maanantai 22. toukokuuta 2017

Taidehomoilu on henkisesti raastavaa, ja se näkyy

Viime vuoden lokakuussa julkaisemani tekstin kommenteissa käytiin erittäin mielenkiintoista keskustelua taiteilijoista. Tuosta saakka on mieleni tehnyt jatkaa keskustelua ja kertoa hieman omista kokemuksistani.

En ole koko tämän blogin olemassaoloaikana kertonut juuri mitään itsestäni. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli olla tiukka asiablogi ja jättää kaikki henkilökohtainen blogista ulos. Minusta on kuitenkin ihan kauhean hauskaa keskustella kommenttiosastolla porukan kanssa, sillä mielestäni kommenttiosasto on ollut alusta saakka blogin paras osio. Tänne tulee möykkäämään todella kiintoisaa porukkaa ja pidän siitä. Oikeassa elämässä minulla ei enää nykyään ole kauheasti kavereita ja pitkäaikaistenkin kaverien kanssa yhteydenpito on lähinnä tasoa ”moi, miten töissä menee”. Minua on jo pitemmän aikaa semisti kiinnostanut hieman laajentaa blogin aihealuetta myös LGBT-juttujen ulkopuolelle.

Olen useamman kerran ohimennen maininnut, että olen ns. taidehomo. Olen harrastanut kuvataidetta niin kauan kuin muistan ja olen ollut piirtäjä ja maalaaja niin kauan kuin opin kersana pitämään kynää kädessä. Tämän lisäksi olen myös muotihomo, seinillelaulaja ja pöytälaatikkorunoilija ja -novellisti. Tiedän yhtä sun toista luomisen tuskasta, herkkyydestä ja inspiraatiotiloista. Ne ovat olleet tiukasti läsnä elämässäni ihan aina. Olen myös persoonana ollut aina originelli, omituinen ja poikkeava. Minä tiedän, miltä tuntuu olla ns. hullu taiteilija.

Tästä kaikesta huolimatta en sitten kuitenkaan ole hullu taiteilija, rakastan normaaliutta, kartan taidepiirejä kuin ruttoa, enkä halua kutsua itseäni taiteilijaksi. Osaan kuitenkin samaistua taiteilijoihin, sillä minä koen samoja tunnetiloja kuin he. Haluan nyt kertoa omista kokemuksistani taiteilijana, taiteilijakavereistani, taiteilijoiden kokemusmaailmasta ja tunnetiloista ja siitä, että mikä lopulta erottaa minut taiteilijoista.

Yllä mainitsemani aiemman tekstini kommenteissa nimimerkki Keepon kertoo Inferno-lehden numerossa 49/2007 olleesta haastattelusta, jossa haastateltiin Albert Witchfinderia (oik. Sami Hynninen), joka on suomalainen muusikko. Tämä jäi minulle hyvin voimakkaasti mieleen. Ohessa Keeponin alkuperäinen viesti:

"Jos esitän rauhallista materiaalia, olen erilaisessa tilassa kuin esittäessäni väkivaltaisempaa tai vihamielisempää materiaalia. Tietty musiikki saattaa ajaa minut tilaan, joka on jo lähellä vaarallista yleisölle ja itselleni."

"Reverendin keikalla saatoin välispiikeissä käskeä kaikkia painumaan vittuun. Joinain tosi pahoina kertoina olen vahingoittanut fyysisesti yleisöä: esimerkiksi eräällä Helsingin Semifinalin-keikalla potkin yleisöä, heitin yhden tyypin lavalta ja lopulta muutaman tutun naisen piti hakea minut pois takahuoneesta keikan jälkeen. Olin jonkinlaisessa paniikin tilassa."

"En tiedä mitään pelottavampaa kuin se hetki juuri ennen tajunnan tilan muutosta yleisön edessä. On myöhäistä paeta, mutta tajuat vielä, mitä on tapahtumassa. En halua kokea sitä enää koskaan. (/) En kuitenkaan halunnut välttämättä loukata ihmisiä, mutta toisaalta niiden kappaleiden puolesta halusinkin loukata. Eläydyin niiden maailmaan täydellisesti, ja biisithän kertovat siitä, että kaikki tuhoutuu."


Samassa haastattelussa Albert kertoo tapelleensa puolitoista tuntia bändinsä rumpalin kanssa, koska jonkin biisin tempovaihdos ei mennyt kohdilleen. Toisen kerran Albert "veti kilarit", kun bändin muut jäsenet vitsailivat miehen tekemien kappaleiden kuulostavan progelta ("Meidän piti sopia, että edes sitä sanaa proge ei saanut käyttää").

Löysin myös oheisen Ylen artikkelin samasta häiskästä.

Minua iskee vasten kasvoja aivan erityisesti seuraavat kohdat:

  • En tiedä mitään pelottavampaa kuin se hetki juuri ennen tajunnan tilan muutosta yleisön edessä. On myöhäistä paeta, mutta tajuat vielä, mitä on tapahtumassa. En halua kokea sitä enää koskaan.
  • Muun muassa Reverend Bizarresta, KLV:stä, Opium Warlordsista, The Puritanista ja Tähtiportista tuttu Sami Hynninen on ollut pimeiden voimien riivaama lapsuudestaan lähtien. Siksi kaikki hänen tekemänsä musiikki on kuin psykoosi muutettuna ääneksi.
  • Mikko sanoi, että en mä kyllä sun kanssa lähde tuonne. Että sä olet mun helvetin hyvä ystävä, mutta mä aistin, että sun sisällä on jotain muutakin. Sun sisällä on joku muu. Niin on luultavasti ollut aina. Se jokin muu aiheuttaa sen, että mulle tulee suunnilleen joka päivä sellaisia ajatuksia, että hyppää alas parvekkeelta, koska sä olet niin paska. Mä tajuan, että se puhuja ei ole minä vaan joku toinen, joka haluaa tappaa mut. Haluan ottaa sen äänen ulos, ja sen takia kaikki musa mitä mä teen on silkkaa kauhua. Yritän ammentaa sitä pimeyttä ulos, mutta sitä tulee vaan lisää.

Witchfinder/Hynninen kertoo tässä ”tajunnan hämärtymisestä” ja siitä, miten hänen ”sisällään on joku muu”. Hän on ollut ”pimeyden voimien riivaama lapsuudesta lähtien” ja että hän on yrittää ammentaa sisällään olevaa pimeyttä ulos, mutta ”sitä tulee vaan lisää”.

Tiedän täsmälleen, mistä hän puhuu. Olen kokenut tuon kaiken saman itse.

Olen tuntenut elämässäni myös muita taiteilijoita ja olen pohtinut, että mikä tekee ihmisestä taiteilijan ja mikä tekee ihmisestä ei-taiteilijan / tavallisen. Mielestäni aivan ensiksi ihmisellä täytyy olla tietty persoonallisuustyyppi voidakseen olla taiteilija. Olen kuullut, että taiteilijat eivät yleensä koskaan edusta Myers-Briggs -indikaattorissa T-tyyppiä ja kokemukseni puoltavat tätä kantaa. Taiteilijat ovat ensisijaisesti tunneihmisiä, joilta puuttuu rationaalinen ajattelu, sillä inspiraatio on ennen kaikkea voimakas tunnetila. Liika rationaalisuus tappaa inspiraation (olen kokenut tämän itse). Hyvin voimakas tunneihmisyys aiheuttaa puutteita elämän yleisessä kontrollissa, organisointikyvyissä, kyvyssä tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia yms. Tästä on seurauksena taiteilijoille kautta historian tyypillinen rappiokäyttäytyminen, kuten päihteiden suurkulutus. Yliherkkä luonne + syvät tunnetilat + kaoottinen/epäjärjestelmällinen persoona = soppa.

Edustan itse Myers-Briggs -persoonallisuustyyppiä ENTJ. Olen usean vuoden aikana tehnyt testin useita kertoja ja saanut viime vuodet joka testistä tulokseksi ENTJ. Olen kuitenkin menneisyydessä saanut myös tuloksen ENFJ. Pidin aikoinaan itseäni ENFJ:nä, kunnes tapasin ihmisen, jonka persoonallisuustyyppi oli ENFJ. Silloin ymmärsin eron heti. Meissä on tietyissä asioissa paljon samaa, mutta toisissa eroa kuin yöllä ja päivällä. Häneen verrattuna minä olen aivan ilmiselvästi T. Ihmettelin, että mistä johtuu, että sain tuloksen ENFJ ja huomasin tuloksia vertaillessani, että olen ENFJ-ENTJ -rajatapaus. Eroavaisuutta F:n ja T:n välillä voi olla vain 2-5% T:n hyväksi. Riippuu testin kysymyksenasettelusta, että tuleeko tulokseksi ENFJ vai ENTJ. Mutta kun lähdetään tarkastelemaan persoonallisuuttani syvemmin, niin on täysin ilmiselvää, että olen ENTJ. En ENFJ.

Minussa on erittäin, erittäin syvää taiteellista herkkyyttä, mutta se on valikoivaa. Olen huomannut, että reagoin voimakkaalla herkkyydellä vain aivan tietynlaisiin asioihin. Vain aivan tietynlaiset ärsykkeet triggeröivät minussa inspiraatiotilan tai muun voimakkaan tunnetilan. En ole yleisellä tasolla herkkä ihminen. Olen mm. pohtinut paljon sitä, että miksi minua ei koskaan kiusattu koulussa, vaikka olisin ollut friikkisirkuksena aivan otollinen kohde. Tulin siihen lopputulokseen, että en vain yksinkertaisesti kokenut naljailua kiusaamisena. Kyllä minua ”kiusattiin”, mutta en kokenut sitä kiusaamisena ja siten se ei häirinnyt minua enkä ottanut sitä minään henkilökohtaisena. Olen tuntenut elämässäni lukemattomia koulukiusattuja ihmisiä ja heille kaikille on yhteistä se, että he ovat jollain tasolla herkkiä ihmisiä. He reagoivat hyvin voimakkaasti kaikkeen naljailuun ja kommentointiin eli heitä on ns. todella helppoa kiusata, koska heitä on helppo satuttaa ja järkyttää ja heistä saa helposti reaktioita ulos. Myös Witchfinder koki rajua koulukiusaamista. Olen itse aina ottanut todella rankatkin jutut lähinnä huumorina ja iskenyt takaisin samalla mitalla. Koulukiusatut ihmiset eivät osaa tätä välttämättä lainkaan. Tässä on se ero, että miksi minä en itse ollut koulukiusattu.

Mutta sitten, kun joku asia triggeröi minussa inspiraation, niin se on aivan päräyttävä kokemus. Tajuntani räjähtää ja tunnen, että tulen ihan hulluksi. Kutsun voimakkaita inspiraatiotilojani ”sfääreiksi”. Se tuntuu siltä, kuin joko irtautuisin ruumiistani, tai että päähäni olisi äkkiä avautunut tähtiportti, joka johtaa toiselle puolen universumia. Tai molemmat yhtä aikaa. Se on kuin olisi aineissa selvinpäin. Mieleni lähtee matkalle pois tämänhetkisestä ajasta ja paikasta ja kadotan kosketuksen itseeni, minuuteeni, ruumiiseeni ja ympäröivään tilaan. Se on helvetin outo kokemus. Se tuntuu siltä, kuin minut olisi yhtäkkiä riivattu jonkun ulkopuolisen olennon toimesta. Tuolla olennolla on ääni ja se puhuu minulle. Kuulen ääniä ja näen kuvia ja välähdyksiä erilaisista tilanteista. Olen itse ensisijaisesti visuaalinen taiteilija eli piirtäjä ja maalaaja, joten minun inspiraationi ovat tyypillisesti hyvin visuaalisia. Tämä kaikki saattaa tapahtua äkkiarvaamatta sekunnissa. Se on siis kuin mielen räjähdys. Saattaa kestää hyvin kauan, että mieleni palaa tripiltään takaisin ruumiiseeni. Sen jälkeen olen aina hyvin uupunut. Sfäärien kokeminen on psyykkisesti ja fyysisesti uuvuttavaa.

”Sfäärit” on ennen kaikkea hyvin voimakas tunnetila. Olen esimerkiksi sfääreissä ollessani tanssinut yksin koko yön ympäri asuntoa, kirjoittanut kuumeisesti monta tuntia putkeen, obsessoitunut jonkun kuvan piirtämisestä niin, etten osaa tai halua ajatella mitään muuta, unohtanut syödä yms. En sfääreissä ollessani kykene sosialisoimaan normaalisti tai nukkumaan. Sfääreissä oleminen on nimenomaan kuumeista ja pakkomielteistä, höystettynä mielettömällä tunneryöpyllä. Se ei siis ole sama asia kuin uppoutuminen johonkin kiinnostavaan pitkäksi aikaa. Sfäärit ovat maniaa. Jos sfäärit iskevät illalla, niin tough shit, sillä en voi muuta kuin odottaa, että ne menevät ohi, jotta pääsen nukkumaan. Tämä saattaa kestää pikkutunneille asti, vaikka olisin ollut hereillä aamuvarhaisesta saakka. Toisin sanoen, sfäärit ovat kuluttavaa paskaa. Ne saavat minut tekemään asioita, joita ihmiset eivät yleensä tee, ja tästä saattaa olla tietyissä tilanteissa hyötyä (saan hemmetin paljon enemmän aikaan kuin moni muu), mutta siitä täytyy maksaa hinta.

En tiedä, mistä sfäärit johtuvat. En tiedä, miksi koen niitä. En tiedä, mistä ne ovat tulleet. Ehkä se on joku aivojen sähköhäiriö.

Muiden ihmisten kuvailut omista inspiraatiotiloistaan kuulostavat samalta kuin minun sfäärini. Albert Witchfinderin kuvaus ”tajunnantilan muutoksesta yleisön edessä” kuulostaa minun tyypilliseltä sfäärikohtaukseltani. Witchfinder sanoo myös, että hän ei tiedä mitään pelottavampaa kuin tämä tajunnantilan muutos. Juuri sitä sfäärikohtaus on, nimittäin pelottavaa. Tuntuu, kuin muuttuisin kokonaan toiseksi ihmiseksi tai joutuisin riivatuksi. Olen varma, että historiassa esiintyneet mystikot ja muut ylihartaat ihmiset (esim. Hildegard Bingeniläinen, Jeanne d'Arc) ovat kokeneet sfäärikohtauksia. Hildegard Bingeniläisen kuvaukset ”näyistään” ovat klassista sfäärikamaa.

Uskon, että erilaisia inspiraatiotiloja/sfäärejä on olemassa lukemattomia erilaisia, sillä eri ihmiset inspiroituvat erilaisista asioista ja eri tavalla. Samaistun itse juuri Albert Witchfinderiin (sekä myös Tuomas Holopaiseen), koska he inspiroituvat nimenomaan synkistä asioista. Witchfinder kuvaakin itseään ”pimeyden voimien riivaamaksi” ja hänen musiikkinsa on ”psykoosi muutettuna ääneksi” ja hän ”yrittää ammentaa pimeyttä ulos”. Olen itse inspiroitunut aina nimenomaan synkistä asioista, kuten hautausmaista, viikatemiehestä, kuolemasta, vampyyreista, pääkalloista, mustasta magiasta yms. Metallimusiikki ja goottiromantiikka ovat siksi aina vedonneet minuun hyvin voimakkaasti. Metallimusiikki ottaa yleensä inspiraatiota fantasiasta, kauhusta, tarustoista, uskonnosta ja historiasta ja monien bändien sanoitukset ovat hyvin unenomaisia, utuisia, runollisia ja symbolisia. Tämä iskee minua sydämeen kuin tikari. Teininä esimerkiksi luin Anne Ricea ja töllötin Hellsingiä pikkarit märkinä. Taustalla pauhasi Nightwish, Within Temptation, Children of Bodom, Eternal Tears of Sorrow tai joku muu vastaava.

Teininä, ja osittain vielä nuorena aikuisenakin, olin aivan uppoutunut synkkiin unimaailmoihini. Olin nuorempana sfääreissä 24/7 enkä osannut tehdä eroa sfäärien ja normaalitajunnantilan välillä. Minulla ei ollut mitään muita harrastuksia kuin fantasiakirjallisuuden lukeminen ja kirjoittaminen, synkkien runojen rustaaminen, synkkien kuvien piirtäminen ja kaikenlaisten rajatiedoksi luokiteltavien juttujen opiskeleminen. En ymmärtänyt, että se, että mitä minä koen, on jotakin epänormaalia, ja olinkin kaiken kokemani suhteen täysin avoin. En peitellyt sitä yhtään ja puhuin ajatuksistani, ideoistani, kirjoittamistani runoista/tarinoista ja piirtämistäni kuvista avoimesti kaikille. Luokallani kaikki tiesivät ajatuksistani, sillä kävin kuvataidepainotteista koulua eli piirsimme koko ajan. En ymmärtänyt sitä silloin, mutta vanhempani olivat minusta huolissaan ja luokkatoverini pelkäsivät minua. Kouluterveydenhoitaja passitti minut psykologille, enkä ymmärtänyt ollenkaan, että miksi. Kun vuosia ja vuosia myöhemmin yli 20-vuotiaana tein rankkaa itsetutkiskelua ja selasin tuonaikaisia kirjoituksiani ja piirroksiani (olen säästänyt lähes kaiken), niin olin kertakaikkiaan järkyttynyt. Olen ollut nuorempana aivan kertakaikkiaan sekaisin. Sen muistan, että sfäärien kokeminen oli välillä hyvin raskasta ja saatoin yläasteella itkeä kaikki illat ihan ilman mitään varsinaista syytä. Voimakkaat tunnetilat kuohuivat aivan yli ja purin kaiken piirroksiini ja tarinoideni henkilöhahmoihin. Ammensin pimeyttä ulos ja työni olivat kuin psykoosi muutettuna kuviksi.

Monet taiteilijat, kuten Albert Witchfinder ja Tuomas Holopainen, vaikuttavat siltä kuin he olisivat sfääreissä 24/7 samalla tavalla kuin minä olin nuorempana. He eivät jostain syystä ole koskaan kokeneet sellaista reality checkiä kuin minä koin yrittäessäni sopeutua ensimmäisiin työpaikkoihini. Lue kamppailustani normaaliuden kanssa lisää täältä. Joko heidän sfäärinsä ovat paljon voimakkaampia kuin minun, he eivät ymmärrä olevansa epänormaaleja tai he eivät välitä siitä tai he eivät kykene tarkastelemaan omia sfäärejään objektiivisesti. Tai kaikki tämä yhtä aikaa. He tuntuvat jämähtäneen ikuisesti sille tasolle, millä itse olin yläasteella. Erityisesti Witchfinder on kuin pikkupoika keski-ikäisen miehen ruumiissa.

Kuinka minä lopulta heräsin sfääreistä todelliseen maailmaan? Kaikki alkoi siitä, kun ymmärsin lukion jälkeen, että muut ihmiset eivät koe sfäärejä. Kuulostaa varmaan ihan naurettavalta, mutta minulle se oli valtava maailmankuvallisia perustuksia järisyttelevä oivallus. Ymmärsin ensimmäistä kertaa elämässäni tuhannen auringon voimalla, että miten epänormaali minä olen ja miten minulta puuttuu kaikki kyvyt selviytyä maailmassa tavallisten ihmisten keskellä normaalissa elämässä. Vuodet lukion jälkeen olivatkin minulle hyvin, hyvin vaikeita ja olin tuolloin vakavasti masentunut ja kännissä kuin käki valtaosan valveillaoloajastani. Lopulta kaikki muuttui, kun tein tietoisen päätöksen, että haluan tulla normaaliksi ihmiseksi. Siitä alkoi erittäin vaikea itsetutkistelu- ja itsekehittämisprojektini, joka vei monta vuotta ja joka ei ole vieläkään valmis. Kerroin siitä enemmän aiemmassa kirjoituksessani.

Sfäärit vaivasivat minua tietysti koko ajan, mutta nyt olin niistä kivuliaan tietoinen ja koin ne paljon ahdistavampina kuin olin aikaisemmin kokenut. Sfäärien herraksi pääsin muistaakseni vasta vuosina 2012-2013, kun ymmärsin erään viinanhuuruisen itsetutkisteluillan päätteeksi, että sfäärit ovat olemassa vain minun pääni sisällä. Tämäkin varmasti kuulostaa ihan hullulta, mutta se oli minulle valtava ahaa-elämys. Sfäärit ovat haitanneet aina ihmissuhteitani, erityisesti parisuhteita, koska ikäänkuin halusin aina olla jonkun toisen kanssa sfääreissä yhdessä. Minulla oli näin jälkeenpäin katsottuna omituisia ja epärealistisia sfäärinhuuruisia fantasioita, joissa ikäänkuin olisin tunnemaailmoissani yhdessä jonkun toisen kanssa ja kokisimme molemmat samoja visioita ja tunnetiloja. Olin aina katkera, kun se ei koskaan onnistunut ja muut ihmiset eivät ymmärtäneet minua. Minuun iskikin tänä kohtalokkaana iltana kuin kirkkaalta taivaalta oivallus siitä, että sfäärit ovat olemassa vain minun pääni sisällä. Ne eivät ole olemassa pääni ulkopuolella. Täten en voi koskaan, milloinkaan viedä sfääreihin toista ihmistä. Sfäärit ovat ainoastaan minun omaa henkilökohtaista kokemusmaailmaani. Toisilla ihmisillä on heidän oma kokemusmaailmansa, josta taas minä en voi koskaan tulla osalliseksi. Ei ole mitenkään mahdollista, että kahden ihmisen tietoisuus voisi jotenkin yhdistyä.

Tuona iltana tulin sfääreistä tietoiseksi aivan uudenlaisella tavalla ja aloin tutkiskella niitä objektiivisesti uudesta näkökulmasta. Ymmärsin lopulta, että mikä triggeröi minussa sfäärit ja opin hallitsemaan niitä. Sfääreissä ei ole vieläkään mitään on/off -nappulaa eli jos jokin triggeröi minussa sfäärit, niin en voi estää sfäärejä tapahtumasta enkä voi painaa niitä pois päältä vain haluamalla niin. Mutta ne eivät enää saa minusta valtaa. En enää joudu niiden riepoteltavaksi. Ne eivät enää ime minua mustaan aukkoon. Osaan ajatella niistä ”tämä on taas tätä”, osaan kuvailla niitä toisille ihmisille ja pyytää heitä suhtautumaan olemukseni muutokseen rauhallisesti. Tiedän, mikä laukaisee minussa sfäärit ja osaan tarvittaessa välttää laukaisevia tekijöitä. Tiedän, että sfäärit ovat vain eräänlainen kohtaus, joka menee ohi. Osaan pikkuhiljaa hivuttautua niistä pois.

Nämä witchfinderit ja holopaiset eivät osaa. He ovat täysin sfäärien riepoteltavissa ja imeytyvät niiden mukana mustaan aukkoon. Sfäärit ovat heille todellisuutta, eivät vain heidän mielensä luomaa sisältöä. Sfäärit hallitsevat heitä. He eivät hallitse sfäärejä. Tämä näkyy heidän koko ajatusmaailmassaan ja maailmankuvassaan. Heillä ei ole jalat maassa, niinkuin tavallisilla tolkun ihmisillä on. Heillä on pää pilvissä. Heistä monet ovat myös sosiaalisia hylkiöitä ja heillä on puutteelliset ihmissuhde- ja elämänhallintataidot sekä mielenterveysongelmia, usein hyvin vakavia sellaisia. He katselevat maailmaa oudosta vinkkelistä ja tämä näkyy mm. hurahtamisella kaikkeen erikoiseen, kuten vihersosialismiin, anarkismiin, veganismiin, polyamoriaan, monikulttuuriin, okkultismiin, ei-binääriseen sukupuoleen ja intersektionaaliseen feminismiin. Olen tuntenut taideihmisiä oikeassa elämässä ja hengaillut heidän kanssaan ja he olivat kyllä suoraansanoen sekopäisintä ja kaoottisinta sakkia, jota minulla on ollut koskaan epäonni tuntea.

Tämän vuoksi kartan taidepiirejä ja taideihmisiä kuin ruttoa. Juuri sfäärien hallitseminen erottaa minut taiteilijoista, vaikka koen sfäärejä niinkuin hekin kokevat ja oikeastaan olen taiteilija. Osaan olla normaali, toimiva, aikuinen ihminen sfääreistä huolimatta. En halua olla missään tekemisissä varhaisteinin henkiselle tasolle jämähtäneiden satumaailmassa elävien ihmisten kanssa. Juuri kykyni rationaaliseen ajatteluun ja asioiden (myös minun itseni) objektiiviseen tarkkailuun sekä kykyni ratkaista ongelmat ja sopeutua maailmaan erottaa minut näistä taiteilijoista. Vaikka olen oikeastaan yhtä hullu kuin hekin ovat.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Väliaikaistietoutta: Maailman laidalla

Moi kaverit.
Blogi päivittyy taas säännöllisen epäsäännöllisesti ja sisältö on hyppivää, joten ajattelin laittaa vähän päivitystä, että missä mennään. Olen siis tässä kohtaa ollut yhtäjaksoisesti poissa Suomesta yhdeksän kuukautta ja olen tällä hetkellä Suomesta katsottuna maapallon vastakkaisella laidalla. Olen nyt ollut täällä töissä pari kuukautta. Työkulttuuri on varsin toisenlainen kuin Suomessa ja esimerkiksi työajat ovat välillä aika veikeät. Olin eilen töissä klo 5:30-9, klo 12-14:30 ja klo 17:30-21. Tulee poukkoilua ja välillä joutuu miettimään sellaisia perusasioita, että missä välissä ehtii syödä ja nukkua.

Koin alkuvuodesta 2016 burn-outin, josta en ole vieläkään toipunut. Joulun 2016 kieppeillä alkoi vähän helpottaa, mutta olen yhä poissaoleva, kärsin aivosumusta, unettomuudesta ja keskittymisvaikeuksista. Minun on suurimman osan ajasta hyvin vaikea saattaa ajatuksiani johdonmukaiseen muotoon, vaikka ajatuksia ja ideoita olisikin kasapäin (kuten lähes päivittäin on). Olen jo valmiiksi todella hidas kirjoittaja ja tämä sumuisuus hidastaa minua entisestään. Kun on vain pari tuntia vapaa-aikaa työvuorojen välillä, niin jätän suosiolla kirjoittamatta ja keskityn fitness-rutiineihini tai johonkin muuhun, kuten Juutuuban töllöttämiseen. Lisäksi kun täällä maailman äärissä ollaan, niin kiinnostaa myös turistina olo ja sightseeing ja sen sellainen.

Olen kaivannut takaisin Suomeen jo pitemmän aikaa ja en malta odottaa, että pääsen telttailemaan johonkin korpeen kauas kaikesta kiireestä, vilskeestä ja maailmanmenosta. Mieleni kaipaa todellista nollautumista ja virkistystä ja minun kohdallani siihen ainoa lääke on Suomen luonto ja luonnon rauha. Joka valitettavasti on tällä hetkellä toisella puolen maapalloa. Täkäläinen luonto on aivan liian vieras ja eksoottinen. En löydä sieltä rauhaa. En tunnista yhtäkään kasvia ja jopa maaperä on oudon värinen.

Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä useita kuukausia ja useita tuhansia kilometrejä, sillä täältä matka jatkuu Tyynenmeren saarille ja sitä kautta tuonne rapakon taakse eli USAan. Paljon aktiviteettia luvassa.

Joku oli huolissaan siitä, että aion siirtyä kokonaan Juutuuban puolelle. Ei tule tapahtumaan, sillä kypsyttelen myös blogin päivitystä. Ihminen on kuitenkin pieni ja aika rajallinen, joten palataan astialle.

Joko on Suomeen saapunut kevät, hiirenkorvat ja lämpimämmät säät?

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Mihin on transvestiitit kadonneet?


Ihmettelen Juutuuban puolella, että miksi nykyään ei enää puhuta trasvestiiteista. Juttelen myös muunsukupuolisuudesta ja sen vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan.

torstai 4. toukokuuta 2017

Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?


Esittelin Juutuuban puolella neljä yleisintä syytä, että miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia. Mutta lyhyesti:

  1.  Transaktivistit saavat kaikki transsukupuoliset näyttämään hulluilta.
  2.  Transsukupuoliset eivät pidä muunsukupuolisuus-/ei-binäärisyys -ilmiöstä.
  3.  Translapset.
  4.  Huoli siitä, mihin maailma on menossa.

Suosikkini Juutuuban transaktivismia vastustavista transsukupuolisista:
  1. Blaire White  (USA, male-to-female)
  2. Yorick (Skotlanti, female-to-male)
  3. Matthew C. (USA, female-to-male)

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Perustin juutuub-kanavan

Pistin pystyyn juutuub-kanavan. Pääset katsomaan sitä tästä.

Kanavalla jutellaan pitkälti samoista asioista kuin täällä blogissa, mutta eri formaatissa. Samaa paskaa eri paketissa siis. Mukana paljon huonoa läppää.

Truuttasin ilmoille kerralla kaikki (aiemmin) tekemäni videot, mutta en osaa sanoa, että kuinka usein kanavalle tulee jatkossa tavaraa. Riippuu siitä, että jaksaako jengi kuunnella mölinääni. Ja jaksanko itse mölistä. Katsotaan. Tosin pakko sanoa, että tällai taidehomona on kivempaa väsätä visuaalisempaa kamaa. Blogikirjoittaminen tuntuu välillä liian kuivalta. On kivempaa leikkiä väreillä ja muodoilla ja soittaa musaa taustalla. Lisäksi olen (valitettavasti?) niitä ihmisiä, jotka tykkäävät kuunnella omaa ääntään.

Mutta kertokaa toki, mitä mieltä olette.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

Eräänä kauniina päivänä pyöriessäni netin ihmemaassa törmäsin ISISin viralliseen englanninkieliseen verkkojulkaisuun. ISISillä on virallinen verkkolehti, joka ilmestyy usealla kielellä. Alkuperäinen lehti oli Dabiq, nykyinen on Rumiyah. Tässä on sivu, jonne on kerätty Dabiq-lehtiä englanniksi ja tässä vastaavasti Rumiyahia. Voit käydä itse lukemassa.

Verkkojulkaisu teki minuun hyvin suuren vaikutuksen, samankaltaisen kuin buddhalaisuus teki minuun aikaisemmin. Vieraisiin kulttuureihin tutustuessani olen tehnyt erään hyvin tärkeän havainnon, joka on oikeastaan aivan itsestäänselvä juttu, mutta jota länsimaalaisten ihmisten enemmistö ei tunnu tajuavan ollenkaan. Kerron tässä kirjoituksessa havainnoistani, joita olen tehnyt tarkkaillessani ei-länsimaalaisia ihmisiä.

On erittäin tärkeää ymmärtää, että postmoderni liberaalinen sekulaari länsimainen maailmankuva arvomaailmoineen on vain yksi tapa käsittää maailma. Todella monella länsimaalaisella on sellainen illuusio, että tämä maailmankuva on jonkinlainen kehityksen päätepiste. Tämä maailmankuva on heidän mielestään sellainen, johon kaikki maailman ihmiset pohjimmiltaan pyrkivät ja haluavat. Tämä maailmankuva on kaikkein vapain ja tasa-arvoisin. Vapaus ja tasa-arvohan ovat sitä paitsi arvoista suurimmat. Jos joku on tästä eri mieltä, niin kyseinen henkilö ei ole jostakin syystä nähnyt vielä valoa (mutta kyllä hän sen vielä tulee näkemään). Miksi ihmeessä joku ei olisi tämän maailmankuvan arvomaailman kanssa samaa mieltä?

Tämä on erittäin paha harhakuvitelma. Nimittäin ei-länsimaiset ihmiset eivät todellakaan ole asioista samaa mieltä. He saattavat jyrkästi kritisoida länsimaista maailmankuvaa ja elämänmenoa ja pitää sitä erittäin vääränä ja jopa tuomittavana ja epätoivottavana. He haluavat erkaannuttaa itsensä siitä. Kulttuureissa voi olla ihan oikeasti todella suuria eroja arvomaailmoissa. Arvomaailmat voivat olla toisiinsa nähden jopa vastakkaisia. Ihmiset sisäistävät kukin oman kulttuurinsa arvomaailman ja pitävät sitä hyvänä ja oikeana. Sama pätee sinuun länsimaalaisena. Sinä olet oman kulttuurisi tuote ihan samalla tavalla kuin muidenkin kulttuurien ihmiset ovat omiensa ja sinä olet sisäistänyt oman kulttuurisi arvomaailman ja pidät sitä oikeana.

Sitä sanotaan, että mennessäsi vieraaseen maahan opit enemmän omasta maastasi kuin siitä uudesta maasta. Tämä pätee minuun erittäin hyvin. Olen matkustellut paljon, seurustellut monta vuotta ulkomaalaisen kanssa, ollut töissä muiden kulttuurien edustajien kanssa ja lukenut paljon. Tutustuessasi vieraisiin kulttuureihin huomaat ensisijaisesti sen, että mikä on erilaista kuin omassa maassasi. Olen matkoillani ymmärtänyt, että mikä on Suomessa ihan oikeasti hyvää ja minkä säilyttämisen puolesta kannattaa taistella. Mutta olen myös ymmärtänyt hyvin selkeästi sen, että mikä on Suomessa pielessä ja mikä täytyy ehdottomasti korjata.

Ei-länsimaalaisille ihmisille on tyypillistä seuraavat asiat:

  1. He ovat hyvin hierarkiatietoisia. Ihmiset eivät ole tasa-arvoisia, eikä heidän tulekaan olla. Tämä on heistä normaalia.
  2. Heidän mielestään sinun täytyy ymmärtää oma paikkasi ja käyttäytyä sen mukaisesti.
  3. Kaikenlaisten auktoriteettien kunnioittaminen on äärimmäisen tärkeää (vanhemmat ihmiset, omat vanhempasi, uskonto, opettajat, poliitikot, pomot...).
  4. Uskonto on heille normaali osa arkielämää. Uskontoa ei kyseenalaisteta siitä huolimatta, että heidän uskonnollisuutensa asteessa voi olla merkittäviä eroja (toiset ovat paljon uskonnollisempia kuin toiset ja toiset ottavat uskonnon paljon vakavammin kuin toiset).
  5. He ovat hyvin perhekeskeisiä ja heillä on hyvin konservatiiviset perhearvot.
  6. Heillä on hyvin konservatiivinen sukupuolikäsitys ja he uskovat vanhoillisiin sukupuolirooleihin.
  7. He ovat ahkeria ja työkeskeisiä. He eivät välttämättä lainkaan tee eroa vapaa-ajan ja työajan välillä.
  8. He ovat todella ihmisläheisiä, sosiaalisia ja yhteisöllisiä.
  9. He uskovat oikean ja väärän olemassaoloon.
  10. Heillä on hämmästyttävä moraalinen selkäranka ja mielentyyneys. He kokevat, että heillä on paikka ja tarkoitus ja heistä pidetään huolta (viimeistään jonkin jumalolennon toimesta jos ei ihmisten).

Muistan, kun peruskoulussa käsiteltiin maailman kulttuureita ja sanottiin, että länsimaalainen kulttuuripiiri on individualistinen, kun muut kulttuuripiirit ovat lähinnä kollektivistisia. Minulla oli erittäin suuria vaikeuksia ymmärtää, että mitä kollektivismi tarkoittaa. Muistan, että kollektivismia selitettiin siten, että ihmiset kokevat olevansa ensisijaisesti yhteisön jäseniä ja vasta toissijaisesti yksilöitä ja määrittelevät itsensä ensisijaisesti yhteisön kautta. Joissakin kulttuureissa ihmiset eivät koe itseään yksilönä ollenkaan. En voinut mitenkään ymmärtää, että miten tällainen voi olla mahdollista ja miltä sellainen mahtaisi tuntua. Ymmärsin kaiken vasta mentyäni kehitysmaahan ja nähtyäni kollektivistisen yhteiskunnan käytännössä. Olen siis seurustellut monta vuotta kaakkoisaasialaisen kanssa, oleillut paikallisten kanssa useassa Aasian maassa, matkustellut paljon ja tavannut paljon ulkomaalaisia töissä (sekä asiakkaina että työkavereina). Olen tuntenut porukkaa eri puolilta Eurooppaa ja Venäjää, Amerikkaa, Oseaniaa, Lähi-Itää, Pohjois-Afrikkaa ja Aasiaa. Valtaosa kokemuksistani on kuitenkin Kaakkois-Aasiasta, joten siksi tässä kirjoituksessa keskityn niihin. Päätelmäni perustuvat omiin välittömiin havaintoihini ja kokemuksiini.

Päällimmäinen havaintoni on, että vieraiden kulttuurien ihmiset ihan oikeasti uskovat oman kulttuurinsa arvomaailmaan. Heistä se on oikein. Kun he tutustuvat länsimaihin, niin he ihmettelevät meidän kulttuuriamme, tapojamme ja käytöstämme samalla tavalla kuin me ihmettelemme vieraita tapoja kaukomailla. He pitävät meitä omituisina ja erikoisina ja saattavat ihmetellä suuresti jopa sellaisia asioita, joita me pidämme ihan normaaleina ja itsestäänselvinä. Heille meidän tapamme ja kulttuurimme ovat vieraita ja eksoottisia. Mutta he myös paheksuvat monia asioita samalla tavalla kuin mekin paheksumme tiettyjä asioita muissa kulttuureissa. On harhaluulo, että jokainen Suomessa tai muualla länsimaissa asuva ulkomaalainen haluaisi suomalaistua tai länsimaistua. Eivät he halua, sillä he pitävät meidän ajatusmaailmaamme vääränä. Heillä on omat syynsä länsimaissa asumiseen ja se ei välttämättä lainkaan ole meidän kulttuurimme tai yhteiskuntamme ihailu tai parempana pitäminen. He voivat kyllä tänne sopeutua, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että he oppivat, mitä täällä pidetään oikeana tai vääränä, ja he välttävät meidän arvomaailmamme avointa arvostelua tai rikkomista, mutta he eivät välttämättä lainkaan usko arvomaailmaamme tai hyväksy sitä. Tämä on erittäin tärkeä asia ymmärtää.

Kun kävin ensimmäisen kerran Kaakkois-Aasiassa, niin minulle oli shokki huomata, miten hierarkkinen paikallinen kulttuuri ja ajatusmaailma on. Jokaisella ihmisellä oli oma paikkansa ja asemansa ja he tiesivät tämän paikan, eivätkä kyseenalaistaneet sitä. Kun minä menin sinne ulkopuolisena, niin minulle annettiin asema paikallisten toimesta automaattisesti, vaikka en sitä vaatinut tai edes tajunnut vaatia ja paikalliset omasta aloitteestaan järjestäytyivät siten, että minun asemaani kunnioitettiin. Se oli hämmästyttävää. En ollut koskaan nähnyt tai kokenut mitään vastaavaa. Aseman määräytymiseen on omat tietyt säännöt ja siihen vaikuttaa ikä, sukupuoli, sukulaisuussuhde, varallisuus tai muu asema (esim. vanhempi-lapsi, vanha-nuori, pomo-työntekijä, rikas-köyhä, opettaja-oppilas, mies-nainen, hallitsija-alamainen ym.). Yleensä asetelma on vanha-nuori ja vanhempi-lapsi, mutta näiden yli menee pomoasema, opettaja-asema, hallitsija-asema tai varakkuus. Minä olin varakkaan miehen lapsen puoliso, joten asemani oli korkea. Tämä näkyi erityisesti siinä, miten puolisoni isän työntekijät suhtautuivat minuun. Mutta se näkyi myös siinä, että miten puolisoni isä suhtautui puolisoni käytökseen. Puolisoni oli tullut Suomeen 2-vuotiaana, käynyt suomalaisen peruskoulun ja imenyt Suomesta paljon asenteita. Näistä yksi oli yltiöindividualismi. Hän ei länsimaistuneena yltiöindividualistina hyväksynyt kotimaansa voimakasta hierarkkisuutta ja auktoriteettien kyseenalaistamatonta kunnioitusta. Hänen isänsä ei voinut sietää tätä. Isä ei voinut sietää hänen oman asemansa kyseenalaistamista ja isä koki, että häntä uhmataan, vaikka puolisoni olisi vain ilmaissut mielipiteensä jostain mitättömästä asiasta.

Tämän kokemuksen jälkeen aloin huomata näitä hierarkiajuttuja ulkomaalaisten työkaverien käytöksessä. Esimerkiksi työpaikalle uutena työntekijänä tullut minua paljon vanhempi aasialainen henkilö asettui minuun nähden alisteiseen asemaan, koska koki, että minä olen hänen opettajansa. Tässä työpisteessä oli kolme päällikköä ja kyseisen työntekijän ensimmäinen kysymys oli, että mikä on päälliköiden keskinäinen arvojärjestys. Eräässä toisessa työpaikassa aasialainen pomoni oli erittäin vihainen uudelle työntekijälle, joka oli jättänyt minun ohjeeni huomiotta, sillä pomon mielestä minä olin kauemmin töissä olleena uuteen työntekijään nähden korkeampi (hän sanoi minulle englanniksi ”you are his senior”). Tässä työpaikassa oli paljon aasialaisia työntekijöitä ja he eivät koskaan puhutelleet omistajaa tai päälliköitä ilman titteliä (mr, miss, mrs, sir, madam, työpaikka oli englanninkielinen), vaikka tätä ei heiltä koskaan vaadittu ja paikalliset (länsimaalaiset) työntekijät eivät näitä titteleitä käyttäneet. He käyttivät titteleitä myös puhuessaan omistajasta tai päälliköistä keskenään niin, että omistaja tai päälliköt eivät olleet tilassa läsnä. Aasialaisista yksi selitti minulle, että he tekevät näin, koska se on kunnioittavaa ja siten oikein.

Oleskellessani eräässä Aasian maassa paikallisten luona näin paljon vastaavia asioita myöskin. Olin käymässä kyseisestä maasta kotoisin olevan työkaverin perheen luona. Tämä tuttuni on äitini ikäinen ja muuttanut Suomeen vasta aikuisiällä. Hän on siis ajatusmaailmaltaan ja maailmankuvaltaan täysin aasialainen. Myös hänen 10-vuotiaana Suomeen muuttanut nyt aikuinen lapsensakin sopeutuu tähän Aasian maahan täysin. Tämä tuttuni on paljon vertaillut Suomea ja tätä Aasian maata keskenään ja hänen juttunsa ovat aina tosi kiinnostavia. Minulle jäi erittäin voimakkaasti mieleen eräs ilta, kun hän selaili Facebookkiaan (hän seuraa paikallisia sivuja ja paikallisia ihmisiä) ja hän halusi näyttää minulle erään videon. Videolla oli mummoikäinen nainen istumassa penkillä ja hän edessään maassa oli polvillaan aikuinen nuorempi nainen, joka pesi mummon jalkoja. Sitten nuorempi nainen asetti mummon jalat maahan ja painoi omat kasvonsa mummon jalkoihin, otti mummon jalat käsiinsä ja hieroi niitä kasvoihinsa madellen maassa mummon edessä. Tuttuni kasvoilla oli erittäin ylpeä ilme, kun hän katsoi tätä videota. Hän sanoi, että näin täällä meillä tehdään ja hän lisäsi paheksuen: ”Suomalainen ei tee näin”. Hän selitti minulle, että hänen maassaan vanhempia kunnioitetaan aina ja henkilön vanhemmat ovat palvonnan kohteeseen rinnastettava asia. Omien vanhempien palveleminen on ihmisen elämän tärkein asia. Hänen mielestään tämä oli kaunista ja oikein ja hän tykkäsi näyttämästään mummovideosta ja piti sitä kauniina. Myöhemmin menin hänen ja hänen perheensä mukana erääseen paikalliseen juhlaan, jossa perheen mummo- ja pappaikäiset isovanhemmat istuivat tuoleilla buddhalaisen temppelin keskellä ja heidän aikuiset lapsensa asettuivat heidän eteensä puoliympyrään polvilleen lattialle. Lapset nostivat kätensä paikalliseen rukousasentoon ja kumarsivat vanhempien edessä maahan asti useita kertoja. Toimitus kesti useita minuutteja ja tunnelma oli erittäin harras. Lapset olivat niin liikuttuneita, että itkivät. Näin vastaavan rituaalin aikaisemmin myös aasialaisissa häissä Suomessa.

Minä en pelleile.

Kaikki nämä mummon ja papan aikuiset lapset osallistuivat mummon ja papan hoitamiseen ja heistä jokainen vuorollaan oli mummon ja papan luona, vaikka lapsilla on oma perhe ja omat lapset. Mummoa ja pappaa ei koskaan jätetty yksin. Heidän lapsensa hoitivat heidän kaikki asiansa laskujen maksamisesta, kauppareissuista ja ruoanlaitosta lähtien. Lapset kävivät laittamassa vanhuksille ruoan kolmesti päivässä. Kun tuttuni tuli vanhempiensa luokse, niin hän lahjoitti heille useita tuhansia euroja käteisenä.

Tässä kyseisessä maassa huomasin myös samat piirteet, jotka olin aiemmin huomannut aasialaisen puolisoni kotimaassa (kyseessä on kaksi eri maata). Eli sosiaalisissa tilanteissa ihmisillä on tietty asema ja ihmiset järjestäytyvät tämän aseman mukaan automaattisesti. Kaikki ovat hyvin tietoisia omasta asemastaan ja oman asemansa korkeammaksi kokevat eivät hyväksy asemansa kyseenalaistamista tai uhmaamista. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että kaikilla ihmisjoukoilla perheryhmistä lähtien on aina joku, joka on kyseisen joukon ns. johtaja. Tämä johtaja päättää aivan kaikesta, myös perusasioista, kuten siitä, että mitä tehdään ja minne mennään ja mihin aikaan, milloin syödään ja mitä syödään yms. ja hän päättää näistä suorastaan diktaattorimaisesti edes välttämättä kertomatta suunnitelmistaan joukon toisille jäsenille. Toiset jäsenet eivät myöskään koskaan kysele eivätkä sano omia mielipiteitään liittyen näihin asioihin. He vain seuraavat. He voivat korkeintaan kohteliaasti pyytää, että jos sinulle (johtajalle) sopii, niin voisimmeko tehdä näin tai näin. Minusta erityisen hämmästyttävää oli katsella lapsia tässä maassa. Länsimaille on tyypillistä kiukkuavat kakarat, mutta tässä Aasian maassa kiukkuavia kakaroita ei yksinkertaisesti ole olemassa. Lapset odottavat kiltisti, että vanhemmat saavat asiansa päätökseen ilmaisematta omia mielipiteitään, halujaan tai tylsistymistään yhtään mitenkään. Jos lapsia alkaa tympiä, niin he kiertyvät kerälle johonkin (kuten penkille) ja alkavat nukkua.

Juuri näitä kunnioitussuhteiden ja hierarkioiden rikkomisia aasialaiset eivät hyväksy länsimaissa. He kokevat sen äärimmäisen loukkaavaksi ja saattavat huomauttaa sellaisista asioista, joita suomalainen ei edes huomaa. Esimerkiksi kaverini kertoi, että hänen aasialainen tuttunsa oli huomauttanut hänelle siitä, kun hän oli eräästä tapahtumasta otetussa valokuvassa seisonut poliitikon edessä.

Ei-länsimaalaisille on tyypillistä myös voimakas yhteisöllisyys. Toisin kuin länsimaalaiset he eivät ole atomisoituneita yksilöitä. He ovat aina vahvasti jonkun yhteisön jäseniä, usein usean yhteisön jäseniä, kuten perheensä, kirkkonsa/temppelinsä ja kotikylänsä. Toiset ihmiset ovat heidän koko elämänsä. He eivät välttämättä ole koskaan yksin. Myös ollessaan perheenjäsenistään erossa he ovat tyypillisesti koko ajan kännykässä jonkun sukulaisen kanssa. Länsimaalaisiin yleensä tekeekin suuren vaikutuksen juuri ei-länsimaalaisten ihmisläheisyys, ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Moniin ulkomaalaisiin on todella helppo tutustua ja heidän luokseen saa aina mennä kyläilemään yms. Länsimaiden ulkopuolella ihmisillä ei tyypillisesti ole samanlaista yksityisyyden tarvetta/tunnetta kuin länsimaissa, vaan he ovat tottuneet siihen, että ihmisiä on aina ympärillä. Yksinolo näyttäytyy heille outona ja pelottavana. Yhteisö on heille todella tärkeä. Länsimaalaisten kokemukset ei-länsimaalaisten yhteisöistä vaan jäävät usein pintaraapaisuiksi ja heiltä jää ymmärtämättä, että yhteisön pitää kurissa juuri vahva ryhmäkuri, jota kuvailin yllä hierarkioiden yhteydessä. Sinä uhraat yksilöllisyytesi yhteisön puolesta. Kukaan ei riko yhteisön arvoja vastaan tai kyseenalaista sen auktoriteetteja. Yhteisöstä joutuu aika liukkaasti pihalle, jos alkaa sooloilemaan. Tosin ensiksi tietty sooloilusta rangaistaan sooloilijan ruotuun laittamiseksi. Säännöt kaikkialla yhteiskunnassa ovat hyvin tiukkoja ja niistä ei keskustella, kaikenlaiseen pokkurointiin ja perseilyyn reagoidaan heti ja voimakkaasti ja rangaistukset voivat olla hyvin ankaria. Kaakkois-Aasiassa usein jo silkka häpeä riittää palauttamaan sooloilijan ruotuun. Yksilön sooloilu asettaa koko yhteisön häpeään. Olette ehkä kuulleet julkisesta anteeksipyytämisestä, joka on ns. häpeärangaistus. Japanissa voit saada tuomioistuimessa sellaisen tuomion, että sinun täytyy pyytää oikeussalissa anteeksi vanhemmiltasi ja yhteiskunnalta. Eräässä dokumentissa japanilainen huumekauppias joutui oikeudessa pyytämään anteeksi vanhemmiltaan ja hän selitti, että se oli hänestä niin hirveää, että hän toivoi kuolevansa. Hän sanoi, että pelkkä häpeä riitti hänelle tekemään päätöksen lopettaa huumeiden kanssa sähläily. Näin Youtubessa videon, jossa amerikkalaiset nuoret turistit perseilivät polkupyörillä Thaimaan liikenteessa ja paikalliset poliisit ottivat heidät kiinni. Turistit seisotettiin riviin kadulle ja heidän piti pyytää thaimaalaisilta anteeksi julkisesti. Tämmöinen toimii kaakkoisaasialaiseen, koska yhteisöä vastaan rikkominen on siellä häpeä ja yksilön sooloilu tuottaa häpeää koko yhteisölle. Paikalliset eivät kuitenkaan ymmärrä, että häpeärangaistus ei toimi länsimaalaisiin, koska meidän mielissämme ei yhteisöllä ole samaa asemaa kuin paikallisten mielessä. Meidän mielestämme yksilön tekemiset ovat hänen oma asiansa, eivät yhteisön asia, ja meidän mielestämme nämä anteeksipyynnöt ovat lähinnä päiväkotimeininkiä. Kaakkoisaasialaiset eivät ajattele näin.

Onkin keskeistä ymmärtää, että ei-länsimaalaisilta puuttuu se kuuluisa minäminäminä -ajattelu, jonka muoto on mm. oman yksilöllisyyden ja omien mielipiteiden tai tarpeiden korostaminen. He eivät ensisijaisesti mieti, että mitä minä haluan. He miettivät yhteisöään. He eivät epäröi tehdä henkilökohtaisia uhrauksia yhteisön hyväksi. Uhraukset ovat heille normaali asia, eivätkä he näytä edes ajattelevan sitä uhrauksena. Se on jotain ihan normaalia, mitä kaikki tekevät. Osa tätä omaan asemaan alistumista on myös sukupuoliroolit. Länsimaiden ulkopuolella on sellaiset tiukat vanhoilliset sukupuoliroolit kuin länsimaissa oli vielä sotien aikaan. Myös tätä pidetään normaalina ja olen mm. kuullut naisen puolustavan perinteistä naisen sukupuoliroolia. Hän sanoi mm. että ”kodin hoitaminen on naisen tehtävä, koska mies ei osaa”. Vastaavasti on miehen tehtävä pitää vaimosta huolta. Ei-länsimaalaisille on tyypillistä mennä nuorena naimisiin. Lähestulkoon kaikilla on aviopuoliso ja lapsia jo nuorena. Ensimmäisiä kysymyksiä mitä minulta kyseltiin oli aina ”oletko naimisissa”. Kun vastasin, että en ole, niin reaktio oli aina ”vähän myöhemmin sitten, kun olet säästänyt ensiksi tarpeeksi rahaa”.

Haluan vielä mainita erään sukupuoleen liittyvän asian aasialaisen työkaverini kotimaasta. Kyseinen maa on buddhalainen ja maassa vallitsevan buddhalaisuuden suuntauksen mukaan vain mies voi olla munkki. Tästä seurasi jännä ajatusketju, jonka paikalliset minulle selittivät. Vain mies voi olla munkki ja munkki on pyhä eli mies on täten korkeampi kuin nainen. Maassa olikin miesten kunnioittamiseen liittyviä tapoja, jotka näkyivät myös arkielämän pikkuasioissa. Esimerkiksi et pyykkiä ripustaessasi saa koskaan ripustaa naisten vaatteita ylemmäksi kuin miesten vaatteita, erityisesti naisten alusvaatteita. Paikallisilla oli tapana ripustaa naisten alusvaatteet ja rintsikat kuivumaan niin alas, että ne olivat lähes lattialla. Et myöskään saa koskaan astua miehen pään yli. Kyseisessä maassa usein nukutaan tai maataan lattialla. Täten lattialla voi joskus olla ahdasta ja siirtyminen asunnon osasta toiseen vaivalloista. Et saa koskaan astua miehen pään yli, vaan sinun täytyy astua hänen jalkojensa yli tai pyytää häntä nousemaan ylös, jotta voit kävellä hänen ohitseen. Tämä pätee myös silloin, kun olet itsekin mies.

Noniin. Esimerkit tässä ovat lähinnä Aasiasta, mutta perimmäinen pointtini on tämä: ei-länsimaalaisista kulttuureista kotoisin olevat ihmiset ajattelevat ihan oikeasti toisella tavalla kuin me ja he voivat ihan oikeasti pitää väärinä ja tuomittavina sellaisia asioita, jotka ovat meistä hyviä ja itsestäänselviä ja päinvastoin vaalivat jotakin sellaista, minkä me tuomitsemme. He eivät luovu näistä ajattelutavoista edes muuttaessaan länsimaahan, koska eivät halua. Heille voi olla normaalia, hyvää ja oikein joku sellainen, jota meillä ei ole ja jonka olemassaoloa me emme edes välttämättä tiedosta. Esimerkiksi ulkomaalaiset työkaverini kauhistelivat suomalaisten perhe-elämää. Heidän mielestään Suomessa ei ole koko perhettä edes olemassa. Heille oli täysin käsittämätöntä sellainen, että Suomessa ei noudateta sukupuolirooleja tai pidetä huolta perheenjäsenistä (vertaa esimerkki mummosta ja papasta aiemmin mainitussa Aasian maassa). He eivät voineet mitenkään ymmärtää, että miten voi olla mahdollista, että vanhukset joutuvat vanhainkotiin, missä heitä ei käy välttämättä kukaan katsomassa. Miten on mahdollista, että nainen ei osaa olla nainen ja mies ei osaa olla mies? Työkaverieni mielestä suomalaiset ovat uskomattoman ilkeitä ja inhottavia toisiaan, jopa omaa perhettään, kohtaan. Nyt kun olen nähnyt aasialaisten perhe-elämää, niin ymmärrän täysin, mitä työkaverini tarkoittivat. Eroa on kuin yöllä ja päivällä ja he eivät mitenkään hyväksy suomalaista menoa. Jos suomalaisen täytyy valita henkilökohtaisen vapauden ja itsenäisyyden tai yhteisöllisyyden ja henkilökohtaisten uhrausten väliltä, niin hän valitsee vapauden ja itsenäisyyden. Toisten kulttuurien edustajat valitsevat täysin päinvastoin, eivätkä ymmärrä, miksi suomalainen toimii toisella tavalla. Erilaiset valinnat synnyttävät erilaisen yhteiskunnan.

Olen kirjoittanut vieraan kulttuurin hyväksymisen vaikeudesta aiemminkin. Aiemmassa kirjoituksessani esitin seuraavan ajatuksen: jos sinä suomalaisena muutat Afrikkaan johonkin sellaiseen maahan, missä tytöt naitetaan keski-ikäisille ukoille 8-vuotiaina, tytöt ympärileikataan ja ommellaan umpeen heidän seksuaalisuutensa kontrolloimiseksi, miehillä on sata vaimoa ja sata orjaa, leskiltä hakataan sormet irti ja koiranpennuilta purraan uskonnollisissa rituaaleissa pää irti, niin opitko sinä koskaan hyväksymään nämä tavat? Et helvetissä. Ne ovat aivan kertakaikkiaan sinun arvomaailmaasi vastaan. Saatat ns. sopeutua tai integroitua kyseiseen maahan eli toisinsanoen pidät pääsi kiinni siellä, etkä kommentoi tai arvostele paikallisten tapoja tai kulttuuria, mutta sisimmässäsi et koskaan omaksu tai hyväksy sitä ja kotonasi elät loppuun asti niinkuin suomalainen ja pääsi sisällä ajattelet niinkuin suomalainen ajattelee. Lapsillesi opetat suomalaista ajattelutapaa, et paikallista afrikkalaista ajattelutapaa.

Mainitsin alussa ISISin verkkojulkaisun ja että se teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Miksi näin? Se oli ensimmäinen kerta, kun luin jotakin ISISin itsensä tuottamaa. Aiemmin olen lukenut lähinnä median ja yksityisten ihmisten kuvauksia ISISistä. Nämä tuppaavat maalailemaan siitä kuvan jonain demonisena miekkajärjestönä, joka pakottaa Lähi-Idän kansalaiset seuraamaan itseään väkivallan uhalla väkisin. Kuvailin yllä sitä, että mitä ennestään tiedän ei-länsimaalaisista ihmisistä ja vieraista kulttuureista. Kun luin ISISin julkaisua, niin minulle valkeni välittömästi, että minkä kanssa olemme tekemisissä. Olemme nimittäin tekemisissä ei-länsimaalaisen yhteisöllisen itseensä vahvasti uskovan kulttuurin kanssa. Heidän arvomaailmansa on erilainen kuin meidän, he arvostelevat meidän kulttuuriamme ja arvomaailmaamme ja pitävät sitä vääränä. Tiesin tämän muslimeista jo ennestään, sillä minulla on heistä käytännön kokemusta. ISISin julkaisussa kuitenkin heidän väitteensä ja mielipiteensä perusteltiin. He eivät ole vesikauhuista apinanraivoista porukkaa. Heidän kuvaamisensa tällaisena on tietämättömyyttä, kärjistämistä ja pelkistämistä. Heillä on maailmankuva, arvomaailma sekä perustelut näille. He uskovat niihin. Ja heidän mielestään me olemme väärässä ja meidän olemassaolomme on maailmalle vaarallista, koska meidän yhteiskunnassamme tapahtuu asioita ja meidän yhteiskunnastamme leviää asioita, joita he pitävät väärinä ja pahoina vaikutteina. Lehteä luettuani ymmärsin täysin, miksi joku eurooppalainen haluaisi kääntyä islamiin. Ennen kuin joku tulee huomauttamaan islamilaisista extremisteistä, niin huomatkaa, että esimerkiksi imaamit ovat arvostelleet länsimaalaisten tapaa syyttää kaikista ns. ääri-ilmiöistä extremistejä. Imaamien mukaan monet meidän extremisminä pitämämme asiat ovat mainstream-islamia.

Voit käydä lukemassa ISISin perustelut itse esimerkiksi tästä lehdestä. Huomaa lehden nimi ”Break the cross”. Referoin tässä lyhyesti, että mitä he kirjoittavat.

ISISin julkaisu on suurimmaksi osin Allahin ylistämistä. Se muistuttaa hyvin voimakkaasti muita uskonnollisia julkaisuja, joita olen lukenut (esimerkiksi helluntailaisten Ristin voitto -lehti sekä Jehovan todistajien Vartiotorni ja Herätkää!). Kaikki, mitä Allah on luonut tai määrännyt, on kaunista, hyvää ja oikeudenmukaista. Lehdessä esimerkiksi kuvaillaan luonnonilmiöitä ja luontoa sekä pidetään niitä kauniina ja ylistetään Allahia siitä, miten hän on luonut jotakin niin kaunista. Lehdessä on paljon historiallisia tarinoita ja aina tarinoihin jotenkin liittyy Allahin oikeudenmukaisuus. Lehti on hyvin pitkälti uskonnollista fiilistelyä, joka on lähes identtistä kristillisen uskonnollisen fiilistelyn kanssa. Lehti ei siis todellakaan ole mitään verenhimoista RAAAARGH tapetaan kaikki -meininkiä. Mutta lehdessä myös arvostellaan länsimaita ja oikeutetaan sota länsimaita vastaan länsimaiden pahuudella sekä ylistetään mujahidinejä eli jihad-uskonsotureita (jollaisiksi luetaan länsimaissa tapahtuneiden terrori-iskujen tekijät). Lehdessä erikseen mainitaan pahuutena demokratia, feminismi, ateismi sekä seksuaaliset perversiot, joista pahimpana mainitaan homot (sodomiitit). Lehdessä ihmetellään aivan erityisesti ateismia ja perustelut ateismin vastustamiselle ovat identtiset kristillisten uskovaisten perustelujen kanssa eli miten jotakin niin kaunista ja monimutkaista kuin maailma/luonto olisi muka voinut syntyä sattumalta. Ateismi näyttäisi olevan ei-länsimaalaisille mahdoton asia ymmärtää. Olen nähnyt myös aasialaisen ihmettelevän ateismia. Hän ei ymmärtänyt, miten voi olla mahdollista, että joku ei usko, vaikka suomalaiset väänsivät sen hänelle rautalangasta. Huomatkaa, että kyseessä oli buddhalainen ihminen.

Mutta tämän tekstin perimmäinen tarkoitus ei ole keskustella ISISistä. Tämän tekstin tarkoitus on olla alustusta seuraavalle tekstilleni, jossa juttelen siitä, että mikä Suomessa ja länsimaissa on ihan oikeasti pielessä. Jatketaan siis seuraavassa tekstissä.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Suvakit ovat paskasakkia ja terroristeja

Blaire White on yhdysvaltalainen transsukupuolinen nainen (biologinen mies, joka on vaihtanut sukupuolensa naiseksi), joka tekee Yhdysvalloissa vähän samansuuntaista juttua kuin minä Suomessa eli kritisoi feministejä, transsukupuolisuutta ja LGBT-yhteisöä, tunnustautuu konservatiiviksi ja oikeistoon kallellaan olevaksi sekä pyrkii tekemään yhteistyötä perusheteroiden oikeistolaisten kanssa. Hänen mielipiteensä lähestulkoon kaikesta ovat lähes identtisiä omieni kanssa.

Uusimmalla videollaan Blaire tarjoilee tarinan paikallisten suvakkien hulluudesta (SJW = social justice warrior eli englanninkielinen vastine suvakille). Nimittäin hänen pitkäaikaiset ystävänsä ja kämppäkaverinsa kääntyivät häntä vastaan samantien kuullessaan hänen poliittisista mielipiteistään ja homma eskaloitui niin pitkälle, että Blairea yritettiin puukottaa hänen kotonaan kämppäkaverien toimesta, hän lukitsi itsensä huoneeseensa pitääkseen kaverit loitolla ja joutui soittamaan poliisit avukseen päästäkseen turvallisesti talosta ulos.

Alleviivattakoon, että Blaire on transsukupuolinen ja hänen ystävänsä olivat LGBT-henkisiä feministejä ja suvakkeja, jotka siis meuhkaavat transsukupuolisten ja homojen oikeuksista. Samat ihmiset päätyvät uhkaamaan transsukupuolisen henkeä, kun tämä on heidän kanssaan jostain poliittisesta kysymyksestä eri mieltä.

Mainitussa Blairen videossa on timanttisia kommentteja, joissa ihmiset yhtyvät Blairen näkemyksiin. Ohessa kooste screencäppejä:



Mikä hauskinta, Blairen videoita myös toistuvasti käyvät kommentoimassa heteromiehet, joiden mielestä Blaire on hot siitä huolimatta, että on biologinen mies ja nämä tyypit tietävät sen. Tässä kommentti, jossa henkilö sanoo, että inhoaa transsukupuolisia, mutta oikeastaan inhoaa heitä vain heidän perseilynsä vuoksi, ei siis transsukupuolisuuden vuoksi. Hän vielä lisää, että panisi Blairea kyllä, oli Blairella penis tai ei. Se siitä transfobiasta?



Amerikkalaiset suvakit eli SJW:t ovat degeneroituneet pelkiksi terroristeiksi ja väkivaltaiseksi paskasakiksi, joka käyttäytyy kuin vesikauhuinen apinalauma ja möykkää ja meuhkaa. Kyseessä on siis sama sakki, joka peräänkuuluttaa tasa-arvoa, feminismiä, suvaitsevaisuutta, homojen, transihmisten ja etnisten vähemmistöjen oikeuksia. Heidän suomalaiset aateveljensä ja -sisarensa eivät ole vielä yhtä hulluja, mutta kehitys on valitettavan samansuuntaista. Jos Suomessa tapahtuu jotain vastaavaa, niin en ole lainkaan yllättynyt. Sieltä Ämerikästähän tämä kaikki femmari- ja multikultihullutus on muutenkin lähtöisin. Olen itseasiassa yli vuoden päivät odottanut jotakin tapahtuvaksi.

Amerikkalaisten suvakkien möykkäämisestä on paljon esimerkkejä. Esimerkiksi viime syksynä Toronton yliopistossa järjestettiin tapahtuma sananvapauden puolesta. Tapahtumassa kenellä tahansa oli lupa tulla lavalle, tarttua mikrofoniin ja alkaa puhua omista mielipiteistään mistä tahansa aiheesta. Paikalliset suvakit tulivat paikalle isona laumana ja alkoivat huutaa ja möykätä lavalla olevien ihmisten puheen päälle. He huusivat mm. ”shame, shame” eli ”häpeä, häpeä”. Heille sanottiin, että jos tahdotte puhua, niin olkaa hyvät ja tulkaa tänne lavalle perustelemaan näkemyksenne, me kuuntelemme. Suvakit eivät tehneet niin, vaan ainoastaan häiriköivät.

Eräs naispuolinen reportteri Lauren Southern meni suvakkien joukkoon haastattelemaan heitä ja pyysi heitä kertomaan mielipiteistään omin sanoin. Suvakit yrittivät estää häntä kuvaamasta. Paikalla oli useita USAn SJW-skenessä tunnettuja henkilöitä. Esimerkiksi mustien oikeuksia ajava Yusra Khogali sanoi Southernille ”haista vittu, se on minun mielipiteeni”. Eräs epämääräisesti pukeutunut miesnainen (mikälie transihminen / ei-binäärinen whatever) löi Southernia ja väliin tarvittiin useita ihmisiä erottamaan miesnainen Southernista. Tässä on video, josta voitte katsoa koko tapauksen. Videolla näkyy myös USAssa kuuluisa feministi, joka tunnetaan nimellä Smugglypuff. Poliisit pyytävät häneltä silminnäkijälausuntoa lyömistapauksesta ja hän toteaa leveä omahyväinen virne naamallaan ”minä en nähnyt yhtään mitään”. Ikäänkuin vittuillakseen, että ”siitäs sait, huora”. Se siitä naisten tasa-arvosta ja ruumiillisesta koskemattomuudesta.

Tässä toinen video samasta tapahtumasta. Videolla Lauren Southern menee suvakkien järjestämään vastatapahtumaan, joka järjestettiin sananvapaustapahtumaa vastaan. Vastatapahtuman tarkoitus oli vastustaa yliopiston professoria, joka kieltäytyi käyttämästä yliopiston opiskelijoista muita hän-pronomineja kuin he tai she. USAssa siis pronominit ovat tällä hetkellä iso juttu, koska feministien mielestä ne ovat liian sukupuolitettuja. Feministit haluavat vaihdella omia pronominejaan mielivaltaisesti ja jopa keksivät uusia. Tässä Blaire Whiten video tapahtumaan liittyen. Videolla hän hieman selittää taustoja, jotka eivät tule alkuperäisistä linkkaamistani videoista ilmi.

USAn pressanvaalien jännityksen ollessa kuumimmillaan Donald Trumpin kannattajia terrorisoitiin säälimättömästi. Paikallisilla suvakeilla oli iskulause ”Love Trump's hate” eli rakastakaa Trumpiin kohdistuvaa vihaa. Mm. tämä video kiersi netissä. Videolla kuvaaja huutaa ”hän äänesti Trumpia, hakatkaa hänet” ja kaksi miestä hyökkää kolmannen miehen kimppuun potkien ja lyöden häntä. Tässä toinen video, jossa joukko ihmisiä piirittää Trumpia kannattavan naisen ja heistä yksi saarnaa naiselle ”sinä levität vihaa, joten nyt saat vihaa osaksesi”. Kun Trump valittiin presidentiksi, niin suvakit järjestivät useita väkivaltaisia mellakoita. Ohessa esimerkkivideo.

Myös konservatiivista homoseksuaalia puhujaa Milo Yiannopoulosta vastaan on hyökätty ja hänen esiintymisiään on jouduttu perumaan väkivaltaisten mellakoiden vuoksi. Kuvassa suvakit polttavat Kalifornian Berkeleyssä lipun, jossa lukee ”sananvapaus”. Kuva on käsittääkseni helmikuulta 2017.

Kuvan lähde: http://redstatewatcher.com/article.asp?id=66047


Missäs me nyt taas olemmekaan? Olemmeko länsimaissa vai Lähi-Idässä? Onko nyt sota vai rauha?

Suomessa tilanne ei ole riistäytynyt yhtä pahasti käsistä, mutta meininki on samansuuntaista. Kuulen jatkuvasti tarinoita siitä, miten ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa mielipiteittensä vuoksi tai että työpaikkaa on vaikea saada, jos olet julkisesti jotakin mieltä. Jatkuvasti kuulee siitä, miten ihmisten kaverit tai jopa perheenjäsenet ovat katkaisseet välit mielipiteitten vuoksi, ihmiset joutuvat pihalle kaveri- tai harrastusporukoista yms. puhumattakaan kaikesta sanallisesta terrorista ja henkisestä kiusaamisesta tai media-ajojahdista, jota joutuu kokemaan mielipiteittensä vuoksi. Jotkut ovat saaneet tappouhkauksia, jotka ovat kohdistuneet henkilöön itseensä tai hänen läheisiinsä (Terhi Kiemungin lapset on uhattu tappaa).

Vieläkö joku kehtaa väittää, että emme elä punavihervassarifemmariterrorin alla, jossa sananvapaus on muisto vain? Vieläkö joku kehtaa ihmetellä, kun ihmiset huutelevat mielipiteitään nimimerkin takaa netissä?

Olen ollut huomaavinani, että näkyvimmät ja äänekkäimmät maahanmuuttokriitikot ovat aika epämääräisen oloista sakkia (esimerkiksi Junes Lokka menee minun kirjoissani kategoriaan ”epämääräinen hiippari”). Tämänkaltaisilla ihmisillä ei ole mitään menetettävää, joten siksi he ”uskaltavat” esiintyä omana itsenään omalla nimellään ja omalla naamallaan. Meillä kaikilla muilla on liikaa menetettävää, kuten työpaikka, läheisten turvallisuus tai maine. Tästä syntyy illuusio, että feminismin tai monikulttuurin vastustajia ei juuri olisi. On heitä ja he kannattavat näitä äänekkäitä vastustajia, mutta hiljaa. He eivät yleensä puhu mielipiteistään edes kysyttäessä. Mutta rivien välistä voit lukea paljon. Minun edellisessä työpaikassani ei ollut yhtään suvakkia. Kaikki olivat hyvin maahanmuuttokriittisiä, mutta eivät yleensä puhuneet mielipiteistään paria sanaa enempää. Kahvitunneilla vaan vähän mutistiin ja kommentoitiin uutisia. Tarkastelin heitä tarpeeksi kauan muodostaakseni tämän mielipiteen. Moni asui vastaanottokeskuksen välittömässä läheisyydessä ja heidän mielipiteensä perustuivat heidän omiin arkipäivän kokemuksiinsa (jotka eivät olleet positiivisia). Kysyttäessä he eivät kuitenkaan suostuneet kertomaan enempää ja sanoivat yleensä ”politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa minua”. Tämän vuoksi et näe heitä aktiivisina jonkun puolueen äänestäjinä. He haluavat vain elää elämäänsä, eivät sotkeentua poliittisiin valtataisteluihin. He eivät vastusta maahanmuuttajia eivätkä sen puoleen homoja. Heillä ei ole mitään sen ihmeempää ideologiaa. Heillä on vain havaintoja todellisuudesta. He eivät yleensä osaa perustella kantojaan mitenkään supersyvällisesti, vaan heidän perustelunsa ovat ”no niin minä näin ja niin minä koin, tiedän kyllä mitä näin”. Nykyään tämä vaan ei riitä ja heillä ei ole kärsivällisyyttä tai mielenkiintoa jankata päivänselvistä asioista (kuten siitä, että montako sukupuolta on olemassa ja aiheuttavatko vastaanottokeskukset järjestyshäiriöitä). Joten he tyytyvät olemaan hiljaa, avaamaan kaljan ja miettimään jotain muuta. Sosiaalinen lynkkaus on heille liikaa ja välien säilyttäminen heidän ympärillään oleviin ihmisiin merkitsee heille enemmän kuin politiikka tai ns. oikeassa oleminen.

Olen itse pyrkinyt järjestämään elämäni siten, että minulla olisi mahdollisimman vähän menetettävää. Olen varma, että joku minut vielä doxaa ja olen varautunut siihen. Haistatan kyllä sinulle jo valmiiksi paskat, kuka oletkin. Ikäänkuin elämä ei olisi jo valmiiksi tarpeeksi hankalaa huonoine työtilanteineen ja muine syöpineen. Kertoo kaiken oleellisen sinun empatiakyvyttömyydestäsi, suvaitsemattomuudestasi, kusipäisyydestäsi ja pikkusieluisuudestasi.

Mutta mehän olemme sodassa ja scheisse on osa sotaa. Otin riskin avaamalla suuni, joten kandee olla munaa kohtaamaan seuraukset. Minun luonteeseeni ei sovi epäkohtien hiljainen sietäminen ja kusipäiden kumartelu. Toivoisin vaan, että elämä olis edes joskus kivaa ja helppoa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Jutellaan valkoihoisista, erityisesti suomalaisista

Jatkan samasta aiheesta, mistä kirjoitin edellisessä kirjoituksessani, eli nykyisen rasismi- ja maahanmuuttokeskustelun mielettömyydestä sekä valkoihoisen rodun kohtuuttomasta demonisoimisesta. Aloitan tämänkertaisen tekstin pienellä tositarinalla omasta elämästäni:

Lähdin vuoden 2016 syksyllä kiertämään maapalloa. Olen nyt ollut jonkun aikaa (Suomesta katsoen) maapallon vastakkaisella puolella duunissa. Nykyisessä duunipaikassani on työkaverina edes nainen, joka kuuluu erääseen paikallisen alueen alkuperäiskansaan. Kyselin häneltä vähän hänen kansastaan ja sen kielestä, uskonnosta yms. Kyseessä on siis heimo-oloissa elänyt kansa, jonka maille valkoihoiset (englantilaiset) tulivat 1800-luvulla ja liittivät heidän alueensa osaksi Isoa-Britanniaa. Kerroin hänelle, että hänen kansansa kahakat englantilaisten kanssa muistuttavat Suomen historiaa. Hän katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että eikö Suomessa puhuta englantia? Minä sanoin, että ei, me puhumme suomea. Hän katsoi minua silmät suurina ja puuskahti: "Mitä! Onko teillä OMA KIELI?" Kerroin hänelle Suomen historiasta ja siitä, että miten olimme aina osa joko Ruotsia tai Venäjää yms. Hän oli aivan ihmeissään. Kaikki tuollainen oli hänelle aivan uutta. Hän oli mieltänyt, että kaikki valkoihoiset ovat yhtä kuin englantilaiset.

Voin ymmärtää tällaisen harhaluulon naiselta, joka on kotoisin alueelta, joka valloitettiin englantilaisten toimesta ja joka sijaitsee maantieteellisesti hyvin, hyvin kaukana Euroopasta. Hän ei ole koskaan käynyt Euroopassa ja tuskin heidän kouluissaan on kauheasti Euroopan historiaa tai kansoja käsitelty. Hänelle valkoihoinen on yhtä kuin englantilainen, sillä täällä kaikki valkoihoiset puhuvat englantia. Mutta jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen pitäisi, tai ei pitäisi, vaan PITÄÄ, ymmärtää, että valkoihoiset eivät ole yhtenäinen porukka. Meitä on olemassa lukemattomia eri kansoja, joilla on oma kieli, kulttuuri, historia, kansallinen identiteetti, hallinto ja yhteiskunta, entisaikoina myös oma uskonto. Vain hyvin pienellä osalla valkoihoisista kansoista oli koskaan siirtomaita kaukomailla. Vain hyvin pieni osa valkoihoisista kansoista valloitti toisten rotujen maita. Lähinnä siihen ovat syypäitä englantilaiset, ranskalaiset, portugalilaiset ja espanjalaiset. Näistäkin neljästä englantilaisilla ja ranskalaisilla oli kaikista siirtomaista leijonanosa. Eli toisin sanoen: lähes kaikki valkoihoiset kansat ovat joko pysyneet omilla maillaan tai sortaneet toisia valkoihoisia.

Mitä kauemmaksi historiaan mennään sitä epäyhtenäisempää jengiä valkoihoiset ovat olleet. Ennen kristinuskon leviämistä Eurooppa oli heimojen tilkkutäkki joka Euroopan kansalla ja heimolla oli oma kieli, kulttuuri ja uskonto. Jokainen tuntee esimerkiksi keltit ja viikingit ja näiden uskonnon ja kulttuurin ominaispiirteet. Myös Suomessa oli oma uskonto, suomalainen muinaisusko. Suomeen kristinusko on saapunut noin 900-luvulla, mutta rajoittui maan etelärannikolle. Syrjäseuduilla vanhat pakanalliset perinteet ja uskomukset elivät vielä 1900-luvun alussa. Myös maan sisällä ihmiset olivat jakautuneet jopa useisiin heimoihin, esimerkiksi Suomen heimoja olivat savolaiset, hämäläiset, karjalaiset, varsinaissuomalaiset, pohjalaiset ja lappalaiset (joka ei ole sama kuin saamelaiset). Nämä kävivät historiassa jatkuvaa sotaa keskenään ja heimoista puhuttiin yleisesti vielä 1800-luvun lopulla.

Kuten kirjoitin edellisessä tekstissäni, tietyn valkoihoisen kansan keppostelu joskus jossain ei tee kaikista valkoihoisista kansoista koko maailman pääperkeleitä, joiden pitäisi hävetä olemassaoloaan. Tiettyjen valkoihoisten kansojen keppostelu tapahtui kauan sitten. Esi-isien synnit eivät periydy jälkipolville. Nykyiset ihmiset eivät ole niihin millään tavalla osallisia tai syyllisiä. Esi-isien synnit eivät varsinkaan periydy vieraille kansoille, kuten englantilaisilta suomalaisille.

Minä olen suomalainen, kuten tekin olette. Meillä ei ole mitään yhteistä historiaa englantilaisten, ranskalaisten, portugalilaisten ja espanjalaisten valloittajakansojen kanssa. Suomi ei koskaan ottanut millään tavalla osaa kolonialismiin, eikä Suomi ole koskaan valloittanut alueita myöskään muilta eurooppalaisila kansoilta. Päinvastoin, Suomi on aina ollut toisten voimakkaampien valtioiden imperialismin uhri. Ns. white guilt eli valkoihoisten kollektiivinen häpeä ei koske suomalaisia, kuten se ei koske lukemattomia muitakaan valkoihoisia. Eikä se tosiasiassa koske ketään, sillä se, mikä on tapahtunut menneisyydessä on menneisyydessä, eivätkä nykyihmiset ole siitä vastuussa. Lisäksi on muistettava, että kaikki maailman rodut ovat syypäitä orjuuteen ja sota- ja valloitusretkiin. Valkoihoiset eivät ole tässä mikään poikkeus. Esimerkiksi kiinalaiset keppostelevat Aasian alueella vielä nykypäivänäkin ja Aasiassa heitä vihataan monessa paikassa. Arabien orjamarkkinoille rahdattiin historiassa 18 miljoonaa afrikkalaista orjaa, kun Yhdysvaltoihin heitä rahdattiin 400 000.

Ihmettelen ihan oikeasti sitä, että miten maailmassa voi olla niin paljon ihmisiä, joille mikään näistä mainitsemistani asioista ei ole tullut mieleen. Nukuitteko koulun historian tunneilla, kun ette näköjään tunne edes Suomen historiasta perusasioitakaan? Mihin unohditte esimerkiksi sortokaudet? Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa vuonna 1809 ja Suomi sai itsenäisyyden vasta vuonna 1917. Tänä vuonna Suomi on ollut itsenäinen valtio vasta sata vuotta. Vuosina 1899-1905 ja 1908-1917 Venäjä yritti pakkovenäläistää Suomen ja Suomen perustuslaki haluttiin syrjäyttää. Venäjän kielen asemaa haluttiin vahvistaa Suomessa julistamalla virkakieleksi venäjä ja lisäämällä venäjän kielen opetusta koulussa. Suomalaiset tekivät vastarintaa ja heitä vangittiin, karkotettiin ja laitettiin pois viralta. Kai muistatte iskulauseen "ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia"?

Ennen Venäjää Suomi oli osa Ruotsia keskiajalta saakka eli siis satoja vuosia. Ruotsin kielellä oli tuolloin Suomessa vahva asema ja esimerkiksi kaikki kouluopetus, erityisesti yliopisto-opetus, oli ruotsiksi. Jos et osannut ruotsia et voinut käydä koulua. Aatelisten ja virkamiesten kieli oli ruotsi. Suomenkieliset olivat vähäisempää porukkaa kuin ruotsinkieliset. Ruotsin historiassa on aikakausia, jolloin suomen kieli on ollut Ruotsissa kielletty ja Ruotsissa asuvia suomalaisia on rangaistu vangitsemalla heitä, polttamalla heidän talonsa ja tuhoamalla heidän viljasatonsa. Vielä nykyäänkin Suomessa on sanonta svenska-talande bättre folk eli ruotsia puhuvat paremmat ihmiset. Suomessa syntyikin vastareaktiona taiteen kansallisromantiikka 1800-luvulla. Varmasti kaikki tuntevat Jean Sibeliuksen, Akseli Gallen-Kallelan ja Elias Lönnrotin. Nämä kaikki ja lukemattomat muutkin pyrkivät etsimään ja esiintuomaan Suomen kansan ja kulttuurin erityispiirteitä.

En voi käsittää, miten suomalaiset ovat ikinä voineet niellä amerikkalaisperäisen white guiltin. Siinä ei ole mitään järkeä. Kerro sinä minulle? Lopettakaa tuntemasta häpeää jo tänään ja tuntekaa ylpeyttä omasta rodustanne ja kansastanne. Valkoihoisia ei voida niputtaa samaksi poppooksi vain ihonvärin perusteella.

Minä en hyväksy valkoihoisiin kohdistuvaa rasismia. Älkää hyväksykö tekään.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Nykyinen rasismi- ja maahanmuuttokeskustelu on mieletöntä

Modernissa maailmassa on kolme kuolemansyntiä. Ne ovat:

  1. Rasismi
  2. Suvaitsemattomuus
  3. Vanhanaikaisuus

Näistä rasismi on itse pääperkele ja nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa se onkin pinnalla ihan koko ajan ja sen määritelmäkin on laajentunut siitä, mitä se alunperin tarkoittaa. Rasismia voi olla lähes mikä tahansa ja aina se on jotakin hiuksianostattavan hirveää.

Olen seurannut rasismikeskustelua jo pitemmän aikaa huuli pyöreänä. Olen tehnyt sen havainnon, että ns. antirasistit / rasismin vastustajat eivät ihan oikeasti ymmärrä, että mitä maahanmuuttokriittisyys tai nationalismi tarkoittavat ja miten maahanmuuttokriittinen ihminen pohjimmiltaan ajattelee ja mitä hän ei ajattele. Eivätkä antirasistit edes jaksa tai viitsi ottaa tästä selvää. Nykymaailmassa "rasisti" on kaikkein pahin leima, jonka ihminen voi saada, ja kukaan ei halua tätä leimaa itselleen, sillä silloin olet kirjaimellisesti Hitler ja pahapahapahahuono ihminen, joka pahuutensa tähden yksinkertaisesti ansaitsee tulla kohdelluksi toisen luokan kansalaisena (katsokaa huviksenne, mitä porukka on mieltä esimerkiksi Terhi Kiemungista, esimerkiksi hänen lapsensa on uhattu tappaa). Antirasistit leimailevat porukkaa rasisteiksi ihan liian heppoisin perustein ja syynä on heidän oma täysi ymmärtämättömyytensä ja tietämättömyytensä siitä, että mitä maahanmuuttokriittiset ihmiset ajavat takaa ja mitä he eivät aja takaa.

Koko keskustelua myös sotkee todella paljon se, että Amerikasta leviää ympäri läntistä maailmaa asenteita, jotka eivät oikeasti kuulu Amerikan ulkopuolelle. Ihmisiltä yleisesti puuttuu kriittisyys Amerikan asioita kohtaan ja sieltä apinoidaan asenteita, käsitteitä ja terminologiaa Suomeen sellaisinaan, vaikka kyseiset asiat eivät sovi Suomeen ollenkaan, sillä ne liittyvät kiinteästi Amerikan historiaan ja amerikkalaiseen yhteiskuntaan, joka on aivan erilainen kuin Suomi. Aivan erityisesti on kyse neljännen aallon intersektionaaliseen feminismiin liittyvistä ajatuksista ja käsitteistä sekä kaikki rasismiin liittyvä, kuten mustien oikeudet (Suomessa yleensä puhutaan "tummista" tai "ruskeista"), valkoihoisten syyttäminen yms.

Nykyisenlainen rasismikeskustelu on mielekäs ainoastaan Amerikassa. Ei missään muualla. Lähestulkoon kaikki Suomessa tällä hetkellä vallitsevat rasismin vastustamiseen liittyvät asenteet on apinoitu suoraan Amerikasta sellaisinaan täysin kritiikittä. Ne eivät sovellu Suomeen lainkaan historiallisista ja yhteiskunnallisista syistä. Selvitän tässä tekstissä, että miksi, ja juttelen rasismista vähän yleisemmälläkin tasolla.

Aloitetaan ihan alusta:
Olen ollut valkoihoisten syyttämistä ja demonisoimista kohtaan kriittinen ala-asteelta saakka. Tulin valkoisten demonisoimisesta tietoiseksi ensimmäisen kerran muistaakseni 10-11 -vuotiaana, kun ala-asteen historiantunneilla puhuttiin kolonialismista. Kolonialismihan on nykyihmisten mielissä jotakin ihan hirveääkamalaa ja tämä asenne näkyi myös luokkatovereissani. He keskustelivat aiheesta ja kauhistelivat sitä, mitä kaikkea hirveää valkoihoiset ovat tehneet ja tunsivat ahdistusta omasta valkoisuudestaan. Minä en koskaan hyväksynyt tätä asennetta edes silloin, enkä hyväksy nytkään. Järkeilin jo ala-asteella seuraavasti:

  1. Kolonialismi tapahtui hyvin kauan sitten. Minä, vanhempani tai isovanhempani emme koskaan olleet siinä osallisina yhtään millään tavalla. Miksi minä olisin syyllinen johonkin sellaiseen, mitä jotkut tekivät joskus jossain? En tiennyt, että nykyaikana esi-isien synnit periytyvät sukupolvien ajan ja vieläpä vieraille kansoille. Tällä logiikalla meidän pitäisi olla syyllisiä esimerkiksi siihenkin, että roomalaiset valloittivat aikoinaan puoli Eurooppaa ja osan Afrikkaa ja orjuuttivat lukuisia kansoja.
  2. Minä olen suomalainen. Suomi ei koskaan harjoittanut kolonialismia. Päinvastoin, Suomi on ollut koko historiansa ajan voimakkaampien valtioiden imperialismin uhri.
  3. Minulla ei suomalaisena ole yhtään mitään tekemistä englantilaisten, ranskalaisten, portugalilaisten yms. maailmanvalloittajien kanssa. Meillä ei ole mitään yhteistä historiaa. Me olemme kaikki valkoisia joo, mutta miten se liittyy yhtään mitenkään mihinkään (vrt. roomalaiset)? Valkoiset eivät ole yhtenäistä sakkia, vaan meitä on lukemattomia kansoja, joilla on oma kieli, kulttuuri, historia, hallinto ja yhteiskunta. En hyväksy valkoisten niputtamista samaksi porukaksi.


Seuraava juttu onkin sitten Amerikan intiaanit. Tämäkin aiheutti koulussa itsevihaa luokkatovereilleni. Mutta tähän pätee sama kuin kolonialismiin: se tapahtui kauan sitten ihan toisaalla kuin Suomessa ja suomalaiset eivät olleet siinä osallisina. Minun ei suomalaisena tarvitse eikä pidä tuntea ahdistusta intiaanien vuoksi vain siksi, että ihonvärini sattuu olemaan sama kuin joillakin vierailla kansoilla, jotka keppostelivat joskus jossain kauan sitten. Edelleen, en tiennyt, että esi-isien synnit periytyät jälkipolville ja vieläpä toisille kansoille. Erityisen typeräksi asian tekee se, että ihmiset alkoivat jossain kohtaa pitämään kaikkia alkuperäiskansoja hirveänkamalan riiston uhreina ja raukkaparkoina, jotka ansaitsevat ikuista anteeksipyytelyä. Eli: nyt suomalaiset ovat syypäitä saamelaisten riistoon, koska Amerikan intiaanit. Vaikka tosiasiassa nämä eivät ole mitenkään verrannollisia keskenään. Amerikan intiaanien tapaus on uniikkia Amerikan historiaa, joka liittyy nimenomaan kyseisen paikan oloihin. Suomalaisilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Suomalaiset ja saamelaiset kohtasivat joskus vuonna käpy aikana ennen modernia teknologiaa ja elivät rinnan vaikka kuinka kauan. Suomalaiset eivät olleet merten takaa yhtäkkiä tulla tupsahtanut teknologisesti kehittynyt valloittajakansa. Suomalaiset tulivat nykyisen Suomen alueelle jo jääkauden jälkeen leviten pikkuhiljaa. Kansat ovat historiassa kohdanneet aina ja kaikkialla. Joskus heidän välilleen syntyy konflikteja. Tämä on aivan normaalia ihmiselämää. Sitä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen kaikenrotuisten ihmisten keskuudessa (myös Afrikassa, Aasiassa, Oseaniassa jne.). Olet huomattavan sivistymätön historian suhteen, jos tämä on sinulle jotakin uutta. Inhottava juttuhan se on, koska sodat ja hirmuteot eivät ole kivaa, mutta sellaista se ihmiselämä nyt vaan on valitettavasti.

Koko maailman historia on täynnä kansojen valloitusretkiä vieraiden kansojen alueille. Koko maailman historia on täynnä sotaa ja orjuuttamista. Mainitsin jo antiikin Rooman. Toinen hyvä esimerkki on mongolivaltakunta. Mongolit tekivät 1200-luvulla laajoja sotaretkiä Aasiaan ja Eurooppaan ja heidän valtakuntansa käsitti parhaimmillaan koko nykyisen Kiinan sekä osia muualta Aasiasta sekä Euroopasta. Aasiasta puhuttaessa ei voida sivuuttaa Kiinaa. Kiina on Aasian historian suurin ja mahtavin valtakunta, joka on vielä nykyäänkin Aasian suurin valtio. Historiassa kiinalaiset ovat keppostelleet siellä sun täällä ympäri Aasiaa toisten kansojen alueilla, esimerkiksi Vietnamissa, Taiwanissa ja Koreassa. Osa kepposteluista ei koskaan loppunut, vaan jatkuu yhä, hyvänä esimerkkinä Tiibetin tilanne. Kiinalla on historiassa ollut ja on vielä nykyäänkin suurta kulttuurista, poliittista ja taloudellista valtaa Aasian alueella. Matkustelin kuusi kuukautta Aasiassa ja tuli huomattua, että todella monet Aasian kansat vihaavat kiinalaisia joko nykyisistä tai historiallisista syistä. Ei kannata myöskään unohtaa, että Kiinan muuri on rakennettu pitkälti orjatyönä. Entäs mites japanilaiset ja ainut?

Afrikassa ja islamilaisessa maailmassa orjuus on ollut historiassa yleistä ja osassa Afrikkaa ja Lähi-Itää käytetään orjia vielä nykyäänkin ja ihmisoikeustilanne on kehno tai olematon. Osa orjista on lapsia. Mauritaniassa orjuus kriminalisoitiin vasta 1980-luvulla. Ajatus ihmisten ehdottomasta tasa-arvoisuudesta on tiukan länsimaalainen. Muualla maailmassa uskotaan ihan oikeasti yleisesti siihen, että ihmiset eivät ole tasa-arvoisia, eikä heidän pitäisikään olla. Suosittelen syvällistä tutustumista vieraisiin kulttuureihin. Kannattaa huomioida, että Yhdysvaltoihin kuljetettiin historian aikana 400 000 afrikkalaista orjaa, mutta arabien orjamarkkinoille heitä päätyi 18 miljoonaa. Ero on enemmän kuin merkittävä. Jos aletaan mittailemaan eri rotuisten ihmisten keppostelujen määrää historiassa, niin valkoiset eivät ole edes pahimmasta päästä. Päinvastoin, nimenomaan juuri valkoihoiset ovat saaneet aikaan paljon hyvää, kuten orjuuden lakkauttaminen, ihmisoikeudet, moderni lääketiede yms. Kaikki kansat ja kaikki rodut ovat tehneet hirmutöitä ja sortaneet ja orjuuttaneet vieraita kansoja, kuten myös omaansa. Valkoisten nostaminen jalustalle joinakin maailman pääperkeleinä on täysin keinotekoista ja puolueellista.

Noniin. Jos nyt käytämme myös muihin rotuihin samaa logiikkaa kuin valkoisiin yleisesti käytetään, niin pitäisikö kaikkien aasialaisten kansojen olla häpeissään kiinalaisten vuoksi, mukaanlukien ei-kiinalaiset sekä ne kansat, joita on historiassa nimenomaan sorrettu (kuten korealaiset, vietnamilaiset ja ainut)? Pitäisikö kaikkien maailman lähi-itäläisten ja/tai muslimien olla häpeissään siitä, että arabien orjamarkkinoille rahdattiin kahdeksantoista fucking miljoonaa afrikkalaista orjaa?

Vastaus on tietysti, että ei. Syy 1: Se, mikä on tapahtunut menneisyydessä, on menneisyydessä ja nykyajan ihmiset eivät ole siihen osallisia eivätkä syyllisiä. Syy 2: Tietyn kansan esi-isien synnit eivät periydy vieraille kansoille. Miksi siis kukaan valkoihoinen ikinä vaivautui lotkauttamaan korvaansa järjettömille syytöksille? Mikä ihme sai valkoihoiset vaivautumaan edes miettimään näitä syytöksiä ja tuntemaan kollektiivista häpeää ja itsevihaa järjettömien ja olemattomien syiden vuoksi?

Lopeta häpeän tunteminen jo tänään.

Ja nyt palatkaamme tekstin alkuperäiseen aiheeseen eli Amerikkaan.
Moderni rasismikeskustelu on mielekästä ainoastaan Amerikan Yhdysvalloissa. Syy tähän on siinä, että USA on moniin muihin maailman valtioihin verrattuna erityistapaus. Nimittäin kaikki amerikkalaiset intiaaneja lukuunottamatta ovat maahanmuuttajia. Kaikki amerikkalaiset ovat tulleet Amerikan mantereelle jostakin muualta maailmasta ja USA on valtiona hyvin nuori, vain parisen sataa vuotta vanha. Yhdelläkään rodulla ei ole toista suurempaa oikeutta olla USAssa, koska kaikki rodut, valkoiset, aasialaiset ja mustat, ovat maahanmuuttajataustaisia ja peräisin eri kansoista eri puolilta Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. "Amerikkalaisuus" onkin jotakin biologiasta ja siten rodusta irrallista. Tämän takia rasismi on USAssa niin iso juttu.

USAn tilanne ei täten ole mitenkään verrannollinen esimerkiksi Eurooppaan, jonka kansat ovat asuneet nykyisillä alueillaan jopa tuhansia vuosia ja kehittyneet ja evolvoineet noilla alueilla. Esimerkiksi "suomalaisuus" ei ole millään tavalla verrannollinen "amerikkalaisuuteen", sillä suomalaisuus on ennen kaikkea geneettistä. Suomalaisuus ei ole rodusta eli biologiasta irrallista. Suomalaiset polveutuvat ihmisistä, jotka ovat asuneet nykyisen Suomen alueella ammoisista ajoista lähtien ja kielemme ja kulttuurimme ovat muovautuneet aikojen saatossa tämän alueen oloissa. Tälle alueelle muuttavat toisten kansojen jäsenet eivät ole suomalaisia, eikä heistä koskaan tule suomalaisia.

Tästä pääsemme seuraavaan pointtiin eli Suomen maahanmuuttajiin. Suomessa asuva musta tai "tumma" tai aasialainen ei ole verrannollinen USAn mustaan tai aasialaiseen. Suomen kaikki maahanmuuttajat ovat joko ensimmäistä tai toista sukupolvea, jotka edustavat lähtömaansa kansaa ja kulttuuria, ja ovat tulleet tänne vasta jossain kohtaa toisen maailmansodan jälkeen. Vielä minun vanhempieni nuoruudessa maahanmuuttajat olivat todella harvinaisia (edustan Y-sukupolvea). Eri etnisistä ryhmistä lähtöisin olevat ihmiset Suomessa eivät ole "suomalaisia" samalla tavalla kuin USAn ryhmät ovat "amerikkalaisia". Koska amerikkalaisuus ja suomalaisuus ovat ihan eri asioita. Suomessa toisen etnisen ryhmän jäsen on muukalainen ja vieraan kulttuurin ja vieraan maailmankuvan edustaja. Amerikassa eri rodut ovat asuneet siellä USAn alkuajoista lähtien ja kasvaneet amerikkalaisuuteen eli amerikkalaiseen kulttuuriin ja amerikkalaisiin arvoihin. Täten USAn eri rodut ovat kaikki amerikkalaisia, mutta vain eritaustaisia ja erivärisiä. Valkoihoiset eivät ole siellä missään erityisessä asemassa, sillä myös he ovat maahanmuuttajia. Suomalaiset sen sijaan ovat Suomen alkuperäisiä asukkaita. Suomalaiseksi voi vain syntyä. Suomalaiseksi ei tulla. Voit ulkomaalaisena tulla Suomen kansalaiseksi, mutta et suomalaiseksi.

Suomessa ei voida puhua rasismista samassa merkityksessä kuin USAssa, sillä USAssa kaikki rodut edustavat käytännössä samaa kulttuuria eli amerikkalaisuutta. Suomessa ryhmien väliset ristiriidat liittyvät ensisijaisesti kulttuurien kohtaamiseen, vieraisiin arvomaailmoihin ja maailmankuvaan, vieraaseen uskontoon (esim. buddhalaisuus, islam) yms. ja vasta toissijaisesti rotuun tai ihonväriin. Suomessa maahanmuuttajat edustavat vierasta kulttuuria ja heidän tapansa ja arvomaailmansa voivat olla ristiriidassa suomalaisen arvomaailman kanssa. Juuri tässä on maahanmuuttokriittisyyden ydin. Kyse ei ole rasismista eli rotusyrjinnästä, vaan siitä, että maahanmuuttajat ovat arvokysymyksissä meidän kanssamme eri mieltä ja ovat jopa kyvyttömiä ymmärtämään Suomen kulttuuria ja sopeutumaan Suomeen. Kansan syvien rivien maahanmuuttokriittisyys liittyy nimenomaan tosielämän kohtaamisiin vierasmaalaisten kanssa (lue tästä omista kokemuksistani) sekä tunteeseen siitä, että suomalaiset ovat nykyään toisen luokan kansalaisia omassa maassaan. Jälkimmäinen liittyy turvapaikanhakijoihin, jotka saavat paljon sellaisia etuuksia, joita syntyperäinen suomalainen ei saa (esimerkiksi ilmainen asuminen, ilmainen ruoka, tulkkipalvelut ja kaikenmaailman liikunta- ja puuhakerhot, unohtamatta yleistä myötäilevää asenneilmapiiriä). Puhutaankin "juhlapaikanhakijoista" ja "elintasosurffareista", joiden erityiskohtelu menee tavan suomalaisen oikeustajun yli, sillä meillä on Suomessa jo omasta takaa kodittomia, mielenterveysongelmaisia, sairaita, vanhuksia, työttömiä yms. joiden hyvinvoinnista leikataan ja joista kukaan ei ole kiinnostunut. Esimerkiksi tässä on kirjoitus, jossa on tyypillistä suomalaisen tavantallaajan kokemusmaailmaa. Todella harva dissaa mamua siksi, että hän on väärän värinen. Maahanmuuttokriittisten piirien sisällä oikeat rasistit eli toisenväristen dissaajat ovat täyttä pohjasakkaa ja heidän kanssaan ei haluta olla tekemisissä.

Miksi tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

Kaikenmaailman puheet "uussuomalaisista" on täyttä tuubaa ja koen sen henkilökohtaisesti erittäin loukkaavana. Se on ensinnäkin amerikkalaisen kulttuurin väkisintunkemista Suomeen, vaikka se ei tänne sovellu eikä kuulu syistä, jotka juuri selitin. Toiseksi se on suomalaisen kulttuurin ja suomalaisen perimän halventamista. Ulkomaalainen olkoon ylpeä omasta perimästään. Suomalainen hän ei ole, eikä suomalaiseksi tule.

Olen nyt vääntänyt rautalangasta, että mitä maahanmuuttokriittisyys lähtökohtaisesti on. Selitän vielä, että mitä se ei ole. Mainitsin jo, että se ei ole rasismia eli rotusyrjintää. Lisäksi maahanmuuttokriittisyys ei ole sama asia kuin maahanmuuttovastaisuus. Kukaan ei ole sanonut, että maahanmuutto pitäisi kieltää tai että Suomessa ei saisi olla ketään muita kuin etnisiä suomalaisia. Maahanmuutto on normaali osa ihmiselämää. Kaikkialla maailmassa porukkaa muuttaa jatkuvasti maasta toiseen. Siinä ei ole mitään huonoa tai väärää. Maahanmuuttokriittiset ovat kuitenkin yleensä lähtökohtaisesti sitä mieltä, että:

  1. Jokainen valtio saa itse määritellä, että kenen sallii astua alueelleen.
  2. Kaikkien täytyy muuttaa vieraaseen maahan omilla rahoillaan ja tulla siellä toimeen omilla rahoillaan.
  3. Maassa maan tavalla tai maasta pois eli sinun täytyy kunnioittaa uuden maan kulttuuria ja ihmisiä ja elää heidän lakiensa ja oikeuskäsityksensä mukaan.


Olen miettinyt muuttamista Thaimaahan. Tuleeko minusta thaimaalainen, jos asun Thaimaassa? Ei milloinkaan. Tulen aina olemaan ulkomaalainen ja muukalainen. Jos menen naimisiin thaimaalaisen kanssa ja saan lapsen, niin onko lapsi thaimaalainen? Ei ole, hän on puoliksi suomalainen ja puoliksi thaimaalainen ja 100% thaimaalaiseksi hän ei tule. Olenko helvetin idiootti, jos arvostelen Thaimaassa asuvana thaimaalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria? Todellakin olen ja voin joutua siitä hyvästä vankilaan tai hengettömäksi, sillä toisin kuin länsimaissa Thaimaassa kunnioitetaan omaa kulttuuria, pidetään sitä muita parempana ja rangaistaan sitä vastaan rikkomisesta.

Olen itse hyvin maahanmuuttokriittinen, tunnen vahvaa ylpeyttä suomalaisuudesta sekä voimakasta yhteenkuuluvuutta länsimaiseen kulttuuriin. Minusta kaikkien maailman kansojen pitäisi arvostaa omaa perimäänsä ja kulttuuriaan ja vaalia sitä. En haluaisi olla mikään muu kuin valkoihoinen, vaikka saisin valita. Olenko joku white supremacist ja onko Ku Klux Klan siisti juttu? En ole, miksi edes kysyt? Miten se liittyy mitenkään mihinkään? Valkoihoisuus tai länsimaalainen kulttuuri ei ole "parempi" kuin muut rodut tai kulttuurit. Mutta se on minun rotuni ja minun kulttuurini. Muut olkoot ylpeitä omistaan ja vaalikoot niitä. Olen tästä kaikesta huolimatta kuitenkin aina kokenut itseni kosmopoliitiksi ja nautin kansainvälisessä ympäristössä olemisesta. Olen selittänyt kansainvälisyyden ja monikulttuurin eron täällä. Olen aina ollut todella kiinnostunut vieraista kulttuureista ja olenkin tutustunut joihinkin syvällisesti. Elämässäni on myös hyvin paljon vieraista kulttuureista omaksuttuja vaikutteita. Kuitenkin vastustan monikulttuuria.

Oman kulttuurin vaaliminen ja muista kulttuureista kiinnostuneena oleminen eivät sulje toinen toistaan pois. Kuten ei sulje transsukupuolisuus ja konservatiivisuuskaan. On uskomatonta, että näin päivänselviä asioita tarvitsee nykyaikana ruveta vääntämään rautalangasta.

Kaikenlaiset rasismi-, fasismi- ja basismi -syytökset ovat vain harhautusta, joilla yritetään kääntää keskustelu oleellisesta sivuraiteille. Älkää astuko siihen miinaan.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Yleistäminen kielletty

Kirjoitin edellisessä kirjoituksessani siitä, että "normaali" on kuin onkin olemassa. Tähän asiaan liittyy myös yleistäminen, mikä on tietyissä piireissä yhtä huonossa huudossa kuin normaalin käsite. Jatkuvasti kuulee tiettyjen ihmisten sanovan, että ei saa yleistää ja heistä osa on sitä mieltä, että koskaan ei pitäisi yleistää missään tilanteessa, koska kaikki ihmiset ovat yksilöitä. Eli ihminen pitäisi aina kohdata pelkästään yksilönä, eikä jonkun ryhmän edustajana, eli täten jokaikinen ihminen pitäisi aina kohdata ilman ainuttakaan ennakko-oletusta. Olen nähnyt joidenkin ihmisten inhoavan yleistämistä niinkin paljon, että inhosivat esimerkiksi koirarotujen rotukuvauksia, joissa tehdään yhteenvetoja eri rotujen tyypillisistä ominaisuuksista.

Olin ennen itsekin yksi näistä yleistämisen vihaajista. En voinut sietää oletuksia enkä varsinkaan stereotypioita. Mutta kuten myös "normaalin" tapauksessa olivat omat käsitykseni vääristyneitä siitä syystä, etten tiedostanut olevani itse poikkeusyksilö. Myös tuttuni olivat epätavanomaisia ihmisiä. Myöhemmin huomasin, että ihmisten kohtaaminen pelkästään yksilönä ei vaan yksinkertaisesti ole mielekästä.

Olen tehnyt vuosia asiakaspalvelutyötä, jossa kohtaan laumoittain ihmisiä joka päivä, alhaisimmillaan kymmeniä, korkeimmillaan satoja. Tässä työssä huomasin, että erilaisia asiakasryhmiä on ihan oikeasti olemassa ja eri ryhmät voivat olla dramaattisesti erilaisia monestakin syystä. Ja mikä hauskinta, pystyn usein päättelemään sekunnissa, että mihin ryhmään ihminen kuuluu vain vilkaisemalla häneen. Minun ei tarvitse edes keskustella hänen kanssaan tehdäkseni tämän päätelmän. Nämä salamannopeat arvioni osuvat 95-prosenttisesti oikein. Se on hämmästyttävää.

Valtaosa ihmisistä edustaa ensijaisesti jotakin tyyppiryhmää ja on vasta toissijaisesti yksilö. Voidakseni kohdata asiakkaan oikein ja voidakseni palvella häntä oikein on minun osattava päätellä hänen tyyppiryhmänsä ja käyttäydyttävä sen mukaisesti. Eri tyyppiryhmiä pitää kohdella eri tavalla, jopa dramaattisesti eri tavalla, ja jos epäonnistut tässä, niin teet asiakkaan hämmentyneeksi, vaivaantuneeksi, loukkaantuneeksi tai jopa vihaiseksi. Eri ryhmillä on eri tarpeita, eri tapoja ja he odottavat eri asioita. Välillä nopean vilkaisun arvioni menee pieleen ja avaan keskustelun asiakkaan kanssa ns. väärin, mutta tavallisesti pystyn päättelemään asiakkaan tyyppiryhmän uudestaan hänen avattuaan suunsa ensimmäisen kerran ja kuultuani häneltä ensimmäiset sanat. Minun täytyy tässä tilanteessa pystyä vaihtamaan kohtaamistapaani lennosta. Minulla onkin tapana sanoa, että työssäni minulla on lukemattomia erilaisia naamareita, joita vaihtelen lennosta asiakkaan mukaan.

Poikkeuksia on toki joka ryhmässä, mutta ne ovat yllättävän harvinaisia. Arviolta 95% kaikista ihmisistä edustaa tyyppiryhmänsä tyypillistä henkilöä ja pystyn arvaamaan tyyppiryhmän sekunnissa lähes aina oikein.

Jokaisen asiakkaan kohtaaminen yksilönä ei vaan yksinkertaisesti ole mielekästä. Tai oikeastaan siinä ei ole mitään järkeä.

Ihmisten tyyppiryhmät eivät tietenkään rajoitu vain työpaikalleni, vaan kohtaan niitä myös työpaikan ulkopuolella, kuten harrastuksissa. Olen pyörinyt useissa eri harrastusporukoissa ja jonkin verran poliittisissa porukoissa. Joka paikassa on vähän erilaista porukkaa. Ihmisryhmien ja piirien välillä voi olla todella dramaattisia eroja.

Ihmisten tyyppiryhmiä ovat esimerkiksi ikä, sukupuoli, ammatti, asema ammatin sisällä (onko johto- vai työntekijäasemassa, onko asiantuntija vai perustasoa), koulutustaso, varallisuusluokka, perhetausta yms. mutta myös poliittinen suuntautuminen, uskonto/uskonnottomuus, kansallisuus/etninen alkuperä, asuinpaikka/kotikunta jne. Iso osa ihmisistä edustaa useampaa kuin yhtä ryhmää ja eri yhdistelmät myös käyttäytyvät eri tavalla. Kaiken tämän pystyy päättelemään hämmästyttävän paikkansapitävästi. Tyyppiryhmän voi tavallisesti päätellä pelkästään ulkonäöstä, pukeutumisesta ja sanattomasta kehonkielestä, viimeistään puhetyylistä. Yleensä väärinarvaamiseni pystynkin korjaamaan heti, kun asiakas avaa suunsa ja kuulen hänen puhetyylinsä. Vain hyvin, hyvin harva ihminen on niin poikkeava, että arvaan väärin vielä puhetyylinkin kuullessani. Heitäkin toki aina välillä esiintyy.

Tietyillä ihmisillä on tapana ylikorostaa näitä harvinaisia poikkeustapauksia. Niiden olemassaolo ei kuitenkaan tee olemattomaksi tyyppiryhmien olemassaoloa ja sitä, että ihmisistä 99% edustaa jotakin tyyppiryhmää. Tämä ajattelu näkyy vähän kaikessa nykyään, etenkin politiikassa. Esimerkiksi tämä vessahullutus. Miesten ja naisten vessoja ei saisi olla olemassa, koska joku transihminen SAATTAA EHKÄ JOSKUS eksyä paikalle. Toinen esimerkki on sukupuolisensiiivinen kasvatus koulussa. Ei saa puhua tytöistä ja pojista, koska luokallasi SAATTAA EHKÄ olla joku transsukupuolinen. Mainittakoon tässä, että transsukupuolisuuden esiintyvyys väestötasolla on 0,3 - 0,5% eli aivan uskomattoman mitättömän vähän.

Mistä tyyppiryhmien olemassaolo johtuu? Tämän voi päätellä ihan maalaisjärjellä: ihmiset ovat erilaisia ja erityyppiset ihmiset hakeutuvat pääsääntöisesti tiettyjen asioiden luo. Täten tyyppiryhmiin kasaantuu pääasiassa tietynlaista porukkaa. On myös itsestäänselvää, että samantaustaiset ihmiset (perhetausta, varallisuustausta, kansallisuus, kulttuuri yms.) käyttäytyvät samankaltaisesti ja vastaavasti eroavat toisentaustaisista ihmisistä. Itsestäänselvää on myös erot käyttäytymisessa ja preferensseissä iän ja sukupuolen mukaan. Ei tämä ole rakettitiedettä.

Kun olet itse poikkeusyksilö ja tyyppiryhmäsi arvataan toistuvasti väärin muiden toimesta, niin sinulle voi syntyä se illuusio, että kaikki toisetkin kokevat samoin. Eivät koe. Itsellenihän oli shokeeraavaa huomata, miten ei-poikkeavia muut ihmiset tyypillisesti ovat. Oma tyyppiryhmäni arvataan toistuvasti väärin ja minusta tehdään tyypillisesti seuraavat päätelmät:

  • Teen istumatyötä toimistossa.
  • Olen varakas.
  • Olen hippihenkinen ja kannatan Vihreitä.
  • En käytä alkoholia.
  • Olen homoseksuaali.
  • Olen noin 20-vuotias.


Minähän en kuulu näistä ryhmistä yhteenkään. Olen vihaisuuteen saakka kurkkuani myöten täynnä näitä olettamuksia. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että ihmisten valtaosa ei tunne samoin.

Todellisuuden hahmottaminen ja päätelmien/päätösten tekeminen kaikenlaisten poikkeustapausten kautta ei ole mielekästä eikä järkevää.