keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Syrjinnästä



Tulin minä kaapista ulos
ja arvaa, mikä oli lopputulos?
Sanoi mulle töissä pomo:
”Painu täältä vittuun, homo!”

Mediasta saa jatkuvasti lukea, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjitään koulussa ja työelämässä. Organisaatiot jaksavat aina vaan kampanjoida syrjintää vastaan (esim. Syrjinnästä vapaa alue) ja luennoida aiheesta telkkarissa ja radiossa.

Oma kokemukseni on, että syrjintä on äärettömän harvinaista. Itse en ole koko ikänäni kokenut syrjintää sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi koulussa tai työelämässä tai nähnyt, että jotakuta toista olisi syrjitty samasta syystä. Päinvastoin, ihmiset ovat olleet äärettömän ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Tulin itse aikoinaan varsin näyttävästi ulos kaapista työpaikalla ja vastaanotto oli niin lämmin, etten ollut parhaimmissa unelmissanikaan odottanut sellaista. Olin mediasta lukenut kaikenlaisia kauhutarinoita ja olin varautunut sietämään lokaa. Olin kertakaikkiaan hämmästynyt, kun lokaa ei tarvinnutkaan sietää lainkaan. Muutamassa tapauksessa ulostulo jopa lisäsi joidenkin ihmisten kiinnostusta minua kohtaan. Useassa työpaikassa on myös ollut avoimesti homoja ihmisiä ja he ovat aina olleet hyvissä väleissä muiden kanssa ja osa työyhteisöä kuin kuka tahansa muukin. Homoja on ollut myös manageritasolla, eikä omaakaan ylenemistä ole transsukupuolisuus haitannut. Olen tullut kaapista ulos myös muualla, esim. koulussa ja lääkärissä, ja kaikkialla vastaanotto on ollut yhtä hyvä. Ainoat järkyttyneet kommentit ovat tulleet perheeltä sekä pitkäaikaisilta tuttavilta.

Kokemukseni vuoksi nämä syrjintään liittyvät kannanotot ja kampanjat tuntuvat ihan suoranaiselta valehtelulta ja tyhjältä paniikinlietsonnalta. Viime kesänä töissä ollessani aamuradiossa tuli pitkä keskusteluohjelma, missä haastateltiin jotain sateenkaariaktiivia (en muista kuolemaksenikaan nimeä) ja hän höpisi ummet ja lammet siitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjitään ihan jatkuvasti ja syrjintä on ongelma. Ohjelman kuuli moni muukin työntekijä ja meille syntyi keskustelu aiheesta. Kaikkien kokemus aiheesta oli samanlainen kuin itselläni: syrjintää ei vaan yksinkertaisesti ole olemassa ja kukaan ei ollut sitä koskaan nähnyt.

Ihmisten asenne seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on pääsääntöisesti positiivinen. Se ei välttämättä ole heille mikään sydämenasia, koska se ei heitä henkilökohtaisesti kosketa, mutta eipä heillä ole mitään sitä vastaakaan. Valtaosan asenne homoutta kohtaan on sellainen, että rakkaus on rakkautta ja se on aina kaunis asia sukupuolesta riippumatta. Ihmisten suhtautuminen transsukupuolisuuteen on hankalampi jo pelkästään siitä syystä, että transsukupuolisuus on ilmiönä huomattavasti harvinaisempi ja iso osa ihmisistä ei ole koskaan kohdannut transsukupuolista. Voi olla, että heidän kaikki tietonsa aiheesta perustuu sketsiohjelmiin ja elokuviin ja näistä kumpikin on tiedonlähteenä erittäin kyseenalainen. Oma kokemukseni on, että kun ihmiset huomaavat, että kyseessä onkin täysin todellinen ilmiö ja transsukupuolinen henkilö on asiasta vakavissaan, niin alkuhämmennyksen jälkeen he alkavat suhtautua positiivisesti. Tämä pätee myös sellaisiin, jotka ovat aiemmin saattaneet tyrmätä sukupuolenkorjauksen täysin. Esimerkiksi omassa perhepiirissäni on voimakkaasti uskonnollinen henkilö, joka vuosia paasasi homojen ja transujen synnillisyydestä. Lähtiessäni sukupuolenkorjausprosessiin tiesin hänen kantansa asiaan ja välttelin häntä tahallani pari vuotta, kunnes jouduin äkisti hänen kanssaan tekemisiin. Hän oli kuullut asioistani vanhemmiltani ja oli minua kohtaan äärettömän ystävällinen. Hän käytti minusta heti uutta nimeäni, halasi minua ja sanoi olevansa onnellinen puolestani.

Kaikista inhottavimmin transsukupuolisuuteeni ovat suhtautuneet – ylläripylläri – homot. Tulin aikoinaan kaapista eräässä harrastusyhteisössä, mihin olin kuulunut vuosia ja mistä tunsin todella paljon ihmisiä. Näistä valtaosa oli homoja tai biseksuaaleja. He suhtautuivat minuun avoimen vihamielisesti ja koin ilmapiirin niin ahdistavaksi, että lakkasin kokonaan käyttämästä erästä yhteisön internetkeskusteluryhmää, missä olin ollut aktiivinen päivittäin monen vuoden ajan. En koskaan palannut sinne takaisin. Tämä kokemus murensi näkemykseni sateenkaariyhteisöstä. Liikuin vuosia kiinteästi sateenkaariporukoissa ja välttelin perusheteroita. Olin myös Setan jäsen. On julkinen salaisuus, että homojen keskuudessa misogynia ja heterofobia ovat yleisiä. Homot osaavat olla pahempia mulkkuja naisia ja heteroita kohtaan kuin mikään muu ryhmä tai mitä heterot voivat ikinä olla homoja kohtaan (jos jotain islamisteja ei lasketa). Myös lesbonaisten viha miehiä kohtaan on samansuuntaista. En tiedä tarkalleen, mikä transsukupuolisuudessani oli homoista pahaa, mutta osa homoista ottaa mieheyden jonain pyhänä asiana, joten ehkä se, että nainen (=huonompi ihminen) yrittää olla mies, oli heistä hirveääkamalaa. Sateenkaarijengi ei ole oikeasti yhtään suvaitsevaista. He ainoastaan parkuvat ymmärrystä ja erivapauksia toisilta, mutta eivät ole valmiita osoittamaan näitä itse. Olen kuullut itseäni paljon nuoremmilta tutuiltani niinkin hulluja juttuja, että koulussa jo yläaste- ja lukiotasolla on muotia olla homo tai bi ja joku muu kuin cis-sukupuolinen. Heteroina tuttuni olivat saaneet kuulla huutelua, että miksi jaksat olla tuollainen tylsä hetero. Ikäänkuin heteroudessa ja cis-sukupuolisuudessa olisi jotain vikaa tai pahaa. Tämä suvaitsevaisuushömppä on riistäytynyt käsistä, kun ihmiset unohtavat, että heterous ja cis-sukupuolisuus ovat myöskin seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti, jotka eivät riipu henkilön valinnasta, ja näitä tulee suvaita siinä missä mitä tahansa muutakin.

Häivyttyäni sateenkaariporukoista lähdin tutustumaan perusheteroihin useaa eri reittiä ja en ole tähänkään päivään mennessä saanut kertaakaan syrjintää osakseni heidän suunnaltaan. Perusheterot ovat suhtautuneet minuun paljon avoimemmin kuin homot koskaan ja nykyään liikun paljon mieluummin heidän kanssaan. Media on aivan turhaan mustamaalannut heterot sekä pelotellut nuoria homoja ja transuja syrjinnällä.

Tästä päästäänkin siihen kysymykseen, että miksi kyselyissä iso osa sateenkaarijengistä kertoo kokevansa syrjintää. Esimerkiksi Sisäasiainministeriön tutkimuksessa vuonna 2010 selvisi, että kolmasosa nuorista raportoi kokeneensa syrjintää. Tämä on kuitenkin täydessä ristiriidassa sen kanssa, että mitä olen itse kuullut ja nähnyt. Kuten yllä selitin, syrjintää kokeekin hetero, koska ei-heterous on muotia (onko tämä taas tätä ”vale-emävale-tilasto”-juttua?). Oma teoriani on, että iso osa sateenkaarijengistä on aivan yliherkkää ja alkaa parkua ihan typeristä pikkuasioista. He ovat kyvyttömiä ymmärtämään, että kaikki ihmiset eivät ole sellaisia kuin he ja ajattele niinkuin he, vaan ymmärtämisen tulee olla molemminpuolista ja molempien osapuolten tulee kyetä avoimeen ajatteluun ja keskusteluun. Iso osa sateenkaarijengistä elää jossain omassa homonpinkissä kuplassaan ja on täysin kyvytön näkemään sen ulkopuolelle. Tämä lisäksi yleensä yhdistyy huonoon huumorintajuun. Joku kun vähän heittää läppää, niin yhyybyää syrjintää ja haukkumista. Todellisuudessa kaikki ihmiset joutuvat kokemaan läpänheittoa milloin mistäkin aiheesta. Joskus läpänheitto voi olla aika rankkaakin. Se on kuitenkin normaalia sosiaalista elämää ja jos itsetuntosi ei sitä kestä, niin kannattaisi mennä terapiaan.

Perusheteroiden kanssa on yleensä se haaste, että he ovat pitkälti tietämättömiä, jopa täysin tietämättömiä, kaikista sateenkaariasioista. Heille joutuu selittämään sellaisia juttuja, jotka ovat itsellesi selvää pässinlihaa ja tämä voi tuntua turhauttavalta. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että he eivät ole missään nimessä pahantahtoisia. Heidän todellisuutensa on vaan erilainen kuin sinun. Heidän maailmassaan miehet on miehiä ja naiset naisia ja that's it. Jotkut perusheterot eivät ole koskaan joutuneet tekemisiin kenenkään queer-henkisen kanssa, heidän tuttavapiirissään ei välttämättä ole ketään homoa ja he yleensä eivät ole koskaan kohdanneet transsukupuolista. Heistä moni tuntuu ajattelevan, että transsukupuolisuus on joku vitsi ja leffajuttu ja he ovat aidosti hämmästyneitä, kun kohtaavatkin oikean transun reaalielämässä. He eivät tiedä, miten transuun tulisi suhtautua ja mitä hänelle uskaltaa sanoa tai mitä häneltä uskaltaa kysyä. He saattavat olla äärettömän kiinnostuneita, mutta eivät uskalla lähestyä. Sitten, kun he uskaltavat lähestyä, niin he kysyvät yleensä aina samat kysymykset, jotka voivat tuntua suorastaan typeriltä. Ensimmäinen kysymys on, että onko sinulla penis ja voiko sen koon valita. Itseäni alkuaikoina ärsytti hirveästi se, että ketään ei tuntunut kiinnostavan, että miltä transsukupuolisuus tuntuu, vaan kaikkia kiinnosti vaan sukuelimeni. Lisäksi sukupuolenkorjausprosessin kulku ja vaikutukset ovat heille täysin tuntematon asia. He saattavat kysellä, että muuttuuko seksuaalinen suuntautumisesi ja voitko jatkaa nykyisen kumppanin kanssa vai koetko hänen olevan väärää sukupuolta yms. He eivät myöskään ymmärrä, että sukupuolenkorjaus ei muuta ihmisen luonnetta tai kiinnostuksenkohteita ja ihmettelevät, että voiko käydä niin, että henkilö, joka ei aiemmin tykännyt autoista, alkaisikin tykätä autoista yms. He eivät kysele tällaisia ollakseen sinua kohtaan inhottavia, vaan yrittävät ymmärtää, mistä tässä on kyse. Jos vastailet vilpittömästi ja olet avoin, niin he yleensä hyväksyvät sinut sen sukupuolen edustajana, minä haluatkin tulla hyväksytyksi. Itselleni kävi näin työpaikalla ja pääsin heteromiesten äijäporukoihin, vaikka kyseiset tyypit olivat tunteneet minut naisena pari vuotta.

Kokemusteni perusteella uskallan väittää, että kaikki syrjintätapaukset ovat harvinaisia yksittäistapauksia. Ne tulisi jättää omaan arvoonsa ja median tulisi lopettaa mässäilemästä niillä. Maailmaan mahtuu vaikka mitä kökköä ja kaikkien kanssa ei tule koskaan toimeen, joten älä hemmetissä oleta, että koko maailman tulee rakastaa ja ymmärtää sinua, koska olet homo tai trans. Mitäs jos koettaisit välillä itse ymmärtää maailmaa ja ottaisit ne homonpinkit lasit pois silmiltäsi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.