perjantai 25. syyskuuta 2015

Mitä ”oikeat ongelmat” ovat ja millainen on kehitysmaiden todellisuus?

Seurustelin yläaste- ja lukioaikoina monta vuotta kaakkoisaasialaisen kanssa. Hän oli kotoisin eräästä hyvin köyhästä kehitysmaasta ja iso osa hänen suvustaan asui siellä yhä. Kävin hänen kanssaan kyseisessä maassa ja asuimme hänen sukulaistensa luona. Sain hyvin arvokasta tietoa siitä, että millaista on paikallisten ihmisten elämä kehitysmaassa.

Minusta meni jotakin lopullisesti rikki näiden kokemusten vuoksi. Ymmärsin sen, että elämä kehitysmaassa on aivan toinen todellisuus. Tätä todellisuutta ei länsimaalainen (tai muusta kehittyneestä maasta kotoisin oleva) voi mitenkään ymmärtää tai edes kuvitella ennen kuin näkee itse. Kehitysmaissa on olemassa ns. absoluuttista köyhyyttä. Se on sitä, kun sinulla ei ole mitään, eikä sen vuoksi sinulla ole tilanteesta myöskään poispääsyä. Kehitysmaissa ei ole olemassa Kelaan tai sossuun verrattavaa laitosta. Valtiolta ei saa kukaan yhtään mitään tukia. Sinulla joko on rahaa tai sinulla ei ole rahaa. Köyhyydestä sitten seuraa kaikkia kivoja ja vähemmän kivoja lieveilmiöitä. Absoluuttinen köyhyys on jotakin sellaista, mitä ei kehittyneissa maissa ole yksinkertaisesti olemassa. Kun köyhyyttä ei ole, niin myöskään sen lieveilmiöitä ei ole. Absoluuttinen köyhyys ilmiönä on meille kehittyneiden maiden ihmisille niin vieras asia, ettemme kykene mitenkään sitä kuvittelemaan ennen kuin näemme itse. Meistä useimmat eivät sitä koskaan näe, koska joudumme lähtemään hyvin kauas sitä katsomaan. Ne, ketkä sitä näkevät, reagoivat siihen usein hyvin voimakkaasti: he menevät aivan pois tolaltaan. Olen kertonut kokemuksistani useille ihmisille. He usein sanovat, että eivät koskaan halua nähdä sitä, mitä minä olen nähnyt. Ja jos he näkisivät, niin eivät voisi olla tekemättä mitään. He haluaisivat pelastaa ne kaikki ihmiset ja saada köyhyyden loppumaan.

Tätä mentaliteettia on mitä suuremmassa määrin ilmassa tämänhetkisessä pakolaiskeskustelussa.

Ollessani tässä eräässä kehitysmaassa jäi minulle eräs kokemus hyvin voimakkaasti mieleen. Olimme puolisoni sekä hänen sukulaistensa kanssa katuravintolassa. Paikalle tuli hyvin likainen ja rähjäinen lapsi kerjäämään rahaa. Lapsi oli alle 10-vuotias. Kun katsoin lasta kohti, niin puolisoni käski hyvin aggressiivisesti minua olemaan huomioimatta lasta mitenkään. Hän käski, etten saa antaa lapselle yhtään rahaa. Koko seurueemme käyttäytyi kuin tätä lasta ei olisi olemassakaan, mutta hän ei liikkunut mihinkään. Hetken päästä hän poistui, mutta tuli takaisin pitäen langanlaihaa, likaista hampaatonta mummoa kädestä. He molemmat jäivät seisomaan pöydän viereen. Lopulta lapsi meni polvilleen maahan ja ojensi kätensä. Silloin yksi puolisoni sukulaismiehistä antoi lapselle rahaa ja hän poistui mummon kanssa.

Likaisia katulapsia oli kaikki paikat täynnä. Jos kävelit kadulla, niin et saanut koskaan kävellä rauhassa, vaan joka kulmassa sinua oli nykimässä hihasta resuisten ihmisten joukko, jotka yrittivät kaupitella sinulle mitä milloinkin. Joukossa oli aivan pieniä lapsia, jotka kulkivat ympäriinsä aivan yksikseen ja lähestyivät aikuisia ihmisiä yrittäen myydä heille kaikenlaista, vaikka eivät edes osanneet muuta kieltä kuin omaansa. Samanikäiset lapset Suomessa eivät tekisi muuta kuin katsoisivat piirroselokuvia, unelmoisi kasasta leluja ja parkuisi lisää karkkia.

Näille resuisten ihmisten joukolle loi hirvittävän kontrastin varakkaat ihmiset täysin jääkylmällä asenteellaan. Kehitysmaissa ei uskota mihinkään yleiseen ihmisarvoon ja siihen, että kaikki ihmiset ovat asemasta riippumatta samanarvoisia. Kehitysmaiden ihmisten ajatusmaailmassa on olemassa parempia ihmisiä ja huonompia ihmisiä. Isoin määrittävä tekijä on se, että onko ihmisellä rahaa vai ei. Tämän erään kehitysmaan varakkaat ihmiset asuivat valtavissa kartanoissa, joissa oli kolme metriä korkeat muurit ja he kulkivat joka paikkaan joko taksilla tai omalla autolla. Puolisoni isä oli erittäin varakas ja hänellä oli valtava kartano, valtava puutarha, oma strutsi- ja krokotiilifarmi sekä kolme sisäkköä. Hänellä oli myös oma autokuski. Kuljimme joka paikkaan aina isän autolla ja kuski oli aina mukana. Kuski oli aina töissä ja hänen piti lähteä ajamaan tasan silloin, kun isä kuljetusta sattui tarvitsemaan. Koska puolisoni isä oli näin varakas pääsin tietysti minä automaattisesti varakkaiden ihmisten porukoihin ja pääsin näkemään myös niitä. Kuljimme muun muassa hyvin kalliissa ostoskeskuksissa, missä kaikki hinnat olivat Yhdysvaltojen dollareissa, ja mitkä muodostivat täydellisen kontrastin muun kaupungin kuumille, likaisille ja täpötäysille kauppahalleille. Näin, miten ostoskeskuksiin saapui muitakin ihmisiä omien autokuskien kuljettamina hienoissa puvuissa ja sliipatussa tukassa. He ajoivat suoraan ostoskeskuksien vartioitujen ovien eteen ja kävelivät vain kaksi metriä oville. Kaduilla he eivät kävelleet.

Eräs hyvin silmiinpistävä piirre oli myöskin ihmisten arvojärjestys. Et ollut koskaan tilassa, missä EI olisi ollut jonkinlaista arvojärjestystä. Arvojärjestys näkyi jo puheessa, sillä kukaan ei koskaan puhutellut toista ihmistä pelkällä nimellä, vaan siihen liitettiin AINA titteli. Paikalliset tittelit olivat isosisko, pikkusisko, isoveli, pikkuveli, äiti, isä, isoäiti ja isoisä. Titteli määräytyi iän, varakkuuden ja arvoaseman mukaan. Jos rikas ja köyhä kohtaavat toisensa, niin vaikka köyhä olisi vanha ja rikas nuori kloppi, niin rikas on aina isoveli. Sama meininki on työnantaja-työntekijä – tai opettaja-oppilas -suhteessa. Jos varakkuudeltaan samanarvoiset ihmiset kohtaavat toisensa, niin titteli ja hierarkia menee iän mukaan. Nuorempi ei koskaan astu vanhemman varpaille. Hierarkioita ei koskaan sivuutettu ja ihmiset tiesivät heti, että mihin asemaan itse kuuluu tai mihin asemaan joku toinen kuuluu. Myös se oli hämmästyttävää, miten tarkasti tätä asetelmaa noudatettiin. Itse olin hyvin rikkaan miehen lapsen puoliso eli olin automaattisesti hierarkiassa korkealla ja olin isosisko. Tämän aseman paikalliset ihmiset antoivat minulle automaattisesti omasta aloitteestaan. En itse sitä edes ymmärtänyt vaatia, enkä olisi huomannut, jos sitä ei olisi minulle erikseen annettu. Koko kokemus oli hämmentävä. Mitään vastaavaa ei ole olemassakaan Suomessa. Meillä jopa presidentti on vain yksi ihminen toisten joukossa.

Miksi köyhissä maissa on olemassa kaikkea ikävää, kuten huumekauppaa, ihmiskauppaa, lapsityövoimaa, bordelleja, väkivaltaa ja riistoa? Siitä yksinkertaisesta syystä, että näillä ihmisillä ei ole vaihtoehtoa. Esimerkiksi kaikki koulutus paskaduuneista lähtien maksaa suuret summat rahaa ja jos sinulla ja suvullasi ei ole rahaa, niin sinulla ei ole rahaa! Katselin erään kaakkoisaasialaisen kehitysmaan yliopiston lukukausimaksuja ja ne olivat niin korkeat, että vain kyseisen maan kaikista rikkaimmat ihmiset kykenevät ne maksamaan. Sinä et voi kouluttautua johonkin hyvään ammattiin ja alkaa tienata. Muita keinoja on keksittävä. Siinä pelissä on kaikki keinot sallittuja ja ihmishenki on halpa. Varsinkin, kun maan yleinen ilmapiiri on sellainen, kuin ylhäällä kuvailin. Köyhien maiden naimaikäisillä ihmisillä on lähes kaikilla puoliso ja lapsia. Halusit tai et. Perhe on ruokittava. Lisäksi kehitysmaissa on normaali käytäntö, että aikuistuneet lapset huolehtivat vanhemmistaan. Et huolehdi pelkästään omista pennuistasi, vaan myös vanhemmistasi ja mahdollisesti isovanhemmista, sedistä ja tädeistä. Et yksinkertaisesti voi jäädä tuleen makaamaan. Eteenpäin on mentävä, vaikka kuinka vituttaisi ja vatuttaisi ja ahdistaisi ja masentaisi.

Tämä on kehitysmaan todellisuus.

Pääsääntöisesti kehitysmaan ihminen ei ymmärrä mistään ihmisoikeuksista, naistenoikeuksista, lastenoikeuksista tai tasa-arvosta hevonhelvettiäkään. Näitä ei ole hänen maassaan ja hänen todellisuudessaan olemassa. Hän ei ymmärrä hevonhelvettiä myöskään suvaitsevaisuudesta tai muistakaan länsimaissa trendikkäistä jutuista. Hän ymmärtää vain oman, hyvin rajatun todellisuudensa. Kaikki muu on hänelle höpönlöpöä. Hän myös elää tämän oman todellisuutensa mukaan, vaikka hän tulisi Suomeen tai muuhun kehittyneeseen maahan. Hänen kulttuurinsa ei lähde hänestä yhtään mihinkään ja mikään ei saa häntä ajattelemaan edes puoliksi sillä tavalla kuin me ajattelemme, ellei hän ole jo valmiiksi kiinnostunut meidän ajattelutavastamme, kokee sen paremmaksi kuin omansa ja haluaa elää meidän tavallamme. Minun lukioaikainen puolisoni oli tullut Suomeen 2-vuotiaana ja käynyt suomalaisen koulun. Hän puhui suomea ilman aksenttia. Hän siis oli täysin suomalaistunut. Tästä huolimatta hän oli aivan selkeästi ulkomaalainen ja se hänen oma kulttuurinsa oli hänessä erittäin vahva. Se tuli ilmi tämäntästä ihan oudoissakin asiayhteyksissä. Erosin hänestä ja hieman myöhemmin aloin seurustella suomalaisen kanssa. Ero oli kuin yöllä ja päivällä ja silloin tajusin, että sillä on koko maailma eroa, että seurusteletko suomalaisen vai ulkomaalaisen kanssa.

Jos näin voimakkaasti suomalaistunut ulkomaalainen on yhä selkeästi ulkomaalainen, niin mitä voit odottaa sellaiselta ulkomaalaiselta, joka tulee Suomeen aikuisiällä ja joka ei välttämättä tiedä Suomesta tai eurooppalaisesta kulttuurista valmiiksi yhtään mitään? On silkka fakta, että ihminen on aina oman kulttuurinsa tuote ja hän tuo sen oman kulttuurinsa ajattelutavan mukanaan, vaikka matkaisi maailman ääriin. Se pätee ihan kaikkiin, myös sinuun ja minuun. Jos menisit keskelle pimeintä Afrikkaa, missä tyttölasten sukuelimet silvotaan ja ommellaan umpeen, leskien sormet katkotaan ja miehillä on sata vaimoa ja sata orjaa ja ihmiset purevat rituaaleissa koiranpennuilta päät irti, niin sopeutuisitko kyseiseen paikkaan naps vaan ja ajattelisit, että jees, näin pitääkin olla, hyvä homma. Helvetissä et! Ajattelet yhä niinkuin eurooppalainen ajattelee ja tulet aina ajattelemaan. Samaa pätee näihin kehitysmaalaisiinkin. He eivät luovu omasta arvomaailmastaan.

Täällä kehittyneissä maissa meillä on oma pieni maanpäällinen Xanadu, oma Atlantis, missä kadut kiiltävät ja lapset eivät kuole nälkään pimeillä kujilla, missä koulutus on ilmaista ja missä valtio heittelee kultakolikoita kadulle, joten köyhimpienkin yksinhuoltajien äpärälapsista voi tulla huippukirurgeja, suurlähettiläitä ja asianajajia. Täällä viini virtaa ja ihmiset tanssivat isoissa kulkueissa kukkaseppeleet päässä rakkautta jakaen, erikoislääkäri on ilmainen, naiset vilauttelevat tissejään ja pikkupöksyjään ja pääministerin kämppään pääsee asumaan ilmaiseksi. Okei, kärjistettyä, mutta kuitenkin. Mieti tätä kaikkea hetki kehitysmaalaisen silmin. Hänelle me olemme Xanadu ja Atlantis. Me olemme täydellinen paratiisi ja nirvana, jotakin aivan muuta kuin hänen oma maansa. Miksi kehitysmaalainen EI haluaisi tulla tänne? Totta helvetissä hän haluaa tulla tänne!

Mutta samaan aikaan kehitysmaalainen ei tajua hevonhelvettiä siitä, että miten tämä maa toimii. Hän ei tiedä yhtään mitään siitä, että millaisia meidän tapamme ovat, millainen on meidän käsityksemme oikeasta ja väärästä. Miten hän voisikaan tietää? Ei mitenkään. Hän tietää meistä yhtä paljon kuin me tiedämme jonkun kaukaisen maan kulttuurista ja tavoista. Hän tulee tänne, koska hän ajattelee tämän olevan Xanadu. Ei häntä kiinnosta meidän tapamme. Hän ymmärtää vain omansa.

Ja samaan aikaan me Xanadun asukkaat olemme menettäneet kaiken käsityksemme todellisuudesta, koska olemme tanssineet liian kauan kullatuilla kaduilla. Me emme ymmärrä hevonhelvettiä kehitysmaiden todellisuudesta. Meidän maassamme ei yksinkertaisesti ole olemassa kehitysmaiden ongelmia, emmekä me kykene niitä mitenkään edes kuvittelemaan. Olemme hyväuskoisten hölmöjen maa, kuten pakistanilainen kirjailija meitä kuvasi, ja tällaisia olemme siitä syystä, että emme ymmärrä yhtään mitään oikeista ongelmista. Me emme ymmärrä, että millaista mentaliteettia vaatii se, että olet kasvanut ja elänyt oikeiden ongelmien ympäröimänä. Vinkkivitonen: siellä karisee kaikki hyväuskoisuus jo kehdossa ja tilalle kasvaa kieroutunut opportunismi ja häikäilemättömyys. Häikäilemättömyydestä on kehitysmaan ihminen tehty. Hyväuskoisuuteen ei yksinkertaisesti ole varaa.

Ja häikäilemättömyys ei kehitysmaan ihmisestä lähde edes hakkaamalla. Tämä on silkka fakta. Truismi. Eräässä entisessä työpaikassani oli afganistanilainen työntekijä. Tämä henkilö päivitteli suureen ääneen sitä, että miksi suomalaiset eivät koskaan kierrä veroja. Hän kertoi, että kaikki hänen afganistanilaiset kaverinsa ympäri Eurooppaa tekevät niin. En suomalaisena hölmönä ymmärtänyt yhtään, mistä hän puhui, joten hän piirsi minulle kuvioita paperille ja väänsi rautalangasta. Kaikki hänen tuttunsa olivat tietoisia Suomen ja muiden Euroopan maiden lakien porsaanrei'istä ja heistä kaikki käyttivät näitä hyväkseen. Hän esimerkiksi sanoi, että on hyvin yleistä tehdä osa vuodesta töitä yhdessä maassa ja osa toisessa. Ilmoitat molempien maiden verovirastoon vuosituloiksesi vain sen määrän, minkä tienaat kyseisessä maassa. Kun tulosi menevät alle tietyn rajan, niin et maksa veroja. Vaihdat aina maata siinä vaiheessa, kun rajat paukkuvat ja tuloksena et maksa koskaan veroja mihinkään maahan. Maan vaihtaminen on helppoa siitä syystä, että näillä ihmisillä on laajat ystäväverkostot ja kaikki nukkuvat vuorollaan toistensa sohvilla. Hän sanoi, että tämä meininki on ihan normaalia ja oli aivan ihmeissään, että miksi suomalaiset eivät tee näin. Hänestä se on silkkaa typeryyttä.

HERÄTYS, SUOMI! HERÄTYS, EUROOPPA!
Nyt vittu ne päät pois perseestä ja jumalauta tutustukaa pikkasen muuhun maailmaan. Olen viime aikoina alkanut piruuttani tökkiä suvakkeja ja ottanut selvää, että millaisia reaktioita heistä saa irti tähän pakolaiskysymykseen liittyen. Olen ollut täysin pöllämystynyt kaikesta siitä tyhmyydestä. Suvakkien lausahdukset ovat noudattaneet juuri sitä täyttä vihjeettömyyttä ja sinisilmäistä mentaliteettia, joka syntyy ongelmittomia kullattuja katuja tanssiessa. Rakkaat ihanat mussukat, tätä menoa meillä ei enää ole niitä kullattuja katuja, vaan likaisia haisevia katuja täynnä lasten ja mummojen ruumiita. Hyvinvointivaltio rahahanoineen ja taikaseinineen ei ole mikään itsestäänselvyys, vaan jokin hyvinvointivaltion synnyttää ja ylläpitää sitä. Ja se ei ole maailmanpoliisina ja maailmanparantajana oleminen. Tänne ainoastaan virtaa häikäilemätöntä jengiä ottamaan tästä kaikesta ilon irti niin kauan kuin jotain iloa irtoaa. Miksi on niin vaikeaa tajuta, että hyvinvointivaltio ei ole mikään ikuinen ja iänkaikkinen haavoittumaton systeemi? Paskasta, verestä ja liasta olemme tulleet ja sinne voimme päätyä takaisin jo seuraavalla vuosikymmenellä ja sitten ollaan takaisin pimeällä keskiajalla ja se on vain teidän syytänne.

Olen vuosia ja vuosia sanonut, että kun systeemi romahtaa, niin katuojissa tulee olemaan ruuhkaa. Valtaosa maailman kaikista ihmisistä on kaikkina maailmanaikoina ollut aina rutiköyhiä ja minä olen itse omilla silmilläni nähnyt ne katuojat ja mitä niissä lilluu. Sama meininki oli meillä täällä Eurooppassakin vielä ennen toista maailmansotaa eli vain yksi ihmisikä sitten. Minä en helvetissä halua niitä ojia tänne Suomeen. Tätä Xanadua on kestänyt vain vähän aikaa, mutta näköjään riittävän kauan aikaa, jotta ihmisiltä on kadonnut todellisuudentaju. Mutta näköjään kehitystä ei voi tässäkään asiassa estää. En tiedä, voiko nykyistä tilannetta korjata enää mitenkään. Pitäkää siis kiinni, olemme syöksykierteessä kohti helvettiä. Pelastautukoon ken voi.

Lisälukemista tästä kehitysmaa-aiheesta tarjoilee nimimerkki Valkea blogissaan. Linkin takana on pakistanilaisen Hollantiin muuttaneen islaminuskoisen mamun tarina ”Alankomaiden tuho eli hyväuskoisten hölmöjen maa”. Kirjoituksessa kyseinen mamu kertoo omin sanoin, miltä tuntuu elämä kehitysmaassa ja miltä tuntuu saapua Xanaduun. Kirjoitus on yksi parhaimmista koskaan lukemistani jutuista. Se on äärettömän valaiseva ja informatiivinen, joten suosittelen ihan jokaista lukemaan. Lisäksi se kertoo karua tarinaa sensuurista ja totalitarismista nykyajan Euroopassa. Kauas eivät ole omenat puusta pudonneet, kun emme pääse Natsi-Saksasta ja Neukkulasta yhtään mihinkään. Kaikki paskaksi ja palamaan Aatteen puolesta, myös sinä ja minä ja hyvinvointivaltio.

9 kommenttia:

  1. Tämä on yksi parhaista lukemistani kirjoituksista. Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvin kirjoitettu. Sinun pitäisi saada tekstisi näkyviin muuallekin kun omaan blogiisi. Se saattaisi herättää vielä nukkuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ehdotuksia?

      Poista
    2. MV-lehti? HS tuskin julkaisee eivätkä muutkaan valtamediat mutta voihan aina yrittää. HS toisinaan julkaisee mielipiteitä nimettöminä mutta en oikein luota valtamedioiden lähdesuojaan.
      Facebook?
      Itse olen lähettänyt kyselyn hallituksen jäsenille siitä, miten meillä voi ylipäätään olla varaa ottaa maahan ulkomaalaisia elätettäviksi verovaroin, jos kerran valtion talous oikeasti sakkaa. Tuskin ovat edes lukeneet mutta tulipahan lähetettyä. Tästä nykyisestä invaasioista ei seuraa mitään hyvää kenellekään ja suomalaisten pinna katkeaa jossakin vaiheessa.

      Poista
    3. MV on ehkä vähän nihkeä, kun iso osa porukasta ei suostu lukemaan mitään kyseiseltä sivulta. Facebook varmaan voisi toimiakin.

      Poista
  3. Aivan loistava teksti. Laitoin tämän samantien jakoon kaverilleni, joka on hyvin älykäs muttei valitettavasti kovinkaan viisas, ja leijailee ikuisen optimistisessa Universaalien Ihmisoikeuksien unelmapilvessään. Juuri tämäntyylistä herätystä monet haahuilijat kaipaisivat.
    Kaikkea hyvää!

    - fuuli

    VastaaPoista
  4. Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksesta. Toivottavasti kaikki suomalaiset lukevat ja ymmärtävät tämän.

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.