sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Feminismi - aikamme syöpä

Feminismi on perseestä. Piste. Minulla on palanut tämän sekopääjengin kanssa hihat niin täydellisesti, että haluan heidät lopullisesti pois vallankahvasta ja mahdollisimman nopeasti. Olen valmis ottamaan itse vastuun feminisminvastaisen toiminnan organisoinnista. Minua ei edes kiinnosta, että millaisena sivistymättömänä huligaanina muut minut näiden ajatusten takia näkevät. Feminismi roskikseen ja sassiin ja vain sillä on merkitystä. Tämä homma on mennyt niin överiksi, että kaikki puheet on puhuttu jo aikoja sitten ja kaikki tietävät muutenkin, että kyseinen jengi ei kuuntele järkeä, koska heillä ei ole järkeä. Heidät kaataa vain nyrkinisku naamaan. Jonkun pitää se nyrkinisku antaa.

Koetanpa nyt kuitenkin toistaiseksi olla jokseenkin sivistynyt ja puhua edes vähän:

Olen liian nuori laittamaan asioita isompaan perspektiiviin, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, miltä tuntuu elää maailmassa, missä feminististä propagandaa ei tule joka tuutista. Itse olen saanut kuunnella feministien juttuja koko elämäni oikealla ja vasemmalla korvalla 24/7 ja sama pätee muihinkin samanikäisiin. Feministit ovat onnistuneet myrkyttämään kokonaisen naisten sukupolven. Vaikka ikäiseni nainen ei tunnustautuisikaan varsinaisesti feministiksi, niin hän on kumminkin niellyt koukkuineen, painoineen, siimoineen päivineen sellaiset latteudet, kuin että naisten aseman parantamisessa on vielä rutkasti työtä, yhteiskunta on rakentunut siten, että se sortaa naisia, naisen euro on 80 senttiä, sukupuolieroja ei oikeasti ole jne. Vilautapa ikäiselleni naiselle sellaisia käsitteitä kuin perinteinen vaimo tai kotiäiti tai sukupuolierot, niin kehdosta asti aloitettu ehdollistaminen pitää huolen siitä, että hän reagoi näihin sanoihin negatiivisesti. Valtaosa ei koskaan pysähdy miettimään, että hetkinen, onkohan nyt näin, vaan uskoo propagandan täysin kritiikittömästi.

Itse, kun alunperin heräsin epäilemään, niin tuntui kuin olisin herännyt Matrixista. Siksi en anna koskaan anteeksi sitä, miten törkeästi ja häpeilemättömästi meille on valehdeltu ja valehdellaan edelleen. Olen kertakaikkiaan hämmästynyt, ettei asiasta mekkaloida tämän enempää.

Oma heräämiseni alkoi siitä, kun eräässä netin keskusteluryhmässä joku haukkui Henry Laasasen lyttyyn. Itse en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä jampasta ja löysin Googlen kautta hänen blogiinsa. Hänen bloginsa kautta tutustuin miesasialiikkeeseen. Laasanen puhui asioista, mistä en ollut koskaan kuullut kenenkään puhuvan aiemmin ja minusta hänen juttunsa olivat todella mielenkiintoisia. Tajusin melkein heti, että perhana, jamppa puhuu totta. Silloin ymmärsin, miten vinksahtanut tämä yhteiskunta oikeasti on ja miten paha tasa-arvo-ongelma meillä jyllää. Ei naisten tasa-arvo-ongelma, vaan miesten! On ylipäätään uskomatonta, miten sinnikkäästi jengi jaksaa mollata Laasasta. Ei kukaan järkevä ihminen voi sivuuttaa niitä havaintoja, mitä hän on tehnyt. Siksi Lassukka onkin kova jätkä. Hänellä on munaa jatkaa totuuden puhumista, vaikka iso kasa jengiä ei halua kuulla ja haukkuu hänet syvimpään helvettiin siinä ohessa. Harmillisesti niitä hyviä aineistoja, mihin aikoinaan itse tutustuin, ei ilmeisesti ole enää netissä ja löysin vain oheisen suppean listauksen miesten tasa-arvo-ongelmista.

Akkavalta ei ole tasa-arvoa. Akkavalta on akkavaltaa. En ymmärrä, mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää.

Kuvan lähde: Wikipedia

"In the past quarter century, we exposed biases against other races and called it racism, and we exposed biases against women and called it sexism. Biases against men we call humor."
- Warren Farrell, Women Can't Hear What Men Don't Say

Feminismi on paitsi äärimmäisen vahingollista miehille vääntämällä koko yhteiskunnallisen ilmapiirin sellaiseksi, että kaikki, mitä miehet tekevät ja ajattelevat, on jollain tavalla pahasta, niin se myös demonisoi naiseuden ja heterouden kokonaisuudessaan. Kaikki, mikä tekee naisesta naisen, on patriarkaatin salaliitto naisten alistamiseksi. Voin vain arvailla, miten pahasti tällainen yhteiskunnallinen ilmapiiri saa naisten pollan sekaisin. Ensinnäkin, naisten ulkonäkö. Kaikki naiseutta ja naisen kropan erityispiirteitä (tissit, peppu, sääret, käsivarret...) korostavat vaatekappaleet (korkokengät, korsetit, mekot...) ovat naisen alistamista seksiobjekteiksi. Ikäänkuin upeasta kropasta ja sen kohtaamasta ihailusta tulisi olla häpeissään. Toiseksi, heteroseksi. Heteroseksissä mies tunkeutuu naisen ruumiiseen ja painaa tämän alleen. Tämäkin on naisen alistamista ja häpäisyä. Kolmanneksi, äitiys ja perhe. Täällähän ne pahimmat saatanat luuraa. Koko avioliittoinstituutio on patriarkaatin salaliitto naisten kahlitsemiseksi ja alistamiseksi miesten orjiksi. Raskaus ja synnytys raiskaavat naisen ruumiin ja lapset ovat pelkästään haitaksi ja vankilaksi. Eli toisinsanoen feminismi demonisoi koko naisen ruumiin ja sen täysin luonnolliset toiminnot naisen perinteisestä (ja luonnollisesta) roolista puhumattakaan ja yksinkertaistaa nämä miesten harjoittamaksi alistamiseksi.

Kaiken tämän demonisoinnin lisäksi feminismi on aivopessyt naiset hemmotelluiksi prinsessoiksi, joilla on oikeus saada kaikki haluamansa ja joita kaikkien täytyy kunnioittaa ja ymmärtää ilman, että heidän tarvitsisi tästä hyvästä antaa itse mitään tai kunnioittaa tai ymmärtää muita (miehiä varsinkaan). Valtaosa ikäisistäni naisista on sisäistänyt tämän niin hyvin, että he eivät ymmärrä asiassa olevan jotakin vikaa, vaikka heille yrittäisi vääntää rautalangasta. En itse jaksa/viitsi edes yrittää, joten pääsääntöisesti suhtaudun kaikkiin naisiin varauksella ja pyrin välttelemään heitä. Minä olen perinteinen mies, joten haluan perinteisen naisen, en feministiprinsessaa, jonka mielihaluja pitää olla jatkuvasti toteuttamassa sen pelossa, että hän laittaa minut kiertoon ja ottaa tilalle uuden, pöhkömmän urosapinan. Mikäli vaatimus edes jokseenkin järkevästä naaraasta johtaa siihen, että naarasta ei saa lainkaan, niin olkoon sitten niin. Onneksi olen panseksuaali. Jos naista ei saa, niin miehen saa aina. Muutenkin on yleisesti ottaen fiksumpaa olla pieraisemattakaan naaraiden suuntaan niin kauan, kun feministit jatkavat heidän mielensä myrkyttämistä. Säästyy pahemmalta mielipahalta. Tai sitten teen samat temput kuin tuhannet suomalaismiehet ja lähden katselemaan naaraita Indo-Kiinasta. Miesten pitäisi muutenkin lähteä suuremmassa joukossa vastaiskuun ja kieltäytyä alistumasta prinsessojen oikkuihin. Nyt kaikki miehet joukolla hakemaan naaraita Indo-Kiinasta ja jätetään prinsessat ihan yksin itkemään ja miettimään, että mikä meni vikaan. Tiesittekö hyvät herrat, että esimerkiksi Thaimaa on täynnä naisia, jotka nimenomaan HALUAVAT länsimaalaisen miehen?

Feminismillä on muutenkin vaikutus vinksauttaa asiat naisia demonisoivaan suuntaan vähän kaikessa. Esimerkiksi nämä hirveätkaameat sukupuolierot. On olemassa asioita, missä miehet ovat parempia kuin naiset. Piste. Vastaavasti on olemassa asioita, joissa naiset ovat parempia kuin miehet. Miksei tästä puhuta? Sen sijaan, että keskityttäisiin vaalimaan sukupuolten erityispiirteitä ja kanavoimaan näitä eroja hyödyllisesti, niin feministit haluavat kokonaan kieltää, että naiset olisivat jossain huonompia, parempia tai edes erilaisia. Ikäänkuin asiassa olisi jotakin pahaa tai väärää. Tämä johtaa naisten huomattavasti vinksahtaneeseen käsitykseen omasta sukupuolestaan, sukupuoliominaisuuksistaan sekä kyvyistään, miesten sukupuoliominaisuuksista puhumattakaan. Tämän vuoksi jo pelkkä normaali keskustelu naisten kanssa voi olla ärsyttävää tai vähintäänkin vaikeaa. Jostain syystä miesten kanssa ei ole vastaavaa ongelmaa. Jostain syystä sukupuolierojen hyväksyminen ei ole vaikeaa miehille. Enpä muista kohdanneeni yhtään miestä, joka olisi tyrmännyt sukupuolierot samalla tavalla kuin norminainen tekee. En muista yhtään esimerkkiä edes netistä tai edes transnaisten keskuudesta. Kaikki sukupuolierojen kieltäjät ovat aina naisia tai transmiehiä. Miehet kyllä hyväksyvät sukupuolierot. Eikä kyse ole mistään sovinistisesta miessukupuolen parempana pitämisestä, vaan miehet yleisesti ottaen ovat hyvin jalat maassa kaikissa sukupuoliasioissa ja heille ei tuota vaikeuksia myöntää myöskään oman sukupuolensa tai sukupuoliroolinsa negatiivisia tai destruktiivisia puolia. Miehet ovat sinut näiden asioiden kanssa ja he hyväksyvät myös mieheyden mukana tulevat huonot puolet. Mikseivät naiset kykene samaan? Miksei vaan voi olla ylpeästi perinteinen naisellinen nainen ja tyytyä siihen? Miksei voi olla ylpeästi perinteinen äiti ja aviovaimo? Miksi näillä sanoilla ylipäätään on niin paha kaiku? Niillä ei pitäisi olla pahaa kaikua lainkaan, sillä ne ovat arvokkaita, kauniita asioita.

Minulla on teoria:
Feministeistä valtaosa (tai ehkä jopa 100%) on genderqueerejä. Genderqueer on transsukupuolisuutta laimeampi sukupuoli-identiteetin häiriö, missä henkilö ei koe biologista sukupuolta omakseen, mutta toisin kuin transu, hän ei koe myöskään olevansa vastakkaista sukupuolta. Olen tavannut reaalielämässä useita genderqueerejä (joista jostain syystä on ollut biologisia naisia 100%...). Heille on tyypillistä yrittää peittää kroppansa muotoja androgyynillä vaatetuksella sekä he lähes poikkeuksetta haluaisivat joitakin sukupuolenkorjaushoitoja, joista rintojen poisto ja etunimen muuttaminen ovat yleisimpiä. Osa haluaisi myös sterilisaatioleikkaukseen. Heille on tyypillistä pitää tukka lyhyenä tai kaljuna ja ulkonäöltä (sekä usein käytökseltään) he muistuttavat lähinnä teinipoikaa. Kilistääkö kenelläkään kelloja? Tämä kuvaus pätee suurimpaan osaan feministeistä ja valtakunnan ykkössekopäänaarasapina Atlas Saarikoski on oikein kärjistetty esimerkki... Feministien sukupuoliristiriita selittää myös heidän patologisen vihansa naiseutta kohtaan. Kerroin aiemmassa kirjoituksessani miltä transsukupuolisuus tuntuu ja kerroin yhdessä kappaleessa lapsuusajan ongelmistani. Vihasin nukkeleikkejä ja mekkoa ja tykkäsin tappeluleikeistä. Koin kaikki tyttöjen jutut häpeällisiksi ja koin, että muut tytöt saavat minut näyttämään tyhmältä, joten halusin muuttaa heidän käytöstään. Olin lisäksi sairaalloisen raskaus- ja synnytyspelkoinen ja vihasin lapsia niin paljon, että voidaan jo puhua pedofobiasta. Käytin synnytyksestä ilmaisua ”oman ruumiinsa raiskaaminen” ja olin varma, että psyykeni ei koskaan kestäisi raskaaksi tulemista. Ajatuskin oli aivan kestämätön. Koin, että minut yritetään pakottaa muottiin, mihin en sovi mitenkään päin ja tämä purkautui vihana naisia, sukupuolirooleja ja yhteiskuntaa kohtaan. Jätin kuitenkin mainitsematta jotakin oleellista: ymmärsin vasta yli 20-vuotiaana, että se, mitä minä koen, on jotenkin poikkeuksellista. Kuvittelin aina, että kaikki naiset kokevat samanlaista sukupuoliristiriitaa kuin minä ja koin, että he turhaan alistuvat naisen rooliin (paino sanalla alistua). Minulle ei tullut mieleenkään, että muut naiset EIVÄT koe sukupuoliristiriitaa ja että he eivät koe, että heitä yritetään pakottaa johonkin sopimattomaan muottiin, vaan he ihan oikeasti kokevat olevansa naisia. Elämä on kuitenkin minulle opettanut, että olen poikkeuksellisen hyvä katsomaan peiliin ja ihmisten valtaosa ei ole tämän asian saralla yhtä ansiokkaita. Mitä tulee genderqueereihin, heidän kokemuksensa sukupuolestaan vastaa omiani. Tosin sillä erolla, että he eivät koskaan herää siihen, että ovatkin miehiä. He juuttuvat siihen kuulumattomuuden tunteeseen ja sukupuolten välimaastoon ymmärtämättä olevansa poikkeusyksilöitä ja jatkavat taistelua sukupuolirooleja (tuulimyllyjä) vastaan. Itsekin pääsin misogyniasta, häpeästä, synnytyspelosta sekä pedofobiasta vasta sukupuolenkorjauksen jälkeen.

Blogosfäärissä nimimerkki Simpanssifilosofi tekee saman havainnon ja analysoi asiaa omalta osaltaan täällä.

Feminismi on aiheuttanut suurta vahinkoa demonisoimalla ydinperheen ja avioliiton, hämmentämällä naisia demonisoimalla naiseuden kokonaisuudessaan ja tekemällä miehistä toisen luokan kansalaisia, joita voidaan syyttää oikeudessa rikoksesta millä verukkeella tahansa. Feminismi on aloittanut aivan turhan sodan sukupuolten välille aivopesemällä naisista itsekkäitä prinsessoja ja saamalla miehet kyllästymään naisiin niin täysin, että misogynia on kovassa nousussa. Olisin itsekin varsin mielissäni, jos mm. pääsisin työpaikkaan, missä ei olisi, eikä tulisi, yhtään naista. Ja kaikki vaan siksi, että muutama sukupuolivammainen ei kykene näkemään maailmaa vammaltaan. Miksi olemme sallineet muutaman sukupuolivammaisen riehua vapaasti näin kauan ja päästä yhteiskunnallisesti tärkeille paikoille pakottamaan kaikki muutkin sukupuolivammaisiksi?

Miehet ja naiset eivät ole toinen toistaan huonompia tai parempia, vaan he ovat ERILAISIA. Se ei ole itsessään hyvä eikä huono asia, se vaan on. Perinteiset sukupuoliroolit tukevat toinen toistaan ja esim. perinteinen avioliitto (sitä mitä avioliitto vielä oli minun isovanhempieni aikaan) on diili, loppupeleissä todella reilu järjestely, missä on reilu työnjako. Työnjako menee karkeasti jaoteltuna seuraavasti:
Nainen: koti, kodin hoitaminen, ruoanlaitto ja leivonta, puutarha, lasten ja eläinten hoitaminen, ihmissuhteiden hoitaminen (esim. syntymäpäivien yms. järkkääminen, joulukortit)
Mies: talo, talon hoitaminen, auto ja muut koneet, kurinpito ja järjestys, maataloustyöt, metsästys ja kalastus, yhteiskunta ja vaikuttaminen
Jaottelu noudattelee miesten ja naisten luonnollisia eroja mm. kiinnostuksenkohteissa. Eivät nämä erot mihinkään koskaan katoa. Katso vaikka huviksesi, mitä eroja miesten ja naisten harrastuksissa on, millaisia lehtiä he lukevat, mitä blogeja lukevat. Naisia kiinnostaa pääsääntöisesti sisustushommat, leivonta, pukeutuminen, askartelu, ompelu, lapset, eläimet, juhlien järkkääminen yms. kun miehiä kiinnostaa autot, tietokoneet ja muut tekniset lelut, aseet, metsästys, kalastus, urheilu sekä vakavat, yhteiskunnalliset asiat (ei liene sattumaa, että lähes kaikki asiablogit, mihin olen netissä törmännyt, ovat miesten kirjoittamia. Takkirauta on ainoa poikkeus. Naiset bloggaavat vain hömppäjuttuja, kuten muotia, meikkejä ja leivontaa, ”näin teet hauskat joulukortit” yms.). Huomaa jaottelussa se, että molemmat sukupuolet hoitavat taloa eli kotia, mutta nainen hoitaa talon sisustaa (sisustus, huonekalut, tuoksu ja tunnelma yms.) kun taas mies hoitaa talon rakennetta eli remonttijuttuja, sähkö- ja LVI-töitä yms. Lisäksi maataloushommissa nainen hoitaa puutarhajuttuja, kuten kukkia ja pienimuotoista viljelyä, mutta raskaat peltotyöt ovat miesten juttuja. Molemmat sukupuolet keräävät marjoja ja sieniä, mutta vain mies metsästää ja kalastaa. Naista kiinnostaa asioiden värit, koristelut ja materiaalit, mutta jos jotain hajoaa (mitä tahansa), niin mies korjaa (paitsi vaatteeseen tullutta reikää). Kaikenmaailman poikkeusyksilöitä on tietenkin ollut maailman sivu (esim. minä itse), mutta poikkeusyksilöt eivät saa olla mikään syy valtaväestön demonisointiin. Pääsääntöisesti naista ei voisi vähempää kiinnostaa tekniikka- ja remonttijutut ja miestä leipomis- ja sisustusjutut. Kun pariskunta B menee kylään pariskunta A:n luokse, niin ämmät keittävät kahvit tai ottavat shamppanja/portviinihömpsyt ja ihastelevat uusia kahvikuppeja ja olohuoneen verhoja, kun ukot menevät autotalliin, avaavat kaljatölkit tai ottavat viskipaukut ja vertailevat autojen moottorien tehoja tai kertovat, mistä viimeksi nostivat isoimmat kalat. Kun pihalle tulee joukko vieraita uhkaavia huligaaneja, niin naiset vievät lapset piiloon sohvien taakse miesten ryhmittyessä pihalle puolustusasemiin.

Sen sijaan, että näistä täysin luonnollisista (ja kaikkien huomaamista) eroista on tehty järkyttävän iso ja turha haloo, niitä tulisi ymmärtää ja vaalia paljon laajemmin. Sen sijaan, että ne demonisoidaan ja hyssytellään, niitä pitäisi tutkia enemmän ja koulussa voitaisiin puhua paljon enemmän mm. erojen biologisesta taustasta ja syistä. Erot tulisi esittää normaalina, luonnollisena ja hyvänä asiana. Samalla voitaisiin opettaa, että miksi on olemassa ihmisiä, jotka eivät koe olevansa sitä sukupuolta, mitä ovat. Jos kerta tiedämme asialle syyn, niin miksi pihdata selittämistä. Sukupuoli-identiteetin häiriöistä on kumminkin olemassa paljon tutkimustietoa ja sukupuolenkorjaus on teknisesti mahdollista.

Mihinkäs väliin transu nyt sitten putoaa tässä perinteisessa asetelmassa? Vaikka avioliittoelämä palaisi ajassa taaksepäin 50 vuotta, niin se ei tarkoita tietenkään, että erilaisista vaihtoehtomalleista tulisi lailla kiellettyjä. Perinteinen avioliitto sopii minulle ja voin täydestä sydämestäni myöntää sellaisen haluavani, kunhan saan elää siinä roolissa, mikä on minulle luonnollinen eli miehen roolissa. Sitäpaitsi genderqueerin ja transun on aina mahdollista löytää toinen genderqueer tai transu ja elää vaikka miten sikinsokista roolielämää tahansa (näin Internetin aikakaudella varsinkin). Ja jos pari hinttapulia päättää rakentaa pesän ja saa homman toimimaan, niin ihan vapaasti vaan. Mielestäni heillä tulee olla vapaus niin tehdä ilman, että naapurit tulevat kivittämään ikkunoita ja poliisi koputtelee ovella, että mitäs täällä homoillaan. Kaikenlaiset gay pridet ja valistuskampanjat sallittakoon, jotta muu väestö on tietoinen siitä, että maailmaan mahtuu erilaisia ihmisiä. Homostelijoiden tulee kuitenkin ymmärtää olevansa marginaaliryhmä ja että valtaväestö on, on aina ollut ja tulee aina olemaan, perusheteroita. Tätä ei muuta mikään mahti maailmassa jo pelkästään siitä syystä, että lajin jatkumiseen (lisääntymiseen) tarvitaan uros ja naaras. Marginaaliryhmä ei voi vaatia, että heidän jutuistaan pitäisi tehdä yleinen laki. Marginaaliryhmät myös tulevat aina joutumaan sietämään jonkin verran huutelua ja läpänheittoa ja kummastusta ja se on vain normaalia, kun ihmiset nyt vaan ovat sellaisia. Sillä ei ole väliä, mistä marginaaliryhmästä on kysymys. Se voi olla homot, transut, örinämetallin kuuntelijat, karppaajat tai theriantroopit.

Sen sijaan, että pyrkisimme elämään harmoniassa ja miehet saisi olla miehiä ja naiset naisia ilman, että moisesta joutuu kokemaan syyllisyyttä, ovat feministit hämmentäneet sellaisen sopan, että kellään ei ole enää kivaa. Olen ihan varma, että perinteinen maailma on sellainen, missä ihmisten valtaosa viihtyisi, sillä se on selkeä ja turvallinen ja tukee sukupuolten luonnollisia taipumuksia. Feministien huseerauksen lopputuloksena meillä on pahoinvointiyhteiskunta täynnä narsistisia, masentuneita, atomisoituneita yksilöitä, jotka eivät kykene syvälliseen yhteistyöhön kenenkään kanssa. Tämä on varsin paska paikka elää ja olla ja vaikka haluaisinkin perinteisen avioliiton ja elää maalaistalossa niinkuin isovanhempani, niin tuskin moinen tulee koskaan toteutumaan, koska sellaisia naisia ei vaan ole, ketä tällainen kiinnostaisi ja vaikka kiinnostaisikin, niin uskallapa puhua jostain perinteisestä maatilan emännästä. Feministit ovat tehneet todella pahaa vahinkoa avioliitolle, ydinperheelle ja ihmisten sukupuoli-identiteetille (varsinkin naisten), mutta tilanne on ehkä vielä pelastettavissa, jos toimimme NYT, liittoudumme keskenämme ja aloitamme konkreettisen, tavoitteellisen toiminnan feministisen systeemin kaatamiseksi. Mikäli siellä ruudun takana on joku, joka on samaa mieltä, niin eikun viestiä vaan, niin aloitetaan oikeat reaalielämän tapaamiset ja aletaan lyödä päitämme yhteen.

13 kommenttia:

  1. Pikkulinnut ovat viserrelleet korviini jo vuosia sitten, että feminismi(kin) olisi Frankfurtin koulukunnan tuotosta. Toki naisasialiike on paljon vanhempi kuin ko koulukunta. Saattaapa tuo ollakin enkä ihmettelisi vaikka olisikin. Feminismi on vain yksi hedelmä sosialismin surkeassa puussa. Ja koska sosialismi ei toimi, eivät toimi myöskään sen hedelmät.

    Terveisin: 60-luvun konservatiivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frankfurtin koulukunta olikin minulle uusi juttu. Olenkin miettinyt, että mistä tämä kaikki on saanut alkunsa, joten aloitanpa lukemaan vaikka tuosta Frankfurtin koulukunnasta.

      Poista
  2. Feminismi on naisten tasa-arvoliike, jolla ei ole mitään kiinteitä opinkappaleita. Perinteisen naiseuden halveksinta ei ole enää olennainen osa nykyistä feminististä liikettä. Jos seuraa feministiryhmiä somessa, niin suurin osa jäsenistä muistuttaa tavallista kaduntallaajaa eikä Atlas Saarikoskea. 60-80-luvun feminismi yritti vielä aikaansaada jotain uutta naiseutta ilman "patriarkaatin" vakutusta, mutta nykyään se on paljon yksilökeskeisempää, jokainen olkoon nainen juuri sillä tavalla kuin haluaa.

    Itselleni konservatiivisympatioita omaavana suurin ongelma asiassa on, että haetaan vain oikeuksia ilman velvollisuuksia. Perinteisissä sukupuolirooleissa oli se ajatus, että koska miehet ja naiset ovat erilaisia, heillä on myös osittain eri oikeudet ja velvollisuudet. Nykyisessä tilanteessa ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä ideologiaa, millä velvollisuuksia voisi luoda uusille ryhmille. Velvollisuudet on vain olemassa häviävänä jäänteenä perinteisessä mies/naiskulttuurissa mihin osa ihmisistä samaistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin päätyä kuvailemaan tekstissä lähinnä queer-feminismiä unohtaen sen queer-etuliitteen.

      Samaa mieltä velvollisuuksista. Miehillä oli vielä 1800-luvulla selkeästi enemmän oikeuksia kuin naisilla, mutta niinpä oli velvollisuuksiakin (esim. herrasmiessäännöt + perheen elatusvastuu).

      Poista
    2. Niin varmaan juu ihan vahingossa unohdit

      Poista
  3. voi sinua raukkaa, toivottavasti heräät tuosta harhaisesta mielikuvastasi ja näet miten asiat maailmassa oikeasti ovat

    VastaaPoista
  4. Ilman feminismiä säkin olisit nyt nyrkin ja hellan välissä pullauttelemassa lapsia, eikä ketään kiinnostaisi oikea sukupuoli-identiteettisi.

    VastaaPoista
  5. En nyt ihan ymmärrä tätä mies-nais erilaisuus korttia. Olen nainen ja suurin osa ystävistäni on naisia, eivätkä kiinnostuksenkohteet juurikaan täsmää keskuudessamme muuta pientä seikkaa lukuun ottamatta. Eiköhän kyse ole ihan puhtaasti kasvatusmalleista - naisille ja miehille suunnataan täysin erilaista viihdettä ja harrastuksia jolloin kaltaisesi itsetiedottomat ummikot toki näihin lankeavat ja pitävät sitä "luonnon sanelemana". Oletko fatalisti?

    Kaikki leivonta-muoti-meikki-paskahömppä harrastajat ovat naisia, kaikki naiset eivät kuitenkaan harrasta leivontatouhuja. Se, että tietty ryhmä elää edellen sukupuoliroolien määrittämien kiinnostuksenkohteiden mukaan lienee ok, mutta että kyseiset kiinnostuksenkohteet leimataan kaikkien saman sukupuolisten ominaisuuksiksi on täyttä höpöä.

    PS. Käsityksesi heteroseksistä rakentunee pornon varaan? Itse osaan ratsastaa miehen päällä aikash useinkin ja mallikkaasti, tuskin olen ainoa laatuani. Oletko kuullut dominoivista naisista, itse olen sellainen. Tutustutaanko? Yrität kovin tunkeutua muiden elämiin pinnallisten teiden kautta mikä aiheuttaa nähtävästi melkoisen paljon harhaisia käsityksiä sukupuolisuudesta. Miksi leimaat yhden ihmisryhmän - tässä tapauksessa sukupuolirooleissa vankasti elävien toimet koko kansaa koskeviksi?



    VastaaPoista
  6. Voi kuule olen kaikkeni antanut feminismiä vastaan, mutta ikävä kyllä niillä on hallussaan useimmat länsimaiset mediat ja varmasti paljon muutakin. Ei sille voida samantien mitään, ehkä ajan kanssa sitten. Vanhemmat sukupolvet eivät jaksa koko asiasta välittää, jäämässä meidän nuorempien ongelmaksi.

    Hassu juttu että hehän ratsastavat epäloogisuuksilla ja saamallaan vihalla. Tämä viha antaa heille tietynlaisen oikeutuksen ja velvollisuuden, joka palaa takaisin epäloogisuuteen. Sillä tavalla ovat saaneet Jenkeissä jalansijaa. Kyllä heidän touhujaan ja käsityksiään on alettu nyt kyseenalaistamaan rankalla kädellä, mutta ei tarpeeksi.

    Haluaisin romuttaa feministisen naiskäsityksen. Nainen ja mies ovat päättäneet molempien asemasta YHDESSÄ. Ei erikseen. Saattaakin olla niin, että feminismi on kautta historian ainoa "aate" joka pyrkii yksin sanelemaan miehen ja naisen roolin, ironisesti ottamatta miesnäkökulmaa huomioon lainkaan.

    VastaaPoista
  7. Kyllä tässä taas näkee, miten on onnellisesti taas unohdettu kaikki faktatieto ja lähdetty selittämään ihan omia tarinoita :D Haluaisin kylläkin kovasti tietää, mistä olet löytänyt nämä faktasi feministeistä, feminismistä ja sukupuolten luonnollisista eroista. Kutsut naisia esimerkeissäsikin ämmiksi, luoja ties mistä syystä, koitatko tuoda esille jotain pointtia, en tiedä. Mutta nyt jumalauta, en tiedä, missä helvetin tynnyrissä oot kasvanu, mutta ei meidän biologiset erot tuu ihan tolleen esille, että naiset sisustaa ja hoivaa lapsosia. Sitä feminismi on, ettei kukaan pillurage-bloggari voi kenellekään naiselle tulla sanomaan, että sulla on pillu, sä pidät lapsista, sisustuksesta, juoruilusta ja muodista, eikä sua kiinnosta vakavat yhteiskunnalliset asiat. Ja jos en ihan väärin ymmärtäny, niin säkin taisit syntyä pillun kera? Sun logiikallashan, sulla ei ole oikeutta päättää, että oot mies. Meillähän on herraties mitä eroja ihan noin biologisesti sukupuolina, ei ihmisinä. Voisit lopettaa ton erikoisuudentavottelun ja hyväksyä roolisi naisena, niin kuin herra on sen tarkoittanut ja mennä naukkailemaan sitä sherryä ämmien kanssa. Ja vielä; mä en tiedä ootko sä 16-vuotias, joka on löytänyt hienoja sanoja, mutta täytyyhän sunkin harhaiseen mieleen mahtua, että mielenterveysongelmat ei johdu feminismistä. Jos tosiaan löydät feminismistä sen syöpäisimmän aatemaailman, suosittelen aiheeseen paneutumista hieman lisää, sillä on aatteita, jotka ovat tappaneet miljoonia ja sitten on feminismi. Mutta ymmärrän kyllä tuon sun anonyymiyden hyvin, en mäkään näitä juttuja kehtais omalla naamalla julkaista, mutta vähän säälittää toi sun ponteva tekstis, jonka takana et seiso oikeana ihmisenä, vaan nimimerkin suojissa. ps. älä pliis kutsu tätä asiablogiks, niin kauan, kun sulla ei ole faktaa, vaan pelkkää omaa horinaa, jolta puuttuu oikea asiapohja täysin.

    VastaaPoista
  8. En tajunnu et oikeesti joku vois olla näin yksinkertainen...

    VastaaPoista
  9. Täytyy sanoa että vaikuttava teksi, mutta yksi asia meni itseltä yli hilseen. Kuten sanoit:

    "Nainen: koti, kodin hoitaminen, ruoanlaitto ja leivonta, puutarha, lasten ja eläinten hoitaminen, ihmissuhteiden hoitaminen (esim. syntymäpäivien yms. järkkääminen, joulukortit)

    Mies: talo, talon hoitaminen, auto ja muut koneet, kurinpito ja järjestys, maataloustyöt, metsästys ja kalastus, yhteiskunta ja vaikuttaminen

    Ensimmäiseksi tuo yhteiskunta ja vaikuttaminen osuus. En voi käsittää että jotkut vielä nykyajalla ajatellaan näin vanhanaikaisesti. Minusta miehillä ja naisilla pitäsi olla samat oikeudet vaikuttaa yhteiskuntaamme. Ja onhan se totta naiset ja miehet ovat erillaisia ja se on fine. Mutta sillti tekeekö se meistä eriarvoisia? Eli jos syntyisit naiseksi sinulla ei ole mitään mahdollisuutta olla huom. saman tasoinen kuin mies (en tarkoita että olisi yhtä hyvä kaikessa) vaan arvollisesti. EI me kaikki kuulumme saada samat oikeudet kuin toisilla sukupuolilla y ya está. -Jäbä?

    VastaaPoista
  10. Mä olen itse ollut feministi hyvin kauan, mutta ottanut etäisyyttä itse liikkeeseen. Syy on siellä käyty kilpailu siitä, kuka löytää syrjityimmän marginaaliryhmän, josta meuhaamalla pääsee eteenpäin uralla. Niin kauan kuin joku Abdulkarim voi tosissaan esittää kysymyksiä tyyliin miksi keskivertoihmisen malliksi ei voi ottaa esim. mustaa yksikätistä kerjäläisnaista, joka on joko queer tai muslimi, juttua ei voi ottaa vakavasti. Ei me voida lähteä määrittelemään kaikkia käsitteitä uusiksi, vaikka kuinka tekisi mieli. Mun mielestä oman identiteetin ja uran rakentaminen uhriutumisen varaan on myös vastenmielistä.
    Ei pitäisi myöskään kritiikittömästi ihkuttaa kaikkia kulttuureja, jotka ovat ei-länsimaisia. Valkoisen keskiluokkaisen naisen oikeudet eivät enää kiinnosta, koska löytyy ryhmiä, joilla menee huonommin. Punavihersateenkaariväki ei nähtävästi tajua, että keskiluokkahan se heidänkin toimintansa rahoittaa. Sen varoilla tehdään kaikkea hömppätieteiden hömppätutkimuksia ja ylläpidetään niitä muitakin rakenteita, joissa tämä 70-luvun retoriikkaa etnomaustein kierrättävä porukka pystyy työllistymään. Homma on mennyt ihan naurettavaksi.

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.