnäkin se, että vain pieni osuus miehistä, ehkä noin 1%, on milloinkaan kohonnut mihinkään merkittäviin tai vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa. Tätä maailmaa eivät hallitse miehet, vaan miespuoliset yksilöt. Toinen harha on, että suurimmalle osalle miehistä elämä on ollut äärimmäisen kovaa ja väkivaltaista, ja he ovat kuolleet nuorina. Sodissa, väkivallan uhreina, työtapaturmissa, sairauksissa ja kovan elämän loppuunkuluttamina.

    Tietenkin minullekin oli aikoinaan julistettu feminististä propagandaa ja sitä, miten tämä maailma on miesten maailma ja että miten naiset ovat toisen luokan kansalaisia ja hölpötipölpöti... tiedättehän te tuon paasaamisen. Mutta kun itse tein oman metamorfoosini kaksikymmentäjotain-vuotiaana, olin yllättynyt siitä, miten kastini kohosi kuin raketti. Ensimmäistä kertaa elämässäni minun ei tarvinnut pelätä pahoinpitelyä ja turpasaunaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulle oltiin kohteliaita ja hövelejä. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin olevani haluttu ja pidetty. Ensimmäistä kertaa minua kunnioitettiin oman itseni vuoksi, eikä suoritusteni vuoksi. Enkä minä ollut edes kauhean kaunis! Ehkä osa siitä on sitä, että pääsin vihdoin tasapainoon itseni kanssa, mutta tosiasiallisesti naiset dominoivat tätä maailmaa. Mies on ehkä perheen pää, mutta nainen on se kaula, joka sitä kääntää.

    Tytöille on vaikeaa kuvitella, miten väkivaltainen ja brutaali on se maailma, jossa pojat elävät. Lapsena ollessani tappelut ja turpasaunat olivat aivan jokapäiväisiä. Kouluun mennessäni opin nopeasti pelon maantieteen, ts. ne reitit ja ne polut, mitä piti kulkea, ellei halunnut tulla hakatuksi ja pahoinpidellyksi. Aina jossain oli joku isompi poika tai jengi, joka odotti väijytyksessä pahoinpidelläkseen jonkun nuoremman lapsen. Jos miehinen etuoikeus on joutua väkivallan kohteeksi ja tapetuksi pelkästään sukupuolensa takia, olisin ollut milloin tahansa luopumaan tästä etuoikeudesta. Ainoa hyvä puoli miehenä olemisessa oli mielestäni se, ettei voinut tulla vahingossa raskaaksi eikä ole kuukautiskiertoa. Mitään muita miehisiä etuoikeuksia en kykene kuvittelemaan.

    Kyynisesti jälkikäteen voisi todeta, että sukupuolenvaihdos miehestä naiseksi olisi kannattanut tehdä aivan pelkästään sosiaalisen aseman ja sosiaalisen statuksen vuoksi. Mutta se nyt vain ei käy: jos ihminen ei ole TS alunalkuaan, niin tuolla käytännössä luodaan uusi TS kaikkine dysforioineen.

    Ensimmäinen anonyymi, joka kirjoitti nihilistiseen sävyyn sukupuolista ja transsukupuolisuudesta yleensäkin, oli pohjimmiltaan aivan oikeassa. Sellaista se on ollut menneinä vuosisatoina. Mutta voidaan myös kysyä, kuinka moni TS on menneinä päivinä tehnyt itsemurhan siksi, ettei kertakaikkiaan ole kestänyt tilaansa kilahtamatta? Niitä on varmasti ollut hyvin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Se oli liian kärkevä vastaus tyylillisesti, jolloinka pointit katoavat aggression alle.
      Polarisointunut lähestymistapa helposti tuottaa juuri vastakkainasettelua, jolloinka asiat kärjistyvät entisestään.
      Enkä kiellä etteikö miehiseltä puolelta löydy omia ongelmia/haasteitaan.
      Kait minusta välistä tuntuu, että näkökanta naiseuteen on näissä keskusteluissa jotenkin yleisesti transpuolen ja miehisen puolen värittämää.
      En (cisnaisena) välistä löydä itseäni blogissa esiintyvistä naiseuden kuvista ...
      naiseus tietty on aika monikanttinen-, yksilöllinen juttu ja sitä rataa. Hankala sanoa muiden elämästä.

      Itse koin naiseksi kasvamisen murrosiän tiimellyksessä paikoin aika negatiivisenakin asiana.
      (Kasvu vielä kesken, sillä koko ikänsä kait tässäkin asiassa kasvetaan.)
      Lokeroa eivät tyrkyttäneet pelkästään biologia, media...kulttuuri, yms. vaan myös pojat ja tytöt...
      Meillä poikien uhoaminen ei rajoittunut pelkästään toisiin poikiin, vaan myös tyttöihin, ja erityisesti vääränlaisiin ja/tai epähaluttuihin semmoisiin. Sukupuoleen liittyvään halveksuntaan ja haukkumiseen sai tottua. Otinpa joskus nyrkeilläkin yhteen.
      Tytöt ja naiset harrastavat myös omanlaistaan väkivaltaa, henkistä semmoista. Porukasta jättämistä, paskan puhumista, yleistä halveksuntaa jne. Voi kuulostaa keveältä, mutta vallitsevana olotilana jokseenkin helvetillistä sekin.
      Toivoin, että nokkimisjärjestyksessä olisi voinut nousta jollain konkreettisella (ja epäseksuaalisella) tavalla.
      Vielä näin keski-ikäisenäkin naisihmisenä törmään välistä tilanteisiin, joissa naisporukassa alfanarttuilu tapahtuu pariutumiseen ja seksiin liittyvän kerskailun ja toiminnan myötä.

      "Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin olevani haluttu ja pidetty.
      Ensimmäistä kertaa minua kunnioitettiin oman itseni vuoksi, eikä suoritusteni vuoksi."

      Tuon voisin kääntää omalla kohdallani niin, että olisi ollut kiva tulla kohdatuksi ensisijaisesti juuri yksilönä ja ihmisenä eikä niinkään seksuaalisena ja/tai sukupuolellisena olentona...
      Että olisi ollut tilaa ja varaa kasvaa omalla tahdillaan semmoiseksi naiseksi mitä on ja haluaa olla.
      Varsinkin kun se tyrkytetty rooli ja odotushorisontti eivät osuneet, ja kun väärinkin keinoin sukupuolellisia odotuksia ja oletuksia eteen siis kannettiin.

      - K

      Poista
  7. Pitkäaikaisena lukijana ajattelin kommentoida ensimmäistä kertaa, sillä tämä kirjoitus osui suoraan tunteisiin eikä senttiäkään ohi. Olen kärsinyt kehodysforiasta aivan pikkulapsesta lähtien (FtM minäkin) ja toisinaan se helpottuu joksikin aikaa, mutta palaa usein entistä pahemmin takaisin. Olen lähestymässä kolmeakymppiä ja edelleen yritän tukahduttaa sen kolotuksen takaraivossani, että tämä ei ole oikein, en halua fyysisesti muistuttaa naista. Kehoni on hyvin miehekäs, hartiat leveät, ääneni matala, rintani pienet ja kasvoni todella androgyynit, ja toisinaan olen kulkenut ulkona varustettuna rintabinderillä, miesten vaatteilla ja lyhyillä peruukeilla. Ja tuntenut itseni saman tien kotoisammaksi ja ollut hyvilläni, kun huijaan ihmisiä sukupuolellani. Kotona sitten koittaa taas naiseksi muuntautuminen ja hämmennys peiliin katsoessa, kun edessä on rintaliivit ja naisten alushousut.

    Itselleni on olemassa vain kaksi sukupuolta. Nainen ja mies. Välimuotoa ei yksinkertaisesti ole. Olet joko miehekäs tai androgyyni nainen, tai naisellinen tai androgyyni mies. On sulaa hulluutta alkaa sotia tosiasioita vastaan vain sen takia, että niistä tulee paha mieli. Se onkin suurin syy miksi en ole hakeutunut transpolin piiriin. Jos leikkauttaisin rintani ja rännittäisin hormoneja, olisin vain "pilattu" nainen ja eläisin sen kanssa lopun ikääni. En saisi toimivaa pippeliä vaikka kuinka pinnistäisin. En voisi saada biologisesti lapsia ja olla biologinen isä. Viriilinä ihmisenä tärkeä parinlöytäminen olisi todella vaikeaa, sillä vaikka itse biseksuaalina keksin kyllä käyttötavan kummalle tahansa värkkisetille, eivät kaikki näin ajattele. Ymmärrän täysin ulkopuolisen tarpeen sille, että jalkoväli vastaa ulkoista habitusta. Fyysisille himoille harva mahtaa ollenkaan mitään ja jos ei nouse pillupojalle, niin sitten ei nouse. That's it. Siinä mielessä olen siis pelkuri, että "edes" naisena saan jotain vipinää, koska olen normaali ja ihmiset ns. saavat mitä odottavatkin. Hyppy tuntemattomaan on liian pelottava askel itselleni, koska ikinä ei voi olla varma lopputuloksesta. Siksi kadehdinkin niitä, jotka sen ovat uskaltaneet tehdä.

    Mutta kuten sanoit, persoonallisuus korvaa myös paljon. Onpahan ollut vain monta kertaa, kun tylsänä ja epämiellyttävänä pitämäni ihminen on tutustuessa muuttunut haluttavaksi. Näin on käynyt myös päin vastoin, himon kohde on lähempää tarkasteltua paljastunut täydeksi mätäsangoksi, johon en tahtoisi koskea paksulla halollakaan. Persoonallisuus on huomattava osa seksuaalista himoa, sillä harvapa tahtoisi naida nysväävää lahnaa vaikka olisikin fyysisesti kaiken kiihottavan kulminoituma. Ja jos olet transsukupuolinen joka näkee sortoa ja henkilökohtaista vihaa kaikkialla, niin eipä voi kyllä ympäröiviä ihmisiä syyttää nirsoudesta. Omassa lähipirissä niillä "normaaleilla" transsukupuolisilla on riittänyt vientiä ihan yhtä hyvin kuin cis-sukupuolisillakin, koska he ovat - yllätys - tasapainoisia, fiksuja ihmisiä, joilla nyt sattuu olemaan väärät värkit reisien välissä. Onpa muutama ehtinyt naimisiinkin asti cis-sukupuolisen kanssa.

    Pidemmittä puheitta, on suuri ilo lukea tätä blogia. Nykypäivänä suurin osa äänessä olevista transsuista on niitä kaikesta loukkaantuvia, maailmantuskaan tukehtuvia ääriliberalisti-transtrendereitä, jotka vastustavat kaikkea ihan vain vastustamisen ilosta ja itkupotkuraivaroivat "transfobiasta" joka tuntuu rajoittuvan sukupuolittuneisiin vessoihin ja siihen, että lääkäri ei anna lähetettä hormonipolille heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Queer-piireissä konservatiivi ja rationaalisuuden ystävä on todella yksin.

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.